26.4.2016

Hienoa, että ihmisellä on vaihtoehtoja



25.4. Lapsena makaan peiton alla ja odotan unta. Jos makaan selälläni, rintaranka alkaa jäykistyä, sen päälle tulee lauta, jonka alle puristuu kuin lakana mankelissa.  On käännyttävä kyljelle, jotta lauta helpottaa, rintakehä raukenee. Mietin, miten kummassa pystyn joskus synnyttämään, kun siinä on pakko maata selällään pitkiä aikoja. Lauta puristaa minut hengiltä. En voi koskaan synnyttää. En voi koskaan panna ketään, sanoo taas Karl Ove Knausgård.

Luen Karl Ove Knausgårdin romaaniminän lapsuudenaikaisista peloista. Minusta tämä on merkittävää kuvausta. Ensinnä hän pelkää, että hänestä kasvaisi liian pitkä: Niveliäni särki, oli särkenyt koko syksyn. Olin alkanut kasvaa. Yhdeksännen luokan luokkakuva oli otettu myöhään keväällä, ja siinä olin ollut keskipituinen. Nyt olin yhtäkkiä lähes satayhdeksänkymmentä. Suuri pelkoni oli se ettei kasvuni pysähtyisi siihen vaan jatkuisi jatkumistaan. Luokallani oli yksi minua pidempi poika, hän oli lähes kaksi metriä kymmenen senttiä pitkä ja laiha kuin riuku. Ajattelin monta kertaa päivässä kauhuissani että minusta tulisi samanlainen kuin hän. Joskus rukoilin Jumalaa, johon en uskonut, ettei niin kävisi.

Tästä ensimmäisestä pelosta ei nyt kuitenkaan tässä blogikirjoituksessa ole kyse:  Toinen, vieläkin suurempi pelko tuohon aikaan oli se että munani oli käyrä silloin kun minulla seisoi. Olin epämuodostunut, munani oli vääntynyt, eikä minulla tietämättömyydessäni ollut aavistustakaan, voisiko sille tehdä jotakin, leikata tai jotakin muuta. Yöllä nousin, menin kylpyhuoneeseen ja sain sen nousemaan pystyyn katsoakseni oliko se muuttunut. Ehei, ei ikinä. Sehän kaartui melkein mahaan kiinni! Ja eikö se ollut myös vähän vino? Käyrä ja vino kuin jokin vitun puunjuuri metsässä. En siis koskaan voisi panna ketään. 

Olen nyt sivulla 128, eikä Karl Ove -nuorukainen vielä ole pannut ketään. Ymmärrän häntä täysin. Eikä minultakaan ole lauta hellittänyt. Edelleenkään en voi nukahtaa selälläni, vaan maatessani peiton alla lauta tulee jälleen, kuin paino rintakehän päälle. On pakko kääntyä kyljelle. Hienoa, että ihmisellä on vaihtoehtoja. Kyljistäkin voi vielä valita, vasemman tai oikean.

26.4. Aamulla soittaa yksi taloyhtiön puluoperaation järjestäneistä leskirouvista. Hän on huolestunut autojen pesupaikasta. On soittanut ympäristölautakuntaan ja pyytänyt sitä "kirjelmöimään" isännöijää laittomasta pesupaikasta, siinä kun ei ole viemäriä. Oikeasti häntä harmittaa seinänaapuri, joka jättää pesun merkitsemättä siniseen vihkoon, joka roikkuu narusta pesupaikan vieressä. Kuuntelen sujuvasti ja hauskuutan huolestunutta pienellä anekdootilla kymmenen vuoden takaa. Samalla annan todisteen kelpoisuudestani taloyhtiöön. Pesin nimittäin kerran koiran autopesupaikalla letkulla ja merkitsin tunnollisesti siniseen vihkoon että "Iines, koiranpesu".

Tässäkin olen kuin Karl Ove Knausgård. Antakaapas kun siteeraan häntä jälleen hieman: En  koskaan sano, mitä oikeasti ajattelen, en koskaan sano, mitä mieltä oikeasti olen, myötäilen aina niitä, joiden kanssa kulloinkin puhun, olen olevinani kiinnostunut siitä mitä he sanovat, - -.

Karl Ove Knausgårdin teoksen ykkösosasta tulee kesän korvalla kirjoitus Einesbaariin, joten tämän kirjoituksen  tavoite ei ole keskustella Knausgårdin teoksesta ainakaan pajatsoa tyhjentäen. Hänen ryppynsä ovat niin kiehtovia, että kuviakaan hänen kasvoistaan ei voi sivuuttaa. Ja olkoon tämä kaikille kutsu tarttua Knausgårdiinsa viimeistään nyt.

(Valokuva Anders Hansson)

131 kommenttia:

  1. Tämmöiselle bloginlukijalle tulee joskus yllättäviä estoja, jos äkkääkin. Kuten nytkin nimi: onko Karl Ove Knausgård kyllin fiini nimi mainittavaksi näin arvokkaassa ympäristössä kuin Iineksen bloki.
    Ihan sietäisi lukijagallupissa kysellä, kumpi nimenä parempi: a) Karl Ove Knaugård, b) Kalle Middleton vai c) Joku Muu ja jos joku muu niin d) Mikä Muu?

    Onko sillä nimellä tarpeeksi katetta ja uskottavuutta? Onko se nimi tarpeeksi urbaani? Myyvä? Pärjäisikö firma pörssissä, jos yhtiön toimitusjohtajan nimi olisi Karl Ove Knagård?

    Lehtien lööppikamaa se ei ainakaan olisi:

    Karl Ove Knausgård kuuma pylly!
    Karl Ove Knausgård vilautti reittä!
    Karl Ove Knausgård iski varatun!


    "Jo pömpöttää Karl Ove Knausgårdin vatsa"

    Ei ei. Ei ole imua ei mediaseksikkyyttä nimessä Karl Ove Knausgård. Enemmän on kodikkuutta ja maalaisuutta, tavallisuutta ja lämpöä. Sekös nykyajan porukoita kiinnostaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kommentti menee nyt yli ymmärrykseni. En voi valitettavasti sanoa edes, että se on kiinnostava. Mutta sananen tuosta nimiasiasta.

      Mitä väliä nimellä on? Se on niitä harvoja asioita, joita ihminen ei itse saa valita, vaan jonka toiset hänen päälleen lätkäisevät. Ei voi valita vanhempiaan, ei aukkoa josta maailmaan ponnistaa.

      Tässä kohden kannattaakin muistaa Kahlil Gibranin nerokas ja kaunis runo: Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.

      Poista
    2. Anonyymi on kyllä oikealla asialla, tavallaan, mutta potkii väärän traktorin renkaita.

      Päättelenkin, että hänen täytyy olla suomenruotsalainen tai ainakin hänen nimensä on ruotsinkielinen, joku muka tuikitavallinen louisalangenskiöld tai robinörjansdahl.

      Muuten hän ei voi pitää nimeä Karl Ove Knausgård epämediaseksikkäänä!!!? Herranen aika, sehän on ulkomaalainen ja siinä on kee ja ruotsalainen ookin...

      Eli vakaa kantani on: Karl Ove Knausgårdin nimi kelpaa Iinekselässä mainittavaksi.

      Poista
  2. Minäkin pelkäsin pienenä nukkumaanmenoa, inhosin maata pimeässä yksin. Ei ahdistanut lankku-tunne, näin jälkeenpäin olen ajatellut että kuolemanpelosta oli varmaan kysymys. Eikä iltarukous ainakaan helpottanut ("Levolle lasken jne"). Yritin ruinata äidin viereen, mutta se ei onnustunut kuin sairaana; korkeassa kuumeessa ja pahoissa lastentaudeissa pääsin viereen. Ja sain pipipalkintoja; minulla on siis hyvät muistot lapsuuden sairasvuoteista!

    Leikki-ikäisenä yritin kaikkia jippoja: katsoin Pikku-Kakkoksen Nukkumatin unihiekkaa silmät ammollaan, että nukahtaisin varmasti pian. Menin myös mahdollisimman lähelle seinää sängyssä, ja leikin, että Mamma oli vieressä, silloin taas piti nipistää silmät tiukasti kiinni...

    Ei se pelko kaikkina iltoina vaivannut, luulisin että se oli epämääräisen jaksottaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite oun katellu tuon immeesen sivuja meleko tarkkaan, ja kyllä monen kirjailijan kohalla on luettavissa monenlaista kompleksija, joita ovat jootuneet, jotkut jopa syntyjään (kampurajalakaa, kyssäselekää yms.), kokemaan, jolloin oma tekemä taijje on tullu pakonomaiseksi ja aennooksi pelastustieksi elämän mutkista seleviytyäkseen.
      Realistinen arkielämä ois ja on ollu liian tukalaa ja vaekkeeta.

      Kaekista ei oo ollu miesten töehin, esim. rekkakuskiksi.
      Sillon on mualattava, kirjotettava, sävellettävä tae huastettava paskoo.

      Miehistä tässä puhun koska Sohfi Oksaset on ollu vähissä historian kulussa.

      Poista
    2. Tuo lankkutunne on aika jännittävä juttu, Char. Nimittäin herään useimmiten aamulla siihen, että makaan täysin rentoutuneena ja makeasti selälläni, kädet vapaasti pään yläpuolella. Laudasta ei ole tietoakaan.

      Koin lapsena tunteen sellaiseksi, että tasainen lauta asetettiin kevyesti rintani päälle ja painettiin vähän alaspäin. Enkä sitten voinut hengittää täysin keuhkoin. Myös päivänokoset vedän selälläni enkä tunne lautaa. Tulkintasi kuolemanpelosta voisi olla oikeansuuntainen, päivällä ei pelota, joten lauta ei tule päivänvalossa

      Poista
    3. Anonyymi, juuri noin se taitaa olla. Pitää hoastaa paskoo, kun ei kaikista ole rekkamiehiksi tai myyntisihteereiksi. Tai pitää moalata kuvvii kun ei viitsi näitä maailman eläviä kuvia katsella.

      Poista
    4. Iines, alkoi oikein hyytää tuo viimeinen lauseesi, "lauta ei tule päivänvalossa", ja vielä ilman pistettä! Vaikka lukisi vain sen, ilman mitään asiayhteyttä, tietäisi että jotain kammottavaa on tekeillä.

      Olen kyllä sopivassa vireessäkin, olen miettinyt lapsuusajan pelkoja alustuksesi valossa. Nukkumaanmenoon ja yöhön liittyvät pelot olivat tosi jäsentymättömiä ja epämääräisiä, tyhjyyteen ja itsen hukkaamiseen ja olemattomuuteen liittyviä, ei mitään niin konkreettista kuin vaikkapa pimeän pelko. Susia pelkäsin päivällä, Mikki-Hiiri ja Susihukka-laulu osui ja upposi. Vanhin isosisko opetti minua heilauttamaan kättä ja sanomaan "hui hai, susia on vain Lapissa" kun olin alle 2-vuotias (en vielä osannut puhua kunnolla, sudesta tuli "husi"). Vieläkään en ole käynyt Lapissa...

      Minulle luettiin valtavasti ääneen, ja joitain kirjoja pelkäsin. Janssonin kuvakirjat olivat aivan kamalia, olin reippaasti päälle parikymppinen ennen kuin pystyin lukemaan muumi-romaanit. - Tove Jansson tosin on sanonut eräälle ystävälleni, entiselle esimiehelleni Stinalle, että muumit eivät olekaan lastenkirjoja. Stina tunnollisesti takavarikoi kirjat kotonaan omaan hyllyynsä, ja myöhemmin yllätti oman teinipoikansa lukemasta niitä salaa, mikä on aika hellyttävä ja puhutteleva opetus sensuurin tarpeellisuudesta ja vaikutuksesta.

      Poista
    5. Jörö-Jukkaa pelkäsin niin paljon, että se piti laittaa yläkaappiin piiloon, kirjahyllyn ylin hylly (muumi-kuvakirjojen olopaikka) ei riittänyt. Kun googlasin kuvia törmäsin Jukka Parkkisen blogiin ja hänen artikkeliinsa kirjasta:

      http://www.parkkinen.org/joro_jukka.html

      - Blogi tai sivusto on muuten hauska, Parkkinen kertoo omasta urastaan, on neuvoja nuorille kirjailijanaluille, valokuvakokoelmaa, jne. Hauskaa! Jörö-Jukka-jutun kuva ei ole sama kuin minun kirjassani oli, mutta ne riimit kylmäsivät heti kun tavasin niitä. Missähän se oma kappaleeni nyt on?

      Lyhyen mutta kattavan historiikin lisäksi artikkeli avaa mm. lasten julmaa fantasiamaailmaa sekä pelottavien tarinoiden merkitystä:

      "Turun yliopiston lastenpsykiatrian professori Jorma Piha sanoo, että Jörö-Jukan kertomusten teho on siinä, että niissä kerrotut tilanteet ovat tuttuja ja tavallisia lasten elämässä: kiukuttelu ruoasta, kiusaaminen, poikkeavuuteen suhtautuminen ja aikuisten kieltojen rikkominen. Tapahtumissa tulee esille ihmisessä asuva kiusanhenki ja toisaalta rangaistuksen pelko: tekisi mieli, mutta... "

      ---

      "Professori Piha ei usko, että Jörö-Jukan tarinat frustroisivat tai jättäisivät pelkotiloja lukijoihinsa, pikemminkin päinvastoin. - Pyrin itse esimerkiksi perheterapiassa saamaan ihmiset tunnistamaan huolensa, jolloin ne ovat vähemmän pelottavia. Jos ongelmien taustalla on jokin sairaus, kysyn suoraan, kuoleeko siihen. Kun asioilla on nimet, niiden ahdistava ja pelottava hahmo pienenee ja niitä voi paremmin hallita."

      Aikuisena olen samaa mieltä Pihan ja Parkkisen kanssa pelottavien satujen tarpeellisuudesta, siitä, kuinka tarinat ja kertomukset ja kuvat voivat antaa lapselle rakennuspalikoita jäsentää omia kokemuksiaan ja tunteitaan. Minulla ei turvallisessa perheessä ja niin pienenä vielä ollut mitään uusia kokemuksia, joita olisi sen kummemmin tarvinnut käsitellä; lähinnä mieltäni askarrutti se,onko välipalaksi banaanisötköä vai voileipää, molemmista pidin. Mamman sylissä oli kivaa istua, ja oli hauskaa, kun Pappa tuli töistä ja alettiin leikkiä... Olin siis kertakaikkiaan liian pieni, ja pelkotiloja totta vie syntyi! - En muuten usko että edes pelon käsite olisi ollut minulle selvä, oli vain Kivoja kirjoja ja sitten nuo muutamat Ääkkä-kirjat, jotka vähitellen siirtyivät pois silmieni edestä kun opin ilmaisemaan, etten todellakaan pidä niistä.

      En silti sano, että Jörö-Jukalla olisi ikärajaa; lapsesta, luonteesta ja kehitysvaiheesta riippuu niin paljon. Minulle se oli aivan liikaa.

      Joka tapauksessa: tämä kauhujen kimara ennen kuin olin ehtinyt täyttää kolme! Ei ihme, ettei uni aina tullut helposti silmään vielä viisivuotiaanakaan!

      Nykyään minusta on hauska alkaa nukkua. Minulla on nimittäin sellainen tapa, että suunnittelen romaaneja päässäni kunnes nukahdan. Tästä ei oikeastaan kukaan tiedä; läheisimmälle siskolleni kerroin siitä, kun olin viimeksi yökylässä. Ei siinä mitään salaista ole, en vain ole tullut puhuneeksi. Se tapa on ikivanha, ja romaaneja on monta. Itse asiassa en ymmärrä mitä muuta ihmiset sitten tekisivät unta odotellessaan.

      Poista
    6. Se viimeisen virkkeen puuttuva piste oli vahinko, Char, kopioin tekstin kun korjasin siitä lyöntivirheen. Piste jäi kopion ulkopuolelle. Mutta viis siitä, hienosti tulkitset pisteettömyyttä!

      En muista itselleni luetun, vaan enemmän minulla on muistoja siitä, miten luin yksinäni ja keksin lukemisen tekniikan ja esimerkiksi sanojen tavutuksen. Lehteilin sanomalehtiä ja Kotiliettä ja yhtäkkiä minun huomattiin lukevan tätä Mika Waltarin runoilemaa Kiekua ja Kaikua ääneen. Kukaan ei ollut opettanut minua. Myöhemmin sain tietää, että opetin isonsiskonkin lukemaan. Itse en muista opetusmetodeistani mitään.

      Sen sijaan minulle laulettiin paljon. Isä lauloi Tapio Helismaata, Rautavaaraa ja Malmstenia, ja kaikkein hauskin oli Mikki Hiiri merihädässä - miuku mauku miuku mauku nyt sun hullusti käy - isä hyökkäsi kimppuuni kutittamaan ja minä kikatin hervottomana.

      Poista
    7. Tuo lautajuttu korostuu tässä kirjoituksessani aika mahtavaksi, huomaan. Ei se oikeasti ole iso pelko, vaan lähinnä epämukava tunne, jota ei tarvitsisi olla. Yleensä siis herään rennosti selältäni ja nukun makoisasti. Lapsena lauta oli voimakkaampi ja nyt tulkitsen sen olleen ahdistusta. Olin herkkä lapsi, herkkä havainnoimaan pienimpiäkin eleitä, huokaisuja, ilmeitä.

      Poista
    8. Heh, Tapio Helismaata... Lisäsin tuon Helismaan (Reino) Tapio Rautavaaran väliin nähtävästi liian reippaasti.

      Poista
  3. Re myötäily, kohteliaisuus (joka haastattelujen mukaan Karl Ovellekin on tärkeää) ja taloyhtiön touhuajat: vanhassa kodissani olin hankaluuksissa kun nukuin talvellakin tuuletusikkuna auki. Ensin tuli vapisevalla vanhan ihmisen käsialalla A4-ruutupaperille kirjoitettu kirje, parin talven kuluttua kirje isännöitsijältä, jossa muistutettiin tuuletusohjeista. Nimettömiin viesteihin en tietenkään voinut reagoida, mutta isännöitsijälle soitin. Hän huokaisi raskaasti, ja sanoi että talomme vanhat herrat ovat todella kiihtyneitä ikkunapokien turmeltumisesta, ja että hän ymmärtää hyvin raittiin ilman kaipuuni, mutta edellisellä viikolla herrakööri oli ollut jo ennen aamukahdeksaa oven takana vaatimassa "kirjelmää". Ja hän sitten rauhan nimissä lupasi informoida minua.

    Ehdotin, että lähettäisin hänelle kirjallisen, diplomaattisen selvityksen; hän voisi sitten tarvittaessa näyttää sitä herroille, ja toivottavasti mielet rauhoittuisivat.

    Näin toimin; kirjoitin, että ikkuna on auki Terveydellisistä Syistä, koska olen talvisinkin niin kuumissani kun nukun, ja toivoin ymmärrystä Tilanteelleni. - Taas meni pari vuotta, ja kerran kauppareissulla törmäsin alakerran setään, joka sanoi, että sinä sitten vaan vieläkin pidät öisin ikkunaa auki. Räpsytin ripsiäni ja huokaisin että juu, vaikka on patterit pienellä, en voi edes yöpaitaa pitää - no setä nielaisi ja sai yskänpuuskan. Charinne hymyili enkelimäisesti, ja kun setä tokeni, hän sanoi, että taidat olla semmoista kuumaverisempää sorttia, johon sirkutin hilpeästi, että juu.

    Ongelma poistui päiväjärjestyksestä; hän varmaan briiffasi kollegoitaan... Kohteliaat ja ystävälliset välit säilyivät, pipat kohosivat piharaitilla vanhaan malliin, ja polttavin huoli Kansantalouden Uhkaavasta Tuhosta unohtui kun tuli muuta mietittävää.

    P.S. Iines, yritin kommentoida vielä edelliseen postaukseesi, mutta jostain syystä en näe vastauksiani. Mikäköhän mättää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Char, kyllä siellä edellisessä keskustelussa on kommenttisi, mutta ne ovat jo jatkojen jatkosivulla, eli katso tarkasti sivun alalaitaa, niin näet siellä oranssinvärisen Ladataan-linkin. Lataaminen kestää vähän aikaa.

      Miten tuttua tuo ikkunanaukipitokoohotus! Minullakin oli pesuhuone-saunatilojen pieni tuuletusikkuna läpi vuoden auki, koska pidän viileästä ja raikkaasta ilmasta, en kuumasta patteri-ilmasta.

      Naapurin nainen sitten sanoi toisesta suupielestään, että niin, kun jokuset pitävät ikkunaa yötä päivää auki ja tuhlaavat lämpöä. Kun pihalla kulkee, näkee selvästi, kenellä ikkuna on auki! Onneksi naikkonen muutti pois. En tykkäisi olla huoneistossa, jossa kaikki räppänät ovat ummessa.

      En tahtoisi muuttaa pois tästä hyvästä taloyhtiöstä, mutta parin leskirouvan kyttääminen ja pahan puhuminen on kurjaa. Toinen vielä on ottanut minut luotetuksi kaatopaikakseen, jolle saattaa soittaa kaksikin kertaa päivässä ja puhua jopa tunnin putkeen.

      Poista
    2. Vihjailevat ilkeät naapurit ovat pahinta mitä voin taloyhtiössä kuvitella: nimettömät kirjeetkin ovat parempia! Hyvä, että se piruilija muutti pois, Iines!

      Ikävää, että nyt on sitten tämä pahansuopa leskirouva - tunti päivässä sappea söisi energian keneltä vain. Yksinäinen ja turhautunuthan hän on. Olet varmasti yrittänyt päästä eroon vetoamalla kiehuvaan kattilaan tms? Vaikea tilanne, kun loukatakaan ei tietenkään tahtoisi.

      Niitä oman taloni herroja ymmärsin kyllä; he olivat asuneet talossa sen rakentamisesta lähtien, melkein kolmekymmentä vuotta, osa vielä taloa edeltäneissä puutaloissakin. Tietenkin he suhtautuivat kuin omaansa... Suoraan he eivät olleet koskaan ilkeitä, eikä minua kiinnostanut mitä selän takana puhuttiin. Talon rouvasväkeä ei Ikkuna-Asia kiinnostanut.

      Luulen, että kurittomista tuuletustavoistani huolimatta minusta noin yleisesti ottaen pidettiin. Yksi iäkäs rouva tuli pimputtamaan kerran ovikelloa ja pyysi apua hakemuksen laatimisessa: hänen miehensä oli sairastunut Alzheimeriin, ja Kelalta piti anoa jos jotakin. En tiedä, miten valikoiduin uskotuksi, tietenkin autoin mielelläni, ja kaikenlainen kaavakkeiden täyttäminen, perustelujen keksiminen, pykälien selaaminen ynnä tekstin tuottaminenhan sopii minulle kuin nenä päähän! Siinä tuli uusi, kiva varamummi ja ukki poismenneiden tilalle, muun kokoelmani lisäksi! :)

      Poista
    3. P.S. Blondikin löysi lopulta sen jatkosivun jatkeen, kiitos kun neuvoit!

      Poista
    4. Tämä soittelijaleski on minulle arvoitus. Hän soittaa minulle kuulemma siksi, että olen sivistynyt ja puhun kauniisti (vaikka tuskin saan ääntä äänihuulistani, puhun puhelimessa kireästi) ja minuun voi luottaa, en lavertele muille asioita. - No en kai, koska en näe tarpeelliseksi istua mummujen kanssa pihakeinussa juoruamassa muista.

      Tuo leskinainen on nuorehko ja esimiesasemassa töissä. Häntä on vaikea jaksaa, koska hän mustamaalaa kaikki ja kaiken, puhuu sellaista pahaa jokaisesta talon asukkaasta, että sen perusteella tässä pienehkössä taloyhtiössä asuu huorintekijöitä, varkaita, kuuroja, sokeita, umpihulluja, psykiatrisessa hoidossa olevia avopotilaita, ulosottolistalla olevia, vainoharhaisia, vaimonhakkaajia. - Jään vain miettimään, mitä hän minusta kertoo soitellessaan muille. Hänen puhelimensa akku on nimittäin aina lopussa, ja hän yhdistää piuhan verkkoon lähes joka kerta soittaessaan.

      Kunpa saisin etäisyyttä tähän koohottajaan. Hän tekee maailmasta ruman.

      Poista
  4. Kiinnostavan kirjan Tapsa on muuten valinnut luettavaksi, luin äsken taustoja ja arvioita. Yritän saada opuksen käsiini, pääsen osallistumaan keskusteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Char, jos sinulla on viitisen euroa ylimääräistä, e-kirja maksaa Elisa-kirjassa 4,90 euroa! Viimeinen osa on kalliimpi.

      Poista
    2. #Aamulla soittaa yksi taloyhtiön puluoperaation järjestäneistä leskirouvista. Hän on huolestunut autojen pesupaikasta. On soittanut ympäristölautakuntaan ja pyytänyt sitä "kirjelmöimään" isännöijää laittomasta pesupaikasta, siinä kun ei ole viemäriä.#


      Työharmien puuttuessa niiden harmien paikan näyttävät täyttävän naapuriharmit.

      Poista
    3. Kyllä varmaan löytyy, Hannele, hyvä huomio. Olen itse vain niin hätäinen, että katson aina ensin Elisa-kirjasta, kun se on valmiina laitteella ja siellä on ilmaiskirjastokin. Täällä Satakunnassa ei kyllä näkynyt olevan Knausgårdia e-kirjana, mikä on kyllä kummallista.

      Poista
    4. Sanotaan mieluummin niin, Anonyymi että kun piiri pienenee, kelpaavat naapuriharmitkin. En tiedä, ovatko työharmit arvokkaampia. Menisikö se vielä niin, että ellei mitään harmeja ole, ei ole elämääkään?

      Poista
    5. Kiitos vinkeistä, Hannele ja Iines!

      Huomasin, että pokkarinkin voi saada jopa alle neljällä eurolla, ja kun pidän kirjoista, ja aina kartutan mielelläni kokoelmaani, voi olla että ostan sen paperiversion ensi kuussa.

      Poista
    6. Enhän minä muistaakseni sitä kirjaa valinnut, vaan itse Iines... tai sitten valitutit sen minulla puhumalla siitä (tai joku muu puhui) ja mielenkiintoni heräsi ja ajattelin, että olkoon ja menköön ja luetaan, kerranhan se vain kirpaisee.

      Poista
    7. Siis minähän tapani mukaan moitiskelin Knausgårdia, koska se ei heti imaissut. Minua nimittäin ärsyttävät trendikirjat, jotka ovat hurmanneet kaikki. Karvat ovat pystyssä valmiiksi.

      Nyt kun pöly on laskeutunut ja nopeimmat rauhoittuneet, on hyvä katsoa, mikä mies on laatuaan.

      Poista
  5. ei ole vielä tullut luettua, hyllyssä on pari eka teosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen usein kohutun kirjan vasta, kun pöly on laskeutunut. Silloin se on makein. Ja saa ikään kuin omassa rauhassaan lukea, ei ole velvollinen kommunikoimaan siitä samantien mihinkään suuntaan.

      Poista
    2. Ikkunaiines kirjoitti:"Olen nyt sivulla 128, eikä Karl Ove -nuorukainen vielä ole pannut ketään. Ymmärrän häntä täysin. "

      Oikeastaan siis: kertomus miten selvitä naisista.

      Opiksi ottakaamme! Älkäämme pahalle pikkusormeakaan ojentako.

      Poista
    3. Ennen osattiin panna26 huhtikuuta, 2016 19:13

      Tuli tuosta mieleen eräs huippulahjakas tyyppi, joka totesi, että harrastelijat ovat pilanneet erotiikan

      Poista
    4. Ei niin, Anonyymi. Kyse ei ole naisista selviytymisestä, vaan siitä, miten selvitä itsensä kanssa.

      Poista
  6. Kun muistelin lapsuuteni lukuelämyksiä ja nukkumaanmenemisen pelkoa, mieleeni muistui tietenkin "Myry ei saa unta". Se lainattiin minulle kirjastosta kun olin parivuotias, ja se teki suuren vaikutuksen, joka palasi hyökynä mieleeni kun murrosikäisenä törmäsin siihen samaisen kirjaston lastenosastolla uudestaan.

    Kirja on Russel Hobanin ja Garth Williamsin käsialaa, alkuperäinen teos julkaistiin v. 1960, ja Otavan käännös 1961. Uusi painos otettiin 1984.

    Myry on pieni, tarmokas mäyrätyttö, joka miettii huoneessaan vaanivia vaaroja, kuten tiikereitä ja muita monstereita, ja hilpaisee tilittämään arveluistaan vanhemmilleen. Kaikkea pelottavaa löytyy, aina siihen asti kunnes isä uhkaa selkäsaunalla jollei pedissä pysytä - vierasta ja poliittisesti epäkorrektia nyt, tietenkin, mutta se oli sitä aikaa...

    Tässä on pari kuvaa ja lyhyt englanninkielinen katsaus kirjan alkuvaiheisiin ja kuvituksen syntyyn:

    http://blogs.slj.com/afuse8production/2012/05/23/top-100-picture-books-67-bedtime-for-frances-by-russell-hoban-illustrated-by-garth-williams/

    Hassu oli, että kun googletin Myryä, törmäsin tähän Myry Voipiosta kertovaan linkkiin:

    "Myry Voipio löysi uusista suomalaisista tyttökirjoista iloista seksiä - naisasia ja Suomen asia olivat niissä esillä jo sata vuotta sitten"

    http://www.hs.fi/tiede/a1455165797837

    Voipion äiti oli antanut tyttärelleen etunimen tuon oman lapsuutensa lempikirjan mukaan! Eli sen verran voimme vaikuttaa omaan nimeemme, Ensimmäinen Anonyymi!

    Minulla ei ole Verkko-Hesarin lukuoikeutta, ja kokeilujaksonkin olen jo käyttänyt; ei ole varaa maksaa 15,90 e yhdestä jutusta.

    Halusin kuitenkin tuoda linkin tänne, siinä toivossa että joku lukisi sen ja referoisi! Aihe liittyy sekä nuorten seksuaalisuuteen, josta Karl Ove tilittää tuskaisena, että suomalaisuuden merkitykseen, josta puhutaan parhaillaan Eväsbaarissa näiden keskustelujen lisäksi. Juttu on julkaistu 12.2.2016, eli se on tuore.

    Hesarin otsikon ja Voipion parin haastattelun perusteella sain kuvan, että tyttöjen seksuaalisuus on nuortenkirjoissa muuttunut vaietusta ja hävettävästä luonnolliseksi ja hyväksi asiaksi. Hienoa!

    Kirjallisuus ei tietenkään vielä takaa sitä, että tytöt ja nuoret naiset omassa elämässään kokisivat niin; mielipideilmastoa se kuitenkin luotaa, ja varmasti muokkaa asenteita hyväksytystä ja sopivasta. Ikävää, jos nuorille pojille ja miehille ei ole vastaavaa genreä; olisi hyvä, jos kenenkään ei tarvitsisi kärvistellä ja pelätä omaa kehoaan Karl Oven tavoin, tai kokea naiset pelottavaksi ja kartettavaksi kollektiiviseksi uhaksi, kuten tämä 19.07 Anonyymi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, tytär mainitsi juuri hiljakkoin tavanneensa tuon Myry Voipion, joka tykkää tyttären kirjasta, kaksiosaisesta sarjasta. Myry oli ehdottanut hänelle kolmannen osan juonikuvioita! Myry on kuulemma hauska persoona. Hän on hiljakkoin tehnyt väitöskirjan tyttökirjallisuudesta. - Luen nuo muut kommenttisi aamulla, Char. Tämä nimi vain pisti tästä silmääni.

      Poista
    2. Char, hesarin juttuja voi lukea ainakin tyhjentämällä selaimen evästeet (esim. Firefoxissa Työkalut-> Asetukset -> Tietosuoja).
      Myry-kirja ei ollut minulle ennestään tuttu. Vaikuttaa kiinnostavalta: pitääkin katsoa kirjastosta. Kiitos vinkistä!
      Jörö-Jukkaan tutustuin vasta kouluikäisenä. Se oli meidän luokan kirjahyllyssä, enkä muista, että se olisi enää silloin tehnyt suurempaa vaikutusta. "Mistä vauvat tulevat" (tms., en muista, oliko tuo sen nimi) oli paljon shokeeraavampi; ehkä mulla oli jotenkin kiero kotikasvatus.

      Nyt aikuisena Jörö-Jukka on jossain omassa kirjahyllyssäni: lapselle (melkein 3 v.) en ole sitä vielä raaskinut näyttää.

      Poista
    3. Luin tuon jutun Myry Voipiosta jo aikaisemmin paperilehdestä, ja kyllä se muuten aukeaa tuosta linkistä kaikille, Char, oli lukuoikeutta tai ei.

      Poista
  7. "Tässäkin olen kuin Karl Ove Knausgård."

    Tuo ajatus tulee monta kertaa mieleen kirjaa lukiessa, minullakin siis. Moniin Knausgårdin kuvaamiin piirteisiin on helppo samastua. Moniin myös ei, mutta ne eivät sillä lailla kiinnitä huomiota tai jää mieleen. Viimeksi tunnistin itseni kohdassa, jossa Karl Ove toteaa itsekseen, ettei ole koskaan ryhtynyt keskustelemaan kenenkään vieraan kanssa "eikä mikään viitannut sihen että tekisin niin koskaan". Kyse on siis lennolla vierustoverin lukemasta kirjasta, josta olisi voinut syntyä keskustelua. (toki tuosta kohdasta tunnistaisi itsensä varmaan puolet suomalaisista?)

    Tykkään Knausgårdin sekä arkisiin asioihin liittyvistä huomioista ja havainnoista että vaikka taiteen kokemiseen liittyvistä pohdinnoista. Olen yllättäen lukenut jo reilut 300 sivua, eli jokin tässä kirjassa koukuttaa. Tai en tiedä, onko syy kokonaan kirjassa vai olenko oikeasti jotenkin parantunut lukijana. Jos olen, niin saatanpa vielä harkita sitä Iijoki-sarjaakin. no, sarjan ensimmäistä mölläriä ainakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuossa on kai kirjailijan nerous, että pystyy kuvaamaan yksityistä niin, että se onkin yllättäen yleistä. Juuri tähän ajatukseen pohjautuu itse keksimäni ajatelma: Yksityinen on mitä suurimmassa määrin yleistä. - Ja juuri tämän vuoksi yksityinen kaikessa kerronnassa on kiinnostavinta. Mieleen tulee Knausgårdin rinnalla vaikkapa Henrik Tikkanen.

      - Vaan säästän enemmät havainnot Knausgårdin kirjailijalaadusta Einesbaariin, kun Tapsan alustus tulee.

      Poista
  8. Minä aloin lukea Päätaloa, kun isovanhempieni hyllyssä oli ne lapsuudestaan, nuoruudestaan ja isänsä sairastumisesta kertovat kirjat. Vähän kummeksutti se loppupään tuotantonsa, jonka kiltisti vuosittain luuin, että onko se ihan pakko kirjoittaa kolmekymmentä sivua siitä, kun kävi paskalla tai siitä, kun akka ei ymmärrä. Knausgårdiin lukemani perusteella, - kirjojaan en ole lukenut - en tunne vetoa. Onhan tämä elämä tällaista ja jokaisella ongelmansa ja kehityskulkunsa. - Oikeastaan haluaisin Knausilta lukea vain parikymmentäsivuisen kertomuksen menestyksestään. Siitä, kuinka ensin itki ilosta, kun kirjansa kävivät kaupaksi, ja sitten siitä, kun laittoi rahaa haisemaan oikein kunnolla: "Jumalauta, mää oon stara, suurempi kuin Jeesus tai John Lennon, Norjan oma Shakespeare!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Knausgårdista en oikeasti ole mitään mieltä, en häntä ja tuotantoaan tunne. Eikä kiinnosta. Minä en ole kiinnostunut muodista, olen huomannut kulttuuri-ihmisten olevan kuumana hottien muotivirtausten, ihkujen trendien, perään. Sanovat sellaista kulttuurin, kirjallisuuden tai muun taiteen kehitykseksi ja viimeisimmäksi virtaukseksi, ikään kuin se tiedettä olisi. Oli minullakin pillifarkut 70-luvulla, sitten sellaiset paksua punosta olevat ruskeat housut - hienoimmat koskaan omistamani housut. 80-luvulla oli sitten niitä saatanan ruutupöksyjä, onneksi ei sentään Rickenbakeria, - vittu mä mikään basisti ole.

      Poista
    2. Mutta ne paksupunoksiset ruskeat samettihousut seiskeetluvun lopulta tai kahekskeetin alusta muistan ikäni.

      Poista
    3. En basisti, turbaduuri, enkä ainakaan Niels-Henning Ørsted Pedersen. Mutta onneksi hän oli.

      Poista
    4. Oho -, noissa Pedersenissä ja soittajakavereissaanhan on yksi tärkeä piirre, he kaikki ovat virtuooseja, lähes ylivoimaisia osaajia. Tuon jälkeen mieleeni ei tule, että kunpa äijät olisivat kirjoittaneet kirjan arkikokemuksistaan, siitä, mikä maito on parasta kaakaossa tai kahvissa, tai millaisessa kunnossa vatsan toiminta oli juuri, mun ainutlaatuisessa ja ihkukiinnostavassa kokemuspiirissä, tänään.

      Poista
    5. Vakosamettihousut ja parta - muuta ei habituspuolella tarvittu ja minä olin myyty.

      Poista
    6. On se hyvä että on ruskeat vakosamentti housut jalassa. Mitä siitä tulisi ilman housuja ?
      Myyty olit varmaan , neiti Iines.

      Poista
    7. Menin naimisiin
      a) ruskeet sammarit jalassa
      b) ruskea sammaritakki päällä
      c) maistraatissa
      d) jossa todistajat ( 2 kpletta) todistivat

      Torilta ostettiin neljä tai oliko niitä viisi banaania. Söimme ne. Sitten mentiin "Hällä" nimiseen ravintolaan juomaan viinaa, se sijaitsi ja sijaitsee kai vieläkin Hämeenkadulla. Siälä oli kamalasti sotaveteraaneja jotka puhuivat omia juttujaan, luodit vain vinkuivat. Meillä oli hyvin vähän - minulla ja Kaijalla, rahaa, että emme siellä kauaa olleet. Todistajammekin lähtivät muualle. Me lähdimme Lähteenlinnaan nussimaan. (jos suoraan saa sanoa)

      Poista
    8. Taisit olla unelmien sulho, mikis. Ruskeaa sen nimenomaan piti olla. Muistan, että Kalle Holmbergillä oli ruskeassa vakosamettitakissaan nahkapaikat kyynärpäissä. Ne olivat kyllä aivan huippu. Olen vieläkin otettu siitä, että olen istunut hänen vieressään Olavin krouvissa Turun syysyössä. Siis sattumoisin vaan istahti hetkeksi juomaan kaljansa. Hän oli ilmeisesti matkalla kaupunginteatteriin, joka on siinä saman kadun varrella hieman etäämpänä.

      Poista
    9. Iines kirjoitti:"Tässäkin olen kuin Karl Ove Knausgård. Antakaapas kun siteeraan häntä jälleen hieman: En koskaan sano, mitä oikeasti ajattelen, en koskaan sano, mitä mieltä oikeasti olen, myötäilen aina niitä, joiden kanssa kulloinkin puhun, olen olevinani kiinnostunut siitä mitä he sanovat, - -."




      Iines taisi olla kympin tyttöjä, joka luuli koulunpenkinkulutuslihasten ja sinnikkyyden tarkoittavan älykkyyttä ; ylemmyyskompleksin takana ovat yleensä typerät vanhemmat, jotka ovat kehuneet iinestä älykkääksi ja paisuttaneet tämän egon stratosfääriin.

      Ne luokan komeimmat pojat eivät kuitenkaan ole kiinnostuneita älystä vaan ulkomuodosta ja senpäs takia Iineksen lukio aika oli traumaattisia.
      Iines ei saakkaan niitä himotuimpia poikia?
      Ainoastaan inhottavat nörtit lähestyvät häntä ja - hyi yökötys, mikä loukkaus - kuvittelevat olevansa iineksen kanssa samalla tasolla!

      Poista
    10. Höpsistä, Anonyymi, en ollut kympin tyttöjä enää murkkuiässä. Sain ehtoja matematiikasta monena kesänä peräkkäin, eikä koulunkäynti kiinnostanut tippaakaan. Olin hyvä lähinnä kirjoittamisessa ja etenkin kuvaamataidossa, eli taideaineissa. Ne kiinnostivat.

      Eikä äiti minua kehunut, päinvastoin, minua väheksyttiin pienestä pitäen ja opetettiin vaatimattomsksi. Olin kauhean ujo.

      Isä olisi ymmärtänyt minua, mutta äiti muutti meidän lasten kanssa pois kotoa. Eikä lukiossa mitään himoittu. Tytöt olivat tuolloin useimmiten neitsyitä, kuten kaikki kaverinikin. En usko, että luokallamme ainutkaan tyttö olisi ollut poikien kanssa "sillai". Kukaan ei edes seurustellut.

      Poista
    11. Mennyttä ja elämättä jäännyttä nuoruutta pitää paikata lukemalla kikkeli kirjoja.
      No, himot ne on hiirelläkin.

      Poista
    12. Niin on, ja hiirtä pienemmälläkin. Juuri katselin kahta kärpästä päällekkäin. Taisivat olla perskärpäsiä?

      Poista
    13. Savolainen Helsingin marketissa vappuaattona:

      - Saesko leppeevee munnoo.

      Myyjätär äimistyi mutta kuopiolaisperäinen kollega avusti:

      - Hän tarkoittaa munakoisoa.

      Poista
    14. Ne sammarit olivat Mic Macin, kuuminta nuorisomuotia. Meidän vanhojen ihmisten muotihousut ovat nyt Levikset, sellaisia minulla on aina useammat kaapissa ja yhdet päällä.

      Poista
    15. Minullakin oli jotkin Mic Macin samettihousut, punaruskeat aika leveälahkeiset, ja tummanruskeat, ja vaaleanruskeat. Vaan tuo oli aikaa, jolloin meillä tytöillä oli paljon myös hameita, ihan arkena. Minimekkoja enimmäkseen, vekkipuolihameita ja pehmeitä angoraneuleita yläosana. Jalassa varsisaapikkaat, kuin kaunoluistimet ja korkokengät, sellaiset vähän paksukorkoisemmat ja matalammat kuin nyt. Housujen kanssa tennarit. Ja sitten oli niitä marimekkoja, tasaraitaa, jokapoikaa, unikkoa ja vaikka mitä!

      Poista
    16. Piti oikein aukaista vyö, laskea housut ja katsoa, mitä tuolla takana leijonavyön alla seisookaan: Levi Strauss & co.

      Tosi on, etten ikinä osta vaatteita merkin mukaan. Ennen käytin veljeni vanhoja, nyt käytän poikani vanhoja. (Varma keino pysyä muodissa mukana.)

      Poista
    17. Ne farkut tehdään nykyisin aasiassa lapsityövoimalla.
      En laittaisi jalkaani , vaikka joku olisi valmis maksamaan.

      Poista
    18. Heh, innostuin näistä, kun kävin kaupungilla lehdet lukemassa. Ostin vakikauppiaaltani uudet Levin valmistamat housut, kun vähän pelkään sitä, että pultsariksi luulevat pelkästään siksi, etten ole kovin hyvä vaatteiden ostaja. - Voi Pyhä Sylvia, housut maksoivat 75 ekee. Kauppias alkoi ostostani kehumaan, jolloin pamautin: "Sä oot sanonu, että tahallaan ovat näiden laatua heikentäneet, etteivät kestä liiaan kauaa!" - Supliikkimies se on, vastasi: No joo, mutta ei kovin paljoa. Et sä mitään paskaa ostanu!". - Kiittelin kovasti.

      Ja ostin yhden numeron pienemmät kuin aikaisemmin, yli kymmenen kilon painon alenemisesta en ole päässyt eroon, vaikka olen mielestäni parhaani yrittänyt.

      Poista
    19. Anonyymi, kiellä heti ääliökakaraasi työskentelemästä Levin tehtailla!

      Poista
    20. Ihminen joka kokee itsensä ääliöksi, käyttäytyy ääliömäisesti ja se koskee kaikkea muutakin käyttäytymistä kuin pukeutumista. Ihminen viestittää sisintä olemustaan kokonaisvaltaisesti ja pukeutuminen on ainoastaan yksi osa kokonaisuutta.

      Poista
    21. Niinhän minä juuri sanoin!

      Poista
    22. Lähde: Finwatch


      Farkkujen valmistusmaat

      Joka vuosi maailmassa valmistetaan noin
      viisi miljardia paria farkkuja.

      Suomeen tuotiin vuonna 2010 puuvillahou-
      suja 11 miljoonaa kappaletta, tuonnin arvon noustessa lähes 116 miljoonaan euroon
      .
      Tuonnin lisäksi Suomessa valmistettiin
      vuonna 2009 myyntiin 321 000 kappaletta
      farkkuja, joiden tukkuarvo oli yli seitsemän
      miljoonaa euroa.

      määrän mukaan kat-
      sottuna kolme neljännestä Suomeen maa-
      hantuoduista aikuisten ja lasten puuvillahou-suista oli valmistettu Aasiassa vuonna 2010.
      Aasian maista suurimmat valmistusmaat
      olivat Kiina ja Bangladesh. Kiinan osuus oli
      42 prosenttia ja Bangladeshin 15 prosenttia.
      Muita isoja valmistusmaita ovat Turkki (7
      prosenttia), Pakistan (5 prosenttia) ja Intia (2
      prosenttia).
      Muiden kehitysmaiden eli Afrikan ja Latina-
      laisen Amerikan osuudet ovat olemattoman
      pienet: Afrikan 2 prosenttia ja Latinalaisen
      Amerikan 0 prosenttia. Afrikan kahden pro-
      sentin suuruisesta puuvillahousujen osuudesta
      suurin osa oli valmistettu Pohjois-Afrikassa:
      Egyptissä, Tunisiassa ja Marokossa.


      Suomeen tulevista puuvillahousuista nel-
      jännes on valmistettu Tullin tilaston mukaan
      Euroopassa. Vain muutamissa Euroopan
      maissa, kuten Italiassa ja Portugalissa on
      kuitenkaan enää suuressa mittakaavassa
      vaatetusteollisuutta, joten suuri osa tästä
      tuonnista on todennäköisesti valmistettu
      Aasiassa tai muualla halvemman työvoiman
      maissa.

      Poista
    23. Kesällä pidän paljon valkoisia ja vaaleita puuvillahousuja, ne on paljon raikkaamman ja kevyemmän näköisiä kuin farkut. Tykkään tehdä asukokonaisuuksia, siis jokin sama juju ylä- ja alaosassa.

      Poista
    24. Niinhän se epäilemättä on, mutta mitä me voisimme tehdä? - Puuvilla on tietysti Suomessa kasvatettua ja ompeleet tehty Lahdessa. -Pöö, ei vaineskaan, samoissa kehitysmaissa kaikki vaatteet nykyään tehdään.

      Poista
    25. Farkku-uniformu on perdeestä28 huhtikuuta, 2016 20:41

      Toisaalta taas ihminen joka pyrkii elämään elämänsä arvokkaasti, itseään ja muita arvostaen ja kunnioittaen loistaa kirpputorivaatteissakin. Tyyli ei katso hintaa eikä tyyliä voi ostaa, se pitää ansaita.

      Paska ei tartu. Vaatteet kertovat kantajastaan yhtä sun toista mutta vielä enemmän kertoo se, miten vaatteita kannetaan.

      Poista
    26. Olen luottanut siihen, että esimerkiksi Fiskarsin korkealaatuiset tuotteet, sakset, kirveet, puutarhatyökalut ovat Suomessa tehtyjä.

      Kissan villat. Tuotetiedoissa oli merkintä: Made in Poland. Se ei siis ollut piraattituote, vaan aito Fiskars entisellä kalliilla hinnalla.

      Poista
    27. "Ne farkut tehdään nykyisin aasiassa lapsityövoimalla."

      Kieltäytymällä ostamasta farkkuja viemme siis aasialaisilta lapsilta leivän suusta.

      Poista
    28. Kirpputoriostaminen on siis parempi, koska kehitysmaiden lapsityövoiman kannattaminen on toissijaista, edistää sitä vain niin, että alkuperäinen vaatteiden käyttäjä voi rahoilla ostaa uusia aasialaisia.

      Poista
  9. Olkaa ämmät hiljaa seurakunnassa!

    Tätä mieltä on mikis.



    Joka tietysti tarkoittaa, tälläkin kertaa, päinvastaista mitä sanoo. (sarkasmia)


    En ole lukenut Päätaloa enkä Knausgårdia, en ole ehtinyt. (Aikani on kulunut onanisointiin, tai johonkin muuhun, ehkä. En tiijä.) Monet hyvätkin kirjailijat kirjoittavat omasta elämästään; viimeksi olen tutustunut Sergei Dovlatoviin: voi koo miten hauska ja itseään kohtaan armoton tyyppi hän on! Eikä hän mikään poikkeus ole. "Tuntematon sotilas" romaani kulkee juuri niitä latuja joita alikersantti Väinö Linna sodassa kulki; ylimalkaisimmin eturintaman tapahtumia on kuvattu juuri silloin jolloin Väinö L. oli kouluttajana kotirintamalla... Miksikö? No, juuri siksi. - Hannu Salamaa arvostan prosaistina, te ette, en minä hänestä teidän kanssa väittele. Mutta kerran, se oli juhannus 1969, menin ystäväni Markku Lankisen luo Tukholmaan. Hän oli kesätöissä paikallisessa Alkoholitehtaassa, pesi siellä kai tyhjiä pulloja. Kun hän pääsi töistä, ja Juhannus alkoi, me hänen kämpällään joimme minun laivasta tuomiani viinoja. Ei niitä paljoa ollut, mutta tarpeeksi. Markku oli pyytänyt myös naapurinsa - meitä vanhemman miehen, jolla ei juuri hampaita ollut - kylään kans; Markku on solidaarinen ihminen. Tämä n. 40-v vaari joi sherryä ja sanoi "kyä o väkevää viiniä..." Eihän se ole, maistuu vain sille, sherry. Eikä minulla tästä tarkoitus ollut puhua... vaan siitä, että tää iki-iäkäs ukko (siis n. 4-kymppinen) kertoi miten Salama H. (mitä hän ei tuntenut) ja hänen seurueensa rantautui Tukholman Skeppsbronelle... hän kertoi kaikesta juuri samalla lailla kuin kirjassa tapahtui - eikä hän kirjaa ollut lukenut. Ei varmaan! Ei Aapisen jälkeen mitään kirjaa. - Niin, Hannu Salama oli siis kirjoittanut "Tapausten kulun" juuri sillain kun kulkemiset oli tapahtunut. Niin kaikki kirjailijat tekevät, heille on materiaalia kaikki, se mikään uusi totuus ole.

    Ps. Mutta mä odotan, että miksei naisetkin kirjoittaisi tällaisia - no jeremiadeja - kuin mitä miehet ovat jo iät ajat tehneet? Missä naisten "Odysseys" tai "Don Quijote" tai Ii-joki sarja tai "Mein Kampf"? (Doris Lessing muistelmissaan kyllä säpsähdytti minut monesti... "oliko näin", ajattelin, "upeaa, jos oli" - Hieno tytöntyllerö tuo Doris!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannu Salama on niin mies, että en pääse hänen maailmaansa kokemaan yksityistä yleiseksi. Henrik Tikkasen ja Knausgårdin maailmaan näyn pääsevän kokemaan heidän yksityisyyttään yleiseksi. Minusta mikiksenkin maailmaan pääsee kokemaan kerrotun yksityisen aineiston yleiseksi. Tuliko selväksi?

      Poista
    2. Sanoisin siis, että Salaman maailma on painokkaan kliseisseksuaalista, sovinistista, Salamassa ei ole hitustakaan naista, niin kuin hyvässä miestaiteilijassa tulisi olla. Siis animaa.

      Poista
    3. Niin mutta kun Salama Pallo kirjoittaa niin s-tanan tehokkaasti, ja nätisti - jos on tarvis. Ehkä pitää olla etukäteen samalla aaltopituudella kuin hän, ei häntä muuten käsitä? Eikä kyllä käsitä muutenkaan... (Kysy vaikka Anita Konkalta.) Vain hyvä kirjailija pystyy valehtelemaan häikäilemättömän todentuntuisesti, Hannu siinä on PM-tasoa. (PM = Pohjoismainen Mestarit.) - Ainakin pistesijoilla. Strindberg tietysti on ylivoimainen Ykkönen, Hamsun huohottava Kakkonen, Ibsenistä en niin tiedä, Sandemose on mitalleilla myös. Norjassa on ihme paljon hyviä kirjailijoita vaikka Sandemose onkin tanskalainen, kirjoitti vaan norjaksi ja eli norjassa norjalaisena. Hmhnhy. Ja sitten on vielä tämä Tarjei Vesaas... se mullisti mun puberteetti-ikäni (monen muun lisäksi) kun häntä 13-v ikäisenä luin. Jäälinna (Is-slottet).

      Poista
    4. Tänään ostin kirpputorilta mm. ruotsalaisen Ivar Lo-Johanssonin esikoisteoksen, Hän oli vain äiti. Kirjailija on ollut työläisenä ja maankiertäjänä, ja teoksessa on tositarina Ryan-Ryanista, kukoistavasta muonamiehen tyttärestä, joka ei saa puolisokseen rakastamaansa ylpeätä Niiloa, koska hän on pilannut maineensa menemällä uimaan miesväen nähden. - Siis kuvitelkaa, ihan nykypäivää ja yleistä vieläkin! (sis. iron., satiir. ja pilkk.) Kirjassa on hieno kansikuva.

      Ibsenin Hedda Gabler on kyllä hieno naisnarsistin kuvaus! En oikein tykännyt Nukkekodin Norasta, enkä siitä naistendenssistä. Minusta tendenssit häiritsevät kaikkia kirjoja. Minna Canthkin on parhaimmillaan, kun lukee tarinat tarinoina, ei manifesteina.

      PS Ostin muuten myös kauniin kuvitetun pienois-Kalevalan ja ihastuttavan Suuren ja ihmeellisen Egyptiläis-Kaldealais-Persialaisen Uni- ja ennustuskirjan vuodelta 1947. Muistakaat, että unennäkö vuoteesta tietää naimattomille häitä ja naineille ristiäisiä.

      Poista
    5. Ivar Lo-Johanssonilta olen lukenut kaiken mitä häneltä on suomennettu. Upea persoona! Torpparin poika josta tuli kivenhakkaaja, samoin kuin Aarno Saarisesta, mutta kun Aarnosta tuli poliitikko, Ivarista tuli kirjailija. - Pidän hänen kirjoistaan. Ne henkivät (hengittävät) todellisuuttaa. Niissä (hänen kirjoissaan) ei ole pätkääkään "työläisromantiikkaa" koska hän itse oli niin kauan työläinen, tarpeeksi kauan, että tiesi ettei työläiselämässä mitään "romantisoitavaa" ole. Siis työnteossa. (Muutenhan työläiset - porvareitten kiusaksi - sikisivät kuin kaniinit. Mutta oliko tässäkään romantiikasta kyse? Epäilenpä.)

      Ivar Lo-Johansson aivan ehdoton PM myös!

      Poista
    6. Mistä olet saanut nättiin päähäsi, Mikis, kuvitelman ettei meistä kukaan arvostaisi Salamaa?

      Hänhän oli nuoruudessani suuri suosikkini, Saarikosken ohella. Muutamasta hänen kirjastaan olen tehnyt jopa arvostelun, ainakin Kainuun Sanomiin ja Pohjolan Työhön.

      Sitä paitsi hänen ensimmäinen vaimonsa "Eija" (= Irma) oli otanmäkinen!

      Poista
    7. Mikis taitaa muistaa ainakin minun moitiskelleen Salamaa eräässä kirjoituksessani. Olin kai tuolloin hankkinut Salaman runokirjan Mustan pitsin yöstä Raumalta.

      Poista
    8. Ivar Lo-Johansson oli sympaattinen ja edistyksellinen kirjailija joka aatteellisessa johdonmukaisuudessaan ajautui v. 1939 puolustamaan Stalinin hyökkäystä Suomeen.

      Poista
    9. Eikös Hamsun sitten taas ollut natsimielinen? Tai ainakin häntä syytettiin sellaisesta suuntauksesta, jos oikein muistelen?

      Poista
    10. Monet muutkin kuin Hamsun, Lo-Johansson ja Hitler ja Stalin ja meidän Tannerimmekin erehtyivät vuonna 1939? Ja Erkko. - Varmaan minäkin olisin erehtynyt, jos silloin olisin elänyt?

      Entäs sitten?

      Nyt minä erehdyn vain vuonna 2016. (Tai taisin minä viimevuonnakin erehtyä. Mutta kerran vain. Mutta muistaakseni taas vuonna 2014 en erehtynyt, en kertaakaan!)

      vanha kettu ei myrkkyä kahta kertaa syö

      Poista
    11. "Errare humanum est", huusi Brutus Rubicon-virran vastarannalla, johon Caesar kiljui takaisin "Et tuu, Brutus".

      Olen ennenkin ihmetellyt, että jos ja kun halutaan tutkia mikä saa sivistyneet ihmiset tukemaan totalitaarista diktatuuria, niin miksei sitä kysellä vielä elävältä 70-luvun kulttuuriväeltä?

      Silloin ei tarvitsisi ihmetellä miksi Arvo Ylppö oli Saksassa ensimmäisen maailmansodan aikoihi, ettei vaan olisi ihastunut siellä nuoreen itävaltalaiseen korpraaliin.

      Poista
    12. Saatte hirttää minut henkisesti: minä olisin hyvin voinut olla valkoinen tai jopa jääkäri, koska olen sielultani aika idealisti; siis ihan tältä pohjalta, en niin, että halveksisin joitakuita muita kansoja tai ihmisiä. Ei, uskoisin vain isänmaahan ja hyvyyteen ja uskoisin myös, että niin muutkin kansat tekevät. Sotia en tahtoisi, vaan ratkaista kiistat neuvottelemalla.

      Poista
    13. Minäkin koin nuorena, kun aloin lukea historiaa ominpäin (siinä oppikoulun alaluokilla) ristiriitaisia tunteita, sillä työläiskodin lapsena myötätuntoni oli tietysti köyhälistön puolella, mutta järki sanoi, että kapinassa punaiset olivat väärässä ja oli onni maalle, että valkoiset voittivat.

      Siitä huolimatta olin demari miehuusikään asti, sillä uskoin ruotsalaiseen kansankoti-ideaan. Tavallaan uskon vieläkin, sen vääristymistä huolimatta.

      Poista
    14. Minä olen alkanut vasta nyt kysyä itseltäni, mitä oikeasti ajattelen asioista, millainen oikein olen, kuka ja mikä. Ihan kuin olisi vain mennyt virtojen mukana, niitten virtojen, joiden mukaan kuuluu mennä jos haluaa leimautua tiettyihin fiksuihin porukoihin. Nyt uskaltaa jo kysyä: onko se porukka kuitenkaan niin fiksu.

      Poista
  10. Siis musta on hirveen tärkee kuulla mitä naiset ajattelevat, onhan miesten ja naisten elämä erilaista. Ja miesten kokemuksista ja heidän tavasta ajatella olen aika tarpeeksi saanut. - Välillä liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletpa kohdannut omituisia naisia, Mikis Karvakorva, ellet ole jo aika usein kuullut, mitä naiset ajattelevat. Ainakaan minun tuntemani eivät sanojaan säästele.

      Poista
    2. Niin, mutta oikeesti. - Räksytystä minä toki olen kuullut koko ikäni. Hemmi-tätikin mulle säksätti kuin rikki mennyt ruohonleikkuukone: "... älä ny tolla tavalla älä ny tolla tavalla älä nyt tolla tavalla tee... "

      Totta kai sitten niin tietysti tein. (Ei ollut muita vaihtoehtoja.)

      Tykkäisin kuunnella sitä mitä naiset puhuvat itsestään. Iines joskus puhuu. Musta se on kauheen hellää. - Tulee lämmin olo.

      Poista
  11. Minä olen aina arvostanut naisia enemmän kuin miehiä. Ainakin siitä lähtien kun pääsin (ohoh! ja humpsista!) poikuudestani Santos nimisessä pienessä kaupungissa Brasiliassa. Ei siinä nokka kauaa tohissut! (mitä nyt välillä piti kengällä iskee parin tuuman kokoisia lutikoita hengiltä). Ja heikäläisten tupakka oli aivan, aivan liian väkevää meikäläiselle "blanco de amaricanolle". He kun eivät suostuneet ymmärtämään että en ole amerikkalainen, olen Suomesta - Finlandia! Eurooppa! " pojjaat, kansan urhokkaat, mi Puolan Leibzikin ja Narvan mailla verta vuosin... Hän, Lucia Mallagone, pyöritteli vain isoja ruskeita silmiään ja hihitti kun minä puhuin hälle suomea. Tarjosi sitten mansikoita mulle. Ja oli muutenkin, totanoin, mukava. Joo.


    Tämä nainen taasen ei lessingintasoinen kirjailija taida olla. Tai jos on, on.

    taidanpa tsiikata mahtuuko tänne vielä bentsiiniä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.topgearsuomi.fi/content/silla-valin-venajalla-naiskuski-tarkistaa-sytkarilla-bensatankin-tayttoasteen

      Poista
  12. Sitä paitsi tiedän käsitteen: "ylistämällä alistettu".

    Minä en naisia alista heitä ylistämällä, voi vittu, tämä minulle tulee mieleen Henrik Tikkasesta; suurin osa heistäkin on hapsenkakkiaisia, mutta kumminkin vähemmän - paljon vähemmän - kuin mitä miehissä, on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... heistäkin = naisista ... Ja miksei myös Thorin sotilaista? Ja Rummukaisista? Kaikista sci fikeistä (tai mitä nää on? em mä muista). Mutta myös näistä miehistä, jotka kulkee öisiä katuja nahkatakit tiukasti napitettuina, eivät palele eivätkä hytise mutta sytyttävät silti Bostonin, ja vartioivat naisia, ettei niille tapahdu pahaa... Soldiers of Odin Rääkkylä.

      Poista
  13. Koska kukaan ei puhu sinulle, Mikko, niin minä puhun. Mitä sinulle kuuluu?
    - No eipä tuon taivaallista.
    - Vai niin.
    (Hän on niin vaiti. Niin hiljaa, mutta kauan.)
    - Ethän sinä koko ikääsi voi vaieta.
    - En.
    Eilen luin jostain, en muista mistä, missä kritisoitiin Becketin juttuja. Joku sanoi että "Huomenna hän tulee" näytelmän vuorosanat on koostettu repliikeistä mitkä eivät Becketin muihin näytelmiin mahtuneet... että ne eivät tarkoita mitään. - No, jos näin on että "nämä repliikit eivät mahtuneet Becketin muihin näytelmiin", niin silloinhan hän arvostaa Becketiä enemmän kuin minä. (Tai siis kukaan muu, kuin hän.) - Minä näen unia samanlaisista maisemista mitä Becketin novelleissa on; aluksi luulinkin että olen ne itse kirjoittanut! (Tämä on totta.) Koska samanlaisia katuja minä olen kulekenut jotka muuttuvat koko ajan kapeammiksi, ja murskeisimmaksi, romahtelevat, mitä kauemmaksi niitä kävelee, eikä voi tehdä u-käännöstä, ja talot - ne jotka aluksi ovat oikean näköisiä, askel asekellelta ovat yhä suljetumman ja rähjäisemmän näköisiä takapihoja, ja mitä enemmän etsit mitä haluat, ja mitä kauemmaksi kävelet, sen enemmän eksyt. Se on kamala uni. Näen sen joka yö. von Wright kun puhui Dostojevskista, puhui samasta, en muista miten, mutta tajuan mitä tarkoitti... "kuljet lamppu kädessä pimeyttä kohti, etsit totuutta, ja mitä kauemmaksi kuljet, sen kirkkaampana lamppu sulle loistaa, koska kannat itse sitä pimeyttä kohti... ja mitä lähemmäksi sitä pääset, sen kirkkaampana lamppu loistaa, koska sitä kauempana olet, ja sitä pimeämpää on on pimeys, mikä ympärilläsi on..." Siis tämä oli mun versio tästä. Ajattelen että tieto, se mitä me tiedetään, on lähinnä väärinkäsityksiä. - Ja näinhän sen aina on ollut (kun lukee historiaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun unissani tietyt kuviot toistuvat. Lisäksi uneni ovat tavattoman proosallisia ja tylsiä, ja muistan kauhean vähän uniani.

      Sellainen uni toistuu, jossa olen koulussa menossa tunnille kirjapino sylissäni. En löydä luokkaani ja aika on kulumassa umpeen. Haen ja haen ja huomaan kellostani, että tuntia on jäljellä enää parikymmentä minuuttia. Samalla ihmettelen, että kuinka minä puhekyvytön täällä vaan opetan.

      Toinen uni on semmoinen, että lentokoneet uhkaavat minua, oletettavasti venäläiset pommikoneet. Tunnelma on kuin takaa-ajettuna oleminen, kuin vainoajat olisivat perässäni. Tähän uneen herään ja olen helpottunut, että se olikin vain unta. Kolmas tyypillinen juttu on, että saatan herätä nauruuni. Ikinä en muista, mitä nauroin. Se harmittaa.

      Poista
    2. ... mitä kauemmaksi eksyt, sitä valoisampana kaiken näet, koska itse kannat valoa pimeyttä kohden..." Ei se näinkään ole. Ja miksi olisi? Kristinusko uskontona on ylivoimainen siinä että se lupaa teille Armoa. (Joopa joo.)

      Minä en ole filosofi, Rauno Räsänen oli, sen takia emme toisiamme ymmärtäneetkään.

      Amatööribiologina en metafysisoi asioita. Jos joku tulee kysyy multa asioita, että miks "asiat on näin eikä näin", vastaan hälle "vitustako sitä tiedän". Elämässä on paljon kummallisuuksia. Kyllä minä sen tiedän miten surviaissääsket pariutuvat, ei siinä ihmettä, mutta en minä sitä aina ymmärrä miten ihmiset vittuilet toisilleen. (Ja jos Jumala näkee, ei se välitä.) Ajattelen... että jos huolehdin itsestäni, muiden ei sitä tarvitse tehdä, se on silloin 1:1. (Eli tasapeli Elämän kanssa.)

      Bergmanin elokuvassa Kuolema pelasi shakkia Ritarin kanssa... no joo, minä en Kuoleman kanssa shakkia ala pelaa. (Vaikka sillä olis haarniska ja se irvistelis mulle.)

      vrt. Bergman Ingmar elokuvat

      Poista
    3. Taisin kännähtää? Puhuin muusta mitä minun piti puhua. Ajattelen asioita. Bergmanin elokuvat ovat hyviä. Bergman oli kirjailija, muuten vaan teki elokuvia, Bergmanin "Laterna magica" on kirja joita teille suosittelen. Toivottavasti ette lue sitä - koska se on niin hyvä. (Ja minä tiedän että teillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin kirjojen lukeminen.)

      Poista
    4. Olen lukenut Laterna magican silloin aikoinaan 80-luvulla. Pitäisi lukea uudelleen, sillä en muista itse kirjasta mitään, vaikka hänen elämästään tiedänkin, muista lähteistä.

      Bergmanin elokuvat ja kuvaamistapa vaikuttivat paljon omiin näkemyksiini hyvästä valokuvasta. Hankinkin tuohon aikaan ensimmäisen järjestelmäkamerani, ja haaveilin elokuvaohjaajan tai valokuvaajan ammateista. Vieläkin bergmanilainen kuva on omien mieltymysteni pohjalla. Toivon, että Bergmanin elokuvat esitettäisiin uudelleen sarjana vaikkapa Teema-kanavalla. Taitaa olla turha toivo.

      Poista
    5. Minä olen kaiken toivon menettänyt että edes Teemalla näitä filmiklassikoja esitettäisiin. Niin harvoin niitä näytetään, systemaattisesti ei mitään.

      Laterna magica on siinä mielessä tärkeä kirja - tätä halusin korostaa - että se on omaelämänkerta. Ja toivoisin, että ihmiset - pois luettuna Paavo Väyrynen - joilla on muisteltavaa, kertoisivat sen tällä tavalla. Siksi tuo Bergmanin kirja on minulle niin tärkeä!

      Poista
    6. Juuri silmäilin television elokuvaohjelmistoa. 70 prosenttia elokuvista on typeriä toimintaräiskeita, 20 prosenttia typeriä komedioita, ja 10 prosenttia sellaista muuta, jonka voi ehkä katsoa.

      Teemakin on sortunut toimintaräiskeisiin: siellä esitetään James Bondia, jolla kyllä on jo oma kulttiarvonsa. Lisäksi Bondit ovat saaneet huvittavan leiman.

      Poista
    7. Nythän nämä uudemmat Bondit, joissa pääosaa esittää se Putinin näköinen mies, yrittävät vähentää huvittavuutta ja tuoda takaisin uskottavuutta.

      Pilailu onkin vähentynyt, mutta liian mahtavat tehosteet tekevät niistä videopelimäisen epäsamaistuttavia.

      Poista
    8. Tämä on totta, mutta ajattelin tuolla huvittavuudella sitä, että se mikä joskus elokuvan valmistumisen aikaan oli suurta, hienoa ja mahtavaa, tuntuu nyt koomiselta. Eli tavallaan aika on jollain tasolla purrut elokuvia, mutta lopputulos on lähinnä hauska.

      Poista
    9. Olen elokuvafriikki enkä pidä elokuvista jotka ovat epäuskottavia. Sumujen laituri (Le Quai des brumes) (jota älkää sekoittako "Sumujen silta" -elokuvaan, se on aika kakkaa) on elokuva, jossa kaikki on kohdallaan. Tarina eli teema ja näyttelijät ja ohjaajan ote. Sitä paitsi hyvä elokuva on myös musta-valkoinen! Kattokaa ite! Bergman on yliveto, Fellini toinen. Tarkovski on niin täyteen ahdettu älyä, että se alkaa pursua katsojasta pois (huom! puhun vain itsestäni). Solariksen loppukohtauksessa soi kaikkein jumalallisinta musiikkia mitä maailmankaikkeudessa (?) ikinä on sävelletty - Bachia. Bergman käyttää musiikkia vähän mutta aina hyvin, hänellä on hyvä maku. Fellini soittaa tivolimusiikka + hänellä on luottosäveltäjänä Nino Rota.

      Musiikilla on iso merkitys elokuvassa. Olen tätä mieltä. Aki Kaurismäki on musiikin suhteen ihan paimenpoika... joku sille (täytyy olla näin?) kuiskaa sille että "käytä tätä schlaageria", ja sit se käyttää. Lopputulos usein on onnistunut.

      Poista
  14. Niistää nenäänsä (... siinähän siinä on niistämistä, kun on niin iso, varsinainen trummpetti...) Kun neinistä, enkä nyt tarkoita Gogolia, puhutaan... niin tota noin Suomi24 Keskustelukerhossa joku heti sanoo että "niin mutta mnulla onkin paksut reidet". En oikein ymmärrä miten se nenään liittyy, tai hajuaistiumuksiin, seuraava kun on sitä mieltä että hänellä on "paksut reidet". Taaskaan en ymmärrä. Mun mielestä, jos on keskellä joulua, ja yhä edelleen sataa lunta, paksuista reidistä on hyötyä kun kahlaa lumihangessa. Sitten taas joku kolmas sanoo että hänen clitoriksensa painaa ainakin 400 grammaa, niin... siihen sitten pitää sitten vastata toisella lailla. Ei kannata väittää että sataa lunta. Jos sataa vain räntää.

    Ei kun ihan totta, ajattelen asioita toisella tavalla. Em mä sitä, että mulle vittuillaan, se ei paljoa merkitse. Eilen kävelin Kinkomaalla, se on kaunis ranta Muuramen pitäjässä, yksi Suomen suurimmissta entisistä keuhkotautiparantoloista. Nyt tyhjän panttina. Kuin Alvar Aallon Paimiokin. Nämähän aina, keukohkotautiparantolat, rakennettiin kauniille paikoille - mäntymetsikköihin; kun muuta parannusta tautiin ei ollut kuin "raitis ilma". Muuramen Kinkomaalla on myös järvi, Päijänne. Nätti paikka. Mutta ei täällä enää sairaalaa ole, täällä on vain gryndereitä, jotka myy teille asuntoja. Eivätkä ne kovin hyvin käy kaupaksi. Kinkomaa on kaukana kaikesta. Kuin Cordoba. (Jyväskyläänkin on melkein 7 kilometriä.)

    Córdoba.
    Kaukana ja yksin.

    Musta hepo, suuri kuu
    ja oliivit satulavyössä.
    Vaikka tunnen kaikki tiet
    en koskaan saavu Córdobaan.

    Tasangolla, tuulen halki,
    musta hepo, punainen kuu.
    Kuolema katsoo minuun,
    katsoo torneista Córdoban.

    Voi miten tie on pitkä!
    Voi niin rohkea on ratsu!
    Voi että kuolema odottaa
    ennen kuin ehdin Córdobaan!

    Córdoba.
    Kaukana ja yksin.
    Vaikka tunnen kaikki tiet
    en koskaan saavu Kinkomaalle.

    Tasangolla, tuulen halki,
    musta hepo, punainen kuu.
    Kuolema katsoo minuun,
    katsoo torneista Kinkomaan.

    Voi miten tie on pitkä!
    Voi niin rohkea on ratsu!
    Voi että kuolema odottaa
    ennen kuin ehdin Kinkomaalle!
    Kinkomaa.
    Kaukana ja yksin.

    VastaaPoista
  15. Char - Terve vaan NöpöNasu :) - puhui JöröJukasta. No, olihan se pelottava hahmo, em mä sitä kiellä, mutta niin oli Rymy-Eetukin. Joka poltti piippua. Mutta kaikkein jänskimpiä oli nää Max ja Moritz, hitsi kun samastuin heihin. Voi Hitsi, kun heidät viimein jauhettiin jyviksi... ja Ankat söivät ne jyvät... minä pillahdin itkuun (kun sitä itsekseni luin). Ilkeitähän ne pojat olivat, ei sitä voi kieltää, mutta ei lintujen niitä siitä huolimatta olisi tarvinnut syödä..!!

    VastaaPoista
  16. Muistan kun sen kirjan luettuani, olimme silloin Kesäpirtillä ja Hemmi-täti oli juuri herännyt ja haukotteli kuistilla, jossa katseli siilejä jotka aamukasteisessa ruohikossa kävelivät - niin minä menin hänen luo ja löin häntä Busch kirjalla päähän ja sanoin "sinäkin mielelelläsi minut söisit mutta se on kuvittelua kuule vaan. et ikinä pysty". Hemmi-täti oli ihan ihmeissään?

    Kirjoilla on omanlaisensa valta ihmisiin.

    VastaaPoista
  17. ... hämä hämä häkki, kiipes langalle, tuli sade rankka, hämähäkin vei ... Vaikka kuinka lujaa lauloin, aina tuli vitonen. Siis kansakoulun laulukilpailuissa. Kerran vaihdoin repertuaariaani ja lauloin "pieni nokii poikaa vaan, ylös piippuun kapuaa, ja piipun uumenin, hän äkkiä katoaa..." Ei auttanut, tuli 5-. Jolloin päätin että "minun lauluni on nyt laulettu". Se on toinen niistä päätöksistä joka on pitänyt. (Toinen päätös, joka myös on pitänyt, on kun päätin että "koskaan en enää nussi ketään naista selvin päin"... ikään kuin ennen niin olisin tehnyt... heh,heh)

    Ps. Jos tämä teistä oli huono vitsi, niin odottakaapas - kyllä minä kohta keksin vielä huonomman vitsin. Pystyin joskus puhumaan puuta heinää niin paljon että Kolhoosin leikkuripuimuri meni tukkoon. (NeuvostoEestissä. Jossa tämä Kolhoosin Kolossi - siksi minä häntä kutsuin, Kolossaaliseksi Hahmoksi, ja hän minua Lounais-Hameen lahjaksi heille, ennenkuin sammuin. No, tämä Kamreeri, tai mikä lie kirjanpitäjä, vei minut kumminkin - olinhan kapitalisesta valtiosta tullut arvovaltainen vieras, ja minua piti kohdella kunnioittavasti - vei minut nukkumaan vierashuoneeseen. Jossa oli peti, jossa oli aika jäykkä patja, ja siniset lakanat, mutta saatanasti myös kärpäsiä. Joita krapulapäissäni yritin, kun heräsin, enkä tajunnut missä olen, hätistellä muualle.
    Ei ne menneet.

    VastaaPoista
  18. Joskus kun laskin kuinka monta kertaa Virossa oon käynyt, niin laskemisesta mitään tullut. Liikaa oli. Olen kotiutunut myös Latviaan ja vähemmässä määrin myös Liettuaan; Daugavajoki ja Daugavapils - joita Tapsa väittää Väinänjoeksi ja Väinänlinnaksi, itsepintainen ihmninen kun on, ja siitä huolimatta on oikeassa! - olen myös ollut. Useammankin kerran, tai ainakin yhden kerran liikaa. Daugavapils on rujo ja karu kaupunki. Ja ainoa kieli siellä on venäjä. Lapsetkin siellä puhuvat venäjää? (Kuten Pariisissa - jonkun suomalaisen kulttuuripellen ällistykseksi - katupojatkin osaavat ranskaa?) Ventspils on kiltti kaupunki, siellä on muunmuassa valtavan iso lasten leikkipuisto, aidattu sellainen, johon yli 15-v ikäiset eivät saa tulla! Aika Hianoa. Eli Hottia.

    Norja minulle läheisin maa silti on. Kaikki kesälomani siellä aikoinaan vietin. Usein palelsi, melkein aina satoi, no - en minä tiedä mitä minä aurinkolomalla tekisin, paitsi saisin auringonpistoksen? Norjan luonto on mahtavaa. Tykkään hiljaisuudesta, kaikesta karuudesta, ja sitä Pohjois-Norjassa on. Ihan tarpeeksi on. (Varmaan Kanadassakin on. Mutta Kanadana on kauempana.)

    Elämäni onnellisimmat hetket olen viettänyt Norjan tunturiylängöillä. Jossa ei kasva puuta, on vaan eriväristä sammalta ja kiveä, kiveä on paljon. Sieltä kun katsoo vuonoa, joka on alhaalla, niinkuin meri aina on, alempana, ja on kesä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Latvialaiset ovat hieno kansa ja latviattaret ovat oudon kiehtovia, mutta todennäköisesti ensin niillä rannoilla olivat liiviläiset. Siksi alue sai nimen Liivinmaa, jolla se tunnettiin näihin päiviin asti.

      Tosin arkeologien mukaan alueella virtaa joki jakoi kaksi kulttuuria - eli Daugavan eteläpuolella asui muinaislättejä ja Väinäjoen pohjoispuolella muinaisliiviläisiä.

      Eli olkoon tasapeli. (Tämä kaikki kun tapahtui jo 3000 v sitten.)

      Poista
    2. Tästähän me ennekin, oi Tapsa, ollaan kiistelty. Puoliaikatilanne on nyt siis 1-1. Yhnmmnhy. Toivottavasti erotuomari (taskubiljardissa se on se ukko joka nousee seisomaan, kun peli käy kuumana) ei pilaa meidän matsiamme. Yhnmmnhy.

      Ps. Liivinmaan kyllä tunnen. Juuri siellä minä toissa kesänä pyörin. Ajattelin, että tapaan jotain tuttuja, en tavannut. (Valtavan ison kissan näin. Niin ison että en ennen ole nähnyt.) Pieniä, rappioimaisia kyliä - venäläisten jäljiltä. Lohduttomuutta. Ja tiet olivat niin murhaavan kuoppasia, että sieltä halusi pois, Liivinmaalta. (Olisi pitänyt olla panssarivaunu? Ja tykistötukea.)

      Kyllä minä sen tiedän, että sinä Tapsa tiedät Balttian maista enemmän kuin minä, heidän historiasta. Ja kielestä. (Joka tietysti on myös historiaa.)

      Poista
    3. Sain muuten juuri luettua sen Kemppiläisen suositteleman Muinaisuutemma jäljet -opuksen. Siinä oli kuusisataa sivua arkeologiaa jääkaudesta keskiaikaan, ja sivuttiin tietysti tätäkin asiaa. Tyydyn tasapeliin.

      Poista
    4. Oi mikä opus! Tuo juttu on minulta jäänyt Kemppisen blogista kokonaan lukematta. Mutta siis Muinaisuutemme jäljet jääkaudesta keskiaikaan asti! Tuo on ehdottomasti saatava nyt käsiin, ja paperikirjana.

      Poista
    5. Varoituksen sana: kirja pohjautuu todellakin vain arkeologisiin löytöihin, ja ellei ennestään omaa jonkinlaista näkemystä kivi-, pronssi- ja rautakauden asioista, pää puutuu moneen kertaan.

      Poista
    6. Näitä nimenomaan haluan katsoa, muinaislöytöjä. Olen itsekin harjaskellut maakuopissa maankuoren eri kerroksia.

      Poista
    7. Todellakin, nyt muistankin: sinähän kuulut tuon kirjan tekijöiden arvostamiin vapaaehtoisiin metallinpaljastin-sotureihin! He ovat tehneet moni arvokkaita löytöjä. Jatkakaa valitsemallanne tiellä!

      Poista
    8. Äläs nyt Tapsa irwaile, siis kiinnostukseni arkeologiaan on syvempää perua...

      Tytär on tuon metallinpaljastimen hankkinut ja vaihtaa sen nyt järeämpään tasoon. Pullonkorkkeja ei ole kiva kaivaa.

      Poista
  19. Ei tuosta idyllistä puutu kuin Iines. Korkeintaan vain Iines. Jota olisi kiva rutistella. Kun katsomme, sieltä korkealta, vuonolle jolla Hutrigutten laiva vekslaa itseään merivirtojen puuskissa POKS POKS kohti pienen kylän pientä laituria kohti. Niinpä niin. Siellä me, Iines ja minä, tunturin laella tätä katselisimme. Pyllyjemme alla olisi pelkkä karhunsammal. Kätemme olisivat toisissa käsissämme kiinni kuin pyöränlukot - niin höllästi. Katselisimme vain kumpikin unenomaisin silmin (koska viime yönä nukuimme huonosti, siellä Karjamajassa) mitä vuonolla tapahtuu... Elämä siellä lipuu. Elämä lipuu. Ja meidän sydämemme pomppivat kuin vähän käytetyt poletit. Huokailemme. Ja taas, kuin huomaamatta, puristamme toisiamme liian lujaa mutta kummin hellästi kädestä. Elämä, et jättäisi meitä. Eikä se meitä jätätäkkään. Sinä vaivihkaan pistät taskuuni vanhan S-kaupan ostoslistasi, ennenmenneen, ja minä, joka mitään en huomaa - puhallan sun hameittesi alle molekyylejä. (Varo vaan ettet lähde lentelee kuin vappupallo.)

    VastaaPoista
  20. Tarja muuten kerran, lähellä ärjyvää Barentsin merta, kun meni tunturin kupeeseen pissalle... lähti pyöriin sitä tunturin rinnettä alas kuin markkinapallo. Tuuli otti siihen, ja miksei olis ottanut, kun tuuli melkein 20 m/s, ja kun siinä pyllisteli pyöreänä kuin kumipallo? Kyllä mua nauratti! Ja Tarja oli vihainen kun tuli autolle takaisin, farkunpolvet ruttusina... "Ja sääkin siinä vaan hihität..."

    Niinmutta kun mää en muuta voinut. (Rakas takiaispalloni. Joka pyörit. Pitkin tuntureita.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan tämän hauskan jutun! Kerroit, mikis, sen vuonna 2009, kun kerroin siitä, miten ihana kesällä on joskus harrastaa kyykkypissiä.

      Voin kuvitella, että tuossa tapahtumassa on tapahtunut lievä inhimillinen virhearvio: kyykistyminen on ollut selkä alarinteeseen, jolloin siitä helpostikin hupsahtaa selälleen ja alkaa vieriä takamuksensa kautta maahan, koska se painavampana ohjaa kulkua itsensä suuntaisesti. Näin arvelisin tapahtuneen.

      Poista
    2. Olenkohan kertonut tämän tosijutun, jonka kuulin asianomaiselta nuorelta naiselta vuosituhannen vaihteessa:

      Hän oli ollut Alpeilla laskettelemassa, juonut kaljan rinneravintolossa, ja lähtenyt sitten jatkamaan matkaa alaspäin, mutta kesken kaiken hänet olikin yllättänyt pissihätä. No, nokkelana neitona hän oli kyykistynyt pusikon taakse, laskenut hiihtohousunsa ja suhautellut tyytyväisenä... Mutta tottumattomuuttaan hän oli kyykistynyt suksen kärjet alaspäin ja jotenkin vahingossa luiskahtanut liikkeelle.... Siinä hän sitten laski kyykyssä ja housut kintuissa koko 1323 metriä alas, muiden laskettelijoiden seuratessa tapahtumaa ällistynein ilmein. Alhaalla hän oli nostanut housunsa ylös ja poistunut paikalta aploodien saattelemana.

      Poista
    3. Aikonaan Bohumil Hrabal, joka mielestäni on yhtä hyvä kirjailija kuin Sotamies Shveikin kirjoittaja, tai ainakin yhtä hyvä juoppo, niin yhdessä sen novellissa tyttö (paskahätä kun hänellä siellä vuorenhuipulla oli) niin paskantaa (vahingossa) suksiensa päälle. Ja sitten laskettelee iloisena mäen alas. Jossa hänen - erittäin rikas sveitsiläinen pankinjohtajan poika ottaa hänet vastaan. He ovat juuri menneet kihloihin. Ja nyt syleilevät vatsakkain toisiaan. Mutta kun... tää pankkiirin poika huomaa tämän kakkakikaleen kihlattunsa suksien kannoilla, hän äkkiä purkaakin kihlauksensa.

      Sen pituinen se.

      Poista
    4. Tapsan juttu on parempi.

      Voin vain kuvitella, vaikka minulla on hyvä näkö, että joku Neito laskee housut kintuissa mäkeä alas. Ihan varmaan aploodeeraisin hälle. Ja ihmettelisin. (Ja kävisin kysymyssä missä hotellissa Hän asuu.)

      Poista
  21. Kyse oli kai blondi Charista? :)-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun sinusta, olit vain niin naisellinen siinä laskiessasi.

      Poista
  22. Illan tullen, tai aina kun ilta tulee minua kohti, ja olen jossain majatalossa kuin Jeesus-vauvan isä, tai yhtä avuttomana kuin haavasta putoava lehti, mä menen koputtelee Hostelissa nukkuvien neitsyitten ovia. Se ei liene kiellyttyä. Mutta arvatkaapas millä mä koputan? (No just sillä.) Ja taas tulee uusia uskovia neitseitä mulle.

    Mutta emä mä siitä tykkää että taas täytyisi uus uskonto perustaa. Ja rekunstroida kaikki. Eiköhän näitä perkele ole jo tarpeeksi? Tai liikaa.

    Ps. Jos näin kirjoittaisin Islamismista, olisin jo kuolemanlistalla. Joku väärällä tavalla Allahiin uskova imbesilli leikkaisi kurkkuni auki ja katsoisi mitä olen syönyt. (No, eilen söin pienestä Kampelasta puolikkaan ja sellereitä. Plus tietysti kurkkua ja tomaatteja ynnä muita vihanneksia. C-vitamiini kapselinkin taisin ammottavaan Molookin kitaani viskata. Ja purukumiakin mäyskytin jonkin aikaa kun katsoin televisiota, mutta ei sieltä mitään mun mielestä järkevää ohjelmaa tullut, siksi pistin sen kiinni. Purukumin sinkautin roskakoriin. Sitten kävin pesemässä hampaani, ne, jotka minulla yhä on - on niitä aika paljon. Jota hammaslääkärinikin ihmettelee. (Mutta jos olisin Orava, niin kuin välillä käsittääkseni olenkin, en kookospähkinöitä kauheesti pureskelisi. Enempi vain kuusenkerkkoja söisin. Kun tulee nälkä. Eikä kukaan paista mulle vohveleita. Söin kerran Pöltsamaan sinappia, jumankauta kun henki alkoi kulkea mun sisälläni edes-takaisin, hyvä että pääsi minusta pois. Ulkona sataa silti, kauheen kivaa ettei sentää sisällä, kerran kävin yhdessä konsertissa jossa Bobrikov soitti ensi viulua, mua palelsi. Sitten musta kissa käveli sen näyttämön poikki ja sanoi MIUA. Ajattelin kaikkia naisia joiden kanssa olen ollut tekemisissä, ei niitä niin paljoa ole ollut kuin annan ymmärtää, liikaa kumminkin. Koska... ihmiselle riittää yksi ihminen, ja siinäkin on kaksi kolmasosaa liikaa. (Tai ei siis liikaa mutta ylimääräistä. Ikään kuin kaupanpäällisiä.)

    VastaaPoista
  23. Tykkäätkö Iines muuteen - emä mä tiedä miks tää mulle tuli mieleen - asennosta 69? En minäkään. Tai suihinotto an Sich on ihan Jees, kuten ateenalaiset sanovat, mutta mielummin eri aikaan - jookos? Yhtä aikaa toohitettuna se on kuin pelaisia pesäpalloa ilman mailaa, tai ilman palloa, se on sama asia. Sitä en tiedä mille siemenneste maistuu kun en oo ikinä maistanut, varmaan aika katkeralle (?), tai sitten kitkerälle (?), ei ehkä kumminkaan sitruunalle (?), proteniiniahan se on. Tai ainakin melkein kaikki. Ainakin jos unohtaa ne uivat sammakonpoikaset siellä.(Naamarasvatkin ovat lähinnä proteiinia. Iho, etenkin sen hiusverisuonet, tykkäävät sperm... siis proteiinista. Tämän luin eräästä lehdestä. Jota parturissa selasin.)

    Aurinko paistaa, taitaa tulla kesä. Nyt on taas minusta kiva olla elossa! (Aina niin ei ole.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis aika syvälle täytyy katsoa, jos sitä kautta toisen silmät tavoittaa. Eikös se ole niin, että tunne vie, ei etukäteen päätetty asento? En minä tiedä.

      Poista
    2. Anteeksi. Joskus natkutan sulle kuin oltaisiin naisimisissa, vanha aviopari. - Mutta vanha, ikivanha ystävähän sinä minulle oletkin.

      Koskaan en halua loukata sua, en tietenkään. (Enkä halua että kukaan muukaan! of course not.)

      Poista
    3. Saat anteeksi, vaikka en tiedä mitä? Lehdestä luin, että Ylioppilaslehti lähetti eräälle tv-seksuaaliterapeutille vappudildon. Nainen pahastui kovasti. Tapausta verrattiin muinaiseen kikkelikorttiin, jonka Jorma Reini & Co lähettivät tasa-arvovaltuutettu Marianne Laxenille.

      En minä osaa sanoa, pitääkö näistä pillastua. En näitä niin kamalina osaa pitää kuin vaikka sitä, että minulle lähetettäsiin kaapu, johon pitäisi verhota sulonsa.

      Poista
    4. Huiveista tai sen sellaisista en tiedä. Enkä oikein ymmärää sitäkään miksi ihmisen pitäisi peittää "sulonsa". Tapsa, farkut vaan nilkkoihin! Ja sinä Iines auch! Tissiliivit myös vek! Itse kesällä minä joskus juoksen munasillani pitkin mantuja. Vilposampaa se on kuin puuvillahousuissa maleksiminen ikinä. Tai uikkareissa tai paskanruskeissa khakihousuissa. Mikään ei purista eikä kukaan. (ikävä kyllä) Talvella en niinkään. (Siis juoksentele. Alasti. Kovin usein.) Talvella sataa yleensä lunta. Ja se peittää meidän askeliemme jäljet, kaikki niemet ja notkot ja saarelmat. Kuin karhu, joka haukottelee, eikä se ole Pesukarhu (Hoover tai Miele). Syksyllä Tilhet istuvat puissa ja nuokkuvat kuin väsähtäneet eläkeläiset. He ovat syöneet liikaa käyneitä pihlajamarjakarkkeja. (röyh!) Muuten koko luomakunta lepää. Madotkin maan alla venyvät koko mittaansa ja pysähtyvät hetkeksi. Samoin sokea Maamyyrä, se vetää toisen lapiomaisen kätensä lippaan ja sanoo "Okay". Myyrät (Arvicolinae) ovat NATOhenkistä porukkaa. Sopuleista en samaa sanoisi, majavista en taas tiedä mitään, pureskelevat vain puita poikki. (Mutta niinpä kai itsekin tekisin jos olisin majava. Ja silloin minulla olisi iso, litteä häntä. Nyt ei ainakaan ole. Siis litteä. Eikä iso. - Mittasin äsken.) Minä pidän jyrsijöistä. Maailmassa pitää olla joku järjestys ja eihän sitä olisi jos meillä ei jyrsijöitä olisi. Rotat ovat äärimmäisen älykkäitä olijoita, tai ainakin älykkäämpiä kuin ihmiset - no siihen ei tietysti paljoa vaadita. (Panin riman liian alas.) Rotat helposti oppisivat puhumaan suomea, tai mitä kieltä tahansa, esimerkiksi esperantoa, mutta mitä lisäarvoa se heidän elämäänsä toisi? Pyh. Ihmiset vain kuvittelevat, niin kuin minäkin, kaikenlaista. Sartre se sanoi, eksistentialisti kun oli, että "ihminen syntyy vahingossa, elää turhaan, ja kuolee ilman mitään merkitystä".

      Näinhän minäkin tämän olen nähnyt.

      Poista
  24. Vappu on suhteellisen kivaa aikaa, on ollut aina. Ei tietysti kaikkia vappuja edes muista... mutta mä pyrin oleen ryyppäämättä silloin kun amatöörit juhlii. Amatöörijuopot ovat niin arvaamattomia, heiluvat sinne ja tänne, ei niistä koskaan tiedä mitä ne tekee. Eihän ne itekään tiedä!? - Kaukaisin vappumuisto mulla on kun opettelin ajamaan fillaria. Äidin pyörä mulla oli koska isän pyörä oli isompi, ja siinä oli se vitun tanko, ei sillä voinut ajaa. Monta rundia pyörähdin Linikkalan koulun pihalla äidin pyörällä kunnes sitten kaaduin - ROMAHDUS - opettajatar Liinaharjun ruusupensaikkoon. (Ihan tahallaan se oli ne ruusut siihen mun tielleni istuttanut. Ilkimys!) Samperi kun sattui. Ruusuissa on piikkejä - opin sen silloin. Huusin "äiti, tuu auttaa mua". Mutta ei se tullut. Huusin toisen kerran "äiti, mua sattuu. tuu auttaa mua". Mutta ei se kai kuullut. Pakko sieltä oli sitten kömpiä itse sieltä pöheköistä pois, ja raahata vielä polkupyörä polkupyörätelineeseen. Hitsi, kun mua närkästytti. (Olisi varmaan "vituttanut" mutta kun en vielä tiennyt ko. termiä.) Potkasin sitä pyörää. Ja sanoin "samberin jalgaratas". (Tai en minä tietenkään niin sanonut kun en silloin vielä osannut eestiä, en, edes tämän vertaa kuin nytkään olen osaamatta.)

    Yhtenä toisena vappuna sitten Ayrton Senna ajoi itsensä hengiltä F-1 kisoissa. Italiassa, 1994. Katsoin lähetyksen realiajassa. Tapahtui seinään ajo noin 300 km/h vauhdissa. Lääkärijoukko tietysti pelmahti heti paikalle. Alkoivat auttaa. TeeVee kamerat seurasivat koko ajan mitä tapahtuu. Vaikka itse en ole lääkäri, veljeni Pertti oli, niin siinä vaiheessa tajusin - kun lääkärihenkilökunta ei enää juossut, maleksivat vain edestakaisin - että "nyt on tapahtunut jotain pahaa. todella pahaa."

    Lääkärit joskus juoksevat, ainakin puolijuoksua, mutta koskaan en ole nähnyt ruumisautonkujettajien juoksevan? - He ovat herrasmiehiä. Korkeintaan nostavat vain silinterihattuaan, kuin Kuolema, ja hymyilevät ystävällisen/osaanottavan näköisinä.

    Diggaan haudankaivajista. Sellainen coleopterikin on... (muistelee sen latinankielistä nimeä mutta ei muista. en ole eero nylynd.) Turkkiloihin (Nicrophorus) se tietenkin kuuluu, kun syö raatoja. Raadonsyöjät taasen ovat erittäin tärkeitä eläimiä. Ellei heitä olisi, me - n.s.:sti kehityneemmät eläimet - kuolisimme täältä äkkiä pois. Kaikki. Koska meihin iskisi miljoonittain ja triljoonittain erilaisia tauteja. Te ette tiedä, koska ette ole tätä tulleet ajatelleeksi - rakkaat Ystäväni ja Vihamieheni - että hengissäolostamme saamme kiittää lähinnä mikrobeja. He meidät hengissä täällä pitävät.

    VastaaPoista
  25. Äsken puhuin viruksista, kun painoin "lähetä" nappulaa, viestini singahti taivaan tuuliin. Parempi niin. Virukset, kun ne määritellään biologisesti, eivät ole organismeja. Koska heiltä puuttuu aineenvaihdunta. Tietokonevirukset ovat koodinpätkiä - koodattuahan on kaikki, mitä me tietokoneellamme teemme. Hallitsen DOS tason, en ole guru, mutta tiedän esimerkiksi mitä DEBUG tarkoittaa. Ja miten käy kun syöttää sille erilaisia parametrejä... Tutkin silloin tällöin tietokonettani, sen sielunelämää. Nimimerkki "Char" minun koneelleni yritti syöttää viruksia. Yrittivät. En minä Charia syytä, ei tulisi mieleenikään, mutta Charin koneeseen on iskenyt Loispistiäinen. (kts. Wikipediasta mikä loispistiäinen on. Ellette tiedä.)

    Ps. Minä en ole vainoharhainen ihminen - pois se minusta. Pragmaatikko (ikävä kyllä) minä olen.

    VastaaPoista
  26. Jos sinulla on f-secure tai norton, voit kyllä aika huoleti surffata nwetissä. 98 % amatööteistä ei pääse syn "pyhimpääsi". Nää 2 % pääsevät sit mihin tahansa. Kaikki sun konneellasi on koodeja. Ne on ihmisten tekemiä koodeja. Sitten tulee joku toinen ihminen (älykäs hakkeri) joka lukee sitä koodia: hän sanoo "yhmnhy, vai niin" ja menee sen koodin sisälle. - Ei se sen kummallisempaa ole kuin ajaa traktoria. Tai potkia traktorin eturenkaita.

    Mutta siksi, Sinä ja minä ja Hentun Liisa ja Juorkunan Jussi, säilymme noilta hakkereilta... koska, höh, eihän heillä mitään intressiä oo tulla kattoo mitä meidän tietokemme levyllä on... tyhjää höpötystä vaan. Siks nää (oikeat) hakkerit mielummin vierailevatkin Naton/Pentagokin/Maailmanpankki/Putin. ru/paavo.lipponen.fi -sivustoilla.

    Mitä hyö meistä, Susta ja Musta, oi Iines etsisivät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikoinaan Suomessa oli yksi - vain yksi ihminen joka pystyi määrittelemään kaikki suomen kovakuoriaiset. Näin minulle tohtori Th. Brander selitti. Ja sitten sekin - totanoin - kuoli hirvikolaarissa lähellä Valkeakoskea. - Coleoptereissa on niin paljon, niin jumalattoman paljon samannäköisiä pieniä ötököitä, että... sulla menee puoli tuntia kun sää määrittelet sitä, ja sitten päädyt siihen - koska se on tosiasia - että tää onkin tää yleinen "Vittulus vatulus". Mutta se pitää määritellä. Muutenhan kyse on vain musta tuntuu siltä että.

      Ei tiedettä tehdä mutu-tuntumalla. Kaikki uskonnot sillä tuntumalla on tehty. (Mun mielestä tässä islamissakin oleellisinta on se, että Muhameddi oli hintti, joka siis tietysti on ihan OK., mutta kun sillä oli niin pieni kikkeli, ei kuvia hänestä saanut piirrellä. Ja naisille piti pistää Burgha. Että eivät näkisi.

      Tai naisetan nyt näkevät mitä näkevät. Vaimoni veli Seppo sanoi minulle kerran, kun saunottiin, ja ohimennen vilkaisi jalkoväliäni, että "ei Isoo ookkaan. se on vaan piänikätisten naisten kuvittelua." Sitten heitettiin taas lisää löylyä kiukaille.

      Poista
  27. Ja tässä kohtaa te, rakkaat päiväkotitarhalaiset, ilkeät peikkosenpoikaset, otatte tutin pois suustanne ja kysytte: "Mitä?" Siis miksei tuo ukko, vanha äijänkäppänä, taas soitakaan sitä "Mull on kylän suurin jypärä ja letku..." Tähänhän se just sopis. Mutta taitaa äijä olla ite ihan hellurei...

    (latojan huom! Tuossa musiikkikappaleessa kannattaa kuunnella tuuba. Se soi muhkeasti.)

    VastaaPoista
  28. Miten tämä vappukin taas niin nopeasti tuli, että simaakaan ei ehdi enää panna? Hyvää vappua vaan kaikille. Äiti laittoi maailman parasta simaa, Alko-simaa. Pullon korkissa luki niin. Hyvää se oli,vaikka rusinat syljin suustani. Munkitkin äiti pyöräytti itse. Ja sitten haettiin vintiltä vappuhuiskat. Palloa ei saatu aina, mutta vappumerkki saatiin ja sitten mentiin torille katsomaan kun mieskuoro lauloi Taas leivokset ilmassa leikkiä lyö. Isä lauloi joskus mukana, mikä hävetti. Vappu sujui aika iloisesti, luulen. Perinteet ovat tärkeitä virstanpylväitä ihmisen elämässä.

    VastaaPoista
  29. Hyvää Vappua kaikille Iineksen kammarissa vieraileville! Ja Emännälle myös tietty. Simaa napaan ja tippaleipiä poskee.

    VastaaPoista