Seitsemän tuntia onnehen*

Lähtisikö illalla marssimaan? Vaan kenen joukoissa seisoisin, millaisen musiikin tahtiin tahtiin askeltaisin? 

Jos olisin elänyt viime sodan aikana, olisin voinut olla tulisieluinen lotta, tai sitten maanalainen ryssänvakooja. Joka tapauksessa joku kirkasotsainen. Vallitsevat olosuhteet huomioon ottaen epäilen, että olisin pukenut ylleni harmaan lottapuvun, sillä siinä on mukava vyötäröleikkaus ja viehkeä helmasysteemi. 

Vaan onko jossain vielä puhdas aate, joka elää itsestään voimaa luovuttaen ja uutta synnyttäen, voimakkaana  kuin olympiatuli, sammumatta, tuuleen tukahtumatta? 

Kaikki  on tunkkaista. Ei jaloa aatetta siellä, ei täällä, missään ei ole selkeää osoitetta, ei hyvää oppisisältöä. On vain risteyksiä ilman tienviittaa. On osattava päättää itseohjautuvasti ja toivottava parasta. 

Kerran olin suvakki, oikein palava pensas -suvakki. Vaikka silloin ei tuota hauskaa sanaa vielä käytetty, kun ei tiedetty, että joitakuita tulee suvaita erikseen, sen verran huonompia kun ovat, että voimme osoittaa heille armahduksemme ja armomme. Olimme maailmanparantajia ja teimme paljon hyvää. Osoitimme monille riistäjille ja lahtareille paikan, ja sotaveteraanit saivat kuulla kunniansa.

Nyt horjun risteyksessä kuin mustapukuinen mies Simbergin maalauksessa, jossa piru riuhtoo häntä toisesta kädestä, toisesta enkeli. Kunpa tietäisi, kumpi on enkeli, kun se enkelikin päästelee suustaan vihaista puhetta. 

Luulin, että Jeesus armahtaa syntisenkin, mutta nämä valkeat perkeleet eivät armahda. Ne haluavat listiä kaikki pirun penikat. Minua semmoinenkin meno kammottaa. Ruokkihan Simbergin emäntäkin taulussa pirun penikoita, antoi maitoa, kun piruäidiltä omista rinnoista oli maito ehtynyt.

Imatran surmistakin ne ovat löytäneet syyllisen tahon, vaikka poliisi ei ole. Enkelit ovat pettäneet ja vissiin nationalistit - keitä lienevät, en tiedä - ovat olleet asialla:

"Enkelit eivät olleet paikalla Imatralla lauantaiyönä. - - Meidän, joiden perusarvoina ovat vapaus, veljeys ja tasa-arvo, heikomman auttaminen ja inhimillisen ihmisyyden kunnioittaminen, tulee auttaa enkeleitä." 

Ja lopuksi vielä, voi  Rosinante-parkaa, joka tänäänkin varmaan saa tuta kovia Helsingissä. Lautasille satelee  iskuja, jokunen osuu silkkiturpaan, joka värähtää kivusta. Kunpa isku olisi tänä vuonna hitusen lempeämpi.

("Seitsemän tuntia onnehen" oli gramofoninsoittajan lempilaulu)
(Valokuvat kotialbumista)