8.4.2018

Aaro Veli Väinämöinen


Mukavia uutisia: Aaro Veli Väinämö on kastettu. Ilmeisesti kastettu, ei pidetty vain nimiäisiä, niin kuin myös  tapahtuu. Mikäs sen somempaa kuin että pappi liittää seremonioillaan lapsen valtakunnalliseen instituutioon. Pääseehän siitä halutessaan pois. Tai voi syventää suhdetta, jos siltä tuntuu.

Ilahduttaa perisuomalainen nimi. Erikoisesti nimen rytmi on hyvä, muistuttaa  Kalevalan nelipolvista trokeeta, hieman pätkäistynä. Aaro Veli Väinämöinen, tuop on lieto Lemminkäinen, hiihti hirven järven jäällä, hirven hiiden parahimman, Pohjan pedon pontevimman. Tässähän ihan innostuu. Pointsit presidentskalle!

Toinenkin hauska uutinen aamun lehdestä. Kyse on Angelin ja Karigasniemen alueen hirvistä, joita on riesaksi asti. Paikalliset häätävät niitä torvin ja räikin pihoiltaan.  Niitä ajetaan takaa, ja niiden kimppuun käydään jopa paljain käsin. Kas tässä muuan miekkonen kertoo painiottelustaan (HS 8.4.):

"Nyt nuo saavat huutia", ajatteli Ari Ukkola joulukuussa, kun hän havaitsi talonsa edustalla hirven ja vasan. Kertomansa mukaan Ukkola ryntäsi ajamaan kaksikon karkuun. 

Hirvet pakenivat, mutta pian emä kääntyi ja hyökkäsi. Ukkola kaatui maahan, ja hirvi jysäytti häntä ahteriin.

"Sain tällin häntäluuhun ja päähän, ja toppapukuun tuli koparanjäljet. Sappeni kiehahti ja ryntäsin hirven perään. Emä pakeni taas hetken, kunnes tuli uudestaan kimppuuni." 

Ukkola piiloutui  koivun taakse ja kun emä juoksi puun ohi, Ukkola säntäsi perään. Tällä kertaa emä ja vasa lähtivät lopullisesti karkuun. Ukkolalta lähti kamppailussa tuppo hiuksia päästä ja häntäluu oli viikkoja kipeä.

Loistavaa! Pointsit Ukkolallekin.  Viel elää Lemminkäisen henki ainakin pohjoisessa. Ja nimenannossa. Ei kaikkien tarvitse olla Nicoja ja Jessicoita. Tai Niklaksia ja Danieleita.

(Maalaus: Väinö Hämäläinen,  Hiiden hirven hiihto)

181 kommenttia:

  1. Sale mainitsi Aaro-nimen yhteydessä ihmeekseni Hellaakosken, mutta sitten muistin, että onhan perheessä runoilijakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tuossa on tyytyväinen mies: / kaiken kaavoihin sulloa ties."

      Poista
    2. Ehkä Haukio on enemmään omillaan toimitustyyppisessä kirjatyössä, mene tiedä.

      Pidin hänen runojaan aika steriileinä ja ehkä pinnallisina. Jotkin luontokuvat olivat hyviä, mutta rakkausrunot jättivät minut valjuksi. Sanankäyttäjänä hän on sujuva. Kaipaan kuitenkin enemmän verta ja hikeä, tunnetta ja omaperäisyyttä.

      Poista
    3. Täytyy tunnustaa, etten ole lukenut Haukion runoteoksia, runojakin vain arvosteluista. Mutta tällaisen löysin nyt, eikö tässä kuitenkin ole latautunutta tunnetta:

      "hiljaisten simpukoiden sisällä punovat parittomat helmet humalluttavia tarinoitaan"

      Poista
    4. Kriitikko Helena Ruuska arvosteli näitä rakkaus- ja tunnepuolen runokuvia ylivirittyneiksi. Itsekin vähän vierastan "hiljaisia simpukoita" ja "humalluttavia tarinoita". Simpukkahan nimenomaan on hiljaisuuden ja piiloutumisen vertauskuva jo itsessään, ja tarinakin pitää sisällään jonkinlaisen humallettavuuden.. Vai?

      Poista
    5. Siis minä olen lukenut yhden kirjan Haukiolta, sen jossa oli merellisiä kuvia ja rakkauskuvia, kahta muuta en, enkä tätä hänen toimittamaansa runoantologiaakaan, Katso pohjoista taivasta. Valikoimaa olisi kyllä kiva selailla.

      Antologia puoltaa minusta paikkaansa kotimaisten antologioiden joukossa.

      Sitä en osaa sanoa, onko kokoelmassa jokin tietty erityisteema tai onko se oikeasti hyvä - runoklassikothan itsenäisinä runoina tietysti ovat hyviä. Ja selväähän on, että maan äidin toimittama kirja on kassamagneetti, nimenomaan lahjakirjana. Suurta yleisöä ei pidä väheksyä.

      Poista
    6. - Hiljainen simpukka = yksinäinen pillu.

      Poista
  2. Vuosia sitten täällä puhuttiin jotain Haukion runoista ja kävin kirjansa kirjastosta lainaamassa. Hävetti Jennin puolesta, olivat kuin lasten kirjoittamia luontokuvauksia. Miksi tuollaisia julkaisevat?

    VastaaPoista
  3. "Nyrkeillä hirvet karkuun" on riemullista menoa. Onneksi maassamme ei ole tiikereitä tai leijonia ja toivon etteivät karhu tai susilauma mene Ukkolan pihalle.

    VastaaPoista
  4. Muistelen minäkin, että puhetta oli Haukion runoista kauan sitten. Koetin hieman googlettaa, että mitä tuli sanotuksi, mutta en löytänyt kohtaa.

    Kun kymmenen vuotta sitten haki vanhoja sanomisiaan Googlesta, ne löytyivät mutkattomasti. Nyt tiedon tulva lienee räjähtänyt gigatsiljardeihin, kun omiaan ei löydä.

    Tuo uutisen painiottelu hirven kanssa oli koominen. Siinä näkyi perisuomalaisen pohjoisen miehen alkuvoimainen kalevalainen uho.

    VastaaPoista
  5. Kauan aikaa sitten minuun teki suuren vaikutuksen Arto Paasilinnan esikoisteos karhunkaataja ikä- Alpista. Jälkeenpäin minulle on selvinnyt, että saattoi hieman värittää Alpin hurjia taisteluita karhujen kanssa. Silti karhunkaatajat saattoivat välillä joutua karhunpainiin, oma hengenlähtö sellaisessa oli lähellä.

    VastaaPoista
  6. Nimimerkkini olen ajatellut muuttaa Richard Vili Väinämä Lemminkäinen Louheksi.

    VastaaPoista
  7. Louhi on huolimatta jyhkeästä merkityksestään naisen nimi, tai laivan, miinalaiva Louhi. Laivan nimethän ovat feminiinejä.

    Vaan sopiihan Louhi kaikille sukupuolille, neutreillekin, varsinkin näinä aikoina. Poika nimeltä Päivi. Ja onhan Vienoja maskuliineissakin, samoin Raunia on tavattu monisukupuolisesti.

    VastaaPoista
  8. Kommenttisi vuoksi jouduin googlettamaan mahdottomasti, silloin kun olin merivoimissa, siellä oli alus nimeltään Louhi, mutten muistanut siitä kuin, että oli entinen jäänmurtaja, merivoimissa emälaiva ja lomalaivaksi me sitä pilkallisesti kutsuimme. Kyseessä oli 1939 rakennettu jäänmurtaja, alkuperäiseltä nimeltään Sisu. "Jäänmurtaja Sisu haittaa liikennettä perämerellä!"

    Uskon kyllä tuon laivojen feminiinisyyden, jäänmurtaja Urhosta voimme aloittaa.

    VastaaPoista
  9. Jaa mutta Urho ja Sisu ovatkin teräksisiä jäänmurtajia, eivät varsinaisia laivoja saati huviveneitä, puu- tai muovivehkeitä. Pyry olisi myös hyvä nimi tähän sarjaan, ja Viima ja Tuisku.

    On kyllä varsin edistyksellistä, että miinalaivan nimi on annettu erään myyttisen emännän mukaan. Hienoa! Juuri näin. Ollaan vaan reilusti ylpeitä Kalevalasta, etenkin tänään suomen kielen päivänä, kun liput valuvat märkinä pitkin lipputankoa.

    VastaaPoista
  10. Merovoimien perinteiset laivojen nimet ovat maakuntia, ei kuitenkaan Varsinais-Suomea vaan Turunmaa.

    Richard Vili Väinämä Lemminkäinen Louhimies.

    VastaaPoista
  11. Yksi sukellusveneistämme oli nimeltään Iku-Turso. Wikipedia sanoo sen olevan kalevalaisessa runoudessa esiintyvä vedenhaltija tai merihirviö, joka toimii myös alkuolentona ja tautidemonina. Kalevalaa olivat myös panssarilaivat Ilmarinen ja Väinämöinen.

    VastaaPoista
  12. Yhdysvaltojen sota-alukset on nimetty presidenttien ja muiden valtiomiesten mukaan tai muuten isänmaallisesti. Broidini palvelemista suomalaisista laivoista muistan Heraklesin (Zeuksen poika), Acongaguan (vuori etelä-Amerikassa) ja Svea Reginan (Sanoivat Svea Vaginaksi). Herakles ei enää ollut se sama, jolla Suomeen tuotiin ensimmäinen kahvilasti sotien jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noita veneitä nimetty tosiaan miestenkin mukaan. Laiturilla kesäisin makoillessani katselen usein lähinnä olevaa pientä lystikästä huvivenettä, Myrsky Jannea. Se on vähän vanhanaikainen korkeahytillinen puuvene. Kun se lähtee merelle, omistaja pläjäyttää musiikin soimaan täysillä. Tangoja raikaa, ääni kiirii vedenpintaa pitkin kilometrien päähän, kun Satumaa soi. Siinä on tunnelmaa, vaikken juuri pidäkään musiikista luonnossa. 

      - Ja kun Myrsky Janne on tulossa takaisin, kaikuu saarten takaa korviin ensin tango, sitten vasta erottaa veneen.

      Poista
  13. Väinämön arvasin alunperin, koska se oli Saulin toinen nimi ja erittäin hieno ja suomalainen, mutta Veli ei oikein alkuun iskenyt, Aarno taas on kaunis ja miehekäs nimi, mutta mitäpä näitä omia mielikuvia erittelemään, ihan hieno ja kopsakka nimikokonaisuus ja eihän nimi miestä etc:)

    Jenni Haukion runoja en ole lukenut tätä näytettä kummempaa:

    "...Vastakuoriutuneiden kolmipiikkien parvi lävistää vedenpinnan
    tuvan ikkuna huurtuu koiran uteliaasta hengityksestä
    lämpenevän saunan lauhkea savu kutsuu kalastajat maihin,
    ilta ahavoituu rasvatyyneksi yöksi
    nainen vetää saappaat miehen jalasta
    rantakaislan päässä huojuu humaltunut sudenkorento

    Vain tämä silmiini kivettyvä maisema
    jää jälkeeni maailmalle,
    veteen heitetyn kiven synnyttämä aaltoilu,
    kaarenkestoinen onni, täydellinen"

    Kiva rytmi ja tunnelma ainakin tässä, se kuuluu runokirjaan "Sinä kuulet sen soiton."

    Jenni Haukio voitti aikoinaan Runo Kaarinan tai vastaavan? "Katso Pohjoista Taivasta" on kattava kuvitettu antologia, sain sen ystävättäreltä joululahjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väinämö olikin todennäköinen nimi, mutta Veli tosiaan ei. Se voisi ehkä olla kytky veljessarjaan, Niinistön poikiin. Näin pieni Aaro olisi katkeamaton osa isommasta perheestä. 

      Aika paljon kalenterissa on Kalevalasta johdettuja miesten nimiä, naisten tietysti vähemmän, koska heitä nimetään eepoksessa kovin vähän. Lemminkäisen äitikin on vain äiti. Ja Tuonen tytti on yleisnimen kaltainen, samoin Louhi. Aino, Kyllikki, Annikki, Tellervo, Marjatta tulevat mieleen nyt ensin.

      Poista
    2. Kyllä minä niin mieleni ilahdutin kun eivät antaneet pojalle Mikko -nimeä!

      Tuntuvat tolkun ihmisiä olevan.

      Poista
  14. " ... Broidini palvelemista suomalaisista laivoista muistan ... Acongaguan ..." kertoo Riku.

    Broidisi on siis käynyt Etelä-Amerikassa! En muista että olisit ennen kertonut. Tai jos olet, olen unohtanut. Suomen Etelä-Amerikan linja (AL) omisti vielä -70 luvulla 7 A:kirjaimella alkavaa laivaa. Muistan tuon edellisen lisäksi että niminä oli Araguaya, Asynja, Atalaya ja pari muuta... Laiva jolla itse seilasin oli Actinia. (Luulin ma että sekin on tulivuori mutta Wikipedia väittää olevan korallieläin... höh. Jospa se on niitä molempia?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En enää muista tai en ole tiennytkään, mistä mihin broidi Agongagualla seilasi, mutta siitä olen varma, ettei Etelä-Amerikkaan asti päässyt. Olikohan se se paatti, johon lensi Finnairilla Saksaan.

      Poista
  15. Tänään ip. kävin Kirjastossa lainaamassa "Havukka-ahon ajattelijan". Ajattelin että vihdoinkin pääsen tähän käsiksi ja voin kommentoida Rikun alustusta. Siis jos löydän ko. kirjasta jotain sellaista mitä te ette jo ole keskustelleet puhki. Kolmasosan luettuani ja mietiskeltyäni ultramariininvärisiä ajatuksia, menin kirjahyllylleni tarkistaakseni erään faktan eräästä toisesta kirjasta. Viime muuttoni aikana Mikkeli ► Jyväskylä hävitin mahd. paljon kirjoja, vein ne kierrätykseen. Jätin vain noin ¿200 parasta kirjaa itselleni. Kun kävelin kirjahyllyni ohi (kuin von Döbeln aukkoja ◙ katsellen), säpsähdin. H-kirjaimen kohdalla hyllyssä oli Huovinen Veikko: Havukka-ahon ajattelija!

    Minua melkein hävetti. Ja kun luin vielä omistuskirjoituksen "Isälle jouluna -93, Saga".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran hain Shellin luottokorttia - tästä on ikuisuus aikaa, liekö Shelliäkään Suomessa enää. No silloin oli ja kortin sai huoltoasemalta kun täytti hakemuskaavakkeen. Minä sitä sitten huoltoaseman hoitajan kanssa täytin, se kun oli hieman monimutkainen ja aikaa vievä prosessi, oli paljon kysmyksiä mihin piti vastata. Olihan kyse rahanarvoisesta kortista; siihen aikaa ei tainnut olla vielä edes pankkikortteja? En ole aivan varma. Tai ainakaan niillä ei voinut nostaa rahaa mistään automaatista kun ei ollut mitään automaatteja. (Puhelinkoppeja vaan oli kaupunki pullollaan!) Kun se bensanostokortinhakukaavakkeen täyttö vaan venyi ja venyi... niin se ukko äkkiä hermostuksissaan sanoi että... "Kyllä sen kortin täältäkin saa mutta helpommin varmaan saisit sen joltain Shellin huoltoasemalta".

      Katsoin ympärilleni. Olin tullut vahingossa Esson huoltoasemalle.

      Minua alkoi melkein hävettää. Ja luikin ulos.

      Poista
    2. Esson baareissa oli taikaa! Matalan kynnyksen baari, ja sellainen oli aikoinaan näilläkin kulmilla. Siis huoltoasema, ei baaria.

      Mikähän se baari oli mökkiseudulla Ihodessa, Rauman tien varressa, ja sen edustalla on vieläkin luonnollisen kokoinen puuhevonen, jolla on vuodenaikaan sopiva vedettävä menopeli perässään. Se pitää katsastaa joka kerta ohi ajaessa. Ja siinä on baari, jossa käytiin likkojen kanssa kuuntelemassa musiikkia ja juomassa limua. Se oli raju paikka, auki 24 t/vrk.

      Poista
  16. Vaan onpas vastenmielinen pahuuden ruumilliastuma tämä Turun terroripuukottaja, joka nyt virnuilee oikeudenkäynnissään. Globaali hätähuuto - Irjan Askolan mukaan - nauroi mm. uhreja auttaneen Hassanin kertomusta, kun tämä auttoi kaulaan puukotettuja naisia.

    Tuntuu kummalta, että tekoja ei puolustuksen mukaan voida pitää "erityisen törkeinä". Mitä ne sitten olivat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi erosin kirkosta, en ole asiaa katunut, yhä paremmalta ja paremmalta se tuntuu. Irja on syvästi tunteva humanisti ja suuri ajattelija. Hätähuutoaan mielisairaiden joukkomurhaajien puolesta ei saa jättää huomiotta. Ihmisten pitää muistaa, että Hannibal Lecter, Jospeh Mengele, Adolf Hitler ja Mao Tsetungkin olivat ihmisiä ja ansaitsevat ihmisarvon ja sen mukaisen kunnioituksen.

      Voi maailman pahuutta ja ihmisen kavaluutta! - miksi ne tämänkin Abderrahman Bouananenelle tekivät? - Oi jumalani, jumalani, kerro!

      Poista
    2. Ajatelkaa Joseph Mengelen sisäistä tuskaa, kun joutui maailman vuoksi eroamaan rakastamastaan työstä ja oli pakotettu elämään viidakossa tietoisena siitä, että rakastamansa aate oli painettu lokaan ja häpeään. Kyynel minulla vierähtää, epäilemättä yhdessä Irja Eskolan, syvästi tuntevan humanistin, kanssa siitä sisäisestä tuskasta ja alituisesta pelosta, jossa Joseph-parka joutui virumaan vailla häivähdystäkään empatiasta.

      Irjan tuskaan ei auttaisi edes iso pänikkä viiniä päivittäin.

      Poista
    3. Irja on nimeltään Askola, pyydän anteeksi syvästi kunnioittamaltani teologian maisterilta, kunniatohtorilta ja entiseltä Helsingin piispalta. Pahoitteluin toivotan hänelle rattoisia eläkepäiviä harrastustensa parissa, vaikkapa vapaasti valitsemissaan viinituvissa.

      Poista
    4. Uskon, että Irja Askola uskoo ihmiseen ja uskoonsa. Hyvä niin, vaan tuo hänen realismin puutteensa kyllä puistattaa: joukkojen murhaaminen on globaali hätähuuto.

      Kyllä ne globaalit hätähuudot ovat siellä paikan päällä niitä hiljaisia voihkauksia, joita länsimaiset hyväntekijät eivät kammiohinsa kuule.

      Poista
    5. Epäilemttä Askola on rehellinen ja tosissaan kannanotoissaan, evankelisluterilainen kirkko on suuri koti, jossa seinät ovat avaralla, eivätkä kirkkoa turhat doktriinit rajoita. Yleishumanismi on upea uskonto, sanoisin että suorastaan new agea. Halleluja ja Hare Krishna!

      Poista
    6. Tämä Askolan tapaus, höpölausunto, sai minut ehkä vakavimmin kaikista harkitsemaan kirkosta eroa.

      Poista
  17. Nuori marokkolainen mies tuskin ajatteli maailman kärsiviä, vaan on pelkästään kusipäinen sosiopaatti.

    Välillä käy sääliksi noita ev.lut. kirkon edustajia kun on pakko keksiä jotain maailmoja syleilevää sanottavaa.
    Sitte tulee noita em. sammakoita.

    Vaan puolustuksen asiantuntija Martin Scheinin vasta sälli on. Vetoaa jopa käännnösvirheeseen lainsäädännössä, jotta puukottaja tuomittaisiin tapoista ja pääsisi ensikertalaisena lyhyen tuomion jälkeen vapaaksi.

    Samuli

    VastaaPoista
  18. Martin Scheinin on tunnettu kiihkeästä erilaisten etnisten ryhmien puolustuksesta. Ehkä juutalaisuustausta vaikuttaa, mikä on kyllä ymmärrettävääkin.

    Joskus on hirveän hyväksyttävää saada hyvän ja suvaitsevan ihmisen leima, vaikka ihminen oikeasti toimisi ahtaan puolueellisesti ja sokeasti.

    VastaaPoista
  19. Scheinin on kommunisti, joka ei ole aatteestaan luopunut. Kehtaa puolustaa arabiterroristia, suoraan on moraali Josif Stalinilta.

    VastaaPoista
  20. Missään tapauksessa en lain vastaisesti kiihoittaisi ihmisiä marokkolaisia vastaan. Omilla resursseillaan toimivia ihmisiä, jotka eivät ole saaneet kaikkea sitä, mitä me hyvät länsimaalaiset. Olisiko lukuisiin tekemiinsä terroritekoihin sitten syynä ääretön laiskuus, syntymäpahuus ja heikko järjenjuoksu, siihen täytyy ehdottomasti vastata: EI!

    Miksi Marokko on yksi terrorismin kotimaista? - En yhtään osaa sanoa.

    VastaaPoista
  21. En minäkään yllytä ketään marokkolaismiestä vastaan, vaan hänen tekoaan ja sitä kaikkea, mitä hän luulee edustavansa, ahdasta jihadismia. Joskus jää miettimään, mikä on kulttuuritaustasta, sis. uskonnon, johtuvaa, mikä taas luonnehäiriöstä.

    VastaaPoista
  22. Marokosta on tullut paljon hyvää, esimerkiksi hiekkaa ja jotain muuta. Ranskalaiset tekivät julman teon, kun luopuivat siirtomaastaan, ihan omillaan ovat joutuneet pärjäämään.

    VastaaPoista
  23. Riku, emme me ole kenenkään kädesta "saaneet" länsimaista hyvää, vazn me länsimaalaiset itse olemme sen rakentaneet kehittämällä kulttuuriamme ja talouttamme toisin kuin keskiaikaan jämähtäneet lämpimien maitten ihmiset. Kristinusko toi mukanaan hengenviljelyn, luku- ja kirjoitustaidon, edistyksen ja laajan kulttuurin. Näin se vaan menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emme niin, sanansa täytyy vain valita huolella. Neuvostoliitossa kehittyi mielenkiintoinen tapa ilmaista ajatuksia.

      Poista
    2. Jonkinlainen kateus ja paha luonnehäiriö ovat monen pahan teon takana.

      Poista
    3. Arabit, etenkin marokkolaiset, ovat monesti olleet Nobelin voittajia ja kunnian korkeimmilla kukkuloilla, siitä ei ole epäilystäkään, vaikken ulkomuistista juuri nyt muista tapauksia.

      Poista
    4. Arabisivistyshän oli varsinkin ennen tuhatlukua satoja vuosia länsimaista sivistystä edellä.

      Tutkimatta onkin jäänyt se seikka, mikä jämähdytti arabikulttuurin keskiaikaan, jossa se useilta osin edelleen on, jäykkine patriarkaalisine ja yleisten ihmisoikeuksien vastaisine tapoineen.

      Poista
  24. Terrorismi olisi pitänyt alunalkaenkin vaieta kuoliaaksi. Musta syyskuu oli ensimmäinen, jonka muistan ja ajattelin jo silloin 10-vuotiaana että ovatpa hulluja kun repivät mustia otsikoita. Ne antoivat terrorismille aseen, joka suurempi kuin heidän sotahulluuntensa.

    VastaaPoista
  25. Totuudesta ei aina voi vaieta, vaikka ehkä pitäisi. Yhdentoista israelilaisen olympiaurheilijan sairaalloisen hurmahenkinen murhaaminen Münchenin olympialaisissa 1972 oli asia, josta ei saanut, eikä saa vaieta ikinä.

    Palestiinalainen se oli.

    Israel onnistui lopulta tappamaan Mustan syyskuun johtajan ja siitä koko humanistinen maailma sitä kiittäkööt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta että tässä suhteessa vaikeneminen olisi ollut väärin, mutta...

      Poista
  26. Suomalaisia edistyksellisiä ei voi ainakaan historian puutteesta syyttää. Ikuisesti se kauna Israelia kohtaan tulee esiin, palestiinalaiset ovat syvästi kärsinyt kansa, jota kommari ei voi unohtaa, koska Neuvostoliittokin oli Israelin kanssa vaikeuksissa.

    Minä kävin eilen elämäni ensimmäisen kerran neuvostoliitossa. Tallinnan matkalla minulla ei ollut rynnäkkökivääriä mukana, muutenkin tunsin oloni alastomaksi. Nooh, mitäs slobohoroista.

    VastaaPoista
  27. Terrorismista vaikeneminen on kaksipiippuinen juttu. Toisaalta kannatettava ajatus, sillä siitähän terrorismi elää.

    Toisaalta sitten taas tiedonvälitys jää vajaaksi, jos tietoa ryhdytään säätelemään. Ihmisillä on oikeus tietää asiat ja taustatkin. Ja kuka niitä rajoja sitten asettelisi säätelemällä sananvapauden rajoja. Vaaroja tuossa kuviossa on. Media on nyt jo valtiomahti.

    VastaaPoista
  28. Tiedonvälitys on ikuinen sudenkuoppa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se juurikin on:) Kaikki mikä läpäisee uutiskynnyksen leivotaan rahaksi, nykyään se menee usein naurettavuuksiin; kärsimyksen lisäksi uutisiksi kelpaa mikä vain moka ja tyhmyys jonka joku pösilö eli kuuluisuus tekee. Ja me lukijat olemme heti haaskalla kuin korppikotkat ja revimme raatoa somessa pitkin poikin eli facebookissa, tvittereissä etc. Ilman lukijoita ei ole uutisia, mutta se ei tarkoita sitä, etteiko ilman uutisia olisi kärsimystä.

      Poista
    2. Ja aina ei sitä uutistakaan ole. On vain raflaava lööppi.

      Vaan onneksi niitä lööppejä ei ole pakko avata. Iltapäivälehtien lööppikama on uskomattoman typerää. Mitä tämä kertoo meistä lukijoista?

      Poista
    3. Kertoisiko se sen, että meitä lukijoita on monenlaisia? Plus sen, että humpuukia suosivia on enemmistö?

      Poista
  29. Tiedonkulkuun Mark Zuckerbergkin näyttää kompastuneen. Mies kiemurtelee kongressin edessä ja koettaa poliitikon lailla olla lupaamatta muutoksia toimintatapoihinsa.

    Vaan onhan tuo kaikki tietokalastelu naurettavaa ja jopa törkeää noin isossa yhtiössä, joka kosketta varmaan miljoonia kansalaisia maapallolla.

    VastaaPoista
  30. Facebookin skandaali on minusta vähän turhaan nostettu, ilman muuta selvää on, että tiedot ovat maailman tiedustelupalvelujen käytettävissä. Itse ne tiedot laitoimme alttarille.

    VastaaPoista
  31. Tuossa uuvuttavan pitkässä sivupalkin linkissä on tärkeää asiaa. Toivottavasti edes joku lukee sen!

    Siinä on totuus itähelsinkiläisestä koulusta, jossa maahanmuuttajalapsia on joissain luokissa selkeä enemmistö.

    Näistä totuuksista ei tosiaan puhuta ääneen, paitsi nyt lähellä sijaitsevan Mellunmäen päiväkodin hurjasta tilanteesta. Sain linkin tyttäreltä, joka tuntee tilanteen ja bloginpitäjän neulansilmästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkohan oikeassa, kun pelkään että Mellunmäki-keississä asian ydin löytyy siitä suunnasta, johon ainakin Hesari välttää suin surminkaan edes viittaamasta?

      Poista
    2. Tulee mieleen. Että siellä on pojat "teit' isäin astumassa".

      Poista
    3. Joskus mietin, miksi media on ylikorrekti, jopa niin ylikorrekti, että älykkäät lukijat ja katsojat näkevät sen läpi.

      Siis olet oikeassa tietysti, Tapsa.

      Kouluissa maahanmuuttajaoppilaiden ohjauksen ja kasvattamisen tekee vaikeaksi se, että muslimikulttuurissa lasten mielenterveyden häiriöitä ei useinkaan tunnusteta. Ne ovat koko perheen häpeä. Näin ollen avun tarpeessa olevat maahanmuuttajalapset eivät saa sitä tukea, jota tarvitsisivat. Äiti monesti kieltää lapsensa siirtämisen tuettujen ryhmään tai ylipäänsä diagnosoinnin tai erityistoimet. Mitään ongelmaa ei ole, kun siitä ei puhuta. Jälki on karmeaa monin tavoin.

      Poista
    4. On oppilaita, jotka huutavat koko tunnin, päästelevät erilaisia eläimellisiä ääniä, örisevät, kiljahtelevat, mölisevät, pärisevät, tuuttaavat, buuaavat, tömistävät, juoksevat ympäri luokkaa, on oppilas, joka makaa sikiöasennossa koko tunnin lattialla seinän vieressä, on oppilas, joka ei puhu mitään kieltä, ei saa yhtään hyväksyttyä kirjoitussuoritusta (huom. ala-aste).

      Turha tätä on kaunistella sanomalla, että suurin osa pärjää hienosti. Itähelsinkiläisissä kouluissa kaikki on ilmeisesti toisin.

      Poista
    5. Luin tämän nimimerkki "vanhemmat" minämuodossa kirjoittaman vuodatuksen. Jos olisin suomenkielenopettaja, jättäisin luokalle.

      Poista
    6. Tarkoittanet tätä kirjoitusta.

      Kyllä siitä asiasta selvän saa. Tuo on tyypillistä nuorehkon ei kovasti kouluja käyneen äidin kieltä, jolla peruskoulu nykyään läpäistäään arvosanalla seitsemän, tai kuusi, jos opettaja on tiukkis.

      Ei kannattaisi takertua kieleen silloin kun asia on tärkein. Tästä Mellunmäestä en sano juuta enkä jaata. Puhun lähinnä peruskoulusta ja Itä-Helsingistä, jonka kouluissa on jopa 40 prosenttia maahanmuuttajaoppilaita, ja joillain luokilla enemmistö. Minusta tilanne on huolestuttava.

      Poista
    7. Hei peräkylän juntit,
      Itä-Helsinki on teille käsittämättömän osa isosta kaupungista, Helsingistä, ettei sen pitkä historia ja maahanmuuttajien sekä maassamuuttajien (junantuomien) määrä ole ollenkaan teidän ymmärryksessä.

      Muista maista on Hgin itäisiin kaupunginosiin muuttanut jo yli 20-25 vuotta väkeä. Olen itse asunut ja elänyt siellä, useita vuosia.

      Tihrusilmäiset putkiaivot näkevät ulkomaalaisen näköisen ihmisen ja luulevat tämän olevan juuri äskettäin maahantullut, vaikka tämä on syntynyt Suomessa tai elänyt suurimman osan elämästään Suomessa. Hän on Suomen kansalainen, ei mamu eikä matu.

      Itäisen Hgin eräissä kaupunginosissa on toki monenlaisia sosiaalisia ongelmia, mutta iso osa ongelmaisista on supisuomalaisia. Se tiedetään,on tiedetty aina. Silti ns.ongelmallisilla alueilla asuu ja paljon ihmisiä joilla on menee ihan ok tai ainakin kohtuullisen hyvin.

      Huolipuhe maahanmuuttajien isosta enemmistöstä on liioiteltua ja epätarkkaa, irrationaalista junttikyläläisen herranjestas kauhistelua. Itä-Helsingissä elää jo toisen ja jopa kolmannen polven maahanmuuttajia. Enimmäkseen hyvin maahamme juurtuneita ihmisiä.

      Itä-Helsinki on useiden tuhansien ihmisten kotiseutu, koti, asuinpaikka. Joten. Voisiko olla mahdollista, että edes sitä voisi omissa puheissaan kunnioittaa? Varsinkin jos ei ole koskaan itse asunut tai elänyt sielläpäin.

      Poista
    8. Hei vaan sinullekin, Anonyymi.
      Itä-Helsinki on tutumpi kuin arveletkaan. Yhdellä läheiselläni on ollut vuosikymmenet siellä (Kontula) omistusasunto, jossa toinen perheenjäseneni on asunut vuosikaudet ja jossa minäkin olen käynyt useaan otteeseenkin.

      Tämä toinen perheenjäseneni on nyt muuttanut alueelta pois, mutta se toinen asuu siellä yhä. Lisäksi tämä poismuuttanut työskentelee yhdellä alueen suurimmista peruskouluista vakituisessa opettajan virassa, ja tuntee siis ehkäpä sinuakin paremmin alueen asukas- ja ikärakennteen. Sosiaaliset kerrostumat ovat siis relevanttia tietoa suoraan ytimestä. Oppilaat kun tulevat kouluun juuri siltä alueelta, ja koulu on yhteydessä koteihin kaiken aikaa.

      En siis kirjoita oletuksista, vaan suoraan kentältä, sinuakin lähempää. Ja tuo toinen blogikirjoitus, joka löytyy sivupalkista, on suoraan alueen koulusta kirjoitettu, läheiseni työtoveri.

      Muutenkin kirjoitukseni painopiste kohdistui aika suppeasti koulumaailman pahoinvointiin, ei koko alueen sosiaalisiin oloihin. Harva opettaja laittaisi siis omia lapsiaan alueen kouluihin. Se ei ole rasismia eikä diskriminointia, vaan kylmä totuus.

      Mitä sinä, hyvä Anonyymi, mahdat tietää koulun tilanteesta sillä alueella? Se kun on herkkääkin herkempi mittari koko alueen tilanteesta.

      Poista
    9. Lisään tähän vielä yhden poiminnan tuosta mainitsemastani sivupalkin opettajablogin keskustelusta: "Eri uskontojen ja äidinkielien opettajia oli koulussa 19 kun opettajia oli yhteensä seitsemisenkymmentä." Kyse on siis yhdestä koulusta.

      Poista
    10. Peräkylän Anonyymin näkemys Stadin asukkaista vaatii hieman faktaa. Näin Helsingin kaupungin www-sivuilla:

      "Helsingissä asui vuoden 2017 alussa 94 888 ulkomaalaistaustaista, joista 83 prosenttia oli syntynyt ulkomailla ja 17 prosenttia Suomessa."

      Helsingissä oli tuolloin noin 640 000 asukasta eli ulkomaalaistaustaisia oli n. 15 %.

      Perjantain (13.4.) Hesarin mukaan ulkomaalaistaustaisten työttömyysaste on 24,1 %. Niistä irakilaisten 53,5 %, somalialaisten 48,5 %, afganistanilaisten 45,4 % jne.

      Riippuu näkökulmasta onko ulkomaalaisia paljon vai vähän. Monen elatusrasituksesta (eli huoltosuhteesta) huolta kantavan mielestä he tulevat vääristä maista.

      Poista
    11. Eihän maahanmuuttajien keskittymisestä tietyille alueille puhuttaisi, ellei siitä olisi ongelmia.

      Koulu on herkkä mittari kuvastamaan nykyistä ja tulevaa, jos sitä halutaan kuunnella ja uskoa.

      Siinä ei ole mitään pahaa, että luokassa on 60 prosenttia maahanmuuttaneita ja vähemmistö kantasuomalaisia. Vaan siinä on sanomista, että lähes poikkeuksetta tällaisissa luokissa on suuria ongelmia lasten oppimisessa ja alkeellisenkin työrauhan ylläpidossa. Tilanteesta kärsivät kaikki osapuolet ja se on kaikilta pois.

      Tätä taustaa vasten ymmärtää sen, jos vanhemmat eivät jatkossa halua lastaan kouluun, jossa on lähes enemmistö maahanmuuttajalapsia. Valitettavasti se kaunis unelma iloisesta monikulttuurikoulusta ei kanna todellisuudessa ainakaan Itä-Helsingissä.

      Poista
    12. Kun katselee maailman menoa avoimin silmin, joutuu harmikseen toteamaan, ettei sellainen monikulttuurisuus jota meille lähes rangaistuksen uhalla tuputetaan, toimi missään päin maailmaa.


      Poista
    13. Jos tulijoita oikeasti arvostettaisiin tasavertaisina kansalaisina, heille lyötäisiin selkeät rätingit eteen. Sopeutumis- ja muut kevytkurssit helvettiin, Koulun ja kielen kautta työelämään, naiset etunenässä. Länsimaiset ihmisoikeustavat tai maasta pois. Ei erivapauksia, ei erioikeuksia. Omakulttuuriset ihmisoikeudelliset käytänteet omasta kukkarosta. Samat velvollisuudet.

      Poista
  32. Helsingin sanomien vihakampanja Brother Christmasia vastaan jatkuu, ikinä eivät luovuta, vihapuhe on lehden henkeä. Tänään lehti uutisoi Koposen jättävän BC:n, koska eroaa sen hallituksesta.

    Kun Hese lyö isolla pajavasaralla, se toivoo lopullista ratkaisua.

    VastaaPoista
  33. Kun lukee vuoronperään Venäjän valtion tietotoimisto Sputnik News'in tarinoita ja Trumpin twiittejä, saa selkeän ja tasapainoisen kuvan maailmasta ja tapahtumista täällä. Eikä turhista hätkähtele.

    VastaaPoista
  34. On hyvä, että poliisi tutkii BC:n rahaliikenteen tarkoin, sillä kai siellä nyt jotakin on ollut, kun moinen juttu kirjoitettiin. Ei HS sentään voi noin huolimaton olla tietolähteissään. Vai?

    Aivan aukotonhan tämä nyt tehty tilintarkastus ei kuulemma ollut, mutta päälinjoiltaan mitään näkyvää virhettä ei ainakaan ollut.

    Nähtävästi miljoonissa pyörivä hyväntekeväisyys on ilmiö, joka on vaarallinen suorittajilleen.

    VastaaPoista
  35. Pari merkittävää uutista aamulta. Ensinnäkin tietysti Yhdysvaltain, Ranskan ja Britannian massiiviset iskut Syyriaan. Tavoitteena oli tuhota kemiallisia aseita valmistavia laitoksia. En osaa sanoa tästä vielä mitään rajua tuomiota, sillä kemialliset aseet ovat kieroista kierointa sodankäyntiä - jos nyt sodankäynnissä kieroudesta voidaan ylipäänsä puhua. En tiedä sitäkään, pitäisikö minun olla valmiiksi syyllistynyt Syyrian kansan tai Al Assadin puolesta.

    Toinen uutinen, joka tulee tuttuudessaan lähemmäksi, on Vantaan kaupungin harjoittama maapolitiikka (katso sivupalkki). Siitä vaan satoja vuosia vanhan sukutilan hehtaarit pakkolunastukseen ja sosialisointiin asuntotonteiksi, joilla oletettavasti tehtaillaan rahaa kaupungin taskuun. Voisin kuvitella vihreitten ja vasemmiston työksi.

    Itse luontokuvaajana ja luonnonystävänä olen monesti joutunut väistymään kaupungin kaavoitusten ja rakennustoiminnan tieltä. Monta metsikköä on raiskattu alas ja myyty tonttimaaksi. Eläimet saavat poistua reviireiltään, kasvit väistyä betonin alle.

    Pakkolunastus on koskenut myös perheeni kesäpaikkaa. Vanha punamultainen valkoikkunainen pitsitorppa koristeellisine kakluuneineenjäi maantienoikaisun alle. Kaikki meni murskaksi. Tilalle tarjottiin mitätön summa, jolla ei saanut ylös mäkeen uutta pikkuistakaan mökkiä. Yksinhuoltajaäitini joutui ottamaan pankkilainan koska paikka oli meille kuin koti, rakas, ja nyt valtatie halkoo tonttia, toisella puolen on kesämökki, toisella saunamökki ja ranta, kiitos vaan valtiolle, jolla on "keinoja työkalupakissaan maapolitiikkansa toteuttamiseksi". Kyllä pakkososialisointi on kivaa varmaan nyt Vantaallakin.

    VastaaPoista
  36. Syyrian pommittaminen oli Trumpilta sankariteko. Pakkolunastukset ovat rakennusliikkeiden pussiin toimivien puolueiden tekosia, vihrut ovat viime vuosina kunnostautuneet tässä erityisen hyvin. "Kun sielu taivaaseen vilahtaa, rahaa omaan pussiin kilahtaa". Ihmettelen vihreän liikkeen kehittymistä tuollaiseksi "millään ei ole mitään väliä, kun meidän puolueelle jaetaan" puolueeksi. Ai luonnonsuojelu: heh ja potslojo.

    VastaaPoista
  37. Laura Huhtasaaren maailmankuvassa tieteellinen kehitys johtuu kopioinnissa tapahtuvista virheistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura Huhtasaaren kopioinnissa on tapahtunut tieteellinen virhe.

      Poista
    2. Huhtasaarihan sai lainailuistaan lähes puhtaat paperit.

      Todennäköisesti hänen gradunsa ei eroa mitenkään valtaosasta silloin tehdyistä graduista. Suurimmalle osallehan se on vaikka pakkopulla, joka on pyöräytettävä ennen valmistumista – sen jälkeen koko roskan voi unohtaa.

      Mitä itse kohuun tulee, niin selvästihän kyseessä on venäläismallinen punaviherkolonnan täsmälokaisku. Huhtasaaren tekoon verrattuna esim. Ville Niinistön rikos on ihan toista luokkaa – hän ajeli ihan pokkana Ruotsiin rekisteröidyllä autolla ja näytteli kärähdettyään tietämätöntä.

      Poista
    3. Kieltämättä tuollaista valkoivuutta löytyy. Iltalehti oli pääaiheekseen eduskunnan rahapäällikön värikkäistä muistelmista löytänyt Ruohonen-Lernerin kamaluuden oman auton käyttönsä menemisestä kansan piikkin. Hyvin paljon miedommin puhui siitä, että Paavo Lipponen, Päbä ja lapset käyttivät eduskunnan autoetua tavalla, jota pidän rikollisena. Nykyään Päbä on sopeutumattomuuseläkkeellä.

      Poista
    4. Paljon melua tyhjästä. Huhtasaaren gradu oli mitä tavanomaisin gradu tasoltaan ja tekotavaltaan. Sanoo työkseen ammattikorkeakoulun opinnäytetyökursseja vetänyt ja töitä tarkastellut ja lukenut.

      Lainaustekniikka tuotti opiskelijoille eniten tuskaa ja aiheutti eniten korjauksia töihin. Virheitä töihin jäi lähes aina jonkin verran, ja se näkyy luonnollisesti arvostelussa laskevasti. Huhtasaarelle on jäänyt virheitä jonkin verran, minkä hän myöntää.

      Kyse on harvoin petkutuksesta. Pikemminkin puutteellinen lainaustekniikka kielii huolimattomuudesta ja ehkä kiireestä tai korkeintaan lievästä oikaisunhalusta, jota lähes kaikilla on havaittavissa.

      Eivät gradutason opinnäytetyöt ole mitään väitöskirjoja, vaan lähinnä hidasteita valmistumisen edellä. Monella on jo toinen jalka työelämässä, jonne on kiire.

      Jos joku on tehnyt virheen, se on opinnäytetyön tarkastaja. Hän vastaa työstä, jota pitäisi ohjata tarkasti. Sormien läpi ei saa päästää virheitä. Luottakaamme hänen arvostelukykyynsä tai ristiinnaulitkaamme hänet.

      Jos Mankemang on itse tehnyt yliopistollisen lopputyön (?), hän tietänee, miten pikkujutusta tässä on kyse. Kyllä tämä on selkeä ajojahti, etenkin kun vastaavanlaisia graduja lienee eduskunta täynnään.

      Poista
    5. Olisi kiva kuulla Iineksen opinnäytteestä. Moni kuuskytluvun "maikoista" oli hukkeja.

      Poista
    6. Tärkeää on, ettei moisesta ajojahdista kenellekään jäänyt epäilystä Huhtasaaren kirkkaista älynlahjoista ajatuksen sulavasta juoksusta. Tärkeintä on, ettei Lipposen Zacharias Sundsrömiltä ostamista viineistä puhuta kovaan ääneen. Eduskunnan puhemies ja huippuasianjaja, kun eivät ymmärtäneet lainsäädännöstä mitään, viinit jäivät vuosiksi kaniin ja tulivat veronmaksajille tolkuttoman kalliiksi. Sundström sai sittemmin tuomion jostain muusta ja erotettiin asianajajaliitosta.

      Poista
    7. 60-luvun maikka? - No en kyllä ollut tuolloin mikään maikka, vaan paljonkin myöhemmin.

      Graduni aihe oli eräs 70-luvulla alkanut kirjallisuusilmiö. Mainittakoon, että aloitin tutkimukseni Sara Wacklinin ja Vänrikki Stoolin tarinoiden ja Maria Magdalenan ympärille kietoutuvista myyteistä.

      Sain gradustani keskitason arvosanan, koska en ehtinyt lyhentää sitä. Se jäi yli 200-sivuiseksi järkäleeksi. Raskaus painoi päälle ja työ oli jätettävä kiireesti. En ottanut siitä stressiä, vaan naputin kuin kone pelkällä inspiraatiolla.

      Minun aikanani HuKit olivat jo käyneet vähiin, ja heitä oli vain muutamia. Nimittäin pätevyysvaatimuksena lehtorin virkaan oli ylempi korkeakoulututkinto.

      Poista
    8. En malta olla lisäämättä, että edellinen opetusministeri SDP:n Krista Kiuruhan on esittänyt todellisen ajatushelmen: madalletaan opettajien tutkintovaatimuksia, vähemmälläkin pärjää siinä työssä. Eli tämä tarkoittaisi mm. välitutkinto hum.kand. -tutkinnon julistamista kelpoisaksi.

      Tämä sosiaalidemokraattinen tapa säästää ikään kuin "huomaamatta" koulutusmenoissa. Ymmärrän, että säästö olisi melkoinen, kun palkat laskisivat kohisten. Eikä tarvitsisi ottaa opetuksesta pois. Muka.

      Poista
    9. Heh, niitä poliitikkojen puheita, niillä ei välttämättä ole mitään tekemistä totuuden tai edes aikomusten kanssa. Parhaita nettimeemejä on kuva, jossa Stubb ja Sipilä lupaavat koululaisille kirjallisesti: "Ei koulutusleikkauksille!" - Parhaat vitsit perustuvat vankasti tositapahtumiin.

      Poista
    10. Mahtuuhan niitä maailmaan, poliitikkojen puheita.

      Tosimielellä Kiuru tuon aikoinaan esitti, sillä muistan vieläkin hämmästykseni silloisen opetusministerin lyhytnäköisyydestä ja ymmärtämättömyydestä. Iskeä nyt siihen, mikä on Suomen parhaita valttikortteja: maailman kärkeä olevat opettajat ja koulutusosaaminen.

      En tahdo kehuskella liikaa, mutta tuo on totuus, josta Suomi maailmalla nykyään tunnetaan yhtä lähes hyvin kuin jostain Kim Räikkösestä.

      Poista
    11. Älä nyt liioittele, kyllä Kimi tunnetaan paljon paremmin. Ja Emmi Rukajärvi. Ja Peetu Piiroinen.

      Poista
    12. Kunhan pilailin. Itse en kyllä tiedä, kuka on Peetu Piiroinen, vaikka nimen olen kuullut toisella korvalla.

      Kyllä suomalainen koulutus ja opettajat tunnetaan maailmalla kuin tiedämmekään. Meillä käy jatkuvasti opetusmatkalaisia Kiinasta asti, koska emme itse osaa tehdä tästä kunnon vientiartikkelia.

      Poista
    13. Enhän minäkään heitä tuntisi, mutta Peetu on kuuluisimpia hyvinkääläisiä ja Emmi kuulostaa haastatteluissaan järkevältä. Molemmat tekevät jotain sellaista, että johonkin jalkoihin kiinnitetyllä laitteella tms. laskevat alas lumista mäkeä ja siten siinä on jotain vaikeutettuja paikkoja.

      Poista
    14. Heh, minä olen hyvällä tuulella. Vielä aamulla työterveysasema passitti minut suoraan sairaalan letkuihin antibioottitiputukseen. Sellaista tekevät, kun tulehdusarvot ovat yli kahdensadan. Ruusu on tulehdussairaus, joka ilmeisesti sai alkunsa kantapääni hiertymästä. Heh, univaikeuksisia potevana nukuin eilen mielisairaat 18 tuntia, veto oli poissa. Nyt kotisairaanhoito käy antibiootteja pruuttaamassa suoraan suoneen kolmesti päivässä.

      Poista
    15. Paranemista! Tiedän tuttavien kertomuksista, että ruusu voi olla tosi kova koettelemus. Otahan iisisti jonkin aikaa ja ole kiltti kotihoitajille, syö lääkkeesi ja vitamiinisi.

      Itsekin olen räytynyt kurjissa kivuissa, kun viisaudenhammas poistettiin pari viikkoa sitten, ja infernaalista jälkikipua on kestänyt näihin päiviin saakka. Korvalääkärilläkin jouduin käymään. Kaksi antibioottikuuria syömään. Nyt alkaa olla siedettävää.

      Poista
    16. Äitini kertoi, että hänen äitinsä, minun isoäitini sai 40-luvulla ruusun käteensä ja oli pitkän aikaa kovasti kipeä. Lääkkeeksi hänelle määrättiin jotain salvaa. Tuntuu aika hurjalta ja älyttömältä, tulehdussairaus kun on kyseessä, mutta silloin ei muutakaan ollut.

      Poista
    17. Kenties siinä salvassa oli antibioottisia aineita, niitä on monia sellaisia kasveja. Ei sitä silloin tiedetty, oli vain havaittu, että auttaa. Kansanparantajillakin oli kokemusperäistä kasvituntemusta, eli ei ihan huuhaata.

      Poista
    18. Liekö antibiootteja ollut täällä vielä silloin lainkaan saatavissa.

      Poista
    19. Tuskinpa vaan. Mutta siis luonnosta saatavia antibiootteja ovat mm. valkosipuli, greippi, oregano, punahattu, oliivinlehti ja moni muu. Kaikilla on bakteereja tappavia ominaisuuksia, tutkitusti.

      Poista
    20. Varmaan niin, mutta lääkäreiden koulutuksessa tai kokemuspiirissä ei ollut kansanparannuskeinoja.

      Poista
    21. Siis ei ollutkaan, vaan tarkoitin, että sattumoisin salvassa olisi ollut antibioottisia aineita. Kenenkään tietämättä.

      Poista
    22. Sattumoisin olisi voinut olla, mutta äitini kertoi, että hänen äitinsä, kunnioitettu isoäitini, sairasti pitkään ja kivuliaasti. Kyynerpäähän jäi kuulemma joku patti tai luunpidentymä kaiken seurauksena. Isoäitini sairasti myös syövän äitini ollessa lapsi. Helsingin Unioninkadulla olleessa sisätautisairaalassa sai siihen hoitoa ja eli sitten 75-vuotiaaksi. Isoäitini äiti kuoli nälkävuosien nälkävaelluksissa, tyttärensä parkui: "Mikset sinä äiti nouse?"

      Poista
    23. Usein tilanteen tullen miettii entisajan sairaanhoitoa. Mahdettiinko silloin osata mitään?

      Olen tullut siihen tulokseen, että kyllä osattiin, vaikka lääketiede on kehittynyt jättiläisaskelin. Perusasiat kuitenkin ovat kuitenkin samat: puhtaus, steriiliys, raitis ilma, parantaminen leikkaamalla.

      Vaan panenpa tähän keskustelun loppumetreille ihmetykseni oikeuslaitoksen ylihumaanista lepsuudesta. Jihadistiterroristi Bouanane vie Suomen oikeuslaitosta kuin kuoriämpäriä...

      Poista
    24. Korjaus: "isoäitini isoäiti".

      Poista
    25. Abderrahman Boauanane oli viaton marokkolainen, joka ajautui itsestään riippumattomista syistä Eurooppaan. Luultavasti eurooppalaisten ja muiden pahojen vaikutuksesta otti käyttöönsä erilaisia salanimiä ja ajautui ulkopuolisesta vaikutuksesta huonoille teille. Suomeen kun ajautui, tunsi heti, ettei voi sietää täkäläistä rasismia, vittumaista älykääpiötä ei kukaan sietänyt. Kun Abderrahman aikoinaan eräänä aurinkoisena päivänä vapautuu vankilasta, pyydän, ettei kukaan ole häntä kohtaan väkivaltainen ja esimerkiksi tapa häntä silkkana jätteenä. Toivon myös, että vankitoverinsa suhtautuvat häneen asiallisesti ja että hänet tarvittaeesa eristetään muista, ettei kukaan pääse häntä keklulla hyväilemään. - Ai, kun se olisi kamalaa! Sillä, että Abderrahman on marokkolainen ei ole minkään kanssa tekemistä, vaikka juuri ihana lomakeskus Marokko on yksi maailman terrorismin keskuksista.

      Poista
    26. Jos minulla olisi tarmoa ja voimaa, kirjoittaisin tunteellisen elämäkerran esimerkiksi Josef Mengelen kovasta kohtalosta tai Columbinen joukkomurhaajien kohtalosta pahaa maailmaa vastaan kamppailussaan. Painottaisin yhteiskunnallisia tekijöitä, jota suorastaan pakottivat nämä jalot ihmiset sairaisiin tekoihinsa. Pulizeria tai jopa Nobelia siitä odottaisin plakkariini. Tai edes naistenlehden ihailevaa ja myötänyyhkivää artikkelia.

      Poista
    27. Sitä en tässä oikeudenkäynnissä osaa ymmärtää, että verekseltään paikan päältä kiinni otettu murhamies voi jonkin säädöspykälän perusteella olla vastaamatta tai venkoilullaan estää kuulustelunsa. Herran pieksut, kun näin on, oikeusistunto on farssi.

      Poista
    28. Mielisairaan älykääpiön kuuleminen taitaa olla turha muodollisuus.

      Poista
    29. Mielestäni tämä Bouanane todettiin jo aiemmin terveeksi eli syyntakeiseksi. Niin kuin Breivik aikanaan.

      Se mikä sen sijaan voi olla totta, on se, että molemmat ovat luonnehäiriöisiä, narsisteja tai peräti psykopaatteja. Ei suhteellisen normaali persoona mene sekaisin edes uskonnostaan. Luonnehäiriöinen voi tehdä kylmin sydämin murhia. Ja jos hän jotakuta säälii, niin itseään.

      Poista
    30. Nainen vaietkoon seurakunnassa!

      Poista
    31. No jaa, ei kirkkoseurakunnissa, vain muslimiseurakunnissa. Eikö? Kunniottakaamme tulijoitten perinteitä ja hyväksykäämme, mitä Allah mukanaan tuo.

      Poista
  38. Suuret nälkävuodet vuosina 1866–1868 olivat viimeisin laajamittainen nälänhätä Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se oli. Kuten yllä korjasin, kyse oli isoäitini isoäidistä. Isoäitini syntyi 1898.

      Poista
  39. Uusimpien tietojen mukaan tässä blogissa hellitty vapaa journalisti aiotaan tappaa putkaan!

    http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/2018/04/kiduttaako-pasilan-poliisi-ilja.html?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiduttaako Pasilan poliisi Ilja Janitskinia säteilyaseilla ? Kuten tuossa artikkelissa, joka ei keskustele, annetaan ymmärtää.

      Vastaan: Kyllä kiduttaa.

      Ja öisin fosforilla maalatut robottihämähäkit joita ohjataan liki näkymättömillä nylonsiimoilla tuijottavat häntä kaikilla 8:illa silmillään vankilan katosta, jos ja kun hän jostain syystä (esim. kusihädän takia) yöllä säpsähtää hereille.

      Ja aina nämä hämähäkit ovat tahallaan asetettu vielä väärinpäin.

      https://www.youtube.com/watch?v=_zVZfgJQSxo

      Poista
    2. Tjaah, joku on taas nähnyt valon. Näitähän riittää.

      Minä olen hellinyt Janitskinia Googlen mukaan kerran, kas näin:

      Lehtiin ei jaksa nyt keskittyä, mutta Helsingin Sanomista katson riemukkaat lihavalla otsikoidut ja ylösnostetut uutiset. Terhi Kiemunki saa syytteen kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ja Ilja Janitskin vangitaan jahka liero kiinni saadaan. Pannaan vihdoinkin tämä julmettu kiihottaja ja anarkisti rautoihin ja ajetaan koko paska alas, valhemedia. Näin voidaan taas jatkaa luotettavien uutisten tuottamista ennen kaikkea Helsingin Sanomien ja Ylen voimin. Kello on lyönyt ja valtakunnassa hallitus on herännyt ja kaikki toimii hyvin!

      Poista
    3. http://i-iines.blogspot.fi/2016/10/raksamiehilla-ei-ole-hapya.html

      Tuossa sitaatin linkki, vuodelta 2016

      Poista
    4. Mitä MV-lehteen tulee, pitkälti olen muuttanut siitä mielipidettäni. Onhan siinä kaikenlaista kummallista, mutta silti se on vaadittu tervehdyttämään sitä tietomateriaa, jota kansa saa luettavakseen. Kirosana sanotaan niinku se on. Ylen ja enenkaikkea Hesarin ongelma on, että tiedonvälittäjän sijaan kokevat ensisijaisesti olevansa aikuiskasvattajia ja se on äärimmäisen vastenmielistä.

      Poista
    5. Sanotaanko niin, että MV näytti/näyttää, että mediakentässä on iso aukko sumeilemattoman kriittiselle satiiriselle ja laadukkaalle infolehdelle.

      MV täyttää sen aukon valitettavan huonosti, mutta siitä saisi ärhäkkään vastamedian, joka muuttaisi myös valtamedian palikoitten järjestystä.

      Rasismi pois, laadukkaat suomen kieltä lahjakkaasti käyttävät krittiset toimittajat, jotka eivät ole nähneet minkäänkaltaista valoa, vaan ovat itse se valo.

      Poista
    6. Turvapaikan hakemisessa on se hyvä puoli, että jonkun vuosikymmenen kuluttua viimeistään voi hakea uudestaan. Tottakai uusi turvapaikka eahakasoineen myönnetään ja punaisessa ristissä on aina ystävä. Hesari tukee, hip, hei, trallallei!

      Poista
    7. Rasismi on sallittua vain Israelin juutalaiskansasta puhuttaessa. Tietyt kulttuurit ovat kuitenkin kovin kehittymättömiä, silti en jäseniään apinoihin vertaisi.

      Poista
  40. Mietin joskus itsekseni "miksi minulla on niin vähän mielipiteitä"? Kun muilla ihmisillä, myös ystävilläni, niitä on vaikka muille jakaa. Aamuyöstä eilenkin kun heräsin, tätä mietin. Pitkän aikaa... tai siis niin kauan, että nukahdin uudestaan. Aamulla puolustelin mielipidettömyyttäni toisen kerran kun join aamuteetä parin paagelsin kera. Tee höyrysi, paagelsit olivat rapeita. Sanoi tälle kuulustelijalle (= omalletunnolleni), että ”miks sä mua kuulustelet? miks minun pitäisi keksiä mielipide asioille joille en mitään mahda"? Esim. Syyrian tilanteesta en sano mitään, se on kamala, mutta sanon minä mitä tahansa Syyriasta, ei se tilannetta muuksi muuta. – Ja seuraava hallitus, oli sen kokoonpano mikä tahansa, tekee samoja hölmöyksiä kuin tämä nykyinen, eri järjestyksessä vaan. Miksi minulla pitäisi olla mielipide siitä keitä henkilöitä hallituksessa pitäisi olla, minkä vitun takia? ... ne multa tuu kysyyn kumminkaan... ja parempi onkin etteivät tuu kysymään.

    On minulla tietysti joistakin asioista mielipide. Esim. eutanasian suhteen olen "Kyllä" -kannalla. Minusta eutanasiaa vastustavat ihmiset toimivat raukkamaisesti lähimmäisiään kohtaan. On paljon muutakin joka mielestäni on väärin, niihin asioihin pyrin vaikuttamaan, lähinnä siis itseeni.

    Esim. uskonnoista minulla on omat käsitykseni, mutta en odota tai edellytä tai toivo edes että te kaikki muut siitä olisitte samaa mieltä kuin minä. Luojan kiitos, ettette ole! Mutta kun ajatellaan niin että jos ihmiseltä puuttuu jokin hänelle hirmutärkeä, silloin häneltä puuttuu kaikki... sanoisin että Katin villat! Seppä Högman sanoi Paavo Ruotsalaiselle: “Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki - Kristuksen sisällinen tunto.” Höpö höpö. - Iines sinähän aiemmin toisessa päreessäsi ihmettelit sitä miten arabikulttuuri, joka oli huomattavasti kehittynemmällä tasolla kuin ns. kristillinen kulttuuri vielä 1300-luvulla, äkkiä Pysähtyi. Ja on jäänyt siihen tilaan. (kaksi nobel-palkittua muslimitiedemiestä tiedän, toinen oli pakistanialainen fyysikko, joskus 1950-luvulla, toista en muista) Muslimien tieteenteko pysähtyi tuohon "Muhammedin sisällisen tunnon" selvittämiseen. oska se heille on "kaikki".

    Jees. Ymmärrättekö?

    Vaikka ei minulla tästä(kään) asiasta mielipidettä ole. Ajattelen vaan, että jos Darwin esim. ja muut maailmanhistorian GalileoGalileit olisivat samalla lailla jämähtäneet tutkimaan "Kristuksen sisällisiä tuntoja", eläisimme yhä (helvetin) ahtaassa ja sisäänlämpiävässä maailmankaikkeudessa. (Jossakin sen siivouskaapissa - ehkä?)

    Nou. En tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis minä pidän siitä kun te täällä pölisette ja esitätte mielipiteitänne. En minä täällä muuten olisikaan. Ja viihtyisi.

      Mielipiteet, jos niitä on, ovat mielenkiintoisia. Viihdyn hyvin. Välillä vaan musta tuntuu, tulee sellainen olotila, että pilaan teidän keskustelunne kun alan pölistä jostain pimeistä menneisyyden asioista. Joilla ei, voi Jumantsukka, ei ole mitään, ei mitään tekemistä tämän todellisuuden kanssa. - On vain menneisyyden juoksuhiekkaa.

      Poista
    2. En osaa selittää asioita niin kuin tahtoisin. Sanoilla sitä paitsi on enemmän merkitystä sillä minkä lukija niille antaa, ei niin, minkä minä niille annan. - Tästä syntyvät väärinkäsitykset. Mutta kohta, aivan lähitulevaisuudessa (huh, huh) ihmiset pystytään linkittämään langattomasti toisiinsa niin - ja teknologia on kehittynyt niin - että pystymme lukemaan toistemma ajatuksia. Kuin vettä vain...

      Väärinkäsitykset jäävät silloin pois... Mutta muuttuuko ihminen silti toiseksi? En kyllä usko. Tai ainakin Epäilen.

      on jokainen täällä vain kerran

      Ps. Jos Iineksellä olisi Einesbaarissa kabinetti, kirjoittaisin sen seinäkalenteriin: "Tein tänään löydön. Yhdestä purettavasta omakotitalosta sain ottaa niin monta kirjaa kun halusin. Otin seitsemän. Uteliaisuuttani yksi niistä oli Kariniemen "Erään avioliiton analyysi". Luin sen nopeasti, parissa tunnissa, se oli siinä mielessä käsittämätöntä tekstiä kun en pysty käsittämään miten Annikki (tuossa avain romaanissa 'Anni') pystyy elämään noin mielisairaassa avioliitossa. Minusta syy, jos syyllisiä etsitään, oli myös hänen itsensä! S-tana, miksei heti lähtenyt lätkii tämän Kenraali Einarin (= oikeasti eversti Oiva Willamo) luota. Kun tuo ihminen osattautui täydelliseksi psykopaatiksi yms. - Tästä Rosa Liksom on nyt tehnyt uusintaversion, tai siis käyttää tätä materiaalia hyväkseen. Voi olla hyvä kirja, ja varmaan onkin, mutta en varmaan lue! Minua oikeasti jäi ärsyttää tuo Kariniemen... äsch, omaehtoinen tragedia. Ettei tee mitään.

      Ps. Toinen niistä seitsemästä oli Pablo Nerudan "Tunnustan eläneeni". Vähän olin täyteenlastattu ennakkoluuloja kun kirjan avasin, ajattelin että mua vastaan hönkii nyt kaikki 70-luvun idelogian hörhöt tms. ... kun kirjaesittelynkin on kirjan kääntäjä eli Matti Rossi tehnyt... Jumantsukka! Oon päässyt (onneksi!) vasta sivulle noin 50! Koska muistelmat on jumalattoman kivat! Koko ajan vaan ujo nuori Pablo kertoo ihmeellisistä ystävistään (varsinaisista eeronyylyndeista) ja muutenkin on hauska... Onneksi olen vasta sivulla 50! ( - jatkuu - )

      Poista
    3. on jokainen täällä vain tämän kerran

      unohtui linkittää tämä kaunis laulu (ehkä siksi koska aivomme - toistaiseksi - vielä ovat toisistamme kaukana. kuin puumat. tai kuin kapakkaan unohtuneet kengät)

      Poista
    4. Voi vee! Tarkoitan

      https://www.youtube.com/watch?v=NEx-HS2hx0A

      Poista
    5. Oliko Annikki Kariniemi se kirjailija ja opettaja, jonka Hymy-lehti kertoi ahdistelleen viisitoistavuotiasta poikaa nin, ettei tämä uskaltanut enää mennä kouluun. Ns. kiimainen Lapin nainen.

      Poista
    6. En tiedä. Kontaktini A. Kariniemeen on vain tämä kirja. Pidän ns. "avainromaaneista", se on ihan toista asiaa kuin Lehtien juorut. En pidä juoruista, useimmiten ne eivät pidä paikkaansa, mutta aina ne ovat tahallisen ilkeitä.

      Ps. Olisin aikoinaan päässyt Hymy-lehteen toimittajakokelaaksi. Mutta vaikka minut myöhemmin olisi nimitetty vakinaiseksi toimittajaksi, en usko että lehden taso siitä olisi noussut.

      Poista
    7. Annikki Kariniemi oli se nainen, joka asui sinisessä talossa Lapin maisemissa. Anu Kaipainen on kirjoittnut hänestä fiktiivisen romaanin On neidolla punapaula.

      Romaanissa Annikki Turunen on mustatukkainen ja rehevä Lapinnoita, joka viettelee mm. nuoren saksalaisen liftaripojan. Voi olla siis, että Kariniemi tunsi vetoa myös nuoriin poikiin, sillä Kaipaisen romaanitekniikkaan kuului yleisesti mallien lainaaminen todellisuudesta. Ja tämä romaanikin lepää muutoinkin kirjallisten mallien päällä.

      Poista
    8. Marx C: "Tämä on vakaa mielipiteeni. Ellet pidä siitä, on minulla muitakin."

      Suomalainen K: "En halua vaihtaa mielipiteitä, sillä minulla on paremmat."

      Mikis F: "Mielipiteeni on, että minulla ei ole mielipiteitä."

      Mankemang: "Harmi, etten ole enää niin nuori, että minulla olisi mielipide kaikkeen."

      Iines: "Miehen mielipide on sfinksi ilman salaisuutta."

      Poista
  41. Sydämessäni asuu aika iso tuska, ei se henkilökohtainen ole, mutta todellinen silti. Kerron taustaa teille:

    olin pikkupoika, ja koulussa huonosti menestynyt opiskelija, kun sain lainaksi Rachel Carsonin kirjoittaman kirjan "Äänetön kevät". Se muutti elämääni, sen verran kun siitä silloin vielä edes käsitin, mutta tarpeeksi paljon. Minusta kehkeytyi amatööriluonnontieteilijä.

    Linkolaa arvostan paljon, hänen toimintaperiaatteita en (esim. kaupunkien vesijohtoverkostojen myrkyttämistä - jotta ihmisiä kuolisi mahd. paljon). Tässä hän tulee liian lähelle Pol Potia ja punakhmereitä, älytöntä agaariutopiaa. Utopiaa, jonka rinnalla Stalinin kokeilut olivat lastenleikkejä. - Siitä huolimatta... on kyse siitä, ja Linkola oikeassa, että kaikissa probleemoissamme kyse on siitä että ihmisiä on liikaa. Heitä ei ole "vähän liikaa" vaan valtavasti liikaa. 90 % jos ois pois, maapallolla asiat olisivat hyvin. (siis ekologisesti) KAIKKI ongelmamme, ilmakehän lämpemisestä perussuomalaisten vaalivoittoon, johtuu siitä että ihmisiä pallollamme on liikaa.

    Samperi, jos mä olisin Jumala niin - NAPS - mä nukuttaisin tästä 8sta miljardista ihmisestä 7 miljardia ikuiseen uneen, eli päästäisin heidät Paradiisiin... saisivat siellä pelata tietokonepelejä aamusta iltaan ja peukuttaa Somea, ja tän 1den miljardin antaisin jatkaa elämäänsä täällä Maapallolla yhtä kurjalla tavalla kuin aina aiemminkin. Siis laulaisivat virsiä Mun kunniakseni, välillä juoksisivat kirkon ympäri kun on Pääsiäinen, tai sit yhtenä kuukautena - voi vittu minkä takia? - söisivät vaan öisin... No, mikäs siinä. Sillain minä kumminkin tekisin ettei niitä olisi kuin miljardi vain, noita ihmisiä siis. Ja ne sais, kaks erineuvoista ihmistä, aina sais väsätä korkeintaan 2,5 uutta ihmistä. Koska silloin ei niitä tulisi liikaa. (Kaks ja puol koska se 0,5 ihmistä - koska enhän Minä, tai Jope Ruonansuulta näyttävä Suojelusenkeli, aina emme ehdi estämään että joku jää auton alle, tai syö myrkkyä, tai löytää (Amerikassa) isänsä pöytälaatikosta revolverin... ja heittää veivinsä.


    Miljardi ihmistä tällä Telluksella olisi sopiva määrä. Ja triljoonaa miljardia biljoonaa mikrobia. Potenssiin kaks.

    Ugh, vaikenen. Stille nacht. Nicht nacht. NiksNaks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arguellesinkadulta (on Santiagossa) Pablo Neruda - rutiköyhä Etelästä tullut yliopisto-opiskelija joka kirjoitti runoja - vuokrasi asunnon talosta jonka ikkunassa oli ilmoitus "Huoneita vuokrataan". Pablon mielestä vuokraisännällä - tuolla harmaatukkaisella, ylevältä vaikuttavalla miehellä oli silmissään outo katse. Mutta oli niin uupunut että painui heti mate. Tutkiessaan asuntoa seuraavana päivänä (hän oli siis vuokrannut yhden huoneen isosta asunnosta) "panin merkille että seinillä ja jopa käymälässä oli pahvilappuja joiden sisältö oli suurinpiirtein näin: Tyydy osaasi. Et voi olla meidän kanssamme. Sinä olet kuollut."

      Talvi oli kylmä, niin kuin se usein on Santiagossa.

      Vähän myöhemmin tuo vuokraisäntä selittää - kiilto silmissään - Pablolle, että:

      "Vaimoni, Charito, kuoli muutama kuukausi sitten. Nämä ajat ovat kuolleille hyvin vaikeita. He kuljeksivat samoissa paikoissa missä he ennen asuivat. Me emme heitä näe, mutta hekään eivät huomaa ettemme voi heitä nähdä. Heille on tiedotettava siitä etteivät he luulisi meitä välinpitämättömiksi ja kärsisi sen takia. Siinä syy miksi minä olen asettanut nuo laput. Koetan saada Chariton ymmärtämään että hän on nyt vainaja."

      Pablo ei kauaa siinä asunnossa uskaltanut olla vuokralaisena. Mutta just tällasesta huumorista minä tykkään. Tämä kun ei ole edes tarkoitettu huumoriksi. Kyse on "vain" kertomuksesta jossa on yllättäviä assosiaatioita joilla taas on oma logiikkansa... Ja vähiten lukijaparka tietää, mikä?


      "Anarkistista huumoria" (tämä on oma määritelmäni) kirjallisuudessa esittää niin moni vakavasti otettava kirjailija, että en nyt sano heistä ketään. (En edes koko maailman tärkeintä kirjailijaa, Gogolia, tai maailman terävintä ja syvällisintä irvileukaa, Tweinia.) Elokuvamaailmassa "anarkismia" edusti puhtaimmillaan Marxin veljekset. - Vittu, kun ne oli hulluja!

      Poista
    2. Ps. Ikuisena saksankielenopiskelijana lausun Mark Twain nimen tietysti (natürlich) Märk Twein.
      Ettettes ihmettele.

      Poista
    3. Ah, mielikuvitukseeni tulevat vanhat hyvät aikani Mississippijoella. Hiekkasärkkiä saimme väistellä hyvin tarkkoina ja kokassa matruusi huusi jatkuvasti lukemia syvyysmittausköydestä.

      Poista
  42. Minä olen melko vähän taiteellinen, mutta kirjasuunnitelma minulla on valmiina. Dekkari se on, koska ne lyövät leiville. Pääosassa on komisario Jaakko Tallukka, joka työskentelee jossain tarkemmin määrittelemättömän pohjoissavolaisen rauhallisen pikkukylään valtavassa ja kiireisessä pollisilaitoksessa. Murhat, kidnappaukset, terroriteot ja muut ovat vuosien aikana tulleet hänelle kovin tutuiksi. Ensimmäisessä kirjassa hän jahtaa halki Savon ja pidemmällekin sarjamurhaajaa, josta käytetään koodinimeä Maamies. Maamies kiduttaa uhrejaan ison tilansa navetassa, syöttää heille kasvattamaansa luomua ennnen nirrin lopullista pois ottoa.

    Tallukalla on jo ikää ja kokemusta, hän ei mielellään itse antaudu fyysiseen kamppailuun vaan käyttää älynystyröitään. Ristikoiden täyttäminen on hänen lempiharrastuksensa, hän tietää keitä ovat Atik Ismail ja Tea Ista. Tallukan vaiettu salaisuus on, että hänen ex-akkansa on alkoholisti anarkistiryhmän jäsen, joka käy aina välillä pahoinpitelemässä Tallukkaa.

    Noh, en viitsi tähän kaikkea avata, tuottosuunnitelmat olen valmiiksi tehnyt, kohta alkaa luxushumputtelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai kirja vaatii vahvaa yhteiskuntapoliittista kannanottoa, sulautan teokseen Hesarin aatteellisimpia vedätyksiä, niin saan lukijat itkemään ja ihastumaan.

      Poista
    2. En minä moista paskaa jaksa montaa teosta kirjoittaa, palkkaan jonkun syvästi tuntevan kulttuurihumanistin kirjoittamaan jatko-osia ja lekottelen Karibialla. Jos oikein hyvin käy kaupaksi, minulta tulee neljä kirjaa vuodessa.

      Poista
    3. Vain neljä? Mitä aiot tehdä ne kahdeksan muuta kuukautta? Paitsi tietysti, off koos, lekotella Karibialla letku letkeänä. Ja siemailla Cuba Librea.

      Poista
    4. Noh, tarpeen mukaan palkkaan niitä humanisteja kirjoittamaan. Aluksi maksan niille hyvin palkkaa, mutta suosion noustessa alan sen kyseenalaistamaan ja vaadin heidän maksamistaan minulle, että saavat osallistua kuuluisien ja suosittujen teosten prosessiin. Kaikki oikeudet pidätän itselläni.

      Poista
    5. Minä muuten olen tavannut Tallukan. Siis tämän Jaskan. Rantakylässä nykyisin asuu, Mikkelissä, on eläkkeellä ja kova piereskelee. Ilmeisesti hänellä on ilmavaivoja? Yritti myydä mulle vähänajettua Tippa-Rellua, mutta siinä oli helmapelleissä niin paljon luodinreikiä, sekä 7,65sen ja 9millisen, että en ostanut. Kiva kaveri, tuuheatukkainen kaljupää, mutta ei kestä viinaa, alkaa aina kännissä säheltää ja silloin sillä menee ryynit ja jauhot sekaisin, alkaa muistelee miten (muka) aikoinaan seilasi Donilla siipirataslaivalla ja silloin jo piereskeli kuin kanuunalla olisi ammuttu. - Ei mitään herkkiä ilmakiväärin napsahduksia.

      Poista
    6. Sama mies, vatsassa sillä on aina ollut ongelmia. Selän takana kutsuivat häntä Savon pikkukylän valtavalla polisiasemalla Leijaksi.

      Poista
    7. Jaakko Tallukka ylsi työllään ja elämällään jopa julkkikseksi, Kirka levytti hänestä kappaleen. - "Tuuli kuljettaa!"

      Poista
    8. Olihan kappale vähän romantisoitu, sitä paskan hajua ei moni sietänyt alkuunsakaan, kerrotaan jopa monien saaneen siitä paniikkia tai hengenahdistusta, mutta Tallukka ansaitsi kunnioittavan laulun.

      Poista
  43. "Jos Iineksellä olisi Einesbaarissa kabinetti, kirjoittaisin sen seinäkalenteriin:"

    Tämä on kyllä mainio ajatus, johon alan sulaa. 

    Mielessäni on jo tekninen tapa, jolla voisi avata linkin Einesbaarin Kabinettiin, joka olisi auki 24 t/vrk ja jonne kuka tahansa kirjoittaja voisi jättää minkä tahansa luovan tuotoksensa tai jätöksensä, milloin vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuulostaa todella hienolta. Kuitenkin tärkeä seikka olisi, että ihan trollipohjalta tehdyt poistettaisiin sitä mukaa, kun niitä ilmestyisi. En tarkoita että minun.

      Poista
    2. Tottakai, mitä tahansa trollikakkaa ei kabinetissa sallittaisi. Vain vakavamielistä pohdintaa ja sulkakynän tuotosta.

      Tottapuhuen, iloluontoista yhtä hyvin kuin vakavamielistä. Kunhan on aitoa omaa tuotantoa tai ajatuksentynkää.

      Poista
    3. Jätös on hieno kirjallisen ilmaisun muoto!

      Poista
    4. "Siisti täytyy aina olla,
      sanoi kukko tunkiolla.
      Raapi päälle tarpeenteon,
      pienen sievän hiekkakeon."

      Poista
    5. Kas, Laten kissa eheytyi Iinekselässä kukoksi.

      Poista
    6. Kas, niinpä kävi! Ja se kissa oli hietikolla, ei tunkiolla.

      Alitajuntani sotki hajamielisyydessään toiseen Laten runoon:

      ”Sen joukon johtajaksi nimittäisin,
      ken pitkäkaulaisin on, pienipäisin
      ja takapuoleltansa täyteläisin.
      Kas, kun jää painopiste matalalle,
      voi nousta kukonnuppi korkealle
      ja loistaa tunkiolta maailmalle.”

      Poista
    7. Mietinkin ensin, että muutitko runoa tarkoituksella, ja yritin löytää nykyyhteiskuntamme lävistävän ns. pointin. Mutta en löytänyt, joten pykään sen ihan ite:

      Esillä täytyy aina olla,
      sanoi Hjallis tunkiolla.
      Raapi päälle tyhjänteon,
      pienen sievän somekeon.

      Poista
  44. "Paperilla kun sontaista pyllyäs raastat,
    on haaroissas aina vain kikkarat, saastat."

    Perusteellisesti asiaa pohdittuaan Gargantua päätyi tulokseen, että miellyttävin keino takamuksen pyyhkimiseksi oli oikein untuvainen, vasta tapettu hanhenpoikanen.

    François Rabelais: "Suuren Gargantuan hirmuinen elämä"
    Suom. Erkki Ahti, runot suomentanut V. Arti. Jyväskylä 1947. 2. tark. painos Jyväskylä 1963

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis lainaus yhdeltä kirjallisuuden suurimmista,Räbeläältä.Hiekkapaperia en silti suostu käyttämään!

      Poista
    2. Catullus (84/87–54 eKr.) kiinnittää teoksessaan "Carmina Catulli" huomiota vuohesta muistuttavaan hajuun kun neuvoo ystäväänsä Rufusta miten hän pääsisi "pukille". (Enkä nyt tarkoita vuohipukkia, joka on Capra hircus.)

      "Rufus, miksi kummeksut, ettei kukaan nainen tahdo
      sulolanteitaan sulle tarjota, vaikka parhaasi mukaan
      vaattein loistavin häntä suostutat sekä koruin hopeisin,
      joita jalokivet siniset kirkkaasti välkkyen koristaa. –
      Edelläsi kulkee, ystäväin, varoitus vakavan vaaran:
      on kätkössä kainalokuoppien pöheikön kauhea pukki.
      Ei maata kaunokainen tahdo kanssa haisevan otuksen,
      jota pelkää hän kuollakseen, ja ihmetellä sitä voitko?
      Pese siis itsestäsi pois tämä nenien rutto, tai lopeta
      heti jatkuva marina, että aina ilman onnea sinä jäät."


      PS. Huomautettakoon, että suomennos ei ole P.Saarikosken. On senverran kömpelö. Mutta ei ole myöskään allekirjoittaneen suomentama (latojan lisäys).

      allekirjoitus: mikis

      Poista
  45. Naisillekin runoudesta suloisia hygieniaohjeita löytyy. Tosin vain vähän. Sillä mies joka naisen hajuihin (tuoksuihin?) neuvoineen puuttuu, on höperö. Tai ellei ole, on sellaiseksi juuri tulossa. Tämän tietää myös

    (Publius) Ovidius (Naso) (43 eKr.–17 jKr.)

    "Vähän ennen varoitin pukista, joka kainaloissa piilee,
    ja ettei runsas karvojen kasvu sääriänne saa peittää.
    [---]
    Jos rosokynnet on sinulla tai paksut ja kömpelöt sormet,
    niin vältä usein korostamasta puhettasi käsiesi liikkeillä."


    Ettäs tiedätte. Muutkin kuin Iineskiltti.

    VastaaPoista
  46. Voi voi, minullapas on hyllyssäni useita naisen elämään opastavia aputeoksia, kuten Lempi Torpan Jokaisen Naisen Kirja (1945), Emännän tietokirja I-IV - Hannula Mandi - Gebhard Hedvig - Harmaja Laura - Ollonqvist Mary - Wiherheimo Alli toimituskunta (1939), Tuomi Elmgrenin Käytöksen Kultainen Kirja, että kyllä täällä niksit ja tavat osataan. Lisäksi olen perehtynyt asiaan lukuisien asiaa valaisevien entisajan artikkelien avulla.

    VastaaPoista
  47. Erikoisperehtynyt olen kädenpuristuksen kieleen, mitä se viestii herralle, johon halutaan lähempää tuttavuutta. Sen verran voin paljastaa, että on edettävä hitaasti volyymia lisäten, kunnes otetaan mukaan viehkeä ja loppua kohden tihentyvä silmänluonti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskikäisen naisen käyttäytmiskoodista.

      Ensin vedetään ruma rutistus viinaa, sitten rakastutaan koko maailmaan, vaikka hahmotus itsestä ja maailmasta harittaa. Luja rutistus lavalla seisovaksi havaitun artistin munista, pidetään kiinni kunnes järkkäri taluttaa pois ja julkkis päästää huokaisun, kokeilee, vieläkö munansa ovat tallessa.

      Poista
  48. Mikis tämän alun perin laittoi, mutta minun hermoni kaipaavat tätä juuri nyt. Portto of Amsterdam.

    VastaaPoista
  49. Tein kokeeksi alustan Einesbaarin Kabinetti-loossiin. Voitte käydä kurkistamassa ja vaikka jättämässsä puumerkkinne sinne kommenttiosioon. Panen linkin Einesbaarin seinämälle, mutta tästä nimilinkistäni pääsee sinne suoraan.

    VastaaPoista
  50. Dekkarikirjailijoita täytyy arvostaaa, alituisesti murhat pyörivät aivoissaan, mutta silti pystyvät elämään silmin nähden normaalia elämää. Perversioiden ei näköjään tarvitse täyttää koko elämää. Mukavaahan se on, kun mummon murhaa käsitellään, kuten mummon omenapiirakan vohkimista ikkunalaudalta. Semmosta.

    VastaaPoista
  51. Kommenttini innoitusta sain, kun luin pyöreän tädin, Leena Lehtolaisen, haastattelua. Titityy!

    VastaaPoista
  52. Onkohan Reijo Mäellä kaikki kunnossa, onko tyyny hyvin ja onko olutta riittävästi?

    VastaaPoista
  53. Miksi Vares-elokuvat ovat olleet yhä kaameampaa ja kaameampaa paskaa. Koska sellainen uppoaa suomalaiseen makuun.

    VastaaPoista
  54. Koska kaikki eivät osaa yhtä hyvin ranskaa kuin esim. minä, c'est la vie, niin tässä Liisa Ryömän upea suomennos. - Hectorin joistakin lauluista pidän mutta useimmista en, kuten en tästä. Esitys on mielestäni ponneton. Olisin halunnut tähän Saara Pakkasvirran tulkinnan, siinä on ihan erilailla tunnetta, samaa mitä alkuperäisessä. - Suomisanat sentäs ovat samat Hectorilla.

    https://www.youtube.com/watch?v=0sx_Xcowuao

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä lisätä että en löytänyt tuota Saaran esitystä YouTubesta. Jos joku teistä löytää, olkaa niin kiltti ja linkittäkää se. Se on yhtä roisi ja rakastettava tulkinta kuin alkuperäinen. Mun mielestä.

      Poista
    2. Hector on kieltämättä hyvä, mutta Saara Pakkasvirta parempi.

      Poista
    3. Ovat taas Saaran version poistaneet. Spotifystä löytyy.

      Poista
    4. Olethan Mikis David Bouvyään version kuunnellut, se on ihan kelpoisa.

      Poista
    5. Taavetti Boyvyäästä Hector on innoitteensa saanut, ei se muita tunne.

      Poista
  55. Kokeilin kabinettia. Taitaa toimia. Kysyin

    ... Kerrot että Ihode on paikkakunta Raumantien varrella. Jonka ohi usein, tai ainakin silloin tällöin, Toyotallasi huristelet. Niin että pöly ja pikkukivet vaan sinkoilee. Minusta tuo sana – ihode – on tavattoman kaunis. Osaatko yhtään sanoa mistä se on kotoisin/mitä se tarkoittaa? ...

    koska tuo sana oikeasti kiehtoo mua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on Panelian vieressä.

      Poista
    2. Panelia on kaukana sisämaassa. Lähempänä on Rauman Impivaarakin.

      Poista
    3. Forssassa on kivanniminen kyläkolmikko, eivätkä ole kovin kaukana toisistaan:
      Kuuma / Kalsu / Kiipu.

      Eri puolella Suomea on vaikka kuinka kummia kylien tai paikkojen/järvien/tms nimiä. Jotain ne kumminkin aina merkitsevät, eivät ole tyhjästä syntyneet, mutta usein ovat niin kauan sitten nimettyjä ettei niitä nykysuomen avulla kannata jäljittää. - Tapsa tästä tietää enemmän, saamelaisista ja muista. Itse olen aina ollut kiinnostunut kartoista, ja aiemmin myös murrerajoista, siitä miten eri sanoin samoja asioita eri puolella sanottiin. Isäni kun oli Parikkalasta - nykyiseltä itärajalta - kotoisin, ja opiskeli opettajaksi Rauman seminaarissa. Ajanjakso oli 1930-luvun loppu. - Kyll maar varmaan ihmetteli jos hänelle - sie ja mie ihmiselle sanottiin vaikkapa et "LYKYMBOTKUI AHTERPEILEIHI. (Joka on viaton onnetoivotus, niinkuin sen luettuna ymmärtääkin, mutta äkkiä puhuttuna... voi olla, ettei snygisti snaijaa.)

      Kotimaisten kieleten keskus (Kotus) sieltä löytyy mm. murreäänitteitä monelta eri paikkakunnalta. (hakusana "suomen murrekirjan äänitteet")

      Poista
  56. Noh, näin minä sinne vastasin. Pannaan se nyt tämän kerran tähänkin:

    "Muinainen turkulainen luennoitsija-opettajani, professori Päivi Rintala on perehtynyt tutkimuksissaan iha/iho-alkuisiin paikannimiin. Sen verran muistan ja tiedän, että Ihode lienee peräisin Iha- ja Iho-nimistä, jotka ovat olleet siis erisnimiä, sukunimen tai perheen nimiä jo 1400-luvulla. Ihode olisi taipunut sijamuoto tuosta erisnimestä (muinainen genetiivi -de). Että aika proosallista, jos näin on.

    Muodoltaanhan Ihode hyväilee nykyihmisen korvaa sointuvana ja ilmavana sanana."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis se unohtui tästäkin, että iha- tarkoittaa iloa, hyvää mieltä.

      Poista
  57. Minä kun luulin, että se Ihode tulee jostain finnivoiteen nimestä.

    VastaaPoista
  58. Anna Eriksson on Ihodesta kotoisin, ja mikäli oikein muistan, häneltä on julkaistu Ihode-niminen albumi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiesinhän minä tuon, kuhan venkoilin. Mutta jos finnivoidetta alan valmistaa, nimi on selvillä.

      Poista
    2. Valmista mieluummin peittävää meikkivoidetta. Sillä on enemmän kysyntää. Finnit ovat lisäksi selvästi vähentyneet nykyajan nuorilta. Liekö syynä lisääntynyt tietoisuus ravinnosta. Ennen muinoin joka luokalla oli olemassoloaan häpeileviä finninaamoja, nykyään ei juuri lainkaan.

      Sen sijaan peitevoidetta käyttävät siloposkiset kaunottaretkin, samaten monet miehet. Tunnen eräänkin miehen, jolle öisen nakkikioskin täti sanoi muinoin nakkisämpylää ojentaessaan, että onpas herralla punaiset posket. Siitä asti herra on käyttänyt meikkivoidetta, hyvin huolellisesti levitettynä.

      Ja monet kundithan käyttävät aivan yleisesti nykyään meikkejä.

      Poista
    3. Muoti on turhuuksien turhuus, käärme joka ei minua kurista.

      Poista
    4. Coco Chanel oli natsipatja ja Hugo Boss valmisti SS:n univormut. Ehkä siinä oli bisnekesen lisäksi jotain seksuaalista. Bossin pukua en kehtaisi ylleni laittaa. Näistä myöhemmistäkin muodin jeesuksista voisin heistäkin jotain sanoa, mutten ny viitti.

      Poista
  59. Liike Nyt, on Alkuunsa Pysähtynyt. Kun vähän aikaa menee, Hjallis kyllästyy ja myy puolueen Venäjän Romanovin veljeksille. Itsellään hän säilyttää puolueesta 51 tai 38, eiku 21 prosenttia, vai mikä se oli. Jungner ilmoittaa, ettei hänen poliittinen kotinsa ole koskaan ollut siellä sun täällä omassa egossa, vaan nimenomaan keskustapuolueessa. Enbuske haastattelee itseään suorassa lähetyksessä ja itkee avoimesti, suurta empatiaa keräten, kameralle. - Ja jos puolueeseen ehti joku muukin saatanan tollo liittyä, hän on lähtenyt sieltä karkuun tai erotettu jo ajat sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta keitä muita tähän Liike Pyh -kansanliikkeeseen kannattaisi haalia, jotta se säilyttäisi Jalliksen ja Hjungnerin veroisen uskottavuuden. Mietin tätä pääni puhki, enkä keksinyt muita kuin:

      - Matti Nykänen
      - yms

      Poista