21.6.2018

Juhannusruno 2018



Nyt kirjoitetaan runoja, ainakin aluksi. 

Otetaan mallia blogin sivupalkin Viikolla sanotuista,  eli tänä juhannuksena runoon pitää saada rasteja joihinkin seuraavista kohdista: 

Suomen populaation etnisyys, 
ihmisen sukupuoli, 
seksuaalisuus, 
vammaisuus, 
yhteisluokka. 

Ohjenuora on poimittu brittiläisen kustantamon Penquin Random Housen tulevasta julkaisuohjelmistosta, jossa teemoihin kiinnitetään erityishuomiota tai niitä jopa pyydetään kirjoihin. 

Toinen kysymys, johon voidaan palata, on sitten se, kärsiikö laatu annetuista raameista, kun kirjailijat alkavat poimia rastikohtia teemoikseen. Kirjailija Lionel Shriver (Poikani Kevin) epäilee, että laatu kärsii.

Kuva voi toimia virikkeenä, mutta sen voi sivuttaakin. Siinä on vihreä perhosen toukka,  josta saattaa kuoriutua tumma yökkönen. Toukka kurkottaa tähtiin, toiveikkaana. Lyökö maailma sen alas, vai nostaako siivilleen? Miten toukan käy ja miksi? Luulen, että itse kirjoitan runoni vaatimattomasti  vihreänä maan matosena. Kirjoitan omani jahka ehdin. Ei kun runoilemaan! Rimaa ei ole, ja hassutella saa.

272 kommenttia:

  1. Meitä on moneen junaan ja laitureillekin.
    Miehiä, naisia ja niitä muita.
    Sitä on hirveetä katella, kun hirvet kopuloivat,
    en oo kyllä nähny.
    Juoppo-Tanelta amputoivat viimeisinä vuosinaan molemmat jalat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näitä runoja täällä arvostella, mutta tästä ensimmäisestä sanon, että rastikohtia on kiitettävästi. Erikoisansiona pidän runon hassuutta - sitä on hirveetä kattella - - vaik en oo kyllä nähny -ja tummaa virettäkin löytyy, elämän traagisuutta. Mainiota.

      Poista
  2. Pieni vihreä kaalimato
    nousi pitkin lupiinin vartta.
    - Hui, en tahdo sinistä tulevaisuutta,
    äkkiä pois kohti uutta mahdollisuutta,
    Uutta touon aikaa
    ja juhannusyön taikaa.

    VastaaPoista
  3. Ihmiset eivät tajua,
    että vaikka erilaisuuden toiseuden moninaisuuden yksilöllisyys luo monenkeskeistä yksinäisyyttä, autioita katuja keskellä liikenneruuhkaa,
    se on ollut tonnien painavuudestaan huolimatta
    kevyttä kantaa. Olen hyväksynyt itseni, olen kehittynyt ihmisenä, ymmärrän kaikkinaisuuden ehjän rikkonaisuuden tässä substanssissa ja sen osissa, - olen voimaantunut.

    Aiemmin en tiennyt olenko aappari, seeppari, piippari, hiippari vai liippari.

    Mä olen niin onnellinen nykyään. - Lääkäri, saisko lisää sitä nannalääkettä?

    VastaaPoista
  4. Ykkösrunoon jatkoa, osa 2

    Vaan Toukopa, tuo lieto Lemminkäinen,
    korea kaljupää,
    ol heikko vastustamaan
    suloja naisten
    ihanaisten.

    Yks hoitel vaimon paikkaa, valkotukka,
    viisas ja viehko sinisukka,
    ja toinen nuori huitunkukka,
    reittä nosti, huulet punas,
    ja niin se Touko maineens munas,
    lähti perään huitunkukan
    jätti yksin sinisukan.

    VastaaPoista
  5. Juhannustuska on mittaamaton,
    taivas aina selkeytymätön.
    Vodaa tulee aina, varmaan vielä maanantaina,
    - eri kenkkua.
    Vielä puoli vuotta jouluun,
    sitten vasta saa kinkkua
    ja juhlavinkkua,
    kestää kauan päästä jopa kouluun.
    Eri haljua,
    raaputan kaljua,
    kamoon,
    etteks te tajuu,
    kuinka onneton oon.
    Tunnen itseni iha suuntautuneeks tai juhannusneekeriks.
    - Ai nii, enhän mä ees käy mitään kouluja, ko mä ooon jo koht kuuskyt.

    VastaaPoista
  6. Ah mittumaarin onnea!
    Jääkaappi pullollaan, tai oikeastaan - kaksi kaappia,
    toinen lihoille, rasvoille ja yltäkylläisyydelle,
    toinen juomille, on siiderii, on viinii,
    tarvittaessa konjakkii.

    On pussis korttii monenmoista,
    on mökkii, autoo, kaluu yli tarpeen.

    Vaan on mul invalidivähennys verotuksessa, 100 euroa,
    enkä enää muista olenko mä lesbo, bi tai vaihtoehto muu,
    ei kutsu enää kukaan et sänkyyn tuu
    tai syliin istuun. Ei sen puoliin,
    sillä mitään välii oo
    kun luistais paremmin tuo haloo.
    Ja voisi puhuu vaivatta!
    Jos kohtais vaikka kuuron vanhan miehen
    ois onni täysi!


    Se lyö leiman perkele, kun
    joudut pyytään anteeks huonoo ääntäsi
    ja kamalinta on kun luullaan vähämieliseks
    kun ei puhe luista.

    Moni torimuija on mua parempi ja tietävämpi.
    Olevinaan.

    Vaan mitäs näistä, asenne ratkaisee ja paskan katkaisee.



    VastaaPoista
  7. Nyt en malta laistaa herkullista runon tai keskustelun aihetta, Vasemmistonuorten mustaa listaa, josta luin uutisen iltapäivälehden nettisivulta. Lupaan hiljetä tämän jälkeen vähäksi aikaa. Ainakin kolmeksi tunniksi, tarvittaessa useiksi päiviksi.

    VASEMMISTONUORTEN KESÄKAMPANJA


    Hei nousevan aamun koi,
    pikkupioneerien kesäkampanja, moi!

    Nyt päitä vadille pudottakaa ja
    työnantajianne ilmiantakaa,
    nimet, osoitteet kaikki listaan,
    työnantajan rötökset tuimat ja
    väärinkäytökset huimat.
    Anonyymisti tämä tehkää,
    omast nimest viis,
    kunhan työnantajan nimi on listalla, pliis!

    Verkkolomake netissä täytetään,
    ja se kaikille näytetään.
    Hurraa hei, joukkovoimalla eteenpäin!

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Saisitkohan tämän runoksi mukautettuna? Olisi hauska nähdä runoilijantaitoasi.

      Poista
    2. Peruskansan viestit Veeralle ovat niin aitoa ja tunteikasta kansanrunoutta, etten millään tohdi avata kuivaa runosuontani.

      Poista
    3. Turhaa vaatimattomuutta. Poimit vain mehukkaimpia kohtia allekkain ja lisäät vähän omiasi. Helppoa kuin heinänteko.

      Poista
  9. Vieraskoreus,
    kas sanaa.
    Edessä mielin kielin,
    takana muilla mielin.
    Suomen kansalaisen vakuus,
    ei yksinoikeus,
    toki takuu.

    VastaaPoista
  10. Ihmiset katselivat,
    kaikki he.
    Varsinkin he,
    joiden oma lapsi oli mukana,
    avoimien ovien päivänä,
    vammaisten kerhossa.
    Noin, ja niin sitä pitää,
    kannustettiin,
    taputettiin ja naurettiin.
    Eräs äiti ei nauranut,
    miten ja miksi?
    Äiti vastasi, että hänelle annettiin vammainen lapsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskettavia runoja, kiitos Ripranie. Toisen runon loppu herättää kysymyksiä, mikä on hyvän runon merkki.

      Haluaisin kysyä äidiltä, miksi hän ei iloinnut lapsestaan, vaikka tämä oli vammainen. Muotoilisin kysymyksen hienovaraisemmin, mutta tuo olisi se ydin.

      Poista
    2. Sinun ajatuksesi, Iines, ei minun. Eihän runossa sanota, että kyseisen äidin lapsi olisi äidin mukana. Tietysti tunteista tässä runossa on kyse. Kukapa vammaisen lapsen saanut ei joskus miettisi sitä, että hänellä on vammainen lapsi.

      Kiitos kehuista.

      Poista
    3. Hieno runo, Ripranie, se laittaa ajattelemaan!

      Poista
    4. Tarkoitin etenkin tuota toista.

      Poista
    5. Ripranie, toki tuo mieleenjuolahtuma on minun, en tarkoittanut arvostella kirjoittajaa.

      Ajattelen niin, että runo on vapaa tulkinnoille ja lukija voi antaa runolle uusia merkityksiä. Runo on lahja lukijalle ja kun hän sen lukee, hän elää ja tulkitsee sen ainakin osittain omasta maailmastaan käsin, ei runoilijan. Itse jopa vastustan sellaista käsitystä, että runolla olisi vain yksi, kirjoittajan tarkoittama tiukka merkitys.

      Poista
    6. Ei hätiä mitiä, Iines hyvä.
      Hienosti analysoit runoa yleensäkin,josta olen kanssasi samaa mieltä.

      Kiitos myös Rikulle noteeraamisesta!

      Poista
  11. LAULU ERILAISISTA TEEMAPÄIVISTÄ
    lauletaan kuorossa, kovalla äänellä mutta melodisesti:

    Naistenpäivä, äitienpäivä,
    pakolaistenpäivä, viattomien lasten päivä,
    romanien kansallispäivä, downin syndrooman päivä,
    maailman merien päivä, tuulivoiman päivä,
    kulttuurisen monimuotoisuuden päivä, itsetyydytyspäivä, keripukkitietoisuuden päivä, homofobian vastainen päivä,
    kidutuksen uhrien päivä, autismitietoisuuden päivä hei!

    Hyvien tapojen viikko koulussa, seinillä plakaatit:
    Muista tervehtiä! Muista kiittää!
    Muista olla kohtelias ja avata ovi opettajalle!
    Ole kiltti kaikille. Älä kiusaa ketään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvien tapojen viikossa on hyvät motot.
      Kannatan!

      Poista
    2. Meillä oli muinoin oppilaitoksessamme Hyvien tapojen viikkoja. Seinille tekstattiin plakaatteja. Teemat olivat hyviä, ja edelleen päteviä. Lisääkin voisi keksiä nykyisiin levottomiin kouluihin.

      Se vaan, että meno jatkui entisenlaisena, kun viikko oli ohi. Mikään ei muuttunut, ja homma meni farssin puolelle, kun opiskelijat liioittelivat kohteliaisuutta teeskennellysti.

      Kai pitäisi keksiä myös muita keinoja näiden kaikkien teemajuttujen rinnalle?

      Poista
    3. Ei se ota, jos ei annakaan. Hyvä muistuttaa kuitenkin vastaavilla nykyisiä oppilaitakin.

      Poista
  12. "...kirjalliset meriitit ovat toissijaisia sille, että..."

    Ohjelmallisen mielipidefasismin perustusanat. "Sinulla saa olla mielipiteitä, kunhan ovat samoja kuin meillä. Meidän mielipiteemme ovat tieteellinen totuus ja ihmisyyden perusta. Jos et niitä pysty hyväksymään ja ylistämään, joudumme laittamaan sinut keskitysleiriin tai ainakin estämään toimintasi, likvidoimaan sinut henkisesti tai peräti ruumiillisesti."
    - LIONEL SHRIVER/ The Spectator/ Kim Jong Un/P-Korea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talletan tähän suuren ja ylistetyn johtajan, ihmiskunnan auringon, Liukas-Lennun, alkuperäiset pyhät sanat, koska Iineksen sivupalkista ne katoavat.

      "Tästä hetkestä vuoteen 2025 saakka kirjalliset meriitit ovat toissijaisia sille, että pystyy rastittamaan kaikki etnisyyden, sukupuolen, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen ja heikon koulutuksen laatikot."
      LIONEL SHRIVER/ The Spectator/ hs

      Poista
    2. Anteeksi, että joudun tähän taas laittamaan musiikkia, sanani loppuvat. Ihmisarvon ja ihmiskunnan perussanat: Rockin' In The Free World!!!

      Poista
    3. Neil Youngin biisin ovat monet ymmärtäneet väärin. Kohta minäkin alan kannattaa Natoa, rokkaan näetten vapaassa maailmassa, enkä neuvostoliitossa tai edistyksellisessä fasismissa.

      Poista
    4. On monia tapoja nähdä tämä sivupalkin asia, että kirjallisuuteen tulisi sijoittaa noita rastikohtia, jotta kirjoja ylipäänsä julkaistaan. - Minusta tämä juuri on fasismia, rajojen asettamista, suitsimista, ohjaamista, pohjoiskorealaista meininkiä.

      Eikö kirjallisuus automaattisesti heijasta olevaa ja tulevaa yhteiskuntaa, jos sille ei aseteta rajoja? Eikö taiteen tule olla vapaata, rajatonta, kahleetonta, yläpuolella kaikkien sensorien ja merkinantajien?

      Poista
    5. Kyllä sen pitää olla vapaata, kuten VAPAASSA MAAILMASSA, vastakkaiset mielipiteet pitää sallia, vaikka olisivat vastenmielisiä. Aivan kamalan töryn voi deleteoida, mutta se ei kuulu tähän.

      Eläköön vapaa maailma, eläköön Amerikan Yhdysvallat!- neuvostoliitto on kuollut ja estäkää sen ylösnousemus!

      Poista
    6. Olen jo pitkään havainnut, että suomalaisessakin kirjallisuuskritiikissä pidetään suurena ansiona noita rastikohtia, sukupuolen epämääräisyyttä, seksuaalisuuden suuntautumista, monikulttuurisuutta, ympäristötietoisuutta jne. Nämä mainitaan siis kritiikissä suurina ansioina. Ja niitä myös selvästi päätetään ympätä kirjoihin. Kokonainen kirja voidaan tietoisesti rakentaa vaikkapa lesbouden ympärille, ikään kuin lesbo olisi jokin kummajainen, jonka sielu ja sukupuolielin tulee avata kirjan sivuilla. Ok, kaipa tällainen kirja myy.

      En tarkoita sitä, että näitä ajankohtaisia teemoja tulisi vältellä. Ne ovat kuitenkin vain osa elämää, eivät koko tarina. Lisäksi ne ovat luonnollisia asioita, joissa ei ole mitään kummallista.

      Elämme mielestäni toista valistuksen aikaa. Mikäs siinä, kunhan ei lipsahda ohjailun ja opetuksen puolelle, jolloin manipuloinnin vaara on ilmeinen.

      Poista
    7. Valistukseen olen Heserissä kyllästynyt. Kertokaa vain tosiasiat ja jättäkää värittäminen. Välittäkää Hesesanomien omistajat tämä tieto myös toimitukseen.

      Poista
  13. Ja minä näin valon!
    Alkukesä Suomessa on ihmeistä suurin.
    Lumeen, jäähän, pimeyteen ja pakkaseen olen tottunut.
    Aina on kylmä - juhannuksenakin.
    Luontoa parempi elämys on lämmin sisätila.

    VastaaPoista
  14. Juhannus yösyönnillään
    jalkovälit tuhatjalkaisen kun ahmii
    se niitä puolihuolimattomasti lahmii.
    Niin halsteriltaan putoavat makkarat
    kun yötä ulvovat nuo ikinuoret baccarat,
    jo venäläisen jenkkitukan hiuksen halkaisen...
    punastuu airin singerposki
    kukako etnisyyden napaan koski?
    ja kuka syötti tossun lapaan?
    puhahdan vihaan pihaan nukahtanut
    jos jotain polkaisen,
    se onko...?
    ...lopultakaan
    koskaan kukahtanut
    yhteisen luokkaretken
    sukupuolisimman hetken
    entisyyden maailmaan
    vai jäntevöitymättömyyttään hiipunut
    ja viimeinen sammunut kuin
    hyväntahoisesti luotu runoavustus
    tai sankka, toimimaton hyttyssavustus.

    nimim. "Airi Singerkoski"

    VastaaPoista
  15. Täss vaiheess kiitän runoista mittumaarin,
    kivasti täyttyi pohja laarin.
    Siis kiitos säkeistä harkituista sulokkaista,
    aatoksista parhaimmista!

    Airil toivon pitkää runoniekan sarkaa,
    on rastit kohdillaan, ja metaforat karkaa
    ei, vaan koossa pysyy kutkutellen,
    kivasti hehkuu singerposki!

    VastaaPoista
  16. Sanonpa vielä, että runoja saa tulla lisääkin, mutta siis mittumaari on ohi, ja suven korkein hetki alkaa lähestyä, kesän täyteys saavuttaa huippunsa, kun linnunpojat karkaavat pesistään ja äänimaisema hiljenee.

    Vielä on kesää jäljellä, se paras ja lämpimin aika. Eilen yöllä olin kuulevinani merihanhen huutavan. Yleensä ne tulevat tänne heinäkuun lopulla kokoontumisajoihin, alapuoliselle pellolle.

    Jonkin verran kiihdyin, kun luin Hesarista, miten Li Anderson syytti ja syyllisti tapansa mukaan hyvin pärjääjiä ”ymmärtämättömyydestä” vähäosaisia kohtaan. Omillaan toimeentulevat palkannauttijat uhkaavat Anderssonin mukaan hyvinvointivaltiota.

    VastaaPoista
  17. No mutta, Suomi on sentään vielä maa jossa täyttä ymmärrystä vailla olevillakin on äänioikeus. Ha ha ha.

    Tottahan tuo Li puhui.
    Suomalaiseen keskiluokkaan kuuluu monenmoista kulkijaa. Osalla on saha kädessä ja sillä saa poikki sen omankin oksan kun oikein innostuu. Kun ei haluta tajuta, haluta ymmärtää hyvinvointivaltion keskeistä ideaa. Sen avulla keskiluokka on mahdollisimman suuri. Amerikassa se ei ole enää kovin suuri ja oksalta ylimmältäkin voi ihan yks kaks ja noinvain pudota, menettää kotinsa, työnsä ja elantonsa. Jos sosiaalista turvaverkkoa ei ole, on vaikea, ellei jopa mahdotonta, nousta jaloilleen takaisin.

    Keskiluokkalaisen pitäisi ymmärtää, että turvallisuus ja vakaus yhteiskunnassa syntyy ja pysyy tiettyjen edellytysten vallitessa. Ja tiettyjen toimien seurauksena se vakaa ja turvallinen yhteiskunta heikentyy tai se menetetään kokonaan. Sitten ei ole kivaa, kenelläkään. Keskiluokka häviää eniten, eikä se pieni rikkaiden joukko tunne solidaarisuutta köyhtyvää ja kutistuvaa keskiluokkaa kohtaan.

    Kaikkein pienituloisimmat, heillä ei ole paljonkaan menetettävää. Keskiluokan ei kannattaisi kusta pienituloisimpien päälle vaan ymmärtää olla solidaarinen. Tästä on joitain merkkejä ollut, mm aktiivimallin vastustajissa ja joissain mielenilmaisuissa. Se osa keskiluokasta, joka elää jo epävarmoissa työsuhteissa ymmärtää olla solidaarinen. Yhteinen etu koituu kaikkien tai ainakin useimpien eduksi.


    VastaaPoista
  18. Kun keskiluokka ei nyt tunnu ymmärtävän Anderssonin puhetta, Anonyymi. Sopii miettiä, miksi.

    Työn verotus on nyt jo yksi OECD-maiden korkeimmista. Vieläkö sitä pitäisi nostaa? 

    Eläkkeiden verotuskin on huippuluokkaa taitetun indeksin vuoksi. Se on palkkaveroa korkeampi. Kuvaavaa on, että virassa olevalla lehtorilla (tytär) on tällä hetkellä alempi veroprosentti, kuin eläkkeellä olevalla lehtorilla (meikä). Kummallakaan ei voi sanoa olevan jättituloja, vaan keskitason kieppeille asettuvat tulot. Jos verot vielä tästä nousevat, minun on muutettava asunnostani, koska ei ole varaa tuleviin remontteihin.

    Minusta on rumaa syyttää sitä osaa kansasta, joka oikeasti nyt jo maksaa viulut. Ei työllisiä tavallisia palkansaajia Suomessa pidä syyllistää! Andersson puhuu rumasti ja ymmärtämättömästi omine hyvine palkkoineen ja etuineen. 

    Olisi hyvä kuulla Anderssonilta - ja myös Rinteeltä - tämän populistisen puheen sijaan kunnon selvitys siitä, mistä rahat otetaan kaikelle sille, mitä vaalikansalle nyt kosiskellen luvataan.

    PS Luin hämmästyksekseni, että Suomen pääomaverokin on jo valmiiksi Euroopan korkein. Itsekin olen ollut valmis korottamaan sitä, mutta nyt en tiedä. Rikkaita on niukalti ja nyt jo he kustantavat hyvinvointiamme merkittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS Suomessa on lisäksi Euroopan korkein olutvero, joten myös keppanajuojat kohottavat hyvinvointiamme merkittävästi. Samoin mieletön autovero on taas nousemassa, joten autoilijatkin nostavat hyvinvointia. Muitakin esimerkkejä tarvittaessa on.

      Poista
    2. Andersson olisi voinut suunnata puheensa työttömälle kansanosalle kannustaen heitä, valaen heihin uutta uskoa. Ei aina voi istua Äkäslompolon perukoilla ja odottaa, että joku tulee tarjoamaan koulutusta vastaavaa työtä.

      Minun ammatissani opettajat tulivat päivittäin työtään hoitamaan Turusta, Tampereelta, Porista, provinssista kaikkialta. Oli päivänselvää, että kouluttautunut lähtee sinne, missä työtä on. Työ ei kulje, vaan ihminen. Näin minäkin tein. Muutin Turusta sinne, missä paikka aukeni. Muutin, vaikken tahtonut muuttaa.

      Poista
  19. Ei tämä, tuo tai ne,
    kaikki mitä tarviit on se,
    ei nuo eikä he, ei tuo tai ne.
    Sen avulla keskiluokka kovenee,
    ja maailma etenee.
    Se, se, se, se, see,
    sillä ei hyvin Amerikoissa mee
    Se, se, se, se, see,
    ja tietyt edellytykset,
    elämän perustukset,
    näin kun menettelee,
    hyvinvointi etenee.
    Se, se, se, se, see,
    älä muuuhun mee, vaan
    se, se, se, se, see,
    elämän ratkaisee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Tätä vielä hieman muokkaan ja myyn sen Pelle Viispennisen orkesterille, tienaan miljoonia, tai ainakin monta euroa, miinus verot.

      Poista
  20. Jassoo, näin hienosti voisi opettaa determinatiivipronominit lapsukaisille.

    Vaan kerro mulle, Riku Riemu,
    mill tavall keskiluokka on syypää kaikkein ahdinkoon.
    Se mitä väärin tehnyt on,
    ja mitä siltä nyt vaaditaan,
    konkretiaa, pliis.
    Veroja onko lisättävä,
    duunarin, open, hoitajan hartioille hennoille?

    Ja mist tuo tulee, että duunar, hoitur, ope muka kova on?
    En ymmärr tämmöist julmaa puhetta, kun moni tuntee huolta työttömist, vanhuksist, sairaist, lapsosista?

    Niinkö se menee,
    ett jos vielä kumarramme otsamme maahan asti,
    kannamme verotaakan yhä painavamman?
    Sekö ymmärtämistä vain on? 

    VastaaPoista
  21. SE, SE, SE, SEE, kaiken ratkaisee,
    täyspäiset äänestänee,
    et se, se, se, see, kaiken oikaisee.
    Tietyt edellytykset, tietyt toimet,
    ja SEEE voittanee, sahamiehet poistunee.

    VastaaPoista
  22. Ei minulla näistä oikein muuta sanottavaa ole kuin että, kun Juha Sipilän hallitus kohta lopettaa, jätkä lähtee, eikä ikinä tule takaisin. Jos kuitenkin demarit ottavat sosiaalikeput takaisin, en demareita äänestä enää ikinä.

    Kepeli, hepeli, hei, tulva se ikuisesti kepun vei.

    VastaaPoista
  23. Noh, Sipilän hallituksen lopetusta povattiin muistaakseni ensi kerran Ville Niinistön & Co:n oppositiosta jo ennen kuin Sipilä oli virallisesti päämisteri. Että sitkeä ukko se on. Siitä plussaa, ja talouslaivan kääntämisestä nousujohteiseksi. Muusta en sano mitään.

    Jokin muu hallitus, ehkä Villen tai Lin johtama olisi taatusti kääntänyt talouslaivan syöksykierteeseen. Eihän niin nousta veloista, että veroja korotetaan ja ilmaispalveluja lisätään tuntuvasti.

    VastaaPoista
  24. Talous nousee ja laskee. Sipilän ansiot lienevät ainoastaan siinä, että antoi riistokapitalismille luvan lyödä kättä pidemmillä, niin että veri lentää.

    VastaaPoista
  25. En minä siltikään kannata kommunistista manifestia, jonka mukaan valtio on hallitsevan luokan ase, valiokunta, joka hoitaa koko porvariluokan yhteisiä asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ja meillä porvareilla oli niin mukavaa, oi jospa oisit saanut olla mukana."

      Poista
    2. Sipilä tukehtuu soteensa, kepulaiseen vallankaappaukseen ja aikamme vapaussankari, Jan Vapaavuori, voittaa!

      Sipilä menee takaisin uuninpankolle laskemaan miljooniaan.

      Poista
    3. No ei hallitus tukehtunutkaan soteen, vaan otti aikalisän ja näyttää istuvan kautensa loppuun.

      Katsotaan sitten, mitkä ovat seuraavan hallituksen keinot ratkoa talous ja kääntää käyrät kunnon nousuun.

      Poista
    4. Heh, Sipilä on unohtanut lupauksensa: "tulos tai ulos!" - Seuraavaksi sotea pykäävät demarit. Taitaa siinä käydä sipilät, samat kuin sadussa, joss hiiri ompeli kissalle takkia. Tuli munakukkaro, eikä siihenkään mahtunut.

      Poista

    5. Nythän demarit, korkeakoulutuksen halveksuja Krista Kiurun johdolla, on hidasteluttanut soten jäihin. Tavallinen kansa kiittää, kun jonottaa pitenevissä sairausriveissä suljettujen arvauskeskusten pihamaalla. Kiitti vtusti, Krisse.

      Poista
    6. Kiuru on tehnyt hyvää työtä, kepusfasistien vallankaappaus on pysäytetty. Valitsemme Jan Vapaavuoren kuninkaaksi.

      Poista
    7. Sipilä katsookin paraikaa peiliin, oman lausuntonsa mukaan.

      Vaan on kyllä Kiurunkin syytä katsoa peiliin: nyt ei ole puoluepelin aika. Me täällä maakunnissa odotamme parempaa terveydenhuoltoa ja auki olevia terveyskeskuksia. Ei demarien jässittäminen auita millään tavoin sitä, että saisimme lisää vaikka sitä yksityistarjontaa maaseudulle. Täällä se olisi kovasti mieleen ja tarpeen, kun keskukset täyttyvät ainakin täällä - silloin harvoin kun ovat auki - narkkareista ja muista kiireellistä apua tarvitsevista alkoholisteista ja sukukunnista.

      Itse kärvistelin kerrankin jalat ristissä odottaen oikeanlaisen täsmäantibiootin saamista, kun kiireetöntä vaikutuksen alaista ravittiin kahvilla. No juu, kai se kahvi selventää pään, mutta minä veronmaksaja meinasin halkaista rakkoni.

      Poista

    8. Selvennän sen verran, että se vaikutuksenalainen oli ollut siellä vasta vähän aikaa, minä yli kaksi tuntia. Ja vaikutuksenalainen kävi hoitajien luvalla välillä tupakalla ulkona, ja tuli sitten taas makoilemaan lavetille tutkimushuoneeseen. Kahvitarjoilu oli suoraan lavetille.

      Poista
    9. Landella on vähän böndeä. Lääketieteen lehti Lancet julkaisi juuri, että "Suomen julkisesti rahoitettu terveydenhuolto on laatunsa ja saatavuutensa osalta maailman paras yhdessä Islannin, Norjan, Alankomaiden, Luxemburgin, Sveitsin ja Australian kanssa."

      Minä en ole köyhä enkä kipeä, käyn Terveystalossa ja lasku menee työnantajalle.

      Poista
    10. Julkinen terveydenhoito on hyvää, jos sitä saisi. Maalla ei saa klo 16 jälkeen eikä viikonloppuisin.

      Minä en ole tyytyväinen lääkäreiden saatavuuteen. Ajan saa kahden tai useamman viikon kuluttua. Ja aikaa saa anella, lähes rukoilla, jos haluaa päivystävälle lääkärille eikä terveydenhoitajalle, joille ollaan pykäämässä jopa oikeutta kirjoittaa joitain reseptejä.

      Juuri hiljakkoin sain terveydenhoitajalta antibioottireseptin, jossa oli valmiiksi lääkärin allekirjoitus. Lääkäriä en nähnytkään. Luokatonta!

      Odotan siis innokkaasti sotea tänne maalle.

      Poista
    11. Hoitaja siis valitsi minulle antibiootin, ei lääkäri, sillä lääkemääräyskohta oli tyhjä. Antibiootti osoittautui tehottomaksi, ja jouduin syömään toisen kuurin, jonka lääkäri kirjoitti minua näkemättä. Nyt toivotaan parasta, kun muuta ei voi.

      Työterveyshoito on aikamoinen etu!

      Poista
    12. Työterveyshoitoa olen viime vuosina oppinut arvostamaa, oikein pelottaa, jos se joskus jää pois. Olen ajatellut, että minun kannattaa vetää viimeiset ennen eläkeikää, se saatanan eläkekin on niin pieni.

      Poista
    13. Monelle nuoremmalle jää tuleva eläke pieneksi, kun työssäolo ei kartuta sitä. Töitä ei saa tai töistä hakeudutaan uudelleenkoulutukseen.

      Meikäläisenkin tytär aikoo nyt hylätä varman virkansa, ja kouluttautua uudelleen. Työnsä ohella hän on jo suorittanut erään humanistisen aineen perusopinnot ja on nyt päässyt opiskelemaan syventäviä opintoja aina uuteen tutkintoon asti. Hän sanoo, että mielenterveys menee, jos jatkaa opettajana itähelsinkiläisessä peruskoulussa. Ymmärrän ja en ymmärrä!

      Ja tästä huomaan myös sen, miten ainakin osa aktiivimallia parkuvista työttömistä voisi myös yrittää kouluttautua uudelleen. Jos meikäläisen lapsi pystyy hankkimaan uuden ammatin, kuka tahansa terve pystyy, jos vaan viitsii. On tarjolla opintotukea, aikuiskoulutusrahaa jo yhden tutkinnon suorittaneille, monimuotokoulutusrahaa ja vaikka mitä! Tukiviidakko on jättimäinen.

      Poista
    14. Heh, aika erikoista se on, jos kuuttakymppiä lähetyviltä vaaditaan uudelleen kouluttautumista. Minulla on töitä, mutta ikäisiäni työttömiä natsisipilä kiusaa oikein kovasti, pitää huolen, etteivät ainakaan saa mitään korvauksia.

      Kansallisomaisuutemme natsit pilaavat. Viimeisin on lopulliset naulat Postin arkkuun, VR:n tuotot tulevat tulevaisuudessa nekin menemään kansainvälisille suuryrityksille.

      Bisnes on bisnes ja Jeesus on Jeesus, muttei vanhalestadiolainen.

      Yliopistolla niitä usemapia tutkintoja suorittavia näkee, eivät lähde sieltä kulumallakaan.

      Poista
    15. Riku, en minä sinua tarkoittanut uudelleenkouluttautumisella, vaan aktiivityöttömiä, terveitä ja nuorempia ihmisiä. Asia tuli mieleeni tuosta eläkemaininnastasi, sillä opinnothan merkitsevät myös työstä poissaoloa, joka ei kerrytä tulevaa eläkettä.

      Poista
    16. Kyllä minä sen ymmärsin, mutta henkilökohtaisesti tunnen vastenmielisyyttä sipilän syntisten kiusaamisohjelmia vastaan.

      juah sipilä on paha ihminen, poliitikkona täysin ammattitaidoton.

      Poista
  26. No juu, mutta minulta tuli kyyneleet, kun näin kahdenkymmenen minutin pätkän, jossa Paul McCartney dallailee Liverpoolissa amerikan kärkijuontaja James Cordenin kanssa. Kakskeet minuttia, lopussa yllätyskonsertti liverpoolilaisille pubiasiakkaille.

    Maccaran sivujen mukaan jo 76 miljoonaa katsojaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amerikkalaiset ja Corden vaan osaavat rakentaa show´n niin, ettei yhtään tule mieli takaisin neuvotoliittoon. (Back in the slobos)

      Poista
    2. Kun Viro juhli muka satavuotista itsenäisyyttään, jouduin vihamielisten reaktioiden vuoksi vetämään pois kommenttini, jossa kysyin: "Entäs ne viiskyt vuotta slobohoroina?"

      Poista
    3. Kohta viikon Juubbarissa ja melkein 17 miljoonaa katsojaa. Mee vanhat jyrätään tää maailma!

      Poista
    4. Cordenin ja Maccaran show´lla on nyt koko netissä melkein 88 miljoonaa katsojakertaa.

      Poista
  27. Mikis on varmaan muuttanut Etelä-Amerikkaan ja kaataa siellä sademetsiä. Sittisontiaisia tutkii samalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikalliset siellä Qaournouakkamenosin kuvernementin länsiosissa varmaan kutsuvat Mikistä Bulldozeriksi. Tai en minä tiedä, joksikin supersankariksi, ehkä Hämähäkkimieheksi. Eikä se ryypyn ryyppyä ota, toistelee vain: "Minulla on tehtävä!"

      Poista
    2. Mikiksellä on kuvernementin erikoislupa kaataa koko sademetsä, sen on hänelle myöntänyt hyvä ystävänsä, herra ja ylhäisyys, Kenraaliluutnantti T.J.A.Heikkilä. Luvassa on pienellä präntättynä: "saa samalla tutkia ötököitä!"

      Poista
    3. Vielä pienemmällä siihen lupaan on kirjoitettu: "ei koske öttimötiäisiä".

      Poista
    4. Ja jos et Mikis kirjoita runoa, ilmoitan sinut koko Brasilian sademetsän kaataneeksi. Varmuuden vuoksi.

      Poista
  28. Asiaako minun pitäisi puhua? - Yksityisten kansalaisten verotus on hyvällä tasolla, yritysverotus on suorastaan sairaan pientä, puhumattakaan kansainvälisistä suuryrityksistä, jotka jättävät Suomeen vain perseensa ruskean jäljen ja tyhjentävät samalla sosiaalihuollon kassan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arabeille minä en antaisi pennin latia, enkä siitä puolikastakaan. Sanokaa vaan rasistiksi, mutta itse sanon itseäni linkolalaiseksi pragmaatikoksi.

      Poista
    2. Yritystuet menevät mm. ruotsinlaivojen bordelleille, sekä yhden narkkarin ja muidenkin tuulivoimaloille. Sipilä semmoisesta tykkää.

      Poista
    3. Kyllä minä soisin palkansaajille normaalin eurooppalaistasoisen verotuksen. Kun ottaa huomioon vielä monet muut korkeat erillisverot, ei Suomi pärjää kansalaisen elintasohinnoittelussa muiden maiden tasolle. Suomessa ruokakorikin on usein kalliimpi kuin muualla. Asuminen on kalliimpaa, ja siitä huolimatta ahtaampaa kuin muualla.

      Poista
  29. Tuulivoimapuistoja kaavaillaan uutisten mukaan kymmeniä Suomen länsirannikolle.

    En edelleenkään kannata tuulimyllyjä avohakkuiden ja maisemanraiskuun vuoksi. Eläimiltä ja eliöiltä vietäisiin surutta laajat elinpiirit, jotta ihminen saisi energiaa koneisiinsa.

    Ja vaikka en usko ns. räjähteleviin lepakoihin, niin tietenkin myllyn siipiin osuu lintuja, liito-oravia ja varmaan jokunen lepakkokin, kun siivet louskaten viuhtovat ja välkkyvät.

    Onneksi meikäläisen kesämaisemaa ei nyt näytä uhkaavan yksikään maisemanraiskuu ja louskapuiston rakennus. Yhden lähelle suunnitellun puiston saimme laajalla vastalauseadressilla estetyksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin kyllä nähdä liito-oravan tuulivoimapuistossa! Siellä se kiipeilisi haavikossa ja haavat havisisivat.

      Poista
    2. Ei tuulivoimapuistossa kasva puita, etenkään haapoja, vaan maisema on avohakattu, metsä pantu matalaksi. Kestää kymmeniä vuosia, kunnes maisema on palautunut.

      Ja kaiken yllä louskavat jättimäiset siivet. Koetapas kuunnella haavan havinaa siinä suhinassa ja viimassa.

      Tuulivoimapuiston maisema muistuttaa Googlen kuvissakin autiota avaruusmaisemaa. Kun hankkii tietoa tuulivoimaloista, kannattaa lukea monipuolisia tietolähteitä ja välttää tuulivoimayritysten markkinointisivuja.

      Poista
    3. Kuinkas se liito-orava sitten siihen tuulimyllyyn osuu?

      Poista
    4. Hyvin osuu.

      Tuuliturbiinin lavat aiheuttavat voimakkaita pyörrevirtauksia ja paineaaltoja, jotka imaisevat kyllä pienen suurilmäisen liito-oravan, jonka hyppy on mennyt hieman ylipitkäksi.

      Poista
    5. Poikana ollessani rengastin Torronsuolla vastakuoriutuneita liito-oravan poikasia ja tiedän hyvin, etteivät ne leijaile aikuisnakaan kovin korkealla etenkään avohakkuilla.

      Poista
  30. Äsken minulla oli heikko hetki ja kaksi Punaisen ristin tyttöä saivat minut pysäytetyksi ja lupasin heille minutin kalliista kesäloma-ajastani. Ulkomaalaisia olivat ja keskustelu käytiin englanniksi. Alkovat kansioineen selittää, kuinka Myanmarissa Rohingyaita on kohdeltu huonosti. Kekskeytin heti: "Sorry, but I think that Christians goes always first!" - Vaalemapi tytöistä hätkähti voimakkaasti, mutta tummaihoinen ihana tyttö kysyi ihanasti hymyillen, voisiko silti jatkaa selostustaan. Lupasin ja kuuntelin heitä vielä monta minuttia. Päädyimme kuitenkin siihen, että juuri minä en voi rohingyaita mitenkään auttaa. Keskustelu oli erittäin kohteliasta ja erotessamme toivotimme toisillemme kaikkea hyvää. Haaskasin tyttöjen aikaa, mutta ei se minun vikani ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyväntekeväisyyteen pyrin koko ajan antamaan. Myanmarissa voinevat kuitenkin hyvin pärjätä ilman minua, en ole Jeesus, enkä ennenkaikkea jeesustele, kuten nykyään on muotia. Spugeille olen usein antanut, tosin eivät ne summat ole suuria olleet. Sen verran, että saavat jotain syötävää, matkalipun tai lisää juotavaa.

      Poista
    2. Minä käännytän ovijeesustelijatkin pois. Saan heidän hyvyydestään ihottumaa ja kutkaa.

      Tämä alkoi muuttaessani Pikkukaupunkiin tuoreena yksinhuoltajana. Oven taakse ilmaantui vanhempi mies, joka ojensi minulle yksinhuoltajuuden ja isättömyyden synneistä kertovan lehdykäisen. Jeesus pelastaisi syntisen naisen. Käännytin miekkosen oveltani, mutta jälkeenpäinkin tuli vielä samantapaista synnintuntoon herättelevää eronneen naisen pelastamispaperia.

      Poista
    3. Siitä olen tyytyväinen, ettei Hesarin yritys tuhota Brother Christmas onnistunut. Varmasti moni lapsi tai aikuinen menetti avustuksensa, koska Hesen lyönti on kuin SS koputtaisi ovelle ja avustustoiminta hetkeksi kai hiljeni.

      Sellaisia täysin moraalittomat kansainväliset suuryritykset ovat.

      Poista
    4. Liikuttavia lahjoituksia on mennyt perille, mutta ei tämän joulupukin tilien tilintarkastus ollut käsittääkseni täysin puhdas.

      Lahjoittajille luvattiin avun menevän sataprosenttisesti perille, ja näinhän ei käynyt. Lisäksi, kun rahaa virtasi kahdesta rännistä, yhdistyksen tilille ja Koposen tilille, kirjanpitoa oli hankala tarkastaa. Käsittääkseni tulos siis jäi hieman epämääräiseksi, mikä ei kerro hyvää yrityksestä.

      Itse luotan Koposeen saman verran kuin turvapaikanhakijoitten vastaanottokeskusfirmojen hyvään sydämeen.

      Poista
    5. Tarkista Iines Suomen punaisen ristin kassat ja palataan sitten tähän asiaan.

      Poista
    6. Suomen punaisen ristin tarkoitus on tuottaa johtajilleen huippupalkkoja. Vuonna 2015 puheenjohtaja (kuulostaa kommunismille) Pertti Torstilalle siunaantui 156 449 euroa. Hallelujaa!

      Poista
    7. Entä jos tarkastelisimme Helsingin Sanomien toimintaa hyväntekeväisyytenä. Paskapuhetta, kvasitiedettä ja suunnaton summa Antti Herlinille. Kulttuuriosastosta ja valokuvauksesta kaikki osaajat ovat lähteneet sopimuspolitiikkaa karkuun. Hesarin kulttuuriosasto on huonompi kuin Nakke Nakuttajassa tai Jallulehdessä aikoinaan.

      Poista
    8. Meinaat, Riku, että kun iso kiho edellä, niin pikku kiho perässä. Katin kontit, tämä on yhtä kestämätön peruste kuin se, että kyllä suomipoikakin se vasta etc.

      Minulla puhuu vaisto, kun katson veljen kuvaa ja luen kommenttejaan aiemmilta ajoilta. En vaan luota ja sillä sipuli. Myös ne ylipursuavat auttamistarinat menevät minulla yli..

      Poista
    9. Meinaan mitä meinaan, enkä naisen vaistoon luota lainkaan.

      Poista
    10. Ihmisen vaisto, Riku, ihmisen. Enkä halua kehua, mutta minulla on aika hyvä ihmisaistimissilmä, ns. psykologinen silmä. Se ei perustu luuloon, vaan mm. ihmisen tapaan viestiä monin tavoin. Monien nonverbaali viestintä on ristiriidassa ulospykätyn kanssa. Se on kiinnostavaa!

      Poista
    11. Tunteiden kautta ihmiseen voi vaikuttaa, järjen tai älyn kautta hyvin vähän. Ilkeät hesaristit tietysti väittävät Brother Christmasin päässeen avustuksilla New Yorkiin, mutta minulta tuli kyyneleet, kun katsoin sittemmin kuolleen pikku-Kiian onnea.

      Poista
  31. Täten kaikille vihaisille ystävilleni samoin kuin lempeille vihamiehilleni ilmoitan täten, että... olen palannut kotiin Bulg... Brasiliasta, siis. Ja mitäs minä siellä – ah niin kaukana kotoa - oikein tein? Se on hyvä kysymys. Qaournouakkamenosissa tarkoituksenani oli tutkia liito-oravia, mutta kun perille päästyäni (vaivaloisten laivamatkojen jälkeen) huomasin ettei niitä siellä ole, p-le vieköön, niin suutuspäissäni kaadoin Kuvernementin sademetsät selluloosahaloiksi. Josta sain mitallin. Jonka panin hakaneulan avulla rintaani. Autsch. (oi miksi mun rintaani niin pisti, sun katseesi vii-ii-iimeinen…). Nyt paikalliset viranomaiset ystäväni kenraalivänrikki T.J.P.A. van Vaarin dystopian mukaan suunnittelevat tälle hakkuuaukiolle "kaikkien aikojen suurinta ja eniten surisevaa ja kovamolekyylisintä Tuulivoimapuistoa", caramba! - Ps. Paikalliset espanjankielenäikätkin tähän on antaneet luvan, edellyttäen, että la "Punto de Poo lahden lentokalat eivät propelleihin sillain katsokaas pätkähtele". Samoin on huomioitu sekin mahd. vaara että Mankemangin Torron Maaseurakunnan Kappelissa rengastamat Morsmaikut ko. alueelle pääsisivät. Ja ilman rintsikoita ja toiset jopa ilman pikkumustia siellä performanssejaan tekisivät. Siksi aluetta ympäröi TRUM and TRAMP Co rakentama paimenpoika-aita.

    Ps. Ja runoja tässä vielä pitäis alkaa rustaamaan! Äsch.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai sinä edes täytetyn anakondan toit sieltä muistoksi kirjahyllyyn

      Poista
    2. Runoja saa vieläkin tulla, mutta lähinnä se oli mittumaarin vuoksi osoitettu erityinen suopeus kynäniekkoja kohtaan. Vaan onneksi se Vantaan boa löytyi. Minusta matelijoiden pito lemmikkinä pitäisi kieltää. Eihän metri kertaa metrin terraario voi riittää luontokappaleelle! Järkyttävää eläinrääkkäystä.

      Eikä sekään ole kivaa, että naapurin karannut kobra kurkistaa sinun vessanpöntöstäsi.

      Poista
    3. Lemmikit (Myosotis) ovat kukkia. Jos jollain ihmisellä on koira tai kukko tai sika, tai vaikka jääkarhu kotonaan, mikä v-tun lemmikki se on? Ite ihminen on. lemmikki ja lörtsy.

      Ps. Eikä vessanpöntöstä kurkistavaa Kuningaskobraa saa sättiä! Hän mitään ilkeile, utelias hän vaan on, ja ihmeissään. Että äkkiä kaakelivalkeuden tilalle tuli pimeys? Kuten suloinen laulajatähti Annikki Tähti asian ilmaisee

      https://www.youtube.com/watch?v=X2Bvv6IVUSs

      Poista
    4. Nyt lähti, sanoi Annikki Tähti! (heh, vanha vitsi)

      Poista
  32. En mutta Mamba mulla muistoissani jo on.
    (taustoittaa)
    Airistolla minulla oli lomamökki, meren rannalla, ja minulla oli eräs tehtävä, joka minun siellä piti viikon aikana saada valmiiksi. Tehtävä vaati yksinäisyyttä ja keskittymistä. Niinpä minä siellä mökissä (kun aurinko ulkona paistoi) sisällä pimennysverhojen takana keskityin ja join viinaa. Tai en minä väkeviä juonut, join vain alkoholia. Illalla, kun en koko päivänä ollut saanut mitään aikaiseksi, menin Airiston hotellin terassille. Siellä olin edelleen (= halusin olla!) yksikseni, ja join olutta. Terassilla oli levysoitin, minä soitin samaa kappaletta tunnista toiseen (hei, älä liioittele. en. vain noin yhdeksän tai 11 kertaa peräkkäin)... Joka ilta. Ja joka kerta niin kauan että jos terassilla oli joitakuita muita - ei siellä koskaan paljon ihmisiä istunut, ei ollut sesonkiaika, ja ne harvatkin puhui ruotsi - niin... Lähtivät minua mielenosoituksellisesti mulkoillen sisätiloihin, caramba!
    Mikä minua sinällään ei häirinnyt yhtään! Ei "palaneet puupennin vertaa", kuten Hemmi-täti sanoi. Jos joku asia hänelle oli mielenkiinnoton.

    Niin, mikä se kipale oli jota minä siellä useana iltana moneen, moneen kertaan soitin...? Kehtaanko edes tunnustaa? No, miksen kehtaisi. Se oli Mamba yhtyeen

    https://www.youtube.com/watch?v=9F_pudtp8uE


    Eikä minulla ollut mitään, ei mitään syytä hokea tuollaista lausetta! No ei! Ei missään nimessä. Itse asiassa elämäni oli silloin harvinaisen kondiksessa. Mutta olin täysin fakkiintunut tuohon mahtipontisee "älä jätä minua" -laululyriikkaan. - Jälkeenpäin ajatellen olin kai jotenkin sekoamassa, ei sitä itse osaa sanoa? (Joka on ihan hyvä, koska muutenhan ihmiset sanoisivat itsestään mitä sattuu.) Mutta kotiuduin Airistolta ihan O.K. -ihmisenä. (Mutta sitä duunia mikä mun siellä piti tehdä en valmiiksi saanut. En edes myöhemminkään.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ehdin kotiini, kuuntelen tuon biisin. Sitä ennen kerron lapsuuteni kavereiden riimittelyä: "on piilossa viidakon, suojassa mustien karvojen, SENSUROITU.

      Poista
    2. Vittu, taidan olla romanttinen ihminen? Höh. En olisi ikinä uskonut. (ja tähän antihymiö. jos sellaisia on.) Kummallista kaikki, on. Erittäin.

      Ps. Sain luettua "Doria Grayn muotokuvan" loppuun. Kiva kirja. Idea oli hieno mutta äkkiä oivallettu, Oscar Wilden paradoksit ja sarkastiset elämänviisaudet huvittivat. Tosi terävä tyyppi! Mutta sitäkin enemmän ammensin kirjasta (siis itselleni) tietoa senaikaisen Englannin elämäntyylistä (= luokista). On tosiaan totta että senajan Britanniassa luokat elivät valovuosien päässä toisistaan, siis omistava luokka ja palvelijat (= proletariaatti). Ohimennen Wilde sen ikään kuin "vahingossa" (heh, heh) näyttäää... Nyt luen Kari Enqvistia. Suosittelen teillekin. Tuo josta ensin piti tulla epäonnistunut psykologi, tai hieman alkoholisoitunut matematiikan ope Kinnulaan, ja joka jätti luvut filosofista kesken ja teki väitöskirjan hiukkasfysiikasta... tuo äijä (= herrasmies) on kiehtova tuttavuus. Hän puhuu järkeä! ja oi, miten selkeästi! Pakko joskus keskustella teidän kanssa hänestä!)

      Mutta nyt, mukavaa päivänjatkoa teille kaikille. (myös teille päivänvarjoille. ja teille kaihtimille, jotka kitisten menette kasaan kun ilta tulee... kun ilta tulee)

      Poista
    3. Hyi olkoon, mikä tsibale, mistäs tommosenkin löysit! - Luulin sinun tarkoittaneen tätä. Ja kobriahan ne tässä ovat, eikä mitään Sultan contureita tai vihreitä mamboja.

      Poista
    4. Sitä et kuitenkaan, Mikis, tiennyt, että Tuomari Nurmion Punaisen planeetan eno on Nurmion vanha kaveri, Kari Enqvist.

      Poista
    5. Heh, kunhan kiusasin, ilkeä ihminen kun olen. Mamban olen useamman kerran nähnyt livenä. Myönnän siitä pitäväni, eikä se hävetä minua edes yhtä paljon kuin Michael Jacksonin diggaamiseni.

      Poista
    6. Mutta herra rokkiriitikko, blues-taivaan Kointähti, muuttuuko sinooberinväriseksi sinun sielusi kun kuuntelet Mamban ÄLÄ LÄÄH ÄH ÄLÄ LÄ JÄÄÄÄTÄ MIIIN UA LÄÄS JÄTÄ ÄLÄ UAA MINHÄ TAAARVIITTSSSEHHEEN SINUA!

      Musiikki ei ole aina sitä mitä kuulee (= "väliaineessa eli ilmassa etenevää aaltoliikettä, molekyylien värähtelyä, joka kuuloluita värisyttäessään saa aikaan sähkökemiallisen signaalin, joka edelleen pääkopassamme prosessoidaan elämykseksi eli kvaliaksi") vaan se on myös... miten sen sanoisi... TALTIOITUA TUNNETTA.

      Musiikki pelaa hyvin paljon tunteillamme. Tai voi sanoa toisinkin (varoitan: keksin näitä koko ajan nyt, en ole mistään lukenut, siksi voivat olla hyvin hölmöjä ajatuksia) että "me olemme musiikille alttiita". Kuin mehumaija jolla tislataan marjamehua. Tai kuin pullon johon kustaan. (Hyi, Mikko, tuo oli huono metafora.) No onhan jo sydäntemme syke, sen lyönnit, tietty tahtilaji. (Ei, ei 3/4. Eli valssia. Jos näin on, niin nopeasti kardiologille!) Meissä kaikissa soi Blues, filosofoi jo Mårtensonin Lasse, se on totta. Ihminen on musikaalinen ameeba.

      Poista
    7. No juu, eikäkö jo tunnustin, että Tero Vaaran poppoota arvostan. Valokuvia on upean erinomaista komeampaa.

      Poista
    8. Kun rakastelin nuoruuteni rakkauden kanssa, tämä soi taustalla. Neljä kertaa, olin nopea. Rakkaani äiti ja sisarukset varmaan samassa kerrostaloasunnossa ihmettelivät Jacksonin hienoa laulua.

      Poista
    9. Rakkaani oli jo silloin (yhä edelleen) naimisissa kaksimetrisen judokan kanssa, siksi hänet myöhemmin jätin. Nykyään olemme kaverukset Facebookissa ja hän laittaa peukun, vaikka peen kuvan laittaisin. Semmosta se elämä on, minä olen ihan mahoton.

      Poista
    10. Minä se osaan mykistää ihmiset. Olen kai kuin Maradona. Jukolaut, että häntä rakastin, panimme kuin kanit. Mutta hän oli naimisissa, joten uskoin äitini opetuksia ja jätin hänet. Vähän tai paljon siihen vaikutti rakastumiseni Anneen. YÄK, mun nuoruuttani, paljoa paremmin ei ole mennyt myöhemminkään.

      Poista
    11. Airiston kapakassa minä ja 17-vuotias Tommi soitimme jukeboxista Laura Häkkisen silmät yhä uudelleen ja uudelleen. Tommi ajoi meidät takaisin Stor-Mälööseen, koska me äijät olimme liisn kännissä. Jussi ajoi hieman myöhemmin koko auton rinnettä alas, syvään ojaan.

      Poista
    12. Paljon myöhemmin, ehkä vuosi sitten, näin J.Karjalaisen kaupassa. Juttelimme muutaman sanan ennenkuin edes tunnistin koko miestä. Upea äijä, ei yhtään tähden elkeitä, rento ja vaatimaton. Opetti minulle, kuinka Lidl´in lämpöhyllyltä otetaan hampurilainen.

      Poista
    13. J. Karjalaisessa pidän myös sanoituksien virheistä. Koko älppäri Varaani perustuu lauseeseen: "Meksikossa, kylätien varrella" ja sen tunnelmaan. Eläinkirjasta tarkistin, Meksikossa ei ole varaaneita, muita liskoja kyllä. San Fransisco -69, mitä sitten, hippikesä oli vuonna -67. On kaikki niinkuin ennenkin.

      Poista
    14. Jaah, tässä terveisiä meille. Maailman parhaalta ensilevyltä.

      Poista
  33. Ilmatieteen laitokselle kiitoksia! - Lupasitte täksi päiväksi myrskyä ja vettä ihan saatanan perkeleesti. Noh, muutama tippa on tullut ja vähän puiden latvatkin heiluvat. Aamulla yritin torille mennä syömään lihapiirakan kahvin kera, mutta yrittäjä oli pelästynyt poppamiesten ukkapukkaennusteita ja peruuttanut koko päivän.

    Semmoista se tiede on, ei maha mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään odottamaan Ilmatieteen laitoksen tai Forecan selityksiä. Sitä, että Pekka Pouta myöntää täydellisen tietämättömyytensä muista kuin julkkisteluasioista.

      Poista
    2. Niin, ei luonnontieteet sille mitään mahda sataako tai onko satamatta. Päinvastoin. Jumalan oikuistahan (= vittuilusta) tässä on pelkästään kyse. Täysin kohtuutonta siitä on syyttää Pekka Poutaa.

      Poista
    3. Tauno Talvisäältä tulee paremmat ennustukset.

      Poista
    4. Etana on hyvä povaamaan poutaa. Ja Sirkku Sadetakki myös. Laila Lauhavaara os. Sädetykki povaa talvisin heikkoa, iltaa kohden voimistuvaa lumisadetta. Joka aamulla menee Ruotsin puolelle.

      Poista
    5. Ai, ai, kun kiitoksia Ilmatieteen tieteelliselle laitokselle tästä mukavasta kesäillasta. - Hyi olkoon, etteks te mitään osaa! - No jaa, ehkä se myrsky tulee myöhemmin.

      Poista
    6. Aurinkoinen, niin mukavasti paistaa. Tekee hyvää vanhoille luilleni.

      Poista
    7. Luulen, että luusi ovat eri mieltä tästä. Koska sinä olet eri mieltä kaikkien kanssa, luusi voivat olla samaa mieltä kanssasi vain olemalla eri mieltä mitä sinä olet. Tätä on ehkä, tästä olen samaa mieltä kanssasi, vaikea ymmärtää. Siksi annan esimerkin:

      esim. jos kävellessäsi liikutat vain vasenta jalkaasi, sen luita ja lihaksia, niin oikea jalkasi jää koko ajan sinusta yhä kauemmaksi ja kauemmaksi. Ja lopuksi se, toinen jalkasi, katoaa taaksesi jättämään horisonttiin. Kuin dementia. (Mutta et sinä itsekään kovin kauaksi kuule sillä tavalla pääse. Venyt vaan, piru vie, kuin amerikkalainen purukumi.)

      Poista
  34. Koska en ole tieteentekijä - pelkkä amatööri kaikilla aloilla joihin olen uppoutunut - niin ma luulen, että "musiikki" (laajasti ymmärrettynä) koskettaa kaikkea orgaanista (= so. elollista). Ameebakin - jonka ihan vitsin vuoksi tuohon vetäisin - varmaan sekin "kehossaan" tuntee "ääniaallot", niiden meiningit eli mainigit. Eli se on musiikkia sille. Kun itsekseen jossakin ekoplasmassa lilluu. Lintujen musiikin me ihmisetkin korvinemme kuulemme, samoin heinäsirkkojen viulukonsertit; se on joko sulosointuista tai kauheeaa rääkynää (vrt. varikset), tai Heimo Heittomaista virtuositeettia vrt. Hepokatti) mutta ei se mitään laulamista ole, linnuilla. Se on puhumista. Ja kauneimmillaan, keväisin linnut itse asiassa kiroilevat. Koko ajan kurkku (ja nokka) suorana he karjuvat lajikumppaneilleen että "älkää perkele saatana vittu tulko mun reviirilleni", kyllä se näin on. Eläimillä ei ole ymmärrettäviä symboleja (= sanoja), he korvaavat sen eri sävelkorkeuksilla. Jokainen tajuaa koiran murahduksesta koska se haluaa purra susta kappaleen irti tai koska se haluaa leikkiä sun kanssa "heitellään palloa, beibi". Koira, niin kuin kaikki eläimet, puhuu musiikkia. Ja kaikkein kauniimmin ja/tai kaikkein kovimmin puhuvat... tiedättekö mitkä eläimet? - Tiedän, että ette tiedän. Mutta vastaan silti: Valaskalat. - Vesi kantaa ääntää, siis pinnan alla ei vedenpinnan päällä, moninkertaisesti. Valaat laulavat toisilleen, siinä on sävyjä, toinen valas kuulee toisen valaan "laulun" tuhannen kilometrin päästä. (Merellä ei puhuta kilometreistä vaan meripenikulmista. Meripenikulma on 1 852 metriä. En tiedä, koska en muista lukemisiani, miten kaukaa valaat kuulevat toisiaan... mutta vakuutan, että kaukaa. Hyvin kaukaa.)

    Kaikki eläimet laulavat. Myös ne jotka ovat hiljaa, he hyräilevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heimo Haittoa arvostan erittäin paljon. Taiteilija hän oli, valehteli siten muistelmissaan kuin mustalainen tai ruunebari. Melkoinen totuuden venyttelijä.

      Viulu soi ihanan kauniisti kuin enkeli ensin.

      Poista
    2. Minä olin merellä vain lyhyen aikaa varusmiespalveluksessani. Tehtäväni oli kiinnityttää kiinnityksissä keulaspringi. Annoin ohjeita ja huusin kuin palosireeni: "eikäkö siihen seuraavaan pollariin!"

      Poista
    3. Keulaspringi on köysi, joka estää aluksen valumisen laiturissa. Ei mee ees eikä taas.

      Poista
    4. Minä olin merellä vain lyhyen aikaa mutta tarpeeksi kauan. Opin kaikenlaisia asioita. Kun olin Messikalle, opin heittämään esim. lautasia "viuh viuh viuh"ympäri niin vaan, että ne kauniisti putosivat kämmenelleni. (Lattialle tipahtaneet lautasten sirpaleet lakaisin roskakoriin jonka skippasin mereen. Ja hain varastosta uusia lautasia, eli tasetteja.) - Joo, en minäkään keulaspringeistä tai haruksista tai apupylpyreistä tai fokan fallaamisesta vittu vieköön mitään tiedä. Enemmän minä skönellä Oulun Toppilan sataman ja Buenos Airesin Darsena Dn sataman välillä opin tiskaamaan astioita mahd. nopeasti. Kun siis olin Messikalle. Ja mua otti päähän se kun kaikki vaan sillä laivalla (M/S Actinia) koko ajan vaan söivät. Koko ajan mulla oli vaan hirveitä tiskejä.

      Se mun merimieselämästä.

      Paitsi näkihän sitä maailmaa... voi Hitsi! Erilaista se oli kuin maantiedon tunnilla keskikoulun oppilaana kuvitteli. Ja sitä paitsi menetin poikuutenikin siellä. (Sekin vielä!) Jos sen Forssan Wiksbergin pusikoissa olisin menettänyt, en sitä niin (hellällä tavalla) muistelisi. - Tuskinpa vain. (Tai mistä sitäkään tietää, ettei?)

      Poista
    5. Kerran minä olin jälleen heittämässä heittoliinaa ja joku kapiainen oli pysäköinyt kaijalle. Ylipursimies ei moisesta tykännyt ja antoi käskyn tähdätä autoa. Kaikkeni yritin, mutta harmitti, kun en osunut autoon. Heittoliina on kiinnitysköyteen sidottu naru, jonka avulla raskas ja paksu kiinnitysköysi vedetään rantaan. Heittoliinan päässä on painava iso mollukka. Kevyesti olisi mennyt auton ikkunasta sisään, jos vain olisin osunut.

      Poista
  35. Mikä on Fermin paradoksin ratkaisu? Mitä sillä on tekemistä singulariteetin (= jokin olennainen muutos jonka jälkeen kaikki on toisin) kanssa? Biologian rajat on helppo kiertää: onhan meillä jo nyt keinomunuaisia plus mitä tahansa keinoelimiä. Ja täydestä käy. Miksei kävisi? Ei biologian maailmassa ole portsareita. Miksi olisi? Ehei... Kun tekoäly alkaa itse muovata itseään, se meille biologisille olioille korkeintaan hymähtää, että ai-jaahas... teitäkin täällä vielä palloilee? - Uskon, että näin vielä käy, ja uskon siihenkin, että omalla Linnuradallamme on useampiakin yhteiskuntajärjestelmiä joille näin jo on käynyt. He ovat löytänet oman singulariteettinsa.


    Mutta Fermin paradoksi: "Missä he kaikki ovat?" on edelleen kysymyksen väärtti.

    Toisaalta, emme voi valita maailmankaikkeudesta naapureitamme. Kyllä He valitsevat itse. (Tai sitten ei. Joka on ihan sama asia.)

    Vai mitä Tapsa? Sinä näistä edes vähän tiedät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. En halua matkia Mankemangia joka matkii minua. En kyllä ymmärrä miksi. Mankemangissa on omat totuutensa sisällä. Jos olisin hän, pysyttelisin niissä.

      Poista
    2. Fermin paradoksista, herra paratkoon, tiedän jopa enemmän kuin Marxista, jonka kuva sentään komeili opiskelijaboxini seinällä kauan sitten.

      Kun kykenee edes osapuilleen hahmottamaan avaruuden valtavan koon ja aikojen mittaamattoman syvyyden, alkaa ehkä ymmärtää että meitä vastaavan elämänmuodon sattuminen tuohon naapuriin sadan valovuoden säteelle on harvinaisempi ihme kuin lottovoitto.

      Niinpä vastaan Fermin kysymykseen "Missä vitussa kaikki muut ovat?", että aivan liian kaukana sekä ehkä jo menneisyydessä tai vasta tulevaisuudessa.

      Poista
    3. Voi että Tapsa tykkään tästä vastauksestasi. Jotain tuollaista itsekin itsekseni olen yrittänyt ajatella. Mutta en ole kyennyt sitä TÄSMENTÄMÄÄN NOIN! (noin ytimekkäästi. turhia sanomatta. tai mitään siihen lisäämättä)

      Poista
    4. Muut ovat salin puolella.

      Poista
  36. Mitenhän se voikin aurinko näin paistaa , kiitos ilmatieteen laitos! - Hyi olkoon ammattitaitoanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minäkin huomasin, aurinko paista lettuja. Ja aamulla se taas nousee - kun on nukkunut yönsä hyvin. Kiva aurinko. Minä pelkään mitä meille tapahtuu, se on enemmän kuin mitä näemme. Pelkään, mutta en ole pessimisti.

      Kuljen, enkä tiedä mihin,
      minua ihmetyttää, että olen iloinen


      (Martinus von Biberach)

      Ps. Jos olisin nuori, tuo olisi mottoni. Siinä on kaikki, myös se mitä pelkään.

      Poista
    2. Paistaa täällä länsirannikollakin, pilvettömältä taivaalta. Ja merituuli on ollut aika hurjaa.

      Eilen istuin omenapuun alla puolivarjossa lukemassa Länsi-Suomea, Raumalaista, Satakunnan uutisia, Pikkukaupungin Sanomia, Hesaria ja Jyskin ja Hongkongin mainosesitteitä. Tuuli alkoi pommittaa minua pienillä omenanraakileilla, joita napsahteli päähäni. Alkoi lennellä myös risun kappaleita. Että kyllä täällä boforeita piisasi, jos siellä etelässä niiltä säästyitte. Vieläkin tuulee, mutta ilta on kaunis!

      Poista
    3. omena pomena raakalaisomena pom!
      ja kaikki sun pääsi kestää, oi.
      oi.
      ja risunkappaleet vielä,
      poikani Kevin.
      Annamun kaikki kestää.

      (mittumaariruno)

      Poista
    4. Kun tuuli pompautti omenan Newtonin päähän, kertoo taru, hän oivalsi kysyä itseltään sellaisen kysymyksen, jollaisiin kykenee vain pieni lapsi:

      Miksi ihmeessä kaikki putoaa alaspäin?

      Poista
    5. Lapset ohjaavat meille tien Taivaisiin. Ei ole turhasta sekään satu keksitty, jossa lapsi huomauttaa että "eihän Keisarilla ole vaatteita. Höh?" Lapset ovat ihmiskunnan silmäterät. Kaikki jotka keksivät jotain uutta, ovat lapsellisia. Aikuiset ovat toistokoneita, magnetofoneja. (Tai kuten Lilian minulle Tallinnassa sanoi, mängittäjiä.)

      Ps. Hän sanoi, samalla kun löi lujaa (eli pamautti nyrkillä) magnetofonia ja sanoi "miksei mängitin mängitä". Yritimme siitä kuunnella länsimaalaista pop-musiikkia. Mutta emme kuulleet.

      Poista
  37. Kun ajattelen politiikkaa, ajattelen ihmisiä. Jos ihmiset olisivat järkeviä, he silloin uskoisivat järkeen ja olisivat yhtä mieltä mitä pitää tehdä. Näinhän nyt nimenomaan ei ole. Ihmisiä kiehtoo se - ihmiset ovat äänestäjiä - se joka sanoo mitä järjettömimpiä juttuja. Enkä nyt puhu Trumpista, koska haluan puhua yleisemmin. Ihmisiä ei kiinnosta totuus vaan se, miltä se näyttää. Propakandaa nykyisin taas pystytätään tekemään toisella volyymilla mitä Göppels aikoinaan teki. Paljon upottavammain. (Josta sinä, tai minä, emme osaa edes aavistaa, miten.) Tämä sota - josta Orwell ja Aldous Huxley jo kirjoitti - on aikoja sitten hävitty. Olen eri mieltä silti kaikesta mitä Pentti Linkola sanoo. (Kunnioitan Linkolaa paljon. Hän on uranuurtaja. Mutta väärä profeetta.) Se mitä Donald Trump twiitteissään meillä haluaa viestittää, jättäisin (häveliäissyistä) kommentoimatta. - On pakko, koska muuta vaihtoehtoa ei ole, luottaa siihen että U.S.A.:ssa on edes puolitusinaa järkeviä ihmisiä jotka ovat siinä asemassa että voivat estää D.T.:n älykkäimmät päähänpistot. (Niistä älyttömimmistä kun ei ole vaaraa. Edes kellekkään.)

    Perussuomalaiset ihmiset eivät minusta ole huonoja ihmisiä eikä edes huonoja äänestäjiä. Olen täysin samaa mieltä että "kotiutomattomia muukalaisia", lähinnä muslimeja, meillä on liikaa. (Yhtä paljon liikaa kuin mustalaisia, saatana. Jos suoraan sanon. Mutta koska olen... vihervasemmistolainen, tms, en näin tietenkään sano.) Siitä huolimatta perussuomalaiset eivät mielestäni ole oikeassa, vaan väärässä, heidän käsityksensä yhteiskunnasta on jostain 1909 -luvulta. Eikä sitä kukaan heistä osaa päivittää. Harmi.

    Vaikea on äänestää ketään. Sanotaan, että älä äänestä puoluetta, äänestä ehdokasta. No niin mutta kun täällä Keski-Suomessa se tekee asiasta vieläkin vaikeampaa, ei täällä ole ehdokkaina kuin idiootteja. (voi vittulan väki) Koska itse olen tunnustukselliseti "uskonnoton ihminen", seuraavissa vaaleissa äänestään tod.näköiseti Kristillisdemokraatteja. - Heillä on sen verran Häpyä että uskaltavat sanoa kusettavansa meitä, äänestäjiä. Kunnioitan tämmöistä vilpittömyyttä.

    VastaaPoista
  38. Harmittaa, kun teeveestä ei täällä viikolla tule yhtään katsomisen arvoista leffaa. Tati oli viimeviikon tähti, hyvin sympaattinen, mutta nämä on niin moneen kertaan nähty, nämä Tatit. Ymmärrän sen että teevee kolmonen näyttää uunoturhapuria, mikäs siinä, miksei näytäisi kun yleisö tykkää paskasta, mutta ylefem tai joku muu voisi näyttää myös muuta, vaikka Felliniä. Tai Bergmania. En usko että katsojat siitä sen enempää kyrpiintyisivät tai hölmistyisivät, mitä jo nyt.

    VastaaPoista
  39. Kemppinen kirjoitti olleensa viime viikolla sydänhoidossa, nyt ei sunnuntain jälkeen kuulunut blogissa mitään. Huolestuttavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä pienen lepotauon ansainnut. Joka päivä uusi harkittu kirjoitus - työstä se käy, vaikka mieluisaa onkin. Lepo tekee varmasti hyvää.

      Poista
  40. Erääs kriitikko - käytetään hänestä harhaanjohtavaa nimimerkkiä R.R. - pitää James Bondeista. No voi Herran Jestas sentään! Minusta nuo leffat ovat typerintä mitä maapallo pinnallaan kantaa... tai no, jos ei oteta huomioon Juha Sipilää tai Paavo Väyrystä... mutta eipäs mennä henkilökohtaisuuksiin! Ei. - Vasta kolmnneksityprimpiä nuo leffat ovat.

    Joku filosofi sanoi, en muista kuka, että "kun tutustumme toiseen ihmiseen, tutustumme itseemme". - Se on oikeastaan ainoa mahdollinen tapa tutustua toiseen ihmisen. Ymmärrettävää.

    Ps. Vaikka En ole koskaan oikein ymmärtänyt filosofeja. Mutta ei se minua ole häirinnyt, miksi olisi? Äskettäin luin tämmöisen viisauden... "keskustelu filosofin kanssa on kuin painisi sian kanssa mudassa. Vasta muutaman tunnin jälkeen oivaltaa, että sika itse asiassa pitää siitä." - Minun tulee oikeasti ikävä Rauno Räsästä. Hänessä paloi sammumaton kalkki. - Ja Kemppisen sydämen kestämistä pelkään, toivottavasti turhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MEG, ennen kommentiasi ajattelin samaa. van Vaarista tajusin kun hän kuvaili yskäänsä, että hän ei elää kauaa. Sama Rauno Räsäsestä. Inhoan ihmisiä jotka kuvittelevat omaavansa yliluonnolisia kykyjä, ei sellainen ole todellisuutta. Semmote on humbuukia. Kyse on siitä, mitä ihminen sanoo itsestään, siitä voi tehdä diagnoosin. - On hyvin todennäköistä että Kemppinen tokenee, hänellä on hyvät geenit (myös fyysisesti), olen luottavainen tämän suhteen.

      Poista
    2. Minusta tuntuu, en tiedä miksi, siltä kuin Kaikki olisivat juuri käsistään laskeneet Tom Sharpen kirjoittaman "Piemburgin pelottomat". Ja väittäisivät posket punaisina että eivät lukeneet sitä. Yhmnhy. Kirja on kunnianarvoisen Gummeruksen kustantama, mutta kenenkään - jolla on edes rippeitä kunniasta tallella, ei kirjaa pidä lukea. Koska se on... no ainakaan tähän aikaan se ei sovi, koska on rasistinen. (Itsekin puistelin päätäni pitkän aikaa kun sen luin. Ennen kun lainasin sen Keski-Suomen Kommunistien ry. piirinjohtajalle. Joka palautti sen luettuaan takaisin mulle. Mutta ei sen jälkeen enää tervehtinyt minua. "Hyvää Päivää, herra puoluejohtaja." Se vain siihen: yhmhy.) Joo, kirja on hyvin epäkorrekti. Onneksi sitä nykyisin myydään vain hyvin varustetuissa pornokaupoissa, joita on vähän, ja sielläkin vain tiskin alta. (Jos tietää oikean koodisanan. Joka on: okey jenkit, painetaan iholle". - Harvahan tätä tietää.

      Poista
    3. Minäkään en pidä Bondeja hyvinä, mutta aikansa harmittomien unelmien kuvastajana ne ovat naiviudessaan paikoin hupaisia.

      Kun minua kerran pyydettiin treffeille, tyyppi veikin minut katsomaan Bondia. Hän osti kassalta karkkipussin ja ajatelkaa, mussutti koko ajan yksin pussistaan, ei tarjonnut minulle muistaakseni yhtäkään. Tämä tuttavuus jäi sitten siihen yhteen kertaan.

      Poista
    4. Voi voi voi voi voi. Kyllä minä olisin tarjonnut. Vaikka lempimakeisiani Sulle. Ja odottanut, että Sinä sitten illalla myöhemmin. - Harmi kun aikoinaan ei tavattu toisiamme silloin "yhteisinä" turunvuosinamme. Varmaan oltaisiin hetioitis menty naimisiin, maistraatissa tai kirkossa, ja olisimme jo ajat sitten eronneet. Mutta meillä siitä huolimatta olisi kaksi (näiden nykyisten sinun ja minun yhden lisäksi) kaunista lasta. Toinen olisi sinun näköisesi (poika) ja toinen minun näköiseni (tyttö). Ja niin eläisimme elämämme onnellisesti loppuun asti, kuten nytkin.

      Poista
    5. Karkin ahmiminen yksin oli anteeksiantamatonta! Vieläkin muistan, miten kaihoisasti katsoin namipussia, joka pysyi tiukasti tyypin hyppysissä. Muutenkaan hän ei huomannut meikäläistä ollenkaan, vaan antautui namin ja leffan vietäväksi.

      Kuvaavaa on, etten muista tyypin kasvoja, mutta sen namipussin muistan. Kyllä niitä pellavapäitä olisi siunaantunut ainakin neljä, jos sinun kaltaisesi kerubi olisi minua kosaissut nuorna miesnä, tai naisna, siis minä naisna.

      Poista
    6. Minä tulen teidän häihinne Forssan tuomiokirkkoon. Lahjaksi tuon jotain tarvekaluja, siivousvälineitä tai muita, että rouva pääsee ahertamaan. Mikikselle tuon pintin kokoisen Karhutölkin.

      Marjo laulaa yhden kauneimmista suomalaisista blueseista.

      Poista
    7. Forssaan minua ei saa limusiinin kyydissäkään. Ehdotan Hyvinkäätä ja kolmoishäitä. Voin ottaa teidät kummatkin, kunhan ette sitten heivaa minua tarpeettomana yli laidan, kun rahani loppuvat ja omaisuus on juot.. tuota sijoitettu henkisiin arvoihin.

      Poista
    8. Vihreätä liikettä minäkin kannatan, olenhan monikulturelli, ja morsiamia pitäisi olla enemmän, esim. 20-30.

      Poista
    9. Minulle riittää 7män. Koska taivaassa minua odottaa 77 korkkaamatonta neitsyttä. Huh, huh. On siinä urakka. En ole aivan varma että näillä ikäkymmenillä heitä kaikkia... huh, huh. Ja vielä jos pitäisi again and again. Pakko olisi ulkoistaa homma jollekin (miespuoliselle) sihteerille. - Tai käydä kynttiläkaupassa. Koska... joulu, joulu jo tullut on! Ja meidän sydämemme loistavat.

      Poista
    10. Ystäväni Eero Nylund, joka ei kynttilää pitänyt vakkansa alla, harmi, kysyi silloiselta morsmaikultani, että "täytäthän sinä kaikki aviovaimon velvollisuutesi...?" Hilkka kun punastui, Nyla lisäsi, "tarkoitan että tiskaat astiat ja teet Mikolle ruokaa". Ja sitten eeromainen hyenamainen nauru päälle.

      Hilkka toisella kerra kysyi Eerolta että "minkävärinen tukka sun vaimollasi on?". Eero siihen murahri - olimme elokuvatetteri Bio Kaaren edessä - että "en tiedä. toivon että olisi kalju". Hilkka siihen "voi hirveää, miten sinä noin ajattelet". Eero: "olisi toinen ihminen."

      Olen aika varma että ette käsittäneet mitä tällä tositarinalla halusin viestittää. Ei sev väliä. Eero oli luonnontieteilijä, Alfasta Omegaan.

      Poista
    11. Itsekseen kun tässä elelee niin ei sitä naista sen takia kaipaa että pöperöä mulle tekisi. Tai luuttuisi lattioita. Oi ei. Sapuskaa saa kaupoista ja popsittavaa myös ravintoloista. Sitä paitsi tykkään törkkiä pölynimuria edes takaisin, kun se murisee. Pidän paikat muutenkin puhtaana, samoin kuin itseni. Esim. nekerisankkeria minulla ei ole ollut koskaan, puhumattakaan mistä muusta, mitä minulla ei ole ollut. Ei takuulla!

      Poista
  41. On lomailtu, on on.
    Ja nyt oli mukava lueskella tätä blogia, jossa ihmismielet tapaavat ja tuovat esille ajatuksiaan. Sulassa sovussa, Niin kuin pitääkin. Jokaisella on oma tyylinsä, niin kuin pitääkin. Vähän kitkaa silloin tällöin. Niin kuin pitääkin.

    Kiinnitin huomiota kuvaan postauksen alussa. Voi että on upea! Hieno.

    Runojuttu tuolla alkupuolella on kiva keksintö. Hyvät runoilijat, runojanne oli mukava lukea! Mutta minulta ei runon tekeminen onnistuisi. Tyhjä pää. Mutta ei hätää. Mulla on mielessä kaksi valmista runoa, joista tykkään kovasti. Toinen niistä, lyhyempi on tämä:

    "Jokainen yksinään maan sydämellä
    auringonsäteen lävistämänä;
    ja äkkiä on ilta."

    - Salvatore Quasimodo -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisu, kiitos tästä Quasimodon runosta. Se on yksi lempirunoistani, ja voisi tätä nykyä olla mottoni. Ja onkin, ollut aina.

      Minulla on mielessäni kuva, joka on jossakin blogini jutussa. Se tuo mieleeni aina tämän runon, voisi olla jopa runon kuva. Tumma ihmishahmo nojaa siinä parvekkeen kaiteeseen, selin sivuttain, katsoo alas autiolle kadulle viistossa ilta-auringossa. Voi olla, että kadulla juoksee pikkupoika vannetta kepillä pyörittäen.

      Poista
    2. Runona hyvä mutta loppuuni kaluttu. On siinä mielessä merkityksetön. Tylsää. Iines on tässä tylsempi.

      Poista
    3. Etkös, Anonyymi, osaa eläytyä runoon itse? Ei siinä loppuunkaluamiset mitään merkitse. Kukin kokee runon tavallaan, ei ole mitään yleistä merkitystä, paitsi taulapäille.

      Poista
    4. "Vanha juttu" on heikko argumentti. Mikä yhelle on, on toiselle ennen kuulumaton. Quasin tunnelmakuva on hieno.

      Poista
    5. Tervetuloa lomalta, Liisu! - Minä kerroin työkavereilleni ennen lomaani, että etelässä käyn ilman muuta. Veikkailivat typerästi Hankoa, mutta torjuin sen jyrkästi, en minä nyt sinne! - Sillan yli kaksisataa metriä etelään, keskustan baareihin.

      Poista
  42. Terve tuloa Hullujen Huoneeseen, Liisu. Täällä on petipaikkoja myös vinksahtaneille vierailijoille. Runovalintasi on hyvä, en usko että sitä kukaan pystyy kalumaan loppuun. Loppuun...? On olemassa Alfa, joka on alku, ja Omega, joka on loppu. En usko että meistä kukaan on (toistaiseksi) nähnyt vielä kumpaakaan.

    Ps. Eräältä herrasmieheltä, joka oli asunut koko ikänsä Hyvinkäällä, kysyttiin "Oletteko koko ikänne asuneet Hyvinkäällä?" Herrasmies vastasi "En vielä." (hahh hahh hah)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja yksi toinen äijä - kaltaiseni herrasmies mitä itsekin olen - kysyi Tampereen rautatieasemalla junanlähettäjältä että "kuule, milloin viimeinen juna Ouluun lähtee"? Rautatiehenkilökuntaa edustava ihminen katsoi tätä kysyjää (minua) lämpimin mäyränsilmin ja sanoi "kuule, ei se meitä kumpaakaan kiinnosta". Vasta silloin tajusin kysymykseni mielettömyyden.

      Viimeinen juna Tampereelta Ouluun lähtee vuonna 22048, helmikuun 29s päivä, raiteelta viis. Matkustajia pyydetään olemaan tuuppimatta toisiaan. Eikä junaan myydä kuin menolippuja.

      Poista
    2. Heh, tuolla ekalla sait minut nauramaan.

      Poista
    3. Lapsuudessani asuin mm. Karvajärvellä (Nurmijärvi), Orivedellä, Mouhijärvellä ja Urjalan Urjalankylässä.

      Mouhijärvestä minulla on hyvät muistot, suurin piirtein tällaista se oli.

      Poista
    4. Nurmijärven Perttulassa aloitin koulunkäyntini vuonna -69. Opettajani oli ihana, muuta en hänestä muista. Isobroidillani oli hermonsa menettänyt leidi, jonka lempisanat pikkulapsille huutaen olivat: "Aivot kehnot neloset, aivot kehnot neloset!" - Sellaista se oli vanhoina hyvinä aikoina.

      Poista
    5. Orivedelle kun ekaluokkalaisena muutin, rakstuin opettajaamme silmittömästi, hän oli mielestäni kauneinta näkemääni. Hävetti ihan kauheasti, kun osui kerran paikalle koulumatkalla, kun tappelimme isobroidini kanssa, broidi veti minua turpaan. Opettaja meidät toisistamme erotti, minäkin yritin lyödä ihan tosissani.

      Poista
    6. Minuakin Mikiksen (isolla Iillä, kunnioitan hänen mielen ilmaisujaan) jutut usein naurattavat. Tällä kertaa molemmat.

      Mun eka ope oli niin lämmin ja ystävällinen, että vieläkin olisin valmis menemään kateederin luo seisomaan hänen viereensä. Sellainen pyylevähkö naisihminen hän oli, että hänen ympärillään leijaili kuin pullantuoksu.

      Mitä runoihin tulee, on selvä, että mielipiteitä runosta kuin runosta on monenlaisia. Mutta nyt laitan tulikokeeseen sen toisen runon jota kannan mielessäni. Mitähän ANONYYMI siitä sanoo. Sekin voi olla hänestä puhki kulunut, muttei sillä mitään väliä. Runo on ja pysyy. Sen on kirjoittanut EZRA POUND (USA).

      "Eivätkä päivät ole kyllin täydet,
      eivätkä yöt ole kyllin täydet,
      ja elämä luiskahtaa ohi kuin peltohiiri
      ruohon värähtämättä."

      Poista
    7. Minäkin rakastuin kuvamataiteen opettajaamme. Mutta aika äkkiä tajusin että suhteemme taitaa olla yksipuolista. Harmi. Koska sen jälkeen koulun kirjaston vessa kävi minulle tutuksi, tutumpaakin tutuksi, kun kävin siellä välitunnilla onanisoimassa. (Joskus piti sen vessan peilikin pyyhkiä. Ettei jäänyt jälkiä. Mutta olihan siellä pehmopaperia, perkele.)

      Poista
    8. En tiedä Anonyymista mutta minusta tuo runo on käsitettävä ja hyvä. Pystyn jopa kuvittelemaan miten paljon parempi se on englanniksi. Mistä tuo suomentaja tuon peltohiiren Apodemus agrariusksen on keksinyt? Tai kuten engelskialaiset sanovat ’striped field mouse’. Ps. Pidän runoista.

      Poista
    9. Nyt peset, Mikis, suusi mäntysuovalla!

      Poista
    10. Ezran kanssa olen hieman toista mieltä.

      "Päivät ovat liian täydet,
      ja yöt ovat pelottavia
      ja elämä luiskahtaa ohi kuin peltohiiri
      ruohon väristessä."

      Poista
    11. Enkä kyllä pese. Hemmi-täti usein pesi. Ja kun kerran kurlasin - mäntysuopa muuten maistuu helvetin pahalta - se antoi minulle näärännäpäyksen (= peukalo/etusormella poksautti mua mun päähän).

      Oivoi sinua Hemmi-täti. Sinustakin on tullut nykyisin Enkeli.

      Poista
    12. Oikein sinulle, senkin loppakorva ja turhan nauraja!

      Poista
    13. Ja elämä luiskahtaa ohi - oi mikä klisee! En tykkää.

      Vaan ja elämä luiskahtaa ohi kuin peltohiiri ruohon värähtämättä on hieno vertauskuva.

      Palauttakaa mieleenne se loistava luontosarja, jossa elämää kuvattiin pienten hiirien, myyrien ja muiden kontiaisten tasalta maanrajasta. Siinä heinänkorsikin oli kuin bambu. Ja pieni hiiri juoksi siellä ruohopuitten välissä saalistavaa kotkaa pakoon. Ei paljon korsi taipunut, kun hiiri luikki piiloon. Jos ruohopuu värähti, kotka seurasi.

      Mutta siis tuo kuva elämä luiskahtaa ohi elämättä on minusta väärä. Siinä elämälle asetetaan kohtuuttomia vaatimuksia. Ikään kuin elämän tulisi olla jotain muuta kuin pientä ja vaatimatonta, suorastaan mitätöntä. Elämä on pientä ja mitätöntä, pettymyksiä täynnä. Eikä ole katkeraa todeta tämä. Ajatelkaa haukkaa tai muuta korkealla operoivaa laajaperspektiivistä näkijää. Mitä väliä, jos peltohiiren nappaa. Onhan niitä, eikä mikään muutu, kun yksi on pois. Seuraava....

      Poista
    14. Vaan mikis, peiliin asti ja pikkuinen koulupoika? Meidän koulussa peilit olivat korkealla, niin että hyvä, jos pinnillä kiinnitetyn otsatukkansa näki.

      Poista
    15. Mikis, tuu takas. Paljastan sinulle lempikappaleeni, hyvän ystäväni Harrisonin Jorin muistelun Lennonin Joosesta.

      Poista
  43. Saattaa olla, Iines rakas Korvarysä, että välillä liioittelen. Mutta yleensä vähättelen saavutuksiani, se on turvallisempaa niin. Samaa mieltä ovat tuntemani rikoskonstaapelit. Ja huoltopoliisi. Eikä se vessanpeili niin kaukana ollut, ainakaan valovuosien päässä ei ollut, matkaa siihen oli noin "kullin luikaus". - Tai tässä tapauksessa siis pippelin pärskähdys. - Enkä minä, Riku Raivokas, mistään takaisin tuu. Koko yönhän minä täällä olen ollut, nukkunut sänkynne alla, kuorsannut ja pohtinut paradoksia "missä te kaikki muut olette?" Vaikka Tapsa sen fiksusti jo sanoikin ja pani pisteen pohtimiselleni. ..."aivan liian kaukana sekä ehkä jo menneisyydessä tai vasta tulevaisuudessa." ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän minä ihmettelinkin, kuka siellä nurkassa kyyhöttää niin, etten saa kunnolla nukutuksi.

      Poista
    2. Liioittelu on välillä kivaa, kertoo vilkkaasta mielikuvituksesta, jolla ihmistä on siunattu.

      No, tuo peili siis menetelköön. Pääasia, ettet sanonut, että piti ottaa jakkara ja pyyhkiä lampun kuuppa.

      Poista
    3. No niin mutta kerran minun piti hakea (varastokomerosta) jakkara ja pyyhkiä lampun kuuppa. Mistäs arvasit?

      Silloin tällöin roiskuu kun rapataan.

      Poista
  44. Terveisiä Helsinki Pridestä! Oli hienot bileet ja huikea meininki. Meitä oli satatuhatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Mankemang homo ole. Vaan köyrivä kissa. (kts. logoa) Ongelma vaan on että hänen allaan ei ole toista kissaa, jota köyriä. (kts. uudestaan logoa)

      Poista
    2. Oleggost snää Mangemangi menny homostelemaha ja viäl toril gaigen gansan ettehe? Ettes häppi! Tarttu viäl tännekki.

      Poista
    3. Eikun en minä ymmärrä mitä väärään homoseksualismissa on? Minusta joskus tuntuu että heteroseksualismi on kaikkein perverssein seksualisuuden muoto. Hyi Helkkari! (Paitsi naiset mielestäni ovat kivemman näköisiä kuin miehet, heissä on enemmän kurveja. Ja särmää. oi laaksoa, oi kukkulaa, oi suonsilmäkkeitä, niin kosteita... oi Suomi maamme kaunehin, en milloinkaan poveltas pois haluu vierähtää...

      Harmi, että olen hetero. Ilmeisesti minua lapsena on pistänyt joku hullu Hyttynen?

      Poista
    4. No eihän siinä mitään väärää olekaan muiden kuin musl.. Päivi Räsäsen mielestä. Useimmille lienee yksi hailee, mitä kukin on ja onko ylipäänsä mitään. Itse tykönäni ihmettelen tätä hirveää haloota asiasta. Oltaisiin vaan ja annettaisiin ihmisten olla. Ja annetaan Päivi Räsäsenkin olla ja elää mielipiteineen. Arvostan tätä rouvaa. Siinä on muijaenergiaa, joka ei vapise liberaalien mielipiteitten edessä. Reilusti rautaa, kun sitä kerran kannattaa. Se on tärkeämpää minulle kuin se, että minä olen eri mieltä hänen kanssaan.

      Poista
    5. Mutta kohta alkaa formulaYkkösen ajot. Menen katsomaan sitä paikalliseen lähikuppilaan. Siellä minulla on ystäviä jotka hetki kun näkevät minut, alkavat laulaa...

      tänne tulla et saa et saa, mikis

      Mutta kyllä mää vaan menen.

      Poista
    6. Vaan sanonko suoraan, mikä minua ällöttää? Sanon. Kas tässä.

      Minua ällöttää se, miten ihmiset nostavat omaa egoaan soittamalla rumpua täyttääkseen kulloinkin kyseessä olevan ajan valta-aatteiden kriteerit.

      He käyvät eri paikoissa somessa jättämässä hajumerkin osallistumisestaan tai kannanotostaan trendikkäihin tapahtumiin. Näistä merkeistä sitten päätellään muka ihmisen fiksuutta, älyä, kelpoisuutta, kivuutta.....

      Poista
    7. Ymmärsin, että haluat sanoa: Päivissä on munaa. Olen samaa mieltä. Kerran olin (palkattomana ja päähänpotkittuna) apulaisohjaajan apulaisassistettina kun tehtiin Minna Canthin näytelmää "Työmiehen vaimo" Tampereen Työväen Teatterille. Luin silloin paljon - koska taustatyötä piti tehdä - paljon Minnaa. Ja jo silloin, hädin tuskin yli kaksikymppisenä, minusta tuli tavallaan feministi. (No sillä tavalla miten mies voi olla feministi. Aika kehnosti voi olla. Ja siihen aikaan se sitä paitsi oli kaikkea vähemmän kuin kunnioitettavaa. Vaan en minä koskaan ole ajatellut sopiiko tämä minulle vai eikö sovi, paskaakos siitä.) - Pääasia ettei saa naamansa näppylöitä. Tai heppiinsä neekerisankkeria. Molemmissa olisi ihmettelemistä, eli "peiliin katsomisen paikka".)

      Poista
    8. Tuo, Iines, mitä sanot mikä sinua ällöttää, ällöttää totta kai myös minua. Jos muistan että "ai jaa, tätäkin minun pitäisi ällöttää". Esimerkkisi ovat hyviä. Itse asiassa ne ovat niin itsestäänselviä, että ei ei niihin aina jaksa edes reagoida.

      Maailma jossa elämme ei ole mikään älyllä ladattu mehiläiskeko. Kattia kanssa!

      Poista
    9. Päivissä on munaa. Tuo on parempi ilmaisu, sitä hain, mutta sormeni lensivät ajatuksen edelle. Ei hän rautaa ole, vaan umpirehellinen ja varmaan työskentelyssään joustava ja yhteistyökykyinen näitä uskonasioita lukuunottamatta.

      Poista
    10. Miten mies voilla on feministi, se on vaikeaa. Ainakin tälle ikäpolvelle johon itse kuulun. (Kaikkihan me kuulumme johonkin. Kukaan ei ole se erillinen saari, jossa "kellot soivat". Ja kysyt "Kenelle kellot soivat?") Teeskentelijöitä riittää pilvin pimein, niitä on kaikkialla, näitä julkkiskörmymiehiä jotka livertelevät "olevansa feministejä". Vittu eivät varmaan ole perkele. Kyse on oikeastaan tasa-arvosta ei muusta, mistäpä muusta, ihan turha sitä on vertailla munaansa munasarjoihin... aina jompi kumpi käsittää asiat väärin. Niin kuin minä nyt. Kuukautisista en (toistaiseksi) ole kärsinyt mutta kyllä kikkelilläkin probleemoja riittää. Ette te naiset sitä aina tiedä! (kun pistorasiaanne pihtaatte)

      Näin on. Vaikka se toisin kirjoitetaan. (englanniksi)

      Poista
  45. Päivistä viis, sillä kaikkien aikojen rasistiällötykseksihän on nyt paljastunut jihadtohtori Atte Kaleva!

    Hän viittasi tasa-arvon airueeksi ylistettyyn sharialakiin ja uskaltautui toivomaan, että "ilmeisesti näemme siis tänä vuonna runsaasti muslimeja Helsinki Pride 2018:ssa".

    Siitäkös parempien piirien raivo repesi! Että miten se kehtaa!

    No miten on Mankemang, joka juuri intomielisesti puolustit täällä sharialakia, oliko siellä marssilla runsaasti karvaisia muslimimiehiä vaatimassa tasa-arvoa homoille?

    VastaaPoista