15.1.2019

Tasaantuvaa valistuksen aikaa





Nyt voi jo hengähtää. Pahin järkytys Oulun ja Helsingin tapahtumien jälkeen alkaa tasaantua.  Poliitikkojen pöllämystyneisyys on vaihtunut kiirelliseen vaaliohjelmanjulistusten ylipyyhintään ja ilmastovastausten siirtämiseen maahanmuuttovastausten taakse.

On tullut uusi aika, sanovat poliitikot ja osa tutkijoista.  Anu Koivusen mukaan ihmisiä tulee nyt valistaa siitä, miten paljon seksuaalirikoksia kaikkiaan Suomessa ilmoitetaan päivittäin tai vuodessa. Että ilmiö on pohjaltaan ihan kotimaalähtöinen. Se vaan nousee pintaan  aina, kun turvapaikanhakijat otetaan kuvaan mukaan.

Tästä mukaan ottamisesta Anu Koivunen tuntee syvää huolta. Hienoa, Anu on luotettu asiantuntija. Vika on siis meissä itsessämme, ja varmaan onkin niin, että turvapaikanhakijat  noudattavat uuden kotimaansa tapoja, kun tulevat tänne paheiden pesään,  joka on täynnä vaimonhakkaajia.

Ylen aamuhartaudessakin - tarkoitan aamutelevisiossa lasten vanhempia valistettiin olan takaa. Toimittaja alensi äänensä kuiskaukseksi ja kysyi värisevällä äänellä kahdelta asiantuntijalta, että miten niitä nuoria nyt tulisi neuvoa, etteivät sortuisi pahoille teille. Tarkoitettiin mielestäni aikuisten miesten houkuttelevaa seuraa, mutta varma en ole.  Kaksi vakavaa asiantuntijaa antoi neuvoja,  ihan hyviä varmaan,  mutta vähän tutunoloisia olivat. Ehkä nyt sitten menee perille, kun tilanne on eskaloitunut ja plompsahtanut pintaan.

On myös käyty ahkerasti allekirjoittamassa seksuaalirikollisten maastakarkotusaloitetta, ja ääniä on tullut muutamassa päivässä niin ennätyksellisesti, että 100 000:n  allekirjoituksen raja saattaa vielä rikkoutua.

Täältä Suomesta, täysin erilaisesta kulttuurista täydellisen turvan ja elannon saaneilla rikoksiin syyllistyneillä ei pidä minustakaan olla mitään mahdollisuutta luoda itse turvattomuutta ja kauhua ympärilleen. Se on jotain niin pahaa, että suomalainen kotiväkivalta kalpenee siinä rinnalla.                  

Lapsen hyväksikäyttöön ryhtynyt turvansaaja pitää karkottaa maasta vankilatuomion jälkeen. Laki sallii sen nyt jo, mutta sanamuodon pitää olla ehdoton: on karkotettava.  Lakia on siis muutettava. Muutoin tuomio julistetaan löysästi asteikon alapäästä, kuten Suomen häpeällinen tapa on ollut.

*

Oikeastaan minun piti tässä kirjoituksessa paheksua taiteilija Jani Leinosta ja hänen McJesus-patsastaan. Lehdet täyttyivät kuitenkin niin runsaasti turvapaikanhakijoiden seksuaalirikosten selittelyjutuista, että ne ansaitsivat vielä kommentointia. Tuntuu siltä, että kansalaisia pidetään tyhminä. Minä pidän asiantuntijoina edelleen sinisilmäisinä. Pahin idealismi on laannut, mutta kyllä siellä vielä kevyttä yläpilveä  on.

Jani Leinosen McJesus-patsas on näytteillä Israelin Haifassa. Se on aiheuttanut polttopulloiskuja ja mielenosoityuksia taidemuseoon. Patsas muistuttaa Harro Koskisen takavuosien Sikamessias-patsasta sillä erotuksella, että Leinosella on hahmona McDonald’s-pikaruokayrityksen symboli Ronald McDonald -klovnihahmo ristiinnaulittuna.

Ei paljon luovuus Jani Leinosen korvien väliä liikuta. Aihe on tuhannesti taiteessa käytetty. Sitä paitsi taiteilijan älynväläys on jäänyt puolitiehen. Eihän Ronald McDonald -hahmo mikään uhri ole, vaan päinvastoin  pulska markkinavoima. Mitä hän tekee ristillä? Eikö hän ole ristiinnaulitsija?  Ja oikeasti: mitä taiteilija luulee saavansa uskonnollisten symbolien pilkkaamisella? Eikö se ole ylenkatsetta?

211 kommenttia:

  1. Olen sitä mieltä, että ehkä hirvein yksittäinen teko mitä ihminen voi tehdä on käyttää seksuaalisesti hyväksi lasta ja vieläpä omaa lastaan. Ehkä tämä on kaameinta: uhri ei kuole mutta kituu ja kärsii lopun elämänsä, ellei sitten armahda itseään ja päätä päiviään. Jotkut saavat jostakin kumman syystä itsensä raiteille - niin, jotkut saavat, mutta tämä on kaiketi harvinaista. Tässä mielessä omien lapsien hyväksikäyttäminen on jotain niin hirveää, että sitä on vaikea edes tajuta.

    Sitten lisää. Minusta suomalaisten syyllistäminen tässä puheena olevassa asiassa on lähtenyt hiukan lapasesta tietyillä tahoilla. Siksi seuraava. Tämä ei ole mikään syytelista, vaan lista tapahtumista ja lähdeluettelokin löytyy. Kirjoitin tällaisen blogiini luettuani pari juttua internetin syöverin kummaltakin laidaltta:

    "On heti sanottava, että väkivaltarikollisuus ja seksuaalirikokset eivät ole Suomessa lähtökohtaisesti tuontitavaraa. Niitä on ilmennyt siitä saakka, kun Suomessa tai tällä Suomeksi kutsutulla alueella on asunut ihmisiä.

    Kannattaa silti pitää mielessä, että vaikka Suomessa on aivan liikaa kaikenlaista väkivaltaa, on Suomi yhä yksi maailman turvallisimmista maista.

    Jos tahdomme puhua väkivallan tuontiongelmista, niitä ovat ne konkreettiset tapahtumat, joita olemme todistaneet Suomessa. Annan lyhen ajan esimerkin.

    Tämä on lista, jossa Suomen maaperällä toteutuneen väkivallan tekijöinä ovat muualta Suomeen tulleet ihmiset, pääasiassa hädänalaiset ja apua saaneet ei-Suomen-kansalaiset. Listaa on kerätty vuoden 2015 invaasiosta viime vuoden joulukuulle:

    8 murhaa
    4 tappoa
    11 murhan yritystä
    15 tapon yritystä
    79 pahoinpitelyä
    45 törkeää pahoinpitelyä
    20 joukkopahoinpitelyä
    37 joukkotappelua
    36 ryöstöä
    20 törkeää ryöstöä
    42 raiskausta
    23 törkeää raiskausta
    16 raiskauksen yritystä
    23 alaikäisen raiskausta
    7 joukkoraiskausta
    24 lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä
    20 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritystä
    29 seksuaalista ahdistelua tai sen yritystä


    Tämä väkivallan tuontilista ei ole läheskään täydellinen. Siihen on koottu tapaukset, jotka on uutisoitu. Vähänkin epävarmat tapaukset on rajattu pois.

    Lista on itsessään melko roisi, mutta siinä eivät ole mukana viimeisimmät esiin tulleet tapaukset -- voimme vain aavistella, mitä esimerkiksi viime vuodelta vielä nousee julkisuuteen ja mitä jää nousematta.

    Haluaisin kuulla, miten tässä listassa esitetyt asiat eivät ole jollekin ongelma? Ehkä niitä on niin vähän, eihän siinä ole viittäsataakaan uutisoitua rikosta?

    Onko jollakin vaikeuksia ymmärtää, että nämä ovat kaikki lisiä siihen, mitä maassa on suomalaisten toimesta tapahtunut?

    Pääasiassa teot ovat kohdistuneet yhteiskunnassa haavoittuvammassa asemassa oleviin eli naisiin, nuoriin ja lapsiin.

    Minusta eräät nimeltä mainitsemattomat tahot voivat jatkaa suomalaisten ja suomalaisen yhteiskunnan syyllistämistä ja haukkumista siihen tapaan kuin ovat tähänkin saakka tehneet, mikäli siihen on aihetta. Yritetään kaikki korjata ja parantaa asioita.

    Olisi kuitenkin ystävällistä, jos lopetettaisiin paskanpuhuminen. Se kortti on pelattu aikapäiviä sitten.

    Nämä asiat ovat tapahtuneet todellisuudessa riippumatta siitä, mikä on meidän maailmankuvamme, ideologiamme tai asenteemme tapahtumiin."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitan kaameudella myös sitä, että vanhempi, joka on psyykkisesti lapselle käytännössä "jumala", tekee jotain sellaista, mitä ei kenellekään saisi tehdä. Väkivallan jäävuoren uumenissa kömpii Suomessakin varmasti tuhansia ja tuhansia tällaisia perustoiltaan rikottuja lapsia ja aikuisia.

      Poista
    2. Insesti on kai ikuisesti kulkenut ihmiskunnan riesana, kaikissa kulttuureissa, ja se on tuttu jo antiikin ajan kirjallisuudesta. Mutta että se edelleen kulkee sivistyneessäkin ihmiskunnassa, on surullista nimenomaan ihmisen perusturvallisuuden järkkymisen vuoksi. Lapsi kokee sen käsitykseni mukaan aina väkivaltana, ja sen psykologia menee ehkä niin, että lapsi kokee olevansa syyllinen siihen ja ansainneensa kärsimyksensä. Insesti-isän täytyy olla psyykeltään sairas, sillä terveelle ihmiselle kehittyy luontainen lapsensa suojeluvaisto.

      Poista
    3. Tuo lista on vaiettua totuutta. Eiväthän tällaisia päivystävät dosentit kommentoi.

      Vaan toivottavasti ne ajat alkavat jäädä taaksepäin, jolloin tällaisten faktojen esittämistä nimitetään rasismiksi ja vihapuheeksi. 

      Jotenkin tuntuu, että uusi lehti on kääntymässä ja esirippu halkeaa.

      Ja ennätysmäiset 100 000 allekirjoitusta on juuri tullut seksuaalirikollisten maastakarkotuslistaan.

      Poista
    4. Päivystävät vihapuhujat eivät kommentoi tätä:

      Tuusulan ”natseiksi” julistautuneet lapset katuvat – Poliisi: Nuorten oireilua

      https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005959894.html?fbclid=IwAR1bYCgnzDEQg6seFr_nfx1rIhg2uqKy5fpDkAs4SA7nQ5xlopDVEaFwUqw

      Poista
  2. Vesan lista on karmeampi kuin Tiitisen lista, vaikka ei mediahuomion perusteella uskoisi.

    Iineksen postulaatti: Alapäärikoksissa käytetään asteikon alapäätä ja yläpäärikoksissa asteikon yläpäätä.

    Miksei muuten Leinonen tai joku muu räväkkä taiteilija laita Muhammedia roikkumaan ristille? Luulisi sen miellyttävän kumpaakin ääripäätä?

    VastaaPoista
  3. Ei tosiaan ole tarkoitus osoitella sormella mihinkään suuntaan vaan sanoa, että puhumme todellisista asioista emmekä kenenkään henkilökohtaisista pelon ja inhon tunteista, joita nyt jotkut esittelevät joutuessaan asumaan näin kaameassa paikassa kuin Suomi.

    VastaaPoista
  4. "Ulkomaalaistaustaiset henkilöt eivät ole yliedustettuina Itä-Suomen seksuaalirikostilastoissa. Näin kertoo Itä-Suomen poliisin rikosylikomisario Kalle Toivanen.

    Toivasen mukaan tilastot osoittavat, että vuonna 2018 ulkomaalaistaustaiset henkilöt syyllistyivät Itä-Suomessa aiempaa harvemmin seksirikoksiin. Samaan aikaan kyseisten rikosten määrä alueella on lievästi noussut."

    Joitain mätää Itä-Suomessa?

    https://www.savonsanomat.fi/warkaudenlehti/keski-savo/It%C3%A4-Suomessa-ei-ole-ollut-Oulu-tapauksia-%E2%80%93-Lasten-seksuaaliset-hyv%C3%A4ksik%C3%A4yt%C3%B6t-liittyv%C3%A4t-tyypillisesti-sosiaaliseen-mediaan/1311101?pwbi=932ee7f2989a2305429efc6848ffb3ab

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itä-Suomessa turvapaikanhakijoita on huomattavasti vähemmän kuin eteläisessä Suomessa. Eikö ole päivänselvää, että rikostilastoissakin heitä on vähemmän?

      Yli puolet sitten taas Helsingin raiskauksista oli ulkomaalaisten tekemiä, sanoo poliisi tänään : ”Tilastot puhuvat karua kieltä, eli vuonna 2018 pääkaupungissa tapahtui 682 seksuaalirikosta. Edelliseen vuoteen verrattuna kasvua on lähes puolet, eli 47,94 prosenttia.

      Ulkomaalaisten osuus oli kaikissa ilmoitetuissa seksuaalirikoksissa Helsingissä 38,2 prosenttia. Helsingissä tapahtuneista ilmoitetuista raiskauksista peräti yli puolet oli ulkomaalaisen tekemiä. Tarkka luku on 53,8 prosenttia.”


      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1079c522-d061-4c7c-bdad-6c8420f5550d

      Yleensä kun noita lukuja lasketaan, tulee käyttää suhteellista eikä määrällistä laskutapaa. On selvää, että jos lukijoille esitetään vain määrällisiä lukuja, kuva ei ole totuudenmukainen. Tottakai Suomessa on missä tahansa tekijäryhmässä suurin osa suomalaisia.

      Poista
  5. Pitää sanoa sinullekin vielä, Mankemang, täsmennykseksi: tarkoitukseni ei ollut alkaa kilpalaulua siitä, ketkä tekevät eniten rikoksia. Rikokset ovat yhtä tuomittavia tekipä ne kuka hyvänsä. Hienoa että Itä-Suomessa ulkomaalaistaustaisten seksirikokset ovat laskussa. Lievä nousu on taas huono juttu. Silti emme pääse mihinkään siitä että osa rikoksista on tuontitavaraa. Tämä ei kuitenkaan toisaalta pese suomalaisten rikollisten tekoja. Ehkä Itä-Suomessa on kuitenkin tehty jotain oikein, kun edes osa porukasta on jonkin verran ryhdistäytynyt. Selittäviä tekijöitä voi tosin olla paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi selitys vähäisemmän turvapaikanhakijamäärän ohella voisi olla se, että käsittääkseni Itä-Suomessa on enemmän perheitä kuin muussa Suomessa. Selitys on siis aika itsestäänselvä, etenkin kun artikkelissa on käytetty määrällistä eikä suhteellista laskutapaa.

      Runsaasta 300 rikoksesta 26 oli ulkomaalaistaustaisten tekeminä. Jos tuo suhteutetaan ulkomaalaistaustaisten koko määrään, prosenttiluku nousee kyllä mielestäni uusiin sfääreihin.

      Poista
    2. Todennäköisin syy idän laskeviin lukuihin on se, että nuoret maahanmuuttahamiehet muuttavat sieltä pois heti kun kynnelle kykenevät.

      Poista
    3. Tämä on selvää, ja onkin aika kummallista, että kommentoija poimii nimenomaan tämän tilasstollisen reuna-alueen lukuja tueksi whataboutismilleen. Ne eivät ole relevantteja.

      Myös täällä pikkukaupungissa tulisi vastaanvanlainen tulos. Alaikäisinä yksin tulleet pojat eivät ole aiheuttaneet harmia. Heitä oli kuitenkin vain 17, ja he olivat oikeasti lapsia, minkä näki päältäpäin. Suurin osa heistä on muuttanut pois, mitä todennäköisimmin isoihin kaupunkeihin, Tampereelle, Turkuun ja ehkä Poriin, osa Helsinkiin. Näin se menee.

      Poista
    4. Tapsa ja Iines, mietin ihan samaa: tulevat suuriin kaupunkeihin, tänne etelään varsinkin.

      Niinpä pääkaupunkiseudun luvut näyttävät sitten tämän asian suhteen paljon kurjemmilta, valitettavasti.

      Poista
    5. Ette vissiin ymmärrä itse, kuinka rasistista päättelynne on?

      Poista
    6. Minä luulen, Mankemang, että sen ymmärtää vain se, joka on nähnyt valon. Häikäisevän valon.

      Poista
    7. Ellei oteta huomioon eräiden kommenttien tiettyä pilkallista sävyä, jonka kohde on tietysti Mankemangin aggressiivinen kukkahattu-idealismi, niin vaikea näistä kommenteista on rasismia löytää.

      Vai onko rasismia todeta, että a) turvapaikkaa hakevat tekivät määräänsä nähden ällistyttävän runsaasti seksuaalirikoksia tai b) etenkin nuoret maahanmuuttajat hakeutuvat suurkaupunkeihin omiensa luo?

      No, näinä aikoina faktat ovat pahinta rasismia.

      Poista
    8. Raisismia on spekulointinne: "Todennäköisin syy idän laskeviin lukuihin on se, että nuoret maahanmuuttahamiehet muuttavat sieltä pois heti kun kynnelle kykenevät."

      Jos todennäköisyyksistä kehdataan puhua, niin pitäisi nähdä tilastoja.

      Poista
    9. Nyt olen hämmästynyt. Epäiletkö todella sitä tietoa, että muualle maahan sijoitetut maahanmuuttajat hakeutuvat ennen pitkää suuriin kaupunkeihin?

      Poista
    10. Siis meillä oli 17 potraa afganistanilaispoikaa, ja heistä yksi jäi eräälle tilalle kesäksi. Nyt ei häntäkään enää ole näkynyt.

      Missä tässä on rasismia, jos tämän totean? Sehän on umpifakta.

      Ai niin, tietyt faktat ovat rasismia.

      Miten jonkun pää kestää älyllistä epärehellisyyttä? Missä moraali?

      Poista
    11. Väitätkö sinä Tapsa, ettei Itä-Suomessa ole sijoitettuna päätöstä odottavia turvapaikanhakijoita?

      Poista
    12. Minä en kyllä tuommoista kokonaisvaltaista väitettä lue yltä.

      Jostain syystä valtaosa nuorista miehistä kyllä katoa etelän maalikyliin, ja itään jää, niin kuin lehdessäkin - en muista oliko se sinun linkkaamasi itäinen lehti vai joku muu itäinen lehti - todettiin: täällä on enimmäkseen perheitä.

      Isoissa kaupungeissahan voi ruveta ajamaan vaikka taksia, kuka vaan, että onnea vaan Turkuunkin, jossa sattui päivän lehtien mukaan tuore öinen taksikuskiraiskaus. (Juu, juu, kyllähän ne suomalaiset mieskuskitkin asiakkaitaan raiskaavat. Älä suotta hae linkkiä.)

      Poista
  6. "Also aber rathe ich euch, meine Freunde: misstraut Allen, in welchen der Trieb, zu strafen, mächtig ist!

    Das ist Volk schlechter Art und Abkunft; aus ihren Gesichtern blickt der Henker und der Spürhund."

    - Nietzsche

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Idealistia ei voi parantaa: kun hänen taivaansa osoittautuu helvetiksi, hän ottaa sen ihanteekseen."

      Poista
    2. "Taivaassa ei ole mielenkiintoisia ihmisiä."

      Tykkään myös tästä: "Tyhmä nainen on epänaisellinen."

      Poista
    3. Tähän sisältyy suuri viisaus:

      "Ei ole tosiasioita, on vain tulkintoja".

      Poista
    4. Niin, Nietzsche oli klassisen filologian asiantuntija.

      Poista
  7. Mankemang, näihin pohdintoihin auttaa ihan se, että katselee kylmänviileästi tilastoja, faktoja, maailman tilaa ja yhteiskuntia. Nietzsche on hieno ajattelija, ei siinä mitään.

    Jos me tahdomme vetää Nietzschen & Zarathustran johdonmukaisesti tähän nykykeskusteluun, niin siitä ei välttämättä tule kovin hyvää lopputulosta moneltakaan kannalta.

    Minusta tuntuu, että Nietzsche on ennustanut hienosti 1800-luvun lopulla sen mihin Eurooppa hajoaa, jos on hajotakseen - vaikka ei hän toki silloin nähnyt kaikkia muuttujia, mutta periaatteen näki.

    Nietzsche ei ollut mikään kommunismin, sosialismin eikä edes demokratian puolestapuhuja, se kannattaa muistaa noin alkuunsa.

    Mukavaa päivänjatkoa kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa itsellesikin, Vesa.

      Jostakin luin Nietzschen aforismin sosialismista:"Ketä vihaan enin tämänpäivän roskaväestä? Sosialistiroskaväkeä, Tshandala-apostoleita, jotka turmelevat työmiehen vaiston, ilon, hänen tyytyväisyydentunteensa pienellä olemisellaan, - jotka tekevät hänet kateelliseksi, jotka opettavat hänelle kostoa... Vääryys ei ole milloinkaan erilaisissa oikeuksissa, se on "yhtäläisten" oikeuksien vaatimisessa.."

      Poista
    2. Iines,

      näinpä pahasti meni sanomaan. Luultavasti näki sosialismissa kristinuskon maallistuneen version ja saman massojen ja "tasapäistämisen" vaiston. Nietzsche oli jyrkästi tällaista kehitystä vastaan. Mitäköhän hän olisi sanonut globaalikommunistien rajattoman maailman ideoista? Olisi pitänyt todennäköisesti pähkähulluina.

      Poista
    3. Olisipa hauska katsella katosta Nietzscheä, joka pölläytettäisiin pöllyävine habituksineen keskelle nyky-Helsingin The Global & International & Whole Vide Worldin kesäkokousta.

      Poista
    4. Vesa! Kuinka yhtenäinen Eurooppa olikaan 1800-luvun lopulla? Montako eurooppalaista sotaa käytiin 1900-luvulla?

      Poista
    5. Tosi monta! Eurooppa oli erittäin jännitteinen 1800-luvun lopulla jo. En viitannut ensisijassa siihen, että Nietzsche olisi ennustanut sotia vaan maailmankuvallisemman hajoamisen, joka tapahtui kai hieman myöhemmin, viimeistään silloin kun alettiin miettiä, mihin Euroopassa päädyttiin modernin projektista huolimatta ja osin sen myötä, ei tosin yksin. Siis tätä hajoamistahan tapahtuu yhä, prosessi jatkuu.

      Nietzschen kytkeminen suoraan joihinkin yksittäisiin poliittisiin / maailmanhistoriallisiin tapahtumiin ei ollut tässä olennaisinta. Eikä se, miten natsit lukivat Nietzscheä, joka kyllä antaa joitakin sytykkeitä siihenkin suuntaan mutta ei niin vulgaaristi kuin häntä luettiin.

      Nietzsche kuvasi Jumalan kuoleman ideallaan hyvin sen, miten käy heikoille jumalille (ideoille, aatteille, hankkeille, uskonnoille, joista tulee tai tahdotaan universaaleja ja jotka eivät sitten yllättäen enää pystykään aidosti yhdistämään ihmisiä) ja miten käy varsinkin kun niiden rapautumisesta ja hajoamisesta syntyy tilaa - se täyttyy aina uusilla jumalilla, esimerkiksi heimojumalilla eli ideologioilla ja uskonnoilla, jotka tarjoavat joksikin aikaa vahvan merkityskentän kannattajilleen (nivovat yhteen elämän asiat toisin kuin esim. moderni maallistuminen, joka usein eriyttää yhteiskunnan eri sektorit).

      No, tämä on ehkä liian pitkä ajatus kirjoitettavaksi tähän.

      Totta kai toivoisin, että demokratia ja universaalit ihmisoikeudet jne. hallitsisivat vastuullisessa muodossaan, mutta niiden voima tuntuu melko vähäiseltä juuri nyt.

      Euroopan olisi hyvä olla vahvempi, oikeastaan sen pitäisi olla. Nyt se on käymistilassa. Tulevina vuosina katsotaan millä ehdoilla se voisi olla vahvempi tulevaisuuden haasteiden edessä. Toivottavasti sellaisilla, että mahdollisimman monet voivat nuo ehdot allekirjoittaa.

      Poista
    6. Joku on sanonut Nietzcshestä, että häntä voi kukin lukea kuin piru raamattua, jokainen löytää hänen aforismeistaan tukea omille teeseilleen.

      Näin onkin. Sekailin eri paikoista Nietzschen ajatelmia ja totisesti, filosofi on monitulkintainen kaikessa tarkkuudessaankin.

      Itse näen hänet edelleen individualismin ja nihilismin kuninkaana. Hän oli käsittääkseni monen opiskelijan älyllinen idoli ennen kuin vasemmistovallankumouksen aallot rantautuivat akateemiseen älymystöön.

      Poista
    7. Näin on, Iines. Voi kunpa ihmiset olisivatkin pitäytyneet Nietzschessä ja oppineet sitten järkiinnyttyään häenestä pikku hiljaa pois - siis suhteellisen etäisyyden päähän mutta yhä tunnustaen osuvimmat lohkaisut, sillä N. on monitulkintaisuudessaan monessa asiassa ihan oikeassa. Tuosta toisesta eli vallankumouksesta on näkäjään paljon vaikeampi päästä eroon. Suoraan sanoen siitä on myös ihmisen maailmanhahmottamiselle aika lailla enemmän haittaa. Tämä on siis vain subjektiivinen mielipiteeni, jolle ei saa antaa liikaa painoa. Vasemmistolaiset ovat monesti ihania ja sympaattisia ihmisiä, mutta itse politiikka ei ihan tavoita sitä, mikä on kulloinkin menossa - asioita pitää katsoa niin sen maailmankuvan läpi, että jotain olennaista jää tajuamatta.

      Poista
    8. Jos Nietzschen vaikutus anarkismiin kiinnostaa, niin suosittelen luettavaksenne:


      http://www.academia.edu/30663015/Anarchistische_Deutungen_der_Philosophie_Friedrich_Nietzsches._Deutschland_Gro%C3%9Fbritannien_USA._1890-1947_Baden-Baden_Nomos_2016_

      Poista
    9. Kerropa mieluummin, Mankemang, miksi sinun mielestäsi tuo opus kannattaa lukea. Miten se kosketti nimenomaan sinua? 

      Mitkä seikat Nietzscheltä sinä näet merkityksellisinä nykyisissä anarkistiryhmissä eli mikä anarkiassa on nimenomaan Nietzschen perua? Kaiken vallan mitätöintikö? 

      Mitä Nietzsche sanoo instituutioiden vallasta opuksessa, vai katsotaanko yleinen nihilismi ja kulissien kaato tässä teoksessa järjestäytyneen anarkian symboleiksi?

      Poista
    10. Onko tämä einesbaari?

      Poista
    11. Tarvittaessa. Voit vapaasti kirjoittaa teoksesta. Lähinnä nuo esittämäni näkökulmat kiinnostavat eli se, mitä itse sait teoksesta. Anna palaa vaan.

      Poista
    12. Minä olen ymmärtänyt, että Nietzcen mielestä länsimaiden rappion syynä oli ihmistä latistava kristillinen orjamoraali. Itse pidän yleis inhimillista moraalia ja etiikkaa -joita virheellisesti nimitetään kristilliseksi- positiivisena.

      Poista
    13. Luin juuri Matteuksen evankeliumista Vuorisaarnan, ja se on minusta kaiken moraalin ja etiikan esiäiti. Ei sisällöstä nyt sen enempää, mutta eiköhän se ole juuri kristillinen moraali ja etiikka, josta nykyiset eettiset ihanteet versovat?

      En tarkoita, ettei ns. kristillisiksi nimettyjä hyveitä olisi muissakin uskonnoissa tai aatteissa, mutta länsimaiselle ihmiselle ne kai tulevat sieltä. Toihan kristinusko tullessaan myös opillisen sivistyksen, lukutaidon.

      Poista
    14. Meg, juuri noita N. kritisoi ja länsimaista filosofiaa platonismin osalta varsinkin. Olisi kyllä hauska tietää mitä täällä olisi ilman noita.

      Poista
    15. Vielä: se mitä itse olen saanut Nietzschestä selvää, viittaa siihen että hän kannatti tai ajatteli jonkinlaista aristokratiaa mutta ei ainakaan demokratiaa yhteiskuntamallina.

      Poista
    16. Onneksi viisaat muslimit säästivät meille hellenistisen perinnön. Tipalla oli, etteivät muinoiset kirkkoisät parabalaneineen tärvelleet kaikkea.

      Poista
    17. Vaan kerropa Mankemang, lisää aiheesta. Mistä säästyneestä perinnöstä - esimerkkejä pliis, itse olet erikoisen kiitollinen?

      Poista
    18. Tuolla ylempänä on sinulle vielä toinenkin vastausta odottava kommentti.

      Dialogia edistäisi se, että puhutaan itse sanallisesti eikä heitellä googleviisauksia kehiin.

      Poista
    19. Muslimit olivatkin ennen viisaampia.

      Antiikin perinnön säilyttäminen tarkoittaa tietysti lähinnä sitä, että tärkeitä tekstejä oli käännetty arabiaksi, joten ne eivät tuhoutuneet sotien ja valloitusten melskeissä.

      Toki oikeastikin viisaita löytyi, kuten vaikkapa persialainen runoilija ja tähtitieteilijä Omar Khaijam.

      Eikä nykymuslimienkaan ongelma ole viisauden puute, vaan uskonkiihko. Sen takia rahvas elää vielä keskiaikaa, minkä huomaa vaikkapa suhtautumisessa naisiin.

      Poista
    20. Mikä on se kulttuurinen asia, jonka vuoksi eettinen kehitys on pysähtynyt muslimien keskuudessa? Kaikissa muissa rikkaissa vanhoissa kulttuureissakin on edistytty, mutta kesiaika järkyttävine ihmisarvokäsityksineen ei vaan irtoa islamista. Ja nimenomaan arabien islamista. Mistä moinen pimeys vielä silloinkin, kun on tultu ihmisarvon maihin?

      Poista
    21. Niin, keskustelu on vaikeaa, jos porukalla ei ole samoja eväitä. Helppo ja hauska tapa perehtyä kirkon suhteesta tietoon (ja naisiin) hellenistisen ajan lopussa, on katsoa vaikka tämä elokuva:

      https://youtu.be/Y15dHSqpMzk

      PS. Iines! Muistelepa mitä Lähi-Idässä tapahtui osmanien kukistuttua.

      Poista
    22. Vesa! Epäilemättä Nietzsche kannatti politeiaa, joka Aristoteleen mukaan on demokratian jalompi muoto.

      Poista
    23. Täällä käydään dialogia eli käytetään omia eväitä, ei ratsasteta jättiläisten harteilla. Omat eväät ovat makoisemmat kuin kuolleet sitaatinpätkät.

      Poista
    24. Sinä Mankemang, et käytä oikein koskaan omaa ajatteluasi, vaan viittaat koko ajan itseäsi suurempiin henkilöihin, etkä kuitenkaan puhu heistä. Linkit ja sitaatit nyt vaan eivät yksinään keskustele.

      Poista
    25. Hauska olisi nähdä yksikin sinun ikioma mielipide.

      Poista
    26. Sanotaan vaikka anarkismista.

      Poista
    27. Tai vaikka Ruotsin kansanrintamahallituksesta?

      Poista
    28. En erityisemmin ole anarkismin ystävä. Uskon enemmän rakentamiseen ja sinnikkääseen yrittämiseen kuin repimiseen ja henskelien paukutteluun. En näe perusinstituutioita rajoittavina, vaan suojaavina, poliisi, palokunta ja pelastusarmeija. Ok.

      Poista
    29. Ruotsin hallitusuutisia en ole tarkoin lukenut. Olen kyllä ihmetellyt, onko se demokratiaa, että vaalien suuri voittaja jätetään ehkä pois hallituksesta.

      Poista
    30. Siinäpä sitä onkin ihmettelemistä, kun äänestäjistä 80% on sitä mieltä, että kusimulkkuja ei pidä ottaa hallitukseen.

      Poista
    31. Pitäisiköhän Ruotsin malli lanseerata meillekin?

      Ei äänestetä, ketä halutaan hallitukseen, vaan ketä ei haluta. Siitä sitten tiputetaan eniten ääniä saaneet pois.

      Poista
    32. Tarkoitatko demokratiaa? Eniten ääniä saivat ne, ketkä ennen vaaleja ilmoittivat, että eivät tule tekemään hallitusyhteistyötä kusimulkkujen kanssa. 80%

      Poista
    33. Äläpäs höpötä. Sinä et voi mitenkään tietää ihmisen motiivia hänen äänestäessään. Aika mautonta vihapuhetta.

      Ihmisellä on taipumus toimia positiivisten eikä negatiivisten yllykkeiden mukaan.

      Poista
    34. En minä mitään tiedäkään, vaan olen kuullut, että Ruotsissa 80% äänesti kusimulkkuja vastaan.

      Poista
    35. Suomessa lukema tulee olemaan 90%. Repikää siitä kääpiöt.

      Poista
    36. Ruotsissa muut puolueet ilmoittivat ennen vaaleja, etteivät mene samaan hallitukseen SD:n kanssa, eikä SD ollut suurin puolue. Nosti kyllä eniten kannatusta.
      Eli kyllä tuo meni aivan demokraattisesti.
      Ei 20%:a oikeuta hallituspaikkaan, jos 80%:a on sitä vastaan.
      Iines, intät nyt täysin höpöä. Hallituksen pitää nauttia parlamentin enemmistön luottamusta.

      Samuli

      Poista
    37. Toki pitää nauttia luottamusta, enkä sitä ole kieltänytkään.

      Todetkaamme tähän sitten vain, että eihän puolueiden vaalivoitoilla ole demokratiassakaan mitään merkitystä. Mitkä tahansa puolueet voivat verhojen takana sopia keskenään liitoista vaikkapa suurta ennakkosuosikkia vastaan.

      Äänestäminen taitaa olla turhaa. Voitaisiin suoraan sopia, keiden kanssa hiekkalaatikolla leikitään ja kenen ei ainakaan.


      Poista
    38. Tuosta Stefan Löfvenin pääministeriksi valinnasta sen verran, että hänethän nyt valittiin, vaikka noin 70 prosenttia äänesti häntä vastaan ja tyhjää.

      Kyllä ruotsalainen demokratia on kummallista. Ihan pistää nauruksi.

      Poista
    39. Otetaan esimerkki. Suomen kommunistinen työväenpuolue, joka vaatisi kaiken yritystoiminnan sosialisointia, saisi kevään vaaleissa 22%:a äänistä eli aivan valtavan vaalivoiton ja tulisi suurimmaksi puolueeksi.
      Pitäisikö KTP ottaa hallitukseen ja antaa jopa pääministerin paikka.

      Samuli

      Poista
    40. Mielestäni pitäisi antaa paikka suurimmalle vaalivoittajalle, oli se sitten vaikka hattivattien puolue.

      Olen siinä uskossa, että tämä on suoraa demokratiaa, jota kannatan. Eikö meillä näin yleensä ole ollut tapana toimia?

      Poista
    41. Aamun Hesarissa oli artikkeli Ruotsin hallitustilanteesta. Aina vain hassummaksi menee, sillä Ruotsissa hallitaan jatkossa EI-äänten voimalla!

      Naapurimaassa siis pääministeri tulee valituksi, kun hän EI saa parlamentin äänestyksessä EI-äänten enemmistöä.

      Siteeraan esimerkin:"Budjetista päätettäessä sosiaalidemokraatit, ympäristöpuolue, keskusta ja liberaalit voittavat äänestykset, kunhan vasemmistopuolue EI äänestä oikeisto-opposition ehdotuksen puolesta." (Suuraakkoset minun)

      Poista
    42. Ruotsalainen demokratia voi ihan hyvin, ei siinä mitään. Siellä muutaman vuoden asuneena ymmärrän sitä hyvin.

      Mutta tämä suomalainen infantiili tapa leimata eri mieltä olevat kusimulkuiksi ja kääpiöiksi minua jaksaa ihmetyttää.

      Miksi viljellä tällaista trumpilaista retoriikkaa? Ovatko oikeat eväät kuitenkin niin vähissä?

      Poista
    43. Voipi olla, että homma toimii, mutta minulle tällainen negaation kautta toimiva systeemi näyttäytyy laskelmoivana järjestelmänä, joka antaa mahdollisuuksia kieroiluun.

      Vaan laskelmointia politiikka kai paljolti käytännössä onkin.

      Poista
    44. Iines, mikä tuossa mättää. Monipuoluejärjestelmässä on lähes aina kyse kompromisseista. Vasemmistopuolueelle demarien tukeminen, vaikka sitten tyhjää äänestämällä, on parempi vaihtoehto kuin moderaattien tukeminen. Sopinee myös puolueen äänestäjille.

      Ja edelleen. Äänestäjille tehtiin ennen vaaleja selväksi mitkä puolueet eivät mene hallitukseen SD:n kanssa ja lupaus pidettiin.
      Jos maahanmuuton radikaali rajoittaminen oli äänestäjälle tärkein asia, niin hänellä oli mahdollisuus äänestää SD:tä.
      Viidennekselle se oli oikea vaihtoehto.

      Vähemmistöhallitukset eivät ole olleet harvinaisuuksia Euroopassa.

      Samuli

      Poista
    45. Varmaan mättää minun ajatteluni ja matematiikkani. On mahdollista, etten erota lopputulosta tuon ei-systeemin takaa. Aivot tekevät kuperkeikan, kuten geometriassakin.

      Olen ammatissani oppinut, että viestiminen on parasta silloin, kun se tapahtuu positiivisesti, mutta rehellisesti, ei negaatioiden kautta kieltämällä tai poissulkemalla. Herää epäilys, miksi systeemissä ei lasketa jaa-ääniä.

      Poista
  8. Iines, Luin jostakin, ettei taiteilija Jani Leinonen itse olisi luvannut antaa paheksuntaa aiheuttanutta patsasta näyttelyyn. Mene tiedä mikä on totuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leonoora, luin saman jo tuolloin kun aihetta esittelin.

      Kyse ei olekaan oikeastaan siitä, että teos on esitteillä, vaan siitä, että mielestäni Leinonen on alun perin valinnut väärin teoksensa sisällön, jos hän tahtoo pilkata markkinahahmoa (Ronald McDonaldia) tai sanoa sen avulla jotakin Israelin pommituksista.

      Kun siis mielestäni paikka ristillä kuuluu uhrille, tai kärsijälle, jollaisena markkinavoimaa en näe. Päinvastoin mieluummin.

      On kyllä täysin mahdollista, että en oivalla Jani Leinosen sanomaa tai olen ymmärtänyt sen väärin. Mitähän Leinosen McJesus oikeasti voisi viestiä? Kuva on siellä linkissä.

      Poista
    2. Harro Koskinen teki Sikamessiaansa jo 1969 - eli 50 vuotta sitten. Siinä on sentään vähän poweria, vaikka sanoma jäikin vähän epäselväksi.

      No, tuomioistuimen mukaan ei jäänyt: se oli ankarasti tuomittavaa jumalan pilkkaa, ihan samoin kuin vähän aiemmin Salaman hupaileman muurarin pilasaarna sekä näinä päivinä kansanedustaja Halla-ahon pilailema yleisen syyttäjän ärsytyskirjoitus.

      Mutta mikä todellakin on McJesuksen sanoma? Ei siinä ainakaan Mäkkäriä pilkata, joten muotoilisin sanoman näin:

      "Teidän pikkuporvarillisen ahneutenne tähden roikun ristillä kaikkien maailman nälkiintyvien puolesta, aamen ja anteeksi."

      Poista
    3. Aika hyvä, Tapsa!

      Voisi sanoa myös, että ilmaston pelastamisen vuoksi luovun lihasta ja siirryn vihannesosastolle....

      Tällöin Ronald McDonalds olisi uhrisankari. Vai mitä?

      Poista
    4. Jani Leinosta en usein ymmärrä ja usein, jos olen ymmärtäväni, en yhtään tykkää. Mutta diggaan ihan s-tanasti Hyvinkään rautatieaseman viereiseen betonipenkereeseen tekemästään työstä, jossa tematiikkaansa, kuten usein, liittyy suuryritysten mainoksiin, ja on vielä liitetty Eino Leinon tekstiin: "Tietä pitkin tien on vanki, vapaa vain on umpihanki".

      Melkein joka kerta, kun hurautan junalla ohitse, vilkaisen.

      Poista
    5. Tuo säe on itsessään niin hieno, että se kyllä kestää tuon Leinosen tulkinnankin.

      Poista
    6. Eikka Leikalta pyydän anteeksi, että kirjoitin lauseestaan kaksi sanaa väärässä järjestyksessä.

      Poista
    7. Sikamessias ei ehkä toimi tänään, mutta olihan se omana aikanaan koko establishementtia ja silloista ilmapiiriä ravisteleva juttu. Ei silloin olisi piispoja uskallettu sanoa juopoiksi, tai pappeja mielisairaiksi perusarvojen herjaajiksi, terkut pappi M:lle, eikä sitä ainakaan, heh, olisi missään julkaistu.

      Poista
    8. Olihan papeissa toki se kommari Pursiainen, mutta ei häntä silloin tai myöhemminkään kukaan kuunnellut. Lisäksi oli niitä kuolaa suupielestä valuen ja horkassa täriseviä, kadotusta ja helvettiä syntisille vaativia pastoreita.

      Poista
    9. Pappi "M" oli tekstissäni ihan teoreettinen, eihän sellaista voi ollakaan, eikä ainakaan minua voi haastaa oikeuteen, kuten joitakuita. Kunnioitan pippejä, pappeja ja pastoreita, ihan saatanallisen paljon hyvää edistävinä!

      Poista
    10. "Ken tietä käy, hän tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki".
      On muistaakseni Aaro Hellaakoskea.

      Poista
    11. Harro Koskiseen - saaristovenepurjehtijaan - minulla on vähän ambivalentti suhe. En tiedä saisiko tämmöisistä edes puhua, ehkä ei, mutta mietin mikä moraali minulla näistä on puhua... ei ainakaan vilpillinen. Harrohan pani paksuksi mun ensirakkauteni, Aishan (kirjoitetaan myös Aissa). Kun Aissa oli raskaana, minä olin armeijassa ja kihloissa Hilkan kanssa, kirjoitin Aishalle että "kun pääsen täältä, muutetaan Ahvenenmaalle, olen kartalta katsonut paria kylää, kyllä mä huolehdin sun muksustas". oska rakastin häntä. Näin ei sitten kumminkaan käynyt. Harmi. Paitsi ei sekään mikään harmi ollut. Mutta se oli harmi, niin syvästi koski minuun se että myöhemmin - monta kymmentä vuotta myöhemmin - sain tietää että Aishan lapsi oli tehnyt itsemurhan. - Vittu kun se koski minuun! Se koski kamalasti. Itken nyt kun kirjoitan tätä, en voi ajatella kaikkia asioita, en pysty.

      Poista
    12. Tästä muistui mieleeni kuinka ulkomaanmatkoilta palattuani pakkasin ja ahtasin Herttoniemen asemalla Jeddaan meneviä kontteja rahtivaunuihin. Laitettiin sinne sekaan tissikuvia Nyrkkipostista. Pyydän anteeksi.

      Poista
    13. Muista Herttoniemi/Hertonäs. Voi että se oli ihanaa aikaa, Nyrkkikyllikit sun muut, ja Kekkonenkin eli vielä. Ja piipussa paloi Cameli. Ja kainaloissa kutisi RON-ol-RON dödö. - Hitsi, saispa sen ajan jälleen tänne - oi Marilyn oi Marilyn - takaisin niin...

      ihmettelisin. Vittu, että ihmettelisin.

      Poista
    14. Ei ollut cameli vaan Caravelle -piipputupakka. Vaikutat ihan, saatana, nöösipojalta.

      Poista
    15. Merikapteenin suusta olen kuullut, että jo muinoin, siis vuosikymmeniä sitten oli ihan tavallista että merimiehet kus.. siis virtsasivat riisisäkkeihin. Sitä en ole kuullut onko nykyään moinen meno muuttunut.

      Poista
    16. Olen varma, että vastaavanlaisia tekoja tapahtuu arvaamattomissakin paikoissa. Ihminen voi tehdä pientä jäynää tuotantoprosessin eri vaiheissa. Sylkäisemällä sinne tänne, kusaisemalla juomaan tms.

      Luojan kiitos, automaatio estää nykyään tällaiset!

      Poista
  9. Muuten, lukekaa ystävät nyt evankeliumeja, jos ette ole ennen lukeneet. Niitä on yhteensä vain noin 150 sivua, ja niihin ehkä palataan Einesbaarissa ennen kevättä. Itse yllätyin jo Matteuksen ensi sivulla. En nimittäin ole tiennyt, että Josef, tuo Pyhän Hengen siittämän Marian kihlattu, aikoi ensin hyljätä hänet Pyhän Hengen tekosen vuoksi. (Ah, minkä draaman tästä saisi!)

    Hyvältä näyttää siis draaman kaari. Jatkanpa lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäpä järkytys! Noin huonostiko sinä heitukka luit nuorena Raamattusi!?

      Ja olihan Joosefin tarinan uskottavuudenkin vuoksi harkittava Marian hylkäämistä. Sillä ellei olisi harkinnut, olisi kai tiennyt kuka Marian tuohon tilaan saattoi... Ja se sitten siitä neitseellisestä syntymästä.

      Poista
    2. Syvästi häpeissäni myönnän valtavan aukon sivistyksessäni. Raamatullinen tietouteni on ohuella pohjalla, ja ns. historialliset tapahtumat ovat peräisin koulun kirkkohistorian tunneilta, joilta en muista mitään.

      Tähän mennessä, luettuani nyt Matteusta jonkin verran, myönnän yllättyväni pyhän kirjan helppolukuisuutta ja ajallista nopeatempoisuutta.

      Juuri kun Jeesus syntyy, ja on kastettu, hengen voima tempaa hänet erämaahan perkeleen kiusattavaksi ja sitä tietä sitten parantamaan sairaita ja saarnaamaan Vuorisaarnan oppeja.

      Yhdestä kohdasta tähän mennessä olen kyllä eri mieltä, hyljätyn osasta. Miksi Jeesus ei armahda hyljättyä, vaan hänen auttamisensa on paha teko? Kaikki muut rikollisetkin hän armahtaa puheissaan. Minusta tämä on epäloogista.

      Poista
    3. ”Mitä tekemistä Ateenalla oikeastaan on Jerusalemin kanssa? … Kristuksen jälkeen meillä ei ole tarvetta spekuloimiseen eikä evankeliumin jälkeen tarvetta tutkimiseen.”

      - Quintus Septimius Florens Tertullianus, kirkkoisä

      Poista
    4. Neitseellinen syntyminen sinällään ei mahdotonta ole edes nisäkkäillä, ainakaan teoriassa. Mutta jos siis munasolu tollain vaan itekseen alkaisi versoa ihmistainta - joka siis teoriassa ei ole mahdoton juttu, käytännöstä en yhtä varma ole - niin tämä lapsi olisi 100%sti klooni äidistään. Ja tässä tälläinen jääräpää kuin minä - ei, en ole ateisti, uskonnoton vain - rupee miettii että "voi jumansukka sentäs". Koska... missään maalauksessa (valokuvakoneitahan siihen aikaan ei kellään vielä ollut) Marialla ei ole partaa... Jeesuksella taas on. Pitkä tukka oli kummallakin, se on plussaa, se riittää. Tai ei siis riitä mihinkään jos ajatella "neitseellistä synnytystä". Pitää ottaa kielestä/sylkirauhasista DNA -näyte. Se paljastaa kaiken. Mutta ikävä kyllä 2000 vuotta sitten kukaan ei tiennyt dnaasta mitään; jos joku siitä edes vihjasi, sitä lyötiin matkapuhelimell... anteeksi, sandaalilla päähän. Kovalla, kamelinahkaisella sandaalilla. Ja se siitä.

      Ehdottaisinkin: että vedettäisiin kummaltakin, siis Marialta ja hänen PoikaJeesukseltaan pikkupöksyt nilkkoihin ja vertailtaisiin näin esiin tullutta anatomisia spektaakkeleita... tai mitä ne nyt ovatkaa, olkoon mitä tahansa. - Jos ovat samanlaisia genitaaleja, okey, uskon neiseelliseen syntymisen ihmeeseen. - Miksen muka uskoisi?

      Poista
    5. Tiettävästi pyhä henki meni korvan kautta alaikäisen neitsyen kohtuun.

      Poista
    6. Kas kun ei sieraimen kautta.

      Poista
    7. Kyllä se oli naapurin Eljakim, joka tiesi, mistä mennään sisään.

      Jestas, miten riettaita kommentteja täällä on heti, kun siirryttiin Pyhään Kirjaan. Hyi minuakin.

      Poista
    8. On epäilty suostumustakin #metoo

      Poista
  10. Minä taas tässä Matteusta (melkein) vapaaehtoisesti kun luen, niin koko ajan törmään siihen että "ai jaa, täähän on vanha juttu". Tuhannestri jo kuultu. Niin kun ne onkin, näitä ns. elämänviisauksia on saanut kuulla koko ikänsä, Copyright by Jesus, "älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi", yms. Noh enhän minä kettään tuomitse kun toivottavasti ette tekään. - Tosin olen vasta alkusivuilla tätä ensimmäistä Apostelijaania, enkä tiedä vielä mihin juoni tästä vielä kehittyy. Toistaiseksi kaikki on ihan Oykey - pääasiassa sellaista filosofista pölinää... mistä tykkään. Kun actioneista en tykkää yhtään.

    Ps. Jännä juttu se (liekö tuo eds totta?) että aina kun jollekin henkilölle vähän päästä (= seuraavana päivänä) tapahtuu jotain jännää, niin Enkeli tulee sille edellisenä yönä ja sanoo sille: "kuulepas äijä, huomenna sulle tapahtuu sitä sun tätä, läpäti läpäti lää, etc..." Kyllä minäkin haluaisin uskoon tussahtaa (tai lätkähtää) jos noin mukavia kavereita öisin mun sängyssäni vierailisi. - Enkä nyt tarkoita mitään fyysistä kontaktia heihin, ehei, kyllä minulle platooninenkin suhde riittää... kun kyse kumminkin henkiolennosta on.


    Toinen asia on - ai niin tästä puuttui tämä Ps. - on, kun tämä Luukas luettelee näitä Josefin sukulaisia, mm. että "Serubabelille syntyi Ablud, Abludille syntyi Eliakim, Eliakimille Asor, Asorille syntyi Akim, Akimille syntyi Eliud, Elidudille syntyi Elesar, Eleaserille Mattan, Mattanille Jaakob, Jaakobille Joosef..." En minä sitä pahana pidä - miksi pitäisin - ette. Mutta jos itse olisin Serubabaabelin isoisänisoisänisoisä...etc...pojanpojanpojan poika, voisin väittää luokkakavereilleni voimistelutunnilla että "hej, Jeesus on mun sukulaisia". -Olisihan se sentään pikkupojan maailmassa jotain!



    Ja jos joku (Kehveli?) on sitä mieltä että tällaisilla puheilla loukkaan hänen uskonnollista vakaumustaan yms. ja pamauttaa mua nyrkillä mun poskeen... käännän kyllä toisenkin posken sille kenkkuilijalle, ja sanon "tinttaa tohonkin!". - Mutta kolmatta kertaa ei mua kukaan lyö. Tai jos lyö niin minä boxautan takasin! (olenhan ex-ElisAsk)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. - Jeesuslapsi ympärileikattiin kahdeksantena päivänä. Mitä tapahtui pyhälle esinahalle!? Kysyn vaan.

      Poista
    2. Tottakai, Mikis, ne ovat kyllästymiseen tai sen rajoille kuultuja juttuja, mutta sen takia ne ovatkin tärkeitä, meidän kulttuurimme. Se mihin olemme kasvaneet Saunasta ja sisusta olen niistäkin kuullut kyllästymisen rajaan. Saunasta en juuri välitä ja sisu nousee usein kaulaan tämän elämän sekalaisten sattumuksien edessä.

      Mankemang, mikä vitun kahdeksas päivä?

      Poista
    3. Esinahka haudattin maahan ja siitä kasvoi ateistien yhdyskunta!

      Poista
    4. Arvelinkin, että meissä on vuorisaarnaa.

      Poista
    5. Siis mikis, kaikki on minullekin Matteuksessa toki tuttua, jopa useat sanamuodot, joitain yksityiskohtia lukuunottamatta, joihin nyt haluan kiinnittää huomiota. Tarkoitin aukolla vain sitä, että en ole itse lukenut systemaattisesti Raamattua. Nyt kun luen, huomaan siis minäkin, että tapahtumat ovat peräti tuttuja.

      Enkelit ovat kieltämättä määräävässä osassa. Joosefillekin ne sanelivat, että äläpäs miekkonen yhtään yritä karkuun vaan korjaa morseimesi kuin kunnian mies.

      Poista
    6. Eikös esijuttu revennyt Golgatalla? Vai muistanko väärin?

      Kautta kaikkien pyhien, anteeksi, se olikin esirippu. Räävittömyys ja mauttomuus tarttuu. Seurasin tänään nimittäin piirtäjä Ville Rannan kikkelikuvasta noussutta keskustelua.

      Poista
    7. https://www.natgeotv.com/fi/pyhan-esinahan-etsinta

      Poista
  11. Riku Riemu! Juutalaiset pojat ympärileikataan kahdeksantena päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, vai niin, miksi se on erityisen kiinnostavaa? - Oletko enemmän yhdeksännen päivän miehiä?

      Poista
    2. "Mankemang, mikä vitun kahdeksas päivä?"

      Poista
    3. Viikossa on seitsemän päivää, juutalaisten mukaan, kuten Jeesuksenkin, seitsemäs ja lepopäivä on lauantai. En ymmärtänyt ajamaasi ajatusta, että munanleikkuusta aikaa mitataan.

      Poista
    4. Pojat, pojat vertailkaa vaan kummalta on leikattu enemmän! - Juice kertoi että Juankoskella yks äijä voitti joulukinkun kun se oli palkintona siitä kellä heistä on "pisin"... siis siitin. (Hitsi kun Iinekseltä tarttuu tällainen rivouoksien puhuminen! No, niin.) No niin, isäntä kun tuli kotiinsa niin emäntä soimasi häntä: "voi jumalauta kun tässä saa hävetä silmät päästän kun sinä kylillä kaluasi näyttelet..." etc etc etc. Ukko luimisteli ja puolusteli... että... "en minä sitä kokonaan näyttänyt, sen verran vaan että voitin". (huokaus) Minä tässä kisassa olisin taas tullut kolmanneksi, kun aikoinaan Lounais-Hämeen Teinien runokilpailussa, jossa oli vain kaksi osanottajaa. Ja siis tietysti jos tässäkin skabassa olisi ollut vain kaksi osanottajaa.

      hmnh.

      Poista
    5. Juu, Mikis, mutta yksi valkoinen nainen halusi mustalta mieheltään ensin kaikkia mahdollisia isoja omaisuuksia ja mies lupasi kaiken. Viimeisenä nainen toivoi metrin mittaista kullia. Äijä lupasi leikata liiat pois.

      Poista
    6. Muistan, muistan Rio de Janeiron hiekkarannalla kun kerran "skönen skönerinä" loikoilin... oli vapaapäivä mulla botskista... niin merestä nousi alaston kenkälankinruskea mies. Jolla oli SE n. polviin asti. Siis Se. Aurinkotuoleissa istuvat naisihmiset katsoivat kauhistuneena häntä, tai siis tuota... tai ei siis kauhistuneena vaan... miksi sitä nyt sanoisi... yllättyneenä. (Ettei olisi rasisti.) Hän, tuo ruseka ihminen kuin kahvinpapu, tuli luokseni ja kietoutui kylpypyyhkeeseen ja katseli hämillisenä yhä häntä tuijottiva rouvaihmisiä. Ja kysyi minulta: "Mitä nuo ihmettelevät. Eikö se teillä valkoihosillakin kutistu kun käy kylmässä vedessä uimassa?"

      Poista
    7. Juu, tietysti niin, kutistuuhan se kylmässä kaikilta. Jopa hiireltä Väyrysen mittoihin .

      Poista
    8. Skönen skönärillä sitä paitsi vain paisuu. Melkein kuin Silja Serena, mutta paljon pienempi. Jotain pelastus- ja herra-armahda veneen väliltä.

      Poista
    9. Nyt minä tunnen itseni ihan Woody Alleniksi. Hän kirjoitti nuoruudessaan helkkarin hyviä komedian punchlinejä. Sitten hän alkoi oman elämänsä koomikoksi. Siihen minusta ei ole, Woody on suuri, vaikka itsellään on pieni ja punatukkainen.

      Poista
    10. Ihme harha, Woody on fiksu.

      Poista
  12. Alkuseurakunnan "Jeesuksen" -kuka hän sitten olikin- eettiset opetukset ,kuten kultainen sääntö on tunnettu varhaisimmilta ajoilta. Niezchen kritiikki "kristillistä" orjamomoraalia kohtaan johtunee Darwinin polveutumisopista ,joka tuolloin vulgääristi laajalti tulkittiin yksilöiden , heimojen ja lajien kirjaimelliseksi olemassaolon taisteluksi. Jolloin heikkojen kuului karsiutua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Darwinia ehkä kaikkein kohtalokkaimmin tulkisi väärin Adolf Hitler. Kyse ei ole taistelusta jossa "vahvin säilyy, heikoimmat karsiutuvat". Ei, se on soopaa. Niin Berijan tarhoissa kuin Saksan keskitysleireillä vahvimmat kuolivat ensimmäisinä: heille ei riittänyt hiilihydraatteja. Sitkeimmät - eli muuntautumiskykyisimmät - säilyivät. Jos säilyivät hekään... no, kuolivat kumminkin viimeisinä.

      Luonto on ovela, me luulemme että se on erotuomari joka muuttaa koko ajan sääntöjä minkä mukan pitää pelata. Ei se muuta, ei se tee mitään, ei sillä ole agendaa. Mikä organismi tahansa mikä sukupuuttoon ei kuole, säilyy vain oveluuttaan/sitkeyttään - ei vahvuuttaan.

      Poista
    2. Anteeksi MEG että tässä taas päsmäröin kuin joku Besserwisser konsanaan! Esitin vain mitä luulen tietäväni, en sen pätevyydestä mene takuuseen, minun tietoni ovat ikivanhoja. Biologiankin totuudet tänään ovat varmasti toisia kuin toissapäivänä, siis silloin kun niitä yritin kallooni sulloa. - Voin olla aivan väärässä.

      MEG, kommentoit harvoin mutta aina sinulla on sanottavaa. Arvosta semmoista, ja Sinua.

      Poista
    3. MEG puhuu vähän, mutta asiaa. Aina en kanssaan ole samaa mieltä, mutta niin se elämä menee .

      Poista
    4. Darwin oli tiettävästi Nietzschelle tuttu Schopenhauerin kautta varmaan, mutta Reetu ei ollut pessimisti.

      "Das Leben ist wert, gelebt zu werden, sagt die Kunst, die schönste Verführerin; das Leben ist wert, erkannt zu werden, sagt die Wissenschaft."

      Poista
    5. Ilman musiikkia elämä olisi erehdys, sanoi Nietzsche.

      https://youtu.be/Sv5YIW8Hf8I

      Ymmärrän tämän niin, että filologi näki musiikissa vapauden.

      Poista
    6. Tänään kuule tulee - oi köyriväselkäinen Musta Kissa - Sergio Leonon "Huuliharppukostaja". Rakastin pikkupoikana Länkkäreitä, sen jälkeen en ole sietänyt niitä. Mutta luin jostain - ei, en Raamatusta - että kunniarvoiset elokuvakriitikot ovat arvostaneet tämän rainan maailman 16:ksi toista parhaaksi leffaksi ikinä. - Se on niin jumalattoman isosti sanottu että täytyy katsoa.

      Poista
    7. Oliko Nietzsche, kun tuntui oikein pahalta? - Voi olla, että oli, ihan sekopää kuitenkin oli. NIETZSCHE OLI ÄÄLIÖ JA HOMO Sano se vaikka ruotsiksi . Suomeksi tai ruotsiksi.

      Poista
    8. Ja siis musiikki tässä on hyvin oleellista. - Täytyypä kuunnella.

      Poista
    9. Sanotaan, että Sergio tappoi länkkärin.

      Poista
    10. Riku Riemulle:

      https://youtu.be/Nxt_7sD9znM

      Poista
    11. Lopetin tuon leffan katsomisen 5 minuuttia sitten. Ihan täyttä roskaa, suorastaan Paskaa, en käsitä mikä tässä on hyvää. Tämä on maailman 16ksi toista huonoin elokuva, mielestäni. Tai enhän minä siitä nähnyt kuin noin 30 minuuttia, siitä oli 29 minuuttia liikaa. Voi helvetti!

      Poista
    12. Ihmettelen ettet aiemmin, koska oot nähnyt sen niin monta kertaa. Sulla oli bronsonpipo.

      Poista
    13. Minusta on aina kiva kokemus kun on väärässä, tosin nyt ns. "asiantuntijat" huijasivat minua, minä olin väärässä kun uskoin heihin. Saamarit vyötiäiset! Minusta on kiva olla väärässä silloin kun itse on väärässä, ei tällainen ole kivaa kun toiset houkuttelevat minut hölynpölyyn. Hitsi, kun hermostuin! Olen elokuvafani ja tämä oli roskaa. Mikael Fräntiä minun on ikävä, olimme melkein aina samaa mieltä - ei aina mutta 92%sti. En häntä tavannut livena mutta Hesarista luin arvostelunsa, useimmiten olin samaa mieltä. En ole mitään mieltä jos en ensin näe näytelmää/elokuvaa/taidetta. Tämä on aivan nöyryyttävää että kehuin teille elokuvaa jota en ole itse nähnyt, kehuin sitä kun se kuulema arvovaltaisten kriitikoitten mielestä huippu-Top-Ten... paskan marjat!

      (huokaus)

      Olen tosi pahoillani teidän puolesta! Anteeksi.

      Poista
    14. " ... Ihmettelen ettet aiemmin, koska oot nähnyt sen niin monta kertaa. Sulla oli bronsonpipo. ..."

      Tätä repliikkiä en nyt ymmärrä vaikka yritän? En ole Sergio Leonolta nähnyt tätä ennen nähnyt mitään, ja toivon (poisluettuna tietysti painajaisunet) etten tämänkään jälkeen mitään häneltä. - Arvostamani elokuvaohjaajat ovat 1) Ingmar Bergman 2) Federico Fellini 3) Tarkovski 4-399) moni, hyvin hyvin moni muu.

      Poista
    15. Schopenhauer oli Niezchen yksi oppi isä. Mutta kuoli ennen Lajien synnyn ilmestymistä.
      Huuliharppukostajassa on turhaa kliseinen päähenkilö huuliharppuineen, joiden tarkoitusta en ole ymmärtänyt.
      Muutenhan kuvaus rautatien tulosta eturistiriitoineen on hyvä. Ja musiikista tullut ikivihreää.

      Poista
    16. Tarkka huomio MEG! Pessimismi+evoluutio.

      Poista
    17. Aina se ruotsalainen elokuvaohjaaja Ingrid Bergman nousee esille. Elokuvansa alkua, kun katsoo viisi minuuttia, on jo täydessä unessa. Katselin vissiin Teemalta juuri dokumenttia Ingr...Ingmarista. Pappielokuvaan halusi näyttelijälle todellisen tuntuisia ahdistuksia epäuskossaan. Laittoi näyttelijän lääkärin valehtelemaan, että tämän sairastama sairaus on vakavampi kuin on luultu. Äijä näytteli onnistuneesti suurta tuskaa, mutta psykopaattiko se Bergman oli, ei tuollaista tehdä. Ja kaikki elokuvansa käsittelevät häntä itseään, tylsää ruotsalaista porvariskodin poikaa, josta mielenkiintoisen saa vain valehtelemalla ja muistamalla asiat väärin.

      Bronsonin Väkivallan viholliset olivat vastenmielisimpiä ja huonoimpia näkemiäni elokuvia. Omatekemänsä olivat useimmat aika lailla huonoja, Huuliharppukostaja kuitenkin ihan A1:stä.

      Pyhä kolmikko, Clint Eastwood, Lee Van Cleef ja Eli Wallach, joista Eli on ehkäpä kaikkien aikojen suurin näyttelijä. Sergio Leonen edessä hattu pois päästä.

      Tauno Palo ja Palokunnan talo, miksei Suomessa ole koskaan tehty hyviä elokuvia? - No jaa, ehkä kaksi tai kolme. Onko toivoa neljännestä? - Tuskin.

      Poista
    18. Kaksi on suomalaista näyttelijää, joilta katson kaiken eteeni osuvan. Aku Korhonen ja Antti Litja.

      Viitti tässä nyt kertoa sellaisia näyttelijöitä, joita en koskaan katso. Paitsi tietysti Tom Cruise, näkiessäni vilauksen, vaihtuu kanava alta aikayksikön. No jaa, suomalaisista maininnan ansaitsee Juha Sipilä, keskustan kieroin kaveri, lestadiolainen kumisetä.

      Poista
    19. MEG! "Schopenhauer tunsi Darwinin teorian arvioiden pohjalta ja piti sitä ”latteana empirisminä”. Hänen mukaansa evoluutio on todellinen ilmiö, mutta sitä on tarkasteltava ymmärtäen, että olio sinänsä on sen agentti — ei pelkästään empiirisesti."

      http://filosofia.fi/node/6847

      Poista
  13. po. toivon että tämänkään jälkeen en mitään häneltä näkisi. Ja siis sijat 4 - 399 ovat tavallaan valinnaisia. (paljon italialaisia, paljon ranskalaisia, aika paljon venäläisiä, paljon englantilaisia, aika vähän amerikkalaisia, jokunen japanilainen, pari suomalaista, myös sekä ruotsi- että tanskalaisia, ei yhtään norjalaista, saksalaisia sentään muutama eikun aika paljon kun mennään 1920-1930 luvulle ja zum Beispiel Fassbinderiin, on niitä muitakin... Esimerkiksi koko espanjankielinen maailma. Paljon hyviä. Mutta ei kaikkia yht'äkkiä muista.

    Ja minkä helevetin takia pitäisikään muista!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä leffa on hyvä leffa. Nietzsche olisi sanonut, jos leffan olisi nähnyt.

      Poista
    2. Kuuleppas Naukumaija, Nietzsche ei elokuvia katsellut eikä tietokonepelejä pelannut. Muuten oli nörtti; siinä olen samaa mieltä kanssasi. Äitiäänkin ikävöi hän - kuten kaikki saksalaiset nerot, ei siinä mitään uutta. Jos ei mitään vanhaakaan. Eikä nokan koputtelua. - Mutta jos mustan kissan Nietzsche olisi nähnyt - taikauskoinen kun oli - olisi ottanut sitä hännästä kiinni ja VIUH VIH VIUH pyörittänyt sitäkuin moukaria. Ja päästänyt sitten irti. Kattiparka olisi lentänyt Rein -jokeen asti. Jossa kalastajat juuri kokevat rysiään, ja yksi niistä - se oppipoika vasta - sanoo "ohoh, täällä lentelee kissoja"... Ja muut sanovat sille, kädet täynnä kaloja, että "älä ny unta nää". Eikä se si enää... mutta kissa ui vastarannalle, karistelee vesipisarat turkiltaan ja katselee vihaisen näköisenä ympärilleen.


      seine Länge ist es

      Poista
    3. Kusit kuitenkin housuusi tuon tunisialaisen kaunottaren, Claude Joséphine Rose Cardinin, tähden.

      Poista
    4. Hus siunakkos kus sä tommotis puhelet!

      Poista
    5. Kattosisit ny vaa telkkuu ku Niskane näyttelee!

      Poista
    6. Jos, Mankemang tarkoitit Mikko Niskasen kahdeksaa surmanluotia, niin se on hyvä elokuva. Mikko Niskasen usein patetiaan yltävää mielikuvitusta,kuvitteellista kokemusta, joka sellaisenaan on mielenkiintoista. Psykopaattimurhaaja Tauno Pasasesta se ei kuitenkaan kerro. Pasanen tappoi viisi ihmistä, koska se on osa sisintään, ei siksi, että jokin ulkopuolinen asia tai ihminen olisi häntä siihen ajanut. Viimeinen uhrinsa oli vaimonsa.

      Poista
    7. Niskanenhan teki Pasasesta sympaattisen hahmon. Siinä hän - ja moni muukin - oli tosiaan väärässä, että Pasanen teki joukkomurhan yhteiskunnallisten olosuhteitten vuoksi.

      Enemmistö maailman ihmisistä kärsii puutteesta, kurjuuksista ja monenlaisista sairauksista. Eivät he kuitenkaan tee joukkomurhia ja vaimon murhia.

      Kyllä syyt hirmutekoihin löytyvät ihmisen oman pään ja mielen sisältä, eivät globaalista tai vähän pienemmästäkään vastoinkäymisestä.

      Surmanluodit on parhaimmillaan oman aikansa mainio kuva. Tuo on kuitenkin juuri noin, että ei se kerro Pasasesta vaan Mikko Niskasen maailmankuvasta.

      Poista
    8. Ennen armahdusta Pasesta kerrottiin lehdistössä, että oli vankilassa tullut hurskaaksi uskovaiseksi. Välittömästi armahduksen jälkeen alkoi armoton viinakiljuralli. Puolentoista vuoden päästä pääsee vapaaksi myös toinen hurskaaksi uskovaiseksi muuttunut mies, jota voisi kuvailla sarjamurhaajaksi. Heh, pääsee psyko vielä kaitsemaan uskovaisia hengenhädässään.

      "Pasanen kuristi Liisan hengiltä. Pasanen oli varannut itselleen ja Liisalle perjantaina viikonloppua varten kaksi pulloa Koskenkorvaa ja noin kymmenen pullollista olutta. Lisäksi hän oli tehnyt yli puoli ämpärillistä kiljua, joka oli valmistettu lisäämällä hiivaa ja sokeria kotikaljaan. Perjantaina juodun Koskenkorvan jälkeen juopottelua oli jatkettu lauantaina kiljulla. Liisa oli sammunut jo ennen puoltapäivää, mutta herännyt jälleen iltapäivällä. Koska Tauno Pasasen jalat eivät kestäneet juomisen takia kävelyä, kävi Liisa hakemassa kioskilta mehua laimennukseksi, sillä juomista jatkettiin jälleen Koskenkorvalla." - Wikipedia

      Poista
  14. Yleltä vilkaisin juttua, jonka mukaan Oulun poliisi pohtii, menikö se tiedotuksessaan liian pitkälle. Ongelma heille siis on, että ihmiset suuttuvat, jos muun maan lahjat raiskaavat lapsia. Ties vaikka vihapuhetta kirjoittaisivat ja se on sentään kaikkein pahinta!- Hallituksen ykkösprioriteetti on saattaa vihapuhujat ankariin rangaistuksiiin.

    VastaaPoista
  15. Voi, Riku, nyt on media tulvillaan hyviä ihmisiä selittelemässä typertyneille ihmisille, miten laajasta ja vanhasta kotimaisesta ilmiöstä on kyse.

    Katselin eilen A-studiota, jossa toimittajan tähtihetki oli se, kun hänen paikalle kutsumansa Suurasiantuntija antoi ymmärtää, että suomalaislapsia käyttäneiden miekkosten karkotus ei taida nyt käydä, kun se ei ole mikään maanpetturuus tai muu iso valtiota uhkaava rikos. Ja kun kuolemaan ei voi ketään lähettää.

    Että pidetään vaan raiskarimiekkoset hyvänämme. Ensikertalaisina he saavat taatusti hyvän kohtelun ja kivan tuomion, josta puolet pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin luullut kyllä, että ihmisillä moraali olisi herkempi kuin miltä nyt näyttää.

      Vain harva välittää siitä, että pelastetut miehet eivät olekaan kiitollisia elämänsä saamisesta takaisin, vaan päinvastoin, osoittavat halveksuntaa meitä kohtaan ja antavat piut paut Suomen laille ja yhteiskuntajärjestykselle.

      Tämä on moraalirikos, rikos ihmisyyttä vastaan ja se puistattaa minua, ettei siitä piitata.

      Poista
    2. Perustelu: Koska meillä on omia rikollisia, täytyy hyväksyä osan "pelastettavista" olevan rikollisia, on täysin kestämätön.

      En minä tietenkään näitä asioita kovin hyvin ymmärrä, toisin kuin hyvät ja autuaat ihmiset, joille hyvyys ja suvaitsevaisuus tulee ihan luonnostaan, ilmeisesti Leninin ja Stalinin perintönä.

      Kyllä se on ihmisyyden perusta, että joitain ei pidä pelastaa ja heidät voi hyvin lähettää takaisin, kuoleman uhasta huolimatta. Ihmisten päiden kantamisella valokuvissa ylvästelleet voi hyvin lähettää vaikka kuun kiertoradalle. Isisin leireillä mukana olleet on kaikki karkoitettava, ei mitään väliä minne. Kansainväliset sopimukset, heh, sellaiset eivät ikinä sido kuin pientä mutta nöyrää Suomea, muut niistä vitut välittävät.

      Poista
    3. Viranomaiset ovat selkeästi moraalisesti velvollisia ilmoittamaan kansalaisilleen tarkat tiedot niistä isis-leiriläisistä, jotka mahdollisesti ovat jonkun käsittämättömän syyn vuoksi ottaneet tänne takaisin. Lisäksi selvitys siitä, miksi eivät ole vankilassa. Isis on maailman pahuus, hitlerin luokkaa.

      Poista
    4. Jostakin lukemani kysymys oli suunnilleen tällainen, stilisoin sitä hieman:

      Onko ihmisoikeus todellakin sellainen, että ylität rajan, matkustat läpi kymmenen turvallisen maan kolme irtopäätä repussasi tai facebook-tililläsi videotallenteella, ylität jälleen kerran rajan, sen viimeisen kerran, kuoppaat irtopäät ja matkustusasiakirjasi, ellet jo aiemmin ole heittänyt niitä hevon vittuun, haet turvastatusta jollakin geneerisellä nimellä, koska vainoajat kaukana kotimaassasi ovat varmasti kintereilläsi, mikäli palaat? Ja uudessa maassa voit raiskata ja jopa tappaa, mutta sinua ei lähetetä takaisin, mikäli et tee terroritekojasi valtiota vastaan? Niin, sinut ehkä tuomitaan, mutta takaisin sinua ei lähetetä hirmuisen, vainoavan hallituksen tai vihollisklaanin kynsiin?

      [Tällaiset karrikoidut tapaukset ovat luultavasti melko harvinaisia, mutta mahdollisia, koska on kaikenlaisia tulevia ja vierailevia taistelijoita. Missä menevät kansainvälisten ihmisoikeuksien rajat? Nämähän vertautuvat jo Jumalan armoon, eikä sellaista ole aivan helppo ymmärtää osana kansainvälisiä maallisia lakeja. Entä sotaoikeudet, ihmisoikeustuomioistuimet?]

      Poista
    5. Ihmisoikeudet ovat juuri sellaisia, miksi ne kullekkin "erikseen" tehdään ja toteutetaan eri maissakin. Kun oikein tarkoin katsotaan.

      Poista
    6. Vesa, tämmöisiä kysymyksiä meillä ei esitetä, vaikka nämä juuri ovat avainkysymyksiä. Meiltä puuttuu edelleen solmuja avaamaan pyrkivä turvapaikanhakukeskustelu lähes kokonaan.

      Jos jotakin pelottavaa sattuu, keskustelu käännetään nopeasti pois kipukohdasta suomalaisten syyllistämiseen ja turvapaikanhakijoiden rikkumattomia oikeuksia puoltavaan suuntaan, vaikka takana olisi joukkomurha. Syitä haetaan henkimaailmasta: takana oli globaali hätä (Irja Askola), tai kestämättömistä oloista.

      Hämmästyin tänään Sannikka & Ukkolan ohjelmaa seuratesssani, kun siinä ulkomaalaistaustainen maahanmuuttajatyttö ei vetänytkään median veisaamaa virttä suomalaisten rasistisuudesta, vaan antoi ymmärtää, että kyllä, vika on tekijöissä ja kulttuurissa.

      Hän ei mennyt myöskään juontajan johdattelemaan suuntaan sanomaan, että suomalaiset eivät ymmärrä sitä seikkaa, etteivät kaikki maahanmuuttajat ole rasisteja. Juontaja selvästi odotti hänen toistavan tätä mantraa suomalaisten tyhmyydestä. Ei, vaan tyttö sanoi, että kyllä suomalaiset ymmärtävät! Ensimmäinen ihminen, joka sanoo tämän totuuden suomalaisessa mediassa, on maahanmuuttaja!

      Poista
    7. Minusta tuntuu, että meidän onkin kuultava enemmän maahanmuuttajia näissä asioissa. Meillä on monta terävää kriittisesti ja älykkäästi asioihin suhtautuvaa ulkomaalaistaustaista tutuudenpuhujaa. Heillä on selvästi realistisempi käsitys suomalaisista ja kotimaansa kulttuurista kuin oikein hyvillä suomalaisihmisillä.

      Poista
    8. Ohjelma jäi taas kerran vähän huonolle katsomiselle. Oliko tämä maahanmuuttajatyttö, mistä kirjoitat, hän, joka oli tullut Suomeen viisivuotiaana. Kyllähän kantasuomalaiset tuon laajasti ovat "toreilla" sanoneet, että vika on tekijöissä ja kulttuurissa. Vieraileva lumimies juuri tänään sanoi minulle, ettei ole rasisti, mutta rajat kiinni.

      Poista
    9. Varmaan juuri hän, Ripranie. Ensimmäisenä esiintyi, Sannikka haastatteli. Tuntee ja tietää kulttuurin, myönsi mm. naisten huonon kohtelun perheissä: tyttäriä lyödään, lapsia lyödään, vaimoja lyödään, se on yleistä.

      Poista
    10. Juuri tämä mainitsemasi vierailija tuntuikin ohjelmassa ihan oikealta ihmiseltä. Muuten jäi ohjelmasta, mitä kohtia siitä satuin katsomaan ja kuulemaan sellainen vaisu olo. Miten voi naisella olla noin huono osa jossain päin, sitä en lakkaa ikuna varmaan ihmettelemästä.

      Poista
  16. Iines, olen nyt huomannut ja aiemminkin huomannut, miten fiksuja monet maahanmuuttajanaiset ovat. He ovat joutuneet elämään aivan perkeleellisissä oloissa ja kun he saavat puheenvuoron sieltä tulee sellaista järkipuhetta, että oksat pois. Ei mitään saivartelua ja ideologiaa vaan raikasta lähdevettä, josta tajuaa heti että tässä puhuu rehellisyys ja totuus. Lisää näitä mahtavia naisia! Sopivat kyllä Suomeen, ja voi kunpa saisivat vapaasti kasvattaa ukkonsakin, niin maailmassa ei olisi tällaisia ongelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seida Sohrabi oli tämä nainen, hän oli toki tullut jo 5-vuotiaana Suomeen, mutta tunsi hyvin taustansa ja Lähi-idän meiningin. Muutkin haastatellut toivat hyvin ilmi kaoottisen tilanteen Irakissa ja puhuivat tästä traumatisoituneesta sukupolvesta. Ei ole helppoa tulla toiseen kulttuuriin ja "kotoutua". Kodin löytäminen vaatisi massiivisia tukitoimia, kielen opettamisesta, kulttuurin opettamisesta, työn takaamisesta jne. lähtien, terapiat ja muut päälle. Tulee mieleen, että ei voi tuollaisista taustoista tulevia ottaa kymmenintuhansin lyhyellä syklillä, koska siitä tulee todella kovia riskejä vastaanottavalle valtiolle - pitäisi saada muita keinoja, ei voi mitään muuta ajatella, jos on järki päässä.

      Poista
    2. Miten minusta tuntuu, että he jotka tosissaan haluavat kotoutua uuteen kotimaahansa ottavat asian myös tosissaan. Ja siitähän juuri pitääkin olla kyse.
      Minua ihmetytti se, ettei vastaanottokeskuksissa tapahdu juuri mitään opiskelua ehkä vähän kielen oppimista. Vasta sitten, kun oleskelulupa on lohjennu alkaa jotain tapahtua.
      Ja tuosta lentoilmastopaniikista. Toiset ne saisivat lentää, mutta toisille heristellään.

      Poista
    3. Luulin minäkin, että vastaanottokeskuksessa alkaisi heti kaikille tulijoille kieli- ja kulttuurikoulutus. Näin muistaakseni alkuun olikin ainakin jossain, sillä muistan, että heti kaikille alkavaa koulutusta myös moitittiin rahankäytön vuoksi.

      Nyt kun tiedetään, että läheskään kaikki tulijat eivät olekaan oikeita pakolaisia, ymmärtää paremmin sen, että koulutus suunnataan tänne jääville.

      Ongelma onkin kai turvapaikanhakuprosesissa. Meillä voi uusia haun useita kertoja, mikä on pelkkää resurssien tuhlaamista ja samalla ihmisten kiusaamista.

      Ellei turvapaikkaa vouda myöntää, palautus lähimpään tulomaahan tai kotimaahan. Ketään ei tietenkään "kuolemaan lähetetä", niin kuin populistinen väite kuuluu. Ajatus laajasta laittomasti Suomessa olevasta ryhmästä on karmea.

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  17. Vähän pahoillani olen taas, kun Mikis katosi määrittelemättömäksi ajaksi. Bergmania ihan kieli poskella solvasin, minua nauratti ja hihitytti sen tehdessäni. Mikis tietää ja ymmärtää elokuvat paljon minua paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi voi voi voi kun EI! Ei minun säännölliset poissaolot täältä mikään protesti millekään ole tai että jostain olisin loukkaantunut!!! Ne ovat vain "huoltotaukoja" minulla. Kun pölisen, pölisen ihan liikaa, ja sitten on pakko kurvata varikolle ja ottaa vähän happea. - Jos jonkun mielipide oikeasti ärsyttää minua, vastaan kyllä siihen, tai sitten en, mutta en minä itseeni siitä ota!? - Elokuvat niin kuin kaikki taide on makukysymys; minusta olisi masentavaa jos kaikki ihmiset tykkäisivät samoista elokuvista ja kirjoista kuin minä. Tulisin hulluksi! tai ainakin saisin syyhyn. On fantastista - jos sallitte minun käyttää tätä iki-ihanaa Kataisen ja Trumpin termiä, siis fantastista ja ilahduttavaa on se että ihmiset pitävät eri asioista. Jep.

      Poista
    2. Minä olen tässä talvilomaa vietellyt. Ei tippaan kuole, Antti lauloi.

      Poista
    3. Hyvät hiihtokelit. Hyppääpäs, Riku, suksille!

      Minä luovuin suksistani, kun huomasin, ettei monojakaan enää ollut. Pitäisi uusia koko hiihtokalusto hiihtoasua myöten.

      Vaan pellolla ei ole oikein latuja niin kuin silloin vielä, kun tytär oli pieni. Hiihdettiin joka talvi paljonkin, ja hiihtoloma oli oikeasti meillä hiihtoloma. Ladut ovat täällä pururadalla, ja siinä suhaavat hirveät menijät luistelutyylillä. Laturaivoakin on nähty, kun maastossa on lasten pulkkamäki, ja kersat pomppivat aika villisti eteensä katsomatta.

      Poista
    4. Minä hiihtelen omia latujani ja kertoilen omia satujani. - Jaa, että vielä laudat sitoisin jalkoihini ja työntäisin kepeillä vauhtia - Ei kiitos!

      Poista
    5. Kansakoulussa Mouhijärvellä olin liikunnan- ja vähän muunkin opettajani suosiossa, kun olin kovan hiihtäjän maineessa. Pitkiä hiihtoreissuja tein melkein joka päivä, mutta hiihto ei ollut minulle kilpailua, vaan keino nauttia talvisesta metsästä. Hiihtokilpailuissa sitten kaaduin vaikeassa mäessä, hyvin sen vielä muistan, ja siinä meni kauheasti aikaa. Sijoituin neljänneksi, mitalia en saanut, en taitanut enää olla opettajan suosiossa.

      Poista
    6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    7. Liikunnan opettajani oli sodan käynyt ja vanha mies jo silloin. Kehui sillä, ettei ketään ampunut, ampui ylitse, koska ei voinut ihmisiä ampua. Faijani sen pelasti, kun opettajatoverinsa meinasivat kerran sen saada erotetuksi. Faija todisti sen puolesta, että opettajatoverinsa puhuivat toimistaan ihan mouhijärveläistä ripulia. Jälkikäteen kiitän siitä faijaani, Lennart, Lennu, Kujala oli hieno mies!

      Poista
    8. Isobroidiani, joka oli varsinaisesti Lennun luokalla, se kurmotti kovin. Ansaitsihan se kurittomuudessaan sen, mutta minä en sitä opettajien suorittamaa koulukiusaamista ansainnut. Takaisin Hyvinkäälle muutettuamme arvosanani nousivat kohisten ihan toiselle tasolle ja ihmettelin sitä opettajalleni. Hän hymyili lempeästi ja sanoi minun ne ansaitsevan. Näin jälkeenpäin melkein itkettää se hyvyys, jota sain.

      Poista
    9. 70-luvun alun Mouhijärven Uotsolan koulun alaluokkien opettajat, Lennua lukuunottamatta, olivat kamalia koulukiusaajia ja ihmispaskoja. Tästä lähden vaikka oikeuteen.

      Poista
    10. Millähän minäkin mitään todistelisin, mutta oli se lehmä paha ihminen. Minua sanallisesti syyllisti, alle kymmenvuotiasta poikaa, isäni teoista. Isä keitti hetken pontikkaa ja myi sitä kylän mahtimiehille. Isäni pelästyi kuitenkin melko nopeasti ja heitti pontikankeittovälineet järveen. Minkä vitun minä olisin näille yhdeksänvuotiaana mahtanut? - Mouhijärvi jouduttiin sittemmin valtioneuvoston päätöksellä lopettamaan. Nykyään osa Sastamalaa, eli saastamaalaisia, kuten muuaalla päin sanotaan.

      Poista
    11. Olen kännissä ja nämä alkavat minua itkettämään. Sataa& 22.

      Poista
    12. Anteeksi kuluttamani aika, hyppäisin järveen, mutta siellä on kuulemma pirun paljon jäätä, ei kannata. Näin tämä elämä sujuu ja nyt minua jo naurattaa. Lääkäri sanoi, että keuhkoahtaumani vuoksi minun on pakko lopettaa tupakan poltto. Oikeassa oli, mut antaa kattoo ny, mistäs sellaisia tietää, kumpi lopettaa kumman?

      Poista
    13. Vähättelin suomalaista elokuvaa, mutta tämä on yksi niistä parhaista. Elokuu.

      Poista
    14. Muistan hyvin tämän tarinan onnettomasta kanavanvartijasta synkkänä yönä. Tunnelma on tiheä, ja elokuva on tiivis, hyvin koostettu tarina. Toivo Mäkelä oli muutenkin loistava vanhan kaartin näyttelijä, yksi Suomen kaikkien aikojen parhaita. Hänen rasitteenaan saattoi olla se, että hän näytti selvänäkin juopolta.

      Poista
    15. Äläs nyt hihittele siellä, Iines! - Toivo Mäkelä, vanha homo, oli hieno näyttelijä ja tämä elokuva ihan helkkarin hyvä!

      Poista
    16. Tässä vanhassa putsplöjössä ne kaikki entiset suuret ovat. Joku puuttuu, mutta sellaisia ei edes tässä kaipaa.

      Poista
    17. No jaa, saattoi siitä joku puuttua, mutta niitä ei lasketa.

      Poista
  18. Tässä esitän ennustukseni, että perussuomalaisten äänisaalis kevään eduskuntavaaleissa on hieman alle 20 prosenttia. Kokoomus uskollisine hienostelijakokotti kannattajinen ehkä vaalien voittaja, perussuomalaiset kakkonen. SDP putoaa jopa kepun alapuolelle.

    VastaaPoista
  19. Olen huono veikkaamaan, joten en sano mitään. Uskon kyllä, että perussuomalaiset kokee nousua ja demarien voitto jää odotettua pienemmäksi. Kepu kärsii Sipilän imaamilausunnoista ja muusta hölmöstä. Kokoomus ennallaan, vihreät ei ainakaan nouse, päinvastoin, törttöydet kostautuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antti Rinteestä ei mielestäni ole pääministeriksi. En minä Orpoakaan kannata. "Pääministerivaali" on väärä lähtökohta.
      Harkimo ilmoittaa tänään Nyt liikkeen ehdokkaista, joukossa kuulemma yksi nykyinen edustaja.

      Poista
    2. Siinäpä se, kenestä pääministeri, jos demarit voittavat? Ei tule kyllä mieleen ketään jämäkkää ja taitavaa ehdokasta. Sanna Marin on niin täynnä ahdasta agendaa, että taitaa olla vaikeaa ajatella häntäkään miksikään ministeriksi.

      Harkimo ja Väyrynen, velikullat. Ottaakohan kukaan heitä ihan tosissaan?

      Poista
    3. Useimmat meistä kuitenkin haluanevat esittää lämpimät kiitokset Juha Sipilälle! - Minäkin osaltani: kiitos Juha, ettei sinua kohta enää koskaan nähdä politiikassa. Mukavaa, ettei sinulla ja sukulaisillasi ole rahahuolia, jatkakaa sen keräämistä. Tilallesi pääministeriksi hyväksyn vaikka katulampputolpan, sellainen säteilee yläpäästään!

      Poista
    4. Rikkausko synti? Ainako se on riistämällä työmiehen laihasta selkänahasta saatu?

      Sipilä on kumman sitkeä. Poika kuollut, itse sairastanut tulpan, vihat niskassa jo ennen ensimmäistä päätöstä. Halusin mielessäni antaa hänelle mahdollisuuden, ja niinhän se valtiolaiva kääntyi nousuun, vaikka ruumiita taisi tippua yli laidan siinä menossa.

      Ihmiset nyt ovat tottuneet niin hyvään ja valmiiseen saantiin, että Sodoma ja Gomorrahan tämä kausi kansalle on vissiin ollut. Itseltäni meni kuppi nurin vasta nyt, Sipilän imaamilausunnosta. Se oli tyhmyydessään alittamaton.

      Poista
    5. Kysyt Iines, "Rikkausko synti?" Se pieni prosentti maailman väestöstä, joka omistaa mielettömästi enemmän kuin miljoonat köyhät yhteensä, ovat suuria "syntisiä", väärinajattelijoita ja erheitten tekijöitä lajitovereitaan kohtaan. Yli 65 ooo euron ylimenevä tienaaminen ei jonkun tutkimuksen mukaan kasvata enää ihmisen onnellisuutta.
      Eikös apua tarvitsevien auttamisen sanota lisäävän antajan onnellisuutta ja iloa.

      Poista
  20. Maria Lohela siirtyi Harkimon Nyttiin , ja muodostaa käsittääkseni liikkeen eduskuntaryhmän loppuajaksi. Mutta ei asetu HS uutisoinnista poiketen,enää keväällä ehdokkaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähään moisen siirron tarkoitus tai merkitys on? - Sotea vastaan äänestäminen ei olisi ollut mahdotonta entisessäkään ryhmässään. Tutkimattomia ovat ihmisten tiet. Ehkäpä vain Marian viimeiset viisitoista minuuttia julkisuudessa.

      Vaalien jälkeen Harkimon ryhmä on Liike ennen, ainakin melkein.

      Poista
    2. Syy voi olla henkilökohtainen. Jokin imagonnostoyritys, kun kerran naisessa on ytyä vaikka muille jakaa. Lohelan puhe Niinistön virkaanastujaisissa oli vallan hyvä, jopa erinomainen. Ja puhemiehen nuija heilui ripeästi. Lohelassa on hyvää sekin, ettei hän tule asioihin persoona tai habitus, vaan asia edellä. Mainio muija.

      Poista
  21. Iines, samanlaisia ajatuksia minäkin Louhelasta ajattelin. Hänestä sai asiallisen, taitavan ja vakaan kuvan puhenaisena.
    Outoa, jos hän ei uskaltaudu mukaan vaaleihin. Ehkä mediat ja niiden edustajat saattaisivat olla jatkuvasti hänen kimpussaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vousiko se olla silkkaa taktikointia? Lohela on älykäs ihminen ja tekee varmaan hitaita ja harkittuja siirtoja. Hyvää poliitikkoainesta.

      Poista
  22. Arktista! Eilen vielä ei pakkaslukema mittarissa pelottanut(-20), mutta tänään en nokkaani ulos työntänyt. Urheilullinen kansanosa hiihtää täällä naamakarvat huurussa pakkaslukemista välittämättä.
    On ne reippaita ja virkeitä. Minulla sukset ovat mökin vintillä (pojan vanhat) yleensä siihen asti, kun lumi alkaa sulaa suhisten. Silloin ladut upottavat, eikä hiihtämisestä tule enää mitään. Sain trauman hiihtokisoista alaluokilla, joten en ole innokas minkään urheilulajin suosija. Kävely ja uinti vielä kelpaa.
    Verikuu jäi livenä näkemättä.
    Heinäkuussa vein vieraat (osa kiinalaisia) läheisen järvenrannalle kuun osittaista pimenemistä seuraamaan. Oli mukana viiniä ja laulua. Kuu ei ilmestynyt rantajuhliin. Olimme aivan väärällä puolella palloa. Menimme kyläkapakkaan pelaamaan biljardia. Minä sain hyvän syyn (en pelaa biljardia) istua terassilla omistajien kanssa tupakalla.No, ei moni muukaan kehunut kuuhappeningillään. Tähtitornistakaan eivät pilvien vuoksi olleet nähneet harvinaista ilmiötä Miten minusta tuntuu, että näitä kuun- ja auringonpimennyksiä on nykyisin solkenaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin loppuvaiheen superverisusikuun aamulla lehteä hakiessani. Selkeä pala puuttui oikeasta alareunasta, eli siinä oli maan varjo. Pakkasta oli näillä aukeilla -22.

      Poista
  23. Yhdyn tuohon sivupalkkiin nostamasi Opettajan mielipiteeseen.
    Minusta ilman oppikirjaa opetus vain sekavoituu. Monisteet "lentelevät" ties mihin ja netti antaa opiskelijalle kimmokkeen olla missä sivulla milloinkin tykkää. ATK-tunnit ovat asia erikseen ja niitä saa olla perinteisen oppikirja-opetuksen ohella.

    VastaaPoista