26.7.2021

Kesäpäiväkirja, sivu 6: kesäpäivän lumoa





Lumo on vallannut Olgan vanhan keinutuolin. Se on oikeastaan hyvä, sillä keinutuolin jalaksessa on näkymätön halkeama, ja ihmisistuja joutuu varomaan, ettei tuoli hajoa alta.  Lihavan kissan tuoli vielä kestää.

Täällä on uitu ja katseltu meren pintaa viistäviä tervapääskypoikueita, laineilla kelluvia joutsenia, leikitty pikku dronella ja laineilla kiitävällä hurjalla veneellä, radio-ohjattavalla. Vielä kun saisi sup-laudan ja sähköpotkulaudan! En tiedä, mistä tämä vehjehinku on tullut. Ehkä siitä, kun viime kesänä koronaeristyksen aikaan katselin ikkunasta ulos ja näin, miten soma nuori tyttö ajoi sähköpotkulaudalla pitkin kävelykatua hurjaa vauhtia, vapaana koronasta ja kaikesta, vaalea pitkä tukka tuulessa hulmuten. Tyttö ei liikahtanutkaan, ja lauta kiisi eteenpäin kuin uuteen aikaan vanhan maailman läpi. Jos olisin nuori tyttö, minä voisin olla se tyttö. Kiehtovaa!

*

Lopuksi, innokkaana paasaajana, ihmettelen  tietysti jotain yhteiskunnallista asiaa eli uutisten tietoa: sisärajavalvonta Schengen-maista päättyy nyt. Uutistenlukija lykkää lyhkäistä, sillä sisärajavalvonta, se ”Euroopan tiukin”, on vuotanut koko ajan ja ollut ainakin välillä olematonta. Viikko sitten täyteen buukattu Frankfurtin kone sai purkautua vapaasti ilman pienintäkään kontrollia maahamme. Missään ei näkynyt koronatestaajia. Kukaan ei kysynyt rokotuspasseja, ja tulijat olivat ihmeissään. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että Huuhkaaja-faneja on ehkä syyllistetty turhaan deltavariantin levittämisestä. Meille on mitä ilmeisimmin tultu kontrollitta muualtakin.

Samaan aikaan ilmenee, että sekä THL että STM ovat rikkoneet  65 - 69-vuotiaiden AstraZeneca-rokotuksissa perustuslakia, yhdenvertaisuuslakia ja potilaslakia, ja ne eivät korjanneet käytäntöä  kehotuksista huolimatta. Tämä ei lisää luottamusta hallituksen koronatoimiin, jos sellaisia vielä ylipäänsä on tulossa. 

*

Ja kaiken lopuksi loppukevennys. Mitäpä te olette tänään syöneet pääateriallanne, jos teillä sellainen on ollut? Minä en voi kehua nyt kokkaustaidoillani kun kerron, että meilläpä oli S-marketin lämpöpisteestä ostetut kananrinnat ja kermaperunat. Kermaperunat toisten toiveesta, itse en tee enkä syö niitä oma-aloitteisesti koskaan. En tykkää sörsseleistä, jotka uivat liemessä. 

(Valokuva, Iines 07/2021)

105 kommenttia:

  1. Nyt on pakko mainita, että tunnenpa häpeää ruokakyselyni vuoksi. Kananrintaa ja kermaperunat. Kääk. Maailma kärsii nälkää ja minä vetelen kermaperunoita. Anteeksi. Tunnen itseni rikkaaksi possuksi, vaikken ole rikas enkä possukaan. Syön varsin kohtuullisesti yksin ollessani.

    VastaaPoista
  2. Tänään luonani kävi ystäväni Pera, joka korjasi tukkeutuneen pesukoneeni ja sen jälkeen liimasi Erikeeperillä yhden irvistelevän tuolini asiallisemman irvisteleväksi, ja lopuksi hän kiristi jääkaappini ovenkahvan kireämmäksi. Hitsi, monet ihmiset osaavat olla moniosaajia! Tarjosin hänelle venäläistä shampanjaa jossa oli kyyrillisiä kirjaimia joita en ymmärrä, mutta ihan hyvää se silti oli, vaikkakin hieman liian makeaa. Sitten joimme Karhu -olutta, joka venäjäksi on нести . Televisiossa ihmiset voimistelivat, oli olympialaiset. Todella upeaa. Kun itse olin keskikoulupoika, voimistelunopettajani (joka inhosi minua) sanoi että "koska yhtätoista ei voi antaa, pakko antaa sinulle vain 10". Hänen mielestään olin siis hyvä... no jaa, moni muukin on ollut sitä mieltä, en minä.

    Viimeksi kun kokeilin Triathlonia, pysyin 50 metrin altaassa just sen matkan verran pinnalla, ja kun lähdin pyöräilee, jo lähdössä kaaduin kumoon (vittu kun sattu polveen), enkä maratonistakaan jaksanut juosta kuin n. 400 metriä (puh, puh). - Sain silti pronssia, kun meitä ei ollut kuin kaksi osallistujaa.



    PS. Luin että söit kanarialintuja... ja närkästyin. Anteeksi. Maailmassa ruokaa on toisille liian paljon, toisille liian vähän, miten se tasattaisiin, en minä tiedä.

    Mutta sen tiedän että olen kissoistatykkääjä. Kaikkein ihanimpia ovat norjalaiset maatiais- eli metsäkissat. Niiden rinnalla Lumo mielestäni on hieman degeneroitunut. (Mutta suloinen sellainen, oi, tietysti on. Oi, oi!)

    VastaaPoista
  3. Lumo on siis ragdoll. On selvää, että tällaiset jalostetut rotukissat ovat ihan oikeasti ”hieman degeneroituneita”.

    Meillä on ollut lukuisia maatiaiskissoja, ja yksikään niistä ei ole ollut niin arka ja nättinenäinen kuin tämä Lumo, joka on tietysti muuten kaikin puolin ihana otus. Lumo on laiska ja vetelä, kuin räsynukke, valahtaa vieraan sylistä lattialle kuin tyhjä jauhosäkki.

    Tänä kesänä on niin paljon punkkeja, että Lumoa ei viedä ollenkaan ulos. Sen pitkien karvojen seasta on hankala löytää punkkia, ja sellaisia taatusti tulisi. Monena kesänä se on pudota rupsautellut irronneita punkkeja vielä kotonaan pääkaupunkiseudulla.

    VastaaPoista
  4. Prinsessa Lumo makoilee valtaistuimellaan. Onkohan unimatkaa häiritty
    kuvaussessiolla, kun näyttäis etutassun kynnet olevan esillä ja toinen silmä ei
    kunnolla vielä auennut. Vaiko harhoja näen. Upeannäköinen kissa hän on.

    Sitten ruokapuoleen. Söin perunanmakuista perunaa ja nakinmakuisia nakkeja.
    Kyytipoikana vettä. Päälle söin palasen omenanmakuista omenapiirakkaa ja juomaksi
    kahvinmakuista kahvia.

    Syyskuun alussa on kakkosrokotus. Onneksi vältin sen AZ:n.

    Kovin taas uutisoitiin rajojen aukeamisesta Suomeen joidenkin maiden osalta.
    Hallituksella rokotuspassi taisi jäädä vaiheeseen. Asiaa ei kuuleman mukaan
    esitelty kansanedustajille. Tasa-arvovaatimus kai estosyynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaussarja selvästi harmitti Lumoa. Se irvisti eli haukotteli joka toisessa kuvassa ja katseli poispäin. Tämä kuva oli sarjan ystävällismielisin.

      Hallituksen negatiivinen rokotuspassikanta on suoraan sanottuna outo ja tuhoisa. Passihan olisi avannut tapahtuma-alaa ja monia paikkojakin, kun rokotetut olisivat voineet liikkua niissä vapaammin. Samalla tartuntalukuja olisi saatu kontrolloitua ja hillittyä, kun nämä rokottamattomat bilettäjät olisivat pysyneet niistä poissa rokotuksiinsa asti. Nythän nuorillakin monilla on jo ainakin yksi rokotus, alle nelikymppisillä useilla jo kaksikin.

      En ymmärrä nyt ollenkaan pääministerin ja Kiurun puhetta rokotusten eriarvoistavasta haitasta. Kissan viikset! Sehän on väliaikaista ja kannustaisi rokotevastaisia tyhmyreitäkin rokotuksiin. Ei maailmassa voida lähteä siitä ajattelusta, että kaikilla pitää olla tasan yhtä paljon sitä tai tätä tai kenelläkään ei yhtään. Se on tunkkaista ummehtunutta sosialismia. Kiitos ja anteeksi.

      Poista
    2. Kun haluamme elää maailmassa, meidän pitää ajatella myös että millaisessa maailmassa haluamme elää. Tämän pandemian tunnemme jo kohta, kiitos siitä tiedemiehillemme, mutta kukaan ei tunne seuraavaa pandemiaa. (Et sinäkään, Iines, et.) Mutta uusia pandemia tulee koska luonnon biodiversiteetti köyhtyy: kyse on syystä ja seurauksesta. (Joka luonnolle on ihan samantekevää mutta meille ihmisille ei. Luonnolla mitään filosofisia kysymyksiä ei edes ole olemassa, höh!?)

      No, ummehtuneen sosialismin tilalle me ensi eduskuntavaalien jälkeen saamme nauttia leivinuuninlämpimästä kansallissosialismista. Ja tuleva ympäristöministerimme T.Hakkarainen tietysti selittää nämä asiat teille selväjärkisemmin kuin minä (= kuin mihin minä pystyn). Josta kiitos ja anteeksi auch.

      Poista
    3. No höpsistä, mikis kansallissosialismeinesi. Eiköhän seuraava hallitus ole kuitenkin raikas sinipunahallitus, jossa demarit kylläkin joutuvat tekemään myönnytyksiä, jos haluavat pitää ministerinautoistaan kiinni. Tämä on minun ennustukseni.

      Pandemioita tulee varmasti jatkossakin. Siksipä olisi tärkeää, että perustettaisiin valmiiksi jokin laaja pandemia- tai muu kriisinyrkki, toimikunta, joka laatisi toimintasysteemit ja tarvikevarastot valmiiksi. Tällainen toimintaelin toimisi hyvissäkin oloissa ja se jättäisi hallitukselle tilaa hoitaa hallintotehtäviään hyvin. Näin hallituksen runsasta avustajajoukkoakin voitaisiin pienentää normaaliksi, kun hallitukselle vapautuisi aikaa hoitaa itse omia töitään.

      Poista
  5. Näistä hyr-hyr kehräävistä kissuleista sen verran että... eräskin erään tyttöystäväni kissa, joka ensimmäisen kerran kesämökillä pääsi itsekseen ulos, tuli kohta takaisin KAUHEEN iso lintu suussaan.

    On ne ihan oikeasti hirveitä petoja.

    Tämäkin tyttö koko ajan kehu kissaansa. Ja kivahan katti se oli (vaikka välillä puri mua varpaasta, kun olin tyttöni kanssa hieman intiimimmin). Ajattelinkin, että jos olisin Hiiri, ei se yhtä kiva kaveri minun kanssani olisi.

    Sillä oletteko koskaan katsoneet kissaa alhaalta päin? Sillä on julman näköinen pärstä... etenkin sen suupielet.

    VastaaPoista
  6. Kissa on peto. Edellinen kissamme Kusti tuli rivitalon takapihalta sisälle kaupunkikotiin elävä suloinen hiirenpullukka suussa. Se laski hiiren lattialle ja hiiripäs kaikeksi onneksi livisti jonnekin näkymättömiin avoimesta ovesta.

    Samainen Kusti pyydysti mökillä kiven päällä vaaniskellen sisiliskon poikasia suuhunsa. Kustin emäntä nappasi sisiliskot aina pois sen suusta. Siis kissahan on pedon näköinen, kun sitä katsoo läheltä tarkasti. Terävät kulmahampaat ja yrmeä ilme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iines, ite olet petoihminen. Ja melkosen mukava!

      Poista
    2. Mutta arvatkaapa, alkaako kissa tappelee Hillerin kanssa? En usko että alkaa. Kissa on hilleriä noin 5 kertaa suurempi,mutta luulen että kissalle käy köpelösti jos se sen kimppuun iskee. - Hilleri on näätä-eläin. (Ja näädät ovat tappokoneita. Vittu, ne popsivat kissoja aamiaiseksi. Ja Mungot, jotka eivät ihan sukulaisia näädille ole (mutta samanlaisia elukoita kumminkin), tappavat paksujakin käärmeitä tosta vaan, eli ziush zauht...

      Ps. Kerran otin oravanpojan käteeni - ajattelin auttaa sitä - mutta voi vittu kunse puri mun sormee... kyllä sattu... luuhun asti mua puri se Orkku. (Enkä ikinä enää niitä saatana auta.)

      Poista
    3. ... auttaminen ... tarkoittaa siis ettei ihmisen tarvitse olla hölmö. Luonto ratkaisee omat pulmansa 'ihan itse', ei siihen ihmistä tarvita. Ei, vaikka hän söisi rautanauloja ja paskantaisi kettinkiä; luonnon kannalta se olisi yhtä normaalia käyttäytymistä kuin mikä muu tahansa. Tai se, että ihminen soittaa haitaria ja siitä leviää ääniaaltoja niin että "suhteesta 1/2 syntyy puhdas oktaavi, suhteesta 2/3 puhdas kvintti ja suhteesta 3/4 puhdas kvartti..." koska mitä sillä loppujenlopuksi väliä on, mitä sitä soittelee...? Höh.

      Poista
  7. Minulla on surullinen olo. Tuntuu väärältä ajatella ihmisiä - omanikäisiäni, joita olen tuntenut - ja jotka ovat kuolleita nyt. En tiedä ymmärrättekö, en tiedä ymmärränkö itsekään, mutta kirjallisuudessa tämän on käsitellyt vakuuttavimmin Dylan Thomas.

    (tähän piti tulla videopätkä, jossa Richard Burton lukee ‘Under Milk Wood’ia', mutta älkää peljätkö, en rasita teitä liikaa, miksi rasittaisin, meidän pitää suojella päätämme, ettei sinne tulisi liikaa asioita)

    Älkää ihmiset välittäkö.

    Ensirakkauteni (josta muistan liikaa, eli en paljokaan) tekee kuolemaa, mitä minä teen, kirjaimia minä kirjoitan. En tiedä mitä muuta tekisin, tai edes osaisin. Toinen elämäni suuri rakkaus (tai 3 tai 4 niitä oikeasti on, eikun 5 kun ajattelee), hänen kanssaan katsoin Joensuun elokuvateatterissa elokuvan "Kuka pelkää Virginia Woolfia?" (engl. Who’s Afraid of Virginia Woolf?) Luulin silloin, että ymmärrän mistä on kyse, no en, nyt 30 vuotta myöhemmin ymmärrän. Se on hyvä elokuva.

    En minä tiedä mitä minun pitäisi tehdä, kun ihmiset kuolevat ympärilläni? Toiset ovat kuin köynnöskasveja, toiset taas eivät. En minä osaa olla oikein... Itse sitä haluaisi olla poissa, tai siis rauhassa, sellaista ylellisyyttä kaipaan. Voi, voi. Taivaalla meteoriitit ja muut taivaankappaleet lentelee, sikin sokin, ja maapallo narisee kuin kaappikello kun se kääntyy, ja itse sitä vaan kitisee... voi, voi.

    VastaaPoista
  8. Kukkeimman nuoruuteni tyhmyypäivinä laitoin kissalleni puutarhaan
    lepolassen, sellaisen pehmustetun. Ajattelin, että kun kissa käy ulkona
    kauniina päivinä, ninn sen on hyvä maataskella lepolassessa. Olin sen kyllä
    joskus ostanut itselleni. Oikeastaan kaikki kissani ovat olleet sisäkissoja,
    mitä nyt joskus pääsivät livahtamaan ulkona. Tämä lepolasse kissani oli
    järin kiltti ja tuli kyllä sisälle mieluusti. Eikä se paljoa ulkona ollutkaan,
    sekään. No sitten tiellä, joka oli melko lähellä puutarhaa ajeli pyörillä
    muutama pojankoltiainen. Kuulin, kun ohi ajaessaan huusivat, että kissaperkele
    narussa. No, se oli kerran, se. Kerran kissa oli kiivennyt lähellä olevaan
    koivuun ja jäänyt sinne jumiin. Saatiin kissa alas, enkä sen jälkeen laskenut
    sitä enää narun päähän ulos.

    Olen kyllä kissahullu ihminen ehkä enemmänkin kuin koiraihminen. Tai en osaa
    oikein varmaksi sanoa, molempia minulla on ollut. Kissat ovat suloisia.
    Ihmettelen kyllä nykyään ihmisiä, jotka pitävät taajama-alueella kissaansa
    vapaana ulkona. Muutama päivä sitten näin pienen kissan ulkona, taisi olla vielä
    poikanen. Seisoin rapulla ja kissa tuli lähemmäksi. Kumarruin, kun se läheni ja
    silloin se yhtä äkkiä muuttui araksi ja meni pois. Ihmettelin, että mikä sillä on
    kun se kulki vähän pää kenossa. No, kissa meni sen siliän tien enkä ole sitä
    enää nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kotikissan paikka ei ole vapaana luonnossa, vaan valjaissa, narun päässä tai tarhassa. Kaupunkialueella kissa on suojaton eikä osaa varoa aina autoja. Kuolleita kissoja näkeekintien varsilla silloin tällöin, ei enää niin usein kuin ennen, jolloin kotikissaakin päästettiin vapaasti ovesta ulos. Itse olen aiemmin kadottanut kaikki kissani, joita pidettiin vapaina ja päästettiin ulos aina kun halusivat. Osa jäi auton alle, osa katosi lähimetsiin.

      Poista
  9. Niin, kuolema on yleensä surullinen asia, kun se läheltä liippaa. Se on niin lopullista, että ei ole ihmekään, että se herättää monenlaisia tuntemuksia ja tunteita. Ehkä oikein vanhan ihmisen kuolema on ymmärrettävämpää, kuin nuoren ihmisen. Se, millainen suhde kuolevaan on ollut on aika merkittävää. Se on kuitenkin hyvä, että on ylipäänsä tunteet tallella. Aika vaikea asia kuolema voi olla, kun se pitää "käsitellä", jos nyt noin voi sanoa.
    Minulle äidin kuolema on ollut vaikeaa. Vaikka siitä on jo aikaa, niin sittenkin saatan äitiä muistella päivittäinkin.

    VastaaPoista
  10. Muistan äidin kuoleman lopulta kauniina tapahtumana, vaikka kyseessä oli vaikeaan sairauteen menehtyminen, sairaalassa. Lähellä asuvana minä kannoin vastuun äidin hoidoista ja sairaalaan viemisistä raskaana, mutta itsestäänselvänä. Olin mukana lääkäreissä ja kävin joka päivä sairaalassa kaksikin kertaa.

    Muistan viimeisenä viikkoina selailleeni sairaalassa runokirjaa. Pidin jo muissa ulottuvuuksissa leijailevan äitini lämmintä kättä ja kääntelin toisella kädellä runokirjan sivuja. Hain runoa kuolinilmoitukseen. Koulussa oli kiireinen kevätjuhlaharjoitusten aika, ja esityskurssini harjoitteli näytelmää. Kaiken kiireen ja murheen keskellä sain jostain valtavasti voimaa ja iloa toimia. Harvoin olen ollut niin voimakas henkisesti ja fyysisestikin.

    VastaaPoista
  11. Mutta minä sain puolisentoista tuntia sitten Pfözersösin toisen piikin, eikä oireita ole. Ekasta olkapää tuli aavistuksen kipeäksi, vielä ei ole sellaistakaan. Ekan piikin jälkeen olin vähän ylimielinen, enkä jaksanut viidentoista minuutin tarkkailutuokiosta istua kuin ehkä minjuutin. Nyt, tapani paransin ja kellosta katsoin, istuin tarkkailussa melkein neljä minjuttia.

    VastaaPoista
  12. Loistavaa, Rickhard, olet kohta turvassa, kun hissutat vielä pari viikkoa. Sitten sokka irti ja menoksi, naamari naamalla, kun käyt shoppailemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti niin. Pelännyt en ole, mutta kummallisen kolkolta tuntui aikanaan, kun Stadin kadut tyhjenivät. Nyt tuntuu yhtä kolkolta, kun tulevat takaisin. En saanut aplodeja, kun stadilaisille ystävilleni äskettäin kerroin Stadin olisivan hieno kaupunki, jos siellä ei olisi niitä ihmisiä tai rakennuksia lainkaan.

      Poista
    2. Jotenkin tuntuu, että kukaan päättäjistä ei välitä enää koronasta, kun sairaalapaikkojen riittävyys on taattu rokotuksilla. Koronan annetaan nyt levitä Ruotsin malliin, sillä tänäänkin oli yli 600 tartuntaa eli koko pandemia-ajan SE. Kuitenkin myös nuorilla on vakavia tautimuotoja ja pitkällisiä oirehdintoja.

      Koronapassilla ja nimilistoilla ravintoloissa Suomikin astuisi Länsi-Euroopan aikaan, ja tapahtumia turvattaisin. Vaan ei, tällainen lisää hallituksen mielestä liiaksi ”eriarvoisuutta”. Herra mun vereni!

      Poista
    3. Ei ole sivistys Suomea vielä saavuttanut. Australiaan ei pääse edes ystäväni, jolla on maan kansalaisuus. Normaalioloissa pakolaisia ottavat, mutta heiltä edellytetään itsensä elättämistä pian tulonsa jälkeen, Muutoin potku perseeseen ja goodbye forever. Jotain mätää Shakespearessa, koska Tanskassa afrikkalaiset eivät enää tulevaisuudessa makoile lihavina riippumatoissa. Tällä tarkoitan tietysti vain niitä kamalan laiskoja ja lihavia afrikkalaisia, en niitä sosiaalitieteen mainitsemia syvästi sorrettuja ja heti töihin valmiita ruutipakkauksia, joilla älliäkin on enemmän kuin Marco Bjurströmillä.

      Poista
  13. Minäkin olen sitä mieltä - rakkaat kanssaharhailijani - että elämme Suomessa nyt historiamme kaikkein masentavinta ja mustinta aikaa. Talvisodan 105 "kunnian päivää" tämän nykyisen Marinin hallituksen kauheuksien rinnalla oli vain 105 vuorokautta kestävä "lasten mehu-party". (vrt. https://www.youtube.com/watch?v=zSQotdIP2P0) Näin on nähtävä. Ja karmeat Isovihan vuodet (1700–1721), jolloin leikkisät ryssän sotilaat paistoivat suomalaisia isäntiä ja emäntiä leivinuuneissa piparkakku-ukoiksi ja -akoiksi, heh he, ei sekään niin pahaa aikaa ollut kuin tämä nykyinen. Ei ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin,
      että kun ette historiasta muuta halua tietää kuin asioita jotka pönkittävät teidän ennakkoluulojanne, niin mikäpä minä olen muuta sitten kuin
      niitä pönkittämään.


      Ps. Isovihaa seurasi Pikkuviha (1742–1743), ja se oli paljon rauhallisempaa aikaa. Tekisi mieli sanoa että melkein inhimillistä.

      Poista
    2. Jos minulta kysyttäisiin, onko Enkeleitä olemassa, vastaisin että "Tuskinpa". Mutta kukapa sitä oikeasti tietää. - Mutta jos on olemassa Enkeleitä, täytyy niille olla myös vastavoima, jin ja jang, koska muuten systeemimme sortuisi kaaokseen. – Toisin sanoen, jos joku vielä minulta kysyy, mikä Enkelin vastakohta on, vastaan että Mankeli.

      Poista
    3. Älä sinä mikis mussukka esitä, että täällä ei tiedettäisi mitään esim. isovihan ajasta. Tähänhän liittyy mm. tarina Killun emännästä, jota tarinaa olen täällä useasti kertonut.

      Kun koko Varhokylä pakeni venäläisiä sotilaita metsään kalliolohkareiden alle, niin vain Killun vanha muori jäi taloon. Venäläiset pakottivat sitten Killun muorin neuvomaan piilopaikan venäläisille, jotka surmasivat koko konkkaronkan muistaakseni muoria lukuunottamatta.

      Yhä edelleen Killun talo on Varhokylän mutkassa, ja aina ohittaesseni sen ajattelen, että tuossa on Killun talo.

      Poista
    4. Ja vielä mikis. Ei sosialismin nimittäminen ummehtuneeksi perustu ennakkoluuloon, vaan tietysti kokemusperäiseen tietoon.

      Eihän sosialismi ole koskaan onnistunut missään, se ei ole tehnyt ihmiskuntaa yhtään paremmaksi, päinvastoin ahtaammaksi, valvotummaksi ja onnettomammaksi. M.o.t.———> luepas historiaa vähän lisää.

      Poista
    5. Käsittääkseni minä täällä olen sosialismia kriittisesti arvostellut ja siitä myös johtopäätökseni tehnyt ja teille kertonut. Suomea en ole kovin paljon arvostellut, saati verrannut maatamme Pohjois-Koreaan, koska tämä kokemuksieni mukaan on käsittämättömän uskomattoman hyvä maa elää.

      Ps. Historiaa on tullut luettua jonkin verran. Ja miksei myös nykyisyyttäkin. En usko, että tästä aihetta enempää, min älskade .

      Poista
    6. Haittaako kuubalaista enemmän sosialismi vai kauppasaarto? Vrt. Haiti.

      Poista
    7. Tämä maa on uskomattoman hyvä elää, koska täällä saa sanoa ja kritisoidakin - olemme vapaa demokratia.

      Se mitä minä arvostelen, on juuri se sanomisen vapauden kiristysyritys: tietyt tahot haluavat sensuroida ja muuttaa mm. Shakespearen tekstejä, historiaa koskevia esityksiä ja vaikkapa vanhoja Suomi-filmejä ja tv-viihteen harmittomia sketsejä.

      Ja se, mikä minua eniten hämmästyttää, on se, että nämä kireät sulkuhaluiset tahot sijoittuvat tällä vuosikymmenellä vihreisiin ja vasemmistoon, joiden olen uskonut olevan vapauden airuita.

      Sanomisella on aina rajat, laki, ja se on täysin riittävä. Emme tarvitse sensuureja, sensoreita emmekä rautasaappaiden kopinaa valvomaan menneisyyttä emmekä tulevaisuutta.

      Poista
    8. Tiedätkö kuinka monta kertaa Shakespearea on käännetty? Voisitko vastata myös siihen, että mitä kohtia Shakespearen teksteissä aiotaan muuttaa? To be or not to be?

      Poista
    9. Kysymys ei ole käännösten uudistamisesta. Kysymys on teosten sisällöistä ja merkityksistä, eli kirjailijan sanojen muuttamisesta. Toisin sanoen jos tarkkoja ollaan - kulttuurisesta omimisesta jonkin närkästyneen ryhmän mielen mukaiseksi.

      Suomessa taisivat viimeksi isommin närkästyä teatterikorkeakoululaiset, Shakespearesta, jonka teoksia heidän piti lukea opinnoissaan.

      Aurora Rämö (SK 11.12.2020) ja Saska Saarikoski (HS 16.12.2020) ovat molemmat kirjoittaneet aiheesta hyvät kolumnit, joiden mukaan opettajat kertovat, että ilmapiiri koulussa on viime vuosina muuttunut. Oppilaat eivät enää suostu lukemaan klassikkoteoksia, kuten William Shakespearea. Heidän mielestään on ”opetuksen rakenteellista väkivaltaa opiskelijaa kohtaan” panna opiskelijat lukemaan kotonaan esimerkiksi Hamletia tai Romeota ja Juliaa, koska näytelmät edustavat ”raiskauskulttuuria”.

      Erään haastatellun opiskelijan mukaan Teatteri­korkea­koulussa on nykyään kaksi hyväksyttyä teemaa: ilmastonmuutos ja vähemmistöjen oikeudet. Jos ei käsittele niitä, ei halua korjata vääryyksiä.

      Jos näin on, historia ja koko klassikkokirjallisuus on näille intersektionaaleille kiellettyä aluetta. Minusta tämä on pelottava tulevaisuudenkuva. Rautasaappaat kopisevat.

      Poista
  14. Ihan vaan tiedoksi, jos on jäänyt huomaamatta.

    Uutissuomalaisen gallup: Sanna Marin on tämän vuosituhannen paras pääministeri suomalaisten mielestä, kaikki muut jäävät kauas taakse.

    https://www.uutissuomalainen.fi/uutissuomalainen/4236570

    VastaaPoista
  15. Kyllä tämäkin uutinen on ollut lehdissä. Tulos on täysin odotuksenmukainen.

    Siitä lähtien, kun ulkomaan media keksi suomalaisen nuoren naiskaunottaren johtavalta pallilta, ovat useimmat suomalaiset vannoneet Marinin nimeen. Näin julkisuus toimii, tämä riittää ihmisille.

    Tulos ei millän tavoin hetkauta minun mielipidettäni Sanna Marinin toiminnasta pääministerinä. En yleensä kulje Hamelnin pillipiiparin perässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Linkin sisältävä kommenttisi aiemmin poistettiin, koska et liittänyt sitä millään tavalla dialogiin: iskit vain linkin kommenttini perään.

      Ei näin käydä keskustelua. Opettele dialogin perusteet, niin kommenttejasi ei tietenkään poisteta. Vastaa keskusteluun omalla panoksellasi.

      Poista
    3. Todisteet on hävitettävä!

      Poista
    4. Mitkä todisteet? Kerrohan nyt, mitä linkissä oli ja miksi linkkasit sen? Mistä hallituksen teoista arvelet Suomen hyvän talous- ja pörssitilanteen johtuvan?

      Poista
    5. PS Minusta on varsin hupaisaa, että yhä vielä tänä päivänä monet huonosti menevät asiat selitetään Sipilän hallituksen viaksi. Uskomaton on se pohjaton Sipilä-säkki, josta löytvät kaikki syyt kurjuuksiin.

      Hyvin menevät asiat taas ovat epäilyksettä Marinin hallituksen ansioita. Olen joskus miettinyt sitä vaihtoehtoa, että mitä, jos niidenkin selitys löytyy Sipilän hallituksesta.

      Poista
    6. Sipilä pilkkasi sotaveteraaneja.

      Poista
    7. En muista eikä nettikään muistanut, kun kysyin siltä. Mitähän Sipilä sanoi? Oliko yhtä pahaa, kun taistolaisten harjoittama sotaveteraanipilkka?

      Poista
    8. Sipilä jäädytti sotaveterasnien tuet. Ikään kuin eivät olisi jo talkoisiin osallistuneet. Ikään kuin tuen tarve vanhetessa vähenisi. Taistolaiset eivät ikinä pilksnneet sotaveteraaneja, jotka kyllä arvostelivat nuorisoa, purkkaa, pitkää tukkaa, jatsia, bluussia ja rokänrollia.

      Poista
    9. Höpö höpö taistolaisvalkopesullesi! On yleisesti tunnettu tosiasia, että nimenomaan taistolaiset ja koko vasemmistosiipi pilkkasi ankarasti sotaveteraaneja sotakiihkoisiksi ja jopa sotahulluiksi, jollaisilla oli muka oikein hinku sotia ja tappaa. Mielessäni on kirkas muistikuva siitäkin, että joidenkuiden taistolaisfanaatikkojen mielestä koko sota oli suomalaisten sotahullujen syytä.

      Tuo esittämäsi muka sotaveteraanien harjoittama nuorten pilkkakin on puppua, etten sanoisi Li Anderssonia siteeraten, paskapuhetta.

      Nuorison haukkuminen on aina ollut yleensä vanhempien ikäluokkien huvia, ei mitenkään erityisesti mainitsemiesi sotaveteraanien, joskin joku tietysti saattoi näin tehdäkin. Yleistäminen koko ryhmään on kuitenkin höperehdintää.

      Huomaan, että sinäkin yrität tänä päivänäkin syyllistää heitä etkä edes yritä pysyä totuudessa. Häpeä!

      Poista
  16. Minäkin rehellisesnä ollesnani voin myöntää, että Juha Sipilän hallitus oli maailman kaikkien aikojen huonoin, Haitissakaan tuskin sille huonoudessa pärjäävät. Anne Berner itse perkele, pahuutta ja osaamattomuutta täynnään, kultalusikka suussaan syntynyt mamu.

    Jari Limppu Lindström oli makaamaan mielistynyt, suunsa ammolleen ja niskansa kenoon pistämällä elantonsa saamaan tottunut. Taivaan mannaa Limpun ammottavaan suuhun. Limppu on maailman kaikkien aikojen neljänneksi tyhmin mies. Pohtikaa vaan, kutka ne kolme edelleen kyennyttä voisi olla, paljon sellainen vaatii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaisin - voi olla että veikkaan väärin? - että ne kolme tyhmempää on Kolme Itämaista Tietäjää? - Siis ne kolme jotka Monty Pythonin elokuvassa "Brianin elämä" kävivät katsomassa vastasyntynyttä Briania.

      Poista
    2. Saatte vastauksestanne kolme pistettä ja olette jatkossa, kunnes toisin ilmoitetaan. Vastaus oli kuitenkin väärä kuin fan, oikea on Ohukainen, Keskikokoinen ja Paksukainen.

      Poista
  17. Vasemmistolainen olen tottakai. Atte Kalevaa äänestän, jos se on mahdollista, eikä ole Stadin ehdokkaita. Lisäksi minulla heittää päästä ja kannatan tulonsiirtoja itselleni ja muille köyhille. - Vasuri mikä vasuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja taas vaihtui ehdokas! Viimeksihän se oli se joulupukiksi naamioitunut ei-rosvo (ps). Höh. Luulen että piilottelet vain sitä että oikeasti olet Antti "Kanki" Kaikkosen äänestäjä. - Ja mistäkös minä tämän tiedän? No siitä, kun et voi enää äänestää Urho K. Kekkosta. Tai Ahti Kalle Samuli Karjalaista. Nyyh.

      Poista
    2. Siis nyt kävi käry. Tämä blogi on oikeasti salakepujen piilopaikka, varsinkin Kekkos-fanien, ja itsekin olen tuntenut aina lukkarinrakkautta kaikkea kepulaisuutta kohtaan. Vihannes Jorolainen ja Sahti Karjalainen, tällaisia suurmiehiä ei vaan enää synny.

      Poista
    3. Minultakin itku pääsi kun muuttivat vanhan kunnon Maalaisliitto -nimen mitään sanomattomaksi KePuli -puolueeksi. Voi herran Pieksut! Ja Vennamon Monot!

      Poista
    4. Maalaisliitto olisi ollut rehellinen nimi sille, mitä äänestäjät ovat. Keskusta-nimi flirttailee kaikkien kanssa, mutta ei halua oikeiston eikä vasemmiston leimaa kylkeensä. Onko äänestäjiä oikeasti näin helppo petkuttaa?

      Poista
    5. Kepuli, kepuli, näytä siipes, tuleeko huomenna puhtaalta pöydältä? - Juu tulee, tapamme olemme muuttaneet, emmekä enää kaikkoloi. Ihan totta, uskotteks varmasti?

      Poista
  18. Jaa mää vai? - Valmiiksi grillattua kanaa söin äsken, puolet joskus myöhemmin, tänään tai huomenna.

    Kastikkeeksi kävin hakemassa 0.7 kossun ja Karhun kolmeeta.

    Töihin menen torsdag-kvälleninä. Paskalta työnantajaltani anoin lomaa kesäkuuhun, myönsivät elo-syyskuuhun. Kuus pitkää vuoroa vielä ja sitte pääsen Suomen kesää katsomaan, jollei lunta tule.

    VastaaPoista
  19. Meilläpä oli tänään paistettuja ahvenia ja tilliperunoita raikkaan Sandelsin kanssa. Huomenna meidät on kutsuttu naapuriin syömään, isäntä savustaa itse kalaa ja emäntä keittää perunat. Oikein kivaa.

    VastaaPoista
  20. Tänään - vähän ennen pehkuihini painumista, eli juuri just, luin huomisen televisio-ohjelmia. TV-2 näyttää olympialaisia, ja luin "klo 5,30 Pyöräilyn natsien takaa-ajo, tarkka-ammunnan karsinta... Ajattelin, että mitä hittoa? Ja siristelin silmiäni että niillä näkisi paremmin. Okey. Se olikin "Pyöräilyn naisten aika-ajo, trap-ammunnan karsinta..." ja niin edelleen. - Joskus ihminen näkee ihan väärin, vaikka katsoo läheltä. Ehkä sitä katsoo liian läheltä?

    VastaaPoista
  21. Vasemmistoanarkistien kanssa minä somessa kinaan, yritän epätoivoisesti saada järkeä kamalan rasistiseen ja väkivaltaiseen aatteeseensa. Juutalaisten suhteen ovat hitleriläisellä linjalla. Joku minulle selitti, että Israelin valtion perustaminen oli tottakai vääryys.

    Helsingin yliopiston Syksy Räsänen ei professoriksi ole päässyt, eikä pääse, mutta palestiinassa käy yhdessä terroristien kanssa heittelemässä kiviä Israelin sotilaita kohti. Luojan kiitos Hitlerin kannattajia ei maassamme siedetä, mutta nämä vielä pahemmat maailmanparantajat ja kommunistit pitäisi kiireemmin kieltää. Pahuuden siemenet tämmöiset syksyn räsäset nuorisoomme kylvävät. Herra meitä muita Räsäsen pahuudelta varjelkoot!

    VastaaPoista
  22. Minä olen niin pasifistinen sielu, että pidän myös omasta mielestään hyvällä asialla (tarkoitan tässä nyt vaikkapa Syksy Räsästä) uhoavien öykkäröintiä vihapuheena. On vaikea ymmärtää anarkistista väkivaltaa ja riehumista, ikään kuin joidenkuiden väkivalta ja ilkeät puheet olisivat parempaa, oikeutettua väkivaltaa. Farisealaista hurskastelua, jeesustelua, älyllistä epärehellisyyttä.

    VastaaPoista
  23. Siilien puuhia on kiva seurata. Onneksi monet tarjoavat siileille helteillä vettä ja ruokaakin. Tiedän myös ihmisiä, jotka antavat siilien tulla pihoilleen talvehtimaan lehtikasoihin ja koppeihin.

    Minulla oli kaupungissa takapihalla kertan iso musta muovinen jätesäkki, jossa oli sisällä pieni risukasa. Kun keväällä käänsin sen ylösalaisin tyhjentääkseni sen, sisältä putosi siili, ilmeisesti talviuniltaan. Kipitti pois pihaltani. Pussi haisi pahalta, joten siitä huomasi, että pussissa oli oltu koko talvi.

    VastaaPoista
  24. Tässä poiminta, hyvin nopea otos oikeinajattelevien vihapuheesta. Kyseessä on lakimiehen blogin harjoittama ammattitaitoisten toimittajien haukkuminen, kommenteissa:

    ”Pyllyä nuolevaa roskasakkia roskalehdistön palveluksessa…”


    ”Kyllä noille roskalehdistön toimittajille näyttää propaganda ja viina menevän päähän. ”

    ”roskalehtien kuittijournalisteista ”

    ”Terveisiä karvala ja juoruämmä Haapala.”

    Että osataan sitä vasemmalllakin laidalla viestiä vähemmän asiallisesti.

    VastaaPoista
  25. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS:
      Kyllä minä nuorempana uskalsin tehdä jopa julkisen runokertomuksen elämästäni, miehestä ja minusta. Väänsin eri nimet, mutta tapahtumat oli suoraan todellisuudesta. Yksi minulle vieras ihminen pyysi saada esittää sitä yleisölle ja niinpä hän kiersi aika monessa kaupungissa pitämässä lausuntaillan tästä avioliittokuvauksesta. Lisänä hänellä oli eräs musiikkia opiskeleva nuori mies, joka aina välillä lauloi omia lailujaan elämästä säestäen itseään kitaralla. Minusta ne laulut olivat upeita.

      Poista
    2. Lumo taisi olla osittain vielä pentu niissä aiemmissa kuvissa. Oikeasti se ei ole lihava, vaan sillä on paksu pitkä turkki ja sen paino on ok. Kutsumme sitä silti välillä Lihavaksi, mikä on meidän huumoriamme, meillä kun ei puheissa kaunistella vaan päinvastoin oteaan heikkouksista kaikki irti ja nauretaan niitä. Kaikella rakkaudella tietenkin.

      Itsekin kirjoittelin aiemmin elämästäni ja rakkauksistani kaikenlaista, mutta enää en oikein jaksa miehen ja naisen välisiä mutkallisia suhteita. Ihmiset kun ovat oman käsitykseni mukaan aina vapaita valitsemaan olotilansa. Pahoinpitelyihin alistuvaa naista en edes tahdo ymmärtää. Miksi se suhde ei voisi olla mutkaton?

      Poista
  26. HUOM. Blogini asettelu on mennyt itsestään hassuksi. Kaikki sivupalkin jutut ovat humahtaneet alas, tekstien jälkeen, vaikka ne asettelusivulla ovat oikein ja muuttamatta. Koetan korjata vikaa ja palauttaa mm. blogiluettelon ja muut tilpehöörit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS Ongelma ratkaistu samantien älyä käyttäen. Kokeilin pienentää uusimman postauksen Lumon kuvaa, ja sivupalkki humsahti samantien takaisin sivuun. eli jos laittaa tekstiin liian ison kuvan, blogin asettelu heittää häränpyllyä.

      Poista
  27. Lainasin Nooran silmiä ja katsoin uudestaan Lumoa ympäristöineen, ja totta vie, kuva on kaunis kuin maalaus. Stilleben.

    Mietin, miten kissojen elämä on jakautunut. Mitä ne ajattelevat toisistaan. Mitä omasta elämästään. Mitä ihmisistä.

    Minulle on tullut uusi tuttava eläinmaailmasta. Se on koira. Se näyttää jalosukuiselta, hienostuneelta ja uljaalta. Mutta todellisuudessa se on Suomeen Romaniasta lähetetty katukoira. Sen nimi on Anemona.

    Kun se työntää pitkän kuononsa syliini ja katsoo minua silmiin, näen siinä katseessa surua. Kun raaputan sitä riippuvien korvien takaa, se sulkee silmänsä ja hyrisee. Varmaan se on kovia kokenut. Uudessa kodissaan sitä kohdellaan kuin ihmistä. Voi se olla ihmeissään. Se viedään kuulemma ensi viikolla kuntotestiin. Viedäänkö ihmisiä? Anemona, Anemona on onnekas. Onnekkaampi kuin moni ihminen.

    VastaaPoista
  28. Onnea Anemonalle! Sillä on käynyt hyvä tuuri, kun on saanut huolehtivan uuden kodin. Moni koira kärsii jopa Suomessa huonosta kohtelusta. Eläimiä otetaan hetken mielijohteesta ja jätetään kyllästymisen jälkeen heitteille.

    Katukoiran tykkäisin itsekin ottaa, Romaniasta tai muualta, jos koiran ottaisin. Tykkään muutenkin nykyään sekarotuisista enemmän kuin jalostetuista roduista. Sekarotuisissa on aina yllätysmomentti, niin kuin ihmisen lapsessakin.

    VastaaPoista
  29. Tarkoitatko. Iines, yllätysmomentilla ihmislapsessa, että vaikka se olisi ihan herttainen ja ihana lapsena, ei tiedä minkälainen otus siitä kehittyy aikuisena?

    Se on muuten totta. Jo matkalla aikuisuuteen ihmislapsi voi muuttua vanhempien odotusten vastaiseksi, surua ja murhetta tuottavaksi.

    Juttelin kerran erään äidin kanssa. Hän kertoi tyttärestään, joka oli ollut lapsena heille eräänlainen toivonsäde, mutta joka jo teini-ikäisenä oli muuttunut pelottavaksi räyhääjäksi ja vanhempiaan syytteleväksi. Kaikki ikävä hänen maailmassaan oli ollut vanhempien syytä. Tämä äiti taas syytti lapsensa kaveripiiriä, jossa huumeet ja alkoholi olivat jokapäiväistä käyttötavaraa, ja se näkyi jo heidän tyttäressään. Mitään he vanhemmat eivät voineet tehdä. Kaikki meni pieleen.

    En ole ollut puheissa tämän äidin kanssa, enkä tiedä, mikä tilanne heidän perheessään on nyt. Mutta ymmärrän täysin äidin surun.

    Miten varjella lapsia maailmalta, onko se edes mahdollista ja suotavaa? herää kysymys.

    Suurin osa nuorisosta ja nuorista aikuisista näyttää selviävän ilman minkäänlaista opastusta omasta elämästään niin hyvin kuin se on mahdollista.

    VastaaPoista
  30. Kyllä, Liisu, tarkoitan, että lapsi kasvaa omaksi itsekseen, ei vanhempiensa toisinnoksi tai usein edes vanhempiensa ihanteiden mukaan. Hän kasvaa omaksi erilaiseksi ja erilliseksi persoonakseen, joka voi olla vallan muuta kuin häneltä odotetaan.

    Tästä syystä lapselle on varmaan turha syöttää vanhempien omaa agendaa, esimerkiksi uskonnottomuutta, sukupuolettomuutta, saati poliittisia agendoja. Tiedän pikkulapsen, joka ei tunne sanaa puhelin tai tabletti, mutta tietää mikä on iPhone ja iPad.

    Muistan itse, miten nuorena innokkaana vasemmistolaisena katselin tyttäreni kanssa vaalimainoksia kadun reunalla. Mainoksessa oli Kokoomuksen Harri Holkerin kuva. Sanoin, että siinä on paha mies, ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille. Myöhemmin tyttäreni kertoi, että hän oli pitkään luullut, että Harri Holkeri on oikeasti paha rosvo.

    VastaaPoista
  31. Hyviä kysymyksiä, Noora. Golf taitaa oll lähinnä eliittilaji kaikkine tilpehööreineen, kalliine mailoineen ja golf-vaatteineen. Olen havainnut sen yhdistyvän tiettyyn ihmislajiin, siihen joka tykkää osakkeista ja merkkiautoista ja merkkipuhelimista.

    VastaaPoista
  32. Siis koronatartuntojen määrä on hirvittävä, ja teemme parhaillaan SE-lukuja tartunnoissa. Nyt olisi taas tarpeen se Niinistön ehdottama koronanyrkki, joka voisi toimia juuri nyt tilanteen kriisiytyessä ja hallituksen lomaillessa.

    Varhila sanoi haastattelussa, että koronapassia voisi alkaa miettiä. Siis herra men vereni: al-kaa miet-ti-ä, kun passinon reippaassa käytössä jo Euroopan vanhoissa sivistysmaissa. Tosin meillä hallitus kaivaa tästäkin ongelman: koronapassi eriarvoistaa rokottamattomat. Herra mun vereni potenssiin kaksi! Kuka tahansahan saa nykyään rokotuksen, kun vitsii kävellä rokotuspisteeseen. Näiden rokotusvastaisten idioottien takia korona leviää kuin häkä, myös nuoria sairaalaan vieden ja pitkäaikaishaittoja aiheuttaen.

    Minusta Marin ja Kiuru -duo alkavat rokotepassivastaisuudellaan olla Suomelle liian tuhoisa parivaljakko. Jos kaikki paikat joudutaan kohta sulkemaan ja luokat panemaan taas etäopetukseen, kansa ei totisesti kiitä enää päättäjiä.

    VastaaPoista
  33. En tiedä, minne Teemu Selänne, Kimi Räikkönen ja Patrik Laineet maksavat veronsa, mutta heitä ei kukaan mollaa. Kun joku muu rikas (Wahlroos) asuu ulkomailla ja maksaa sinne verot, hän on usein suomalaisten mielestä sika.

    VastaaPoista
  34. Epäilen, ettei mitään. Koronapassilla voitaisiin yhteiskuntaa jopa avata enemmän, jos se vain saataisiin nyt vatuloinnin alta käyttöön. Vaan meillä koronatoimet kulkevat nyt neljännenkin aallon aikana jälkijunassa. Mitään ei tapahdu, korona vaan jatkaa räjähtelyään. Korkeintaan tilataan emeritaprofessorilta laaja tutkimus koronapassien syrjäytymisefekteistä.

    VastaaPoista
  35. Kysyn nyt vissiin viidennen kerran, että millä vitun valtuuksia se juntta operoisi? Ja mitä hyötyä on koronapassista, jos rokotetut sairastaa ja tartuttaa?

    VastaaPoista
  36. Varhila on munannut itsensä ennenkin, maskiasiassa. Kun joku THL:n lääkäreistä meni mainitsemaan lehdistölle, että maskipakko olisi hyödyllinen ja auttaisi tartuntojen estämisessä, niin Varhila (poliittisen historian asiantuntijuudella) meni valehtelemaan, että ei pidä paikkaansa, lääkäri harjoittaa yksityisajattelua. En osaa luottaa enää valehtelevaan poliitikkoon.

    VastaaPoista
  37. Mankemangi, ei vitun valtuuksilla vaan operatiivisen johtamisen taidoilla: ”Hyvin koottu kriisiryhmä kartoittaa ongelmat, hankkii tiedot, kerää julkisen ja yksityisen osaamisen ja esittää sitten maan hallitukselle tilannekuvaa ja ehdottaa toimenpiteitä. Ryhmä siis omistautuisi kokonaan koronan käsittelyyn.”

    ”Tämä ajattelu ei ole mitenkään hallitukselta pois, vaan lisää. Operatiiviset toimet etenevät nopeasti ja hallitusti sitten kun hallitus on linjannut saamistaan punnituista vaihtoehdoista.”

    Sitaatit viisaan presidenttimme ehdotuksesta.

    VastaaPoista
  38. Tällä hetkellä korona jyllää rokottamattomissa nuorissa, jotka ovat käytännössä suurin tartunnanlevittäjäryhmä sosiaalisine estottomine kontakteineen. Kun maskien takaa katselin Raumalla pitsiviikon markkinaväkeä, nuorilla ei ollut maskeja juuri kellään ja he olivat tiiviissä porukoissa. Maskilliset olivat varttuneempaa ilmeisesti rokotettua väkeä, joka piti etäisyyttä muihin eikä kerääntynyt tiiviiksi ryhmäksi terasseille.

    On päivänselvää, että varttunut väki käyttäytyy edelleen vastuullisesti eikä mene hillumahei-baareihin tai festareille tai urheilutapahtumiin. Mikäli tapahtumiin vaadittaisiin koronapassi, on myös selvää, että tartunnat vähenisiviät. Näin on käynyt Euroopan muissa maissa.

    Suomi on kohta EU:n pahimpia koronamaita ja odotamme täällä, koska Suomi julistetaan riskimaaksi muulle Euroopalle. Tämä merkitsisi mm. Saksaan palaavalle sisarelleni koronatestejä ja karanteenia kotimaassa. Nyt on saanut kulkea Suomesta ja Suomeen vapaasti ilman edes testejä ja ilman koronatodistuksen kysymistä, Suomi on EU:n löysin koronakurimaa.

    VastaaPoista
  39. Kysehän on siitä, kuka sen palkan maksaa. Urheilijat saavat tienestinsä vapailta markkinoilta, ei meidän verorahoistamme.

    Veroasiassa olen samaa mieltä Iinukan kanssa. Viimeksi mediassa säälittiin rallikuskia, joka veti kikkailunsa asuinpaikan suhteen liian tarkaksi ja verottaja iski.

    Tapsa

    VastaaPoista
  40. Vaan tänään taas SE koronaluvuissa. Kohta mennään tuhanteen tartuntaan päivässä, ja intersektionaaliset lomailevien päättäjien sijaiset vatuloivat koronapassin kanssa, koska rokottamattomat joutuvat ”syrjityiksi”.

    Herran mun vereni jälleen kerran tämän intersektionalistisen hurlumheihallituksen kanssa. Jos yhdellä rokottamattomalla on kurjaa, kaikilla on oltava kurjaa.

    Rokotushan on käytännössä jo kaikkien halukkaiden saatavilla, kun viitsii kävellä rokotuspisteille. Ne ennakkoluulotautiset kiihkoilijat, jotka eivät ota rokotuksia, joutavatkin jäädä sivuun riennoista. Eiväthän he auta yhteiskuntaa selviämään taudista kukistamalla korona mahdollisimman minimiin.

    VastaaPoista
  41. PS Lisätään sivuunjäännin joutamiseen vielä se kärsimys, että joutavat maksamaan myös itse sairaalalaskunsa mahdollisesta sairastumisesta.

    VastaaPoista
  42. Nyrkki ei nopeuttaisi mitään. Suomessa valta on eduskunnalla.

    VastaaPoista
  43. Siis Niinistön ehdotushan ei edes halua kaventaa hallituksen päätösvaltaa. Se lukee ehdotuksessa erikseen.

    Eihän meillä nytkään ole ollut valmiina neljännen aallon koronasuunnitelmaa. Kaikki on levällään, ja kun koronapassi on onnistuneesti käytössä useimmissa EU-maissa, Suomessa ehkä aletaan miettiä koronapassin käyttöä, jahka hallitus palailee lomiltaan. Koko korona-ajan hallitus päätöksineen on ollut jäljessä muusta Euroopasta, ja toimia on otettu käyttöön vasta, kun kansa on suorastaan huutanut niitä. Tämä on totuus, jolta vasemmisto sulkee silmänsä ja leipoo keisarilleen vaatteita.

    Koronanyrkki olisi hyödyllinen vakituinen suunnittelu- ja toimintaelin kokoaikaisesti ja jokapäiväisesti erilaisten vakavien kriisitilanteiden, varalta. Näin hallitus, huolimatta runsaasta avustajajoukostaan, vapautuisi hoitamaan maamme päätöksentekoa ja sitä työtä, johon se on valittu.

    VastaaPoista

  44. Noora, näen koronajutut hieman toisin. Kun seurasi sanomalehtikeskustelua, muuta lehdistön antia ja vaikkapa Twitteriäkin, huomasi selvästi sen, että kansa oli se elin, joka lopulta liikautti hallituksen toimimaan edes joitain rajoituksia. Kansa huusi rajoituksia.

    Aluksihan mentiin ruotsalaiseen malliin laumasuojahenkeen (Kiuru) ja vältettiin spektaakkeleja (Marin) jotka uskottiin ”muiden” maiden turhaksi hömpäksi.

    Vasta kun kansa raivostui siitä, että lentokentille pääsi täysin vapaasti koneita suoraan mm. Lombardian koronapesäkkeestä, hallitus alkoi miettiä asiaa ja vihdoin tuli odotettuja rajoituksia, joita kansa suorastaan janosi: ikäihmisten ja riskiryhmien eristämiset ja kokoontumisrajoitukset. Hyvin meni, kun ihmiset olivat valmiita ja jo oma-aloitteiseati rajoittaneet sosiaalista elämäänsä joitain ymmärtämättömiä ja ilmeisen lukutaidottomia tyyppejä lukuunottamatta. Vieläkin varttunut väki varoo nuoria enemmän.

    Vaan sitä täytyy ihmetellä, miten joukkotilaisuuksissa ollaan ilman maskeja. Ffp2- maskihan suojaa myös itseä. Minusta nuorille olisi pitänyt jakaa ilmaiset maskit ja edellyttää niiden käyttöä aina liikenteessä, niin tauti ei olisi levinnyt näin karmeasti, että olemme kohta 1000 päivätartunnassa ja kyseenalaisessa EU-kärjessä huippulukuinemme.

    VastaaPoista
  45. Raivostuneet nuoret haluavat elämältään muutakin kuin vain kykkiä kotona ja silitellä siellä kissaa. Kiukusta kihisevissä opposition kansalaisedustajissa taas on eniten a) koko koronan kieltäjiä b) maskin käytön kieltäjiä c) rokotusten vastustajia d) muuten vaan omituisia olioita e) ja ei-mihinkään näihin kategorioihin kuulumattomia. (Liekö he sitten noita pohjois-korealaisia?)

    Mutta suurin syyllinen on tietysti Marinin hallitus. Se nyt on sanomattakin selvä. (Eli ei sitä joka kerta tarvitse erikseen sanoa, Iines!)

    VastaaPoista
  46. Mikis mikis, äläs nyt. Jos nuorien, niin kyllä meidän muorienkin suussa vielä sokeri sulaa ja lanteet hulaa.

    Moni on ollut valmis kutistamaan viimeisiä elinvuosiaan koronataistelussa. Nuoria olemme katselleet eristyksistä verhojen takaa, kun ne hyväkkäät ovat rientäneet iloisina ja vapaina kavereittensa kanssa, vanhemmat kotona passaamassa ateriat pöytään. Moni muori ja vaari ei nähnyt lapsiaan vuoteen. Yksinäistä joulua vietti moni.

    Että voi voi niitä hattuuntuneita nuoria, kun on kurjaa kun ei pääse festareille.

    Hmm, festareille... Tämä viikonloppu on kuulemma festareiden superviikonloppu...

    VastaaPoista
  47. Se vielä piti sanomani, että miksi kaikki hyvä ylämäki ihmisten koronataistelussa on Marinin hallituksen ansiota, mutta alamäki ja murskaluvut yllättäen sitten eivät olekaan?

    VastaaPoista
  48. Olen ymmärtänyt ,että tätä uutta virusmuunnosta kantava siirtää automaattisesti kolmen metrin päässäkin olevan puhekumppaninsa suuhun ja sieraimiin virustaan .Joista kaikki eivät tietenkään idä. Tätä ei tunnuta ymmärrettävän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, jotenkin näin, deltavirus tarttuu hanakammin kuin on tarttumatta. Eli hyvin helposti, ja rokotettukin voi levittää virusta.

      Virus jyllää kuitenkin nyt ennen kaikkea nuorissa, joten olisi tärkeää saada heihin kontrollia ja passit käyttöön, koska he levittävät virusta myös rokotettuihin, jotka puolestaan... Passit innostaisivat mullittelijoita myös ottamaan rokotuksen, koska se on pääsylippu myös tapahtumiin.

      Poista
  49. Kerros enemmän onnistumisista!

    VastaaPoista
  50. Koko koronan ajan Suomen terveys- ja taloustilanne on ollut Euroopan paras. Kiitos Sanna Marinin ja Krista Kiurun.

    VastaaPoista
  51. Jaapa jaa, taloustilanteeseen vaikuttaa moni Sannasta ja Kristasta riippumaton asiakin. Kenties Sipilän hallituksen ansiosta noussut trendi saavutti huippunsa nyt Sannan aikana.

    Mitä terveystilanteeseen tulee, korona on nyt saavuttanut hävettävät pohjat, EU:n ennätysluvut ja riskimaan rajat - mm. Viro julisti jo Suomen riskimaaksi.

    Nuoria ei ole saatu (ei ole yritettykään?) koronakuriin. Vanhempi väki otti yli vuosi sitten kroronakurin itse omiin käsiinsä koko ajan myöhässä olleelta hallitukselta.

    En jaksa kuin ihmetellä sitä, miten sumutettavaa Suomen kansan vasen laita on.

    VastaaPoista
  52. Missä muuten Sauli piilottelee niitä asiantuntijoita, jotka eivät jo ole hallituksen käytettävissä? Aika kummallinen on sekin ajatus, että ilman hallitustakin tässä pärjättäisiin, mutta ei ilman presidentin nyrkkiä.

    VastaaPoista
  53. Mutta kerro nyt jo niistä koronapassionnistumisista!

    VastaaPoista
  54. Eikö oppositio nimenomaan vaatinut exit-suunnitelmaa?

    VastaaPoista
  55. Sinun näyttää olevan vaikea päästä ennakkoluulostaisi. Ei koronanyrkki tähdännyt vallankaapppaukseen, kuten vainoharhaisesti kuvittelet.

    Niinistö nimenomaan korosti, että toimikunta olisi operatiivinen elin, joka ehdottaisi erilaisia vaihtoehtoja hallitukselle, jotta hallitus voi valita niistä parhaan tai voi tietysti hylätä kaikki.

    Tällainen toimikunta olisi hyvä perustaa kokoaikaiseksi vastaisten pandemioiden tai erilaisten ilmastollisten katastrofien varalta, jotta keinoja olisi varalla hädän ja kiireen tullen. Näin esimerkiksi maskitilanteessa meitä ei yllättettäisi housut kintuissa niin kuin nyt.

    VastaaPoista
  56. Miten tämä liittyy edellisiin puheenvuoroihin? En osaa lukea taka-ajatuksia.

    VastaaPoista
  57. Koronapassin tavoitteena lienee ennen kaikkea yhteiskunnan toimintojen, tapahtumien, taiteen esitysten ja yritysten avaaminen. Tässä on esimerkiksi Tanskassa menty eteenpäin käsittääkseni paljonkin.

    Koronasta on vaikea ellei mahdoton päästä eroon. Rokotuspassi tai todistus kannustaa mullittelijoita rokotusten ottoon.

    Rokotevastaisuudelle ei ole perusteita yhtään enempää kuin persuudellekaan, se on yhtä tyhmää. Ymmärrän, että joku ministeri voi sielussaan olla rokotevastainen, mutta ei se saisi olla esteenä globaalin pandemian kukistamisessa millään tavoin.

    VastaaPoista
  58. Hallituksemme toiminta koronan torjunnassa on joka tapauksessa ollut äärettömän populistinen ja oman suosion maksimoimiseen pyrkivä. Matkustajien heikko kontrolli on ollut pöyristytävän typerää koko ajan. Nyt rajoitukset helpotettiin liian aikaisin ja korona leviää sen tähden uudelleen, ei niinkään minkään deltan vuoksi.

    Muistatteko, kun vuosia sitten keskustelimme baarin puolella Svejkistä. Tein hienon, itseäni säväyttäneen, löydön, Matti Varjon tähdittämä Svejk-sarja on juutuubissa. Hieman olen ennättänyt katsoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä linkistä Svejkin kymmenen jaksoa löytyävät parhaiten oikeassa järjestyksessä.

      Poista
    2. Näköjään nimerkki Kari oli tiedon juubbarista löytyvästä sarjasta laittanut jo tammikuussa E-Baarin keskusteluun.

      Poista
  59. Muistan hyvin Svejkin, jonka luimme ja käymämme keskustelun:

    http://lukupiiri1.blogspot.com/2012/10/jaroslav-hasek-kunnon-sotamies-svejk.html

    Olen myös nähnyt joskus ainakin jonkin jakson tuosta Matti Varjon esittämästä sarjasta. Hänhän oli aivan loistava näyttelijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks se ollu taistolainen? Hasek ainakin pilkkasi veteraaneja.

      Poista
    2. Niin, siis kuka on taistolainen, Varjo vai Hasek vai molemmat? Ja mihin sen pitäisi vaikuttaa? Ajatukseen Varjon näyttelijäntyöstä vai Hasekista?

      Voi pyhät sylvit.

      Poista
    3. Matti Varjon poliittisista sikailuista en tiedä mitään, mutta loistava näytelijä hän oli. Ja Jarsolav poika oli sekavina aikoina upseerina puna-armeijassa hieman vallankumouksen jälkeen. Hänen sanottiin olleen erittäin hyvä sotilas. Pilkkaili siteen ketä pilkkaili, tasaisesti meni moneen suuntaan.

      Poista
  60. Se liittyy niihin kaikin tavoin. Fiksu huomaisi.

    VastaaPoista
  61. Ei se niin mene. Fiksu kirjoittaja perustelee sanomansa, koska samalla ilmenevät kirjoittajan omat ajatukset ja tarkoitusperät. Hyvä viestintä on avointa ja ystävällistä, antavaa.

    VastaaPoista