2.8.2021

Kesäpäiväkirja, sivu 7

Ihanat päivät meri-ilmastossa jäävät nyt taakse, ja palaan tänne mökille jatkossa vain päivävisiiteille. Nykyinen kombomme hajaantuu maailman tuuliin, pari pääkaupunkiseudulle,  yksi Keski-Eurooppaan ja yksi suomalaiseen pikkukaupunkiin.

Huomaan, etten viihdy yksin mökillä, en ole ihan kokonaan yksineläjä, sillä kaipaan yhteyttä toisiin, puhekumppania, vaikka puhun äärimmäisen huonosti nykyään.  Välillä jään haukkomaan ilmaa, kun sanoja ei tule. En tiedä, onko koronan aikainen eristäytyminen mykistänyt ääneni lopullisesti, vai johtuuko tukkeutunut puhekykyni edelliskeväisestä pienestä lisäkilpisrauhasen  leikkauksesta, aivan äänihuulten vierestä. Joka tapauksessa tunne siitä, että puhumalla ilmaiseminen kapeutuu entisestään, tekee minut hiukan ahdistuneeksi. 

Annan tunnustuksen lähimmilleni, jotka useimmiten jaksavat odottaa, että saan jotakin sanottua, mutta välillä luovutan, kun en jaksa vaatia heitä odottamaan, että minäkin saan sanoa mielipiteeni. Olen hiljaa ja vain kuuntelen, kun muut puhuvat.

Olen miettinyt mahdollisuutta ottaa pitkästä aikaa botox-ruiske äänihuuliin kokeillakseni, auttaisiko  se puhumistani. Monella dysphonia spasmodicaa sairastavalla auttaa, minulla ei tehonnut yhtään, kun kokeiltiin viimeksi yli kymmenen vuotta sitten. Jospa nyt pyydän lähetteen ja reissaan Tyksiin  piikille. Millaista mahtaisi olla saada puhua vapaasti ilman, että puhe juuttuu kurkun salpaantumiseen? En osaa enää kuvitella sitä. 



Kuvassa ulkomaan ihminen Uudenkaupungin makasiinirannassa. Olimme matkalla syömään rantamakasiinin terassille. Maailmassa on monenlaisia ihmisiä, mutta siskoni on maailman kiltein ihminen. Hän on painunut hieman kumaraan, koska on sairastunut osteoporoosiin. Jokaista askelta on varottava, ettei kompastu ja saa luunmurtumaa. 

Meille ihmisille annetaan monenlaisia koettelemuksia elämämme varrella. Mikä on ihmisen taittumisen raja?  Joskus ajattelen, ettei ihmiselle anneta enempää kuin hän jaksaa kantaa. En tiedä. Kärsimys kuuluu elämään. Ei tiedä, pääseekö sisko enää Suomeen. Nyt hän halusi tulla, kahden raskaan vuoden tauon jälkeen, takana suruvuosi miehen kuoltua ja sen päälle koronavuosi Saksan tiukoissa rajoituksissa ja totaalisuluissa. Toivomme vain, että hän ehtii nyt ajoissa alta pois, takaisin kotiinsa, ennen kuin Saksakin julistaa Suomen riskimaaksi, kuten Viro juuri teki. Se merkitsisi testiä ja mahdollista karanteenia kotimaassa.

(Valokuvat Iines 07/2021)

140 kommenttia:

  1. Eikö siskolla ole rokotukset kunnossa vai laitetaanko Saksassa rokotetutkin karanteeniin?

    VastaaPoista
  2. Sisääntulo on tällä hetkellä Suomesta vapaa, mutta rajoitukset voivat muuttua nopeastikin, päivässä. Nyt riittää rokotustodistus, joka on kunnossa.

    Jos Suomi julistetaan riskimaaksi, kuten Viro jo teki, kaikki täältä tulevat joutuvat koronatestiin Saksan puolella ja ehkä jopa koronakaranteeniin. Saksa on äärimmäisen tiukka rajoituksissa.

    Ei ole monta viikkoa siitä, kun liikkeisiin piti tilata aika, jolloin tulee ostoksille. Maskipakko on edelleen itsestäänselvyys, samoin henkilötietojen ja rokotusten kirjaaminen ylös, kun menee vaikkapa ravintolaan tai oluttupaan. Yritykset olivat korona-ajan kiinni, mitä pidettiin selviönä.

    Näyttää siltä, että muualla rajoitukset ovat itsestäänselvyys, vain Suomessa niistä tehdään yhdenvertaisuuskysymys ikään kuin kyseessä olisi koko elämän kestävä tilanne. Aika erikoista.

    VastaaPoista
  3. Kärsimystä on ihmisen elämä. Yritin nuoremmalle selittää, että ikääntymisen yksi puoli on yhä enemmän määrän kuolemia kestää ja ja kärsiä. Itsemurhia, tauteja, sydänkohtauksia sun muita. Yhdelle itsensä terveyttä säälittävälle kerran kerroin omaavani huonoja uutisia. Herkisti hieman pelästyen silmin nähden korviaan. Minä sanoin: "joudut vielä kamalasti kuolemia kestämään ennen omaasi."

    Mitäs näistä, hurmalan häistä, mutta vielä eivät ala- tai yläkerrassa ole olleet minuun valmiita.

    VastaaPoista
  4. Kyllä näin on asia: elämä on kärsimystä joko enemmän tai vähemmän, mutta aina sitä.

    Tämä on syvin syy sillekin, että instagramit ja facet täyttyvät kauniista hymykuvista ja juhlahetkistä, ihanista ruoista ja lifestylesta, hienoista reissuista ja taide-elämyksistä. Ihminen haluaa katsoa omaa elämäänsä muiden silmin.

    Se vielä, että kärsimyksen vastapainona elämä tarjoaa tietysti myös hauskoja ja hupaisia hetkiä. Luulisin jopa niin, että tunteiden syvyys kumpaankin suuntaan on ok.

    VastaaPoista
  5. Tepä nyt synkkiä olette. Vai että kärsimystä... no, niinhän se Buddhakin sanoi.

    Minäpä väitän vastaan, tapani mukaan. Elämä ei ole aina helppoa, mutta meillä länsimaalaisilla se ei ole lähelläkään kärsimystä.

    Elämä on ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä ja sanonen sen

      elu on imeline.

      Poista
    2. Elämä on ihanaa, kun muilla on kurjaa.

      Kuolemassa vähäpätöisinkin elämä muuttuu täydeksi ja tuon täydellisyyden kuolevat ovat vilaukselta kokeneet ja siksi joukkohaudassa vallitsee rauha. — Hurskas kurjuus

      Poista
  6. Mitään synkkiä. Huumorilla mennään, vaikka kukaan ei huomaa vitsiä kuvassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon limusiinin kyydissä matkanne taittui, vai kuinka?

      Poista
    2. Juu juu, ei vaan ei. Siis emme tietenkään olleet liikkeellä tuolla limusiinilla, vaan kuvaaminen on siskon huumoria. Käveli vain odottelevan auton viereen kuvattavaksi. Hän halusi lähettää saksalaisille ystävilleen hupiterveiset Suomen lomalta.

      Poista
    3. Kannattihan tuo ottaa tilanteesta vaarin. Tuli kiva kuvamuisto.

      Poista
    4. Niin tuli, sisko on saanut kuvasta jo paljon hupia, kun viestit ovat puhelimessa kilkanneet ja saksalaiset ystävät ”ihmetelleet”.

      Poista
  7. Elämä on ihanaa, Tapsukka, mutta ei se voi olla ihanaa, ellei janan toisessa päässä ole kärsimystä. Vaakakupissa maailmassa on aina molempia.

    Koettakaapa keksiä maailmasta asia, jolla ei ole toista päätä, vastakohtaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ympyrä.

      Tapsa

      Poista
    2. Ei voi kiistää. Hyvä oivallus! Vaan onko ympyrä oikeastan ”asia”?

      Poista
  8. Pistokseen hakeutuminen kestää vielä, kun tarvitsen sitä varten foniatrin lähetteen, enkä tiedä, suostuuko julkinen puoli hoitamaan tällaisia harvinaisia sairauksia. Kouluaikanahan minut sysättiin yksityissektorille, vaikka kyseessä oli fyysinen diagnosoitava sairaus. Työterveyslääkäri ei pitänyt opettajan äänen menetystä kovinkaan kummoisena.

    VastaaPoista
  9. Minua odottaa kaupunkikirjastossa varaamani kirja, Lauri Hokkasen Kenen joukoissa seisoin, taistolaiset ja valtioterrorin perintö. Mielenkiintoinen opus valottaa tuota aikaa, jota ei vielä paljon ole tutkittu, mutta johon on paljon viittailtu. Kirja on Neuvostoliiton – Hokkasen sanoin ”ihmisteurastamon” ja ”murhavaltion” – kattava historia, jossa suomalaisten kommunistien, tai ainakin taistolaisten, roolina on ollut toimia Neuvostoliiton ohjaamana ja rahoittamana suomalaisen politiikan Moskovan äänenä. Maltan tuskin odottaa, että saan kirjan hyppysiini.

    VastaaPoista
  10. Olin kiltti ja tyhmä vaatimaan oikeuksiani. Ymmärrän kyllä myös työterveyslääkäriä, joka oli tottunut tavanomaisiin sairauksiin. Hän ei ymmärtänyt ollenkaan, että minun oli oikeasti vaikea puhua, ääntä ei tullut kun äänihuulet kramppasivat. Ehkä hän epäili mielenterveyden häiriötä, joista ei niin piitattu tuolloin. Hän kehotti minua kääntymään itse muualle.

    VastaaPoista
  11. Enemmistökommunisteille tuosta armon enimmäkseen soisin, taistolaisuus oli pahuuden aate. Sinikkasokat ja kristiinahalkolat olivat taseja, koska halusivat tappaa porvareita paljon ja raa´asti. Sellainen on ainoaa kaunista ja hyvää, minkä Vladimir Iljitsh Lenin maailmaan saattoi ennen kuolemistaan keuhkotautiin, kuppaan ja paheelliseen elämään 53-vuoden nuoressa iässä. Irstas ja paha sika veti viimeiset, mutta ei se helpottanut, kätyrinsä olivat edelleen vallassa, lempipoikansa Stalin kuninkaana.

    VastaaPoista
  12. Kirja on yli viisisataasivuinen historiateos runsain sitaatein, ja luulen, että se on meikäläiselle enemmän selailu- ja lähdeteos kuin alusta loppuun luettava juonellinen teos. Se on arvioiden (mm. Erkki Tuomioja) mukaan varsin kelpoisa teos ja säälimätön ja hyvä kuvaus taistolaisuudesta. Mutta jos innoitun ja pääsen sisälle, palaan ehkä hyvinkin asiaan.

    VastaaPoista
  13. Mitä todennäköisemmin kuppa oli Leninillä levinnyt ennen -20-lukua jo aivoihin, - mitä se aiheutti, sitä on mielenkiintoista pohtia. Vladimirilla ei riittänyt voimia laajempiin joukkomurhiin, edistyksellisyyden vastaisen ihmisaineksen laajamittaisiin teloituksiin. Stalin siitä sitten huolehti, olisi sen kuka tahansa muistakin opetuslapsistaan tehnyt, Trotskit ja muut. Herra Jumala, kiitos, että Lenin ja Kekkonen ovat kuolleet. Narsupaskat ovat helvetissä.

    VastaaPoista
  14. Juuri tämä ristiriitaisuus aatteen ja todellisuuden välillä kiinnostaa minua ja on aina aiheuttanut jonkinlaista hiljaista epäilyä. Pelastetaan työläiset tavallaan lupaamalla materiaa, materiaa ja materiaa, tasajakoa apuna käyttäen. Kasvatetaan työläiset ja muut ihmiset oppimaan perusasiat eli vaatimukset saada itselle sama kuin rikkailla sioilla joukkovoimalla; ei yrittämään itse omia kykyjään käyttäen.

    VastaaPoista
  15. Noora-kulta, Israel ei kuulu noihin paviaanivaltioihin. Neuvostoliitto oli pahan valtakunta, valtio, jossa kaikenlainen hyvyys oli estetty. Meidätkin yrittivät tappaa, eivät onnistuneet.

    VastaaPoista
  16. Polittiset mielipiteet ovat poliittisia. Minusta Netanjahu on ollut aivan loistava. Kommunistit ja muut palestiinalaiset on saanut pitämään turvat pienemmällä. Entistä työnantajaani, G4S:ää, kiitän siitä,että ylläpitivät palestiinalaisrikollisten vankiloita. Palestiinalaisten roistous lienee geeneissä.

    VastaaPoista
  17. Voisiko joku viimein kertoa, että mitä pahaa ne taistolaiset oikein tekivät, muuta kuin hyvää taidetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt viitsi enää kaunistella tuota aikaa.

      Luepas sinäkin tuo kirja ja kerro sitten, mikä siinä on väärin, kun näyttää siltä, että jopa jotkut entiset taistolaiset puoltavat kirjaa.

      Poista
    2. Itseäni mistään mitään tietämättömänä vaivasi tuolloin eniten se valtava teeskentely ja Neuvostoliiton ja Kiinankin lipominen, suoraan sanottuna prseennuolenta ja pyllistys oman kotimaan historialle.

      Mieleen jäi se, miten lapsillekin pakkosyötettiin tarinaa kiltistä Lenin-sedästä, ikään kuin hän olisi antanut meille kaiken Jumalan roolissa. Lapset lauloivat myös kiltistä setä Ho-Tsi-Minhistä, ikään kuin me tuntisimme hänet ja hän suojelisi setä Lennun lailla Suomen lapsukaisia.

      Kissan villat!

      Poista
    3. Eikös se sun eka ja ainoa mies ollu taistolainen juoppo? Vaatiko se sua dilkkaamaan fjöösaa tovereille?

      Poista
    4. Kenelle tämä lie tarkoitettu?

      Kun minulla on kyllä näitä suurempia ja vähän pienempiäkin rakkauksia ollut enemmän kuin yksi. Joukossa vähän joka puolueesta, kepulainenkin mahtuu joukkoon, kuten olen kertonut.

      Muita paheita heillä on ollut, mutta ihan juoppoja ei joukosta löydy. Ensi rakkaus taisi olla taistolainen, vasemmistolainen ainakin, ja häntä petin minä ihan omasta halustani ja hänhän heitti minut pellolle.

      Minua ei ole yksikään kaksilahkeinen onnistunut käskyttämään, kyllä se on toisinpäin.

      Poista
    5. Ei nyt näytä tulevan vastausta kysymykseeni. Kysyn silti lisää, varmaan Tapsa osaa vastata: Montako sataa, tuhatta näitä taistolaiset oli?

      Poista
    6. Meinaat sitten tosissasi, että määrä on laatua tärkeämpi?

      Poista
    7. Kuhan kyselen kamaluuden yleisyydestä. Hesarin mukaan taistolaiset saivat ankaralla keskityksellä enimmillään eduskuntaan Skdl:n listoilta vain 12 kansanedustajaa. Aika traumaattista.

      Poista
    8. Ei määrä vaan laatu. Kyse on henkisestä ilmapiiristä, joka vaikutti laajemmin kuin jonkin virallisen puolue-elimen koko tai vallankäyttö.

      Puheissa on voimaa yleensäkin enemmän kuin teoissa. Tämä oli sen aatteen pohjana. Kukaan ei ole väittänyt, että kaikki olivat taistolaisia. Kyse on taistolaisuuden si-säl-löis-tä.

      Suosittelen lukemaan Hokkasen kirjan Kenen joukoissa seisoin. Itse haen sen huomenna. En usko, että teos brassailee taistolaisten määrillä vaan selvittää taistolaisuuden luonnetta ja sisältöjä. Kenties palaan aiheeseen, kenties en. Lukekaa itse.

      Poista
    9. Kerro sitten kaikille, mitä pahaa ne tekivät, kun kukaan ei tiedä.

      Poista
    10. https://areena.yle.fi/1-50827068

      Poista
    11. Kun Mankku kysyy, niin minähän vastaan:

      Ei taistolaiset muuta konkreettista pahaa saaneet onneksi tehtyä kuin vetää suomalaiset inhottavan diktatuuriin nuoleskeluun ja isänmaallisten suomalaisten demonisointiin.

      Siitä alennuksesta emme ole selvinneet vieläkään. Taistolaisiin tulisi suhtautua samoin kuin suhtaudumme ilminatseihin - inholla ja vihalla.

      Pahinta on, että monet taistolaisuuteen hurahtaneet eivät ymmärrä katua vieläkään, vaan selittelevät tekojaan ja potkivat paremman puutteessa persuja.

      Tapsa

      Poista
  18. Minkälaista valtaa taistolaiset käyttivät? Oliko heillä valtaa ensinkään? Hehän olivat SKP:ssä vähemmistössä.

    VastaaPoista

  19. Mistään mitään tietämättömänä sanon mielipiteeni tähänkin asiaan. Minusta pahinta oli se henkinen väkivalta, jota taistolaiset ja koko vasemmisto harrasti. Kaikki muut olivat tyhmiä, typeriä, ahneita sikoja ja porvarinperkeleitä, joilta piti ottaa rahat tasajakoon. Naiset olivat tuolloin yhteisomaisuutta, yleisiä naisia, ja sovinismi kukki. Rakkaus ei suinkaan ollut vapaata, vaan naista halveksivaa ja alistavaa: naisen kun naisen kuului antaa kaikille halukkaille sosialismin nimissä, vain porvarisakka pihtasi. Ja käsittääkseni naiset antoivat, kun eivät halunneet porvarisakan mainetta.

    Hieman kärjistin, mutta linja oli tuo.

    VastaaPoista
  20. Olis ollu kiva päästä panemaan Sinikkaa, Kristiinaa ja ketä niitä kaunottaria nyt oli. Vähän kyllä epäilen heidän "yleisyyttään". Kuulostaa taas katkeralta kateudelta. Se on asia, joka ei näköjään ole miksikään muuttunut.

    PS. mikis varmaan pani niitä backstagella?

    VastaaPoista
  21. Höpsistä. Mikset sano #metoo-naisille, että ne ovat katkeria ja kateellisia kun valittavat - minun laillani miesten sovinismia ja lääppimisiä? Tätähän minäkin valitan. Ei asioilla ole eroa, vaikka aika oli eri.

    VastaaPoista
  22. Koska ne eivät ole.

    Ehdotan muuten että perustat instagrammiin @taistolaisettoo -tilin.

    VastaaPoista
  23. No ei kiinnosta mikään tuommoinen "tili" eikä koko Instagram. Jätän sen lyhytviestinnän ystäville.

    VastaaPoista
  24. Enemmistö metoo-kohuista lienee kohdistettu menestyviin miehiin ja julkisuuden henkilöihin.

    Panen pääni pantiksi, että naiset eivät nosta kohua epämiellyttävien tuntemattomien lökäpöksymiesten katseista, kaljamahojen alapään kuvista ja lääppimisyrityksistä tahikka suuteloista ja kourimisista. Vain julkkismiehen lähentely taitaa kelvata kohun nostatukseen. Elokuvaohjaajat ovat olleet parasta kamaa.

    VastaaPoista
  25. Minä lökäpöksy Leviksissäni kyselen, että mites olisi leidit, lähetääks joraan?

    VastaaPoista
  26. Viivana tullaan tuommoisen hurmurin matkaan, ja saa lähennellä. Leidit joraa korkokengät kaakkoon.

    VastaaPoista
  27. Pst. Ei #meetoo, vaan #mua kans.

    VastaaPoista
  28. Tuolla ylempänä oli puhetta etätöistä, ja koulujen alkamisessakin on pohdittu, aloitetaanko lähiopetus. Tämä on hieman kummallista, että vielä rokottamattomat opettajatkin heitettäisiin sinne luokkiin deltavariantin tartuntapiiriin. Kannatan kyllä silti lähiopetusta, koska se on lapsille ja nuorille tarpeen.

    Vaan yhtä en ymmärrä: miksi meillä opettajia ei ole rokotettu jo paljon aiemmin ryhmänä? Saksassa opettajat rokotettiin ryhmänä jo ajat sitten, kuten sairaaloiden henkilökuntakin. Näin he voivat turvallisesti opettaa lapsia. Nyt opettajat joutuvat ahtaisiin luokkiin lähikontakstiin nuorten ja lasten kanssa. He ovat ikäluokaltaan parasta potentiaalia sairastumaan deltavariantista.

    VastaaPoista

  29. Ohjeet ovat oikeasti todella sekavia ja epämääräisiä eikä ole selvää, kuka ne antaa ja ovatko ne virallisia ohjeita vai joitain suosituksia vai jonkun toiveita.

    Kiinnitin huomiota siirtyessäni nyt läänistä toiseen siihen, että toisessa läänissä julistettiin kiihtymistilan jälleen alkaneen ja merkitsevän taas rajoituksia mm. kokoontumismääriin. Nyt en vain muista määriä enkä edes sitä, kummassa läänissä oli kiihtymisvaihe ja kummassa leviämisvaihe ja kuka käski ja mitä. Jompaan kumpaan lääniin mainittin jokin kokoontumisrajakin. Kenen ohje ja kumpaan se oli? Aina välillä joku lääkäri tai Varhila selittää jotakin tai tulkitsee jotakuta muuta jotain sanonutta.

    Koronanyrkki olisi ollut ehdottoman hyödyllinen. Yksi taho, joka olisi hoitanut vain tätä asiaa ja antanut hallituksen valtuutuksella ohjeet ja rajoitukset ja suositukset. Nyt meillä on hurjasti leviävä korona mutta hallituksen ei ketään kokoamassa tilannetta kasaan saati suunnittelemassa tulevaa.

    Onkohan meillä oikeasti enää ollenkaan mitään hätää tämän koronan kanssa? Maskeja näkee päivä päivältä vähemmän ja monikaan ei enää noudata turvavälejä. Seurustelu on vapautunut lähes entisiin mittoihin ja tyyliin. Olisittepa nähneet holtittoman käytöksen Rauman pitsiviikon markkinoilla. Kansa kulki pläsi paljaana tiiviissä sumpussa. Siellähän tartunnat sitten räjähtivät, ja mm. se rantaterassi, jossa mekin kävimme syömässä, tuli altistuspaikaksi, onneksi vasta seuraavana päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei aamulla heti muista omaa nimeään, niin se on alueviraston huonon tiedottamisen syy.

      Poista
    2. Näinkin varmaan on, asiat menevät sekaisin, kun vähän kuka vaan antaa lausuntoja samasta asiasta. Kun THL:n johtaja Mika Salminen kertoo arvionsa Suomen uudesta koronastrategiasta, jossa keskiössä on mahdollisimman laaja rokotekattavuus eikä tartuntaluvuilla ole suurta merkitystä, niin Varhila selittää seuraavana päivänä Salmisen lausuntoa niin, että uusi strategia onkin vielä vaiheessa eikä rokotekattavuutta ole vielä määritelty. Hmm. Hiljaa hyvä tulee.

      Poista
    3. Kumma ettei sua ole haastateltu.

      Poista
    4. Tätä minäkin ihmettelen. Samoin tyttäreni. Meillä kulkee lähipiirissä lentävä lause, jonka kuulen usein:Kyllä ”Iines” tietää.

      Poista
    5. PS Tuohon kuuluu aina tietty virne naamalla.

      Poista
  30. Suuri osa ihmisistä ovat varmaan kyllästyneet koronaan.
    Enää ei tiedetä, miten pitäisi oikein suhtautua mokomaan
    virukseen. Jo viime syksynä hoettiin, että kun vähän aikaa
    vielä kestetään niin korona hellittää. Nyt tulee näitä muun-
    noksia, kuten delta ja mitä vielä tuleekaan. Deltan kun sanotaan
    tarttuvan tuosta vaan, kuten entinen tyttö, joka vain näkikin
    peniksen niin oli heti raskaana. Kolmannesta rokotuksesta puhutaan
    ja mitä sitten vielä. Vasta elokuun puolessa välissä hallitus tie-
    dottaa, mitä tiedottaa. Tuskin siinä tämän viikon torstain tiedo-
    tuksessa kummempaa kerrotaan.

    VastaaPoista
  31. Koronapassi olisi nyt tärkeä ottaa samantien käyttöön. Ei se ketään eriarvoista, koska kaikilla on mahdollisuus saada rokote aivan näinä viikkoina, useilla samantien, kun vain kävelee lähimpään non stop -pisteeseen ottamaan sen, ilmaiseksi. Jos on rokotusta estävä sairaus, voisi saada vapautustodistuksen.

    Rokotuskielteisyyden valinneet saavat jäädä ulkopuolelle nipottamaan ja vastaamaan valintansa seurauksista, sillä heille on oma pieni nahka ja ideologia tärkeämpi kuin ihmiskunnan yhteinen pandemian kukistamistaistelu.

    VastaaPoista
  32. Mutta kylläpä on KAUNIS pikku kuva tuolla ylhäällä! Se kävisi maalauksesta. Kaikki osaset paikoillaan, tärkeimmät kultaisessa leikkauksessa niin kuin pitääkin. Ylhäällä rantaheinikkoa ja sininen liplattava vedenpinta , joka täyttää taustan ja antaa tuoreen, elävän pohjan kuvalle, jossa kaksi lintua, toinen lentoon lähdössä, toinen paikallaan nököttävä, joka katselee raikasta maailmaa kuin ihailisi sitä.

    Ja kirjoituksessa kuvan alapuolella, Iines valittaa, kuinka vaikeaa on elämä ilman täydellistä puhekykyä. Hän kuvaa sitä monin eri sanoin, jotka osuvat paikalleen ja antavat lukijalle mahdollisuuden saada tilanteesta tarkan selonteon,joka on todella ikävä asia.
    Mutta... (kirjoitus jatkuu)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta Iines! Hyvän puhekyvyn teknisen laitteiston puutteisiin ei ole mielestäni tarve kovin paljon uhrata aikaa, kun on saanut toisen lahjan: kirjoitustaidon! Kirjoittamalla voi kuvata kaiken paremmin kuin puhumalla. Sanat luisuvat ohi, joskus aivan huomaamatta. Mutta kirjoitettut sanat saattavat kestää paikoillaan vuosikausia.

      Ensimmäinen suomenkielinen puhuttu lause on:
      – Mÿnna tachton gernast spuho somen gelen Emÿna daÿda.
      (- – Minä tahdon kernaasti puhua suomen kielen, (mutta) en minä taida.)

      Puhuttu lause on 1400-luvun alusta tallennettu. Se löytyy netistäkin vielä nyt 2000-luvulla muistiin kirjoitettuna. Asia löytyy jos panee hakuun kysymyksen, mikä on Suomen ensimmäinen kirjoitettu lause.

      Poista
    2. Totuuden sanoja puhut, Liisu. Ilmaista voi monin tavoin, puhein, sanoin, kuvin ja tanssinkin keinoin. Muitakin keinoja lienee.

      Jos yksi perustaito tai peruskyky hupenee tai puuttuu, ehkä toinen kehittyy vastaavasti hieman enemmän. Jonkinlainen luonnon tasapaino tässäkin.

      Joskus ajattelen, että minä taidan olla hyvinkin sopiva ihminen puhesairauteen, sillä en ole seurassa kaikkein puheliain, joskaan en hiljaisinkaan. Joku, joka on oikein ekstrovertti ja kova kälättämään seurassa kuin seurassa, kokisi tämän varmasti tragediana. Ehkä luonto on valinnut oikein, mene tiedä.

      Poista
    3. ....puhein, sanoin, kuvin, liikkein, sävelin - hyvin tärkeä taito täytyy lisätä tähän.

      Poista
    4. Liisi tarkoittaa, että lause on ensimmäinen muistinmerkitty suomenkielinen lause.

      Milloin suomenkieli syntyi? Vaikea sanoa, mutta ehdottaisin ajaksi sitä hetkeä, kun suomi ja viro erkaantuivat omiksi kielikseen. Se alkoi tapahtua ehkä pari tuhatta vuotta sitten.

      Periaatteessa olen sitä mieltä, että suomi ja viro ovat edelleen sama kieli. Niitä vain puhutaan hieman eri tavoilla.

      Tapsa

      Poista
    5. Teorioita suomen kielen synnystä on monia, ja niistä on aina riideltykin. Kun aikoinani opiskelin suomen kieltä, ei koko aikana esitetty varmaa käsitystä suomen kielen synnystä. Tälläkin hetkellä on erilaisia käsityksiä.

      Jouduin kuitenkin suorittamaan vanhan kantasuomen pitkän ja raskaan kurssin, ja mieleen jäi, että ns. varhaiskantasuomea sanottiin puhutun jo parituhatta - tuhat vuotta ennen ajanlaskun alkua. Tällä kantamuodolla on ollut runsaasti yhtäläisyyksiä suomen kielen kanssa, mm. sijataivutuksen osalta, mutta ei kieli suomelta kuulostanut, mikäli oikein muistan. Sitä paitsi varhaiskantasuomenkin olemassaolosta on kiistelty..

      Poista
    6. Ensimmäisiä virallisesti tiedettyjä suomen kielen kirjoituksiahan on Agricolan Abckiria v. 1544, josta monelle tuttu aika ymmärrettävä runo:

      »Oppe nyt wanha / ia noori /
      joilla ombi Sydhen toori.
      Jumalan keskyt / ia mielen /
      iotca taidhat Somen kielen.
      Laki / se Sielun hirmutta /
      mutt Cristus sen tas lodhutta.
      Lue sijs hyue Lapsi teste /
      Alcu oppi ilman este.
      Nijte muista Elemes aina /
      nin Jesus sinun Armons laina.»

      Mutta tosiaan - milloin suomen kieli syntyi, siis puhuttu kieli? Ja oliko varhaiskantasuomea ollenkaan? Saamelaisyhteydet? Viron kieli?

      Minulla on sellainen käsitys, että suomi ja viro erosivat aika merkitsevästi toisistaan jo hyvin varhain. Lähinnä Suomen lounaismurteissa on yhtäläisyyksiä viron kanssa, kun taas hämäläismurteet eivät muistuta ollenkaan viron kieltä.

      Poista
    7. Kielemme erosivat tietysti siinä samassa vaiheessa kun ryhmätkin erosivat.

      Valter Langin teoriat lienevät uusimmat ja mm. hänen mukaansa tulimme Väinäjokea myöten reipas tuhat vuotta ennen ajanlaskun alkua ja muutto Suomeen alkoi tuhat vuotta myöhemmin - ensin meritse lounaaseen, sitten maata myöten idästä. Ryhmiä oli useita, muitakin kuin nämä nykyiset.

      Mutta mikä olisikaan ensimmäinen kirjoitettu suomenkielinen lause? Ensimmäinen vironkielinen on Saarenmaalta vuodelta 1215 ja se kuuluu sanatarkasti näin: Laula laula pappi!

      Ettei se sittenkin olisi myös ensimmäinen suomenkielinen...

      Tapsa

      Poista
    8. Ei voi väittää vastaan. Laulakoon pappi niin että pakanat kalpenevat.

      Täytyypä tutkia vähän asiaa vanhoista kirjoista, Vaikka kyllä sinäkin Tapsa varmaan olet jo tutkinut perusteellisesti..

      Poista
    9. Kertasin vanhasta Suomen kielen historiastani (Osmo Ikola, suomen kielen prof.) tietoja itämerensuomalaisten kielten ryhmästä.

      Tämän Ikolan esityksen mukaan kaikki nämä itämerensuomalaiset kielet polveutuvat kantasuomesta, jota on todennäköisesti puhuttu Suomenlahden eteläpuolella jo muutamina vuosisatoina ennen ajanlaskun alkua.

      Ryhmä on sitten hajaantunut ensimmäisten vuosisatojen kuluessa tahoilleen. Myöhäiskantasuomen keskus olisi sijainnut tämän käsityksen mukaan nykyisessä Pohjois-Virossa, josta kieliryhmän väestö on sitten vähitellen edennyt eri tahoille.

      Kantasuomen jakaantumisen itu on ollut murre-eroissa, ja on tapahtunut monenlaisia murreryhmien sekaantumisia ja lohkeamisia.

      Yleisimmän käsityksen mukaan nykyisten suomalaisten esi-isät ovat alkaneet siirtyä Suomenlahden pohjoispuolelle noin 100 jKr., sanoo Ikola, ja muuttoliikettä on sitten jatkunut satojen vuosien ajan.

      Poista
    10. PS Mielenkiintoinen tieto on se, että kiertelevät lappalaiset (Ikolan termi), joiden alue näyttää ulottuneen Etelä-Suomeen saakka, joutuivat väistymään etelästä maahan muuttavien uudisasukkaiden tieltä yhä kauemmas pohjoiseen.

      Lisään vielä sen, että tässä vaiheessa kun suomalaisten esi-isät alkoivat hajanaisina ryhminä muuttaa maahamme ja työntää "lappalaisia" pohjoiseen, ei suomen kieltä vielä voi sanoa olleen.

      Lienee kestänyt melko kauan, ennen kuin Suomenlahti muodostui murrerajaksi. Ennen pitkää yhteydet Suomenlahden toiselle puolelle kävivät kuitenkin heikommiksi. Ei voida osoittaa vuotta eikä edes vuosisataa, joka olisi katsottava suomen kielen syntymäajaksi".

      Tiedot ovat siis Osmo Ikolan käsikirjasta, vanha painos v. 1968, joten varmasti on uusia teorioita.

      Poista
    11. Tämä Ikolan näkemys on edelleen ihan hyvä, paitsi käsitys lappalaista kaipaa täsmennystä.

      Valter Langin mukaan silloisen saamen ja suomen puhujat olivat eronneet toisistaan jo matkalla Fennoskandiaan - ja saamenpuhujat tulivat Laatokan pohjoispuolelta tänne ehkä hieman aiemmin ja levisivät koko eteläiseen Suomeen.

      Täsmennys on siis se, etteivät kaikki silloiset saamelaiset vetäytyneet pohjoiseen, vaan sulautuivat muihin suomensukuisiin. He kun olivat etnisesti meitä suomensukuisia, erona vain se että he olivat liikkuvia metsästäjä-keräilijöitä.

      Nykyiset saamelaiset, nämä etnisesti erilaiset pienet tummat väkkärät, vaihtoivat oman tuntemattoman kielensä saameen. He ovat mahdollisesti alueen alkuperäiskansa, mutta saamenkielisiä he eivät alunperin olleet.

      Tapsa



      Poista
    12. Näitä kaikkia kysymyksiä käsitellään kiinnostavasti mm. teoksessa Ennen, muinoin: Miten menneisyyttämme tutkitaan, toimittanut Riho Grünthal, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura/ Tietolipas 180, 2004. Ostin kirjan kirjaston poistomyynnistä usean muun tiedekirjan kanssa yhteensä viidellä eurolla!

      Teoksessa tutkitaan mm. saamelaisten juuria, esihistorian ”suomalaisia”, ilmaston vaihteluja jääkauden jälkeen, suomalaisten ja muiden pohjoiseurooppalaisten alkuperää, kielten esihistoriaa, suomalaisten geenijuuria ym. kivaa.

      Teoksessa on paljon itselleni uutta tietoa, jos vertaan asioita opiskeluaikoihini. Vaan tämänkin vuoden 2004 jälkeen on tietysti tullut uusia käsityksiä näistä asioista. Tiede elää, eli ei tieteenkään sana ole koskaan lopullinen.

      Poista
    13. No piti virolaisjuurisen noistakin kirjoittaa. Isänsä Veljo Grünthal oli iltalukion opettaja Hyvinkäällä. En minä sen oppilas ollut, olin vielä peruskouluksi muuttuneessa oppikoulussa.

      Poista
    14. En arvannut tätä Grünthalia virolaiseksi, mutta niin tietysti, Riho ja Veljo. Nimi on saksalaisperäinen, mutta muistaakseni (?) Viron historiassa on mainintoja Viron saksalaisvaikutteista.

      Muinoin ostin paksun Viron historian, kun mikis sitä täällä kehui. Luin sitä kuin oppikirjaa, merkintöjä tehden, mutta huomaan jääneeni jonnekin puoliväliin merkintöineni. Loppuosa on koskematon, sillä niin paljon teoksessa on myös tieteellistä nippelitietoa.

      Poista
    15. Nyt juuri luen mainitsemaani Lauri Hokkasen taistolaisselvitystä, ja kerronta vie meikäläistä mukanaan. Kuuntelemalla ylempänä vinkatun lyhyen Hokkasen haastattelun haistelin aivan oikein: Hokkanen on hyvä ja älykäs kertoja, mahdottoman selkeä tällaiselle tietoaukkoiselle naisihmisellekin.

      Juuri nyt jään ällistelemän sitä, miten taistolaiset ovat väittäneet tosissaan, että Suomi aloitti sodan ystävällismielistä Neuvostoliittoa vastaan! Neuvostoliitto kun halusi vain turvata Suomen hyvinvoinnin, puna-armeijansa voimin.

      Kuinka taistolaiset kehtasivat! Etteivät osanneet hävetä valhettaan. Ja kaikki eivät taida hävetä vieläkään.

      Poista
    16. Emmekö me hyökänneetkään itään Saksan rinnalla?

      Poista
    17. Juu ja eikös Suomi ampunut itse Mainilan laukaukset ystävällismielisen Neuvostoliiton suureksi ihmetykseksi?

      Poista
    18. Mankemangi,lausunnossasi ei ole järkeä, ellet väitä Stalinin olleen leppoisa ja myhäilevä humanisti. Heh, varmaan muuten olikin sitä, ihan kuin Marin, Ohisalo ja Arhinmäki, mutta pakko Suomen oli.

      Poista
    19. Kannattaako ylipäänsä kenenkään enää puolustella Neuvostoliiton silloisia tekoja ja ylipäänsä kommunismia? Johan sille nauravat naurismaan aidatkin.

      Poista
    20. Eikös Saksan rinnalla hyökännytkin Neuvostoliitto, Puolaan, ja siitähän se maailmansota sitten alkoi.

      Hyvästä menestyksestään innostuneet neukut hyökkäsivät sitten saman tien Suomeenkin, mutta voi harmi, turpiin tuli.

      Sehän se vanhoja taistolaisia, kuten Mankkua, vieläkin niin harmittaa.

      Tapsa

      Poista
  33. Luin lehdestä, että suursijoittaja KM on kuollut. Rauha hänen muistolleen.

    Vaan että suursijoittaja. Kun sen käärinliinan reunassa ei ole taskuja.

    Yksi ystävätär juuri kertoi ruvenneensa sijoittamaan osakkeisiin, samoin hänen miehensä. Ovat molemmat kohta kahdeksankymppisiä, toinen lapseton. Ja rahaa on jo runsaasti yli tarpeen.

    Huhhuh. Miksi ihminen haluaa kerätä mielettömästi säästöjä vielä kalmankin porteilla?

    VastaaPoista
  34. Aika monessa Euroopan maassa se onkin otettu käyttöön maikkarin aamu-uutisten mukaan. No ei ole. Onnistumisista ei tietoakaan.

    VastaaPoista
  35. No, Sanna Marin varmaan tänään ilmoittaa, että nyt käynnistetään laajan maskiemeritan suorittama tiedetutkimus siitä, onko rokotuspassista hyötyä vaiko eikö ole. Tutkimuksen tulos selviää hyvässä lykyssä jouluksi.

    VastaaPoista
  36. Luin Viiden meren kansan muutama vuosi sitten. Se on ihan hyvä luotaus menneisyytemme, vaikken olekaan Isomäen kanssa kaikesta samaa mieltä.

    Hokkasen kirjankin aion lukea, ihan vaan mielenkiinnosta mukana olleena ja silminnäkijänä. Koska ymmärsin tilanteen aivan oikein jo silloin, kuvittelen ymmärtäväni sen myös nyt - tämä vain vinkkinä Mankulle.

    Tapsa

    VastaaPoista
  37. Noora - Israel ja monet muut kyllä leimataan ihan surutta ja vastaavasti.

    Vai etkö ole kuullut fasisteista ja natseista, joita meilläkin on kuulemma nykyään valtavasti?

    Tapsa

    VastaaPoista
  38. Sain kirjan jo käsiini ja olen tänään lukenut esipuheen, joka selventää kirjan motiivin hyvin, ja vähän alkua. Hokkanen lähtee kansalaissodasta taustoittaakseen taistolaisten luonnetta.

    Katsoin myös Anonyymin ylempänä vinkkaaman Areena-pätkän Lauri Hokkasen aamu-tv-haastattelusta. Mies vaikuttaa hyvin selkeäsanaiselta, eli hänen täytyy olla myös selkeä ilmaisussaan. Hokkanenhan oli taistolaisten johtohahmoja.

    VastaaPoista
  39. Iineksellä on oikea asenne.

    Ehdotan että taistolaisuutta sympanneet ajattelisivat että olisivat sympanneet natseja. Se on sama asia.

    Mankkukin voisi pohtia asiaa tältä kantilta.

    Tapsa

    VastaaPoista
  40. Nykyään moni tekee, niin karmealta kuin se kuulostaakin, kuolinsiivousta. Minusta tapa on fiksu. Ihmisellä on nykyään nurkat täynnä muille arvotonta tavaraa, merkityksetöntä kamaa, kuppia ja kippoa, joiden poisheittämisessä on enemmän työtä kuin arvotavaran luetteloinnissa.

    Monilla on päiväkirjoja ja papereita, joita ei välittäisi näyttää jälkeenjääville. Jollakin tavalla tavara menettää arvoaan, kun ihminen varttuu ja vanhenee. Paitsi tietysti oikein saidoilla ihmisillä, jotka elävät hyvin niukasti, vaikka patja on täytetty seteleillä.

    VastaaPoista
  41. Vaan missä ne ovat ne taistolaiset pahat teot? Eikö edes Tapsa osaa vastata? Heittivätkö polttopulloja vastaanottokeskuksen? Vasaroivatko persun nuppia? Jauhottivat tapsat niin että vituttaa vieläkin. PTS?

    VastaaPoista
  42. Tuossa pari kommenttia ylöspäinhän on Tapsan vastaus tähän kysymykseen. Kopioin sen tähän, kun et tainnut huomata:

    ” Anonyymi04 elokuuta, 2021 21:05
    Kun Mankku kysyy, niin minähän vastaan:

    Ei taistolaiset muuta konkreettista pahaa saaneet onneksi tehtyä kuin vetää suomalaiset inhottavan diktatuuriin nuoleskeluun ja isänmaallisten suomalaisten demonisointiin.

    Siitä alennuksesta emme ole selvinneet vieläkään. Taistolaisiin tulisi suhtautua samoin kuin suhtaudumme ilminatseihin - inholla ja vihalla.

    Pahinta on, että monet taistolaisuuteen hurahtaneet eivät ymmärrä katua vieläkään, vaan selittelevät tekojaan ja potkivat paremman puutteessa persuja.

    Tapsa”

    VastaaPoista
  43. Toistan vielä itseäni: Kyseessä oli tosiaan valtava henkinen murros, joka ratsasti vapaudella, veljeydellä ja tasa-arvolla, hyveillä.

    Vastaanpotkijat ja kriitikot pilkattiin ja ivattiin sivulaidoille, henkinen väkivalta oli ennennäkemätöntä ja kokematonta, se ulottui koko yhteiskuntaan ja koetti ottaa valtaansa myös lapset, joita aivopestiin setä-Lenin ja setä Ho-Tsi-Minh-lauluilla ja Pirkkalan monisteilla. Työläiset komennettiin oppimaan ideologia. Isänmaallisuudesta tehtiin iso pahe, samoin kuin nytkin kun puhutaan etnonationalismista ikään kuin se olisi pahe.

    Vaan ihminen ei taivu propagandan edessä ikuisesti. Vasta nyt ehkä aletaan päästä tästä hegemoniasta eroon. Minusta oikeistohenkisten puolueiden suosio on yksi oire tästä vanhan hegemonian lopullisesta murtumisesta. Ihmiset pystyvät parempaan kuin olemaan yhdessä tasajaettava kunta tai valtio. Maailma on aina noussut suurimpiin henkisiin saavutuksiinsa yksilöiden älyn ja lahjakkuuden voimalla, joukkovoimalla ei henkisiä voittoja saavuteta.

    VastaaPoista
  44. Elikkä siis taistolaiset eivät tehneet mitään pahaa. Eivät tietenkään, koska heillä ei ollut valtaa tehdä pahaa. Kaikista ikävintä näyttää olevan, että taistolaiset olivat ERI MIELTÄ. Että kohtasivat. Vituttaa tapsaa vieläkin niin, että puntti tutisee kuin Rysänperän ukolla.

    VastaaPoista
  45. Niin, siis meillä on käytössä kai hybridistrategia. Mitä tarkoittaneekaan. Äkkipäätä sanoisin, että se liittyy tartuntojen jäljittämiseen ja tartunnan saaneiden eristämiseen. Vai?

    Vaan jos se tarkoittaa tuota, niin eihän se toimi täysillä. Jo varhain kevättalvella täälläkin tartunnan saanut karkasi karanteenista ensin työpaikalleen ja sitten vielä kaljalle pubiin, kun ”ei pysty olla karanteenissa”. Eikä tartuttajia ole enää aikoihin saatu kiinni, kun nuoret karttelevat näitä tartunnanpyydystäjiä ja karanteeniinasettajia.

    Eilen mentiin tartunnoissa jälleen SE-lukuihin ja veikkaan, että kohta mennään yli tuhannen päivätartunnan niin että humahtaa. Samaan aikaan sairaalapaikat täyttyvät rokottamattomista ja sairastuneista nuorista.

    Mielenkiintoista nähdä, mitä toimia hallitus saa tänään aikaiseksi. Varmaan päätetään ryhtyä aikomaan tekemään tieteellistä tutkimusta koronapassista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hybridistrategian voisi karkeasti kääntää kahden kärjen taktiikaksi.

      Hybridiautoissa se on esim. bensa ja sähkö - ja koronassa esim. jäljitys ja torjunta tai miksei vaikka sähellys ja selitys.

      Tapsa

      Poista
  46. Nyt on Mankemangilla suurta vajetta luetun ymmärtämisessä.

    Kehotan oppimaan perusasiat: Lauri Hokkanen, Kenen joukoissa seisoin. Lue nyt ihmeessä tämä kirja. Tosin siinä on viitisensataa sivua.

    VastaaPoista
  47. Kerrotaanko siinä mitä pahaa esim. Taisto Sinisalo teki?

    VastaaPoista
  48. Kyllä varmaan, koska hänestä on Stalinin, Leninin, Urho Kekkosen, Urho Jokisen, Hrusts. jne sekä Adolf Hitlerin jälkeen eniten lähdeviitteitä. Kaikkiaan lähdeviitteitä on kymmenisen sivua.

    Ennen kuin munaat itseäsi enempää kerrottakoon sinulle, että Lauri Hokkanen oli siis itse taistolaisen puolueorganisaation ja nuorisoliikkeen poliittisessa johdossa, liikkeen ytimessä, kunnes taistolaiset leimasivat hänet CIA:n agentiksi (sic!), kerettiläiseksi ja hänet erotettiin piirisihteerin tehtävästään. Tyypillistä tuolle ajalle, jolloin taistolaiset kestivät vain itse harjoitamansa kritiikin. Kaikki muu oli harhaoppia ja kapitalismin kätyriyttä.

    Kirja selvittänee asioita tältäkin puolelta. Tähän asti meillä on ollut vain yksi ”totuus”.

    VastaaPoista
  49. No nythän näyttää paremmalta, kun kuunteli pääministerin viime lausuntoja. Koronapassille näytetään vihreää valoa eikä enää korosteta ensisijaisesti sen ”yhdenvertaisuusongelmia”. Pääministeri on kääntänyt kelkkansa ja hyvä niin. Rokotevastaisten änkyröiden mukaan ei pidä mennä tällaisessa tilanteessa, joka on kaikille sama ja jossa kaikilla on mahdollisuus pelastautua ja pelastaa yhteiskunta. Nyt ei ole intersektualismille sijaa, ei pandemiassa ole mitään muuta kuin itseaiheutettuja vähemmistöryhmiä.

    Hyvä siis Marin, ja nyt vain vauhtia siihen koronapassityöhön. Hienoa, että myös lapsia rokotetaan. Kahdessa kunnassa opettajatkin ovat jo saaneet ryhmäkutsun rokotuksiin, koska tämä on kuntien määrättävissä, ei hallituksen.

    VastaaPoista
  50. Eikös Sinikka Mäkelä rahoita fyffeillään taiteen mustaa aukkoa, Punkaharjun Retrettiä. Sopii sinne epäilemättä isompikin raha ja vielä vähän lisää.

    VastaaPoista
  51. No kyllä, huomasin, kun luin kirjoituksen lehdestä. Ja tämä oli tärkeää hänen miehelleenkin. Taisi lopulta olla hyvä mies tämä suursijoittaja. Eli ei hän tainnutkaan kerätä varallisuutta ihan omiin taskuihinsa. Ja taiteiden rakastajat ehkä lukuunottamatta Veijo Baltzaria ovat aina hieman syvempiä ihmisiä.

    VastaaPoista
  52. Sinisalosta luin ensimmäiset maininnat, Hokkasen kirjasta.

    Ihan se vain tässä nyt, että Sinisalohan kirjoitti kirjansa ”Niin muuttuu maailma” mitä todennäköisimmin Moskovan tovereittensa suosiollisella myötävaikutuksella. Hän kuvasi suomalaisten tekoja Neuvosto-Karjalassa, kirjoitti mm. keskitysleireistä ja huonoista oloista, mm. ravinnonpuutteesta ja julmuuksista.

    Suurin osa kuolemantapauksistahan ajoittui vuodelle 1942, jolloin elintarvikkeiden niukkuus oli sota-ajan pahin. Ihmisiä myös ammuttiin, mutta valtaosa kuoli huonojen olojen vuoksi.

    Jos Sinisalo olisi kirjassaan muistanut mainita Suomen sotarikostuomiot ja kertonut, mitä samaisessa Neuvosto-Karjalassa tapahtui sotaa edeltävinä vuosina suomalaisille, inkeriläisille, karjalaisille ja monen maan kansalaisille, olisi hän ihmisiä erottelematta ja karsinoimatta asettunut puolustamaan ihmisyyttä julmuuteen syyllistynyttä tahoa suojelematta.

    Sinisalo ei kirjassaan puhu sanaakaan Neuvosto-Karjalan väestöön ja suomalaisiin pakolaisiin kohdistetusta vainosta, ei edes toverinaan pitämiensä punapakolaisten ja kommunistien joukkotuhosta. Sinisalo vaikenee suurimmista kauhuista. (Hokkanen)

    VastaaPoista
  53. Odotetaan nyt ensin, tuleeko passi tai todistus voimaan. Senhän päätavoite on nähdäkseni se, että paikkoja ja tapahtumia saadaan avoimiksi, ja yritykset pääsevät toimimaan täysillä. Tulos ei voi olla kuin myönteinen. Vaan hallituksen hitauden tuntien tämäkin toimi tutkaillaan ensin monessa yhdenvaltaisuuselimessä ja yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä (?) lausunee epäilevän kantansa, jossa korostaa rokottamattomien oikeuksia värisevällä äänellä. Kun ketään ei voi syrjiä, niin syrjitään sitten kaikkia.

    Kun rokotettukin voi levittää deltavirusta, on periaatteessa sama, tapaako itse rokotettuna rokottamattomia. Toisaalta voihan rokotettukin sairastua, lievemmin. Itselleen ja kansantaloudelle vain nämä rokottamattomat änkyrät voivat tulla kalliiksi. Olisi tärkeää saada tauti minimiin rokotuksilla, ja se on yhteinen ponnistus niin kuin aikoinaan sota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS Itse en tunne ainuttakaan rokotusvastaista henkilöä, ja jos tuntisin, sanoisin kyllä suoraan että hän ei toimi yhteiseksi hyväksi. Jopa kouluja käymättömät maalaisserkkuni ovat ottaneet rokotukset.

      Poista
    2. Aika paljon rokotusten vastaisia on esim. Facebookissa. Yksi syy on tietysti takavuosien poliorokotukset, jotka aiheuttivat joillekin uniapneaa ja muita kurjia tauteja. Aia nopeastihan nämä rokotukset kehitettiin, eikä niiden eduista oikeastaan juuri tiedetä. Viimeinen versio on, että estävät koronan vakavat muodot, mutta eivät taudin tarttumista. Kaksi piikkiä olen saanut, molemmista olkapää tuli vähän araksi.

      Poista
    3. Näyttää olevan meidän keski-ikäisten miesten jääräpäisyydeksi leimattua, tuo rokotuksista kieltäytyminen. Keski-ikäisiltä naisilta ja pikkupimatsuilta ja -pojilta tuota rokotuskielteisyyttä minun eteeni on tullut.

      Poista
    4. Olen huomannut saman ilmiön. Kieltäytyjät nettikeskusteluissa ovat nuoria tai nuorenpuoleisia, kun taas puolustajat ovat etupäässä varttuneempaa väkeä, joskaan mitään jyrkkää rajaa ei voi vetää mihinkään suuntaan. Mutta siis nuorilla on terävimmät vastustuspuheet.

      Poista
    5. Iskipä silmiini tuo, mitä Iines sanoo tuossa vähän ylempänä, että jopa kouluja käymättömät maalaisserkkuni ovat ottaneet rokotukset. No, se siitä, mutta minua ihmetyttää se, että 12-15 v päättävät itse ottavatko rokotuksen. En tätä siksi ihmettele, että olisin rokotusmyönteinen tai -kielteinen. Jos asia on tärkeä, niin ei tuonikäiset vielä taida osata päättää ko. asiasta. Vaikkakin, että rokotus on vapaaehtoinen. Mietityttää kuitenkin, että mitenkä sen rokotuskattavuuden kanssa mahtaa käydä.

      Poista
    6. Ripranie, huomasin tuon uutisen ja jonkin verran nikottelin minäkin. Lapsi on lapsi 18 ikävuoteen asti, ja vanhemmilla on velvollisuus ja oikeus hoitaa ja elättää hänet. Miten voi silloin olla oikein, että terveydenhuolto toimii vanhempien selän takana? Eikö terveydenhuollon tehtävä olekaan kannustaa perheitä avoimeen keskusteluun kaikesta?

      Ymmärrän sen, että esimerkiksi ehkäisyasioissa 16 - 17-vuotias haluaa pitää tiedot itsellään, ja se on minusta ok. Mutta eikö rokotuksista olisi perheen hyvä päättää yhdessä, avoimesti? Useimmat varmaan niin tekevätkin. Vai olisiko niin, että rokotevastaisten vanhemmat haluavat estää lapsiaankin "myrkyttämästä" itseään? Tällöin on hyvä, että lapsi saa ottaa rokotteen omasta halustaan, jos on vanhempiaan viisaampi.

      Poista
    7. Tässä on kyse myös vanhempien arvostuksesta ja mikä viesti näin välittyy lapsille. Ei se kaikissa tapauksissa ja kaikissa ihmisissä näin tietenkään mene. Minä peräänkuulutan vanhempien oikeutta ja vastuullisuutta lapsiinsa nähden. Vastustan vanhempiin kohdistunutta ylikävelyä etenkin, kun lapsi on alaikäinen.

      Poista
    8. Tämä puoli asiassa on, että lapsia itsenäistetään turhan varhain. Meillähän lienee maailman itsenäisimmät lapset, maailman yksinäänsyövimmät erään vanhemman Unescon tutkimuksenkin mukaan. Yhteen aikaan oli avainlapsia, ja lapset kulkivat yksin koulumatkoja vilkkaissa kaupungeissakin.

      Amerikoissa tällainen ei tulisi kyseeseen, mutta toki siellä on ihmisen turvattomuus ihan eri luokkaa koko yhteiskunnassa.

      Poista
  54. Sinisalo kirjoitti keskitysleiriltä ihan oikein. Se on tietenkin paha teko.

    Taistolaiset muuten kunnostivat punahautoja. Se varmaan pelotti lahtareita, tiedä mihin tutkimuksiin semmonen johtaisi. Tapasin veti kävyn pilluunsa, kun taannoin muistutin, että valkoisen terrorin uhreja siirrellään metsäkuopista hautausmaille vielä tänäkin päivänä.

    VastaaPoista
  55. Hokkanen myöntää Suomen julmat teot. Vasn Sinisalo ei myönnä edeltäviä Neuvostoliiton hirmutekoja suomalaisia, inkeriläisiä, karjalaisia ja muita ulkomaiden kansalaisia kohtaan. Hän ei mainitse edes toverinaan pitämiensä punapakolaisten ja kommunistien joukkotuhoa. Ei sitä, että hänen suuri idolinsa Stalin murhasi 20 - 30 miljoonaa ihmistä, eli enemmän kuin Hitler konsanaan. Sinisalo vaikeni täysin näistä, mikä tekee miehestä lieron.

    VastaaPoista
  56. Oliko Stalin Sinisalon idoli? Vedit ton omasta päästäsi.

    VastaaPoista
  57. En vedä faktoja omasta päästäni. Nyt en ole kirjan ääressä, mutta Hokkanen näyttää selvittäneen taustoja varsin laajasti, ja kyllä siellä toveri Sinisalon taustalla vaikuttaa koko neuvostohallitsijoiden kööri, joiden hirmuteoilta hän sumki silmänsä.

    VastaaPoista
  58. Vaan punaisen terrorin uhreja ei ole pystytty koskaan sirtämään minnekään. Nykytutkimuksen valossa Stalinin uhreja on ainakin 20 - 30 miljoonaa, siis 20 - 30 miljoonaa, eli Hitleri oli määrällisesti pikkutekijä punaisen terrorin rinnalla. Ja tällaista poliittista järjestelmää meillä ihailtiin kritiikittä ja koetettiin ajaa maahamme. Häpeällistä.

    VastaaPoista
  59. Kommentti aikaisempaan keskusteluun.

    Jos luulee saavansa ”oikeaa” tietoa Suomen ns. vähemmistökommunistien (= NKP:n linjaa kannattavien dogmaatikkojen) toiminnasta ja teoista, niin ei sitä pelkästään jonkun ko. puolueorganisaatiosta eronneen/erotetun henkilön muistelmien kautta saa. Yhtä vähän kuin ”oikeaa” (= objektiivista) tietoa saisi lukemalla vain Taisto Sinisalon muistelmat.

    Historian tutkiminen on vaikeaa, mutta ei se sentään näin subjektiivista ole. On tunnettava aika ja siihen liittyvät ilmiöt, että löytäisi kontekstin: miten ilmiö liittyy aikaansa. Muistelmakirjojen kirjoittajat muistavat yleensä vain sen miten oikeassa itse aina olivat – vrt. Paavo Väyrynen. Tai jos he joskus epäonnistuivat – joka oli erittäin harvinaista, niin syynä oli ainoastaan se, että ilkeä vastapuoli ”heitti kapuloita rattaisiin”...

    Mahdollisimman monipuolisten kirjojen lukeminen ei ihmistä tyhmennä, päinvastoin. Mutta tietoa vastaanottaessa pitää muistaa lähdekritiikki, se on kaiken A ja O. (Nytkin kun me itse kukin olemme kovasti ”tietävänämme” koronasta vaikka mitä, ja sen torjunnasta ja rokotteista vielä enemmän, emme me oikeasti tiedä mitään. Me vaan siteeraamme jotain mitä olemme jostain lukeneet.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikis, tämä on minusta itsestäänselvää. Yhden ihmisen katsaus historian tapahtumiin on aina vain hänen näkökulmansa, hänen mielipiteensä asioiden kulusta.

      Minusta aliarvioit minua tai kanssaihmisiäsi, jos oletat, että minä - tai joku muu - luettuaan jotakin julistaa sen ainoaksi totuudeksi.

      Ei, julistetaan vain uutta näkökulmaa. Totuus on aina jossakin asioiden välissä, mutta on äärimmäisen tärkeää, että se on nimenomaan välissä. Tulee aina kuulla muitakin kuin vanhoja totuuksia.

      Poista
    2. En minä muuta tarkoittanut kuin että ihminen valitsisi lukemisensa monipuolisesti. Enkä minä missään sano, että sinusta puhun. Mutta noin yleensä ottaen ei ihmisiä edes pysty aliarvioimaan.

      Poista
    3. Itseäni kiinnostaa tuon ajan eläneenä ja syvästi kokeneena se, että silloisilla asioilla on myös oikeutetusti se toinen puoli, joka silloin tuomittiin ja julistettiin pilkaten vääräksi. Minäkin olin aivan varma, että nyt nähtiin totuus ja ollaan köyhien puolella, ollaan siis hyviksiä pahoja kapitalisteja ja ahneita lahtareita ja johtajia, riistokapitalisteja vastaan. Kannoin rinnassani milloin mitäkin pinssiä autuaan tietämättömänä mistään mitään. Maon pinssi oli kaikkein kaunein, koska se sopi laukkuni väriin. Venäläistä kukkahuivia minulla ei ollut, koska katsoin itseni liian tyhmäksi ja tietämättömäksi niin edistyksellisten agitprop-tyyliin.

      Poista
    4. Kyllä ihmisiä vaan aliarvioidaan ja myös yliarvioidaan. Sehän on myös jonkinsorttista ihmisyyttä. Ei siksi, että minä niin tekisin ja hus, pois se minusta. Ei ole tuo tarkoitettu vakavasti otettavaksi. Tai, jokainen ottakoon, miksi ottaa.

      Poista
    5. Mikis, minusta Hokkasen valitseminen näissä oloissa on nimenomaan monipuolista valintaa. Kerran näinkinpäin. Tähän asti on luettu toista totuutta.

      Suosittelen Hokkasen valintaa siksikin, että tässä ajassa on kovasti jotain samanlaista kuin tuolloisessa totuuden ajassa. Meillä on samanlaisia kaikuja ilmassa, kun tuolloin. Olen puhunut täällä rautasaappaiden yltyvästä kopinasta. Meidän tulee olla nimenomaan kriittisiä.

      Poista
    6. Eikös se venäläinen kukkahuivi ollut mustapohjainen, jossa mm. punaisia kukkia. Muistelen saaneeni sellaisen eräältä naisihmiseltä tuliaisina. Huivi, jota en ikinä ole käyttänyt, sillä minusta se on ruma.

      Poista
    7. Niitä oli erivärisiä, mutta mustapohjainen oli kai yleisin, punaisin ja vihrein ruusuin ja ruusunlehvin, vai oliko siinä neilikoitakin? Oli myös valkopohjaisia neuvostoliittolaishuiveja. Vaan aina niissä taisi olla punavihreää. Nykyajankin muotivärit. Hymiö.

      Poista
    8. Minulla oli tunne, että niitä sopi käyttää vain, jos oli oikein asiaan vihkiytynyt. Taisin käyttää mieluummin marimekkoja ja finnflarea. Ja lempiväriäni lilaa.

      Poista
    9. Voi herranjestas, kolmasti piti tuleman huivikommenttini. Kukahan nyt on seonnut, en minä ainakaan. Kirjauduin vasta, kun olin tuon komsuni kirjoittanut. Onko siinä syy, kenpä tietäis sen, ken arvaisi huomisen. Ei selville saada voi, kas sen aika vaan...
      En minä ollut lainkaan kommunismiin vihkiytynyt noina aikoina. Mukavahan se on kartuttaa aivokapasiittiaan tuollakin asialla. On tuolla Lauri Hokkasella varmaan ollut motiivi kirjoituksiinsa.

      Poista
    10. Minä olin siis vihkiytynyt aatteeseen, koska se kyllä puhutteli minua ja halveksin ahneita kepulaisia, joista minulla oli omakohtaista kokemusta sukuni maalaishaaran piirissä. Kukaan ei ole koskaan vetänyt niin paljon valtion kirstusta kotiinpäin kuin kepulainen emolehmä-sonni-vasikka-kesanto-kato-munanmenetys-kanankuolema yms.-korvauksineen.

      Vaan koko ajan hieman vierastin reteimpien vasemmistotyyppien sovinistista öykkäröintiä. Muistan mm. Markku Innon osakuntarellestykset Turussa. Se oli jopa pelottavaa. Sykähdyttävää taas oli työväen musiikki.

      Poista
    11. Heh, olen vissiin aiemminkin kertonut, että Sinisalon Tasin muistelmat yritin lukea. Pakko oli lopettaa kesken, äijä oli hullu, sen lisäksi että höpö. Sekopää.

      Taistolaisuuden perintö on selvä. Se oli hyväosaisten kakaroiden lsd:mäinen sekoilu, kuten tämän päivän vasemmistoanarkismi. Enemmistökommunisteissa oli duunareita ja köyhiäkin, taseissa hyvin vähän.

      Minä olen lapsena joutunut joskus menemään nälkäisenä nukkumaan, äiti sekoitti lihaliemikuution vesilasiin, että edes jotain oli antaa. Ei niitä unohda. Tasilaisuus ei olisi tullut mieleenkään. Neuvostoliitto oli ja on, pahan valtakunta.

      Poista
    12. Eihän lapsena karkkiakaan saanut kuin joskus. Muistan kun yksi Arja sanoi ylpeyttä hehkuen, kun opettaja kysyi joulun jälkeen, mitä kukin sai joululahjaksi, että hän sai - appelsiineja.

      Enemmistä hedelmistä oli turha haaveilla. Äiti sai joskus ostetuksi greipin, jonka hän puolitti ja syötti lusikalla minulle ja siskolle. Banaania pyysin, mutta en saanut, se oli kallista herkkua. Usein ei ollut lihaa, vaan perunan kanssa syötiin sitten suolakurkkua.

      Ihmetyttää, että joku nuori demari märkäkorva kaiken ilmaiseksi saanut Osku Pajamäki syyllisti aikanaan meidän ikäluokkamme helpolla päässeiksi ahneiksi ihmisiksi, joiden velatkin inflaatio kuittasi. Kissan viikset kuittasi. Joka penni maksettiin korkoineen takaisin ja asunnot ostettiin vasta, kun duunarit jo myivät ensimmäistä taloaan isompaa rakentaessaan.

      Poista
    13. Ajat vierii, tavat muuttuvat. Tuollaiset appelsiinilahjat saavat minut hyvin helposti herkäksi, mieli tulee herkäksi ja tunteelliseksi. Oli meillä useimmiten ruokaa, mutta toisinaan kohtalo rankaisi. Kohtalo oli ruokaa ostamaan lähtenyt faijani, joka oli löytänyt rahoille parempia kulutuskohteita. Joululahjoja se kerran lähti ostamaan. Muisti se meille kakaroillekin jotain pientä tuoda, mutta suurimman osan rahoista oli laittanut uuteen pukuun itselleen. Oriveden keskustassa se kerran sanoi minulle, että "käynpä tuolta Alkosta kysymässä kellonaikaa, en minä sieltä mitään osta". Meni kai täydestä, mutta jostain syystä se on yhä muistissani, vaikka siitä on yli 50 vuotta.

      Poista
    14. En ole vielä lukenut Hokkasen kirjaa, mutta Hesarin arvostelussa valitettiin sitä, ettei hän kerro juuri mitään itsestään ja teoistaan - ei siis väitä olleensa aina oikeassa, näin tulkitsen.

      Minäkin olen elänyt ne ajat ja olin vielä poliittisesti valveutuneesta työläiskodista. Yleinen ilmapiiri vei vasemmalle ja pidin itsekin sitä edistyksellisenä linjana, mutta minua häiritsi äärivasemmiston ja neukkujen harrastama historian vääristely.

      Asiaa oikaisemaan pyrkineet leimattiin saman tien ja peruuttamattomasti persuiksi, typeryksiksi, natseiksi ja fasisteiksi... ai niin, tuo eka nimityshän onkin käytössä vasta tässä toisessa uskonsodassa.

      Tapsa

      Poista
    15. Älykkyys kontra tasilaisuus on sitä, että älykkäät pystyvät kehittämään niin monimutkaisen sairaan älyttömiä juttuja, ettemme me tyhmät ikinä sellaiseen pystyisi. Sellaisia filosofian alkeiden kysymyksiä, että voiko pyöreä sittenkin olla myös neliö ja mistä se johtuu.

      Poista
    16. Siis olen aivan alussa, sillä tämä on hitaasti luettava kirja, jossa on paljon tietoa joka lauseessa. Kuitenkin hän jo ensimmäisellä 60 sivulla on valottanut ja avannut omaa perhettään, äitiään ja isäänsä ja siis taustaansa melkoisesti.

      Jos sama linja jatkuu, kyllä kirjasta tiedon saa hänen toiminnastaan. Tuo oli hyvä havainto, että hän ei kehu eikä selittele itseään, ei kehu eikä hauku, toteaa vain vallinneet olot, joihin kuka tahansa olisi voinut solahtaa.

      Poista
    17. Niin, siis, Tapsa, taistolaisethan nimesivät Hokkasen silloisen vihakohteensa mukaan, ei persuksi niin kuin nykyään, vaan - CIA:n agentiksi. En vielä tiedä, miksi hänet erotettiin tehtävästään, mutta se selviää varmaan kirjasta. Oletan, että hän on arvostellut jotain sisäistä juttua tai sitten Neuvostoliiton toimia.

      Poista
    18. Teen juuri remonttia mökillä ja timpurina on vanha tuttu, joka tunsi Hokkasen! Hän kertoi tämän tulleen samaan firmaan töihin heti taistolaisista saamiensa potkujen jälkeen.

      Puhui kuulemma viisaita jo silloin, mutta oikeissa töissä oli opettelemista. Mittasi kuulemma ensitöikseen paperikoneen paikan väärin - ja Mikis tietää, että se on miljoonaluokan kupru.

      Tapsa

      Poista
  60. Lennusetä murhaa Venäjällä myös pikkulapset!"

    Tämmöistä lapsille, eikä se ohi ole vieläkään. Oppipoika Hitler sai ajakseen jotain viisitoista vuotta, mutta pahin kaikista ei koskaan pääty.

    "Meitä keisarit ei enää hoivaa, vaan veriset julmurit!"
    - V.I.Lenin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahat ihmiset tekivät tuon "Leninsetä asuu Venäjällä". Pahuuden valtakunta on neuvostoliitto, kuten Yhdysvaltojen suurin presidentti, Ronald Reagan, sanoi. Vallan Venäjällä kaapannut Kerenski kohteli tsaariperhettä hyvin, mutta kun bolsevikit saivat vallan, tappoivat koko perheen, lapsia myöten. Ruumiiden äärellä irstailivat ja harjoittivat bolsevikkihaureutta. Bolsevikki on, kommunisti on.

      Poista
    2. Latvastaan jossain määrin laholla Juhani Leskisellä oli paljon kaikenlaisia mielipiteitä, lopulta hän oli varma, ettei dialyysi sovi hänen ehostukseensa. Ronald Reagania halveksi, kuten vapaan pöljä vasemmistolainen kulttuuriväki yleisesti.

      Leniniä nostetaan, kun ei ehtinyt Stalinin lailla tappaa. Tsaariperhe meni kyllä rutiinilla. Lennusetä kärsi valtaan päästyään keuhkotaudista, kupasta ja ties mistä. Oli hyvin heikossa kunnossa, kuppaa edelleen väittäisin kuolinsyyksi, vaikka muuta on kirjattu. Onneksi opetuslapsensa olivat kuuliaisia, lempipojistaan Stalin pääsi jatkomurhaamaan ihmisiä, Trotski sai jääpiikistä.

      Poista
    3. Tuolla ylempänä on Ripranien kanssa puhetta siitä, miten vanhempien tahtoa lapsen rokotuksista ei enää kysytä, vaan lapsi saa itse määrätä rokotuksensa.

      Tätä Lenin-setä-ideologian nyt naurattavaa aivopesua vastaan alan kannattaa sitä, että vanhemmilta ei kysytä enää kohta yhtään mitään lapsen asioissa... Ja se kuuluisa Pirkkalan aivopesukoulun kokeilu... Onneksi sillekin osataan jo nauraa.

      Poista
    4. Joskus kummastuttaa, että entisen Neuvostoliiton koko kauheus ja Suomen mukaanmeno sotien jälkeen on meillä vielä kokonaan pöyhimättä. Kaipa se tutkitaan vasta, kun ajan kokeneita ei ole enää elossa. Aihe on edelleen liian arka, ja tätä taustaa vasten Hokkasenkin kirja on enemmän kuin tarpeen. Se on rohkea teko mieheltä, joka oli tapahtumain sisäpiiriä.

      Poista
    5. On hienoa, että Hitlerin seuraajat lannistetaan. Suomessa saa kuitenkin jopa kansanedustaja ilmoittaa olevansa kommunisti. Maailman kaikkien aikojen pahin ja tuhoisin aate, Hitler oli heidän rinnallaan surkea diletantti amatööri. Kiinan Maon nosti valtaan Leninin oppilas Stalin, koska ihaili Maon väkivaltaisuutta. Mao tappoi mielisairaudessaan ehkä 30 miljoonaa kiinalaista pelkästään nälkään. Kuvitelkaa, tuollaiseen ei Hitler kyennyt!

      Poista
  61. Kaikkein kauhein aika Suomen historiassa taisi olla isonvihan aika 1713 - 1721. Tuon kauhean ajan päättymisestä tulee nyt elokuussa tasan 300 vuotta, ja mökkipaikkani naapurikaupungissa Uudessakaupungissa juhlitaan monin tavoin siellä solmittua ns. Uudenkaupungin rauhaa 1721.

    HS:ien kuukausiliitteessä on hyvä artikkeli tämän ajan kauhuista. Uhrilukua ei ole edes pystytty laskemaan, mutta on arvioitu, että jokaisen suomalaisen suvusta löytyy tuolta ajalta uhreja. Esimerkiksi Uudessakaupungissa oli ennen isovihaa 180 pihapiiriä ja tuhoisan ajan jälkeen niitä oli jäljellä enää 24. Samantyyppinen suhdeluku pätee muuallakin Suomessa. Ihmisiä kidutettiin, raiskattiin, murhattiin, lapsista alkaen. Venäläiset, todella julma kansakunta kautta historian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Topeliuksen kaihoisa tarina Koivu ja tähti perustuu Isonvihan aikaisiin tositapahtumiin. Venäläiset veivät etenkin lapsia orjiksi kasapäin, sillä vaaleista pellavapäistä maksettiin itämaiden orjamarkkinoilla hyvä hinta.

      Minullakin on linkki tähän tragediaan, sillä tarina sijoittuu Oulujoki-varteen seuduille, josta oma sukunikin on peräisin. Esim. Topeliusten piilopirtin maat kuuluivat myöhemmin esi-isieni omistukseen.

      Tapsa

      Poista
    2. Täydennän vielä, että Topeliusten alkukoti oli Toppilan talo.

      Ja niinpä saan tähän vielä linkin Mikikseen ja Rikuun, sillä he muistavat takuulla Toppilan kaljatehtaan.

      Tapsa

      Poista