Pari sanaa Erasmus Rotterdamilaisesta

Tunnen lukkarinrakkautta Erasmus Rotterdamilaista kohtaan. Vai olisiko sittenkin parempi sanoa, että tunnen välillämme leijuvan sielunsisaruuden, sillä jaan hänen tuntonsa kirjoittamistyössä?  

Erasmus nimittäin toteaa tunnetuimman teoksensa Tyhmyyden ylistyksen (1509) johdannossa, että hänen tarkoituksensa oli tehdä ilotteleva ja leikillinen kirjanen vakavista aiheista. Kuitenkin kirjanen otettiinkin vakavasti tosissaan, ei kepeänä hullutteluna, joksi Erasmus sen itse nimesi. Näin tunnen minäkin usein, kun työnnän jonkin juttuni blogilaineille. Saan siihen vakavia, loistavan hyviä kommentteja, vaikka olen luullut, että nyt alkaa ilakointi ja reissataan vaikka mihin sfääreihin sanan voimalla.

Siinäkin tunnen sielunsisaruutta Erasmukseen, että hän rohkeni kritisoida räävittömästi aikansa hyveitä. Hän oli toisinajattelija, poliittisesti epäkorrekti satiirikko, joka kritisoi jopa pyhistä pyhintä,  paavia. Silloin kun minä saan pyyhkeitä kritisoituani pääministeriä, tunnen arvostelleeni pyhistä pyhintä, madonnaa, joka kirkkaine otsineen on ulkopuolella kaiken arvostelun.

Tyhmyyden ylistyksessähän Tyhmyys, joka on  yksi jumalista, pitää ylistyspuhetta itselleen osoittaen olevansa suurin maailmassa vaikuttava voima.  Tyhmyyden mielestä viisautta harjoittava älymystö  on etääntynyt onnesta niin kauas, ettei heitä oikeastaan voi enää pitää viisaina vaan arkkihölmöinä. Oikein onnellisiksi Tyhmyys luonnehtii sitä vastoin niitä, jotka ovat etäällä yleisesti määritellyistä hyvenormeista ja jotka ovat jopa eläinten kaltaisia aivottomiksi kutsuttuja  ja tyytyväisiä olioita.

Ja näinhän teen minäkin. En useinkaan kehu tai puolusta kulttuurimme älymystöeliittiä, vaan niitä, jotka ovat kaikkein alimpana ja halveksituimpia. Kuten Teuvo Hakkaraista. Minusta nimittäin Teuvo Hakkarainen on oikein onnellinen ihminen yksinkertaisessa ulosannissaan ja naisten väkisinsuuteloissaan, samoin vaikkapa Audin myyntijohtaja (vuonna 2009) Esko Kiesi, joka aikoinaan pillastutti älymyston naiset sanomalla, että nainen pärjää hyvin siivoamisessa ja silittämisessä ja erityisesti, jos käyttää vähintään seitsemän sentin korkuisia korkokenkiä. Matalammissa kengissä nainen kun helposti menettää muotonsa. - He ovat yksinkertaisesti autuaan onnellisia  miehiä, mikäli emme revi heidän mutkattomia sielujaan kuoliaaksi. 

Muutoinhan Erasmus oli yleisnero, renesanssifilosofi, teologi, kirjailija, humanisti, kielenkääntäjä, satiirikko, katolisuuden arvostelija, joka nautti suurta mainetta, kunnioitusta ja sai aikaiseksi myös vastustusta ja epäilyjä.  Hänen toiminnastaan saisi kirjoitettua romaanin, jonkalaista kaipaankin. Tulee nimittäin vaikutelma, että Erasmukselta riitti energiaa kaikkeen, ja hän oli kaikessa hyvä. Vaan hänen yksityisestä onnestaan en tiedä, ja se kiinnostaa minua. En löydä merkintää hänen mahdollisista naissuhteistaan tai avioliitostaan. Näyttää siltä, että hänellä ei ollut koskaan vaimoa, vaan runsaasti miespuolisia hyviä ystäviä. 

Jäänkin miettimään, mikä on se voima, joka ajoi Erasmusta eri paikkoihin ja eri tehtäviin ikään kuin hän ei olisi malttanut asettua aloilleen milloinkaan. Ihmisen seksuaalisuus tai sukupuolinen suuntautuneisuus on sivuseikka, mutta miten minusta tuntuu, että Erasmuksen kohdalla se on jollakin tapaa merkittävää, ja pakostikin ajattelen Rotterdamilaisen poikenneen tässäkin suhteessa valtavirrasta. Sekö häntä ajoi matkustamaan ja tutustumaan eri paikkoihin ja ihmisiin maailmalla? Jokin salattu voimavara tai tarve siellä perheettömän - tietääkseni - neron taustalla on ollut.

Erasmuksenhan sanotaan saaneen vaikutusvaltaisia ystäviä kuninkaiden hoveissa ja eri yliopistoissa.  Hänen laajalti luetut ja arvossa pidetyt teoksensa tekivät hänestä kuuluisan, ja hän oli aikansa globaali kansainvälinen julkkis. Sanotaan myös, että hänet toivotettiin tervetulleeksi fanfaarein, matkustipa hän minne tahansa. Hän oli todellinen kosmopoliitti, jota ylistivät niin ruhtinaat, kirkon korkea-arvoiset virkamiehet kuin oppineetkin. Kiehtova persoona! 

Kunpa joku laatisi hänestä jonkinlaisen omaelämäkerrallisen puolifiktiivisen romaanin, jonkalaisia esimerkiksi Aleksis Kivestä on luotu, runsaastikin. Jäänpäs odottamaan, jahka.

(Maalaus Hans Holbein nuorempi 1523)