Siinä ei ole mitään pahaa, että kantasuomalainen naisihminen valitsee uskonnokseen muslimiuden, siis islamin, ja verhoaa päänsä turbaaniin, joka vetää vertoja Turkin sulttaanin vastaavaan viritykseen.
Näin on tehnyt espoolaisen koulun uusi rehtori, Suaad Onniselkä, josta on artikkeli Helsingin Sanomissa. Onniselkä on varmasti hyvä valinta, ja artikkelista saa hänestä varsin pätevän vaikutelman. Hänellä on selvästi hyvä tuntuma lasten kasvun ohjaamiseen ja maailmankuvan avartamiseen, ja hän korostaa erilaisten lasten huomaamista. Erilaisena ihmisenä hän on havainnoinut kokemaansa rasismia, kun häntä päähineineen on luultu milloin siivoojaksi, milloin koulunkäyntiavustajaksi tai ei ole älytty päästää sisään opettajainhuoneen ovesta.
Artikkeli maalaa Onniselästä kuvaa ei vain Suomen vaan kenties koko Euroopan ensimmäisenä muslimirehtorina. Todellisuudessa muslimirehtoreita on jonkin verran, jopa runsaasti esimerkiksi Ranskassa, samoin Belgiassa, Hollannissa ja Englannissa. Ranskassa tosin on valtion kouluissa ja lukioissa huivien ja huntujen käyttö kielletty, joten he eivät erotu kuvasta. Monissa muissakin maissa uskonnollisten symbolien käytöstä on keskusteltu, ja rajoituksia tulee todennäköisesti lisää.
Tässä jää kyllä nyt pohtimaan, onko hyvä asia, jos suomalaisen koulun johtaja verhoaa päänsä uskonnollisista syistä. Minkä signaalin se antaa lapsille? Ja toisaalta - viekö se rehtorilta itseltään kenties tarpeellisen turvatilan?
Ja taas toisaalta - mitä tulee uskonnollisten symbolien olemassoloon kouluissa - millä tavalla uskonnollisen naispään piilottaminen kangaskerrosten uumeniin eroaa vaikkapa siitä, että Suvivirttä tai virsiä ei saa kaikissa kouluissa laulaa? Tai kuunteluttaa oppilailla edes Händelin Messias-oratoriota? Joskus saa käyttää uskonnollista symbolia, yleensä ei. Huomaan muuten vieläkin varsin kypsässä iässä osaavani ulkoa monia virsiä, joiden kuunteleminen herkistää ja tuo mieleen muistoja. Jos siis kielletään virret ja laulut, voitaisiinko kieltää myös ne uskonnolliset pääverhot, jopa rehtorilta. Tai sitten sallitaan kaikki uskontojen harjoittamiset kaikille lapsille ja opettajille.
Vaan eniten sykähdytti HS-artikkelissa se, etten saanut vastausta tärkeimpään mieltäni kutkuttavaan asiaan. Väitän, että muutkin vireä-älyiset lukijat jäävät kaipaamaan vastausta tähän kysymykseen: mitä rehtori Suaad Onniselkä ajattelee naisen asemasta ja vaikkapa nyt ajankohtaisesta tyttöjen ympärileikkauskeskustelusta. Tai muslimien homoseksuaalisuuskäsityksistä? Oppilaissahan on satavarmasti vähemmistöryhmiin suuntautuvia oppilaita, joita tämä kysymys myös koskee.
(Kuvan maalauksen sulttaanihahmo: Titian)

Eikös joku ole todennut, että maassamme on väen vaihto meneillään. Eikös tuo ole oiva esimerkki ja esikuvallinen ele aiheesee liittyen?
VastaaPoistaKorkeintaan humoristisessa mielessä..
PoistaEn usko ollenkaan mihinkään väestönvaihtoihin, ihan mielestäni loogisin perustein. Ensinnäkään ei väestöä voi vaihtaa, se on teoriassa mahdotonta. Toisekseen kuka niin tekisi? En keksi puoluetta, joka edes haluaisi sitä. Oikeistolla on usein isänmaallisia arvoja ja vaikka demareista joku on sanonut, että Suomi ensin -ajattelu on tuhoisaa, niin en silti usko demareidenkaan ajavan näin hupsua teoriaa, kuten ei aja vasemmistokaan. Eiköhän se ole pelkkää poliittista retoriikkaa.
Maahanmuuttokriittisyys on laajentunut jossain määrin kaikkiin puolueisiin. Enää ihan kaikki kritiikki ei ole rasismia. Tähän on tultu muiden maiden ja EU:n maahanmuuttotiukennusten vuoksi.
Väestö vaihtuu tällä menolla ihan itsestään. Ei siihen mitään salaliittoa tai sen kummempaa teoriaa tarvita.
PoistaPaljasjalka väestömme vanhenee hurjaa vauhtia ja poistuu lopullisesti väestörekisteristä. Suuret ikäluokat, osa heistä saattavat tosin elää ysikymppisiksi.
VastaaPoistaKahden - kolmenkymmenen vuoden päästä sodan jälkeen syntyneissäkin viikatemies on niittänyt ahkerasti.
Koska nettisukupolvi on menettänyt vuorovaikutustaitojaan eikä kestokykyä ja vastuuuta ihmissuhdekriiseihin ole kehittynyt, ei lapsiakaan synny.
Lisäksi yhä useampi nuori haluaa muuttua lesboksi tai homoksi. Syntyvyyttä tämäkin ihana rakkauden muoto luonnollisesti vähentää.
Vaan onhan meillä suloiset ja lisääntyvät maahanmuuttajat.
Suomiäiti suo uusille kansoille valmiit menestymisen edellytykset. Nyt vaan pitäisi syönti ja kansanelatusvelat maksettua, niin Suomen nimisen maa-alueen uudet asuttajat saavat etuoikeutetusti nauttia alkuperäisväestön ahkeruuden hedelmistä.
Pääasia tietysti on, että kauppakeskukset ja mammuttinavetat eivät jää lahoamaan ja homehtumaan.
Kirkothan voi muuttaa aina vallitsevan tarpeen mukaan toiseen käyttöön.
Nyt syntyvät lapset - hyvässä lykyssä - elävät 3000-luvulle.
VastaaPoistaPitäisi tietää syntyvyydestä, miten se jakautuu paljasjalkaisten ja uusien asukkaiden kesken.
Millainen väestönkehitys onkaan tulevalla vuosituhannella?
Tätähän me emme tiedä. Varmaa on vain muutos.
PoistaOhoh… 3000-luvulle on vielä aika pitkä matka, melkein 975 vuotta, joten on siinä lapsukaisilla elämistä.
PoistaEnemmän kuin kansan muutosta pelkään kielen muutosta - ehdinköhän nähdä sen päivän, jolloin enkusta tulee meille virallinen kieli? Toivottavasti en.
No, parempi enkku kuin venkku.
Kansa muuttuu aina. Aina on ollut kansainvaelluksia, ihmisten muuttoja toisiin maihin, ”rotujen sekoittumisia”, ja se on elämän kulku, tosiasia. Mikään ei säily ennallaan. Muuttuminen taitaa olla luonnonlaki. Ihminenkin on alun perin ollut tummaihoinen, mutta sinisilmäinen, ainakin erään teorian mukaan.
PoistaHän huivinsa muistaa asetella
VastaaPoistase osa hänen uskoaan on,
toinen ristiään kantaa kauniisti
ja hän kantaa huiviaan,
he kuvaavat näin omaa uskontoaan
osittain myös arvojaan.
Vaan mitä se sellainen usko on,
Poistaettä toinen on elämässä arvoton,
moskeijan perimmäiseen nurkkaan
jos kurkkaan
vain naisia nään
huivi päässään.
On kysymys vallan outo
Poistaei kukaan ole arvoton,
uskonnot toisistaan erottaa
myös ihmisten erilaisuus.
Siinäpä se pihvi on,
Poistaettä usein musliminainen on miehen rinnalla arvoton,
kahlehdittu ja kelvoton,
lain nojalla ponneton.
Afganistanissa yliopistot kiinni on
naisilta - muslimitytöille sopimaton..
Lupaukset tehty on peruttaviksi
Poistahallitukset lupaa ja peruuttaa,
mitä tilanteet vaativat kulloinkin
kun kaikki voi muuttua myöhemmin.
Huivi on univormu, symboli jolla osoitetaan alistumista, käytännössä miehelle ja Allahille. Käännynnäisellä huivin käyttö kertoo halusta erottua, tulla huomatuksi umman jäsenenä. Käännynnäiset ovat monesti radikaalimpia ulkoisessa uskossaan, siksi en laittaisi lastani tällaisen rehtorin kouluun. Koulun tulisi kuitenkin elää valtakulttuuria, eikä hämmentää erilaisuudella, ja johdattaa länsimaisesta kulttuurista tyystin erilaiseen arvomaailmaan ja naiskäsitykseen. Surullista ja masentavaa, olemme hyväksymässä sellaista, mitä vastaan eurooppalaiset edeltävät sukupolvet taistelivat ja lähettivät ristiretkeläisiä pyhälle maalle, jonka muslimit olivat valloittaneet. Olemme vieraantumassa uskostamme ja kulttuuristamme. Suomalaiset tuntuvat kaiken lisäksi olevan erityisen suvaitsevaisia islamia kohtaan, tästä kertoo, että muslimeja lähti Suomesta väkilukuun suhteutettuna eniten ISISiin, vanhempia ei haittaa, että koulun rehtori muodollisesti pätevä toki, on näkyvästi tunnustuksellinen muslimi.
VastaaPoistaTuo lienee hyvinkin totta, että käännynnäiset ovat monesti aatteessaan radikaalimpia kuin siihen syntymässä automaattiasetuksella liitetyt. He ovat tehneet tietoisen valinnan, ja heillä on mielessään peruste valinnalleen.
VastaaPoistaJuuri tuota perustetta HS:ien jutun lukija jää itsekseen miettimään. Kun näin oleellinen asia jätetään jutusta pois, sen täytyy olla harkittua. Olen vakuuttunut siitä, että syyt kantasuomalaisihmisen erikoiseen uskonvalintaan ja käsitykseen naisen asemasta muslimimaailmassa kiinnostavat lukijaa. Kun se usko kerran mainitaan jutun kantavaksi voimaksi.
Se vielä, että toimisiko sama malli niin päin, että rehtoriksi olisi valittu tunnetusti kristillinen ihminen, vaikkapa Päivi Räsänen, jos hän olisi opettaja? Miten minusta tuntuu, että yhdenvertaisuusvaltuutettu olisi huolestunut asiasta kyseenalaistamalla valinnan.
PoistaTottakai tuo kääntyminen valittuun uskontoon herättää kysymyksiä. Onko siinä takana niin syvä henkilökohtaisuus, mikä ei asiaa aukaise. Ei kai kukaan halua arvostelua valinnoistaan, jos ne muuten ovat hyväksyttäviä. Millainen on opettajan ja rehtorin kouluvalinta jää ehkä nähtäväksi. Hesarin teksti asiasta oli vain tilaajille, ei siis minulle.
PoistaSiis tämä Suaad valittiin jo espoolaisen koulun rehtoriksi. Ja en ole tässä valittamassa kenenkään täkäläisen ihmisen kääntymistä muslimiksi. Tottakai niin voi tehdä, ja jokaisen uskonvalintaa voi vain kunnioittaa, ei pilkata.
PoistaIslam on uskontona hyvä, yhtä hyvä kuin muutkin uskonnot. Useimmat muslimien harjoittamat riistot, sorrot ja tappamiset ovat muslimien tulkintoja uskonnosta, eivätkä siis itse uskontoa. Ihmiset pilaavat itse uskontonsa.
Huomasin ko. valinnan. Jäinkin tuossa miettimään, että millaiseksi muotoutuu uuden rehtorin ja ehkä myös opettajan koulu ja sen oppilaat. Päättäjät ovat usein juuri uskontojen pilaajia.
PoistaSuaadilla on kokemusta opettajan työstä, ja myös vararehtorin. Eiköhän hän handlaa tilanteet hyvinkin. Kun hänet on valittu rehtoriksi, hänellä täytyy olla omat ansionsa, paremmat kuin muiden hakijoiden.
PoistaOma kritiikkini ei siis kohdistu muuhun kuin siihen, että rehtori peittää koulussakin hiuksensa uskonnollisista syistä asusteella, joka symboloi niitä arvoja, jotka ovat käsittääkseni ristiriidassa koulujen opetussuunitelman keskeisimpien tavoitteiden kanssa. Tavoitteita ovat mm. sukupuolten välisen eriarvoisuuden ja jonkun tietyn uskonnon esilletuomisen poistaminen.
Voidaan kysyä myös, tulisiko rehtorin - myös pukeutumisen osalta - esimerkillään viestiä oppilailleen opetussuunnitelman mukaisia arvoja koulussa ollessaan.
Jossakin on todettu, että
VastaaPoistaparissa sukupolvessa voi tapahtua myös maahanmuuttajien perillisissä kulttuurin ja uskonnon muuttumista. He, jotka sopeutuvat ja kotiutuvat uuden kotimaan kulttuuriin luopuvat myös herkimmin vanhempiensa arvoista ja elämäntavoista.
Varmaan tapahtuukin, näin on aina tapahtunut, enemmän tai vähemmän. Ihmisen on helpompi elää ja hoitaa asioitaan, kun hän sopeutuu uuteen kulttuuriinsa. Tärkeintä on uuden maan kielen oppiminen, sillä se on avain kaikkeen muuhun.
PoistaOmaa kulttuuria ei kukaan pyydä hylkäämään, vaan ottamaan siihen rinnalle uuden kulttuurin. Nyt on paljon kirjoitettu ja puhuttu siitä, että erityisesti muslimikulttuurissa on hyvin sisäänpäinlämpiävä tapa elää uudessa maassa niin, että lapsia saatetaan estää omaksumasta liikaa länsimaista kulttuuria. Tämä koskee erikoisesti tyttöjä, niin kuin olemme jo havainneet.
Uusi rehtori on avainasemassa uudessa virassaan. Hän voisi vaikuttaa muslimityttöjen kasvatukseen ja koulutukseen uudistavasti tuhannen taalan virkapaikallaan. Jos vain haluaisi.
Voi unohtua, että jos googlen tekoälyn tietoihin on luottaminen,
VastaaPoistamaassamme oli 2024 vuoden lopussa 102 487 venäjän kieltä puhuvaa. Viroa 49 563 ja arabiaa 43 534.
Sitten seuraavat seuraavaksi puhutuimmat kielet Suomessa: ukraina, eglanti somalia, farsi ja persian kieli.
Kiinan, albanian, kurdien, vietnamin ja turkin kielien lisäksi löytyy lukuisia muitakin äidinkielisiä maatamme.
korjaan: maatamme= maastamme
VastaaPoista