Puolueen puheenjohtaja Minja Koskela on ehdottanut 9 miljardin edestä veronkorotuksia, mm. miljonääriveron ja perintö- ja lahjaveron korotuksia ja veroprogression kiristämistä työtä tekeviltä. Tämä kaikki maassa, jossa progressio on jo maailman korkeimpia ja miljonäärejä on harvassa.
Vasemmistoliittohan haluaa perua useimmat nykyhallituksen leikkaukset, joten miljardeja tuleekin löytyä. Vaan riittävätkö nämäkään yhdeksän miljardia kuittaamaan Suomen velat korkoineen, jos leikkaukset perutaan? Onko jossain taikaseinä?
Ja mitä tekevät Suomen miljonäärit ja muut rikkaat ja hyvätuloiset, jos he joutuvat moninkertaistamaan verotaakkansa Minja Koskelan haluamalla tavalla? Tuleeko meille enää ensimmäistäkään ulkomaalaista asiantuntijaosaajaa, jos verot vievät lähes puolet palkkatulosta? Jo nyt Suomen maailman kirein tulovero on mainittu yhdeksi poismuuton syyksi. Monilla ulkomaalaisilla kun on sellainen käsitys, että palkasta kuuluu leijonanosa ansaitsijalle itselleen eikä valtiolle.
Koskela sanoo, että pitää noudattaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta talouden hoitamisessa, joten siksi rikkaiden tulee vuorostaan osallistua talkoisiin. Köyhät ovat jo osallistuneet. Tämä on tietysti kaunis ajatus. En usko, että kukaan on eri mieltä tästä humaanista periaatteesta, jonka pohja on kristillisessä etiikassa ja Jeesuksen sanoissa: Helpompi on kamelin mennä neulansilmän läpi kuin rikkaan taivasten valtakuntaan. Onkin mielenkiintoista havaita, miten uskonnollinen pohja Koskelan sanoissa on, koska toisaalta uskontoa ei käsitykseni mukaan hyväksytä vasemmistossa juuri ollenkaan, vaan pidetään satuna.
Voidaan kai kuitenkin kysyä, ovatko sosialismiin perustuvat yhteiskuntamallit onnistuneet kristillisen etiikan harjoittamisessaan. Onko paratiisia ollut yhden yhtäkään? Marxin malli? Neuvostoliitto Stalineineen hajosi, Kiina, Pohjois-Korea? Onko kansa näissä ollut onnellista? Ja mikä kiinnostavinta: uskooko puheenjohtaja Minja Koskela oikeasti siihen, että riisumalla Suomen harvat miljonäärit ja rikkaat yleinen yhteiskunnallinen hyvinvointi leviäisi ja lisääntyisi?



Suu säkkiä myöten, sanoi vanha kansa. Eiköhän kyse ole enemmänkin siitä, että hallitus toisensa perään on kasvattanut erilaisia tukia eri tahoille, jotka on koettu poliittisesti tärkeiksi, ja omat rahat ei tahdo siihen millään riittää, joten otetaan velkaa,
VastaaPoistaNäistä asioista pitäisi puhua paljon avoimemmin ja konkreettisemmin - ja ilman mitään syyttelyjä - jotta kansa osaisi aidosti päättää mitä se haluaa.
Veroilmoitukseenkin voisi laittaa ruksit kohtiin, joihin haluaa omia verorahojaan käytettävän.
Parhaiten ovat mieleen jääneet vuosien varrella erilaiset maataloustuet, keskustan kulta-aikana, - muistamme tässä rakkaudella vaikkapa Johannes Virolaista ja Martti Puraa, maatalousministeriä.
PoistaEräänkin kerran kesällä istuimme sukulaisten maatalossa, tuvassa ja pölisimme kaverien kesken. Emäntä kiljaisi yhtäkkiä, että "olggast hiljaa gon Pura puhuu". Ja me tietysti hiljenimme kuuntelemaan ministerin puhetta radiosta.
Oli sonnipalkkiota, emolehmäpalkkiota, kesantopalkkiota ynnä muuta hyvin yksilöityä porsastukea. - Nykyisiä kaikkia tukia en osaa enää nimetä.
Jollakin tasolla maatalouden tukemista voi ymmärtääkin eli huoltovarmuuden näkökulmasta. Olemme niin tottuneet korkeaan elintasoomme, ettemme osaa kuvitella mitä oikea kriisi voisi tarkoittaa.
PoistaNythän pitäisi muuten olla jo nousukausi menossa, joten eiköhän se siitä. Mutta mitähän Koskelan likka tarkoitti sillä, että köyhät ovat jo osallistuneet talouden talkoisiin - siis osallistuneet olemalla köyhiäkö?
Minulla ja Minjalla on näköjään vähän eri käsitys termistä talkoot. Talkooeväiden syöminen ei ole talkoisiin osallistumista.
Mutta taustalla on tietysti vakava kysymys: miksi meillä on niin paljon sellaisia, jotka eivät tule omin voimin ja ansioin toimeen?
Olenhan minäkin jo tosin eläkkeellä, mutta se eläke on ihan puhtaasti itse ansaittu voimassa olevien lakien mukaan.
Jos valtion talousexpertit eivät ole osanneet laskea oikein ja tälläinen nyky-yhtälö ei toimikaan, niin valtio voisi palkata ulkomailta pätevämmät laskijat. Halvemmaksi se tulisi kuin tämä sähläys.
Kotimainen maataloustuotanto on kyllä tärkeää, ja hyvä on, että sitä tuetaan, - toivottavasti tarpeeksi.
PoistaAinahan mieluummin ostaa kotimaista kuin tuontitavaraa. Edelleen meillä on liikaa sellaistakin ruokaa, mitä saisi kotimaastakin. Esimerkiksi muualta tuotuja pensasmustikoita on myyty marketeissa koko elokuunkin ajan, vaikka metsät ovat täynnä mustikoita. Samoin tomaatteja ja sieniä.
Uskomatonta, miten paljon metsiimme jää poimimattomia marjoja ja järviin ja mereen pyydystämättömiä ahvenia, haukia, muikkuja, lahnoja, kuhaa ja muita arvokaloja. Tuontilohta on jokainen kalatiski täynnänsä.
Suomessa on about 1200 miljonääriä. Jos otetaan jokaiselta yksi kokonainen miljoona pois, sillä maksetaan vasta kolmas/neljäsosa niin sanotun "maahanmuuttoteollisen kompleksin" vuosittaisista suorista kuluista.
VastaaPoistaSitä, mikä kajaus kaikilla yhtäkkisillä rahaliikkeen muutoksilla voi talouden kokonaisuuteen -- jossa jokseenkin jokaisen tulot ovat jonkun toisen menoja ja päinvastoin -- olla, sitähän ei polittisen propagandistin tarvitse pohdiskella.
Tuo havainto siitä, miten paljon oma uskonnollinen perintömme edelleenkin vaikuttaa myös "tiedolliseen" ajatteluumme, on tärkeä. Eurooppalaisen uuden ajan ajatushistoriaan ja uusien tiedonalojen syntyyn vähänkään perehtynyt tietää, ettei ihmismielen alkuperäisestä "kaikkiallisesta ja kaikkivoipaisesta" magiasta ole mahdollista lopullisesti pästä irti. Juuri uuden ajan talousjärki, joka luonnontieteiden malleja apinoiden yritti nostaa "talouden" tieteeksi tieteiden joukkoon, jäi pyrkimyksissään lähtökuoppiinsa.
Kartesiolaisen rationaalisuuden perusehdotkaan eivät talousajattelussa toteudu, ja tosiasiassa "rahassa", joka yrittää olla yhtä aikaa sekä suure että mittayksikkö, jäikin vain elämään pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen kaikkivoipaisuuskuvitelma.
Numeeriseen rahaan olemuksellisesti kuuluu omnipotenttinen valta, joka on puhdasta magiaa. Talousajattelumme on talousteokratiaa.
Eipä taida tulla tilannetta, jossa Minja Koskelan ehdotuksia alettaisiin toteuttaa. Vaikea nähdä tätä velkajarrupuoluetta seuraavassa hallituksessa demarienkaan rinnalla.
PoistaMoni ei tajua oikeasti, mitä kaikkea kristinusko, ja uskonnot yleensä ovat tuoneet kulttuurimme pohjaksi. Sitäkään nykynuori eikä kyllä moni aikuinenkaan usein tiedä, että lukutaito tuli meille kristinnuskon ja kirkon myötä.
Tuntuukin oudolta, että tätä osaa kulttuurihistoriasta ei saisi käsitellä koulujen uskontotunneilla. Sehän kuuluu opetussuunnitelmaan. Uskonnon opetus ei ole enää moneen vuoteen ollut tunnustuksellista vaan puhtaasti uskontotieteellistä. - Sekin on sääli, että historian kursseja on vähennetty, ja suunniteltu edelleen vähennettäväksi lukiosta. Ihmisen yleissivistystä kapeutetaan pelottavaa vauhtia.
Hauska termi tuo Sepon ”maahanmuuttoteollinen kompleksi”. Onko olemassa jossakin koottuna yhteenvetona miten tämä nykyinen systeemi toimii ja paljonko se veronmaksajille maksaa?
PoistaEttä onko siinä jotain järkeä ja jokin visio miten se kehittyy ja mitä tavoitellaan? Pelkkä vastikkeettoman rahan jako ei johda mihinkään muuhun kuin sen rahan vastaanottajien määrän kasvuun. Se on luonnonlaki.
Mediammekaan ei uskalla tai kehtaa avata kunnolla näitä asioita ja se lisää tietysti epäluuloa ja rasismiakin.
Yhdessä asiassa media kyllä kunnostautuu: kun lukee uutisia raiskaustuomioista, tulee kuva että melkein kaikki tekijät ovat ulkomaalaisia.
Tämän täytyy olla virhepäätelmä eli ulkomaalaisjäbät kai vain ylittävät uutiskynnyksen helpommin? Onhan se näin, toivon ja rukoilen?
Jotkut tutkimukset ovat arvioineet, että tietyistä maista (kuten Lähi-idästä ja Afrikasta) saapuvien maahanmuuttajien nettokustannus voi elinkaaren aikana olla noin 690 000–950 000 euroa henkilöä kohden, mikä johtuu usein matalammasta työllisyysasteesta ja sosiaaliturvan käytöstä. Kaikissa tilastoissa ei kuitenkaan ole eroteltu läntisiä maahanmuuttajia ei-läntisistä maahanmuuttajista, vaikka näiden välillä on iso ero.
PoistaProfessori Vesa Kanniainen viittaa tanskalaiseen tutkimukseen, jossa raportin mukaan läntiset maahanmuuttajat tuottivat julkiseen talouteen 7 miljardia kruunua, kun taas ei-läntiset maahanmuuttajat aiheuttivat 31 miljardin kruunun nettokustannuksen. Tämä sama kaava lienee toteutunut suhteutettuina väkimääriin muissakin läntisissä maissa.
1. korintolaiskirja 13 : 1
Poista" Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä
mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin kuin kumiseva vaski tai helisevä symbaali. "
Politiikassa tuon rakkaussanan voisi korvata monella muulla käsitteellä:
myötätunto, inhimillisyys, sydämen sivistys ja viisaus, rehellisyys, moraali ...jne.
En ole seurannut viimeaikausia poliittisia keskusteluja.
Iltalehdestä tyydytän joskus uteliaisuuttani maailman menosta.
Ihme kun ovat laittaneet Ukrainan erotetun puolustusministerin erään haastattelun otsikoksi, että Ukraina häviää sodan?
Lohtuakin löytyi pelkääville ja pelkoa levittävilleTrumpin sanoista, ettei Putin aio hyökkätä natomaihin.
Kotimaan politiikan seuraaminen kyllästyttää tällä hetkellä. Sotkekoot vaan puurot ja vellit sekaisin miten mielivät.
Militarismia ja moraalin alasajoa eduskuntatalossa rakastavat kaikki nykyiset kansan palkkaamat paskanjauhajat.
Politiikka ja rakkaus ei taida mahtua samaan kontekstiin? Hippikansahan paransi maailmaa rakkaudella, ei sodalla, mutta ei siitä mitään tullut. Aate oli kaunis ja me siinä mukana. Sodat jäivät, ja Ukrainan sota on siitä tuore esimerkki.
PoistaNykyhallitusta on syytetty kylmyydestä ja ymmärtämättömyydestä. Edellinen hallitus taisi olla hyvä siksi, että se ei supistanut rahahanoja, vaan päinvastoin, jakoi rahaa.
No jaa, enpä tiedä, mikä on politiikassa rakkautta. En tiedä sitäkään, voiko politiikassa toimia sympatia edellä. Vappusatanen on tietenkin sympaattista ja se, että rajat ovat aina auki, ja sekin, että kaikille taataan hyvä toimeentulo, joka nykyään on muutakin kun leipää ja lämpöä..
Olisikohan fiksuin veto palata pula-ajan tyyliin eli niille mamuille, jotka eivät itse kykene itsestään huolehtimaan tarjotaan joukkomajoitus ja ruoka armeijatyylisessä soppajonossa.
PoistaTulisi helvetin paljon halvemmaksi kuin rahan jako.
Kun se puurolautanen ja katto pään päällä ei enää taida riittää yhdenvertaisuuteen ja ihmisarvoon edes laittomasti maassa olevilla.
PoistaSen sijaan suomalaisvanhusten ei niin väliä ole. He ovat sullottuina hoitopaikkoihin, jossa hoitajat eivät läheskään aina osaa heidän kieltään. Lisäksi vihreiltä, mm. Atte Harjanteelta tuli juuri hyvin sympaattinen ehdotus: otetaan vanhuksilta heidän omaisuuttaan eläkkeen lisäksi hoitomaksuksi. Heillä on tarpeettomia asuntoja ja kesämökkejä, autokin voi olla. Joutaa maksuksi, jos eläke ei riitä. Mitäs vanhus niillä enää.
Mitä kummallisempia ehdotuksia taitavat nyt ehdokkaat keksiä äänestäjiä omiin leireihinsä kosiskellakseen.
PoistaMitähän perilliset tuumaisivat, jos mammalta tai papalta valtio ottaisi haltuunsa ikänsä työtä tehneen ja jo moninkertaiset verot maksaneen omaisuuden hoitokuluihin.
Ei taida ehdottaja olla tosissaan? Tai sitten hän näkee erityisen yksinkertaisesti asian.
Luin jutun, jossa keskustan edustaja Lohi ehdottaa ( ei sinänsä uutta) että sos.tukea vai työttömuuskorvausta vastaan alettaisiin vaatia osallistumista vapaaehtoishommiin?
Eikös ole hieno idea!!?Missäs semmoisia " työpaikkoja "on, jos Rydman ottaa kolmannen sektorin järjestöiltä manit pois? Sairaidenhoidossa, vanhusten hoidossa marketeissa, puhtaanapitolaitoksissa, kouluissa tarvittaneen aputyövoimaa. Lähtevätkö korkeasti koulutetut paikkaan kuin paikkaan työttömyyskorvauksen tai sosiaalituen saamisen pakottamana. Lähes ilmaiseksi tekemään ammattiaan vastaavaakin työtä? Mainio keino laskea vaikkapa ajan kanssa palkkoja sitten muiltakin? Vai lienee tarkoituksena taas keksiä uusi keino kiusata työttömiä? Missä heidän ihmisoikeutensa on? Koko ajan sairaat, köyhät ja työttömät ovat syynä valtion heikkoon taloustilanteeseen. Pitäähän päättäjillä olla syntipukit, joiden taakse voi mennä, kun ei ole taitoja muuttaa ja kehittää ihmisten ja yhteiskunnan oloja parempaan suuntaan.
Monta vuosikymmentä on työttömiä syyllistetty päättäjiem tekemistä virheistä. Ei ihme, että ihmiset lamaantuvat syyllistämisestä. Jos hakee satoihin työpaikkoihin eikä vaan saa työpaikkaa, sitten vielä syylistrtään, kiusataan omituisilla säännöillä, ei ihme, jos työtön lakkaa edes yrittämästä. " Tyhjän saa pyytämättäkin".
Terve ihminen haluaa tehdä töitä ja hankkia toimeentulonsa. Mutta kun kaikille ei vain löydy työpsikkoja. Tekoäly masinoi lisää työttömiä.
Turha masentuneita, yhteiskunnan myllytyksessä toivonsa menettäneitä on kiusata sanktioilla. Eläkkeelle vaan kaikki elämän halunsa yhteiskunnan päättäjien ansiosta menettäneet hylätyt. Saavat tilata kokoomuksen ihanasta ideasta iloiten viinat kotiovelle. Saa Alkon kautta yhteiskunta omia eurojaan takaisin.
Eipä viisaus ole tämänkään idean nikkaroijien päätä pakottanut. Miten voi olla päättäjinä näin ihanasti kansalaisia onnellistuttavia politikkoja. Aijai on ne suuria hyväntekijöitä.
Minä olen niin tyhmä, etten käsitä mikä tarkoitus viinan koteihin kuskaamisen takana piilee?
Viinan kotiin tilaamista käytännöllisempi ratkaisu voisi olla viinien ja joidenkin väkevien tuominen elintarvikekauppoihin, maaseudullakin. On paljon kuntia, joissa Alkoa ei ole. Ulkomaiden reissuilla etelämpänä eksyy usein pieniin kivijalkakauppoihin, joiden hyllyillä on kaikenlaisia ruokia ja vesipullojen vieressä jopa konjakkipulloja ja viinejä.
PoistaMitä tulee Suomen työttömyyteen, syitä täytyy olla muitakin kuin hallituksen leikkauspolitiikka, joka luo epävarmuutta sekä kuluttajiin että yrittäjiin. Kansainvälinen epävarmuus ja maailmantalouden heilahtelut sekä usein mainittu rakenteellinen epäsuhta: työvoiman määrä on kasvanut samaan aikaan, kun yritysten tarjoamien työpaikkojen määrä on laskenut.
Sellaisen seikan olen havainnut, että kun ennen mentiin työpaikan perässä vaikka Perä-Lappiin, jos sieltä virka aukeni, niin nyt jäädään stadiin odottamaan, että se virka aukenee sieltä, tai ylipäänsä läheltä. Omista opiskeluystävistäni vain yksi jäi Turkuun, muut hajaantuivat pitkin Suomenniemeä. - Toki nyt on varmaan niin, että ne Suomenniemenkin paikatkin ovat jopa satojen hakemia.
Vaikka olen kasvanut pohjoisessa kaivoskylässä, jossa töitä riitti ja monet kaverit sinne jäivätkin, ikinä ei edes päähäni pälkähtänyt jäädä sinne.
PoistaJo parikymppisenä lähdin ihan eteläiseen Ruotsiin ja loppujen lopuksi asetuin tänne keskelle Stadia alta kolmikymppisenä.
Minut toi takaisin tänne entiselle kotiseudulle sattumalta avautunut oman täsmäalan työpaikka ja samanaikainen avioero, jossa halusin etäisyyttä Turkuun, jossa olin viettänyt kymmenkunta vuotta, opiskellen ja suomen kielen ja myös uskonnon opettajana. Sopivaa virkaa ei silloin Turun seudulla edes ollut.
PoistaTänne sitten jämähdin, mitä en sinänsä pidä hyvänä asiana. Jämähtämistä. Näin vain elämässä usein käy. Mistä leipä ja turva irtoaa, sinne ihminen kotiutuu, kun on vielä ja etenkin lapsen paras otettava huomioon.
PS Täällä pikkukaupungissa työskennellessäni hain kyllä paria virkaa muualta, mutta niistä ei kuulunut mitään. Suunnittelin myös alan vaihtoa ja melkein hain Helsingin Sanomien toimittajakouluun, mutta se aie jäi roikkumaan. Myös puheterapeutin opintoja mietin.
PoistaKai se niin on, että terve ihminen pitää yllä toivoa muutoksesta, vaikka elämä olisikin kutakuinkin ookoo. Joitain ovia jää aina aukaisematta..
Kokoomus haluaa tietysti kaikessa auttaa eri yrityksiä. Kilpailua pitää olla ja Alkon monopoli alas, Yksityisyrittäjille pitää saada duunia? Täh?
VastaaPoistaVai palkitaanko viinan kuskaamisella kotiin omia äänestäjiä. Eivätkö Hienot Herrat ja Frouvat ja julkkikset ilkeä käydä ihan varta vasten pitkäripasessa, jos vaikka Seiskan reportteri näkee ja juoruaa sivuillaan?
Tai jospa he ostavat kerralla laatikollisia juomia, sekin voi herättää huomiota muissa Alkon asiakkaissa?
Halutaanko että kotijuopot ja yksin asuvat vanhukset
tappavat itsensä viinalla, vai mitä halutaan, en ymmärrä?
Viinikellari on aika yleinen useissa Euroopankin maissa. Siskonikin talossa eteläisessä Saksassa on sellainen. Siellä on tosiaan tapana tilata viinejä laatikoissa kotiin, vaikka toki niitä haetaan itsekin lähimarketista. Meillähän viini on enemmän vapaa-ajan seurustelujuoma, kun se etelämpänä on myös ruokajuoma maidon sijaan.
PoistaEn tiedä sitten, mitä Suomessa vallinnut kieltolakihenki on vaikuttanut suomalaisiin juomatapoihin, joiden mukaan viinipullo juodaan kerralla tyhjäksi, kun muualla korkki pannaan kiinni, kun ateria on päättynyt.
Pohjoismaissa viinan myynti on jostakin syystä paljon säädellympää kuin muualla Euroopassa. Meillä ja ainakin Ruotsissa ihan valtion monopoli.
PoistaSiihen on varmaan kaikenlaisia syitä, eikä se minua ainakaan ole ikinä haitannut. Itse asiassahan se oli nuorena komeeta lähteä viinanhakureissulle Kajaaniin.
Ja saihan keskikaljaa sentään kaupoistakin. Surut ja murheet se poisti sekin.
Mitä tulee Nooran kiroamiin viinan kotiinkuljetuksiin, niin siinä luottaisin ihan markkinatalouteen - jos se on kannattava bisnes, niin siitä vain.
Jotenkin on sellainen tuntuma, että ne pahimmat juopot eivät kyllä tilaa viinaa kotiinsa, vaan menevät itse hakemaan putelinsa.
PoistaMiten se tilaaminen edes onnistuu vapisevin krapulasormin, netistä, tai jos puhelinkin on jo juotu?
Pitäisiköhän kirjoittaa uusi päivitetty versio Ryyppyrannan Joosepista, joka vapisevin tönkkösormin yrittää tilata vanhalla kännynrämällään paloviinaa hallan runtelemaan torppaansa?
PoistaJoo pitäisi, vastaan itse. Ensin pitää vain päivittää Seitsemän oletettua ja Tuntematon potilas. Mitähän vielä, olisiko aika tarttua myös Päätaloon, nykynimellään Alapäätalo, ja uudistaa Biijoki-sarja?
Hommaa riittää näillä foorumeilla.
PoistaSarkaa riittää, kun klassikot pannaan sopivaan kuosiin, joka varmasti ei loukkaa ketään eikä personoi olioiden sukupuolta, seksuaali-ilmentymää, taustaryhmää, kotimaata, kansallisuutta, kehon ominaisuuksia, tukan väriä tai ylipäänsä yhtään mitään ominaisuutta, josta olion voisi tunnistaa. Häivyttäminen on se sana.
Montakohan klassikkoa säästyisi tältä kuohinnalta? Veikkaan, että ei ainoakaan.
PS Tuntuu uskomattomalta, että Yle lähettää edelleen Velipuolikuun tuoreita uusintoja kanavallaan. Sellaista reipasta iloittelua ei enää saa tehdä, että suomalainen mies pukeutuu naiseksi tai tummaksi tai esittää homoa. Ainoa hyväksyttävä huumorin muoto on satiiri, jossa pilkataan persuja ja kokkareita.
PoistaMeillähän nostatettiin jokin vuosi siten kohu, kun hetero esitti tetterissa homoa… Sanon jälleen kerran: huumori on kuollut taiteesta ja viihteestä. Enkä tarkoita sitä, että nauretaan homoille ja ”neekereille”. Vaan että heilleKIN saa nauraa, koska he ovat samanlaisia ihmisiä kuin muutkin.
Juu, naurettiin ihan homona, kun nähtiin pikimustia murjaanien kuninkaita työnteossa.
PoistaAi, mitä ne teki? No, ne keri.
Toivoisinpa eläväni vielä senkin päivän, kun kielletään käyttämästä sanaa ”persu”, koska se on halventava ja loukkaava.
Kun kieltolinjalle lähdetään, niin sille ei loppua tule. Mielenkiintoista on kyllä tämä yhteiskunnallinen muutos, että kun ennen vanhaan kieltäjät ja moraalinvartijat olivat porvaristätejä ja -setiä, niin nyt he ovat edistyksellisiä nuoria.
Olen miettinyt, mitä korona-aika ja Sanna Marinin hallituskausi teki Suomelle. Muuta kuin jumalattoman ja koskaan maksamattoman velkataakan.
PoistaSe oli nimenomaan Sanna Marin, joka suosionsa siivittämänä polarisoi poliittisen ilmaston vastakkaisiin leireihin: ”valitkaa puolenne” oli hänen vaalimottonsa. Ei yhteisyyden korostaminen vaikeuksien keskellä.
Sain juuri luettua Marinin muistelmat. Harvoin olen lukenut niin huonoa elämäntarinaa. Vika oli aina muissa ja misogyniassa, ja hän oli täysin viaton kaikkiin sirpaleisiin ja skandaaleihin ympärillään. Ei piiruakaan itsekritiikkiä, vaan narsistisen persoonallisuuden suoltama omahyväinen teos, jonka julkaiseminen on kirjallisuuden pilkkaa ja markkinavetoisen bisneksen riemuvoitto.
Toisella perään. Juuri tämä on tässä ajassa näkyvä piirre: moralistit ja ahdasmieliset närkästyjät ovat nykyään niitä ihmisiä, jotka lukeutuvat vasemmalle viheriölle, eivät todellakaan paksuja porvaristätejä tai pappismiehiä.
PoistaRoolit ovat vaihtuneet, mikä on ilmiönä hupaisa. Sensuuri leikkaa klassikot ja boikotoi suorasuut sanojat. Rautasaappaat kopisevat nyt eri ilmansuunnasta. Sitä jää uteliaana odottamaan, mihin tämä kaikki lopulta johtaa.
Muistelen, että Sannan kerrottiin kirjoittaneen kirjansa ihan itse ja suoraan enkuksi, tukenaan ja apunaan kieliasioissa joku britti (tai jenkki).
PoistaSiis ei haamukirjoittajana, kuten tapana on, vaan englanninkielisen ensiversion Sanna olisi ihan oikeasti kirjoittanut ihan itse.
Suomenkielinen versio sen sijaan on ammattikääntäjän tekemä käännös.
Aika outoa. Ihmettelin tätä kuviota jo tuoreeltaan, sillä luulisi sen olevan helpompaa ja tehokkaampaa toisin päin - eli ensin äidinkielellä ja sitten käännös.
Siksi epäilenkin yhä, että mukana on häärännyt ainakin vankka ja ahkera tukikirjoittaja.
Narratiivin rakentamisessa sekä englanniksi kirjoittamisessa Marinia on auttanut yhdysvaltalainen toimittaja Lauren Oyler, kirjoittaa HS:ien kriitikko Arttu Seppänen, joka myös antaa kirjalle melkoisen murska-arvion: kirja on Seppäsen mukaan priima-luokan vedätys. Kirja on hänen mukaansa suunnattu ensisijaisesti Suomen ulkopuolelle, erikoisesti pohjoisamerikkalaisille markkinoille. Kun tavallisesti ensikirjailija saa Gummerukselta 2 000 - 4 000 euron ennakkopalkkion, Marin sai 200 000 euroa. Varsin kannattava bisnes.
PoistaIines: ”Harvoin olen lukenut niin huonoa elämäntarinaa.”
PoistaEi helkkari… en aikonut, mutta kyllä minunkin se nyt pitää sitten lukea!
Jep! Voihan olla, että saat kirjasta erilaiset vibat. Oma lukukokemus on se tärkein. Minä luin kirjaa paljolti keittiöpsykologin silmaläsit nenälläni, koska ihmisten persoonallisuudet kiehtovat. Sanna Marinissa on jotakin samaa kuin Trumpissa ja Paavo Väyrysessä, vaikka hän on kumpaakin boomeria älykkäämpi, suljetumpi ja toisenlaista sukupolvea.
PoistaIhanaa syyskuuta kamraatit! Täysin uusi ja arvaamaton kuukausi on almanakoissa avautumassa.
PoistaTyytyväisenä voi hyvästellä kesän. Se on ollut yllätyksellisen kokemusantoisa. En vieläkään oikein usko, että kaikki suloiset tapahtumat ovat totta. :)
Vaan ihme on, ettei presid. Stubbin kovaa kritiikkiä Iltasanomien kommenttilootissa sensuroida? Naiset ovat enemmän puolustuskannalla. Millaisia okulaareja käyttävätkään he, jotka hehkuttavat Stuppin ansioita presidenttinä?
Ja Kritiikki myös maamme ulkopolitiikkaa kohtaan kasvaa!
Molemmissa asioissa olen ollut alusta asti haukkukuorossa!
Niin se kesä on mennyt. Nykyään tykkään syksystä, vaikka se ennen merkitsi aina työhön paluuta, mökiltä siirtymistä.
PoistaNyt mökkielämä on menettänyt lumoaan, kun siskon matkustaminen Suomeen on vaikeutunut osteoporoosin vuoksi. Hänen tyhjä alamökkinsä rannempana huokuu haikeutta, menneiden aurinkoisten päivien muistoja. Ja kun lapsikaan ei ole ollenkaan mökki-ihminen, tunnen itseni aika yksinäiseksi mökillä, vaikka naapuritalossa asuukin ystävä, serkkuni, netistä löydettyine miehineen. Löysikin hyvän miehen, kohtalaisen varakkaan, kiltin ja työteliään. Kun serkkutyttö ratkoo terassilla ristikkoa tai lukee kirjaa, mies ajelee laajoja nurmikoita ostamallaan päältä ajettavalla puutarhaleikkurilla, tai savustaa kalaa. Jos minä menisin nettiin hakemaan miestä, olen melko varma, että lankeaisin köyhään ja mielenterveysongelmaiseen, mutta kiinnostavasti juttelevaan hunsvottiin.
Minulla on vähän sama ongelma, kun meilläkin ns. ylämökki eli se varsinainen vanha maalaistalo on jo toista kesää tyhjillään - ennenhän siellä vietti kesänsä ensin appivanhemmat, sitten anoppi yksin lukuisine vieraineen ja nyt sitten Ruotsin täti miehineen.
PoistaMeidän asuttamamme ns. alamökki eli uudempi hirsihuvila on kauniin järven rannassa puolen kilsan päässä, välissä humisee oma metsä, sankka, synkkä ja kaunis.
Se on minun valtakuntani. Mihin tahansa katson näen kätteni jäljet, no melkein. Se sijaitsee keskellä järvialuetta ei voin meloskella kanootillani ainakin seitsemälle järvelle.
Mökkikauteni aloitan huhti/toukokuun vaihteessa ja lopetan loka/marraskuun vaihteessa. Eli puoli vuotta siellä tramppaan rämäkällä polokan tahilla.
Ja on ihan eri asia olla siellä keväällä, kesällä tai syksyllä. Aivan eri tunnelma. Kevään herääminen, kesän vilinä, syksyn syvyys.
Voi Iines, toivoisinpa sinulle loppuelämän ilostuttajan ja kätevän kumppanin kohtaamisen! Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä! Usko pois!
PoistaOlen huomannut, että ikä on todellakin vain numero.
Pörrääjiä minunkin ympärilläni vielä livenä pörisee julkisissa kohtaamispaikoissa. Kohentaahan se mummelin itsetuntoa ja virkistää, vaikka jatkokertomuksia ihailijoiden kanssa ei voikaan minun kohdallani seurata.
No himskutti! Iines, Tapsa ja minä, meillä on yhteistä ainakin kokemukset ylä-ja alamökkiläisyydestä!
PoistaKeväällä veri vetää jo aikaisin mökille vapauteen.
Pääsiäisenä viimeistään on mökille päästävä.
Syyskuun ja alun lokakuuta olen vielä visusti kimpsuineni ja kampsuineni mökkieläjä. Riippuu tosin osin säätiloistakin. Kun lokakuussa on taas köijäytynyt kaupungin liepeille, kauniina lokakuun päivänä tulee katumus. Olisi voinut jatkaa vielä mökillä oloa.
Nyt on juurekset vielä maassa. Punajuuret säilömättä.
Kurkkuja, marjoja ja sieniä on jo talven varalle riittävästi. Pehtoorin ansiota, suurimmaksi osaksi! Hänessä puhkeaa kukkaan alkusyksystä keräilijä- ja maatyöläisengeenit!
Ennenhän minäkin kävin mökillä vielä myöhään syksyllä, joskus jopa ensilumilla ja kesärenkailla. Olin ostanut vihdoinkin auton, Fiat kasipuolikkaan, sen jossa oli reikä lattiassa, ja ajelin innoissani lapsi takapenkillä. En pelännyt yhtään liukasta. Oli vain kiva ajella omalla autolla, mökille, jossa on ikuinen kesä.
PoistaSinulla on hyvä mies, Noora, aivan ihana Pehtoori. Toisaalta se ei ole ihme, sillä sinähän taidat olla mestarikokki ja ruoan säilöjä ja tulinen keskustelija. Kelpaa siinä miehen häärätä.
PoistaVaan, mitenkäs me, ylä- ja alamökin onnekkaat omistajat suojaamme varallisuutemme vihreiden Atte Harjanteen humaanilta ehdotukselta, jossa valtio saisi viedä molemmat mökkimme perillistemme nenän edestä, hoivamaksuksi eläkkeen lisäksi, valtion yhteisomistukseen, kun meistä aika jättää? Olemmeko iloisia antajia kohti valtio-omisteista valtiomallia? Tämäkö tästä veroparatiisista vielä uupui?
PoistaTaisin mainita ko. asiasta jossakin. :)
PoistaNo jos pakolla veisivät, rakennukset, eivät niillä kunnat rikastuisi. Toiselle, tyhjälle tontilleni kylätien varteen, poika aikoo vielä jotakin rakentaa, joten ,
nuolkoot näppejään vihreät viisastelijat! Pitäiskö siirtää kaikki omistuksensa jo lapsen nimiin. Ei kai ne niitä " pakkolunastaisi "?
No tuskin Harjanteen idea saa kannatusta? Tai ehkä ne perijät, jotka haluavat päästä eroon huikeista perintöveroista, tai perinnöksu jäävistä purkukuntoisista rakennuksista voisivat kannattaakin moista ideaa.
Onhan näitä rähjäisten isojen kartanoidenkin perijlitä olemassa, jotka saamevat muutakin omaisuutta perintönä pilvin pimein. Ai niin, luulenpa, että rikkaat vanhukset ovat yksityisissä hoitokodeissa, ja heillä on pankkitilit pullollaan " hoitorahaa " .
Köyhillä, ikänsä huonoa palkkaa nauttineilla, ei suuria omaisuuksia ole mistä ottaa.
Kääk, vänkyrä sormi näppäili taas edellisessä vääriä kirjaimia!
PoistaSiis Harjanteen malli on se, että rahoja otettaisiin kuolinpesiltä eli perijöiltä, eli valtion koura ulottuisi vielä kuolleisiinkiin. Viis siitä, että kyllä se kaikki omaisuus on hankittu tulolla, josta on jo verot maksettu.
PoistaVastaavastihan joku voisi esittää, että peritään päivähoitomaksujen ja opintotukien sekä työttömyystukien todelliset kulut jälkikäteen asianosaisilta…
Marinin kirjaa en aio lukea. Eipä kiinnosta rivin vertaa. Hän on teoillaan osoittanut millainen persoona hän pohjimmiltaan on. Ainahan ihminen voi kehittyä ja viisastua henkisesti.
VastaaPoistaAika näyttää viekö luksuselämän ihannointi " koko käden "?
On jo vienyt. Lähes jokaisessa lehdessä olleessa instakuvassa näkyy pöydällä samppanja- tai viinilasi ja kalliita herkkuja lautasella juhla-asuisten ystävien kanssa. Kokkareitahan tällaisesta luksuselämästä syytetään, mutta Marinin arvosteluhan on naisvihaa.
PoistaMarinin uskottavuus poliitikkona on kyllä kyseenalaista, jos hän haaveilee kotimaan politiikkaan paluusta.
Lisäksi vielä seuraavat 10 vuotta tulppana on Stubb. Enkä usko, että Marin haastaa Stubbia ensi vaaleissa.
PoistaEn kyllä tajua sitäkään, mikä helvetin kiire hänellä oli jättää Suomen politiikka, kun kerran kunnon näkyvää kv-virkaakaan ei ole.
Ehkä hän ei vain halunnut sitä elämää. Sen voisin ymmärtää.
Hänhän selvästi suivaantui, kun hävisi pääministerin paikan. Vähempi ei kelvannut. Eikä hän ollut edes äänikuningatar, vaan kruunun vei Riikka Purra.
PoistaHänen toimintansa oli kostajan toimintaa: hän näytti takamustaan Suomelle, myös konkreettisesti instakuvassaan, jossa pakarat vilkkuivat. Ehkä oli Suomelle onneksi, että hän lähti.
Arkkiveisu ihanista noista
PoistaSannukaisen pakaroista
Kuulkaahan kakarat
kun hyytyy jo suvi
ne on Sannan pakarat
joista irtoaa huvi
ja katsanto kuuma
kun keinahtaa pylly
ja viehkeä uuma
ei hytky ei hylly
maailmalle näyttää
mistä tehty on mimmi
ei botoksia käyttää
tarvi neito näin timmi
jos näytöillä näillä
nainen pysty ei päteen
on ukot heikoilla jäillä
- ja vetäkööt käteen.
Elämän nälkä - Paula Koivuniemi
Poistahttps://youtu.be/iWsnP2dUoqM?si=RvplWN9B3nwVgr-d
Veren vetoa
Veri vetää, sanotaan,
vaikka sitä ei aina tiedäkään,
mikä johtuu mistäkin
silti mennään vaan,
kuin ajopuuna kuljetaan
matkalla seilataan,
joskus peruutus paikallaan
aina sitä ei hoksaakaan.
----
----
Oi Sanna, Sanna, kaunokainen
monen miehen uni mainen,
hakkaa monet naiset aivan
ihanainen Sannan manna,
miehet hurmoksissa hihkuu
toiveissansa moni tihkuu,
Sannan perään hinkuu
unissansa haavemaissa.
PoistaKyl botoxia löytyy ylähuulest Sannan,
kun katsoo kriittisesti mimmii,
eikä huomaa vain pakaroita timmii,
tai tähtisilmii, meikkii nannan.
Ja puheet ne on kautta rannan,
yleistä fraseologiaa,
lauseiden tautologiaa,
tää tyyli tuttu Sannan.
Vaan mahtuu maailmaan,
yks Sanna pikkarainen,
egonsa suurenlainen,
myös häntä tarvitaan.
Hesarissa oli isohko juttu nuoresta vanhoillislestadiolaisesta naisesta, joka on lesbo ja joutui siksikin sisäisiin hankaluuksiin perheensä, uskontonsa ja yhteisönsä kanssa.
VastaaPoistaIhan hyvä, että näistä puhutaan. Mutta, mutta… minulle tulee näistä aina mieleen, että nämä ovat ns. korvikejuttuja. Kun oikeaa kohdetta ei voi nimetä, pöyristellään jostakin muusta vastaavasta.
Meilläkin kun on jo aika paljon sellaisiakin yhteisöjä, joissa uskonto määrittää etenkin naisten elämää huomattavasti jyrkemmin kuin lestadiolaisuus, ihan pukeutumista myöten.
Saan varmaan sielulleni rauhan vasta, kun Hesari alkaa tehdä isoja juttuja heistä, oikeasti sorretuista naisista.
Toivottavasti vielä minun elinaikanani, vaikka vähän epäilen. Tabu kun on tabu siksi, ettei siitä sovi puhua.
Ai että tämä oikeasti sorrettujen naisten kohtalo surettaa minuakin, on surettanut jo oikeastaan kymmeniä vuosia. Olen kirjoittanut usein vuosien varrella näistä kulttuurillisesti piilotetuista ja takahuoneisiin ja keittiöihin työnnetyistä naisista, ja kun ystävämme Mankemangi puolusti kiivasti kulttuurista naissortoa, sai hän yleensä hurmoksellista sivustatukea salaperäisiltä taustajoukoilta. Se on kuulemma naisten oma valinta. - Noh, totta hvetissä se on, kun ei ole vaihtoehtoja. Kun raiskatuksi joutuminenkin on naisen vika, joka johtaa jopa naisen kuolemaan. Ja homoseksuaalit tuomitaan joko kuolemaan tai näkymättömiin.
VastaaPoistaTästä kaikesta meilläkin vaietaan kuin ksi sukassa. Oikein vihaksi pistää tämä viheriöivän vasemman laidan, etenkin feministinaisten kaksinaamaisuus ja moraaliposeeraus maahanmuuttajamiesten kaulassa roikkuen ja tummaihoisilla ystävillä kehuskelu. Eivät he oikeasti ole feministejä.
Tytöt sorjat sorron yöstä nouskaa,
Poistamaan ääristä tänne raahatut,
huivit nurkkaan, on akkavalta
viimeinen mahdollisuus!
Ukot vanhan uskonnon horjuu,
akkaköörit taistohon!
Alas lyökää kaikki vanhat äijät,
ja vapaus teidän silloin on!
Nyt alkaa viimeinkin taisto,
huivit ja burkat polttakaa!
Niin huomispäivänä naiset
on siskot keskenään!
Aatos jalo, kaunis aivan
Poistavaan usko akkavaltaan ei,
ukot aatoksissa, sen jo näki
akat erilaiset, toisiansa purevat,
muutos mahdollinen, kun ukot
kera akkain, yhteistuumin hommaan herää,
olisiko aivan hurjaa, toiveissakin turhaa.
PoistaVaikka tilanne on äärimmäisen kurja,
ja asenne idän miehil on nurja,
niin toivoa on kun länteen saapuu,
sillä täällä ei tarvita kaapuu.
Asiaa auttaisi huntukielto, ja kasvot ja kaula esiin!
Näin johtaisi naistenkin tie aurinkokesiin,
hulmuisi hiukset, kohoisi povet
edessä aukeisi monet ovet.
Naiset näkisi maailman uuden,
saman kuin miehet, - kaiken ihanuuden.
Vaan sovi ei pakkoa muslimeil laittaa.
se kulttuurin rikkautta kovasti haittaa,
sanoo yhdenvertaisuusvaltuutettu,
ja näin on asia motitettu.
Kesä loppuu huomiseen
VastaaPoistasääukkoako on uskominen?
Odotin niin, kaipasin
etelän helteitä tännekin.
Vieläkin mä uskon niin,
punasia kohtia sääkarttoihin
turhaa lienee kuitenkin!
Syksypuuhat siis alkaa
Sato talteen pannaan!
Mukavaa ajatella, että syyskuu vielä lämpöä pitäisi.
Poista
VastaaPoistaOma säilöntäni on vähentynyt lähes kokonaan, sillä monenlaisia marjoja ja vihanneksia saa nykyään tuoreena ympäri vuoden. Toki ne maksavat, ja itse kerääminen olisi kannattavaa ja viisasta. Vaan kun ei kauheasti osta lihaa tai vaikkapa makkaraa, voi sijoittaa vaikka niihin marjoihin.
Sieniä kerään ja puolukoita, joskus mustikoita, muut hankin kaupasta. Omenoita saan omasta puusta. Tänä vuonna näyttää tulevan ennätyssato. Viime vuonna kun saavuin ämpärin kanssa keräämään omenoita mökiltä, puu loisti tyhjänä! En saanut ainoatakaan. Joko omppuvaras oli iskenyt tai sitten peurat olivat kurkotelleet omenat puusta. Nehän nousevat takajaloilleen kurkotellessaan.
Minäkin toin ämpärillisen omia omenoita viimeksi mökiltä, mutta ne ovat aika kirpeitä. Se omenapuu onkin vanha ja mahtava, hallitsee juhlavalla olemuksellaan koko pihapiiriä.
PoistaKerrankin kun olin sen takana lirukalla, niin putosi omena päähän. Taisi siinä suusta lipsahtaa, että perhanan newton…
Omppupuita onkin hyvä lannoittaa, mutta kyseinen yksilö taisi pitää ainetta liian väkevänä..
PoistaSaapas nähdä, onko minun omppuni tänä vuonna tallella, kun kohta käyn. Jos ei kukaan ole popsinut omppuja, yksi ämpäri ei kyllä riitä, vaan satoa tulee monta ämpärillistä. Jotain niille pitää tehdä, kun en kaupungissakaan omista kellaria. Omenapiirakka on kyllä hyvää, joten taidan leipoa urakalla ja tehdä loput soseeksi.
Näin omenoista ja honkien huminoista runoili Oulujärven suuri Eino-poika:
PoistaKun omena on kypsä, se putoaa,
mut ensin se punan saapi.
Tuo puna, tuo puna sinun poskillas,
mitä mulle se ennustaapi?
Kun hongat huokaa, se sateen tuo,
mut ensin ne huokaa syvään.
Tuo huokaus, huokaus sun rinnastas,
mitä mulle se tietää hyvää?
Näin kauniistikin Eino-poika myös runoili omenapuista:
PoistaMun onneni kukkii kuin omenapuu
kevät-öissä valoisissa,
kun kuusten latvat ne kumartuu
ja immet on unelmissa.
Ne yöt pari ympäri helluntain,
ne yöt on suuret ja syvät
ja silloin jos ei tule tuuli vain,
niin kypsyvät heelmät hyvät.
Oi, antaos taivas tyyntä nyt,
jos sitten sa annatkin muuta!
Oi, varjele Luojani vakainen
nyt orvon omenapuuta!
Katsoin puuta, mikä omenia kantoi
Poistajospa yhden kypsän saisin,
kädellä koetin, herkästi irtosi
kypsä Valkea kuulas,
pehmeä, maukas, täyteläinen,
niin halusta suuni täyttyi.
-----
-----
Torstain keikaus
sijoittuu keskelle, toiveikkaana,
alkuviikko mennyt
loppuviikko odotuksissa,
kesä hupenee silmissä
miten se taas niin pian meni,
en ole syksyihminen
mieleltäni ollut aiemminkaan,
olisipa vain kesä ja talvi
mitä väliä keväällä ja syksyllä.
Ukko Suomen Suvessa
PoistaHuhtikuussa hulluus iski
mökille ryntäs ukko riski
toukokuussa suvea pukkaa
järkensä jo ukko hukkaa
kesäkuussa luonto lempii
sitä samaa ukko empii
heinäkuussa liian kuumaa
hikipäissään ukko tuumaa
elokuussa paistaa kuu
kalja maistuu, mikäs muu
syyskuussa tummuu yöt
ukolla alkaa syystyöt
lokakuussa pukkaa hallaa
tontillansa ukko tallaa
marraskuussa tuli hoppu
ukon kesä siihen loppu.
Ukko painaa pitkää kesää
Poistavälillä kai lonkkaa vetää,
hommat sukkelasti hoituu
tarvitseeko joskus noituu,
luonto paras lääkitsijä
moniin mielen mutinoihin,
askel kantaa kuoppain ohi
ei silloin mikään silmä sohi.
Kokeilen, joko Blogger toimii. On ollut koko päivän alhaalla, rikki.
VastaaPoista
VastaaPoistaNo jo toimii! Kiitos runosista, kivat säkeet.
Olin tässä pika pikaa mökillä, maanmittauskokouksessa. Kunta tahtoo ostaa seurakunnan rantamaata siitä ihan vierestäni. En halua kyllä mitään kunnan altiviteetteja pilaamaan kylän rantarauhaa. Seurakunta on kovassa rahapulassa ja haluaa myydä maitaan. Nyt jo seurakunta on liittymässä naapurikaupungin, Rauman, seurakuntaan, mutta kauppa taisi vetää vesiperän.
Olen nauttinut laiturillani kirkkomaalta kuuluvista äänistä, veisuusta ja kauniista hautaussaarnoista. Oi herra jos mä matkamies maan on tullut kuultua useasti jopa samana kesänä. Myynti ei vielä ratkennut, koska aktiivivastustajia on paljon. Minä olen hengessä mukana, vaikken soitakaan suutani. Kirjoitin kirjeen. Tähän hymiö,
Syksyistä lauantaita!
VastaaPoistaLuovuus täällä Iineksen kamarissa kukoistaa!
Kiitos ilosta!
On niin hektistä muualla, etten blogimaailmaan ehdi. Vielä!
Käänteitä piisaa niin kotomaan kuin maailman politiikassakin.
Taitavat myös soraäänet lisääntyä monissa yleisöjen kommenttilaatikoissa. Stupp ei aiheuta kaikissa meissä kotomaassakaan ihailua. Ja itänaapurikin on katsonut kieroon presidenttimme puheita ja Zelesnyin veljellisiä halauksia.
Vaan aika aikaansa kutakin. Sotaa odotellessa jatkanpa tässä kuitenkin keräilytaloushommia.
Joo, Stubbin vaihtoa odotellessa. Kannatin Rehniä, harmi kun ei voittanut. Jos tässä sota vielä syttyisi, niin sehän ei olisi, että oksat pois. Kukoistustasi, Noora, on ilo huomata.
PoistaMinä äänestin Stubbia ihan siksikin, että USAssa on se saamarin torvelo, Trump, ja meidän ehdokkaista hänen kanssaan pärjää parhaiten juuri sutki Stubb.
PoistaRehnin Olli olisi varmaankin ihan hyvä pressa, vakaa ja varma, mutta olihan arvattavissa, ettei hänen kannatuksensa riitä loppukisaan.
Putinin kanssa hän pärjäisi ehkä jopa Stubbia paremmin, vaikka kyllä Alex-vesselikin osaa vaihtaa toisen äänen kelloonsa, kun tarve vaatii.
Siinä olen samaa mieltä, ettei meidän - eli Stubbin - kannattaisi uhota Venäjälle niin paljon. Kun ei se tuosta vierestä mihinkään katoa.
Mutta kyllä maailman kirjat ovat sekaisin, kun Ruotsikin lähettää meille hävittäjiä ja sotalaivoja rajoja valvomaan.
Minkähänlainen maailma on muutaman vuoden kuluttua - eli Trumpin ja Putinin jälkeen?
Tämä oli peräti outoa, että Suomi juuri äsken pyysi - Ruotsilta apua jossakin valvontatehtävässä. Siis Ruotsilta, jolla ei ole sotakokemusta aikoihin, eikä armeijakaan taida olla vieläkään kaikille tarkoitettu, vaan sinne haetaan, jos oikein ymmärsin.
PoistaStubbia minäkin äänestin. Saapas nähdä, tuleeko toista kautta ja ketkä ovat ehdokkaina seuraavan kerran. Käsittääkseni Stubbilla on mennyt hyvin viimeikaista kritiikkiä lukuunottamatta. Hänen valttikorttinsa on mainio kielitaito ja sosiaalinen luonne. En tiedä, onko se samalla hänen heikkoutensa.
Ruotsilla on kuitenkin aika vahvat ilma- ja merivoimat, lentokoneitakin se valmistaa itse. Ja maavoimia kehitetään, olisiko jo 100 tuhatta ukkoa/akkaa reservissä. Asevelvollisuuskin palautettiin joku vuosi sitten. Se on silti vielä hieman valikoiva, ei kaikkia miehiä koskeva kuten meillä.
PoistaSuomessahan pakollinen asevelvollisuus on osoittautunut onnistuneeksi ratkaisuksi - aina on miljoona aika kattavan koulutuksen saanutta jäbää reservissä, jos tarvitaan. (Kumma etteivät feministit vaadi asevelvollisuuden ulottamista myös naisiin.)
Todennäköisesti meistäkin, jotka emme enää ole reservissä, moni ilmoittautuisi vapaaehtoiseksi koti- ja takarintaman hommiin, minäkin ehkä.
Olen saanut siis pioneerikoulutuksen eli teemme/puramme miinakenttiä, rakennamme/räjäytämme siltoja, ylitämme vesistöjä syöksyveneillä… Se muuten olikin aika huimaa puuhaa, sillä rantaan piti karauttaa täyttä vauhtia.
PoistaKun harjoittelimme sitä aikoinaan, minä kuskina öhöm, kylmäpäinen kun olen, niin 10 m päässä rannasta oli vielä täysi vauhti päällä - ja jäbät veneen pohjalla kiljuivat, että jarruta saatana!!!! … mutta hyvä kuski vie joukkueen rantaan kuivin jaloin. Eli ihan lopussa vene kiepautetaan sivuttain ja joukkue suurin piirtein lentää rannalle… no, vähän ehkä kompuroivat ja kahlaavat.
Mutta hauskaa se oli. Naapuriveneen kuski oli varovaisempi ja kun joukkue hyppäsi veneestä, ne menivät umpisukkeluksiin, joku kadotti kiväärinsäkin, sitä sitten sukelleltiin.
Onneksi oli kesä.
Mahtaisiko naisista olla noihin hommiin? Minulla ainakaan eivät voimat riittäisi mihinkään veneen työntämisiin ja kieputtamisiin, vaikka aikamoinen klapikoneen käyttäjä ja sahuri olenkin.
PoistaEn tiedä sitäkään, menisinkö armeijaan, jos nyt olisin siinä iässä. Luultavasti en, sillä kammoan leirijuttuja ja kimppa-asumisia joukoissa. Eihän siellä saisi omaa rauhaa ja tilaa ollenkaan.
Bond -seikkailuelokuvissa oli taikaa menneeseen aikaan. Bondina iki-ihana Roger Moore. Näin varttunein silmin ne jo huvittavat. En muista enää, missä kyseisessä sarjassa Moore veteli veneellä kurvit suoriksi. Komea näkymä on jäänyt, ei muuta.
PoistaMiksi ihmeessä naisen pitäisi armeijaan mennä, jos ei tahdo eikä ole pakko. Minun pieni feministiosani ei nosta peukkua.
Nyt keinahti mieleeni, kun katsoin tuota Iineksen raamatullista otsikkoa kamelista, että minun ihan ihka ensimmäinen teiniaikainen taidekirjallinen tekeleeni, joka julkaistiin valtakunnallisessa sanomalehdessä, oli runo - ja sen runon sanoma oli juuri tuo sama eli helpompi on kamelin mennä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä taivaaseen.
VastaaPoistaEn muista enää miten sitä asiaa siinä kieputtelin, muistaakseni ehdotin neulansilmien merkittävää suurentamista.
Mielenkiintoinen, mutta ei helppo runon aiheeksi.
Poista