Yksi ylitse muiden -meemi

Ari kuvablogin puolelta haastoi minut meemiin, jossa pitää valita mielijuttujaan.

Yleensä laistan tällaiset meemit liian vaikeina, koska olen äärimmäisen sitoutumiskammoinen jopa tällaisten makuvalintojen suhteen.

Nyt tahdon yrittää ja vieläpä niin, että teen tästä normaalia vaikeamman. Annan itselleni luvan valita vain yhden lempikohteen. Tässä vastaukseni sunnuntaina 9.9.2007 kello 12.33.

Lempikirja
Sonetit

Elokuva
Piano

Musiikki
Klassinen

Artisti/bändi
Leonard Cohen

Idoli
Charlie Chaplin

Biisi
Markus Rautio: Rukkaset saanut

Näyttelijä
Naisista Holly Hunter, miehistä Tommy Lee Jones

Tv-sarja
Silkkitie (Silk Road)

Ruoka
Voissa paistettua kuhaa kantarellien kera

Suklaa
Quality Street

Karkki
Lakritsi

Jälkiruoka
Kahvi + konjakki

Jäätelö
Rommi-rusina

Ruoka- ja janojuoma
Vesi

Mehu
Gefilus-karpalomehu

Limppari
Cola Light

Drinkki
En juo drinkkejä

Mieto alkoholi
Kuiva valkoviini

Sanonta
"Ei saa jäädä tuleen makaamaan"

Vaate
Kevyt ja ilmava

Maisema
Meri

Paikka kotona
Kirjoituspöydän ääressä

Ihminen
Kombinaatio: hymistelemätön ja hymyilemätön filantrooppi

Ystävä
Vähässä uskollinen, paljossa lojaali

Muisto
Lapsuusaika

Harrastus
Itseilmaisu

Taulu
Mikä tahansa Hugo Simbergin taulu, vaikkapa syyssarja Syksy I ja II

Väri
Ruskan koko hehku

Asento
Kontallaan, sormet mullassa

Auto
Klassinen musta kaunotar mahonkisisustuksin

Eläin
Lintu

Haastan kaikki halukkaat, jotka tämän lukevat, Mielikohteita saa toki valita useitakin, mutta mielestäni vain yhden valinta lisää kiinnostavuutta - joskin tällöin kuluu aikaa. Myös se ehkä on kiinnostavaa, ettei saisi perustella päreen puolella, ainoastaan kommenteissa, jos kiinnostusta ilmenee.

(Maalaus Hugo Simberg)

Lapsuuden takaraja seitsemän vuotta?

Osallistuin Valokuvatorstain Lapsi-haasteeseen oman rippikouluikäisen tyttöni kuvalla. Kasvokuvassa näkyvät lapsen uteliaat silmät, mutta orastavan pikkunaisen pehmeä suu.

- Hämmentynyt hiljaisuus, vain yksi palaute tutulta blogiystävältä. On pakko päätyä ajatukseen, että kuvaa ei pidetä lapsikuvana ollenkaan.

Mikä yleensä on lapsuuden takaraja, jos ajatellaan sitä, että ihminen on koko elämänsä jonkun lapsi? Minäkin olen edelleen lapsi, lapsen roolissa, kun mietin äitiäni. Tai isän tyttö, kun mietin häntä.

Stakesin juridisen määrittelyn mukaan ihminen on lapsi kahdeksantoistavuotiaaksi asti, ja nuori kaksikymmentävuotiaaksi asti. Kuitenkin lapsuus Suomessa päättyy virallisesti jo seitsenvuotiaana, kouluikään tultaessa, jolloin lapsen katsotaan selviävän yksin kotona koulusta tullessaan.

Onkohan Suomessa kyetty ollenkaan määrittelemään käsittettä lapsi, niin kuin se kuuluu määritellä? Mm. Oecd on raportissaan antanut Suomelle huomautuksen iltapäivähoidon puutteista. Esimerkiksi Englannissa lapsi ei saa olla yksin iltapäivää, jos hän on nuorempi kuin kaksitoistavuotias. Meillä monet allekin kaksitoistavuotiaat bilettävät monesti ulkona seuraavan vuorokauden puolelle, käyvät viikonloppuisin kaljoittelemassa ilman vanhempiaan, ja aivan itsestäänselvää on, että suurin osa ala-astelaisista viettää iltapäivät omin nokkineen.

Voi tietenkin kysyä myös, miksi lapseen ei voisi luottaa, jos hän näyttää pärjäävän. Ajatellaan vissiin, että kun Suomessa ollaan edistyksellisiä naisten vapausasioissa, niin suomalainen lapsikin itsenäistyy ensimmäisenä maailmassa. Kaukana ei ole ajatus siitäkään, että muita Euroopan maita vähän hymähdellään niiden lasten holhoushalussa. Britithän tunnetusti ovat konservatiiveja, ja Pohjolassa ollaan vapaita demokraatteja, varsinkin Suomessa. Naisten varhainen äänioikeus elähdyttää edelleen ja sallii monta ylikävelyä pienempien yli.

Niinpä niin. Totuudella on kuitenkin toisenkinlaiset kasvot ja vapaudella hintansa. Suomalaiset 15-24-vuotiaat tytöt sortuvat useammin itsemurhaan kuin missään muussa maailman maassa Kazakstania lukuun ottamatta. Siis meillä tyttölapset tekevät eniten maailmassa itsareita. Entä poikalapset? Miksi tätä asiaa ei ole käsitelty oikeastaan missään, miksi tästä mahdetaan vaieta? Olen kirjoittanut tästä aiemminkin, eikä tarkoitus ole palata tähän itsemurhateemaan, ellei haluta. Kysyisin vain, milloin lapsuus päättyy ja poikkeaako se kuitenkin valtion virallisesta kannasta (= seitsenvuotiaana).

(Valokuva Sofia Coppola)

Loppusoitto blogilistalle?

Ahkeralla ja syvästi vastuunsa tuntevalla bloggaajalla voi ruutunsa ääressä olla monia murheita.

Kun viimeksi pohdittiin blogin syvintä olemusta, nyt mietitään institutionaalisia asioita. Sun äitis -blogin kirjoittaja suree Blogilistan haamupäivityksiä, ja on hylkäämässä listan tämän vuoksi. Moni muukin harmittelee samaa asiaa. Kun omalla listalla on leegio suosikkiblogeja, niiden turha päivittyminen harmittaa kiireisiä, mikä on toki ymmärrettävää.

Itselläni on varhaiseläkeläisenä yllin kyllin aikaa ja energiaa trampata blogeissa turhaankin - no turhaan ja turhaan, onko turhia käyntejä? Usein nimittäin seuraan suosikkieni keskustelua, ja "turhalla" käynnillä luen yleensä uusimmat keskustelukommentit, jotka muuten jäisivät lukematta. Minulle päre on usein vain alustus - kommentit täydentävät kokonaisuuden ehjäksi.

Enemmän minua harmittaa Blogilistan mitäänilmaisemattomuus ja se surullinen kuva, joka tilastoista on luettavissa. Mitä kertonee tällainen blogimerkintä blogista, joka on TOP-listan sadan suosituimman joukossa:

"Siinä vaiheessa kun elimistö lähti hyökkäämään alkoholia vastaan ja tämä kyllästyi jatkuvaan nenän niistämiseen ja mynthoneilla maustettuun viiniin, tämä päätti pokkaroida kotiin. Sitä ennen tämä oli kylläkin onnistunut kuvittelmaan itselleen silmäpeliä varsin suloisen, mutta nuoren pojan kanssa, ja kerinnyt kyllästyttämään tuon pojan ja vielä nuoremman pojan perin pohjin jutuillaan. Alkoholi on siitä kumma myrkky, että vaikka sitä näkee, kuinka ihmiset pyörittelevät silmiään ja ihan selkeästi etsivät pakonkeinoa tilanteesta, sitä on niin idiootti, ettei tajua lopettaa juttua. Sinänäsä ei ole kuitenkaan mitään hävettävää, tämä tuskin tulee enää törmäämään noihin nuoriin poikiin enää uudemman kerran, jolloin vanhemman oikeudella lausutut totuudet eivätä jankkaamiset nolota. Varsinkaan, kun tätä luultiin ainakin 5 vuotta vanhemmaksi, kuin mitä tämä oikeasti onkaan."

Onko blogilistalla enää kenellekään mitään väliä? Vai kertooko se kuitenkin jotakin tärkeää blogeista? Ellei blogilistaa ole, on ilmeisesti muita verkostoja, jotka voivat olla kenties hyvinkin demokraattisia blogi-informaatiossaan? Nythän Blogilistalla on rihmastoja, jotka ovat kietoutuneet niin tiukkaan solmuun, ettei niitä avaa vissiin sekään, että bloggaaja poistuu hiljaa keskuudestamme. Kukaan ei huomaa usein läheskään heti, että suosikkia ei enää olekaan. Ja jos bloggaaja vaihtaa blogia ja perustaa uuden blogin, tilaajat jäävät usein satamäärin kuolleeseen blogiin. Mitä tämäkin tarkoittaa? Onko blogilista siis aikansa elänyt informaatiomuoto?

(Maalaus Paul Cézanne, osa maalauksesta)