Minun pitäisi kirjoittaa häpeästä, kuten jokin aika sitten keskustelussa lupasin. En ole kuitenkaan kovin häveliäällä tuulella, vaan pikemmin vähän uhmakkaalla ja riehakkaalla. Tässä tilassa on vaikea eläytyä lapsuuden häpeätiloihin. Niistä siis syvemmin joskus toiste, kun tunnen itseni maahanlyödyksi. Nyt jotakin yleisempää.
Ennen häpesin yleensäkin enemmän, nyt häpeän vähemmän. Sinä päivänä, kun en häpeä enää yhtään, suljen tämän blogin ja aloitan uuden: Vanhan naisen päiväkirja. Silloin en välitä siitä, että vanhalla naisella ei ole markkina-rakoa, vaan jopa odotan sitä saadakseni olla vanha hävytön nainen. Vanhuushan on kuin viikatemies, joka nahistaa, kuivettaa ja karvoittaa ihmistä joka päivä hiukan lisää. Joitain vanhuus ei karvoita, vaan kaljuuttaa. Lienee geeneissä, kumpi tie on edessä, mutta toinen on. Vanhuus on etenkin naiselle häpeä. Eikä tässä asenne ratkaise, vaan totuus. Lifestyylaajien on siis turha tulla sanomaan, että suhtautuminen ratkaisee.
En tiedä vielä, tuleeko tästä kuitenkaan edes yleistä häpeäbloggausta. Ei ainakaan tule pajatson räjäyttävää häpeäpostausta. Nytkin rupesin jo paasaamaan ja tietämään varmasti jotain vanhuudesta, vaikka en ole vielä oikeasti vanha; jalka nousee kerkeästi ja joskus juoksen portaat ylös rallattaen. Tänään ohitin muutaman nopean teinin, kun kävelin sateessa pari kilometriä huoltamolta kotiin.
Jotenkin vaan häpeä tuo nyt mieleen sen reaalisen yhteiskunnallisen häpeän, joka naisella on suurin, huoruuden jälkeen. Naisen iän, jolla on joka ikävuonna enemmän merkitystä kuin miehen iällä. Mies on jokaisena elinvuonnaan markkina-arvoltaan suurempi kuin nainen, syntymästä vanhuuteen ja aina kuolemaan asti. Havaintojeni mukaan mies haudataan useammin tammiarkkuun kuin nainen.
Vaikka osaavat ne miehetkin, sankarpojat. Minua naurattaa vieläkin lehdestä lukemani juttu, joka koski Karjalasta löydettyä suomalaisten sotakonetta, kuuluisaa Fokker FK-109:ää.
Nyt löytyneen FK-109:n piti huoltaa erään Mannerheim-ristin ritarin kaukopartiota, jonka tarkoitus oli hyökätä Petroskoin ratapihalle. Lentäjä oli kuitenkin ollut niin humalassa, ettei saanut tähystäjää koneeseen. Kävikin siis niin, että lentäjä täräytti koneen puuhun, ja hoivattava kaukopartio joutui hoivaamaan koneen miehistöä. Lentäjä oli tärskystä toivuttuaan kysynyt, mitä hän teki metsässä: Neljä tuntia sitten olin naisen päällä ja nyt täällä. Hänellä oli päällään palveluspuku, ei lentohaalaria.
Näitä hupaisia sankartekoja olisi hauska lueskella enemmänkin. Voisin kuvitella tuon tapauksen Linnan romaaniin. Se olisi siinä oiva lisä. Nythän nämä Marskin ritarit taitavat olla jo kaikki kuolleita, joten arkistoja voitaisiin avata vähän rohkeammin.
(Valokuvassa Konstantin Tsiolkovski, astronautiikan tutkija)
Olen tekniikan ja tekniikkaa hoitelevien ihmisten armoilla. Armoilla koska tarvitsen tekniikkaa ja armoilla, koska tekniikka reistailee, menee rikki, muuttuu tehottomaksi, vanhenee, kuten minäkin.
Saamani vuoden vanha kaunis ja valkoinen iPhone-puhelin katkoo puheluita. Eilen kirjastonhoitaja soitti, ja ihmettelin, kun hän oli välillä mykkä. En tajunnut, että se oli puhelin joka pätki. Aamulla soitti tuntematon numero, ja kun vastasin ja onnistuin jopa ääntämään koko nimeni tavunkaan katkeamatta - ääneni on ollut finaalissa ahkeran kesäpuhunnan jäljiltä - puhelu mykistyi. Soitin tuntemattomaan numeroon takaisin, ja se meni Dna:n vastaajaan.
Soitin toiselle ihmiselle, että sinun antamasi iPhone pätkii ja katkoo. Sain kehotuksen vaihtaa päällä ollut 3G-verkko pois. Vaihdoin hitaampaan verkkoon. Verkot tehdään nopeiksi, mutta parhaatkaan laitteet eivät pysy perässä. Mokkulanikin on 4G-versio, mutta se onnistuu käyttämään vain 3G:tä, jos sitäkään, vaikka asun 4G-alueella. Maksan silti kuukausittain korkeampaa 4G-maksua. Koskahan ihmiset heräävät huomaamaan, että heitä vedetään huulesta, että he kumartavat kultaista vasikkaa, joka on bluffia!
Taas soitti Dna:n mies ja tarjosi kymmenen kertaa nopeampaa laajakaistaa ja siihen liitettyä iPadia - tiedänkö mikä se on? - Tottakai tiedän, olen ajatellut hankkia sellaisen kirjojen lukulaitteeksi. Nyt saisin sen kolmen euron korotuksella liittymämaksuuni, joka on 39 euroa kuukaudessa. Sanoin, että on halpaa, jos ei muuta tule ja saan iPadin omakseni. No, tuli kyllä, kun utelin. Viisi euroa kuukaudessa laitteesta erillisellä laskulla kolmen vuoden ajan. En ottanut. Sain kuitenkin tuon kymmenen kertaa nopeamman laajakaistaliittymän, ja siihen uuden modeemin. Hinnanlaennusta tulee neljä euroa, eli kuukausilasku putoaa 35 euroon.
Odotan jännityksellä, millainen lisälasku hinnanalennuksesta tulee. Viimeksi kun solmin jotain puhelimessa, sopimukseen oli lisätty Huoleton-sopimus, josta laskun mukaan veloittuu kolme euroa kuukaudessa kahden vuoden ajan. En muista solmineeni tällaista Huoleton-sopimusta.
Ei tässä vielä kaikki tekniikka elämässäni näinä helteisinä elokuun päivinä. Sain kirjeen autoni peräänajajan vakuutusyhtiöltä. Kyllä, saan viedä auton arvioitavaksi haluamalleni korjaamolle ja korjauttaa sen heidän laskuunsa. Saan halutessani jopa korvauksetta sijaisauton ja seisontarahaa, kun teen tietyt paperit ja anomukset sinne ja tänne. Mikähän koukku tässä nyt on? Ei tämä voi näin helposti mennä. Minäpä lähden tästä korjaamolle kysymään alan miesten mielipidettä ruttuisen autoni kanssa. Kun vakuutusyhtiön piti olla se hankalin.
3.8. Tämä on suvipäiväkirjan viimeinen sivu. Sunnuntaina palaan kaupunkiin.
4.8. kello 7.10 Yksittäisiä keltaisia koivunlehtiä leijuu kaartaen kuusen tummuuteen. Istun keittiön pöydän ääressä ja katselen ulos, olen lähdössä kaupunkiin. Heräsimme neljän jälkeen, ja Nana lähti Vantaalle Turun kautta. Siskon kone Riikaan lähtee 7.25.
Minä olen sulattanut täällä mökillä pakastimen ja kaksi jääkaappia, pakannut kassini, kukkia, kerännyt pyykit ja odotan vielä Bauknechtin sulamista. Sen pakastelokero on umpijäässä eikä sula hetkessä, vaikka asetin alle höyryävän vesikattilan.
Odotimme merihanhia koko loman ja tänään ne tulivat joukolla, kun muut olivat jo lähteneet. Kuuntelen nyt niiden rääkynää samalla kun istun vielä tässä ja katselen aamuvarjojen siirtymistä yhä alemmas metsän tummassa nauhassa.
Kaupungissa edessä on ruttaantuneen auton saaminen pois päiväjärjestyksestä. Perääni kolhinut eläinlääkäri soitti ja ilmoitti antaneensa asian vakuutusyhtiönsä hoidettavaksi. Vakuutusyhtiö oli ilmoittanut, että asia hoituu ilman että naisen bonukset putoavat. Oli myös sanottu, että vanhan auton peltien korjaus vie määrättömästi työtunteja ja tulee huippukalliiksi. Kaikki viittaa siihen, että hyvä autoni joutuu lunastukseen ja minun on otettava kallista lainaa uutta autoa varten, joka on minulle välttämätön. Budjettiin tulee varmaan kahden- tai kolmensadan euron kuukausilyhennys moneksi vuodeksi. Jos taloyhtiöön tulee putkiremontti, olen helisemässä. Ehkä alan lotota ja haaveilen voitosta. Mietin miten rahat sijoitan, kun ne voitan.
Nyt Bauknechtistä tipahtelee jäitä ja vettä, ja käyn ryydittämässä jäänlähtöä käsin. Tahdon jo päästä matkaan, vaikken tahdokaan lähteä täältä. Nanalta tuli jo tekstiviesti, että sisko jätetty lentokentälle ja nähty peura. Sisko oli eilen ottanut valokuvan uurnalehdosta meren rannalla ja sanoi, että tässä lehdossa on hautapaikkani. Sitä hän oli pankissa järjestämässä. Tällaista elämä on. Meillä oli hyvä ja iloinen loma. Eilen oli vielä vieraita ja edellispäivänä oltiin vihdoin järvisaunalla, jossa kuikka ilmestyi vastarannalle sukeltelemaan. Järvivesi oli liian lämmintä! Ken on tuulisen meren rannalla elänyt ja laiturin lautojen välistä tirkistellyt vihreäkultaisessa vedessä uivia pikkukaloja, ei tyydy sameisiin mustiin vesiin.
Nyt Bauknechtin kuivaus ja matkaan, sininen Rosinanteni, vielä kerran saat kunnian kuljettaa mökkitavarat kaupunkiin, ruttuisesenakin!
