4.8.2013
Suvipäiväkirja, sivu 14: Onko onni unta vain?
3.8. Tämä on suvipäiväkirjan viimeinen sivu. Sunnuntaina palaan kaupunkiin.
4.8. kello 7.10 Yksittäisiä keltaisia koivunlehtiä leijuu kaartaen kuusen tummuuteen. Istun keittiön pöydän ääressä ja katselen ulos, olen lähdössä kaupunkiin. Heräsimme neljän jälkeen, ja Nana lähti Vantaalle Turun kautta. Siskon kone Riikaan lähtee 7.25.
Minä olen sulattanut täällä mökillä pakastimen ja kaksi jääkaappia, pakannut kassini, kukkia, kerännyt pyykit ja odotan vielä Bauknechtin sulamista. Sen pakastelokero on umpijäässä eikä sula hetkessä, vaikka asetin alle höyryävän vesikattilan.
Odotimme merihanhia koko loman ja tänään ne tulivat joukolla, kun muut olivat jo lähteneet. Kuuntelen nyt niiden rääkynää samalla kun istun vielä tässä ja katselen aamuvarjojen siirtymistä yhä alemmas metsän tummassa nauhassa.
Kaupungissa edessä on ruttaantuneen auton saaminen pois päiväjärjestyksestä. Perääni kolhinut eläinlääkäri soitti ja ilmoitti antaneensa asian vakuutusyhtiönsä hoidettavaksi. Vakuutusyhtiö oli ilmoittanut, että asia hoituu ilman että naisen bonukset putoavat. Oli myös sanottu, että vanhan auton peltien korjaus vie määrättömästi työtunteja ja tulee huippukalliiksi. Kaikki viittaa siihen, että hyvä autoni joutuu lunastukseen ja minun on otettava kallista lainaa uutta autoa varten, joka on minulle välttämätön. Budjettiin tulee varmaan kahden- tai kolmensadan euron kuukausilyhennys moneksi vuodeksi. Jos taloyhtiöön tulee putkiremontti, olen helisemässä. Ehkä alan lotota ja haaveilen voitosta. Mietin miten rahat sijoitan, kun ne voitan.
Nyt Bauknechtistä tipahtelee jäitä ja vettä, ja käyn ryydittämässä jäänlähtöä käsin. Tahdon jo päästä matkaan, vaikken tahdokaan lähteä täältä. Nanalta tuli jo tekstiviesti, että sisko jätetty lentokentälle ja nähty peura. Sisko oli eilen ottanut valokuvan uurnalehdosta meren rannalla ja sanoi, että tässä lehdossa on hautapaikkani. Sitä hän oli pankissa järjestämässä. Tällaista elämä on. Meillä oli hyvä ja iloinen loma. Eilen oli vielä vieraita ja edellispäivänä oltiin vihdoin järvisaunalla, jossa kuikka ilmestyi vastarannalle sukeltelemaan. Järvivesi oli liian lämmintä! Ken on tuulisen meren rannalla elänyt ja laiturin lautojen välistä tirkistellyt vihreäkultaisessa vedessä uivia pikkukaloja, ei tyydy sameisiin mustiin vesiin.
Nyt Bauknechtin kuivaus ja matkaan, sininen Rosinanteni, vielä kerran saat kunnian kuljettaa mökkitavarat kaupunkiin, ruttuisesenakin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hassua että suvipäiväkirjasi loppuu juuri kun oma kesälomani alkaa. Oikeastaan Suomeen tuleminen on kuin aikamatkailua: hyppään alkusyksyyn ja sitten tulen tänne takaisen kesään!
VastaaPoistaKuulitko uutisen romunkerääjästä, joka haki väärän auton pihasta? Joskus vanha auto voi olla todella korvaamaton. Auton omistajalle auto oli ollut kala- ja metsäreissujen rosinante, ikää taisi miehellä olla yli kahdeksankymmentä.
Toivottavasti löydät edullisen, Toyotaa voin suositella. Omani on esimerkillinen, mitään fibaa ei ole ollut.
Autoonkin voi tosiaankin hieman kiintyä. Ja Toyotaan luotan jatkossakin, koska se yksinkertaisesti on tekniikaltaan ja kestävyydeltään hyvä. Nyt pitää vaan jaksaa käytdä koko se autonvaihtoon liittyvä prosessi läpi, jos tässä nyt siihen päädytään.
PoistaEiköhän tulisi halvemmaksi käyttää taksia sen ajan, kun auto on korjattavana? Meillä ei ole ollut koskaan autoa Suomessa. Se tulisi liian kalliiksi, ensiksikin auton ostaminen, vakuutus ja sitten vielä huollot. Asumme tosin Helsingissä. Eikö kotikaupungissasi ole kaupat ym lähellä?
VastaaPoistaSiis enhän minä voi mennä viikonloppuisin taksilla mökille, kun matkaa on 100 kilometriä yhteen suuntaan. Kuljetettavana on isoja tavaroita, isoja pyykkipusseja ja kylmälaukkuja sun muuta, leegio piharuukkuja ja multasäkkejä.
PoistaMökillä lisäksi ei ole esimerkiksi pankkiautomaattia eikä pankkia eikä apteekkia koko paikkakunnalla. Eikä edes sitä taksia. Lähimmät palvelupisteet ovat parinkymmenen kilometrin päässä, samoin kaupat ja torit ja lääkärit. Vietän siis peräkkäin pari kuukautta kesässä mökillä, ja taloa on käytävä hoitamassa keväisin ja syksyisin melko pitkälle.
Auto on minulle välttämätön.
Mietipä Anna, miten suuri on esimerkiksi juuri nyt kaupunkiin tuomani pyykkipussi, jossa on kolmen hengen lakana- ja pyyhepyykki. Vieraat vaihtavat lakanat viikoittain, joten jo kahdessa viikossa tuli kuusi aluslakanaa, kuusi pussilakanaa, kuusi tyynyliinaa ja kymmenkunta pyyhettä, joukossa isoja kylpypyyhkeitä. Muutakin pyykkiä kahdessa isossa mustassa jätesäkissä oli. Miten sellaiset taksissa kulkevat?
PoistaTilataksissa. En kiusaa, luulin, että olet jo muuttamassa kaupunkiin loppukesäksi.
PoistaYksi syy, miksi emme ole hankkineet kesämökkiä on juuri se, että sitten pitäisi hankkia auto ja valtava määrä muutakin kakkoskotiin. En ymmärrä, miten ihmisten rahat riittävät. On eri asia, jos perii mökin huonekaluineen, veneineen jne. Silloin se on suuri etu.
Me käytimme tilatakseja muutossa muuttoautojen ohella. Lehtihaastattelun mukaan Jari Tervon perhe ei käytä enää autoa edes mökillä ollessaan.
Eräs opettajakollegani kulki vuosikaudet työmatkat taksilla ja kehui, että se tuli paljon halvemmaksi kuin auton pitäminen. Senhän voi laskea, mikä on edullisempaa.
Tietenkin ovat tunnesyyt. Autosta tulee ystävä jopa perheenjäsen. Minä pidän autoista, varsinkin vanhoista autoista, vaikka minulla ei ole edes ajokorttia. Osaisin ehkä vielä ajaa autoa, sillä mieheni opetti tytärtäni ja minua ajamaan jättiostoskekusten tyhjillä parkkialueilla. Tytär pitää ajoittain autoa, me muut emme, eivät pojatkaan.
Anna, uskon kyllä, että olet oikeassa laskelminesi. Jo muinainen matematiikan opettajani oli laskenut, että ihmiselle tulee halvemmaksi ajaa vaikka joka päivä taksia kuin pitää autoa!
PoistaKaupungissa taksin käyttö onkin nopeaa ja halpaa, koska kaupungissa on takseja, mutta ei usein käyettynä periferiassa - arvelen. 200 km:n taksimatkan hinta? Taksin pitäisi tulla tänne, jossa ei ole lähimaillakaan takseja, ja ajaa sitten sama matka takaisin, jolloin matkan pituus on jopa 200 km, mökiltä kaupunkikotiin edestakaisin. Kaikki taksimatkahinnat ovat siis kaksinkertaisia, koska taksi tulee kymmenien kilometrien päästä ja palaa sitten lähtöruutuun.
Niin, ja lisään vielä sen, että mökillä ollessa ostos- ja muut pienemmät reissut ovat myös kaksinkertaisia hinnoiltaan, kun taksi ei tule ilmaiseksi tänne. Esimerkiksi Raumalle on matkaa kolmisenkymmentä kilometriä, ja siellä on käytävä säännöllisesti mm. hoitamassa hautaa Rauman vanhalla hautausmaalla, tai hauta otetaan haltuun. Tätä nykyä jossain on käytävä lähes joka toinen päivä, on asioita, on toriostoja ym.
PoistaSinä kuulut selvästi niihin, joiden olisi hyvin vaikeaa olla ilman autoa. Tarvitset uuden kauniin auton, joka toimii hyvin.:)
PoistaEräänä hyvin helteisenä päivänä vuokrasimme ilmastoidun auton ja kävimme kauniissa Raumassasi.
http://www.flickr.com/photos/amnellanna/sets/72157627110635437/
Muistan nuo kuvat, katsoin ne aiemmin.
PoistaKyllä, olet oikeassa, minun olisi vaikea olla ilman autoa, koska se antaa minulle myös vapauden ja riippumattomuuden kaikenlaisiin menoihin ja matkoihin, esimerkiksi voin lähteä milloin vaan jonnekin luontoalueelle painavien varusteiden kanssa kuvaamaan.
Sääli hyvää autoasi. Yleensä, kun vakuutusyhtiö pääsee hoitelemaan asioita, siitä aiheutuu asiakkaalle maksimaalinen vahinko. Vähimmällä pääsee yhtiö.
VastaaPoistaKokeilepa kuitenkin vielä sellaista jekkua, että ajat johonkin ei-merkkikorjaamoon ja kysy siltä trasselilla käsiään pyyhkivältä kaverilta, paljonko tulee maksamaan, jos he takovat pellit sillä lailla suoriksi, että takaluukku menee kiinni ja aukeaa myös, eikä katsastusmiehellä ole aiheutta naputtaa. Mitään koko auton ylimaalausta ei tarvita, kunhan oikaistuihin kohtiin ruiskaistaan korjausmaali.
Veikkaan, että jo kolmella sadalla mäikäistään peltiä suoraksi melko lailla. Kerro tämä yhtiöllesi ja sano, että tyytyisit tähän. Säästyt uuden auton hankinnalta ja Rosinante oikein hyrisee..
Tämä on hyvä ehdotus, jota harkitsen vakavasti. Juuri tätä minulle on ehdottanut jo kaksi järkevää ihmistä. Itsekin tahtoisin sitä, koska se on a) vaivattomin b) halvin.
PoistaToisaalta on niin, että nyt olisi tilaisuus vaihtaa auto, kun auto nyt kerran alkaa olla jo 15 vuotta vanha. (Todelllakin, olin laskenut väärin.)
Soitin omaan vakuutusyhtiööni (If), ja sieltä sanottiin, että asia hoidetaan kokonaan vastapuolen eli vahingonaiheuttajan vakuutusyhtiöstä. Eli vahinkoon syyttömänä en saa omalta yhtiöltäni mitään korvausta.
Vanhaan Toyotaan saattaa löytyä takaluukku rompparilta, jopa samalla värillä.
VastaaPoistaOn niitä sen verran paljon myyty.
Toki pitää tietää mistä etsii ja sitten vielä paja, joka suorittaa vaihtotyön.
Uuden auton ostosta selviää vähemmällä vaivalla.
Samuli
No en minä osaa tämmöisiä etsiä, vahinko vaan. Sillähän homma olisi hoidettu. Kyseessä on siis koko peräovi farmarimallista. Puskuriin ei tullut mitään, kumma kyllä.
PoistaVanhoissa kappaleissa alkusoitot ovat nykypäivän kuuntelijalle usein oudon pitkiä; tuossakin melkein minuutin mittainen. Juutuubin kuvituskuvassa veikkaisin olevan Greta Garbon ja John Gilbertin.
VastaaPoistaNaiset ovat maailman järjestys, he kykenevät pitämään asioille tarkkaa aikataulua silloinkin, kun ei ole pakkoa. Jos voisin, istuisin yksinäni veneessä kalassa koko kesäkauden. Jos rannalta joku huutaisi: "Paljonks kello on?", huutaisin takaisin: "Emmätiä, kait se on jo elokuu alkanu!"
Järvet ovat sentään järviä, meri on vain niiden surkea, ylimitoitettu ja suolainen kopio, johon niiden on tyytyminen, jotka eivät paremmasta tiedä. Parhaat järvet ovat niin pieniä, etteivät moottoriveneet niille pääse ollenkaan. Ja parhailla järvillä on ikuinen kesä ja auringonpaiste - loputtomast affent ja jeddaa, auringonlaskun aikaan hauki iskee kiinni. Parhaiden järvien pohjassa on rekka-autollinen sinne upotettuja kaljapulloja ja jostain kaukaa parhaille järville kuuluvat ihanat luonnonäänet: naapuripariskunta siellä tappelee oikein kunnolla, akka huutaa kuin hinaaja.
Bauknechtin kyyneleet, se odottaa jo ensi kesää...
Pitkiä ovat alkusoitot vanhoissa, mutta tässä kipaleessa on ihastuttava soitto!
PoistaTämä Martan järvi on pieni, kaikki rannat näkyvät joka laidalta. Vesi on mustaa kuin yö, ja täynnä niljaista kasvustoa, ja pohjaa ei näe, mutta tiedän, että pohja on ällöttävän upottava. Moottoria ei saa käyttää. Uimisesta ei virkisty. Plääh mikä rapakko.
toivoo vannoutunut merifani aina ja ikuisesti
Otsakkeen kysymykseen "Onko onni unta vain", vastaisin mielelläni: On. Unta se on. Se on aivosolujen tuottamaa mielihyvää, joka osoittautuu usein valheelliseksi, aivan kuin aivosi haluaisivat pettää sinua antaakseen voimia elää edelleen tässä valheellisessa maailmassa.
VastaaPoistaTämä on oma mielipiteeni. Tällä hetkellä. Kannan vielä mielessäni Iines, edellistä keskustelua edellisen Suvipäiväkirjasi sivulla. Olin siellä aivan tarpeettomasti liian paljon, liian runsassanaisesti äänessä. Puolustaakseni itseäni? Mistä? En varmaan ollut tolkuissani. PIenisieluinen olin. Nyt sen ymmärrän. Anteeksi.
Viimeisin vastauksesi minulle oli sovinnollinen. Mutta edelleen jäi tunne, että olen jonkinlainen kaksoisolento, varjo vain, jonka selän takaa kurkkii toinen varjo.
Nyt olen onneton. Enimmäkseen tuon varjon takia. Olen huolissani hänestä. Miten onneton hän mahtaa olla? Etsiikö hän turvaa minusta? Miten voisin häntä auttaa?
Myötätuntoni on hänen puolellaan, vaikken tiedä mitä pahaa hän on tehnyt. Vain satunnaisesti olen täällä lukenut jonkun hänen mielipiteensä, ja vain kerran hän on kommentoinut blogissani (asiallisesti), enkä ole kokenut häntä pahaksi, huonoksi ihmiseksi, sen pahemmaksi ja huonoksi kuin itsekään olen.
Toinen asia, joka tekee minut onnettomaksi:
Ihmettelit, miten yhtä lausetta voi ihminen kantaa kokonaisen päivän ja kauemminkin?
Kuule, Iines. Minä voin kantaa yhtä lausetta jonka sattumalta olen kuullut lapsena, jonkun aikuisen toiselle aikuiselle sanomana mielipiteenä itsestäni, koko loppuikäni, ja se on arvaamattomasti vaikuttanut koko elämääni.
Kaikki juuttuu aivan tarpeettomasti mieleeni. Mutta äsken luin Risto Ahdin uusimpaan kirjaansa INTUITIO kirjoittaman omistuskirjoituksen. Hän sanoo siinä:
"Kuulen joskus melodian ja olen sen vallassa päiväkausia (terveisin jne.).
Se hiukan lohduttaa minua. Ajattelin ensin, että en uskalla tulla tänne enää sanavuolauteni takia, mutta sitten ajattelin, että NIIN pikkumainen en halua olla, että aikaisemmin ystäväksi kokemani Iines, joka on ollut jonkinlainen johtotähti minulle, mitä blogikirjoittamiseen tulee, olisikin äkkiä joku hirviö, jota pitää pelätä, ja jonka edessä on tarkoin harkittava, mitä uskaltaa sanoa.
Ymmärtäväinen ihminenhän sinä olet Iines, eikö vain? Niin minä ainakin haluan ajatella.
Minusta Char on nainen sinun tarinoissasi, Liisu. Se nainen, jota mies on kohdellut huonosti, mutta joka ei tarinassasi nouse puolustamaan itseään vaan jää tuleen makaamaan ja uikuttaa.
PoistaChar hän on, mutta se Char, joka täällä on astunut ulos tarinasta ja nostaa syytteen miestä vastaan ja saa lähestymiskiellon - niin kuin hän onkin kertonut täällä. Kun hän menee takaisin tarinaan, hän on hyväksikäytetty, kun hän astuu ulos tarinasta, hän on saman naisen toimiva puoli, joka tekee sen, minkä tarinan naisen soisi tekevän jo tarinassa, polkee tarvittaessa miestä punaisilla korkokengillä eikä vain värisytä pohjetta.
Sinussa, Liisu, ja Charissa on yhteistä valtava enthusiasmi, elämää suurempi, jopa nielaiseva eläytymis-, samaistumis- ja haltioitumiskyky, iso karisma, koko ajan palava liekki, niin palava, että se uhkaa polttaa teidät molemmat poroksi, sekä laaja tunteiden kirjo. Minusta tuollainen antautuminen ja herkkyys, kokonaisvaltaisuus on täällä niin harvinaista, etten voi muuta kuin yhdistää teidät yhdeksi lihaksi ja hengeksi.
Iines, tuo sinun vastauksesi on - niin, en halua käyttää ylisanoja, mutta se on, joka tapauksessa se on - kirjallisuutta! Se muuttaa kaiken. Nyt ymmärrän, mitä olet tarkoittanut yhtäläisyydellä Charin ja minun välillä. Tuskin Charkaan pahastuu, jos sattuu lukemaan tämän käsityksesi meistä yhdessä.
PoistaNyt ymmärrän senkin, ettei Char tarvitse sääliäni eikä hän nojaa minuun. Hän on voimakas persoona, kelvollinen vaikka antiikin murhenäytelmiin. Hienoa!
Minä puolestani olen - ihan oikein olet minutkin määritellyt - tuo tuleen makaamaan jäävä, heikko nainen, joka koettaa keksiä hädissään jotain valoisia puolia tilanteessa, joka uhkaa hänen mielenrauhaansa ja omanarvontunnettaan.
Ja enthusiasmi, innostuminen, on se käyttövoima, jonka tarvitsen ennenkuin saan yhtään mitään aikaan.
Sama Iineshän sinä olet, jona olen sinua aina pitänyt. Saat nuo blogikirjoituksesi, jotka käsittelevät useimmiten aivan arkisia asioita, nousemaan hauskoiksi ja tuoreiksi tapahtumiksi, joita lukiessa tuntee mielihyvää kertomistapasi ansiosta!
Hyvä, Iines! Saat suuren taakan putoamaan harteiltani. Osaat analysoida ihmisiä tarkkanäköisesti. Olet taitava kirjoittaja, nyt uskoni sinuun on palannut.
PS. Naljaillut en ole sinulle missään vaiheessa. Tuskin minulla edes on sitä taitoa. Ja Kuunkuiskeelle sanoisin, että tuo "maassa rähmällään"- kommentissa en pyrkinyt naljailemaan. Se oli vain kohta, jonka näin silmissäni humoristisena näkynä, joka miellytti minua. Asioita voi "nähdä" ja kokea niin kovin monin tavoin.
Sen verran korjaan tässä tuota edellistä kommenttiani, että sieltä puuttuu joka-sana - siis mies saa lähestymiskiellon, ei Char.
PoistaVirtuaali voi olla oikeaa kirjallisuutta, siellä voi syntyä oikeita hahmoja, jotka ovat jopa irti kirjoittajistaan ja alkavat elää omaa elämäänsä lukijoiden mielessä. Virtuaalissa voi olla myös luotuja hahmoja, ikään kuin näytelmissä, joita sitten taas pidetään totena. Ajatus on huimaava!
PoistaJollain tavalla hahmojen tulo arkisille foorumeille, blogeihin ja keskustelupalstoille, laajentaa ihmisen kuvittelukykyä ja reaalitajuntaa. Ihmisen tapa käsittää asioita saa uusia ulottuvuuksia virtuaalin kautta. Tämäntapaiseen tajunnan avartumiseen olen viitannut ennenkin, kun olen puhunut ihmisen kokevan virtuaalin paikkana, jonne hän "menee". Tämä ei voi olla muovaamatta ihmisen tapaa ajatella. Ihmisen sijainti on muuttunut.
Moikka moi! Minusta Char ja Liisu - aakkosjärjestyksessä - ovat hyvin erilaisia persoonia eikä tulisi mieleen kuvitella heidän olevan yksi ja sama henkilö.
VastaaPoistaChar on omalla tavallaan symppis (tosin vaikuttaa pitkävihaiselta kun aina vaan nälvii Iinestä; hetkeen häntä ei ole näkynyt) ja samoin Liisu. Minustakin Liisun maassa rähmällään -kommentissa oli naljaileva sävy.
Kaunista kesäpäivää itse kullekin! :)
Käännänköhän minä tämän omassa pikku päässäni nurinniskoin, mutta Liisun ylläolevan tekstin viittaus omaan pikkumaisuutensa on helposti käännettävissä viittaukseksi Iineksen pikkumaisuuteen.
VastaaPoistaArghh, onneksi sentään miehet eivät ole keskimäärin näin pikkumaisia että takertuisivat pikkuasioihin ;)
Onneksi, totta Juutas, emme olekaan! Mutta kyllä minua vaan on jäänyt ihan aiheellisesti kyrsimään se, kun muuan Mikis kerran Mummolassa viisi vuotta sitten tai sinnepäin, vertasi minua, Rauskia ja Kolehmais-vaaria, kun me rehentelimme, briljeerasimme ja keikistelimme sitä 100-sivuista legendaarista jatkotarinaamme tehdessämme, kolmeen italialaiseen sotamieheen!
Poista(Sari ainakin ymmärtää tämän vertauksen syvän ja säälimättömän herjaavuuden.)
Siihen asti olin pitänyt (silloin) lyhytkommenttista Mikistä ujona, kalpeana, hintelänä ja pitkätukkaisena 13-vuotiaana nörttihippinä, joka katselee meitä kirjallisia körmyjä ihaillen ja kateellisena, mutta silloin tajusinkin, että hän on ketkujen kerubi ja metkujen metusalem, vanha parrakas äijä, joka ihan piruuttaan pyörittää blogien naiset pikkurillinsä ympärille ja hiipii sitten hihittämään nurkan taakse.
Eikö muka olekin? (Mutta onneksi me miehet emme ole pikkumaisia. Muuten olisin tintannut Mikistä Vanhalla, nyt tyydyin juottamaan känniin ja pihistämään lippalakin.)
Jaa-a, Tapsa. Jospa se onkin niin, että blogien naiset pyörittävät mikistä niin kuin tahtovat. Mikishän on tietenkin ihana, mutta kyllä hän selvästi lämpenee, kun vähän voitelee. Jospa ne ovatkin niitä naisia, jotka menevät hihittelemään nurkan taakse..
PoistaLisään tähän vielä sen, että minusta mikiksen kuuluisi olla tumma, laiha ja pieni ja vähän vikkelä mies.
PoistaMutta että hän onkin iso ja vaalea. On siinä sulattelemista ja yhteensovittamista. Vaikka v iis siitä, millainen habitus on. Tärkeintä on, että mikis on ihana ja me kaikki naiset ollaan tietenkin kallellaan häneen. Harmi vaan, että hän on ehkä kipeänä vielä. Toivotaan pikaista paranemista!
Herrajjumala - että iso ja vaalee ja vielä huumorintajuinenkin. Ja sanat hallussa.
PoistaHei haloo mikis, parane pian!
Iso ja vaalee... kenenköhän kanssa minä sitten viime kesänä Vanhalla kiskoin kaljaa ja lauloin keisarien haudoista Prahassa... muistaakseni se oli pieni ja tumma äijänväkkärä.
PoistaTapsa, Tapsa! Minussa tummaa ei ole kuin silmänalukset. Ja olen oman mittaiseni, en pieni enkä iso. - Ps. Mutta nyt syön sen verran vahvoja kipulääkkeitä, että tässä ei seiso nyt muu kuin järki. Että olen siinä mielessä "pelistä pois".
PoistaKuunkuiske, vain me naiset ollaan sielunelämän ja tunnemaailman salaisimpien sopukoidenkin tulkkeja ja tuntijoita!
VastaaPoistaLaulun sanoitus puhuttelee ja se on hyvä.
VastaaPoistaVaikka ihmisessä on on monta puolta, särmää ja kulmaa en pidä reiluna profiilin hajaantumista moneksi eri profiiliksi salaa.
Useimmiten on kuitenkin kai niin, että luodut hahmot jotenkin tunnistaa. Hahmo menee useimmiten yli, on mahdoton. Harva luo mitäänsanomatonta tai aivan itsensäkaltaista hahmoa.
PoistaJa yleensä useimmat lukijat huomaavat hahmon teennäisyyden, ja alkavat epäillä tämän sanomisia. Näin hahmo ei kanna ja lopulta jää pois.
Hahmoista ja rooleista ja ... en tiedä ...
PoistaNäytteleminen ei ole esittämistä. Se on aina, ammattinäyttelijällekin, tekstin tulkintaa ja siinä on vain yksi väline: oma itse. Siinä näyttelijän työn raskaus ja ilo.
Olen nähnyt Niskavuoren Hetan näyttämöllä noin kymmenen kertaa, ei se ole koskaan sama Heta. Ihan paras, ikimuistoinen ja unohtumaton, oli Saara Pakkasvirran Heta 1990-luvulla (oisko ollu kansallisessa? ehkä oli.). Näyttelemisentaito ja –mahti, se on pitkän ahkeran työn tulos.
Roolihahmo on tietoinen rakennelma, mutta lastenjuhlien naamiaishahmo on sellainen kivajuttu, hassutteluhetki, joka virkistää. Nettipersoona on naamio, mutta ellei se yllätä tai jollakin tavalla riko stereotypiaa, olettamiamme itsestäänselvyyksiä, se on ihan yhtä tylsä kuin huonosti rakennettu henkilöhahmo romaanissa. Joojoo, tälle tapahtuu näinjanäin, joojoo.
Tämän päivän Hesarissa olivat erikseen lukijat ja kriitikot laittaneet järjestykseen 2000-luvun parhaat suomalaiset romaanit. Tällaisten listojen arvo on tietysti se mikä se on, ne ovat kivaa viihdettä.
VastaaPoistaSe mikä minun mieltäni lämmitti kovasti, oli että Arto Salmisen Ei-kuori pääsi kriitikoiden listalla sijalle 22. Ilmeisesti tosin samoilla äänillä usean muun kanssa. Suosittelen kirjaa niille, jotka eivät pienistä hätkähdä.
Kunpa joku siitä vielä elokuvan tekisi. Sellaisen hyvän, jota ei olisi vesitetty; mustaa huumoria.
Noista listoista vielä, että Jari Tervon kirjoja kriitikoiden 30-listalle ylsi peräti 0,000 kappaletta.
Hauska on kuitenkin vertailla listoja ja huomata niitten yhtäläisyydet ja erotkin. Neljä ensimmäistä ovat kummallakin samat, mikä jo on ihme sinänsä. Toisaalta nuo teokset ovat niin hyviä, että niitä on kehuttu kritiikeissä paljon ja näin lukijat ovat ohjautuneet ostamaan niitä väkisinkin ja ylipäänsä lukemaan. Eihän niistä voi olla pitämättä paljon!
PoistaItse ihmettelen vain Saision Punaista erokirjaa, kriitikoilla peräti kuudes, lukijoilla yhdestoista. Minusta kirja oli äärimmäisen konstaileva ja mitäänantamaton, jopa huono. Mutta se on vain minun mielipiteeni..
Kriitikoitten listalta puuttui kokonaan Ketun Kätilö, lukijoiden kahdeksas. Minultakin jäi Kätilö kesken, ei napannut. Sen sijaan Ollikaisen Nälkävuosi oli helmi, ja se puuttui kriitikoilta.
Arto Salmisen markkinointi aikanaan on ollut surkeaa. Hänestä ei juuri tiedetä, vaikka hän kuuluisi jo lukemani Varastonkin (Einesbaarissa juttu Salmisesta) perusteella kaikille mahdollisille listoille.
Huomasin, että lukijat valitsivat parhaaksi Puhdistuksen. Hyvä valinta. Kyllä kansa tietää.
PoistaTekisi mieli tehdä alustus Kyyhkysistä, mutta en ole varma viitsinkö tai onko muilla halua osallistua. Oletteko lukeneet?
On luettu Kyyhkyset ja olen kirjoittanut ihastuneita ja hengästyneitä kommentteja vissiin tännnekin! Vieno tarjous otetaan kiitollisuudella vastaan! Einesbaarissa onkin ollut hiljaista, kun en itse ole rohjennut mitään sinne panna. Mutta Tapsa, pliis, ja toivottavasti muitakin lukeneita on. Osa lukijoista lienee vielä lomilla sähköttömissä mökeissä pettuleipää purren, mutta kohta palannevat.
PoistaMiksi mie en saa otetta sen enempää Puhdistukseen kuin Kyyhkyihinkään. Olen lukenut Oksaselta Stalinin lehmät ja se pani torjunnan mun päälle. Sen jälkeen en ole hänen teoksiaan lukenut. Varmastihan ne ovat hyviä, ei niitä muuten kehuttaisi ja luettaisi niin paljoa. Kaikki eivät pidä kaikista. Siihen on onneksi lupa. Hih.. olen erilainen muori..
PoistaTee vain Tapsa. Sittenhän minunkin täytyy se lukea. Kerran sitä selailin, luin pieniä pätkiä ja hävetti Oksasen puolesta. Joku voi tietysti ottaa itseensä ja kysyä, mikä minä olen Reginan ja Nyyrikin perillistä haukkumaan. En tietysti olekaan, en minä niitä lehtiäkään ole selailua enempää lukenut.
PoistaPidin enemmän Kyyhkyistä, vaikka siinä oli hieman kielellistä sanomista, johon Kotuksenkin blogissa aikanaan puututtiin. Puhdistusta myydään nyt halpana pokkarina, ja aionkin ostaa sen ja lukea uudelleen huolelisesti. Jospa sen ilmeinen kirkkaus avautuisi täysin minullekin. Eli Anna, osittain yhdyn sinuun tämän Puhdistuksen kohdalla. Kyyhkyjen monisäikeinen tarina niinsanostusti "kosketti" minua.
PoistaTuota Rikun häpeämisjuttua jään uteliaisuudella odottamaan, jahka Tapsa ehtii ja viitsii nyt sitten aiheesta kirjoittaa. Säästellään varalta aihetta koskevat sanomiset sinne! Tapsan Alastalo-alustushan on kerännyt jo 98 kommenttia, viimeisimmät tältä elokuulta.
PoistaVoinkin ottaa erääksi teemaksi Oksasen tyylin aiheuttaman torjunnan. En nimittäin ole itsekään sille immuuni. (No, nythän puhun jo kuin tekisin sen alustuksen.)
PoistaJatka vaan, Tapsa, kiva! Seuraavasta myöntökommentista voinen merkitä Einesbaarin Tulossa-listalle Kyyhkyset? Ja halukkaat voivat alkaa lukea tai kerrata opusta.
PoistaTänään katselin taas markettien pokkareita. Miksi kummassa enemmän hyvää kirjallisuutta ei voida julkaista halpoina ja keveinä pokkareina? Eikös se sisältö ole pääasia eikä nahkaselkämys, vai?
Olen aikoinaan lukenut vain Puhdistuksen, mutta nyt saattaisin hankkia tuon Kyyhkysetkin lomalukemiseksi. Kannatan siis hanketta!
PoistaMinäkin ihmettelen, miksi pokkareita saa suomalaisista kirjoista niin nihkeästi (muistini mukaan). Itse ainakin josksu hankkisin sekä kovakantisen että pokkarin jos oikein kirjasta pitäisin.
Ellen nyt sitten siirry sähköiseksi, ainakin kovasti siihen on viimeaikoina houkuteltu.
Kirjat on kuiteskii niin hienoja esineitä, että en niistä haluaisi luopua!
Sen verran pitää sanoa Oksasen tyylistä tuon yhden kirjan perusteella, että siinä oli jotain kylmää. Itse pidän lämpimämmistä väreistä.
PoistaSiis, sanoit hyvin, tunnistan! Oksasen tapa kirjoittaa on kylmä ja hieman kalsea. Ehkä tämä on tarkoituksellista tunteiden etäännyttämistä.
PoistaKyyhkysiä ei ole vielä pokkarina, Puhdistus on, mutta se oli loppunut kaupasta, olisin ostanut tänään.
Suomessa hyvistä kirjoista tehdään pokkari vasta, kun pöly on laskeutunut ja kirja uhkaa unohtua ostamattomiin. Katja Ketun Kätilöä on nyt pokkarihyllyllä hirveästi kaupan.
En tiedä miksi Riku vetää Kyyhkysistä yhteyksiä hömppäromantiikkaan, mutta sehän vaan lisää uteliaisuuttani! *hymiö
PoistaMinäpä luulen tietäväni.
PoistaMutta kerron sen sitten vasta alustuksessani. Eli pane listalle vaan. Teen sen tämän kuun aikana. Se on sopivaa puuhaa metsässä ryskäämisen lomassa.
Minä jo tähän laitan jonkinlaisen selityksen. Kirjailijan liikekumppani Juha Vuorinen kehui häntä parhaaksi tuntemakseen markkinointi-ihmiseksi. Aivan ilmeiseltä joidenkin kirjailijoiden kohdalla näyttää, että hyvin tarkoin ovat tutkineet ne ainekset, jotka kirjailijuuden liike-elämässä menestyminen edellyttää.
PoistaYhteys hömppäromantiikkaan voisi olla päämäärä tietoinen tunnemanipulaatio.
Jotain tuollaista uumoilin. Mutta ei minulla ole mitään tunnemanipulointia vastaan, jos se tehdään taidolla. Sentimentaalisuutta en siedä, ellei se ole vessapaperin myynnin edistämistä koiranpennuilla tms. Noilla kahdella on jonkinlainen hienoinen ero, en osaa sitä tähän hätään tosin määritellä.
PoistaKyyhkyt pantu listalle Einesbaariin. Itsekin haen kirjan kirjastosta ja silmään kokonaisuuden uudelleen. Tämä onkin tarpeellinen koonti, sillä kirjan rakenne vaatii ensin tarkkaavuutta. Siinä on eri tasoja, jaksoja tms., jotka limittyvät yhteen.
PoistaTrendikirjallisuus täytyy lukea muuna kuin omana aikanaan. Senkin tähden vanhoja etupäässä luen, näkee mikä on oikeaa ja aitoa.
PoistaMinulla teki eilen sydämestä pahaa, kun ei ollut mahdollisuutta mennä Neil Youngin konserttiin Helsingin rautatieaseman vieressä. Muutaman soinnun ehdin kuulla ohimennessäni, äijä jyräsi.
Raporttien mukaan hänellä oli sellaista tunnemanipulaatiota, josta pidän. Ei sanonut yleisölle sanaakaan, tarpellinen tuli kitaran jyrinästä ja muusta musiikista. Paskaiset kalsarit heitän joku kerta sellaisen esiintyjän naamalle, joka kehuu kuinka hieno yleisö sattuukin tällä kertaa olemaan.
Tämä olisi hyvä ohje kirjablogeille yleensäkin. Minua hieman kyllästyttää, kun uudet menestyskirjat ovat aina samaan aikaan esittelyssä blogeissa. Sitten niissä on hyvin samantapaiset esittelyt peräkanaa.
PoistaSanon suoraan, että on vallan viehättävää, että Einesbaarissa on Steinbeck-juttuja, Alastalo-juttuja, Vartio-juttuja, Salmis-juttuja, Meriluotoa. Oikeastaan sinne voisikin julistaa rauhan uutuuksilta ja panna vain klassikkoja ja muita vanhoja esittelyyn.
Jos joku lukee Salmisen Ei-kuoren näiden perusteella ja pettyy,varoitan siitä herkkiä. Kirjan kutkuttavuus tulee paljolti siitä, että kirjan päähenkilöt ovat vastenmielisiä ilman mitään rajaa, heidän tekonsa suorastaan kaameita. Samaan aikaan he ovat hyvin toden tuntuisia ja tavallisia ihmisiä. Tekonsa ovat heille hyvin luonnollisia ja itsestäänselviä, he eivät saata niitä milloinkaan itse kyseenalaisiksi: "tästähän on minulle etua!"
PoistaKirja ahdisti alussa yhä enemmän, kunnes räjähdin nauramaan: "Ei saatana, ei sentään tätä!"
Minusta Einesbaarissa on hyvää mm. sen monipuolisuus, joka on tullut jo näinkin vähällä määrällä kirjoittajia. Ilmeisesti sillä jonkin verran lukijoitakin on. Minusta on hieman ihmeellistä, että google-haulla:"Timo K. Mukka" Einesbaarin juttu tulee kolmantena wikipedian ja iltasanomien jutun jälkeen. "Arto Salminen" on sekin ensimmäisellä sivulla hakutuloksissa. "Alastalon salissa" on heti wikipedian jälkeen. Nämä ainakin minun hauillani.
PoistaKas kummaa, minullakin Alastalo tuli kuuden kärjessä, alussa oli pari mainosta.
PoistaNäetkö Iines jostakin mittarista, montako lukijaa siellä E-baarissa on piipahtanut yhteensä?
Lukijamittaria en ole blogiin asettanut ja muutenkin se toimii olemattomalla profiililla, ääntä pitämättä. Kenenkään kirjoittajan keskustelulinkki ei vedä porukkaa sinne - tämähän olisi hyvä keino vetää väkeä omaan blogiin.
PoistaKaikesta huolimatta blogissa on sivuja selattu Bloggerin omien tilastojen mukaan joitain kymmeniätuhansia kertoja, ja kuukaudessa sinne tullaan melkein tuhat kertaa, hieman alle. Aivan yleisesti sinne tullaan Googlesta, ja sitten jonkin verran minun blogini sivulinkistä.
Eniten katsottu juttu on ollut Tapsan Alastalo, sitten Rikun Timo K. Mukka ja pienen matkan päässä on kolmosena minun Vartioni.
Rummunpärinällä määrät kaksinkertaistuisivat luullakseni melko helpostikin, sillä havaitsen, että esimerkiksi tänään on Alastaloa vilkaistu puolet enemmän kuin muita, koska Alastalo mainittiin Iineksen keskustelussa.
Rikun riemuksi mainittakoon, että Salminen on myös varsin katsottu, nelosena.
PoistaKokeilin minäkin Google-hakuja noista mainitsemistanne. Samat tulokset, Einesbaari aina aivan alussa. Alastalo heti Wikipedian jälkeen, alussa pari mainosta, Timo K. Mukka kolmantena, Salminen heti kuudentena ja Marja-Liisa Vartion Kaikki naiset näkevät unia peräti ensimmäisenä.
PoistaTodellakin, vain nainen voi keksiä esittämälleen faktalle, että Avatar, Pikkuliisu sittemmin Liisu olisi sama henkilö kuin Char – allegorian.
VastaaPoistaJaaha, olet palannut.
PoistaNoh, minäkin yleistän. Vain mies voi olla niin sokea, ettei hoksaa mitään.
ANONYYMI on oikeassa.
VastaaPoistaVirtuaalielämäni alussa, kun ryömin kotelosta tunsin saavani siivet. Ja niin lentelin hurmioituneena blogimaailman taivaalla kuin pikku prinssi Antoine de Saint-Exupéryn kirjassa; poikkesin levähtämään siellä tällä avaruudessa kelluvilla blogialuksilla, maailmoissa, jotka olivat minulle mieluisia, vaikka monen blogin haltija suhtautui yrmeästi vierailuihini.
IINEKSEN blogimaailma löytyi muistaakseni jo silloin, ja Iines sen hallitsijana kannusti minua ja valoi rohkeutta.
Jatkoin huoletonta lentelyä uusin voimin, kunnes joku ampui minut alas. Putosin ryteikköön, sen syvimpään kuoppaan. Ja kesti aikansa, ennen kuin uskalsin palata (ihmisten ilmoille), mutta en ollut enää entisilläni.
Koin itseni taas ymmärtämättömäksi pikku toukaksi, joka varovasti tunnusteli maailmaa yläpuolellaan. Se oli pelottava. Siitä huolimatta yritin pikkuliisuna pitää jo toista rakentamaani blogialusta kulkuneuvonani. Sekin rikkoutui. Liekö joku harhaluoti osunut.
Keräsin rohkeutta ja rakensin uuden blogialustan vähän viisaampana (mielestäni) mutta edelleen varovaisena. Kaksi edellistä alustani olin romuttanut ja poistanut ne olemasta. Sen verran olin kasvanut (henkisesti, oletin) että nyt jo Liisuna lentelin, mutta yhä pelokkaana.
Alukset ovat siis muuttuneet, ja joutuneet romuuttamoon, mutta minä, joka olin niillä matkustanut, pysyin - ikävä kyllä - samana. Pienenä itikkana suuressa blogimaailmassa.
Iines jonkinlaisena idolina jaksoi vielä alussa kannustaa, mutta ymmärrettävästi väsyi sitten, ja yhtäkkiä minut yllätti viime aikoina tunne, että Iines hylkäsi minut. Väitti jopa, että olen joku muu, etten olisikaan oma itseni. Lyyhistyin ja päätin, ei koskaan enää.
Mutta se olikin vain pahaa unta. Näen usein painajaisia. Tämä oli vain yksi niistä. Nyt voin ehkä jatkaa Liisuna, joka minä oikeasti olen.
Liisuksi sanoi veljeni minua lapsena ja sanoo vieläkin.
Voi mikä surullinen tarina!
Mutta jalat maanpinnalla voin kertoa, että tavoitteeni oli alunpitäen lennellä täällä tuntemattomana, anonyymina niin kuin Anonyymi.
Siihenkin on syynsä. Kaikki, mitä kirjoitan blogissani, perustuu todellisuuteen, omiin kokemuksiini. Kaikki tarinatkin. Niissä on aina totuus pohjana, tosin nimet muutettuina. Sillä en halua ketään loukata. Joku, josta olen kirjoittanut kyseenalaista tietoa, on sen lukenut. Eikä ole tunnistanut siitä itseään. Se on rohkaisevaa. Sillä en halua ketään asettaa toisten silmätikuksi. Osa "synneistä" on sitä paitsi omiani. Senkään takia.
Minulle on jo aikoja sitten paljastunut, että kaikki hyvä ja kaikki paha asuu meissä jokaisessa. Ei sellaista pahaa olekaan, jota en olisi itse tehnyt, jos ei muuten, niin ajatuksissa.
Ja arvatkaas mitä! Se että ei esiinny täällä omalla koko nimellään, ja se, ettei kerro liiaksi taustaansa vaan jättää jotain oleellista kertomattakin, antaa jotain hyvin tärkeää, ainakin minulle. SE ANTAA VAPAUDEN TUNTEEN. Ilman sitä, en pystyisi mitään kirjoittamaan. Niin sidottu olen.
Jään vähän kummastelemaan, miten anonyymi ja minä voimme molemmat olla oikeassa/tarkkanäköisiä samassa asiassa mielestäsi, Liisukka.
VastaaPoistaJuuri kehuit minun allegoriani tarkkanäköisyyttä, ja nyt Anonyymi, joka tyrmää allegoriani, onkin sinusta oikeassa.
PS Tätä ei nyt pidä lukeman niin, että minun mielestäni oikeassa oleminen olisi tärkeää. Pitää lukea oikein: Miten vastakkaiset käsitykset samasta suppeasta asiasta voivat yhtaikaa olla oikeita? Tämä on varmaan jotain matematiikkaa.
"Puhun vain ja ainoastaan omista tunnelmistani, tuntemuksistani, vaistoistani. Tiedän liikkuvani herkällä alueella, mutta blogini olennaista sisältöä ovat omat tuntemukseni, senkin uhalla, että jonkun silmisssä vaikutan epäilyttävältä. Kun puhun asioista vilpittömästi, sydänäänellä, en oikeastaan välitä, mitä minusta ajatellaan."
PoistaMistä siis, jatkuva marttyyriksi heittäytyminen ja arvostuksen anelemien?
Kalvu-Anonyymi on siis palannut.
PoistaAnnan sinulle nyt samantien varoituksen: Poistan kommenttisi jatkossa, jos tyylisi ei tauonkaan jälkeen ole muuttunut.
Tervetuloa sen sijaan osallistumaan keskusteluihin myös niitä edistävästi, positiivisessa hengessä, mutta tietenkin myös kriittisesti! Lukijoistakin on tympeää lukea, miten sama anonyymi kalvaa joka kommentissaan bloginpitäjää.
(Tämä kommentti tulee väärään paikkaan, keskelle kirjallisuuskeskusteluanne, sori. Yritin saada sen tuonne ylemmäksi, jossa se olisi ollut ajankohtaisempi aiheeltaan, muttei onnistunut.)
PoistaSiis:
Huomaan jääneeni kommenttijunasta, mutta onneksi tänne voi vastata vielä seuraavana päivänäkin.
Kysyt, Iines, tuolla kommenttini jälkeen: "Miten vastakkaiset käsitykset samasta suppeasta asiasta voivat yhtaikaa olla oikeita?"
En ajatellut allegorioita enkä paljon muutakaan. Ajattelin vain henkilöhistoriaani, jonka suhteen Anonyymi oli (on) aivan oikeassa. Näin se meni: Avatar>pikkuliisu> Liisu.
Liisuna tunnen mielihyvää tai mielipahaa, sillä se olen minä itse. Olen myös vastuussa puheistani, sanoistani ja tekemisistäni.
Erilaiset mielipiteet keskusteluissa ovat rikkautta. Kaikki ajattelemme omalla tavallamme. Aina ajatukset eivät täsmää. Mutta kaikkeen on syynsä. Toista ei voi muuttaa. Vaikea muuttaa itseäänkään. Jokaiseen omaan ja toisen tekoon on joku syy. Se on yritettävä ymmärtää. Ja jos ei ymmärrä, pitää kysyä (niin kuin sinä kysyit minulta).
Minä ajattelen, että jokainen ihminen on lähtökohtaisesti hyvä. Tänä aamuna meillä oli mielenkiintoinen keskustelu juuri tästä asiasta. "Sinisilmäinen", minulle sanottiin. Mutta kun mietimme asiaa laajemmalti, löytyi jokaiseen käytökseen ja puheeseen joku syy, minkä tähden ketään ei voi syyllistää. Tahallinen voi olla tahatonta, tahaton voi olla tahallista, mutta siihenkin on aina joku syy. Se syy voi olla opittua, tilanteesta johtuvaa, tai jopa geeneissä perittyä.
Kun tämä asia selvitettiin minulle, tajusin, että tästä lähin yritän ottaa jokaisen mielipiteen ja kysymyksen vastaan iloisesti hämmästyen ja kiitollisena, vaikka se kuinka eroaisi omista ajatuksistani. Se panee ainakin ajattelemaan, onko tuo totta? Ja totuus on taas asia, jota on montaa lajia, melkein yhtä monta kuin ihmistäkin. Valheen kanssa sama juttu. Se minkä joku tajuaa valheeksi, on jollekin toiselle täyttä totta.
Niin. Mielenkiintoisia keskusteluja täällä! Sekö tänne ihmisiä vetää?
Terveisin
Liisu
Siis tuohan on kyllä selvä asia, sillä sehän lukee blogissasikin, että Avatar, Pikkuliisu, Liisu ovat sama henkilö. Kaikkihan sen tietävät.
PoistaMinustakaan se ei mene niin, että kaikki ovat lähtökohtaisesti hyviä. Narsisti ja psykopaatti (luonnehäiriöisten ryhmästä) eivät ole lähtökohtaisesti hyviä, eikä heitä voi hyviksi "eheyttää". He ovat oikeasti pahoja, eikä heillä ole toimivaa omaatuntoa. Tämä on nykyisen psykiatrisen lääketieteen ja vaikkapa teologien esittämä tutkimustulos ja ajatusmalli. Minusta on mielenkiintoista, että teologitkaan eivät tässä kohdin näe näissä ryhmissä muutoksen mahdollisuutta, pahasta hyväksi tms.
Lapsikaan ei ole synnynnnäisesti "hyvä" - eikä paha. Jos lasta ei ohjata muita huomioonottavaan käytökseen, tulee tilalle viidakon laki: lapsi ottaa väkisin tai esimerkiksi lyö saadakseen tavaran itselleen, koska se on nopein ja tehokkain tapa saada haluttu tulos. Lapsi ei luontaisesti pyydä tavaraa hymyilemällä, hän yksinkertaisesti pyrkii toimimaan maksimaalisella tavalla päästäkseen lopputulokseen. Jos pahalla keinolla pääsee, eikä kukaan ohjaa, se jää tietenkin malliksi päälle. Näin ihminen ei siis ole synnynnäisesti hyvä eikä paha, vaan tulokseen tähtäävä yksilö.
Luonnehäiriöisten osuus on valitettavasti kasvusuunnassa. He eivät siis parane edes rakkaudellisella kohtelulla, sillä he eivät ole mielestään sairaita tai häiriöisiä - vika on muissa, aina, ja he voivat murhata vaikka sen hyvän ihmisen, koska "se ansaitsi sen".
"Ihamuotila ilmoittaa, että yhtiö kuitenkin säilyttää Moorehousen kankaan kokoelmissaan. Hän perustelee päätöstä muun muassa sillä, että suunnittelijan kuvaus taiteellisen inspiraation lähteistä "vaikutti täysin uskottavalta"."HS
VastaaPoistaSori että höpisen edelleen tästä Marimekosta, mutta kun tästä kopioinnista taannoin puhumme, en arvannut miten naurettavaksi yhtiön selitykset saattavat heretä.
Siis suunnittelija voi kopioida ihan rauhassa, kun vain keksii uskottavan tarinan isoisänsä puutarhasta "taiteensa" tueksi.
Taidan tässä maalata naisen salaperäisesti hymyilemässä:
Täti
Se on mun täti niinkuin minä sen muistan, ihan varmana on!
Näissä toistuvissa suoranaisissa plagioimisissa menee koko Marimekon taidekuosien uskottavuus. Uskon että varastamisia on enemmän.
VastaaPoistaMolemmissa tapauksissahan yhtäläisyys on niin ilmeinen, ettei sitä selittämällä voi muuta kuin pahentaa asiaa.
Sitä jää vain miettimään, mikä saa osaavat taiteilijat varastamaan muotoja, värejä ja malleja muilta. Missä on taiteellinen kunnianhimo ja henkinen luovuus? Vai onko Marimekko työnantajana sellainen hiostaja, ettei luovuudelle jää aikaa?
Yhtiöhän se saa tässä narrin imagon, mutta en minäkään ymmärrä näitä suunnittelijoita. Eikö tosiaankaan mitään muuta saa aikaiseksi?
PoistaItse yrittäisin edes hiukan häivyttää alkuperäistä, edes sen verran voisi nähdä vaivaa.
Siis en kyllä kopioisi alunperinkään. Kyllä nyt sen verran pitää ammattiylpeyttä olla!
PoistaTaiteilijat ovat varmaan niin ehdottomia rehellisyydessään, etteivät kopioidessaankaan sorru peittelemään jälkiään?
PoistaMe mainostaiteilijathan varas... hmmm... lainaamme vaikutteita jatkuvasi, mutta yritämme tehdä sen niin, ettei leivätön pöytä kutsu. (Minäkin olen vuosikymmenien aikana saanut vain yhden langettavan päätöksen raastuvasta.)
Huomasitteko muuten, miten nerokkaasti lappilaiset markkinoivat hillojaan Hakaniemen torilla? Tuosta vaan kartelli-kortilla pelasivat muut myyjät tuppeen. (Joku pohjoisen pelejä tunteva voi selittää, mitä se tarkoittaa.)
Luulin olevani liian kyyninen, kun lappilainen "noi kiusaa" oli mielestäni kieroa mainontaa.
PoistaVoi kun en huomannut. Kyseessä taisi olla jokin tv-juttu, mainos ehkä. Sanon heti mielipiteeni, jahka onnistun näkemään mainoksen!
PoistaSiis kyllähän taiteilijakin imee jatkuvasti vaikutteita, kirjailija sieppaa lauseita. Marimekon taiteilijalla varastaminen vain on törkeää, kun koko juttu on varastettu, vieläpä muilta taiteilijoilta! Muilla lainailu on pienempää, osa jostakin.
Ei se mikään mainos ole, vaan lappilaiset hillamyyjät kantelivat medialle, että muut myyjät tulivat haukkumaan heidät liian halvoista hinnoista. Torimyyjät siis sopivat hinnat etukäteen eli kielletty kartelli olisi kyseessä.
PoistaNo, muutaman vuosikymmenen kokemuksella vakuutan, että Hakaniemen torilla on ihan takuulla kartelli eli sovitut hinnat. Kukaan ei vedä välistä. Paitsi nyt ne lappilaiset, jotka saivatkin kaikki hillansa heti myytyä.
PS. Torillahan maksetaan kaikki käteisellä. Pyysin kerran kuitin torikahvilasta ja hölmistyneellä myyjällä kesti varttitunti kirjoittaa sellainen. Eli mitenköhän on verojen kanssa?
Taatusti torikauppa on verotonta tuloa monelle. Kuka hullu osaa veronsa laskea ilman kuitteja?
PoistaHieman hämmästyttää monien liikkeitten tapa kysyä nykyään: otatko kuitin tai tarvitaanko kuittia. Ehkä tämä on eri juttu, sillä summahan lyödään kuitenkin koneeseen, vaikka kuitti jääkin antamatta asiakkkaalle. Minusta on hullua kuitenkin, että moni sanoo, ettei ota kuittia.
Ihan vaan omana mielipiteenäni sanoisin,että Sofi Oksanen ei minua kosketa mitenkään erityisellä taiteellisella,kirjallisella lahjakkuudellaan.
VastaaPoistaPuhdistus oli ihan luettava kirja,mutta on niitä muitakin,muidenkin,kirjoittamia.Rahantakojalajissa hän kyllä on ihan omaa luokkaansa.
Oksasessa on mielenkiintoista se ristiriita, joka tässäkin keskustelussa hyvin ilmenee. Kaikki sanovat, että hän on lahjakas kirjoittaja ja että hänen kirjansa ovat hyviä, mutta ketään Oksasen teksti sinänsä, hänen tapansa kirjoittaa ja luoda kuvia ja tapahtumia ei tunnu koskettavan - käyttääkseni tätä hieman epämääräistä sanontaa. Oksanen ei mene tunteisiin. Aika merkillistä, että hänet silti äänestetään ykköseksi sekä lukijoitten että kriitikoitten listalla.
PoistaOlisiko kuitenkin taas kyse siitä, että lukijat äänestävät sen mukaan, miten olettavat, että kuuluu vastata tällaiseen kulttuurikysymykseen? Heidän ikään kuin tulisi tietää, mikä on paras kirja.
Olen miettinyt samaa asiaa. Ystäväpiirissäni on monta ktiivista lukijaa, joiden kanssa olen asiasta jutellutkin. Joidenkin kirjojen kohdalla olemme päätyneet samaan ajatukseen kanssasi. Allekirjoitan täysin toisen kappaleesi. Eihän sitä nyt voi olla niin huono maku kirjallisuuden suhteen, että ei Oksasta ymmärrä.
PoistaKun kerroin eräässä kirjallisessa keskustelupiirissä, että en pidä Oksasen kirjoista, minua paheksuttiin katsein ja tuhahduksin ja sanottiin, että onhan hän sentään maailmankuulu suomalainen kirjailija. Mie kysyin, että mitä sillä on tekemistä sen kanssa, että en pidä hänen tavastaan kirjoittaa? Sain vastaani hiljaisuuden.
Korjaan nyt heti, että kyllä minua Oksasen kirjat - etenkin Puhdistus ja tavallaan tämä Kyyhkysetkin – koskettavat. Ja pidän hänen tyylistään, osittain, ja osittain en. Jatkan tätäkin aihetta sitten alustuksessani. Että mikä tekee Oksasesta hyvän kirjailijan. Sillä sellainen hän on.
PoistaUskon sinua Tapsa. Oksanen on hyvä kirjailija. Mutta se ei tee tyhjäksi sitä, että joitakuita hän koskettaa ja toisia ei.
PoistaHänellä tuntuu olevan myös markkinoinnin tajua, sillä hän osui valitsemaan aiheensa ja tekemään kirjansa juuri oikeaan aikaan. Ei siinäkään mitään väärää ole.
Minä vain en saa hänestä sellaista tuntumaa, jota kirjoista haen ja se harmittaa minua.
Kokonaan toinen asia on se, kuka määrittää hyvän ja huonon kirjallisuuden Berliinin muurin. Kuka päättää mitä on kirjallisuustaide.
Mutta sitä mieltä kyllä ole, että loppupeleissä lukijat ovat aidoin arvosteluraati. Sana jalkautuu ihmisten keskelle ja ostaja viimekädessä päättää mitä hän haluaa hyllyynsä hankkia.
Minulla on sama ongelma Kjell Westön Missä kuljimme kerran kanssa. Ihan sujuvaa ja mielenkiintoista, mutta ah niin pinnallista ja ainakin minua koskettamatonta. Yritin kovasti pitää siitä kirjasta, mutta en kyennyt. Toisaalta se ei ärsyttänytkään, vaan jätti välinpitämättömäksi. Aika ja hahmot eivät eläneet sielussani. Moni kuitenkin kertoo, että heidät se vei mukanaan.
PoistaOlisi aika outoa jos kriitikon ja vakiolukijan mielipiteet luetusta kirjasta olisivat kaikilta osin yhtenevät. Vaikka kaikilla arviointiin vaikuttaa oma subjektiivinen lukukokemus niin ammatilliseen osaamiseen kuuluu eittämämättä jäävätä omat ei kirjalliset tuntemukset mahdollisimman vähiin.
VastaaPoistaKoska Oksanen on tietoisesti luonut ristiriitaista ja kantaa ottavaa mediapersoonaansa on hyvinkin vaikeaa arvioida hänen tuotantoaan pelkistä kirjallisista lähtökohdista vailla ennakko-odotuksia. Etenkin kun hän sekoittaa teoksiinsa selkeästi omaelämänkerrallisia yhtymäkohtia ja aineksia.
Vaikka Oksanen on poikkeuksellisen paljon valottanut yksityiselämäänsä vaatefetisseineen ja seksistisine tasa-arvovaateineen niin todellinen ja aito Sofi on yhtäkaikki, peräti tuntematon. Todellisuudessa tuo "vahanaama" ja kireän koleasti puhuva nuori nainen on aranoloinen näyttelijä, roolimalli.
Kriitikot ovat jo omalta osalta luoneet laatukirjallisuutta luovan kirjailijan, mediapersoonan jota on enää mahdotonta irroittaa ulkoisesta kuorestaan ja sen osin luomasta mielikuvasta, vahvasta ja itsenäisestä toimijasta jolla on "sanottavaa". Mutta, oikeasti, mitä?
Niin, siis juuri tätä ilmeisen aran ja pidättyvänoloisen sisimmän aukeamista tässä odotellaan... Eihän se ole sisintä, että kertoo S/M-mieltymyksistään. Se on pintaa.
PoistaPäivänselvää on, että lukijakunnan ja kriitikoiden mieltymykset ovat toisistaan paljonkin poikkeavia. Kertovathan tämän jo myyntitilastot: Hietamiestä ja Päätaloa on myyty pilvin pimein, Haavikkoa näihin verrattuna varsin ohuelti. Itse toivon, että hajurako säilyy ja levenee, sillä kriitikot kirjoittavat elitistisesti toisilleen. Viis heistä. En silti kiellä heidän asiantuntemustaan ja voin olla samaakin mieltä kritiikin kanssa.
Jos Oksasen mediaosaaminen selittää hänen menestyksensä Suomessa (= meitä metsäläisiä on helppo vedettää), niin mikä sitten selittää hänen menestyksensä maailmalla? Tulen vastaamaan tähän kysymykseen (mikäli muistan).
PoistaHyvä kysymys Tapsa, olen sitä itsekin miettinyt. Voisiko kysymykseen oikeasti tulla mediaseksikkyyden lisäksi oikea ajoitus?
PoistaScifillä oli aikansa, Harry Pottereilla samoten. Vampyyreillä ja muilla erikoisilla ilmestyksillä oma aikansa, joka laskostuu päällekkäin outouden kanssa. Lukeeko kansa sittenkin muodin ja trendien mukaan?
Minä mietin, voisiko yksinkertaisesti aihe kiinnostaa. Neuvosto-Viron propagandistisesti kirjoitetun historian oikeinkirjoitus on ehkä jopa myyvä teema. Kaikkea kun ei vieläkään liene paljastettu.
PoistaSitä juur tarkoitin vaikka sanoin huonosti. Aihe, ajoitus ja mediaseksikkyys!
PoistaKyllä, ja tämä teema kiinnostanee läntistä maailmaakin jonkin verran. Mikähän lienee menestys Yhdysvalloissa, siis paljonko kirjaa/kirjasarjaa on myyty? Kustantaja oli aika iso ja tunnettu.
Poista"Oksanen ei mene tunteisiin."
VastaaPoistaVäitän nyt kyllä vastaan, Iines.
Oksanen kirjoittaa niin, että lukija saa tuntea omat tunteensa, eikä niin että lukija joutuisi kannattelemaan kirjailijan tunteita. Siinä on se ero, joka erottaa taiteellisen teon huonosta viihteestä.
Ei, vaan tarkoitan sitä, että Oksanen ei saa lukijan tunteita elämään. Kaikki jää kylmäksi ja hieman ulkokohtaiseksi. Lukija tuntee tunteita vain yleistämällä: ahaa, kun naista raiskataan, se on kamalaa, ahaa, kun mies ammutaan, se on kamalaa, ahaa, kun koti poltetaan, se on kamalaa.
VastaaPoistaSilti pidin kyyhkyistä. Onhan se niin, että kamala on kamalaa, ja sen kertomisessa Oksanen on hyvä, koska hänellä on runsaasti todistettua tietoa, jonka kertoo tarkasti ja taitavasti.
Minäkin pidin Kyyhkysistä. Miten taitavasti ja tunteita kuohuttavasti Sofi Oksanen kirjoittaa niljake takinkääntäjästä ja tuosta ajasta! Ilolla odotan Tapsan kirjoitusta Einesbaariin.
PoistaSittenkin se meni oikein väärään paikkaan! (hymiö). Siis tuo mun kommentti. Mitenkä tämä keskustelu lainehtiikin. Ihan keinuttaa kuin seisoisi laivankannella!
VastaaPoistaMinusta se meni ihan oikeaan paikkaan, ja vastasin sinne.
PoistaOn pirunmoista, koko ammattikunnan väheksymistä, toivottaa kaikki kriitikot hiiteen. Jos nyt yhtään objektiivisesti tarkastelee esim. Einesbaarin arvotettavaksi/arvosteltavaksi otettuja kirjoja niin ne eivät poikkea millään tavalla korkeakulttuuriksi ja myös kriitikoiden hellimiksi kirjoiksi määritelmästä tarjonnasta.
VastaaPoistaSe, että kirjallisuuden tasoksi ja ainoaksi oikeaksi määrittelyksi otettaisiin ns. tavallisten lukijoiden antamat subjektiiviset lukukokemukset ja arviot niistä niin luulenpa että oltaisiin lähempänä Harlekiini-kirjallisuutta. Ammattikriitikko arvioi enemmän kulttuurisen ja sosiaalisen tilan, arvojen ja arvostusten kautta, niitä vasten. Luo pohjaa kirjallisuustaiteelle.
Pelkkä elitismin ja institutionaalisuuden vastustaminen ja mitätöiminen ei lisää kirjojen arvostusta ja "tasoa" eikä tee yhdestäkään pöytälaatikko-kirjailijasta tulevaa klassikkoistia.
Luepas, Anonyymi, nyt taas taas vähän hillitymmin minun sanaani. Missään en ole sanonut, että kriitikoitten ammattikunta pitäisi lopettaa tai että vain lukijoiden mielipide olisi ainoa oikea.
PoistaSe mitä ivaan vähän, on kritiikkien kaavamaisuus ja kieli, silloin kun kritiikki irtautuu sellaiseen lentoon, että voidaan puhua metakirjallisuudesta. Kriitikko pyrkii kirjoittamaan kirjallisuutta toisesta kirjasta, sillä kuitenkin ratsastaen. Tässä kritiikin tehtävä on ymmärretty väärin.
Jos kritiikki operoi vain tieteellisillä ja filosofisilla kirjallisuuskäsitteillä, se tietenkin voi edistää kirjallisuustiedettä. Vaan silloin kannattaa katsoa alustaa, jolla kritiikki lepää, tekstin kontekstia. Jos se on Hesarissa, kritiikki pitäisi kirjoittaa suurelle yleisölle, jos se on Parnassossa, niin tällöinkin se mielestäni pitäisi kirjoittaa lukijoille ja ehkä jo hivenen kirjallisuuden tasojen syvemmille harrastajille. Vika onkin siinä, että joskus kritiikki suunnataan selvästi vain omalle väelle, muille kirjoittajille ja kirjallisuuden asiantuntijoille. Tämmöinen tuntuu tavallisesta hyvin kieltä ja kirjallisuutta tuntevastakin joskus brassailulta, kun näkee, miten hienosti (ja silti ontuen) sanoja pyöritellään. Paraskin kritiikki on aina ymmärrettävää, selkeää ja suomenkielistä sanastoltaan.
Luepas, blogisti, nyt taas vähän laveammin sanomaani. En ole missään sanonut sinun sanoneen koko ammattikunnan lopettamisesta.
PoistaEi vähä iva mittään, mutta kun se on lähes koko aikaista ja tarkoitushakuista. Ei oikea kriitikko pyri kirjoittamaan kirjallisuutta lukemastaan kirjasta ja tottakai – media jossa kriitikko julkistaa arvionsa vaikuttaa, kuten "ajan henki".
Väitteet kriitikoista jotka kirjoittavat vain toisilleen on tarkoituksellista pahansuopuuta ja kyynisyyttä. Kysy vaikka riemuiten Rikulta!
Toisilleen ne kirjoittaa.
PoistaKyynisyyttä ne voivat olla, mutta eivät pahansuopuutta. Kritiikithän ovat lempiruokaani.
PoistaJa kyynisyyttäkin vain siteeksi. Sen verran että vähän on ruutia kommentissa.
Hyvä Ritshard. Lyhyestä virsi kaunis.
PoistaSynnynnäinen hyveellisyys vailla minkäänlaista pahansuopuuta on yhtä epäilyttävää kuin kainiisti ja alati hymyilevä tai kritiikittämästi kannustava ja arvioiva kanssaihminen. Ja, rumpuja päristelevä hyväntekijä.
PoistaMikä hemmetin hyveellisyys? Häh?
PoistaMuista, että kuva, joka mielessäsi on, on oman mielesi luomus. Minä en sille mitään voi.
Et voi sillekkään mitään, että niin toimii myös oma mielesi.
PoistaEi toimi. En edes arvosta hyveellisyyttä, sillä se on minusta teeskentelyä. Se mitä arvostan, on rehellisyys, aitous luonnollisuus. Olkoon se sitten vaikka negatiivistakin.
PoistaEt kai vakavissasi halua väittää että pystyt subjektiivisesti, vain reaaliteetit ja faktat huomioiden versioimaan yhdenmukaisen tulkinnan kirjan kirjoittajan kanssa.
PoistaTuhan olisi tämän vuosisadan pommi. Absoluuttinen mielen yhdentyminen.
?
PoistaAnonyymilläkin on kyllä asiantynkää analyysissaan, en kieltää voi, meinaan ainakin sitä kohtaa, mikä koskee Einesbaarin kirjavalikoimaa.
VastaaPoistaTotta puhuen ihmettelen nyt, etten ole kirjoittanut alustusta Päätalon koko tuotannosta (olen sen lukenut, jopa hartaudella). Olisiko syy se, että teillä muilla menisi sen lukemiseen muutama vuosi?
Mutta jos Iines sallii, ja miksei sallisi, niin voisin joskus syysyön synkkyydessä kirjoittaa alustuksen pelkästään Päätalosta. Että miksi kaltaiseni kirjallisuusfriikki pitää häntä ainutlaatuisena, kun taas suurin osa kaltaisistani kirjallisuusfiikeistä ei pidä. Vaan esim. vertaa häntä viihdekirjailijoihin.
Mietin jopa, että onko Oksasen ja Päätalon välillä jokin yhteys?
Siis huomatkaa nyt, hyvät herrat ja muut lukijat, että jo nimi Einesbaari viittaa kyseisen kirjallisuusblogin tehtävänkuvaan. Siinä on visio ja missio, yhdessä nimessä.
VastaaPoistaEinesbaarissakin, ja ehkä nimenomaan siellä, voi puhua samoja pärinöitä kuin Parnassossa. Miksei voisi? Nimi on silkkaa satiiria. Miljöö vain on esteettinen raunio. Ehkäpä tuhkasta syntyy jotakin.
Minä en ole Päätaloa lukenut, mutta se ei estä Tapsa sinua vaipumasta syysyön synkkyydessä tuimaan ajatukseen, esseeseen Päätalosta. Oikeastaan kehotan sinua tarttumaan aiheeseen, kun tunnet kutsumusta.
VastaaPoistaOlen minä Päätaloa metrikakskytäsenttiä lukenut.
VastaaPoistaMies joka ei osanut milloinkaan nauttia. Teki yksinkertaisimmatkin asiat vaikeimman ja raskaimman kautta, koska ajatteli niin kuuluvan tehdä. Kohtalon ilkeydestä sai, tupakoimaton mies, keuhkosyövän. Kuolevan miehen viimeisistä haastatteluista paistoi syvä pettymys: "Tässäkö tämä kaikki oli?"
Aivan. Päätalon vahvuus on siinä, että hän kertoo tavallisen tallukaisen tavallisesta elämästä. Hän sattui vain elämään aika mielenkiintoisessa ajassa ja olosuhteissa. Ja tekemään vielä aidon luokkaretken, jos tätä svenskien tyhmää termiä käyttäisin. Hän oli yksi meistä vajaavaisista - tai oikeastaan meidän vanhemmistamme tai isovanhemmistamme. Ketäpä he kiinnostaisivat?
PoistaPäätalon paradoksi on siinä, että näin ällistyttävän vaatimaton mies kertoo itsestään yli kymmenen tuhannen sivun verran ja sadat tuhannet lukevat joka rivin eläytyen.
Millainenkohan on sen norjalaisen Knausgårdin kirjasarja, onko joku lukenut? Meinaan, että eikö siinäkin kerrota tavallisesta elämästä tavallisia asioita ja jopa nirppanokkaiset kriitikotkin laskevat ihastuksesta alleen?
Aiemmin mainitsemani Martti on Päätalo-fani. Hän on tuonut Martan kesämökin hyllyihin pari hyllyrivillistä Päätaloja. Muuta hän ei sitten luekaan, paitsi ravinto- ja terveysoppaita. Veikkaan, että hän osaa Päätalonsa ulkoa.
PoistaPäätalo ei ole koskaan noussut kuitenkaan samoihin sfääreihin kuin Linna, joka myös on kirjoittanut tavallaan sukutarinaa. Mitä Päätalolta siis puuttuu, jota Linnalla on? Kumpaakin heistä kansa rakastaa.
Leinoa lainatakseni Linna kuvaa tämä: "...ei katoa mahti, jonka on laulanut mahtaja kansansa sielun."
PoistaLinna on taiteilija, joka on veistänyt oman versionsa suomalaisuudesta, historiasta ja kansasta. Päätalo on kertoja, joka tuo meille menneisyyden tähän ja nyt, elävänä.
Linna on Väinämöinen, Päätalo on sukupolvensa tulkki.
Tämä on niin kiintoisa keskustelu, että pakko syöttää oma mielipiteensä joukkoon.
VastaaPoistaLuen melkein jokaisesta kirjasta kritiikin, ennen kuin luen k.o. kirjan. Kirjastosta saatan lainata jonkun opuksen, joka sitä plaratessa tuntuu kiinnostavalta, tai jonka tekijää arvostan. Mutta koskaan en hanki itselleni teosta, josta en tiedä mitään. Toisin sanoen arvostan kriitikoita, mieluiten sellaisia, jotka tekevät katselmuksia kirjoista työkseen ja ovat opiskelleet kirjallisuutta ja sen kautta tutustuneet maailmankirjallisuuteen. Silti en anna heidänkään määrätä mistä kannattaa pitää, tai olla pitämättä heidän mittakaavansa mukaan.
Mieluisimpia lukukokemuksia olen saanut ns.klassikkokirjailijoilta, mutta heistäkin vain määrätyiltä, en kaikilta. Esim. vanhemmista klassikoista mieluisia ovat esim. Vergilius (ikivanha) ja Proust 1800-1900-luvun vaihteesta, (parhaillaan makaa tuossa vieressä Proustin Päivällisvieras ja muita kertomuksia, vatsallaan auki ) joitain mainitakseni. Vaikka ne kuvaavat menneitä aikoja, jotain yleisinhimillistä ja tuttua tulee niissä koko ajan vastaan tuoreena ja ajattomana kuvauksena.
Mitä Oksasen kirjoihin tulee, en ole erikoisemmin niiden ystävä. Joku sanoi tuolla, että kuvaus niissä on viileää, melkein kylmää ja väkivaltaista. Olen samaa mieltä. Niiden menestys johtuu mielestäni ainakin osittain siitä, että ne, kaksi viimeistä, kuvaavat aihetta ja aikaa, josta on vähemmän kirjoitettu ja joista on pikemminkin pitkälti vaiettu. Aika ja aihe ovat sattuneet hyvään saumaan.
Vielä sanoisin tuohon Anonyymin kommenttiin hyveellisyydestä ja pahansuopaisuudesta, että kun katsoo pientä vastasyntynyttä lasta, on vaikea kuvitella, että siinä suloisessa otuksessa piilee perkele ja enkeli odottamassa, kumpaan suuntaan kehitys alkaa kulkea, kehityykö siitä linnakundi, kenties murhaaja, vai hyväntahtoinen, toisia huomioon ottava kunnon kansalainen. Yleensä taitaa olla, että siitä on tulossa ihan tavallinen ihminen, jossa on tarpeen tullen sopiva annos sekä hyvää että pahaa. Olosuhteet, ympäristö ja erikoisesti geenit, jotka hän on perinyt vanhemmiltaan tai aikaisemmilta sukupolvilta näyttelevät yllättävän suurta osaa. Ihminen on oman itsensä ja luonteensa vanki.
Kasvatuksella on osuutensa. Mutta myös sattumalla, sillä kilpaa ne siittiöt juoksevat ja sattuman kaupalla joku niistä tavoittaa maalinsa. Suurin osa menee hukkaan. Luonto on arvaamaton ja oikutteleva tuhlari. Kuka se loikaan ihmisen? Jumala? - Oli se kuka tahansa, jonkinlainen valuvirhe löytyy jokaisesta. Siltä ei säästyne kukaan.
Siis kritiikkejähän tulee luetuksi aina ennen kuin kirjan ostaa. Se on nimenomaan kritiikki, joka kiinnostuksen herättää. Nuo klassikot luin suurimmaksi osaksi opiskeluaikana, hyvin nuorena, liiankin nuorena, pääaineenihan oli kirjallisuus, josta tutkintoni tein. Suomen kieli oli toinen pääaine, kakkosaine kirjallisuuden jälkeen.
PoistaOn jotenkin harmi, että koko ajan tulee niin paljon kiinnostavaa uutta, että moni klassikko jää edelleen odottamaan vuoroaan. Niihin ei ehdi tarttua, kun ajankohtaiset tunkevat tajuntaan. Kirjoja ilmestyy liikaa!
Liisu, se vielä, että eivätköhän nuo perkele ja enkeli ole sellaisia ääripäitä, joita useimmat ihmiset eivät eläissään ole. Valtaosa on siltä väliltä. Ihmisessä on valmius sekä hyvään että pahaan, ja useat asiat ratkaisevat, missä määrin ne elämässä astuvat esiin. Minusta parasta olisi, kun kumpaakaan ääripäätä ei joutuisi kovasti käyttämään, yletöntä pahuutta tai yletöntä hyvyyttä. Molemmissa on liikaa. Jokin on aina pielessä, jos kohtaa äärettömiä tiloja. Tarkoitan, että ei voi olla ääretöntä hyvää, ellei jossain ole ollut ääretöntä pahaa.
PoistaIhmistemppelin kupolissa laulaa enkelikuoro ja kellarissa koirat ulvovat, sanoi jo filosofinero Nietzsche.
PoistaErään määritelmän mukaan mikään kirja ei ensimmäiselläkään lukukerralla ole uusi. Aisemmat lukukokemukset antavat pohjaa uusille tuntemuksille ja muistoille, herättävät emootiot ja asenteet. Kokoamme lukiessamme omaa minuuttamme.
VastaaPoistaJo se, että tuntee luettavaa kulttuuria ja ympäristöä avaa runsaampia samaistumismahdollisuuksia ajantasaiselle haltioitumiselle, johdattelulle ja "antautumiselle". Lukeminen saattaa olla lähes kirjoittamista vastaava luova prosessi. Vaikkakin näyttäytyy kriikoidenkin tulkitsemana samansuuntaiselta vallitsevien arvojen ja normien mukaisesti.
Päätalo ja Oksanen ovat kirjailijoina lähes toistensa vastakohtia vaikka tuotannossa häpeästä kirjoittavatkin sillä toinenhan vai häpeää itseään. Molemmat ehkä kirjoittavat yhteiskunnan murroksesta ja tuomista ilmiöistä mutta vain toinen manipuloi draamalla ja medialla.
Vain toinen kertoo aidosti ja dokumentaarisesti omasta isestään, sitä hajoittaen, toinen rakentaen ristiriitoja ja vastakohtaisuuksia. Vain toinen kirjailijoista on aikakautensa antisankari. Paitsi kainuulaisille.
En koskaan lue uusia kirjoja, koska vanhat ovat parempia, sanoi toinen filosofinero, Räsäs-Rauski.
PoistaAnonyymin asiantuntevaa analyysia korjaan vain sen verran, että Päätalo on Koillismaalta, ei Kainuusta. (Ero ei toki ole iso.) Lisäksi väittäisin, että Päätalo on koko työväen- ja keskiluokkaisen ikäluokkansa sankari, sekä suurelle osalle heidän lapsiaan.
Kun olin Ruotsissa nuorena miehenä, meillä muodostui siellä tiivis, koko elämänikuinen ystävyysporukka, jonka ainoa yhdistävä tekijä alussa oli Päätalo.
Taivalkoskella ja Kurtissa aikoinaan asuneena olen minäkin Päätaloni lukenut, jokaisen, ja pidän hyvänä ajatuksena sitä, että hän on kuvannut oman elämänsa kautta selkosten kansaa.
PoistaPäätalon pikkutarkka kerronta on varsin haastavaa ja väleen puuduttavaakin luettavaa, mutta ansaitsee paikkansa kirjallisuudessa.
Elin lapsena Koillismaalla ja minusta oli kiinnostavaa lukea, miksi koulutoverini perheet olivat selaisia kuin olivat.
Ainoa asia, jota siihen aikaan osasin ihmetellä, oli se, että miksi minulla oli vain yksi sisko, kun Vääräniemen Rauhalla oli sisaruksia joka luokalla, melkeinpä kaksi parhaalla. Rauhan ystävänä minua ei Kurtin koulussa nimitelty possuksi, vaikka olin sangen pulska tyttö.
Piti laittaa että minusta oli hauska AIKUISENA lukea...
Poista.. kiinnostavaa AIKUISENA.. What ever.. pojantyttö soittaa ovikelloa. Me lähdetään rokkiristeilylle!
PoistaJestas, AnnaY, hienoa! Pane menemään, lannetta nyt vaan vatkaamaan ja polvia notkistamaan. Minäkin lähtisin heti minne vaan, kun olisi matkaseuraa!
PoistaVielä sanoisin tähän,että siksihän maailma on täynnään kirjoittajia ( ja hyvä niin ), että jokaiselle löytyisi jotain,mikä koskettaa,puhuttaa.
VastaaPoistaTärkeintä minusta on se ,että yleensäkin luetaan.
Omista lähtökohdistamme katsomme sitä,mitä luemme ja sillä on oma uniikki merkityksensä kaikille.
Hyvä,että ylipäätään joku kirjoitaa ja joku lukee.
Amen.
Tarinankerronnalla on pitkät perinteet. Eivätköhän esivanhempamme jo Afrikan taivaan alla Ison Hautavajoaman aikoina öisillä leirinuotioilla turisseet toisilleen niitä näitä, elämästä, unista, hengistä, seksistä, tuonpuoleisista. Sieltä minä etsisin kirjallisuuden juuria.
PoistaSiellä ne ovat, Afrikan tumman tähtitaivaan alla, nuotion hehkussa ja kenties jo ennenkin sitä, ihmisen hengen ensilennot. Kyky ajatella on ikiaikainen kyky, ja siihen pohjaa kaikki esittäminen, jota myös taiteeksi voidaan kutsua.
PoistaVasta kun ihminen keksi yhteyden kuvan ja sanan välillä, hän tuli ylipäänsä tietoiseksi siitä, että jokin esittää jotakin, kuvaa jotakin - luolamaalausten synty. Samaa varhaista perua sanankin esittäminen on, vaikka se sai näkyvän muotonsa käsittääkseni myöhemmin.
Lukeminen ja kirjoittaminen ovat minusta yhtä hyviä harrastuksia kuin esimerkiksi lennokkien rakentaminen tai virkkaaminen. Paitsi tietysti, että virkatessa saa pannulappuja ja ihan komeita ne hienoimmat lennokitkin ovat.
PoistaKyky ajatella on ihmisyyden perusta ja ilman tuota kykyä pelkkine aisteinemme olisimme eläimiä. Kalliomaalaukset eivät niinkään ole maalauksia, perinteisiä kuvia vaan pikemminkin tekstikerrontaa ja merkintää. Tuo kyky, ajatella, on perusta sanalliselle esittämiselle.
PoistaLukiessa saa henkistä pääomaa, Riku, ja ymmärtää sitten paremmin ne lennokkien rakennusohjeetkin. Virkkauskin sujuu paremmin, kun pystyy lukemaan virkkausohjeita.
PoistaNo siis, oikeastaan olen samaa mieltä. Taidan olla siitä harvinainen äidinkielen opettaja, että en koskaan käskenyt oppilaitten lukea tai antanut ensimmäistäkään lukulistaa. En jaksa vieläkään uskoa pakkoluettamiseen. Halun kuunnella ja lukea täytyy tulla itsestään. Ja kyllä se tulee, jos naperolle kuunteluiässä luetaan eikä aseteta pullukkaa television eteen istumaan hiljaa peliohjain kädessä.
Mutta siis, lennokinrakentamistaito on avaintaito! Samoin virkkaustaito.
No minähän juuri sanoin yllä, anonyymi, että esittämisen - symbolikielen - tajuaminen on merkki ajattelusta. Kaikki esittäminen on ajattelua, sen tulosta. Myös varhaiskantaisilla kulttuureilla.
PoistaVarhaiset kalliomaalaukset ovat tiettävästi ihmisen ensimmäisiä maalauksia. Maalausten funktio voi tietenkin olla eri kuin vaikkapa Picasson maalauksilla.
Luolamaalausten synnystä on esitetty monia tulkintoja. Yksi on metsästysonnen saaminen ja jumalien kunnioittaminen, toinen on vaikkapa se, että maalauksissa esitetään tarinaa samaanin hengen matkasta tuonpuoleisiin, kolmas vaikka se, että kuva ei liity edellisiin, vaan kuvaa puhtaasti ihmisen elämää, on siis samaa perua kuin nykytaide, osin arkisen esittävää, osin symbolista, kuvitteellista.
Minä pysyn tällä kertaa Eliot Rosewaterin linjoilla: "Tieteet ja taiteet voit huoletta unohtaa, ne eivät koskaan ole auttaneet ketään."
PoistaMaalaustaiteen lähtökohta on keekoilu. Hengissä se on pysynyt varakkaiden snobien avulla.
Ihan raikkaita näkemyksiä. Kiva lukea tällaisia alituisen hypetyksen sijaan.
PoistaVaan uskoi ystävämme Eliot kuitenkin alkuun taiteisiin ja tieteisiin, joita hän jopa tuki avokätisesti. Vasta ryvetyttyään ja rähjäännyttyään hän tokaisi tuon lausahduksen hieman katkerana tai pettyneenä. Ehkä hän uskoi, että maailma paranee ja parantuu ahneudestaan tukemalla hyviä asioita rahalla. Hän ei hoksannut sitten taiteen välillistä vaiktusta ihmiseen.
Raikkaudesta en puhuisi mitään vaan ummehtuneisuudesta, suorastaan mädännäisyydestä.
PoistaMontakohan kertaa on pitänyt polttaa näppinsä että on valmis allekirjoittamaan, vieläpä fiktiivisen henkilön sanomana, noinkin järjenvastainen ajatus.
Mädät on sulla housuissasi.
PoistaOpettajana oppii arvostamaan näkökulmien erilaisuutta. Sinun tiesi opettajana olisi ennenkuulumattoman lyhyt. Sitä paitsi en voi mitenkään sanoa, että nuo näkökulmat olisivat vääriä. Kyllä niihin voi yhtyä ne ymmätäen. Ja kirjoittajan tuntien ymmärtää senkin, että mikään ei yleensä ole yksyhteen, vaan sanonnassa on tasoja, joille lukijan pitää nousta.
En todellakaan puhunut yhdensuuntaisista näkökulmista ja ymmärtämisen yhdestä ainoasta tasosta vaan kyynisyydestä elämänasenteena. Sehän täytyy opetella jos mikä.
PoistaNo huh, huh, anonyymi. Erilaisten näkökulmien tarkastelu tekee ihan hyvää. Jos ilmeinen lukutaidottomuus jätetään huomioimatta, kyynisyyden näkeminen siellä missä sitä ei ole, on...kyynisyyttä.
PoistaEi sinun enempää kannata itseäsi nolata.
Kyynisyys on minusta muuten mainettaan parempi suhtautumistapa tai tunne taiteessa, kaikessa ilmaisussa. Se yhdistyy joltain laidaltaan satiiriin ja ehkä ivaan. Nämä kaikki ovat aina olleet tärkeitä taiteen komponentteja. Ilman niitä sanataide ja kuvataide olisi varsin köyhää ja latteaa. Ne ovat hyviä mausteita.
PoistaNäistä kannattaa huomata, että ne ovat siis usein sidoksissa muihin suhtautumistapoihin, harvoin ne ovat yksinään vallitsevina. Mukana kombinaatioissa voi olla huumoria, parodiaa, kritiikkiä, jopa farssia.
Muutan siis linjaani. Koska anonyymi aikoo opetella lukemaan ja kirjoittamaan, vai aikooko?
VastaaPoistaVoiko siis taiteen elinkaaren kuvata näin: keekoilu - nuotiotarinat - rummunpäristys - luolamaalaukset - kansantanssi - taidemaalaus - kirkkomusiikki - ooppera - elokuva - rokki - tv - tosi-tv.
VastaaPoistaKaikessa taiteessa on olemassa tasapainottelu tai kamppailu snobismin ja taiteen välillä. Taitelijoita alttiimpia ja nopeampia itsensä myyjiä, esivallan kaikkein auliimpia kumartajia, on vaikea kuvitella. Ei Eino Leino kakkaa puhunut, kun kertoi kuinka rikasten portailla on pyydellyt.
PoistaMarco Bjurström ei ole taiteilija, mutta aika suut ammolleen aukaisevaksi vitsiksi muodostui, kun kääntyi Tarja Halosen hartaasta kannattajasta Niinistön ylistäjäksi.
Niin se käy, saattaisi Rosewaterin Eliot sanoa.
No ei voi, Tapsa, ei tuo janasi ole mikään elinkaari. Taide tai sanoisin pikemminkin erilainen ilmaiseminen, esittäminen, ei kulje kohti jaloutta ja romahda siitä sitten primitiiviseksi, kansan pariin.
PoistaTai asiaa voisi tarkastella niinkin, että käsityksemme taiteesta on turhan elitistinen ja lokeroitunut. Varhaiskulttuurien sana- ja kuvailmaisut eivät ole arvottomampia kuin opperan tai Parnasson tuotoksetkaan. Tositeleviso-ohjelma voi olla paremmin tehty ja upeampi kokonaisuus kuin Parnasson novelli, jota kukaan ei ymmärrä ensilukemalta.
Tätä ei pidä lukea tositeeveeohjelman ylistykseksi. En edes tiedä, mitkä kaikki ovat tositeeveeohjelmia, yhtään ohjelmaa en ole seurannut alusta loppuun, en edes sitä, jossa laulajat itkivat vuoronperään, kun toinen laulaja lauloi heidän laulujaan. On kyllä mahdollista, että kyynelten vieriminen oli kuvattu upeasti.
Se olikin taiteen historiallinen kehityskulku 200 000 vuoden aikana. Netti unohtui.
PoistaRiku Riemu sanoit minusta hyvin!
VastaaPoistaToinen pojistani on pelannut jalkapalloa kohta 29v. ja kohtuullisen hyvin.
Toinen ei pelaa.
Mutta molemmat lukevat.
En tiedä olenko huono äiti,kun arvostan kuitenkin viime peleissä lukemista.
Oikeesti iloitsen molemmista,mutta sehän onkin ihan toinen juttu....
Minun lapseni, jota olen nimittänyt Nanaksi kesäpäiväkirjassa, ei lue hyvää kirjallisuutta, vaan katsoo dvd-elokuvia ja sarjoja ja tekee käsillään monenlaisia askareita. Joitain englanninkielisiä kirjoja hän lukee. Tämä siitä huolimatta, että hänelle luettiin ja esitettiin lapsena paljon, loruiltiin ja keksittiin itse, oltiin niin luovia että. Ja siitä huolimatta, että hän on lahjakas kirjoittaja ja mahdoton verbaalikko puheissaan.
PoistaEn pidä tätä pahana. Minusta ihminen saa valita itse, mitä tahtoo tehdä.
Kyllähän se on niin että synkkää pessimistiä ei auvoinenkaan elämä muuta, sitä, jolle tulevaisuudenuskokin on katteetonta optimismia. Vähäosaisuutta ja häpeää on kivuliasta tasoittaa jälkeenpäin. Jos vanhemmat ovat auktoriteettinä ja ymmärtämättömyyttään murjoneet lapselle tärkeitä asioita tai kännätessään hylänneet heidät ei noista mielen kuopista paklaamalla selviä. Rikkaat ostavat elämän itselleen sillä miksi kokea vahvasti ja syvästi, koska se sattuu. On mukavampaa olla, vain, ympäristäystävällinen tai sitten, pessimisti, niin ei satu niin pahasti.
PoistaOnni on tosiaan unta vain!
”Päätalo ja Oksanen ovat kirjailijoina lähes toistensa vastakohtia vaikka tuotannossa häpeästä kirjoittavatkin sillä toinenhan vai häpeää itseään. Molemmat ehkä kirjoittavat yhteiskunnan murroksesta ja tuomista ilmiöistä mutta vain toinen manipuloi draamalla ja medialla.
VastaaPoistaVain toinen kertoo aidosti ja dokumentaarisesti omasta isestään, sitä hajoittaen, toinen rakentaen ristiriitoja ja vastakohtaisuuksia. Vain toinen kirjailijoista on aikakautensa antisankari.” - Anonyymi
Leikkasin ison pätkän, tähän alas, kun tuonne ylös ei enää mahdu.
Oksasen Puhdistus oli alun perin näytelmä, joten toki se on draamaa. Kirjoitettu kirjallisuus, paperille painetun kirjallisuuden, synty on tarinoissa joita ihmiset ovat esittäneet ja kertoneet toisilleen.
Kirjallinen kulttuuri, kirjoitus- ja lukutaito, on hyvin nuorta. Osa (25% ? – en tarkistanut) maapallon väestöstä on yhä kirjoitus- ja lukutaidotonta, elää vain puhekulttuurin varassa. Kaukana se ei ole meidänkään historiassa. Lukutaitoa ryhdyttiin opettamaan Suomessa 1600-luvulla, mutta kirjoitustaitoa vasta 1800-luvun loppupuolella (kirjoitustaidon koettiin uhkaavan valtarakenteita, siksi vastustus oli ankaraa).
Draama on voimakas taidemuoto, koska se on moniaistista: esitykset rakentuvat useiden taiteiden lajien keinoin (ääni, valo, puvustus, lavastus, tila, teksti, näyttelijäntyö, ohjaus, muusikot…), ja se antaa kokemuksen ”aidosta” ja ”todellisesta” toisin kuin pelkkä teksti, koska esiintyjinä on elävät ihmiset.
Päätalo on kirjoittajana omaelämäkerturi. Hän on itse sanonut että on pyrkinyt mahdollisimman suureen autenttisuuteen. Taitavinkin dokumentti on tekijänsä tulkinta, ja niin ovat Päätalonkin romaanit. Joita suomalaiset lukevat todella mielellään.
Sofi Oksanen purkaa ja rakentaa uutta historiankirjoitusta, omalla tavallaan. Hänen menestyksensä raivaa kyllä samalla tietä suomalaiselle kirjallisuudelle maailmalla ja se on meidän kannaltamme erinomainen asia. Ei suomalaisten tarvitse yhtään hävetä omaa kieltään, omaa kulttuuriaan, eikä kirjallisuuttaan.
Häpeä on mielenkiintoinen veto, anonyymiltä joka sanoo että Päätalo ja Oksanen ovat toistensa vastakohtia ja kirjoittavat häpeästä. Päinvastoin. Kumpikin tulevat häpeänhäkistä ulos, koska kirjoittavat asioista joista on vaiettu, vaietaan.
**
Ja kun tuota häpeätä täällä nyt jankataan (tuossa yläpuolella oleva anonyymi). Niin kysynkin, kenen pitää nyt hävetä? Häpäisijöitä kyllä riittää, se on selvä, mutta mitä häpeää anonyymi tuossa tarkoittaa ja kenen häpeää se on?
Oikeassa olemisen pakkomielteestä kertoo enemmänkin, esim tämä väite: "Jos vanhemmat ovat auktoriteettinä ja ymmärtämättömyyttään murjoneet lapselle tärkeitä asioita tai kännätessään hylänneet heidät ei noista mielen kuopista paklaamalla selviä."
Haloo! Olen nähnyt alkoholistien lapsien selviävän ja rakentavan ihan hyvää elämää itselleen ja läheisilleen. Mutta tietenkin surkuttelu on helpointa, uhrin roolin ottaminen ja antaminen, silloinpa ei tartte ottaa vastuuta omasta elämästä, - eikä toisten.
Ei tässä pessimisti tartte olla, eikä erityisen optimistinen, kun voi myös olla myönteinen realisti. Jos haluaa.
Palaan tähän vielä tarkemmin, nyt on kiire korjaamolle, mutta en malta olla sanomatta, että häpeä on hirvittävän suuri voimavara!
PoistaIhminen, joka ei osaa hävetä, joka ei ole tuntenut häpeää, on narsisti tai psykopaatti - sanon tämän syvällä rintaäänellä.
Häpeä ansaitsisi uuden keskustelun. Tavallaan harmi, että ehdin aloittaa uudesta aiheesta ennen kuin luin tämän Hilun kommentin. Katsotaanpa, jos kirjoittaisin siitä seuraavaksi.
Häpeä on hyvä aihe, etenkin sinulle joka osaat sen alustaa hyvin, mieti rauhassa ja tee juttusi hyvin.
PoistaHäpeä on tunne joka sotketaan usein syyllisyyteen ja monta muutakin asiaa siihen sotkeutuu.
Se vielä, että minulla oli kerran Häpeä-sarja aivan ensimmäisessä blogissani, jonka olen poistanut.
PoistaLähden luultavasti itsestäni liikkeellä, ja tulen ehkä kertoneeksi jotakin, jonka olen jo kertonut. Mitään kovin selittävää tai asiapitoista tietoiskua ei ole odotettavissa - niiden kirjoittaminen on muiden juttu. Mutta siis aina nämä jutut ovat saaneet lihaa luitten ympärillä keskustelussa, mikä on tavoitteenikin.
"Häpeä on mielenkiintoinen veto, anonyymiltä joka sanoo että Päätalo ja Oksanen ovat toistensa vastakohtia ja kirjoittavat häpeästä. Päinvastoin. Kumpikin tulevat häpeänhäkistä ulos, koska kirjoittavat asioista joista on vaiettu, vaietaan."
PoistaVertauilu koski vain kirjoittajien persoonaa, hemkilöä. Heidän kirjallinen tuotanto toki on yhtenevä häpeän osalta.
Kaksi on itsessäni olevaa ominaisuutta, joita vastaan olen taistellut: ylpeys ja häpeä. Lapsena/nuorena oli pakko olla ne saatanallisen kalliit farkut, koska olimme köyhiä ja huonoja. Tietynlainen spennaus siitä on jäänyt, en pysty siihen rentouteen, jota haluaisin.
VastaaPoistaHäpeää ei tule aliarvioida, se on suomalaisuuden keskeisiä asioita. "mitä ne oikein minusta ajattelee"!- Paskat sillä mitään väliä ole, pahaa ajattelevat meni hyvin tai huonosti.
Jouko Turkka on kirjoittanut kaksi suomalaisen kirjallisuuden kärkijoukkoon kuuluvaa kirjaa: Häpeä ja Aiheita. Molemmisakin häpeä on mukana.
Pidättelen itseäni, etten kirjoittaisi tästä häpeä-aiheesta nyt mitään, vaikka jo sormi naputtaa melkein Rikunkin kommentista jotain. Otan sen seuraavaksi aiheeksi.
VastaaPoista