Siirtymävaiheessa

10.6. Taas se vaihe vuodesta, jolloin ei ole kummassakaan paikassa, ei kaupungissa, ei mökillä. Siirtymävaihe. Kouluaikanakin kesti pari viikkoa, ennen kuin lomalla oleennuin mökille, jonne olin kaivannut koko vuoden. Ja kun sitten kotiuduin taas sinne, oli elokuussa samanlainen ikävä siirtymä palata kaupunkiin.  Minusta ei ole ihanaa lähteä yhtäkkiä päähänpistosta minnekään. Haluan kypsytellä ajatusta rauhassa pari viikkoa ainakin. Minkäs minä perusluonteelleni voin. Härkä mikä härkä.

Parhaillaan olen ajamassa kaupunkihuushollia alas, tyhjentelemässä jenkkikaapin pakastelokeroa, jääkaappia, roskiksia, pakkailemassa vaatteita, laitteita, johtoja ja akkuja,  tekemässä hankintoja, uusia pattereita, hehkulamppuja, uusi uimapuku, johon kassa oli jättänyt varashälyttimen kiinni. En viitsinyt viedä pukua takaisin liikkeeseen, vaan poistin hälyttimen itse, jolloin yläosaan tuli pieni reikä.

Vietävää tavaraa riittää, vaikka mökillä on kaikki valmiina. Kylmältä mökiltä on nimittäin talveksi tuotava kaikki kuivaelintarvikkeetkin pois, samaten vaateet ja liinavaatteet. Muutoin niihin tarttuu tympeä kylmän talon haju, ja hiirien kosketus. Löydän usein kuolleen hiiren tiskialtaasta tai papanoita jääkaapin lokerosta, kun ensi kertaa menen mökille. Talviasuttavana mökkiä ei pidetä, koska sinne ei ole aurattua tietä, ja vedet on katkaistava putkivaurioiden estämiseksi.

Hiirenloukkuja en raatsi laittaa. Hirveä kuolema luontokappaleelle. Käärmekarkottimenkin ostin, ettei tarvitse niitä tappaa. Kukapa haluaisi kyitä pihalleen, paljaitten varpaittensa viereen luikertelemaan. Karkotin on metallipötkylä, joka toimii isoilla paristoilla. Se työnnetään maahan, ja se lähettää värinöitä ja äänisignaaleja 400 neliömetrin laajuiselle alueella. Näin käärmeet pysyvät poissa pihapiiristä.

Sanomalehti on jo kääntynyt mökille, eikä postiakaan enää ole tullut. Viime kesänähän postini ei kääntynyt, vaikka tein maksullisen ilmoituksen netissä. Laskut ja mm. mammografiakutsu menivät harakoille, kaupunkilaatikkoon. Kun soitin Suomen Posti Oyj:hin, puhelinneiti väitti ystävällisellä äänellä, että kyllä teidän väliaikainen osoitteenmuutoksenne on tullut perille ja posti on käännetty kesäpaikkaan. Kävi sitten ilmi, että ei postityttö ollutkaan lukutaitoinen eikä kääntänyt postiani, vaan oli jakanut sen edelleen kaupunkiin. Aloin saada ukaaseja maksamattomista laskuista, ja ilmainen mammografiatarkastus meni sivu suun. Jännityksellä odotan, minne postini tänä kesänä kannetaan. Maksu kääntämisestä oli yli 20 euroa. Se on aina kelvannut.

11.6.  Minusta on muuten hullua, että johtajat ja isorikkaat ilmoittavat lehdessä nyt osallistuvansa valtakunnallisiin säästötalkoisin. Hehän ovat veroillaan jo maksaneet osuutensa kymmeneenkin kertaan, ja jos lisää halutaan, korotettakoon sitten veroprosenttia sieltä yläpäästä ja pidettäköön ne kädet taskussa ja almut salassa. Ei demokraattisen yhteiskunnan pidä perustua talkoohenkeen ja hyväntekeväisyyteen.

Hyväntekeväisyys on aina ollut itse perkeleestä ja tekopyhyyden suurin ruumiillistuma. Se ylläpitää vääristyneitä rakenteita kaikkialla, missä sitä harjoitetaan eikä näin lopeta köyhyyttä mistään.

(Valokuva Iines)

Sähkömiehen estetiikka

7.6. Kävin katsomassa mökillä, joko sähkötyöt on tehty. Jokseenkin neljäkymmentäkolme vuotta vanha pääkytkinkotelo ja johtosysteemi uusittiin sähköjen katkettua. Kotelon pohja oli hapertunut olemattomaksi. Jo kauaksi näin, taloa lähestyessäni, että tehty on. Ei sitä voinut olla huomaamatta. Jumalaton valkoinen mötikkä kahden raakalaudan päällä keskellä pihan kauniisti harmaantunutta sähköpylvästä. Nyt katseeni osuu koko ajan rakennelmaan, ohi kukkivan perennapenkinkin. Entinen mötikkä oli pieni ja maalamaton metallikotelo, maisemaan ja pylvääseen sulautuva.

Miten joku voi pykätä jotain  noin rumaa näkösälle! Missä on sähkömiehen esteettinen silmä? Jos sähkömiehenä olisi nainen, tummoista pykäystä ei ikinä nähtäisi. Sitä ei nyt peitä kauniilla köynnökselläkään, koska se on sähkölaite, ja pylvään juurta ei saa kastella työkseen.

Vaan, heureka! Tuon ympärillehän voisi itse naulata kuluneesta harmaasta laudasta pienen kopin, siis linnunpönttötyylisen neliön, jonka sisään härveli jää. Eihän naulaaminen ole vaikeaa, ja minulla on akkukäyttöinen ruuvinväänninkin. Kunhan vain löydän jostain ohutta harmaata lautaa, niin kokeilen tai kysyn putkimieheltä, kun hän tulee asentamaan uuden alapesusuihkun. - Piree, niin kuin putkimiesharjoittelija täällä kaupungissa nimitti uutta alasuihkua.

8.6.  Myös yksi maankaivu-urakoitsija on estetiikasta piittaamaton roiskija. Tilasin häneltä rantatien kunnostuksen, jotta sinne saadaan traktorilla ajettua laiturin  laudat.  Tie kulkee peltojen läpi, ja sen reunalla on viehättävää pusikkoa ja lepikkoa, entistä merenpohjaa, paikoin vetistä. Tien päähän piti tulla pieni levennys, kääntöpaikka ajoneuvolle.

Tulihan se kääntöpaikka sinne, mutta millä hinnalla. Menetetyn luonnonmaiseman hinnalla. Klunssin molemmin puolin oli ammottavat repaleiset hiekkakuopat, ja isoja kiviä oli heitelty sinne tänne. Muutama pienempi puu oli mennyt nurin, ja makasi niillä sijoillaan raiskatun näköisenä. Vaan salaoja tien reunalla oli hyvä, syvä ja tie alkoi kuivahtaa. Pian ojassa uiskenteli sorsaperhe.

Onhan se niinkin, että luonto korjaa pahimmankin raiskaajan jäljet. Tosin tähän voi kulua kokonaisen sukupolven ikä. Tänä keväänä katselin kauhistuneena mökkitien molemmin puolin laajoja avohakkuita. Tuli epätodellinen olo, ja hetken verran en tiennyt, missä olin, en tunnistanut maisemaa, joka oli kuin toisen maailmansodan jäljiltä. Ajoin sumussa, aivot lakkasivat tuottamasta ajatuksia. Sumu päättyi vasta, kun näin tutun tienviitan, joka tosin näytti oudoille oville, tuntemattomaan, halki pommitetun maiseman. Viitta oli lisäksi vinossa.

On tullut maanomistajille ilmeisesti rahantarve. Ellei olisi lama, sanoisin, että tyttärelle on otettu metsästä mersurahat. Nyt en sano, sillä kaipa lama maaseudun asukkejakin koettelee.

Miksi vihreät eivät muuten koskaan puutu kotimaisen maiseman raiskaukseen? Aina ollaan vain öljynporauslautoilla tai estämässä ydinvoimalaraivausta. Itse maisemansuojelusta esteettisenä arvona ei koskaan sanota sanaakaan. Kuten vaikka tuulivoimaloiden maisematuhoista. Minä voisin köyttää itseni metsän puuhun, joka on merkitty kaadettavaksi. Ja nimenomaan sen puun takia.

Joskus herää epäily, että vihreät eivät tunne metsää metsänä. Suurin osa vihreistähän asuu Helsingissä. Sieltä käsin  ei huomaa kuin valtion taloudelliset hankkeet. Minä panisin kaikki vihreät kolmen viikon erämaaretkelle ilman kummempia välineitä, Ville Niinistön johdolla.

(Maalaus, Fedor Shapaev 1927,
Ruma kuva, Iines 2015)

Minä lähden Pohjois-Karjalaan!

Pohjois-Karjalan nuoret vihreät esittävät puoluekokousaloitteessaan, että Suomen lipun häpäisemisestä ei pitäisi rangaista. Puoluesihteeri Lasse Miettisen mukaan rangaistavuuden poistaminen liittyy sananvapauteen. Suomen lipun häpäisyn sallimisen ohella Pohjois-Karjalan nuoret esittävät uskonrauhan rikkomisen, uskonnonharjoituksen estämisen ja hautarauhan rikkomisen kieltojen kumoamista. 

Mielenkiintoinen esitys. Olen itsekin innokas sanan- ja ilmaisuvapauden kannattaja. On hyväksyttävää kuljettaa jättihäpyä pitkin Helsingin katuja, jos on taiteilija. Jos on sen sijaan vain kylähullu, poliisi tulee ottamaan hävyn parempaan talteen.  Mannerheimiakin saa pilkata, jos on elokuvan tekijä, tai Jeesusta, mutta tässä pitää olla tarkkana, sillä syyte jumalanpilkasta voi joskus napsahtaa - viittaan Hannu Salamaan. Jos sen sijaan on tavallinen  anarkomarko, poliisi ottaa huutelijan  tai jumalanpilkkaajan heti kiinni. 

Nyt pitää saada ilmaista itseään vapaasti sanoin, teoin, välinein, esittävät nämä riuskat pohjoiskarjalaiset nuoret kokoukselleen. Kuka sanoikaan, että vihreitä on vain Kallion kulttuurikuplassa?

Ja kuka voisikaan olla eri mieltä? Lippuhan on vain pala kangasta, ja jumalia ei ole. Kun ihminen kuolee, hän lakkaa olemasta ja maatuu. Miksi ruumiinjäänteiden paikan tulisi olla pyhä? Miksei siihen voisi vaikka kusaista, jos kerran tahtoo? 

Nyt kaikki samanmieliset, lähdetään  Pohjois-Karjalaan tukemaan näitä reippaita nuoria!