Ruumiin joutilaisuus

Muuan anonyymi epäili edellisessä blogikeskustelussa, että "Täällä on näemmä liikkeellä taas "vapaapäiväläisiä" työnantajan ajalla."

Täytyy myöntää, että keskustelu kävi aika pirteästi kesken parhainta työaikaa, aamupäivää, jolloin ihminen on jo selkeästi hereillä muttei vielä väsynyt - kenties hän on jopa vähän innoissaan tulevasta päivästä ja sen mahdollisista riemuista ja haasteista. Sitä en tiedä, moniko kirjoitti työantajan piikkiin, moniko omaansa. Lukijamittari kuitenkin kertoo jotakin virtuaaliliikehdintää tarkkailevalle viestinnällisesti uteliaalle ihmiselle.

Mittari siis kertoo, että täällä käydään Korson* poliisista, Suomen valtiovarainministeriöstä, eri kaupunkien yliopistoista, valtion ja kaupungin laitoksista, eduskunnasta ja nimeltä mainitsemattomista tutuista yrityksistä, puhumattakaan pienyrityksistä.

Tämän täytyy tietenkin merkitä sitä, että väki on liikkeellä työnantajan päätteillä, käyttäen työaikaa luppoaikanaan. Jos vielä luo silmäyksen siihen, minkä perässä tänne tullaan, se ei suinkaan aina ole tiukka asiahaku tai hinku Iineksen sanan äärelle, vaan ihan sieltä pääkallon paikaltakin tullaan ison takapuolen, naiset pillu paljaana ja kapea hame hyväily -hakujen perässä. Kautta aikojen suosituin haku blogissani on nuorta lihaa, ja etenkin työpaikkahakuna. Keskellä kirkkainta vireintä työaikaa haetaan innoitusta nähtävästi elämän perusarvoista, siitä, mikä maailmaa pyörittää.

Anteeksi annettavia työpaikkahakuja ovat mielestäni ahdistuneet terveyshaut, kuten vaikka elohiiri silmässä, värinä niskassa, korkea alapaine tai kahvi ja huimaus. Senkin kyllä annoin anteeksi, kun eräästä korkean tahon laskentatoimen yrityksestä tultiin blogiini kirjanpidon alkeet -haun perässä - tarkkaa sanamuotoa en muista. (Muistini mukaan tuo haku oli valtiovarainministeriön, mutta en kirjaa sitä tähän, koska en ole varma. Muistini on hatara omien blogikirjoitusteni suhteen, kuten anonyymit tietävät.)

Olen itsekin koulussa surffaillut netissä joskus oppitunnilla. Kerran harrastin jopa kyseenalaista nettierotiikkaa, kun opiskelijat kirjoittivat itsenäisluonteisia projektitehtäviään, eikä minulla ollut mitään tekemistä. Muuan keskustelupalstan verbaalikkomies puki minut tiukkaan punaiseen lateksihaalariin ja pani laskemaan pulkalla mäkeä pylly siukuen. Muuta ei kuulemma tarvittu. Minähän laskin. Kun opiskelija tuli näyttämään paperiaan, pienensin sivun alapalkkiin - tämän taidon olin oppinut oppilailta - ja katsoin häntä ehkä hieman sumein silmin, mutta täysin hetkessä kiinni. Tämä oli sitä aikaa, jolloin olin löytänyt netin ja kokeilin kaikki mahdolliset asiat, kuten uteliaat kai tekevät.

En osaa siis sanoa, onko työaikana surffailu pois työnantajalta, sillä jonkin verran joutilasta aikaa töissä aina on. Kun katsoo mitä tahansa työtehtävää ulkopuolelta, tuntuu kuin se olisi löysää täynnä ja työntekijä vetkuttelisi tahallaan. On myös niin, että ihminen haaveilee pitkin päivää silmät avoinna muita petkuttaen, katsellen muka tilikirjaa tai puhuvaa esimiestä tai mitä milloinkin. Nettisurffauskin on haaveilua, itseen uppoamista, hetki yksityisyyttä, joka on tarpeen, jotta jaksaa työtehtäviä. Sitä paitsi näpytellessään koneella ihminen näyttää työhön uponneelta. Minä tiedän tämän.

Vielä yksi asia - joutilaat ja kiireettömät ihmiset, haaveilijat ja surffailijat ovat ihastuttavia kanssaeläjiä. Sellaisen ottaisin mukaani autiolle saarelle.

( Ivan Gontjarov, Oblomov, kansikuvassa Ilja Repinin maalaus säveltäjä Modest Musorgskista )

* nimi muut.

Palaa pääskysen lailla

Minusta tuntuu, että Tuomas on jäänyt yhtä yksin kuin minä. En ole vielä varma, kuoleeko Ainokin, hänen lapsensa, joka alkuun turhaan odotti äitiä palaavaksi ja huusi hänen nimeään unissaan. Luulen kyllä, että Ainokin kuolee, koska takakannessa sanotaan, että lastenhuoneen verhot syttyvät tuleen ja nuket jäävät odottamaan leikittäjäänsä. Kirjassa palaa-verbi saa sfäärisiä merkityksiä, äiti ei palaa mutta verhot palavat ja mitä luultavimmin Aino.

Onneksi on tämä Pääskynen, Markku Pääskynen, joka on kirjoittanut Enkelten kirjan. Kuvitelkaa - enkelten kirja, ei enkelien. Olen lohdutettu jo tästä monikon genetiivistä. Ja kuvitelkaa vielä, että pääskynen, pääskynen, ei varis. Minulla oli kerran naapuri, Tarja Varis, joka soitti ovikelloani ja tuli esittäytymään, päivää, olen uusi naapurinne, Tarja Varis. Ymmärtäähän sen, Pohjois-Karjalasta, rajanpinnasta ja maaseudulta, jossa naapuruus merkitsee ystävyyttä. Satakunnassa ei merkitse, mutta sitä Varis vielä ei tiennyt.

Olen sivulla 55, ja odotan jonkinasteisella kasvavalla kiihkolla, miten Tuomaksen ja Okon tapaaminen sujuu. Okko on se kiltti ja hiljainen poika, jota Tuomas lapsena löi ja jonka kaulaan hän eräällä välitunnilla kun kukaan ei ollut näkemässä tarttui peukalolla ja etusormella ja väänsi. Tuomas oli Pääskysen mukaan suunnitellut iskuaan jo kauan, joten ei siis ihme, että Okko alkoikin ulista. Tuomas jätti Okon maahan itkemään.

Pääskynen jättää usein pilkut pois lauseiden rajalta, ja huomaan, että minuun on jo tarttunut tämä tyyli - saan lisäillä pilkkuja tähän tekstiin jälkikäteen. Niin on voimakas Pääskysen lento. Ehkä on vain hyvä, että työssäni laistin usein pilkkusääntöjen opettamisen, sanoin keväisin, että hups, emme ehtineet pilkkuihin asti. Kun ne opetin, tunsin itseni hyväksi opettajaksi, olin varma puhuessani, pilkut toivat ryhtiä olemukseeni. Muutoin minulle sopii, että pilkku merkitään sinne missä on ajatuksen taukoa - näinhän ei saisi tehdä koska Suomessa ei ole loogista pilkutusta vaan kieliopillinen pilkutus - tai jätetään merkitsemättä, jos tahdotaan lukijan ajattelevan kokonaisuuksia pätkien sijaan. Minua kuitenkin sävähdyttää, jos huomaan kirjoittajan osaavan pilkkusäännöt, vaikkapa sen, että rinnasteisten alistussivulauseitten väliin ei tule pilkkua. Yleensä on kuitenkin niin, että jos tehdään pilkkuvirhe, se on pilkun poisjättö, ei liikapilkutus.

Jos nyt käy niin, että Aino kuolee, olen lohduton, mutta lohdutettu. Palan ja palaan. Kuolemasta nousee elämä. Enkelit ovat, vaikka elämä on helvetti. Vastakohdat ovat yhtaikaa läsnä, kuin antiikin draamassa. Ja tämän kaiken sanon, kun olen vasta sivulla 55. Mitä kaikkea sanon, kun olen lukenut kaiken kirjasta, joka on miehen, siis ihmisen, selviytymistarina?

Nyt sanon vielä sen, että hyvä kun on pääskysiä eikä vain variksia. Minä en enää jaksa sitä vittukieltä enkä raakaa väkivaltaa enkä sitä, ettei ojanpohjalta nähdä tähtiä muuta kuin silloin kun joku on vetänyt turpaan.

(Piirroskuva: Sielun veljien Peltirumpu-levyn kansi)

Tehtävä

Olin yhden jälkeen matkalla hammaslääkäriin, autolla tiheässä sateessa, kun huomasin tiellä rivitalojen edessä naisen. Hänen vieressään keskellä kävelytietä oli valtava määrä isoja matkalaukkuja ja laukunsiirtoteline, parikin.

Säälin sateessa kastuvaa naista, joka odotti ilmeisesti tilausbussia tai muuta autoa, jossa muut jo olivat, ja nainen oli jäänyt vain laukunvahdiksi. Arvelin bussin tulevan pian, ja porukan nostavan yhdessä ryhmäläisten laukut autoon. Nainen oli hyvin laiha ja pitkä, ja hänellä oli pipo hupun alla ja pitkä tumma takki. Hän katsoi koko ajan maahan, ehkä suojasi kasvojaan sateelta.


Kun tunnin kuluttua tulin takaisin hammaslääkäristä - marketissakin olin ehtinyt käydä - laukut olivat edelleen siellä, kaatosateessa, mutta olivat yllättäen siirtyneet tien yli, vastapäätä entistä paikkaa, kaikki arviolta parikymmentä valtavaa pakaasia. Ja mikä erikoista, nainen näytti raahaavan niitä kolmanteen paikkaan, vetäen yhtä perässään. Minun oli pakko pysähtyä tien viereen ja kuvata nainen.

Hetkeäkään en ajatellut, että hänellä on hätä, ja että pitäisi soittaa hätäkeskukseen, vaan ajattelin, että hänellä on Tehtävä. Hänellä täytyi olla myös Säkenöivä Voima, sillä miten laiha hontelo nainen muutoin jaksaisi siirrellä valtavia pakaaseja tihenevässä sateessa? Sitäkin mietin pysäytetyssä autossani, että naisen on täytynyt käyttää paljon aikaa laukkujen pakkaamiseen. Niissä oli ehkä hänen koko maallinen omaisuutensa. Kenties hän on käyttänyt tehtävän esivalmisteluun koko yön ja aamun. Hieman mietin, että jos sittenkin menisin kysymään, tarvitseeko nainen apua, mutta en mennyt, sillä ajattelin, että hänellä on oikeus suorittaa tehtävänsä - Tehtävä voi häiriintyä ja kaikki menee pieleen, nainen romahtaa ja palaa sateeseen ja hämärään ja menettää voimat siirtää laukut kotiin, sillä onhan hänellä koti, josssain.

Mitä sinä arvelet, mistä oli kyse? Mikä tarina tässä on? Minua tapaus kiehtoo ja tunnen myös syyllisyyttä siitä, että istuin sisällä autossa hammas sievästi paikattuna lämmin leipäpussi ja iltapäivälehti korissa. Toisaalta mietin aivan proosallisesti, että miksi emme anna hullujen olla hulluja, miksi koetamme tehdä heistä kaltaisiamme. Kenties naisella oli hyvä olla ja olisi ollut itsekästä mennä lespaamaan, että voinko auttaa, koska olen hyvä ihminen.

(PS Alimmasta kuvasta näkyy parhaiten koko valtava laukkumäärä, jota nainen yksin hoiteli. Muissa kuvissa laukut olivat kahdessa paikassa, jakaantuneina, kun nainen siirteli niitä paikasta toiseen, edestakaisin.)


(Valokuvat Iines 15.9.)