Oikein hyvää Pyhän Yrjön päivää, Maailman kirjan päivää, Kirjan ja ruusun päivää ja kaikkien maailman partiolaisten päivää!
Ei silti, ettei ihminen lukisi joka päivä, ainakin jotakin. Väliä ei ole, lukeeko paperikirjaa vai nettitekstiä. Tärkeintä on kuitenkin hyvä lukutaito, ja sehän kertyy lukemalla paljon, kaikkea. Ei se mene ollenkaan niin, että lapselle on työnnettävä käteen jokin klassikko mahdollisimman varhain. Eikä niin, että äidinkielenopettaja pakkoluettaa sen Kalevalan tai Seitsemän veljeksen, vaikka hyvää se nykyajan kakaroille tekisi.
Meikäläisen luku-urakka alkoi kotoa, äidin Kotiliesistä, ja takakannen Kieku ja Kaiku -sarjakuvan katselusta. Isällä oli tomistossaan Apu-lehtiä ja Linen Blank -paperiarkkinipun alla Kalle-lehti. Laatikosta löytyi myös Tosca-karamellipussi, josta meillä lapsilla ei ollut tietoa eikä nähtävästi jakoa.
Joka tapauksessa perehdyin melko varhain näiden lehtien maailmaan Tosca-karkkia imeskellen ja yllätin vanhempani lukemalla sisarelleni valittuja lehtiartikkeleita suoraan ja ilmeisen sujuvasti. Koulussa salasin lukutaitoni opettajalta, ja tavasin muiden mukana, vaikka Hauhtosen Sakari ja Lahtisen Tapani lukea paukuttivat suoraan.
Kun sitten kerran keksittiin opettajan johdolla runoa taululle, hän kirjoitti taululle säkeen AU-RIN-KO PAIS-TAA JA LÄM-MIT-TÄÄ ja pyysi meitä keksimään siihen seuraavan säkeen. PÄÄS-KY-SET LEN-TÄÄ JA SUO-MEEN JÄÄ kuiskasin minä. Hyvä! hihkaisi opettaja ja suurin piirtein tästä alkaen rohkaistuin lukemaan suoraan, ensimmäisestä kehusta.
Tällä hetkellä kirjojen lukeminen tuntuu välistä työläältä. Netti ja somemaailma on selvästi tehnyt minusta keskittymiskyvyttömämmän. En tahdo viitsiä lukea hyvääkään kirjaa loppuun, kun jo pitää tarkistella, mitä Ukrainassa on tapahtunut ja joko Putin pommittaa Helsinkiä.
Viimeksi luovutin Iida Rauman Hävityksen hieman yli puolenvälin, vaikka se oli hyvä, oikein hyvä. Erikoisesti huomaan hävinneeni kiinnostuksessa fiktioon, ihan kuin netin trollit olisivat saaneet minulle väsymisen kaikkeen keksittyyn pidempään tarinaan. Janoan eniten faktaa, omaelämäkertaa, totuudellisia teoksia, tietoa.
Netti ei taida tehdä hyvää lastenkaan lukuharrastukselle. Kirjan ja ruusun päivän teemana pitäisi olla jokin netistä vieroittamisteema. Kännykät kieltoon oppitunneilla, oppikirjat palautettakoon joka tunnille ja tietokoneet vain erillisiin tietokoneluokkiin, joista voi tarvittaessa käydä hakemassa tietoa. Opettajat siis takaisin kateederille ja mukulat kuunnelkoot, kun opettaja puhuu ja kysyy ja keskusteluttaa.
Myös käsin kirjoittamista pitäisi jatkaa. On todettu, että käsin kirjoittamisesta luopuminen tylsistyttää joitakin aivotoimintoja, tai ainakin niin, että käsin kirjoittaminen virkistää aivoja. Pahaa teki jo se, kun kaunokirjoitusta muutettiin tekstaustyyliseksi, mekaaniseksi. Mitä tapahtuu, jos kyberisku tuhoaa koko tietojärjestelmän, niin ettei koneilla voi kirjoittaa? Kuka osaa enää kirjoittaa kynällä?
Eläköön siis kirjan ja ruusun päivä! Työnnetäköön nyt ensiksi paperikirjat lasten ja oppilaitten käsiin. Mitä päivän nimeen tulee, muuttaisin sen kyllä mieluusti Kirjan ja kynän päiväksi.
Mainittakoon lopuksi, että itselläni on eniten avoinna nyt lähinnä harrastuspohjaisia kirjoja, Lasse J. Laineen Suomen linnut ja Markus Varesvuon (etc.) Lintukuvauksen käsikirja. Viimeksi luin ja katselin Pikkukaungin erään tunnetun valokuvauksen harrastajan valokuvakirjaa, hänen ottamiaan kuvia kaupungin historiasta alkaen viime vuosisadan alusta. Jaksoin koko ison teoksen alusta loppuun. Siis katsoa kuvat ja lukea paloja sieltä ja täältä.
(Maalaus, Pyhä Yrjö, Raphael)
