Rauhallista Pääsiäistä!
En lupaa vaieta pyhien ajaksi, vaan kirjoitan jos ja kun siltä tuntuu ja aikaa on.
Eilen katselin televisiosta upean elokuvan Kristuksen kärsimyskertomus, jonka on ohjannut katolinen Mel Gibson. Elokuvaa on nimitetty sadomasokistiseksi versioksi, ja sitä se kyllä olikin. Tosin tapahtumat ovat oikeastikin ehkä tapahtuneet juuri noin raa'asti.
Musiikkilistalla on Bachin Matteuspassiota ja Mozartin Requiemia, koska minusta on yksinkertaisesti puhuttelevaa eläytyä juhlapäiviin, jotka kohottavat arjen yläpuolelle. Uuden testamentin evankeliumit ovat maailmankirjallisuuden mestariteoksia, ja nuo mainitut sävellykset musiikin ajattomia helmiä, joita kuuntelee muulloinkin.
Pyhiksi pitää hakea vielä pari suklaamunaa! Ja soi minulla välillä Novakin...
Onpas siinä veikeän kuvaukselliset tipuset.
VastaaPoistaRauhallista pääsiäistä sinullekin.
Ensin oli upeaa tekstiä, mutta sitten meni... Piste ilman suklaamunia olisi ollut paras loppulause.
VastaaPoistaKohottavaa Pääsiäistä musiikin ja suklaamunien parissa. Minä söin jo
VastaaPoistaomani, lapsemielisenä en malttanut säästää Pääsiäiseen asti :)
Pääsiäisen jatkumoa vaan edelleen. Ai että olisi pitänyt sanoa pitää vielä hakea pari eikä pitää vielä hakea pari suklaamunaa? Noh, tämä ei ole minun tilanteeni, sillä minulla on aina viinipullo(ja) jemmassa, koska en ole tuurijuoppo, joka juo kerralla varaston kuiviin.
VastaaPoistaTuosta katsomastani elokuvasta Kristuksen kärsimysnäytelmä vielä sananen. Nimittäin blogikierroksella huomasin, että aika moni ei ole voinut katsoa elokuvaa sen raakuuksien takia, kun sen sijaan on voitu katsoa kiinalaisten naisten silpomisesta kertova dokumentti.
Kyllä minäkin suljin silmäni välillä, mutta jotenkin katsominen oli kuitenkin intensiivistä, koska tajusin väkivallan olevan todellista, tämän päivänkin maailmassa. Sitä tapahtuu kaiken aikaa. Mitä siitä tulee, jos kaikki sulkevat silmänsä?
Ja jotenkin elokuva puhutteli enemmän kuin perinteisen sokeroidut ja hymistelevät tulkinnat. Oikeastaan ensimmäsitä kertaa näin Jeesuksen ihmisenä, historiallisena hahmona, joka todella on kokenut tuon kaiken.
Rauhallista pääsiäistä sinullekin, Iines!
VastaaPoistaGrazie, Sari! Buono Pasqua!
VastaaPoistaHyvää pääsiäistä!
VastaaPoistaiines
VastaaPoista"Kyllä minäkin suljin silmäni välillä, mutta jotenkin katsominen oli kuitenkin intensiivistä, koska tajusin väkivallan olevan todellista, tämän päivänkin maailmassa. Sitä tapahtuu kaiken aikaa. Mitä siitä tulee, jos kaikki sulkevat silmänsä?"
***
Mitä ihmettä sinä nyt lopulta oikein tajusit?
Ja mitä ne - kuten esimerkiksi minä - ehkä tekopyhästi kielsivät, kun eivät katsoneet tuota filmiä kuin sieltä täältä valikoiden (toiselta kanavalta tuli sitäpaitsi kiinnostavampaakin katseltavaa klo: 22-24 - kirjoitan siitä(kin) kohtapuoliin), koska tiesin etukäteen elokuvan tarkoituksellisen shokeeraavan "verta ja suolenpätkiä" tyylin?
Kiinalaisten silpomisesta en myöskään ryhtynyt nautiskelemaan. Uskon kyllä vähemmälläkin, että silpominen sattuu...
Jos jotkut silti mieluummin ovat katsoneet sen mutta eivät Gibsonia, myönnän kyllä kritiikkisi ja ihmettelysi oikeutuksen siinä suhteessa.
Sitäpaitsi televisiosta tulee nykyään aivan älytön määrä väkivaltaa tätä nykyä, ja se on myös melkoisen suosittua katseltavaa.
Sopii toki kysyä, mistä tämä asiaintila kertoo psykososiaalisesti?
Onko kyseessä ihmisten kokemuksellisten tarpeitten ja halujen mahdollisesta "autioitumisesta" - aivan kuten pornografian pakonomaisen vahtaamisen kyseessä ollen.
Pornografialla "leikittely" erootikan ehdoilla on sitten kokonaan asia erikseen...eikö vain?
*
Toisaalta - kyllä sinunkin kommentistasi haiskahtaa läpi jonkinlainen tekopyhä besserwissermäisyys - ikäänkuin näistä asioista ei voisi ja pitäisi keskustella aivan toisella tasolla ja kontekstissa kuin jonkun sinänsä kunnianhimoisen mutta antisemitistisen elokuvantekijän verikekkerimässäilyn pohjalta.
Sitäpaitsi juutalaiset eivät murhanneet Kristusta vaan poliittisen kapinoitsijan.
Jeesus itse ilmaisi tämän sanoessaan: "He eivät tiedä, mitä tekevät".
Lue esimerkiksi Petri Järveläisen, Terho Pursiaisen ja minun blogissani viime aikoina käytyjä ja jatkuvasti käytävää keskustelua aiheesta, niin löydät hieman toisenlaisiakin perspektiivejä asiaan.
(En tiedä - ehkä luetkin...?)
*
Miksi lähteä moralistisen taivastelun tielle, kun järkeäkin on lupa käyttää...(mutta minut tuntien? voit arvata, etten ole yksipuolisesti vain tätä mieltä).
*
Yhdessä asiassa Gibsonin pointti kyllä puree ja siinä lähestyn sinun mielipidettäsi.
Hän ilmeisesti halusi todellakin näyttää Jeesuksen kidutuksen ja kuoleman niin kauhistuttavana kuin se jopa saattoi todellisuudessa tapahtua - ja hieman rankemminkin, jotta emme tuudittautuisi liiaksi utuiseen hengellisyyteen.
Mutta Pääsiäisen sanoma on kahtiajakoinen - a) kauhistuttava kärsimys ja kuolema päättyy lauantain vaihtuessa sunnuntaiksi ortodoksisen kirkon b) suureen ylistykseen: "Kristus nousi kuolleista, totisesti nousi", mitä fraasia sitten toistetaan puolen yön jälkeen alkavassa kulkueessa ja yöpalvelun aikana kymmeniä kertoja.
"Kuolemalla kuoleman voitti"
Kärsimys, kuolema ja paholainen tekivät kaikkensa: Jeesus runneltiin raajarikoksi ja tapettiin - mutta hän voitti Saatanan=kuoleman juuri tämän kauhistuttavan kärsimyksen kautta: "victor quia victima" ("voittaja koska on uhri" - hieman kökkö käännös) kuten taisi kirjoittaa luterilainen dogmaatikko Pöhlman.
Tietysti tämä on mysteeri, mutta eihän kyse olisi uskonnosta, jos usko, toivo ja rakkaus olisivat selitettävissä pelkästään rationaalisesti.
Terho Pursiainen, joka käyttää väitöskirjassaan määritelmää "rationaalinen rakkaus", on toki eräin osin oikeassa argumentaatiossaan, mutta mitä uskon, toivon ja rakkauden ytimeen emotionaalisesti "merkityksellisinä" kokemuksina tulee, niiden rationaalistaja on aina vaarassa ajautua kauas paitsi kristillisyydestä myös ihmisen luonnollisesta fenomenologiasta.
Onko Pursiaisesta tullut huipputerävästi ajatteleva kone - ellei peräti 'de La Mettrie'n 'Ihmiskone'!
*
Hyvvee Piesiäistä!
Oletteko muuten koskaan ajatelleet sitä, että sen Rooman nimissä Pilateuksen vapauttaman tuomitun nimi oli Jeesus Barabbas?
VastaaPoistaRasasen paatoksellisen pääsiäissaarnan jälkeen on vaikea kommentoida mitään.
VastaaPoistaRaunossahan kiteytyy esimerkillisen elävästi Saarnaajan sanat: "Mikä tietoa lisää, se tuskaa lisää."
Jatko taisi olla että, "ja missä on paljon viisautta, siellä on myös paljon surua."
Käytiin aikoinaan katsomassa työporukan kera ihan elokuvissa Gibsonin Passio. Ja vaikka elokuvaa parjataankin väkivallan sinfoniaksi ja verellä mässäilyksi, niin siitä huolimatta ko. elokuva oli koskettava ja hieno kokemus.
Verrattuna esim. suuren rahan klassikoihin: Mies Nasaretista (Pääosassa M. v. Sydow) ja elokuvaan Kuningasten kuningas, Gibsonin Jeesus on elävä ihminen, kipua tunteva ja inhimillinen.
M. sydowin Jeesus oli yhtä kankea, epäuskottava ja koskettava kuin Henry Theel Köyhässä laulajassa. Siis täydellinen puupökkelö.
Lisäksi Gibson käyttää elokuvassaan muinaista arameaa ja latinan kieltä, joka tuo elokuvaan syvyyttä, uskottavuutta ja aitoutta.
Myös Passion androgyyni Saatana on hieno hahmo; monikasvoinen kuten paha yleensä on...
Gibson voi olla henkilönä pelle ja hänen antisemitistiset kohellukset eivät suuresti mieltämme ylennä.
Mutta elokuvana Passio on hieno, ylilyönneistään huolimatta.
Iinekselle hyvää pääsiäistä ja meille kaikille rauhaa Kristuksen nimessä ja veressä...
Amen.
Kiitos pääsiäistoivotuksista. Aurinkoisia pyhäpäiviä!
VastaaPoistaRR, olet oikeassa, kun arvostelet tätä kommenttiani: tajusin väkivallan olevan todellista, tämän päivänkin maailmassa.
Se onkin äärimmäisen naivi, kuin kymmenvuotiaan kirkassilmän päiväkirjasta. Muutenkin koko postauksesta tuli jostain syystä liian puhtoinen ollakseen ominta omaani. Tekopyhyys on ilmeinen, ja pahoittelen sitä.
Oikeasti minun olisi pitänyt sanoa siis, että tajusin ohjaajan väkivallankäytön motiivin, sillä tietenkään en ole niin typerä, että tämä elokuva vasta olisi "avannut silmäni" näkemään sen, että ihmiskunta ei koskaan pääse eroon väkivallasta.
Catuluxille se, että nimenomaan tuo muinainen aramean kieli oli se lumo, joka sai minut katsomaan ja kuuntelemaan herkeämättä, alun sadunomaisen visuaalisen ympäristön lisäksi.
Jeesus Barabbas. Siinä on mukava särmä.
Buona Pasqua!
VastaaPoistaKirjoitin silloin Gibsonin leffan ilmestyessä aiheesta, joten voin tässä sopivasti autoreferoida silloisia mietteitäni;
kirjoitin silloin, etten aio katsoa Gibsonin elokuvaa, mutta en tosin siksi, että pelkäisin siinä olevaa väkivaltaa. En halua nähdä sitä siksi, että pelkään, että väkivalta ei tee minuun mitään vaikutusta.
Kun poikani oli pieni, hän vahingossa näki uutisten kuvia Sarajevon pommituksista. Hän säikähti kovin, mutta sanoi sitten: "tuo ei ole verta, se on ketsuppia; jos se olis verta se sattuis liian paljon".
Pahoin pelkään, että näkisin Gibsoninkin elokuvassa vain ketsuppia.
Tuossa kuva, jota käytin silloisen blogipostaukseni kuvituksena.
http://seishonagon.blog.excite.it/img/Unkempt3.jpg
Jeesus Barabbas. Siinä on mukava särmä.
VastaaPoistaBarabbas on arameaa ja tarkoittaa isän poikaa.
Minä en katso edes sotaleffoja. Koska tiedän että väkivaltaa on ja monenlaista, minun ei tarvitse nähdä sitä.
VastaaPoistaIhan ikiomat painajaiset riittävät.
En tiedä miten naivia tämä nyt sitten on. En usko että väkivalta on myöskään mihinkään katoamassa, katsoin minä sitten fiktiivistä tai todellista väkivaltaa telkkarista tai en.
Olin Vietnamin sodan aikaan Amerikassa ja siellä oli kaikilla telkkari, useilla vielä väri-TV. Tajusin niistä uutis-pätkistä ekan kerran että nuo ihmiset siellä viidakossa kuolevat oikeasti.
Samoin tajusi rauhanliike, kaikki äidit ja isät ja tädit ja sedät ja isoäidit, koko sotilaiden suuri suku.
Sen jälkeen Jenkit eivät ole antaneet reporttereidensa resuta enää missä sattuu.
Barabbas on arameaa ja tarkoittaa isän poikaa.
VastaaPoistaJahas, siinä meni minun särmäni. :)
Ripsa, väkivalta on ja psyy, varmemmin kuin ehkä mikään muu maailmassa. Uskon, että lopulta paha voi voittaa hyvän, koska pahalla on tehokkaammat aseet hallussaan; hyvä on voimaton taistelussa.
Jos on nähnyt läheltä väkivaltaa, ei voi ehkä katsoa sitä enää. Esimerkiksi sodan nähnyt äitini ei vanhoilla päivilläkään voinut katsoa sotaelokuvia - mahtoiko katsoa edes Tuntematonta sotilasta - koska hänellä oli niin kipeitä sotamuistoja. Hän menetti mm. sulhasensa Kannaksella häiden aattona eikä pysynyt koskaan kertomaan tästä meille, tyttärilleen. Kuulimme asiasta sukulaisilta.
Rasanen, hai!
VastaaPoistaVoiko Jumala todellisesti kuolla, siis tämä Jumalan Viisaus, jonka tunnemme Kristuksena ja kolmiyhteisen Jumalan osana. Hänestä sanotaan, että hän oli tosi ihminen ja tosi Jumala. Tämä jälkimmäinen osa hänen olemuksessaan näyttäisi olleen voitokkain. Tosin haudalta vieritetty kivi oli pelkkä aihetodiste, mutta evidenssiä on myöhemmin kehitelty lisää, sillä Markuksen evankeliumiin, jota pidetään vanhimpana, on evankeliumin kirjoittamisen jälkeen otettu lisäys, joka nykyisessä kirkkoraamatussa on kohta MK.16:9-20. Ylösnousemususko on monille kirjanoppineille ylikäymätön asia.
Sanokaa nyt te parempinimimuistiset että kenen ruotsalaisen kirjailijan oli ohut kirja nimeltä Barabbas? Ehkä 40-50-luvulta?
VastaaPoistaLuin sen ihan pentuna ja se teki suuremmoisen vaikutuksen. Rupesin ilman mitään suurempia tuskia valumaan kohti ateistista maailmankatsomusta.
Kirja kannattaisi lukea nyt uudestaan kun aikaa on kulunut ja katsoa oliko se niin hyvä kirja kuin n. 12-vuotias ajatteli.
Iines, tuosta pahuuden ja hyvyyden voimista. Louis Mallen leffassa Ilta Andren kanssa (pitäisi olla suomennettu Illallinen, koska ne vain istuivat ja söivät ja puhuivat) Andre, joka tapaa kaverinsa pitkästä aikaa New Yorkissa, kertoo maailmanmatkoiltaan. Andre on teatteriohjaaja ja hänen kaverinsa, muistaakseni Walt nimeltään, on näyttelijä. Andre on ollut mm. Grotowskin teatterissa Puolassa.
Vaikuttaa siltä että kaverukset esittävät itseään.
Siinä kuitenkin mieleni mm. kiinnitti se Andren vakuuttunut lausunto, että 1960-luku oli ihmiskunnan viimeinen toivonkipinä.
Sellaisena minäkin sen muistan. En tiedä mitä nykynuoret voisivat enää toivoa. Eivät ainakaan maailmanrauhaa.
Toisaalta taas. Kun on vanhempi, pessimismi hiipii sellaiseksi mielentilaksi että sitä pitää realismina. Mitä se luultavasti onkin, koska pessimistihän ei koskaan pety.
Nuoruuden optimismi on kai katteetonta. Lapsi opetetaan ajattelemaan hyvyyttä päämääränä, mutta hän joutuu törmäämään hetikohta muuriin (esim. Pink Floydin The Wall), johon joko jää hakkaamaan päätään, tai yrittää kiivetä yli.
Kaipa porukka useimmiten menee omia jälkiään takaisin.
Mieleen tuli heti Pär Lagerqvist, ja pikaisen nettihaun mukaan tämä uskonnollinen kirjailija onkin kirjoittanut tuonnimisen opuksen. Liekö sama?
VastaaPoistaMinäkin alan olla aika riisuttu sinisistä silmistä ja vaaleanpunaisista silmälaseista. Elämän realiteetit lyövät vastaan joka asiassa - en tarkoita henkilökohtaisesti, vaan globaalilla tasolla. Kuitenkin, olen iloinen siitä, että jonkinlainen valoisa asenne kaiken keskellä on voitolla. Tai jokin tyyneys ja rauha asioitten edessä. Toisaalta sitä on edelleen lipunkantaja, mutta olisiko niin, että kerta kerralta harvemmin.
a-k.h
VastaaPoistaVastaus löytyy blogistani otsikolla "Ylösnousemuksen 'yllätys'".