Kesäpäiväkirja: 13. sivu

16.7. Eletään aikoja, jolloin elokuun täyteläiset päivät ja yöt eivät vielä ole tulleet, mutta ovat heti oven takana. Viinimarja mustuu jo, samoin vadelman kylki sihtaa ensimmäiset punaisensa.

Niityllä on ensimmäinen perhospolvi jo lopetellut ja toinen aloitellut. On keisarinviittoja, loistokultasiipiä ja hopeatäpliä vähän joka alalajista. Nokkosperhosia ei enää edes viitsi katsoa ja lauhahiipijöitä ei jaksa enää kuvata, vaikka ne ovat lempiperhosiani kultasiipien ja sinisiipien lisäksi.

Odotan yhä yllätyksiä, kuten viime vuonna, kun keisarinviitta ilmestyi näkökenttääni ohittaen kaikki muut lepattavaiset koollaan ja värillään. Se oli kuin Marian ilmestys, sai mieleni yhtä aikaa nöyräksi ja riehakkaaksi.

Pelkään vain pahoin, että sieltä tullaan tutulla porukalla, neitoperhoissa ja ohdakeperhoissa sekä amiraaleissa keikistelemään, imemään ohdakkeitten viime tipat. Vaan pietaryrtit ja sinipunaiset ahdekaunokit saattavat vielä kutsua uusia lajeja, kun ne nyt juuri röyhähtävät tienpientareisiin. Joskus pelkään sitä hetkeä, että uusia hyönteislajeja ei enää tule, että olen nähnyt kaiken. Semmoinen olisi luontokuvaajan, erikoisesti makrokuvaajan maanpäällinen helvetti, luulen. Ei tarvittaisi edes tulenlieskoja eikä piruja hiilihankoineen. Toisaalta olen haaveillut villipetojen kuvaamisesta, että on vielä tutkimatonta kuvausreviiriä. Toisaalta se laavussa tai piilokojussa kykkiminen tuntuu petokselta eläintä kohtaan. On myös niin, että piilokojuhan repeää yhdellä karhunkämmenen lyönnillä. Olisi reilua kuvata face to face.

Pesin päivällä saunan takkahuoneen, joka on siskon kamarina, ja saunatilat. Vein lipaston laatikoihin Pikkukaupungissa pesemäni siskon mökkivaatteet. Lipaston laatikoissa oli lisää vaatteita, joita en pessyt, viivasuorissa pinoissa. En viitsinyt laittaa pesemiäni vaatteita laatikoihin, koska ne eivät olleet ihan viivasuorissa pinoissa. Jätin ne lipaston päälle säällisiin pinoihin. Pesin ikkunat ja tuuletin petivaatteet. Kun olin siivonnut, torkuin hetken siskon parisängyssä ja katselin puukaton oksankuvioita. Yritin löytää erilaisia ilmeitä. Löytyi monta hupaisaa, ei yhtään pelottavaa. Lähdin sitten niityn kautta talolle ja ruokin kissan ja join pullakahvit. Kirjoitin ostoslistaan: pieni muoviämpäri ja kolme kukkasta. Kukat tulevat keskellä pihaa olevan sähköpylvään edessä olevaan keramiikkaruukkuun, jonka vanhentuneet orvokit vein kompostiin.

17.7. On pyhä. Kirkonkellot ovat soineet useaan otteeseen, kuten pyhäisin tapana on. Pidän tästä rituaalista, se tuo sunnuntain tunnun. Haluaisin jopa joskus mennä kirkkoon kuuntelemaan urkuja ja laulua, mutta täällä on naispappi enkä välitä heleistä äänistä holveissa. Pitäisin miehen voimakkaasta laulusta, mielellään en tenorista, mutta käy sekin, jos äänessä on muutoin volyymia. Enkä oikein jaksa niitä muita kirkonmenoja, rituaaleja ja kaavoja. Tahtoisin vain sen laulun ja soiton, virret ja muun musiikin. Ja jos joku lukisi jotain viisasta ja kokeneen elämänmakuista saarnastuolista, voisin kyllä kuunnella ja painaa mieleeni.

Sunnuntaiaamun Helsingin Sanomissa luki uuden opetusministerin lausuntona, että Suvivirsi saa jäädä. Närkästyin, ettäkö suvivirsi saa jäädä. Mokoma Gustafsson, kritiikitön mielistelijä! Tarkka luku kuitenkin paljastikin, että suvivirsi saakin jäädä. On se Gustafsson varmaan hyvä opetusministeri.

(Valokuva Iines, hopeatäplä)