Kevätpäiväkirja 4. sivu: Pieni elämä - haittaaks se?

9.5. Väliin epäilee, että elää elämätöntä elämää. Kun on vain vähän  ulkoista happeningia  ja kun ei itse mene minnekään. Jos joku järjestää jotain, sitä alkaa järsiä tapahtumaa ennalta. Niin kuin sitä, että kaupungissa järjestetään jokin Keväthumaus, jonka tähtiesiintyjä on  Pirjo Liimatta, Master Chef -kilpailun kolmonen, ja kun Seijan Vaatteella on mekkotanko ulkona ja sisällä  pannu kuumana, ja kun kirjastolautakunta kutsuu kirjailijan kuorma-auton lavalle asetetun mikrofonin  taakse lausumaan, se on naapurikaupungin emäntä, joka on julkaissut runojaan omakustanteena.

Sitä ihmettelee toistamiseen, miten Aino Kallas on voinut sanoa eläneensä elämätöntä elämää. Runoilijoitten  jumalatar, meren yli mennyt, kaivattu, kaipaaja. Miten tuommoinen voi sanoa, että hänen syvin ja persoonallisin elämyksensä on ollut elämättömyys ja että se on hänestä tehnyt sekä taiteilijan että persoonalllisuuden. Persoonallisuuden tekee sitä paitsi mikä tahansa asia kenestä tahansa, pahoinpitelykin, tuommoista ei tarvitsisi henkevän kirjailijan sanoa ääneen, saati paperille. Vaan kenties Kallas tarkoittaakin, että elämättömyys on tehnyt hänestä Persoonallisuuden.

Varastin aamulla terveyskeskuksen odotustilasta naistenlehden. Odotin, ettei kukaan näe  ja sulloin lehden taitettuna  pieneen käsireppuuni paksun lompsan viereen. Aloin nimittäin himota  juttua Pieni elämä - haittaaks se. Sen on kirjoittanut muuan Juha Heinisuo, kuvasta päätellen oikein kaunis nuorimies.   Juhan jutussa sanotaan, että pitää esittää, että elämässä on paljon sisältöä. Tätä minä olen aina sanonut, että suljetussa talossa ne vasta kurpitsajuhlat ovatkin! Ihmiset ovat toisaalta hyvin hauraita ja vähän hukassa hyvinvointinsa keskellä, heitä tulee vähän surku, kun juoksevat kuin päättömät kanat Raakkelin kartanolla - näky lapsuuden kultavainioilta.

Pitäisi kirjoittaa Einesbaariinkin,  Vartion kirjasta pieni juttu, Kaikki naiset näkevät unia. Motiivini on   katsoa, missä määrin  teos on kestänyt aikaa, kuusikymmenluvulta tänne asti. Vieläkö naiset kohkaavat samoin kuin muistan rouvan Pyyn kohkanneen? Vieläkö he uppoavat itseensä, kun lapset ovat pois jaloista, toisissa huoneissa, kuten Vartion kirjassa lapset ovat kaiken aikaa kuulumattomissa, näkymättömissä? Vai ovatko lapset edelleen toisissa huoneissa kuin äiti? Tämä lasten puuttuminen rouva Pyyn  näyttämöltä  ihmetyttää minua vaivaantumiseen asti, ihan kuin klassikossa olisi virhe. Onhan rouva Pyy sentään nuori kotiäiti ja hänen lapsistaan ei kirjassa ole juuri muuta kuin nimet.  Ratkaisu voi piillä anopissa, joka asuu samassa huushollissa. Mutta silti. Minun pitää vielä silmäillä kirjaa, etten puhu sivuasioista.

10.5. Lehdissä on  keskustelua siitä, että vauvoja ei pitäisi ottaa mukaan markettteihin, konsertteihin tai elokuviin.  Arja Sutela -niminen ihminen sanoo näin, ja suuri joukko huolestuneita ihmisiä on toista mieltä.  Onhan se nyt saletti, että vauva ärsyyntyy markkinapaikkojen valoista ja melskeestä ja vieraista hajuista, jos refleksit ovat tallella. Ja vauvan vieminen rokkikonserttiin on minusta henkistä pahoinpitelyä, piittaamattomuutta lapsen alkioasteesta. Vauva on pieni vain kuukausissa laskettavan määrän. Vai onko se sitten elämätöntä elämää, ettei pääse rokkikonserttiin tai shoppailemaan vauva selkärepussa?

(Valokuvat Iines, Pupu ja pytinki ja Ruusuja hopeamaljassa)