19.5. Olen ajatellut, että teetän puusepällä tietokonetyöpöydän. Valmiilla tuotteella tulee olla tarkka infrastruktuuri, kulman suhde naapurikulmaan ja vastakkaisen tason korkeuteen on tietty luku, ja kaiken tulee olla suhteessa reisien pituuteen, istumakorkeuteen sekä erinäisiin muihin korkeus- ja pituusmittoihin.
Standardipöydillä on väärät infrastruktuurit, ja ne aiheuttavat jännittyneitä pään asentoja ja silmävärveitä. Katse suuntautuu liian ylös ja kiristää huomaamatta leukaperiä ja niskalihaksia. Tämä kaikki voi johtaa jopa öiseen hampaitten narskutteluun ja levottomiin uniin. Eihän ihminen lue lehteä tai kirjaakaan leuka ylhäällä. Esimerkiksi aamukahvipöydässä, kun lehti on levällään, huomaa lukevansa mieluiten alhaalla olevat uutiset ja alimmaiset sarjakuvat. Silti lehden yläosa on halutuinta uutis- ja mainostilaa, vaikka sieltä pitää lukea niska kekassa, leuka kiristyneenä.
Internetistä löytyi yksi pöytämalli, joka vastaa hyvin, ehkä jopa ylilyödenkin niskajännitteisen hampaittenkiristelijän tarpeita. Malli on vähintään mielenkiintoinen. Puuseppä voi varmaan toteuttaa kuvan kaltaisen pöytäsysteemin. Ihmisen fysiikka se on, joka tyrmää tietotekniikan rajattoman voittokulun.
20.5. Olen lukenut blogeista, että Facebookiin on perustettu Wanha Blogistania, jonne on kutsuttu vuonna 2005 aloittaneita bloggaajia. Minäkin aloitin vuonna 2005, Iineksen kuvilla ja Illuusiana ja Kielipoliisinakin. Ikkunaiines aloitti varsinaisesti vuonna 2006, lopetettuaan hädissään ensimmäisen Iines-virityksen.
Muistan hyvin tuon ajan, jolloin kilvoiteltiin sijoituksista ja linkitysten määristä Pinserin listalla ja jaettiin Kultaisia Kuukkeleita parhaille blogeille. Tuolloin bloggaajat eivät olleet eriytyneet niin voimakkaasti kuin nyt, vaan oltiin yhteisöä, jolla oli vielä piirrettävissä oleva infrastruktuuri. Oli määrä linkkailla ahkerasti joka jutussa jotakuta toista bloggaajaa. Sitten katsottiin Pinserin listalta, kuinka linkattu kukin blogi oli. Omassa mielessäni tältä blogien kulta-ajalta on kaksi blogia, jotka olivat ylitse muiden, Anitan Konkan Kirjailijan päiväkirja ja Minttu Hapulin Siiveniskuja. Ne olivat jotakin suurta ja erityisen kunnioitettavaa.
Blogistanian eriytymisen aloittivat käsityö- ja tuunausblogit, jotka ponkaisivat suosituimmiksi ja luetuimmiksi blogeiksi vähän puun takaa, yllättäen. Käsityöbloggausta jopa jossain määrin pilkattiin, useat muuttivat bloginsa nimen "käsityöblogiksi", miehetkin. Sitten tulivat muotiblogit, nämäkin puun takaa ja rynnäköllä ja tekivät sen vallankumouksen, jota nyt elämme. Blogit kaupallistuivat samalla ja niitä myytiin lehdille. Valta on nyt muodin ja kevyen, kauniin lifestylen. Ne vetävät lukijoita ja tilaajia ja mainostajia. Ikävää! Nyt ei koko Blogistanian infrastruktuuria edes voisi piirtää, niin vyyhteytynyt se on.
Jostakin muuten luin senkin, että oli myös "kirjoitustaitoisen Ikkunaiineksen erinomainen blogi, jonka tyhmä keskustelu kommenttilootassa sittemmin pilasi." No, jaa. Voisin tietenkin minäkin pitää ennakkosensuuria ja kirjoittaa useammin, jopa päivittäin, niin keskustelu olisi lyhyempää. Toisaalta jossain Kemppisenkin laatublogissa on väliin äärimmäisen tyhmää keskustelua. Kaikkein typerintä keskustelua kuitenkin lienee sellainen, jossa ei ole sisältöä. On vain pokkurointia ja hymistelevää kiittelyä puolin ja toisin, kymmeniä kommentteja putkeen.
Minä olen kai blogeillut vuodesta 2009. Vuodesta 2005 on internetiin tullut paljon kaikenlaista, en usko että blogit ovat silti menettäneet mitään.
VastaaPoistaBlogien määrä on kasvanut valtavasti, blogilistakin lienee sen myötä menettänyt merkityksensä lähes kokonaan. Yhtenäisyyttä ei voi olla, koska blogilandia on kasvanut kylästä, jossa kaikki tunsivat toisensa, kaupungiksi.
Kaikenlaisia mielipiteitä on. Yksi on kuitenkin varma: Tiukan asiapölötyksen asemasta kaikkein tärkeimmät yhteiskunnalliset vaikuttajat ovat nuo kimuleiden muotiblogit. Luetuimpia luetaan enemmän kuin kaikkia "asiablogeja" yhteensä, ja vähän päälle.
Eipä ole herjaaja sanojaan osannut pohtia. Luulisi olevan helppoa jättää kommentit lukematta ja seurata pelkkiä bloggauksia. Happamiako tyhmät pihlajanmarjat (?)
Tuollon Blogistanian kulta-aikana oli muistaakseni 3 000 - 4 000 blogia, ja ne olivat kaikki Pinserin listalla suosituimmuusjärjestyksessä. En muista enää, minkä mukaan se pisteytys tapahtuikaan - oliko jokin ns. pamaus, joka nosti sijoitusta. Kellä oli eniten pamauksia, oli korkealla. Häntäpää ei ollut mistään kotoisin, mutta sieltä oli tietenkin mahdollista nousta koko ajan kohti kärkeä, kun sai pamauksia ja kun joku linkkasi sinun blogiasi.
VastaaPoistaKärkipää oli aika staattinen: jos sinne pääsi, siellä pysyi, vaikkeivat bloggaukset olisi olleet kovin merkillisiä tai vaikka ei olisi aikoihin blogannutkaan. Nythän kärkipäähän ei ole asiaa, jos ei ole nuori kaunis tyttö, joka julkaisee itsestään kuvia.
Tuo arvioija oli asiallinen ihminen, taisi olla opettajan vikaa hänessäkin. Sehän siinä murehduttikin.
Toisaalta, minulla on oma näkemykseni hyvästä blogista, ja se ei taida noudatta valtavirtoja, edes kirjallisella saralla.
Minulle blogi on puoliksi puheareena, jonka tulisi olla avoinna ja isäntä kotona mahdollisimman usein. Ei ole väliä, vaikkei isäntä silti ole auktoriteettina äänessä, muilla voi olla joskus painavampaa asiaa. Ja jokainen huudahdus on tärkeä, se anonyymin sohaisukin.
Muoti ja lifestyle kiinnostavat niitä ihmisiä - siis nuoria - jotka ahkerimmin käyttävät eri teknisiä vempeleitä. (Nuoret) miehet katselevat kenties sellaisista blogeista simpsakoita naisia ja nuoret naiset hakevat vinkkiä tyyliinsä. Sikäli selviö, että sentyyliset blogit ovat selatuimpia.
VastaaPoista"Vanhemmat" - sanotaan nyt vaikka yli kolmekymppiset - pyörittävät kiireistä parisuhde/perhe/työarkeaan ja luultavasti vähemmän käyttävät aikaa blogeissa. Facebookissa taitaa valtaosa olla tai ainakin moni.
Veikkaan, että mitä vanhemmasta ihmisestä on kyse, sitä keinotekoisemmalta hänestä tuntuu istua koneen äärellä. Onneksi on myös keski-ikäisiä ja sitä vanhempia ihmisiä, jotka ottavat uuden tekniikan vastaan mahdollisuutena laajentaa kommunikaatiokanaviaan!
Veikattiin aikanaan tekstiviestejä marginaali-ilmiöksi, liikemiesten keskiseksi kommunikaatiovälineeksi. Vaan toisin kävi - oppivatkohan nykymuksut kirjoittamaan siinä samassa tekstarin kun vääntävät harakanvarpaita paperille?
Muoti- ja lifestyleblogeissa on varmaan jotakin muutakin, joka selittää niiden jättisuosion. En tiedä, olenko lukenut blogien kommentteja väärin, mutta usein aistii lukijoiden halun jonkinasteiseen todellisuuspakoon ja idolipalvontaan. Mieluusti luetaan nimenomaan kauniista ja rikkaasta elämästä, saavutetuista asioista, tuotteista jotka ovat materialistisia, joita hankitaan, halutaan tai on haluttu. Mitä kauniimpi tyttö blogia pitää, sen enemmän kiittäviä lukijoita. Kalastajan vaimon blogi ei suotta ole suosittu. Kaikki kunnia sille, mutta kukapa ei tahtoisi olla sellainen vaalea suomalaiskaunotar, joka naidaan ulkomaille ihanaa kotia suunnittelemaan, esittelemään ja suloisia lapsia hoitamaan ja kuvaamaan. Ihanaa elämää, sitä noissa blogeissa on. Ja kommentit ihastelevat kaikkea, missään ei ole särön säröä, kaikki on kuin taivaassa.
VastaaPoistaLuen kyllä tuhat kertaa mieluummin ongelmanuoren blogia, jossa on enemmän vaikka sitten tuskaistakin tekstiä kuin söpöjä omakuvia tai ihania vintagemaisia kodin kuvia.
Siis, totta, Kuunkuiske, kaikki mitä tuossa yllä sanot. Minun vain piti puuskahtaa hieman lisää, kun tämä Blogistania on muuttumassa mainostilan syömäksi naistenlehdistöksi.
Blogeille nimenomaan on tilausta kaiken koodimaisen FB-viestittelyn vastapainoksi. Lyhytviestintä nyt vaan on tämän päivän sana. Kunnollinen kirjoitettu blogiteksti ja hyvät kommentit, kunnon debatti, on se, mikä oikeasti on hyvää virtuaalista viestintää.
Eikös tuo Facebooki ole myös pitkälti tietyn kiiltokuvamaisen puolen esiintuomista?
PoistaKuka on saanut aikaiseksi mitenkin paljon sinä päivänä ja mitä mielenkiintoista hänen elämässään on meneillään ja sitä rataa. Harvemmin siellä kai kukaan esittelee pimeämpää puoltaan?
Yksi ystäväni sanoi, että yhteen aikaan Facebookissa oli oikein buumi, että itse kukin rehvasteli missä vapaaehtoistoiminnassa oli mukana.
Vastenmielinen ilmiö, oman häntänsä nostamista.
"Facebooki" ;)
PoistaJokuset toivat romanssinsakin Facebookiin - huomasin, kun olin siellä lyhyen aikaa. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, mutta asia on sama kuin pusipusittelu reaalielämässä toisten keskellä, siis sellainen lipevä lääppiminen.
PoistaFasebookisa on paljon vastenmielisiä lieveilmiöitä. Ja ennen kaikkea naiviutta --> Tykkää - anna mun kaikki kestää!
Heh, on tämä kirjoitus nyt vaikeaa, minulla "Fasebookisa".
PoistaFacebookissa lienee yleisesti hyväksytty käyttäytymiskoodisto?
PoistaMuistan kun siskoni kerran näytti jonkun kaverinsa päivityksen, jossa tämä valitteli miehensä olevan ehkä toista päivää teillä tietymättömillä.
Kukaan ei ollut kommentoinut siihen mitään vaikka yleensä hänen kirjoituksiaan kommentoitiin.
En muista kommentoiko siskoni mitään mutta jos kommentoi, niin hän(kin) teki sen privaatisti.
On varmasti tietty FB-etiketti. Itse en ehtinyt perehtyä edes privaattikommentointiin, kun jo vedin profiilini pois. En yksinkertaisesti vaan koe FB:ia kiinnostavana.
PoistaMinusta tuossa esimerkissäsi tuotiin henkilökohtaista asiaa yllättävästi kaiken positiivisen fiilistelyn virtaan. Se ei taida olla FB:ssa tapana, kokea takaiskuja tai pettymyksiä. Niihin ei osata suhtautua, kun on totuttu hyvän puolen esittämiseen. Privaattiasiahan tuommoinen onkin.
Minä olen siinä mielessä suvaitsevainen, että minun puolestani on ihan hyvä jos jokaiselle on jotain. Olen sen verran erilaisia muotiblogeja vilkuillut, että joskus kauhistelen niiden tyhjäpäisyyttä. Mutta minä tunnen muutenkin pudonneeni ajan kelkasta jo joitain toveja sitten. "Oikiksessa opiskeleva muovibarbie teollisuusrobotti- bloggaan ja jauhan purukumia"
VastaaPoistaMielenkiinnolla aloin seuraamaan tätä Häkkilintuna blogia. Tiedä sitten jatkuuko, vai lopahtiko into kirjoittamiseen ensimmäisten tekstien jälkeen.
Hei, minähän olen vaalea kaunotar, joka naitiin ulkomaille ja jolla on hieno koti ja suloiset lapset! Tai ainakin melkein. Luin joku aika sitten tuota kalastajan vaimoa, mutta se alkoi ärsyttää. Ihmettelin, mitä ärsyttävää voisi olla siinä, että puhutaan kauniista kodista, vaatteista ja lapsista; kauneutta ei koskaan ole liikaa. Mutta kun ärsytti. Ensin ajattelin, että olen vain kateellinen, kun toisella on niin täydellinen elämä. Sitten ajattelin että ehkä en vain ole kiinnostunut blogin tarjonnasta. Mutta luulen että ärsytys syntyi siitä täydellisyyden tavoittelusta, jota kirjoittaja ei ehkä itse tietoisesti painota, mutta joka ainakin minusta oli uuvuttavaa.
VastaaPoistaOlen kai jo sanonutkin tämän, mutta toistan nyt kun tuli puheeksi: vaikka minulle blogi toimii jonkinlaisena kirjeen ja päiväkirjan välimuotona, enkä hae keskustelua blogiini, olen kanssasi samaa mieltä blogista parhaimillaan. Tässä ikkunassa on kyllä postaukset ja keskustelut sopivan kiinnostavia... ja sopivan tyhmiäkin kai.
Ammatin puolesta luen blogeja, joissa kirjoitetaan ja keskustellaan opettamisesta ja kielistä, ja pitää sanoa että ne ovat ammattikirjallisuutta parhaimmillaan. (Jotkut lukemistani blogisteista onkin tietokirjailijoita)
Elämäntapa-blogit on totisesti naistenlehtiä. Luen naistenlehtiä aika harvoin.
Niinpäs olet, Sari, ulkomaille naitu kaunis suomalaisblondi, jolla on ihana perhe ja hurjat kissat! Sinulla nyt kuitenkin on hirmu paljon ajatuksia elämästä, yhteiskunnasta ja tuot blogissasi esille myös vaikeampiakin asioita.
PoistaOlen minäkin miettinyt, olenko kateellinen noille kauniille ja rikkaille vaimoille, jotka kotona ollen voivat suunnitella habitustaan ja elämänpuitteitaan rahasta piittaamatta miten vaan, ja blogiensa kautta välittävät sitä kiitolliselle ja ihailevalle lukijakunnalle.
Rehellisesti sanottuna: tällainen lukijapalaute ei riittäisi minulle, en haluaisi jatkuvaa kiitosta ja kehumista ja ylistystä, kevyitä sanoja vailla katetta. Tahdon enemmän, tahdon syvempää, tahdon erilaisia aiheita kuin pinnallisia. Tahdon mieluummin vaikka vähän anonyymia mollausta!
Yllätys oli muuten itsellenikin, kun muinoin blogissani keskustelu alkoi vilkastua. En siis aluksi edes osannut hakenut sitä, halusin vain kirjoittaa. Kun yhteen keskusteluun tuli 28 vastausta, olin jopa järkyttynyt valtavasta määrästä. Taisin jopa punastua huomion häpeästä. Siitä se "alamäki" sitten taisi alkaa.
Minäkään en halua kieltää mitään bloggaustyyliä tai aihetta, kiinnostuneena vaan tutkailen näitä ilmiöitä ja haen niiden koordinaatteja ja yhteisiä nimittäjiä.
VastaaPoistaToivotaan, että Häkkilintu jatkaa jossakin muodossa. Joskus tietenkin, kun köyhä lapsi seisoo pakkasessa ja pyyhkii räkää tumppuun, johon se jäätyy kiinni, voi mennä komiikan puolelle. Häkkilintu ei varmaan mene, se on aika ilmaisukykyisen tarinankertojan tuotosta. Mielenkiinnolla katson minäkin jatkoa.
Aika mielenkiintoinen seikka muuten on, että bloggareista lienee valtaosa opettajia. Tarve sanoako sen tekee? Eikö sanomisesta saa tarpeekseen luokkahuoneessa?
VastaaPoistaErilaiset ammatilliset blogit hyvin ymmärtää. Minulle vähän ylitsepääsemätön asia on tuo ihmisten robottimaisuus. "Minä olen Y568G, minun tehtävänäni on pysyä ajan hermolla, ettei työnantaja sijoita kenkää takapuoleen, itsensä kehittäminen on erittäin fiks...fiks...fiks...fiksua, pitää tulla koko ajan viisaamaks..viisaamaaks...viisaam...viis... viisaksi, tiuk...tiuk..tiukkaa asiaa, asiaa, asiaa, asiaa...#
Kunhan pettävät itseään, voi helkkari, jos minä vielä osaisin ja ymmärtäisin kaiken sen mitä olen osannut ja ymmärtänyt!
Sanomisen palo on kuulepas Riku vähän eri kuin "tarve sanoa". Opettajana mietin enemmän, miten voisin olla hiljaa ja väistyä takavasemmalle.
PoistaTäällä blogissa, kun kenttä on vapaa ja maailma auki, voi sanoa vapaasti ja perustella harkiten laajalle kohderyhmälle. Onhan se kutkuttavaa.
Minäkin luen mieluusti kieli- ja kirjallisuusblogeja, ja niissä kyllä on hyvää keskustelua, aika harvoin tyhmää. Koen vain niissä kynnyksen niin korkeaksi, etten yleensä uskalla sanoa mitään, vaikka sanottavaa olisikin.
@ Riku
PoistaJos en kirjoittaisi blogia, en kirjoittaisi paljon mitààn suomeksi.
Ja olen Iineksen kanssa samaa mieltà siità, ettà oikeastaan sanomista jàà vaikka kuinka paljon opettaessa: oppilaat ne puhuu, en minà. Niidenhàn sità oppia pitàà!
Ammattikirjallisuutta (ja ope-blogeja) luen kyllà ihan omaksi huviksi, vaikka hyòtyàkin siità on (kouluttajana olisi noloa olla "ajasta jàljessà"). Kehittyminen ja oppiminen on minusta hauskaa, niin omahyvàiseltà kuin se kuulostaakin.
Vaikka voihan se olla ettà luulen oppivani, ja oikeastaan aivosta tippuu sitàmukaa kuormasta kun olevinaan jotain lisàà.
Sari,
Poistatoki minä sen ymmärrän, että työelämä vaatii ajan seuraamista ja kaikenlaista kurssia. Ja yritän minä edelleen kaikenlaista lukea ja katsella etten täysin uunoontuisi.
Näitä joskus vain itsekseni pohdiskelen, tuntuu että liikaa, ainakin minä, olen unohtanut joskus oppimaani.
Blogit ja internet ylipäätään auttavat ulkosuomalaisia varmaankin paljon kielitaidon säilyttämisessä. Ettei käy kuin Andy Mccoylle, joka ulkomaille muutettuaan unohti kaikki kielet.
Minä puolestani olen huolissani siitä, että minusta on tullut blogi-nisti. Blogien suurkuluttaja. En voi enää elää ilman päivittäistä blogiannosta. Kiertelen siellä ja täällä ja ihmettelen ja ihailen hyvin toimitettuja blogeja. Useimmiten jätän merkin käynnistäni, sillä arvelen sen ilahduttavan tekijää.
VastaaPoistaIloitsen, kun löytyy blogi, jossa en ole ennen käynyt. Se pölähtää silmille kuin satumaan aarreaitta. Monta hienoa, värikästä ja mielenkiintoista blogia on tällä tavoin löytynyt. Mutta surettaa ajatus niistä mainioista blogeista, jotka ovat jääneet löytämättä.
Vähän sama kuin jos ei saa luettavakseen kirjaa, jonka tietää hyväksi. Tieto siitä, että maailma on täynnä lukemattomia hyviä kirjoja, joita ei saa koskaan käsiinsä, masentaa. Blogit ovat alkaneet jollain tavoin korvata minulle kirjoja.
Mutta nyt on iskenyt epäily. Kun olen seurannut tätä blogielämää, olen huomannut, että monet hoitavat vain omaa blogiaan, tekevät siitä mielenkiintoisen ja ottavat siellä vastaan vieraita, juttelevat heidän kanssaan ystävällisesti, mutta eivät liiku itse juuri lainkaan toisten blogeissa. Pitäisikö seurata heidän esimerkkiään?
Tai,
olisiko parempi hoitaa omaa blogiaan, sen sijaan että kiertelee ympäriinsä blogiavaruudessa, joka on valtavan laaja, ja hukkaa sinne aikansa. Vierailisi ja kommentoisi vain niissä blogeissa, joihin on molemminpuolinen luku- ja kommentointiyhteys. Pystyisi hoitamaan oman osuutensa ehkä paremmin. Ja jäisi aikaa muihin töihin. Sitä systeemiä olen huomannut monen käyttävän. Minustakin se tuntuisi luontevalta kanssakäymiseltä.
En tiedä. Mutta joka tapauksessa minun on pakko yrittää päästä eroon nettiriippuvuudesta. Se haittaa jo muuta työskentelyäni. Saa nähdä onnistuuko.
Hyvää kesää kaikille!
PS. Facebookissa olen uudestaan innostunut käymään. Minulla on siellä 6 kaveria, jotka tuntuvat jo ystäviltä. Parasta siellä on se, että voi olla lyhytsanainen. Mutta ystäväni ovat kirjallisuuden, musiikin tai kuvataiteen alalta, joten heidän seurassaan ei tule ikävä. Ja heidän sanansa ovat painavia. Siellä ei pölistä turhia. Siellä puhutaan oikeista asioista. Ei lainkaan small talkia, jota inhoan.
Liisu,
VastaaPoistatarkistin juuri, että Blogilistalla (www.-blogilista.fi) on yli 43 000 blogia. Mikä sitten lie blogien kokonaismäärä, kun listan ulkopuolella on iso osa blogeista. Kaikki eivät ole kirjautuneet tuolle blogilistalle, en minäkään.
On mahdotonta pysyä blogien virrassa ajan tasalla. On mahdotonta lukea edes kaikkia hyviä. Sama on tosiaan kirjojen kanssa. Muistan haikeuden tunteen, kun muutama vuosi sitten seisoin erään mittaamattoman hyllyrivistön edessä ja totesin, etten eläissäni ehdi lukea kaikkia kirjoja, joita halauaisin. Blogien kanssa olen jo antanut periksi. Liikun satunnaisesti muiden bloggaajien sivupalkeista eteenpäin. Joka kerta huomaa, miten hyviä blogeja on paljon ja miten vähän niitä löydetään. Sitä turtuu, ei vaan jaksa.
Tuo on totta omallakin kohdallani, että kommentoi muualla liian vähän, etenkin verrattuna sihen, mitä täällä kommentoidaan. Koetan kyllä jättää käynnistäni merkin, jos arvelen, että bloggaaja kiinnostuu sanomisestani. Yksin tämän blogin ylläpito kuvablogin ohella vie tunteja päivässä. Onneksi työ on kivaa ja kiehtovaa.
Facebookissa kirjoittaminen on varmaan paljolti kiinni viestijöitten samalähtöisyydestä ja henkisestä tasostakin. Uskon, että siellä voi keskustella syvällisestikin, jos oikeat ihmiset osuvat yhteen.