20.7.2012

Kesäpäiväkirja 7. sivu: Kesä korkeimmillaan


18.7. On käynyt vieraita, on oltu sosiaalisia. Kamareissa asutaan, saunamökissä on ihminen ja matkalaukku. Kuljetaan tien yli alhaalta ylös mäkeen ja ylhäältä alas saunalle ja rantaan. Hammassärky on haihtunut, samaten asentohuimaus, joka tuntuu kun on yksin ja koettaa löytää oikean asennon maan  kiertoradalla.  Pyörimisliikettä ei havaita, ei olla pää alaspäin eikä vaarassa sinkoutua radalta. Tunnetaan maan vetovoima. Kantapäät painuvat luottavaisina lattiaa vasten, maan värähtely ei tunnu.

On  saatu käteen jonkun  juuri painosta tullut kirja, on otettu vastaan odotus kuulla  jotain hyvää siitä, mitä ei ole vielä luettu eikä ehkä lueta koskaan, kokonaan,  mistä tunnetaan jo syyllisyyttä. On otettu vastaan tuliaisia, kuten verkkosukkaan puettu konjakkipullo, joka tulee riviin samanlaisten avaamattomien verkkosukkakonjakkien viereen  keittiön alakaappiin, kaupungissa. On huviteltu ajatuksella, mitä jäämistö kertoo ihmisestä sitä silmäilevälle, on mietitty, miten väärin ihmisiä on arvioitu muistelmissa. Jos mieheltä jää sata veistettyä hevosenpäätä, päätellään miehen rakastaneen veistelyä ja eritoten hevosia.  Mies on voinut veistää päät, koska se on ainoa asia, jonka hän osaa tehdä ajattelematta ja unissaankin, se on rituaali kuin pasianssin peluu tai tietokonepelin pelaaminen, rituaali, joka rentouttaa mielen ja kehon.

Tänään kävi nuohooja, joka säväytti naiseläjää. Karautti autolla mäkeen kuin husaari ratsulla, sopimattomasti kesken töitten ja toimien. Hän oli vienyt habituksensa teatteritaiteen puolelle, visuaalisesti äärimmäisiin sfääreihin. Lyhyt vanttera mies - pienet jalat, sanoi sisareni myöhemmin - sinimusta harteilla leiskuva  tukka, päälaella letit jotka sitoivat etuhiukset pois otsalta, musta hihaton toppi ja mustat housut, tatuointeja käsivarsissa noen alla. Katselin suuta joka eli kaiken aikaa, katselin sormia, jotka kirjoittivat kuittia polven päällä auton oven raossa. Kuitti oli tahraton, samoin isot hampaat. Allekirjoitukseni värähti.

19.7. Käyty kirjastossa, torilla, kaupassa. Saunottu, uitu, kuvattu kuikkaparia. Katsottu Elävästä arkistosta 1950-luvun tuotantoa,  Paasikivi puhuu englantia ja Sukupuolitautien vastustamisyhdistyksen Varo kuppaa. Ei ehditty lukea lehteä eikä kirjaa. Kaivattu rauhallista päivää, jolloin kukaan ei tule ja minnekään ei tarvitse mennä. Kaivattu rauhaa ja hiljaisuutta, lepoa. Ei osata siis nauttia kaikista sosiaalisuuden riemuista silloin kun ne ovat.

20.7. Tänään naapurikaupunkiin shoppailemaan naisporukassa. Ylihuomenna nimipäiväkestit ja mansikkakakku sekä Hennessy-kahvit ja  tee.  Täytyy muistaa, että vettä ei saa kaataa, ennen kuin vieras on pannut teepussin kuppiinsa. Kesä kerkeimmillään. Ihminen kaipaa  perhospolulleen kuvailemaan perhosia ja katselemaan hyönteisten ihmeellistä elämää. Kenties tänään ehtii, shoppailun jälkeen? Jyrki Katainen on  värjännyt tukkansa vaaleaksi. Oli eilen uutisissa aika poikamaisena. 

Järvivesi 21, merivesi 17 astetta! Naiset kauneimmillaan ja he ovat kansoittaneet mökkien rannat. Mitähän miehet tekevät, kun heitä ei rannoilla näy?

(Valokuvat Iines 19.7.)

79 kommenttia:

  1. Itse epäilen Kataisen tukan värjäyksen sijaan vaalentuneen auringossa. Silleen käy meille ruskeahiuksisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kävi omassa mielessänikin, ja arvelin Kataisen olleen ehkä jossain purjehtimassa, meri ja aurinko kun vaalentaa tukkaa.

      Muutos Kataisella on kuitenkin aika suuri. Aurinko kai harvoin muuttaa hiusten väriä tummasta noin vaaleaksi kuin eilisissä uutisssa näytti.

      Poista
    2. Voi olla. Näin Kataisen kyllä eilen uutisissa, mutta en kiinnittänyt hiuksiin huomiota. :)

      Poista
    3. Meitä oli kolme ihmistä siinä katsomassa uutisia, ja kaikki olivat sitä mieltä, että hiukset ovat kumman vaaleat tummaksi tiedetylle miehelle.

      PS Kyllä me silti ennen kaikkea asiaa kuunneltiin ja jopa juteltiin Euro-maiden tilanteesta.

      Poista
  2. Passiivissa lienee jokin juju.

    Verkkosukkaiset konjakkipullosi olisivat mieluinen tuliainen monelle! Tiedän montakin vanhaa ihmistä, jolla on tapana ottaa iltaisin sormustimellinen konjamiinia.

    Sosiaalisuuden riemut ovat parhaimmillaan silloin, kun niistä saa halutessaan vetäytyä pois ja taas palata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai tuossa harrastamassani passiivin käytössä jokin juju on. En osaa suoralta kädeltä vain sanoa, mikä. Haluanko etäännyttää itseni tapahtumasta ja tarkastella toimintaa kuin lautasella? Tai voi se olla ehkä niinkin, että arvelen tuntemusteni olevan yleisiä, en mitenkään erityisen yksityisiä ja poikkeavia. Se passiivi vain tulee, en tykkää sanoa "minä tein jne.". Huomasin tuon taudin joissain jutuissani jo kaksi kolme vuotta sitten.

      Jumalinen Olga-tätini pruukasi ottaa punaviinilasillisen joka päivä. Itse hän ei kyllä suostunut Alkon kynnyksen yli astumaan, vaan hän tuotatti viinin itselleen. Minäkin otan mieluummin lasin viiniä kuin konjakkia, en tykkää terävistä enkä shoteista - liian nopea nautintohumahdus.

      Minulla on sosiaalisuuden kanssa nyt semmoinen tilanne, että on vaikea lukea jopa päivän lehti. En yksinkertaisesti ehdi, kun pitää mennä tai joku astuu sisään.

      Poista
  3. On se, kamalaa tuo passiivin käyttö. Oikeassa elämässä olen repinyt sillä kirjoitettuja selosteita.

    Sellaista nuohoojamiestä ei kuulemma kannata kenenkään ottaa. Kun tulee vastoinkäymisiä tai kinaa, niin se kiipeää katolle, juoksentelee siellä kaikilla neljällä jalalla ja murahtelee. Piipun putsaus on oikeasti melko siistiä hommaa, he vain eivät pese itseään koskaan.

    Hyvän tarinan saisi sellaisesta nuohoojasta, joka pelkäisi korkeita paikkoja yli kaiken. Jo tikkaita kiivetessään pysähtyisi pari kertaa matkalla ja tarraisi niihin kädet täristen kiinni. Piipulle asti ei koskaan uskaltaisi, aikansa makaisi peltikatolla,vähän kolistelisi hämäykseksi, huutaisi sitten "valmista tuli!" - ja lähtisi kiireen vilkkaa laskeutumaan.

    Nauti nyt niistä vieraistasi ja vilskeestä, kyllä se siitä rauhoittuu. Konjakkipulloista voisit järjestää arpajaiset, minä varaan ainakin muutaman lipukkeen.

    Paasikiven tallennetta olemme aiemminkin käsitelleet. Kun sulkee silmänsä ja poistaa mielessään kaikki naurettavat maneerinsa ja sössötyksensä, huomaa että ääntää englantia suorastaan poikkeuksellisen hyvin. Etenkin tuohon maailmanaikaan, jolloin kielellä ei ollut hekemoonia. Äijä vain itse oli loppumetreillään aivan räjähtänyt.

    Kauniita kuvia, zoomin käyttö saisit harjoitella; kierrä enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin tarina korkean paikan kammoa potevasta nuohoojasta kiehtoo. Jotenkin tulee mieleen jokin venäläinen tai ehkä ranskalainen kuvaamisperinne siitä, miten mies oli perinyt nuohoojan kunnioitettavan ammatin isältään, joka oli perinyt sen omalta isältään, joka taas omalta isältään jne. Mies ei voinut pettää odotuksia, koska hän oli perinteenjatkaja. Novellin nimi voisi olla yksinkertaisesti Nuohooja.

      Tuo sinun versiosi toimisi hienosti elokuvassa!

      Enpä muista, etttä olisimme puhuneet tuosta Paasikiven versiosta! Tytär sen meille esitti, samoin Kuppa-valistusfilmin. Nauroimme ääntämystä kauheasti, samoin Sukupuolitautien vastustamisyhdistyksen valistusfilmiä. Elävä arkisto on hupiohjelmien aarreaitta.

      Poista
  4. Ai niin Kadaisesta piti kirjoittamani, että ei ole ehtinyt käydä hiusvärjäämössä. Aika mielenkiintoista on katsella sekä Urpilaisen että Kataisen nuoruudenkuvia ja pohtia mitä kaikkea toimenpiteitä on tehty.

    Nuoruuden pläseillään eivät politiikassa pitkälle olisi pötkineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sovitaan siis, että Käteinen on käynyt vain purjehtimassa merillä. Myös hänen kasvojensa rusketus taisi lisätä hiusten vaalennusefektiä.'

      Minusta tuntuu, että Urpilainen menee vielä pitkälle. Rouvassa on rautaa!

      Poista
    2. Eikäku aikaisempi värjäys on kesänvietossa kadonnut.

      Poista
  5. Jos seuraa erilaisia keskusteluita ja kommnetointeja, saa helposti käsityksen, että perse...eikun persu on pystyssä.

    Silti tosiasiat osoittavat sdp:n, jopa kokomustan kokoomuksen olevan suosiossa aivan huipulla. Me suomalaiset olemme viisaita, vaikka meitä harmittaa, kyllä me tosiasiat tunnistamme. Pakko on maksaa, kun tässä jamassa olemme.

    Eikä tämä ollut puolustuspuhe höhläpählä kokoomuslaisille, joilla on taipumus olla itseään parempia.

    Anteeksi julma suhtautumiseni passiiviin, kyllä se tähän sopii. Olen vain juuri siihen kyllästynyt muissa yhteyksissä.

    VastaaPoista
  6. En minäkään tuota kirjaa ostaisi luettavaksi, ainakaan sen pienen näytteen perusteella minkä lukaisin. Siinähän 50-kymppinen mies kertoilee eturauhasongelmistaan tavalla että jonkun etusormi on koko ajan peräpeilissä ja kuinka hoitokeinoksi valikoituu, himohommaksi asti, sooloseksi.

    "Ihanat naiset rannalla" -sarjan alemman kuvan neidon reitevästä ja eteenpäin työntyvästä lantiosta ei voi erehtyä. Peräpeilistä puheen ollen, suosittelisin vävypojalle, fysiologiset tosiseikat huomioiden "lähetyssaarnausta", lähes yksinomaiseksi asennoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alempi nainen on täysin tuntematon kaunotar, anonyymi, kuten ylemmätkin. Kaukaa ei näkynyt, että hänellä ei ole uimapukua, eli kuva on otettu kaukaa järven vastarannalta, kuten ylempikin, pitkällä objektiivilla.

      Poista
    2. Anyway . . . olisin voinut vannoa.

      Kauko-objektiivi toimii kuin kaukoputki. Sillähän voi tarkistaa mitä vastarannalla oikeasti "näkyy" jos näkökyky ei muutoin sinne yllä.

      Poista
    3. Voi tarkistaa vain tiettyyn rajaan asti, vaikka olisi haukan katse.

      Poista
    4. Itsellänikin on Sigman kolmesatanen, 2,8 valovaoimalla tosin ja olen tuolla putkella zoomaillut kerran jos toisenkin.

      Poista
  7. Politiikan passiivi onkin hämärtävä. Sillä pestään kädet, piilotetaan tekijä ja saadaan vastuu jonnekin sfääreihin, tuntemattomalle taholle, ei itselle.

    Suomalaiset tuntuvat pitävän maksamista kunnia-asianaan, kuin sotavelkaa muinoin. Silti alkaa tuntua, että maksamisellakin alkaa olla rajat näkyvissä. Yhä uskomattomampia käytätöjä kuulee siitä, miten jossakin velkaantuneessa maassa maksetaan bonusta siitä, että tulee ajoissa töihin tai maksetaan kuolleelle edelleen eläke, ts. hänen perheelleen.

    VastaaPoista
  8. Kuvauksesta päätellen luulin että tuo nuohooja oli Arskan velipoika "Terska" mutta hänhän olikin Arto itse.

    VastaaPoista
  9. Tuollainen nuiva suhtautuminen sosiaalisten taitojensa käyttämiseen kielii jonkinasteisesta empatiakyvyttömyydestä, narsismille altistumisesta. Yksinäisyys on ruokkinut itsekeskeisyyttä jolle on myrkkyä sensitiivinen kanssakäyminen ja joka tyhjentää "akut" totaalisesti, vaikka se itseasiassa onkin voimavarojen lähde.

    Sosiaalinen media antaa parhaimmassa tapauksessa "sosiaalisuudelle" lemmikkieläimen aseman, varauksettoman uskollisuuden ja pettämättömän odotuksen, kokemuksen aidosta sosiaalisuudesta. Se on helppo työntää sivuun kun siihen kyllästyy. Joskin koukuttavuudessaan on omaa luokkaansa kuin "sadun" nuohooja.

    VastaaPoista
  10. Eikös narsisti olekaan mestari käyttämään sosiaalisia taitoja ja olemaan tarvittaessa rakastettava ja mukava ihminen?

    Narsisti harvoin viihtyy yksinään, koska häntä ei ole olemassa ilman toisia ihmisiä, peilejään. Lukemani mukaan narsisti hakeutuu mieluummin toisten seuraan kuin yksinäisyyteen, jossa hän helposti ahdistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jos vielä tarkemmin luet niin narsistista ei varsinaisesti ollutkaan kysymys. Vai mita?

      Poista
  11. Enpä ryhdy arvailemaan hämärästi kirjoitettua tekstiä.

    Kannatan selkeää viestintää, sillä lukija ansaitsee aina hyvän tekstin. Uskon omaa suomen kielen opettajaani: Hämärästi sanottu on hämärästi ajateltu.

    VastaaPoista
  12. Myös läheiset ansaitsevat huomioivan kanssakäymisen.



    Asian tiimoilta nousee vääjäämättä pintaan, kuin ongen koho, taannoinen episodi saksalaisista melojista. Yhtenä naisena lyötiin häpeästä suunniltaan käsiä reisiin kuinka sosiaalisesti kyvyttömiä ja sivistymättömiä suomalaiset kanssakäymisissään ovat. Ei pystytä edes sivistyneesti keskustelemaan luvattomasti rantautuneiden ja nurkkiin kuseskelevien saksalaisten tavoin.

    Kuinka moukkamaista!

    VastaaPoista
  13. Anonyymi Kalvu-Arska,

    lopetahan jo meikäläisen lahjakas väärintulkintasi. Katsannoissasi on vain kaksi tietä, joko - tai. Sinulta puuttuvat sävyt, on vain musta tai valkoinen. Urkit selvästi ja vihjailet tuntevasi fyysisen sijaintini koordinaatit. Mitä siitä saat? Eikö sinulla ole mitään tekemistä? Ei tuommoinen minua pelota, kummastuttaa vaan.

    Minulla on täällä läheisteni kanssa hauskaa. Ei se estä sitä, että väliin, kesken hulinan, voi kaivata rauhallista yksinoloa. Eikä se tarkoita, että haluaa muut pois. Minusta Kuunkuiske sanoi tuolla ylempänä hyvin: ihminen tarvitsee seuraa ja yksinoloa sopivina annoksina. Kumpikin kokoaikaisesti on puuduttavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä vanhemmaksi ihminen tulee sitä vaikeammalta totuttujen arkirutiinien muuttaminen tai sekoittuminen tuntuu varsinkin jos siihen voi osoittaa jonkun toisen syylliseksi. Ihminen pyrkii täyttämään päivänsä oman orientoitumisensa mukaisesti olivatpa vaateet siihen sisäisiä tai ulkoisia.

      Yksilöllisyyden vaatimus on sekä mahdollisuus että uhka. Yllykkeiden ja valintojen runsaus saattaa loihtia sellaisen elämysmaailman jonka edessä monet lamaantuvat. Pysytään tiukasti kiinni omissa rutiineissa. Juoppolalli suivaantuu kun tavoite etääntyy tai kirpoaa käsistä.

      Iän myötä synnynnäinen tempperamentti tulee selkeämmin esiin, kasvatuksellinen persoonallisuus lientyy ja tulemme lähemmäs biologista lähtökohtaamme. Jotta yhteiselon vaade toteutuisi parhaiten oli vanhemmiten pyrittävä mieluummin samankaltaisuuteen muiden kanssa.

      Poista
    2. Väärintulkintaa voi tietysti tulla oman rakennetun henkilöbrädin, blogihistorian ja fyysisen maailman välillä. Monen täällä keskustelevan osalta tunnen joiltain osin nuo kaikki.

      Poista
    3. Anonyymi Arska,

      minä en rakenna täällä henkilöbrändiä. En rakenna yhtään mitään. Kirjoitan vapaasti, välillä asioista ja välillä itsestäni, avoimesti, suuremmin harkitsematta, niin kuin sisimpäni sillä hetkellä tuntee. Monesti olisi parempi olla kirjoittamatta sitä, mitä kirjoitan.

      Brändin rakentaminen on tietoista muokkausta, suunnitelmallisuutta, laskelmallisuutta, tietoista kuvan luontia itsestä tai kohteesta ja sellainen ei ole vähimmässä määrinkään minua. Inhoan laskelmallisuutta.

      Poista
    4. Jos haluat väittää että fyysinen, sosiaalisessa ympäristössä oleva "Iines" on yksi sama kuin täällä Ikkunaiineksessä kirjoittava niin olet aika halukas olemaan ymmärtämättä, mitä oikeasti olen kirjoittanut.

      Jonkinlainen identiteetti sinulle muodostuu joka tapauksessa, halusit sitä tai et.

      Poista
    5. "minä en rakenna täällä henkilöbrändiä. En rakenna yhtään mitään. Kirjoitan vapaasti, välillä asioista ja välillä itsestäni, avoimesti, suuremmin harkitsematta, niin kuin sisimpäni sillä hetkellä tuntee. Monesti olisi parempi olla kirjoittamatta sitä, mitä kirjoitan."



      Tässä kirjoittaja tarkastelee itseään ulkopuolisena emotionaalisten mieltymystensä kautta vailla ulkoista velvoitetta ja välttämättömyyttä, vailla omia intressejä. Ikäänkuin oltaisiin tilanteessa, missä tunne ja sen julkituonti olisi itsestä riippumaton ilmiö ja voisi häiriön kohdatessa loppua kokonaan.

      Sponttaanin ja "vapaan" kirjoittelun, sydämen kyllyyden, ilmentymänä on vain tuo kaiken vaikutusvallan ulottumattomissa oleva motivaatio ei yksilölliset pyrkimykset. Kysymys ei ole niinkään edes intohimosta vaan tahdottomasta tunnereaktiosta jostuvasta ohjautuvuudesta. Niitä rajoittavat vain yhteisölliset pelot jotka ovat omiaan luomaan esteitä omien persoonallisuuspiirteiden esiintuomiselle.

      Sponttaaniutta kalvavana ulkopuolisena tekijänä on myös vaade sosiaalisuudesta, muiden arkirutiineiden noudattaminen ja niihin kuluva energia. Tinkimätön oman sisäisen äänen kunnioittaminen, ja vain se, on omassa vallassa. Sitä valinnanvapautta ei rajoita mitkään ulkopuoliset tahot.

      Poista
  14. En halua väitellä.

    Jos tarkoittaakin identiteetin rakentumista, pitää puhua identiteetin rakentumisesta eikä brändin rakentamisesta. Ne ovat tyystin eri asiat. Tietenkin blogin kirjoittajalle muodostuu väistämättä blogi-identiteetti. Brändi sen sijaan ei muodostu itsestään, se rakennetaan suunnitelmallisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brändi, imago ja maine ovat kaikki kohderyhmän mielikuvia tai mielipiteitä yrityksestä.

      Usein imago määritellään visuaalisemmaksi mielikuvaksi, kun taas esimerkiksi maine käsitetään kokemukseen perustuvammaksi. Imagon on myös sanottu olevan aina ihmisten mielissä oleva käsitys, johon yritys pystyy vain rajallisesti vaikuttamaan. Esimerkiksi arvot, asenteet, ennakkoluulot ja uskomukset ovat asioita, joihin yrityksen tiedottamisella ja toiminnalla ei välttämättä pystytä vaikuttamaan.

      Brändin ja imagon eron on sanottu näkyvän ainakin niiden käyttöyhteyksien perusteella kohderyhmissä: brändistä puhutaan usein asiakkaille suuntautuvien toimenpiteiden yhteydessä, ja imagosta taas muille sidosryhmille, kuten sijoittajille.

      Henkilön imagon ja maineen yhdistelmää kutsutaan henkilöbrändiksi.

      Poista
  15. Lienee itsestään selvyys että kaikella mitä itsestä kerrotaan, pyritään tekemään vaikutus lukevaan yleisöön eli rakentamaan julkista minää oman ihanteen mukaiseksi, varsinkin kun se tapahtuu pelkästään kirjallisen ilmaisun kautta – ja kerrottuna vain itse.

    Ryhmädynamiikasta poikkeava kirjoittelu on tietysti kiusallista ja epämukavaa. Totuttu kaava on rikottu ja jokaisen läsnäolijan pitää muuttaa odotuksensa ennustettavammaksi. Olisihan se "kiva" jos itse elämäkin olisi täynnä uskollisuutta, kuria ja sallivaa harkitsevaisuutta.


    Tuo saksalaisepisodi on tanakkaa tosiasiaa jonka jokainen voi itse todeta. Ylireagointi ja "imagon" suojelu on toki ymmärrettävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Lienee itsestään selvyys että kaikella mitä itsestä kerrotaan, pyritään tekemään vaikutus lukevaan yleisöön eli rakentamaan julkista minää oman ihanteen mukaiseksi,-"

      Ei toki liene itsestäänselvyys. En tunnista lausahdusta ollenkaan. On paljonkin bloggaajia, ihmisiä, jotka kirjoittavat avoimesti tunteensa varassa, vaikka kuva, jota he välittävät, on heille itselleen epäedullinen. Minusta vain lähinnä muotibloggaajat, nuoret tytöt, kuuluvat tähän ryhmään, eikä heistäkään välttämättä kaikki.

      Poista
    2. Se on kyllä totta, että olemalla miellyttävä ja tarjoamalla lukijoille haavekuvia, positiivisuutta, saavutettuja unelmia, kaunista lifestylea ja vaikkapa arvontoja, muokkaa itsestään miellyttävää ihmistä, kivaa brändiä ja saa suuret lukijamäärät. Tällainen bloggaaminen ei kuitenkaan riitä kirjoittamista arvostavalle bloggaajalle.

      Poista
  16. Magdalan Mariallakin oli ainakin kolme identiteettiä. Niiden ongelmallisuudesta kertoo jotain se; että hänen väitetään olevan Jeesuksen vaimo. Opetuslasten kysyessä Jeesukselta "miksi sina rakastat häntä enemmän kuin meitä?", niin hän vastasi kysymyksellä: "Miksi en rakasta teitä kuten häntä?"


    . . . mutta iloisia "Magdalena" kahvitteluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ymmärrän uskonnottomat, mutta tuo apogryyfisten kirjojen suosio on jotain mitä en ole käsittänyt.

      Miksi Dan Brownin kioskikirjallisuudesta on tullut niin suosittua,mikä siinä da vinci koodissa oikein vetää? Toisaalta, ovathan Harry Potteritkin aivan uskomattoman suosittuja, en minä ymmärrä sitäkään. Jotain samaa niissä kuitenkin on.

      Poista
    2. Luulen, että jos kyselyssä kysyttäisiin "onko Graalin malja olemassa?", ainakin nuoremmista hyvin moni vastaisi: "totta kai!"

      Poista
    3. Arvelenpa, että suurin osa meistä on oppinut tuntemaan Graalin maljan Indiana Jonesista. En muista, että siitä olisi puhuttu sanaakaan esim. uskonnon tai edes kirkkohistorian tunnilla.

      Poista
  17. Da Vinci -koodin muinainen suosio onkin mysteeri. Tai pitäisikö sanoa, että minä olen mysteeri, kun teos ei kiinnosta yhtään esitietojen tai kohunkaan perusteella. En ole viitsinyt lukea, saati katsoa, joten en ehkä tiedä, mistä puhun.

    Koko fantasiakirjallisuudenkin tai scifin suosion nousu on mysteeri. Kun en itse oikein jaksa, vaikka saduista sitten taas tykkäänkin.

    VastaaPoista
  18. Todellisuuspakoisuus on yksi kirjallisuuden tärkeistä puolista. Minä tykkään monenlaisesta höpöhöpöstä, mutta ärsyttää joskus kun huomaa, etteivät ihmiset huomaa eroa sen ja toden välillä.

    Joskus perus- tai oppikoulun puolella tein esitelmän Isaac Asimovista. Kirjoitin nimen taululle ja kuulin sivukorvalla, kuinka kuiske alkoi käymään: "Kuka toi on?" - Muistan, että säätiötrilogia oli lempparini, mutta enää en niistä muista mitään, siitä on niin kauan aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellisuuspako - tämä on totta. Minä kiipesin katolle tai omenapuuhun pakoon isän juomiskohtauksia, kirjan kanssa. Unohdin kaiken muun kun luin.

      Poista
  19. En osaa lukea scifikirjallisuutta. Itse asiassa (kuultuna) inhoan ko. kirjallisuutta. Tarkovskin käsittämättömän (sanan kaikessa merkityksessä) upeat leffat "Solaris" ja "Stalker" perustuvat scifiin. (Ensin mainittu Stanisław Lem, jälkimmäinen Strugatskin veljesten.) Elokuviksi muutettuina ne ovat todella merkittäviä tarinoita. (Ja tajusin että minä, ja minun käsitykseni scifistä, perustuvat pelkkiin ennakkoluuloihin.)

    Ps. Enpä ole koskaan ollut innostunut baletistakaan. Olen kokenut sen jonkinlaisena jäykkäkuvioisena hyppelynä. Jossa miehillä on numeroa/pari liian pienet sukkahousut jalassa, ja naiset pyörivät kuin hulluksi tulleet hyrrät.

    Kyse tässäkin oli mun omista ennakkoluuloistani. Jouduin nimittäin (vahingossa) katsomaan Eifman Balletin esittämän "Minä - Don Quijote"n, Mikael salissa Mikkelissä. Se oli elämys, yksi suurimpia mitä olen kokenut, aivan fantastinen esitys. Se oli maailmanluokan tanssittua teatteria. (Mun oli posket ihan märkinä kun poistuin sieltä.) Tämä Eifmanin ryhmä on puolet vuodesta ulkomailla, ennen Mikkeliä (sic!) se esiintyi Peging/Shanghai/Guangzhou ja New York/Lontoo/Milano/Berliini/Moskova, kaikissa tietysti pääareenoilla. Ehkä se on maailman paras ja mielenkiintoisin nykybalettiryhmä.

    Pssa. Vielä kuukausi sitten olisin lyönyt vetoa itsestäni kertoimella 1:69 että en ikinä käy katsomassa balettia... No, minusta tulikin fani. (Scifikirjallisuus saa vielä odottaa. Aikansa.)

    VastaaPoista
  20. Osaan kyllä sentään olla vakuuttunut siitä, että kiinnostuksen puutteeni scifiä kohtaan on omaa rajoittuneisuuttani. Scifi-elokuvan saattaisin katsoa hyvinkin intensiivisesti, sillä siinä on mahdollisuus paitsi hyvään tarinaan myös visuaaliseen antiin. Kyllä semmoinen mukaansa tempaa, jos huiskinta ei ole tyhjää kalistelua.

    Baletti voi värisyttää monia kohtia ihmisessä. Rupesin kaipaamaan jotakin katsottavaa ja kuultavaa, kun luin yltä kuvauksen baletista.

    VastaaPoista
  21. Lähes ainoa scifiksi laskettava elokuva, mitä olen nähnyt, on Strange Days 90 -luvulta. Vaikuttava leffa; visuaalisesti ja muutenkin. (Paljon saa nainen vääntää punttia saadakseen samanlaisen hauiksen kuin Angela Bassettilla.)

    Mitä tulee balettiin, niin voiko kauniimpaa ilmaisutaidetta olla! Ei minulla ole kokemusta toistaiseksi - livenä - kuin Joutsenlammesta ja Pähkinänsärkijästä (ulkomailla), mutta niistä on jäänyt pysyvä jälki.

    VastaaPoista
  22. Scifi-kirjallisuuden perusteos on William Gibsonin Neurovelho (edustaa kylläkin cyberpunk alalajia, mutta mitä sitten?). Se kannattaa ehdottomasti lukea, ei ole edes paksu. Sen luomaa maailmaa tavoiteltiin mm. supersuosituissa Matrix-elokuvissa.

    Mitä tulee taas Dan Brownin DaVinci Koodiin, niin kyseessähän on loistava kirja, jonka koukuttavuus perustuu siihen, että asiat voisivat olla/olla olleet juuri kuten kirjassa on kirjoitettu. Osa on faktaa ja osa fiktiota ja siihen on luotu hieno juoni sisään, niin menestys on taattu. Heti suosionsa jälkeen DaVinci Koodi sai lukuisia kopioijia (kirjailijoita), mutta eivät onnistuneet lähimainkaan niin hyvin kuin Dan Brown (Kannattaa lukea muutkin Dan Brownin kirjat).

    Scifiin kannatta tutustua (William Gibsonin kirjojen lisäksi) mm. seuraavien kirjailijoiden teoksien kautta: Isaac Asimov, Ray Bradbury, Arthur C. Clarke, Philip K. Dick ja Robert A. Heinlein. Loistavaa kirjallisuutta.

    VastaaPoista
  23. Jos Independence Day lasketaan scifiksi, olen nähnyt ainakin yhden scifin, kenties muitakin. Se oli ihan hauska.

    Entä Alien? Jos se on scifiä, sekin oli aika kauhean hauska.

    Kirjoina en noita jaksaisi lukea!

    VastaaPoista
  24. Alien oli selvää scifiä, erityisesti leffan pahisolio oli hieno, sveitsiläisen surrealisti taiteilija H.R. Gigerin luomus.
    Independence Day ei ollut scifiä.

    Kumpikaan em. teoksista ei pohjaudu kirjaan vaan elokuvakäsikirjoitukseen. Niitä ei sii voi lukea alkuperäisenä kirjana.

    PS. olen hiukan huolissani tämän blogisi kuvituksesta, Iines. Epäilen että olet syyllistynyt salakatseluun ja tirkistelyyn, mahdollisesti kotirauhan rikkomiseen. Ole varovainen!

    VastaaPoista
  25. Ei kai tässä enää voi varoa, kun kuppi on jo kaadettu.

    Kysyn vaan, missä on rikos, kun kuvista ei pysty tunnistamaan henkilöjä, joiden tulisi ensin nostaa syyte kuvaajaa vastaan tunnnistettavuudestaan. Näin se juridisesti menisi.

    En silti sano, että toimintani oli esimerkillistä. Minussa asuu pieni paparazzi, kun kuvaamisesta on kysymys. Metsästän autenttisia tilanteita.

    VastaaPoista
  26. Tiedät kai, Iines, että toisten pihoihin päin kuvaaminen on yksiselitteisesti kiellettyä? Jos et tietä, kehoitan sinua tutustumaan valokuvauksen etikkaan, josta löydät tietoa netistä. Pelkkään etiikkaan ei tarvitse tukeutua, vaan asiasta sanotaan ihan laissakin, eli pihat ovat yksityisaluetta, joihin päin ei toisilta tonteilta tai yleisiltä teiltä jne. saa kuvata ilman lupaa.

    Kiikari, kaukoputki ja kamera pitkinen putkineen on stalkkausväline, jos niiden ulottuvuutta käytetään tirkistelyyn toisten tontille, varsinkin jos niissä on selkeästi tunnistettavia paljaita perseitä näkyvissä. Kuvien julkaisu tekee asiasta erityisen vakvavan ja tuomittavan (muistatko Google Street View jutun jossa näkymään oli tallentunut mm. mies kotipaihallaan housut kintuissa?).

    Julkisella paikallahan saa kuvata yleensä esteettä, mutta kuvia ei saa julkaista jos se asettaa kuvan kohteen noloon asemaan, tai on epäsiveellinen. Toisten piha-alueelta otettuja kuvia ei sa julkaista käytännössä ollenkaan, ilman kohteen erillistä lupaa.

    Et voi vetäytyä mihinkään syytteen nostamisen taakse, kun laki sanoo, että yksityistontille päin kuvaaminen on salakatselua. Tässä kohden tulee esiin valokuvaajan moraali ja etiikka, jos kuvaajalla sellaiset on, ja hänen täytyy tietää mitä saa julkaista ja mitä ei.

    Hae netistä Sakari Mäkelän ja Timo Suvannon kirjoittama: "Ketä ja missä saa kuvata". Löytyy PDF:änä.

    Lisäksi kannattaa tutustua Valokuvaajan uusi tekijänoikeusopas teokseen, joka on Suomen Valokuvajärjestöjen Keskusliitto Finnfoto ry:n julkaisema. Löytyy netistä PDF:änä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tiedän. Ei tarvitse valistaa, mutta hyviä nuo mainitsemasi lähteet ovat.

      Odottelin rantakalliolla kuikkaa kameran kanssa - kuikasta on kuva kuvablogissani, samalta kerralta. Katselin huvikseni vastarannoille, kun järvellä ei tapahtunut mitään ja kieltämättä uteliaana halusin hieman ikuistaa rantojen elämää paparazzina.

      Ilmoisna ikinä en julkaisisi kuitenkaan tunnistettavaa kuvaa kenestäkään omalla pihallaan olevasta, enkä edes tiirailisi puskissa, jos huomaisin jonkun olevan alasti. Oli yllätys, kun kuvia purkaessani huomasin, ettei yhdellä naisella ollut uimapukua päällään. Luulin kuvanneeni muutaman kuvan iloista suomalaiusta rantaelämää.

      Poista
    2. Toivottavasti et pahastunut, Iines. Tarkoitukseni oli tosiaan vain valistaa (se ei kai ikinä ole pahasta?). Ja jos tiesit asiat jo, niin ihan yleinen kertaaminen ei varmastikkaan tehnyt pahaa.

      Täytyykin katsoa miten kuikka kuvasi onnistui. Kunnon kuikka kuva puuttuu omista kuvistani vielä...

      Poista
    3. En pahastunut. Yleensä olen aika tietoinen asioista, joita teen, sillä en oikein ryhdy sellaiseen, jota en tiedä. Kuvaajalle tulee automaattisesti eteen kuvaamisen vapauteen liittyvät kysymykset. Huomaan itsessäni kyllä pienen lainrikkojan tässä kohdin. Muille en tahdo kiusaa kuvaamisella, mutta tahdon kuvata vapaasti kunnioittaen omaa näkemystäni ja sitä, mitä haluan ilmaista. Vaikkapa sitten suomalaista mökkielämää hieman puskista. Julkisesti kuvaaminen aiheuttaa aina ihmisissä teeskentelyä ja tekohymyjä.

      Kuikka oli liian kaukana, mutta tunnistettava kuvasta tuli. Ei täysosumaa.

      Poista
  27. Voi voi, kun olin jo varma, että ihanat naikkoset rannalla kuvaa juuri Iinekselän auvoista kesänviettoa ja yritin tiirailla, että ovatko he eevan asussa vai eivät... Mutta ovat siis vastarannan vedenneitoja, mikäs siinä.

    Jos minulla olisi vastarannalla tuollaisia houkutuksia, niin ehkä joskus helteisen päivän autereisssa illankoitossa saunan sauhutessa kääntäisin kaukoputkeni hetkeksi kuusta ja kuikista vastarannan suuntaan... ihan vain tarkistaakseni, etteivät auringonpalvojat vain pala tai pulikoijat huku, vastuullisen naapuruuden hengessä.

    Mutta ei, minun järvelläni näkee vain pulleahkoja miehenköriläitä veneessä ongella, ja herra jumala, usein ilman paitaa... Siitä pitäisi määrätä sakot.

    VastaaPoista
  28. Da Vinci -koodia vertasin aikoinani Tarzaneihin - kirjat eivät ole erityisen hyvin kirjoitettuja, noin sanataiteen kannalta, mutta niiden takana oleva tarina on huikea ja siksi ne kiinnostavat.

    Etenkin roomalaiskatolisissa kulttuureissa Jeesuksen elämään liittyvät asiat ovat aivan eri tavalla arjessa mukana ja pinnalla kuin meillä. Epäilen kyllä, ettei Brown jää kirjallisuuden historiaan samalla tavalla kuin muut Japen mainitsimat merkittävät tekijät.

    Oletko lukenut, Jape, Rajaniemen Kvanttivarasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut vielä, Tapsa, mutta juuri tänään katselin mainitsemaasi kirjaa Suomalaisen Kirjakaupan pokkarihyllyssä. Se pitänee ostaa itselle ihan tässä lähipäivinä...

      Poista
  29. Salakatseluista on esitetty selkeitä tulkintoja. Olennaista on, että ylempien tuomioistuinten ennakkopäätöksiä ei juuri ole.

    Minun mielipiteeni on, että vaikkakin teknisellä apuvälineellä naapurin puolelle tiiraaminen ja kuvaaminen on eiei, niin syytä ei ole huoleen, jos kuva on tuon kaltainen: henkilöä ei voi tunnistaa.

    Teoreettisesti voi ajatella, että joku on kuitenkin tunnistavinaan itsensä kuvasta ja haluaa asiaa prosessoida. Ei menesty tuon kuvan perusteella.

    Googlen kuva oli mielestäni siitä erilainen, että osoitetiedoista muniaan ruskettaneen herrasmiehen olisi mahdollisesti saattanut kuka vain yksilöidä.

    Dan Brownin kirjasta myönnän, etten ole lukenut. Ei ole ollut tarvetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle syntyi se tarve, kun kirjasta kohistiin niin kamalasti. Oli katsottava itse, mistä oli kyse. Tarina itse on siis ihan mielenkiintoinen ja tuttua kamaakin, sillä se perustuu... (hetkinen, käyn katsomassa hyllystäni)... niin, sen taustalla on Baigentin, Leighin ja Lincolnin kirja Pyhä veri, pyhä Graal, ensipainos ilmestynyt 1982.

      Poista
    2. Minua on jäänyt vähän vaivaamaan, etten tiedä, mistä da Vinci -koodissa on kysymys, jotta voisin itse päätellä huikean suosion syyn. Jotakin siinä täytyy olla. Kerran jo kääntelin kirjaa käsissäni, mutten vaan saanut humpsautettua sitä kirjastokoriini.

      Vaan ehkä vielä joskus. Toisaalta kirjastosta on aina tarttuvinaan mielenkiintoisempaa luettavaa käteen. Elokuussa alan lukea Alastalon salia sillä tavalla hitaasti nautiskellen, ja muita uudempia sitten nopeasti, jos houkutus käy liian suureksi.

      Poista
    3. Sen verran sanon vielä tähän, että kirja on parempi kuin elokuva. Elokuva oli ihmeellinen kuvaustekniikaltaan ja mutenkin. Kuva-ala oli lähes kokoajan jotenkin synkkä, siis sävyltään. Ihan kuin elokuantekijäillä olisi valoisuus tai gamma-asetus ollut ihan pokslleaan...

      Kirja oli siis paljon kiehtovampi, vaikka elokuvan naispääosan esittäjä olikin erittäin kiihottava tapaus, ranskalainen Audrey Tautou.

      Poista
    4. Iines kysyi, mistä da Vinci -koodissa on kyse. No, tästä (varoitus, sisältää juonipaljastuksia):

      Jeesuksella ja Magdalan Marialla oli lapsi, jonka suoria jälkeläisiä elää yhä, ja heitä suojelee salainen veljskunta, joka perustuu Temppelinherrain ritarikuntaan, heidän päävihollisensa on Vatikaanin suojeluksessa oleva mystinen Opus Dei -sääntökunta, joka yrittää murhata kyseiset jälkeläiset puolustaessaan roomalaiskatolista kirkkoa ja oikeaa uskoa.

      Kirjan sankari on tiedemies, joka kykenee tulkitsemaan salaisia merkkejä ja kykenee estämään Jeesuksen jälkeläisten murhat.

      Poista
  30. En tosiaankaan ole huolestunut näistä jutun kuvista, sillä niissä ei ole pahaa, eikä mitään, mikä halventaisi ketään. Jos joku näkee niissä jotain pahaa, se tulee hänen omien korviensa välistä.

    Salakuvaaminen on tietekin tekona väärin, mutta luulen, että kuvaan kyllä jatkossakin samalla tavoin kuin nyt. Kuvaamisenvapaus muistuttaa sananvapautta - molemmilla on rajansa, ja tarkoitus pyhittää keinot, joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo alempi kuva on aika mielenkiintoinen, siis muutenkin kuin uimarenkaaseen ilmaa puhkuvan paljaspeputtaren takia. Siellä on riippukeinua, venettä ja liiterin seinää... ja mikä on tuo vedessä etualalla oleva saarelma?

      Poista
  31. Tuo vedessä oleva "saarelma" on lumpeenlehtisaarelma, ei mikään oikea saari. Näitä lummekasvustoja on järvi täynnä, varsinkin matalammasta päästä.

    Kyseinen huvilanpiha on kieltämättä vähän hallitsematon minunkin silmääni.

    VastaaPoista
  32. Nimimerkki Jape perää täällä valokuvaajilta korkeampaa moraalia ja tarkenpaa ohjeistusta kuvauksen etiikan suhteen. Samalla kun itse on esiintynyt rasistisesti ja milloin mitäkin kansanryhmää ja henkilöä solvaten ja kalvaen eri nimimerkkien ja kuvien takaa; Saarnaaja Mustapää, Aslak, Saapasjalka Cisse, Karhu, Kunta Kinte, Runopoika . . .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkos joku kussut sun muroihin, kun olet niin kitkerä? Ja jos ei ole niin pitäisikö tulla kusemaan, niin saadaan sinullekin kaikki tarpeelliset vitamiinit sun muut hivenaineet, kun olet niin kavalkka ja valju, nykyään.

      Tuollaiset nillittäjät voitetaan yhdellä kädellä ja puolella suulla ;)

      Poista
  33. Naistenviikko jatkuu! Meillä alkaa roskaviikko. Tilasin roskalavan, jonne kerätään naisvoimin rojut nurkista ja aitoista, mm. vanha pihakeinun runko, puulaveri, jolle ei löytynyt ottajaa, kissan raapima 50-luvun nojatuoli, vanha televisio, rikkinäisiä puusaaveja ja muuta. Hauskaa puuhaa! Tiesittekö, että metalliromu ja SER-jäte on roskalavalla ilmaista, sitä ei punnita? Muu punnitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen lava pitäisi minunkin tilata kerran kesässä. No, en tiennyt - ja tieto- ja kodinteknistä romuahan meillä on nurkat täynnä, etenkin kotona.

      Poista
  34. Hienoa, että naiset tekeät konkreettista työtä. Kun vielä teette töitä tunnissa sen 60 minuuttia, eikä 48 minuuttia, niin kuin yleensä, niin voitte joskus saavuttaa miehen euron ja ihan omalla työllä. Ei tarvitse huudella miehiä apuun. Muistakaa maksaa myös verot, että saadaan ECUja etelä-euroopan avuksi. Hyvää naisten viikon jatkoa!

    Komission varapuheenjohtaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilasin lavan käyttämästäni jäteyhtiöstä. Lavan tuonti ja vienti maksaa kolminumeroisen summan, ja tavaraa saa lastata 1 000 kiloon asti 160 eurolla. Kyllä noissa summissa verot on mukana.

      Nyt meillä on pienenä kysymysmerkkinä naapuri, joka jo kysyi, saako tuoda vanhan vesipumppunsa lavaamme + muuta roinaa.

      Poista
    2. Vuoden 2006 alusta alkaen on ollut kiellettyä kuljettaa mökiltä vakinaisen asunnon jäteastiaan jätteitään. Jos ei halua maksaa järjestetystä jätteenkuljetuksesta on ne omatoimisesti kuljetettava aluekeräyspisteisiin tai hankittava naapurin kanssa yhteinen jäteastia.

      Yleisesti ottaen jäteasiat ovat erinomaisesti hoidettavissa ja kustannuksetkin ovat kohtuulliset. Sähkö- ja elektroniikkaromun vastaanotto on ollut vuosikaudet ilmaista ja rakennusjätettä voi peräkarryllä viedä 25 e hintaan (pienjäte-erä) niin paljon kuin kärryyn mahtuu. Risujen ja peitemaan vienti peräkärryllä on ilmaista.

      Joissai jäteasemilla punnituksella on oma maksu ja joissain punnitus tehdään vaikka maksua ei menisikään. Sillä näet kontrolloidaan maksu- ja asiaksliikennettä.

      Pientä viitseliäisyyttä harrastaen jätteet voi pilkkoa, purkaa, hajoittaa pieneksi ja näin ollen viedä aluekeräyspisteisiin pikku hiljaa. Fillarinkin saa rälläkällä aika helposti muovikassilla kuljetettavaksi.

      Poista
    3. Minulla on jätehuolto järjestetty, oma jäteastia, sopimus solmittuna jo vuosia paikallisen jäteyhtiön kanssa, mutta naapurini Martta kuljettaa tämän kesäpaikkansa jätteet vakituisen asuntonsa jäteastiaan naapurikuntaan aivan avoimesti.

      Lavan tilasin isoa romua, en jätteitä varten. Isoa metallista puutarhakeinua ei saa silpuksi muovikassiin, eikä paksua nojatuolia eikä muovisia tai metallisia puutarhatuoleja. Puista laveriakaan ei naisvoimin saa kirveellä silpuksi eikä millään pelillä autoon. Tämä systeemi sopii meille.

      Meillä on lisäksi melkoisen hauskaa, kun lajittelemme liiterin ja aitan tavaroita ja muistelemme jonkin esineen historiaa.

      Poista
  35. Jumaleisson! Runopoika?

    Tuossa feikissä on yhtä suuri ero mielihalun ja todellisuuden kanssa kuin Auroran "Batman" miehellä. Yhtään omaa, edes koko suulla, lausuttua lyyristä tuotosta ei ole näkynyt ja kaksin käsinkin on ollut ylivoimaista päästä omin avuin ylös juosuhaudasta elokuva-avustajana. Maan vetovoima oli liian kutsuvaa mitä ei kuitenkaan voi laskea Newtonin syyksi.

    Valjuudesta puheen ollen en usko kannattaa mitenkään korostaa "muroihin kusemisen" miehekkyyttä koska kompetenssivaje ehkä vain korostuu liiaksikin, ja sitä paitsi, sitten teinivuosien en ole muroihin koskenut. Tuon kuona-aineen poiston lisäksi kompetenssia olisi hyvä kerryttää myös muilla keskeisimmillä alueilla tuolle sidekudokselle.

    Tuo "Komission varapuheenpuheenjohtaja" vertaus on oiva veto, suoranainen metafora, jonkun mielikuvan tuottamisesta toisen nimissä, omaan lukuun. Hah hah haa, . . . en kestä enään! Varapuheenjohtaja . . . hah hah hah! Jumaleisson!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh heh hee - ruåtsalaiset homot vetelee vasemmalla kädellä "tumppuun", ihan niin kuin sinäkin. Kun toinen käsi jää siinä vapaaksi, niin sillä voikin sitten sammalla paistaa vaikka makkaraa, kaikilla mausteilla.

      Poista
    2. Pointti oli..? Siis mikä?

      Poista
  36. Jumaleisson, mua niin tympii kaikki feministit
    ne annemoilaset ja kaikki, myös kahvikestit
    niiltä en ottais jos vaikka saisin
    lykkää siinä sitten, edestakaisin

    Vaikka ruovikossa mä aina hiljaa makaan
    niin rannan kaikki kerttuset ne lähtee livohkaan
    ja ihan sama, onko alla neva tai sitten korpi
    niin mielessä on aina Kerttu, Kotakorpi

    Leikin ma aika ajoin runopoikaa
    karhunakin myllään, että metsä roikaa
    sitäpaitsi, paini oiskin himohommaa
    naisen kanssa, alla, alinomaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runosuoli sykkää,
      satiiria lykkää,
      kyllä kaikki tykkää,
      leikkivät vain mykkää.

      Metaforat oivat
      säkeissäni soivat,
      vastaväitteet loivat
      riemuvoiton toivat.

      Kaikkihan sen ties,
      hehkuu lemmen lies,
      kun yrmy mies
      runoilee otsa hies.

      Poista
  37. Niin tykkää,
    kun sulkakynä entää
    ja runoratsu lentää!

    Varsinkin Persnyymi oiva
    saa mielein hyvin voimaan
    ja tietenkin tuo runoveikko Stenka yllä
    on pistämätön riimittelyllä.

    Ja tää anonyymin runo soiva
    on taitoniekan työtä -
    ettei vaan ois pseudonyymi
    jonkun tutun,
    viis siitä kenen luemme
    rivei runohutun.

    Jok' tapauksessa joka säe satiirinen
    tahi hauska
    yrmyin karjuin
    mua seuraa pitkin yötä
    mun unein myötä
    tuudittaa mua sulolainehillaan
    ja antaa näyt hupaisimmat.

    VastaaPoista