14.11.2012

Syyspäiväkirjan lehdiltä, sivu 11: Kylmäävää



Eilisessä lehdessä kerrottiin, että kaksi 15-vuotiasta poikaa sai parin tonnin rapsut  ammuttuaan rauhoitetun laulujoutsenen. Pojat olivat soudelleet Etelä-Savon järvimaisemissa syyskuussa, toinen airoissa, toinen pyssyssä, luvallisessa.  Kyllä, lapselle luvallisessa. Oli sitten nähty valkea joutsen ja posautettiin se tuonen maille. Voin kuvitella, että naurettiin päälle. Kaislikossa odotti taatusti kumppani tai poikaset, sillä harvoin joutsen on yksinään.

Meillä on aina ihasteltu lasten itsenäisyyttä ja yksin pärjäämistä. Meillä on tilastollisesti maailman yksinään syövimmät lapset, ja kärjen tuntumassa olemme edelleen myös tyttöjen ja poikien itsemurhahakuisuudessa. Ilmeisesti lapset ovat sitten myös myös kyllin kypsiä  heiluttelemaan ladattua pyssyä alueella, jossa liikkuu ihmisiäkin. Pitäähän poikien päästä ampumaan. Paistia pöytään äidille, saattaa äiti miettiä. Jos minä olisin pyssyperheen äiti, kävisin omatoimisesti upottamassa kaikki talon pyssyt, luvalliset ja luvattomat suonsilmäkkeeseen. 

Ja nyt pääministeri Katainen tahtoo kotiäiditkin edes osapäivätöihin, koska ruotsalaisnaiset voittavat työnteossa meidät. Katainen ei tunnu tietävän mitään asiantuntijoiden mielipiteistä siitä, että alle kolmivuotias ei juurikaan pysty päiväkotisosiaalisuuteen, hänellä ei ole siihen valmiuksia. Kolmivuotias leikkii yhden tutun kanssa kerrallaan, ja vain pienen hetken, ryhmä on hänelle kakofoninen kauhistus, joka ei suinkaan edistä  sosiaalisuutta, vaan aiheuttaa hämmennystä ja rauhattomuutta. Ei ole pitkä aika siitä, kun kolmivuotias vasta  oppi, että hänen kätensä on osa häntä itseään eikä irrallinen esine, ja äiti  on erillinen olento, ei hänen ruumiinsa jatkopala.  Hämmästyttää, että tätä tietoutta ei ole kaikilla vanhemmillakaan! Lapsi on meillä ollut jo liian kauan yhteiskunnan jyräämä. Päiväkotiin ehtii vasta sitten, kun lapsella on valmiuksia sosiaalisuuden edistämiseen.

Sekin on vielä kauheaksi lopuksi kylmäävää, että lehtitietojen mukaan Helsingin hovioikeus laskee lapsenmurhaajan ehdonalaiseen vapauteen  heinäkuussa, vaikka miehen jäännösrangaistus olisi vielä kolme vuotta. Mies murhasi pirtupäissään  avovaimonsa viisivuotiaan pikkutytön  kuristamalla kurkusta ja puukottamalla tätä elokuussa 1997.  

Sosiaalinen ymmärtäminen ja päänsilitys kasvatusmielessä on meillä ja Ruotsissa ehkä maailman pisimmälle vietyä.  Myös ns. Heino-murhien tekijäpoika pääsee vapaaksi elokuussa. Se joka vaani housut kintuissa puskissa  ja ampui  kiven takaa  kaksi ihmistä,   Miten pitkälle ihmisen pitää lopulta ymmärtää murhaajia, oli uhrina sitten joutsen tai toinen ihminen? Tai miten pitkälle pitää ymmärtää päättäjiä, jotka eivät tiedä ja piittaa lapsen parhaasta, vaan rakentavat yhteiskuntaa aikuisten työelämäehdoilla?

PS Loppuun pieni positiivinen kehotus. Lukekaa Eeva Kilven uusin, päiväkirjamuotoinen aforismi-jutustelukokoelma Kuolinsiivous. Se on hyvä kirja, kylmäävästä nimestään huolimatta positiivinen ja reipas kirja. 

(Kuva-animaatio)

215 kommenttia:

  1. Meissä kaikissa piilee pieni randilaisuus (Ayn Rand).


    Suomen sosiaalipedagogia on vähän lastenkengissä Ruotsiin verrattuna. Perinteet opetustoimessa ovat aika vaatimattomia ja levällään kuin "jokisen eväät". Ennaltaehkäisevä työ on aika heiveröistä, luotetaan "ensiavun" voimaan, niin kuin tehokaaseen palokuntaan.

    Tottakai Katainen perheellisenä tietää lapsen kehityskaaren, mutta laukoo "vastuullisena" ministerinä ohjeita ymmärtämättömille äideille jotka eettisten kysymysten valossa ratkaisevat ihan itse toimintamallinsa.

    Suomessa on vielä tapana laskea rangaistuksensa kärsinyt vapauteen. On toinen juttu onko lainmukainen rangaistus riittävä vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsen fyysinen kehityskaari tunnetaan kyllä hyvinkin, Katainenkin varmaan, mutta psyykkis-sosiaalinen kehityskaari tunnetaan aika huonosti. Siihen voisi tutustua vaikka lukemalla Keltikangas-Järvisen kirjan Lapsen sosiaalinen kehitys. Minusta se voitaisiin jakaa neuvolassa kaikille äideille ilmaiseksi.

      Ihminen joka tuntee lapsen psyykkis-sosiaalisen kehityskaaren, ei ehdota kotiäitien töihinmenoa. Harva nainenhan jää kotiin hoitovapaan päätyttyä tai lasten mentyä muutaman vuoden ikäisinä päiväkotiin ja sitten kouluun. Äitihän sitä paitsi on töissä, kotona. Monelle olisi fyysisesti kevyempää mennä töihin!

      Toki rangaistuksen kärsinyt lasketaan vapauteen. Ei tässä siitä ollut mielestäni kyse, vaan lapsenmurhaajan ja monimurhaajan vapauttamisesta, vaikka rangaistusta on jäljellä - kuten uutisesta ilmeni. Kun minusta murhia ei tehdä vahingossa.

      Poista
  2. Lapset tekevät joskus järjettömyyksiä. (Ei tarvitse kun muistella omaa nuoruuttaan... huh, huh!) On hyvä että he joutuvat vastuuseen siitä; tekojahan ei tekemättömäksi saa mutta 15-vuotiasta kyllä kirpaisee tuollainen 2tonnin sakko mukavasti.

    Hovioikeus - mitä muuta se voisi tehdä? - toteuttaa Suomessa voimassa olevaa lakia. (Eikä esimerkiksi Kazakstanin lakia.)

    Ps. Jammu Siltavuoren kohdalla keksittiin kyllä sellainen "kikka" että hänet pantiin vastentahtoiseen hoitoon. (Tätähän aina ennen Neuvostoliitossa käytettiin. Ja jokainen vastuuntuntoinen suomalainen/oikeistolainen päivitteli että "aivan hirvittävän brutaalia ja epäoikeudenmukaista käyttäytymistä". Niin kun olikin!

    Älkää tuomitko, ettette tuomitsisi iseänne... Äh, eihän se ihan noin mennyt, mutta menköön.

    Ps. Kerran kävelin eräässä porukassa hautausmaalla. Katseltiin kiviin kaiverrettuja nimiä ja vuosilukuja. (Ne ovat muuten aina kiehtoneet minua.) Erään kiven sukunimen kohdalla tyttöystäväni sisko sanoi että "tuo nimi on kyllä kirjoitettu väärin. tuossa pitäisi olla e eikä i." Katsoin minäkin sitä. Mutta mun mielestä ihmisillä on ihmeellisiä sukunimiä. Sanoin että "No, toivottavasti perikunta on saanut kunnon alennuksen tuosta painovirheestä". Avotyttöystävättäreni sisko mulkaisi minua aika lailla kulmiensa alta... alkoi sitten yht'äkkiä hihittää.

    Minusta hautausmaalla ei saa elää kuin Pellossa. (Vai mitä, Mäntyranta? Mukkahan eli... eli kuoli. M.O.T.)




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän tässä kurjaa on, kun tulee itsekin tuominneeksi muita, kun arvostelee tuomioita.

      Oikeastaan haluan kysyä, miten joku voi ampua joutsenen? Viisitoistavuotias on jo aika iso tuommoiseen tekoon, joten tulkitsen sen mielen julmuudeksi. Innokkaana kotipsykologina kysynkin siis, mikä pojalla mättää, kun tappaa ison ja kauniin luontokappaleen, jonka taatusti tietää rahoitetuksi?

      Poista
  3. Mistä sinä olet muuten saanut, Iines Syylingi Rukka, tuon vanhan kotivideonpätkän (naapurin opettajaJalmarin kuvaamaan) käsiisi, jossa mä vedän hepoa nenääni? Vai oliko se kokkaa? (em mä enää muista.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Videosta unohtui muuten lähde, panen sen huomenna näkyviin, kun haen toiselta koneelta. Sain vanhojen kuvien linkin joskus Sarilta jossain keskustelussa.

      Poista
  4. Yritän ja yritän pysytellä poissa toisten blogeista, mutta epäonnistun surkeasti aina kun huomaan kiinnostavan blogin. Nyt näin nimen Iines välähtävän oman blogini tilastotiedoissa ja heti ryntäsin kuin ammuttuna tänne, ja jäin nalkkiin. (mikä se tuo nalkki on, en tiedä).

    Ampuminen, yes. Paha sana. Kuinka moni olisi säilyttänyt elämänsä, jos ketään ei olisi ammuttu. Niin paljon pahoja uutisia, että olen menettää hermoni. Käyn joka ilta tarkistamassa, onko ovi kaksoislukossa. Valitettavasti meillä on kaksi ulosmenoaukkoa kuin oravanpesässä, ja kun olen yksin kotona, kerään sen toisen eteen tikkaita ja muita kaatuessaan rämähtäviä tavaroita, että varmasti heräisin, jos tulisi murhaaja pyssyn kanssa yöllä taloon. Siinä kun on vain ulkoapäin lukittava varmuuslukko.

    Noista linkeistä. Olen tosissani yrittänyt selvittää, saako esim. youtubesta linkittää videoita, kun nykyisin teen sitä. Viimeksi katsomani ohjepaikka sanoi, että saa. Siihen tahdon luottaa. Vaikka jossain sanottiin, ettei saa. Mutta olisihan se hullua, jos laittaa linkin videon muodossa, joka johtaa samaan kohteeseen kuin jos laittaisi vain linkkiosoitteen, jos se olisi kiellettyä.

    Ja noista pyssyistä vielä: kaikki autot ja aseet ja viina ja mitä niitä nyt onkaan onnettomuuden lähteitä, pois, pois! Mutta onnistuuko se?
    Turha toivoa! Aseitakin tarvitaan. Onneksi Suomessa pitää olla lupa, ennen kuin sellaisen saa. Mutta onko siitäkään hyötyä? No ainakin niitä on vähemmän kuin esim. USA:ssa. Laiha lohtu.
    Maailma sen kun julmistuu.


    Ymmärrän lapsia. Iines on oikeassa, kun sanoo, että alla neljä vuotiaalle suuri joukko on kaaos. "Meidän poika" oli kaksi vuotias, kun puri poskeen toista lasta, ja tämän toisen lapsen äiti muistaa vielä siitä tapauksesta puhua, kun satumme lähetysten. Ja minä häpeän. "Meidän koira" puri kaksi kertaa ihmistä, joka oli sille vieras ja astui pahaa aavistamatta sisään. Koira piti tappaa. Jos puree kerran, puree toisenkin kirja. Mutta ei kai lasta?

    Apuva! Tuli sekainen juttu. SEn siitä saa, kun paastoaa!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Jos puree kerran, puree toisenkin kirja!" Voi kauheeta! Johan jotakin. Toinen kerta muuttuu kirjaksi! Älkää uskoko minua.

      Poista
    2. Liisu Liisunen, minulla on tuo sama ovien tarkistamistarve ennen kuin menen nukkumaan. Etuovi ja takaovi, takaovi on varmempi, koska sen sisemmästä ovesta ei pääse sisään, jos ovi on lukittu sisäpuolelta, koska ovessa ei ole kahvaa eikä lukkoa kuin toisella puolella. Etuovesta koetan aina, että se on varmasti kiinni. Joka ilta. Silti olen nukkunut silloin tällöin avain ulko-ovessa, kun olen unohtanut sen käydessäni pihalla.

      Olet aika tunnontarkka noissa nettilainauksissa. Noh, minä olen aina ottanut surutta Youtubesta, koska silloin näkyy lähde. Samoin otan kuvia juttuihini, ja mainitsen kuvantekijän nimen, jos se vaan on tiedossa. Ajattelen niin, että kun lainaan rehellisesti, tarkoitukseni on hyvä ja kunnioittava. En ota mitään, mitä vastustan tai pidän rumana ja huonona. Enkä väitä kuvaa omakseni enkä tienaa sillä rahaa.

      Ei pahasta päästä, mutta väliin täytyy päästää höyryjä. Minua raivostutti ja inhotti ne pojat, jotka ampuivat joutsenen. Tekisi mieli ravistella heitä. Haluaisin kuulla, mitä he sanovat, mitä ajattelevat. Ja haluaisin ravistella heidän vanhempiaankin, sillä lapsi, jolle on oltu välittäen ja ohjaten läsnä, ei totisesti satuta eläintä, saati ihmistä noin isona. Tuommoinen saa minut voimattoman turhautuneeksi.

      Ymmärrän hyvin kaksivuotiasta, joka puree ryhmässä tai uudessa tilanteessa toista poskeen. Ei hän tiedä tekevänsä pahaa, se on oman ruumiin rajojen etsintää, hämmentynyt reaktio ehkä nimenomaan uuden edessä, kakofoniseksi koetussa tilanteessa. Kaksivuotias ei yksinkertaiseksi ole kypsä suurempaan sosiaaliseen kanssakäymiseen vieraiden lastenkaan kanssa. Hän voi reagoida yllättävästi. - Tämä ei tietenkään tarkoita, että lapsi pitää pienenä eristää. Sopivin annoksin, aikuisen seurassa.

      Poista
  5. Katkoin istutettujen puiden latvuksia, revin autoista rekisterikilpiä (jotka heitin jokeen), vingutin pirunviulua vanhapiikaopettajattaren kammarinikkunan alla, poltin Turun Sanomia koulutalon ränneissä, heitin voltin taaksepäin, ja kerran me - meitä oli 6 riskiä nuorukaista - nostettiin yks Fiat 600satanen ("hii op") poikittain yhteen porttikäytävään... Autolle jäi, sekä eteen että taakse, noin 10 cm tilaa. Että, täytyy olla aika moinen kuski joka sen ajamalla siitä pois vekslaa. (Itse en siihen pystyisi. Vaikka mulla rekkakortti onkin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mikis, hyi, hyi! Oletko parantanut tapasi?

      Me sentään tehtiin lapsena klassista narutemppua. Pantiin lompakko narun päähän ja oltiin puskassa piilossa. Kun joku ilahtui ja kumartui sen ottamaan, kiskaisimme sen pois. Naru piti olla mustaa karhulankaa. Ja meistä se oli niin kauhean hauskaa!

      Poista
    2. Mutta, mikis kultamuru, et repinyt kärpäseltä raajoja tai siipiä, et vetänyt kissiä hännnästä etkä heittänyt koiraa päin seinää tai hukuttanut hiiriä...

      Viis tuommoisista autojutuista! Me soitimme Mallun kanssa pilapuheluja yhdelle Raijalle, joka seurusteli. Vihjailimme hänen poikaystävästään ikäviä tietoja. Lisäksi kuljin Mallun mukana, kun hän varasteli sormuksia ja tikkareita kemikalio- ja karkkikaupasta. En kertonut kenellekään. Olin siis yhtä syyllinen.

      Poista
    3. Liisu, narutemppuja tein minäkin. Rahapussi tai kahvipaketti narun päässä, naru hiekan alle piiloon, ja sitten vedettiin, kun vaikka joku vanhus kumartui poimimaan.

      Poista
  6. Äsken sanoin että "en tykkää eläinten ampumisesta". Se komentti vaan katosi jonnekin, varmaan Nevadaan. (Sinne katoaa niin paljon muutakin.) Minusta ihmisetkin on eläimiä, ei niitä saa kohdella mitenvaan, tai tahansa.

    VastaaPoista
  7. Saanko kysyä Sinulta, iinukka armas, kahta kieliopillista juttua? Ai, että saan. Sepä hyvä.

    1) mitä ovat sensiiviryhmän verbit?

    2) mitä ovat reduplikaatiopartikkelit?

    Ps. Olen vastauksillesi avoin kuin haavan lehti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kauheata, mikis. Ei meille tuommoisia sensiivijuttuja opetettu enkä niitä itsekään opettanut. Tunneverbejä?

      Redupkaatiopartikkelit voisivat olla vahvikeapusanoja, kuten vaikka upo, täpö ja puti.

      Poista
    2. Korjaan: reduplikaatio. :)

      Poista
  8. Kun lapsemme olivat pieniä, haaveilimme mieheni kanssa yhteiskunnasta, jossa sekä äiti että isä voisivat olla puolipäivätyössä, toinen aamupuolen toinen iltapuolen päivää. Työpäivää voisi sitten pidentää lasten kasvettua.

    Me teimme sen ratkaisun, että olin kotiäiti siihen asti, kun nuorin lapsi meni esikouluun. Silloin mieheni jäi pois töistä ja oli koti-isä-opiskelija monta vuotta. Kun lapsemme olivat teini-ikäisiä, olin kotiäiti, sillä miehelläni oli vähän vapaa-aika. Jonkun täytyi kasvattaa lapset.

    Ainoa huono puoli asiassa on, että yhteiskunta ei tukenut siihen aikaan millään tavalla lasten kotihoitoa. Niin meitä tuli onnellisia mutta köyhiä. Mutta onhan olemassa muutakin kuin aineellista rikkautta.

    http://blogisisko.blogspot.fi/2011/04/maailman-vanhin-ammatti.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse toivon sellaista kotihoidontukea, joka mahdollistaisi yksinhuoltajankin kotiinjäämisen lapsen kanssa hänen niin halutessaan lapsen kolmeksi ensimmäiseksi vuodeksi.

      En pidä luksuksena sitä, että vanhemmista toinen on kotona pienten lasten kanssa. Kunnioitan sellaista elämänvalintaa suuresti. Entisaikaan se oli ilman muuta pois perheen elintasosta, mutta silloin miehen palkalla tuli kokonainen perhe hyvinkin toimeen, vaikka mies saattoi olla esimerkiksi sähköasentaja. Kyseessä on pitkälle valinta, ei mikään pakko.

      Nykyään taas vanhemmat ovat kieltämättä pakkoraossa lainojen takia. Molempien on pakko olla töissä, tai elintaso romahtaa. Ymmärrettävää tämäkin, vaikka ei se olekaan lasten onnellisuuden ja edun mukaista.

      Poista
  9. Kun en saa vastausta kysymyksiini (anna anteeksi anna amnell) niin pillahdan hillittömään nyyhkytykseen... ei taaskaan, ei! koska sitten? ei varmaan koskaan!

    Nyyh. (Sanon minä.)

    Sensiiviryhmän verbejä ovat esim. "oudoksua" ja "paheksua". Reduplikaatiopartikkeleja ovat esim. "ypö" "typö" ja "sepposen".

    Eli... "ouduksekseen saa olla ypö typö sepposekseen?"

    Mää jag börjar prata svenska. Missförstå mig, vittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikis etkös lue, miten vastasin. Että upo, typö ja puti. Ja tietenkin nuo sinun ypö ja typö. Ja sitten varmaan vielä apposen.

      Poista
  10. Vastasit, iines kilti! Saat (miettii vähän aikaa itsekseen) tästä kokeesta 7 1/2. Koska nuo reduplikaatiopartikkelit menivät oikein. (Taidan sittenkin antaa 8-. Koska tuossa tytössä näyttää olevan ainesta. Hmnhyh.) Hyvä on: 8+.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaadin ysimineä, koska tiesin myös apposen. Eli osoitin ylimääräistä harrastuneisuutta.

      Lisätään sensiiviverbeihin vielä vaikka kummeksua, uneksua, haaveksia. Ysiplus.

      Poista
    2. Lisäksi rehellisyydestäni iso plussa, eikö? Olisin voinut kävellä yläkertaan ja katsoa Isosta Suomen Kieliopista (tuhat sivua) nuo kysymäsi asiat hetkosessa. En mennyt.

      Poista
    3. Oikeasti sinulle kuuluu kymppi. (Joka on pyöreä kuin täysikuu, joka katsoo makuuhuoneeseesi. Kun heittelehdin joustinpatjallasi kuin lumipallo.)

      Hitsi, oot yhtä sulonen kuin minä olen objektiivinen. Rokkakorvaseni.

      Poista
    4. Sepposen apposen ypö typö pankolla makasi, eikä sitä löytykkänä. Ihanaa tämä supisuomi.

      Tehkääpä perässä tällaisia värssyjä:

      Makea läski mäkeä laski.

      Keksin tämän umlaut-runon kerran itse, mutta seuraavaa säkeistöä en ole ehtinyt väsätä.

      Poista
    5. Ketä käki kuksia käski? (Emmä osaa.) Opin joskus laulun jossa "käki kuksi kuusikossa/pientä linturaukkaa./vaikka lintu pieni oli,/yritti se alta auttaa". Voi olla että olen laulanut tätä täällä jo ennekin. En muista. Merillä opin kansanalaulun: "Puistossa kun ei näy ketään/silloin alkaa vanha setä vetää/tuhkaluukkuun... heijaa, heijaa hei". Tätäkään en muista enempää, ehkä on parempi niin.

      Nyt kerään sanat pois, myös nämä joita en ehtinyt kirjoittaa, ja lähden nukkumaan. Hyvää yötä, ihmiset.

      Poista
  11. Ei vaineskaan, "Voi kauheata, mikis", on oikea vastaus. Olen pahoillani että kysyn tämmöisiä, ja siitä vasta olenkin pahoillani, että olen pahoillani.

    1948 armeijaan astuvilta alokkailta (kaikki he olivat miehiä) kysyttiin 10 kysymystä. Niiden vaikeusaste vaihteli - kuten kysyttävien koulutuspohja. 97 % alokkaista osasi vastata kuka on Suomen presidentti (Paasikivi). Toisten kysymysten kohdalla prosenttiluku vaihteli 25-75 prosenttia. Yhteen kysymykseen tuli oikeita vastauksia vain 2,7%. Ai mihin? No tähän.

    "Miten on ymmärrettävissä että kaksi varpusta syö nopeammin kaksi kapallista kauroja kuin kaksi hevosta?" (Huom! Siihen aikaan "kappa", "kaura" ja "hevonen" olivat arkipäivisiä käsitteitä. Kuten myös varpuset.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan tuon kaura-kappajutun. Vaan en ole varma vastauksesta. Luulen kuitenkin, että se on se, ettei varpunen voi syödä hevosia, ainakaan nopeasti.

      Vaan mikä lie pieni lintu liinaharja, läpi seinän lentelee?

      Kuvitella, että lapset viihtyivät arvoitusten parissa. Niistä tehtiin jopa ohjelmanumero luokan pikkujouluun, arvoituskilpailu. Minulla on hämärä muistikuva, että saatoin olla tuon ohjelmanumeron vetäjä.

      Poista
    2. Kysymys on suomenkielen sanojen taivuttamisesta. "Yksi varpunen syö nopeammin 1/2 kapallisen kauroja kuin yhden hevosen. Kaksi varpusta syö nopeammin kapallisen kauroja kuin kaksi hevosta." Etc. Olen kysynyt tätä kysymystä monelta, vain yksi (1) ihminen vastasi oikein. Hän sanoi heti "höh, eihän varpuset syö hevosia". Ihmettelin - hän oli Kankaan paperitehtaan pääluottamusmies, ex- - eikä mikään sanaseppo. Ei sinne päinkään. Kova juoppo hän oli. Kerran sanoin hänelle että "maidonjuonti johtaa riippuvaisuuteen", niin hän korjasi heti - hän ja hänen avovaimonsa Hannele oli juuri saanet lapsen - että "ei ainakaan Hannelen kohdalla".

      Hitsi, että ihmettelin hänen verbaalista piilevää lahjakkuutta!

      Ps. Itse tuohon hevos/varpunen kysymyksee en osannut oikein vastata. Kauas siitä! (hyvin kauas)

      Poista
    3. Vastaan tähän vähän myöhään, mutta... Hämmennyin itse tuosta kysymyksestä juuri siitä syystä, minkä sitten toitkin esiin: "eiväthän varpuset syö hevosia." Tai ajatuskulkuni meni jotenkin niin, että "hetkinen, onko tässä nyt kirjoitusvirhe, pitäisikö lukea, että varpunen syö nopeammin kuin yksi hevonen" ja tämä tapahtui jo samalla, kun luin kysymystä ennen kuin ehdin selostukseen, että se onkin muotoiltu tarkoituksellisesti noin.

      Jos tuollainen kysymys olisi esitetty minulle jossain virallisessa yhteydessä, olisin kyllä arvellut, että siinä on virhe ja vastannut sen mukaan, minkä olisin olettanut oikeaksi kirjoitusasuksi. Ja siten näemmä vastannut väärin.

      Poista
  12. Iines: "...alle kolmivuotias ei juurikaan pysty päiväkotisosiaalisuuteen, hänellä ei ole siihen valmiuksia. (...) ...ryhmä on hänelle kakofoninen kauhistus..."

    En väitä tietäväni, enkä väitä vastaankaan, haluan vain kysyä ja kylvää ehkäpä epäilyksen siemenen.

    Eli miten tämä sopii yhteen sen kanssa, että fysiologisesti ja kaipa myöskin emotionaalisesti ihminen on vain vähäkarvainen bonabo. Eli sielultaan laumaeläin.

    Eikö tämä nykyinen perhemallimme, jossa ydinperhe on isä, äiti ja lapset, ole käytössä vain länsimaissa? Eikö tuhat vuotta sitten, joka tässä tapauksessa on ohikiitävä tuokio, lapset kasvatettu meilläkin laumassa, siis suurperheissä, jossa omia ei vieraista erotettu?

    Väärin kasvatettu?



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihminen on laumaeläin, zoon politikon, mutta ei eläin. Ihmisellä on moraali ja eettiset arvot, eläimellä ei.

      Moraalista johtuu, että ihminen kykenee sekä hyvään että pahaan, hänen tekojaan voidaan arvottaa. Eläin ei kykene hyvään eikä pahaan, eläin vain toteuttaa vaistojaan ja viettejään, ja me näemme eläimen käyttäytymisessä erheellisesti julmuutta tai rakkautta, jos lemmikki vaikkapa raatelee linnun tai puskee säärtämme.

      Se että ihmisellä on moraali ja eettiset arvot, merkitsee sitä, että ihmisellä on myös yhteiskuntasäännöt ja ihanteet, joiden mukaan yhteisössä eletään ja toimitaan.

      Nämä ihanteet pohjaavat paljolti kaikkien ihmisten väliseen tasa-arvon ideaaliin. Ihmisellä tulee siis olla sosiaalisia taitoja, jotka tarkoittavat keskeisimmin sitä, että ihmisellä on laaja varasto vaihtoehtoja sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseksi ja kyky valita oikea ratkaisu. Sosiaaliset taidot tarkoittavat myös kykyä ymmärtää toista ihmistä, hänen näkökantojaan ja tunteitaan.

      Näitä taitoja ei opita itsestään suuressa ryhmässä, jossa ihmisen helpoin ja tehokkain keino saavuttaa haluttu päämäärä on aggressio. Lapsi kuin lapsi noudattaa tätä mallia, ellei siihen puututa. Näin on ollut varhaiskulttuureissa ja näin on edelleen isoissa päiväkotiryhmissä, näin on kaikkialla, missä lapsella ei ole tuttua lähiakuista paikalla koko ajan kosketusetäisyydellä juuri häntä varten. Lapset eivät kasva jaloissa ja suurryhmissä sosiaalisesti eettisiksi ja onnellisiksi aikuisiksi. He turvaavat viidakon lakeihin.

      Poista
    2. PS Katsokaa Liv-kanavan Supernannya, arkisin klo 18. Siinä näette lähes joka ilta, miten jaloissa ja ohjauksetta kasvaneet lapset noudattavat viidakon lakeja.

      Poista
    3. Iineksen oppitunti on tanakkaa tavaraa, mutta ei taida todistaa väitettä, että ryhmä olisi lapselle sisäsyntyisesti kakofoninen kauhistus?

      Pikemminkin se esittää, että ryhmässä opitaan väärää kilpailua ja siksi perinteinen perhemalli, jossa äiti hoitaa lapsia päätyökseen, on paras?

      Voi ollakin, en minä sillä. Kun katsoo maailmanhistoriaa, niin näkee että väärin on päättäjät ja vastuulliset kasvatettu! Yhtä sortoa ja sotimista.

      Poista
    4. Tapsa, nyt ei pidä unohtaa, että puhun alle kolmivuotiaasta, jolla ei ole psykofyysisisä valmiuksia toimia ryhmässä. Isommille ryhmä on eri asia.

      On myös reagoimattomia lapsia, jotka eivät esimerkiksi vierasta ollenkaan. Usein vanhemmat pitävät tätä sosiaalisuuden merkkinä ja hyvänä asiana. Tosiasiassa se voi merkitä myös sitä, että lapsi ei ole pystynyt muodostamaan luottavaa ja lämmintä suhdetta omaan aikuiseensa, hän ei ole voinut muodostaa itsensä ja erillisyytensä rajoja, mikä on terveen itsetunnon perusta. Häneltä puuttuu syvin tunne.

      Poista
  13. Suurperhe [familia] oli pysyvien sukulaisten joukko, oltiin kaikki samaa perhettä. Silloin perhesuhteet eivät olleet kaaoksessa, jatkuvassa muutoksessa kuten nyt. Se toi turvallisuutta lapsille ja vanhuksille. Tämän lisäksi oli läheinen suhde palveluskuntaan ja naapureihin. Vieraalle osoitettiin vieraanvaraisuutta.

    Mikään ei estä nykyajan ihmisiäkään olemasta uskollinen lähiomaisilleen ja ystävilleen ja elämään epäitsekästä elämää. Lopulta ihmisten henkiset ominaisuudet ovat ratkaisevia elettiinpä millaisessa yhteiskunnassa hyvänsä. Vain totalitäärinen hallitus erottaa pakolla ihmisen sukulaisista ja ystävistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, missä ihmeessä noita palveluskuntia oli? Minä en tuntenut ketään, jolla olisi olut palvelija, saati kokonainen palveluskunta. En maalla, merellä enkä ilmassa! Ei ollut ainakaan pikkukaupungeissa tai maaseudulla.

      Minäkään en ollut koskaan edes hoidossa, vaikka äiti oli töissä. Luulen, että isä katsoi peräämme, kun hänellä oli toimisto kotona.

      Poista
    2. Kyllähän tuo mitä Blogisisko ja Tapsakin perhemalleista kertovat oli erittäinkin yleistä käytäntöä.

      Joka ei tuota asiaa tunne omakohtaisesti ei tarkoita sitä että se olisi jotenkin marginaalista. Marginaalista on nähdäkseni tuonaikainen kotityö kaupunkimaisessa asumismuodossa.

      Poista
    3. Palaan asiaan myöhemmin, sanon tässä vain, että tarkoitan tässä palveluskunnalla nyt siis palvelijoita, joiksi lasketaan virallisesti sisäpalvelijat, esimerkiksi kotiapulaiset tai kartanojen palveluskunta. Maaseutujen piiat ja rengit olivat useimmiten ulkotöissä, eivät lasten kasvattajina.

      Poista
    4. Vielä se, että en ole kiistänyt Tapsan esittämää varhaisaikojen suurperhemallien olemassaoloa. Minähän jopa viittaan heihin, jos anonyymi luet tarkkaan vastaukseni.

      Tietenkin suurperheitä siis oli - tämähän on yleisesti tiedetty fakta. Varhaiskulttuurien heimolapset kasvoivat suurissakin ryhmissä, oli polygamiayhteisöjäkin, siis moniavioisuusyhteisöjä. Emme kuitenkaan tiedä, kasvoiko näissä onnellisia ja empatiakykyisiä ihmisiä emmekä sitä, miten he suhtautuivat kanssaihmisiin. Emme tiedä sitäkään, pidettiinkö toisen tappamista suurenakaan virheenä.

      Se, oliko suurperhe paras mahdollinen kasvuympäristö, onkin siis eri juttu.

      Poista
  14. Kuinka vanhemmat ovat voineet ennen Keltikangas-Järvisen -aikaa kasvattaa lapsiaan ollenkaan, saati että heillä edes olisi ollut oikeutta ryhtyä lapsia hankkimaan?


    Lapsen psyykkis-sosiaalinen kehityskaari, mitä se sitten kullekin tarkoittaa, kulostaa sekin, "kylmäävältä" yhden opin kirjaviisaudelta. Sen lisäksi että lapsella on itseoikeutettuja oikeuksia, "hän" on perheenjäsenen lisäksi myös yhteiskunnan jäsen ja siinä toimija. Riippuvuussuhde vanhempiin luo heille yhteisen ja ensisijaisen kasvatusvastuun.

    Yhteiskunnassa yleinen pärjäämisen eetos, edellyttää useimpien mielestä vahvaa itsetuntoa, jopa niin, että vanhempien lisäksi myös kasvatusalan ammattilaisiksi valmistuvat näkevät vaikeimmaksi kasvatustehtäväkseen liian empaattiset lapset eikä agressiiviset. Temperamenttipiirteenä ne voivat esiintyä samassa lapsessa.

    Näkemys jakaa kaikille äideille neuvolassa jokin tietty "kasvatusopas" jää toivottavasti pelkäksi heitoksi ja "ajankuvaksi" sillä lopullista kirjaviisautta ei ole olemassakaan sillä se aikaansa ilmentävä kulttuurinen ja poliittinen käytännön tieto on "vain" vanhempien päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se niin mene, että lapsen psyykkis-sosiaalinen kehityskaari on miten milloinkin tulkitaan, vaan kehitys muodostuu eri asteista, joista tutkijat ovat samanmielisiä eri puolilla maailmaa eri aikoina tehtyjen tarkkailujen ja tutkimusten mukaan. Tiedetäänhän sekin, että 12 - 13-vuotiaalla on murrosikä jolloin hän on herkkä, joten miksi lapsuudesta ei saisi eritellä vastaavia asioita?

      Ihmisen lähtökohtahan on nollapisteessä, ja sitä seuraa eriytymättömyyden vaihe eli symbioottinen vaihe, jolloin lapsi on yhtä äitinsä (imettäjänsä, lähihoitajansa) kanssa. Hän ei tiedä olevansa eri olento kuin äiti ja katselee kättäänkin hämmästyneenä - hän ei tunne kehonsa rajoja, ei tiedä, mistä alkaa ja mihin loppuu, varvastakin pitää imeä ja katsoa. Kaikki on häntä itseään. - Tässä vaiheessa perusluottamus maailmaan joko syntyy tai ei synny sen mukaan, miten lapsen tarpeisiin vastataan, miten hänelle leperretään tai puhutaan, miten häntä kosketetellaan, ruokitaan, vaihdetaan kuiviin.

      Symbioottinen vaihe päättyy, kun lapsi tajuaa ensin fyysisen, sitten psyykkisen erillisyytensä äidistä. Tätä vaihetta kutsutaan separaatioksi, jolloin alkaa kehonkaavan muodostuminen. Lapsi alkaa vasta nyt tajuta kehonsa rajat ja erillisyytensä. Vasta noin kahden vuoden iässä lapsi tajuaa lopullisesti olevansa erillinen olento, ja tämä aiheuttaa hänessä voimakasta ahdistusta, jolloin hän takertuu äitiinsä ja kokee hylätyksi tulemisen pelkoa. Lasta ei tulisi tällöin asiantuntijoitten mukaan pyrkiä karaisemaan tai moittimaan, vaan hänelle tulisi antaa lisäaikaa äidin kanssa. Juuri tässä vaiheessa lyhytkin ero äidistä koetaan hylkäämisenä, lapsi ei tajua aikaa, ei alkua eikä loppua. Karaisemalla tai pakottamalla vauvasta ei tehdä sosiaalista.

      Tästä separaatiosta alkaa lapsen yksilöityminen ja itsetunnon syntymisen varhaisvaihe. Milloinkaan myöhemmin ihmisen kehityksessä ei ole yhtä voimakkaita ja herkkiä kasvukausia, ja juuri siksi useat tutkijat puoltavat lapsen oikeutta saada kehittyä kotona varhaisvuodet, tai sitten yhden hoitajan kanssa. Juuri erillistymiskehityksensä aloittanut vauva ei ole kypsä tempautumaan yhtäkkiä suureen ja hälyisään samanikäisten ryhmään, vaan hän kokee sen kakofoniana, kuin joutuisi meluisaan sirkukseen, josta pomppaa sieltä täältä hahmoja esiin.

      Tuo Keltikangas-Järvisen opus ei ole kasvatusopas eikä kirjaviisas kirja. Se on laadittu hyvin selkeäsanaiseksi tietokirjaksi, joka arvostaa lukijaansa. Ei hypi nenille, ei anna ohjeita, vaan kertoo yksinkertaisesti ja asiallisesti, mitkä ovat lapsen psyykkisen ja sosiaalisen kehityksen tasot, mitä tapahtuu tietyllä kaavalla, mitä ei. Vanhempi saa sitten valita, mitä tekee. Olisi enemmän kuin tärkeää jakaa sitä ilmaiseksi neuvoloissa tuoreille vanhemmille. Pitäähän autoa ajavienkin suorittaa ajokoulu. Lapsi on sentään autoa tärkeämpi.

      Poista
  15. Olin mieheni keskiluokkaisessa suvussa ainoa nainen, joka ei ollut työssä, vaikka minulla oli akateeminen koulutuskin. Kaikki naiset olivat töissä, enimmäkseen opettajina, joitakin lääkäreinä, ja kaikissa perheissä oli kotiapulainen. Tämä oli ihan tavallista vielä 1970-luvulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun on edelleen vaikea tunnistaa tuota, että kaikissa töissäkäyvissä perheissä oli 70-luvulla kotiapulainen.

      Suurin osa naisistahan oli palvelualoilla, hoitotyössä ja ns. suorittavassa työssä naisduunareina.

      Sen kyllä uskon, että naislääkärien tai opettajien perheissä saattoi olla kotiapulaisia, muttei kyllä enää 70-luvulla. Silloinhan päivähoitolaitos jo kukoisti, vaikkakaan subjektiivista päivähoito-oikeutta ei vielä ollut. Jonkin verran täällä saattoi olla sellaista, että lapset olivat naapurin tädillä hoidossa, mutta kotiapulaista ei ollut tuntemissani perheissä, ei ainoassakaan.

      Ehkä niitä oli enimmäkseen Helsingissä ja vaikkapa Turussa.

      Poista
    2. Ainakin 1970-luvun puoliväliin oli eri puolilla Suomea asuvilla tutuilla keskiluokan perheillä kotiapulainen. Jos oli yksi lapsi, hänet saatettiin viedä naapurin tädille hoitoon. Sisarenikin oli kotiäiti lapsensa esikouluun menoon asti, joka tapahtui vuonna 1979.

      Poista
    3. Uskon kyllä, Anna, että tuolloin on vielä kotiapulaisia ollut, etenkin kauungeissa ja vauraissa perheissä. Työläis- ja maalaisperheissä oli harvoin jos koskaan, vaikka äiti olisi ollut työelämässäkin.

      Keskiluokan maksukykyisillekin perheille alkoi olla vaikea saada kotiapulaista jo 50 - 60-luvulla, sillä työmarkkinat imivät naiset pois kotitaloustöistä, samoin koulutusmahdollisuuksien lisääntyminen. Tällöin osa alle kouluikäisistä lapsista jäi yksinkertaisesti kotiin, ilman hoitoa, äidinkin ollessa työssä. Näin sanoo mm. Jaana Vuori väitöskirjassaan, linkki alla. 1973 tullut päivähoitolaki myös edisti kotiapulaisten vähenemistä.

      Varsinaisia tilastotietoja apulaisten määristä on vaikea löytää, mutta graduja ja väitöskirjoja naisen työssäkäynnistä löytyy. Niiden tietojen mukaan kotiapulaisten määrä laski 60 - 70-lukujen vaihteessa 30 prosentista vajaaseen viidennekseen. Maalta tullet tytöt menivätkin useimmiten opiskelemaan tai muille palvelualoille eivätkä kotiapulaisiksi.

      Tuossa pari vilkaisemaani lähdettä, jos asia kiinnostaa enemmänkin jotakuta:

      http://acta.uta.fi/pdf/951-44-5065-5.pdf

      http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=5&t=1743

      Poista
  16. Lisäys - palveluskunta viittaa 1900-luvun alkuun ja varhaisempiin aikakausiin maalla ja kaupungissa. Pitkään yhden miehen palkalla elätti perheen. Kotiäitiys oli tavallista köyhissäkin perheissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on totta, palveluskunta viittaa viime vuosisadan alkupuolen herasperheisiin.

      Poista
  17. Reino Helismaa tuosta jo aikoinaan kertoi siinä tarinassa köyhästä pariskunnasta, joka oli mm. niin köyhä, että heidän palvelusväkensäkin - hovimestari , sisäköt, autokuskit ja muut sen sellaiset - olivat kovin köyhiä.

    Tuossa ei tietenkään ole samanlaisesta asiasta kysymys; palvelijoilla oli omat palvelijansa, heillä omansa ja niin edelleen. Vieläpä sillä kierosilmäisellä ja koulusta pois ajetulla piiallakin oli oma hovimestari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen poikkeuksen. Tähän on pakko piirtää hymiö :D, niin naurattaa.

      Poista
  18. Minut kasvatettiin niin, että joskus aamulla aamupuuron jälkeen kun sanoin äidille että "äiti, mulla ei ole mitään tekemistä", niin äiti sanoi että "meneppäs ulos". Minähän menin. Siellä aina keksi jotain tekemistä. Kerran ammuin naapurin ämmää jousipyssyn nuolella päähän, kerran heitin Katajan Jaakkoa kivellä. Kerran kiipesin talon katolle enkä uskaltanut tulla sieltä alas. - Aina keksi jotain uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkelän Tauno heitti minua kivellä päähän, kun olin pieni tyttö. Hän oli ilkeä poika, pisamainen ja vähän punapäinen honkkeli. Hän repi myös päästäni tukun hiuksia, niin että siihen tuli kalju kohta. Isä meni pellon poikki sanomaan, mutta nähdäkseni hän kääntyi puolivälistä peltoa takaisin.

      Poista
  19. Mikis, minulla oli sama juttu ja kaikilla meidän korttelin lapsilla. Leikimme yhdessä pihalla, joskus tapahtui onnettomuuksiakin. Äidit tekivät aamusta iltaan töitä, pesivät pyykit, lattoivat ruoan, hoitivat pieniä lapsia. Kotiäidin työ ei loppunut koskaan varsinkaan siihen aikaan, jolloin ei ollut kodinkoneita. pormestarilla oli taloudehoitaja ja taisi olla vielä sisäkkökin. Hammaslääkärin perheessä oli kotiapulainen, nuori tyttö, vaikka rouva oli kotona. Kun heille tuli vieraita, rouva tuli pyytämään meidän äitiä laittamaan aterian. Istuin perheen vähän minua nuoremman tytön kanssa keittiössä ja salakuuntelimme aikuisten juttuja. Ainoa, joka ehti komentamaan lapsia, oli suutarin vaimo. Hänellä ei ollut itsellään lapsia, ja siksi taloustöitäkin oli vähemmän kuin muilla.

    VastaaPoista
  20. Miika Waltarin ollessa viisivuotias, perhe jäi Toimettomaksi, taivaanrannan maalari isä kuoli. Isän veli, joka oli myöskin teologi, tarjosi tupakkia ja virsiä. - Rahat sisäkköön ja muihin sellaisiin taisivat tulla isän ystävältä, mutta eniten kai Waltarin äidin hyvinkääläiseltä rakastajalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riku,ei pilata hyvän ja ahkeran miehen mainetta vitsillä. Joku voi käsittää väärin. Toimi Waltari oli muurarin poika, lahjakas ja ahkera mies. Hän teki teologisen väitöskirjan mikkelin lyseon lukion vanhemman lehtorin työn ohella, oli työssä helsingissä kalliolan Settlementissä ja Sörnäisten vankilan vankilapappina, julkaisi suuren joukon kirjoja. hän kuoli 32-vuotiaana.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Toimi_Waltari

      Poista
    2. Minulla valitettavasti on Toimi Waltarin kirjoista vain "Bodelschwing ja Barnardo" vuodelta 1914.

      Innostuinpa lukemaan kirjaa nyt, kerron sitten jos Toimi-vainaa onnistui minut käännyttämään. - Tuntuu lupaavalta, luterilaiset sankarit selviytyvät sittenkin, vaikka katolilaiset perkeleet heitä alituisesti kampittavat.

      Kirjasta herää myös mielenkiintoinen kysymys: oliko tohtori Livingstone tärkeä esikuva Edgar Rice Burroughsin luodessa Tarzan- kirjallisuutta.

      Poista
    3. Tarkemmin tutkittuani teos on kahden lyhyen ja palavahenkisesti aatteellisen kirjan yhdistetty laitos. Sellaista satuhistoriaa.

      Kirja on eräpäiväliuskan mukaan lainattu Karjalohjan Nummijärven piirikirjastosta vuosina 1924-31 yhteensä neljä kertaa, jonka jälkeen se on poistettu. (Saattaa olla toinen liuska.)

      Lainausohjeiden lopuksi sanotaan: "Lainanottja joka on tehnyt itsensä syypääksi sellaiseen huolimattomuuteen kuin edellisissä kohdissa on lueteltu, kadottaa lainausoikeutensa jos kirjastonhoitaja sen hyväksi näkee."

      Poista
    4. En minä mitään vitsiä pyrkinyt muuten tuohon kommenttiini rakentamaan, ehkä sen Toimettommuden.

      Silloisen uskonnollisen käsityksen mukaan Waltarin äiti eli huoruudessa ja jalkavaimona.

      Nuori Miika vietti sangen paljon aikaansa Hyvinkäällä, kirjoittikin useamman pikkuteoksen, Fine Van Brooklynin ainakin. Ihmetteli kun sai työväentalolla turpaansa: "mites tässä nyt näin kävi!"

      Myöhemmässä elämässään 60-luvulla kävi Hyvinkäällä, paikkakunnalla silloin asuneen Hannu Salaman kanssa ryyppäämässä ja relluttelemassa.

      Aika velikultia!

      Poista
  21. Mutta eikös sellainen oletus, etteivät lapset kasva empaattisiksi kunnon ihmisiksi suurryhmissä, joissa suuri lapsilauma on kaikkien enojen, setien, tätien, kälyjen ja naapurien ohjattavana, ole hieman poliittisesti epäkorrekti?

    Meinaan kun asumme nykyään monikulttuurisessa kansankodissa, jossa yksi tapa kasvattaa lapsiakaan ei liene parempi kuin joku toinen? Muistelen jopa lukeneeni moniakin mielipiteitä sen puolesta, että tällainen yhteisöllisyys olisi jopa parempi kuin tiukka suomalainen karsinointi?





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapsa, tuossa monikulttuurimallissasi nähdäkseni lapsen äiti on aina lapsen lähellä, mikä on ratkaiseva seikka.

      Koko suku voi asua yhdessä, mikä on tietenkin lapselle lisäturvaa tuova seikka, ellei lapsi satu olemaan tyttö, jolloin hänen täytyy pitää varansa, etteivät suvun miehet kunniamurhaa häntä huoruuden vuoksi, kun hän myöhemmin katsoo suomipoikaa.

      Poista
  22. Se oli kamalaa kun opetteli ajamaan polkupyörällä... Se oli isän pyörä (koska äidillä ei mitään pyörää ollutkaan) ja siinä oli se tanko. Piti olla puoliksi sen tangon yläpuolella ja puoliksi sen alapuolella, että pysty polkemaan. Kun pyörän sai vauhtiin, sitten mentiin. Helvetin monta kertaa mentiin kamalaa vauhtia ruusunmarjapensaisiin... mää muistan niiden marjojen maun vieläkin. (Miksen muistaisi?)

    Eräs kaverini kertoi seuraavanlaisen jutun. (Hänen isänsä oli rautatieläinen. Ja kävi töissä polkupyörällä.) Pera, ja hänen veljensä Martti, olivat ihastuneet naapurissa asuvaan tyttöön. Surullista vain oli että ko. tyttö ei ollut ihastuneet heihin, tai siis kumpaankaan... Ja vielä surullisempaa oli että ko. tytön luona kävi poikamies vierailulla, fillarilla. Ja myöhään yöhön tytön huoneen ikkunaverhojen takana paloi lamppu. Kunnes sitten äkkiä sammui... No, tämäkös veljeksiä närästytti. Kerran he päättivät kostaa tuolle kilpakosijalle... ja eräänä yönä he runnoivat hänet polkupyöränsa ihan solmuun. Kertakaikkiaan aivan solmuun!

    no, seuraavana aamuna isä - jonka piti mennä töihin - ryntäsi takaisin ovesta ja karjui "kuka saatana on rikkonut mun polkupyäräni!!!?" Ei kukaan tietenkään - äitikin oli ihan säikähtänyt! - tiennyt asiasta yhtään mitään. Ihmeteltiin vain. ... Pera kertoi (myöhemmin) että "kyllä piti purra huulta. ettei vaan vahingossakaan olis ruvennut nauraa. me luultiin ihan oikessti että se on sen koijarin fillari..."

    VastaaPoista
  23. Niin, nuoruus on väkivaltarikollisinta aikaa.

    23 % pojista on 16-20 vuotiaana kärähtänyt rikoksesta eikä ihme sillä rikollisuus on yleisintä juuri tuolloin. Niille altistavien psykososiaalisten taustatekijöiden vuoksi opettajat ovat erittäin suuressa roolissa niiden havaitsemisessa. Tosin, epäkypsän opettajan toimesta "leimaaminen" voi jopa lisätä häiriökäyttäytymistä.

    Joutsenenampujan henkilöhistoria kertonee kasvatusvastuun etupiiriläisille onko kysymys pelkästä antisosiaalisesta satunnaisilmiöstä vai onko aihetta siirtyä ennaltaehkäisevän ja varhaisen puuttumisen -tielle.

    Lapsen murhaan syyllistyneen ja vapautetun elinkautisvangin ympärille on helppo levittää sosiaalipornomainen närkästys vaikka henkirikokset ovat Suomessa vähentyneet. Elinkautisvangin vähimmäisaika on 12 v., keskimääräinen vankeusaika 13 v., pisin aika 18 v. 9 kk. K.o. tapauksessa vankeus on kestänyt 16 v.

    Lapsensa yksin avuttomana selviytymään jättänyt äiti joutuu myös tämän tosiasian eteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkirikokset ovat vähentyneet, mutta itsemurhissa Suomi johtaa muita Pohjoismaita kaksinkertaisella määrällä niihin verrattuna, sanottiin juuri Novan uutisissa kello 17.04.

      Kuolemanpaniikissa ihminen ei toimi järkevästi, anonyymi. Uskon, että äiti on syyttänyt itseään tarpeeksi. On myös isiä, jotka eivät olekaan syöksyneet tuleen pelastamaan lapsiaan - eikä heitä voi tästä syyttää.

      Poista
  24. Blogin animaatio on pätkä Fred Ott's aivastus, William K.L. Dicksonin elokuvasta vuodelta 1894. Yhdysvalloissa se vapautui julkiseksi v. 1923.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäsin eilen lupaamani kuvan lähdelinkin tekstin alapuolelle. Linkin kuviin sain joskus Sarilta, kiitos!

      Poista
  25. Aikuisetkin tekevät kiusaa. Sain (imperfekti sen takia että muutin sähköpostiosoitteeni toiseksi) nimittäin sähköpostiosoitteeseeni mitä kummallisempia ja sitä edullisempia tarjouksia. Esimerkiksi sukkahousuista... mistä ne senkin tietää että olen sukkahousujen suurkuluttaja? (Ja kontatessa niihin pakkaa tulemaan silmäpakoja.) Mutta penikseni pidennyksestä en ole kiinnostunut. Kun Kyösti Kallion patsas paljastettiin Eduskuntatalon eteen, nuori Pentti Saarikoski irvaili: "kuka nyt enää kehtaa kävellä Helsingissä". Minullakin on siinä ja siinä että kehtaan kävellä shortsit jalassa Mikkelissä. Jos penistäni äkkiä pidennettäisiin, pitäisi ostaa bermuda shortsit. Ja se nyt, kuulkaas vaan, on ihan naurettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta stadionin vierestä kannattaa käydä se Paavo Nurmen patsas katsomassa; on sillä ollut ihan uskomattoman pieni kikkeli.

      Poista
  26. Finlandia-palkinnon ehdokkaat muuten julkistettiin tänään.

    Minä tuskin kyseisiä kirjoja luen, mutta aika jännää se on sellaiselle, joka kilpailua seuraa; kenet neljästä ehdokkaasta Tarja Halonen valitsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko minun tähän oli vähän Tarjaa herjata, vaikka olikin paljon parempi presidentti kuin tämä nykyinen, mikäs sen nimi taas olikaan?

      Poista
    2. Iltapäivälehdessä oli kuva Tarjan uudesta kisunpennusta, jonka Medvedev Tarjalle lahjoittaa. Oli vietävän suloinen mirri!

      On mielenkiintoista arvuutella, minkä kirjan Halonen valitsee Finlandia-palkinnon saajaksi. Vähän petyin, kun Sofi Oksasen Kyyhkyt ei ollut listalla, ja sitten oli se Ala-Harjan Maihinnousu, josta en itse kauheasti tykännyt. Pidin sitä aiheesta huolimatta vähän kepeänä. Ei se mitään antanut. Listalla ei kyllä ole Pulkkisen Vierastakaan, jota on myös hehkutettu. Sain juuri tekstiviestin, että voin noutaa Vieraan kirjastosta!

      Kauheasti historiaa on listalla, neljä teosta, ja veikkaan, että Halonen valitsee niistä jonkin. Ei hän kuitenkaan Seppälän Mr. Smithiä valitse, jonka minä puolestani saattaisin valita, ellei sitten jokin historiateos yllättäisi. Se nälkävuosista kertova romaani kyllä viehättää aiheellaan jo etukäteen. Rakastan mustaa surmaakin kuvataiteessa, joten miksi en nälkävuosia.

      Poista
    3. Se oli joku hetki siten kova paikka porvaristolle, kun Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden tapasi Halosen: "No, ei se sentään mikään presidentti ole!"

      Kissanpentu on Medevedeviltä hieno ele, pakkohan Halosen on se hyväksyä.

      Mitähän Medvedev toi tasavallan nykyiselle presidentille lahjaksi? - Varmaan sellaisen kymmensenttisen maatuskan, jonka sisällä on lisää niitä maatuskoja.

      Poista
    4. Ulla-Lena Lundberg ansaitsi saada Finlandia-palkinnon.

      Poista
    5. Tarkoitat "ansaitsisi". Tai sitten olet selvännäkijä, mitä en lainkaan ihmettele.

      Poista
  27. Minusta Finlandia-palkinon voisi toisinaan peruuttaa kokonaan: "Tänä vuonna ei ollut riittävän tasokkaita ehdokkaita, ei viime vuonnakaan, mutta pakkohan joku silloin tällöin on valita!"

    (Noobeli, antakaa niille noobeli, sofille kolome ja Tervolle kaks!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Finlandia-palkinto on jotenkin outo. Ylevä kansallinen nimi, ja sitten kuitenkin vain yksi poliitikko tai tunnettu ihminen saa määrätä palkinnon. Esiraati varmistaa vain sen, ettei tunnettu henkilö valitse ihan sopimattomia Juoppohullun päiväkirjoja.

      Poista
  28. Philip Roth on oikeasti tärkein tällä hetkellä elävä kirjailija. Jopa minä, saksanseisoja, joka luen huonosti englantia, pystyn nauttimaan hänen äidinkielestään.

    No, ehkä se on juuri se viimeinen niitti että Rothille ei Nobelpalkintoa jaeta. Isin tasku kun aina on niin arvaamaton. Tosin vieä kauniinpaa englantia kirjoittaa Dylan Thomas. Joka tosin on kuollut. (Ja sen takia nobelpalkintolautakunta ei mahda hänelle enää mitään.)

    Ps. Riku. En ole toistaiseksi rohjennut puuttua Švejk -kirja-arvosteluusi. (Joka on hyvä.) Siitä on niin kauan kun luin tuon epoksen enkä muista siitä paljoakaan. Minä muistan paremmin toisen prahalaisen kirjailijan, Hrabal Bohumil'in, hän kirjoittaa vähän kuin Hašek. Mutta oikeastaan hillittömämmin. Hänen tekstissään satiiri kohtaa lukijansa, näin ainakin minulle kävi, luepa vaikka "Tarjoilin englannin kuninkaalle". Tai hänen suomennetut novellinsa. Ja "Tanssitunteja aikuisille ja edistyneille", niin olet lukenut häneltä yhtä paljon kuin minä. Jännä henkilö hän oli. Eli kapakoissa, kirjoitti kapakoissa, jutteli ihmisten kanssa kapakoissa, kuoli kun putosi sairaalan ikkunasta.

    (Hänellä oli ikävä kapakkaan.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan nuo listalleni, Mikis.

      Voisit silti jotain heittää siihen Svejkiin, minkäälainen vittuilukaan ei tekisi huonoa, itseasiassa saattaisi tehdä jopa hyvää. - Minä siellä kommentoinneissa liikaa mellakoin!

      Poista

  29. Huh huh - onpa täällä taas rasistinen meno. Oikein päätä alkaa huimaamaan, kun joutuu puistelemaan (oikea kirjoitusasu) niin että nuppi tutisee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, missäpäin? Ketä sorretaan?

      Poista

    2. Täällä ja perussuomalaisia...

      ...ja sitten vielä valokuvaajia. Räikeästi!

      Poista
    3. Oletko niinsanotttu normaali latvakakkonen, vai sellainen oikea sikahullu? - Piereskeletkö mielelläsi pimujen läsnäollessa?

      Mieti rauhassa, jos olet vain harvinaisen tyhmä, joudun harkitsemaan itsekin sanani uudestaan! - Nimittäin omalle tasolleni, eikä se ole kovin korkea.

      Poista
    4. Sinä olet selvästi sairas (eikä kyse ole norminuhasta). Jos on sairas, pitää mennä kotiin, ottaa lääkettä ja olla yksin, eikä tulla pilamaan ihmisten päivää.

      Poista
  30. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  31. Olettekos pojat huomanneet tuolta ylhäältä Tapsan julistamaa Umlaut-riimikisaa. Koettakaapa keksiä umlaut-säkeitä, jossa vokaalit vaihtelevat etu- ja takavokaalisuuden aspektilla.

    Olen pää kuumana koettanut miettiä yhtä hyvää kuin tämä Tapsan:

    Makea läski mäkea laski.

    Olen toistaiseksi keksinyt vain onnettoman

    Mätin kökön Matin kokon.

    Kökkö löi, kokko soi.

    Heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä please vaihda puheenaihetta. Tuo mikä on kaksi pykälää ylempänä käynnissä on kiinnostava ja siinä on vakava ja vankka perusta. Pysy siis asiassa. Kiitos!

      Poista
    2. Tässä keskustelussa on monia hyviä puheenvuoroja, enkä nyt tiedä, mikä on se asia, jota anonyymi koettaa nyt edistää. On hyvä ja puhuu selkeästi.

      Tuo Tapsan umlaut-juttu jäi ylempänä mietittäväksi, joten siihen sopii palata. Tosin se on kauhean vaikea.

      Ja aiheesta sopii ylipäänsä aina poiketa, se lienee tuttua kaikille. Täällä on ollut mestarillisia siirtymiä vakavista aiheista kainalokarvojen fyysiseen merkitykseen asti.

      Poista
    3. Niin, minä puhuin mm. tekijänoikeusrikoksista, johon tässä blogissa syyllistytään usein. Blogisti vain "unohtaa" lähteet sun muut, mutta jos ei ole viestinnän ammattilainen, ei ehkä tunne lähteiden ja viittausten käyttöä?

      Finnfoto Ry, joka on siis Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto kampanjoi paraikaa valokuvien luvattoman käytön kitkemiseksi.

      Valokuvia ”lainataan” ja levitetään netissä yhä useammin luvatta. Sitähän tapahtuu tässäkin blogissa joka bloggauksen kohdalla, käytännössä, täysin häikäilemättömästi.

      Valokuvien luvattoman verkkokäytön vähentämiseksi ja kitkemiseksi Finnfotolla on käynnissä
      Luvaton kuvankäyttö kuriin -kampanja.

      Tällöin Finnfoton jäsenjärjestöjen jäsenet (yhteensä yli 8500 henkilöjäsentä) etsivät ja jäljittvät luvattomasti verkossa käytössä olevia valokuvia. Tätä varten Finnfoton verkkosivuilta löytyy työkalut verkossa luvattomasti käytössä olevien valokuvien jäljittämiseksi.

      Tästäkin blogista voisi antaa "vinkin", kun on noita tekijänoikeudella suojattuja kuvia esissä täälläkin ja luvatta.

      Poista
    4. Että "vinkin" voisit antaa. No, mikä estää?

      Netti on täynnä maalauksista otettuja valokuvia ilman kuvaajan nimeä, samoin julisteiden kuvia ilman piirtäjän nimeä ja kuvan ottaneen nimeä.

      Taide onkin ihmiskunnan yhteisomaisuutta, joten jos panee maalauksesta otetun valokuvan nettiin, niin paras panna oma nimi selkeästi esiin, jotta kauneutta lainaava rosmo voisi sen mainita. Minulla on lähde mainittuna aina kun se vain on saatavissa tai selkeästi esillä.

      Minulla on lisäksi käsitys, että kuvan lainaajan tarkoitus ja käyttöyhteyskin merkitsee jotain. Käytetäänkö kuvaa ansaitsemistarkoituksessa, halvennetaanko sitä, väitetäänkä kuvaa lainaajan omaksi, muutetaanko sitä tms.

      Itse jaan tunteita ja haluan antaa elämyksiä. En väitä kuvaa omakseni tai halvenna sitä, päinvastoin, kunnioitan kuvaa ja poimin sen koska mielestäni kuva on loistava osoitus henkilön lahjakkuudesta. Haluan jakaa esteettisen elämyksen.

      Kuvista mainitsen siis aina lähteen, niin pitkälle kuin sen pystyn selvittämään. Netti on kuitenkin täynnä upeita lähdeviitteettömiä kuvia, eikä kai voi olettaa, että esimerkiksi jonkin maalauksen valokuvaajaa selvitetään yksityisetsivän avulla.

      Joskus voi tulla myös unohdus tai virhe, koska lähdetiedot ovat luvattoman usein puutteelliset. Esimerkiksi taulujen valokuvaajan nimi on harvemmin esillä.

      Minulla on tuntuma, että rangaistuksia määrättäessä kuvan käyttötarkoitus on siis tärkeässä asemassa. Itse en halua rikkoa lakia, mutta en myöskään halua mennä siihen, että kuvia maailman yhteisistä taideaarteista ei saisi julkaista maalauksen nimen maininnallakaan, jos valokuvaajan nimeä ei ole esillä.

      Poista
    5. "Että "vinkin" voisit antaa. No, mikä estää?"

      Ei mikään, annan vinkin kohta.

      "Netti on täynnä maalauksista otettuja valokuvia ilman kuvaajan nimeä, samoin julisteiden kuvia ilman piirtäjän nimeä ja kuvan ottaneen nimeä."

      Ei tämä oikeuta sinua rikkomaan lakia.

      "Itse en halua rikkoa lakia, mutta en myöskään halua mennä siihen, että kuvia maailman yhteisistä taideaarteista ei saisi julkaista maalauksen nimen maininnallakaan, jos valokuvaajan nimeä ei ole esillä."

      Sinä rikot yksiselitteisesti lakia.

      "Käytetäänkö kuvaa ansaitsemistarkoituksessa, halvennetaanko sitä, väitetäänkä kuvaa lainaajan omaksi, muutetaanko sitä tms."

      Muistelen täällä esitetyn myös muunneltuja, totuuden vastaisia, kuvia. Taisi olla Kalervo Palsaa, Tom of Finlandia ja Van Goghia. Voi olla että on muutakin ollut.



      Poista
    6. van Gogh kirjoitetaan van Gogh eikä Van Gogh. Myös silloin kun se alkaa lauseen. Pitää olla tarkkana kun kritisoi muita. Miltä sinustakin tuntuisi jos Jape kirjoitettaisiin jabe?

      Poista
    7. Eikä kirjoiteta, opettelisit lukemaan ensin ennen kuin neuvot muita.

      Poista
  32. Tuo anonyymi on niin suvereeni että hän puhuu tualmu-jutuista. Niistähän hyvin, kuten esim. minä, ei ymmärrä yhtään mitään. (Teki mieli sanoa pöläystäkään mutta enpä sanonut.)

    Ps. "Puhdistus" elokuva on mielestäni huono. Hyvin huono. En käsitä miksi se on tehty semmoiseksi, paukahtelevaksi. Ei olis ollut tarve. Siinä on kaksi saatanan hyvää näyttelijä, onneksi ohjaaja ei ohjannut heitä liikaa, toinen on tämä Liisi Tandefelt. Hän on hyvä. Vielä "hyvempi" on tämä virolainen (jonka nimeä en tiedä), hänen repliikinsä kantavat kaiken yli. Hän puhuu paljon uskottavammin kuin Sofi Oksanen, paljon. - Tuosta kirjasta juttelin virolaisten ystävieni kanssa - tai he halusivat jutella siitä. Aika harva - mitä ihmettelin - piti siitä.

    (huokaus)

    No, Matti Turtolaa he inhoavat toiseksi eniten (Johan Bäckmanin jälkeen). Ei olisi välttämättä tarvis. Turtola on asiallinen ihminen. Ja Viron historiassa on paljon sellaista joka löyhkää mädäntyneelle kananmunalle. (Ne ei halua tunnustaa sitä! Se on virhe!)

    Rakastan Viroa. Heillä oli presidenttinä Lennart Meri; fiksumpaa ihmistä en ole tavannut. (M ee me, är ii ri, meri.) Nämä nykyiset virolaiset oikeistopoliitikot ovat ihan täysiä kusipäitä. Etenkin Andrus Ansip.

    VastaaPoista
  33. Anonyymi 15 Marraskuuta 2012 klo 23:27.

    Sinulla on karhea kieli, varmaan karhunkieli? Menepäs nyt, ole hyvä, vaikka SAFKA:n sivuille ja anna meidät kaikki ilmi. Koska varastelemme kuvia.

    Muuhunhan, kuin kielimiseen, ei kai Lude raukka Sinusta ole?

    Voi, että olet säälittävä. Ihminen.

    VastaaPoista
  34. Ja jaa... että keskitettäytyisiin puhumaan vain asiallisista asioista. Että Kuka perussuomalainen pani Ketäkin toista peruss... äh, faktat faktoina. Tässä nimittäin punaiseksi pinttynyt kommunistikin valahtaa äkkiä kalpeaksi kun lukee mitä te, persesuomalaiset, puuhailette.

    Aivan väkisin, aivan väkisin! (Sanoisin.)

    VastaaPoista
  35. Iines on oikeassa, ei tällaisia ole ollenkaan helppo keksäi:

    Makea läski
    mäkeä laski.
    Ken tahtia löi,
    se tähtiä loi.

    Hei, kyllä te tällaisia umlautteja keksitte, antaa palaa - pala palalta, pälä pälältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jaa, jos siinä runossa saa olla muitakin sanoa kuin umlaut-sanoja, eli vokaalinvaihdoksella muuntuvia! Ja hyvä olisi tietenkin, että säe olisi kieliopilliselta rakenteeltaan toimiva ja vielä parempi, jos siitä avautuisi yllättäviä näkökulmia, jotka olisivat kuitenkin jollakin tapaa mahdollisia. Veikkaan silti, että kukaan ei keksi, ellen minä panosta aiheeseen...

      Poista
  36. Kerran kun saippuaa söin
    puimurin hinha mua löi
    sanoin oi oi.

    Ai että ei ole umlautti. No voi vittu sitten. Hej.

    VastaaPoista
  37. Huomenta kaikille,

    ja palaan takaisin lapsiin. Olen työskennellyt sekä päiväkodeissa että perhepäivähoitajana, kuten te vanhat ystävät varmaan muistattekin, kaikista saarnoistani... :) Päikkäreissä kyllä tiedostetaan ja tunnetaan suuren ryhmän aiheuttamat rasitukset ja paineet sekä taaperoille että isommille lapsille. Siksi siis ne päivälevot, joita monet vanhemmat vastustavat (kun eivät sitten saa lapsiaan mielestään riittävän aikaisin iltaisin kotona nukkumaan). Fakta kuitenkin on, että tuo vieraiden aikuisten ja suuren lapsijoukon keskellä puljaaminen on oikeasti pikkuisille tosi rankkaa, ja huilitauko päiväsadun ja nokosten merkeissä on tärkeää latautumisaikaa. Eli kyllä siellä päikkärissäkin koetetaan ottaa lasten hyvinvointi huomioon.

    Upea ja ihana ilmiö, joka yleistyy: koti-isät! :) Yhä useammat nuoret perheet päätyvät itse jakamaan hoitovapaan niin, että äiti hoitaa imetysajan, ja iskä jää sitten kotiin. - Tässäkään en usko yhteiskunnan pakkovaltaan, eli isien "pakottamiseen" kotiin ns. korvamerkityillä hoitovapailla; kurjempaa tilannetta kuin pahantuulinen vanhempi (äiti tai isä) väkisin kotona on varmasti lapselle paljon kurjempi vaihtoehto kuin kaoottisinkaan päiväkoti.

    Eräässä hyvin toimeentulevassa perheessä toimin 90-luvulla lasten- ja taloudenhoitajana, lapset etusijalla. Muksut kävivät päivisin aamu- ja iltapäivisin "puistotädillä"; sillä välin hoidin kaupat ja pyykit ja kokkauksen. - Pienempi Poika, Charin Sylikisu, kehitti muuten parivuotiaana muiden lasten puremisesta ongelman. Siinä eivät saarnat tai sylissäpito auttaneet; lasten äiti kehitti tosi toimivan ja innovatiivisen ratkaisun: puistoon mukaan muumireppu, johon pakattiin kuminen valas-kylpylelu. Pojalle sanottiin, että hampaita varmaan kutittaa, kun tekee mieli purra, ja silloin haetaan se purulelu ja haukataan sitä. - Ja hei, presto: ongelma loppui kuin seinään! Valaskala sai kyytiä, mutta muiden lasten posket säilyivät siloisina. :)

    3-vuotiaina molemmat muksut menivät päiväkotiin, mutta sovittiin, että opet soittavat minulle, jos lapset näyttävät väsyvän liikaa. - Joinain aamuina vanhemmat kertoivat, että lapset olivat sanoneet että haluavat jäädä kotiin; silloin improvisoitiin: minulla olikin leipomispäivä, ja tarvitsin kauppa- ja pullanpyöritysapua, ja voisivatko lapset sillä kertaa jättää päikkärin väliin ja auttaa. He olivat tohkeissaan, ja seuraavana päivänä olikin jo kiva päästä kavereitten kanssa temmeltämään.

    Ja nyt siis puhutaan hyvätuloisesta perheestä. - Toisaalta läheskään kaikissa varakkaissa perheissä ei lapsiin satsata yhtä paljon, vaikka varaa olisi.

    Char

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolle, että ensin vauvaa hoitaa äiti ensimmäiset kuusi kuukautta, ja sitten äiti menee töihin ja remmiin astuu isä, ei voi vain taputtaa.

      Lapsi on jo valinnut äidin ensimmäiseksi kiintymyksensä kohteeksi, tunnistaa hänen sydämensä äänet ja maidon tuoksun, sylin, mikä luo perusturvan pohjan. Tätä primaaria kiintymyssuhdetta ei saisi katkaista liian varhain.

      Tutkijoiden mukaan äiti ja isä eivät voi ensimmäisen ikävuoden aikana vuorotella vauvan ensisijaisena hoitajana niin, että hoitaja, johon vauva on ehtinyt muodostaa ensisijaisen kiintymyssuhteen, häviääkin suureksi osaksi päivää. Ja kun lapsi on lähtenyt rakentamaan uutta suhdetta, häipyy vuorostaan tämä kohde.

      Lapsella on tarve ensimmäisen elinvuotensa aika pitää lähellään ja koko ajan saatavilla se ihminen, johon hän on solminut ensisijaisen kiintymyssuhteen. Tämä on hyvin vanha tutkimustulos, eikä uusi tutkimus ole sitä kumonnut. (Keltikangas-Järvinen, Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot, s. 117).

      Anteeksi paasaus, ja lainaus, mutta juuri noin ajattelen itsekin, ja tuossa se oli paremmin sanottuna. Uusi isyyslaki ei siis välttämättä ole hyvin suunniteltu, ei ainakaan vauvan tarpeita ajatellen. Isien hoitovapaat olisi parempi sijoittaa vaikka siihen, kun lapsi on jo yli yksivuotias. Olisi luultavasti isillekin mieluisempaa kuin vaipanvaihto ja tuttipulloruokinta, jota voi tehdä äidin kanssa iltaisin kautta vuoden.

      Char, samaa mieltä tuosta, että varakkuus ei näyttele mitään osaa lapsen hyvin kohtelussa. Ainoa mitä tarvitaan kiintymyksen ohella on tieto ihmisen psyykkis-sosiaalisesta kehityskaaresta. Tällä tiedolla pienennettäisiin tulevia psyykkisen hoidon kuluja - lause ei ole omaa keksintöäni.

      Poista
    2. Iines, ystäväperheissäni lasta imetettiin/imetetään toista vuotta, joskus pitempäänkin; vasta n. 2 v.-kohdalla isä astuu päävastuulliseen päiväremmiin (ja sitten imetetään vähän harvemmin, jos rintaruokintaa halutaan jatkaa).

      Ihmisillä ja perheillä on erilaisia tarpeita ja tilanteita - on äitejä, joilla on synnytyksen jälkeistä masennusta, äitejä, jotka syystä tai toisesta eivät voi/pysty imettämään...

      Minusta parasta olisi antaa rauhaa perheille päättää kulloisessakin tilanteessa itse, miten toimivat.

      Ja surullista kyllä on myös äidittömiä lapsia - edelleen jotkut äidit kuolevat lasten ollessa vauvoja tai pieniä. Eivät nuo lapset minusta vääjäämättä ole tuomittuja yhtään mihinkään, ei varmaan sinustakaan; ollaan samaa mieltä siitä että tärkeä läheinen - mies tai nainen - on vauvalle ns. normaalin kehityksen mukaan tärkeä.

      Poista
    3. Juuri näin, Char, imetys ei ole itsestäänselvyys, enkä sitä tarkoittanutkaan, että pitää onnistua. Esitin vain tutkijan esittämän faktan: lapsi tunnistaa äidin maidon tuoksun, erottaa sen muiden äitien maidon tuoksusta. Yhtä hyvin lasta voi ruokkia pullosta.

      Tämä oli vain yksi seikka muiden joukossa, ei ainoa, ei korvaamaton.

      Tuolla vastauksissani esiintyy vaihtoehto äiti/ensihoitaja. Käytän kuitenkin tätä yleisintä vaihtoehtoa "äiti" näissä muissa vastauksissani, koska tuntuu älyttömältä kirjoittaa joka kerta äiti kautta ensihoitaja kautta lähihoitaja jne.

      Orpo lapsi voi hyvinkin selvitä siis elämässään, jos saa pysyvän ja turvallisen ensihoitajan.

      Ja lisäksi: en ainakaan pyri esittämään asioita joko tai -painotuksella: jos et tee näin, lapsi on turmion oma. Ei, vaan niin, että tietyissä olosuhteissa voi käydä näin, aina ei käy. On asioita ja tilanteita, joihin mikään sääntö tai tutkimustulos ei päde. Se ei silti tee tutkimustulosta tyhjäksi. Tiedefaktakin on usein suurin todennäköisyys, ei suurin totuus.

      Poista
    4. Juu, sovitaan, että tässä keskustelussa me puhumme "äidistä", kun tarkoitamme lapselle tutuinta hoitajaa. - Jos ja kun se on vakiintunut yleiseen kielenkäyttöön, jään miettimään isän asemaa, masentuneita äitejä jne. Mutta nehän eivät nyt olleet tuon blogillisen oikopolkusi aihe, jonka ymmärrän.

      Oletko samaa mieltä kanssani siitä, että esim. parivuotiaan kohdalla voisi olla hyvä homma että iskä jäisi kotiin, ja toimisi ensisijaisena hoitajana, ja rakentaisi siten ihan oman suhteen lapseensa?

      Poista
    5. Isän on hyvä olla lapsensa kanssa, hoitaa ihan kahden, ilman äidin päsmäröintiä.

      Jos nyt sitten asiantuntijoiden tietämykseen luotamme, ensimmäinen elinvuosi saman ensihoitajan, yleensä äidin kanssa on lapselle normaalioloissa paras vaihtoehto. Tämä merkinnee sitä, että jo yksivuotiaana lapsi alkaa pikkuhiljaa muodostaa suhteita muihinkin, jos saa tilaisuuden. Isä voisi tällöin pitää isävapaata töistä ja keskittyä lapseensa pidempiä jaksoja. Onhan hän saanut hyvää harjotusta kaiken aikaa hoitamalla lasta äidin kanssa kjoko ensi vuoden.

      Mutta siis, perheet ja tarpeet ovat erilaisia. Kukin ratkaisee itse, miten tärkeä lapsen tasapainoisuus ja onni on. Uskon kyllä siihen, että vanhemmat rakastavat lastaan kovasti ja tekevät parhaansa, jopa uhrautuen, tiesivät kehityskaaresta sitä tai tätä. Usein on vaan niin, että kovin moni asia kävelee lapsen edelle. Meillä työtä pidetään automaattisesti asiana, joka voi ohittaa lapsen monessa asiassa.

      Poista
  38. Ja jatkan vielä... :)

    - Iines, ystäväni on yksinhuoltaja, ja hän kyllä piti koko 3-vuotisen äitiysloma/hoitovapaan. Onko jokin pykälä muuttunut, vai käsitinkö jotain jostain kommentista väärin?

    Suurperheestä vielä: hoitopoika halusi 1,5-vuotiaana että muutan heille. Äiti järkeilemään, että missäs se Char nukkuisi, kun ei tilaa ole. - No sinun sängyssäsi, tokaisi poika. Entä missäs äiti sitten... - Nuku missä haluat, jatkui linja. Isä otti tilanteesta kaiken irti: saako isi kuitenkin nukkua omassa sängyssä, Charin vieressä (merkitseviä silmäyksiä äidin suuntaan), missä vaiheessa Sylikisulta paloivat proput: taas jotain aikuisten kommervenkkeja, joita hän ei käsitä, eikä haluakaan käsittää! "Nukkukaa kaikki missä haluatte, minä haluan Charin!". - Kuten huomaatte: hän oli hyvin verbaalinen, minun pupuseni, joka tottui jo vauvana siihen että suu käy jos silmät ovat auki! :D

    Faabelin opetus lienee se, että lapset mieluiten haluavat kaikki rakkaat ympärilleen koko ajan - ja onneksi "lasteni" vanhemmat olivat niin aikuisia ja kypsiä että nauttivat tilanteesta, ja suusanallisestikin kiittivät siitä, että voivat rauhallisin mielin hoitaa hommiaan, kun tietävät ja tuntevat, että lapset ovat hellässä hoivassa. - Kaupantekijäisiksi tulivat vanhempani, vara-Mammaksi ja -Papaksi. :) Ynnä siskoni, ja siskonlapset omine muksuineen... It takes a village, jne.

    Nyt pitää lähteä puuhastelemaan! Kivaa päivää kaikille,

    Char :)

    P.S. Kuvista: itsekin luin tuon jutun kuvien luvattomasta lainaamisesta, ja omaan, työhön liittyvään blogiini en uskalla niitä liittää, vaikka tarkoitus on hyvä ja järjestö epäkaupallinen. - Toisaalta vakavalla naamalla en saata uskoa, että kukaan kuvaaja hermostuisi tästä blogista; ilmoitat tosiaan lähteet, Iines, ja ainakin minä olen inspiroitunut etsimään taiteilijoista lisää tietoa. Tulkitsen siis niin, että annat ilmaista palstatilaa ja mainosta taiteilijoille, joihin ei muuten ehkä törmättäisikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoitovapaakorvaus on niin pieni, ettei se yksin riitä elämiseen. Kelan sivujen mukaan se on noin 534 e/kk. Jos tähän lisää lapsilisän 100 e/kk ja Kelan maksaman elatustuen niille, jotka eivät sitä isältä saa, noin 150 e/kk, tulee perheen tuista noin 784 e/kk. Kellä on varaa elää lapsen kanssa noin pari vuotta, jos vaihtoehtona on työstä saatava palkka?

      Jos laskee kahden ihmisen elinkustannukset, ruoan, vuokran/asuntolainan, sähkön, viestintämaksut (tv-lupa tai vero, koneet ja kojeet), terveysmaksut, muut, eletään tuossa kyllä nälkärajoilla.

      Tältä pohjalta olen arvellut, ettei yksin huoltaja pysty elämään hoitovapaalla ilman omia säästöjä tai mestarillista penninvenytystä.

      Poista
    2. Unohdit asumistuen. - Ja itse joudun elämään vielä vähän pienemmällä summalla, kun en ajoissa hoksannut tuota nuorkokoomuslaista rahantekosampoa hyödyntää...

      Nyt oli huono vitsi, eikä itseänikään naurata yhtään; sen verran kipeä kohta lapsettomuus minulle on.

      Mutta kyllä: jotkut yksinhuoltaja(äidit) valitsevat tuon köyhyysloukun saadakseen viettää nuo tärkeät ensimmäiset vuodet pilttiensä kanssa. - Ja silloin tietenkin me ystävät ja sukulaiset tuemme sekä henkisesti että konkreettisesti: annetaan fiksuja lahjoja, ei röyhelöitä, tarjotaan lastenhoitoapua, kutsutaan syömään ja viedään vastavierailuille lämmitettäviä sapuskoita tuliaisiksi...

      Mestarillista penninvenytystä se silti vaatii, enkä tiedä, miten ihan yksin-yksinäiset pärjäävät.

      Hyvä ystäväni on kuitenkin nyt jo 9-v. Jasu, joka on kaikinpuolin suloinen ja ihana poika, äidin silmäterä, mutta kaikkien meidän oma rakas. Pärjää koulussa hienosti ja pelaa futista jollain nappulaliigatasolla (älkää kysykö tarkemmin; ymmärrän urheilusta vain sen, ettei jännissä kohdissa saa huutaa "hyvä, Charin muru"). :)

      Nälkärajoilla on siellä eletty, ja eletään (nyt äiti jatkaa opiskelua ja tekee kolmea työtä), mutta pärjätään. - Elämäntapa-valintakysymys.

      Poista
    3. IInes, hoksasin vasta tänään kommenttisi siitä ruokablogijutusta! Vastasin! :)

      Poista
    4. Tutkimustietoa: Äitien työssäkäynti eräissä (10 maata) Euroopan maissa vuonna 2007.

      Väestöliiton perhebarometrin (2010) mukaan (pohjautuu tuohon em. tutkimukseen) alle 3-vuotiaiden lasten suomalaisäideistä puolet (50%) eivät ole työelämässä. Samoin kuin Italiassa ja Saksassa ja Hollannissa. Sen sijaan Ruotsissa ja Tanskassa yli 70% alle 3-vuotiaiden äideistä on töissä.

      Suomalaisäidit ovat sen sijaan kärkimaita kun puhutaan yli 3-vuotiaiden äitien työssäkäynnistä. Meillä yli 85% , mutta esimerkiksi Italiassa alle 60%, Ranskassa 75% ja Ruotsissa alle 80%.

      Selittäjänä voisi kuitenkin olla se, että meillä on kohtuu hyvä sosiaaliturva ja paremmat sosiaaliset tuet kuin monissa muissa Euroopan maissa. Ja lapsellisen naisen työelämässä oloa tuetaan (voi tehdä mm 6-tunnin työpäivää yms.).

      Poista
    5. "Tulkitsen siis niin, että annat ilmaista palstatilaa ja mainosta taiteilijoille, joihin ei muuten ehkä törmättäisikään."

      Tuo on harmillisen yleinen virhetulkinta. Oikea tulkintahan on se, että tämä blogisti ryöstää toisen hengentuotteen/työn oman värittömän aviisinsa kuvitukseksi. Siis tuomaan elävyyttä harmauteen ja puisevuuteen. Nykysuomeksi puhutaan siis varkaudesta.

      Poista
    6. Char, kommenttiisi klo 12.45 ja 13.29.

      Oikeastaan en unohtanut asumistukea, vaan mietin, laskisinko sen mukaan. Olisi ehkä pitänyt.

      Ajattelin kuitenkin niin, että sitä eivät kaikki saa, yksinhuoltajuus ei takaa asumistukea. Sitä ei saa pienituloinen yksinhuoltajaäitikään, joka on ottanut asuntolainan, vaikka asuntolainan lyhennys veisi leijonanosan äidin tuloista - puhuu kokemuksesta.

      Mutta siis se voidaan lisätä toki tuohon 740 euron kuukausitukiin. Voi olla, että äiti ja lapsi tulevat toimeen tuolla summalla, mutta veikkaan kyllä, että apua he tarvitsevat ulkoapäin, vaikka eläisivät kierrättäen ja uusintaen ja kaiken itse tehden. Jos on asuntolaina, jos on auto, jos on tv ja koneita, ne täytyy maksaa, ja mikä tahansa koneen rikkoutuminen on katastrofi. Ilman tukiverkostoa olisi vaikeaa, ja valitettavasti on yksinhuoltajia, joilta tukiverkko puuttuu. He ovat kyllä taatusti töissä ja lapsi päiväkodissa jo ennen ensi vuottaa

      Poista
    7. Ai niin, Char, kävin lukemassa blogisi.

      Tuttu Charhan se siellä kirjoitti niin lämpimästi. Joskus epäilen olemassaoloasi, sillä olet niin uskomattoman inhimillinen ja myönteinen ihminen, ettei uskoisi maapallolta semmoista löytyvänkään. Mutta kyllä sinä oikeasti olemassa olet ja juuri omana itsenäsi. Tuo yhteys oli minulle yllätys ja panee miettimään asioita.

      Poista
    8. Anonyymi klo 13.40, nuo tilastolukusi ovat kyllä tuttuja, eivät yllätyksiä. Onhan usein todettu, että suurin osa alle kolmivuotiaista on kotihoidossa, ei päiväkodeissa - suunta on ilahduttava lapsen kannalta ajateltuna.

      Kolme vuotta on sitten taas ratkaiseva ikä, jolloin lapsi pannaan päiväkotiin, ja tällöin hänen itsetuntonsa ja sosiaalisuutensa on siinä pisteessä, että hänellä alkaa olla valmiuksia toimia ryhmässä ja nauttia uusista kavereista. Tällöin suomalaisäidit siis ryntäävät töihin.

      Minusta Kataisen pitäisi tukea tätä lapsiystävällistä trendiä ja osoittaa näin edistyksellisyyttä kasvatusalan kärkimaassa. Meillä alkaa olla yhä enemmän tietoa lapsen kehityksestä myös muutoin kuin paino- ja pituustaulukoin mitattuna. Hienoa! Suunta on hyvä.



      Anonyymi, toiseen kommenttiisi klo 15.15.

      Puhut palturia. En ole ryöstämässä mitään, jos lainaan kuvaa taulusta tai julisteesta. Älä nyt sentään mene hiuksenhalkomisiin.

      Minulla on lähde aina mainittuna tekstin alla. Sikäli kun se on jossakin poimittavissa!

      Poista
    9. Minustakin se on hieno juttu, että alle 3-vuotiaiden kotihoitoa meillä todella tuetaan ja siihen kannustetaan. Vaikuttaa siltä, että Kataisella ei ole kaikki tieto tosielämästä ihan hallussa.


      - Anonyymi 13.40
      p.s en ole sama kuin 15.15 kommentoinut Ano :)

      Poista
    10. Ok, anonyymi 13.40, vähän ihmettelinkin, kun sävysi oli niin ystävällinen - toinen anonyymi on hieman tulisempi.

      Poista
    11. "Puhut palturia. En ole ryöstämässä mitään, jos lainaan kuvaa taulusta tai julisteesta. Älä nyt sentään mene hiuksenhalkomisiin. "

      Puhun niin totta kuin osaan. Ja osaan todella paljon!

      Siis uskomatonta puhetta sinulta Iines. Selitätkö raiskauksenkin uhrille, että sitä "tavaraa" vain hieman lainattin?

      Kun käyttää toisen tavaraa tai luomusta, esim. kuvaa luvatta, viet leivän taiteilijan suusta. Ja sinä et edes palauta "lainaamaasi", vaan se tuntuu jäävän ikuiseen "lainaan" sinulle

      Poista
    12. Pysytään nyt sentään asiassa. Raiskauksia ei voi mitenkään verrata tapaani kuvittaa juttujani maalausten kuvilla tai valokuvilla. En ole koskaan raiskannut kuvaa, ts. tehnyt väkivaltaa kuvalle. Lähde on aina esillä, jos se vain on saatavissa. Lähes poikkeuksetta on, niin kuin blogistani voi jokainen tarkistaa.

      Tässä on tyyppiesimerkki lähdeviittaustavastani, tekijä mainittu, vieläpä sekin tekijä, jota tämän tekijän maalaus jäljittelee. Näitä Pekka Vuoren maalauksia on muissakin blogeissa, jopa ulkomaisissa. Yhdelläkään ei ole maalauksen valokuvaajan nimeä, koska sellaista ei ole mainittu missään. - Jos suoraan edestä otetun maalauksen valokuvaajalla nyt mitään merkitystä onkaan! Jäljentäjä hänkin on, ja lainaaja, lainaa maalausta! Samanlaisia kuvia on netti täynnä. Eri asia, jos valokuvaan sisältyy jokin poikkeava elementti ja kuvaajan nimi on mainittu tai kuva on yksityisomaisuutta ja suojattu.

      Tällainen lainaustapa ei siis vie leipää Pekka Vuoren suusta, päinvastoin, voi korkeintaan lisätä. Eiväthän linkkaukset muiden blogeihinkaan vie leipää linkatuilta, vaan tuovat häntä pikemminkin muidenkin tietoisuuteen.

      Poista
    13. "Raiskauksia ei voi mitenkään verrata tapaani kuvittaa juttujani maalausten kuvilla tai valokuvilla."

      Ei voikkaan noin käännettynä. Kyse on varkaudesta. Käytin vain raiskausanalogiaa ilmentämään vähättelevää tapaasi kutsua varkauksia "lainauksiksi".

      "Lähde on aina esillä, jos se vain on saatavissa."

      Pysytään nyt sentään asiassa. Ei ole kerta eikä kaksi kun sinulle on täytynyt huomauttaa lähteen puuttumisesta. Sittenkin, kiinni jäätyäsi, selität sitä vain "unohduksella". Lisäksi jos pistät lähteen, niin pistät alkuperäisen maalaajan nimen, et sen kuvan ottajan nimeä. Ilman sitä kuvaajaa et voisi taulun kuvaa linkata värittämään kirjoitelmiasi.

      "Tässä on tyyppiesimerkki lähdeviittaustavastani, tekijä mainittu, vieläpä sekin tekijä, jota tämän tekijän maalaus jäljittelee."

      Kuvan ottajan nimi puuttuu, sekä lähde mistä kuvan olet varastanut.

      "Jos suoraan edestä otetun maalauksen valokuvaajalla nyt mitään merkitystä onkaan!"

      No on hänelä se merkitys, että ilman häntä et kuvia blogiisi saisi. Merkityksetönkö? Pysytään nyt sentään asiassa.

      "Eri asia, jos valokuvaan sisältyy jokin poikkeava elementti ja kuvaajan nimi on mainittu tai kuva on yksityisomaisuutta ja suojattu."

      Kuva on aina teos ja ottajansa omaisuutta, ellei hän erityisesti ole oikeuksistaan, tai osasta niistä, luopunut.

      "Eiväthän linkkaukset muiden blogeihinkaan vie leipää linkatuilta, vaan tuovat häntä pikemminkin muidenkin tietoisuuteen."

      Varkailla on aina parhaat selitykset. Sinä et linkkaa muiden blogeihin, etkä edes kuvan alkuperäiseen lähteseen.




      Poista
    14. Olet väärässä. Tässä blogissa on noin 600 juttua ja 55 500 kommenttia. Yhdessäkään noista kommenteista minua ei ole huomautettu viitteen puuttumisesta. Jos on, saa korjata tuomalla sen huomautuksen tähän kehiin. Odotan.

      Jos olen itse huomannut viitteen puuttumisen, olen lisännyt sen samantien. Näin on tapahtunut pari kolme kertaa.

      Ymmärsitkö lukemasi: ei voi kirjoittaa maalauksen valokuvaajan nimeä, jos sitä ei ole missään sanottu. Useimmiten ei ole. Katso itse vaikka kuvia Mona Lisasta.

      Poista
    15. "Yhdessäkään noista kommenteista minua ei ole huomautettu viitteen puuttumisesta."

      Valehtelet niin että korvat heiluu. Olen esim. itse huomauttanut sinua viitteen puutumiseta monasti. Tiedän siis mistä puhun. Olen asiantuntia. En lähde hakemaan sekavasta komenttisekametelisopasta - josta muuten olet voinut, ja niin olet useasti tehnytkin, poistanut sinulle kiusalliset huomautukset - hakemaan todistetta asialle, jonka tiedän faktaksi. Jos tässä blogissa edes olisi toimiva hakutoiminto, mutta kun ei ole.

      Poista
    16. Sinä valehtelet itse, Jape. Et ole edes sinä huomauttanut minua tekstini kuvan lähdeviitteen puuttumisesta! Nyt on puhe nimenomaan kuvaviitteistä.

      Sen sijaan jonkin tekstuaalisen tutkimustuloksen lähdeviitettä olet penännyt pariinkin otteeseen. Sinähän haluat, että jokaisen sinun kanssasi erimielisen tutkimustuloksen perässä on tanakka lähdeviite, joka on Miehen kirjoittama, ei femakon tai ylipäänsä - hyi hvetti, naisen.

      En minä ole tästä blogista joutunut poistamaan paljoakaan kommentteja, vain parin kolmen kiusaajan herjauksia koko pitkän blogiurani aikana. Se on vähän verrattuna monien muiden bloggaajien harrastamiin poistoihin. Ennakkosensuurikin on minulle tuntematon käsite.

      Poista

    17. Onpa hyvinkin sinulle huomautettu blogisi kuvitusta rikastamaan lisäämäsi kuvan lähdeviitteestä (ts. sen putteesta), totta ihmessä on ja muistaakseni ihan lähiaikoina (lue n. 2 kk:n sisään). Käyn täällä sen verran harvoin, että en ole kaikkia lähdeviittaamattomuuksiasi huomannutkaan, uskon.
      Ja toki eri asia on se että monasti sinulta penätään kirjoitelmiesi tueksi jotain faktaan pohjaavaa lähdettä josta asian voisi tarkistaa. Tätäkin ihan perus kirjoittamiseen kuuluvaa elementtiä aa sinulta penätä oikei tosissaan, mutta kun oletvastahankaan, peläten faktan keikauttavan kirjoitlmasi pyllylleen.

      Täytyykin katsoa, ajan kanssa, jos löydän sen missä sinulle huomautettiin lähdeviitteen puuttumisesta. Tämä tosin edellyttää, että et ole siivonnut blogistasi raskauttavia todisteita pois. Se olisi niin sinua.

      Poista
    18. Lopeta palturin puhuminen Jape, ja tuo se huomautus estradille, muuten sinua ei kukaan usko.

      Tekstilähdeviitteisen puuttumisesta minua on siis huomauttanut Jape, kuvan lähteen puuttumisesta ei kukaan. Jos lähdeviite puuttuu, se merkitsee sitä, että lähdettä ei ole mainittu eikä se ole selvinnyt. Joku on ehkä joskus juuri tällaisesta uteliaisuuttaan kysynyt, että mistä tuo kuva on tai voisinko antaa linkin taiteilijan muihin töihin. Kukaan ei kuitenkaan ole huomauttanut, että hei, kuvastasi puuttuu lähdeviittaus. Huomauttaminen on eri toimintaa kuin kiinnostunut ja hyvinkin kohtelias kysyminen.

      Poista
  39. Hyvä luoja sentään tuo yksi pölöttäjä ("C") on taas täällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta, Anonyymi,

      ja täysin tehoin! :)

      En tiedä auttaako luojakaan sinua tässä dilemmassa; mutta kokeile silti rukoilemista, ei siitä haittaakaan ole. ;)

      Muuten tuli joutsenista mieleen hassu ja ihan aiheeseen täysin sopimaton juttu: jossain päin Suomea oli kissa ip-lehtien mukaan vaaninut joutsenlaumaa, ja hypännyt yhden selkään. Joutsen tietty pyrähti lentoon, kissa mukana, ja isäntä tiirotti siinä että mahdetaankos mirriä enää nähdä... Kotiin se sieltä aikanaan luikki, märkänä ja uimelona.

      Itse soitin välittömästi äitini parhaalle ystävälle, jonka kissa (oikeaa nimeä en muista) "Votkale" vaanii kanssa tipuja, että ei nyt anna kisulin hyppelehtiä edes punatulkkujen selkään, mistä niistäkään tietää... :D

      Sinulle puoleastaan näin aamuviestistä päätellen näyttää muodostuvan taas kiva ja positiivinen päivä...

      Sarkasmi sikseen: Blondin Niksivinkki: käytä sitä nuolinäppäintä, alhaalla oikealla: ei kaikkia viestejä ole mikään pakko lukea. :)

      Tai sitten reippaana käyt rekkain alle, ja urheasti kohtaat juttuni jatkossakin! :)

      Char

      Poista

    2. Itse haluasin pohtia ennemmin, että mikä olisi optimaalinen muuntajan muuntosuhde ja montako volttia vaihtojännitettä tulisi aplikoida tähän muuntajan ensiöön, jotta, kun blondi testaa muuntajan toimivuutta vieden toisiokäämin päät kielelleen ja siinä hiukan lirputtaan, niin tosiaan paljonko pitää olla kokonaisenergiaa, että saamme blodin hiukset kiharretuksi mainitulla kytkennällä. Ja täysin tehoin! Tietysti.

      Poista
  40. Olen pahoillani muutamasta eilisestä kommentistani; mopo alkoi vähän keulia. Peurssuomalaiset on virallinen puolue ja sitä äänestävät ihmiset ovat virallisia ihmisiä. Suomessa, ainakin toistaisesksi, on vapaus äänestää ketä tahansa ehdolla olevaa puoluetta/henkilöä. Arvostan tätä.

    Siksi pyydän anteeksi lapsellisia letkautuksiani puolenyön tietämillä. - m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mikis,

      haluan sanoa sinullekin, vanhalle kamulle, erikseen moi! :)

      Olen ehtinyt lukea joitain aiempia kirjoituksia, ja huomasin, että täällä on tekeillä "Mikiksen Kootut Seikkailut"-teos... Loistavaa! :)

      En muuten ees kiinnittänyt huomiota mihinkään mahd. epäkorrekteihin poliittisiin kannanottoihin. - Ja eiköhän ne mopot ole meillä itse kullakin siinä mallilla, että voisi olla jokaisen parempi ostaa fillari ja korttipakka... Paitsi mun tapauksessa kolmipyöräinen. :)

      Oikeasti: en osaa ajaa pyörää, paitsi appareilla! :D

      On tosi kivaa lukea taas sinunkin juttujasi,

      aurinkoista päivänjatkoa,

      Char :)

      Poista
    2. Kyllä, perssuomalaiset on virallinen puolue ja ehdokkaat tosissaan asioittensa kanssa. Minäkin pyydän tässä yhteydessä anteeksi joitain Pers-Looks-kommenttejani, tai siis vain yhtä, jossa viittasin johonkin, jota en oikeastaan tarkoittanut.

      Poista

    3. Tarkoitatko niitä kommenttejasi, joissa nauroit Perussuomalaisten ehdokkaiden ulkonäölle? Sinä itsehän olet (ja Jeja-Pekka myös) täydellinen ja virheetön, joten sinulla on tietysti kanttia arvioida ja arvostella henkilöiden ulkonäköä, varsinkin, kun he eivät pääse antamaan sinulle ns. samalla mitalla takaisin.

      Maailma tarvitsee rohkeita ihmisiä, kuten sinä!

      Poista
    4. Juu, tarkoitin!

      Samalla tavalla nauroin Kok-Looksin pikkutakkiheppuleille ja Vihr-Looksin punapäille - äänestin vihreitä.

      Ja samalla iloisella naurulla revittelen passikuvani ääressä, on siinä semmoinen tuikea vankikarkurimatami että alta pois kun matami iskee.

      Nauroin myös opettajien valokuvaa, jossa seison hirvittävän suoman näköisenä ja jossa yksi viehko Pirkkokin näyttää vähäjärkiseltä pyykkäriltä, vaikka oli teräväpäinen naisenketale.

      Poista

    5. Hävytön!
      Vertaileko sinä Kokkareiden kiiltokuva malleja ja vihreiden maailmanparantaja ja hennashampoolla leivottuja prinsessoja tahallisen epäedullisesti esitettyyn perussuomalaisten herjausmateriaaliin?

      Minusta sinun on turha puhua passikuvastasi, jolemme pääse arvioimaain itse että onko revittelylläsi mitään faktuaalista ja todennettavaa pohjaa. Sama koskee muitakin "muka" kuviasi ja Pirkkoa.

      Minä äänestin muuten perussuomalaista ja läpi meni että heilahti. Sama henkilö pääseen ensi eduskuntavaaleissa läpi, jos lähtee ehdolle.

      Poista
    6. Mitä sinä nyt koko ajan minusta puhut kun puhehan on sinusta, rakas Reino.

      Poista
    7. Eivätkös ne perslookin kuvat olleet persujen itse pramille antamia? Näin minä käsitin. Kuvat olivat valokuvaajan näkemyksiä kohteesta.

      Samalla tavoin Kok-Looks ja Vihr-Looks oli kooste isommasta joukosta. Kaikki olivat hyvin hupaisia. Komiikkaahan tuo oli kaikista.

      Poista

    8. Oli toki, mutta nauru oli sinun esiin tuoma ilkeä reaktio. Ei ne ehdokkaiden kuvat miksikään naurukavalkadiin liitettäväksi ollut tarkoitettu. Kysehän oli perussuomalaisista kunnallisvaaliehdokkaita jotka olivat asettaneet itsensä rohkeasti käytettäväksi suomen kehittämiseksi eteenpäin.

      Kokkareiden ja Viheriäisten kooste oli suppeampi ja sinne oli koottu ne kiiltokuvat. Vihreiltä ei ollut esim. mahtunut mukaan yhtään marihuanaa tai hasista vetävää narkkista, jotka on ko. porukan vakijengiä. Yksi vuosihan oli sentään esissä suomen johtaviin munillepotkija feministeihin kuuuvan Sunniva Draken poika, Markus, veteli pösseä vaalikopilla.

      Poista
    9. Ei ollut ilkeä, vaan hersyvän hyväntahtoinen nauru. Ei ilkeys tuota naurua, hyvä anonyymi! Nauru tulee sydämestä ja on lämmintä.

      Väitän että vain pahat ihmiset osaavat pilkkanaurun, joka on kovaa ja hakkaavaa. Nauru persu-, kok- ja vihrukuvien äärellä oli siis pulppuilevaa kuin kevätpuro sulavien hankien keskellä.

      Poista
  41. Olen sitä mieltä - olen ajatellut tätä asiaa kauan, jo monta minuuttia - että jos kaikki suomalaiset äänestäisivät samalla lailla kuin minä, ja samaa puoluetta, Suomella menisi hyvin huonosti. Se alkaisi yskähdellä, sitten köhiä ja kouristella, äkkiä se singahtaisi selälleen ja alkaisi sätkytellä sääriään, sitten se (edelleen) korisisi, kuristaisi omin käsin sen kurkkua ja sen kengänkannat sanoisivat "kops kops". Sitten se, Suomi Neito, lätkähtäisi liikkumattomaksi. (Kuin ensimmäisen orkkunsa saanut teinityttö.)

    Olen Isäni maan (oi Isänmaa) ystäväni enkä toivo tämmöistä! Koska samalla menettäisin myös Äitini kielen (oi äidinkieli).

    Tähän on hyvä lopettaa tämä mopoilu. Hyvää päivänjatkoa! (Itse en sitä kaipaa. Odotan iltaa. Ilta on täynnä murheita.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa iltasi ei ollut murheita täynnä. Jos kuitenkin, mikis, niin viel uusi aamu kaiken muuttaa voi!

      Minulla on kaikki nyt hyvin. Ellei otettaisi huomioon tuota nuorta miestä, jolle suku osti oman lodjun minun seinäni takaa, ison kaksikerroksisen kolmion parikymppiselle tatuoidulle kaljupäiselle sällille, jolla on karvanopat Nissanissaan. Nytkin naapurista raikaa reipas basson jytke. En hermostu, en hermostu, en hermostu.. Illalla on varmaan taas bileet. Tämä on vielä pientä.

      Poista
  42. Kiitos, Iines, sekä vilpittömän kauniista sanoista että kannustuksesta, itse kun tässä varsanjaloilla horjahdellen harjoittelen! :)

    Char

    VastaaPoista
  43. Iskät on parempia lastenhoitajia kuin äiskät.

    http://www.youtube.com/watch?v=hiioyOHL-rE&feature=autoplay&list=PL6CAE5F9A31BCA493&playnext=2

    VastaaPoista
  44. Nyt iltariennot kutsuvat!

    Pahoittelen tätä haparointia formaatin suhteen; kyä jossain kohtaa saan kommentit paikoilleen! :)

    Ano klo 15.11 (vai koska se nyt oli): koaksiaalinen RCA-kaapeli. Se yleensä tepsii.

    Kivaa viikonlopun alkua kaikille,

    Char

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Char, jos haluat kommenttisi tuonne ylemmäs jonkun tietyn alle, niin paina sen kohdalla olevasta keltaisesta Vastaa-linkistä, niin kommenttisi menee oikeaan kohtaan. Tai jos siinä ei ole tuota Vastaa-linkkiä, paina seuraavasta Vastaa-linkistä hieman alempana. Siinä on silloin ketjussa muitakin vastauksia kyseiseen kommenttiin. Muuten kellonajalla voi aina viitata ylemmäs.

      Hauskaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  45. Älkää suotta pyydelkö anteeksi, en minä ole perussuomalainen. Minä olen aitosuomalainen, tarkemmin aitovierisuomalainen.

    Iinekselle tuhat pistettä siitä, että hän selvästikin arvostaa tätä umlaut-värssykeksintöäni!

    Ilman muuta se on parempi ilman tukisanoja. Tässä tähän keskusteluun sopiva:

    Säkissä lapsia lyötyjä,
    sakissä läpsiä luotuja.

    (Jaaa... toissa öisin töissä oisin... hmmm...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "aitovieri"? tarkoititko aitoviertosuomalaista?

      Poista
    2. Aitovierto taitaa olla uudissana, joten kulttuurianarkistina torjun kunnian, ja tarkennan olevani myös kantavierresuomalainen.

      Toki, näin tarkemmin ajetellen, aitovierron merkitys avautuu ehkä Viertolan hurjissa härjissä, joten on silläkin puolensa.

      Meitä on moneksi, esim. vieriveljeni Mikis on aito seinänvierisuomalainen.

      Poista
    3. Muistan, että oppilaani eivät tunteneet sanaa "aitovieri", teillä ja aitovierillä. Eivät osanneet johtaa sitä loogisesti aidoista, koska eihän aitoja juuri enää näe peltojen rajoina, kun karja on vähentynyt olematttomiin.

      Poista
  46. Vastaukset
    1. Huomenta,

      Tapsa on tosi hieno, ja olette kaikki parhaita! :)

      Iineksen pitäisi tietää paremmin kuin kirjoittaa lapsista jos ja kun minä olen maisemisssa; palaan taas alkuperäiseen aiheeseen... ;) :)

      Pikkusiskoni kaksosia olen hoitanut kohta 14 vuotta. Rintaruokinta loppui kun vauvat olivat 3 kk (veikkaan, ettei maito riittänyt; ainakaan tiedon tai ymmärryksen puutteesta ei ollut kyse). Silloin aloin käydä viikonloppuisin "yöhoitajana". Ts. nukuin lastenhuoneessa lattialla patjalla, ja hoidin yösyötöt, että umpiuupuneet vanhemmat saivat vetää unta palloon. Nukun kevyesti, ja heräsin jo siihen, kun vauvat alkoivat vääntää ja heräillä, itkua ei tarvittu, kun oltiin jo Charin sylkyssä matkalla kohti mikroa ja tuttelipulloa... - Ne yösyötöt olivat muuten tosi lämpöisiä ja "sitovia" hetkiä; oltiin kahdestaan hereillä pimeässä talossa, yölampun hämärässä loisteessa, ja katseltiin silmiin. Siinä syntyi semmoinen yhteys, joka ei ole katkennut, eikä katkea.

      Kun lapset täyttivät kolme, pikkusisko otti osa-aikatyön, ja minä järjestin aikatauluni niin, että äidin työpäivät (2-3 päivää/vko) asuin heillä. Junamatkat maksettiin, muuten en olisi siihen pystynyt - mutta lapset siis saivat edelleen olla kotona, rakkaan ja tutun aikuisen seurassa, ja äiti sai toisaalta jalan oven väliin, työelämään palaamisen suhteen. Hommaa pyöritettiin tuolleen varmaan noin vuosi, sitten lapset menivät päikkäriin.

      Meillä oli muksujen kanssa tosi kivaa: leivottiin, askarreltiin, leikittiin - ja kun pihapiirissä asui samanikäisiä naperoita, järjesteltiin piha-leikkitreffejä muiden aikuisten kanssa (ts. yksi paimensi; loput saivat kokata tai pyykätä rauhassa). Päiväunet otin lasten kanssa yhdessä, muuten en olisi jaksanut.

      Helppoahan tuo taas oli, kun perheellä oli hyvät tulot, ja aktiivinen sisko; edelleen mietin, kuinka ne oikeasti yksin olevat vanhemmat, äidit ja isät, pärjäävät. Arkipäivän jaksaminen on tiukassa, vaikkei autoa ja asuntolainaa olisikaan. - Jäämme miettimään asiaa!

      Nyt kauppaan ja lauantai-lounaan valmisteluihin! :)

      Char

      Poista
    2. Yhdyn anonyymiin ja Chariin, Tapsa on paras ja niin te muutkin, ollaan parhaita kaikki. Ei täällä muuten olisi tällaista sanan säilän leiskuntaa ja aiheiden kirjoa, kuusikosta mennään männikköön ja välillä täysin kankaalle, upotaan suohon ja viedään vikureita saunan taakse, kunnes tokenevat. Pyöröovista mennään ja tullaan. Kiitos vaan kaikille!

      Poista
  47. Tähän blogiin lanseerattu "lapsen psyykkis-sosiaalinen kehityskaari" sisältää yksinkertaisuudessaan eetoksen hyvästä elämästä, kuinka siinä syntymähetken avuttomuus "rikastuu" perimän ja ympäristön vuorovaikutuksessa.

    Kaikkein parhainkin ja uusin kasvatustieto alistuu lapsen psyykkiselle ja sosiaaliselle "valmiudelle" ja rakentuu kasvatusmetodiksi kulloisessa kulttuurisessa ja poliittisessa ympäristössä.


    Eilen katselin tv:stä "Vain elämää" -ohjelmaa jossa Katri-Helena vastasi emännyydestä. Siinä hän kertoili välillä varautuneena ja välillä vapautuneemmin kuinka tärkeää tämä "matka" on hänelle ollut. Hänen oman kehityskaaren vaiheesta se antoi aika selkeän kuvan. Lauluesitysten jälkeiset ilmaisut olivat aika pidättyväisen muodollisia tai ne oli leikattu kokonaan pois ja näytettäväksi kelpuutettiin, kun oltiin saatu itsensä kootuksi ja se olisi ikään kuin se sponttaani ilmaisu.


    Tosin, pieni harkinta-aika saattaa selvittää hiukan omaa ajatusta, vaikka sitten, pienin reunaehdoin:
    "Minäkin pyydän tässä yhteydessä anteeksi joitain Pers-Looks-kommenttejani, tai siis vain yhtä, jossa viittasin johonkin, jota en oikeastaan tarkoittanut."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole seurannut ollenkaan tuota Vain elämää -ohjelmaa, vaikka siinä varmaan on aitoja avautumisia ollutkin. Katson mieluummin vaikka hauskoja kotivideoita. Myönnän siis vajavaisuuteni anonyymille nöyrin mielin, mitä ikinä yllä oleva kommentti tarkoittaakaan.

      Tämä Vain elämää -osio kirjoituksestasi oli nimittäin ainoa, jonka ymmärsin. Muu jäi valitettavasti hämärän peittoon.

      Poista
    2. Vain elämää -sarjan vähättelyn vastakohdaksi on hyvä mainita että sitä katsoo tv:stä jopa 800 000 katsojaa, facebookissa 15 000 tykkääjää, fanisivuilla käy viikottaen yli satatuhatta ja twitterissä se suosituimpien keskusteluaiheiden joukossa. Riotsissa se on kerännyt parhaimmillaan kaksi miljoonaa katsojaa.

      Eikä ihme, intiimi tila, tunteille ja mielikuville tilaa antava side, muusiiki. Julkisuuskuvan taakse kurkistavana se antaa hiukan uutta perspektiiviä heistä ihmisinä. Tosin, ohjelma on raakaa katsottavaa tunnekylmille ja ampatiaan kykenemättömille ihmisille.

      Poista
    3. En ole mielestäni vähätellyt kyseistä ohjelmaa millään tavoin. Se ei vain kiinnosta minua yhtään lähinnä henkilögalleriansa vuoksi. Ohjelman ideakaan ei innosta.

      Minua ei kiinnosta Talent, ei Tanssii tähtien kanssa ei Dancekaan eikä moni muu, vaikka niillä olisi miljoona katsojaa. Valitsen ohjelmat aivan toisin kriteerein. Tänään vaikka kiinnosti Aamusydämellä, jossa keskusteltiin köyhyydestä, kolme naista. Ohjelma oli hyvä ja vetosi tunteisiini.

      En yleensäkään pidä julkkisten avautumisista, vaan mieluummin tavallisten tuntemattomien ihmisten.

      Poista
  48. Huomasitteko muuten, näin kirjasyksyn tuiskeessa, että 80-luvun lupaavin suomalainen kirjailija Hannu Aho on kuollut. Eleli nekrologin mukaan viime vuodet erakkona, ei vastannut puhelimeen eikä avannut ovea. (Tuohon kun pystyisi.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomattiin kyllä, hänhän oli ensimmäisillä kirjoillaan nuorten lukijoitten suosiossa. Saara ja Kaukana siintää - oliko se nyt - meri vai vihreä meri.

      Erakkous on mystisen kiehtova teema, ajatus. Että ihminen jää oven taakse, lukittuu sinne maailmoihinsa, ei avaa ovea, ei vastaa yhteydenottoihin. Jotain siitä ymmärtää ja jokin siinä jopa pelottaa.

      Aiheesta on moniakin kuvauksia. Tuommoinen minimalistinen käpertyminen vaatii mestarillisen kuvaajan, kun siellä oven takana on kuitenkin laajemmat maailmat kuin näyttää. Vaan eihän Aho kai itseään kuvannut. Olisipa kirjoittanut noilta vuosilta päiväkirjan, joka löydettäisiin!

      Sain muuten kirjastosta mielenkiintoisen uutuuden hyppysiin, Pentti Holapan Miehen suudelman, muisteluksia. Samaan aikaan on avoinna Pentti Saarikoski -kirja, suomentajan päiväkirjateos ja Riikka Pulkkisen Vieras odottaa ja juuri sain tekstiviestin, että Pirjo Hassisen Populakin on haettavissa tänään! Sitten on muitakin uutuuksia. Alastalokin on kesken. En taida saada koskaan sitä Olen lukenut Alastalon -paitaa.

      Poista
    2. Iines, kerrothan ajatuksiasi Pulkkisen Vieraasta sen luettuasi! Luin sen itse viime viikolla pikalainana ja olen vähän hämmästynyt. Olihan kirjailijan aiempi kirja aivan toista tasoa. Katja Ketun Kätilön onnistuin saamaan myös luettavakseni. Siitä pidin, vaikka toista samanlaista en olisi jaksanut heti perään lukea. On ahdistavaa ajatella sodan kauheuksia ja ihmisen raadollisuutta. Mieluummin haluaa uskoa ihmisen hyvyyteen ja epäitsekkyyteen, vaan onko se pään panemista pensaaseen?

      Poista
    3. Delilah, voinpa hyvinkin kertoa. Aiemmista Pulkkisista minulle jäi hieman ristiriitainen olo.

      Nyt vain hankala tilanne, sillä satuin saamaan samaan syssyyn ison pinon uutuuskirjoja kirjastosta 2 - 4 viikon lainausajalla, kirjoja on kuusi kappaletta.

      Nyt ehdin aloittaa jo Pirjo Hassisen Populan ja Pentti Holapan Miehen suudelman, mutta Pulkkinen tulee varmaan sitten. Timo K. Mukan upo uusi kirjeteoskin houkuttaa, Annan sinun lukea tämänkin, kirjeitä 1958 - 1973.

      Poista
  49. Täällä on oikein urakalla syyllistetty ja ohjeistettu vanhempia lasten kasvatuksessa. Koululaitos opettajineen on painettu yhteiskunnan esiripun taakse ja näin vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolle. Yliopistomaailmassa sentään hehkutetaan innovatiivisyyden ja uuden toimintakulttuurin oppimisen merkityksestä koko kansakunnalle.

    Erittäin arka paikka opettajille on vanhempien antama kritiikki. Itsenäisinä, jopa itseriittoisina, ammattinsa harjoittajina he eivät halua altistua edes kolleegoittensa tarkkailtavaksi tai vertailtavaksi. Kokemukset halutaan pitää erityisen ja yksityisenä ei yhteisöllisenä. Hierarkia lisää vielä yhteisöön ammatillisen me-hengen ilman vastavuoroisuutta ja ammatillista kehittymistä.

    Yhteiskunnassa muutoin nähtävä vuorovaikutuksellisuus on opettajille itsellee lähes tuntematon käytäntö. Vuosikymmeniä jatkunut ulkoistettu täydennyskoulutus käytäntö on ollut ainoa tae ammatillisesta osaamisesta, joka perustuu yhä edelleen pitkälti tiedon jakamiseen, siirtämiseen, ei työssäoppimiseen.

    Yksilöllisyys oppilaissa nähdään kyllä voimavarana ja sitä osataan tukea ja hyödyntää mutta opettajan persoonassa se on kahliutunut hierarkisesksi me-hengeksi ja itsenäiseksi yksilösuoritukseksi. Vaikka vuorovaikutuksellisuuden luoma sytyke ja innostuksellisuuden mahdollisuus on tiedostettu niin mitään todellisia kulttuurin muutoksia ei ole haluttu tai "viitsitty" tehdä, tai sitten, "Usein on vaan niin, että kovin moni asia kävelee lapsen edelle."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Anonyymi,

      kuka tai kutka ja ketkä täällä nyt syyllistävät ja ohjeistavat vanhempia yhtään mistään? Minusta on pielessä, jos murrosikäiset lapset huvikseen tappavat eläimiä (rauhoitettuja tai ei), ja syiden pohtiminen siihen, miksi lapset ja nuoret voivat pahoin, on tarpeellista.

      Ja saa ainakin minut katsomaan peiliin. Omat hoidokkini ovat ns. hyväosaisten perheiden lapsia, mutta jokainen uutisia tavaamaan kykenevä tietää, että "paremmissakin perheissä" välillä voidaan tosi huonosti.

      Kasvatusoppaan antaminen neuvolassa vanhemmille - se on ideana kaunis, mutta en tiedä toimivuudesta. Tietoa ja ohjeita haluavat vanhemmat, kasvattajat ja muut aikuiset osaavat myös mennä kirjastoon... Ja se vanha kunnon "kannettu vesi ei kaivossa pysy"-hokema saattaa jopa pitää paikkansa. Itse uskon, että ihmisessä pitää olla halu ja valmius pyrkiä järjestämään piltille turvallinen elämä. - Ehkä niille aikuisille niitä kirjojakin sitten.

      Täysin absurdi mutta kuvaava esimerkki: 84-v äitini seuraa innokkaasti BB-taloa. :D Siellä sitten eilen kuulemma toimitettiin joulukinkku paistettavaksi ohjeineen, eikä tuo 8-päinen ihmisjoukko jaksanut lukea edes yhtä paperiarkkia, A4, kinkunpaistosta, vaan verkot poistettiin heti kättelyssä ja sama peli jatkui. - Saivat kuitenkin kinkun aikaiseksi. :)

      Jos opettajat täällä tuovat ammatillista kokemustaan esiin, se on minusta kiinnostavaa. - Ja vaikka kotielämä olisi lapsen kannalta pielessä, ja koulussa vastassa kapeakatseisia opettajia, voi se yksikin kiva kieltenope, tai naapurintäti, tai kummisetä, olla se voima, joka pitää lapsen ja nuoren itseluottamuksen ja omanarvontunnon kuosissa. Näin muistan Alice Millerin kirjoittaneen.

      Eivätkä muuten opettajat ole mikään yhteenniputettava, homogeeninen ryhmä, sen enempää kuin naiset, miehet, isät tai äiditkään. Välttääkäämme yleistyksiä ja leimaamista! Siinä alkaa helposti itse näyttää pölhöltä, eikä se sanoma, jos ja kun sellaista useimmiten on, mene perille, kun ainakin minä sivuutan jutun hörhönä.

      Olen toiminut opettajana moneen otteeseen, myös aikuiskoulutuksen puolella, ja käynyt sekä kiinnostavia että hedelmällisiä keskusteluja mm. siitä, miten erilaisia arvoja ja tapoja meillä ammattikunnan keskuudessa on.

      Poista
    2. Koululaitos opettajineen vauvan psyykkis-sosiaalisen kehityskaaren osana on aika kaukana vielä.. Koululaitoksesta opettajineen on puhuttu toisaalla ja puhutaan varmasti tässä blogissa vieläkin. Se on lempiaiheitani.

      Haluat siis puhua vanhempien opettajille antaman kritiikin huonosta vastaanotosta. Sinun tulisi nyt ensin vähän täsmentää sitä huonoa vastaanottoa vaikka ihan esimerkeillä, sillä viime aikoina pramille mm. Helsingin Sanomissa on noussut vanhempien antama aggressiivinen ja aiheeton, jopa uhkaileva kritiikki.

      Koska viimeksi olit koulussa tutustumassa opettajien työhön ja oppilaiden käytökseen? Menepäs viikoksi tai kahdeksi istumaan helsinkiläisen ala-asteen tunnille ja tule sitten uudelleen keskustelemaan asiasta.

      Poista
    3. "Itse uskon, että ihmisessä pitää olla halu ja valmius pyrkiä järjestämään piltille turvallinen elämä."


      Tuota juuri blogisti on asettanut epäilyksen alaiseksi.

      Mitä taas tulee opettajien ammattiosaamisen kehittämiseen niin pitkistä selostuksistanne ymmärrän vain sen etteivät ne liity asiaan millään tavoin.

      Poista
    4. Halua ja valmiutta en ole epäillyt. Sanon näin tuossa hieman ylempänä:

      "Uskon kyllä siihen, että vanhemmat rakastavat lastaan kovasti ja tekevät parhaansa, jopa uhrautuen, tiesivät kehityskaaresta sitä tai tätä. Usein on vaan niin, että kovin moni asia kävelee lapsen edelle."

      Ammattiosaamisen kehittämisestä en nyt tiedä, mitä esitit ja miten pitäisi olla. Sen tiedän, että Suomessa koulutetaan maailman parhaat opettajat kaikilla mittareilla mitattuna. Koulutus on jo osin vientituote. Opettajat vaan ovat huonoja markkinamiehiä, joten markkinamiesten tulisi ymmärtää, mikä tuote vetäisi paremmin kuin Nokian Lumia, koska on parempi.

      Poista
    5. "Ammattiosaamisen kehittämisestä en nyt tiedä, mitä esitit ja miten pitäisi olla"


      Juuri siitä on ksysymys, eikä asiaa yhtään edistä että heittäytyy aivan ymmärtämättömäksi omassa asiassaan. Itseriittoisuus jyrää kaiken ylitse.

      Poista
    6. Siis häh, jotenkin jälleen oletat, että ajatuksiasi luetaan. Sano, hyvä ystävä, niin selkeästi asia, että sena ymmärtää vähintään toisella lukemalla!

      Minä en yksinkertaisesti saa selvää, mitä esität opettajien ammattiosaamisesta. Mistä ihmeen vuosikymmenten ulkoistetusta täydennyskoulutuksestakin sinä puhut? Puhutko nyt jostain aikuiskouluttajien systeemeistä? Aikuiskouluttajat ovat ihan eri järjestöissäkin kuin peruskoulun ja lukion opettajat!

      Peruskoulun ja lukion opettajat eivät käy ulkoisissa, vaan opetusministeriön alaisissa ja koulujen yhteissä koulutuksissa sen mukaan, mitä kunnat tähän varoja osoittavat. Niukasti, tiedän!

      Vuorovaikutuksellisuus oli pedagogien systeemeissä jo ennen kuin yrityksissä, hyvä mies. Sinä olet opettajien asioista pihalla kuin lumiukko! Koska viimeksi olit koulun penkillä seuraamassa asioita? Ovet ovat aina auki kenen tahansa tulla kouluun seuraamaan opetusta ja koulun asioita. Suomalainen opettaja on maailman ran king-tilastoissa paras, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että opettaja tekee aina oikein. Sinun mustamaalauksesi tuntuu kyllä lähinnä höpömäiseltä.

      Poista
  50. Ano,

    et kai tosissasi esitä, että Iines systemaattisesti epäilee vanhempien tai ylipäätään aikuisten HALUA turvata alaikäisille hyvä lapsuus ja tulevaisuus?! - Anteeksi huutaminen: kyvystä ja sen kehittämisen mahdollisuudesta kai tässä on puhuttu.

    Pientä faktantynkää siis peliin, kiitos, jos pysyt väitteessäsi.

    Eikä pilteistä (tarkoitan siis pikkunaperoita) puhuminen tai heidän kehityskaarensa ymmärtäminen suoranaisesti kuulukaan opettajien ammattiosaamisen kehittämiseen. Tiettävästi Suomessa koulua eivät käy alle 3-vuotiaat.

    Pidähän puurot ja vellit erillään!

    Parempaa päivänjatkoa sinulle,

    Char

    VastaaPoista
  51. "et kai tosissasi esitä, että Iines systemaattisesti epäilee vanhempien tai ylipäätään aikuisten HALUA turvata alaikäisille hyvä lapsuus ja tulevaisuus?!"

    EN EPÄILE, enkä ole niin väittänytkään. (tuo ei ollut huuto, vaan täsmennys!)

    Erotan kyllä puuron ja vellin koska syön joka aamu puuroa jota pitää "lohkaisten" lusikoida suuhunsa.


    Mitä taas tulee päivääni, niin paremmuudesta tuon "analyysin" jälkeen en käy kiistelemään koska se ei vaikuta siihen, ei niin mitenkää, toivomuksista huolimatta.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin käsitän niin, että epäilet minun epäilevän "ihmisen halua ja valmiutta pyrkiä järjestämään piltille turvallinen elämä". Tätä halua ainakin sanot "blogistin" - tarkoittaen kai minua - epäilevän klo 12.39.

      Olen pikemmin korostanut sitä, että vanhemmat tekevät useimmiten parhaansa lastensa eteen, uhrautuenkin. Tästä haluaisin jatkaa, että ennen kuin tietää, mikä on lapsen paras, lapsi tulee tuntea, hänet tulee kohdata lattiatasolta silmät vastakkain, ei yläilmoista huutaen ja ihmetellen, miksi se vekara ei tottele.

      Poista
    2. Niin, olet täsmentänyt ja liuentanut näkemystäsi siihen ja siihen suuntaan.

      Poista
    3. Eiköhän tulkintasi ole syntynyt omassa päässäsi, ihan oman mielesi kuvana.

      Mitään sellaista en ole sanonut, mistä tunnut minua syyttävän.

      Poista
    4. Tottakai se on syntynyt kirjoitustesi perusteella aivan omassa päässäni ja omana mielikuvanani, ja hyvä niin, muutoinhan se olisi hallusinaatio.

      Poista
    5. No kiinnitäpä sitten huomiosi tuohon, että mitään sellaista en ole sanonut, mistä tunnut minua syyttävän.

      En ole muuntanut eikä liudentanut mitään. Sinä luulet vaan niin, koska pääsi on täynnä oletusasetuksia, että kun sanon x, se tarkoittaa myös y:tä ja samantien zetaakin.

      Se, että sanoo vanhempien asettavan asioita lapsen edun edelle, ei tietenkään voi tarkoittaa sitä, että vanhemmat eivät rakasta lastaan tai että epäilen vanhempien halua tehdä lapsen parhaaksi. Ne ovat erillisiä asioita. Arvostelu harvoin kohdistuu kokonaiseen omenaan, jos siinä on rupi kuoressaä.

      Poista
  52. Näin Char:

    "Kasvatusoppaan antaminen neuvolassa vanhemmille - se on ideana kaunis, mutta en tiedä toimivuudesta."


    Eli jakaa saman epäilyksen kuin minäkin, mutta heittää samaan henkäykseen; "ketkä ja kutka täällä syylistävät ja ohjeistavat".

    . . . ja jokainen kai ymmärtää ettei pikkunaperoiden psyykkis-sosiaaliseen kehitykseen opettaja vaikuta, edes takautuvasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa Keltikangas-Järvisen kirja Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot ei ole kasvatusopas, vaan puhdas tietoteos lapsen psyykkis-sosiaalisesta kehityksestä.

      Kirjassa ei kehoteta, ei käsketä, ei ohjailla, ei arvoteta, vaan siinä on tutkijoiden kiihkottomia havaintoja lapsen sosiaalisesta ja psyykkisestä kehityksestä. Teoksessa viitataan moniin kansainvälisiin tutkimuksiin.

      Olen edelleen sitä mieltä, että teos pitäisi jakaa ilmaiseksi kaikille odottaville vanhemmille neuvoloissa kautta maan. Ei sitä tietenkään olisi pakko ottaa. Uskon, että siitä olisi apua lukuisille vanhemmille. Teos on kirjoitettu suurelle yleisölle, se ei sorru tieteelliseen jargoniin, vaan on kiitettävän selkeä.

      Poista
    2. Itsellänikin on L K-J kirja hyllyssäni ja arvostan suuresti tätä selkeää ja arkipäiväistäjää, popularisoijaa.

      Tosiasia on kuitenkin että hänen tutkimuksensa fokus on lapsen parhaassa – vain lapsen parhaassa, vailla yhteiskunnallista ja taloudellista ulottuvuutta. Tuon ulottuvuuden kun kuitenkin antavat lapsen vanhemmat kulloisessa kulttuurisessa ja poliittisessa ilmastossa.

      Päivähoito ei L K-J mielestä ole intituutionallinen riski vaan sen riittämätön resussointi vaihtuvine hoitajineen ja katkeavine kiintymyssuhteineen.

      Poista
    3. Kyllä Liisa Keltikangas Järvinen on ennen kaikkea psykologian professori, lapsen psyykkis-sosiaalisen kehityksen uranuurtaja eikä popularisoija. Hänellä vain on taito sanoa asia niin, että kasvattajat ymmärtävät hänen kieltään - suuren älyn merkki osata välttää tieteellinen jargon.

      Hänen tutkimustuloksensa ovat niin merkitseviä, että media on niihin puuttunut ja koettanut tehdä Keltikangas-Järvisestä päiväkotijärjestelmän vastustajan, suoranaisen vihamiehen.

      Näinhän ei ole, K-J ei ole ainosassakaan teoksessaan tai repliikissään halunnut poistaa päivähoitolaitosta, vaan on kritisoinut lähinnä päiväkotihoidon riittämättömiä voimavaroja - niin kuin sinäkin mainitset. Hän on myös esittänyt kiihkotta tietoja lapsen varhaisesta kehityskaaresta ja ensihoitajan pysyvyydestä. Tämähän on automaattisesti vastoin vauvojen päivähoitoa ryhmissä, joissa on vaihtuvat hoitajat, ja vain yksi hoitaja monta lasta kohden. Se ei ole K-J:n vika, että alle yksivuotiaille vauvoille päiväkoti ei ole paras paikka.

      Tietenkin tieteentekijän kiinnostus on lapsen kehityksen parhaassa, se on hänen alansa, hänhän on ennen kaikkea lapsuusajan huippuasiantuntija. Olisi sietämätön ajatus, että tieteentekijä alistaisi tieteensä tulokset rahalle ja poliittiselle vallalle! Huhhuh, mitä tulit sanoneeksi.

      Poista
    4. Hei kaikki, täällä on taas sanan säilä heilunut (vai leiskuuko se?! En ole koskaan varma).

      Nyt en suoraan sanottuna viitsi kelata tarkkaa ajankohtaa siitä, koska yksikin ano täsmensi aamiaistottumuksiaan, ja totesi, etteivät toivotukset muuta päivärutiiniansa - juu, ei. Meidän kulttuurissamme toivotuksilla tarkoitetaan juuri sitä mitä sanotaan, kuten "hyvää syntymäpäivää"; ei oleteta että sanat maagisesti muuttavat päivän hyväksi. :)

      Minustakin K-Jn kirjaa saisi mielellään jakaa kaikille ihmisille, muillekin kuin vanhemmille - meille kaikille aikuisille, ja erityisesti lasten sukulaisille ja omaisille se olisi tarpeen. Esitin vain epäilyn, ettei kirjan sanoma ehkä osu ja uppoa ihan kaikkiin... - Mutta skeptisyydellä ei ole tiettävästi koskaan saavutettu mitään! Eli minun puolestani kirjaa neuvoloihin, juu! :)

      Olen itse hoitanut viikkotuntitasolla ns. "ensihoitajana" useampiakin pikku pilttejä. Hommiin ryhtyessäni olen käsittänyt mihin sitoudun - se tarkoittaa mm. sitä, että jos aion antaa parasta mahdollista hoivaa vauvalle, en kuku iltamyöhään TVn ääreessä, tai käy arki-iltoina bailaamassa. Oikeasti pienen ihmisen hyvä hoitaminen on niin rankkaa, että siinä kannattaa ottaa lasten unirytmi kyynärsauvaksi. - Ei sitten ainakaan väsymystään kiukuttele puolustuskyvyttömille vauvoille, jotka eivät ole elämäntilannettaan valinneet.

      Raha menee rahan luo, eli kyllä monissa hyvätuloisissa perheissä valitaan joku päivähoidon muoto jo varhain, että saadaan asunnot ja autot maksettua. - Jotkut sitten löytävät Char Poppas-tyyppisen hoitajan, osa luottaa kunnalliseen systeemiin. Jos vanhemmille materia on tärkeää, ehkä se K-Jn tietotaito pitäisi välittyä jo ennen raskautta. - Niinkuin nyt tapahtuukin, kun lasten hyvästä ja edusta puhuminen monilla areenoilla on mahdollista.

      Jäin vielä miettimään pienituloisten yh-vanhempien asemaa. Esimurrosikäiset lapset eivät enää pääse päiväkotiin, koulujen ip-kerhoja on supistettu tai lakkautettu - eli mitä ne muksut puuhaavat?

      Minusta tämä olisi tärkeä näkökulma mukaan johonkin keskusteluun, ei tietenkään tähän, kun puhutaan pääasiassa varhaiskehityksestä.

      Iines, sitten kun siltä tuntuu: keksisitkö joskus tästä jutunjuurta meille ruodittavaksi? :)

      Nyt taas ruoanlaittoon, sunnuntai-illallinen odottaa valmistajaansa!

      Kivaa iltpäivää kaikille,

      Char :)

      Poista
    5. "Olisi sietämätön ajatus, että tieteentekijä alistaisi tieteensä tulokset rahalle ja poliittiselle vallalle! Huhhuh, mitä tulit sanoneeksi."

      "Se ei ole K-J:n vika, että alle yksivuotiaille vauvoille päiväkoti ei ole paras paikka."


      No, huh huh! miten tulkittu enkä jaksa edes määritellä kaikkia argumentaatiovirheitä mitä noissa kahdessa "löpinässä" esitettiin.

      Poista
    6. Anonyymi, mitäs jos käyttäisit selkeää suomen kieltä, niin sinua ymmärrettäisiin niin kuin tarkoitat. Ei ole muiden tehtävä arvuutella perimmäisiä ajatuksiasi, jos sanot käsitteellisen kierosti tai hämärästi.

      Tämä sanomasi on kuitenkin aika lailla yhdellä tavalla ymmärrettävissä:

      "Tosiasia on kuitenkin että hänen [Keltikangas-Järvisen] tutkimuksensa fokus on lapsen parhaassa – vain lapsen parhaassa, vailla yhteiskunnallista ja taloudellista ulottuvuutta."

      Lukija ymmärtää sinun väheksyvän tässä sitä, että Keltikangas-Järvisen painopistealue on lapsen parhaassa eikä hän puhu mitään yhteiskunnallisesta ja lähinnä taloudellisesta kannattavuudesta.

      Minusta tuo yhteiskunnan taloustilanteen korostaminen lapsen kehitystutkimuksessa on sietämätön ajatus, koska kyseessä on puhdas tieteenteko, kyseessä on tutkija, joka esittelee alan käsityksiä ja tutkimustuloksia. Ei ole hänen tehtävänsä ottaa millään tavoin yhteiskuntasuhdanteita huomioon, kun hän sanoo, mikä on psykologisten tutkimusten mukaan lapsen paras! Huhhuh sinua.

      Poista
  53. Char,

    mietit esimurrosikäisiä, kun heillä ei ole iltapäiväkerhoja tai muuta järjestettyä puuhaa. Samasta asiasta oli muistaakseni Eeva Ahtisaari huolissaan.

    Minulla on käsitys - voin olla väärässäkin, että he ovat enimmäkseen yksin kotona, tulevat siis tyhjään kotiin, jossa laittavat itselleen kenties mikroruokaa tai sitten syövät vain välipalaa ja odottavat vanhempia kotiin, sekä yksinhuoltajien että ns. ehjien perheiden lapset samalla lailla.

    Suomihan johtaa erään Unicefin tutkimuksen mukaan lasten yksinään syöntiä koko maailmassa. Olemme käsittääkseni jopa ylpeitä itsenäisistä lapsistamme.

    VastaaPoista
  54. Iines, en tiennyt tuosta Unicefin tutkimuksesta, mutta oletusarvosta, joita se sisältää, olen samaa mieltä.

    N. 8-12 v lapset putoavat täysin väliin, kun hoivaa ja ohjausta pohditaan. Ja tosiaan, kaikissa perhemuodoissa, yhteiskunnan panoksen kannalta. Minullakin on kuva että suurin osa tuonikäisistä lapsista tulevat tyhjään kotiin, jos vanhempi/vanhemmat ovat työelämässä. Läksykerhoja tai muita koulun tiloissa järjestettäviä, välipalaa tarjoavia, ja virikkeellistä touhua järjestävää hommailua ei enää ole.

    Ja jos ne lainat on jo otettu, on lapsen kannalta liian myöhäistä alkaa näin blogi- tai juhlapuhepiireissä puhua perheiden arvoasetelmista. Paasaukset eivät sitä nykyistä naperoa auta.

    Tuntemallani yh-äidillä on taloudellisesti niin tiukkaa, että kolmea eri osapäivätyötä tekee selviytäkseen (huom! ei autoa tai omistusasuntoa), ja koettaa säätää opiskelua siihen mukaan, että tulevaisuudessa paremman työpaikan mukana tilanne helpottuisi.

    Poika pääsee onneksi, ainakin välillä, lähellä asuvien isovanhempien luokse iltapäiviksi, mutta mummi kärsii vaikeista mielenterveyshäiriöistä, ja vaarilla on siten käpälät täynnä, eli ei sekään tilanne mikään toivottavin mahdollinen ole.

    Kesäisin ja muilla lomilla vietän aikaa pojan kanssa, mutta satunnaiset kivat hetket rannalla, kivojen kirjojen tai laatuleffojen ääressä eivät muuta arkitodellisuutta...

    Ja po. lapsi on vielä tosi vilkas ja vähän yllytyshullu; helposti ajautuu kiipeilemään varastotilojen katoille tai pelailemaan K-18-tietsikapelejä kavereitten kanssa, jos ei joku katso perään.

    Juuri nuo esimurkkuvuodet ovat minusta nekin ratkaisevan tärkeitä: jos silloin lapsi jää tyhjään kotiin yksin, on vaikeuksia yleensä odotettavissa. - Kaikilla vanhemmilla muuten ei ole työn puolesta mahdollisuutta etähoitaa yksinäistä pientä edes puhelimitse...

    Siinä sitten ollaan kohta pussikaljojen ja tupakkien kanssa jossain puskassa, toveripiirissä, jossa kaikki usuttavat toisiaan. - Äläkä edes puhu perheruokailusta! Ruoka on minulle rakkautta, enkä käsitä, miten tilanne on lipsunut tähän nykyiseen. Tai jos syödään yhdessä, ei saada samalla puhua, koska ruokailunkin pitää olla tehokasta, kuten pikkusiskoni perheessä. :(

    Yksin pärjäämisen ihanne meillä on tosiaan lujassa. Mitä aiemmin lapsi pärjää yksin, petaa sänkynsä, osaa mikrottaa, eikä "tarvitse" ketään mihinkään, sitä parempi. - Minusta tuntuu usein, että olen syntynyt väärään aikaan ja väärään kulttuuriin: latinoperheiden yhteisöllisyys ja ylihoivaavuus voivat nekin olla rasittavia, mutta eri tavalla, eivätkä jätä mieltä tyhjään imetyksi ja köyhäksi.

    Nyt nukkumaan,

    natihaleja kaikille,

    Char

    VastaaPoista
  55. Char,

    taidan puhua enemmän varhaislapsuuden merkityksestä ihmiselle kuin vähän varttuneempien tenavien ja esimurrosikäisen puuttuvasta hoivasta. Se on kuitenkin helpompi asia kuin ensimmäisten vuosien vaikutukset ihmisen koko persoonallisuuden kehittymiseen.

    Minua kiinnostaa nimenomaan ihmisen varhaisvaihe, koska se on ratkaiseva ajanjakso koko ihmisen myöhemmän elämän muodostumiseen. Koskaan muulloin ihminen ei kehity ja kasva niin nopeasti ja niin voimakkaasti ja pysyvästi. Jos tällöin saa hyvät eväät, on kaikki tuleva helpompi kohdata, myös se myöhempi tenavuus ja esimurrosikä, samoin kuin koko aikuisuus.

    Juhlapuheita ja paasauksia saati ihmisten ohjeistusta en minäkään kannata, vaan tosiasioiden esittämistä siellä missä se on mahdollista. Käskyjä ei kukaan kaipaa.

    Aikuisten asunto- ja autolainat ovat tekosyy mille tahansa, jos niiden vuoksi pitää jättää tekemättä jotain minkä muuten tekisi. Lapselle on se ja sama, missä asutaan ja millä kuljetaan, kunhan asutaan ja kuljetaan yhdessä. En tahtoisi ajatella niin kylmästi, että lapsen hyvän yli kävellään tahallaan ja siitä välittämättä.

    Se mitä näissä oloissa voi toivoa, suuntautuu päättäjiin ja heidän asiantuntemukseensa ja asioitten priorisointiin. Kataisen kaltaisia päättäjiä lapset tuskin toivovat, jos puhua osaisivat. Yksikään lapsi ei taputa kehotukselle: äidit pois vauvojen vierestä ja hihnan ääreen.

    VastaaPoista
  56. Luin uuitsen kolmivuotiaasta, joka oli vetänyt kengät jalkaan ja karannut kotoaan, vaikka äitinsä oli pikkuterroristia varten jonkinlaisen hakasysteemin erikseen oveen rakentanut.

    Kioskinpitäjä soitti naperosta poliisille, jotka veivät hänet asemalla.

    Poliisi kehui, kuinka seikkailijalle oli tarjottu syötävää ja oltu kovin höveleitä. Sankari itse kehui reissuaan erittäin mielenkiintoiseksi, poliisiautoonkin sai tutustua.

    Mikseivät ne poliisit lyöneet pampulla vähän kämmeneensä ja sanoneet: "ans olla viimmenen kerta, muuten jouvut putkaan ja saat sellaset sakot, että äitis rupee itkemään ja myy teirän kodin niitä varten!"

    Tarkoitan, että aika huonot muistot olisi karkumatkasta ainakin jääneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin saman uutisen naperosta, jota oli hemmoteltu poliisiasemlla "pikkuherkuilla" niin kuin uutisessa luki. Mietin, miten noin pienelle tuntemattomalle lapselle annetaan herkkuja, hänhän olisi voinut olla vaikka allerginen tai diabeetikko, jolle ei saa antaa sokeria. Toisaalta on tietenkin ihan mukavaa, että lasta haluttiin kohdella hyvin. Mutta siis ajattelemattomasti ehkä meneteltiin.

      Eikö kolmivuotias muuten osaa vielä sanoa sukunimeään? Melkein väitän, että osaa, jos se hänelle kerrotaan.

      Poista
  57. No ymmärränhän minä, että sankarimatkailija oli kovin nuori sellaiseen.

    Mutta sitten kun kymmenen täytettyään uusii temppunsa, poliisin on se ehdottomasti tehtävä, kysyttävä vielä: "Haluukko nähä, miten me spugeukkoa pampulla jalkapohjiin hakkaamme?"

    Ei vaineska, eihän ne sellaisia.

    Yksi nuori kerran kertoi minulle hakevansa poliisikouluun. Vaikka en ole poliisi, osasin antaa hänelle mielestäni aika hyvät neuvot.

    Sanoin, että vastaat sitten kaikkiin sellaisiin kysymyksiin, joissa tiedustellaan mitä tekisit, jos... - Joko: "pamputetaan" tai: "sakotetaan!"

    Ja sitten epäilemättä siellä joukossa on niitä vaikeampia kysymysasetteluja. Niihin vastaat: "pamputetaan ja sakotetaan!"

    VastaaPoista
  58. Heserin uutinen kertoo, että brittikoululaiset esittävät tyhmempää kuin ovat, jotta heitä ei kiusattaisi.

    Mikäs uutinen tuokin oli olevinaan, niinhän Katja Kettu ja Sofi Oksanenkin tekevät. Huonolla menestyksellä toki, kaikki me tiedämme, että aivan tavattomasta näennäisestä tyhmyydestään huolimatta ovat hyvin viisaita.

    PS Eikö tyhmiä enää kiusatakaan, onko totuus kuin Heserin umpivinttitoimittajan sielunelämä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja Ketusta ja Sofi Oksasesta tulee muuten mieleen uutuuskirja, joka voisi olla Halosen valinta F-palkinnon saajaksi. Aki Ollikaisen Nälkävuosi, jonka luin äsken yhdellä istumalla. Se on hyvä, oikein hyvä kirja. Pirjo Hassisen Popula on myös menossa. Ei sekään huono ole, ei ainakaan oikein huono. Se kertoo henkilöistä, joille oikeistopopulistipuolue Popula tarjoaa vastaukset.

      Poista
    2. Broidikin kehui nälkävuotta, sen aion luultavasti ainoana ehdokkaista lukea. Mutta ei minulla ikinä kiirettä näiden kanssa ole.

      Muuten olen sitä mieltä, että F-palkinto on kissanhännän kohotus, joka näyttää että sillä on peräreikä.

      Poista
    3. Minä nyt luotan siihen, että asiantuntijaraati, jonka tehtävä esikarsinta on, ei voi ihan mitä tahansa skeidaa tarjota palkintoehdokkaiksi. Kyllä niiden kirjojen täytyy olla hyviä, ei välttämättä toki parhaita, sillä parhauskin on makuasia.

      Yleensä panen kiinnostavat uutuuskirjat samantien varaukseen, ja täällä pikkukaupungissa ehdin yleensä 1. - 4. vararaussijalle, oli kirja mikä tahansa. Nyt sain monta ehdokaskirjaa sattumalta peräkkäisinä päivinä, ja koetan lukea ne alta pois, kun lainausaika on vain 2 - 4 viikkoa. Tänäänkin kun olin juuri hakenut Nälkävuoden, tekstiviesti piippasi jo Heidi Köngäksen Dora Doraa, vaikka oli juuri tullut kirjastosta.

      En minäkään näitä kirjoja lue minkään F-palkinnon pokkuroimisen vuoksi. Luen muitakin uutuuksia, kun vain käsiini saan. Timo K. Mukankin kirjeromaani tuossa odottaa, vaikka sitä ei ole missään mainostettu, samoin Holapan Miehen suudelma -muistelus.

      Poista
    4. Toki ne parhaita jonoon pistävät. Mutta entäs jos hyviä ei ole, ja on vain pelkkää kirjallisuutta opiskelleiden persehikeä?

      Poista
    5. Nälkävuosi on hyvä, kaikin tavoin. Ei turhia rönsyjä tai liikaa henkilöitä niin kuin useimmissa kirjoissa on, ei päälleliimattuja rakennekuvioita, ei mitään trendikästä, ei yrityksen makua. Kaikkea tuota heikkoutta oli muuten Oksasen Kyyhkyissä, vaikka kirjasta pidinkin ja olisin asettanut sen varmaan itse ehdokkaaksi, vaikkakaan se ei ollut kiistattoman "hyvä".

      Poista
    6. "...brittikoululaiset esittävät tyhmempää kuin ovat, jotta heitä ei kiusattaisi."

      Tämähän on juuri se kuuluisa Svejkin malli. Toimii kaikkialla. Etenkin armeijassa, esikoulussa, eduskunnassa ja blogeissa.


      Poista
    7. Ylipäänsä pätee se käytöskaava, ettei saa poiketa valtavirrasta. Jos poikkeaa, on riski tulla kiusatuksi, koska erilaisuus pitää eliminoida, etenkin jos se erilaisuus tuntuu itseä vahvemmalta tai suuremmalta.

      Yksi tai oikeastaan ainoa vaihtoehto olisi olla sitten niin suuri ja voimakas, että se herättää pelonsekaista kunnioitusta ja jopa pokkurointia. Suurella ja voimakkaalla on keinoja ja verkostoja lyödä kiusaajat, jos sellaisia tulee. Onkin vissiin niin, että potentiaalit kiusaajat toisaalla sitten taas pokkuroivat isoisempiaan.

      Poista
  59. Ai niin, sitten minulle tuli mieleeni eri lehtien "tiedeuutisia" luettuani se kun: "tiedemies työnsi sormen takapuoleensa - yllättävät tutkimustulokset:maistui suuhun laitettuna aivan paskalle!"

    VastaaPoista
  60. "Brittikoululaiset tekeytyvät tyhmiksi että heitä ei kiusattaisi" -yhteenvedolle on syvällisempikin selitys. Kysymys lienee pyrkimyksestä ja toiveesta tasa-arvoisemmasta yhteiskunnasta. Englantilaisen sääty-yhteiskunnan ja luokkajärjestelmän paradoksi on koulupuku, jota on perusteltu tasavertaisuudella ja yhteenkuuluvuudella mutta joka ehkä onkin suurin epätasa-arvon ilmentymä. Maassa jossa koulujen väliset erot ovat erittäin suuria.

    Ongelmana Suomessa on kuinka ilman brittien kaltaista koulutusperinnettä määrittelemme peruskoulun ja korkeakoulunn tehtävät ja tavoitteet. Suomessakin yhteiskunnan koulutusvastuu on siirtymässä suuremmalta osin jokaisen henkilökohtaiseksi vastuuksi joka ruokkii resurssien vähentämistä. Se on sekä syy että seuraus.

    Vaikka koululla on keskeinen vastuu kasvatta nuorista vastuullisia ja yhteiskuntakelpoisia ihmisiä niin asiasta on keskusteltu hämmästyttävän vähän eikä vastuunottajia juurikaan löydy. Koska lasten vanhempia ei voi syyllistää vanhemmuuttaan enempää on aika syyllistää ja vastuuttaa opettajia.

    Opettajien taidottomuuden puute tunnistaa lasten lahjakkuutta tuottaa koulutuksellisia ja yhteiskunnallisia ongelmia. Erityislahjakkuuden ja tempperamenttipiirteiden arvioiminen on kaavamaista ja usein alisteista opettajan omille tempperamenttipiirteille. Siitä kärsivät kognitiivisesti hyvät valmiudet omaava, mutta persoonallisuuspiirteidensä varjoon jäävät oppilaat, lähinnä pojat.

    Opettajan henkilökohtaiset odotukset, asenteet ja mielipiteet vaikuttavat ratkaisevasti oppilaan arvioihin tulevaisuudestaan. Jos niiden taustalla on oppilaan persoonallisuutta korostava, epäyhtenäinen ja maantieteellisesti eriävä, jopa sukupuolittunut arviointi, niin ainekset henkilökohtaisiin tragedioihin on luotu.

    Peruskoulun vaikutukset syrjäytymiseen ja toisaalta suotuisen sosiaalisen pääoman kasvattamiseen on ulkoistettu pelkästään vanhemmille. Koulu puolustautuu Pisa -tuloksilla. Omaksutun tiedon määrä on tärkeämpää kuin se miten sitä käytetään. Summa summarum, oppilaiden psyykkis-sosiaalinen kehityskaari tunnetaan opettajien keskuudessa aika huonosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta kaikille! :)

      Ano, en halua mitenkään loukata tai aloittaa vänäämistä heti aamutuimaan, mutta näin ensimmäistä kahvikupillista nauttiessani kirjoituksesi tuntuu lähinnä kliseiden toistamiselta. Miten niin opettajat eivät tunne lasten kehityskaaria? Oletko itse opettaja/työskennellyt opettajana, ja puhut siltä pohjalta?

      Poikain syrjäytymisestä puhutaan paljon, ja asiaakin, mutta käytännön tasolla, oman kokemukseni pohjalta, juuri ne villit ja kovaääniset oppilaat, joista monet minun kouluissani olivat poikia, veivät norsunosan huomiosta. - Kiltisti ja kunnolla hiljaa istuvat rauhalliset ja "kiltit" pojat ja tytöt jäivät aika yksin ja vaille huomiota, kun aika meni rasavillien kanssa touhuamiseen.

      Enka tarkoita nyt kurinpitotoimia, vaan sitä, että yritin säätää sekä tuntien materiaalia että sisältöä sellaiseksi, että "kaikki" kiinnostuisivat ja olisivat mukana. - Mutta silti: iltaisin nakuttti huono omatunto, kun tuntui, että tavallaan palkitsen huonoa käytöstä kun erikoistun siihen. Vaikka pakkohan se oli, ja senkin tiesin.

      Onneksi oli välitunnit; pullakaffen sijaan vietin useimmiten aikani lasten ja nuorten parissa mieluummin kuin opettajanhuoneessa. Eikä sekään ollut yksiselitteisen hyvä ratkaisu: varmasti kollegoiden kanssa olisi ollut tärkeää ja hyvä keskustella enemmän.

      Olen muuten sitä mieltä, että lasten kasvattaminen kuuluu nimenomaan vanhemmille ja kotipiirille; ei sitä minusta peruskoulu "ulkoista" mihinkään! Minä en ainakaan anna "omien" lasteni altistua ensisijaisesti jonkun järjestelmän puitteissa toimivan, palkatun henkilön asenteille ja mielipiteille.

      Useimmiten koulu ja koti toimivat muuten hyvässä yhteistyössä, ja vanhempia koulussa myös kuunnellaan ja osallistumista odotetaan. - Mutta silti: päävastuun lapsistani pidän itselläni!

      Poista
  61. Anteeksi Iines seuraavasta.

    Minusta sinun käytäntösi poistaa alustuksiasi on kummallinen.

    Ei voi välttää ajatusta, että tarvitset x määrän kommentteja tietyssä ajassa jotta alustus saisi jäädä.

    Ihmetyttää, että aikuinen ihminen on niin riippuvainen palautteesta. Se on sitäkin erikoisempaa, kun et kuitenkaan kommenteissasi mielistele ja myötäile.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kuunkuiske,

      pitkästä aikaa! :)

      Minä en ole huomannut mitään alustusten poistoa, mutta toisaalta en ehdi täällä hurjasti aikaa viettää. Iines vastaa varmasti itse omasta puolestaan: itse näin aloittelevana blogistina olen jo Ensimmäisen Kirjoituksen jälkeen huomannut, että olisin vetänyt takaisin, jos olisin voinut; korjannut typoja, ja hionut ja höylännyt vielä vähän lisää. Liekö kirjoittajan kunnianhimoa?

      Poista
    2. Kuunkuiske,

      kyllä otan huomioon, että tapaani poistaa alustus pidetään kummallisena. Olen pahoillani niitten asiallisten kommenttien, mm. sinun ja Mustiksen kommenttien puolesta, jotka katosivat samalla. Kyseessä ei ole kuitenkaan kommenttien määrä, sillä tässä oli jo varhaisessa vaiheessa jopa yli 20 kommenttia, ellen olisi joutunut poistamaan muutamia anonyymin kommentteja. Kyse on kommenttien sisällöstä.

      Jos kanssani keskustelee lähinnä kaksi vittuilevaa anonyymia, tunnelma muodostuu niin ikäväksi, että minun on paha olla kun katson keskustelua. En jaksa palata keskusteluun, jossa nämä kaksi miestä jatkavat kalvamista ja lähteiden tivaamista tai minun luonteeni erittelyä ilkeään sävyyn - tällaisessakin kirjoituksessa.

      En siis yksinkertaisesti jaksa enää näiden kahden anonyymin kanssa, jotka kalvavat jokaista kirjoitustani ilkeällä mielellä tavoitteena löytää virheitä minusta ja mistä tahansa tekemisestäni ja sanomisestani. Ei voi olla tarkoitus, että ihmiselle tulee paha olo, kun iloisena avaa oman bloginsa, joka on itselle tavallista tärkeämpi puheväylä.

      Minusta nyt vain kirjoitukseni ei ole ansainnut tällaista vääristelyä ja tahallista väärintulkintaa, joka sanan epäilyä ja kääntämistä. Olen muutoinkin arka luotttamaan kirjoituksiini.

      Kyse ei ole siis siitä, ettenkö sietäisi erimielisyyttä - se on minusta arvo sinänsä ja keskustelujen suola, toivon sitä. Kyse on yksinkertaisesti kahden aikuisen miehen harjoittamasta blogikiusaamisesta, joka on jatkunut kauan.

      Olen harkinnut blogin lopettamista, mutta kun en osaa muuntautua toiseksi ja olla muuta kuin Iines, minä, tilanne tuntuu toivottomalta blogin osalta. Ymmärtäisin tilanteen, jos olisin jollakin tapaa häirinnyt herroja, ollut aloitteentekijä jossakin ilkeydessä, mutta kun taatusti en ole ollut.

      Olen miettinyt, jos siirtyisin omalla nimelläni Facebookiin, ja alkaisin siellä kirjoittaa näitä juttujani, omalla nimelläni. Siellä ei ainakaan kiusattaisi tässä mitassa. Vaan en tiedä. Katsotaan.

      Poista
  62. Kenen metsästä Toivo joulukuusesi valitsi? Ei kai siivojan mies metsää omista? Vain hiljaiset hautajaiset pienieläkkeinen siivooja miehelleen pystyi järjestämään vaiko sosiaaliluukulta hautauskustannukset maksettiin?

    VastaaPoista