16.1.2013

Ihmettelen Tuuli Petäjää



Enpä olisi uskonut kirjoittavani koskaan urheiluaiheesta, edes lyhyesti, vaan kerta se on enimmäinenkin! Ihmettelen  nimittäin purjehtija Tuuli Petäjä-Siréniä, viime kesäolympialaisten hopeamitalistia, joka ei ymmärtänyt kieltäytyä ottamasta vastaan hänelle eilen myönnettyä Vuoden urheilijan titteliä. Täytyihän hänen tietää, ettei ollut paras, ei lähimainkaan.  Yksi hopeamitali olympialaisissa oli muka merkittävintä urheilurintamalla! Epäurheilijamaista käytöstä oli vielä hehkuttaa pokaalia.

Leo-Pekka Tähti oli kiistaton mestari kaikilla mittareilla mitattuna. Hänellä on kultamitali olympialaisista,   ja lisäksi muita merkittäviä maailmantason ennätyksiä,  yhteensä 147 mitalia. 

Valinta osoittaa niin näkyvää rasismia, että pahaa tekee. Kyllä Umayya Abu-Hanna oli oikeassa: Suomessa on oikeasti rasismia, ja pahiten se taitaa kukkia isänmaallisessa  urheilumaailmassa, jossa muutoinkaan ei älyllä ja sydämellä taida olla paljonkaan sanomista. Kuka lentää pisimmälle, terveenä, on voittaja, kuka hiihtää nopeimmin, terveenä, on kansallissankari, jolle lahjoitetaan talot ja tontit. Isänmaallinen ja kiihkeä urheilu-uho kasvattaa vääränlaisia tuntoja ainakin urheiluselostajissa, jotka eilisen valinnan tekivät. 

Valinta on samalla viesti kaikille vammaisille: sitä ollaan ihan eri sarjassa, toisen luokan kansalaisia. Katsomme televisiosta Toisenlaisia frendejä ja olemme hyviä ihmisiä tasan niin kauan, kuin frendit pysyvät pilttuussaan eivätkä muuta asumaan ainakaan omalle asuinalueellemme. Saati kehtaa voittaa kultaa olympialaisissa ja horjuttaa terveitten urheilijoiden asemaa. Terveen hopeamitali on parempi kuin vammaisen kulta.

Vaan se oli hyvä nähdä, että Matti Nykänen sai pokaalin elämäntyöstään huolimatta menneisyydestään. Tosin hänelle hieman nauretaan eikä oteta ihan tosissaan, mutta kuitenkin, hän on kahdella jalalla kävelevä muutoin terve mies. 

(Maalaus Pieter Bruegel the Elder, The Blind Leading the Blind)


86 kommenttia:

  1. Nämä ovat vähän kummallisia juttuja. Urheilussa tulokset ovat ne, jotka merkitsevät. Maailman kaikkien aikojen paras naisjääkiekkoilija kävi joku vuosi sitten Suomen miesten alasarjoissa munaamassa itsensä.

    Vammaisurheilua ei oikein voi verrata tavalliseen, esimerkiksi pyörätuolikelausta ei ole terveiden ohjelmassa. Leo-Pekka Tähti on epäilemättä todella kova urheilija.

    Nämä kilpailut ovat tällaisia, kuinka saavutuksia voisi edes verrata keskenään. Lapsellisiahan ne ovat, vielä lapsellisempi on kirjallisuuden Finlandia-palkinto, jossa lopullisen valinnan tekee yksi ainoa henkilö. Urheilijan valitsee sentään lukuisa määrä urheilutoimittajia.

    Minun valintani vuoden urheilijaksi on Matti Möttönen Pohjois-Suomesta. Hän ymmärsi lopettaa heti koulun hiihtokilpailujen jälkeen. Toinen valinta olisi "junnuäiti", joka räkä poskella valuen karjuu jälkikasvulleen: "Tapa se, tapa se!"

    VastaaPoista
  2. Leo-Pekka Tähdellä on välineenään pyörätuoli, Tuuli Petäjä-Sirénillä vene - mitä eroa? Välineen avulla kumpikin mitalinsa sai. Samaten keihäänheitossa on välineenä keihäs, luistelussa luistin jne. - sarjaa voi jatkaa pitkälle.

    Urheilussa on kyse muitten vastaavan lajin kilpailijoitten voittamisesta, enkä näe eroa siinä, onko vammainen vai ei. Ihan hyvin Tuuli Petäjä voisi koettaa pyörätuolikelausta, sillä käy se terveeltäkin.

    Tittelille en siis tässä asiassa perusta, vaan asialle, joka on tässä takana. Kyllä minä kutsun sitä rasismiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urheilukilpailussa mitataan osanottajia ymmärrettävästi. Tällaisessa kaikkien lajien yhteisessä parhaassa menevät vellit, puurot ja hormonit sekaisin.

      Poista
  3. PS
    Tuo lasten urheiluvalmennus on luku sinänsä. Sääliksi käy lapsia. Muuta ryhmää ei taideta manipuloida yhtä paljon kuin urheilevia lapsia.

    Mitkä elämänarvot välittyvät lapselle, jonka vanhempi karjuu naama punaisena kiekkokaukalon laidalla? Vilu tulee, kun ajattelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on vain yksi totuus. Mari A kertoo tuolla alempana toisen ja minä myös, aika monen vuoden kokemuksella.

      Poista
    2. Tai oikeastaan voisin yrittää vastata Iineksen kysymykseen, meinaan kun tunnen alaa. Minun kokemuksieni mukaan lapset häpeävät huutavia ja karjuvia vanhempiaan suuresti. He eivät siis ime tuollaisia asenteita itseensä, vaan ihan päinvastaisia.

      Olisikin mielenkiintoinen tutkimus selvittää, kuinka monta prosenttia lapsista lopettaa urheilun vanhempiensa aggreesivisen käytöksen takia. "Ei huvita" vastauksen takana voikin olla "en kehtaa sinun takiasi", kun isä/äiti kysyy syytä lopettamiseen.

      Poista
    3. Jatkan vielä: ei lasten urheiluvalmennus ole meillä noin surkeaa, eivätkä valmentajat huutavia ääliöitä. Poikkeuksiakin toki on, mutta samassa suhteessa kuin muussakin yhteiskunnassa.

      Lasten valmentajia voi ihan hyvin verrata opettajiin. On päteviä ja on epäpäteviä, on osaavia ja on tumpeloita. Suurin osa on ihmisiä normaaleja, mutta voi joukkoon eksyä kaheleitakin.

      Urheilussa leiskuvat välillä suuret tunteet, kuten tästäkin keskustelusta olemme huomanneet. Mutta yhteisöllisyys on joukkueurheilun sydän, on ilo kuulua jengiin. Sitä iloa en tahtoisi viedä lapsilta pois.

      Poista
    4. Uskon valmentajien asiallisuuteen, mutta en aina vanhempien. Monenlaista on vuosien varrella kuullut siitäkin, miten lapsia kuljetetaan ympäri ämpäri pelistä peliin, ostetaan kalliit välineet, vaikka lapsi itse ei niin välittäisikään. On myös lapsia, joiden päivät on buukattu niin täyteen urheiluharrasteita, ettei vapaata aikaa juuri ole.

      Poista
    5. Sen verran vielä tuosta, että lapset eivät ime yli-innokkaiden vanhempiensa asenteita, vaan häpeävät niitä.

      Tämä on varmaan totta vähän vanhemmilla lapsilla ainakin, koska he ylipäänsä häpeävät vanhempiaan aina, vaikkei syytäkään olisi. Kuuluu murrosiän ensimmäiseen irtautumisvaiheeseen, kai.

      Vaan kyllä pieni lajia aloitteleva lapsi imee väkisinkin vanhempiensa asenteita, vaikka saattaisi hävetäkin. Jotakin viestiä kuitenkin menee perille, vahvemman oikeuksista ja fyysisestä rohkeudesta, tilanteiden haltuunottamisesta.

      En ole enää varma, tarvitseeko johtajakaan enää näitä ominaisuuksia. Uusi trendi johtajaominaisuuksissa on kai sensitiivisyyden tunnistaminen ja arvostus, herkkyyksien haistaminen, sillä näin saadaan ihmisestä tehot paremmin irti häntä itseään arvostaen. Urheilumaailmassa tämä nouseva trendi on vielä vieras. Siellä kai edelleen hakataan voimalla päälle. Ja se siirretään yhä aikaisemmin aloittaviin lapsiin.

      Poista
  4. Olisiko tässä nyt liiallista tasa-arvon vaatimista ja tosiasioiden kieltämistä. Vammaisurheilun taso on aivan viime vuosina noussut merkittävästi, myös sen arvostus.

    Vammaisten olympialaiset eivät kuitenkaan ole sama asia kuin olympialaiset, ei lähellekään. Leo-Pekka Tähden kaltaiset huippu-urheilijat eivät vieläkään voita kaikkia lajeja, joukossa on myös sangen vaatimatonta tulostasoa.

    Urheilu on sirkushuvia. Naisurheilua saatan katsella kolmesta syystä, ne kaksi muuta ovat, kun tarkkailen niitä mielenkiintoisia muutoksia, joita vartaloissaan on tapahtunut ja sitä, kasvaako parta.

    Kolme asiaa on varmaa: naisurheilu on naisurheilua, vammaisurheilu on vammaisurheilua - ja Elton John ja David Furnish eivät voi saada lapsia ilman tukevaa lompakkoa ja ostoskärryjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki luonteeltani olen neuvottelija, tuo oli vain paperi, jonka löin pöytään alkajaisiksi.

      Poista
    2. Jos lähtökohta on se, että valitaan vuoden parasta urheilijaa, niin eikö silloin tule valita vuoden paras urheilija hänen saavuttamiensa tulosten valossa? Etenkin kun kaikki ovat kutsutut, ja kaikille on portti auki?

      On perin noloa kutsua vammaisia koko juhlaan, jos heille näytetään paikka ovensuusta.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Urheilua ikäni seuranneena ja harrastaneenakin ymmärrä hyvin valitsijoita. Kysehän on vain äänestyksestä, johon osallistuu pari sataa urheilutoimittajaa. Ei siis jumalan sanaa.

    Muistan nekin ajat, joilloin vain hiihto ja yleisurheilu oli monelle urheilua, autolla päristely ei.

    Riku tuolla jo viittasikin muutaman kerran perusasiaan, jonka tahdon tässä toistaa: kun valitaan parasta urheilijaa, valtavasti merkitystä on lajin harrastajien määrällä. Maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi on noin miljoona kertaa (tai miljardi kertaa) vaikeampaa tulla kuin maailman parhaaksi eukonkantajaksi.

    Tähti on huippu-urheilija, mutta mikä on hänen edustamiensa lajien taso maailmassa tai Suomessa? Tosin Petäjänkin laji on aika... hhmmmm... elitistinen eli harvojen harrastama. (Eikä hänen välineensä, sivumennen sanottuna, ole vene vaan purjelauta.)

    Riku viittasi maailman parhaaseen naisjääkiekkoilijaan, joka ei mahtunut edes suomalaiseen toisen sarjatason jengiin. Jalkapalloa harrastaneena olen omin silmin nähnyt, kuinka aikuisten naisten joukueet eivät pärjää edes 15-vuotiaille pojille.

    Tässä ongelman ytimenä on vertailun mahdottomuus. Riittääkö, että on Primus inter pares eli paras vertaistensa joukossa - vaiko maailman tai Suomen paras kaikki mukaan lukien?

    PS. Mutta on mukava huomata, että Iines tuohtuu urheilusta... Meinaan, kun omatkin tunteeni ovat vuosikymmenien mittaan siitä kuumenneet, jopa junnumatseissa. Uskokaa pois, se on vakavaa, se kamppailu.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapsa, vielä kerran sama kuin Kolehmaiselle tuolla alempana - en tuohtunut urheilusta, vaan syrjinnästä. Kuulin radiosta nimittäin, että Suomen kansa on tuohtunut Leo-Pekka Tähden puolesta, kun häntä ei valittu parhaaksi urheilijaksi. Minäkin tuohduin, kun katsoin uutisvälähdyksiä Petäjän tuuletuksesta ja Tähdestä, joka sai lohdutuspokaalin. Hmm, miksi hän se muuten sai, vammainen? Heidän piti olla eri sarjassa?

      Poista
    2. Jaa että mikä on lajin asema maailmankartalla?

      No minäpä kerron. Tasamaahiihtoa ei arvosteta muualla kuin Pohjolan perukoilla, muussa maailmassa laji on lähes tuntematon.

      Jääkiekon kultamitalin voittoa ei noteerata suuren maailman uutisissa ollenkaan, meillä kyseessä on samansuruinen uutisasia kuin presidentin valinta.

      Meiltä tunnetaan vain rallijutut. Ei muuta, ja se on siinä.

      Poista
  7. Muistelen, että vuoden urheilija -valinnoissa on kautta aikojen toisten lajien mitaleja arvostettu enemmän kuin toisen lajin. Kyseessä olevien urheilijoiden uraa en ole sen enempää seurannut, niin en osaa sinällään ottaa kantaa. En ole useimmiten samaa mieltä myöskään kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajasta. Nämä palkinnot ovat kovasti arvostuspalkintoja, joissa paras ei välttämättä voita.

    Junnu-urheilusta sen verran, että olen itse harrastanut 7-vuotiaasta urheilua ja minulle ainakin kenttä ja rata opetti paljon hyviä asioita elämästä: häviämisen taidon ja varsinkin jatkamisen taidon häviämisen jälkeen. Jatkan samaa myös oman lapseni kanssa eli huudan naama punaisena poikani kentän reunalla. Ihan vain siksi, että uskon poikani oppivan kentällä niitä samoja asioita kuin itse olen oppinut pärjätäkseni elämässä. Esimerkiksi sen, että joskus on toisen vuoro voittaa, ja seuraavan kerran tulee oma vuoro. Tai sitten ei tule, mutta silti elämä jatkuu. Voihan sitä taitoa oppia tietysti muutenkin, mutta urheilusta saa lisäksi hyvän kunnon ja mukavan mielen fyysisestä rehkinnästä =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä urheilun kasvattavasta vaikutuksesta. Jää ehkä usein huomaamatta, mutta lapset oppivat ainakin joukkueurheilussa oikean asenteen: koskaan en muista kenenkään syyttäneen tappiosta vastapuolta, vaan aina on katsottu peiliin – emme yrittäneet tarpeeksi, pelasimme tyhmästi, teimme virheitä, olimme ylimielisiä, menimme kipsiin, ei ollut onnea.

      Ainoa, mistä vastapuolta voi oikeastaan syyttää, on se että he olivat liian hyviä. Joskus niin käy, mutta silloin äänessä on enemmän ihailua kuin syytöstä.

      No, joskus joku syyttää tuomareitakin, mutta he ovat lähes poikkeuksetta niitä vanhempia, jotka eivät itse ole lapsena pelanneet.

      Poista
    2. Tuo, että lapset oppivat joukkueurheilussa oikean asenteen, on kyllä aikamoinen aikuisen ajatus siitä, mitä lapsen tulisi oppia. Yhteishenkeä toki lietsotaan, mutta voimakkaalla yhteishengellä on aina myös käänteispuolensa - ulkopuolella olevat eivät ole yhtä hyviä, heistä ei tarvitse välittää. Vähän sama kuin voimakas patrioottisuus. Kun yhdelle kumartaa, toiselle pyllistää.

      Poista
    3. Häviämisen taito on elämän tärkeimpiä taitoja, väitän. Sitä tarvitaan useammin kuin voittamisen taitoa, jos ollaan realisteja ja sosiaalisia ihmisiä.

      Jos urheilu tuo sitä, hyvä niin. Hyvinkään murhaaja tappoi muutamia ihmisiä, kun oli hävinnyt painimatsin.

      Poista
  8. Iines laajensi rasismin käsitteen koskemaan myös vammaisia, huomaan. Varmaan ihan aiheellisestikin, sillä kyse lienee samankaltaisesta sisäsyntyisestä torjunnasta.

    Oscar Pistorius on hyvä esimerkki. Hän on siis se hiilikuituisin tekojaloin Lontoon olympialaisissa viime kesänä juossut 400 metrin juoksija, joka herätti ihailua ja paheksuntaa. Jälkimmäisten mielestä hän käytti epäreilua etua antavia välineitä, mutta ei voi välttyä ajatukselta, että takana (ehkä tiedostamattomana) oli myös tätä "ramparasismia".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös rasismi tarkoita nimenomaan tietyn vähemmistöryhmän kohtelemista huonommin ryhmään kuulumisen vuoksi? Kyllä tuo valinta on selvää rasismia, sillä vammaisurheilijoita oli kuitenkin kutsuttu sinne terveitten juhliin! Olihan Tähtikin siellä. Jos vammaisten tulee olla omissa ryhmissään, niin miksi heitä kyseisessä terveitten juhlassa oli kutsuttuina?

      Poista
  9. Vuonna 1982 valittiin vuoden urheiljaksi Keke Rosberg, valintaa arvosteltiin runsaasti, sitä pidettiin jopa skandaalina, koska lajissaan ei mustikkasoppa tai edes räkä roisku rinnuksille.

    Vähän outoa valintansa olikin. Sekavassa sarjassa sankari itse taisi voittaa yhden osakilpailun. Varmaan yhden sun toisen leuka putosi maailmanmestaruuden selvittyä polviin: "tuo pellekö tämän sitten voitti!"



    VastaaPoista
  10. Leo-Pekka Tähti on voittanut suunnilleen kaiken mahdollisen jo moneen kertaan. Eikö hän jo kaipaa uusia haasteita?

    Jos Leo-Pekka Tähti olisi valittu vuoden parhaaksi, se olisi vähän sama kuin joku nainen valittaisiin vaikka parhaaksi jalkapalloilijaksi. Ikään kuin kukaan nainen vetäisi jalkapalloilijana vertoja huippumiesjalkapalloilijalle.

    L-P T. on kaikilla mittareilla huippu-urheilija, mutta hän on kuitenkin vammaisurheilija.

    Sori vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuoden parhaaksi urheilijaksi ei valita tulevaisuuden vuoksi - kannustus - vaan menneisyyden eli saavutusten vuoksi edellisenä vuonna.

      Vammaiset oli kuitenkin kuitenkin kutsuttu juhlaan, jossa valittiin vuoden urheilijaa. Missään ei etukäteen sanottu, että skabassa onkin eri sarjat heille. Kyllä kyseessä oli urheilutoimittajien asennevamma: he eivät pidä vammaisurheilua urheiluna.

      Kysyn vielä kerran: mitä eroa on sillä että toinen etenee pyörätuolia käyttäen, toinen purjevenettä. Molemmilla on perse kiinni laitteessa - siitä ei poistuta, ja nopeus ratkaisee.

      Poista
  11. Rasismin käsite laajenee koko ajan, ikävä kyllä. Tulee ihan mieleen nuoruusajat, jolloin KOP:ssa asioiva opiskelija oli fasisti. Saman nimityksen sai myös siitä, jos ei uskonut, että Harppi-Saksassa oli maailman kehittynein demokratia.
    Itse en seuraa urheilua lainkaan, en sitä myöskään harrasta. Suomen parhaan urheilijan nimeäminen aiheuttaa minuun yhtä rajun tunneryöpyn kuin FC Macchu Picchun selviäminen välieriin Perun kansallisessa liigassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tunneryöppyä minussa ei aiheuta urheilijan valinta tai valitsematta jättäminen, vaan vammaisen syrjiminen. Se vain tapahtui urheilumiljöössä, tämä tietyn ryhmän syrjiminen.

      Urheilu kuin urheilu. Eivätkö ponnistukset ja pärjääminen ratkaisekaan tämänkaltaisessa tunnustuksessa? On ihan sama saavuttaako voiton pyörätuolilla vai veneellä, tulos ratkaisee.

      Poista
  12. Lasten urheiluharrastus on tietenkin ajatuksena hyvä asia, ja voisi kuvitella, että lapsi oppii ja saa paljon harrastuksen parissa, juuri niin kuin Mari A ja Tapsakin ylempänä kertoivat. Tällaista vastaan ei minulla ole mitään, tuskin kenelläkään on, päinvastoin.

    Urheilu ei vain aina ole jaloa ja ruumista ja sielua kehittävää itsensä voittamista, vaan lapsillakin jo saattaa olla tosi kyseessä, kun kilpaillaan vaikka peliin pääsemisestä tai koetetaan olla mieliksi vanhemmille, jotka odottavat suurta pärjäämistä.

    Nuorten urheiluun liittyy myös kummallinen lieveilmiö, johon en keksi selitystä. Alkoholi ja urheilu -symbioosi on jokseenkin outo symbioosi. Kuitenkin esimerkiksi oman paikkakuntani urheilevat nuoret, sähly- ja kiekkoihmiset ovat suurimpia bilettäjiä ja alkoholin suurkuluttajia. Lueskentelin kerran erään nuorten urheiluseuran avointa nettipäiväkirjaa. Se oli täynnä ryyppäämistä, oksentamista ja pelimatkoja. Eniten puhuttiin bilettämisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Iines, ettet enää puhu rasismista vaan syrjimisestä urheiluvalinnan yhteydessä. Rasististen ilmiöiden löytäminen ja rasistinen nimittely alkaa minusta saavuttaa jo mitat, joka panee tällaisen kohtuukäyttäjänkin tempaisemaan pään täyteen ja kenties oksentelemaan ja kukaties bilettämäänkin.
      Pikkupoikana luin suurella mielihyvällä Armas J. Pullan mainioita "Ryhmy ja Romppainen"-kirjoja. Nehän olivat siihen aikaan kiellettyjä, kirjastotädit panivat ne lukon taakse, mutta fasistinen setäni oli säilyttänyt koko sarjan ja niin sitten koko suku sai neuvostovastaisia vaikutteita lukiessaan Olga Vengrovskajan kieroiluista. Jaa, että naurattaa? Ruotsissa sensuroidaan Peppi Pitkätossu-kirjoja, koska hänen isänsä oli todistetusti neekerikuningas.
      Tämän pitkän esipuheen tarkoituksena oli tuoda muistojeni kulta-arkusta esiin ja uudelleen käyttöön 40-luvulla hyvin yleisen sanonnan: "Juo kuin urheilija."
      Romppainen käytti sanontaa kuvaillessaan Neuvostomaahan loikanneen näyttelijänn nimeltään Vedenvälke, vaiheita. Siellä hän oli saanut uuden nimen "Viinanloiske", joka antoi ymmärtää, että urheilijoiden lisäksi myös näyttelijät joivat alkoholia 1940-luvun Suomessa.
      Sanonta tuli mieleen siksikin, että Matti Nykänen myös nyt lopulta palkittiin. Eikös hän ole edelleen maailman eniten olympiamitaleita saanut mäkihyppääjä? Näin muistan lukeneeni.
      Matille suon palkinnon täysin sydämin, sillä on hän saanut kuulla elostaan yhtä ja toista. On käsittämätöntä, että hän on yhä hengissä ja pystyssä. Hän, jos kuka noudatti sanontaa "juo kuin urheilija."

      Poista
    2. Rasismiksi voidaan kutsua myös toimintatapoja ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka johtavat fyysisten tai henkisten piirteiden erilaisuudella perusteltuun eriarvoiseen kohteluun eli syrjintään, sanoo Wikipedia.

      Kuulin tuon nimityksen radiosta, jossa Tähden valitsematta jättämistä kummasteltiin kansan syvien rivien toimesta. Rasismi sopii siis tähän tapaukseen: urheilutoimittajat olivat rasistisia eli syrjiviä jättäessään tietyn ryhmän ovensuuhun. Reilua olisi tässä tapauksessa ollut jättää heidät kutsumatta terveitten juhliin kokonaan.

      Suuri osa urheilun huipputoimittajista oli kuitenkin eri mieltä, ja tämä ilahduttaa minua suuresti. He merkitsivät Tähden ykkössijalle, mutta välisijoille ei juuri kukaan, ja tämä koitui Petäjän voitoksi.

      Poista
    3. Tuolla Wikiperusteella myös missikilpailut ovat puhdasta rasismia. Siellähän raakataan pois lavalta ihan käypäisiä naisia pelkkien fyysisten piirteiden erilaisuuden takia. Sama juttu laulukilpailuissa.Onko se syy häviöön, jos ei osaa laulaa, häh! Silkkaa rasismia se on, koska laulutaidoton oli epäilemättä fyysisiltä piirteiltään erilainen kuin laulutaitoinen. Ja hänelle sitten mentiin sanomaan, ettei ole asiaa kilpailuun!
      No, turhaan minä tässä möykkään. Rasismiherätyksen saaneet ajavat ja levittävät aatettaan niin kauan, kunnes heidät itsensä pannaan linnaan rasismista syytettyinä. Kannattaa muistaa, että vallankumous syö aina lapsensa.

      Poista
    4. No, Kolehmainen, missit eivät ole mikään syrjitty ryhmä, eikä kauneuskilpailusta pois raakkaaminen ole syrjimistä, vaan normi siinä kisassa. Se, jos joku raakataan pois vaikka ihonvärin vuoksi, on rasismia, mutta näinhän ei nykyään kai tapahdu.

      Urheilusta kisattaessa normeina ovat matemaattiset suureet, joiden perusteella sijoitukset lasketaan. Kaikkien tiedossa on, että paras voittaa. Jos ei voita, kysytään että miksi ei. Jos syyksi paljastuu se, että syy on kilpailijan vammaisuus, se on tietenkin syrjintää vammaisryhmään kuulumisen vuoksi. Kyllä tämä nähdäkseni tarkastikin määriteltynä voidaan laskea rasismiksi, joka nykykielessä on muutakin kuin etninen syrjintä.

      Se taas on totta, että rasismi-sanaa käytetään paljon myös väärin, esimerkiksi juuri tuossa missikisaesimerkissä.

      Poista
  13. Olisin minäkin voinut jäävätä itseni pois tästä keskustelusta, koska minäkään en urheilua seuraa juuri enempää kuin pakkotuputetaan. Noloa ehkä tunnustaa, mutta pesäpalloa hieman. Urheilugaalasta tiesin ennnen tätä kirjoitusta vain sen, ettei Tahkon paluu voittanut omaa kategoriaansa.

    Lapsena ja nuorena olin oikea urheiluhullu. Se alkoi ehkä kuukauden Munchenin olympialaisten jälkeen, kun Pekka Vasala vieraili luokassamme ja saimme jutella hänen kanssaan, kysellä kaikenlaisia asioita. Virenin minä näin stadikalla juuri ennen Montrealia, juoksi maailman kärkiajan.

    Matti Nykästä haluan puolustaa. Hänellä on sellaisia itsetuhoisia piirteitä, mutta ei se tarkoita samaa kuin tyhmyys. Tyhmyys on sitä, kun uskoo, että kaikki ne Matti-lauseet ovat hänen sanomiaan tai kirjoittamiaan. Annetaan kunnia sille kenelle se kuuluu, eivätköhän ne aika isosti mene toimittaja Isto Lysmän piikkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä mitään jäävätä. Minä en harrasta urheilua enkä juuri seuraakaan sitä itsekään. Tästä juontuu vain suuria ja tärkeitä teemoja.

      Mutta siis, olen aina vähän ihmetellyt, mitä hienoa siinä on, etttä joku hyppää korkeammalle kuin toinen tai joku hyppää pidemmälle kuin toinen. Olen koettanut katsoa jääkiekkoakin, mutta ei nappaa, pitkästyttävää älämölöä.

      Poista
  14. Mielestäni tilanteesta ei sovi syyttää Tuuli Petäjä-Siréniä. Olisiko hänen siinä lavalle kiivettyään pitänyt sanoa, etten muuten ota pystiä vastaan? Käytäntöä mietin. Seuraavaksi olisi lavalle kiivennyt kiero savolainen Ruuskas-Antti ja hänkin olisi kieltäytynyt. Kolmanneksi sinne olisi kelannut Leo-Pekka Tähti eikä varmaan yhtään noloissaan. Vai olisiko kiero savolainen ohitettu ja menty suoraan kolmanneksi tulleeseen Tähteen? Ohjelmapaikan aikaulottuvuus olisi haljennut ja yhteistyökumppaneille olisi ollut selittämistä.

    Onko Tähdellä tosiaan 147 mitalia? Eikö se saanut suurin piirtein saman verran voittoääniäkin? Sattumaako? Don't think so.

    Tuo ärsyttävä Kaj Kunnas sanoi hyvin A-ohjelmassa, että olympiakulta on olympiakulta, on se näin ja Tähdellä pitkä ja huima ura (147 mitalia & maailmantason ennätyksiä) ja maailmantason ennätys olympialaisissakin (vai ovatko ne "paralympialaiset"? en tiedä mutta sama juttu). Siis menihän pysti ihan väärään osoitteeseen, mutta sellaista tämä on, eipä ollut ihan eka kerta (tuli mieleen v. 1990). Onnittelut Tuuli Petäjä-Sirénille ja Leo-Pekka Tähdelle ja kaikille voittajille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Sami, minusta se olisi ollut hieno teko Tuuli Petäjältä, koska hän ei ollut paras urheilija, kuten aamutelevisiossa tilastojen avulla todistettiin. Hän oli ylivoimaisesti menestynein suomalainen urheilija kansainväliselläkin tasolla, tuolla 147 mitalillaan. Tämä ei mene minun järkeeni, etteikö hän olisi ollut paras urheilija. Raja vammaisten ja ei-vammaisten välillä on urheilussa keinotekoinen.

      Ei olisi ollut Petäjän vika, jos jako olisi mennyt mönkään, koska se oli möngässä. Se olisi ollut reilun urheilijan teko.

      Poista
  15. Ei varmaan ole poliittisesti korrektia sanoa, että vammaisurheilu ei ole samalla viivalla ei-vammaisurheilun kanssa.

    Se kiinnostaa vain marginaalisesti katsojia - veikkaan - ja siinä pyörii murto-osa rahasta.

    On se sitten oikein tai ei on toinen juttu.

    En minäkään mene kokeilemaan onneani Miss Suomi -alkukilpailuihin ja oleta pääseväni jatkoon, vaikka olenkin ikäisekseni ihan simpsakka.

    Minua kyllä lämmitti, kun Matti Nykänen palkittiin. Törppö tai ei, mutta kukaan ei ole vielä vetänyt hänelle vertoja mäkihyppääjänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kai tässä kukaan ajattelekaan niin, että tulisi kilpailla samassa sarjassa ja samoissa lajeissa.

      Jos palkitaan vuoden paras urheilija, niin palkittakoon se, ken on paras. Miksi sitten kutsua vammaiset juhlaan muka tasavertaisina, jos heillä ei ole mahdollisuutta voittaa muuta kuin lohdutuspalkintoja? Mielestäni urheilijoitten sarjoituksesta ei ollut etukäteen informoitu. Olisi kansa säästynyt pettymykseltä, Tähti samaten.

      Poista
  16. Kuinka yksinkertaisesta asiasta voidaan saada periaatteeton sekamelska.

    Jos vammaisurheilijat on hyväksytty samaan kategoriaan ja kriteerit Vuoden urheilijaksi ovat kaikille yhteiset, eli arvokkaimmat mitalit ja sijoitukset ratkaisevat niin asia on aivan yksiselitteinen.

    L-P T voitto olisi pitänyt kaikille olla itsestäänselvyys ilman välihuomioita.

    VastaaPoista
  17. Demokratia tai ainakin äänestys on ikävää. Ne perhanat eivät äänestä oikein!

    Kansa äänestää väärin eli liian moni myös persuja, ja nyt asiantuntijatkin pettivät! Kuitenkin me kaikki tiedämme, kuka parhaaksi olisi pitänyt valita ja nyt sattumoisin valitsijoiksi pääsivät rasistit, jotka tyhmyyttään tai ilkeyttään eivät parasta valinneet, koska tämä on rampa.

    Kuinka moni arvon kiihkoilijoista on muuten lukenut valintasäännöt ja kirjatut perusteet? Muutenkin on hieman huvittavaa seurata, kuinka varmoja mielipiteitä lausutaan asiasta, eli urheilusta, josta omien sanojenkaan mukaan ei juuri mitään tiedetä.

    Mutta niinhän se maailma toimii ja sellainenhan se ihminen on, minä etunenässä. En syytä, vaan taputan käsiäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikanaanhan keskusteltiin siitäkin, voiko nainen olla mukana vuoden urheilijan valinnassa. Asia siis ei ollut itsestäänselvä. Nyt naiset on hyväksytty urheilumaailmaan, mutta edelleen valitaan erikseen vuoden naisurheilija, kun taas vuoden miesurheilijaa ei valita erikseen. Miksi ei?

      Ennen valittiin erikseen vuoden vammaisurheilija, nyt ei sitäkään. He ovat samalla viivalla terveitten urheilijoitten kanssa teoriassa. Käytäntö kuitenkin osoittaa, että heidät on syrjäytetty jonnekin välitilaan, syrjiä ei saa, erikseen ei voi nimetä, mutta täysveriseksi urheilijaksi heitä ei edelleenkään hyväksytä.

      Kun kerran urheilussa on käytännössä hajuraot, niin olkoot sitten reilusti. Vuoden vammaisurheilijan valinta takaisin tai syrjintä kokonaan pois, myös vuoden naisurheilijan osalta pois, etenkin koska vuodesta 2008 lähtien nainen on voittanut vuoden urheilijan tittelin. Miksi heille on erikseen vielä varasarja?

      Poista
    2. L-P T sanoi jo tammikuun 3. päivä Yle Urheilussa:

      - "Kiva katsoa, miten siinä käy. En kuitenkaan usko voittooni. Ykkössijoja voin saada aika paljon, mutta vielä on niitäkin urheilutoimittajia, jotka eivät arvosta vammaisurheilua. Tuskin sellaiset äänestävät minua lainkaan."


      Nythän kansa todennäköisesti olisi äänestänyt L-P T voittajaksi, mutta "asiantuntijat" eivät sitä tehneet.

      Jos valintaperusteet ovat jotkut muut kuin arvokkaimmat mitalit ja sijoitukset niin valinnailla on lähinnä viihteellinen ja kaupallinen arvo jonka kanssa demokratialla ei ole mitään tekemistä.

      Tapsa, jos tiedät nuo valintasäännöt tai linkin niihin niin pane ihmeessä framille niin saadaan muodostettua ihan oikea kanta.

      Poista
    3. Tapsa sai persut mahtumaan tähänkin. Politiikkaan kuuluu paitsi mielipiteiden oikeus, myös vastustajien painaminen ja väitteet heidän väärässä olostaan.

      En ole huomannut, että persut olisivat sellaisessa huonompia kuin muut, muita kovempia ovat sitä vastoin itsesäälissään vollottamaan.

      Poista
    4. Viittasin vain siihen vollutukseen, jota paremmat piirit harrastivat, kun kansa äänesti hakkaraisia. Taustalla oli se vanha porvariston näkemys, ettei työläisille ja kouluttamattomille saa antaa äänioikeutta, koska ne äänestävät tyhmästi.


      Poista
  18. Hieman minua ahdistaa sen ainoan oikean totuuden penääminen, kun jokaiselle pitäisi olla selvä, ettei kissoja ja koiria voi laittaa samaan kilpailuun, ja jos kuitenkin laittaa, lopputulos on vain eräs mielipide.

    Ainoa oikeudenmukaisuus urheilutoimittajien äänestyksessä on se, joka siitä muodostuu äänestystulokseksi. On epäoikeudenmukaista vaatia jotain muuta.

    Mielipiteen oikeus on tärkeä osa kaikkinaista demokratiaa ja yhteiskuntaa, myös urheilutoimittajille se sallittakoon.

    Niin pitkällä emme onneksemme vielä ole, että ballerinan työpaikkahaastattelussa pitäisi tasapuolisesti huomioida myös miehet. Tai elokuvantekijöiden hakiessa miespääosan esittäjää, paikan saisi joku hempukka.

    Entä ne lukemattomat lajit, joita selvästi äänestyksissä vieroksutaan. Missä on menestyksekkäät kyykän heittäjät, kehonrakentajat, voimanostajat ja aerobiccaajat. Tai hyrrän väärinpäin pyörittämisen maailmanmestarit?

    Kelatkaa nyt vähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se vähän ahdistaa jos luodun järjestelmän perusteita ei hyväksy ollenkaan ja omilla ehdoilla äänestäminen luokin aivan uuden asetelman. Ymmärtääkseni kysymys oli nykyisestä järjestelmästä ja sen oikeudenmukaisuudesta. Järjestelmän perusteista voi hyvinkin esittää eriäviä mielipiteitä.

      L-P T valinta parhaaksi olisi auttamatta tiennyt sitä että myös Forsberg ja Piispanen olisivat olleet viiden parhaan listalla. Selvän käsityksen valintojen vaikuttimista saa lukiessaan niiden perusteluja.

      Vuodesta 1947 alkaen Vuoden urheilijaksi valituista 77 % on miehiä. Yleisurheilun ja hiihdon edustaja on voittanut yli puolet Vuoden urheilija -titteleistä. Mm. Veikko Hakulinen 4x ja Marjo Matikainen 3x.

      Poista
    2. Mutta mikään ei kai estä sinua luomasta omaa järjestelmää.

      Poista
    3. No ei todellakaan, mutta on myös vaihtoehto, valintaperusteet ja säännöt ovat näpinäkyvämpiä ja siten yksiselitteisempiä.

      Luulin löytäväni netistä tai muutoin julkisuudesta ko. säännöt mutta enpä niitä ole löytänyt.

      Vammaisurheilussa on "vain" se vika ettei se ole kovinkaan mediaseksikäs, ilmaisu muuten sopii tähän yhteyteen loistavasti.

      Poista
    4. Mutta kun urheilutoimittajat itse siis laittoivat jo kissat ja koirat samaan sarjaan kilpailemaan tuosta kunnianosoituksesta: he poistivat itse Vuoden vammaisurheilijan tittelin ja panivat vammaiset samaan ryhmään tavoittelemaan samoja pokaaleja kuin terveet. Tämä on se pointti.

      Nyt he kuitenkin osoittivat, että palkintoa ei voikaan antaa kelle tahansa, vaikka tämä olisi paras. Kukaan ei tiennyt etukäteen, että vammaiset lasketaankin erikseen vammaisiksi, ja muuten naiset naisiksi - poikkeava ryhmä tämäkin urheilutoimittajien mielestä. Vuoden naisurheilijan titteliä ei vieläkään ole poistettu, vaikkei ole vuoden miesurheilijan titteliäkään.

      Poista
    5. Lisään tähän vielä, että tottakai urheilutoimittajilla on oikeus valita kenet tahtovat, siinä kuin kenellä tahansa on oikeus mielipiteeseen.

      Nyt vain, kun kisa on saanut merkittävää valtakunnallista medianäyttävyyttäkin, voisi minusta olettaa, että valinnan säännöt ovat kaikille samat, reilun urheiluhengen mukaisesti. Ei tuo valinta turhaan aiheuttanut kansan suuttumusta.

      Mutta siis, urheilutoimittajilla on oikeus ennakkoluuloihinsa ja vanhakantaisuuteensa. Seuraavaksi tulisikin poistaa erillinen naisten sarja, joka tuntuu muinaisjäänteeltä.

      Poista
  19. Jos Lance Armstrong olisi suomalainen, hänet olisi aikoinaan äänestetty ainakin seitsemän kertaa Suomen parhaaksi urheilijaksi.

    Kyllä urheilu on ihmeellistä!

    VastaaPoista
  20. Meillä Virpi Kuitunen on valittu kerran, tällä en tietenkään halua vihjata, että hän millään lailla olisi ollut Lance Armstrongin tasoinen urheilija.

    Niin kauan kuin muistan, poru vuoden urheilijasta on ollut pienempi tai suurempi. Etenkin ns. pienten lajien kannattajat ovat esittäneet katkeria vastalauseita.

    Koko äänestys on hieman sellainen muinaisjäänne, se sopi aikaan, jolloin kaikki hyväksyivät voittajaksi sen hormoneita ja mustikkasoppaa nauttineen, laudanpalat jalkoihinsa laittaneen ja kepeillä vauhtia itselleen työntäneen nälkäkurjen voittajaksi.

    Sellaisen yhtenäiskulttuurin aika on ohi urheilussakin.

    Nimeltä mainiten, murtomaahiihto on huippu-urheiluna väkisin ylläpidetty laji, - kun aika vanhoista äijistä jättää, laji hiipuu entisestään.

    Ongelmat ja suurin porina tällaisista äänestyksistä syntyy silloin, kun todella suuria ja toisista selkeästi erottuvia voittoja ei ole. Leo-Pekka Tähti olisi varmaan ollut hyvä voittaja.

    Kuitenkin olen vahvasti sitä mieltä, että tällaiset kilpailut pitäisi melko usein vain jättää väliin ja todeta kylmästi, ettei taso ole riittävä. Sama koskee kirjallisuuden Finlandia-palkintoa. Ne näyttäytyvät vähän tragikooomisina kissan hännän nosteluna.

    Muuten olen sitä mieltä, että Päivi Ele-Fantin voitto vuonna jotain, oli oikeaan osunut!



    VastaaPoista
  21. Murtomaahiihtoa on pidetty talviurheilun kuningaslajina, ja nyt se tosiaan alkaa jäädä unholaan, kun miehet eivät dopingin jälkeen ole pystyneet rikkomaan ennätyksiä, naiset ovat olleet näkyvämpiä. En ole perehtynyt naisten dopingiin, mutta siis Kuitunen on doupannut ja varmaan muutkin naiset. Ei voi olla niin, että vain yksi douppaisi.

    Finlandia-palkinto kyllä tuo kirjallisuutta estradille, enkä pidä sitä pahana, joskaan en välttämättömänä. Some-kulttuurin aikana jo yksin kirjaa kannattaa mielestäni mainostaa, siis kirjaa esineenä. Tosin en usko kirjan kuolemaan, niin paljon mukavampi paperikirjaa on lukea kuin virtuaalista versiota.

    Paperihesariin olen äärettömän pettynyt ja olen harkinnut lopettavani tilauksen ja tyytyväni nettiuutisiin.

    VastaaPoista
  22. Jei, kerrankin asia, johon minulla ei kerta kaikkiaan ole mitään sanottavaa! Paitsi että rakas lankomies valmentaa vielä puluisempaa siskonpoikaani asiallisesti ja hyvin; liioittelematta, ja iltaisin hellästi hieroo...

    Harrastuksena on judo, eli ruokailuun keskittyminen hipoi lapsen puolelta ortoreksiaa - onko kinkussa läskiä? Ja jos ja kun saa olla, onko tarpeeksi? Huoh...

    Mutta loputonhan suo tuossa, ja hyvä, että perheen kesken puuhaavat; onneksi on dekadentti Char-täti kehissä, joka välillä haastaa itse isännänkin keskusteluun. - Lue: isäntä vaikenee, ja sitten tehdään niinkuin Char sanoo...

    Minkä takia innostuinkin semmoisista sihteerikkö-silmälaseista: kulman kohotus, nutturan avaus, hiusten heilautus, säären vilautus - mutta jotenkin kaipaisin eräissä ääritilanteissa sitä pokien poistamista! Ihan livenä, en vain hypoteettisesti.

    Jatkamme keskustelua Optikon kanssa - hän lienee samoilla linjoin.

    Jään miettimään, muille teille hyviä öitä! :)

    VastaaPoista
  23. Olen monessa asiassa samaa mieltä kuin muutkin kommentoijat, mm. Rikun klo 11.33 viestin kanssa ja sitä samaa yrittänyt tähkäpäänä kelatakin.

    Tietysti minustakin Tähkä olisi pitänyt valita, mutta minulla ei ollut äänioikeutta. Tämä tulos kertoo 200 suomalaisen urheilutoimittajan mielipiteen, ei muuta. Toki he ovat asiantuntijoita, mutta tuskinpa aivan suotta toimittajakaartin pahnanpohjimmaisia, kun alan sisäistä arvostusta mitataan.

    Samaa epäoikeudenmukaisuutta ja vielä valtavampaa on muissakin äänestyksissä. Esimerkiksi oskareissa. Toisaalta se on vain amerikkalaisen viihdehegemonian voimannäyttö, jota meilläkin jostakin syystä seurataan. Sisäsiittoista touhua.

    Mutta maailmassa on isompiakin vääryyksiä, eikä kaikista voi repiä pelihousujaan. Meinaan, että nämä äänestysraivot olen kokenut jo vuosikymmeniä sitten, joten en viitsi enää. Eli kehtaa kainuulaisittain.

    VastaaPoista
  24. Saan nyt vaikutelman, että te ette ole lukeneet minun sanojani, hyvät herrat.

    Tässä ei ole mielestäni arvosteltu raatien oikeutta vapaaseen valintaan, mikä näyttää olevan teidän oletusasetuksenne, jota ette edes mieti.

    Tässä on kyse moraalista. Riku sanoo, että kissoja ja koiria ei voi asettaa samaan kilpailuun. Ei minustakaan, mutta entäs kun raati tekee niin? Raati asetti vammaiset ja terveet samaan sarjaan poistamalla itse Vuoden vammaisurheilija -palkinnon ja asettamalla kaikki urheilijat samaan karsinaan.

    Oscar- ja Finlandia-valintojen vertaaminen Vuoden urheilija -palkintoon ei ole täysin onnistunut vertaus. Näissä nimittäin ei ole valintojen perustana matemaattisin luvuin mitattavia suorituksia, kuten urheilussa. Näin ollen on selvää, että niissä voidaan harjoittaa mieltymyksiin pohjaavaa valintaa. Se on moraalisestikin oikein.

    Sen sijaan se, että jokin valtakunnan tasolla näkyvä raati ei noudata omia sääntöjään - mittaustuloksissa vuoden paras urheilija - on mielestäni moraalitonta.

    Urheilu sinänsä ei ole itselleni tärkeää, se on yksi merkityksettömimmistä seikoista elämässäni. Tässä on siis kyse eettisestä asiasta, joka tapahtuu urheilunäyttämöllä. Tapaus on sinänsä pieni, mutta kertoo paljon henkisestä ilmastostamme. Raivoa en ole havainnut käydyissä keskusteluissa, vain pettymystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urheilussakaan ei ole lajien keskenäistä matemaattista mitattavuutta.

      Vaikuttaa virheeltä, että vammaisurheilja-kategoria poistettiin, para-olympialaisten rinnastus olympialaisiin on melkoista liioittelua.

      Lehdistä tulee eteen kaikenlaista, mutta esimerkiksi Lontoon olympialaisia en katsellut televisosta lainkaan.

      Maailman piikittävän nuorison jalo kokoontuminen, josta liituraitamafiosot vetävät miljoonia, kukaties miljardeja.

      Poista
    2. Mitalien määrää kai tuossa lasketaan ja vertaillaan, lajista viis. Ja vammaisurheiluluokitus olisi tosiaan syytä saattaa nykyisen käytännön mukaiseksi. Muutama vuosi sitten vammaisluokitus poistettiin, ettei syrjittäisi mitään ryhmää. Enää ei syrjitäkään, paperilla.

      Kaukana ollaan tosiaan antiikin jaloista urheilukisoista! Epoa suoneen ja menoksi.

      Poista
    3. Se on ollut aina selvää, ettei mitalien määrää lasketa. Olypialaisten pronssimitali on arvokkaampi kuin maailmanmestaruus, pelkät maailmanmestaruudet tai maailmanennätykset eivät olympiavuonna yleensä riitä mihinkään.


      Paraolympialaiset eivät nimestään huolimatta ole samaa kuin olympialaiset.

      Poista
    4. No lasketaan tai ei, mutta jos olympiavoitto, EM-voitto sekä maailmanennätys eivät riitä, kun vastassa on yksi olympiahopea, niin ihmettelee sitä naurismaan aidatkin.

      Paralympialaiset ovat vammaisten olympialaiset. Irvikuva tietenkin olympialaisista, mutta en edelleenkään näe eroa välineessä, jolla tulaan maaliin: pyörätuoli tai surffilauta. Tosin kivampihan Hangossa ja Yyterin hiekkarannoilla on surffailla kuin hikisillä vammaisradoilla.

      Mutta siis, se ja sama, urheilu on hieno harrastus, oli vammainen tai terve. Molemmat varmaan ottavat itsestään kaiken irti.

      Poista
    5. Ei niin, koska kyse on paralympialaisista.

      Muutoin toten vain että voiko huippu-urheiluun enää kyynisemmin ja epäurhelijamaisemmin suhtautua kuin R R sen tekee.

      Poista
    6. Epäurheilijamainen?

      Minulle aihe on kieltämättä yhdentekevä. Huonoina puolina huippu-urheilussa näen dopingin ja sen myötä vallitsevan kaksinaismoralismin. Muuten se on minusta vain tylsää.

      Minulle Tähti olisi hyvin kelvannut voittajaksi.

      Poista
    7. Päivystävän anonymiteetin tämän blogin osasto on nyt useamman kerran maininnut minun olevan kyyninen. Muutenkin kiinnostus kommentoijien henkilökohtaisiin ominaisuuksiin on hyvin ylitsevuotavaa.

      Goebbelsit, ehkäpä toissijaisista lähteistä, on hyvin luettu: "Kun jotain asiaa toistaa riittävän kauan, se muuttuu monien ihmisten mielessä totuudeksi. He alkavat jopa uskoa, että itse ovat sen havainneet."

      Kyyninen en ole siksi, että hyvin tiedostan meidän elävän kaikkien aikojen turvallisimmassa ja parhaassa maailmassa, joskin viitteitä on olemassa, että kehityksen kulminaatiopiste on ohitettu.

      Poista
    8. En minä kyllä kyynisyyttä ole havainnut tuossa yllä. Ihan asiallinen ja ystävällinen ote tässä on itse kullakin asiaan, jota vain satumme tarkastelemaan hieman eri näkökulmista.

      Vaan yhteistä näyttää olevan se, että kaikki olisivat mieluusti nähneet Tähden saavan tuon kunniamaininnan. Jokusille (lue: meikäläinen) tuo oli ainoa vaihtoehto, eli tarkastelin asiaa moraalin nuttura tutisten, mikä tietysti on minusta oikein.

      Poista
    9. "Maailman piikittävän nuorison jalo kokoontuminen, josta liituraitamafiosot vetävät miljoonia, kukaties miljardeja."

      Todellakin. Silkkaa sarkasmiahan tuo on kuin onkin.



      Muuan tutun tuttuni, hänkin, kertoilee sarkastiseen tyyliinsä, kuinka kerjäläisen leipää ja vauvan helistintä hamuaa yhtälailla myös kaiken maailman mafiosot. Aluksi luulin, että pieni katkeruus leimaa puheita, sillä viisikymppisenä työvuosia on vielä rutkasti edessä ja takana on vain konkurssi, hänet jättäneitä naisia ja riehuva äiti, eikä laksuudenaikaisia kirjojakaan enää löydy, näin hän on kertonut.

      Mutta, ehei, hänhän onkin oikeasti mitä positiivisin ja oikeinkin valoisasti ajatteleva ihminen, en vain ole nähnyt pintaa syvemmälle. Harmi minulle.

      Poista
    10. Ensimmäiseen lauseeseen "syytä olettaa"-kynnys ylittyy.

      Tarkaan olet nämä Iineksen kommenttiepistolat opetellut. Jos luulet, että tuollaisia olen itsestäni puhunut, sen täytyy liittyä lukihäiriön, sanasokeuden tms. niin pahaan muotoon, että se estää kokonaan lauseen merkityksen ymmärtämisen.

      Yrittäjänä en ole ollut koskaan - takana on siis runsaasti työntekoa - äitini ei riehu, lapsuudenaikaisia kirjojakin saattaa löytyä enemmän kuin kaksi mainitsemaani.

      Rauhoitu vain, nämä kommenttisi eivät herätä minussa minkäänlaisia tunnetiloja.

      Varmuuden vuoksi sanon kuitenkin vielä, että jos joskus olen kirjoittanut hyppiväni naama raivosta punaisena tasajalkaa, niin en minä sellaista oikeasti harrasta.

      Poista
    11. Naisista unohtui jotain sanoa, en oikein tiedä mitä pitäisi. Minut on joskus myös jätetty.

      Kohtuullisen sujut noidenkin asioiden kanssa olen.

      Poista
    12. No tässä tulee mieleen se vanha juttu, jossa muuan anonyymi lainasi sanomaani suoraan, mutta jätti edeltävän ei-sanan pois lainauksesta. Näin kieltoni muuttui myönnöksi, ja ihan totta oli, että sitaatti oli minulta peräisin!

      Poista
  25. Vuoden urheilija on valittu 66 kertaa. Vammattomat ja vammaiset ovat olleet kilpailemassa samoissa palkintoluokissa viimeisen kolmen vuoden ajan. Vuoden naisurheilija -valinta poistettiin samalla.

    On hieman tarkoitushakuista vähätellä viimeistä valintaa sillä että "lähes" aina on ollut eripuraa valinnasta ja että, lampaita ja susia ei voi laittaa kilpailemaan samaan sarjaan. Yhtä ärhäkästä kalabaliikkia on ollut reippaasti alle kymmenen kertaa ja vain tällä kertaa arvostelu on kohdistunut urheilijan ominaisuuksiin ei itse lajiin.

    Jos yleisesti hyväksytään että valitaankin "lehdistön ihanneurheilija" niin jokainen ymmärtäisi valinnan viihteellisyysarvon "Tanssii tähtien kanssa" -kilpailun tapaan. Urheilugaalastahan on tullut koko kansan asia miljoonayleisöineen. Vuoden urheilija on alun perin kunniamaininta ei ykköspalkinto. Viimeisimmässä valinnassa asiantuntijat arvostivat Leo-Pekka Tähteä urheilijana ja "hyvänä tyyppinä" mutta yksiselitteisesti eivät vammaisurheilua.

    Tosiaan, kelatkaa hieman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilemättä olet oikeassa, ettei arvosteta ja vuoden urheilja-gaala on tanssiitähtienkanssa-viihdettä.

      Tuo "koko kansan" vain on hieman huvittava ilmaisu. Jotta sellaista lähestyttäisiin, täytyisi näiden missikisojen äänestys todella siirtää kansan puhelinäänillä tekemäksi. Silloinkin "koko kansa" olisi virheellinen ilmaisu, koska minä, tosiasiassa suurin osa kansasta, jättäisi äänestämättä.

      Poista
    2. No, näinhän se on demokratiassa, vapaus myös olla äänestämättä. "Koko kansan asia" ei tietenkään tarkoita sitä, että äänestysprosentti olisi 100.

      Ko. asiassa kuvaavaa asenteellisuutta on se, että Suomen urheilutoimittajien liiton sivuilla, kymmenistä urheiluun liittyvistä linkeistä ja artikkeleista huolimatta, vammaisurheilusta on vaiettu totaalisesti.



      Poista
  26. Väärältä valinnalta Vuoden urheilijan tittelin saanut tuntui. Kovasti olisi voiton suonut Tähdelle. Vaikea kantaani on urheilua vähemmän seuranneena perustella muulla, kuin vaikka kummatkin ehdokkaat ovat tehneet rutkasti työtä menestyäkseen, Tähti sai kultamitalin ja teki maailmanennätyksen.

    VastaaPoista
  27. Ahaa, Iines nojaa siis matematiikkaan ja moraaliin. Olen näköjään niin syvällä urheiluasenteissani, etten uskonut sitä heti. Siis selvä oikeusmurha, siksi kiivailet?

    Otetaanpa nyt esimerkiksi mies nimeltä Lionel Messi. Hänen mitalimääränsä kalpenee Tähden rinnalla, lisäksi nekin muutamat rupumitalit on saavutettu joukkuelajissa, ei siis yksin, joten kultamitalin on vain 0,1 oikeasta Tähti-mitalista. En silti usko olevani ainoa, joka pitää häntä arvollisempana esim. vuoden urheilijaksi maailmassa kuin esim. Tähteä, vaikka Tähti voittaakin hänet kai 147-0,2.

    Yritän sanoa, että meille urheiluhulluille mitaleissa on eroa. Sitä samaa Rikukin on kai kautta linjan yrittänyt esittää. Esim. keihäänheitossa yksi ihminen voi saada olympialaisista yhden kultamitalin kerrallaan, kun taas hyvä uimari voi saada niitä yhdeksän kerrallaan.

    Eli me alan miehet ja naiset automaattisesti, sitä edes ajattelematta, arvotamme mitalit eriarvoisiksi, emmekä siksi laske niitä suoraan yhteen. Meistä niiden yhteenlasku on sama kuin laskisi yhteen lukuja, prosentteja ja logaritmeja.

    Mutta toisaalta - tässähän oli kyseessä kaksi sellaista lajia, purjalautailu ja pyörätuolikelaus, jotka kyllä ainakin minun mielestäni voi hyvinkin rinnastaa. Siksi pidän itsekin Tähteä menestykseempänä, mutta näköjään puolet toimittajista ei. Ovat kai niin vanhoillisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni en kiivaile, kunhan pysyn linjassani. Enkä ole siis raivoissani, koska en yksinkertaisesti osaa raivostua, en tiedä miten se tehdään.

      Ja kyllä, tämä asia on minulle puhtaasti eettinen ja moraalinen valinta. Kyse on paljolti siis rehellisyydestä, valitun linjan noudattamisesta - kaikki samalla viivalla, kun niin kerran on itse päätetty. Näin eritoten tässä, jossa tapaus on kiistattoman selkeä, ei tulkinnanvarainen.

      Poista
    2. Ei nyt kyllä uimarikaan yhdeksää mitalia kerrallaan saa, samoissa olympilaisissa kyllä toki. - Toisaalta, jalkapallojoukkue saa (vähintäin) 12 kultamitalia kerrallaan. Edellyttäen, että voittaa MM-kisat tai Olympiaadialaisten potkupallon. (Jalkapallossahan MM-kisat ovat tasoltaan ja arvostukseltaan monin kerroin... mikähän sana tähän nyt sopisi... hulppeammat.)

      Siitä olen samaa mieltä kaikkien heidän kanssa jotka ovat samaa mieltä kanssani siitä, että lajeilla ja lajeilla on valtavan iso arvostusero. Jalkapallo on liki kaikkialla ykkönen (Intiassa ja Pakistanissa tosin maahockey on ykköslaji). Yleisurheilu on varsin pilipali laji, ja siinäkin suosio eri lajien kesken on hyvin erilainen; miesten 100 m (eli kuka on maailman nopein ihminen) kiinnostaa jonkin verran enemmän kuin esim. naisten moukarinheitto. - Molemmat toki ovat olympialajeja.

      Ps. Oscar Wilde sanoi jotenkin niin että "ainoa herrasmiehen urheilulaji on dominon pelaaminen katukahvilassa". Samaa mieltä, nykyisin.

      Poista
    3. Jos kiinnostusarvoa ajattelee, vammaisurheilu ei tosiaan kiinnosta ihmisiä: säälittävää katsottavaa, josta tulee huono olo ja omatunto, ei semmoista haluta nähdä.

      Vähän sama kuin että vanhuksia ei haluta nähdä, vaan heidät pinotaan laitossänkyihin piiloon, jotta meillä muilla on kivaa katsottavaa, terveitä nuoria ihmisiä.

      Poista
    4. Vaikka ei katsoisi säälilasienkaan läpi, niin ei vammaisurheilussa mennä yhtä kovaa ja korkealle. Vähemmän näyttävää, hitaampaa, vaatimattomampia tuloksia.

      Poista
    5. Aika asenteellinen lausuma "Luunmurskeelta". Eihän asian tulkitsemiseksi tarvitse edes vihjata mihinkään säälilaseihin. Siinä sitä onkin ihmettelemistä miksei se jalka-amputoitu juoksekkaan sen lujempaa.

      Poista
    6. "- -ei vammaisurheilussa mennä yhtä kovaa ja korkealle. Vähemmän näyttävää, hitaampaa, vaatimattomampia tuloksia."

      Mitähän Leo-Pekka Tähti sanoisi tuosta, ettei mennä yhtä kovaa ja korkealta? Luulen, että terveelle ihmiselle tulisi kiire, jos hänen pitäisi saada Tähti kiinni samaa laitetta käyttäen.

      Poista
  28. Leo-Pekka Tähdessä kiteytyy kaikki se mikä vammattomassa huippu-urheilijassakin. Hän on urheilua ammattimaisesti toteuttava ja julkisuuteen myönteisesti suhtautuva henkilö, lisäksi mies. Hänen lajiaan voi kuka tahansa vammatonkin harrastaa.

    Vaikka hallinnollinen tasa-arvo onkin muutaman vuoden aikana reippaasti edennyt niin olisi helppo nakki selvittää käytännön esteitä vammaisurheilun vielä parempaan arvostukseen, haastattelemalla urheilutoimittajia heidän asenteistaan. Paralympialaisissa kilpaillaan vammaisten kesken ei vammattomia vastaan, mutta joiden kanssa kilpailu edellyttää jonkinasteista suhteuttamista.

    Toisaalta, vammaisista itsestään riippuu haluavatko he myös menettää ne arvot jotka olympialiike kaupallisuudessaan on jo menettänyt vai riittääkö pelkkä roomalaisten gladiattoreiden sanonta: "Anna minun voittaa, mutta ellen minä voi voittaa, anna minun olla rohkea yrittäessäni."

    VastaaPoista
  29. Lasten urheilusta jäi vielä vähän sanomista.

    Siitä kerrotaan paljonkin kauhutarinoita, joita Iineskin muisteli (ilman omaa kokemusta?), mutta jollaisia en itse tunne ainoatakaan, vaikka olen ollut lasten urheilun parissa yhden sukupolven.

    Tunnen siis ainakin sata lapsena urheillutta, mutta en yhtäkään, jolle olisi ollut siitä jotakin haittaa. Siis 0 %. Voihan tietysti olla mahdollista, että en muista niitä, jotka jossakin vaiheessa lopettivat, kuka mistäkin syystä, ja ehkä kärsivät jotakin jostakin syystä. Vanhemmat pakottivat tms.

    Mutta väittäisin niin, omien kokemusteni perusteella, että jokainen joka jatkaa ainakin murrosikäiseksi, ymmärtää kyllä siinä vaiheessa omat mahdollisuutensa ja tekee valintansa sen mukaan. Harva tähtää ammattilaiseksi, ja vielä harvempi pääsee, mutta monelle jää lajista mukava harrastus ja lukuisia ystäviä loppuiäksi. Mikä muu kuin urheilu yhdistää, armeijan ohella (tämä koskee ikävä kyllä vain poikia), ikäluokkansa tulevat autonasentajat, yrityspäättäjät, lääkärit ja filosofian tohtorit?

    Myönnän, että minulla on tendenssi eli tarkoitusperä. Se on myönteinen suhtautuminen lasten ja nuorten urheiluun.

    Lisäksi - ja tämä on tärkeää - urheilu on paras tapa taistella ennakkoluuloja, mm. rasisimia vastaan. Kun oppii tuntemaan maahanmuuttajia lapsesta saakka saman joukkueen jäsenenä, ei ole niin altis yleistyksille. Oppii ottamaan ihmiset ihmisinä ja ymmärtämään erilaisia kulttuureja.



    VastaaPoista
  30. Mitäs minä muka muistelin? Yleisellä tasolla kuulemaani ja lukemaani.

    En ole siis mielestäni väittänyt, että urheiluharrastuksesta olisi haittaa lapselle. Se mitä olen puhunut, on tarkoittanut viitata asenteisiin, jotka voivat olla kyseenalaisia lapsen näkövinkkelistä, jos vanhemmat ovat liian innokkaita päällepäsmäreitä ja tilanteessa, jossa urheilu on perheen tärkein maailmankuvaakin muokkaava harrastus. En ole siis yhtynyt siihen hieman kliseiseen kantaan, että urheilu on pelkästään hyvä ja yhteishenkeä jalostava harrastus, mutta en ole silti kiistänyt urheilun hyviä puolia - urheilu on hyvä harrastus, edelleen, kunhan pelkkä kilpailuhenki ei ole se ainoa jokin. Jos on, sen tavan harrastaa näen olevan muusta pois, kapeuttavan ihmisen maaailmankuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sen nähdä niinkin, ettei vääristynyt lapsi-vanhempisuhde ole urheilun vika. Vaan päinvastoin tiettyjen vanhempien möykkykäyttäytyminen ja huonot ominaisuudet konkretisoituvat urheiluharrastuksessa kaikkien nähtäväksi.

      Ihan yhtä surkeita kasvattajia ne olisivat ilman urheiluakin, samanlaisia päällepäsmäreitä ja kiljujia, se kaikki vain jäisi muuten kodin seinien sisäpuolelle, lapsen yksin kärsittäväksi.

      Suurempi vahinko lapselle siitä on kuin siitä, että urheilun ansiosta hän näkee, että on olemassa toisenlaisiakin vanhempia. Voi ikään kuin verrata, ettei vanhempien raivokas öykkäröinti ehkä olekaan ainoa totuus. Ettei vika olekaan hänessä, vaan vanhemmissa?

      Poista
    2. Nimenomaan, juuri näin minäkin ajattelen, tätä tarkoitan, kun puhun asenteista. Ihmisethän asenteet tekevät ja niitä ylläpitävät. Minähän johdan aina kaiken vanhempiin. Urheilu itsessään, samoin kuin uskontokin, on hyvä asia, elleivät ihmiset sitä pilaisi.

      Poista
    3. Eivätkös ne urheilijat toimi omien saavutustensa tähden.... :)

      Poista