9.1.2013

Nainen ja timpurit



Tuulikaapin väliovi pantiin kiinni, halusivat ilmeisesti työskennellä rauhassa, ilman naisen uteliaita katseita. Tai sitten olivat ajattelevaisia ja koettivat estää kylmän tulon huoneisiin, avonaisesta ulko-ovesta, ettei nainen paleltuisi viimassa, joka riipoi pihapensaan oksia niin että niille asetellut tuikut vipajivat edestakaisin kuin horkassa. Mittasivat ensin, ennen välioven kiinnipanoa, mustana ammottavan kattoaukon,  josta putkien verkosto näkyi salaperäisenä systeeminä, kuin verisuoniverkostona, johon naisen katse osui aina ulos mennessä.  Lähtivät sitten kaksissa miehin jonnekin hakemaan kattopahvia,  fyllejä ja mitä nyt miehet tarvitsevat kun kurovat umpeen revittyä sisäkattoa, vuotaneen putken hitsauksen jälkeen. - Otas Poika mitat, sanoi vanhempi, Toivio taisi olla nimeltään, väkäleukainen käppyrä timpurismies siniharmaassa haalarissa, pistäväntuikkivin katsannoin, tummanorastava sänki suippenevien kasvojen alaosassa. Mies toi mieleen vanhan ketun, kauhtuneen, mutta vielä joutavan ja sutkin pyytäjän, joka tietää saaliit ja paikat ja tuntee parhaimmat ansalangat ja  tavan napata kulloinenkin saalis niskalenkistä kitusten väliin sätkimään, potkimaan viimeisiä elonpotkujaan, ennen kuin tuores mesi herahtaa nälkäisen ketun kielelle. Poika, oranssitakkinen,  otti mitat ähistellen, 43 ja 99. - Tarvitaanko paperia, kysyy nainen ja katsoo Toiviota, joka muikeana komentaa oppipoikaansa, ah sitä suunkaretta, kun ihmisellä on käskyläinen, joka voi toimittaa joutavat työt ja itse voi oordnata asioita päältäpäin, päsmärinä.  - Kyllä siellä paperia on, sanoi Toivio kattoa katsellen ja puhui vissiin siitä kiiltopaperista, jolla putken fyllit vuorataan.  - Mulla on paperia, sanoo Poika, se oranssitakkinen, ja hamuili taskujaan takista, housuista, hamuili taas, vaan ei tulosta, ja vielä kertaalleen. Ei siitä hamusta mitään tule, eihän sillä märkäkorvalla edes paperia ole! - Mulla olis näitä viestilappuja, kiirehti nainen ja ojensi keltaisen tarralippunipun, Poika otti sen ja kiitti, oli  ilahtunut, ettei tarvinnut lukuja mielessä pitää eikä paperinpuutetta esimiehelle toitottaa, kun tämä meni  ulos autolle jotain hakemaan, kenties ruuvimeisseliä, koska palasi se kourassaan ja alkoi kiertää kattopienan ruuvia irti, jotta saisi mittapuun mukaansa. - No nih, me mennään nyt hakemaan pahvit; tässä kohden ulko-ovi suljettiin, väliovi jäi vielä auki, ja sitten mentiin, auto käynnistyi ja peruutti, oltiin pois tunnin verran, kenties käytiin syömässä tai kahvilla, ja kun miehet tulivat, he siis vasta tässä sulkivat tuulikaapin oven naisen silmien edestä, ja nainen istui keittiönpöydän ääressä ja mietti, mitä osaisi tehdä, kun ovi voi milloin tahansa aueta. Söisikö vai lukisiko lehteä vai olisiko tekevinään jotain keittiöaskaretta, kun tiskejäkään ei ollut, kone pesi kaiken. Nainen silmäsi keittiön kattoa. Pahvia taisivat kaikki katot nykyään olla, kun tuulikaapinkin katto vettyi putkirikon alla, se tippui märkinä murusina alas lattialle.  - Toi matto pitäis siirtää sitten pois, ettei likaannu, olivat miehet muuten sanoneet vielä  ennen välioven sulkemistaan. - Ei tarvi, sanoi nainen,  sillä heitän sen pois roskien mukana, se on vanha ja kamala; tämä oli kuitenkin valhe,  ei nainen hyvää mattoa aikonut pois heittää, kunhan häpesi sitä, että maton alla oli roskia, joita en halunnut timpurien näkevän, sillä nämä olivat sentään kunnon timpureita, eivät riisuneet kenkiään eteiseen, niin kuin työmiehet usein tekevät kielloista huolimatta, ja sitten saa hävetä, että onko tarpeeksi siistiä, ettei vaan tartu roskia miesten sukkiin. Sähköpora kuului käyvän hetken jos toisenkin, ja sitten aika pian jokin muu sähköinen laite, jokin imuri varmaan, koska ääni oli samanlainen kuin naisen imurissa, taisivat lakaista jo lattialta roskat, siistejä nykyajan työmiehet, vievät roskat mennessään viimeistä murua myöten.  Kohta aukeaa ovi kuin Alastalon salissa ennen kahvitarjoilua, tuumi nainen vielä ennen oven aukeamista, ja niin se sitten aukesikin. - Mites toi maalaus, että maalataanko toi kattolevy vai odotetaanko, tämän koko talon putket on semmosessa kunnossa, että kyllä ne kohta taas vuotaa. - Odotetaan, sanoo nainen, mitäs sitä turhaan maalaamaan. Sain just tämän blogitekstinkin valmiiksi, että menkääs nyt, ajattelee hän, muttei sano tätä viimeistä ajatustaan ääneen. - Nähdään sanoo hän ja huomaa sitten ajatuksen enteelliseksi. Ei kun toivottavasti ei nähdä, sanoo hän ja nauraa ja miehetkin nauravat. Kukas sitä nyt timpuria haluaa heti takaisin. Toivio katselee selvästi naisen rintoja sanoessaan moi. Nainen tarkistaa oven suljettuaan, ovatko rinnat kupeissa vai missä. Joskus ne kulkevat omia teitään, jos liivit ovat Tokmannilta ostetut halpaliivit, hölskyvät. Hyvissä ei holsku.

(Maalaus Philip Evergood)

(PS Virike tekstiin on täällä. Sinne kannattaa kirjoittaa varsinaiset puhtaasti Alastaloa koskevat kommentit, tähän kaikki muut mahdollinen.)

196 kommenttia:

  1. Pelkkää proosakoneen tuotosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä, älähän nyt pukkiloi!

      Poista
    2. No, kiitos.

      Kyllä tämä kaikki tapahtui minulle tänään. Kirjoitin jutun samaan aikaan kun se tapahtui. Timpurit lähtivät tunti sitten, iloisesti hymyillen.

      Poista
  2. Hauska juttu, hyvä Iines, nauroin pitkin matkaa. Hyvin tavoitit alastalolaisen tyylittelyn ja sait loppuun vielä ripauksen erotiikkaakin, hieman suorempaakin mitä Kilpi harrasti, ja kaiken kukkuraksi vielä huumorilla höystettynä.

    Toimii tällainen tyyli näköjään nykyaikanakin, nykyajan aiheissakin.

    Pitäisi oikeastaan kirjoittaa vastaava Toivion tai timpuripojan näkökulmasta, työkeikasta hölskypovisen opettajattaren luo. Nyt en vaan ehdi, joten Kolehmainen, anna palaa!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan lämpimästi sitä, että Kolehmainen teroittaisi timpurinkynänsä!

      Ja muutkin!

      Poista
  3. Ensin haukut.Yksi seikka hieman tekstissäsi häiritsi. Välimerkeistä pisteen käyttö oli aivan liian ylitsevuotavaa. Noin lyhyeen kirjoitukseen korkeintaan kaksi!

    Sitten kehut. Loistavaa tarinoiden tajuamista, ne löytyvät sieltä, mistä useimmat eivät mitään erityistä havaitse.

    VastaaPoista
  4. Oi kiitos, Riku, lupaan vähentää pisteitten määrää jatkossa vastaavissa näytöissä. Arvaan, että moni ei huomaa kaikkia finessejä, en minäkään, tajunnanvirta toi ja vei. Siis ymmärrän hyvin, jos jää huomaamatta, sillä todettu on, että teksti alastalolaisittain on äärimmäisen lukijaa kiusaavaa, hänen mukavuuttan rienaavaa ja kaikin tavoin muutenkin ahistavaa.

    VastaaPoista
  5. Minä hiljakkoin luin uutisen jostain portsarista, joka oli työntänyt kätensä sisään naisen kaula-aukosta ja kertonut koittaneensa onko tissihikeä. - Vieläkin vaivaa, kun uutisessa ei kerrottu, että oliko.

    Oliko kupeissa?

    VastaaPoista
  6. Ihan tässä viattomana pyörittelee silmiään ja kysyy, oliko tarinan naisella tissihikeä. Tuskanhikeä pikemmin, ja se ilmenee kainaloissa, jännityshiki. Vaan ei hänellä sitäkään tainnut olla, huone oli ehtinut sen verran kuitenkin jäähtyä, että naista pikemmin paleli.

    Tissihiki tulee fyysisesti ahdistavaissa tilanteissa, ja miehet eivät fyysisesti ahdistelleet naista, Toiviokaan ei edes silmillään pahemmin härnännyt. Mitä nyt tuijotti suoraan.

    Otsahien syistä en oikein tiedä, kun se taitaa olla miehinen hien muoto. Muista hi'istä en nyt tässä vaiheessa ainakaan arvaile, miksi ne ilmenevät ja milloin.

    VastaaPoista
  7. Mutta oliko kupissa, tungeksiko hölskyväiset omissa loimissaan, täysissä tämmingeissä, vaiko sukkuloiko laamapaidan langanalla siellä täällä, pursuisteliko vasten kangastansa, tihrusteliko timpurin tukan alla tulenkekäleinä sielunpeilit, karahutteliko veren korskumaan, vanhan sotaratsun kuopimaan kupeitansa kuppi-ihmeiden edessä, kahden tissin tuhinaa kotimekon alla, vaiko jumpperin villaisissa viehkekurveissa, valmiina puhtain muodoin sekoittamaan timpurin tukanalisen, keikutellen kesäpaidan palttinaa vasten, odotellen, josko timpurin silmä muljahtaisi; hörähteli timpuri aatoksiaan, loimi tammalla on viimaa vastaan, mutta kiristyvä kankaan verka vasta silmämunalla mitataan.

    VastaaPoista
  8. Toisesta ei voinut olla varma, ei vaikka nainen vakuutteli miettiväistä mieltään, lentoon lehahtanutta ajatuksenalkua, että kyllä pilttuut täynnänsä olivat, molemmin puolin vierukset vaahdotta, vaan kun siitä toisesta kupista tuli kiskaistua joskus se metallinen kaarituki pois, lehtevä lennätin lehtoon! kun kesän helteillä hiki ja ahdistus ihmisen kehoa kuritti, vienoa villitsi, nahkaa nipisti; niin sitten kuppi ei kaaretta pitänyt, vaan periksi antoi, virkulle hevolle, ratsulle ripeälle. Ja nämä nyt päälle aamulla tulivat, kun ei mitään menon meininkiä pitänyt olla, vaan olikin tuloa, timpurien tuloa, että kuinka se oli, niin vai näin, kas senpä tietää vain nainen napakka, mielenkerkevä salaavainen umpunsa alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Iines,

      Alastaloon ollaan saatu uusi käännynnäinen; siskoni haluaa lukea Einesbaaria, kun siitä kuuli. :)

      Tapsa, saako tästä sen kuuluisan pusun? Markkinoin meinaan tosi hyvin, ja sen pitäisi alan miehelle meinata!!! Vaan ei rva Tapsaa hermostuteta, vaikkei tietenkään aihetta ees olisi; käsisuudelma riittää... :)

      Tissihikeen en nyt puutu. Hyvinvarustetuille naisille lienee arkipäivää, eikä edes maininnan arvoista, mutta muuten tylsää, ja olisi kivempaa, jos te pojat ette puuttuisi siihen. - Keskittykää te miehet miettimään miten ongelma poistuu!

      Eka paras saa suukon kaulalle! Huom! Kolehmaisen ehdottama kuutamouinti ja Rikun kauppaama huovalla eristetty Jerikon muuri, ts. vuode, ovat jo pois laskuista! :)

      Kivaa illanjatkoa kaikille,

      Char

      Poista
    2. Huomenta, Char,

      Einesbaaria passaa hyvin lukea, ja ehkä siskosi haluaa joskus sanoakin jotain. Pakko ei ole.

      Ilokseni havaitsen Bloggerin automaattitilastoista, että kyllä Einesbaarissa lukijoita käy, vaikka blogi on varsin matalalla profiililla liikenteessä.

      Poista
    3. Siskoni lukee paljon, ja luulen että pitäisit hänen jutuistaan - hän on meistä neljästä se hauska! :)

      Hän tosin suhtautuu äärimmäisen epäileväisesti nettiin, käyttää sitä vain työasioihin, ja ajattelisi varmaan minustakin että olen pulska pikkupoika Pohjanmaalta, enkä minä itse - hänestä nimittäin varsinkin keskustelupalstat vilisevät huijareita ja koijareita...

      Olen joskus koettanut sanoa, että lukuisten - tai edes yhden - valehenkilöllisyyden kehittäminen, ja siinä pitäytyminen vuodesta toiseen on niin hankalaa, että sosiopaattisia piirteitä saa olla että semmoiseen peliin ryhtyy.

      Mihin siskoni sanoo uhkaavalla äänellä että "Niin juuri".

      Emme siis odota hänen aktiivista panostaan hetikään, mutta jatkamme silti iloisina tämän päivän viettoa! :)

      P.S. Tämä kommentti siis Iineksen hyvän huomenen toivotukseen. Koneeni kaatui tms. yöllä, ja nyt mikään ei toimi, ei edes palstakirjoittelu. Lähdenkin korjauspuuhiin.

      Poista
    4. Ja homma on hoidettu! Näin sähkömiehen tyttärenä tarkistan yleensä ensin, vikatapauksissa, että töpseli on seinässä, ja näiden uudempien härveleiden kohdalla suljen koko vikineen vähäksi aikaa, poistan johdon seinästä - ja useimmiten: voila!

      Taas löytyy sähköpostit ja muut tuttuudet, eikä mitään herjaavia vikailmoituksia pompi ruudulle. Jei! :)

      Eli eikun syömään! P.S. Mitä se avokaadosoossi on, jota me kaikki paheksutaan? Tässä päivien aikana kiinnostukseni on vain kasvanut, mikä kertoo jotain syvällistä olemuksestani... Evan tyyliin minäkin olisin varmaan ollut käpälä ojossa puun kimpussa, heti kun Luoja olisi selkänsä kääntänyt. Huoh.

      Poista
    5. Olen samaa mieltä netin valehenkilöllisyyksistä: ne ovat mainettaan vähäisempiä, niitä on vähemmän kuin yleisesti luullaan.

      Ei kukaan jaksa ylläpitää valepersoonaa kovin kauan, ja pitkän linjan anonyymeista blogeista niitä on turha hakea. Ihminen on niin täynnä omaa itseään, että se tunkee väkisinkin kaikkien roolien läpi, jos niitä rooleja on ylipäänsä. Itselleni on ollut joltinenkin yllätys se, että anonyymit nimimerkit ovatkin todellisia, aitoja omia itsejään. Olen jopa erehtynyt tässä aika raskauttavastikin, vuosia sitten.

      Nyt otan anonyymit nimimerkit sellaisenaan vastaan, missä heitä kohtaankin, avoimesti ja annan heille mieluusti tilaa. Jokainen on itsensä, jokaisella on asiaa ja jokin sanoma. Vedettyjä roolejakin varmaan on, mutta se roolikin on yksi puoli kirjoittajastaan, siis totta.

      Poista
    6. Avokadopasta se kai on, se josta kaikki nyt puhuvat.

      Avokado, tai avokaato, kuten sitä kielitoimisto taisi joskus kotouttaa suomen kieleen, on hirveän rasvainen vihannes, ja pasta taas on jauhosössöä, tuhtia ravintokäyhää töhnää, joten kyllä se annos varmaan masun täyttää!

      Poista
    7. Avokaato - taas yksi helmi! :)

      Vaikka ei kai meittien kielitoimisto niin kovin usein erehdy. Suomen kieltä varjellakseni kovinkin usein koetan keksiä ja hakea omankielisen sanan; tietsikoitten kanssa se on vain niin rasittavaa, että puhun mieluummin puolikielisesti. Ihan hommien ripeyttämiseksi.

      Avocado-katkarapu-alkupala kuulostaisi kivalta! Se nyt on ihan perinneruokaa paremmissa kuppiloissa, ja esim. smetanan tai ranskankerman kanssa, kiitos, mutta en itsekään lähtisi muhjentamaan niin tuhtia tavaraa pastan joukkoon. - Eli pitäkööt trendiherkkunsa! :)

      Anonyymeistä nimimerkeistä minulla on todella vähän kokemusta. Jollain tietyllä palstalla pelleily käy yleensä ilmi; toinen asia on se, ettei siihen välttämättä puututa. Vrt. kiltit kylähullut. :)

      Se, että joku oikeasti ottaa ja alkaa esittää muuta kuin on, tai pahimmassa tapauksessa on sellainen kuin esittää - huh!

      Minä olen netitse saanut ihan livekavereita, vaikka nimmarilla kirjoitankin. Mieskin löytyi. Ja naiskavereiden kanssa puhellaan ihan päivittäin, reissataan yhdessä, jne. - Nyt tahtiani hidastaa tämä kirottu sairastaminen, mutta tästähän toivutaan.

      Noista mainitsemistasi rooleista täällä kai muutama aika sitten kirjoitettiinkin? Onhan niitä, ja mieleen tulee Juice-vainaan "Naisellinen nainen": "olet nainen ja vaimo ja äiti ja tytär ja rakastajar, olet nainen josta unta näki Potifar". Ja saman miehen "Kaksoiselämää"; googlettakaa, tietämättömät, minä kallistun mestarin linjoille. Että hyvä kun tässä yhdessä osassa pärjää (vaikka siinä osassa siis ehdottomasti on jokaiselle jotakin, ja eri ihmisille eri asioita).

      Itku silmässä sanoin miehelle, että kiva kun saan hänelle olla kokonainen; yleensä tuntuu, että olen kuin piirakka, josta yksi haluaa yhden palan ja toinen toisen. Mies siihen, että toi vertaus on näköjään mulle tärkeä, mutta hän ei tajua miksi otan sen niin vakavissani, ja hän kiitos vaan on rakastunut, ilman sen kummempia analysointeja. - Aamen, sanoin minä. :)

      Muuten ne kesäiset kokoontumisajot ovat ideana aina yhtä hauska! Olin varautunut tulemaan mökillesi, mutta nyt on Välimerelliset saaristot heitetty kehiin... Olisi oikeasti kiva tavata, ja rupatella livenä - oman kokemukseni mukaan ihmiset ovat aika lailla sitä mitä kirjoittavat.

      P. S. Anonyymejä vastaan minulla ei ole mitään; en vain tajua, miksei voi keksiä nimmaria, että tietäisi täällä blondikin kelle milloinkin vastaa. Esim. 5 ano-kirjoitusta allekkain on jo haasteellista. Mutta kukin taaplaa tyylillään! :)

      Poista
    8. Minulla on itselläni kauhea jyrkkä raja netin ja live-elämän välillä, ja tiedän itsekin, että se on turhaa arkuutta, jopa hölmöä. Olen varma, että olen menettänyt hyviä mahdollisuuksia tavata sielunkumppaneita tai muuten vaan hienoja ihmisiä, joista olisi voinut tulla hyviä ystäviä, jopa rakastettuja, jos olisin uskaltautunut tapaamaan heitä reaalielämässä. Koskaan en ole ketään netistä tavannut, olen aina torjunut kaikki mahdollisuudet tapaamisiin, vaikka yksikään mahdollisuus ei ole ollut mielestäni kovinkaan epäilyttävä tai salaperäinen.

      Ihmiset todella ovat omia itsejään netissäkin, tavallisia ihmisiä, joista harva yrittää tehdä itsestään parempaa kuin on. Minusta ihmisen suhde virtuaaliin onkin muuttunut hyvin arkiseksi ja tavallaan terveeksi siinä, miten hän itsensä esittää. - En puhu nyt Facebookista, sillä minusta Facebookeissa on enemmän teeskentelyä kuin blogeissa, jos karkeasti linjataan. Blogeissa ollaan syvempia ja rehellisempiä, ja usein myös älykkäämpiä kuin FB:issa.

      Poista
    9. Huomenta, Iines,

      eiköhän me kaikki eletä tavoillamme. - Minulle netti ei ole kirjeenvaihtoa kummallisempaa (monen asiantuntevan nettikirjoittajan ja lollottelijan ynnä linkittäjän kauhuksi :D); ihastun muutenkin ihmisiin ajatusten, en statuksen tai ulkomuodon perusteella.

      Minulle siis muutaman hyvän tuttavan ja jopa ystävän hankkiminen tätä kautta on ollut loogista. Ennen vanhaan olisin ollut kirjeenvaihdossa....

      Deittipalstoilla en ole käynyt, en notku ravintoloissakaan; lihatiskit eivät mallaa minulle. - Ymmärrät varmasti, että parisuhteen kohdalla olen mahdollisimman vähäsanainen; se on meidän kahden juttu, mutta todettakoon että leffapalstalla keskustelu alkoi; siirryttiin yksityisposteihin, joihin palsta tarjosi mahdollisuuden, ja lopulta meileihin. - Mies deittaili mimmejä tahollaan, minä koetin toipua kurjasta parisuhteesta, ja aluksi pyynnöstäni oltiin ihan asiallisia. Vaan eihän siinä kauan mennyt kun homma karkasi täysin käsistä; jos puolessa vuodessa huomaa kirjoittelevansa jonkun kanssa valehtelematta kolmattasataa meiliä/päivä; aiheina one-linerit, ruoanlaitto, html-koodaaminen & web-design, ja mies kertoo ihastuneena siitä, kuinka treffeillänsä ei voinut ajatella muuta kuin minua, kun kerta se Sideways-elokuvan Virginia Madsenin hahmo oli ainoa oikea ja aito, ihan kuin minäkin... Plus että alettiin sanattomasta sopimuksesta juoda aamukaffetta yhdessä, ja tehtiin muitakin treffejä, luettiin kirjoja, jne.

      Turha siinä oli leikkiä, etteivätkö tunteet olisi olleet jo hyvinkin vahvasti esillä. - Ei kerrota Jlle että puhuin näinkin paljon, kunhan yritän rohkaista ujoimpia reippauteen. Koskaan ei tiedä kehen ihanaan törmää, ja pettyy sitä toisaalta livenäkin.

      Plus että itsestäänselvästi käytiin sukuhistoriat, valokuvat, puhelinkeskustelut sun muut; kyä me ainakin vajaa vuosi riiattiin, ennenkuin mies kyllästyi kiertelyyn ja kaarteluun, ja alkoi nostaa asioita framille. - Tehtiin muuten molemmat kotona töitä; sillä nuo huimat meilimäärät selittyvät. Adrenaliinin voimalla jaksettiin öisinkin hioa mun kuvankäsittelyä tai keskustella pelmeneistä, ja muutenkin oltiin sillain leikkisiä: J. ei esim. kertonut mulle lemmikkiensä nimiä, vaan järjesti vihjepohjaisen arvauskilpailun.... Meillä oli tosi kivaa! Ja ylimääräistä hauskuutta ja Salaperäisyyden Verhoa loi se, ettei sillä Julkisella Palstalla tietenkään tuttavallisia oltu, vaan saatiin vähän roolileikkiäkin... ;)

      En siis kehota ketään holtittomuuteen, mutta väitän, että aktiivisessa kirjeenvaihdossa ihmisestä oppii enemmän kuin speed-deiteillä tai työkkärin kurssilla.

      Iines, sinä olet palstan emäntänä ehkä vähän vaikeammassa asemassa, ja muistan, että olet joutunut joidenkin kepsujen kohdalla pahoittamaan mielesi. Tämä ei siis ollut kannustusta, vaan vain kertomus. :)

      Poista
  9. Murkineelta palatessa Toivio oli kuin herännyt sirkuilleen ja hän kallisteli niskojansa tuulikaapin hämärissä. Ei hän tosin suorastaan talon emännän liivinpitsejä kurkistellut, niinkuin apumiehen paha epäluulo pälysi, vaan ainoastaan naisen kengänkorkoja. -Missäs ihmeessä minä joskus olen edessäni noin nopsaa kannan nostoa katsellut ja helman heiluntaa, joka toi mieleen sen työkeikan kun ei talosta päässyt ulos ennen kuin….
    Niskaharuksiansa pidellen totinen mies haki kankean
    mielensä hellien muistojen komeroista joskuista lämpimän väläystä sydänkukkarossaan. Sama tuoksukin silloin tulvahti nenään aivan kuin tänäpänä ja vehreyden verta ilmoissa niinkuin nytkin, niin että oli paksua hengittää, Toivio mietti ja muisti lopulta sanankin: tissihiki! Jaa, mutta sitähän ei se kuutamoisen uinnin onnesta rempulalleen kieltäytynyt ulkomaanniminen tyttö silloin Mahlamäen rannassa kauan sitten änkyröilleen hyväksynyt vaan alkoi moittia, että ei saa sanoa tissihiki kun on muka hänellä on konstit ja kaappi täynnä liukkaana loimahtelevaa espanjansaippuaa.
    Jo oli saanut mies muutamia hitaita ajatuksiansa tiedon jäljille sekä alkoi päästää poskipieliinsä naurun esimakua. Naitaluoman Kirstihän sillä tapaa kepsutteli hameissansa ja nakkeli koronkantaa hilpaaviin
    liepeisiin, kun käveli edellä ja oltiin menossa peremmälle aina makuuhuoneeseen saakka, jonka verhoja ei sitten muutamaan tuntiin raoteltu ja tuli siitä Toivio niin tärppäilleen, että ruuvimeisseli putosi kädestä ja hän siitä muka anteeksi pyytelemään ja haromaan lattiaa, mutta kyllä apumies tiesi, mitä mestari siinä kurkisteli ja solkotti, oli melkoinen ilonlysti siinä silmänurkassa, jonka hän vilahdukselta huomasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bravo, Kolehmainen, tähän se Härkämäkikin tähtäsi kun Siviää katseli, himon hilke näköelimissään. Naisemansipatsionisteilla olisi tutkittavaa tuossa vanhaksi nimetyn viisikymppisen isännän silmänluonnissa ja ajatuksenvärveissä, joita nuori koskematon immyt konkarissa herätteleiksen.

      Poista
    2. Luulen, ettei siinä tutkimuksia tarvita, kun yritetään selvittää yli 50-vuotiaan miehen ajatuksia hänen nähdessään todella kauniin nuoren naisen. Itse huomaan ajattelevani siinä tilanteessa, että "voi, voi, kun tuollekin nyt kävisi hyvin elämässä." Veikko Huovinen on tämänkin asian tiivistänyt oivasti todetessaan, että "Jumala nuoria naisia suojelkoon." Sillä suojelusta he todella tarvitsevat.

      Poista
    3. Kyllä tämän uskon, helpostikin. Härkämäki oli poikamies, jolla oli vielä paineita avioitumiseen, ja sen myötä tulevaan yhteiskunnalliseen arvostukseen, joten sekin ohjasi luultavasti hänen ajatuksiaan soman nuoren ja vapaan naisen puoleen.

      On kuitenkin olemassa myös toisenlaisia viisikymppisiä ja vanhempiakin, jotka eivät katso itseään peilistä, katsoessaan ja yrittäessään nuoria tyttöjä. Se ei minusta ole aina kaunista katsottavaa - mitenkään asiaa moraalisesti paheksumatta.

      Poista
    4. Kaikenlaista tapahtuu. Varsin tunnettu ilmiö ovat myös minun kotkiksi kutsumani, nykyisin kai puumiksi sanotut naiset. Yli viisikymppiset känniset, jotka tanssipaikalla tarttuvat laulajaa munista kiinni ja yrittävät iskeä hieman yli kaksikymppisiä poikia.

      Poista
    5. Onko tommoisia, oikeasti? Tai siis, tyhmä kysymys, on tietenkin, kun niistä kerran lukea saa.

      Toisaalta, mitä eroa miehiin, jotka ovat aina saalistaneet nuoria tyttöjä ja tulleet näiden reviirille törkein puhein tai hyvinkin usein fyysisin lääppimisin. Näitähän on ollut iät ja ajat, kaikenikäisissä miehissä. Ilmiötä ei ole kummemmin ihmetelty, sitä on pidettu asiaankuuluvana.

      Muistan montakin tyyppiä, erikoisesti yhden tyypin, jota kaikki tytöt varoivat. Sillä oli valmiiksi muna pystyssä ja se tökötti sitä tanssikumppaninsa vatsaa vasten, hieroi ja koetti tanssittaa tyttöjä seinää vasten jossa se pääsisi kunnon sessioon. Koskaan se raukka ei saanut tyttöä.

      Kaipa nämä kotkat ja puumat ovat vain omaksuneet siis miehisiä ikiaikaisia tapoja, huonommasta päästä tosin. Tai en minä tiedä, taitaa joku mies tykätäkin, kun nainen käy kiinni paikkoihin. Jotenkin luulisi, että tilanne koetaan kuitenkin kiusallisena ja jopa hävettävän loukkaavana.

      Poista
  10. Minä yritän tuosta ruuvinkiinnityksestä alkuvaiheessa semmoista viisisataasivuista, hiellä puserran lopulliseen neljä ja puolisataiseen versioon.

    Toivio tuumasi siinä mutvaillessaan, että ruuvilla, tarvepakin kiertopiikillä, lauta oli kiinnistettävä, jotta jälkipolvetkin vielä ylpeinä katsoa unnustaisivat, että se on ammattimiehen kiinnittämä, osaavien käsien, ei mikä tahansa kiinnitin, vaan suunnattoman ylpeyden ja keskittymisen aikaansaama liitos, joka loisi iloa vielä tuleville polville. Hän kumartui tarvepakilleen ja hänen mieleensä poukkosi tytär, jota hänellä ei ollut, ja hänen mieltään kuiherti ajatus, ettei tytärtään mille tahansa ruuvin rusuttajalle antaisi, pakit saisi ja mieron mäkeen saattaisiin. Tärkeää on ruuvin valinta, vähäpäiset olivat moittineet, kun maaherralta oli kerran yhden ostanut muikean mittavaan hintaan, eivät rassukat osaneet laatua arvostaa...

    ...

    ...Siinä se oli, täydellinen liitos, monumentti tuleville sukupolville katsoa tihrustella, oli aika harkita seuraavaa ruuvia, sen jätän kuitenkin armollisesti seuraavaan osaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näkee, että Alastalo on uinut liiveihin tässäkin unnustelevan kuihertavassa kirjoitusviritelmässä, bravo vaan tällekin!

      Se vienoksi moitteeksi, että ei se noin mene nykyään, oikea Toivio ei jälkipolvia paljon tekeleellään ajatellut, kun tuumasi, että uusi paffi jätetään maalaamatta, kyllä siellä kohta taas putki pamahtaa. Ja pannaan ruuvit kevyesti kiinni, että ne tuosta sitten helposti auki kierretään.

      (Kauhulla oikeasti itse laskeskelen, että mikä on oikeasti putkiremontin hinta, kun eräässäkin taloyhtiössä oli kuulemma hinta 1.000 e/neliömetri.)

      Poista
    2. Ehkäpä Toivion alati askaroivaa mieltä empäröivät ulkona hiljalleen kauttaaltaan räytyvät lumen hiutuvat, eikä siksi parhaimpaan keskittymiseensä pystynyt. Huomasi niitä sitä paitsi jaloissaan laattialle kuljettaneensa ja samalla myös vaaleasta harmaantuneet kohdat rääsymattojen lomasta, siksikin halusi hengentemppelinsä sijoittaa pian kotisohvalle olutpullojen korkkien avaamisen ongelmatiisaan.

      Poista
    3. Oikeasti en kuvittele tuollaista tekstiä osaavani kirjoittaa, vähän sellaista siansaksaahan nuo kommenttini olivat.

      Poista
    4. Kotisohva oheistoimintoineen selvästikin siinteli Toivion silmissä, sillä maalauksesta kysyminen odotti selvästikin vastaukseksi epuuta. Ja tämän nainen lukikin miehen etukenossa odottavasta asennosta, joka oli viittä vaille valmis lopettamaan urakan yksimieliseen hyrinään, että ei mitään kiirettä maalauksella, odotellaan, katsastellaan, josko putki pitää, niin sitten joskus. Myötämieli vallitsi siis tuulikaapissa, tuossa suomalaisessa erikoisuudessa, jota muualla maailmassa ei tavattu, vain täällä pohjan perukoilla, mikä lie viraton kylmä huonekoppi, tuulen vangitsemiseksi pykätty, ei ihme, että putkikin siellä jo toistamiseen falskasi. Vaan nainen pääsi julkaisemaan juttuaan, ja Toivio sai siirtää hengentemppelinsä kotisohvansa unteloisiin uumeniin haaveilemansa korkkiongelman ratkaisun piiriin.

      Poista
  11. Avokadopasta on erittäin hyvää ja terveellistä, jos sen tekee täysjyväpastalla.
    Meillä kylläkin syödään tuota tahnaa ilman pastaakin. Sopii monen ruuan kanssa.

    Kyseessä on ns. tuorekastike jota ei kypsennetä, vaan aineet ainoastaan mössätään ja sekoitetaan.
    Siihen tulee avokadoa, limettimehua, limetin kuorta, oliiviöljyä, persiljaa, basilikaa, valkosipulin kynsi, mustapippuria, chiliä.

    Samuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samuli, älä välitä tuosta minun teilauksestani, minä en ole koskaan saanut maistaa kyseistä ruokaa.

      Tuo sinun reseptisi tuntuu maukkaalta, ja luulen, että käännän kelkkani, kun kerrot, sttä kastikkeeseen tulee valkosipulia, mustapippuria ja chiliä + noita muita mielimausteitani. Sitä voisi varmaan laittaa vaikka patongin päälle. Luulen, että kokeilen tuota juuri patongin kanssa, ja miksei joskus pastankin - vaikka pasta ei ole minun juttuni.

      Poista
    2. Samuli, minullakin taas kieli kävi liian kärkkäästi! Ethän pahastunut? - Reseptisi kuulosti hyvältä, ja minä puolestani olen oikea pastahiirulainen, eli saatanpa kokeilla ohjettasi ihan sellaisenaan, ilman säätöjä! :)

      Poista
  12. Juu, avokadotahna sopii hyvin patongin päälle.

    Samuli

    VastaaPoista
  13. Joku anonymmi hiljan toivoi lisää juutuubia, laitan tähän yhden, joka ei taida noiden retareiden hommia olla.

    Käykö Keuhko?

    VastaaPoista
  14. Mutta se avokaato minua kiinnostaa. Onko sen vastakohta umpikaato, sulkukaato vai piilokaato - vai olisiko sittenkin aviokaato?

    Tarvitaanko kaatolupa ja saako sen rippikoulusta kuten aviokaadossa, vaiko esi- tai leikkikoulusta?




    VastaaPoista
  15. Ihan ilmetyt omakuvat; iines, Tapsa ja Riku...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks, oonks mä toi edessä oleva, ja toi tissiä kouriva Tapsa?

      Poista
    2. Se taitaa olla Iineksen oma käsi... minä puolestani kurkotan salaa jallupulloa yläkaapista.

      Poista
    3. Ollaankos me noin riettaanoloista sakkia? Tjaah, no sitten ollaan. Olenkin aina haikaillut paheellista seuraa ja epämääräisiä reissuja hitailla kulkuvälineillä.

      Poista
  16. Char: "Tapsa, saako tästä sen kuuluisan pusun? Markkinoin meinaan tosi hyvin, ja sen pitäisi alan miehelle meinata!!!"

    Niin, ja vielä kaupan päälle se, että mökkikuntani on Pusula.

    Kyllä Alastalon saliin kohdistuvista markkinointiponnistuksistakin on pusun ansainnut. Olisiko sopiva kohde vaikka pohje, siinä samassa yhteydessä kun kaadan punaista kuohuviiniä korkokenkääsi kohottaakseni maljan kesäyölle?


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohje sopii hyvin, Tapsa, ja taidanpa tälläytyä parhaisiin punaisiin mokkakorkokenkiini tilaisuuden kunniaksi.

      P. S. Ja jäädään sitten pohkeitten tasalla; kaikkien ei tarvitse tietää sukkanauhojeni pitsien väriä. :)

      Poista
    2. Olen gentlemanni, oi Char, enkä paljasta niiden väriä kenellekään.

      Poista
    3. ... minkä varaan uskallan laskea, kun kohotan helmaa ylipäätään ollenkaan, edes yleisesti hyväksytylle sopivalle korkeudelle, Tapsa. ;)

      Poista
  17. Keilailijat ovat kovia tekemään kaatoja. (Ja miksei myös "paikkoja".) Avokaadoista en tiedä. Mutta keilailijat pystyvät myös nostamaan naisia avannosta ylös... tuota noin, ainakaan se ei sormivoimista jää... kiinni. (Ns. Pertti Ylermi "Kreivi" Lindgreenin "hirviote" on hyvin tehokas.) - Vai mitä, Char kultahippu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreivi on tuttu, Mikis puluseni, mutta ei henk.koht. Eikä minua vielä ole tarvinnut avannosta nostella, varmaan siksi että suosin lämpöisempiä vesiä. :)

      Ja mitenkäs minusta tuntuu että tässä on taas jotain säädytöntä!!! Onneksi puhtaalle kaikki on puhdasta, parahin Mikis! ;) :)

      Poista
  18. http://www.youtube.com/watch?v=R2bororEPFo

    Tämä ihminen oli/on (en tiedä elääkö hän vielä?) aivan ihana venkula. (Anteeksi, että minun on pakko tunnustaa että olen tavannut hänet. Eli julkkiksen... ja se onkin vähän kimurampi juttu.) Olin silloin Joensuussa, kulttuuripäivillä, ja seurustelin erään pianonsoittajattaren kanssa. Se siitä an sich mutta olimme eräässä Joensuulaisessa ravintolassa (Karelia) ja joimme mietoa valkoviiniä. Olimme juoneet sitä jo kaksi lasillista, eli kaikki rahamme, emmekä tienneet mitä nyt olisimme tehneet? (Paitsi menneet nussimaan K:n kämpälle. Mutta se olisi ollut niin tavanomaista.) Samalla Pertti Ylermi tupsahti ko. kapakkaan... yksin, mutta kovalla metelillä. Hänellä oli ollut keikka Joensuussa ja hän oli tullut syömään Kareliaan. (Hän ei niinä aikoina käyttänyt pisaraakaan alkoholia... en muuten tiedä käyttikö muulloinkaan. En muulloin häntä ole tavannut.) Hän iski heti silmänsä tyttöystävääni; miksei olisi iskenyt; Kirsti oli tavattoman kaunis. Kohteliaasti, maailmanmiehen elein hän kysyi (minulta, tietysti) voiko hän istuutua seuraksemme. Se sopi minulle, miksei olisi sopinut? Keskustelimme kaikenlaisista asioista... oi voi, niistä saisi hyvän novellin kun kirjoittaisi vain sen mitä juttelimme...! Ihan alkuvaiheessa Kreivi jo otti selvää meidän suhteestamme, hyvin kautta rantain ja sillain... hän oli todella kiimassa Kirstiin. Sanoin, samalla kun iskin silmää Kikalle, että me olemme sisaruksia. Ja tuijotin Perttiä hyvin murheellisen näköisenä... "meidän pitää lähteä nyt pois kun meiltä loppui rahat". Perkele, sehän innostui siitä saamaristi, "ettekä lähde mihinkään. te olette minun ssuojeluksessani nyt ettekä lähde mihinkään. mitä te haluatte?" Halusimme viiniä. Sitähän tuli, iso lesti valkoviiniä, ja kun olin - lähinnä minä - kipannut sen puoleen väliin, tuli toinen pullollinen. Join minä sitäkin. Kreivi söi ja koko ajan vokotteli mun tyttöystävääni, kertoi sille ihan ihme juttuja... Tiesin, ettei se mikään Kreivi ole, Hymy-lehden ja Äänilevyfirman mainoskikka se oli... laulaahan se ei osannut oikeastaan yhtään. Mutta puhua se osasi ja mulla oli hauskaa kun se vikitteli mun Kirstiä. (Ehkä olen jotenkin kieroutunut ihminen? ja ollut sitä aina, silloin me oltiin hirvittävän nuoria, minä ja Kirsti.) Kaiken mikä hänessä näytti vähemmän hyvältä (eli huonolta) Pertti Ylermi käänsi päinvastaiseksi, kuten esim. lihavuutensa - "heti kun lopetin tupakanpolton" - ja samalla hän hyvin närkästyneenä katsoi minuun, Kirstin veljeen, joka vedin röökiä posket lommolla - "muutama liikakilo minuun kieltämättä tuli"... Heh, heh. Mutta vasta siinä vaiheessa kun se, tuo Pertti, luiskahti Kirstin viereen ja alkoi laulaa sen (pianonsoittajattaren) korvaan nuotinväärästi

    http://www.youtube.com/watch?v=8JfCK_FHeAk

    ja kertoi, että Marjatta Leppänen henk.koht. lauloi hänelle tämän kun he viimeksi yöpyivät Kolilla... (Niin varmaan. Ja komerossa hyrisi Four Cats.)

    ... niin sanoin Kirstille että "nyt sisko kulta äiti kyllä suuttuu jos emme lähe kotia." Pertti kyllä vielä yritti... (tapahtui kaiken laista josta en jaksa jutella)... ei se kumminkaan saanut tahtoansa läpi. Tilasi vain laskun. Ja ensimmäisen kerran sinä iltana sen pokka petti - eli naama venähti - kun se näki laskun. "Eihän tämä nyt helvetti näin paljoa voi...", sitten se taas reagoi meihin, muuttui maailmanmieheksi, otti lompsansa povitaskustaan ja suurieleisesti latoi seteleitä...

    Totta. Mutta jätän kertomatta kaikkea. Koska en halua nolata ketään tiettyä ihmistä. (Ite hän yritti.) Pertti Ylermi oli/on hieno ja herkkä ihminen; lähti vaan ihmisten messiin - tuotteettavaksi. (Olikos tämä oikea sana?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas kerran upea tarina, Mikis - minäkin äänestän että kirjoitat kirjan! :)

      Lopetuksestasi tuli Juicen "Paperitähdet" mieleen. Olen nyt näköjään Juice-tuulella...

      Hyvää tätä päivää sinulle, ja koko köörillemme! :)

      Poista
    2. Hyvää tätä päivää, Char! Täällä on ilmoittautunut mikiksen reissutarinoitten ystäviksi jo monta ihmistä, eri toten naisia leegio. Mikis on kyllä hartaan palvontamme kohde. Voitaisiin kaikki yhdessä istua hänen jalkojensa juuressa, niitä hyväillen ja hänen hyvinvoinnistaan huolehtien, kun hän kertoo meille tarinoitaan.

      Poista
    3. Huomenta, Iines! En ole mani-pedi-asiantuntija, ja jalkojakin Mikiksellä on vain kaksi - ja taas kaikki ollaan puhtaalla mielellä siellä kotosoffilla - voisinko minä vaikka kokata jotain herkullista, ja suupaloja tarjoilla maestrolle hellästi kujerrellen, samalla kun te muut likat hierotte? :)

      Maljantäyttäjä vielä tarvitaan, ehkä jopa barista, ja Mikis vaikuttaa niin höveliltä herralta että eiköhän meille kaikille oma tila ja rooli löydy! :)

      Sopuisia ja suloisia likkoja kun ollaan! :)

      Poista
    4. Roolijako on hyvä idea, joten kukin valitkoon osansa taipumustensa ja kykyjensä mukaan. Pidä sinä, Char, huoli mikiksen vatsasta ja ole kujerteleva versio Martasta, minä otan mieluusti jalkojenpesijän osan ja olen pesijätär-Mariana siinä jalkojen juuressa.

      Poista
    5. Sopiva valinta mulle, juu - mutta jos Mikis riehaantuu, ja tulee näitä "moninaisia sinä Char huolehdit, vaan katso Iinestä"-juttuja, vaadin ehkä uudelleenäänestyksen. ;) :D

      Tosin Mikis on niin kiltti ettei varmaan asettaisi mitään kykyä kyseenalaiseksi. Siis ääneen. Vaikka ajattelisikin. :)

      Poista
    6. Char... sinä olet... ylitsekäymätön! Jotkut - kuten minun Omatuntoni - sanovat ettei Sinua ole edes olemassa! (Se olisi kyllä harmillista.) Niinpä minä sanon Omatunnolleni että "jos Charia ei olisi olemassa, kuka ne jutut sitten kirjoittelisi? joku toinen Chariko...?" Siihen Omatuntoni ei suostu enää vastaamaan. (Se on vähän NirppaNokka!)

      Poista
    7. Mikis, kyä meittejä Chareja on vain yksi - luojan kiitos, sanoisi moni, ristinmerkkiä tehdessänsä. :)

      Itse olen sitä mieltä, että minut pitäisi keksiä, jos en olisi valmiiksi olemassa. :)

      Poista
  19. Viehko reissutarina Kreivistä ja Kreivin kohdanneista, kiitos mikis kaunokainen. Tästä videoleikkeestä näkyy selvästi se, että Pertti Ylermi Lindgren on (oli?) varsin pehmeä ja herkkä persoona. Hän on selvästi hämillään laulun sanoituksesta, ja pokka pettääkin muutamaan otteeseen tai verhoutuu karskiin ilmaisuun. Hauska ilmiö aikanaan, ja minusta nainen voi syyttää vain omaa simppeliyttään, jos lankesi pettymään.

    VastaaPoista
  20. Iines, Siskolle on lähetetty Einesbaari-linkki. Hän on kovastikin kiinnostunut aiheesta, semminkin kun lapsena piti Ruokapäiväkirjaa; aihe siis osuu kohdillensa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, Char, mutta siis, miten ruoka-asiat liittyvät Einesbaarin kirjajuttuihin? Mitäs minä en nyt muista?

      Poista
    2. Iines, blondin tajunnanvirtaa täällä meitillä: eines eli ruoka, baari eli ruoka, Siskon Ruokapäiväkirja kertoo päivän herkkuhetket; Einesbaari sopii siihen joukon jatkoksi. Kun on meinaan sapuskaan liittyviä sanoja molemmat. - En tarkoittanut hämmentää! :)

      Poista
    3. No tosi on, että tuo ruoka-ajatus kyllä tuli mieleen, mutta en ollut varma, tarkoitiko kenties kuitenkin jotain vakavaa yhteyttä. Mutta anna vaan jatkossakin tajunnan virrata. Netissä ei voi aina olla ihan varma toisen tarkoitteista, ettei vaan menisi loukkaamaan ketään vahingossa. Mutta siis kiva, jos siskosikin vilkaisee Einesbaariin.

      Poista
  21. Älkääs ny... kuulkaas ny... ihmiset! Hämmennätte minua. Ite ootte ihania kuin jäätyneen järven päälle eksyneet hamsterit. (Mun meinaa sydän joskus pakahtua kun ajattelen teitä.)

    Oikeesti ihmiset on kyllä aikamoisia reppanoita. Ovat. Mikä ero muka Anders Behring Breivikillä ja Agnes Gonxha Bojaxhiullakaan oikeasti on? Mielestäni, ei.

    Ps. Tuon lauseen/virkkeen "älkääs ny, kuulkas ny, ihminen" omaksuin eräältä työkaveriltani. (Joka höyläsi lautoja.) Selvinpäin kun keskusteltiin niin hän totta kai aina sinutteli minua. Mutta heti kun hän vähänkin humaltui hän alkoi puhua "kuulkaas ny Mikko..." Sekös minua huvitti! Ajattelin, että ehkä hän näkee minut kahtena Mikkona? "Älkääs ny väittäkö vastaan, Mikko".

    Ihmiset on kivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älkääs ny, olkaas ny, on meikäläinen versio tuosta lausahduksesta, kiemurtelemaan pistävästä tilanteesta, kun joku kehuu. Ihminen ei vaan osaa luontevasti ottaa kiitosta vastaan, minäkään siis. Vaivaannun välittömästi.

      Minusta muuten aito teitittely on hieno ele. Tätä nyt ei kannata lukea väärin, esimerkiksi minua saa ja pitää sinutella. Koetan vain sanoa, että en osaa pitää teitittelyä pokkurointina, vaan viehättävänä tapana puhutella vierasta, itseään vanhempaa tai jos sattuu olemaan jo vanha, vierasta samanikäistä. Enkä tarkoita niinkään, että aina pitää niin tehdä, tilanne ratkaisee.

      En oikein ymmärrä, mitä pahaa muuten toisen ihmisen kunnioittamisessa on - tästä pitäisi oikeastaan kirjoittaa oma juttunsa. Voisin puhua samalla nöyryydestä, joka on hieno ominaisuus ja jota ei juuri enää maailmasta löydä. Kenties kirjoitan tästä huomenna aamutuimaan, kenties en, jos en löydä paukkuja ja sopivaa nöyryydesta kertovaa kuvaa.

      Poista
    2. Itse opettelen sanomaan kiitos, kun kehutaan.

      Mikä tekekeekin minusta Kettusen (Markus Kajo) silmissä Vieraan Vallan Agentin. Re: testi: A) kerro vitsi B) piirrä hevonen ja C) paista munakas.

      Oikea suomalainen - ei siis semmoinen agentti-vaklaaja - A) sanoo, ettei osaa kertoa vitsejä, mutta töissä on kyä niin hauska mies, yks Kosonen, ja se vasta vitsejä kertookin jne, jne B) jatkaa, ettei osaa piirtää ollenkaan, ei niin mitään, mutta siskonlikka tai serkun poika, se tenava sitten onkin hyvä piirtäjä jne, jne ja C) tää munakaskin on nyt tämmöinen, läsähti, ja taisi tulla liikaa suolaa, eikä ainakaan tarpeeksi mausteita. - - - Huomio Ulkomaiden Kätyreille: Suomessa kotiruoka paitsi tehdään myös haukutaan itse!

      Tämä oli se Torstai-Kettusen ponnin, ja olen hänen kanssaan samaa mieltä monesta asiasta. Myös siitä, ettei ihmisen pidä pukeman patteri-lämpöisiä sukkia kinttuihinsa ennenkuin on varmasti pois kylpyhuoneesta. Muuten käy vääjäämättä niin, että ne miellyttävän paahteisissa oljentelevat ja jopa lämmöstänsä makustelevat varpuliinit osuvat hampaita pestessä just siihen lavuaarin alla piileskelleeseen vesitilppiseen - ja taas on elämä vähän vaikeampaa.

      Eli pidetään jalat kuivina, ja aletaan säätää siitä sitten.

      P.S. *kujertaen* Hei te palstan pojat, saatte maistella toki viiniä Sovitun Ohjelman Mukaan; Torstai-Kettunen puuttui nyt vain tähän talvipuurtamiseen; sovitaan me omat säännöt Iineksen järkkäämälle kesälomalle!

      Meinaan ettei Kreikan yössä, tässä herraseurassa, tytön varpaat ehdi ikävästi kylmettyä, vaikka kenkä hiukan menossa kastuisikin. ;) :)

      Poista
    3. Torstai-Kettusesta en tiedä mitään, mutta tuo vesitilppisjuttu oli kiva, tunnistin sen kohdallani, ihan kuin minusta olisit kertonut.

      Juuri kun on aamusella puhtoiset sukat jalassa, sukattu jalka osuu vuorenvarmasti pesualtaan alle roiskuneeseen vesitippaan ja kastuu. Ja taas sukanvaihto, ja kastunut sukka patterille kuivumaan..

      Poista
  22. Kun vertaan Äiti Teresaa ja Oslon Murhaajaa keskenään, heidän yhtäläisyyksiään, tarkoitan jotain sellaista että he kumpikin ovat onnettomia ihmisiä, tavallaan. (Kumpikin omalla tavallaan.)

    En minä mitään muuta tarkoita.

    VastaaPoista
  23. Ja ennen kun tässä imelöidyn (tai marinoidun: mistäs mää näitä kokkitermejä tuntisin... en mistään), niin voihan sitä opetella. Siis kokkaamaan. (Tää ei oo kyllä oikein asiallinen juttu siihen. - Antaisin n. 5 tähteä. Jos niitä olis 412.( - ohohh, meni sulkumerkkikin väärinpäin);- Ei siis ny vaan äsken. ()(

    http://www.youtube.com/watch?v=8e6ApKZzWWA

    VastaaPoista
  24. Naiset ovat kyllä kummallisia. (En minä tällä sitä eliminoi etteikö miehetkin olisi. Varmaan ovat.) Kun tässä nyt piehtaroin muistini karsinoissa Kirstin kanssa niin... Hän kysyi minulta, kun oltiin jo erottu - ystävinä tietysti - että "arvaa mikko millä sinä minua eniten loukkasit?". En osannut arvata... en yleensä loukkaile ihmisiä. Hän sanoi: "sillä, että et koskaan pyytänyt että soittaisin sinulle"... No, olihan hänellä - aina oli ollut - flyygeli olohuoneessa. Mutta, mutta... miten tämän osaisi sanoa nätisti... Sanotaan näin, että jos minä seurustelisin esim. hyvin lupaavan nuoren nätin uuden 100 metrin aitajuoksijatar tytön kanssa... niin en kai minä hänen kämpilleen tule siksi, että pantaisiin tuoleja eteisen käytävälle ja pompittaisiin niiden yli... En usko.

    Sitä tahattomasti loukkaa joskus jotain toista ihmistä. Ei sille mitään mahda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin eilen elokuvan, jossa nuori kaunis tyttö rakastui vanhaan mieheen, kirjallisuudenopettajaansa, joka oli hyvä pianon soitossa. Mies luuli kaikkea leikiksi ja luuli itsekin vain pelaavansa. Kun tyttö pyysi miestä soittamaan pianoa hänelle, tiesi heti, että leikki oli päättynyt tytön osalta, hän oli tosissaan rakastunut mieheen. Eihän muuten pyydä toista soittamaan kuullakseen tämän sielun ääntä, sisäisyyttä. Elokuvassa se soiton hetki oli intensiivinen, vaikkei mikään siinä liikkunut.

      Mikis, en halua arvostella sinua, en totuuttasi saati tarinoitasi, mutta se, ettei pyydä toista soittamaan pianoa, ominta tulkintavälinettään, saa minutkin huokaamaan pettyneenä. Voisin kuvitella, miten yksin jäisin, jos minulle tärkeä ihminen ei pyytäisi saada katsoa kuviani tai kirjoituksiani. Se on sama kuin että hän ei tahtoisi minua, oikeasti, kokonaan.

      Mutta siis, tämä vain ohimennen, muutaman lukemani sanan perusteeella.

      Poista
    2. "...et koskaan pyytänyt että soittaisin sinulle"

      Olisit sanonut, että olisinhan minä pyytänyt, mutta kun olen niin köyhä, ettei minulla ole puhelinta. Olisit vielä lisännyt, että elämme niin mennyttä aikaa, ettei kännykkääkään ole vielä keksitty, joten en voi pyytää lähettämään tekstareitakaan. Ja lopettanut, että tvitut tvittereistä, niihin en tule sortumaan kuunaan.


      Poista
    3. Hyvin todennäköisesti näin oli iines -kulta että sitoutumispelossani en koskaan rohjennut pyytää häntä soittamaan (piano, Tapsa!). Olin silloin alle 2-kymppinen. Elämäni oli silloin hyvin hämärää utuista sumeaa ja valotonta. (Ainakin siihen asti, mihin näki.)

      Poista
    4. Hyvin paljon - Tapsa ja Iines kullat - kuuntelimme levyjä. Eli musiikkia. Hänellä oli valtavasti levyjä. Kaikki klassi(lli)sta. Joka minun mielestäni sopi minulle siinä tilanteessa, minuun.

      Mutta toisinaan taas ... minua kiehtoo renkuttavampikin musa (tosin ei hevi). Iskelmissä aina kuuntelen sanoituksia, ne ovat joskus hyvin yllättäviä. Ainakin minulle. (En minä Teistä tiedä!)

      Poista
    5. No jaa, kaikki asettuu uuteen valoon, jos olit vielä alle kaksikymppinen. Saat anteeksi. Mutta siis on ihan eri kuunnella yhdessä musiikkia kuin toisen soittoa. Olette te miehet joskus kummallisen yksisarvisia.

      Poista
    6. Kun olin nuori, alle kakskymppinen minäkin, uskaltauduin kovasti harkittuani ja hieman rohkaisua otettuani ehdottamaan eräälle vieraspaikkakuntalaiselle neitokaiselle kotiseutuni urheilutalon tansseissa, kesken hitaan tangon, puolen yön maissa, että lähdetäänkö meille kuuntelemaan levyjä.

      Kun hän vastasi myöntävästi, näin sillä hetkellä tulevaisuuteni kirkkaasti aamuun asti.

      Poista
    7. "aamuun on aikaa mä valvon vaan"

      Poista
    8. Iines, ymmärrän täysin mistä puhut. - Minulle kieli on yksi elinehto, suorastaan, enkä koskaan saa lopullisesti tyydyttävää suhdetta - minkäänlaista - ihmiseen, jonka kanssa ei löydetä samaa aaltopituutta. Usein nuo aaltopituudet ovat kiva sana kompromisseille, joissa kaikki osalliset yrittävät kovasti, ja ovat lopulta tahoillansa vähän pettyneitä tai ärtyneitä tai molempia.

      Oman sisimmän suhteen ei kompromisseja pidä tehdä, se on Charin nyrkkisääntö (P.S. Pitikö se peukku nyt laittaa sormien suojaan vai ulos, ettei liikaa nippaa :D).

      - Lasken leikiksi: olen seurustellut ja seurustelen myös suomea osaamattaomien ihmisten kanssa, työ- ystävä- ja seurustelusuhteissa, ja tavallaan aika tottunut siihen, etten kuitenkaan pääse puhumaan tai kirjoittamaan niinkuin haluan. - En tosin pääse kaikkien, enkä edes useimpien suomenkielistenkään kanssa, eli onko siinä lopulta eroa?

      Itse olen yrittänyt opetella kulloisenkin yhteisen kielen mahd. hyvin, ja säätää siitä, tai sitten kerta kaikkiaan todennut, että saksaksi en saa ketään nauraamaan, paitsi hermostuneesti. :):D

      Parhaimpia sanaleikkejä ja vihjailuja vain ei voi kääntää; hyvä suhde siitä voi silti tulla.

      Jos ystävä tai kumppani suoraan tyrmää toisen osaamisen ja lahjakkuuden - parempi varmaan huomata se pian, koska kyseessä ei ole opeteltavissa oleva kulttuurieron hallitseminen vaan haluttomuus nähdä - noh, oikeastaan yhtään mitään. :)

      Char On Puhunut!



      Poista
  25. kirstin oppilas soittaa schopaania...

    http://www.youtube.com/watch?v=VfPgLj4MlfQ

    no, tätä nyt olisi voinut kuunnella omatunto puhtaana, pitempäänkin... ja ihmetellä, että miks' mä olen pannut noita tuoleja tonne eteiseen ihan jonoks' asti?

    (voihan perse)

    VastaaPoista
  26. Ymmärrän hyvin Iineksen huokailut, mutta luultavasti Mikis tiesi saman, minkä jokainen mies oppii jo kymmenvuotiaana: naisten kanssa ei voi koskaan olla liian varovainen.
    Minulle kävi niin yhden Kirsi-Marian kanssa, että hänellä oli kaksiossaan piano, ihan tavallinen Hellas. Oltiin tavattu jo monta kertaa ja yhtenä iltana kysäisin, voisiko Kirsi-Maria soittaa hiukan illan iloksi.
    "Tää on faijan piano.Se ei saanu tätä saatanan romua mahtuun omaan kämppäänsä kun se eros mutsista. Vittu mua harmittaa toi möhkäle. Enkä mä osaa soittaa."
    Normaalisti Kirsi-Maria puhui kaunista kirjakieltä, mutta tuo hänen vihaamansa soitin toi pintaan sielun pimeän puolen, joka sittemmin johti eroomme.
    Mutta ei mennä asioiden edelle. Kysyin, voisinko kokeilla hiukan Hellaksen klangia ja Kirsi-Maria huitaisi kädellään, "siitä vaan". Laitoin tulemaan bravuurini, "Alexanders ragtime bandin" niin löysin rantein kuin kykenin. Kirsi-Maria tuijotti minua kuin sairasta varaania. "Sä hakkaat tota saatanan laatikkoo just ku faija."
    Katsoessani soiton jälkeen Kirsi-Marian silmiin näin jotain mustaa,likaista, ilkeää, rahvaanomaista kateutta, vihaa. Nakkasin takin päälleni ja lähdin, emmekä enää koskaan tavanneet.
    Naiset on kultia, mutta on niiden kanssa joskus vaikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairas varaani... tämä on aika paha. Sairas varaanihan on kuolaava lisko, joka inisee ja tärisee kuumehoureissaan, kiimasta ei tietoakaan, rumakin kuin saatana. Kuinka nainen voi katsoa niin miesparkaa, joka yrittää tehdä vaikutusta herkkyydellään?

      Ehdotan, että kesätapaamisessamme, heti kuoharin juomisen Charin korkkarista -session jälkeen lahjoitamme Kolehmaiselle, säälistä, t-paidan tekstillä "Ei mikään sairas varaani, vaan terve pukki".

      Poista
    2. Saanko mää sitten semmosen flanellipaidan jossa lukee "en ole sairas varaani enkä ole lukenut Alastalon salia". Ps. Flanellisissa pöksyissä ei tarvittisi lukea mitään. (paitsi ponsorin logo saa olla)

      Poista
    3. Tällä tarinalla halutaan vain romuttaa kaikkien maailman Iineksien muka sairaan kaunis maailma. Noh, totuus on siellä jossain, näiden välissä, että kuunnellaan toisen sielunsoittoa tai faijan viratonta pianoa, jolle annetaan räkäistä kyytiä. Voi sekin olla kaunista.

      Poista
    4. Erehdyt nyt pahasti, Iines. Tarinani ei pyrkinyt "romuttamaan kaiken maailman Iineksien" saati sinun maailmaasi. Kaiken vähiten halusin ivata asennettasi.Halusin vain kertoa, ettei sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu, kun avaa pianon kannen.
      Kaikissa kämpissäni, 15-vuotiaasta lähtien, on aina ollut kitara seinällä. Ja kuinka moni kaunis yövieras onkaan pyytänyt, että soittaisin jotain hänelle, vain hänelle. Ja minähän soitin.
      Yhtä lukuunottamatta kaikki suhtautuivat romanttisesti ja halusivat nojautua kitaristin-villapaitaani vasten. Se yksi arveli, että "tuon riffin sä olet opetellut vaan että saisit pillua". Vastasin, että hän on siinä aivan oikeassa ja sitten menimmekin sänkyyn.
      Tällä naisella on hieno huumorintaju ja älyä vaikka muille jakaa. Hän onkin oppiarvoltaan tohtori. Soittelemme (puhelimella) silloin tällöin toisillemme vieläkin.

      Poista
    5. Ivaamista en ajatellut, ja luulen, että minullakin on sinulle, kaiken nähneelle ja kokeneelle vähän opetettavaa.

      Nimittäin tuossa ei ole mitään erikoista, että nainen, tohtori tietysti, sanoo tuon asiantuntevan riffi - pillumaininnan, sillä kaikki naiset ajattelevat niin, ne romanttiset nojautujatkin. Että pillun takia se soittaa. On nähty nimittäin monet kitarat seinillä ja on nähty monet kompelöt riffit. Yksikin luuli olevansa Pete Seeger, lauloikin, vaikka olisi parempi jos ei olisi laulanut - mieleen tuli lähinnä pieni määkivä vuohi. Säälistä ne tytöt monesti niille pikku kileille antavat. Vaan siis pianonsoittajat ovat eri maata kuin landolanrääkkääjät..

      Poista
    6. Kylläpä taas Iines läimäisi! Tähän voisi laulaa, että "saat miehen kyyneliin".
      Laulun sijaan selitän hiukan, meinaan kun olen ennenkin ollut (kiitos, Koskela).
      Siis vain todelliset nössöt, romanttisia kuvitelmia elättelevät köyhät pitkätukkapojat roikottivat seinällään Landolaa. Senhän sai lähikaupasta parilla kympillä silloin kun raha oli vielä arvossaan.
      Olin tarkkasilmäinen pikku kili jo nuoresta. Näin, että neidot vilkaisivat kitaran aukkoon ja jos siellä luki "Landola" muuttuivat heti jotenkin vieraiksi. Landola oli kitaramaailmassa sama kuin ennen IFA oli automaailmassa, myöhemmin Lada. Omistin Landolan, kyllä, mutta vain kahden vilkaisun ajan.
      Sen jälkeen kitarani pohjassa luki Recanati, Italy, ja alla oli rakentajan nimikirjoitus. Aidon Recanatin otelautakin on aivan erilainen kuin Landolassa. Se suorastaan viekoittelee soittamaan. Nytkin seinälläni loistelee Recanati, model 551 Spanish. Asiantuntijat, joita varmaan tämänkin palstan lukijoissa on, tietävät kyllä, mitä tuo merkintä tarkoittaa.
      Alle kaksikymppisenä sitä ei paljon ajatellut, tuliko säälistä vai ei, pääasia että tuli. Sittemmin nousi laatu pääasiaksi, niin kitaroissa kuin rakkaudessakin.

      Poista
    7. Ei ollut läimäistä tarkoitus, Kolehmainen, vaan vähän vaan valottaa niitten romanttisten ajatuksia, kun kuvasit ne ensin vähän niin kuin olisivat nenästävedettäviä sen reippaan tohtorinnan rinnalla.

      Ja Landola on varmaan ihan hyvä köyhän miehen soitin. Parhaita kilpailuissa voittaneita kuvia on joskus otettu jopa halvalla taskukameralla.

      Poista
    8. Olen varmaan valinnut sanani väärin. Olen aina tiennyt, etteivät naiset ole nenästävedettäviä. Monet miehet kyllä ovat. Naisilla on sisäänrakennettu, erehtymättömän tarkka laskukone mittaamassa, mitä myydään ja ostetaan ja millä hinnalla. Jos joku Kreivi Lindgren näyttää onnistuvan naiseniskennässä se johtuu vain siitä, että muutamat naiset tykkäävät kokeilla, kuinka suureen maineeseen noussutta miestä voi huijata. Kaikki nämä Auervaarat, Lindgrenit ja Casanovat ovat poistuneet keskuudestamme säälittävän hermoheikkoina rassukoina. Myöhään, inhimillisesti katsoen liian myöhään he havaitsivat, etteivät olleet huijanneet naisia vaan naiset heitä.

      Poista
    9. Tuo naisten nenässä oleva laskukone on tietenkin evoluution tulosta, kehittynyt vallitsevien valtaolojen pitkässä saatossa naista suojaavaksi apuvälineeksi. Sitä on, katsos, oltu aika kauan hellan ja nyrkin välissä tai muuten vaan hipihiljaa taustalla.

      Poista
    10. No tuossa olet takuulla oikeassa. Vain evoluutio voi tuottaa niin erehtymättömän tarkan koneen. Mikään ihmisäly, ei edes dipl. insinöörin, pystyisi sitä kehittämään.

      Poista
    11. Noh, kuplahan tuo on, naisen alituinen laskelmointi. Minua ainakin vie vain lempi ja rakkaus, en laskelmoi, kannattaako.

      Kolehmainen, joskus minusta tuntuu, että joutumut pahan kerran jonkun ihanan naisen jymäyttämäksi. Tämä rakkaudella sanottuna.

      Poista
    12. Juuri niin, kaikella rakkaudella vastattuna.

      Poista
    13. Olipas tuolla lyöntivirhe poikineen.

      Mutta siis, Kolehmainen, joskus mietin, että näet naiset joko enkeleinä tai paholaisina. Vaan tämä on ihan huokauksen tasolla esitetty vieno arvelus, ei syytös tai väite.

      Poista
    14. Enkeleinä vaan, enkeleinä minä naiset näen. Joku enkeli saattaa olla langennut (ne on parhaita) ja jollakin tottavie pinnistää pari sarvea päästä, mutta enkeleitä nekin yhtä kaikki. Tämä on myös huokauksen tasolla esitetty vieno mielipide, ei fakta, joka pitäisi vielä todistaa oikeaksi.

      Poista
    15. Kolehmainen, ystäväiseni: jos näet meidät naiset kivoiksi ja jopa rakkaiksi: ihan lämmöllä sanon, että kaikkea ei pidä kirjoittaa mitä sylky päähän tuo. - Ei me olla sinua tai "teitä" kummallisempia.

      Sinulla on ehkä "tieteellisempi" tai jotenkin muuten "selitetympi" juttu kirjoituksiisi, mutta joskus tulee kirjoitettua "yli" - en edelleenkään hauku, mutta miehet eivät ole sen enempää samaa mieltä kuin naisetkaan.

      Kirjoitat hyvin, olet hauska ja jopa hurmaava - keskity yksilöihin, älä sementtisiin sukupuoliin!

      Sinusta en tiedä (mieskaverit sanovat yleensä pölhöiltyään että korjaisivat kurssia tyyliin "joo, siinä tuli liioiteltua"). - Joku voi sanoa että oli kännissä. Minäkin olen joskus ollut. *gasp*

      Ihmisiä me kaikki ollaan, niin naiset kuin miehetkin, ja halutaan kaikki jutella yhdessä.

      Älä vetäydy, älä hermostu. Vedä henkeä! :)

      Muuten olen sitä mieltä, että kivoille miehille en osta vaatteita, en varmaan sinullekaan. - Siis että mitä: vaatteita uroksille? Muovitetaanko seuraavaksi ruoka-annokset? Kysyn vaan?! - Minähän en näitä ideoita keksi. Ja jos te kaikki haluatte yksilöidyt T-paidat, Seuraamuksineen, so be it. ;) :)

      Toisaalta, lahjoja on on kiva avata. Että kattellaan. :)

      Mitäs muita riisuttavia T-paita-tekstejä keksitään, meidän muille miehille! :)

      - Ja kyä kai ne miehet saa jottain sanoa, notta mitä kirjuutetaan eturintamuhkesen?!

      Olikos edes yhtään oikein?! :)

      Poista
    16. Char kulta, kylläpä kehaisit. Ihan punastun. Ja totta on: tulee joskus sementoitua. Yritän parantaa tapani. Olen samaa mieltä kuin sinä siinä(kin), että ihmisiä tässä kaikki ollaan, vaikka tietysti jos meidät pantaisi lavalle rinnakkain ja kysyttäisi yleisöltä, kumpi noista on ihminen ja kumpi Kolehmainen niin kaikki näyttäisivät sinua, Char, ja sanoisivat, että tuo takuulla on ihminen, mutta tuosta toisesta ei voi olla varma, että onko se edes Kolehmainen. "Se on leijonan osa", kuten Ultra Bra kauniisti laulaa kappaleessaan "Savanni levähtää", vai muistanko minä väärin?
      En hermostu, mutta taidan vetää henkeä.

      Poista
    17. Ultra Bra on huonosti hallussa, mutta ollaan vaan ihmisiä molemmat. Tai leijonia. :)

      Poista
  27. Tulin jotenkin surulliselle päälle kun luin juttusi, Kolehmainen. Elämä on ihan... se menee ikään kuin kontaten, ja pois päin meistä. Mun kaikki elämä on oikeastaan tässä laulussa

    http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=aS1BMK_Mp-Y

    jonka äsken taas (jälleen kerran) kuuntelin. Ja aloin itkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, voi Mikis, kun sinä olet oikeasti niin herkkä kuin Kolehmainen leikkii olevansa. Kolehmainen on kolli, joka putoaa aina jaloilleen. Tippa hänellä vierähtää poskelle vain silloin, kun konjakki loppuu. Mutta sitähän ei vielä ole tapahtunut.

      Eikä hän heti heittänyt takkia niskaansa, vaan heitti ennen lähtöään ensin jotain muuta, sellaisen jota Alastalossa suunniteltiin rakennettavaksi Vaarniemeen.



      Poista
    2. No tämä oli positiivisin juttu mitä olen kuullut kahteen viime minuuttiin! (voihan p-iullu)

      Poista
    3. Vaan Tapsa, miten lie sinun herkkyytesi tai kolliutesi?

      Jestas muuten, miten syviä analyyseja täällä tehdään persoonista. Kolli joka putoaa jaloilleen, mutta joka itkaisee pudotessaan, ei enää maassa. Ja jos joku ei itke Kaurismäki - Marstio-kombinaattia, hänelle on elämässä käynyt varmaan hyvin, oikein hyvin.

      Poista
  28. Kiitos, kiitos, rakkaat veljet. Mikis osaa näköjään lukea ajatuksia. Pari kuukautta Kirsi-Marian jälkeen menin Georg Otsilla Tallinnaan ja laivalla laulettiin juuri tuota. Itkin silloin ja itkin taas äsken, katsottuani ja kuuneltuani Youtube-pätkän. Se tekee hyvää.
    Kiitän Tapsaa huomaavaisuudesta, mutta paidan teksti ei ole enää ajan tasalla. Pelkkä "Varaani" riittää hyvin. Ja säälistä en ota mitään vastaan, en mitään. Kuten Suomalaisuuden Pyhässä Kirjassa sanotaan "en minä sääliä kaippa. Lahtista ja konekivääri mä kaippa".
    Se Mikiksen vinkkaaman leffan loppukuva oli filmattu paikasta, jossa parin vuosikymmenen ajan kävin lähes päivittäin, lähtemässä, tulemassa tai vain katsomassa. Katselin rauhanpatsasta juuri niin, että se jäi osittain yhden pylvään taakse. Tuossa rannassa (itkee)tapasin sen. johon ei olisi koskaan pitänyt tutustua ja menetin sen, ketä ei olisi saanut menettää. Mutta kuten Mikis sanoo, "elämä menee ikään kuin kontaten."

    VastaaPoista
  29. Ihan pakko ruveta kerämään kolehtia Kolehmaiselle: "miksi vain työtätekevät, ja muut, saavat juoda konjakkia?! Muttei muka Kolehmainen saisi!?"

    Tästäkin täytyy tehdä paita. (numeroni on 50)

    VastaaPoista
  30. Miehen tunteellisuus on vaikea asia. Tapsa on aivan oikeassa vertaillessaan Mikistä ja minua. Minä todella olen aina pudonnut tassuilleni kuin kolli, mutta usko pois, ulvaisin siinä ilmalennon aikana tunteellisesti!
    Ja itken minä usein musiikkia kuunnellessani. Konjakin takia ei ole tarvinnut itkeä, se ei lopu. ja vaikka loppuisi, en itke, koska sittenhän otetaan tsekkiläistä kirsikkaviinaa.
    Ja...oli Tapsa oikeassa siinä takin niskaan heittämisjutussaankin. Asialliset hommat on hoidettava ennen lopullista lähtöä, näinhän V.Linna meitä opastaa.

    VastaaPoista
  31. Kaivaako kolehmainen koskaan nenääsnä? tuli mieleen että see ei sivistynyttä. Mutta turpiinn tulee jos saatana rupeet ryppyilemään senkin läski äijä. Tommoset aikana pantiin ett polki miinoja, ei tarttenu tulla jutteleen että selvis kun jumalauta pamahti tuusannusskas vaan nii että RÄKSPÄSk.

    pS. kylä toiset saa tulla soittelee suutaan mutta ei kaikkien tarttis tulla, menisivät jonneki muuale soittelee suutaan, sinne misä teittiä on. SaATANA.

    VastaaPoista
  32. (oletan, että huumoriani ymmärretään)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy todella olla täysin tunteeton idiootti, jos ei ymmärrä lämmintä huumoriasi, Anonyymi. Sinun pitäisi nousta lavalle, sellaiseksi stand-upiksi. Saisit paljon mainetta ja rahaa.
      Ja kyllä, kaivan joskus nenääni, mutta en koskaan sivistyneessä seurassa, sinä hupsu pikku veitikka!

      Poista
  33. Pojat eivät saaneet minun lapsuudessani itkeä, vain tytöt, tavan takaa joku pillahti itkuun ja sai lohdutusta osakseen. Pojat ovat jääneet paljolti vaille pettymysten purkua ja lohdun sanoja, joten ei ihme, että karskia kolliutta pidetään yllä - en puhu nyt Kolehmaisesta - viittaan yllä olevaan replikointiin.

    Miesten kuori on nyt alkanut murtua, onneksi. Itkevä mieskin on empaattinen ihminen, itkemätön mies sen sijaan alkaa olla kummajainen, psykopaatti, jolla ei ole tunteita. Tämäkin on hienoa, sillä niin se on, että tunteet liikuttavat ihmistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuan psykologi jutteli kerran, jo kauan sitten siitä, miksi niin monet miehet harrastavat metsästystä ja kalastusta. Hän arveli, että moni eränkävijä haluaa vain itkeä tai muuten murehtia yksin, rauhassa, kenenkään näkemättä. Metsä ja meri ovat jo sinällään hyviä lohduttajia, jos maailma murjoo, arveli psykologituttuni.
      Minun nuoruudessani mies ei voinut itkeä naisen läsnäollessa, koska se olisi ollut - no - naismaista. Eikä kukaan nainen (joitakin poikkeuksia tietysti on), huolisi itkupilliä. Kyyneleihin puhkeava mies vaihdetaan käden kääntesssä johonkin Dirty Harryyn, joka nauraa liipaisinta painaessaankin.

      Poista
    2. Orvokki Aution trilogiassa mies, muistaakseni Olavi, menee aina metsään, kun on synkkänä. On siellä päiviäkin peräkkäin. Ja mikäs siinä, metsään on hyvä mennä, koska siellä voi muutenkin olla vapaa kaikista rooleista, joita ihmisen osana päivittäin on.

      Luin hiljakkoin valokuvaaja-kirjailija Heikki Willamon Vuosi metsässä -kirjan. Hän asui metsässä vuoden, yksin, itsensä ja ajatustensa kanssa, valokuvaili, katseli, mietiskeli, kävi välillä muutaman kerran kotona tankkaamassa varastojaan, mutta palasi aina metsään, nukkui laavussa. Yhtenä sykäyksenä matkaan oli myös äidin kuolema, suuri suru, mutta ehkä eniten vain halu kokea metsä ja yksinäisyys, ja metsän eläimet, metsän henki.

      Poista
  34. "...miten lie sinun herkkyytesi tai kolliutesi?", kysäisi Iines, retorisesti varmaan, mutta vastaan silti, retorisesti.

    Luoja on rankaissut minua niin nössön herkällä ulkokuorella (vai mitä Mikis?), ettei kukaan nainen usko, etteikö sydämeni olisi herkkyydellä manifestoitu, vaikka yrittäisin käyttäytyä kuinka kollisti. Mutta parempi säälistäkin kuin kokonaan ilman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisin nainen, olisin kyllä kiinnostunut runoilija-lookistasi. Koska en ole (nainen), olen kiinnostunut samoista sinusta kiinnostuneista naisista, kuin sinä.

      Poista
  35. Kyllä se oli ihan suora kysymys. Naiset rakastavat kyllä nössön herkällä ulkokuorella varustettuja miehiä kovasti, samoin kuin ääripään kolleja.

    Luulen, että tuo sama kahtiajako pätee lesboilla ja homoillakin, toiset on mirrejä ja toiset kolleja, parilla on jostain kumman syystä perinteiseen sukupuolijakoon pohjaavat habitusroolit. Ei tietenkään ihan aina.

    VastaaPoista
  36. Miehen tulee olla karski ja miehekäs, mutta tunteensa näyttävä, itkemään kykenevä, ei missään nimessä kuitenkaan mikään itkupilli. Hänen pitää olla hieman boheemi ja jännittävä, ettei arki muodostu tylsäksi ja rakkaus kuole tavanomaisuuteen. Ehdoton rehellisyys on kuitenkin välttämättömyys. Hänen tulee olla vakavarainen, jopa varakas , mutta työnteko ei saa olla hänen elämänsä tärkein sisältö, hänen tulee viettää runsaasti laatuaikaa perheen parissa. Huumorintaju on erittäin tärkeää, mikään tyhjännauraja ei silti saa olla!

    Tohvelisankari hän ei myöskään saa olla, toisaalta hän ei saa olla mikään jääräpää. Kunhan vain ymmärtää niin, ettei aina tarvitsisi ääneen sanoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kaikkea noita, tämä on tärkeintä, täytyy osata olla juuri oikealla hetkellä. Väärä ajoitus pilaa kaiken.

      Poista
    2. Yksi asia unohtui tuosta lähes täydellisestä listasta: remonttitaito, eli siis käden taito. Siitä puhuvat naiset yli kolmen - neljänkympin. Tytönheitukat ovat eri ryhmässä, heillä on vissiin edelleen se tumma, pitkä ja komea kolli -linja.

      Mutta siis sisustus ja tuunaushan on harrastuksista edelleen trendikkäimpiä, ja siinä tarvitaan miestä, joka toteuttaa naisen visiot suit sait.

      Poista
    3. Kerran minä olen joutunut sanomaan: "No en varmasti osaa, enkä varmasti rupee!"

      Jos nainen kysyy mitä osaat, siihen kannattaa vastata: "Mä osaan muljautella tällä lailla hauskasti silmiäni, niin että pelkät valkuaiset näkyy!"

      Poista
    4. Juu, mutta tuossa on se vaara, että jää yksin muljauttelemaan valkuaisiaan.

      Ystäväni, niin kuin olen tääällä kertonut, pani deitti-ilmoitukseensa vaatimukseksi miehelle, että "sinun tulee osata laittaa minulle ruokaa". No, hänhän sai miehen, joka kokkaa hänelle maukkaat kalakeitot ja muut. Molemmat ovat tyytyväisiä.

      Poista
    5. Kyllä siinä sellainenkin vaara kieltämättä piilee. Enhän minä toki aina, vain sillä tuulella ollessani.

      Muuten olen hyvin nykyaikainen arvoliberaali. Vähän ensin hämmennyin, kun kuulin että Ruotsissa napsaisevat pikkupojilta kikkelit poikki. Asiasta lisätietoa saatuani, tajusin kuitenkin, että saavathan ne sitten hieman vanhempana vapaasti itse päättää, kasvattavatko ne takaisin vai ei.

      Poista
    6. Kunhan vitasilin, oikeastihan luettelin tuossa 17:42 viestissä muutamia pääpiirteitäni.

      Poista
    7. Tietenkin vitsailit, ei täällä tosikkoja olla, johdot vain ovat joskus pitkät. Äskenkin jäin etsimään tietoa hakusanoilla pikkupoikien leikkaus + Ruotsi, mutta en löytänyt mitään.

      Arvoliberaali kuulostaa siltä, että ei ole arvoja ollenkaan, ja se on kyllä sääli. Kun vanhemmiltakin on vanhemmuus kateissa, niin muilta on sitten loputkin arvot hukassa.

      Poista
    8. Pidä vaan kulmakarva kurissa, Hyvä Herra, niin Char on valmis kuuntelemaan.

      P.S. Pakko alkaa leikkiä: oikeasti se Gablen kulmakarva on paitsi niin hieno että tehokas, monessa mielessä, että opettelin sen peilin eessä 10 v.

      Oot varmaan jo Riku tähän aiheeseen kyllästynyt, mutta itsepä vaadit Jerikon Muureja Sorrettaviksi. Tietyin Seurauksin.

      Muuten olen ihan poikki, koko päivä juostiin äidin kanssa/ilman lääkäreissä, apteekeissa, plus että jouduin vielä yllättäen äidin peruessa aikansa, ja kun siinä istua tillitin ja teetä join, hampilääkäriin!!!

      Eli Riku: ryhdistäydy! Nyt väsyttää, enkä jaksa flirttiä, mutta toisaalta tänään aamukaffetta juodessa tutkistelin (jälleen kerran valitettavasti oikeasti) VPn ilmaisteosta "Raamatun elämä ja ihmiset". En saanut nukuttua, mutta Moosekseen asti pääsin, ja Jerikon muurit ovat selvillä!

      Eli ole valppaana, herraseni, tai saat oman T-paidan. :)

      Poista
  37. Timpermannit


    Tiältäpä kuulu se rempan tahti
    vatsan pohjii kutkutti.
    Pihan ämmät ne sinkkuu vahti
    vaan kyllähän "Pamsu" niitä jutkutti,
    sillä ei meitä silloin söännöt haittaa
    kun myö riipustamme laiasta laitaan.
    Salivili hipput tupput tapput
    äppyt tipput hilijalleen.

    Pamelan suu oli vehnäsellä
    ko immeiset onnee toevotti.
    "Sen" peässä oll' tippa jokaisella
    ja "Pamsu" se vonku ja voevotti.
    Ei näitä poikia jäykkyys haittaa
    sillon ko laskoot laiasta laitaan.
    Salivili hipput tupput tapput
    äppyt tipput hilijalleen.

    "Pamsun" pojat ne kammarissa
    tekstiä rustaten huijjuutti,
    Poika kun poika naapurissa
    entistä exäänsä nuijjuutti.
    Eikä näitä poikia eukot haittaa
    sillon ko laskoot laiasta laitaan.
    Salivili hipput tupput tapput
    äppyt tipput hilijalleen.

    Hilipati hilipati hilipati hillaa,
    hilipati hilipati hilipampaa.
    Jalituli jallaa talituli jallaa
    tilitali tilitali tilitantaa.

    Halituli jallaa tilituli tallaa
    tilitili tilitili tilitili tallaa.
    Halituli tilitali jallati jallan,
    tilitali talitali helevantaa.

    Rimpatirallaa ripirapirallaa
    rumpatiruppa ripirampuu.
    Jakkarittaa rippari lapalan
    tulituli lallan tipiran tuu.

    Jatsu tsappari dikkari dallan
    tittari tillan titstan dullaa,
    dipidapi dallaa ruppati rupiran
    kurikan kukka ja kirikan kuu.

    Ratsatsaa ja ripidabi dilla
    beritstan dillan dellan doo.
    A baribbattaa baribbariiba
    ribiribi distan dellan doo.

    Ja barillas dillan deia dooa
    daba daba daba daba daba duvja vuu.
    Baristal dillas dillan duu ba daga
    daiga daida duu duu deiga dou.

    "Lokissa" oli lystiä luvun jäläkeen
    sai kaikki kerrankin sytkyyttee.
    Kottiin ko männiit ni äijät ne liitelj
    eikä Pamsu alakanu nyyhkyytteek.
    Voar jo sano "Pamsulle" mitäpä se haittaa
    laskemma vielähi laiasta laitaa.
    Salivili hipput tupput tapput
    äppyt tipput hilijalleen.

    Eräskin sano jotta oikein huusi
    en ruppee sun tissijäs kiuvoomaa.
    vaeltelloohan ne ko poestit "luusi"
    taijanpa mennä jo makkoomaa.
    Ei tätä poikoo hellyys haittaa
    ko saiskii huhkii laiasta laitaan.
    Salivili hipput tupput tapput
    äppyt tipput hilijalleen.

    Aina se sannoo jotta purra pittää
    ei mua niin voan nielasta.
    Suat vaikka nuollakin ei siinä mittää
    saatanpa kaikelle vaikka pierasta,
    sillä ei tätä "Pamsuu" kainous haittaa
    sillon ko riipustaa laiasta laitaan.
    Salivili hipput tupput tapput
    äppyt tipput hilijalleen.

    VastaaPoista
  38. Ihan näpsäkkä upotus vanhoihin raameihin. Tuo vaan jää aina kaivertamaan, kun jotakuta sanotaan "sinkuksi". Sinkku, typerä sanahirviö. Minä en ole sinkku, vaan yksinasuva, kunniallisesti eronnut ja lapseni kasvattanut ihminen.

    Sinkku on joku Bridget Jones -tyyppi, jonka päämissio elämässä on päästä pois sinkkkuudesta, parisuhteeseen. Parisuhdekin on kamala sana. Eikös kyseessä ole normaali rakkaus- tai seksisymbioosi, siis avoliitto tai avioliitto tai seurustelukumppanuus?

    VastaaPoista
  39. Kallistappa nyt korvasi Yle Puheen tajuudelle ja kuuntele puhetta yksielämisestä, sinä yksi miljoonasta.

    VastaaPoista
  40. Kuuntelin ohjelman täältä: http://yle.fi/puhe/ohjelmat/politiikkaradio/miten_yksinelavat_tulisivat_nakyviksi_5137.html

    Olipas siinä hyvä ohjelma. Monin tavoin osoitettiin se, miten perhekeskeisiin arvoihin suomalainen yhteiskunta nojautuu, vaikka yksinasuvia on jo miljoona, eli joka neljäs aikuinen! Yksinasuvat on syrjitty ryhmä poliittisella tasollakin, vain perheellinen voi saada mm. työasuntovähennyksen toisella paikkakunnalla työskentelyä varten, ei yksinäinen. Samoin yksinäinen ei saa kotiinpaluumatkarahaa näiltä työmatkoilta, perheellinen saa. Kun eihän sillä yksinäisellä kunnon kotiakaan ole.

    Ohjelmassa todettiin sama kuin ylempänä totesin: sinkku-nimitys on harhauttava ja diskriminoiva, koska se pohjaa käsitykseen siitä, että tila on väliaikainen. Naimissa oleva taas ei sisällä väliaikaisuuden latausta, vaikka naimisissaolokaan ei ole useinkaan ikuista. Perhekeskeisyys on siinäkin harhaa, että lapset eivät asu kotona kuin maksimissaan 18 - 20 vuotta, muun osan perheellinen on "lapseton". Kaikki asumismuodot ja siviilisäädyt ovat siis eläviä, ei yksin "sinkkuus".

    VastaaPoista
  41. Eli, yksinasuva, vailla muita määritteitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis yksinelävistä tarkkaan ottaen ohjelmassa puhuttiin, ja yhdistyksen nimikin on Suomen Yksinelävät ry.

      Taisin puhua yksinasuvista, mutta sama asiahan tuo on. Paitsi toki yhdistyksen nimen tulee olla oikein.

      Poista
  42. Sekin ohjelmassa todettiin, että yksinasuvilla ei ole eduskunnassa puolestapuhujaa, vaikka sielläkin on yksinasuvia.

    Eduskunnassa on suhteellisesti enemmän lapsiperheellisiä ja vähemmän yksinasuvia kansanedustajia kuin yhteiskunnassa oikeasti on. Suhde on hyvinkin vääristynyt. Näin totesi Suomen Yksinelävät ry:n puheenjohtaja Raija Eeva. - Loputon puhe lapsiperheen eduista ei siis ole yhteiskuntajaon mukaista. Toivottavasti tämä näkyy ennen pitkää vaaleissa!

    VastaaPoista
  43. En malta olla vielä sanomatta, että yle-vero on ensimmäinen lakisäädös, jossa yksinasuminen otettiin huomioon: Yksinelävät ry. agiteerasi yksinäisiä lähettämään sähköposteja ja kirjeitä eduskuntaan. Näin verosta ei tullutkaan kotitalouskohtaista, vaan henkilökohtainen - perheet maksavat kerrankin enemmän veroa kuin yksinäiset. Yksinäisen yle-vero on siis halvempi kuin perheellisen.

    VastaaPoista
  44. Ps. Jungnerin kirjoitus omista kokemuksistaan (oliko se eilisessä Hesarissa?) oli hyvä. Minulla ei syöpää ole ollut, muuten minun kokemukseni Kuolemasta ovat aika samanlaisia. Sitä tavallaan aivan sivullisena, tulvillaan hyväntahtoista iloa, katselin mitä minulle tapahtuu/tehdään... Kun pulssini (seurasin sitä samalta näyttötaululta kuin lekuri, joka johti sitä tiimiä kuin jääkiekkovalmentaja + hoitohommiin hälytetyt sairaanhotajat, joita oli - en ole varma oliko niitä 5 vai neljä, koko kentällinen kumminkin... ne piti koko ajan kovaa kiirettä!)... Kun pulssini laski 22:een, tais menna alle 20:n, niihin tuli entistä enemmän vipinää. Ja sekös minua huvitti! Se oli - tämä on totta - siinä ja siinä etten alkanut taputtaa niille!

    Voi olla morfiinillakin osuutensa tässä mun hilpeydessäni. Vaikka ei ne mulle paljoa antaneet, yhden kapselin, eihän se ole mitään mun maksan jauhettavaks.

    Seuraavana aamuna oli kyllä surkeampi olo... Kun lääkäri kierroksellaan tuli minun pilttuuseeni, ja sanoi että "saitten uuden mahdollisuuden elää"... sanoin, että "ei kyllä ainakaan siltä tunnu." - No, onneksi minulla on aika kattava kokemus krapuloista. Ja jotkut niistä, ei kovin moni, on ollut kovempi kokemus kuin tuo edellä kertomani 'kuolleista herääminen'. Eli raju sydäninfarkti.

    Ps. En ennen ole arvostanut Mikael Jungeria; olen pitänyt häntä enemmänkin julkisuuskipeänä pellenä. Nyt arvostan. - Hän sanoi tuossa haastattelussa monta asiaa juuri sillä lailla kun itsekin niistä haluaisin sanoa. Jos vaan osaisin. - Hieno, tai en minä hänen hienoudestaan tiedä, mutta älykäs mies.

    Ei kuolemaa kannata pelätä. Se tulee aikanaan. Kannattaa elää ja tehdä jotain kun elää. Kuolema on ihan sivuseikka; eihän sitä ees muista, etenkään jälkeen päin, kun on Sen tavannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en Jungneria ole ennen paljoa arvostanut, haastattelun jälkeen enemmän.

      Yksi mieleenjäänyt kohta oli, että sanoi selviytymisensa olleen paitsi hyvää hoitoa, myös tuuria. Taistelutahdolla ei uskonut olevan mitään merkitystä syövästä selviytymiseen.

      Poista
    2. Sitä vaan jäin miettimään tämänpäiväisen lehtikirjoituksen (I-S) perusteella, että miten paljon raha näyttelee osaa syöpähoidoissa. Jungner matkusti Amerikkaan lääkärinsä kanssa hakemaan maailman parasta hoitoa, jota sitten sai.

      Tosin hän sanoo, ettei yksin se hoito häntä pelastanut, vaan sattuma, joku vaan paranee syövästä, joku toinen ei. Näinkin varmaan on.

      Poista
    3. Jaa, mutta taidetaan puhua nyt eri sairauksista, te sydänjutusta, minä syövästä.

      Poista
  45. Mää... haluaisin lisätä tähän että, ei Kuolemalla kannata elvistelläkään. Se on ihan vakavasti otettava Kuokkavieras. Ja omaisten suru on aina (tai ainakin useimmiten) lohdutonta. Tarkoitan, että mitä vanhemmaksi ihminen elää, sen järjettömämpää hänen on pelätä kuolemaa. (Pikkulasten kuollessa tulee surulliseksi kyllä sivullinenkin.)

    VastaaPoista
  46. Voi mikis, sinun sydäntäsi, ja voi yleensäkin teidän miesten sydänriepuja! Mikä niitä oikein rassaa, kun niin moni joutuu tähtiä lukemaan? Maailman herruusko? Kaikki valta ja paineet? Ei ainakaan alkoholi, sillä on monia terveitä juoppoja, mm. minun isäni oli sydämeltään umpiterve. Vaan hän ei rassanut itseään liialla yrittämisellä. Kerran hän tipahti katolta, mursi kylkiluunsa, kerran tuli vettä kyynärpäähän ja kerran tuli kasvohermohalvaus. Sitten tuli kuolio varpaaseen, ja jalka amputoitiin. Isä sanoi, että menee junan alle, jos jalka viedään. No, radalle oli matkaa asuinpaikasta, johon hän joutui.

    Sydäntä riipii, kun ajattelee elämänsä miehiä. Onkohan kenellekään käynyt oikein hyvin?



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo "kaikki valta" oli hyvä. Se sen täytyy ehdottomasti olla.

      Poista
    2. Äläs nyt pilkkaa, Rickhard. Ei kai se nyt testosteronistakaan johdu.

      Poista
    3. Idi Amin oli jopa "Kaikkien maan eläinten ja merten kalojen herra", silti eli melkein kahdeksankymppiseksi.

      Poista
    4. No eihän mikään arvelus tarkoita että aina ja ehdottomasti. Kyselin vain. Jos on valtaa, täytyy olla paineita, sillä suuri valta on ihmisen fysiikalle rasite. Geenitkin kuitenkin paljolti määräävät fyysisen vahvuutemme ja paineensietokykymme.

      Poista
    5. Tilastojen mukaan, iines rukkaseni, nimenomaan naisten sydän- ja verisuonitaudit ovat lisääntyneet todella paljon. (En minä faktoja viitsi mistään etsiä - minulla on parempaakin tekemistä.) Tiedän että näin on. Ja sen tietää Hattulan Apupapin piikakin että naisia nuorempana suojelee estrogeeni sairastumasta syd-ja ver.suon. tauteihin. Kun tämä normaali estrogeenieritys loppuu, naiset ovat aivan "samalla viivalla" miesten kanssa. Aivan samalla.

      Ps. Sielläkin heräämössä jossa minä heräsin, oli viisi pilttuta, kolmessa oli nainen. (Ne olivat semmoisia vain shermillä eristettyä tiloja - ei siinä sen kummempaa intimeettisuojaa ollut.) Mun lähiverhon takana naisääninen henkilö huusi koko ajan "apua auttakaa mua sattuu jeesus auttakaa"... Henkilökunta ei reagoinut siihen mitenkään, minä taas en voinut, en nimittääin päässyt sängystäni ylös kun minut oli kaapeloitu siihen kaikenmaailman johdoin... Jos olisin päässyt, olisin mennyt sen naisen luo ja sanonut "pidä nyt herran tähden turpas kiinni". (Tai ainakin niin teki mieli sanoa: ei tuommoista ole kiva kuunnella tuntitolkulla. Piru vie.) Paljon ärhäkkäämmin tilanteeseensa suhtautui teho-osastomme (tai Valvomoksi sitä kutsuttiin) toinen maskuliinihenkilö... kun lääkäri aamukierroksella tuli hänen vuoteensa viereen ja sanoi että "se sitten nyt loppuu tupakonpoltto ja..." niin tää äijä ärjäisi heti että "eikä varmaan lopu PERKELE". Tämä lekuri, ihan nuori kaveri, meni ihan hämilleen. Mumisi jotain kontrollikäynneistä ja semmoista ja lähti pois. Tuli haastattelemaan minua. Ja sanoi että "niin, nyt te saitte uuden mahdollisuuden elää..."

      (vastasin siihen muistaakseni jotain)

      Poista
    6. Olet, mikis, varmaan hyvin perillä tuosta naisten estrogeenijutusta, sillä se tosiaan näyttää ihan tilastojenkin valossa suojaavan naisten sydämiä. Vilkaisin uteliaisuuttani Tilastokeskuksen sivuja, ja siellä ilmeni, että 15 - 64-vuotiaita naisia kuoli noin 400 verenkiertoelimistön sairauksiin, kun vastaavanikäisiä miehiä kuoli noin 2000.

      Kuitenkin kaikenikäisiä naisia kuoli näihin tauteihin yhteensä noin 10.000, ja miehiä joku 9.400. Eli tuossa se estrogeenin lopullinenkin ehtyminen näkyy surullisella tavalla. Tilastot olivat vuodelta 2008.

      Tuo paljonpuhuttu miesten alttius sydäntauteihin pohjaa varmaan tähän miehen varhempaan sairastumiseen. Oikein vanhoina sitten molemmat sukupuolet kupsahtelevat tasaisemmin.

      Poista
  47. Kovin oli tutun oloinen tuo Mikiksen kertomus. Itsellänikin oli vallan riehakas olo, kun sydänkäyrä monitorissa alkoi olla vaakasuora. Kun taju hitaasti alkoi kadota näin mitä miellyttävintä unta - jos se edes oli unta. Kysyinkin sitä lääkäriltä ja hän kertoi muutamien potilaiden suuttuneen, kun heidät oli kiskaistu mainiosta olotilastaan takaisin kylmän elämän puolelle.

    VastaaPoista
  48. Näitä vastaavanlaisia tapauksiahan on paljon tiedossa. Niistä on kirjoitettu kirjojakin, ja minäkin ostin jonkun joskus. Rajatieto ei ole pelkästään hörhöjen asia, vaan kaikkien tiedonhaluisten ja ennakkoluulottomien ihmisten, joita mikään ismi ei kahlitse pelkkään jo todistettuun tieteeseen.

    VastaaPoista
  49. Noihin kuolinkokemuksiin sopii hyvin tuo termi "rajatieto". Siinähän keikutaan sananmukaisesti rajalla; menisikö toiselle puolelle vai ei. Luin jostain pätevän oloisen tieteellisen selityksen juuri infarktipotilaiden rajakokemuksista. Ne (kokemukset) olivat aika samanlaisia ja johtuvat kuulemma siitä, että aivotoiminta loppuu tietyssä järjestyksessä. Ilmeisesti huumorinäppylä menee viimeisten joukossa, koska niin moni kertoo olleensa hyvällä tuulella juuri kun viikatemies oli astumassa kehiin.

    VastaaPoista
  50. Kolehmainen on (niinkuin melkein aina - vaikkei aina osakaan niistää nenäänsä, oikeassa). Kun organismi - esimerkiksi Kolehmaisen kokoinen möhkäle - tekee kuolemaa (toivottavasti vasta vuosien kuluttua!), se tapahtuu tietyssä järjestyksessä. - Tätä voi testata menemällä alasti lumihankeen kun on -20 astetta ja alkaa seurata, mitä tapahtuu? Ei siinä tosiaan ensimmäiseksi aivot jäädy, ensiksi jäätyy nämä turhimmat liitännäiset. Sisuskaluilla on myös ihan tietty järjestys missä vaiheessa sydän sanoo LVI-huoltosopimuksensa irti... viimeisenä tietysti aivoille. Sinne se, Sydän parka, yrittää loppuun asti pumpata verta (eli happea). - Eikä suinkaan Penikseen. Näin saatavat jotkut nuoremmat miehet ajatella. - No, heillä omat tärkeysjärjestyksensä.

    Vai mitä mieltä sinä Char, olet? Valoni, Avaruus ja Aurinkoni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisuskalujen lähtöjärjestystä en tunne, mutta kommenttisi viimeisessä kappaleessa sanot asioita, joita tekisi itsekin mieli sanoa Iinekselle ja Charille, mutta kun en ole herkkä vaan kova ja sementoiva, sanon vain, että (niistää liikuttuneena nenäänsä)tuollaisesta tähtitieteestä pidän.

      Poista
    2. Mikis ja Kolehmainen,

      olen näännyksissä rankan päivän jälkeen. Säälikää hentoa (tai no, verevää, mutta kuitenkin herkkää) naista! ;) :)

      En minäkään tiedä missä vaiheessa pitäisi kylmyyden uhatessa oljennella; itse huolehdin että mies ja minä olemme hyvissä ajoin pangon kupeella jos tilanne käy päälle.

      Ja kuten kai jo kysyinkin: mistä nämä nokkelat miesten paituli-ideat tulee?!

      - Chez Char riisutaan, ei vaateteta. :)

      Jos likkain kesken äänestetään, minä varmaan häviän (re: reality-TV), mutta kuten jo sanoinkin: minusta on järjetöntä pukea miehiä. - Paitsi joo, tykkään kyä availla paketteja... Eli mikä ettei. :)

      Ja miehet, te murut, saattehan te olla kovia ja pehmoja yhtä aikaa, ainakin minulle. - Kolehmaisen ei siis yhtään tartte Mikistä niivittää Universumista (siitä meillä muuten olisi puhuttavaa, M.), Mikis on minulle aina hellä, ilman vaateita (ja oisi varmaan ilmaan vaatteitakin), Riku pinnistelee ja yrittää pystyttää huopaisen Jerikon-muurin paikoileen, ja Tapsukkainen vastaa siihen, että riittääkö korkokenkiä 1 pari...

      Jos meillä on meinaan semnmoiset kivat ja kepeät kesäjuhlat. :)

      Levätäänkö aamuun?! :)


      Nyt olen oikeasti niin puhki, etten vastaa mistään - paitsi Iines: voisiko Einespalstan tyyliä keventää?

      Moni oikeasti haluaisi kirjoittaa, mutta ei uskalla.

      Tapsan Alastalo siis herätti kiinnostusta mutta kukaan ei USKALLA kirjoittaa. - Anteeksi huuto; mutta näin se nyt on. - Ja Tapsallle vaan terkkuja, upposi ja piti. Ja toi saaliin maihin. :)

      Eikä mikään kirjoitus muuta linjaa, jos ei sitä selvästi tehdä. Eli halutaanko Keskustelua vai Ihmisiä?

      Sinun palstasi, sinun valintas, Iines - mutta oikeasti itkettää kun näen mikä määrä ihmisiä kulkee ohi, jopa päivittäin, kun ei koe "sopivansa", kun ei ole tarpeeksi älykäs/verbaalinen.

      Saisit niin upeita ihmisiä juttusille - ja uskallan sanoa että viis sinusta: ne muut ihmiset pääsisivät puhumaan, ja ehkä saisivat ties-sun-mitä! Ymmärrystä! Vastakaikua! Erimielisyyttä!!! Sinä olisit tietty tottakai mukana! Eniten harmittaa, kun missaat näin suuren osan hyvistä ja fiksuista ihmisistä, Iines!

      Einesbaari on nyt hyvinkin lukeneistä ja älykkäistä lukijoista niin elitistinen, että pysyvät passiivisina. Vaikka heillä olisi aineksia osallistua rehevään ja reiluun keskusteluun.

      Haleja kaikille,

      Char.

      P.S. Jos muistan oikein, en tiedä, mitä siveyden linnaketta enää vallitsisin. Kun universumikin on viety. - Ja siihen liittyen: Kolehmainen ei nyt herjaa Mikistä.

      Ei saa pojat tapella.

      Minusta on moneksi. :)


      Poista
    3. Olisiko ollut ensimmäinen (ja viimeinen) kerta, kun minun kirjoitelmiani kutsutaan elitistisiksi, ja vielä älyllisorientoituneen lukeneiston toimesta passiivisesti uunin pankolta käsin!?



      Poista
    4. RAKAS CHAR!

      JOS MINÄ PÄRJÄÄN TÄÄLLÄ OMALLA ÄLYLLÄNI NIIN KYLLÄ TÄÄLLÄ PÄRJÄÄ KUKA MUUKIN TAHANSA. MITÄ TULEE VERBAALISUUTEEN - SIIS KIRJOITTAMISEEN - NIIN MINÄ RAKASTAN KAIKKIA SELLAISIA JUTTUJA JOSSA IHMISET PUHUVAT ITSESTÄÄN. EI NIISSÄ OLE MITÄÄN, EI MITÄÄN MERKITYSTÄ SILLÄ ONKO PILKUT KOHDALLAA VAAN EI!

      (Ilkeilevät jutut ovat ilkeitä. Tekotaiteelliset jutut ovat hassunkurisia. Liian läheiset rakkaudentunnustukset iines-emäntä kai kieltää? Siitä huolimatta minäkin sanon: "Ps. hyi, Kolehmainen! et saa kiusata mikistä!"

      Poista
    5. Mikis, mikä nyt haittasi?

      En rupea vauvattelemaankaaan sinua: mikäs helkkari nyt on?

      Ja jos se on se on koijkake B, joka seuraavaksi sitten huutaa, niin edelleen: mitä helkkaria:

      - Iineksellä ei ole lupaa kieltää tai myöntää kenenkään muiden tunnustuksia kuin omiansa, ja minä sitten ne omani taas hoidan ajallansa. :)

      Rauha tupaan, Mikis.

      Lue koko homma läpi, hengitä syvään: kaikki on mallillansa.

      Ilkeys on ilkeyttä. Tekotaiteelliset jutut - no, kuka määrittelee taiteen? Siis kysymyksenä.

      Eikä Iineksellä ole valtaa meidän kenenkään yli.

      Mene muru nukkumaan, ja puhutaan aamulla. Kun olet saanut ruokaa ja kaffetta, maailmakin näyttää valoisemmalta, ja vähemmän vihaiselta.

      P.S. Suunnittelen just suupaloja meidän kesäretkeä varten. Minä haluan aamulla aina kaffetta, ja sitten jotain suolapalaa. Sopisiko sinne Iineksen kesälomalle, sinulle tarjoiltaviksi, "koketin kananmunat"? Sis: kananmunaa, pekonia/kinkkua ja sipulia? - Jos olen siis se ruokavastaava, noin niinkuin sinun osaltasi? ;) :) - Neuvo nyt ajoissa, turha se on jälkeenpäin huutaa!

      P.S.2 Älä mene vihassa nukkumaan... Muusta en tiedä, mutta voi tulla kurjia unia.

      Natihaleja, sinulle ja kaikille! :)

      Poista
    6. Char, miten Sinä pystyt lukemaan minua noin väärin! Minähän koko ajan kehuin Sinua... Sinä olet minulle polku jota on kiva kävellä. Aina on jalkapohjien alla tukevaa maata.

      Toisaalta, jos minäkin lukisin Sinua niin (=väärin), että loukkaat minua, niin totta kai hermostuisin! Muuttuisin ihan synkäksi. (koska rakastan sinua)

      - Haleja!

      Poista
  51. Niin, eihän Penis sinällään mikään "sisuskalu" ole, ainakaan samassa merkityksessä (kts. Holmberg 1869; van Horn 1899; Matson 1906) kuin esimerkiksi maksa. Penis vain silloin tällöin "piipahtaa" sisällä (kts. Mukka 1971; Salama, sama vuosi; Henry Miller, koko ikänsä).

    Ps. Kun tarpeeksi kauan lukee kirjoja, voi myöhemmin - kun singahtaa jonain päivänä, tai iltana - keinustuolistaan ja saa, ikävä kyllä, kuolemaan johtavan kammovamman... niin voi sanoa viimäsinä sanoinaan, että "voi vittu, mä oon lukenut koko ikäni kirjoja".

    Kaunista. Mutta ah, niin turhaa!

    VastaaPoista
  52. Tissejä tuijottavasta timpurista onkin siirrytty sulavasti tuonen tuvan tampuuriin, niin sitä pitää.

    Nuorena ihmislapsella on halu flirttailla kuoleman kanssa, mutta kun se sitten kolkuttaa olkapäälle, hyytyy monella hymy.

    Paitsi näillä ikuisilla koltiaisilla, M:llä ja K:lla, jotka toisella silmällä tiirailevat sydänkäyräänsä ja toisella sisar hento valkoista. Tai onhan niitä kuulemma ihan mustiakin, eikä ne kaikki ole hentojakaan, mutta väliäkö sillä enää siinä vaiheessa on, ja voi joku tiirailla tohtorisetääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se homma etenee, Tapsukkainen; kivaa iltaa myös sinne.

      Ja siskon kehut, jotka varmaan jo luit: re: lukuharrastuksesi.

      Poista
  53. Naiset, naiset! Miks aina piileskelette jossain? Kesällä te olette puitten takana, täynnä klorofylliä, talvella linnoittaudutte lumilinnoihin. "niin musta kuin multa, niin surullinen kuin kulta"... eihän se nyt kyllä niin voi mennä? Tosin siinäkin laulussa lauletaan että "se joka tulee viimeiseksi, se on Kuolema". Tää on jostain Lasten Lauluvihkosta, varmaan osa B:stä.

    Voi Vestan Neitsyet! Kyllä Teidän kanssa on välillä Helisemässä! Haluatteko kuulla minun toiseksisurullisemman naisjuttuni...? (huokaus) Shakespearekin - testementissaan testamoi vaimolleen (muiden tavaroiden joukossa) "toiseksi parhaimman sänkyni"... Tämä on totta.

    Totta on myöskin se että olin aikoinani Ruotsissa töissä. Kaupunki oli Skene, lähellä Boråsia. (Borås taas on lähellä mitä tahansa.) Minä olin tekstiilitehtaassa töissä (Rättitehtaassa, sanottiin), tehtiin 3-vuorotyötä. Meitä duunareita oli about noin 1.200 tai semmoista - minä koskaan laskenut... Suurin osa työläisistä oli suomalaisia, vähän oli esim. jugoslaaveja, ruotsalaisia oli vielä vähemmän. Työnjohto vuoromestarista Tehtaanjohtajiin olivat ruotsalaisia; osastoinsinöörit kävelivät takit päällä pitkin pumpulisaleja eivätkä olleet huomaavinaankaan duunareita. Ruotsi oli silloin todellinen luokkayhteiskunta. (Kai se sitä on vieläkin?) Mutta silloin sitä ei mitenkään edes paheksuttu... se oli hyväksytty. (Niinkuin vielä 1800-luvulla kaikki asiat olivat Jumalan hyväksymiä.) Ei tämä minua harmittanut, ei yhtään, sain hyvää palkkaa ja söin iltaisin kauppalan nakkikioskilla herkullisia hampurilaisia. (Koska olin nuori ja minulla oli aina nälkä.) Enkä välittänyt kamalasti siitäkään että myyjä aina huijasi mua vaihtorahoissa, luuli että en ymmärä ruotsia tarpeeksi, kyllä minä ymmärsin. Muutama äyri (50) tai toinen (25) sinne tai tänne, mitäs siitä.
    (- jatkuu - )

    VastaaPoista
  54. Eräänä joulukuisena päivänä, jolloin satoi valtavan kokoisia lumihiutaleita, olin taas siellä nakkikioskilla. Minulla oli ollut aamuvuoro, nyt oli iltapäivä, jotenkin koko päivä oli ollut kummallinen... en osaa tätä tämän paremmin selostaa, mutta miehenvaistoni morsetti minulle että... mikko, ooppas varuillas! (Olin muuten juuri samana päivä, juuri ennen kun tulin sille tutulle kipsalle, ostanut Christer Khilmanin uutuskirjan "Se upp, salige!" Se oli minun povitaskussani ja yritin suojella sitä niiltä valtavilta lumihiutaleilta.) Samalla kun söin (hyvällä ruokahalulla) niin ihmettelin että "minkäs takia tää kylä on nyt niin täynnä kynttilöitä?"... niitä nimittäin loisti joka paikassa, myös sen kirjakaupan ikkunalla josta äsken tulin. Ihmettelin, ja purin Hamburilaistani. Samalla kioskin pihalle kurvas - hyvä että ehdin lumisuihkun alta pois - raggariauto. Se nytky siinä vähän aikaa, eikä tapahtunut mitään, sitten takaovesta tuli tyttö jolla oli ihme kynttilväkkärä (sammuneita kynttilöitä) päässä. Se tuli suoraa mua kohti, lätkäs ensimmäiseks mun piirakan syrjään ja pussas mua suuhun. Minähän... jos sanoisin että ihmettelen, sanoisin että se on kyllä liian mieto ilmaisu sillä hetkellä; enhän minä käsittänyt mitään, mistä on kyse! Kun se sai huulensa mun suusta irti - sekin kesti kau-an - se sanoi (noin huonosti suomennettuna)että "Tule mukaan!" Enhän minä, voi hyvänen aika, siihen pystynyt reagoimaan mitenkään, puristin vain puoliksi syötyä hampurilaista kädessäni... Taivas, totta KAI olisin halunnut sanoa jotain TODELLA merkittävää, tai muuta sellaista, tai ainakin lähteä hänen mukaansa... mutta kun kyse EI ollut mistään amerikkalaisesta elokuvasta vaan joulukuisesta tapaamisesta 4.200 asukkaan ruotsalaisessa pikkukaupungissa, niin... Äkkiä tämä nätti kynttiläpäinen tyttö meni takaisin autoon, sanoi vaan ovelta että "detta kommer du att ångra"... Tai niin minä myöhemmin sen kouluruotsillani ymmärsin. (Kun myöhemmin, niin hiljaa ettei kämpppäkaverini heräisi, yritin peiton alla onanisoida.) Hitsi, olin 16 -v, ja saanut tutustua Lu´cia neitoon.


    Tämä on yksi elämäni ... ei nyt surullinen mutta... jotenkin outo naiskokemus. (Onhan niitä muitakin ollut, miks sen kieltäisin, mutta paljon enemmän toisenlaisia. Kerrankin Puolassa, Hrodnovassa... tai olikohan se jossain muualla... (tai, antaa olla.)

    VastaaPoista
  55. Pari kommenttia käytyihin keskusteluihins näin illan kähmässä.
    Char ilmaisi: "Huomio Ulkomaiden Kätyreille: Suomessa kotiruoka paitsi tehdään myös haukutaan itse!"
    Et ole ainoa, joka on vankasti sitä mieltä, että "tyypillinen suomalainen" ei arvosta omaa työtään, varoo kehumasta saavutuksiaan ja työntää mahdolliset ansioitumiset vaikka siskolikan nimiin.
    Pohjanmaalla, jonka tunnen hyvin, kuulee joka verstaassa tämän saman: "Hyvää yritettihin, mutta priimaa vaan pakkaa tulemahan".
    Varsinaissuomalainen hitsari Turun telakalla ei puhu mitään ja katsoo muualle, kun pomo tarkastaa hitsaussaumaa, mutta jo jalkaterien asennosta näkee, että siinä on ammattimies, jolle turha tulla mitään neuvomaan.
    Oikeastaan koko Suomessa on vain yksi paikka, missä ei oikein osata mitään ja jos jotain yritetään tehdä, se ei kestä aikaa eikä kulutusta, Pielavesi. Paikkakuntalaiset väistävät asian vähättelemällä valmiiksi kaikkea tekemäänsä ja moni kuvittelee vain sen perusteella, että kyseessä on valtakunnallinen ilmiö. Käsite "pielavetinen" on levinnyt Ruotsin tehtaisiinkin, jossa kuitenkin osataan jopa alkuperäisväestön taholta käsin erottaa puhdas pielaveteläisyys laadukkaasta suomalaisesta työstä.
    Jos siis kuulet jonkun moittivan tai väheksyvän työtään kysäise (naama herttaisena ja ääni kujertaen), että "onko setä syntyjään pielavetisiä".
    Iineksen tavoin vierastan "sinkku"-sanaa. Se on muodikas kielilaina lännestä ja siinä kaikki. Tuo "yksineläjä" on hyvä, parempi kuin "yksinasuva". On nimittäin niin, että maailmassa on paljon "yksinasuvia", jotka toki ovat parisuhteessa, mutta elävät yksin. Olen kuullut monen tunnustavan, että heistä tuli todella yksinäisiä vasta avioliitossa.
    Mutta yksin eläjä on toista maata. Hänen sosiaaliset suhteensa voivat olla vaikka kuinka vilkkaat ja seksielämäkin täysipainoista, vaikka - tai ehkä on parempi sanoa - koska elää yksin. Monille yksinkertaisesti yksin, omilla ehdoillaan eläminen sopii paremmin kuin mykkä yhteiselo jonkun kränkän kanssa. Ei ihme, että Suomessa on jo miljoona yksin eläjää. Heidän määränsä kasvaa kohisten, koska me suurten ikäluokkien miehet kuolemme parhaillaan pois kuleksimasta. Jälkeen jääneet avo- tai aviovaimot tai ihan vaan pelkät leipäsudetkin elävät vielä kymmenen-kaksikymmentä vuotta.
    Tuolla jossain keskustelun tuoksinassa vilahti termi "säälipillu", joka taisi liittyä jotenkin Landola-merkkisiin kitaroihin. No hyvä, termi on olemassa ja täydessä käytössä varsinkin alemmissa sosiaaliluokissa.
    Jokainen, joka jaksaa katsella lehtien kontakti-ilmoitussivuja huomaa, että tulossa on uusi trendi, "säälikulli." Kun miesten määrä vajoaa alle kriittisen pisteen alkavat miehetkin _ sanokoot Laasanen mitä tykkää - myös seksuaalista valtaa, vaikka ei se papoilla niin kovin hääppöistä ole, mutta kuitenkin. Olen kuullut, että paremman puutteessa ikääntyvät tädit arvostavat sängyssä jopa "pehmeitä arvoja", jos leikkisä ilmaisu tässä sallitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kai se Torstai-Kettunen tiesi mistä puhui, tuskin muuten siteeraisin...

      Minusta kamalaa ovat "eliittipalstat" - en ole voinut välttyä mainoksilta. Hyvä tietty, että pysyvät poissa meidän elämistämme, haimme tai emme kumppania, mutta ne mainokset....

      Haluaako joku asiantuntija sanoa tähän jotain? Vähän lisää kireyttä niin naama ripsahtaisi, veikkaa maallikko...

      Poista
  56. En ole ikinä saanut "säälipillua". Vongannut olen usein enkä ollenkaan aina saanut, useimmiten en, mutta nimenomaan jos en oo saanut niin miks sitä itkisi? (Olisi surkeempi kuin äsken ja sit sen takia saisi? Kummallista logiikkaa.) - Aikoinaan, kun ajoin Makkara-autoa ympäri Tampereen kaupunkia - kamalaa vauhti sitä paitsi - niin aina olin myöhässä. Eräässä kaupassa, joka oli mun rundini toiseks viimeinen pysähdyspiste, yritin selittää sille ämmälle joka sen kaupan omisti että "mun pitää ajaa tää lenkki tällain enkää mää sille mahda että mää oon täällä vasta iltapäivällä". Tavallaan kyllä ymmärsin häntä paremmin kuin omaa selitystäni; jos hän pistää Aamulehteen possunkylkitarjouksen 4,95;- markkaa... ei aamun ensimmäiset asiakkaat siitä tykkää, että ne kyljykset tulevatkin vasta iltapäivällä. Minusta se oli tosi kiusallista. Kun se eukko kerran tiuskasi minulle että "mun tekis mieli hirttää sut... arvaa mistä?", niin mulla alkoi ihan spontaanisti seistä. Se huomas sen, piru vie, ja läppäs mua sepalukselle. "Älä ny tosissas ota!". - Mutta kyllä vähemmästäkin jakeluautonkuljettajan päivän pasmat saattaa mennä sekaisin. (Kun on 19 -v ja kauppiatar 53 -v.)

    VastaaPoista
  57. Jos tosiaan harrastaisin näissä fragmenteissa enemmän fiktiota kuin faktaa, tarina saattaisi jatkua vaikkapa niin, että "No, mehän kömmimme sen jälkeen takahuoneeseen. Jossa oli paljon maitopurkkeja. Äkkiäkös niitä pani sen verran sivuun (jotkut kyllä kellahtivat kumoon) että sain sen verran vapaata lavettia että Marja (tai Raija tai Irma) sai levitettyä itsensä. Niin ettäminä. Pääsin solahtamanhäneen. Eikä siinä kauan "nokka tuhissut" kun jatkoin matkaani. - Irma, tai mikä hänen nimensä nyt olikaan, jäi nostelemaan niitä piimäpurkkeja pystyyn...

    Ps. Seuraavana kertana kun nähtiin, hän kämmenet valkoisena vilkutti minulle. Minä ajattelin, kun nostelin pakastekyljyksiä hänen pakastekellariinsa (ja tunsin hän hänen luiset sormensa pakaroissani) että "tästähän taitaa syntyä mulle probleema". No, unohdimme sen taas takahuoneessa... kun suunnattoman himon sekä takaa-ajamina että riivamina revimme toistemme päältä Anttilan sekä päällys- että alusvaateet. Niin olimme äkkiä alasti kuin Lumpeenkukat... (Eikä tällä kertaa yksikään Valion tuote kellahtanut kumoon.) (- jatkuu -)

    VastaaPoista
  58. "Einesbaari on nyt hyvinkin lukeneistä ja älykkäistä lukijoista niin elitistinen, että pysyvät passiivisina. Vaikka heillä olisi aineksia osallistua rehevään ja reiluun keskusteluun."


    Täytyy ihan nostaa tämä Charin perusteltu huomio uudestaan esiin ettei se huku muuhun huttuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perusteltu huomio? Missä se perustelu on?

      Meinaan vaan, että noista meidän alustuksista ja kirjakeskusteluista saa kyllä elitismiä hakea - elleivät lukeneet ja älykkäät lukijat sitten tarkoita sillä niiden rahvaanomaisuutta, että se olisi niin kuin näyteltyä, poseerausta. Kyllä se on aitoa, ainakin omalla kohdallani.

      Siis millä saatanan tavalla se on elitististä? Saisiko esimerkkejä?

      Poista
    2. Vastaan itse: onko Einesbaari elitististä siksi, että sieltä puuttuvat kaikki kirja-arvostelujen kliseet ja sivistyssanat, kontekstit ja subjektit, minäkertojat ja ortografit ja visuaaliset representaatiot.

      Koko omassakaan alustuksessani Alastalosta on takuulla vähemmän sivistyssanoja kuin esim. Rauskilla (jonka moni meistä tuntee) yhdessä kappaleessa, vaikka se olisi vain vastaus pärekommenttiin.

      En ole siis ärtynyt, ainoastaan ihmeissäni.

      Poista
    3. "Koska mitään ei de facto ole kuin de facto [kuvauksena, funktiona, derivoituvuutena jne.], mikään ei myöskään tähän nihilistiseen positioon asettunutta [sen loogisen mahdollisuuden/välttämättömyyden tiedostanutta] yksilöä normatiivisesti sido. Luonnontiede taas on triviaalia, joten sen sitovuus vertautuu vaikkapa painovoimaan ja hengittämiseen - so what?"

      Poista
    4. Ihmeissäni minäkin olen, Tapsa, tuosta elitistisyysmaininnasta.

      Einesbaarin päätavoitteena on ollut nimenomaan puhua selkeästi ja perinteisiä kirjallisuuskritiikin kliseitä välttäen kirjoista ja kirjallisuudesta. Tässä onkin mielestäni onnistuttu.

      Se, että baarista on joskus aikojen alussa pyydetty - ystävälliseen sävyyn - henkilöä siirtämään ikkunablogiin kolme peräkkäistä pitkää omasta itsestä kertovaa kommenttia, ei tee blogia tietenkään elitistiseksi eikä muita vieroksuvaksi.

      Koetin välttää sitä, ettei uudesta kirjallisuusblogista tule toista ääretöntä ikkunablogia, jossa rönsyily on jopa toivottavaa. Samalla koetin välttää sitä, ettei ikkunablogista tule kirjallisia aiheita kevyesti närppivää monivalintatarjotinta.

      Einesbaarin sävyn voi jokainen käydä itse toteamassa. Samalla voi kiinnittää huomiota siihen, että jokaisesta jutusta on keskusteltu, väliin jopa vilkkaasti. Valitut kirjat ovat laidasta laitaan, useimmiten klassikkoja, joukossa jokunen räväkänpuoleinen uutuuus.

      Ja lopuksi voi kiinnittää huomiota juttujen kieleen. Väitän, ettei niistä löydy brassailua tai briljeerausta. Jos jossain esiintyy vierassana, sen motiivi löytynee esiteltävän teoksen luonteesta ja sisältä, sen omasta kielestä.

      Poista
    5. Tuo Charin maininta elitistisyydestä oli sikäli merkityksellinen että blogisti on tavan takaa kritisoinut ja arvostellut joitain kirjallisuus- ja lukupiirejä elitistisyydestä ja itseriittoisuudesta ja, sanoisinko, sisäsiittoisuudesta.


      Tapsan "Alastalo" on varsin tavanomainen, eikä suinkaan, elitistinen.

      PS. Tapsa, miten lopulta kävi siinä parkkisakko -keississä?

      Poista
    6. Sanoisin vielä sen, että kirjallisuus ja kirjallisuudesta puhuminen yleensäkin koetaan vähän elitistisenä, turhana hienosteluna. Siinä puhutaan fiktiosta ja käytetään käsitteitä, jotka eivät ole konkreettisia, liikutaan henkisyyden ilmastossa. Kaikkein pahinta on ilmeisesti se, kun käytetään kirjallisuustieteen käsitteitä, joista tavallinen lukija on ulkona. Tämä tieteellinen kirjallisuuspuhe lienee paljolti suunnattu muille vihkiytyneille. Sitäkin tarvitaan.

      Toiseksi on sitten niin, että monet eivät ole lukeneet esiteltyjä kirjoja, ja siksi he eivät voi niistä puhua. Näin kirjallisuuspuhe jää vain harvojen käyttöön ja muotoutuu heidän kielenkäyttönsä ja tietämyksensä mukaiseksi.

      Poista
    7. Anonyymi, nimeäisitkö niitä kirjallisuus- ja lukupiirejä, joita olen kritisoinut elitistisyydestä.

      Minusta Charilla on niin hienoja ajatuksia kirjallisuusblogista, että hänen pitäisi kyllä toteuttaa ne ja perustaa itsekin sellainen.

      Poista
    8. Rauhaa, rauhaa, kaverit ja ystävät!

      Tapsa jo eilen pisti minut järjestykseen, enkä vinoillut kun kirjoitin että okei. - Jos tuntisit minut livenä, juoksisit parhaillaan olohuoneessa juhlakierrosta; yleensä aina minulla on se "mutta kuitenkin".

      Nyt ei oikeasti ole.

      Iineksen palsta, Iineksen säännöt, ja Iineksen hyvä tarkoitus.

      Annetaan sen Nylander-gaten jäädä unohduksiin.

      Ja Iines tätä palstaa pitää, myös Einesbaaria, eli jos kaipaan jotain muuta tosi aktiivisesti, perustan sitten oman blogin.

      Fakta on myös se, että te kaikki kirjoittajat olette niin verbaalisia ja fiksuja (ja olen minäkin, ei sillä), että ehkä sitä osallistumisen tasoa voisi madaltaa mm. sillä, ettei poistella juttuja. - Siirtely on hyvä! :)

      Iines, en totta vieköön tarkoittanut pahoittaa mieleäsi. Ja mieli tekisi selittää enemmän, mutta kun Tapsa on fiksu mies, käsittää herneet nenässä, ja kehotti miettimään uudestaan, ja toisaalta itse tiedän että proteiinia kannattaa syödä vallan suun kautta, niin ei nyt kumpikaan aloiteta uudestaan selittelyn kierrettä.

      - Siis oikeasti: nyt on asiat hyvällä mallilla. :)

      Siinä pitäydyn, että kirjallisuuskeskusteluun osallistumista tukisi matala rima.

      Jota ei voi palstanpitäjä määritellä; ehkä pian itse kirjoitan semmoisen oikean, mutta hyvinkin henkilökohtaisen jutun jos siltä tuntuu; otan kaikki sormenheristelyt vastaan (ja jopa ehkä opin niistä, joskaan en ehkä sitä, mitä kukakin kirjoittaja milloinkin tarkoitti). Ja jatkan siitä reippaasti. :) - Einesbaarihan on sitä me siitä yhdessä tehdään! :)

      Erityishaleja ja vilpittömän hyviä huomenia Iinekselle! :)

      Aamuhaleja Tapsalle myös! - Kuule, me ollaan verbaalisia; kaikki eivät ole. Ehdotan vain, että annettaisiin niillekin tilaa, jotka ovat ujoja ja arkoja. Alustuksesi oli upea, ei elitistinen, siten kuin minä sen termin käsitän.

      Eli jos ei nyt koko hienoa ja ihanaa hanketta torpattaisi alkukommellusten tai dialektiikan takia. Ja pidä sinäkin pavut kattilassa, minne ne kuuluu, ennen suuhunpanoa; ei aleta ketkään meistä täällä hermostua. :)

      Kaikille kivaa päivää; meitti lähtee arkisesti keittämään lihasoppaa, ja oikein tosi hyvistä paloista vielä!

      Ollaan kaikki hyvällä mielellä! :)

      P.S. Iines, kirjoitettiin yhtä aikaa, mutta nyt liemi kiehuu, eli en ehdi säätämään.

      Poista
    9. Eihän Einesbaarissa ole edes matalaa rimaa, Char. Kenenkään ajatuksia ja kommentteja ei ole millään tavoin torpattu tai vähätelty, tietenkään, eikä tulla näin tekemäänkään, mutta lienee kai selvä, että kirjakeskustelussa jutellaan kirjoista eikä vain ja ainoastaan omasta itsestä kolmessa pitkässä puheenvuorossa.

      Pyysin sinua hyvin ystävällisesti siirtämään ne kolme kommenttiasi ikkunablogiin, jotta niistä olisi voitu siellä vapaasti keskustella. Odotin muistaakseni pari päivää, mutta et siirtänyt, joten poistin ne.

      Kirjablogeihin tullaan monesti hakemaan tietoa, ja keskusteluja luetaan, jos havaitaan, että keskustelijoilla on lisää ankedootteja ja muuta kirjasta tai siihen liittyvästä. Jos huomataan, että keskustelu ei sivua kirjaa, siirrytään nopeasti pois, muita jutusteluja ei jäädä lukemaan.

      Ajattelen siis useimmiten lukijoita kuin itseäni, Char, kun bloggaan. Olen tehnyt elämäntyöni opettamalla opiskelijoita ottamaan huomioon ensisijaisesti lukijan ja laatimaan viestinsä häntä varten, kun puhutaan muusta kuin ainekirjoituksista ja vapaista esseistä tai peräti kaunokirjallisuusteksteistä.

      Minusta blogi on vuorovaikutusväline parhaimmmasta päästä. Jos ajatellaan vain omia kirjoittamistarpeita, lukijaa ei monesti saada kiinostumaan teksteistä. Hän ei palaa. Näen blogin siis paljolti asiakas - palveluntarjoajasuhteena. Jos lukija tulee kirjallisuusblogiin, hänellä on oikeus saada kirjallisuusjuttuja lukeakseen myös kommenteissa.

      Poista
  59. Iineksen pikku kirjoitusvirhe toi mieleen ensimmäisen lapsenlapseni (nyt jo täysi nainen), joka istui polvelleni ja sanoi, että "kerro pappa taas se ankedootti siitä kalareissusta." Hänelle kaikki hyvät tarinat olivat ankedootteja nelivuotiaasta lähtien. Fiksu tenava.
    Kirjablogiasiassa kallistun Iineksen kannalle. "Joka härjillä ajaa se härjistä puhuu", sanoi jo filosofi Seneca, ja jos ei sanonut, niin olisi pitänyt sanoa. Kirjat tarjoavat an sich niin paljon puheenaihetta, ettei siihen tarvita enää muita kuulumisia, elleivät ne liity kirjan aihepiiriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta, niin kuin tunnettu kirjablogaaja, Leena Lumi kirjoittaa:
      - "kauppiaan tyttärenä tiesin, että jos tuon esiin vain kirjoja, enkä laita itseäni yhtään likoon, en saa sellaista lukijapeittoa, kuin tuomalla esiin myös henkilöni sekä muutamia sisäänvetoartikkeleita. Niitä ovat saaneet olla minä itse, perheeni koiria myöten, ystäväni, puutarha,muutama kirjailija, issikat, muutamat elämäni tähtihetket, kuten eräs tv-esiintyminen, joskus myös vähemmän tähdikkäät tilanteet sekä osallistuminen erilaisiin haasteisiin."



      Iineksen kirjablogi, kuvablogi ja "yleisblogi" -jaottelu selittyy tietysti muutoinkin kuin vain pelkällä pragmaattisuudella.

      Poista
    2. Kunpa, anonyymi, olisit selkeämpi. Mitähän nytkin ajat takaa? Ei aavistustakaan, sillä en ole ajatustesi lukija, kuten useasti olen sin ulle sanonut.

      Viittaus Leena Lumeen jää hämärän peittoon, sillä olemme bloggaajina käsittääkseni tyystin erilaisia, ja meillä on luullakseni eri motiivit. Leena tavoittelee selkeästi myös suuria lukuja, minkä asian hän sanookin, ja hänellä on esteettisen silmän lisäksi selvästi toimittajan kokemusta ja kaupallista markkinointiosaamista, jota hän selvästi soveltaa blogissaan.

      Minä en taatusti laske enkä sovella mitään, ja se on jo luonteelleni täysin vierasta. Kirjoitan sen minkä kirjoitan, jonkinasteisen innoituksen ja ilon vallassa. Siitä kertoo sekin, että saan usein sykäyksen juttuun kiinnostavan tai kauniin kuvan kautta, kuva on ensin, sitten tulevat sanat.

      Poista
  60. Vaan minusta oma elämä saattaa kuulua kirjan aihepiiriin, Iines ja Kolehmainen. Eikä me kai nyt puolia valita - tai valitkaa te; minä valitsen omani, mutta en ole teidän puoltanne vastaan liioin. :)

    Luen mielelläni Einesbaaria, mutta juuri nyt en halua kommentoida juurikaan mitään.

    Jos pitää pitäytyä puhtaassa tekstissä, sen tulkinnoissa, ym., tiedän minne kääntyä, ja jos haluan polveileivamman, henkilökohtaisemman ja aiheesta välillä poikkeilevan kirjallisuusblogin, perustan oman. :)

    - Ja eikös Tapsa viisaana veikkona meitä kaikkia(tai ainakin minua) neuvonut tankkaamaan papuja niskanappiin päin, proteiinin saannin turvaamiseksi, ei nenuliineihin! :)

    Minulla on ihana soppa liedellä odottamassa syöjiänsä. Kaurasolmusämpylät uuniin, ja on tiedossa kiva lounas! :)

    P.S. Sain just vanhimmalta siskoltani ihanan paketin: villakaulahuivin, sellaisen nuoriso-savupiippu-jutskan, mutta sillä erolla, että sen voi vetää pään yli! Jei, siskot! - Oon meinaan käyttänyt huivia talvet pääksytysten, pipa ei sovi, enkä ilman päänsuojaa pärjää kylmillä keleillä. - Konttauskypärää moni varmaan mulle suosittaisi, mutta sitä ei saa nokkelasti viskeltyä taakse kauppareissuilla. :) :D

    Mutta nyt on mitä viskellä, ja täyttä villaa vielä! :)

    VastaaPoista
  61. Elämä kuuluu tietenkin kaikkeen, kirjaan kuin kirjaankin.

    En tiedä, onko kovin lukijakeskeistä lähteä kuitenkaan lähestymään kirjan maailmaa oman elämänsä kautta, vieläpä perättäisissä kommenteissa, puhumatta kirjan elämistä mitään tai rinnastamatta sanallisesti omaa elämää kirjan elämiin, solmimatta joitain lankoja lukijan avuksi. Vaarana on etääntyminen niin aavoille ulapoille, että lukija on ymmällä eikä osaa yhdistää vuolasta sanavirtaa kirjan maailmaan.

    Char, ei ole tarpeen valita puolia, mutta sinä heitit pallon ja me muut tulimme mukaan, kukin tavallamme. Minua itseäni tämä keskustelunaihe ei ärsytä millään tavalla, kuten ei lukemani mukaan Tapsaakaan. Minua vain kummastuttaa elitistisväitteesi niin suuresti, etten tiedä, itkeäkö vai nauraa.

    Minua on nimittäin syytetty einesruuaksikin, ikkunaeines, josta nimittelystä kirjablogini nimikin juontaa. Ja nyt olenkin elitistisen kirjablogin pitäjä. Koettakaa, rakkaat ihmiset päättää, kumpi minä olen, sillä en kai voi olla molempia yhtaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iines, et sinä eikä Tapsa eikä veljenkallen serkku ole elitistinen. Ja naura mieluummin kuin itke (vaikka itku voi olla puhdistavaa; itse pillitin koko joulun, kun liikutuin niin kovasti joka asiasta. Se oli sellaista hyvää itkua: hellille ja herkille tunteille ei ollut enää sijaa, ja valuivat poskille. Semmoinen tunteenpalo on joskus hyväksi, mutta siitä ei nyt puhuttu).

      En tiennyt, että Einesbaariin tai nimimerkkiisi on liittynyt tuollaisia rumia tulkintoja. Nimen suhteen. - Sisällön suhteen toistan itseäni: eikös se lukupiiri ole sitä mitä me itse halutaan; muokkautuu kunkin kertojan matkassa?

      Korviini on hiipinyt tietoa siitä, että kaikki eivät uskalla kirjoittaa, mutta tämä käytiin jo läpi. Parasta heidän reipastautua; ymmärrän ettet voi sille asialle kotisoffaltasi mitään.

      Toivon, että vielä kuulun rakkaisiin ihmisiisi: minusta saat olla just sitä mitä olet. Sen kun aaltoilet, niin teen minäkin, ja jos tulee tarve lokeroida sinua, tiedotan välittömästi. - Aivan epäilemättä, mutiset sinä, henkesi alla... ;) :)

      P.S. Eikö jo vaihdettaisi aihetta?! Olenko ainoa joka on tehnyt lounasta ja kestinnyt vieraita, tai muuten vain haluaa lörpötellä?

      Poista
    2. Ei Einesbaariin ole liittynyt rumia tulkintoja, vaan tähän ikkunaiinekseen. Häntä yksi kirjallisesti lahjakas nuorimies nimitti ikkunaeinekseksi, ja se sattui, koska arvostin häntä. Tosin hän on sittemmin pyytänyt sitä anteeksi. Tämän jälkeen paljonkin myöhemmin nimitin itse kirjablogii Einesbaariksi, ironisoidakseni itseäni kirjallisuusihmisenä.

      En ole elitismiaiheen käsittelyst5ä, Char, pahoillani. Se tosiaan vain kummastutti minua, koska olin luullut olevani liian mitätön, huono, matalalentoinen ja arkinen pitämään edes matalaprofiilista kirjablogia. Lensin perseelleni, jos suoraan sanon, kun luin elitismimainintasi.

      Pidän sinusta edelleen, ja tuokin puuskahduksesi sopii kuvaan, jonka olen sinusta saanut.

      Poista
    3. Tiesin jo, että kurjia kommentteja olet saanut menneisyydessä. En totta vieköön tarkoittanut ilkeillä sinulle tai kenellekään; hyvä kuulla, että tunnet minut niin hyvin, että osaat ottaa puuskahdukset sellaisinaan, vailla kavalia piilomerkityksiä.

      Huomenna on perhetilanne päällänsä; en varmaan pariin päivään ehdi kirjuutella, mutta kyseessä ei sitten ole mielenosoitus, vaan välineistön puute.

      Eikö ole hassua, miten kaikkea pitää juurta jaksaen selittää, näin netissä, ettei tule väärinkäsityksiä (ja tulee niitä sittenkin).

      Mamma kaipaa hoivaa ja kotiruokaa, eli reppua täällä pakkaan ja pyykkiä pesen.

      - Tiedä vaikka aamulla heräisin superaikaisin, ja toivottelisin sinulle ja teille kivaa päivää ja viikon jatkumista ihan livenä! :)

      Poista
    4. Kommenttien joukkoon mahtuu kaikenlaista, kun niitä on paljon. Valtaosa on asiallisia, mukavia tai riemastuttavan hauskoja kommentteja.

      Tunnusomaista on ollut se, että kurjien kommenttien kirjoittajien määrä on huomattavan pieni, ja mutta heidän tehtailemiensa kurjien kommenttien määrä onkin sitten suurempi. Lähes kaikki nuo muutamat, alle yhden käden sormella laskettavat, ovat kukin kirjoittaneet kymmeniä kurjuuksia. Blogissanikin nykyisellään esiintyviä anonyymejä kalvajikaan ei ole monta: heitä on tasan yksi anonyymi, jonka harteita pohjoinen puristaa.

      Poista
  62. Mikä maksaa?

    Karkeasti blogistin ajatusta mukaillen, kirjaa ilman lukijaa ei ole olemassa.

    Jokainen, jolla on kirjallisia tavoitteita tai pyrkimyksiä, kärttää lukijoita ja enenkaikkea kommenteja, kritiikkiä tai mitä vain peilatakseen sanomaansa ja/tai osaamistaan. Jos teksti ei oitis sytytä, niin se joutaa postettavaksi. Pieni kettuilukin on parempi kuin pelkkä lukemassa käynti. Jos asia olisi helppo järjestää niin moni maksaisi vaikka vähän, että saisi arvostelun muodossa pientä vertaistukea.

    VastaaPoista
  63. Minun on kyllä monelta taholta annettu ymmärtää, että kommenttien määrä on suoraan verrannollinen blogin laatuun: kuta enemmän kommentteja, sen huonompi laatu. Vähän sama kuin lehdillä. Mitä enemmän lukijoita, sen kehnompi laatu, kuten Seiskalla, joka lienee Suomen ykkönen levikiltään, mutta hännänhuippu laadultaan.

    Olen edellleen sitä mieltä, että kirjaa ilman lukijaa ei ole olemassa, kuten ei blogiakaan. Lukijat ovat blogille sama kuin vesi kasville. Kukaan ei pidä blogia itseään varten.

    Se vaan, että tämä ei kaikilla bloginkirjottajilla tuo automaattisesti mukanaan itsensä myymistä ja lukijoitten kosiskelua mielistelemällä heitä tai olemalla jokaisen kanssa samaa mieltä.

    VastaaPoista
  64. Anonyymi osui tuolla aiemmin naulan kantaan toteamalla Alastalo-alustukseni "varsin tavanomaiseksi" - vaikka toisaalta joku nokkavampi varmaan tokaisisi, että enpä ole sattunut huomaamaan, että ensinnäkin Alastalon lukeminen ja toisekseen siitä alustuksen tekeminen olisi ihan jokamiehen huvia, taitaa päinvastoin olla aika harvinaista paremmissakin piireissä.

    Mutta täytyy myöntää kuin Pukkilan Petterin Alastalon Hermannin höpöttelemistä kuunnellessa, että kyllä se taas asian paikalleen sanoi, vaikka vähän karvasteleekin, paikalleen sanoi, sanon.

    Se kun oli tietysti tarkoituksenikin: lukea tämä vaikealukuisuudessaan myyttisiin mittoihin kohonnut/kohotettu kirja sekä sen jälkeen kertoa halukkaille kuulijoille mitä se pitää sisällään. Ei siis korostaa omaa erinomaisuuttani, joka ilmennee kyllä korostamattakin, vaan kertoa Alastalon salin tapahtumat, tarkoitus ja merkitys niin selvällä suomella, että vaatimattomampikin kirjallisuuden harrastaja sen jaksaa lukea ja tajuaa.

    Eli enhän minä itseni vuoksi, vaan kansan parhaaksi, opiksi ja ojennukseksi.








    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavanomainen, kissan viikset! Ja tämä yllä oleva juttu on samaisen anonyymin mielestä "pelkkää proosakoneen tuotosta".

      Jo Alastalon lukeminen fuskaamatta on tavatonta. Fuskaten lukijoita on taatusti enemmän, ja kokonaan lukematta jättäneitä valtaosa kansalaisista.

      Tapsan kirjoittaman alustuksen on syytäkin olla tavanomainen, sillä selllainen hyvä alustus ja kritiikki parhaimmillaan on, ymmärrettävä ja luettava, ja juuri se todistaa anonyymillekin sen yksin kertaisen tosiaasian, että kirja on luettu tarkasti ja oivaltavasti, asioita yhdistellen. Tähän ei anonyymi pysty.

      Poista
    2. Minusta joidenkin nykyisten kritiikkien helmasynti onkin se, että kriitikko koettaa tehdä kritiikistään erikoisen taiteellista, ikään kuin toisen teoksen, metateoksen lukemastaan, jolla hän osoittaa olevansa kirjailijankin yläpuolella. Harvoin lukija sellaisesta mitään saa muuta kuin ymmälläänolon.

      Poista
  65. Char, kannatan Iineksen ajatusta, että perustaisit oman blogin tai vaikka kaksi, "tavallisen" ja kirjallisuusblogin. Sinulla on niin paljon kerrottavaa, että aineistoa riittäisi. Einesbaari ei muodonvaihdosta kaipaa.

    VastaaPoista
  66. Pidän Einesbaarista sellaisena kuin se nyt on. Alastalon salissa -esittelyä lukiessa vilahti mielessä ajatus, että tämän esittelyn kirjoittajalta lukisin mielelläni muutakin. Myös kommentit lukijoilta ovat olleet kiinnostavia ja fiksuja.
    Iines, raakkasitko edellisen mielipiteeni? Kerta se on ensimmäinenkin.

    VastaaPoista
  67. Delilah, minä en raakkaa ihmisten mielipiteitä tai yleensäkään kommentteja!

    Täällä vallitsee huomattavasti lepsumpi käytäntö sensuurin suhteen kuin useimmissa muissa blogeissa - vain selvät henkilökohtaisuuksiin menevät ilkeydet poistan parhaan kykyni mukaan, kun sellaisen huomaan.

    Yleensä ei tarvitse poistaa mitään, enkä sillä silmällä kommentteja luekaan, koska kommentit ovat kautta linjan asiallisia niin kuin näkyy. Noin 60 000 kommentin joukosta olen vuosien saatossa poistanut karkean arvion mukaan kaksinumeroisen luvun, ja niiden kirjoittajien määrä on yhden käden sormilla laskettavissa - muutama on tehtaillut useampia ilkeyksiä ja pitänyt ylllä rumputulta "Iineksen sensuurilinjasta".

    Puheet tämän blogin poistoista ovat siis harhaa, niiden kahden kolmen propagandapuhetta, joilta on jouduttu, usein muitten lukijoitten toiveesta, poistamaan kommentteja. Toivoisin, että päätelmiä tehtäisiin tämän blogin eikä parin kolmen harjoittaman valheellisen propagandan vuoksi.

    Tapsalta on muuten Einesbaarissa monta muutakin kirjaesittelyä. Kaikkiin pääsee Einesbaarin sivulinkistä. Kirjoittajan nimi on aina kirjoituksen alla.

    VastaaPoista
  68. Iines, ehkä kysymykseni sananvalinta "raakata" oli väärä. Tämä vain on ensimmäinen kerta, kun kommenttini on kadonnut Sinun blogistasi. Siksi ihmettelin, miksi se katosi. Mielestäni kirjoitin aiheesta ja niin asiallisesti kuin siitä pystyin.

    Olen muuten lukenut kaikki Einesbaarin kirjaesittelyt ja mielelläni jatkossakin luen, kun uusia ilmsestyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Delilah, Blogger hävittää joskus kommentteja joko kokonaan, tai sitten blogin roskasuodattimeen, jota harvoin huomaa tarkistaa.

      Sinun kadonnut kommenttisi olikin roskasuodattimen haavissa roskapostin joukossa! Eilen sieltä löytyi yksi Rikun 10. päivä kirjoittama kommentti, jonka myös palautin. Bloginhaltija ei voi itse vaikuttaa millään tavoin roskapostisuodattimen käyttöön.

      Einesbaarin seuraavaa teosta ei ole päätetty, ja itse olen alkanut epäröidä kirjoittamista. Kuka tahansa halukas voisi tarjota jotain vinkkiä, miten ratkaista tilanne, tai mikä kirja otettaisiin seuraavaksi ja kuka sen laatisi. Minäkin kyllä laadin, mutta mieluusti annan kunnian jollekulle, uudelle tai vanhalle.

      Poista
    2. PS Minä olin vähän karvat pystyssä, kun koen paineita sen suhteen, miten pitäisi blogata.

      Poista
    3. Tuota linjaa hakiessa on "raakattu" muitakin kuin tuo Delilahin immettelemä poisto ja on vähintäinkin muunneltua totuutta etteikö siellö roskakorissa olisi ollut muitakin kuin R R auliisti palautettu hengentuote.

      Poista
    4. Minä en muuntele totuutta, mitään muuta ei ole raakattu kuin suoria ilkeyksiä ja järjettömiä kalvamisia, niin kuin hyvin tiedät, anonyymi. Mielipiteitä en ole koskaan poistanut, koska hampaaton keskustelu on tylsää.

      Roskasuodatinta ei bloginpitäjä voi itse säätää millään tavoin. Sen olen huomannut, että sinne menee herkimmin puhelimesta lähetetty tai hitaalla mokkulayhteydellä kirjoitettu kommentti. Harvoin onneksi näin tapahtuu.

      Poista
  69. Delilah, minäkään en kaipaa muutosta Einesbaariin. - Alunperin en tiennyt mitä ollaan tekemässä, ja herkesin liian henkilökohtaiseksi; nykyään osaan pysytellä passiivisemmassa asemassa, jos en ns. "objektiivisuuteen" kykene. - Minulle "taide" on aina tunnetta; saan analysoida ihan tarpeekseni arkielämäsää, kiitos vain.

    Mikä tarkoittaa sitä, että samaa kirjaa arvioisin eri tavoin, riippuen siitä, missä yhteydessä se eteen tupsahtaa.

    Vähän on minullakin hakatun sian olo, kun vain kerroin, mitä jotkut ujot lukijat sanovat - älkäätten nyt herran tähden minua panko vastaamaan muitten mielipiteistä!

    Ja kuten jo sanoin, ihmisten on parasta reipastautua tai tyytyä jäämään vähäpuheisten osaan; en saata kuvitella että olisin esim. Alastalon esittelyä itse nimitellyt elitistiseksi. Kun en ole kirjaa ees lukenut. Enkä esittelyä ees kokonaan lukenut (kamala sanoa, mutta äiti oli kipeä, ja tilanne päällä, ja hyörin puuhasta toiseen... En lukematta ainakaan haukkuisi; kehua, Tapsan tuntien, voisinkin. Silleen ylimalkaisesti).

    Omaa blogia en perusta, vielä, enkä mielestäni täälläkään turhia riehu. Iines kai sen päättää. - Jos toisenlaisia kirjajutttuja toivon, niin lukekaatten ylempiä jutttujani.

    Mehän sitä palstaa pidetään, ja määritellään, että mihinkä suuntaan mennään.

    Muuten voin kertoa kaikille meille väsyneille ja sairaille, että kontaktia saa, kun itse pikkuisen jaksaa pinnistää! - Minulla on parhaillaan tosi hyvä kirjeenvaihto teologis-tyyppisen henkilön kanssa käynnissä (en vieläkään tiedä, mitä sijaa uskonto näyttelee kummanklaan elämässä, mikä on vähintään kiehtovaa), kaffelle mennään heti kun sanon hep. - Kampaaja ehdotti jo kesällä tapaamista, ja optikko tänään.

    Kun jotenkin saa sen nenän ulos turvaluolasta ja itse alkaa puhua, asiat lutviintuvat.

    Yllättävät ihmissuhteet voivat osottautua antoisiksi. Sekä pappi että kampaaja.

    Haleja,

    Char



    VastaaPoista
  70. Char, samaa kirjaa voi tietenkin arvioida miten tahtoo. Ei tässä kai ohjeita tarvitse antaa, aikuisille ja fiksuille ihmisille, en edes halua asettaa mitän rajoja. Käsite kirjallisuus Einesbaari-blogin aihepiirinä riittänee rajaukseksi.

    On minusta sanoitta selvää, että kuka tahansa voi kommentoida, sillä alustukset on kaikki mielestäni laadittu pröystäilemättä ja maan tasalta, vierassanoja ja terminologiaa välttäen. Miksi sellainen pelottaisi ujoja? Nettihän on nimenomaan ujoille hyvä väline ilmaista itseään, jos asia vaan kiinnostaa.

    Et sinä Alastaloa maininnut elitistiseksi, vaan ilmeisesti koko blogia ja ehkä juuri minua. Olet puhunut paljon myös vallankäytöstäni, jota asiaa minun on vaikea ymmärtää, valtaa kun en ollenkaan halua netissä käyttää. Se on vierasta minulle, sillä luotan avoimuuteen ja yhteisöllisyyteen. Toivon ja luotan aina, että kaikki hoituisi itseohjautuvasti.

    Et sinä, Char, mitään riehu, eikä sinun tarvitse tätä varten omaa kirjallisuusblogia perustaa - vaikka olisit siinä varmaan hyvä. Sinulla on sana hallussasi ja olet lukenut paljon.

    Minun blogeissani vain on karkea kahtiajako: tänne ikkunablogiin mieluiten vapaat rajattomat puheet ja pohdiskelut ja tarinat ja päivänpolttavat aiheet ja ikuisuusaiheet, kirjallisuusblogiin kirjajutut alustuksineen - se on siis suppeampi. Raja on liukuva, ja sitä voi jonkin verran rikkoakin, eli kirjoistakaan ei tarvitse puhua jäykästi koketeeraten, kuten ei ole puhuttukaan. Einesbaarissa on minusta ihan leppoisa tunnelma.

    VastaaPoista
  71. Pappi ja kampaaja ja optikko, kutkuttavaa. Uusia tuttavia tosiaan saa, kun itse pistää nenäsä asunnostaan ulos tai tekee aloitteen tai edes asettaa itsensä alttiiksi kontaktille. Netistäkin voisi löytää vaikka mitä, jos olisi aktiivinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, Iines: pappi, kampaaja ja optikko!

      Eikö elämä ole herkullista, parhaimmillaan! Nämä kaikki uudet tuttavat ja alustavat ystävät live-kontakteista - ja itse yllätyn joka kerta: kun olen sairastunut ja kaatunut pahasti ja paksu ja ihokin rikki... Ja ne oikeat ihmiset vain hymyilevät hellästi, ja toivovat että paranen pian, ja kukin ammattinsa ja kutsumuksensa mukaan houkuttavat minua pois kodista, pedinpohjalta, ja erilaisten ihanien houkuutusten teille...

      - Ja se joulukin tuli minulle tekemättä, tänä vuonna!

      Ehkä uuden vuoden opetus olisi jonkunsortin armo, itse kukin itsellensä.

      P.S. En haukkunut Baaria tai sinua elitistiseksi. Kerroin muiden ihmisten kuvan palstasi, ja sikäli on turhaa nakittaa minua - itse luen itseni jo sisäpiiriin; vaikea sanoa sikäli.

      Nettiin kirjoittamisen voi kuvitella ujoille helpoksi: minulle alku ei suinkaan ollut: jäpistin valehtelematta vuoden; sormet syyhysivät, ja asiaa olisi riittänyt, mutta ihan se tekninen tekeminen pelotti, plus kaikki mahdolliset tulevat kommentit. - Eikä tämä ongelma siis liity Baariin, vaan ihmisyyteen; et sinä enkä minä saa millään kikkailulla ihmisiä rohkeammiksi.

      Taisin kirjoittaa tyhmästi kun sanoin, että me kaikki voisimme joukkona kirjoittaa enemmän maailmoja sylelevästi. - Voidaan juu, mutta se tuskin auttaa Maailman Ujoja.

      Eli jos nyt taas kattellaan. :)

      Poista
  72. Arviointi on hakemus lisää siunauksia varten, kiitolliset ihmiset jakavat aina todistuksia ... Luin kaksi päivää sitten facebook-aikajanallani vastaavia kommenttilausuntoja noin Yhdysvaltojen lääkäristä, joka sanoi, että Dr.Amiso pystyi palauttamaan entisen poikaystävänsä. kahden vuoden eron jälkeen ... Aviomieheni lankesi suhteeseen toisen naisen kanssa töissä ja jätti minut. Sain Avioliiton oikeinkirjoituksen casting-ohjelman hengellinen isä, mentori ja parantaja nimeltä Dr.Amiso. 2 päivää sen jälkeen kun lounas oli kirjoittanut minulle nimensä loitsun takaisin mieheni kotiin luokseni, se oli yllätys, en osaa edes selittää kuinka kaikki tapahtuu, se toimii tohtori Amison lupauksena.
     En olisi voinut tehdä rakkausloitsua palauttaaksesi entisen kumppanini takaisin ilman tohtori Amison rakkausloitsun apua. Olisin luopunut ja uskonut, että koska aviomieheni näki jonkun toisen, hän sanoi, että olemme tehneet. Lounastamisen jälkeen Rakkausloitsun, mieheni soittaa minulle matkapuhelimella ja hän palaa takaisin kotiin seuraavana päivänä. Olen kiitollinen tälle henkiselle avioliiton parantajalle, joka auttoi minua. Suosittelen häntä jokaiselle, jolla on avioliitto tai parisuhdekriisi tänään, ota nopeasti yhteyttä tähän hengelliseen loitsun palauttajaan palauttaakseen entisen rakkauden.
    tässä on hänen henkilökohtainen sähköpostiosoite: (herbalisthome01 @ gmail. com)

    VastaaPoista
  73. Olen täysin innoissani ja voin myös täällä jakaa elävän todistukseni maailmalle. Haluan sanoa suuren kiitoksen tohtori Fayosalle siitä, että hän toi jälleen kerran ilon ja onnellisuuden elämääni ja palautti katkenneen suhteeni poikaystäväni, en koskaan uskonut mitään näistä asioista, kunnes menetän poikaystäväni muutama viikko sitten, kun ajattelin kaiken toivon menettäneen, tapaan todistuksen naisen soitosta Albert Gracelle siitä, että voimakas loitsunjohtaja Fayosa teki hänelle upeaa työtä, joten otin hänen kanssaan yhteyttä ja Selitin hänelle kaikki ongelmani toisena päivänä hänen ohjeidensa seuraamisen jälkeen, hän kertoi minulle, että saan poikaystäväni 48 tunnin kanssa luottaen hänen sanoihinsa ja uskoin hänen loitsunsa toisena päivänä sen jälkeen, kun loitsu on tehty outo numero soitti minulle, olin järkyttynyt kuullessani äänen ja katso, se oli poikaystäväni, joka ei ole soittanut minulle yli kaksi kuukautta nyt, hän pyysi anteeksiantoa ja pyysi minua palaamaan hänen luokseni anteeksi hänelle kaiken, mitä hän teki minulle aiemmin ja aloitimme uuden makean rel Ationship jälleen, olen täällä todistamassa maailmalle, koska olen elävä todistus: Onko sinulla ystävää tai perhettä, joka on sairas ?, oletko naimisissa ilman lasta ?, jos haluat ylennystä toimistossasi, uhkapelejä, rikas elämänloitsu, Jos haluat olla kuuluisa, politiikan loitsu, suoja, raha- ja työloitsu,

    Ota yhteys tohtori Fayosaan saadaksesi nopeaa apua ja rauhallista elämää Sähköposti: (Fayosasolusionhome@gmail.com) tai suoraan whats-sovelluksella +2348151918774

    VastaaPoista