.jpg)
Vihdin kauniin puupappilan seinällä on pari papinkuvaa, joista pienten lasten äidit ovat nostaneet metakan. Salissa kokoontuu nimittäin seurakunnan perhekerho, ja parinkymmenen naperon mielenrauha on järkkynyt näitten pappishahmojen edessä. Synkät hahmot ovat äitien mukaan pelottaneet lapsia. Kuvat on nyt päätetty poistaa.
Lehdessä mainitaan, että pappien muotokuvia ei ripustettu tahallaan lasten pelottelemiseksi, vaan salin käyttötarkoitus muuttui. Olisikohan viisaampaa siis panna seinille pastori Usko Evert Luttisen tai Sanna-Raipen kuvia, tai kenties vampyyreita tai Vihaisia Lintuja? Pitäisikö muutoinkin julkisista tiloista poistaa kaikki suomalaisten historiahahmojen kuvat, sillä kyllä niistä ainakin maahanmuuttajat pelästyvät?
Toimittaja Jani Kaarokin on toisaalla sitä mieltä, että lepsukka linja lapselle on paras. Lasten tulee saada olla kurittomia, heitä ei saa rangaista eikä heille saa nalkuttaa, heille tulee lempeästi selittää asiat, ja he toimivat sitten itseohjautuvasti moraalin muodostuessa oheistuotteena. Lapsen mieltä ei saa pahoittaa, sillä hyvä lisää hyvää, ja hyvään ei kuulu kielto. Supernanny on perkeleestä ja ehdollistaa rakkauden palkinnoksi, jonka lapsi saa vain kun tottelee kuin Pavlovin koira.
Siis oikeasti, mistä näitä mitään tietämättömiä janikaaroja ja curling-äitejä ja -isiä oikein sikiää? Heitä havaitsee yhä enemmän, kaikkialla, missä perheitä liikkuu. Olen katsellut lisäksi Kaaron mainitsemaa Supernanny-ohjelmaa televisiosta ja kummastellut lähinnä amerikkalaisäitien täydellistä avuttomuuutta raivoavien pikkulastensa kanssa. Lapset käyttäytyvät niin huonosti, että epäilee heidän olevan pikkupsykopaatteja, tai matkalla rajattomiksi tunnekylmiksi narsisteiksi. Eilen ohjelmassa oli kolmevuotias onneton poikalapsi, joka vaati kirkuen vaippaa, koska ei halunnut käydä potalla. Äiti antoi aina vaipan, jotta lapsi voi tehdä tarpeensa siihen. Muutenkin lapsi oli kuin raivopäähärkä ja sai määrätä jopa sen, ettei syö mitään kunnon ruokaa - poika olikin aneeminen. Tämäntapaista curlingvanhemmuutta on ohjelma pullollaan.
Tuntuu aika erikoiselta, että nuori suomalainen toimittaja puolustaa amerikkalaistyyppistä holtittoman laiskaa kasvatusta, joka vaikuttaa sivusta katsottuna lähinnä heitteillejätöltä. Kieltäminen ja rankaiseminen merkitseekin amerikkalaisäitien mukaan sitä, ettei rakasta lasta - samaa sanoo nyt toimittaja Kaaro yllä linkatussa jutussaan. Uskomatonta, että tämä tyyli on yleistymässä meilläkin, pedagogian mallimaassa, jossa naiset ovat korkeammin koulutetumpia kuin Amerikassa. Lapset saavat yhä enemmän mitä tahtovat, mitään rajoja ei ole, esteet perataan lapsen tieltä ettei mieli pahoitu. Kun lapsi menee sitten päiväkotiin tai kouluun, helvetti on irti, kun tulevat ensimmäiset kiellot. Tiedän helsinkiläiskoulun, josta suurehko määrä opettajia on vaihtamassa pois, ja miettimässä alan vaihdosta.
On tietenkin niin, että lapsen kaikkiin pelkoihin täytyy kiinnittää huomiota, eikä rajojen asettaminen muutenkaan tarkoita lapsen sanallista komentelua. Olen minä itsekin poistunut eräästä teatteriesityksestä lapsen kanssa, koska huutavat hahmot pelottivat häntä. Nuo papinkuvat eivät kuitenkaan kai huuda ja riehu? Ne ovat omanlaistaan kulttuuria, jolla lienee sijansa pappilassa. Miksi ei voisi sopeuttaa lasta kulttuuriin eikä kulttuuria lapseen?
Hauska yhdistelmä tuo ankaran ruotsalaisen kansankasvattaja-papin ja ruotsalaisen (ainakin siellä nimetyn) curling-vanhemmuuden yhdistelmä. Mietin hetken, että osuuko tämä kaksoisviestintä maaliinsa ja mikä sen maali edes on - ja totesin, että osuu ja maalikin löytyy tekstistä.
VastaaPoistaEi ole toista niin konservatiivista ihmistä kuin nuori tiedostava äiti.
"Papin työn lisäksi Laestadius oli kasvitieteilijä ja saamelaisen muinaisuskon tutkija. Hänestä tuli Ranskan Kunnialegioonan ritari."
PoistaOtsikossa olikin keksimistä, jotta saisin nuo kaksi asiaa yhdistettyä. Tänään törmäsin tuohon papinkuvajuttuun, ja aiemmin jo Jani Kaaron uskomattomaan kolumniin, jonka päätin yhdistää tähän kuvaan jollakin tapaa.
PoistaI love Lars Levi Lestadius!
VastaaPoistaCrapula Mundi on kieltämättä varsin loistokas teos!
PoistaLuin uutisen ja kommentit, joissa suurin osa kommentoijista nauroi vatsa kippurassa tilanteen johdosta. Asian olisi voinut esittää toisin, Voisiko seinillä olla jotain lastenkulttuuriin liittyvää: eläimiä, leluja, nukkeja, enkeleitä? Nähtävästi huonetta käytetään myös kokoustilana.
VastaaPoistaHassuinta on kirkon asenne: tehdään mitä hyvänsä ihmisten mieliksi.
Ilman muuta lastenkerhon seinillä voisi olla jotakin iloistakin. Huone on kuitenkin kulttuurimiljöössä, joka asettaa raaminsa jollakin tapaa. Lapsille voi kyllä kertoa jotakin papeistakin, ja osoittaa, että pelättävää ei ole.
PoistaItseäni hämmästyttää se, että lapsi pelästyy noita kuvia, kun paljon pelottavampiakin hahmoja heidän maailmassaan on.
Totta kai amerikkalainen malli yleistyy meilläkin, sillä onhan kansanluonteessamme ollut jo vuosisatoja tapana väheksyä omia tapojamme ja saavutuksiamme, kuten toisaalla blogistanissa aukottomasti todistan.
VastaaPoistaEsimerkiksi tuossa samaisessa Supernanny-ohjelmassa pisti silmääni tapa sutata alastomana juoksevan 4-vuotiaan pylly!!!!? Kuulemme sitä harjoitetaan jo kotimaisissakin ohjelmissa. Jotenkin se ei sovi meikäläiseen yhteiskuntaan, jossa yhteissaunominen ja alastomuus on ollut luonnollista ainakin tuhat vuotta.
Mikä helvetin hinku meillä on apinoida kaikkein naurettavimmatkin tavat ulkomailta? Ja etenkin ne, jotka ovat surkeampia ja vanhoillisempia kuin omamme?
Tämä on totta. Väheksymme muita kuin urheilusaavutuksiamme.
PoistaNytkään emme tunnista halutuinta vientivalttiamme, koulutusta, emmekä osaa myydä sitä muuhun maailmaan, vaikka täältä asti sitä tullaan edelleen hakemaan.
Amerikkalaisuus on se, mitä suomipoika ja -tyttö kumartaa.
Tuollainen sensuroiminen minun huomioni kiinnitti aikanaan, kun ensimmäisen kerran kuulin neloselta ylipiipattuja kiroiluja. Oli vähän puulla päällä lyöty ja järkyttynyt.
PoistaJärkyttävää on, miten markkinatalous lähenee totalitarismia, pelätessään vainoharhaisesti asiakaskuntansa reaktioita.
Tapsa on nyt hieman suomiromantikko. Omaa pitää kunnioittaa, mutta kaikki täällä oleva on muualta tullutta. Sibeliuksen saksalaisia sotilasmarsseja myöten.
PoistaPURE JENKKI!
Minun täytyy vielä palata tuohon Tapsan mainintaan, että Supernannyssa on sutattu alastomana juoksevan nelivuotiaan pylly, kasvatusmielessä Supernannyn ohjeesta, käsitän.
PoistaTämmöinen ei voi olla totta, vaan siinä on jokin väärinkäsitys. Supernanny Jo-Jo kunnioittaa lasta ja puuttu vähäiseenkin lapsen läpsimiseen, jota vanhemmat usein harrastavat. Hänen ohjeestaan yhdenkään lapsen pyllyä ei sutata, siihen ei edes kosketa! En muista nähneeni tällaista pyllyepisodia, ja jos sellainen on ollut, kyseessä on varmaan ollut vanhempien tapa kasvattaa lastaan kajoamalla hänen pyllyynsä.
Ah, korjaan samantien! Tapsa tarkoittaakin varmaan televisiokuvaajan tapaa himmentää lapsen alapää samoin kuin himmennetään jonkun kasvot vaikkapa Poliisi-tv:ssä.
PoistaAmerikassa on kuulkaas ihan eri määrät pedofiilejä, jotka nauhoittavat alastomien lasten kuvia myyntiin kuin täällä Suomessa, jossa tapa tuntuu naurettavalta.
Itseäni huolettaa enemmän yksilönsuoja näissä Supernannyissä. Ei ole kivaa, jos joku tunnistaa lapsen myöhemmin koulussa tai päiväkodissa. Missä on tämän lapsen intimiteettisuoja? Vanhempien taskussa?
Mekin olemme tänne muualta tulleita. 400 sukupolvea sitten täällä oli 2 km jäätä. Mutta kaikkialle muuallekin kaikki siellä oleva on muualta tullutta.
PoistaClark Kent (os. Kal-El, myöh. Superman) tuli tänne Krypton planeetalta.
PoistaJani Kaaro on kyllä uskomaton tapaus. Eräässä kolumnissa hän esitti ajatuksen, että lasten tietotekniikkaan ja pelaamiseen käyttämää aikaa ei saa rajoittaa. Pitää luottaa lapseen, olihan jostain Kaaron ystävästäkin tullut pelisuunnittelija tai jtms.
VastaaPoistaTiedän parikin poikaa, jotka eivät tee mitään muuta kuin pelaavat pleikkarilla tai pc:llä ja roikkuvat netissä. Koulu on mennyt aivan persiilleen ja poikien painoindeksi jatkaa nousemistaan.
No, vanhemmat eivät ole pahoittaneet lastensa mieltä.
Voi vittu!
Jos oma poikani olisi saanut tehdä mitä haluaa täysin ilman rajoituksia, niin hän pelaisi World of warcraftia päivät ja yöt läpeensä.
Poika oli yläkoulun alussa pahasti koukussa siihen ja pelasi sitä luvalla ja lopun aikaa salaa, aina kun pystyi.
Koulunumerot notkahtivat ja älysimme puuttua asiaan. Wow:n pelaaminen saatiin loppumaan kokonaan ja pelaamisessa pidettiin parin kuukauden tauko, jolloin hoidettiin rästiin jääneet kouluasiat.
Myöhemminkin pelaamiseen on puututtu, jos se näyttää riistäytyvän käsistä.
Lukion koeviikot ovat lähes kokonaan pelikiellossa, pojan omasta aloitteesta. Lukuaineiden keskiarvo on pojalla tasan yhdeksän.
Uskallan väittää, että kasvava ero tyttöjen ja poikien koulumenestyksessä johtuu addiktoivasta pelimaailmasta.
Raivostuttavaa asiassa on se, että somessa Jani Kaaron kirjoitusta ihastellaan. Vaimollani on paljon Facebook- kavereita, joista monet ovat linkanneet Kaaroon. Etenkin vasurit ja monet vihreät.
En ymmärrä miten vaimoni jaksaa noita vasuriystäviään, joiden mielestä kaikki auktoriteettiin tai ihmisen omaan vastuuseen elämästä vivahtavakin on suoraan saatanasta.
Samuli
Tämä oli ensimmäinen kolumni, jonka Kaarolta luin. Vähän harpoin rivien yli, koska kolumni oli rakenteellisesti varsin hajanainen, poukkoileva ja väljä, se olisi ehdottomasti pitänyt tiivistää.
PoistaKaaro puhuu uskomatonta sontaa, ja huomaa, että hänellä ei ole amerikkalaisäitien tapaan pienintäkään hajua lapsipsykologiasta. Ihan kuin hän itse kärsisi jostain varhaisesta traumasta.
Somessa häntä tosiaan ihastellaan ja kehutaan, mikä hämmästytti minua suuresti. Ilmeisesti juuri tässä näkyy nyt se polvi tai ryhmä, joka jälleren kerran kannattaa täysin rajatonta kasvatusta, eikä tiedä, ettei lapsen moraali tule geeneistä eikä kehity itsestään, vaan ohjauksen seurauksena. Sen on lapsitutkimus monesta suusta todistellut.Toisaalta voi olla niinkin, ettei moraalista välitetä, vaan halutaankin opetttaa lapsi vain itsekkäästi pärjäämään ja ottamaan toisenkin osapuolen osiot keinolla millä hyvänsä.
Kaaron logiikka tuntuu perustuvan siihen, että kasvatus tapahtuu selittämällä. Se kertoo kapeasta ihmiskuvasta, jossa sanoilla on ylivalta kaikkeen.
PoistaHän ei ole oivaltanut, että suuttunut vanhempi kertoo suuttumuksellaan paljon enemmän kuin vanhempi,joka selittää "kuules, toisia ei saa lyödä, koska toisia on kunnioitettava. Kaikkia ihmisiä on kunnioitettava, blaa blaa".
Tunnereaktio kertoo lapselle juuri siitä, mikä on oikein ja väärin, ja opettaa samalla tunnistamaan toisten tunteita (mikä ei ole mikään pöllömpi taito).
Jos kaikkea puhkiselitetään ja annetaan lapsen "päätellä" mikä voisi ehkä olla oikein, ollaan hakoteillä.
Luulen että hän hakee kasvatustyyliä, jossa annetaan myös positiivista vahvistusta, mutta unohtaa että se on täysin tyhjänpäiväistä, jos lapsi on pihalla sosiaalisista tavoista ja käytännöistä. Joskus ulkoiset tavat opettavat syvempiä merkityksiä: älä leiki ruoalla = ruokaa on kunnioitettava. Luultavasti selittävä vanhempi jaksaisi selittää tätä joka kerta kun pienokainen heittää herneet seinään, itse yksinkertaisesti estäisin häntä tekemästä niin ja sanoisin tiukasti EI. Kehityspsykologialla on silläkin jotain tekemistä lasten kasvatuksessa. Ei vaikkapa alle yksivuotiaalle selitetyistä maailmanteorioista ole kauheasti lapselle iloa tai hyötyä.
Minä kyllä jossain toivoin, että käsittelisimme housuunkakkaamista kymmenen seuraavaa bloggausta, mutta nyt tunnen oloni vähän tyhjäksi.
VastaaPoistaNitisee, natisee, ritisee ja ratisee, koska halkeaa, se on evankelisluterilainen kirkko. Olemalla kaikkien kaveri, se ei ole sitä kenellekään.
Aikoinaan moni yhteiskuntahistoriallisesti merkittävä mies oli pappi, enää se ei taida olla realinen ilmiö. Piianraiskaajat ja juopot ovat tietysti hieman vähemmän dokumentoidut. Hasek ei turhaan sotilaspappeja rienannut, voiko jakomielitautisempaa ilmiötä olla?
Ulkopuoliseksi, joskin firman jäseneksi, itseni tuntevana, en melkein nykyisistä edes muista kuin eläkkeelle kai jääneen Eero Huovisen. Sen miten ärsytti koko jätkä, kun tsunamin satuttua vaikeroi televisiossa: "Miksi Jumala sallii?"
Minulle siitä tuli vitsi: "Miksi Huovinen sallii - nyyyyyyh!"
Kuten sanoin, tauluepisodi oli kakkososa kakkahousu-performanssista.
Minustakin uskonnollisen pohdiskelun pohja saavutetaan, kun oppineet ihmiset mietiskelevät otsa syvissä rypyissä "miksi Jumala sallii pahan?" kuin suurtakin filosofista ongelmaa.
PoistaNimitän tällaisia uskonnollisia pulmia itseaiheutetuiksi ongelmiksi.
Tarkennan vielä, etten ole ateisti tai muu jumalankieltäjä, vaan pohjimmiltani uskonnollinen ihminen, jonka järki ei salli olevan uskovainen. Etsijän tieni on vienyt minut kosmologian, hiukkasfysiikan ja runouden kautta jonkin sortin zeniläiseen panteismiin.
PoistaSiinä mielessä kysymystä "Miksi Jumala sallii pahan?" voisi toki pitää eräänlaisena koanina - eli mielettömänä kysymyksenä, jonka tarkoitus on havahduttaa ihmispolo irti ajatusluutumistaan.
Onhan tässäkin keskustelussa jo sivuttu kakka-asiaa, Riku!
PoistaMinähän kerron jutussani, miten Supernannyssa kolmivuotias kirkuu vaippaa, koska ei halua kakata pottaan. Hän kakkaa vaippaan.
Minusta kysymys "Miksi Jumala sallii pahan?" on äärimmäisen turha. Yhtä hyvin voisi kysyä, että miksi Jumala sallii hyvän. Tuolle pahan, tälle hyvän. Eihän tuommoisissa kysymyksissä ole mitään mieltä senkään takia, että pahalla on aina kahdet kasvot, kuten hyvälläkin. Ne ovat toistensa peilikuvia, kun vaihtaa katsomispistettä. Mistä sen tietää, millä puolella jumala on.
Poista"Jumalan kaikkia motiiveja ei voi ymmärtää", sanotaan.
PoistaNiinpä, niin.
Ps. Äsken uutisissa sanottiin että "nykyiseen kirkkoveneeseen tarvitaan enää kahdeksan soutajaa". Hyvä, että edes heidät. Jos soutajien, eli airojen, lukumäärä vielä tuosta puolittuisi, eihän se enää mikään "kirkkovene" olisi!? (Piirtää havannekuvan: ei yhtään näytä "siltä"!)
Hyvä tietää, kun seuraavan kerran kirkkoveneen kyytiin kinuan.
PoistaTästä kirkkoveneasiasta tiedän jotain: Joensuussa oli yhtenä kesänä koko torin laita kirkkoveneen kuvia tuulessa viipottamassa. Viirit suunnitteli joku taiteilija. (Joka kesä kilpailevat kuka pääsee viirit suunnittelemaan.)
Neliairoinen kirkkovene näyttää satiaiselta jolta on - jossain tappelussa - katkennut kaksi jalkaa.
PoistaPs. Jotkut asiat ovat minulle Pyhiä, useimmat eivät. Kirkkoveneet kuuluvat ensiksi mainittuihin, Sari.
Mistäs Sinä muuten Joensuun kanssa tuttu oot? Minulle se on paikkakunta joka on antanut minulle enemmän hellyyttä kuin mitä ehkä olisin ansainnut. (Tosin nykyisin asiat ovat päin vastoin.) Mutta silloin - oh Nuoruus - kävelin karjalaisen immen kera ravintola Karelian katolla ja katseltiin kuuta. (Ja annettiin toisillemme suuta... ohoh, olipa kivasti sanottu!).
PoistaJoensuu on kiva kaupunki, Pielinen leveä joki, Vanha Jokela oli kiva kapakka. Voi miten paljon minulla siitä kapakasta on muistoja joita en muista!- Kerran esim. kaupungin torvisoittokunta herätti minut ehdin nukahtaa kabinetin sohvan alle... Kirsti ne oli sinne hokutelleet. - No, hyvin soittivat vasket.
Olen saattanut siellä asua. Ja ehkä joskus olen Jokelassakin istunut.
PoistaKareliassakin kävin (vain kerran).
Oih, nyt ei ole kumpaakaan. Vaikka Jokelasta ei luovuttu taistotta!
Laestadiolaisuudessa on varmasti ollut paljon hyvää.
VastaaPoistaJa koko maailman pahuus.
Harvoin näkee näin väärinymmärrettyä ja tulkittua kirjoitusta kuin blokikirjoituksessa on referoitu Jani Kaaron "Lasten tulee saada olla kurittomia".
VastaaPoistaKaaron kirjoituksesta on luotu käsitteiden ja tapojen sekamelska, olkinukke vailla vertaa ja jota vastaan hyökätään harvinaisen sumelematta. Jopa Keltikangas-Järvinen allekirjoittaa Kaaron näkemyksen siitä että häiriökäyttäytyminen ei lopu rationaalisia taitoja vaan moraalia opettamalla.
Näin siis Kaaro:
- "Rakastakaa siis, ihmiset, rakastakaa kurittomia, raivoavia ja änkkäränkkiä muksujanne. Kuiskatkaa kiukkupussin korvaan "tiedätkö mitä, olet hyvä tyyppi." Puhukaa lapsillenne nyt, koska niin kauan kuin he ovat pieniä, he haluavat oppia ja kuunnella."
Mitä taas tulee pappilan patriarkaatti kuviin niin on kai tarkoituksenmukaista siirtää ne alkuperäisille paikoilleen seurakuntatalon kupolihuoneeseen. Mitään metakkaahan ei ole ollut vaan asia on hoidettu erittäin tyylikkäästi.
Anonyymi, olet ymmärtänyt jotain väärin tai sitten et yksinkertaisesti tiedä, että rajojen asettaminen ja väkivallattoman käytöksen vaatiminen lapselta on nimenomaan välittämistä ja rakastamista, kun sitten taas lapsen jättäminen oman raivonsa vangiksi on heitteillejättöä. Se on lapselle itselleen tuhoisaa, ellei hänelle opeteta moraalia ja vuorovaiktustaitoja rauhallisesti.
PoistaToistan: rajojen asettaminen ei ole huutavaa käskyttämistä, vaan rauhallista ja selkeää lapsen kohtaamista, silmiin katsomista ja asian selittämistä määrätietoisesti ja varmasti, mutta lespaamatta ja päätä silittämättä. Lapsen on turvallista saada tietää, että hän ei vastaa perheestä, vaan lujat mutta ystävälliset vanhemmat, joihin voi aina turvata. Tä'mä juuri on rakkautta.
Kaaro on uskottamattoman naiivi ja tietämätön, jos hän luulee, että lapsen rankaiseminen - kolmen minuutin jäähy tai videopelien pelaamisajan rajoittaminen - merkitsee sitä, ettei lasta rakasteta. Tietenkin lapselle selitetään aina syy, koska moraali ei muodostu Kaaron opeilla, vaan selkeällä ja rakastavalla ohjauksella.
Kaaron ajatuksia noudattamalla joudutaan Keltikangas-Järvisen sanoja lainatakseni viidakkoon, jossa aggressio hallitsee. Lapsi ei valitse automaattisesti toista huomioonottavaa käyttäytymismallia, vaan aggression, koska se on nopein tapa päästä haluttuun lopputulokseen. Juuri näin rajattomat lapset Supernannyssa tekevät.
Katsopa yksi Supernanny, niin havitset, että menetelmiin kuuluu nimenomaan syyn selvittäminen ja rakkaus lasta kohtaan.
Ei tarvitse toistella.
PoistaOlet ymmärtänyt väärin tai sitten et yksinkertaisesti tiedä ymmärtäneesi väärin, ei Kaartokaan sitä tarkoittanut että huutava käskyttäminen on oikein, päinvastoin.
Kuulehan Anonyymi, kun se ei mene niin, että rajoitta kasvanut neuvottelukasvatuksen tulos kasvaa automaattisesti hyviä eettisiä valintoja tekeväksi yksilöksi. Moraali ei yksinkertaisesti kehity näin, että lapsi jätetään purjehtimaan itsensä varaan aavalle merelle lukemattomien vaihtoehtojen varaan, josta toivomme hänen valitsevan itse.
PoistaKaaron suurin virhe on ilmiselvä oletus, että muut kuin sallivan kasvatuksen harjoittajat eivät rakasta lapsiaan. Tämä on järkyttävän typerä ja mustavalkoinen oletusasetus aikuiselle ihmiselle.
Jatkan vielä Kaaron ajatuksista. Hän kirjoittaa ehdollistamisesta, että "Kolikolla voi kaksi puolta, mutta lapsi näkee niistä vain yhden. Rakastamme sinua ja hyväksymme sinut vain jos olet sellainen, kuin sinulta odotetaan."
PoistaTämä on juuri se kulminaatiopiste, jossa Kaaro harhautuu tyhjän päälle, rakentaa olkinuken oletusajatuksille, jotka sijoittaa toisten ihmisten päähän. Hänen ajatusmaailmaansa ei mahdu se, että vanhemmista on luonnollista odottaa lapselta yhteisöllisesti rakentavaa käytöstä - se on heidän odotustensa mukaista.
Kaaron edustama kasvatusmalli nojaa selkesäti individualistiseen, yksilölliseen etuun, siihen että lapsesta kasvaa osansa ja etunsa ottava fyysisesti vahva ja laskelmointitaitoinen yksilö. Tärkeintä on lapsen hyvä mieli, jonka Kaaro olettaa tulevan asioiden rajattomasta sallimisesta ja neuvotteluista parivuotiaan lapsen kanssa.
Ano, ei kai kukaan voi olla eri mieltä siitä, että lapsia on rakastettava, olipa heillä menossa känkkäränkkä tahi ei. Sallivuus vain ei aina ole rakkautta, ja Kaaron kirjoituksesta ainakin minä sain sellaisen käsityksen, että hän peräänkuuluttaa lisää sallivuutta.
VastaaPoistaVielä Kaarosta sen verran, että hänen näkemysensä " sisäinen kauneus on tärkeintä" on mielestäni pseudospirituaalista hölönpölöä. Tekojen merkitystä on turha vähätellä. Ei lapsen sisäistä maailmaa kunnioiteta sallimalla millaista käytöstä tahansa.
VastaaPoistaNaurattaa myös ajatus " pitäisi kuunnella lapsen selitystä". Aika monen lapsen (ja aikuisen)selityksiä kuunneltuani olen tullut siihen johtopäätökseen, että harvemmin Teuvo iskee Viljoa päähän pitääkseen kiinni syvistä, moraalisista periaatteistaan.
"pitäisi kuunnella lapsen selitystä"
PoistaNoin esitettynä ajatus on todella nauretta mutta vakavasti otettuna, niin kuin ymmärrän Kaaron tarkoittavan, ei tarkoita todellakaan toisen lyömisen hyväksymistä muitta mutkitta.
Juuri näin, Sari. Kun Teuvo iskee Viljoa lekalla päähän, lässytys seis, napero lujaan otteeseen ja katse silmiin ja lyhyt ja tiukka mutta huutamaton: EI, noin et voi tehdä. Lyöminen on väärin! (Napero kyllä tietää, että se sattuu.) Sitten napero jäähylle ikävuosiaan vastaavaksi minuuttimääräksi, jotta hän oppii miettimään tekoaan. Jäähyn jälkeen selitys, miksi jäähy tapahtui, sitten halataan ja pussataan, mutta ei jäädä lespaamaan, sillä teko oli yksinkertaisesti väärä.
PoistaNäin tapahtuu Supernannyssakin, ja metodi ja tilalle tulee eettisempi käytös, jossa lapsi oppii otamaan muutkin ihmiset huomioon ja muuttuu tasapainoisemmaksi muutenkin, kun hänen ei tarvitse enää epävarmana turvata vain itseensä ja fyysiseen voimaansa.
Nimenomaan tuo neuvottelu on sitä lepsuutta, jossa lapsen kanssa käydään kauppaa ja jossa lapsi oppii korkeintaan laskelmointia, ei moraalista eetosta.
Minua hämmästyttää, että toimittaja on niin pihalla lapsiasioista!
Anonyymi, toisen lyömiseen puuttuminekaan rankaisemalla lasta vaikkapa jäähyllä ei siis tarkoita lapsen tuomitsemista muitta mutkitta! Kaaron kolumni näyttää lähtevän tältä pohjalta.
PoistaMistä kummasta tuo sanonta kaupankäynti lapsen kanssa on tullut mukaan. Sitä tässä asiassa on tuota tarkoittavaa tapahtumaa on kuvannut vain blogisti. Minua hämmästyttää blogistin itse rakentama vastakkainasettelu ja pihalla olo luetun ymmärtämisessä.
PoistaOikein seikkaperäisin kasvatusneuvoin kerrotaan ettei lapselle pidä huutaa, asian, jonka Kaarto nimenomaan tuomitsee.
Se on tullut mm. lukuisista Supernanny-ohjelmista, jossa neuvottomat amerikkalaisvanhemmat neuvottelevat lapsen kanssa jopa siitä, suostuisiko tämä nyt syömään ja mitä tämä tahtoisi. Sitten neuvotellaan ateriasta ja tulos on, että no juu, ota sitten karamellia kaapista, jos kerran tahdot.
PoistaLoputon lespaaminen yksinkertaisissa asioissa ei ole tarpeen. Neuvotteluja ei parivuotiaan kanssa tarvita, vaan aikuinen on se, joka tietää, miten arjessa kuuluu tehdä: mennä nukkumaan ajoissa, syödä terveellistä ruokaa, olla hakkaamatta sisaruksia ja vanhempia. Kaksivuotiaalta ei tarvitse kysyä, että miksi kulta löit Anssia viidakkoveitsellä.
Tunnen myös suomalaisperheen, jossa äiti kysyy lapsilta, että haluaisitteko syödä vai ette. Lapset syövät naksuja ja karkkeja ja jäätelöä. Lämmintä ateriaa ei laiteta päivittäin. Äiti ei myöskään kiellä lapsiaan millään tavoin, vaika nämä veisivät muiden lasten lelut.
Vieläkin yksi: Kaaro näyttää luulevan, että tuo jankutus ja huutaminen on kurinpitoa.
VastaaPoistaEi ole, huutaminen on vain huutamista, merkki siitä, että kurinpitoa ei ole tai että kurinpito on lepsua!
Kurinpito on oikeasti vain järjestyksen luomista lapsen tai nuoren kaaokseen, ja se tapahtuu tietenkin puhumalla lapsen tasolta, mutta ennen kaikkea selkeitä rajoja asettamalla ja niiden noudattamista valvomalla, hyvin rauhallisesti ja määrätietoisesti, mutta ystävällisesti ja rakkaudella, yhtään huutamatta ja jankkaamatta. - Tämä on se asia, jota Kaaro ei ole ymmärtänyt.
"Kaksivuotiaalta ei tarvitse kysyä, että miksi kulta löit Anssia viidakkoveitsellä."
VastaaPoistaUskomatonta, mutta totta.
Nyt nakellaan kyllä sellaisia olkinukkeja ja curling -selityksiä ettei asiassa ole enää mitään tolkkua.
Vapaa kasvatus on blogistin itsensä tähän keskusteluun tuoma malli selityksineen.
Esimerkki oli reaalinen, näin sen itse. Parivuotiaalla oli isän antama viidakkoveitsi, julmettu puukko, jonkalaiset oli kaikilla pikkutaaperoilla, jotka leikkivät niillä äidin mitenkään puutumatta puukkojen heilutukseen. Lapsia tahdottiin kuulemma suojella pahalta mieleltä, kun perheessä muutettiin jatkuvasti paikasta toiseen. Supernannyssa.
PoistaSupernanny . . . supernanny !?
PoistaPläjäytä nyt viimeinkin se kohta missä Kaaro ihannoi tai asettaa ohjeikseen Supernannyn metodit tai täysin vapaan (ohjaamattoman) kasvatuksen.
Pläjäyttäpäs itse se kohta, jossa minä sanon Kaaron asettavan Supernannyn ohjeet ihanteekseen.
PoistaOlen päinvastoin mielestäni esittänyt, että Kaaro suhtautuu mainitsemaansa Supernannyyn avoimen negatiivisesti. Hänhän puhuu "ehdollistavasta rakkaudestta", jota hän kuvittelee Supernannyn ohjeilla harjoitettavan.
Kaaron mielestä lapsi ei tarvitse kuria eli järjestystä, vaan Kaaro siis pitää järjestystä vahingollisena ja traumoja aiheuttavana - tämähän on se 60-luvun vapaan kasvatuksen ideologia, joka on mahdottomuudessaan kuollut ja kuopattu. Mitä tämä Kaaron ideologia siis on, ellei ns. vapaata ja sallivaa kasvatusta?
Huom. Kaaro käyttää kuri-sanaa kyllä semanttisesti ja systemaattisesti väärin, kuten ylempänä olen osoittanut. Hän panee yhtäläisyysmerkit kurin ja huutamisen välille, ja näinhän ei ole.
Niin on miltä näyttääkin.
PoistaNännyily ja curling -selittelyt ovat totuusarvoja tärkeämpiä.
Anonyymin totuusarvo on kakka housuissaan.
PoistaNo, en ainakaan ymmärtänyt mitään tuosta Anonyymin viestistä. Voisi olla parasta olla kokonaan vastaamatta hänelle, kun hän tekeytyy niin ovelaksi.
PoistaEnsin kysyy, ja kun minä vastaan, sanoo, että älä selitä.
Studio 55:ssä on pe aamuna Iineksenkin "markkinoima" Arja Mäkinen kertomassa "Vaiettu rakkaus" kirjastaan, naisen osasta kolmantena pyöränä. Aihe tosin liittyi kovinkin kiinteästi aiempaan blogikirjoitukseen "Juhani, Venny ja Tilly".
VastaaPoistaTaulun veitsimies voisi hyvinkin ilmentää "Juhan" shemeikkaa, mutta, . . . että naiset olisivat huoria.
Minä en tiedä tästä Arja Mäkisen kirjasta mitään, enkä ole sitä markkinoinut. Kirjantekijän pyynnöstä laitoin materiaalitoiveen esille blogiini. Samainen materiaalipyyntö näytti olevan myös Kirjailijan häiriöklinikan Kirstillä aikoinaan.
PoistaNaisen osa kolmantena pyöränä on minusta vapaavalintainen juttu, enkä itse selllaisesta uskoisi saavani elämääni rakkautta tai sisältöä. En myöskään tahtoisi olla se, jota petetään. Eiköhän rakkaus tai kiintymys ole vapautta eikä salailua.
Minä olen ollut yksinhuoltaja ja kasvattanut tytöstäni itseäni fiksumman ihmisen. (Ilman että olisin lukenut yhtäkään kasvatuskäsikirjaa. Pl. "Sudenpentujen Käsikirja".) Kasvatin hänet niin - tai "annoin kasvaa" - kuten itse olisin halunnut että minut olisi kasvatettu. Ja minun äitini ja isäni olivat fiksuja.
VastaaPoista(Puberteettiajalle minä en mahtanut mitään. Voi että meille tuli hirvittäviä riitoja... kun... (huokaus) kumpikaan ei antanut periksi. Ymmärsin häntä, meinasi vain minun voimat välillä loppua. Ei rakkaus.)
Tässä tapahtumassa Hän on 7 vanha.
Istun kotonani ja teen kirjoitustöitä, on viikonloppu, on kesä, ja pihan kaikki lapset leikkivät (= meluavat) pihalla. Yhtä mittaa kuuluu huutoja "äiti, tu parvekkeelle, täällä huutaa Merja/äiti, tuu parvekkeelle, täällä huuta Raija", etc. Juon vähän olutta ja kirjoitan pitkiä kirjeitä. Äkkiä avonaisen ikkunan takaa kuuluu huuto "iskä, tuu parvekkeelle, täällä huutaa Saaga". No, minähän menen. Kolmannen kerroksen hissittömän talon parvekkeelta katson Saagaa... hän sanoo että "heitä mulle se sininen pyyhe sieltä vaatekomerosta". No, löydän pyyhkeen, ja heitän. Jatkan kirjaimien keksimistä. Ja lapset huutavat koko ajan. Äkkiä taas Saagagin huutaa: "iskä, tuu parvekkeelle, täällä huutaa Saaga"... No, menen parvekkeelle, ja sanon Saagalle äkäisesti että "kuule, mulla on muutakin tekemistä kuin juosta täällä parvekkeella. jos vielä kerrankin huudat 'iskä tuu etc' niin tuut tänne ite ja pysyt koko illan kotona. ymmärrätkö?". Se sanoi että juu. Niin pääsin taas kirjoittamaan niitä (pirun) pitkiä kirjeitä. Kesäilta jatkui. Ja kaikki muut mukulat jatkoivat "äiskä/äiti tuu" etc. huutojaan. Tylsää, mutta mitäs sille mahtaa, se on kuin tylsä radio-ohjelma jota taksikuski kuuntelee eikä kehtaa sanoa että "lopeta!". Äkkiä pihalta kuului myös "iskä tuu, parvekk...", huuto loppui kuin veitsellä leikaten. Äkkiä porraskäytävän täytti kamala puukenkien kolina, ovi avattiin rutisten ja kolisten, Saaga tuli sisään. Ensimmäiseksi se käveli minun luo, ei sanonut mitään, tuijotti minua närkästyneen näköisenä, meni omaan huoneeseensa ja penkoi sieltä jonkun kumiankan, tuli takaisin minun huoneeseeni, ja katsoi minua SANOMATTOMAN NÄRKÄSTYNEEN NÄKÖISENÄ sanomatta mitään, ja paiskasi ulko-oven kiinni ja meni ulos.
Hitsi, mä ajattelin, mullahan on upee tyttö!
Mikis, lapsen kasvattamista eli lapsen kanssa elämistä ei minunkaan mielestäni kirjoista opita. Jokuset vain ovat tutkineet asiaa ja kirjoittaneet havaitsemistaan asioista lainalaisuuksista, jotka ovat kiinnostavia.
PoistaLapset ylipäänsä ovat upeita, ja siksi minäkin paasaan usein kasvatusasioista. Toivottavasti en anna sitä kuvaa, että viisaus löytyy kirjoista. Sydämestä se löytyy ja uteliaisuudesta elämää kohtaan, kai. Suurin os vanhemmista on rakastavia ja huolehtivia vanhempia, ja parhaansa mukaan kukin koettaa lapsiaan ohjata - ilman ohjaustahan he eivät pärjää. Ei ole olemassa ihanteellista kasvatusta, yhtä tapaa elää lapsen kanssa.
Oman ajatukseni mukaan tärkeää on vain haluta olla lapsen kanssa, hänen maailmassaan, ja siihen sisältyy kaikki tunteen laidatkin.
Itse ajattelen niin, että minusta on mukava tutustua uusiin ihmisiin. Kun lapset syntyivät, oli ihan ihkauusia ihmisiä joihin tutustua, eikä tarvinnut edes lähteä kotoa minnekään!
PoistaTämä uuden ihmisen arvoitus minuakin kiehtoi, kun tuijottelin vastasyntyneen lapsen kasvoja ja mietin, millainen persoona sieltä oikein on tullut. Ja kyllä sieltä ihan omanlaisensa tulikin!
PoistaKerran - tämä on ihan toinen asia - olin Saagan kanssa Aurinkomatkalla. Bulgaria, Burgos... se oli sitä sosialismin aikaa. (Joka sinällään on saman tekevää tämä tarinan kanssa. Haluan huomauttaa ainoastaan sen että tämä oli elämäni ensimmäinen ns. aurinrantamatka... ja varmasti viimeinen!)
VastaaPoistaSaaga tutustui siellä lahtelaisen perheen saman ikäiseen tyttöön Kirstiin. He olivat koko ajan koko loman yhdessä. Mikäs sen kivempaa? (Sai meikäläinenkin ottaa aurinkoa, eli palaa, ja juoda omppuviinaa.) Hetkinen, mikäs tässä nyt on pointti? No, kotomaisemissa tämä Kirsti-tyttö tuli erääksi viikonlopuksi Saagan vieraaksi. He leikkivät yhdessä. Minä tietysti huolehdin kaikesta muusta, sapuskasta ja sen semmoisesta, mutta en tietenkään muusta. Yhdessä vaiheessa aloin vaan ihmetellä kun Saagan huoneesta (he olivat molemmat siellä) ei kuulunut mitään, ei yhtään mitään! Ei yhteen-ei2teen-ei3meen tuntiin? Niinpä avasin oven, ja siellä nämä n. 8 vanhat tyttöset istuivat kahden pienen pikkupöydän ääressä: kirjoittelivat jotain paperilapuille ja antoivat niitä toisilleen... Kyllä minä vähän ihmettelin? En edes kehdannut kysyä että mistä (ihmeestä) nyt on kyse?
Kysyin sitä monta vuotta myöhemmin. Saaga ei ensin edes muistanut, sitten se muisti, nauroi ja sanoi "joo, mee leikittiin konttori-ihmisiä".
Mikis, superdaddy!
VastaaPoista(täällä huutaa fanit)
Neljänvanhasta lähtien minä opetin Saagalle hyönteisiä, olin ite niihin fiksaantunut. Käveltiin pitkin metsän polkuja ja ihmeteltiin Formicidaeita tai Gonepteryx rhamnia. Välillä syötiin Ketunleipiä, välillä poltimme itsemme nokkosiin, elokuun ahneina iltoina ahmimme metsävattuja (ja luteita). Saaga oli jo silloin samperin itsepäinen; kun se kompasteli polun männyn- tai muiden puiden juurakoihin, eli lensi nenälleen, ja minä sitä nostelin ylös... se tuhahti että "älä viitti koko aikaa retuuttaa mua!"
VastaaPoistaPs. Hitsi, kun se oli hirveen vaikee puberteetti-iässä!
On minullakin omat fasistiset piirteeni (puolustusasianajaja: kelläpä ei olisi). Sanoin hänelle että "en ole sinulle 'isi', olen sinun isä. älä sano minua isiksi."
VastaaPoistaIskäksi sai sanoa.
Ps. Minulla on tässä joku ajatus takana. Minusta lapset eivät ole pienikoisia aikuisia - joskus kai kuviteltiin niin. Vielä kummallisempaa - siksi kielsin Saagalta "isi" sanan käytön - olisi että aikuiset olisivat isokokoisia Lapsia. (Voihan Hellan-Lettas!)
Ps. Kansakoulunopettajan poikana lisäisin tähän vielä...
Char, mitä Sinulle kuuluu?
VastaaPoistaOlet niin täynnä touhua että ajattelee että "ei Sinulle muuta kuulu kuin kivaa". Minulla oli aikoinaan ystäviä Venäjän Karjalasta, kun kysyin heiltä mitä heille kuuluu, he olivat sitä mieltä että "mukavan kivaa". Surullisia he olivat, sen näki, he valehtelivat minulle. Syystä, jota en tiedä.
Char?
Kävin tässä välillä hammaslääkärin kiusattavana. Syssyllä poistetun takahampaan tilalle pannaan keinojuurihammas, ja nyt tehtiin ensimmäinen operaatio ja ollaan tikit ikenessä. Kaikkea ihminen saa kärsiä, vaikka pientähän tämä on ja hyvä asia sinänsä, että voi jatkossakin purra huoletta näkkäriä.
VastaaPoistaMinnekähän Char on eksynyt, kun ei ole näkynyt. Kaipaamme iloista pulpahteluaan!
Siis syksyllä, ei syssyllä.
PoistaSemmoinen vielä piti sanomani, että metsäretket lapsen kanssa ovat kivoja, kivempia kuin Puuhamaa-reissut.
Mikä kumma vika "isissä" lienee, mikis? Sehän on hellittelysana ajalta, jolloin "iskää" ei ollut vielä keksitty? Minun isäni oli isi, samoin lapsen isä.
VastaaPoistaSiis ymmärsin kyllä selityksesi, tai yritin ymmärtää, ja eihän sitä selitellä tarvitse.
Char ilmottautuu! :) Kuten arvasitte, kivaahan minä olin pitämässä; olosuhteiden pakosta elämänmeno on tällaista jaksottaista... Mutta hyvinnukutun yön jälkeen kaipasinkin kuulla kuulumisianne, ei tarvittu edes naisen vaistoa! :)
VastaaPoistaIines, kaunis kiitos taas kerran kiinnostavasta ja puhuttavasta aloituksesta! En edes tiedä mistä päästä aloittaa, mutta Pollyanna keksii aina iloa, eli pienin varauksin hyvää ensin!
Kaaron esseessä minua häiritsi lähinnä se, että siinä niputettiin monta täysin erillistä asiaa asiaa yhteen ja "kasvatuksen" alle. Samaa mieltä olen hänen kanssaan siitä, että lasten kanssa on keskusteltava - äkillisissä konfliktitilanteissa toimitaan ensin, ja puhutaan sitten, jos puhuttavaa on. Nykytyylistä marmattaa lapsille ja vertailla heitä toisiinsa olen myös ehdottomasti ja täysin samaa mieltä; nalkutus ja nöyryytys eivät kuitenkaan ole rajojen asettamisen synonyymi vaan sen vastakohta.
Eli sinänsä ihan terävät ja hyvät huomiot hukkuivat nyt eri ilmiöiden paljouteen. 2-vuotiaan raivokohtaus ei laannu kuiskailulla; ei se laannu millään, eikä tarvitsekaan, ennenkuin lapsi on purkanut olonsa. Karjua saa, muttei vahingoittaa itseä eikä muita. - Julkisissa tiloissa kiukuttelu johtaa siihen että poistutaan ripeästi ja lässyttämättä, yhden ilmoituksen jälkeen paikalta.
Isomman lapsen tai murkun turha tuittuilu voikin oikein ajoitetulla kehulla, pienellä vitsillä yhdistettynä halaukseen tmv, talttua.
Supernannya en seuraa, mutta olen katsonut muutaman jakson; hyvät ja toimivat perusopit. Pitää muistaa, että ohjelmaan hakeutuu ja valitaan ongelmaperheitä, ja nimenomaan vanhempien ohjaamiseen tuo formaatti perustuu. - Välillä kyllä ratkottavana on erikoisempiakin tapauksia; muistan naperon joka ei uskaltanut puhua kuin vanhemmilleen. Vai oliko se eri kasvatusohjelma? Kuitenkin, idea oli siinäkin sama, ja vanhemmat saivat niksivinkkejä kotiin vietäväksi.
Amerikkalainen tapa hurrata ja taputtaa aina kun lapsi suoriutuu jostain on meikäläisittäin outo. Ennenkuin hutkitaan, muistettakoon, että kasvattaminenkin on kulttuurisidonnaista, eikä kaikkea voi eikä edes tarvitse siirtää yhteisöstä toiseen. - Muistan, kun vietin lomaa Kaliforniassa silloisten hoitolasten kanssa. Kävimme puistossa, ja oli kiinnostavaa tarkkailla omaa tyyliäni ja verrata sitä jenkkimenoon. Leikin tietty 3- ja 5-vuotiaitten kanssa aikani, autoin kiipeilytelineissä - "auttaa" on varmaan väärä sana. Itse asiassa leikin mukana, lauloin kun annoin keinuvauhteja, jne., ja sitten jossain kohtaa halusin antaa lapsille omaa aikaa. Sanoin, että kirjoitan pari kirjettä, ja vetäydyin ruohikolle. Kirjoitinkin, mutta ennenkaikkea salaa seurasin kuinka he puuhasivat keskenään, keksivät juttuja, ja selvittivät asioita.
Kielestä kiinnostuneelle oli herkkua seurata natiivien ja omieni kanssakäymistä. 5-vuotias oli ollut pari vuotta ruotsinkielisessä kielikylpypäikkärissä, ja ymmärsi englantia uskomattoman hyvin, vaikkei puhunut - hän toimi. 3-vuotias oli innovatiivinen: kun leikkikaverilla oli lelu jonka hän halusi, hän pyysi kohteliaasti: ei tehoa. Sitten hän korotti ääntään (tuttua vai mitä? Jos joku ei tajua: huuda sama asia :D), turhaan. Pienen pohdintatauon jälkeen suorastaan näin lampun syttyvän: "Ann lap tän", lausui poika kuuluvasti ja selvästi, samalla kun ojensi kätensä päättäväisesti haluttua lapiota kohti. Alkuasukas totteli. - Huom! Charin Sylikisu tiesi ja muisti, ettei kädestä viedä; oli sisäistänyt sen että puhumalla hoidetaan asioita, ja sen että hän on itse taitava ja neuvokas ihminen joka selviää kiperistäkin tilanteista kykyjensä ja sosiaalisten taitojensa ansiosta. :)
Kun kysäisin kotimatkalla, että mitenkäs ne uudet kaverit, teillä näytti olevan kivaa siellä, hän sanoi tärkeänä, että juu. Se Josh (esittelyt muutin kävin aina hoitamassa) ei puhunut suomea, mutta mä kato puhuin sen kanssa sitten englantia. - Arvatkaa kuka sai ylimääräisiä pusuja samantien!!! :) - Jatkan vielä!
Aiheeseen: jos siis olisin päivystänyt koko ajan vieressä, tätäkään episodia ei olisi ollut, eikä monia, monia sisarusten kahdenkeskisiä keksintöjä... Kuten Mikis, minäkin olen mielellään välillä taustalla - terkkuja muuten sinulle, hani! :)
Poista"Lapsikirjan" kirjoittanut Anna Wahlgren, yhdeksän lapsen äiti, keräsi kivan valikoiman pehmoleluja vauvojen pinnasänkyyn, aamuheräämisiä varten. Vauvat huvittivat itse itseään (masu oli siis täynnä ja vaipat vaihdettu); Anna itse varmasti veti unta palloon ja varautui tulevaan päivään vielä pari armasta tuntia. - Olen muuten lukenut tuon kirjan kerran silloin kun se ilmestyi, enkä muista siitä juuri muuta.
Kaksosia hoitaessa huomasin itsekin, että kysyvät ja kokeilevat ns. piippaukset erottaa unenkin läpi aiheellisista kutsuista.
Eli pohjoismaalaisesta kulttuurista tässä ehkä yleisemminkin puhutaan. Minulle olisi ollut vierasta seissä hurraamassa kun 5-vuotias laskee liukumäen mallikkaasti; amerikkalaisvanhemmille se oli normi. - Puhumattakaan siitä, että muksut olisivat luulleet Char-paran kajahtaneen helteessä, jos olisin yrittänyt! :D
Hauska episodi tuolta ajalta: kerran kun johonkin reissuun oltiin lähdössä ja jompikumpi napero napisi kaikesta, puuskahdin, että olet sä kyllä tänään melkoinen vastarannan kiiski. Muksu kiinostui: mikä se on? Näin tilaisuuden ohjata tilanteen kivaksi, ja lyhyen selityksen sijaan keksin tarinan Aku Ankasta ja veljenpojista, joista yksi kiiskeilee...
Tarinat olivat kovaa kamaa meillä, paha tuuli unohtui, ja Vastarannan Kiiskestä tuli keskeinen, myyttinen osa arkipäiväämme vaihtelevien Aku Ankka-satujen muodossa. - Ja pienet napinat loppuivat sillä lomalla nauruun, kun katsoin alustavaa ärripurria ja kysyin, järkytystä teetellen, että et kai ole *gasp* naamioitunut V. K. :)
No niin, siellähän se Pollyanna putkahti esille!
PoistaKaaron tietty ennakkoasenne (= rakkautta on salliminen, kielto merkitsee sitä, ettei rakasta) peittää valitettavasti alleen sen, että hänellä on hyvä tarkoitus ja sen, että toki hänkin lasta ajattelee, lapsen parasta. Se on jo paljon tässä maailmassa.
Luen muuten parhaillaan tuon kasvatusguru Anna Wahlgrenin tyttären kirjoittamaa kirjaa Anna-äidistään. Aikamoisen kuvan hän kasvatuksestaan piirtää! Lapset jätettiin omin päin pärjäämään, kun äiti matkusteli eri miesten kanssa ja ryyppäsi minkä ehti. Äidin miesystävät tulivat myös lasten sänkyyn ja hipelöivät tyttöjä. Mielenkiintoista.
Hei, Iines! :)
PoistaKaaron hyvistä aikeista ja myös ns. hyppelehtivästä kirjoituksesta ollaan samaa mieltä. Hyvää hän tarkoittaa, ja kun lapsia kompotetaan niin paljon, olisin suonut, että se asian ydin olisi tullut esiin, eikä hautautunut liian monen teorian alle. - Tervs. nimimerkki "Asia Aina Pähkinänkuoressa"! :)
Huomasin kyllä, että kirjoitit yllä samasta kuin minä, mutta piti saada itse sanoa sama.
Wahlgrenista minäkin olen kuullut kamaluuksia. Siksi siis disclaimer.
Jos sopii, kerro sitten kun olet lukenut tyttären kirjan. - Kuten yllä jo totesit, ei se kirjaviisaus, vain arkinen elämä...
Oikeasti silloin aikoinaan luin sen kirjan sillä mielellä, että tajusin vauvan viihtyvän kuivana ja ruokittuna jonkin aikaa itsekseenkin; olin kokemattomana vähemmän hysteerinen jokaisen inahduksen suhteen.
Supernanny muuten opettaa vanhempia samaan; Rachael Ray-showssa pikkuvauvan nukuttamista harjoiteltiin myös siten että vauvan itse itsensä rauhoittamisen taitoa tuettiin ns. intervallinukutuksella. Supernanny oli siis silloin vieraana.
Minäkin muuten luin Anna Wahlgrenin kirjan joskus muinoin, mutta en muista siitä juuri mitään, oikeastaan en yhtään mitään. En osaa sanoa edes, kannattiko hän vapaata sallivaa kasvatusta, mutta luulisin, ettei, koska tuossa tyttären kirjoittamassa äidinmurhakirjassa on kuvattu joitain rangaistuksia, joita perheessä oli käytössä.
PoistaMonesti muuten noissa Supernannyissä on kyseessä perhe, jossa ei ole minkäänlaisia henkisiä harrastuksia, eikä harrastuksia ylipäänsä. Lapsille ei lueta, ja on monia perheitä, joissa lapset eivät saa leikkiä ulkona, kun äiti ei pysty pitämään heitä koossa, vaan he katoavat.
Jo sillä yksinkertaisella konstilla moni lapsi rauhoittuisi nukkumaan, että hänelle luetaan sylikkäin tai vierekkäin iltasatu tai pari.
PS Kyllä suomalaiset perheet asuvat muuten hirvittävän ahtaasti, kun katsoo noita Supernannyn amerikkalaiskoteja. Tavallisen duunarin tai pienyrittäjän kodissa on jo meikäläisen keittiön kokoinen ruokapöytä ja ympärillä on tilaa hehtaarikaupalla, huoneita mahdoton määrä, monessa kerroksessa.
PoistaEn minäkään muista Wahlgrenista mitään muuta kuin sen, että lapsia oli monta, eikä joka vinkaisuun välittömästi vastattu.
PoistaEhkä on hyvä, että toin po. kirjailijan keskusteluun - nyt harmittaa omasta puolestani, mutta hänhän minua aikoinaan innoitti. Siis tuon lasten sopivan itseohjautuvaisuuden suhteen. - Minkä rajan minä määritän selvästi toisin kuin W!
Liittyen ongelmanratkaisuun, ja äitien neuvokkuuteen: yksi hoitolapsi äityi 2-vuotiaana puremaan kavereita puistossa. Normihommat olivat käytössä: jäähylle ja saarna. Vaan ongelma ei ratkennut. - Taustasta sen verran että isompi sisarus edelleenkin käytti nyrkkivaltaa kielloista huolimatta kotona, eikä häneenkään jäähyt ennaltaehkäisevästi tehonneet.
Perheen äiti hoksasi, että uusia hampaita oli tekeillä, ja päätteli, että kyse on ikenien kutinasta. Minulle iskettiin reppu käteen: sisällä oli ns. purulelu; sininen kumivalas. Lasta oli ohjeistettu että kun kutittaa, ei purra kaveria, vaan haetaan repusta lelu ja kalutaan sitä.
Suhtauduin itse ideaan aika epäilevästi, mutta homma toimi kuin taika!
Kavereitten haukkiminen Lecter-tyyliin loppui siihen, ja johtui mistä johtui: välillä ehkä yksinkertainen selitys voi olla oikea.
Ainakin siten että se toimii.
P.S. Vastaan heti itse itselleni! ;) :) :D
VastaaPoistaKirjoitin että "Nykytyylistä marmattaa lapsille ja vertailla heitä toisiinsa olen myös ehdottomasti ja täysin samaa mieltä; nalkutus ja nöyryytys eivät kuitenkaan ole rajojen asettamisen synonyymi vaan sen vastakohta."
Lapsille on marmatettu ja heitä on vertailtu toisiinsa taatusti maailman sivu, eli tuo oli huonosti muotoiltu. Tehoton ja kurjan mielen tekevä haukkuminen on yksi vanha metodi jota vieläkin näkee valitettavan paljon, sitä tarkoitin.
Aikuisten jatkuva ja tehoton säksätys muuttuu lasten korvissa Jacques Tati-leffojen honotus-aikuipuheeksi. Se ei aseta rajoja ja pahimmillaan lietsoo ärtymystä vertaillun ja vertailtavan piltin välille. - Eli ei siis turhaa suunpieksentää vaan napakkaa toimintaa.
Pahoja päiviä on muuten kaikilla; itse olen ottanut sen linjan että jos huomaan ärtyväni turhasta tai olevani turhan nipo, sanon suoraan mistä kiikastaa ja tarvittaessa pyydän anteeksi. Ehdottomasti myös lapsilta. Se tyyli ei ole koskaan heikentänyt auktoriteettiani millään tavoin, ei kotona eikä työssä, päinvastoin! - Hyvän kautta, ja omalla esimerkillä... :)
Sanot hyvin, Char, mielestäni samoin kuin minä tuolla ylempänä: nalkutus ja nöyryttäminen tai siis huutaminen eivät merkitse rajojen asettamista eli kuriksi nimettyä asiaa - kurihan on vain järjestyksen luontia. Ne ovat vain huutamista ja nalkutusta, jotka mielestäni ovat pikemmin ns. vapaan ja sallivan kasvatuksen hedelmiä. Kun se pinnan vanhemmilta palaa sallivassa systeemissä, se tosiaan palaa.
PoistaEli kun on selkeät systeemit, ei tarvitse huutaa eikä uhkailla. Tällä en tarkoita sitä, etteikö kuka tahansa vanhempi välillä suuttuisi. Mutta metodina ei tarvitse käyttää nalkutusta, kun on käyttäytymiselle on rajat.
Kyllä. Lasten kanssa pärjää parhaiten logiikalla ja järjestelmällisyydellä: teoilla on aina pääteltävissä oleva järkevä seuraus (kuten: raivari kaupassa = poistuminen paikalta, ja loppupäivä puurohiutaleiden turvin; järkevä vanhempi valikoi sen mitä naperoille seuraa). TV tai tietsika ei kuulu ruokaostoksiin mitenkään.
PoistaKun lapset kerran huomaavat että arki rullaa omalla painollaan ja joka tapauksessa yhdellä saralla, ei kaikesta tarvitse vääntää kättä.
Kaupoissa rähjäävillä vanhemmilla en usko oikein metodia olevankaan, märinää ja uhkailua lukuunottamatta. - Ennakoiva kasvattaminen vaatii ennenkaikkea omasta mukavuudesta tinkimistä (ei aina itse saa kaupasta mitä haluaa/ei pääse huvipuistoon silloin kun se itselle sopisi/joutuu poistumaan bussista ja paarustamaan kotiin).
Kuten olen sanonut: yksi vahva ennakkotapaus riittää normilapselle!
Re: suuttuminen. Minä olen huono siinä. Mutta jos puhutaan lievästä pinnan palamisesta, joka johtaa kärsimättömyyteen ja lievään äyskimiseen: ne ovat niitä juttuja joita päädyn pahoittelemaan.
Sari kirjoitti yllä tunteiden aidosta osoittamisesta; siitä olen lämpimästi samaa mieltä! Mutta kun sitä suuttumusta ei löydy! Kun olin alle parivuotias, ja pelkäsin äidin hikeentymistä, ja rakkauden loppumista - äitini oli mestari mykkäkoulun pitämisessä - olin huojentuneena todennut, jonkin kalabaliikin päätteeksi, että "Mamma, sun vihas menee äkkiä ohi".
Oma "vihani" ei mene; voin tuuskahtaa vähän, jos oikein ärsytetään, mutta jos todella kypsyn, se on pelottava tunne. Lasten kanssa niin ei voisi käydä; todellinen viha vaatisi tarkoituksellista ja harkittua julmuutta tekijän taholta.
Ja menipäs tämä syvälliseksi!
P.S. Täsmennän vielä: puuro ei ole rangaistus, vaan kuivamuonana saatavilla oleva sapuska jota löytyy tuoretuotteettomasta huushollista. Niin myös purkkihernekeitto.
PoistaP.S. 2 Järkevä kasvattaja nukkuu paljon (olenko joskus maininnut tästä?), ja varaa pakkaseen omia herkkuja siiheksi kun napero on nukahtanut. - Ei ole siis pakko kiduttaa itseään vaikka järjestääkin loogisia seuraamuksia jälkikasvulle.
Ja ennenkaikkea: kaikki "no niin, ehkä nyt huomaat, että"-alkuiset lauseet pois!
Supernanny on äärimmäinen kasvatusapu! Vanhemmat jotka eivät ole kuunneelleet ja keskustelleet lapsensa kanssa heti syntymästä alkaen päätyvät kaaokseen ja tarvitsevat supernannyn. Diggaan Jani Kaaron kolumneja useinkin, ihan sukulaissielu tuntuu olevan. Kasvattakaa te vaan lapsistanne iineksiä vaan jos haluatte enemmän kasvattakaa kuten Jani Kaaro yllyttää.
VastaaPoistaRajojen asettaminen ei Anonyymi tarkoita sitä, ettei lapsen kanssa keskusteltaisi. Luepas kommenttini yltä.
PoistaVai luuletko oikeasti, että kun perheessä on rajat, siellä ei keskustella? Supernanny pohjaa nimenomaan lapsen kuunteluun ja kohtaamiseen ja etuun, josta kaikki lähtee.
Voi näitä blogeja ja sensuria! Ihan Hitler Jugend tulee mieleen! Heil iines! :(
PoistaSensuuria?
PoistaTästä ei ole poistettu yhtään kommenttia.
Bloggerin ulkomaisen roskapostin joukosta löytyi kommentti (klo 16.15.), jonka palautin. Minä en voi mitään sille, jos Blogger heittää kommentin roskapostiin.
PoistaOikeasti olet paska tyyppi ja häpeät itseäsi, koska sinua on syntymästäsi asti kohdeltu kaltoin! Ikävää, että kaltaisesi päätyvät usein kasvattajiksi! Heil, iines!
PoistaNo kiva, ettet sinä ole paska tyyppi ja että sinua on ilmiselvästi kohdeltu syntymästäsi asti hyvin.
PoistaHauskaa, että kommenttini joutui paskapostiisi? Siis siinä oli jotain totta, kuten ihan varmasti olikin! Olet selvästi sopiva bloggeri Jugend Hitleriin ja amerikoihin, lisäksi olet kasvattaja ollut, tykinruokaa haluat kasvattaa tuleviin sotiin! Ei ne 1940-luvun nuoretkaan mitään kyseenalaistaneet vaan teki kuin käskettiin, Heil iines!
PoistaRauhoitu. Luepa vastaukseni pari kommenttia alempaa. Bloginhaltija ei voi vaikuttaa roskapostisuodattimeen millään tavoin, se on täysin Bloggerin blogipalvelun hallinnassa. - Aivan samoin kuin Facebookin joihinkin toimintoihin ei voi vaikuttaa muu kuin Facebook.
PoistaOnneksi minulla ei ole lapsia, huh. Nykyään vanhemmuus tuntuu olevan niin kovin hankalaa ja monimutkaista. Vanhemmat tappelevat oikeista kasvatusmalleista verissä päin keskustelupalstoilla jne. Saati jos tällainen lapseton ottaisi joskus kantaa johonkin, huh. Vältän puhumasta koskaan mitään lapsista tai kasvatuksesta...
VastaaPoistaAnu Silferbergin tämänaamuinen haastattelu Ylellä oli varsin hyvä ja rohkea kommentti aihepiiriin.
Hei H-R,
Poistaen nähnyt ohjelmaa. Referoisitko vähän?
- Arvaan että tähän soppaan voi olla vaikeaa pistää lusikkaa, mutta jos kertoisit vain sen mitä Silferberg sanoi? Minua ainakin kiinnostaisi!
"Oman lapsen kotihoitaminen ei ole työtä, eikä työnantajien siksi tarvitse arvostaa sitä. Äidillä ei ole oikeutta omia lasta isältä. Naisten kasvava halu jäädä vuosiksi kotiin on huolestuttava trendi."
PoistaAnu Silfverberg / kirjassa Äitikortti
Anu Silfverberg
Poista"Mitä täällä oikein tapahtuu - vuonna 2012? Ja miksi tämä äärimmäinen sukupuolittuminen tapahtuu nyt, kun samalla odotukset miesten hoivatyöstä ovat korkeammalla kuin koskaan? Ehkä juuri siksi. Onko tämä nyt sitä, mitä kutsuttiin naistutkimuksen oppikirjoissa nimellä backlash? Tällaistako se onkin: hempeitä äitiysblogeja, vauvanruokakirjoja, maitoviiksiä, harsoliinoja, petaamattomia vuoteita, tummia silmänaluksia, aina uusia Kelan hakemuksia? Naisia jotka eivät poistu kotoaan, paitsi ehkä jos tarvitsee lähteä imetys-flashmobiin rautatieasemalle?"
Hei Ano, ei auennut. - Mistä siis Silferberg puhui aamulla? Kuulitko?
PoistaJos et, kannattaisiko antaa tilaa sille joka kuuli? Tämmöiseen kirjoitteluun on varmaan tosi vaikeaa kommentoida.
Ja keskusteluahan me täällä haemme, ei toisten niivittämistä, vai mitä?
Täällä on nyt talviunesta herännyt karhu, Char. Ruokaa se vain etsii ja murisee ja nillittää nälissään.
PoistaMinuakin jäi tuo Anu S:n puhe kiinnostamaan ja koetin etsiä Elävästä arkistosta, mutta aivan vielä ei löytynyt.
PoistaAsia selvä, Iines! :)
PoistaItse googletin jo varmuuden varalta HSn ilmaisversion kolumnit, mutta ei...
Supernanny on täysin holtittomasti lapsia kasvattaneiden vanhempien viimeinen keino korjata jo aiheutetut vakavat virheet lasten kohtelussa! Hyvä jos lapsista edes iineksiä kasvaa tuollaisen kohtelun jälkeen!!
VastaaPoistaEikös tämä Bloggerin roskapostista pelastamani kommentti ole hieman pidempänä jo ylempänä klo 15.03.?
PoistaIhmettelen miksi se poistettiin roskapostiin? Mitä siinä oli vialla?
PoistaSitä pitää kysyä automaattiselta roskapostisuodattimelta, jonka toimintaa bloginhaltijan ei ole mahdollista mitenkään säädellä. Yleensä roskapostisuodatttimeen menee vain ukomainen mainosroskaposti.
PoistaKerran löysin suodattimesta oman kännykällä kirjoitetun kommenttini, joka katosi taivaan tuuliin kirjoitettuani sen, samoin jonkun muunkin kännyllä kirjoitetun kommentin. Harvinaista tällainen kuitenkin on..
- "Keltikangas-Järvinen on viisas ja kansanomainen ihminen, korkeasti oppinut ja alansa laajasti sisäistänyt tutkija, joka hallitsee alansa ulkomaisenkin tutkimuksen. Kunnioitan häntä, mutta olen löytänyt hänen joistain esityksistään myös kritisoitavaa. Hän ei ole siis auktoriteetti, vaan meillä on taipumus ajatella hyvin samansuuntaisesti asioista ja nähdä lapsi samalla tavoin. Hänellä vaan on tutkittua tietoa, joka on sattuneesta syystä pätevämpi lähdeviite kuin oma ajatukseni."
VastaaPoistaNäin meidän "asiantuntijamme" Iines. Professuurius ja tutkimustieto ovat pelkkää paperia.
Sinulla on tainnut olla oikein paha päivä? Kyllä se siitä. Päivä on jo pidempi pohjoisessakin.
Poista"Hänellä vaan on tutkittua tietoa, joka on sattuneesta syystä pätevämpi lähdeviite kuin oma ajatukseni."
PoistaKyllähän tuo viimeinen lause viimeistään kertoo ylimielisyydestä, katteettomasta asiantuntijuudesta ja tutkimustiedon vähättelystä. Asia on vielä raskauttavampi koska aluksi K-J kehutaan ja sitten kerrotaan itse olevan vielä hiukan korkeamman tuntemuksen äärellä.
Blogisti on niin ikään parin vuoden aikana viitannut reilusti yli 20 kertaa K-J kirjoittamaan tietoon ja kun kirjoista ei ole löytynyt aivan joka tilnteeseen vastausta niin tuossa 16:38 sitaatissa tehdään reilusti "isänmurha".
Höpsistäkeikkaa, erehdyt raskaasti. Olen siteerannut Keltikangas-Järvistä ainakin 50 kertaa tässä blogissa.
PoistaSiis, ISÄNMURHAN.
PoistaNyt pelottaa..
PoistaKuvista ja tauluista. Minä pelkäsin pienenä kauhuun asti Jörö-Jukkaa ja vähän vähemmän muumimaailmaa (sitä Homssua, ja esim. Mörön blokkasin täysin). Ne kirjat eivät olleet ns. kivoja pelättäviä; faktahan on että pieni kauhu on muksuista kiehtovaa...
VastaaPoistaJa se mikä kullekin iskee vaihtelee; se perinteinen suojelusenkeli-taulukin voi herättää tunteen eliöstä joka on heittämässä lapset rotkoon (Jenni Pääskysaari yhdessä Korkojen kera-ohjelmassa). - Itse pelkäsin sopivasti "Taistelevia metsoja". Meillä oli jättijäljennös alkuperäisestä, ja yksi puunkarahka näytti ihan väijyvältä käärmeeltä...
Satujen ja tarinoiden merkitystä rakennuspalikoiden antamisena lapsille, erilaisten tunteiden, tilanteiden käsittelyyn on käsitelty. - Mieleen tulee vain Bettelheim, mutta on kuitenkin.
Onko kukaan kirjoittanut kuvallisesta ilmaisusta? Vai onko se aiheena jo niin subjektiivinen että kauhuelementtejä olisi mahdotonta kartoittaa (vrt. minä ja Muumipeikko)?
Mitä sanotte?
Char, olen itse joskus aiemmin puhunut eräästä lapsuusmuistosta, siitä, miten eroottisesti piirretty alastoman naisen kuva vaikutti minuun, ja isään. Kuva oli 1800-luvun Tuhannen ja yhden yön tarinoita -kirjassa.
PoistaSystemaattista esitystä aiheesta en ole kirjoittanut, koska taidan lähteä useimmiten tilannehenkilökohtaisesti liikeelle, en asia edellä.
Jos tahdot kirjoittaa aiheesta, kirjoituksesi on erittäin tervetullut, mutta annetaanko ensin jollekulle toisellekin Vieraskynälle mahdollisuus ja tilaisuus kirjoittaa jostakin aiheesta? Olisi toivottavaa, että Vieraskynän alla olisi vaihtelevia kirjoittajia, ja lisäksi kohtalaisen harvakseltaan, mutta silloin tällöin.
Iines, en suinkaan ollut ehdottamassa itseäni kirjoittajaksi tai edes puhunut blogi-kirjoittamisesta, vaan tutkimuksista ja/tai kirja-kirjoista!
PoistaIlmaisin siis itseäni epätarkasti. Vieraskynä-kokemus oli hieno, ja voin suositella sitä kaikille, silloin kun se emännälle hyvin sopii! :)
Muistankin, että olet puhunut tuosta kuvasta ja kirjasta. Yhteen isosiskooni teki lähtemättömän ja karmaisevan vaikutuksen kuva suohon upotettavasta miehestä, yhdestä Kumpujen yöstä-kirjasta.
Ok, Char, arvelin tosiaan, että tahtoisit kirjoittaa aiheesta hetimiten. Asia selvä!
PoistaAnonyymi käy kuumana kuin Moskvitshin pakoputki; hänellä on epäilemättä ihania lapsia.
VastaaPoistaAnna Wahlgrenistä osui silmiini joku naistenlehden juttu, jossa tytär sanoi rakkaasta äidistään: "tuskin itkisin, jos kuolisi."
Wahlgrenin kirjasta en tiedä mitään, mutta ihminen itse on, kuten hippiliikkeen äidit ovat monien kertomuksien mukaan olleet; lasten elämä on ollut kaikenlaista kauheutta, jopa hyväksikäyttöä, täynnä.
Kapakkaruusu kirjoitti kirjan, josta tuli trendi.
En sano, että Wahlgren olisi ollut hippi, hänestä kuitenkin paistaa läpi sama kuin kyseisestä aatteesta; täydellinen piittamattomuus ihmisistä ja ääretön julmuus.
Riku ja Iines, kamalalta tuntuu että vedin Wahlgrenin tähän mitenkään positiivisessa mielessä mukaan.
PoistaVoidaanko kuitenkin soveltaa vanhaa kunnon sananlaskua "sokea kanakin voi löytää jyvän" 80-lukulaiseen ylihoivaavaan ilmapiiriin?
Eli että on ihan hyväksyttävää ja jopa positiivista antaa jopa vauvojen leikkiä välillä yksin, tai toisen vauvan kanssa?
Tarkoitan siis idean tasolla; en suinkaan puhu nyt Wahlgrenin tavasta, joka ilmeisesti on kamalampi kuin olin kuulostellutkaan.
Riku, tämä tulee varmaan järkytyksenä: olen vähän hössö. :) En tyhmä, mutta ylisuojeleva, ja se on huono homma, jos tekemistä ja jaksamista on paljon. - "Lapsikirjan" ilmestymisen aikaan olisin ollut enintään nuori äiti, enkä taatusti itse kirjasta olisi saanut päähäni kierrellä kapakoita tai altistaa lapsia hyväksikäytölle.
P.S. En ole hippi. Vaikka oishan se aika siistii!!! :)
Pahoittelen, Char, purkaukseni ei ollut takoitettu sinulle, ainostaan Anna Whisky Wahlgrenille. Kirjassa on epäilemättä voinut olla hyvinkin fiksuja juttuja ja sinä ymmärrät varmasti lapsista enemmän kuin minä. - Eikös ne ole niitä kääpiöitä, joilta tulee jatkuvasti kummastakin päästä ja jotka huutavat kuin olisivat itse syötävinä?
PoistaSattumalta luen juuri Tommi Liimatan toimittamaa kirjaa täynnänsä Suomen kaikkien aikojen parhaan lehtimieskirjoittajan, Veikko Ennalan, kirjoituksia.
Ennala kertoo suojeluskuntalaisnatsikansakoulunopettajauskovais-isästään, joka halusi pojastaan presidentin. Keinoina hänellä oli päivittäiset selkäsaunat, jatkuva nöyryyttäminen ja nälässä pitäminen. Poikaa ei päästänyt oppikouluun tai lukioon, niiden oppimäärän ja enemmän hän joutui pänttäämään itse kotonaan, isä kuulusteli tuloksia.
Sodassa pääsi Olavi Paavolaisen suosituksesta tk-kirjoittajaksi. Sodan jälkeen kierteli pummina ympäri Suomea, kunnes alkoi taas kirjoittamisen. Kirjoituksensa, tai oikeammin niiden maine, herättää kauhua hienoissa ihmisissä, silti ne ovat parhaiten kirjoitettua tekstiä, mitä kukaan lehtimies on koskaan osanut maassamme kirjoittaa.
Waltari lähetti hänelle syntympäiväonnittelut, joissa toivoi mm. edelleen ihmisenä kasvamisesta. Ennala sanoi itkeneensä; siihen hän ei enää kykenisi.
Suunnitteli itse hautakivensä; siinä lukee "Veikko Ennala, syntyi ja kuoli."
Riku, pupu (äläkä väitä ettei hellittelystä olisi varoitettu! :D), hyvin kirjoitit.
PoistaOikeasti on hyvä, että tuli tuo Wahlgrenin tyttären mielipide esiin; muistin, että jotain hyvin hämärää siellä on. Siksi yritin sanoutua irti kirjasta ja tekijästä, mutta en rehtinä naisena voinut väittää että olisin itse hoksannut murkkuna että aamuisin vauva viihtyy esim. tunnin itsekseen, kun on ensin halittu, syöty, pesty, ja halittu lisää. - Syytä ns. "tutkijataustaani", mutta oisin mielestäni plagioinut.
Ennala sitten taas kuulostaa kiinostavalta veikolta :)!
- Hihii! Ja tuo tuli ihan vahingossa! Olen liekeissä! :) :D
Ihmiset on merkillisiä. Rikkinäisistä oloista kasvaa neroja ja täysin tasapainoisten ja hyvien ihmisten lapset saattavat olla itsekkäitä hirviöitä. Kasvamiseen vaikuttaa niin monet tekijät, että ei kukaan niitä voi täysin hallita. Onneksi.
VastaaPoistaMikään ei ole niin hauskaa kuin kritisoida (haukkua) huonoja äitejä: eilen kolleega tarjosi minulle varasateenvarjoaan, kun kävelimme räntäsateessa. Kehuin söpöä vaaleanpunaista sontikkaa, ja hän sanoi ostaneensa sen tyttärelle, mutta ei kuulemma ollut kelvannut kun ei ollut kukkia eikä hellokittyjä. Oli sitten ostanut sellaisen, jossa on. Tämä ihminen jankuttaa aina kuinka paljon hän rakastaa lapsiaan; hänelle lasten hemmotteleminen on rakkautta.
Itse olisin kyllä sanonut tyttärelle että joko käytät sitä mikä on ostettu tai et sitten mitään. (Miksi sateevarjoa sitäpaitsi ei voinut ostaa yhdessä, kysyn ma, jos se kerran oli noin oleellinen asuste)
Lisähuom. en oikein pidä tuosta ihmisestä, joten näkemykseni on täysin värittynyt.
PoistaHei Sari! :)
PoistaOle vaan värittynyt, minä alan olla nälkäinen...
On aina erinomaisen hyvä idea ottaa lapset mukaan heitä koskeviin hankintoihin. - Voi soveltaa myös vihanneksiin, ja minua viisaammilta olen oppinut että muksujen kanssa voi hommaa helpottaa sillä, että pyytää heitä ehdottamaan värin, ja sitten kokataan siitä. Tätä en olisi hokannut.
Minun lapseni ovat olleet helppoja; pienet tykkäävät painella nappuloita ja liimata tarroja, isommat ovat aina menneet siinä sivussa.
Paitsi ope-aikoina, mutta se on taas toinen juttu, ja nyt on nälkä!
Meillä lapset osallistuvat hankintoihin: tytär lähti just kauppaan.
Poista(Se tosin on ollut täysi-ikäinen jo jonkin aikaa, tietääkseni)
Sari, olet sitten järkeistänyt toimintaa. :)
PoistaHoida penskat riittävän isoiksi ja katsele tyytyväisenä vieressä-metodi on käytössä nykyään myös täällä!
Oikeasti hankin lapsia vain, että joku tekisi mulle kaikki kotityöt. Kun en älynnyt oikeanlaista miesorjaa naida.
PoistaJa taas mentiin lempiteemaamme... ;) :)
PoistaLuin aikanaan Lapsikirjan ja se vaikutti hyvin täysjärkisen ihmisen kirjoittamalta. Yksi kohta jäi eriyisesti mieleen; lapsen tulee olla taphtimien keskipisteessä vaan ei keskipisteenä.
VastaaPoistaSisäinen kukkahattutätini salaa hiukan paheksui sitä, että isiä oli lähes yhtä monta kuin lapsia, joita oli monta.
Sittemminhän hän paljastui niin sairaaksi tapaukseksi, että oksat pois.
Varsinainen kasvatusguru.
Sehän ne noissa guruissa onkin jänskää, että joskus ihan viisaita ja hyviä ohjeita antaa ihmiset, jotka itse toimivat ihan päin prinkkalaa.
PoistaNappiin sanottu, Sari, allekirjoitan!
PoistaTämä Wahlgren ilmiselvästi rakasti kovasti lapsiaan ja tunsi ja tiesi varmaan, miten lapsen kanssa pitää toimia. Hän ei vain itse pystynyt siihen.
Kannattaisi tarkistaa teksti ennen kuin lähettää...
VastaaPoistaHei Kuunkuiske,
Poistalipsuu itse kullakin...
En osannut aikoinani isien määrää paheksua, ja selvästi olen pimennossa kaiken pahanteon suhteen.
Äänekästä naiskentelua lasten aikana milloin kenenkin kanssa, tolkutonta ryyppäämistä, pitkäkestoisia katoamistemppuja, kopeloivia isäpuolia, isäpuol(t)en erektion esittelyä ym. jne. Kaikkea sellaista täysin sairasta touhua, mikä sai paljastuskirjan kirjoittaneen Felicia-tyttären elämän tärviölle vuosikymmeniksi.
PoistaKyllä, Kuunkuiske, juuri tuota kirjassa on. Minulla on se nyt puolivälissä, ja voi olla, että jätän kesken. Se on muutenkin vähän huono rakenteeltaan, hajanainen ja poukkoileva, keskittymätön.
PoistaGuruista puheenollen, olen parhaillaan opiskelemassa Feuersteinilaista metodia Downin syndrooma-lasten opetuksessa.
VastaaPoistaFeuerstein vaikuttaa kiinnostavalta ukkelilta- hän käsittelee teorioissaan älykkyyttä ja oppimista ja on mm. sitä mieltä, että älykkyys ei ole mikään kiinteä ominaisuus vaan muokattavissa.
Tämä näin pinnallisena sipauksena jos jotain sattuisi kiinnostamaan.
Feuerstein, valitettavasti englanniksi, wiki
Downin syndrooma-lapsista ei ole omaa kokemusta, mutta linkki oli kiinnostava.
PoistaLuen sen huomenna paremmin!
- Lupasin olla virkeä, mutta uni painaa simmuja. Parempi, että sanon nyt hyvää yötä.
Natihaleja kaikille! :)
Feuersteinin teorioiden vahvuus tuntuu olevan niiden ratkaisukeskeisyys. Ei vain kuvailla miten ja miksi asiat on näin tai noin, vaan annetaan "ohjeita" oppimiseen ja opettamiseen.
PoistaLuulen että teorioista on hyötyä kasvattajille ylipäänsä, olipa lapsella mikä syndrooma hyvänsä.
Minusta kaikista teorioista, on hyötyä opettajille ja kasvattajille, myös niistä, joista on eri mieltä. On hyvä saada kokemusperäistä tutkimustietoa - sitähän teoriat usein ovat. Jokainen teoria avaa ovia ja sulkee turhia. Kyllä opin kaikista uusista kursseista, jotka joskus tuntuivat turhiltakin.
PoistaItselleni merkittävin oli työn aikana suorittamani muutaman opintoviikon mittainen Erilainen oppija -koulutus, jossa opiskkeltiin juuri noita lasten erilaisia häiriöitä adhd - asperger - lukihäiriö - luonnehäiriö jne. Kukin opettaja sai koulustaan oman "erilaisen oppijan", jonka kehitystä seurasi ja raportoi. Tämä oli jotakin!
Downin syndrooma - ja muita kehityshäiriöisiä nuoria persoonia on muuten valloittavassa Toisenlaiset frendit -sarjassa, joka tulee Ylen ykköseltä lauantai-iltaisin klo 18.15. Lempisarjani kotimaisista tällä hetkellä.
PoistaNuorena sitä usein luuli tietävänsä kaiken, ja monet teoriat tuntuivat itsestäänselvyyksien toistolta. Mutta ajan kanssa sitä arvostaa tutkittua tietoa, koska voi verrata sitä omiin kokemuksiinsa ja löytää uusia näkökulmia.
PoistaTuota teoriaa tutkin lähinnä siksi, että siitä johdettu metodi on käytössä oppilaani opetuksessa. Pakko minunkin on siitä jotain tietää. Pakko ja pakko; kiinnostaa ja tuntuu tärkeältä olla perillä siitä.
Ihan oikeasti lapset saattavat pelätä aikuisista kummilta tuntuvia asioita. En yhtään ihmettele jos papinnaamat pelottaa! Itse poistin maikkarin seinältä taulun joka heijasti valoa vaikka valot sammutettiin. Lasta se pelotti, vaan joskus asialle vielä yhdessä nauretaan.
VastaaPoistaAnonyymi, tuossa taulun heijastuksen pelossa on jotain hyvin tuttua ja inhimillistä. Tottakai lapsen pelot tulee ottaa vakavasti, mutta ei mielestäni kurlaten kaikkea sileäksi.
PoistaToisaalla annamme vihaisten lintujen tulla lapsemme elämään, jopa tuemme tämän tuotteen ostamista, vaikka olio on aggressiivinen eli vihainen. Annamme lasten katsoa vampyyreita ja monstereita, jopa rikossarjoja. Mitä on pari viatonta papinkuvaa pappilan seinällä tämän rinnalla?
Asia ei ole kynnyskysymys eikä edes kovin tärkeä, kunhan ihmettelen vain, että pahempaankin lapsi koetetaan totuttaa kuin vanhoihin maalauksiin.
http://areena.yle.fi/tv/1840099
VastaaPoistaTuossa tuo aamu-tv linkki on kaikkien kuunneltavaksi.
Kiitos ano, en tunne Silfverbergiä ennestään, mutta olipa fiksu ihminen.
VastaaPoistaÄitikortista sen verran, että esim. Char, joka on hoitanut ja holhonnut monia lapsia on varmasti asiantuntevampi kuin esim. minä, vain kahden lapsen äiti. Siis kaiken lisäksi kahden aikuisen äiti nykyisin. Ei äitiys tee kenestäkään automaattisesti kasvatuksen, saatikka maailman asiantuntijaa.
(Virallisesti olisin kai kasvatuksen ammattilainen, mutta oma ammattilaisuuteni on opettamisen alalta. Kasvatuksesta tiedän toki paljon, mutta luulen sen olevan teoriatietoa. Kasvatus ja opetus on eri asioita. Opettamisessa uskallan sanoa olevani asiantuntija)
Nyt vasta tunnistin, että Anu Silfverberg on se nuori näppärä nainen, jonka puheita olen usein aamuteeveessä kuunnellut ja ihaillutkin. Pidän hänen tavastaan esittää asioita rauhallisen järkevästi. Aika vastaansanomatonta puhetta äitikortista, joka on minulle uudenlainen ilmiö.
VastaaPoistaItse kannatan lasten kotihoitoa kolmivuotiaaksi aiemmin esittämieni kehityspsykologisten seikkojen vuoksi, mutta en minä mitään mesoamista äitiyden ympärille halua, enkä mitään vaippakerhoja tai ylipäänsä mitään baby-liikehdintää. Kuulostaa jopa kammottavalta.
Oma ajatukseni vain on, että lapsen hoidossa tulisi lähteä lapsen vastaanottokyvystä eikä vanhempien tarpeista käsin. Silti olen Silfverbergin kanssa täysin samaa mieltä äitikortin käytöstä, koska sellaista nyt näyttää nuorilla äideillä esiintyvän. Lapsesta on tehty projekti, tuote, jonka hoidossa markkinat rientävät äitien tueksi. Usch!
Asiasta poiketen, tässä vielä halukkaille luontoystäville virolainen livekameralinkki, josta pääsee seuraamaan lintujen ja hylkeittenkin elämää reaaliajassa. Oma suosikkini on tällä hetkellä merikotkan pesälinkki, jossa merikotkapariskunta hääräilee jo pesän kimpussa, vaikka siinä on lunta. Hyljekamera ei taida tällä hetkellä toimia, mutta viime viikolla näkyi äitihylje, jolla oli pikkuinen kuutti vierellään.
VastaaPoistahttp://www.eenet.ee/EENet/kaamerad
Huomenta kaikille! :)
VastaaPoistaAnolle lämmin kiitos linkistä, nyt pitää rientää, mutta palaan astialle. Kiva päästä kuulemaan! :)
"Äitikorttia" kommentoin sitten kun tiedän mitä se on. - Sari, ei nyt ruveta arvottamaan kenenkään taitoja täällä, eihän vaan? :) Meinaan, että kaikki me parhaamme yritetään, oli kyse omasta muksusta tai muiden! :)
Iines, jäin miettimään kirkkotaidetta. Sen tarkoitushan on osittain valaa Herran pelkoa syntisiin, ja helvetin tulessa kärvistelevät kidutetut, ja useimmat ristiinnaulitun kuvat, ovat kammottavan graafisia. Voi kysyä sopiiko kristinusko ylipäätään lapsille - omieni kohdalla miettisin tuota ennenkuin veisin heidät seurakunnan kerhoon (ja puhuisin vetäjän kanssa hyvin perusteellisesti siitä, mistä ja miten lapsiani valistetaan).
En siis nyt esitä, että lapsia pitäisi varjella uskonnoilta kulttuurisessa mielessä, paremminkin ihmettelen vanhempia jotka vievät pilttinsä vapaaehtoisesti kirkon helmaan, ja sitten alkavat siivota uskonnollista ympäristöä K-3-sopivaksi.
Muutenkin epäilen että jutulla tehdään lööppejä: vaikea kuvitella tuollaista todellista massahysteriaa nimenomaan lasten keskuudessa parista muotokuvasta. Kuten tässäkin keskustelussa on hyvin tullut ilmi, visuaalisen pelon kohteet vaihtelevat lapsesta ja mielikuvituksesta riippuen.
Jatketaan myöhemmin, kivaa päivää teille! :)
P.S. Sari, oli vielä pakko palata: tarkoitan siis sitä että vaikka minulla on paljon kokemusta monista eri lapsista, sinulla on paras ja kokonainen kokemus omistasi. Vaikutat ihanalta äidiltä, ihan niinkuin Iineskin! :)
PoistaJa nyt pitää tosissaan juosta, muuten on tiedossa alustavan ärtyneitä ystävättäriä vilkuilemassa merkitsevästi kelloon... :)
No, minusta kirkkotaidetta voi katsoa muustakin kuin uskonnon näkökulmasta. Historian, maailmankäsityksen, yleensä kulttuurisen kehityksenkin näkökulmista nyt ainakin.
PoistaEn pidä minkään ideologian suoraviivaisesta ja tarkoitushakuisesta tuputtamisesta lapsille, en siis myöskään kristinuskon, saati islamin, saati ateismin, saati kommunismin, saati veganismin.
En silti pelkäisi tilanteita, joissa lapsi joutuu kohtaamaan näitä yhteiskunnan arvomaailmaa ja kaikkea olevaa muokkaavia ihmisen keksimiä aatteita. Ne kuuluvat maailmaan, elämään, ei niitä pidä sivuuttaa. Jokainen kohtaaminen on lapselle henkisen kasvun paikka. Myös historiallisen papinkuvan katsominen ja sen miettiminen.
Hieronymus Boschin uskonnolliset maalaukset ovat minusta kauheudessaan hirvittävän ihania. En soisi, että ne peitetään yhdeltäkään lapselta! Mikä satujen ja tarinain maailma!
PoistaJotain lapsille kai kaikesta huolimatta täytyy tuputtaa. Vai onko niin, että jokaiselta edellytetään pyörän uudelleen keksimistä? - Tuntuu ylivoimaiselta tehtävältä.
PoistaJopa tieteen nimissä on kaikenlaista hihhulismia ja huuhaata. Puhumattakaan sitten arvoista, niistä on vaikea joskus ymmärtää mitään.
Kuka kaikesta selon ottaa
Se on nero toden totta.
Jos joku on niin uskovainen, että epäilee sanojani tieteen hihhulismista, kerron että olen aamulla lueskellut Pekka Himasen Sinistä kirjaa ja siitä tehtyjä arvioita.
PoistaSininen kirja on niitä teoksia, joita on turha alkaa aliarvostamaan, se on niitä tutkielmia(?) jotka toteuttavat itse itseään, se on Kataisen suunnitelma meidän kaikkien kohtaloksi. -> Tieteen viimeisin huippusana.
Char, onhan se saavutus että sai hengissä pidettyä kaksi ihmistä. Mutta äitiyttä on niin monenlaista, itse olin aika hajamielinen äiti. (Vaikka ihanakin, tottakai.) Tarkoitin sitä, että joillakin ihmisillä on kokemuksen kauttaa siantuntemusta paljon enemmän, koska ovat erilaisten lasten kanssa tekemisissä. Äidit kun usein ovat vain niitten omien, jos niittenkään.
Poistasiantuntemusta....:D
PoistaKyllä niille jotain täytyy tuputtaa, lapsille, mutta ehkä parhaiten kriittistä mieltä, joka ei nielaise purematta yhtään mitään. Valmiita ismejäkin passaa esitellä, kunhan ei esitä yhtä ainoaa oikeana. Eikös se näin menisi parhaiten?
VastaaPoistaTästä Pekka Himas -keissistä olen luvattoman epätietoinen. Sen verran luin Hesarista, että pääministeri Katainen on tilannut häneltä 700 000 eurolla (sic!) valtakunnan pelastusoppaan, mutta tämä filosofi onkin fundeerannut asiat niin, että hän antaa sillä rahalla jo muinoin kirjoittamansa ajatusrakennelman.
Kriittinen mieli on vähän ongelmallinen, jotain täytyy kuitenkin hyväksyä - mihin hyväksytyt perustuvat?
PoistaMonet uskovat järkeen, minä en. Mikä se sellainen järki on, miksi toisen järki sanoo toisin?
Niin tietysti, jotain täytyy hyväksyä, ja minkä seulan läpi hyväksytyt asiat ja aatteet sitten menevät? Itse luodun ja/tai valitun, ja miksi juuri ne valitut krtiteerit, joiden nojalla asiat hylätään ja hyväksytään?
PoistaTämäpäs olikin vaikea kysymys.
Kriittinen mieli on ehkä vain valmius kyseenalaistaa muiden ajatuksia, jotta löytyy sopivat, omaa maailmankuvaa tukevat asiat. Kriittinen mieli ei siis voi koskaan tuottaa objektiivista paljasta totuutta, koska totuutta ei taida olla. (Keittiöfilosofi vauhdissa.)
Ei tuollaista pidä miksikään keittiöfilosfiaksi halventavassa mielessä nimittää.
PoistaPeruskysymyksiä ovat.
Minä olen tullut asioista kahteen johtopäätökseen:
1. Tykkään.
2. En tykkää.
Sinun pitäisi ryhtyä poliitikoksi. Olet ihailtavan suora ja rehellinen viestinnässäsi. Saisit varmaan äänivyöryn liturgiaan kyllästyneiltä kansalaisilta, yli puoluerajojen, ts. kepulainenkin voisi äänestää sinua.
PoistaVai että vielä MC Kepu! - En suostu, suojelurahaa jälkikäteen vaatisivat, kuten kekkosen kopla esimerkiksi Wärtsilän vuorineuvokselta.
PoistaRiku ei usko järkeen, mutta ainakin lastenkasvatuksessa, omien kokemuksieni mukaan, paras apu ja oppi on maltillinen talonpoikaisjärki.
PoistaSiinä Riku on tietenkin oikeassa, että järjellä perustellaan niin monenlaisia hirveyksiä. Populistien ja kiihkoilijoiden käsissä järjestä tulee ase, jolla syntyy rumaa jälkeä.
"Kriittinen mieli" on hieman hämärä käsite. Jos sillä tarkoitetaan valmiiden totuuksien, annettujen arvojen ja yleisen mielipiteen tervettä epäilyä, niin julistaudun sellaisen haltijaksi tai ainakin sellaista halajavaksi.
VastaaPoistaMielestäni pahin globaaleista todellisuutta vääristävistä ajatusharhoista on uskonto. Tai voi se olla heimo- tai kansalliskiihkokin.
Nyt saivartelen Tapsalle: eikö tämä edellytä, että ollaan varmoja todellisuudesta eli totuudesta?
VastaaPoistaMiten voidaan olla varmoja, kun pannukakun muotoinen maailmakin oli joskus todellisuutta, totta? Onko se nyt aivan varmaa siis, että meillä on jo todellisuus eli tosi käsissämme?
Jos saivartelit "kriittinen mieli" -kommenttiani, niin en saa kiinni ajatuksestasi?
PoistaMinähän nimenomaan sanoin, että pitää epäillä "valmiita totuuksia". Pannukakku-maa on yksi sellainen. (Myös siinä mielessä, että ei se "totta" ollut ainakaan keskiajalla, kuten joskus kuulee väitettävän. Jo antiikissa maa tiedettiin palloksi.)
Mitä siis tarkoitit?
Sii8s luulin tarkoittavani tätä ajatustasi: "pahin globaaleista todellisuutta vääristävistä ajatusharhoista on uskonto. Tai voi se olla heimo- tai kansalliskiihkokin. "
PoistaSiis mistä sen tietää, että "globaali todellisuus" on todellisuutta eli tosi ja uskonto sitten taas on harha? Jospa globaali todellisuuskin on harhaa, tai siis emme tiedä oikeasti globaalia todellisuutta.
PS On mahdollista, etten täysin ymmärtänyt ajatustasi alun perinkään. Vika ei ole ilmaisussasi!
PoistaNo, taisi vikaa olla ilmaisussakin.
PoistaEn siis tarkoittanut "globaalia todellisuudetta", vaan että maailmanlaajuisesti katsottuna suurinta kärsimystä aiheuttava ajatustapa on uskonto.
(Nimenomaan silloin, kun se lähestyy taikauskoa, kuten myöhemmin sanoin. Usein siihen toki liittyy myös kulttuurisia ja nationalistisia elementtejä.)
Jos on oikein huolella laadittu, todenäköiseltä (ehkä) vaikuttava, uskomus; sitä kutsutaan tieteelliseksi teoriaksi.
VastaaPoistaUskomuksesta kai tulee uskonto, jos siihen liitetään jotain pelastusteorian kaltaista.
Sellaisiahan ovat mm. fuusioydinvoima, maan kuuta kauempana olevien kappaleiden ihmisvierailut ja maailman talousjärjestelmä.
Käsittääkseni uskonto on aina pelastusmetodi. Jo varhaiskulttuurien ns. primitiiviuskonnot tähtäsivät vain pohjimmaltaan oman elämän varmistamiseen ja kuolemanpelkoon. Se, että varhaiskulttuurit palvoivat jumalia, ei johtunut mistään ylevästä, vaan ihan eloonjäämistaistelusta, saaliin varmistamisesta ja sodassa selviämisestä.
PoistaMielenkiinotista, että hengen kulttuuri, siis eri uskonnot, onkin tiukasti kiertynyt oman lihan ympärille.
Tieteellisen teorian eräs tärkeä piirre on se, että sen totuudenmukaisuutta pystyy kuka tahansa arvioimaan ja kokein testaamaan. Ellei teoria toimi käytännössä, se on väärä.
PoistaYleensä sen saa sanoakin ilman, että joutuu hirtettäväksi. (Poikkeuksiakin on tosin ollut ja on yhä.)
Ei vaineskaan, kunhan höpötän.
VastaaPoistaMutta jos olisin nuori, perustaisin uskonnon tai vaihtoehtoisesti tekisin oppikirjoja suomalaisille kouluille. Niitä muualta huonosti kopioituja.
Sitten lähtisin Karibialle tai jonnekin.
Uskontojen perustajien täytyy olla narsisteja. En viittaa Keltikangas-Järviseen. Eihän kukaan muu voi haluta olla kaiken valtias, kaiken tietävä, kaiken palvonnan kohde.
PoistaNiin, siis en tarkoita nyt sinua, Riku, vaikka tahtoisit perustaa uuden uskonnon ja nauttia rapsutuksista ja oodeista. Mutta siis todelliset lahkojen ja uskonsuuntien perustajat.
PoistaSamanlainen käsitys minulla suuresta osasta uskonnon tai lahkojen perustajia on. Tunteettomuus edesauttaa myös pääsemistä historian kirjoihin suureksi valtiomieheksi.
PoistaÄrsyttävä on kertomus Aleksanteri Suuresta ja hänen miekalla katkaisemastaan Gordionin solmusta.
Aivan kuin joku tänä päivänä ratkaisisi Rubikin kuution pajavasaralla ja kirkuisi kauheaa hullunnaurua päälle.
Jos minä sittenkin niitä koulukirjoj...ei saatana...alkaisin nunnaluostariin munkiksi.
Ymmärrän jollakin tavalla uskontojen perustajia, niitä narsisteja, mutta näihin uskontoihin ja lahkoihin hurahtavia on aika vaikea ymmärtää. Niitä on kuitenkin aina monilukuinen määrä vapahtajiin verrattuna.
PoistaIhmisellä lienee sisäsyntyinen tarve uskoa. Johonkin.
"Emme tiedä. Myymme sitä Jumalana." Näin sanoi Samuli Paronen. Moni ostaa.
Ei siinä tunteilla ole tosiaankaan paljon tekemistä, jos aikoo maailman presidentiksi. Eikä aina älykkyydelläkään; olen tavannut ihmeen monia isoja pomoja, jotka eivät välttämättä älyllä häikäise. Ovat usein vaan hyviä suustaan ja häikäilemättömän itsepintaisia.
PoistaToisaalta moni älykäs käyttäytyy aika tyhmästi ja kulkee laput silmillä. Hyvällä johtajalla täytyy olla muita ominaisuuksia. Näkemystä ja joskus viisauttakin.
PoistaKyllä minä ymmärrän uskontoihin hurahtaneita, sillä enemmänhän heitä on, on aina ollut kuin uskontojen perustajia.Ihmiselle on ominaista hake apua elämästä selviämiseen.
PoistaPitää ajatella kaikki uskonnot siis tuolta pohjalta, että uskonnot ovat elämästä selviytymisoppeja, metodeja saavuttaa rauha kuolemanpelossa ja henkiinjäämisessä. Tämä on mielestäni uskontotieteen kaikkien uskontojensyntyteorioiden yhteinen piirre.
Itseasiassa mulla on juuri nyt koko käsite (älykkyys) haussa. En oikein tiedä enää mitä sillä tarkoitan. Tai mitä sen pitäisi tarkoittaa. Ja onko koko älykkyys-käsitteestä mitään iloa tahikka hyötyä.
PoistaMutta tämä on näitä sohva-filosohvisia hetkiä.
Älykäs selviytyy tilanteista, johon viisas ei ikinä edes joudu, sanottiin ennen.
PoistaÄlykkyyden voisi määritellä niinkin, että se on kyky saavuttaa hyvä tulos älykkyystesteissä.
Nythän tämä muuan blogistanin buddhalainen, Rouva Takkirauta, osoitti kai aika pitävästi, että kansojen keskimääräinen älykkyysosamäärä korreloi vahvasti leveyspiireihin. Eli kyse ei ole roduista, vaan siitä missä kohtaa maapalloa populaatio sattuu oleilemaan ja kehittymään. Kuulostaa ihan fiksulta.
Kuulostaa tarkoitushakuiselta. Miksi olisi tärkeää tietää millaisia vaihteluita eri leveysasteiden ihmisillä on älykkyydessä? Millaisessa älykkyydessä?
PoistaÄlykkyys on tunnetusti kiinni myös ekonomiasta.
(Nälkäinen ei ole älykäs)
Älykkyttä on käytetty lyömäaseena monella tapaa, ja sen mittaamista tieteellisesti on pidetty tärkeänä. Se on usein myös erittäin arvovärittynyt käsite, kukapa uskaltaisi tunnustaa saaneensa vaikkapa mensa testistä heikon tuloksen.
Viisaus on tärkeämpää, ehkä juuri siksi että sitä ei voi tieteellisesti mitata. Eikä laatia kulttuurien välisistä eroista maailmanteorioita.
Ja sanon tämän, vaikka olen saanut älykkyystesteissä hyviä tuloksia. Ettei pihlajanmarjoista puhuttais.
Älykkyyden määrittäminen leveysasteen mukaan on yksi tapa tutkia jotakin. Yhtä hyvin voidaan tutkia älykkyyttä lukuisilla eri muuttujilla. On selvää, että niistä kaikista voidaan löytää sitä, mitä etsitään, jolloin tuloksista tulee varsin tarkoitushakuisia, kuten Sari ylempänä vihjaisi. Olen samaa mieltä.
PoistaVoitaisiin tutkia myös, mitä muuntajien tai linkkitornmien lähellolo vaikuttaa älykkyyteen. En ihmettelisi, vaikka tutkija toteaisi ihmisen älyn reagoivan suoraan linkkiaaltoihin.
Mutta siis, en väitä mitään, kunhan vain pohdiskelen, voiko joku tosissaan esittää analogioita älyyn vaikuttavista tekijöistä.
Oma käsitykseni on, että mitä epävarmempaa ja oikullisempaa elämä on, sitä helpommin ihminen uskoo "taikoihin". Jotkut korkeasti koulutetut, siis kaiken järjen mukaan tietoon ja järkeen (sic) turvaavat ihmiset hurahtavat ties mihin lahkoihin ja ihmehoitoihin vaikkapa vakavan sairauden kohdatessa.
VastaaPoistaJustiinsa. Samaa pohdin itsekin tuossa samaan aikaan.
PoistaErittäin monellehan uskonnon harjoitus on taikauskoa. Nykyään tulee etsimättäkin mieleen muhamettilaiset jumalanpilkkahekumassaan.
Luulen että muhammettilainen hekuma on osa arabikulttuuria ylipäänsä (asioihin suhtaudutaan aika intohimoisesti uskonnosta riippumatta) ja toisaalta varsinkin länsimaissa asuvien muslimien fanaattisuus toimii sekä vastareaktiona rasismille että saa siitä lisävoimaa. Rasismiahan se sekin on, että vääräuskoisena toista pitää.
PoistaSpirituaalisuutta voi harjoittaa niin monella tapaa. Ulkopuolisesta hassuilta tai kummallisilta vaikuttavat tavat voivat omata syviä merkityksiä joita ei ole helppo tulkita erilaisesta kulttuurista käsin. Enkä nyt tarkoita erilaisilla kulttuureilla välttämättä eri kansoja; suomalainen ortodoksi ja ev lut voivat olla ymmärtämättä toisiaan ihan sujuvasti.
Kunnioitan hurahtaneitakin, mutten niitä jotka toisia hurauttaa, siinä on vissi ero.
Tämä ajatuksesi siitä, Sari, että ihminen turvaa uskontoihin epävarmuudessaan, on mielestäni sama, jonka mainitsen ylempänä: uskonnot ovat elämästä selviytymisoppeja, keinoja hallita turvatonta elämää ja käsitellä kuolemanpelkoa.
PoistaTuo Tapsan "Erittäin monellehan uskonnon harjoitus on taikauskoa. " pitää sisällään kaiken uskonnon yhden elementin. Uskonnoissa on aina ollut rituaaleja alkaen magiasta, varhaiskantaisesta uskonnon harjoittamisesta päätyen vaikkapa katolisiin rituaaleihin.
PoistaRukouskin on eräänlaista taikauskoa ja sanamagiaa.
Toisaalta uskonnoissa on kaikissa osana meditoiminen ja/tai rukous jossakin muodossa. Se ei ole ainoastaan kuolemanpelkoa, vaan jonkinlaista spirituaalista yhteyttä ympäristön, maailmankaikkeuden kanssa. Olen jonkinlainen panteisti, ja minusta meditointi on tärkeää, tekipä sitä missä muodossa hyvänsä. Kävely metsässä, luonnon tarkkaileminen, hiljaisuuden kuunteleminen. Ne on kaikki tärkeitä ihmiselle.
PoistaJos niitä harrastaa jonkun uskonnon luoman kehyksen sisällä, ei se mielestäni ole haitallista sekään.
Kuulin meditaatiosta kakskymppisenä ja siitä alkaen olen sitä jossakin muodossa harjoittanut. Oikeastaan voisin pitää pienen meditaatiokurssin sitten siinä paljon puhutussa Torronsuon kesätapahtumassa.
PoistaEi se pelkkää arabialaista kulttuuria ole, se muhamettilaisten hekuma, sillä aika hekumallisiin suorituksiin ne yltävät Pakistanissakin. Mutta osataan kristityssä Euroopassakin, riittää kun muistaa mitä tapahtuu Pohjois-Irlannissa.
Mutta mitä konkreettista ymmärtämättömyyttä tarkoitat suomalaisten luterilaisten ja ortodoksien välillä löytyvän? Tunnen molempia läheisesti, eikä tule heti mieleen mitään?
Tarkoitin sitä, että ihmiset eivät aina ymmärrä toisiaan ihan samassa kulttuuripiirissäkään, saatikka sitten erilaisiin kulttuureihin kuuluvien kesken.
PoistaSe mitä ajattelen kuolemanpelolla uskontoihin hurahtamisen motiivina - kautta aikojen, ei ole konkreettista pelkoa, joka näkyy ja jota ajatellaan.
PoistaTarkoitan sellaista alitajunnan syöveriä, joka on ihmisillä arkkityyppinen halki vuosituhanten ja johon liittyy vaistonvarainen pelko uuden statuksen edessä. Kuolema on ihmiselämän merkittävin status syntymän jälkeen. Evoluutiokaan ei ole pystynyt hävittämään ihmisestä muutospelkoa ja sitä voimakkainta, kuolemanpelkoa. Se on kaikkien uskontojen polttoainetta, pelko.
Juuri näihin ihmiselämän muutoskohtiin on aina liittynyt magiamenoja ja riittejä, kun on haluttu varmistaa uusi ulottuvuus, vaikkapa mieheksi tulon riitit, jolloin poikalapset vietiin viidakkoon, jossa heidän piti osoittaa miehuutensa erilaisilla hurjilla tempuilla, kuten benjihypyillä liaanien varassa ja itseään viiltelemällä. Tai naisten likaisina eristäminen synnytyksen jälkeen - tapa oli meilläkin käytössä ainakin 1800-luvulle asti, ja nainen piti kirkottaa ennen pääsyä ihmisten ilmoille.
Se että ihminen turvaa uskontoihin, ei siis ole aina sielun jaloutta ja antamisen- ja auttamisenhalua, vaan yhtenä motiivina motiivina ihmisen tiedostamattomissa syövereissä on taivaspaikan varmistaminen.
Tällä en kiistä sitä, että uskonto merkitsee paljon hyvää sen omaksujalla ja ympäristöllekin. Virhe tehdään kuitenkin mielestäni, jos oletetaan uskonnon olevan aina eettisesti hieno ja empaattinen asia kantajalleen. En viittaa nyt uskontojen tuomiin kauheuksiin ja henkiseen väkivaltaan, koska nehän tiedetään jo.
Tarkoitan vain sitä, että onko se nyt eettisesti kovinkaan ihailtavaa omistaa elämänsä oman jumalansa palvonnalle ja tehdä sen nimissä armotekoja muille, vaikkapa kirkon tai seurakuntansa nimissä? Eikö eettisesti kestävämpää ole vain elää ihmisten kanssa, nostaa kaatunut pystyyn ja antaa tälle kolikkonsa tai jakaa ateriansa tai tarjota olkapää nojattavaksi?
Uskontoa on monet yrittäneet kitkeä: natsit, - heillä tosin oli omat höpöhöpö-mytologiansa - kommunistitkin, monet muut.
VastaaPoistaNykyajan tiukin enqvistiläisyys muuten muistuttaa huomattavan paljon neuvostoliiton tieteellistä maailmankatsomusta.
Miksi uskonto?
Aika kovaa on inhorealismi; synnyt, elät hetken, mahdollisesti pölytät, sitten kuolet. Hajoaminen maailman tuuliin.
Rakkaiden kuolemat, moni pelkää omaansakin, uuden näkemeisen toive. Ajatus, että paha saa joskus palkkansa, kärsimys hyvitetään.
Uskonto ei koskaan katoa, kristinusko on jostain syystä osoittanut elinvoimansa. Jotain sen konseptissa on sellaista.
Tämän päivän tiede on huomispäivän naurun aihe.
Jos totta puhutaan, minulle on aivan samantekevää, mitä tarkoittaa avaruuden äärettömyys.
Kristinuskossa on paljon sellaista, joka tuo lohtua ja ihan konkreettisesti auttaa ihmisiä. Onhan aito kristillisyys kristuksen näkemistä jokaisessa ja pakottaa sitä kautta kunnioittamaan toisia.
PoistaItselleni riittää ihmisen näkeminen jokaisessa, siinäkin on joskus tekemistä. Maailma on niin ihmeellinen, että ei tässä mitään yliluonnollista tarvita. Elämä niin pitkä ja rikas, ettei tarvitse enää takaisin tulla tai toivoa tuonpuoleista.
Mutta kuten sanottu, olen pakana panteisti, varsinainen agnostinen apina.
Minulla ei ole käännyttämisen tarvetta, jos olisi, käännyttäisin itseni.
PoistaVuonna -73 kuollut isoäitini tosin kutsui minua pastoriksi, se oli hänen unelmansa. Parasta mitä köyhistä oloista lähtöisin ollut, ikänsä köyhyydessä elänyt, torpan syvästi uskovainen tytär saattoi kuvitella.
Kärsiäkin siitä lapsena sain, myöhemmin muut eivät pastori-nimitystä käyttäneet lainkaan yhtä hyväätarkoittavasti.
Ainakin keski-ikäiset suomalaiset ovat niin kristillisen kulttuurin ja ajatusmaailman läpäisemiä, että ei sitä meistä noin vain kitketä. Ateistitkin ovat useimmiten raamatun jumalan kieltäjiä, harvemmin kuulee kenenkään puhuvan kiihkeästi Odinin tai Zeuksen vahingollisesta vaikutuksesta.
PoistaPappeus oli toisenlaista joskus ennen. Se oli yhteiskunnan tikkaissa kiipeämistä, ja siinä sivussa sai moraalisen yliotteen. Ehkä nykyiset papit on jotenkin rehellisempiä, kun pappeus ei enää ole automaattisesti hyvien perheitten ammatinvalintakysymys. Että olisko lakimies, lääkäri vai pappi.
Pastöroimaton Riku on kevyempi sulattaa.
PoistaVarasin tuossa liput viikonloppureissulle koto-suomeen. Matkakuumetta, matkakuumetta.
PoistaMinä olen pastöroimaton, toisin kuin pastorin rouva - tai tänä päivänä mies.
PoistaSyntysijoilleen ihmisellä on kaipausta, mutta jos oikein totta puhutaan; Suomi on nyt kauheimmillaan, sitä kestää kymmenen kuukautta.
Haa, olenkin tulossa huhtikuussa, pahimpaan loskaan.
PoistaMyöhemmin sitten ollaan kunnolla ajan kanssa lumettomasta kesästä nauttimassa. Nyt on siskon pippalot, en ehkä muuten viitsisi viikonlopuksi vaivautua.
Riku: "Jos totta puhutaan, minulle on aivan samantekevää, mitä tarkoittaa avaruuden äärettömyys."
VastaaPoistaTämä onkin mielenkiintoista, sillä edustan päinvastaista tyyppiä: juuri tätä asiaa olen pohtinut lapsesta saakka. Muistan kuin eilisen päivän, kun lapsena katselin taivaalle ja ajattelin, että päättyykö avaruus jossakin vai eikö se pääty.
Sitten oikein järkytyin, kun ymmärsin molempien vaihtoehtojen mahdottomuuden: avaruus ei voi päättyä mihinkään, eikä se myöskään voi jatkua äärettömiin, koska sellainen on käsittämätöntä. Elämme konkreettisessa maailmassa, missä kaikki voidaan mitata ja punnita, koskettaa ja kuvitella – mutta avaruutta ei voi.
Edelleenkään emme pysty kuvittelemaan konkreettisesti sitä 4-ulotteista maailmankaikkeutta, missä elämme. Pienoismallia ei voi rakentaa, eikä edes ajatus taivu sitä ymmärtämään oikeasti, ainoastaan yksinkertaistettuna.
Vertaan joskus tätä päähänpinttymääni siihen, että kaipa menneisyydessä monikin pohti, että mitä on meren takana. Tai laajemmin, että mikä on maa, missä se on ja minkä muotoinen se on. Onko se littana kuin pannukakku vai pallo kuten Kuu? Jos se on pallo, niin missä se on? Miten se pysyy tässä, eikä tipahda maailman pohjalle? Jne.
Voihan näitä tällaisia olla pohtimattakin. Mutta minä en vaan voi.
Tuo kai onkin ihmisen perusominaisuuksia: mitä tuolta kukkulan toiselta puolelta löytyy? Ihminen on utelias eläin joka kykenee kuvittelemaan. Sitä kai pidetään yhtenä harvoista ominaisuuksista, jota emme jaa muiden eläinten kanssa. Kuten myös kieli. Aion tänään katsoa Stephen Fryn Planet Word sarjaa, jonka bongasin Ylen sivulta. Varmasti kiinnostava ohjelma, ja Fry on ihku.
PoistaMinua alkaa huimata, kun mietin yleensä maapalloa, sitä, miten olemme sijoittuneet kantapäät maata vasten ja pallo pyörii..
VastaaPoistaFry on todella mainio. Minäkin katsoin tuon Sanojen maailman ensimmäisen jakson, ja muut ovat vielä Areenassa katsottavana. Olisiko kolme jaksoa tullut kaikkiaan, en muista.
Mitenkään harvinainen tuo pohdinta avaruuden päättymisrajasta ei ole, muistan sitä lapsena pohtineeni. Näin aikuisena on selvää, että täytyy vaihtaa ajattelutapaa tai ajatuksia.
VastaaPoistaOlen tainnut aikaisemminkin tunnustaa täällä uskoni, uskon nimittäin lasikuputeoriaan. - Maailma on terrarion tai minkälie muurahaisfarmin kaltainen harraste tai koulutehtävä koulupojan huoneen nurkassa - ja se koulupoika on Jumala.
Muistan tuon "mitä kukkulan toiselta puolelta löytyy", kun olen ollut lievästi eksynyt jossain metsässä: "Ei helkkari, ei vieläkään sitä tietä!"
Lähisukulaiseni ovat reissanneet melko paljon, äitinikin Amerikkoja myöten. Minä melko vähän; jos omistaisin paljon rahaa, luulen etten liikkuisi sijoiltani useinkaan mihinkään.
Stephen Fry on hyvä, muttei mikään ihku; pikemmin ähku puhku.
Sarjakuva"Kamala luonto" on ilmestynyt ilmaisjakelulehti Metrossa, nyttemmin myös Iltasanomissa.
VastaaPoistaSe katselee...hmmmh...hieman eri näkökulmista kuin yleisesti.
Kamala luonto on myös Hesarissa. Hauska, erilainen näkökulma virkistää!
PoistaMinunkin lähisukulaiseni ovat kovia reissaamaan, olleet aina. Jotenkin minä en tunne kaukokaipuuta, viihdyn kotosalla ja tutuissa maisemissa. En osaa ajatella niin, että minun henkilökohtaisesti on käytävä katsomassa Kiinaa, ennen kuin tiedän mitä se on.
Hei kaikille, ja arvasinkin että keskustelua uskomisesta riittää. En tietenkään ole tätä ongelmaa kulttuurin ja omien arvojen välillä ratkaissut; paras mihin pystyn on se, että lasten kohdalla pyrin objektiivisuuteen. Ts. kerron faktoja, iän mukaan sopivasti, ja "omien" luterilaisten muksujen kanssa esim. leikkipuiston joulukirkossa käytiin. - Siinä tuli naperoille sopivassa määrin alttaritaidetta ja Jeesuksen syntymäpäivää. Eikä kukaan koskaan kysynyt että miksi sitä juhlittiin, olivat niin tottuneita tapaan.
VastaaPoistaSitten kun lapset varttuvat alkavat ne kiperät kysymykset. Usko ei kuitenkaan minua ahdista, eli vastailen yleensä reippaasti siihen mitä kysytään. - Kun vanhemmat ovat milloin minkä hyvänsä uskonnon kannattajia, vastaisin niin, että täten uskotaan...
Olen siis hoitanut myös katolisia, steinerilaisia, muslimeja, jehovantodistajia, hinduja ja buddhisteja, ainakin: kunhan pitää oman mielen kirkkaana ja pidättäytyy faktoissa pärjää kyllä.
Siis hoitanut lapsia perheiden osina. Kasvattajan tehtävä ei missään tapauksessa ole kyseenalaistaa perheen arvoja. - Ei ole onnea etten ääriuskovaiseen perheeseen tai työympäristöön ole päätynyt; kaikkea edeltää työhaastattelu.
Sanottakoon heti, että ääriuskovaisten perheiden lapset, olipa usko hengellistä tai poliittista, varmasti eniten tarvitsisivat järjen ääntä ja uutta näkökulmaa. Se mahdollisuus ei kuitenkaan ole työnhakijan valittavissa.
Kun isäni kuoli, vein äitini kanssa silloiset hoitolapset ns. "kuolinkiitos"-iltana Papan haudalle (hän oli ollut heille tosi läheinen, vähän kuin vara-ukki). Mukana oli lempikeksejä, lapset istuivat äitini ja minun syleissä, ja luojan kiitos pappi huomioi heidät, ja puheet olivat sen mukaiset. Oli kaunista musiikkia, kynttilät paloivat, pappi jutteli heille erikseen, ja nuorempi nukahti... :)
Saatiin hyvä rituaali sille luopumisen prosessille, heille pienille. - Tosin oltiin jo luettu "Mäyrä-Vaarin pitkä matka"-kirja, josta sisko vinkkasi.
Itseäni koko "kuolinkiitos"-rituaali ärsytti: että vai vielä kiittämään kun rakas isä kuoli?! Tuttava-pappi ymmärsi, ja selitti taustaa, ynnä lisäsi, että saisi olla se toimitus nimeltään "elämän kiitos". Tämä verbaalinen myönnytys taittoi vähän sisäistä puhkumistani...
- Riku, tässä välissä ehdit jo vastaamaan! Note to self: kirjoita vähemmän ja nopeammin.
Itse mietin tasaisin väliajoin, että olen ehkä leffassa. En usko sitä, mutta mietin. - Pikkuneiti Pohtivainen kuittaa! :)
P.S. Ateistit jäivät listasta pois! Toki niitä on ollut ja on. - Ehkä eniten heidän kanssaan ollaan hiottu ns. kommunikointia; taaperot harvemmin paasaavat tulesta ja tulikivestä, mutta jo 2-vuotiaalta tenavalta saa kuulla että "meidän perheessä ei uskota mihinkään Jeesus-höpinöihin".
PoistaMikä on faktana selvä ja hyväksyttävä, mutta ei tuokaan väite anna lupaa vähätellä muitten uskomuksia tai tunteita.
Että hienovaraisuutta toivoisin meille kaikille aikuisille!
Olin muutama vuosi sitten sukulaisen hautajaisissa, jossa oli paljon pieniä lapsenlapsia. Siellä ne heittivät kukin ruusun mummonsa avonaiseen hautaan niin, että yksi meinasi tipahtaa kuoppaan. Myöhemmin pitivät hauskaa syömistilaisuudessa, kymmenkunta lasta luontevasti aikuisten jaloissa. Kyllä sielläkin kiitettiin vainajaa ja muisteltiin hauskoja sattumuksia, nimenomaan hauskoja.
PoistaAatteellisilla ateisteilla tuntuu olevan aika voimakas lähetyskutsumus. Voivatkohan ne joskus perustaa ateistikirkon, jossa vannoteltaisiin ettei mihinkään uskota!
PoistaSehän olisi vähän sama kuin vihreiden pitkän pohdinnan päätös, päättivät puolueen perustaa luonnonsuojeluasioita tukemaan. Aaate ehkä samalla unohtui, mutta mainetta, mammonaa ja höntsää alkoi tulla ovista ja ikkunoista.
Nyt on taas postaa ja poistu-päivä! :)
VastaaPoistaTänään on meinaan Oscar-valvojaiset, ja meitillä se on iso juttu! Kuohari jäähtyy jo, ja nyt lähden tekemään herkkuja yötä varten, ja sitten huilaan, että jaksan valvoa.
Puvuista en jaksa välittää, mutta leffafriikkinä rakastan tuota glamouria ja säihkettä! - Ja aina sieltä löytyy kapinnallisia, ja yllättäviä indie-leffoja, ja...
Haleja! :)
Mikäs siinä älykkyyksien eroissa niin pelottaa? (Kysyn tämän ihan provosoidakseni vaan, samalla tavalla kuin kysytään yhtä toista asiaa.)
VastaaPoistaNythän on niin, että on fakta, että älykkyystestejä tehdään ympäri maailmaa. Näiden testien perusteella jotkut rohkeat (= uhkarohkeat, ilman itsesuojeluvaistoa olevat) tiedeihmiset ovat hakeneet erilaisia korrelaatioita. Ikävästi on sitten paljastunut, että testien perusteella kaikkein köyhimmissä maissa asuu kaikkein tyhmimpiä ihmisiä. (Älkääkä minua vielä ampuko, minä vain välitän tietoa.)
Nythän on myös niin, että älykkyys periytyy ihan samalla tavalla kuin muutkin ihmisen ominaisuudet, esim. ihon- ja silmienväri, pituus, taipumus lihoa, musikaalisuus jne. Lisäksi erilaisissa ihmisryhmissä, jotka elävät omilla alueillaan, kehittyy evoluution takia erilaisia ominaisuuksi, esim. aasialaisille vinot silmät ja suomalaisille pottunenä.
Älykkyys on myös tällainen ominaisuus, jonka voi olettaa kehittyneen eri tavalla eri aluilla. Ikävä kyllä myös testit todistavat tämän kiistattomasti. Tietenkin voidaan, ja niin tehdäänkin kiivaasti ja tunteella, täälläkin, kiistää testien pätevyys. (Mutta se on tuhoon tuomittu yritys.)
Tähän asti rasismiin taipuvaiset ovat olettaneet, että älykkyys korreloi rodun kanssa. (Se lienee eräs syy, miksi rotujen olemassaolo nykyään kiistetään.) Sanotaan sitten, että älykkyys korreloi erilaisten populaatioiden kanssa. Sama suomeksi: afrikkalaiset populaatiot ovat tyhmempiä kuin euraasialaiset populaatiot.
Nyt tulee se pointti: jos on totta, ja sehän ikävä kyllä on testattu totuus, että erilaisilla populaatioilla on keskimääräisesti erilainen älykkyys, niin kyse ei olekaan rodusta tai ihonväristä, vaan yksinkertaisesti siitä, millä leveysasteella asuu.
Ankara ilmasto on suosinut älykkyyden kehitystä enemmän kuin lempeä ilmasto.
Luulisi tällaisen selityksen kelpaavan ahdasmielisimmällekin suvaitsevaiselle, sillä ne älykkyystestit ovat kuitenkin ylipäätään aika todistusvoimaisia. Tietysti voi väittää, kuten täälläkin jo ennätettiin tehdä, ettei älykkyys mitään ole, turha ominaisuus, joutavaa keekoilua, jolla ei tee mitään.
Se on kuitenkin yhtä uskottavaa kuin väittää, ettei ulkonäöllä mitään virkaa ole parinmuodostuksessa.