15.2.2013

Taivahan talikynttilät, mitä kaksoisviestintää!







(Piirrokset Iines, kuvien tekstit suurenevat klikkaamalla)

Kaksoisviestinnästä puhutaan yleensä narsismin kohdalla. Se tarkoittaa kahdenlaisen viestin antamista niin, että viestin saaja on hämillään.  Tämä on tietenkin vakavaa ja surullista narsismia, ei iloista sanoilla leikittelyä saatikka yleisön hassuttamista.

Paras kaksoisviestijä tämän kirjoittajan mielestä on  Fingerporin Pertti Jarla, ja jokuset lapset, tahtomattaan ja tyhmyyksissään.  Fingerpori on oikeasti hyvin vakava sarjakuva. Vaikka poika onkin kotona. Tai mummo vetelee viimeisiään. Samaten on lasten maailma hyvin vakava ja tosissaan otettava maailma. Oikeastaan huumori onkin kuolemanvakava  asia ja juuri siksi niin kiehtovaa ja syvää ja juuri siksi se meitä naurattaa. Hautajaisvitsit ovat makeimpia.

Pannaan tänne loppuun vielä semmoinen huomio eräästä juuri pyörivästä televisiomainoksesta, että mitä se huumorintajukin oikein on, jossa Eliittikumppanien listoilla esiintyvä lääkäri etsii korkeatasoista ja huumorintajuista naista. Minusta tuntuu, että kun mies vaatii naiselta huumorintajua, se ei tarkoita huumorin tajua, vaan sitä, että naisen tulee nauraa miehen puujalkavitseille ja sietää tältä mitä vaan, huumorin nimissä. 




(Fingerpori, @Pertti Jarla, Helsingin Sanomat 15.2.2013)

159 kommenttia:

  1. Huumori on aina jotain traagista joka tapahtuu, vaikka ei pitäisi/tai toivoisi, ettei tapahdu. (vrt. mykkäfilmiklassikot)

    Tässä ollaan enempi (anteeksi Annikki että lainaan tätä) äänekkäitä:

    http://www.youtube.com/watch?v=2S6Xbbc4CIw

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin, tällaista huumori on, lähellä vakavaa ja totista. Sekin, että nauretaan Chaplinille, on vakavaa ja totista, koska Chaplinin hahmo on niin rakastettavan surullinen.

      Joskus hieman hämää, kun huomaa jonkun käsittävän vitsien kertomisen ja vitseille nauramisen huumoriksi ja huumorintajuksi. Minusta vitseillä ei tarvitse välttämättä olla tekemistä huumorintajun kanssa.

      Poista
    2. Aika usein ihmiset, joiden sanoisin omaavan hyvän huumorintajun, ovat totisia. Siis he harvoin nauravat.
      Sellaiset kuivakkaan hauskat ihmiset on mielestäni parhaita.

      Itse kyllä olen tyypillinen tyhjännauraja.

      Poista
    3. Paitsi että nyt kun oikein asiaa ajattelen, harvoin nauran vitseille. Enintään hymähdän.
      Joskus oikein huonoille vitseille nauran.

      Poista
    4. Nikolai Gogol on mielestäni maailmankirjallisuuden syvällisin humoristi. (Toinen on Mark Twain.) Minun oma henkilökohtainen kusitolppani, jos olisin koira, Venedikt Jerofejev, on tragedisti. Hänelle kaikki on hauskaa, eli erittän surullista, kuten Elämä, жизнь, on.

      Poista
    5. Oivalsin, että jos ei opettele nauramaan, itkuksi menee.

      En muista kuka tuon sanoi, vai sanoiko kukaan, mutta ohjenuoraksi se ainakin minulle käy.

      Gogolia luin kaaaaauan sitten (Muistan Nenän) ja pidin. Jerofejev on minulle tuntematon.

      Sovitaanko että silloin tällöin pudottelet näitä kirjailijoita ( tai niinhän sinä nyt teetkin), jotta löydän sopivaa luettavaa. Jotenkin luotan siihen, että maku menee aika yksiin.

      Poista
    6. Studio Julmahuvi nauratti oikeasti, siihen oli kiteytetty kaikki. Ohjaajaa ei ollut merkitty, Mikko Niskasta veikkaan.

      Poista
    7. Sketseissä naurattaa absurdius, yllättävyys tai hyperrealistisuus.
      Velipuolikuu taisi olla ensimmäinen, jonka jutuissa oli kaikkea tuota. Julmahuvi ja kummelikin tavallaan jatkoi perinnettä.

      Uusiin sketsisarjoihin olen tutustunut dvd-lahjoitusten perusteella; niissä on paljon samaa, mutta ne ei tunnu tuoreilta. (Se kyllä johtuu siitäkin, että vanhetessa on ehtinyt nähdä kaikenlaista, joten kohta mikään ei ole uutta)

      Poista
    8. Huumori voi olla sanoittakin, hahmossa kiinni. Katsokaapa joskus maalaiskomediasarjaa Pirunpelto ja siinä esiintyvää Sutkia. Kun mies pöllähtää ruutuun, saatan nauraa ääneen, vaikken kuulisi hänen ääntään. Käsittääkseni mies ei ole edes näyttelijä. Toivottavasti hän ei mene aitouksissaan pilalle tai ryhdy näyttelemään.

      Poista
    9. Hei, tuon Pirunpellon näkee Areenasta ulkomaillakin! Jep jep. Kiitos Iines vinkistä!

      Poista
    10. Kannattaa katsoa vaikka ihan vaan kuriositeettina yksi jakso. Sarjasta tulee nyt jo ties kuinka monennes tuotantokausi.

      Jotenkin olen jämähtänyt tämän sarjan hahmoihin, vaikka he saattavatkin olla aika stereotyyppisiä. Ei haittaa. Sutki on minun ehdoton suosikkini.

      Hyvin tehtyä harmitonta kansankomediaa, jonka katsojatkin ovat nyt löytäneet.

      Poista
    11. Kotikatu oli esimerkki sarjasta, jota Suomessa asuessa en kovinkaan katsonut, mutta sitten siitä tuli lemppari, kun en muutakaan suomalaista sarjaa saanut täältä helposti seurattua.
      Katson suomalaisia juttuja iha eri silmällä nyt, kuulostelen kieltä ja tarkastelen ihmisiä. Kymmenessä vuodessa kielikin pikkuhiljaa muuttuu.
      En tietenkään kuvittele, että ihmiset puhuu niinkuin telkkarisarjoissa, mutta jotain nekin kertoo.

      Poista
    12. Siskoni hakee katsomistaan vanhoista suomalaisista elokuvista, kuten vaikka Pekka ja Pätkä, vanhaa esineistöä, maitokannuja ja astioita, ja kertoo riemastuvansa, kun löytää tuttuja jo unohtuneita Arabian astioita, ja ylipäänsä suomalaisuutta.

      Siskolla on muuten kieli säilynyt hyvin, vaikka hän on jo suurimman osan elämästään asunut Saksassa. Hänen puheessaan ei ole vierasta intonaatiota ollenkaan, häntä ei arvaisi suomalaiseksi. Se missä jotakin on tapahtunut, on ehkä sanojen muistaminen, jokunen on häipynyt, mutta hyvin harva kylläkin. Jokuset sanat hän vääntää toiseen muotoon, vokaali voi muuntua toiseksi, pillahtaa voi olla pullahtaa tms. Saksaa hän puhuu täydellisesti, onhan hän alakoulun opettaja, ja vieläpä kahteen kertaan kouluttautunut, ensin Suomessa ja sitten Saksassa, kun siellä ei aikanaan kelvannut suomalainen opettajankoulutus, Vaikka toki se alakoulussa on tarpeenkin, oman maan kielinen koulutus.

      Poista
  2. Iines, olen kaiken aikaa ollut ottamassa esiin tuota "Eliitti"-mainosta! On vain ollut niin paljon sanottavaa kaikesta muusta, että se on jäänyt, mutta kiva kun tuli nyt esiin.

    En nyt osaa koko klubia enemmälti analysoida - ensi reaktio on se, että hyvä jos touhuavat keskenään; päästään me muut epäelitistit vähemmällä, kun ei tartte seipäällä sorkkia innokkaampia kauemmaksi... - Enkä nyt edes vitsaile: elitisti voi vaania Juuri Sinua! :)

    Jälleen kerran totean, että narsistinen käytös on eri asia kuin narsistinen luonnehäiriö. Kaikilla meillä on narsistisia piirteitä, mutta harva on psykiatriselta tautiluokitukseltaan, sanan todellisessa merkityksessä, narsisti. Siis psyko- tai sosiopaatti.

    Itsekeskeisyyttä, piittaamattomuutta, kylmyyttä ja huomionhakuisuutta yhdistettynä narsistisiin piirteisiin esiintyy nykyään enemmän kuin sielu jaksaisi.

    Ja ei: narsistisia piirteitä tai käyttäytymistä ei voida kätevyyden tai lyhyemmän kirjoittamisen toivossa luokitella narsismiksi.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eliitti lienee jokin senssitoimisto. Siellä on korkeatasoisiksi ihmisiksi tähän mennessä määritelty mieslääkäri ja naishotellinjohtaja, molemmat nuoria ja hoikkia, tummia ja kauniita, eli tuo sitten kai on korkeatasoista.

      Char, kyllä tiedän varsion hyvin diagnosoidun narsismin määrittelyt ja osaan erottaa termin populistisista heitoista, joita en harrasta. Liisa Keltikangas-Järvinen on puhunut teoksissaan koko yhteiskunnan narsistisuudesta, ja on aivan oikeassa.

      Se on kuitenkin väärin sanottu, että on olemassa tervettä narsismia. Ei ole, narsismi ei ole samaa kuin terve itsekkyys muissa kuin vauvojen narsismissa, joka on luonnollinen kehityskaari ja jää pois, kun lapsi oppii kehonsa rajat - jos saa rakkautta ja hoivaa samalta ihmiseltä. Muissa narsismi on aina luonnehäiriö persoonallisuudessa ja äärimmilleen vietynä sen toisessa päässä on psykopatia, samalla viivalla kun ovat.

      Poista
    2. P.S. Vastaan itselleni: paitsi jos narsismiksi laskee wikipedialaisittain myös terveen itsetunnon, mitä arkikielessä ei tehdä.

      Narsismi on ilmiönä tämän päivän depressio. Sillä erotuksella, että ennen masennus kuvasti omia, usein hetkellisiä tai ohimeneviä toivottomuuden tunteita, ja termiä käytettiin oman itsen diagnosointiin (ts. "olen tosi masentunut"); narsismia käytetään kuvaamaan niitä muita ihmisiä, joiden teot tai oleminen ei miellytä itseä.

      Olen innokas keittiöpsykologian ystävä, kuten tutut teistä tietävät, mutta suhtaudun äärimmäisin varauksin psykiatristen sairauksien vähättelemiseen, ts. analysoimaan omaa tai muiden psyykeä tautiluokituksin ilman asianmukaista koulutusta ja riittävää kommunikointia kunkin potilaan kanssa. Jolloin asiaa ei enää käsitelläkään muuta kuin suljetuin ovin.



      Poista
  3. Char, Wikipedia ei ole luotettava lähde, siellä on runsaaasti virheitä ja subjektiivisia kannanottoja, ja sitä ei nähdäkseni kelpuuteta päteväksi lähdemateriaaliksi opinnäytetöihin. Paljon hyvääkin Wikipediassa on, mutta juuri tuo horjuvuus luotettavuudessa tekee siitä riskaabelin lähteen.

    Narsismi-termiä käytetään foorumeilla ja yleispuheessa paljon väärin, heittoina tarkoittamaan itsekkyyttä ja huonoja piirteitä. Mitä enemmän narsismista on puhuttu, sitä enemmän sitä on kuitenkin alettu käyttää oikein. En oikein hyväksykään sitä, että kaikki puhe narsismista leimataan populistiseksi väärinkäytöksi. Itsekin olen lukenut kaiken kirjallisuuden aiheesta, mitä käsiini olen saanut. En siis usko puhuvani asiasta kevyesti häiriötä tuntematta.

    Ja kaksoisviestintä on narsismin yksi piirre. sen tässä mainitsin, en henkilöitä. Narsisti harrastaa kaksoisviestintää, mutta kaikki jotka harrastavat kaksoisviestintää, eivät ole narsisteja.

    Yhä useampi meistä kohtaa elämässään narsistin, ihan oikean empatiakyvyttömän ihmisen, jolla ei ole omaatuntoa. Aihe on siis kiinnostava, vaikkei se olekaan tarkoitettu tämän keskustelun teemaksi, kunhan tuli mieleeni tuo termi, kaksoisviestintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iines, en tiedä, mitä Wikipedia asiasta sanoo, tsekkaan kyllä! Tarkoitin "lähteen" heitoksi.

      Ehdin jo kirjoittaa lisääkin, vastaustasi lukematta.

      Ja jospa annan suunvuoron muillekin! :)

      Sitä paitsi: tuo kaksoisviestintä on aiheena tosi hyvä! :)

      Poista
  4. Iines: sovitaanko, että ollaan samaa mieltä siitä, että ollaan eri mieltä.

    Lääketiede tuntee ns. terveen narsismin, ts. terveen itsekkyyden käsitteen myös. Keltikangas-Järvisestä en tiedä, enkä mitenkään hänen osaamistaan tai tietämystään halua vähätellä.

    Yhteiskunta voi minusta olla monia asioita, mutta ei psyykkisesti sairas. - Sairaaksi luokiteltavia ilmiöitä voi itsekkyyttä, itsekeskeisyyttä ja piittaamattomuutta ihannoiva yhteisö tuottaa, mutta mielen(kin) sairaudet ovat vallan eri asia. - Vrt. diabeettinen yhteiskunta.

    Sairaudet ja viat liittyvät aina yksilöön (biologiaan, aivokemiaan, taustaan, elinoloihin, ihmissuhteisiin jne - sattumanvaraisessa järjestyksessä, jos rationaalinen, selvitettävä syy edes löytyy. Useimmiten lääkärit joutuvat tässäkin kohtaa myöntämään oman osaamisensa rajat).

    Tästäkin syystä narsistiksi leimaaminen voi pahimmillaan johtaa oikeustoimiin. Kun tila puhemielessä liitetään sairauteen, jota jossain määrin nykytietämyksen valossa diagnosoidaan, neuvoisin kaikkia varovaisuuteen sanoissaan.

    Lievää narsismia varmasti on (kuten jo sanoin: luonteenpiirteenä meissä kaikissa), ja jos joku haluaa julkisesti ja kirjallisesti leikkiä lääkäriä, ja vetää rajaa semmoisen ilmiön ja sosiopaatin välille käräjäoikeudessa, en tokikaan kiellä. :)

    Päinvastoin: seuraan sitä noppana. Vähän kuin kamalaa kolaria, mutta seuraan kyllä!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S. Luen nyt itsekin kuin Piru Raamattua tätä blogia! Myös itseäni!!!

      Iines: en missään nimessä viitannut sinuun tuolla yo "Jollain"; puhuin siis ihan yleisesti julkisesta keskustelusta ja ihmisten määrittelystä, en tosiaankaan tästä blogista!!!

      Vanhat kaverit täällä ehkä muistavat, että olen itse ollut käräjillä, ja vahvoin asiantuntijalausunnoin uskalsin narsistisen luonnehäiriön syytteen esittää. Astetta ei määritelty; pelkkä väite piirteistä avasi portit mahdollisille seuraamuksille. Paitsi minulle, myös lääkäreille.

      Sillä siis seuraan hypnotisoidun kauhistuneena miten kepeästi diagnoosia maailmassa heitellään...





      Poista
  5. Kaksoisviestinnästä: nuoriso on minusta tässä mestaristasoa! :)

    Ainakin meidän lapset ja murkut hokevat "äh" ja "älä viitti", jos niitä halailee... Siskonlapset tekivät jouluna suoranaisen ennätyksen esiintyessään lankomiehelle, joka oli Joulupukkina.

    Ja toisen siskon poikapuoli vie kultamitalin: meidän perheessä halataan; lankomies poikineen, he olivat jäyhiä hämäläisiä. Sisareni astui kuvaan, me tädit ja Mamma tultiin kylkiäisinä...

    Kun ekaa kertaa mentiin kylään uuteen kotiin, 16 v-kolli hihkaisi, että "pakko kai tässä on halata", ja syöksyi syliin sillä reippaudella ettei meinattu ahtaassa eteisessä tolpillaan pysyä.

    Isänsä katseli vähän vaitonaisena; another one bites the dust... :)

    VastaaPoista
  6. Ymmärrän kyllä reaktiosi, Char.

    Minua vain on alkanut vähän harmittaa se, ettei narsismista voi keskustella vakavasti ja kunnianhimoisesti, siis pyrkien asiallisuuteen ja jopa tieteelliseen pätevyyteen. Heti joku käyttää narsismin kepeä heitto -korttia, ikään kuin kukaan ei osaisi jutella kiinnostuksen ja tietojen tai kokemuksenkin pohjalta vakavasti. Aina joku tyssää, ja nyt koin, että sinäkin käytit tuota narsismista ei saa edes puhua -korttia.

    Korostan nyt kuitenkin, että tavoite ei ole keskustella narsismista, se tuli sivujuonteena tähän.

    Keltikangas-Järvinen mainitsee eräässä teoksistaan, että yhteiskuntaa leimaa tietynlainen narsistisuus - hän ei diagnosoi yhteiskuntaa, vaan kuvaa yhteiskunnan ilmapiiriä. Hän käyttää yhtenä esimerkkinä mm. nyt muodissa olevaa verkostoitumisen vaadetta, joka on kuin suoraan narsistin oppikirjasta. Sanotaan suoraan, miten tärkeää on ihmisistä saatava hyöty ja miten määrätietoisesti verkkoja tulee rakentaa ja niistä hyötyä. Verkostoitumisen pohjana ovat toisen ihmisen asema ja maine sekä vaikutusvalta, eivät niinkään hänen persoonallisuudenpiirteensä tai henkilökohtaiset ominaisuutensa. Sellaisten ihmisten kanssa ei kannata verkostoitua, joista ei ole hyötyä ja joilla ei ole valtaa. Oikeastihan ihmissuhteiden perustana tulisi olla emootiot, tunteet, viihtyminen, turvallisuus ja luottamus, eikä suinkaan hyöty.

    Mm. tätä K-J tarkoittaa yhteiskunnan narsistisuudella. Ja paljon muutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iines, en tarkoittanut tyrmätä sinua; hävettää oikein reaktioni, kun olit niin ihana minulle kun kokeilin siipiäni täällä!

      K-Jn kanssa olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että yhteiskunnassamme on narsistisia piirteitä, ja paljon! - Viilaan kuitenkin pilkkua, amatöörijuristina, enkä siitä tavasta eroon pääse, enkä haluakaan.

      Sopiiko sinulle, että tottelen kerrankin Mikistä, sen "Nokka kii, Char"-jutun suhteen; ts. en puutu tuohon sivujuonteeseen, mutta kommentoin muuta?

      En näe mitään järkeä siinä, että me kaksi janataan vanhasta jutusta, jossa minä ehdottomasti olen jäävi. - En väärässä, päinvastoin, mutta jäävi. :)

      Varsinkin kun alunperin kirjoitit vallan muusta, ja muutenkin meidän miehet painuu kohta saunaan jätkäporukassa, jos me aletaan rupeen... :) :D

      Sitten taas pettyy Sari, ja kohta on täysi kalabaliikki päällä! :)

      Eli sivuutan tämän juonteen, mitenkään mielipiteitäsi sivuuttamatta. Ymmärrät varmasti eron?

      Poista
    2. Asia ok. Tuo on vaan niin tavallista, että törmää tuohon narsistin leima -korttiin, jolloin keskustelu asiasta jää siihen, että narsismista ei sovi keskustella, koska joku on joskus käyttänyt termiä liian kevyesti. Olisin toivonut, että olisit luottanut siihen, ettei tässä käytetä termejä epäasiallisesti tai olisit katsonut, onko epäasiallista käyttöä.

      Mutta se siitä. Narsismista onkin jo aiemmin keskusteltu moneenkin otteeseen, enkä minäkään tunne tulenpalavaa halua palata siihen teemaan. Toivottavasti kuvista irtoaa jossain vaiheessa muutakin teemaa. Laadin ne iloisella mielellä lapsuuskokemuksestani, joka tuli mieleen Fingerporia lukiessani.

      Poista
  7. http://www.youtube.com/watch?v=2wyqLNZ-T9U

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa jätetään nämä pelkät linkkijutut pois! Kiinnostavampaa ovat sinun ajatuksesi.

      Poista
  8. En kyllä (Hih! Re tuo aihe:D ) tarkoittanut käyttää mitään korttia. Ja totta kai voidaan yrittää puhua narsismista yleensä. Ehkä minäkin olen liian pitkään medikalisoinut sitä ilmiönä, ja unohtanut mahdollisesti yleisemmän ns. sosiaalisen ulottuvuuden, joka ei mahdu tautiluokitukseen. - Sori. Parasta mihin pystyn.

    Mutta jos puheenvuoroni oli yhtä tyhjä ja jopa epätoivoinen kuin natsi-kortti, kattellaan, mitä tästä seuraa!

    Iines, toivon, että tiedät, että uskon ja luotan sinuun ihan tosissani! - Siis sinuun ihmisenä; se nyt on selvää että ollaan kumpikin omia mieliämme asioista. En siis sinua epäillen jäävännyt itseäni jutusta, vaan koska tunnen itseni.

    Mutta yritetään. - Lupaan, etten ala enää saarnata samasta! Ainakaan tässä keskustelussa! :)

    Kaksoisviestintä: kaverin lapsi pelaa futista. Kun olin viimeksi katsomassa peliä, lapsen valmentaja huusi "tipu, tipu". - Minkä jälkeen uskalsinkin hihkua hilpeänä pojalle "pupu, pupu". :)

    - No joo. Tosin vain tauoilla, mutta ihan riittävän tyydyttävän kauhistuneita katseita sain, plus että poika hätäpäissään halasikin... :) :D

    P.S. Joukkueensa voitti! Hyvän naisen parantava huuto, vai miten se nyt oli... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naisilla on parantava haava, on jalkojen välissä ja voi huutaa siölle "pupu pupu". P.s. hyvä etti voittivat!

      Poista
    2. Kuka täällä kännissä kommentoi?

      Poista
    3. Hei anonyymi, sinulta on tänään tullut aikamoisia kommentteja! Jos haluat, että ne saavat olla tässä, älä hiisi vieköön haistattele kommentoijia.

      Poista
    4. Kukahan se on, Sari? Tunnetaanko me se? Kännissä se kyllä on kuin käki.

      Poista
    5. Epäilen, että joskus täällä on joku muukin kuin ano kommentoinut kännissä, mutta ainakin niissä kommenteissa on ollut sisältöä.
      Anolla taitaa olla huono viinapää.

      Poista
    6. Tämä on nyt vallan uusi Ano! Minulla on tarkka nenä. Antaa sen olla tuossa, jos se ei rupea aggressiiviseksi eikä hauku. Voi olla kivakin rapsutettava, kun sille antaa hellyyttä.

      Poista
    7. Iines, ja Sari, onnea vierihoidolle! :)

      Se kyä usein tepsiikin; minustakin kattellaan tota tässä ny. :)

      - Huomenna on taas mun saunapäivä, eli se on si teittien vuki!

      Poista
    8. Itse olet Liima perse senkin An kka. Tamkaa päin voi ehkä panna jos haluu rojut lähtee ulos! Tai suuhun voi kans panna. Muuten ei kyrpää voi sun pillusa likastaa. ole vaikka feministi!

      Poista
    9. Ano, olet erehtynyt luulemaan tätä Vauva-lehden palstaksi. Seksuaalisiin viittauksiin perustuvat solvaukset ei oikein istu tähän kontekstiin, yritä löytää hieman rakentavampi tyyli. Tai häviä, mikä ehkä olisi se parempi vaihtoehto.

      Poista
    10. Noh, se ei ole vaarallista, ja voinhan minä olla väärässäkin..

      Poista
    11. PS Ei se ole tosissaan, se katuu kun pää selviää. Ja jos on tosissaan, niin eihän tänne panemaan ole tultukaan. Heh.

      Poista
    12. Älkää nyt hyvänen aika minua tähän vetäkö? En minä vastaa sivupersoonistani - jos semmoisia muka on?

      Poista
    13. Mutta kun se ei ole tavallinen anonyymi, vaan selvästi kielellä iloitteleva hävytön lurjus. Pestään kyllä suu saipolla, jos vielä jotain yrittää.

      Poista
  9. Niin, älkää nyt miehiä karkottako herran tähden!

    Itse luin kiinnostavan jutun eilen. BBC:n toimittaja osti itselleen naamakirja-tyttöystävän viikoksi. Maailma on mennyt sellaiseksi, että löytyy ihmisiä joiden on hankittava virtuaalityttöystäviä. Ei siis siksi, että haluaisivat kuherrella edes jonkun kanssa, vaan siksi että haluavat näyttää muille että ovat ns. sosiaalisesti kelvollisia ihmisiä.

    Jotain sairasta tuossa on, en tiedä liittyykö se narsismiin, mutta tuli mieleen tuosta verkostoitumisesta. Kaiken on näytettävä hyvältä muiden silmissä, joten tyttöystäväkin on vain statussymboli.

    VastaaPoista
  10. Huumorista sen verran: minua nauratti noissa piirroksissa äiti, joka on nähtävästi kaulimassa jotain merkillisiä leivonnaisia. Ja koulutaulun mystiset merkinnät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos piirrossluonnosten huomaamisesta! Koulutaulu onkin mystinen, ja kuvaan on muutenkin ladattu piilomerkityksiä. Kuvassa on mm. yksi moga, jonka minä kerran tein.

      Poista
    2. Haluaisin osata piirtää. Olen käynyt kaikenmaailman kursseja mutten sille mitään voi että ei vaan ole piirtäjän kättä. Olen ihan innoissani kun näen ihmisten piirtävän.

      Poista
    3. Iines, pidätkö meille kisan, jossa pitää löytää Se Moka?!

      - En osaa piirtääkään, mutta ilmeisesti juuri siinä kriittisessä vaiheessa sain niin paljon hyvää palautetta töistäni, plus että pikkusisko on niin tosi hyvä, että en osaa edes haikailla.

      Poista
    4. Omat taitoni ovat ruosteessa. Minulla oli kyllä koulussa kuvaamataito 10 ja opettaja kannusti pyrkimään silloiseen Ateneumiin. Olen maalannut sittemmin öljyväritauluja tuttujen seinille, ja omillekin. Vaan sitten kaikki jäi, ja olen tyytynyt ihailemaan muitten tauluja ja piirroksia.

      Poista
    5. Iines, oletko koskaan kuvitttanut omalla työlläsi mitään tekstiä täällä?

      Minua ainakin kiinnostaisi. :)

      Poista
    6. Valokuvistasi näkee, että sinulla on silmää, joten ei ihmetytä ollenkaan että osaat piirtää ja maalata.

      Poista
    7. Char, miten tämä unohtui vastata?

      Siis en ole edes valokuvannut omia maalauksiani enkä tehnyt niistä kopioita. Suuri osa on taivaan tuulissa lahjoitettuna pois, ja jokunen on kylmässä ulkovarastossa. En siis juurikaan arvosta omia tekeleitäni enkä halua jatkuvasti katsella niitä seiniltäni. Kun olen maalannut, se on siinä ja sitten seuraava.

      Poista
  11. Nätti sarjisstrippi! Alkaa meinaan melkein seistä... (tai siis ei, tietenkään!)

    Ps. Ei kun nyt siteeraan yhtä Nokian insinööriä... Se luki yhtä mun kirjottamaa juttua ja sanoi - mielestäni yllättäen - että "tää on niin hyvä juttu että mulla alkaa melkein seistä"... Sitten se tajus että 'ohoh' että taisin sanoa jotain sopimatonta, ja punastui. No, ei sev väliä. Otettiin lisää olutta. Sitten sen äitikin - se oli ihan sattuma - tuli siihen. No, tilattiin lisää olutta. Sitten sovittiin, minä ja se äiti, että mennään joskus Keiteleen järven rannalle (niillä oli kesämökki siellä) ja maataan laiturilla alasti ja pidetään toisiamme kädestä ja katsellaan taivaan tähtiä... Ajattelin, että mikäs siinä, jos on lämmin elokuun ilta. Taivaallahan tähtiä riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ope on oma kansakoulunopettajani, jolla oli isot ja pystyt rinnat ja kaunis vartalo ja joka oli kauhean kiltti opettaja ja ymmärsi hyvin minun ujoa persoonaani.

      Ei laiturilla voi muuten maata alasti elokuun yössä, hyttysiä riittää vesien äärellä pimeälläkin, sanoo nimimerkki tämänkin kokeillut.

      Poista
    2. Niin, mutta oletko sinä Sari Sammalvuode koskaan katsonut tähtiä Eteläisellä Pallonpuolikkaalla? Niitä on, tai siis näkee, paljon enempi, kuin mitä täällä. (Ja kaikki ne SYKKIVÄT.)

      Ps. Merellä niitä oli kiva katella öisin. Kun ei ollut muutakaan tekemistä (paitsi runkata). Tähdet, tähdet! Voi, että ne tuikki. Ja totta kai kutsuivat mua lähemmäksi, ja lähemmäksi... yhä lähemmäksi.

      Ps. En silti hypäänyt reelingin yli. Kun mua ei huvittanut. Katselin vain kun lentokalat lentelivät. (Jotkut niistä muuten pomppi täkillekin. Viskasin ne takaisin mereen. "Älkää tulko tänne!")

      Poista
    3. Atlantti!... voi että se oli välillä vihaisen näköinen! Saatana, kuin Ämmä joka äkkiä lopettaa tiskaamisen, sanoo että "nyt tää riittää!". Oli semmoisia vihaisia aaltoja jotka tuli päälle, tai oikeastaan me mentiin niitten päälle, se oli sama asia. Oli vaan vettä vettä vettä ja vettä... kun koko ajan myös satoi. Vittu, ei se ollut yhtään kivaa!

      Poista
    4. Ah, Iines Iki-ihana ikiliikkuja! Minä kohta alan olla mustasukkainen kaikkien sun kokeilujesi tähden!? (Ai että ei ollut Culicidaeoitakaan? No, voihan pahus.)

      Poista

    5. En ole koskaan ollut eteläisellä pallonpuoliskolla.

      Ystävä kertoi että makaili Keniassa katolla tähtiä katselemassa, siellä niitä oli kuulemma ihan tolkuttomasti.
      Mutta olen katsellut tähtiä vuorilla, ja kerran meren rannalla, ja nähnyt miten ne vilkuttelee.
      Aika paljon tähtiä näkyy meidän parvekkeelta, vaikka kaupungissa ollaankin. Joskus tollotan niitä ja kuuta kun ei nukuta. Siinä on jotain samaa kuin tuleen tuijottamisessa.

      Kun olin katsomassa elokuvaa Pi:n elämä ja siinä lenteli lentokaloja paattiin, nainen vieressäni kysyi kumppaniltaan mitä ne oli. Mies vastasi ettei tiennyt. Ja lisäsi sitten, että ehkä ne oli jotain fantasiaolentoja.





      Poista
    6. Meri on minusta kiinnostava elementti, mutta en kestäisi valtamerilaivassa viikkoakaan.
      Risteilyllä kestäisin vielä vähemmän, hyppäisin laidan yli jo päivän päästä.

      Poista
    7. Tähtiseilaaja Mikis, oletko muuten kiertänyt tulimaan kautta koskaan? Onko se maineensa veroinen.

      Olen nähnyt vihaisen välimeren, Atlantti on aina ollut kiltti kun sinnepäin olen sattunut. On vaikea näin maakrapuna kuvitella millaista on olla keskellä vettä. (Siis olen kyllä seilannut Hesasta Gdanskiin; oli talvi ja ukot kävi jäätä hakkaamassa kannella, jättivät kahvikupit käytävän kaiteelle. Laiva keinui ja heilui, mutta ei se mikään oikea myrsky ollut)

      Poista
    8. Täkki tarkoittaa kantta, tulee ruotsinkielestä täcka. Lentokalat ovat pienehköjä kaloja joilla on leveät evät joilla ne liitelee. (En katsonut Wikipedista. Muistelen vaan miltä ne näyttivät.) Delfiinit olivat jänniä olioita, niitä tuli aina iso parvi leikkimään meidän kanssa. Aina ne sukeltelivat laivan keulan edessä; tietysti siksi koska... No, tiedättehän. - Aurinkoisina päivinä Atlantti oli sinisenharmaa, tyyni ja ulottui kaikkialle. Kun sitä katseli päivästä toiseen, se oli pirun tylsä.

      Poista
    9. Heh, nyt vasta tajusin, että täkki voisi olla myös peite. Se nyt olisi vinhaa, että lentokalat hyppisivät niistä pienistä pyöreistä ikkunoista nukkuvien täkeille.

      Poista
    10. Huh, Tulimaan vesillä en ole seilannut. Tiedän, että siellä on oikukkaita tuulija, ja siellä on salakavalia jäävuoria; ne ovat oikeasti vaarallisia - vieläkin. Biskajanlahdella myrskyää usein, ja kerran minäkin sen lahden yli olen mennyt murskyssä; se oli aika totinen juttu. Rahtilaiva katos, täyteen lastattuna (en puhu mistään konttilaivasta) ui hyvin matalalla - joka muuten myrkyssä on etu: se vaan kiemurtelee aaltoja ylös ja alas ja kallistuu rajusti oikealle ja vasemmalle - se menee meressä kuin käärme! Eikä, ainakaan senaikaisissa rahtilaivoissa mitään "vakaajia" ollut; vittu, me oltiin myrskyssä välillä ikään kuin ylös alaisin... Se oli musta... no, ei se hauskaa ollut, ei ollenkaan, mutta mielenkiintoista! Hitsi, oli ihan mahdotonta edes nukkua, se nyt oli ihan mahdotonta. Eikä kokki - vaikka niitä oli kaksi - voinut tehdä ruokaa, ei perkele vieköön kattilat pysyneet hellalla. mee syötiin - tai ne söi jolla oli nälkä - näkkileipää ja suolalihaa. - Se oli kiva myräkkä! (Kesti vaan ikävä kyllä vain pari vuorokautta. Sitten tultiin Englannin kanaaliin... oli ihan karsee sumu. Aina olin luullut että liioittelevat kun sanovat että "kun ojentaa kätensä, ei sitä näe". Ei nähnyt. Mekin, siis meidän laiva ajoi jotai 2-5 solmua eteenpäin, hiipi vain, ja koko ajan töräyteltiin sumutorvea. Joka puolelta kuului toisten laivojen sumutorvien törähtelyä. Minä seisoin kannella, mitään ei nähnyt, mun kaverinani seisoi kolmas perämies. Sillä oli vapaavahti. Minä kysyin siltä että "onkos tämä nyt vaarallinen tilanne?" Se sanoi - vaikkei sitä edes nähnyt - että "on. en tosiaankaan kaipaa komentosillalle nyt".

      Poista
    11. En voi ymmärtää miten jaksaa olla rajoitetussa tilassa päivätolkulla. Jotkut laivat on vielä kuulemma sellaisia, ettei sieltä päästetä niitä filippiiniraukkoja koskaan maihin. Eihän siinä ole mitään eroa vankilalla ja laivalla.

      Poista
    12. Mistäs sinä tämän tiedät, Sari Seireeni? Se nimittäin kun on 24 h/7 päivää vuorokaudessa (siis myös n.s. vapaa-aikana), samojen ihmisten kanssa koko ajan tekemisissä... niin, siinä ei sovi hermostua. Ja se taas on helpommin sanottu kuin tehty! - Aina, siis joka ikinen aamu, sua vastapäätä istuu sama kaveri ja maiskuttaa - joka ikinen aamu - samallalla lailla korppua kun juot aamuteetä... Se, jossain vaiheessa, alkaa ärsyttää. Mutta kun sä et pääse siitä mihinkään! (Paitsi jos hyppäät mereen.)

      Merellä ei voi olla yksin ja itekseen. Jos niin luulee, luulee hulluja. Sä olet siellä 24/24 h. Ja viikossa on seitsemän päivää: eivät laivat viikonlopuksi yhtä äkkiä merelle pysähdy... ja duunarinuoret lähde I-Klubille bailaamaan. Eivät, eivät!

      Poista
    13. Vahvistan siis luuloni: kestän omia työkavereita just sen kahdeksan tuntia, vaikka ei heissä mitään vikaa olekaan. Jos oltaisiin 24/24 7/7 laivassa, joutuisin uimaan.

      En osaa sanoa kuka minulle noista filippiiniläisistä laivaorjista kertoi. Varmaan yksi tyyppi, joka oli logistiikka-firmassa töissä.

      Poista
    14. Niin no se olisi sama jos - aivan vaan esimerkkinä - opettajatar tuntiensa jälkeen jäisi hengaamaan siihen luokkahuoneeseen. Söisi, joisi, lukisi kirjoja. Ja kun yö tulisi, tempaisisi yöpyjaman päälle, ja alkaisi nukkua. (Sänky olisi jossain siellä pulpettien takana.) Aamulla opettajatar heräisi ja keräisi luunsa ja alkaisi - ennen kun mukulat tulee - hoitelemaan aamuaskareitaan. - Tämmöistä merillä olo on... tai siis OLI. Viikosta toiseen.

      Ps. En minä yhtään tiedä millaista merimieselämä nykyisin on? Niillä on nykyisin kuntosalit ja netit ja mitä nyt vaan voi olla. Ennen ei ollut kuin pari ruttuista (huonoa) kirjaa; siinä oli vapaa-ajan viihdykkeet.

      Minä istuin vapaa-aikaani usein laivan ahterissa ja katselin potkurivanaa. Siinä saattoi mennä parikin tuntia, huomaamatta. Se oli jotenkin hypnoottista.

      Poista
    15. Kestäisin yksinoloa paremmin kuin rajoitettua liikkumatilaa. Toisaalta, kaikkeen tottuu. Vaikea sanoa, kun ei ole kokenut.

      On kai ne vankilassakin olot paremmat kuin joskus ennen. *hymiö

      Poista
  12. Sari, kirjuutin vielä nostalgisia lapsuusmuistoja saunakeskusteluun! :)

    Oli ne vuosia, voi veljet! :)

    Jostain syystä Iineksen kuvista minulle tuli mieleen tosi hauska linkki, jonka yksikin suosikkinäyttelijä (Kate Moennig - siis mm. se L-Wordin Shane) postitti.

    "18 Parasta/Pahinta Tapaa Vastata Koekysymykseen" on teema:

    http://www.buzzfeed.com/expresident/best-exam-answers

    - Tuonkin jutun juju muuten on kaksoisviestintää parhaimmillaan; sikäli uskallan suositella, jos englanti yhtään taipuu!

    VastaaPoista
  13. Okkei, käyn lukemassa. Siis molemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkki on hauskaa katsottavaa Kaikille, vaikka se nyt tähän sinulle osoitettuun kommenttiin sattuikin! :)

      Suosittelen!

      P.S. Huomaatkos: Mikis ainakin jaksaa meidän kaa, vaikka välillä sukkanauhaliivit napsuvat... Napsuvat vaan eivät katkea: Meidän Mottomme! :)

      Poista
    2. Muisteluista sen verran, että multa on jäänyt nuo kuunnelmat vähille.

      Hauskoja oli nuo tenttivastaukset, olin joitakin joksu nähnyt, mutta eisevväliä. Se yksi täyteenpiirretty oli uskomaton. Eihän siitä nyt tietenkään pisteitä ole voinut antaa, mutta onpahan jotain saanut aikaan.

      Naps, naps ja viruu!

      Poista
    3. Nuo tenttijutut varmaan kiertävät netissä, somesta puhumattakaan, mutta jotkut jopa sopivat aiheeseen. - Ja aina on jonkun lukijan eka kerta. :)

      Meillä tosiaan kuunneltiin radiota, erityisesti maalla, ja ns. aikuisten dekkarikuunnelmilla oli erityistä painoarvoa: ne olivat siirtymäriitti Ison Tytön osaan tai rooliin. - Oltiin isoja, kun saatiin valvoa vielä klo 21.

      Oy vey.

      Naps ja natihaleja sinulle ja kaikille! :)

      Poista
  14. Sinä osaat piirtää! Ja oh mikä käsiala! Ja ylipäänsä hauska sarjis :)

    Huumori on mielenkiintoinen asia. Tutkin lastenkirjojen huumoria aikoinani gradussani ja sitä varten tuli luettua paljon huumoria tutkivia kirjoja. On vähän makuasiakin tuo huumori, mutta kyllä minuunkin musta huumori parhaiten uppoaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, Helmi-Maaria! Joskus olen kai osannut jotakin piirtää, nyt pitäisi verestää taitoja. Ostin jo uuden piirustuslehtiön ja tussinkin.

      Poista
  15. Huumori on minulle hetken asia, sen on kevyttä ja se tulee itsestään.

    Jos hauskaa juttua lähestyy teorioiden kautta tai liikaa hioen, huumori katoaa helposti, juttu ei enää ole hauska ja joutaa deletoitavaksi.- Hiomaton ja hauska.

    Jarlan erilaisilla kontrasteilla pelaava strippi nauratti minua jo aamulla. Aika rankka homma täytyy olla, kun joka päivä piirtää uuden Suomen parhaalle näköalapaikalle. Luin Hesarin junassa, ajatus joka kirposi mieleeni oli, että ainoa lukemisen arvoinen koko lehdessä oli tuo Jarlan piirros, jotkut muutkin sarjakuvat.

    Lehden kolumnit luin jokaikisen. Laji tuntuu olevan ihan hukassa, olivat toinen toistaan huonompia. Silfverberg kertoi julkkiksen näköistä nukkea panevasta miehestä ja joukkoraiskauksista. Sitten sanoi, ettei missään nimessä halua tehdä rinnastuksia näiden keskellä - ja sitten alkoi surutta rinnastamaan.

    Joku kirjallisuustiedettä opiskeleva oli kirjoitanut lyhyen pätkän, jossa ei ollut tolkun, järjen, älyn tai minkään hiventäkään.

    Jos ei ole tärkeää sanomisen tarvetta - tai kykyä -, asiaa voi korjata huumorilla. Huumorilla on silti tehty myös maailman paras kirjallisuus.

    Miksi, saatana, melkein kaikkien kolumnien pitää alkaa entisen papin saarnojen tavoin, jotenkin että: "Aamulla kun vein lapseni päivähoitooon..."

    Piirtää sinä, Iines, osaat, mukava olisi piirroksiasi nähdä enemmänkin. Muistelen, että talijutun olet joskus aiemmin jossain kertonut. Tapaus on varmasti ollut riemastuttava, kuvien selttävässä otteessa se ei kuitenkaan oikein välity, keveys puuttuu.

    Tee vähän irroittelevampia piirroksia, samalla tavalla kuin toisinaan kirjoitat.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa kritiikissäsi, tiedostin itsekin, että kepeys puuttuu, ja raskauttavin lienee viimeisen kuvan selitykset.

      Innostuin kuitenkin liikaa tuon ensimmäisen kuvan kohdalla, ja siitä tuli väkisin satiiri koulumaailmasta, jos lukee kuvaa tarkasti ja huomaa yksityiskohdat. Sarjakuvastrippiin ei pidä ladata muita merkityksiä kuin itse asia.

      Toinen kuva toimii, mutta kolmas kuva latistaa kärjen.

      No, tämä oli raaka harjoitus, jonka jäljiltä kuitenkin roskikseen lensi monta kokeilua. Yhdyn siihen, että on kova työ tehdä yksi strippi päivittäin. Toisaalta, jos ideat ovat valmiina, kuvan piirtämiseen voi käyttää lopun työpäivää. Ja rutiinilla se Jarlalta syntyy, pelkkä kuva.

      Poista
    2. Char kyseli ylempänä, mikä se joskus opena tekemäni moka on, joka näkyy kuvassa. Enpäs selittele. Kyllä sen huomaa, jos antaa katseensa vaeltaa.

      Poista
    3. On mullakin ollut nappi ryntäistä auki (Eikä varmaan vain kerran).
      Suurin osa oppilaistani on miehiä, he katsovat rintoja säännöllisin väliajoin kuitenkin, joten ei sen niin väliä.

      Poista
    4. Haa, bingo, Sari!

      Kirjoitin joskus päiväkirjaa luokkaan tultuani, kun muuan Jouni rykäisi hiljaa siinä etupulpetissa ja tökötteli vaivihkaa etusormella omaa rintamustaan. Oli se kuitenkin noloa!

      Poista
    5. Luulen että se olisikin nolompaa luokkahuoneessa. Itselleni se on tapahtunut yhden pellavapaidan kanssa kesällä. (Olen huomannut vassta tunnin jälkeen).
      Jotenkin se nolotti vähemmän, kun kesällä kaikki on puolialastomia muutenkin. Mutta harmitti kun en voinut pitää tuota paitaa kun ei napit pysyneet kiinni. Varmistin kerran lukkoneulalla, mutta sitten meinasin pistää tissiin neulalla kun se aukesi.
      Sitten keksin että käytän paitaa aukinaisena t-paidan päällä.

      Poista
    6. Ja nyt on taas lähdettävä kolmeksi tunniksi, kolmen eri miehen kanssa kahden kesken aikaa viettämään. Sellaista tämä mun työ on.
      (Ottaa kevyesti päähän kun jotkut vaatii tunteja lauantaina. Ymmärrän toki että viikolla on kiireitä ja tekee mieli opiskella vapaalla. Mutta kuiteskii.)

      Poista
    7. Ah, sinulla tuntuu olevan hyvin mielenkiintoinen oppilasaines. Motiiviakin täytyy löytyä, kun on itse valittu ajankohta. Tuossa on kyllä parasta tarkistaa, että napit ovat leukaan asti tiukasti kiinni ja kielioppi tukevasti kädessä.

      Poista
    8. Ei tarvitse motivoida, ei.
      Eikä yleensä tarvitse sukupuolimoraaliansakaan vahtia, oppilaani on vakavia ammattilaisia. (Ja olen vähän pelottavakin,luulen. Valkyyri pohjolasta, tai jotain sinnepäin)(Yllättäen nuoret miehet on ne, jotka flirttailee; olisiko ope jonkinlainen poikamainen fantasia?)

      Poista
    9. Samantapainen kokemus omista opiskelijoistani. Vanhemmat miehet olivat kovin vakavissaan ja innoissaankin opinnoistaan, uudelleenkouluttautujat. He eivät juurikaan flirtailleet, vaan kaikesta näki, että oikein haluttiin oppia ja samalla kelvata opettajalle, jota kai pidettiin kauhean viisaana.

      Nuoret veijarit sen sijaan saattoivat hyvinkin flirttailla ja kokeilla juuri puhjennutta miehistä charmiaan. Olen vakuuttunut, että opettaja voi hyvinkin olla fantasioittenkin kohde.

      Poista
  16. Huumoria on vaikea tehdä väkisin, siksi ihailen noita strippien tekijöitä. Aina ne ei tietenkään osu suoneen.

    Riku, sinunlaisella tarkkasilmäisellä kriitikolla olisi hauskaa saapasmaassa, löytyisi turhuutta resposteltavaksi ylenpalttisesti.
    Paitsi että täytyy sanoa että lehdistö on aika korkeatasoista täällä. Kovin ovat poliittisesti värittyneitä, mutta ei se mitään; sen kun tietää ja mielessä pitää, aika hyviä juttuja kirjottavat.

    VastaaPoista
  17. Iines, piirtämäsi sarjakuva on mukava! Perustuneeko omiin kokemuksiisi? Vakisarjakuvista B.Virtanen on ehdoton lemmikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma kokemus on taustalla, ihan sellaisenaan. Lupasin viedä luokan lintulaudalle talia, ja luulin, että kynttilän talia.

      Tuo on raaka luonnos, josta voisi hioa kunnon stripin tekstiä poistamalla, niin kuin Rikun kritiikissäkin käsittääkseni annettiin ymmärtää. Se viimeinen virke viimeisestä kuvasta pitäisi poistaa, koska itsekin harkitsin sitä heti alkuun. En ollut kuitenkaan varma, avautuuko se kaikille ilman. (Opettaja on tottunut selittämään ja varmistamaan.)

      Poista
  18. Mutta minkä takia noilta kaikilta ihmisiltä, jotka katsoo minua kohti, puuttuu nenä?

    VastaaPoista
  19. Siksi puuttuu nenä, etten osannut päättää, miten haluan nenän piirtää. Pistettä vähän mietin tai u-kirjainta jommin kummin päin. Ajattelin, ettei se ole olennainen piirre hahmoissani, jotka harvoin katsovat nenänvartta pitkin tai ovat muuten nättinokkaisia. Jos joskus vielä piirrän hahmoja, lupaan kehitellä kullekin tyypille oman nenän.

    VastaaPoista
  20. Fingerpori on minustakin hauska. Se on tosin ajautunut pelkäksi sanaleikittelyksi ja siksi välillä hieman väkisinnaurettu. Ja tekee kääntämisen usein aika mahdottomaksi, meinaan ettei siksi pure ehkä ulkomailla.

    Jarla saa apua lukijoilta: tuossakin on idea tullut joltakin Oravaiselta (jos nyt oikein näin). Jarlalle saa lähetellä aiheita ja palkinnoksi saa nimensä kuvaan.

    Printtimainonnassa hyödynnetään myös usein sanaleikkejä. Sitä olen harrastanut aika lailla.

    Iineksellä on todellakin piirtäjän lahjoja. Sen huomaa varmasta viivasta.

    VastaaPoista
  21. Kiitos, Tapsa, arvostan kehaisuasi, ammattiasi ajatellen. Olet nähnyt monenlaista ja sinulla on taustaa sanomisellesi.

    On ollut hyvä saada palautetta, vaikka vakavissani en vielä panostanutkaan. Mietin kuitenkin ja piirsin aika monta luonnosta. Eniten nautin ykköskuvan satiirin kätkemisestä muka huumoriin. Monikaan ei taida nähdä siinä minkäänlaista irvailua?

    Sain hyviä vinkkejä, jotka otan nöyrästi vastaan, jos toistekin strippiä piirtelen. Riku taisi sanoa sen tärkeimmän, mitä itsekin epäröin: kepeyden puute, se miten mahdollisimman vähin sanoin ja vähin viivoin saa huumorin kärjen oikeaan kohtaan. Selittely oli nyt tässä siis vissiin pahin syntini, latistus. Fingerpori ei selitä koskaan, ja siinä joutuukin joskus pähkäilemään jonkin aikaa. Vaan siinä se onkin, katsojan oman oivalluksen varassa. Jotain tuommoista ideaa itsekin voisin tavoitella, sillä en tykkää liian kilteistä ja helpoista tai sitten osoittelevista ja alleviivaavista (Kiroileva siili) sarjakuvista.

    Ja nenän muistan piirtää, vaikka puuttuuhan äidiltä nyt tuossa käsivarrestakin puolet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä turhia, tyyliseikkahan se vaan on, Iineksen nenättömät, eikä siihen ole muilla nokan kopauttamista.

      Fingerporissa se vitsi on erittäin usein sanojen kaksoismerkityksessä, paitsi sitten juuri tänään. Ja aika usein kyseessä on kaksimielisyys. Suosikkihahmoni on muuten se pervo, Asko Vilenius (kuten kai aika monen muunkin, tuli mieleen).

      Poista
  22. Täytyy tunnustaa, etten minäkään huomaa taululla mitään mokaa, ellei sitten hoipertelevaa tukkimiehen kirjanpitoa sellaiseksi lasketa. Anna vihje.

    VastaaPoista
  23. Siis se moka , jonka joskus tein ja jonka nyt panin kuvaan, on jo tuolla ylempänä mainittu avoin puseron nappi, rintavarustuksen kohdalla.

    Ja satiiri tai parodia syntyy ehkä siitä, että pusero on kaulaan asti napitettu, vaikka tissivakoa vilautetaan. Samalla siinä näkyy opettajanroolin tekopyhyys - opettajat eivät ole aina niin hyveellisiä, mitä esittävät. Oikeasti opettaja on voinut olla vaikka vähän muhinoimassa tarvikevarastossa liikunnan maikan kanssa.

    VastaaPoista
  24. sen verran kritiikkiini, että esitin sen koska en viitsinyt sanoa pelkästään piirroksesi olevan hyviä. Ovat ne. Tulevaisuudessa toivoakseni näemme niitä lisää.

    Hektinen ohjelma minulla, muutto ja kaikkea muuta. Nyt makaan patjalla tyhjän asunnon lattialla puhelin vain mulla seuranain . Yritän internetin aktiivipalvelukseen maanantaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää muuttoa, Riku! Olkoon muuttolaatikkosi keveitä, kantajat nopeita ja liittyköön netti uuteen asuntoosi vikkelään!

      Poista
  25. Ei kun se oli hyvä ja rehellinen arvio, ja olen siitä hyvilläni, arvostan sitä. En pelkästään siksi, että ajattelen itse samoin, nimenomaan tuon kepeyden ja irtonaisuuden puutteen aistin itsekin jo tekovaiheessa, ja sen että selittely taittoi kärjen. En vain luottanut lukijaan tarpeeksi, ikuinen opettaja elää sielussani, kait.

    Onnea uuteen kotiin! Muutot ovat aika kamalia, kun kaiki vanha tuttu jää. Toivottavasti uusi on mieleinen!

    VastaaPoista
  26. Mikis Merikarhu (ynnä muut): oletteko nähnyt miten kaunis Merkurius on!
    Merkurius video

    VastaaPoista
  27. Kiitos molemmille, muuttolaatikot painoivat aivan sairaasti; kirjallisuus pitäisi lailla kieltää. Uusi paikka on siitä mukava, että kylämme rautatieasemalle on neljän minutin kävelymatka.

    Entinen jää taa, syljen kolme kertaa perääni, ettei mitään tarttuisi mukaan tästä lässylähiöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä samizdat-meininkiä se sitten olisi, jos kirjat kiellettäis!
      Hyvät yhteydet on tärkeä juttu; sen perusteella ainakin itse asunnot olen usein valinnut.

      Poista
    2. Sarille: kiitos! Ja Rikulle: kulttuuria on raskas raahata mukanaan.

      Poista
    3. Mikis, ajatteles, ihan sinua varten tuon linkin laitoin, kun tuli mieleen tuota videota katsellessa Mikis Morgan laivan perässä tähtiä katselemassa!
      Nyt ollaan tasoissa omistuksissa. Vaikka kyllä tuo mun omistus on vähän hienompi, pitää sanoa.

      Poista
  28. En tiedä, mutta sieluni silmin näen, kuinka olisin kasannut kaikki kirjani läheisen koulun pihalle ja sytyttänyt ne tuleen. Lehdistön olisin tietysti kutsunut paikalle ja kertonut protestini kohteesta, se olisi tietysti ollut se, ettei rikollisille poliitikoille myönnetä edes adoptiolapsia ja se ettei Romero ole pyytänyt Antti Kaikkosta näyttelemään yhteenkään elokuvaansa.

    Raukat toimittajat olisivat kirjoittaneet posket punaisina, eikä niillä olisi ollut aavistustakaan siitä, että minua vain vitutti kirjojen kantaminen.

    VastaaPoista
  29. 19.12.2007. Tali.
    "Opettaja kysyi alaluokilla, kenen kotona olisi talia, niin voisi tuoda kouluun lintulaudalle. Minä viittasin innokkaana, kun muistin kynttilät. Kotona nauru maittoi muille paitsi minulle. Jouduin lisäksi selittämään koulussa, että luulin talia kynttilöiksi. Voi taivahan talikynttilät!"



    Kaksoisviestinnästä puheen ollen.
    Täytyy todellakin olla tahallinen provokaatio että käyttää sarjakuva tekstityyppinä "kaunoa", tai sitten . . .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta tuohan on mielenkiintoista, voisiko anonyymi vielä perustella, miksi valittu kirjasintyyppi ei vastannut hänen esteettistä näkemystään?

      Poista
    2. Ei se mikään provokaatio ole, en minä sellaisia harrasta piirroksissa, enkä juuri kielessäkään. En usko provokaation kantavuuteen, ja kestävyyttä minä arvostan, en hetken leimahdusta.

      Kauno vain tuli sen kummemmin harkitsematta. Kirjainkin on osa piirrosta, joten miksi sen tarvitsisi olla persoonaton? Selvyys tietenkin on tärkeää.

      Poista
    3. Tarina on hyvin opettavainen. Siinä ylpeys käy lankeemuksen edellä. Yritys kurkottaa kuuseen auktoriteetin edessä kapsahti katajaan. Oppi on mennyt perille, koska yhä muistuu mieleen. Varmaan siksikin, kun kertojan tyylinä on pikimminkin kautta elämänsä ollut kynttilänsä kätkeminen vakan alle.

      Kauno on oiva valinta. Täällä valegrafologi jo hioo kyökkiveistään. Tanakat teen viivat, pulleroiset jiin alakaaret, etunojaiset ämmän kaaret... herra siunaa!

      Poista
    4. Loistava tulkinta! Katajaan kapsahdettiin, ja räkätyksen säestyksellä. Opetus: ei kannata olla kiltti lapsi.

      Tuosta kuvan rintavasta opettajasta muuten semmoinen muistuma, että kun me olimme yhden tytön kanssa järjestäjinä, eli saimme olla välitunnit sisällä tuulettamassa luokkaa ja pyyhkimässä taulua, niin katsoimme tuon hemaisevan opettajan muistikirjaa, joka oli hänen laatikossaan. Siinä luki hurmioituneella käsialalla, että Liisa ja Sulevi, Liisa ja Sulevi Murto, oi rakas Sulevi, Liisa Murto. Opettaja oli siis yksinäinen nainen, Liisa, mutta meni tuolloin kihloihin erään Sulevin kanssa.

      Poista
  30. Jörn Donner on ajankohtainen, kun kirjoitti taas kirjan.
    Minullakin on melkein Donner-muisto.

    isobroidilla oli jo äänenmurros, päättivät soittaa Jörtsulle puhelinkioskista. Olivat huolellisesti pohtineet kysymyslistan, esittäytyivät olevansa Papukaija-lehdestä. Kertoivat haluavansa haastatella ja ensimmäinen kysymys oli nuorten mitälie 13-vuotiaiden mielestä fiksuinta mahdollista: "mihin pyritte elokuvillanne?"

    jörtsu oli tietysti tajunnut ja kysyi hieman närkästyneenä: "Mitä tää nyt oikein on?"

    Broidi paukutti seuraavan kysymyksen: "kuinka pitkä kyrtsi teillä on?

    Donner oli sanonut: "kyl teil mahtaa olla hauskaa!"- sitten sulki puhelimen.

    Hauskaa oli, sitä riitti varmaan melkein kymmenen vuotta; puhelu onnistui täydellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...vaikkei kaikkia tärkeitä kysymyksiä ehtineetkään esittää.

      Poista
    2. Pilapuhelut olivat ennen muinoin lankapuhelimen aikaan lasten huveja. Varmaan vähän sama tunne kuin kirjoittaa anonyymina sellaista, mitä ei ikinä sanoisi kasvotusten.

      Nimimerkki On soitettu itsekin





      Poista
    3. "Yksityistä itseä ei kuitenkaan voi tuoda esille täysin sellaisenaan, vaan se
      tapahtuu aina valikoiden. Itsen täydellinen esittäminen ei ole mahdollista
      myöskään kuvaamalla, koska myös visuaaliset dokumentit perustuvat valikointiin ja aina jonkinlaiseen esittämisen genreen."


      Tuo toteamus ja paljon muuta blokkaamisen taustoista selviää, ihme kyllä niin salatusta tutkimuksesta,
      Verkkoproosa Tutkimus dialogisesta kirjoittamisesata

      https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/21713/URN_NBN_fi_jyu-200908283865.pdf?sequence=1

      Poista
    4. Siis eikö tämä olekaan kaikille itsestäänselvää? Minusta tämä asia on mainittu monesti eri blogeissa, kuten tässäkin blogissa.

      Valikoiminen ei ole siis mitään taustaa bloggaamiselle, vaan se on kaiken virtuaali-ilmaisun perusseikka, samoin kaiken kuvallisen ja sanallisen ilmaisun. Ja jos mennään syvälle, valikoiva esittäminen toteutuu myös reaalisessa vuorovaikutuksessa. Esitämme lukuisia rooleja päivän mittaan eri ryhmissä ja yhteisöissä.

      Siinä ei ole siis mitään uutta eikä yllätyksellistä, että virtuaali on esitystä ja siinä luodaan kuvaa itsestä, valikoiden tietenkin, koska muu ei ole mahdollista: kaikkea ei yksinkertaisesti voi kirjoittaa tai kuvata jo yksin siitä syystä, että kirjoitamme eri kohderyhmille erilaisesti.

      Poista


    5. Minustakin tuo "oivallus" on aikamoinen itsestäänselvyys.
      Kuten nyt se, että ainakin minä kirjoitan erilaisia kommentteja eri ihmisille. Samoin puhun eri asioista eri ihmisten kanssa IRL. On aika vähän sellaisia ihmisiä, joiden kanssa löytyy juttua ihan mistä vaan. Eikä se ole aina edes siitä kiinni, mitä yhteistä on toisen kanssa (joskus ei tarvitse olla mitään yhteistä).
      Täällä roikun siksi, että sinun kanssa voi "puhua" ihan mistä vaan; henk. koht. tai sitten ihan yleisistä asioista. Ja kommentoijat valikoituu sen mukaan. (Vaikka jotkut nyt joskus jänkkää aina samoista)

      Poista
    6. Niin, minusta tosiaan taustalla oleva tutkimus tuolta osin nojaa kaikkien tiet'mään seikkaan, jonka muotibloggarikin, nuori tyttö tietää, samoin jokainen feisbuukkaaja. Juuri tuohon ajatukseen perustuu muotiblogien ja lifestyleblogien suosio, luodaan unelmia parhaista puolista ja kauneimmista asioista.

      En lukenut linkattua tutkimusta, joten siihen en voi ottaa kantaa, mutta toivottavasti tutkimuksessa on myös uusia oivalluksia.

      Poista
    7. Tiina tuosta sinunkin sivupalkista valittaa juuri tuosta elämäntapa-blogien tyylistä, siis siitä että ne on supermaterialistisia. Sen sijaan että henkilökuvaa luotaisiin kirjoittamalla, kaiken perustana on tuotteet joita ostetaan. Se on aika surullista.
      Ei minulla sinänsä ole mitään sitä vastaan, että joku hankkkii rahaa blogillaan, mutta se, että siitä tehdään piilomainonnan kautta, myymällä ihanteellista elämää, on arveluttavaa.
      Tämä kommentti nyt tietysti kuuluisi Tiinankin blogiin, mutta jos Tiina sen tästä luet, niin...öh, tätä ajattelin.

      Poista
    8. Blogit tehkööt minunkin puolestani mitä tahtovat. Lukijat sen päättävät, minkälainen blogi ja tyyli myy ja hankkii listoilleen satoja ja tuhansiakin lukijoita.

      Tuntuu tosiaan vähän surulliselta havaita se, miten helppo lukijoiden liikkeitä on ohjailla pinnallisen hötön ja heidän omien unelmiensa perässä. Kevyt ja kaunis myy, vaan ei välttämättä jätä kovinkaan kummoista jälkeä Minä olen aina laistanut lifestyleblogit, eivät vain jaksa kiinnostaa, vaikka sisutusasiat ja esimerkiksi vanhat tavarat kiinnostavatkin. Minua häiritsee ehkä eniten se, että joku tekee itsestään tai kodistaan tuotteen

      Poista
    9. Tässä taannoin katselin blogeja ja väkisinkin satuin aika moneen muotiblogiin. Yhdessä kaunis tyttö oli ottanut itsestään "ai kauheata miltä näytän aamulla"-kuvan: meikattuna ja hiukan tukka sekaisin tyttö näytti ihan samalta kuin muissakin kuvissa, kuvakulma oli vain vinompi.
      Ajattelin, että on aika julmaa elää noin. Että se kauhea aamunaamakin pitää olla edustava. En jaksaisi.

      Poista
    10. On kuin tavalliset ihmiset loisivat itselleen samanlaisen julkisuusvankilan, jossa starat elävät. Kummaa touhua.

      Poista
    11. Niin kauan kuin ihmiset lukevat näitä itse-esittelyjä, niin kauan niitä tulee. Blogissa ei oleyleensä muuta kuin oman naaman ja vartalon kuvia, sadoittain ja taas sadoittain, välissä meikkejä, vaatteita ja trendisapuskaa, mainintoja menemisistä.

      Ja sama lifestyleblogeista, oma koti edestä ja takaa, uusia hankintoja ja kaiken yllä yltiöpositiivinen atmosfääri. Aineellisesti osattomammat sitten lukevat näitä silmät killillä ja unelmoivat samanlaisesta tavarasta.

      En tiedä, miksi mieleeni tulee tässä yhteydessä, että Anneli Auer, pedofiliasta ja murhasta syytetty ja epäilty ja kai jo tuomittukin, piti aikanaan lukemani mukaan menestyvää perhe- ja kotiblogia.

      Poista
    12. Uskaltaisko väittää, että narsistiselle persoonallisuushäiriölle virtuaalielämä on aika ihanteellinen ympäristö?

      Poista
    13. Uskaltaa, ja tämän on joku varsinainen asiantuntijakin lausunut ääneen. Viittaan tuohon Anneli Auer -kommenttiini yllä, vaikken väitäkään, että hän olisi narsisti, mutta häiriöinen kyllä, noilla näytöillä.

      Narsisti voi luoda juuri sellaisen persoonan kuin tahtoo, mutta tarkkasilmäinen havaitsee luullakseni, että narsisti on ennen pitkää jotenkin ärsyttävä. Hän menee jossakin vaiheessa liiallisuuksiin itsensä kehumisessa ja ansioittensa esittelyssä ja saattaa myös selkeästi valehdella.

      Poista
    14. Eräs kiltti läheinen seurusteli miehen kanssa (en suinkaan väitä että vain miehissä on tällaisia) joka oli jotenkin liian mukava ja hyvä ollakseen totta. Kun tapasin tyypin ensimmäistä kertaa, en viitsinyt sanoa että mies vaikutti minusta epäilyttävältä, kun edellinenkin mies oli ollut aikamoinen tapaus. Kävi sittemmin ilmi, että tyypillä oli ties minkälaiset nais- ja taloussotkut, joihin valitettavasti sotki läheisenikin. Tunsin huonoa omaatuntoa siitä, etten varoittanut.
      Oli vaan vaikea varoittaa. Mitä voi tuollaisessa tapauksessa sanoa? Että ihminen vaikuttaa liian erinomaiselta?

      Poista
    15. Minä olen huono neuvomaan ketään rakkaussuhdeasioissa. Jotenkin tunneasiat menevät kuitenkin niin kuin ovat mennäkseen. Paha siihen on sanoa mitään. Ketään ei voi varjella suruilta, nekin kuuluvat kai elämään, elämä on vain elettävä. Taitaa olla aika jotunimainen näkemys.

      En pidä kuitenkaan pahana sitä, että joku neuvoo muita, se on toisaalta ihailtavaa ja rohkeaa. En kehtaa itse edes sanoa jollekulle, että tämä juo mielestäni liikaa. Ajattelen, että jos juo, ei ole kovin vahva, ja jos sanoo kovasti, toisen mieli vain pahoittuu.

      Poista
    16. Minulle tuli mieleen, kun opiskeluaikoihin asuin kavereitten kanssa ja pidettiin bileitä, joissa kyllä juotiin. Kun oli joskus paljonkin porukkaa, jälkeen jäi hirveät määrät pulloja. Äitini kyläili ja selvästi kauhistui pullot nähdessään. Hän mietti selvästi mitä sanoa, vai sanoako mitään, lopulta sitten sanoi: " et viitsisi ihan kauheasti juoda, isäs ei oikein tykkää." Se oli niin ihastuttavasti neuvottu! Lohdutin äitiä, että en minä ihan kauheasti koskaan juo (joka oli kyllä totta) ja että ei meillä aina ryypätä.

      Itse olen kerran puuttunut ratkaisevasti erään kaverin suhteeseen: karkoitin kelvottoman tyypin, jolla oli monta naista. Olen tuosta aika ylpeä, vaikken koskaan uskaltanut keverille siitä kertoakaan, sellainen pelkuri kuitenkin olin. Kaveri löysi kunnon miehen ihan omasta ansiostaan, joten en tiedä oliko se sittenkään niin ratkaiseva teko. Mutta niin haluaisin ajatella. Kun yleensä olen aika pihalla enkä edes huomaa milloin voisi asioihin puuttua.

      Poista
    17. Meinasin tuonne ylemmäs kirjoittaa, miten olen omasta mielestäni ihan hyvin säilyttänyt suomenkielen taitoni, mutta kun näitä sepostuksiani lukee, ei siltä vaikuta. Huomaan että väsyneenä kirjoitan kummallisia lauseita: joskus vaikutteita tulee englannista, joskus italiankielestä.
      Aivot yhdistelee kieliä aika kummallisesti. Joskus huomaan kääntäväni mielessäni kieleltä toiselle automaattisesti, vaikkei olisi edes tarpeen.
      Toivottavasti ne tutkimukset, jotka sanovat kielten opiskelun ehkäisevän dementiaa, on totta. Sukuhistorian perusteella olen nimittäin riskiryhmää, ja välillä kun muisti reistaa hirvittää, että siitä se alkaa...

      Poista
    18. Hyvin sinä suomea kirjoitat ja itseäsi ilmaiset, hyvinkin näppärästi, kieli-ihmisen sinussa tunnistan kättelyssä. Joillakin intonaatio muuttuu, mutta sitä ihmettelen, että siskollani ei ole muuttunut. Luulisi, että italialainen intonaatio tarttuisi hiukan, ainakin kirjeenvaihtajilla olen ilmiön huomannut. Samoin amerikkalainen intonaatio tarttuu herkästi, samoin venäläisen poljennon tunnistaa.

      Muisti reistaa jokaisella yli nelikymppisellä. Minä unohdan joskus auton ratissa, minne olen ajamassa. Pitää oikein keskittyä. Luulen, että jos on tapana vaipua ajatuksiinsa, unohtaa läsnäolevan helpommin, eikä se mitään muistihäiriötä enteile. Hajamielinen professori -efekti.

      Poista
    19. Kiitos, se on minulle tärkeää, ettei taidot liikaa ruostu.
      Intonaatio kai on aika normaali nyt, kun tytär on täällä ja sen kanssa höpistään. Ja vaikkei täällä olisikaan, skypen kautta pääsee harjoittelemaan milloin haluaa.

      Stressi aiheuttaa myös muistihäiriöitä, iästä riippumatta. Kun on surua ja huolta, mieli harhailee.

      Poista
    20. Itse olen todennut, että Ruotsissakin suomalaisnaisten intonaatio muuttuu paljon herkemmin kuin miesten. Ihmisistä, jotka lähtivät aikoinaan Ruotsiin samoihin aikoihin kuin minä, suurin osa naisista laulaa ja kiekuu suomeakin, miehistä ei yksikään.

      Jotenkin tämä liittyy varmaan naiseuteen ja mieheyteen. Ehkä naiset helpommin, geneettisistä ja muista syistä, sulautuvat helpommin valtaväestöön?

      (Elleivät siis satu olemaan hunnun taakse sorrettuja. Eli kai se kulttuurikysymys kuitenkin on?)

      Poista
    21. Tuo on muistaakseni ihan tutkittu juttu; naisilla (siis karkeasti yleistäen) on enemmän sellaisia ominaisuuksia, jotka auttavat sopeutumisessa. Yksi niistä on verbaalinen lahjakkuus, joka on osaittain ääntämyksen imitointia. En tiedä voisiko tuosta vetää myös negatiivisen johtopäätöksen, siis että naiset hakee enemmän ymäristönsä hyväksyntää. En usko että pelkästään siitä kuitenkaan on kyse. Luulen sulautumisen tapahtuvan aika huomaamattomana ja harvoin kovin itsetietoisena prosessina.

      Poista
  31. http://ikkuna.blogspot.fi/2006/09/kirjallisia-haaveita.html

    - "Yritän jopa tehdä jokaisesta päreestäni pienen novellin tai jonkinlaisen kolumnin kaltaisen tekstin. Tätä vain ei noteerata paremmissa piireissä, eli tulkitsen tämän tietenkin niin, että kirjalliset kykyni eivät kuitenkaan riitä. Olen mitätön harrastelija."



    Aika outoa että blogisti, jonka kirjoittamistyyliä tutkimus, "Verkkoproosa Tutkimus dialogisesta kirjoittamisesta" nimenomaan analysoi, korostuneesti väheksyy lukemattomuudellaan. Varsinkin, kun tutkimuksessa referoidaan muuatta blogistia, Ikkunaiinestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin tuossa vasta bloggaajantaipaleeni alkumetreillä, ja varmaan syyntakeeton sanoihini.

      Tuolloin virtuaalikin oli vasta räjähtämässä käsiin, blogosfääri oli viaton ruususidylli, jossa bloggaajat muodostivat oman perheen, jossa jokaisella oli omanlaisensa, muille tuttu rooli. Neuleblogit olivat sitten yllättäen kuuminta kamaa, ja järkytys oli suuri, kun ne ohittivat yksilölliset blogit, ja valta-asemat kaatuivat ryskyen. Perässä tulivat muut tuunaus-, lifestyle- ja kakkublogit, ja lopullisena niittinä sitten teinimodellien muotiblogit, jotka tsunamina hukuttivat alleet neuleblogitkin.

      Että rustaa tässä sitten enää pienoisia novelleja, kun kansa tahtoo katsoo teinityttöjen paljastelukuvia.

      Poista
  32. anonyymi, analyysisi ovat kuin kuivaa kaurapuuroa ilman suolaa, sokeria, maitoa ja muita lisukkeita . Lisäksi ne alkavat tuntua tylsiltä.

    Voisitko välillä kertoa jotain itsestäsi, kiinnostaisi tietää!

    VastaaPoista
  33. Niin siis, anonyymi, minäkin kehottaisin sinua vessanpöntöllä istuessasi lukemaan muutakin kuin vanhoja Iineksiä tai hänestä sanottuja lausahduksia. Ihminen muuttuu, virtuaali muuttuu.

    VastaaPoista
  34. Yritin miettiä, milloin itse olen ensi kertoja kuikistellut blogimaailmaan ja kirmaillut sen neitseellisillä vainioilla, enkä muistanut. Se tapahtui kai asteittain, ensin sähköpostissa leviävin kommenttiketjuin, sitten johonkin yhteisöön liittyen. Olisiko ollut 10 vuotta sitten?

    VastaaPoista
  35. Minun nettiin kirjoittamisurani alkoi vuonna 2002 - 2003 Helsingin Sanomien keskustelupalstalta, joka oli hyvin vireä ja monipuolinen, railakas anonyymipalsta, ei samanlainen tuuleen hajoava mammuttipalsta kuin lehdillä nyt on. Kun se uudistettiin, vaihdoin blogiin vuonna 2005, ja aloittelin ensin parilla muulla blogilla, kunnes sitten jämähdin tähän. Nyt en osaa kuvitellakaan, että lopettaisin iinestelyn ja aloittaisin jonain muuna, edes nimelläni ja kasvoillani. Ei minulla ole tarvetta kerätä huomiota oman lihallisuuteni päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ei minulla ole tarvetta kerätä huomiota oman lihallisuuteni päälle."


      - "Mikis, miksi sinä et koskaan kehu minua? Et oikein edes puhu minulle. Mikä minun vikani on?"


      Olisiko tuo sitä kaksoisviestintää?

      Poista
    2. Ei ole kaksoisviestintää, vaan juuri päinvastoin, se on viiltävän suora kysymys, joka ei perustu huomion keräämiseen. En halua valokeilaan, vaan lähemmäs mikistä, jonka olen kokenut etääntyneen minusta.

      Huomionhalu on jotain vallan muuta, paistattelua ja höyhenien pörhentelemistä.

      Poista
    3. Anonyymi, etkö itse huomaa, että sinä tosiaan kalvat minua koko ajan? Perkaat koko blogihistoriaani etsien sieltä kohtia, joista voisit käräyttää minut valheesta tai teeskentelystä.

      Ahkerasti olet myyränkolojasi kaivellut. Eikö tuommoinen ole aika epätoivoista ajankulua? Minun alkaa käydä surku sinua.

      Poista
  36. Taivahan talikynttilät!
    Tuohan ihan aito stalkkeri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niin on! Pesunkestävä stalkkeri. Täytyykin tehdä hänestä pilakuva, jahka taas kynään tartun.

      Tänään olen nauttinut puhtaasta valkeasta lumesta ja auringon pilkahduksesta monen viikon jatkuvan harmauden jälkeen. Näinpä jo tippuvia pisaroita ja joessa sulapaikkoja.

      Poista
  37. Anonyymi, joka ei uskalla edes nimimerkkiä käyttää on jäävi sanomaan kenestäkään yhtään mitään. Iines, älä välitä.

    VastaaPoista
  38. Aloitin blogien seuraamisen vuoden 2009 huhtikuussa. Sitä ennen hyvin vähän ja harvoin. Kommentoinnut en muistini mukaan koskaan.

    Sitä ennen minulla ei muutamaan vuoteen edes ollut internetiä kotona. Naisihminen vei linjat ja vehkeet mukanaan, enkä tuntenut tarvetta hankkia.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei saa olla naisen linjojen ja vehkeiden varassa, Riku. Miehellä pitää olla omat vehkeet, niin hyvä tulee.

      Delilah, en välitäkään enää, olen oppinut suhtautumaan.

      Poista
    2. Meinaat että aladobivehkeet hukassa. Äsken pystytin muuten koneeni uudelleen, mokkula vain heiluu, kun joutavia höpisen.

      Poista
    3. Hyvä että mokkula heiluu ja huushollissa on elämää. Vielä kun saat verhot ikkunoihin, niin kelpaa.

      Poista
    4. Nyt kun sukeutui nettimuistelut itsekullakin käyntin, itse tarkistin blogini alkaneen marraskuussa 2005.
      Sitä ennen minulla oli ehkä parisen vuotta italiankielinen blogi (jota kunnianhimoisena aloin kirjoittaa kuvitellen tarvitsevani harjoitusta; sitten tajusin että suomenkielessähän minä sitä harjoitusta vasta tarvitsenkin)
      ja vielä ennen sitä ihan parin kuukauden aikainen englanninkielinen, johon kyllästyin heti. Luultavasti ei ollut kauheasti sanottavaa.

      Netissä olen roikkunut enemmän ja vähemmän noin 20 vuotta, mikä tuntuu ihan kauhean pitkältä ajalta. Muistan kun nettisivuihin saatiin taustakuvat!
      (jotka usein olikin ihan karmeita, kuin kasaritapetteja)

      Nuoret naamakirjailijat joskus yllättyvät kun kaltaiseni täti osaakin käyttää nettiä muuhunkin kuin ruokaohjeiden etsimiseen, mikä on aika huvittavaa. Tekee aina mieli sanoa: " olin netissä ennenkuin sinä olit edes syntynyt", mutta se kuulostaa niin homeisen vanhalta ettei viitsi.

      Poista
    5. Minun varhaisin tietokonemuistoni liittyy ensimmäiseen Schneider-merkkiseen koneeseeni ennen internetin aikakautta. Koneessa oli musta tausta ja tekstinä oranssit kirjaimet. Muuta siinä ei näkynyt.
      Koneella voi kirjoittaa, tallentaa kirjoitteen disketille, jolla sitten koulussa tulostin tekstini panemalla disketin koulun tietokoneeseen. Kauhean edistyksellistä! Kirjoituskone jäi kertaheitolla pois. Olin muuten ensimmäisiä opettajia, jotka hankkivat itselleen koneen. Se maksoi silloin 9 000 markkaa ja hankin sen atk-opettajan välittämänä.

      Poista
    6. 80-luvulla jo sähkökirjoituskone oli edistyksellistä. Itse siirryin sitten tietokoneen käyttöön 80-luvun lopulla. Jos muistatte, niin vielä 90-luvulla pidettiin kursseja, joissa opetettiin kirjoitustyöläisille tietokoneen ohjelmointia!

      Tämä palautui mieleeni, kun aloin viimeinkin opetella photoshoppaamista. Kyllä tekniikka on vielä alkeellista. Ihan kuin pitäisi olla sähköinsinööri osatakseen napsauttaa valot vessaan.

      Jaa - onko muuten netti ollut vielä 20 vuotta? Taitaa se aika lähellä olla... itse muistelen tutustuneeni siihen 90-luvun puolivälissä.

      Poista
    7. Tästä vielä erikseen. Sähkökirjoituskone, jossa oli leveä tela ja jonkinlainen ennustava pieni näyttö, jossa tekstiä voi muistini mukaan jopa muokata, oli huippuhieno nimenomaan siellä 80 - 90-luvun taitteessa. Meillä oli sihteeriopiskelijoilla sellaiset ja konekirjoituksen opettaja erikseen. Täti oli mielestään oppilaitoksen tärkein opettaja, tosin eläkeiässä jo, ja muisti ajan, jolloin tyttöoppilaille opetettiin siveysoppia.

      Poista
  39. Minä sain netin toiseen koneeseeni, IBM Aptivaan, joka oli huippuhieno kone. Tämä tapahtui vuonna 1997. Aluksi nettiaika oli kortilla, sillä yhteys oli kallis. Muistan kun minulle opetettiin, että sähköpostitkin kannattaa kirjoittaa offline-tilassa, niin ei kulu kallista nettimaksuaikaa. Vasta kun kirjoite oli valmis, kytkettiin netti päälle ja lähetettiin posti.

    Tästä 90-luvun lopusta se sitten lähti käyntiin, minun nettisurffailuni.

    VastaaPoista
  40. 80-luvun alussa muistan kun lukiossa joku opettaja välitti huippuhienoa ja tehokasta tietokonetta tosiedulliseen hintaan. Epäilemättä se silloisen mittapuiden mukaan sitä oli, luultavasti sillä pystyi kirjaimia kirjoittamaan kun itse vielä vähän ohjelmoi. - En ostanut, vaikka minusta olisi ollut hienoa saada moinen värkki. Rahaa minulla olisi pankkitilillä ollut kuin Kroisoksella, olin koko kesälomani ollut asfalttiporukassa, paikkoporukassa, töissä.

    C-kasetilta ladattavia pelejä olin joskus pelanut.

    90-luvun puolivälin paikkeille osuu minunkin internet-taivallukseni alku. Tietokonekurssit ovat yleensä ollut paljon vaikeampia kuin itse asia. Itseopiskeltua ovat kai internetin kaikki perusteet, erilaisia kursseja on silti ollut niitäkin.

    Työelämässä tietokoneistuminen on edistänyt lahtareiden asiaa. Työntekijöistä on päässyt yhä kätevämmin massoittain eroon. Uskonnoksi on yhä enemmän saaneet hivutettua mukatieteellistä taloussoopaa, jossa vähä- tai hieman vähempiosaiset hyötyisivät rahairstaiden rikastumisista. Että tehokkuus olisi yleinen etu, että "rahat ovat loppu" - Ovat kai kun ne kerääntyvät muutamiin arkkuihin.

    Kaikki tulevaisuuden kauhuskenariot ovat jo toteutuneet. Eivät ne minkään neuvosto-fasismi-totalitarismin kautta toteudu, itse onnesta kirkuen bisnesmiesten roboteiksi alamme.

    Ihminen ei voi tietokoneille pärjätä, muutamissa asioissa vielä, mutta ei kauaa niissäkään.

    Viihdepuolella olen saanut internetistä paljon. You Tube perustettiin vuonna 2005.

    Ilmestyskirja. Nyt.




    VastaaPoista
  41. Tärkein ensin: oletkos sinä Riku niitä ihania paidattomia asvalttimiehiä, jotka hikisinä heiluvat siellä kiehuvan kuuman asvaltin höyryissä naisautoilijoitten iloksi? Ei yhtään haittaa, vaikka nopeus on säädetty alhaiseksi, ehtii samalla vähän katsella, miten se lapio oikein heiluu.

    Jaa, ei tässä muuta ollutkaan, paitsi se, että alkuun tarvittiin työpaikoilla vielä reikäkorttilävistäjiä, mutta nyt heistäkin on kai jo päästy, samoin arkistonhoitajista.

    VastaaPoista
  42. Tärkein ensin. Useampana kesänä asfalttihommissa olin, sellaisessa paikkausporukassa. Tietä vedettäessä olin joskus liikennepoliisina.

    Olivat rankka koulu mitälie 16-18-vuotiaalle. Työpäivä alkoi kuudelta, jatkui toisinaan jopa melken puolille öin. Neljältä ei lopetettu koskaan.

    Viikonloput minä olin kuin hakattu, lepäsin ja pelkäsin tulevaa viikkoa.

    Asfaltti oli lapiossa sanoinkuvaamattoman painavaa, sain tosin arvostusta äijiltä kun jaksoin sitä tehdä. Punttisalilla olin käynyt jo jonkin aikaa, vaikka se silloin oli mahdollisimaan epäsuosittu harrastus.

    Asfalttityö oli minulle tietysti vain koululupojan seikkailu.

    Vai ovat seksikkäitä. Aivan älyttömän härskit jutut niillä oli, kaiken lisäksi olivat usein tosiakin. Maksettuja huoria ja kauheasti viinaa. Töitä tekivät kuitenkin kovempaa kuin stahanov pystyi hurjimmissakaan valeissa.

    Isoissa tehtaissa oli joskus satoja suunittelijoita piirustuspöytien ääressä. Myöhemmin yksi mies tietokoneen kera tuli tehokkaammaksi kuin koko poppoo. Lisää rahaa sille juopolle suvulle.

    VastaaPoista
  43. Voi, voi, voi. Minäkin olin kerran asvfalttifirman hommissa, Ylöjärvellä. En muista olenko tästä jo kertonut, ei siitä paljoa kerrottavaa tosin olekaan, pestini kesti vajaat pari vuorokautta. Työtehtäväni oli lapioida filleriä (seulottua hiekkaa) semmoisen terässäiliön sisällä. Säiliöön pääsi, edellyttäen että oli yhtä ohut kuin minä, kapean luukun kautta. Säiliö oli puolillaan filleriä. Minun piti lapioida sitä takaosan luukusta... pois, jonnekkin? Ei, en ymmärtänyt mistä prosessissa oli kyse, en edes yrittänyt ymmärtää. Minä vain lapioin. Ja kun sain säiliön melkein tyhjäksi, huokasin helpotuksesta, ajattelin että käyn "ylhäällä" tupakalla... Samassa säiliön toisesta seinästä alkoi kauheella volyymilla tulla uutta filleriä sinne. Melkein säikähdin, mutta en sentään ihan, vaan aloin taas lapioida sitä siihen aukkoon johon työnjohtaja minun oli käskenyt sitä lapioida. Huhkin kuin heinämies ja taas sain säiliön melkein tyhjäksi... Niin eikös perkele taas ruvennu filleriä sataa toisesta seinästä sisälle! Keplottelin sieltä ulos, kuin sukellusveneen luukusta, ja istahdin nurmikolle polttaa tupakkaa. Siinä savuja vedellessäni ajattelin, että "ei taida olla tämä mun tulevaisuuteni työpaikka"... Silti kiltisti loppupäivän ahtauduin siitä pienestä reiästä säiliön sisälle, lapioin kuin hullu, kiemurtelin ylös maanpinnalle ja huilasin, sitä taas reiästä alas ja lapioimaan, taas ylös, etc... Päivä oli sitä paitsi pitkä, asfalttihommissa tehdään aina ylitöitä. Illalla työnjohtaja kysyi multa että "miltäs työ tuntuu?". Sanoin, että pirullisen kummalliselta. (Koska ei se nyt ainakaan "seksikkäältä" tuntunut. Vaikka siinäkin ilman paitaa lapiota heilutteli.)

    Seuraavana päivänä pyysin lopputilin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävää, ettei teistä miehistä lapiohommat tunnu seksikkäiltä. Onhan se nyt jotain, kun mies tarttuu tukevasti lapion silmään ja jysäyttää sen johonkin kasaan tai kekoon ja nostaa sitten kukkuraisen keon painavaa maata tai asvalttia ja nakkaa komeassa kaaressa matkojen päähän. Älä nyt väitä mikis, että lensit itse lapion mukana kymmenen metrin päähän.

      Tunnen yhden naisen, joka myös lapioi paidatta. Hän on ystäväni pikku-Lolitan äiti, joka valaa sementtijututkin itse, tupakki hampaitten välissä. Lapiollinen sementtiä heilahtaa kuin häkki, ja kohta on porras tai grillipaikan alusta valmis. Lapsena hän ampui kissanpoikia isänsä kanssa navetan seinustalle.

      Poista
  44. Asvalttimiehet kuuluvat kai samaan sarjaan kuin palomiehet, ammatteja, joissa stereotypian mukaan on vain lihaksikkaita miehiä. Taitaisivat naisten korvat kuumentua, jos olisivat kärpäsenä katossa kuuntelemassa heidän puheitaan.

    Tämä siis vitsinä, mutta kyllä he naisiin vetoavat, ainahan raaka voima on naista houkuttanut, niin kuin hyvin tiedetään. Muutoin en voi ymmärtää tätä uusinta palomiesihailuakaan.

    VastaaPoista