27.8. Mitään merkittävää ei päivänpolitiikassa tapahdu. Eniten taitaa lopulta kiinnostaa uskomaton Anneli Auer -oikeuskäsittely. Nainen on kuin enkeli, suuret viattomat kärsimyssilmät, harmaantunut ja hieman rypistynyt olemus, mutta psykopaattisen tyyni käytös. Murhaaja vai ei? Jotenkin ei, mutta kuitenkin kyllä, monien tosiasioitten nojalla. Pitäisi kuitenkin ensin kuulla, miten Auer puhuu, miltä hän näyttää kun puhuu. Vasta sitten voisi tietää, onko Auer murhaaja. Kyllä sen näkisi.
Poliisin toimintakin tuntuu kummalliselta. Mikä se Seppo-episodikin oli? Naurettavaa ja julmaakin tekeytyä naisen sydänystäväksi. Kauas ei ole edetty Suomi-filmin poliisin tavoista, jolloin poliisit eivät pulskuuttaan saaneet rosmoja kiinni, kun nämä loikkasivat aidan yli.
28.8. Katselin lisää isän arkistoa. Löysin pienen hauskan tapauksen, joka sopinee tähän poliisin toimintaa sivuavaan merkintään. Kirjeen on työmiehen puolesta laatinut isä sillä samaisella Underwoodillaan vuonna 1963:
Hämeen Lääninhallituksen Poliisitarkastajalle
Sen johdosta, että minä olen joutunut Liikkuvan poliisin toimesta pahoinpideltäväksi sunnuntai-iltana 14.7.1963 noin kello 22 - 24 välisenä aikana Mäntän poliisilaitoksen päivystyshuoneessa, haluan kysyä Teiltä herra Poliisitarkastaja, onko tämä menettely Liikkuvan poliisin miehiltä laillista. Tapahtumain kulku oli seuraava:
Tulin Kuoreveden Nysälle, jossa oli Kruununhäät. Seisoin tienlaidassa noin 50 metrin päässä juhlapaikalta. Olin hieman päihtyneessä tilassa. Keskustelin juuri Viljam Jokinen -nimisen miehen kanssa kun paikalle tulleet poliisit ottivat minut kyytiinsä ja kysyivät nimeäni, jota minä en heille sanonut. Sen jälkeen mentiin Mäntän poliisiasemalle. Poliisiasemalle päästyämme minulle ei annettu aikaa näyttää papereitani vaan heti komennettiin polvilleni lattialle ja alettiin lyödä hansikkailla korvilleni. Painoin pääni alas ja minua alettiin potkimaan päähän ja niskaan. Tämän tomituksen näkivät konstaapelit Tauno Viitala ja Teini Koskela.
Jouduin käymään lääkärin tarkastuksessa, josta oheistan lääkärintodistuksen. Tarvittaessa saan todistajat siihen, että pahoinpitelyn jälkiä ei aikaisemmin ollut.
Mäntässä 18.7.1963
Jussi Johannes Mäkinen, työmies
Mainittakoon, että tämänkään jutun lopputuloksesta ei ole säilyneitä asiakirjoja, on vain lokakuussa Turun hovioikeudelle mennyt asiakirja, jossa Mäkinen vaatii 400 markkaa aiheutuneesta kivusta ja särystä oikeudenkäyntikulujen korvaamisen lisäksi.
Kun Mäkisellä kerran on vammoistaan lääkärintodistus, voisi olettaa, että se olisi painava asiakirja. Minulla on kuitenkin käsitys, että joskus 60-luvulla putkajuoppoihin on suhtauduttu hyvinkin kovalla kädellä.
(Valokuva täältä.)
Vuonna 1963 vaan oli viisainta kertoa heti nimensä, jos lentävät tulivat kyselemään. Tavallisia putkajuoppoja mätkittiin ihan ajan kuluksi tuohon aikaan, ja jos ei sanonut nimeään, se oli jo "niskoittelua", josta toki sieti saadakin hiukan kuritusta.
VastaaPoistaOn muistettava, että noihin aikoihin ei poliisiasemilla ollut telkkaria, netistä nyt puhumattakaan. Kun Jallut ja Seuratkin oli luettu loppuun, ei jäänyt muuta ajankulua kuin hiukan piestä putkassa möliseviä juoppoja.
Hämeen poliisitarkastaja on korkeintaan hymähtänyt Mäkisen kirjelmälle ja raapustanut alle: "Ei anna aihetta enempiin toimenpiteisiin".
Tämä on paljon mahdollista, että "ei anna aihetta toimenpiteisiin".
VastaaPoistaJa näin se muuten tässä vaiheessa kävikin, sillä tuotahan seurasi sitten Mäkisen tahdosta oikeuteen meno. Ensin Ruoveden kihlakunnanoikeuteen, jolla työmies Mäkinen tuomittiin 20:een 2 markan suuruiseen päiväsakkoon haitanteosta virantoimitukselle, vaikka kihlakunnan oikeudessa selvisi, että Liikkuvan poliisin vanhempi konstaapeli on lyönyt työmies Mäkistä niskaan ja korville nahkaisilla käsineillä. Tohtori Kimmo Mannisen todistuksen mukaan Mäkisen niskassa oli hematooma vasemmalla puolella ja oikealla turvotusta.
Tästä seurasi sitten jutun vieminen hovioikeuteen, mikä kertoo kyllä minusta siitä, että köyhä työmies on kärsinyt vääryyttä, eikä ole todistajienkaan mukaan ärsyttänyt poliiseja, ollut vain päihtyneessä tilassa ja ehkä vähän iloitellut Kruununhäissä.
Noh, nykyään tällaista ei tapahdu. Poliisit ja opettajat eivät sormellakaan kajoa asiakkaisiinsa, jos on kiistanalainen tilanne.
Arvelit, Iines, pystyväsi sanomaan Auerin syyllisyyden tai syyttömyyden, jos kuulet hänen puhuvan. Nythän siihen on tilaisuus. Iltsikan nettisivuilla on video hänen "tunnustuksestaan". Siinä hän puhuu ja elehtii. Katsopa varsin, ja kerro, mitä mieltä olet.
VastaaPoistaIsäsi avustama köyhä työmies oli takuulla kärsinyt vääryyttä. Ei silloinkaan olisi saanut mätkiä "asiakasta". Mutta mätkittiin silti. Siksi toisekseen hiukan epäilen, että köyhä-Mäkinen oli mahdollisesti jonkin verran enemmän kuin hiukan päihtyneessä tilassa. Iloisessa hiprakassa sitä kyllä kuuluttaa nimensä ilmoille kysyttäessä ja muutenkin, mutta synkässä kännissä ollaan hiljaa.
Nuoruuteni yliopistoissa paikallispoliisi (tuttu mies) kerran nakkeli minut ja kolme muuta nuorta känniläistä farmari-Ifansa peräkoppiin kuin halot, ajoi metsätietä kymmenkunta kilometriä erämaahan, käänsi auton, päästi meidät ulos ja sanoi, että kun taas olette kylällä, olette paljon selvempiä. Ei me oltu, oli vielä viinaa mukana. Mutta oli siinä kävelemistä.
Nythän tuo olisi heitteillejättö ja poliisi saisi potkut, Silloin mekin kuitenkin olimme sitä mieltä, että humalaista ei virkistä mikään paremmin kuin reipas kävely luonnon keskellä mukavassa porukassa. Moni meistä oli aiemmin jo saanut maistaa "Nokian nuorisokasvattajaa" ja sen rinnalla pikku reippailu ei tuntunut rangaistukselta.
No minäpäs katsoin heti tuon videon, joka oli käsittääkseni siitä ensimmäisestä murhatutkimuksesta muutama vuosi sitten.
PoistaJotenkin myötätuntoni on Auerin puolella, ja tämä on vaistonvarainen asia. Minusta hän ei ole esiintymisensä perusteella psykopaatti, koska hän ei pyri vakuuttamaan yleisöään eikä pyri miellyttämään ketään. Tämä tässä onkin mielenkiintoista.
Ei tuommoisesta esiintymisestä voi mitään sanoa, koska Auerilla oli etukäteen annetut kysymykset ja valmiiksi kirjoitetut vastaukset, ilmeisesti oman lakimiehen tarkistamat. Hän luki vastauksensa - sinänsä vilpittömän tuntuiset - suoraan paperista, katsomatta ylös kertaakaan. En siis nähnyt hänen silmiään enkä ilmeitään.
Se mihin kiinnitin huomiota, oli hänen tapansa sanoa miehensä nimi "Jukka". Se tuli luontevasti, ihan kuin mies vielä eläisi, sen sanomisessa ei ollut vaikeutta. Käsittääkseni esimerkiksi sarjamurhaajat eivät halua sanoa tai tietää uhriensa nimiä, koska näin teko fyysistyy liiaksi.
PS Minun ainut putkakokemukseni on kiista putka-sanan "oikeellisuudesta" oppilaan kanssa. Minä väitin vastavalmistuneena nuorena mistään reaalisesta tietämättömänä piukkiksena, että putka on puhekieltä, pitää sanoa "vankila". Hmm, arvaatte, kuinka siinä väittelyssä kävi. Ohraisesti. Tosin en myöntänyt olleeni väärässä. Hoksasin sen vasta jälkeenpäin. Ja tyttö, jonka kanssa kisasin, oli lempioppilaitani, vaikka hän oli tyttö.
"putka" sana on laina Venäjältä ja tarkoittaa vankilaa. Suomessa sanalla on "lievempi" merkitys.
PoistaNiin, siis nyt tiedän, että putka on poliisiaseman säiliö, ei siis vankila. Vankila on vasta tuomion jälkeen, erillisessä paikassa. Joskus on ollut kyllä täysin uuno ja viaton!
PoistaVoi rakas Iines, kaikki me olemme sekä uunoja että viattomia. Hyvin usein, mutta onneksi tietämättämme.
PoistaJuu, mutta harvempi on sitä 25 silmäparin edessä..
PoistaYmmärrän, että opettajan täytyy tietää se/siitä mitä opettaa. Muutenhan hän vain harhauttaisi oppilaita. - Kotisohvafilosofina on yhdentekevää onko aina oikeassa, tai vain joka viidestoista kerta väärässä. Siinä ei ykskään silmäpari tuijottele. (Ellei vahingossa kävele peilin ohi.)
PoistaLiikkuvan poliisin lopetus oli minulle suuri yllätys. Sehän on vuosien varrella otettu esiin monia, monia kertoja. Yllätys oli, että ilkeänä puheena toistettu lausuma: "liikkuva poliisi on olemassa vain budjetoitujen sakkotulojen vuoksi", olikin jetsulleen paikkansa pitävä. - Peltipoliisit ovat rajaton rahasampo, niitä voidaan tehdä aina uusia ja uusia, kalliita ne ovat, mutta eivät vaadi palkkaa. Niiden ansioista lopetus todella tehtiin.
VastaaPoistaLiikkuva poliisi tuskin oli poliisin eri organisaatioissa tai paikallispoliiseissa kovin rakastettu.
Olemme tottuneet hokuihin, kuinka Suomessa on harvinaisen hyvä poliisi. Totta onkin, ettei täällä tarvitse pelätä poliisipartioiden kiristämiä suojelurahoja.
MUTTA. Tutkintapuolella on jotain enemmän mätää kuin Tanskanmaassa. Melkoinen farssi oli Bodom-jutunu avaaminen ilman minkäänlaisia lisätodisteita. Tämä Auerin juttu syö kokonaan uskon sekä poliisitutkintaan että oikeuslaitokseen; ne olivat tasoa Peter Sellers. Auer sen äijänsä teloi ilman muuta, mutta jos eivät kerran saa todistettua, vaihtaisivat turhapoliisit töitä ja lopettaisivat jatkuvan mielensä muutoksen.
"eiku nyt mä muistinkin, se sormenjälki tais olla mun!"
"Musta heti tuntu siltä...!"
Höpöhöpö. Päästäkää psyko vapaaksi, kun ette osaa.
Ratkaiseva todiste Auerin syyllisyydestä kuitenkin puuttuu, poliisilla ei ole sitä. Ilman ei voi tuomita, vaikka tekijä olisi kaikkien mielestä syyllinen.
VastaaPoistaItse jään kuitenkin miettimään lasten osuutta. Eihän lapsi osaa teeskennellä, kun elämältä putoaa pohja. Lapsihan sen tietää, mitä talossa tapahtui. Miksi poliisi ei ole osannut kuulla lapsia asiantuntijoitten avulla? Tämä on iso kysymys!
Huomaan toivovani, ettei Auer olisi syyllinen, mutta taitaa hän olla. Olen vähän pettynyt, jos on. Vaan joku hänen miehensä murhasi, ja ulkopuolisista ei ole havaintoa.
Minä en enää lue iltapäivälehdistä näitä: olipas, eipäs ollut, nyt mulle tuli mieleen, että...-juttuja. Tasoltaan ovat aivan saippuaoopperaa.
VastaaPoistaOikeus ehkä tälläkin kertaa pystyy tuottamaan jonkinlaisen päätöksen, siitä ei ole kysymys. Kuinka monella enää on lapsenuskoa oikeuden päätökseen, että se olisi jollain tavalla parempi kuin oma enakkokäsitys. Ja jos sellainen lapsenusko jollain on, niin minkä vuoksi?
Jyrki Virolaisella on blogissaan kirjan verran aineistoa Auerin tapauksesta, se on aika hyvä paketti aiheesta. Virolainen on tuttuun tyyliinsä jo täysin kypsynyt tutkinnan, todistelun ja oikeudenkäyntien tasoon. Kuten sanottua, ne ovat aivan luokattoman huonoja, vievät pohjaa pois koko oikeusjärjestelmältä.
Kuka niitä jaksaa lukea, paitsi lakimies, jos siis hänkään. Minä olen viime aikoina katsonut vain otsikot ja kuvat, joista huomaan Auerin harmaantuneen ja hieman kuivuneen kasaan.
VastaaPoistaJotenkin vain Auerin fyysinen olemus on ristiriidassa tuon kauhean teon kanssa, ja se on se, joka minua kiinnostaa. Vaan toisaalta, onhan hän tuomionsa perusteella pedofiilikin. Pedofiili, joka piti perheblogia. Jotenkin vaan en olisi silti kivittämässä häntä. Haluaisin mieluummin kirjoittaa hänestä kuvitteellisen romaanin.
Siitä saisi hyvä kirjan. Huumori on ainoa oikea laji - sitä voisi pohtia, kirjoittaako parodiaa, satiiria, greisi-komediaa vai jotain muuta. Aineksia on enemmän kuin tarpeeksi; yliampuvaksi väittäisivät, jos liikaa tosiasioissa pitäytyisi.
PoistaÄläs nyt, minä kun ajattelin dostojevskimäistä sielunsyövereitten analyysiä. Annelin silmät ovat syvät kuin lampi.
PoistaEi vaan, siis oikeasti kyllä ihmismieli on kummallinen! En oikeastaan ole täysin varma siitä, etteikö kuka tahansa voisi tehdä murhaa. Kun ärsykkeet osuvat kohdalleen, voi veitsi heilahtaa kenen tahansa kädessä. Tai joku nuija heilahtaa tai pyssy pamahtaa.
Ettemme nyt vain lähesty, uskallanko sanoa, sitä kuuluisaa margariinipakettia? Viimeisenä laukaisijana hyvin toimii kuinka mitätön syy tahansa, mutta paljon on tapahtunut sitä ennen.
PoistaNormaali ihminen ei ikinä tee tappoa saati murhaa, ei edes patologisessa humalatilassa. Normaalius vain on vaikea/mahdotonta määritellä tai havaita. Missä vaiheessa johdot menivät sekaisin, sitä sitten tsykiatrit yrittävät selvitellä.
Tai sanottaisiinko, että normaalitilassa ihminen ei surmaa ketään. Semmoinen on minusta kyllä mahdollista, että normaali ihminen äärimmäisen paineen alla voi tappaa ihmisen, kun esimerkiksi joku uhkaa läheisen henkeä tai uhkaa käydä päälle eikä ole pakomahdollisuutta.
PoistaKäsitykseni mukaan "ei voinut mieltään malttaa" on lainkäytössä huomioitu. Hätävarjelusäännöstö mahdollistaa ääritilanteessa jopa päällekarkaajan tappamisen, jos se on perusteltua, ts. puolustettavat arvot ovat suurempia kuin uhratut. Luojan kiitos kuitenkin, ettei Suomessa kovin helposti pääse tällaisissakaan tapauksissa ilman tuomiota. Meillä kun ihmisten oikeuskäsitys usein on tasoa: "Ammuin murtomiestä haulikolla, miksi sain tuomion?"
PoistaMinua taas kiehtoisi kirjoittaa kirja Auerin lasten näkökulmasta. Silloin kun he ovat aikuisia.
PoistaMiltä heistä tuntuu katsella ja lukea kaikkea sitä mitä netti on pullollaan, heidän vanhemmistaan, heidän perheestään jotka he traagisella tavalla menettivät lapsena.
Ja minkälaiset vaikutukset heidän elämänkulkuunsa näillä tapahtumilla ja tarinoilla oli heidän elämänkulkuunsa.
Anonyymi, ymmärrän kiinnostuksesi ja en ymmärrä.
PoistaEikö nimittäin ole itsestään selvää, että tuo aika on ollut niin järkyttävän kauheaa, niin traagista, niin surullista, ettei siinä ole mitään salaisuutta?
Vaan tällaistahan esimerkiksi iltapäivälehtien lukijat tahtoisivat lukea.
Iltapäiväjournalismi tekisi siitä varmaan todella sniif-sniif stoorin, en kirjoittaisi sillä tyylilajilla.
PoistaAinoa mikä on itsestään selvää, on että kolme lasta on menettänyt vanhempansa. Ja se, että he saavat lukea vanhempiinsa liittyviä tarinoita julkipuheessa.
Mikään muu ei ole itsestään selvää.
Tämä on selvää. Lasten elämä on murskana, mutta elämä jatkuu tragedian kautta kuitenkin, ja niillä on mentävä, mitkä ovat realiteetit. En näe oikeastaan tässä muuta kuin uhritarinan aineksia, ja näissä tarinoissa asiat ovat tavallaan itsestäänselviä. Hyvä on hyvää, paha pahaa.
PoistaEi lehdistöä voi moittiakaan siitä, että se kirjoittaa tapahtumasta. Sanan on oltava vapaa, ja näissä oloissa on aina uhreja. Se on sitten eri asia, jos ja kun ylilyöntejä esiintyy. Niistä lehdistöä voidaan - ja täytyykin - moittia. Spekulaatiotkin ovat kuitenkin osa sanan- ja lehdistönvapautta, eivätkä spekulaatiot ole aina faktoja.
Se, miksi minua kiinnostaisi enemmän kirjoittaa tarina Auerista on juuri se, että asia on arvoituksellinen, se on Auerin salaisuus. Pahuuden olomuoto ja synty on myös ainakin minua mietityttävä asia. Siksi siis mieluummin salaisuutta selvittävä tarina kuin uhritarina.
Mutta siis, uhritarinoitahan nämä tällaisista kirjoitetut tarinat yleensä ovat.
Enkös minä kerran tässä taannoin kertonut tutkimuksesta, joka osoitti, että kuka tahansa voi tappaa toisen ihmisen, jopa kiduttaa häntä? Iineksen huomautus veitsen heilahtamisesta pitää siis varmaan paikkansa. Ja olenhan itsekin ollut monta kertaa murhatyön teon partaalla. Hyväksyn murhat, mutta en sitä, että murhaaja kuluttaa yhteiskunnan rajallisia varantoja kieltämällä ja kiemurtelemalla vuosikaudet oikeuden edessä. Nekin rahat olisivat paremmin paikallaan lapsiperheiden tukemisessa - niin! Rehellisestä murhaajasta taas pidän. Hän kertoo itse, että tulipa hiukan kiivastuttua ja istuu tuomionsa kuin mies/nainen. Vankilassa reima murhamies/nainen kuuluu hierarkian huipulle. Hänelle ei ihan herkästi mennä vittuilemaan ja pamputkin osoittavat kunnioitusta. Erikoisen nättiä on se, kun vankilapastori tulee koppiin, eikä yhtään pelkää siellä istujaa.
VastaaPoistaEn sitä kiellä, tuolla: "Normaalius vain on vaikea/mahdotonta määritellä tai havaita", yritin sitä sanoa. Mutta jotain on aina tapahtunut tappoa/murhaa ennen.
PoistaSuomen arjessa tapahtuvat tapot ja etenkin murhat ovat syvästi häiriintyneiden tekoja. Tarkemmin en osaa määritellä, kun en ole lääkäri.
Mikä on normaali?
Muistan kyllä, että tästä puhuttiin. Siis normaalitapauksessa ei tavallinen terve ihminen pysty tappamaan, vaan mielestäni vain äärimmäisessä hädässä - jos silloinkaan - kun vaihtoehtona on oma tai läheisen kuolema.
PoistaYmmärrän, mitä tarkoitat rehellisellä murhaajalla, mutta en silti hyväksy murhaa oikeastaan koskaan, vain tuossa kun ei ole vaihtoehtoa.
Ihan kauheasti en tunne viehätystä ns. vankimaailman moraaliin. Jan Jalutsi, omaa sukua Moilanen, oli kerran televisiossa haastateltavana. Juontaja kysyi silmät loistaen: "kuinka arvostettu Fouganthine, os. Valjakkala, oli vankien keskuudessa?" - Jalutsi vastasi: "Niin arvostettu kuin jopovaras nyt voi olla!"
VastaaPoistaEli moraali on, että Åmselen murhat olisivat olleet arvostettuja, jos saaliina olisi ollut iso kasa rahaa eikä vain polkupyörä.
Muuten olen sitä mieltä, että Latea ei saa koskaan vapauttaa, kuolkoon vankilaan ja haiskoon pahalle!
Late? Åmselen tapaus oli hirvittävä. Sen tekijää ei saisi milloinkaan päästää vapaaksi. On uskomatonta, että kolmen murhasta voi selvitä ulos vankilasta jo nelissäkymmenissä. Ja että raiskauksista voi saada ehdollisen tuomion.
PoistaEn usko rangaistuksiin, mutta tietenkin niillä on ehkäisevä vaikutus, kun pitkä kakku on ennalta tiedossa.
Tuon Late-heiton sanoin tosissani, olen sitä mieltä: Lauri Johansson ei koskaan "parane". Mutta pääseehän hänkin vapaaksi, niin täytyy päästäkin. Ei lait koskaan kovin kummoisia ole, mutta niitä täytyy noudattaa, koska vaihtoehto on anarkia. Anarkiassa päitä leikataan aika helposti, kuka nyt milloinkin sattuu ärsyttämään. Laki on parempi kuin sekasorto.
VastaaPoistaVolvo-Markkasta, surkeaa tapausta, minä olen täällä joskus kehuskellutkin. Sellainen sopii huumorintajuuni, oikeastihan mies on ollut aivan kuutamolla, haastatteluistaan päätellen on sitä edelleen. Huippuälykkyys on romanttinen sana, joka näihin jotka eivät ole normaaleita sekopäisiä kamankäyttäjä rikollisia, usein liitetään. Volvokin luki ylioppilaaksi, siitä sai neron maineen; mokoma pösilö.
Nämä Latet ja Volvo-Markkaset ovat sen lajin raharikollisia, jotka eivät minua kiinnosta. Jos katson jotain jännityselokuvaa, lopetan samantien, jos huomaan sen käsittelevän vaikkapa New Yorkin alamaailman huumerahasotkuja. Siinä ei ole mitään pohdittavaa. Tylsää.
PoistaVain murhaajat ja psykopaatit kiinnostavat, psykologiset jännärit. Niissä joutuu väkisin katsomaan ihmisen monimuotoisuutta.
Late murhasi (ei tappoja) ainakin kolme; Remun veljen ja pari muuta. Amfetamiinipäissään upotti kaverinsa satama-altaaseen painot jaloissaan. Herra sittemmin voitti Saatanan ja tänä päivänä Late valmistelee vankilassa saarnaajan uraa ja odottaa vapautuksen päivää. Mummoilta on jo kirkon penkeistä kuulunut sellaisia: "Iiik, apua, ihanaa!"-huutoja.
PoistaRokkari Kari Peitsamokin alkaa opiskella teologiaa. Hän nyt toki ei ole rikollinen, mutta harvemmin kai rokkarikaan papiksi haluaa.
PoistaMainio kuva tuolla Iineksen postauksen yhteydessä. Nämä pollarit ovat olleet ruoka-aikaan kotona!
VastaaPoistaRiku arveli, että Suomen arjessa tehdyt tapot ja murhat ovat ns. häiriintyneiden tekoja. Muistan jostain lukeneeni, että avustavana tekijänä on usein - jopa kaikkein useimmin, alkoholi. Moni on löytänyt puukon selästään naukattuaan luvatta toisen pullosta. Alkoholi on meillä pyhä asia! Tietysti mukana on melkein aina häiriintyneisyyttäkin. Siihen kai voidaan lukea mukaan myös mustasukkaisuus.
Ja se vankimaailman moraali on minustakin jotenkin suttuinen juttu. En viitsi nyt mennä yksityiskohtiin, kun täällä on naisiakin läsnä. Siinä on mukana sellaista sairasta uhoa ja kerskaamista. Ja ne klarinetinsoittajat. Huh, huh!
Mutta eikö ole kummallista, että sota-aikana tappaminen on mitä suositeltavin ammatti? Siis vihollisten tappaminen. Jopa raamattu pannaan syrjään siksi aikaa, kun annetaan konekiväärin laulaa. Olla tappaja tai ei-tappaja on siis vähän samanlainen asia kuin ihmisen sukupuoli nykytutkimuksen mukaan: pelkkä sosiaalinen konstruktio. Mies muuttuu naiseksi haettuaan Kuokkalan kaupasta peruukin ja piipahdettuaan kirurgin luona. Tappajaksi tullaan vielä helpommin: julistetaan sota ja se on siinä.
Alkoholi laukaisee esteet, jotka ovat häiriintyneen aggression tulppana, eli suojaavat yhteisöä ja yksilöä itseään silloin, kun järki on tallella eli selvin päin.
PoistaViinaa on turha syyttää mistään, se ei aiheuta surmia, vaan takana oleva ihmisen ahdistus ja aggressio, joka vaatii purkutietä. Usein nuoretkin selittävät kännitilaa syyksi rikoksiin ja rikkeisiin. Ei se yksin mitään selitä.
Minä vihaan dekkareita, koska niillä ei yleensä mitään tekemistä rikollismaailman kanssa. Niissä puretaan vain jotain haistaveen yhteiskunnallisia näkemyksiä.
VastaaPoistaSuomalaisista vangeista hyvin pieni osa on muita kuin moniongelmaisia, alkoholismi ja sekakäyttö riivaavat melkein jokaista.
Toisaalta valkokaulusrikollisuudesta ei paljoa tuomioita jaeta. Paha saa palkkansa: "Olen syvästi helpottunut syytteiden kaatumisesta, jatkan iloisin mielin ja helpottuneena kohti 70-vuotis synttäreitäni!"
Sattumalta sekakäyttö-kommenttini tuli kuin vastaukseksi Kolehmaisen kommenttiin.
VastaaPoistaSodasta kaikkein suurin absurditetti on sotilaspappi. He eivät millä muotoa voi olla terveitä. Vähän kuin ajatus muurahaisesta ja karhusta muurahaiskarhun vanhempina.
Sotatilanteessa miesten uskonnollisuus lisääntyy. Sotilaspappi koetaan erittäin tarpeellisena henkilönä, kun valmistaudutaan taisteluun ja mahdolliseen kuolemaan. Haavoittuneiden sielunhoito on papin tehtävänä, samoin kaatuneiden huollon johtaminen. Pappi kirjoittaa lohdutuskirjeitä kaatuneitten omaisille. Pappi kantaa vain pistoolia ja käyttää sitä vain hätätilanteessa itsepuolustukseen. Hän ei osallistu taisteluun.
PoistaJaroslav Hasek asian Svejkissä kertoo: Sotilaspapin tehtävä on valmistaa ihmiset halukkaaksi tykinruuaksi: taivaassa palkka, kun tapat oikein vimmatusti ennen omaa lähtöäsi puiden oksille!
PoistaSveijk on satiiria ja mustaa huumoria anarkistikirjailijan näkökulmasta, ei tosiasioiden realistista kuvausta kuten edellä oleva selvitys sotilaspapin työstä. Tunnethan termin romaanin "epäluotettava kertoja"? Älä sekoita fiktiota ja todellisuutta.
PoistaHöpöhöpöt sulle, sotilaspastori.
PoistaSvejkin kohoaminen maailmankirjallisuuteen alkoi siitä, että tapahtumat omakohtaisesti kokeneet lukijat havaitsivat sen absurdismin riemullisen yhtäläisyyden todellisuuteen: sitähän se! Tsekkoslovakian viranomaiset eivät olisi yrittäneet painaa kirjaa pimentoon, jos se olisi kokonaan irti realismista tai pelkkää päätöntä naureskelua.
PoistaKirjassa ei siis kerrota vitsejä, sellainen on aika alkeellinen huumorin laji.
Hasekin uskontovihamielisyydestä on sanottu: "Rarely can you find such furious atheistic writing".
PoistaVarmasti oli uskontovihamielinen, mistä lie johtuukaan. Mahdollista on, että epäaitous puheiden ja käyttäytymisen välillä oli yksi syy.
PoistaEikä tuo missään tapauksessa ole mikään argumentti sitä vastaan, että sotilaspastorit paitsi antoivat kuoleville lohtua, myös kannustivat tehokkaampaan tappamisen toimintaan. Taivaassa palkka tappajalle, kuten islamissa ikään.
Tuollaisen lauseen löysin nettinimimerkki Yosh Yossarianilta. Hän ainakin yhtäläisti turhan tiukasti sotilaspastorin toiminnan ja uskonnon arvostelun. Ateisimia ei ole, jos uskovaisia voimakkastikin arvostelee, sanotaanhan sanassa: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi".
PoistaEli mitäpä sitä turhaan viisastelemaan.
Kyllä minä Jumalaan voisin uskoa, mutta kun ne perkeleelliset uskovaiset!
Vai onko se juuri sen vuoksi ateismia. Olkoot sitten.
PoistaVarokaa miehiä joilla on mustat lasit ja niitä, jotka sanovat heillä olevan suoraa tietoa Jumalalta.
Kuinka moni sotilaspappi on kesken sodan melskeiden uskaltanut sanoa: "Älä tapa!" - Tämän haluaisin tietää, esimerkkkejä heistä. Muistelisin natsien Saksassa jonkun keskitysleiriin joutuneen olleen.
PoistaMinun täytyy sanoa, että kavahdan pappeja sodassa ja kuolevan vuoteen äärellä.
PoistaKun äitini oli vakavasti sairaana sairaalassa, oli mustakaapuinen pappi iskeytynyt hänen vuoteensa viereen saamaan mummelia synnintuntoon. Äiti itkikin ja hoki, että hän on paha ihminen, paha, paha. Minä katsoin pappia vihaisena ja sanoin äidille, että hän on maailman paras äiti, maailman parhain ihminen. Pappi lähti pois, pahan ilman lintu.
Pappi tulee sairaan tai kuolevan luo vain, jos häntä on pyydetty tulemaan. Käsikirjan mukaan hän lausuu lohdutuksen sanoja. Tuo mitä kerroit vaikuttaa todella oudolta. Enpä ole tuollaista kuullut koskaan tapahtuneen.
PoistaKyseessä oli sairaalapappi Satakunnan keskussairaalasta, Porista. Hän oli parhaillaan äidin luona, kun saavuin sinne äitiä katsomaan, tapani mukaan päivittäin.
PoistaEi minun äitini ollut ennenkään pappia tarvinnut, joten tuntuu epätodennäköiseltä, että pappi oli siellä hänen aloitteestaan. Pikemminkin voi olla, että hän oli ollut ahdistunut tai tuskissaan, ja pappi oli sairaalahenkilökunnan toimesta pyydetty äidin luo. Tai sitten on vain niin, että siellä sairaalassa pappi kierteli vakavasti sairaiden ja kuolevien osastoilla ja poikkesi sisään omasta aloitteestaan. Usein kun olin äidin luona siellä, alkoi käytäviltä kuulua kovaäänistä virrenveisuuta ja muuta kuoleville tarkoitettua surullista laulua. En usko, että he olivat sitä pyytäneet. Joku olisi voinut tykätä enemmän jostakin muusta musiikista.
Tuo Kolehamaisen esittämä sodassa "sallittua/rauhassa ei" on varmasti yksi syy sotaveteraanien henkisiin ongelmiin. Vaikea tappamista on itselleen selittää, vaikka käskyistä ja pakon edessä toimikin. En minäkään sellaisia itselleni osaisi selittää.
VastaaPoistaTeoreetikot pystyvät kuitenkin helpommin tappamiseen kuin käytännön ihmiset; he ymmärtävät parhaiten miten pyhää se on, kun vihulainen nousee hauen lailla puunlatvoihin.
Juha Siltalan kirja kapinasta oli minulle avartava. Alussa molemmat osapuolet olivat hyvin järkeviä ja maltillisia. Kauhukertomukset vastapuolen julmuuksista levisivät, niinpä aellaiset keinot olivat tarpeen itsekin käyttää. Eikä kierre katkennut, eläimiä olivat molemmat osapuolet.
Luin myös tuon Siltalan kirjan. Melkoisia petoja siellä tosiaan oli puolin ja toisin. Suomalaisesta tulee tarvittaessa aivan yhtä kylmä tappaja kuin jostakin al qaidankin hepusta.
VastaaPoistaNyt on luettavana Aapo Roseliuksen kirja "Isänmaallinen kevät". Se kertoo kapinan jälkeisestä ajasta. Häneltä ilmestyi jokunen vuosi sitten kirja "Teloittajien jäljillä". En suosittele kenellekään iltalukemiseksi.
Luottamukseni ihmiseen on palanut, luovun kaikesta kyynisyydestä; Suomessa kaveria ei todella jätetä! -Ainakin netin puolella Hesari teki niin järjettömän ison mainoksen Jari Tervon uudesta kirjasta, että sellaista ei pystyisi edes miljonäärien tuloilla ostamaan.
VastaaPoistaJari Tervo kertoo lapsuudestaan, hyi helvetti!
Jari Tervo oli myös Ylen aamutelevisiossa, kirjansa vuoksi esiteltävänä. Aika mielenkiintoinen opus sieltä on taas tullut, ja sanoisin että tyypillistä Tervoa, vaikka naistoimittaja tuntuikin peräti hurmaantuneelta. Nimittäin teos on kerrottu hyvin todentuntuisesti niin että lukija harhautuu uskomaan kaiken olevan totta. Kaikki ei kuitenkaan olekaan totta, pikkuveli ei sairastanutkaan leukemiaa jne. Tuo tietoinen toden ja epätoden sotkem inen on tietenkin romaanin tyypillinen kerrontakeino, mutta Tervon kirjassa lukijan kannattaa pitää varansa, jos lukee sitä "muistelmina".
VastaaPoistaHelsingin Sanomista ilmenee, että Tervo oli toimittajien seurassa lennähtänyt Rovaniemelle, kotipaikalleen esittelemään romaaninsa paikkoja. Hän oli mm. esitellyt ruusupuskan, josta poliisi oli etsinyt ceylonilaista murhattua patologia. Aamu-tv:ssä Tervo paljasti virnuillen, että kyllähän siellä patologi murhattiin, mutta kymmenisen vuotta myöhemmin. Toimittajia vietiin kuin pässiä narussa. Lukijaakin viedään kuin pässiä naurussa - luulen.
Minä ymmärrän, että kerran toimittaja, aina toimittaja. Mutta sitä en ymmärrä, miksi kukaan ei ole puolella sanalla vihjannut siitä, että Laylan kuvaus kurdeista oli avoimen rasistinen?
VastaaPoistaMinä vaikenen vähäksi aikaa, kun olen jo liikaa kommentoinnut. Sitä vähän ihmettelen, etten Hesarista ole saanut lukea, mitä mahtaa kuulua sille homoparille, joka suurin elkein ja ison julkisuuden saattelemana vihittiin lähetystyöhön. Ja jota kohdemaa Kambodza ei suostunut vastaanottamaan.
VastaaPoistaEi täällä liikaa voi kommentoida. Homoparista en muista edes lukeneeni. Lähetystyöstä minulla olisi kyllä sanottavaa, primitiivikulttuurien säilyttämisen puolustajana.
VastaaPoistaYhden sitten vielä laitan, kun anonyymi aina arvostelee kyynisyyttåni. Tämän päivän Iltasanomissa Bisquit kirjoittaa: "Ovat joskus sanoneet, että kyynisyys on vain lomaa romantikoille."- Että sillviissii!
VastaaPoistaKyynisyys on hyvien asioitten seuralainen. Kyynisyys on nimittäin suhtautumistapa, joka tulee, kun hyvään ja kauniiseen uskova pettyy ja hieman katkeroituu. Aina ei katkeroitumistakaan tapahdu.
VastaaPoistaSen sijaan ihminen, joka ei alunperinkään näe maailmaa kauniina, ei voi kyynistyä. Kyynisyys ei siis versoa pahasta, vaan hyvästä, joten kyynisyyttä ei kannata oikopäätä tuomita. Se on työkalu, joka voi olla rakentavakin.
Jumalauta Iines, tuo oli ehkä kauneinta, mitä olen lukenut: pakko oli radiohiljaisuutemi murtaa. Minulla on oikeasti kyyneleet silmissä.
PoistaKiitos, Riku. Noin minä kyynisyyden ajattelen. Olen kirjoittanut joskus tänne blogiinkiin tästä suhtautumistavasta. En pääse yli enkä ympäri siitä. että se on välittävän ihmisen suhtautumistapa.
PoistaToisaalta olen kyllä vähän ottanut, toisin kuin Kolehmainen ehkä viikonlopun väännöissä epäili, silloin en ollut ottanut lainkaan. Helsinkiin jälleen eksyin aikeissa ottaa valokuvia, mutta ei täällä mitään kuvia saa: Helsinki on Suomen Kerava. Paitsi että Keravalla on ne A. Alpolan maalaukset, joskus vielä ne löydän.
VastaaPoistaRommicola on aika hyvää.
Kävin toisen kerran lyhyen ajan sisällä Ateneumissa. Kun huomasin mainokset pressan linnan aarteista. Tosi nolo kokemus, ikinä en enää käy herrojen ja rouvien taidetta katsomassa. ensin tuli yksi, joka vaati turvallisuussyistä reppuni jättämistä narikkaan. Keski-ikäisillä mummeleilla oli paljon isommat kassit, ne olivat sallittuja. minulla ei juuri koskaan ole puhelin muussa tilassa kuin äänettömällä. Nyt vahingossa oli, joku oberststurmfuhrer tuli juoksujalkaa lomauttamaan. Ajattelin., että haistakaa mummut ja homot vehkeenne, ikinä en tänne enää tule. Päätös pitää. Solomon voi venäläisine roistobisneksineen haistaa ihan saman, sanonkomä, esinahan.
Lomauttaa on yhtä kuin "huomauttamaan".
VastaaPoistaAteneumissa natsit asuvat, hyi kauhee!
Kyynikko minusta on tullut myös sen myötä, etten pysty arvostamaan viimeisintä teknistä kehitystä. Tekniikka luo sisällöt, sanotaan. Niin tottavie näyttää, ovatkohan ne käyttäneet kovia huumeita?
VastaaPoistakauneus,yksinkertaisuus ja rehellinen tyhmyys ovat arvot, joita arvostan, niitä minäkin pyrin olemaan. Parisuhteessa pitää molempien olla palvelijoita. Minä en ole kaunis, olen vanha hirviö, järjen kanssa on vähän niin ja näin.
Lisäisin tuohon arvoluetteloon vielä aitouden, teeskentelemättömyyden, yrittämättömyyden, nauttimiskyvyn aina haltioitumiseen saakka, niin olisi minunkin arvoluetteloni.
VastaaPoistaKun nämä harvoin toteutuvat, ihminen kokee jonkinasteista pettymystä. Että joku arvostaakin enemmän kovaa yrittämistä tai kovaa menoa ja korviin vedettyä hymyä. Että yhteiskunta oikeastaan rakentuu sellaisten arvojen päälle, joita ei itse koe mielekkääksi. Kyllä siinä jonkinlaista kyynisyyttä syntyy, jos ihminen on elävä ja terve.
Minuakin kyynistyttää nyt hieman, kun huomaan, ettei hallitus ymmärrä lapsen kehityspsykologiaa, sitä, miten lapsi kehittyy aluksi yhden ihmisen varassa ja vasta aika paljon myöhemmin useamman. Kotihoidontuki uhataan muuntaa niin, että äidit saadaan pois kotoa töihin aikaisemmin. Milloinkaan mitään yhteiskunnallista hoitopäätöstä ei tehdä lapsen parasta ajatellen!
Nyt sanoit Iines lapsesta ja mammasta jotain ylittämätöntä. Kiitos Sinulle! Kyllä se niin on, että vanhempien on itse saatava päättää kuka kotiin jää.
PoistaKiitos itsellesi, hannuhoo, että annoit tunnustusta!
PoistaEhdottomasti vanhemmat itse tietävät, mikä heidän perheessään on paras tapa lapselle. Se on vain sääli, että moni ei voi valita sitä parasta tapaa omalla kohdallaan. Läheskään kaikilla ei ole varaa vauvansa kotihoitoon, vaikka haluaisivat. Kotihoidontuki on n. 336 euroa kuukaudessa, ja yksinhuoltajalle summa on tietenkin liian pieni, monelle perheellisellekin.
Kaikki sen sijaan saavat lapsensa kunnalliseen päivähoitoon, jos haluavat. Tämä on tietysti oikein, mutta itse en kannata subjektiivista päivähoito-oikeutta. Minusta päivähoitoa tulee olla saatavissa vain, jos se on työssäkäynnin tai opiskelun tai sairauden vuoksi tarpeen, ei jos terve vanhempi on kotona. Julkisesta keskustelusta käy ilmi, että päivähoito-oikeutta käytetään aika paljonkin ilman todellista tarvetta.
Taidamme tässä olla samoilla linjoilla läpi koko asteikon:-)
PoistaKun vielä lapsen kotikasvatuksesta karttuisi sopivasti jyvitetty eläke niin olisi monelle lapselle turvattu nykyistä turvallisempi alku elämälle. Nykyinen kovin prässätty, kokopäiväinen ja liikakansoitettu päiväkotimaailma kun taitaa olla monen kohdalla turvattomuuden ja sen seurauksena lyhytjänteisen elämäntavan alkusyy.
Kun blogisi kommenntimäärät ovat mitä ovat, jää sen seuraaminen ajoittaiseksi mutta hauskasti kirjoitat. On kiva ettet pelkää satunnaisia virheitä tahi provosointia ja näin ollen olet saanut sanavalmiita kavereita. Taso tietysti vaihtelee, metsään joskus menee että raikuu mutta hyvä mieli lukuhetkestä yleensä jää ja onpa tapahtunut, että siitä on muodostunut päivän pelastus.
Skål på den saken!
Samoilla linjoilla, paljoltikin. Päiväkoti on hyvä ja turvallinen paikka hieman isomman lapsen kasvaa, etenkin jos kotona lasta ei pystytä jostakin syystä ohjaamaan ja opastamaan ihmisarvoa kunnioittavaan ja siis muitakin huomioonottavaan suuntaan. Tähän päiväkoti kyllä opastaa, jos resursseja riittää - aina ei riitä.
PoistaLieveilmiöinä ovat tietenkin lapsen kehitysseikat. Vaikka asiantuntijat ovat osoittaneet jo meilläkin sen, että vauvaikäinen ei vielä pysty luomaan sosiaalisia suhteita eikä vastaanottamaan kuin yhden pysyvän aikuisen tunnemaailmaansa, niin meillä päättäjätasollakin puhutaan vain päiväkotien sosiaalistavasta vaikutuksesta. Vauvallehan päiväkoti on kakolandia, kakofoninen paikka, jossa hän itse ei ole edes olemassa. Vauvahan ei tunne edes kehonsa rajoja, vaan on yhtä äitinsä tai ensihoitajansa kanssa. Kun äiti katoaa, se on vauvalle äärimmäinen järkytys, koska vauva ei tunne aikaa. Kun äiti on poissa, häntä ei ole enää olemassa.
Ah, tästä aiheesta voisin jatkaa vaikka kuinka, mutta menee jo paasauksen puolelle, joten panen pisteen tähän.
Alpo Jaakolaa tarkoitin, minulta ei mikään onnistu. Ehdottomasti olen jo muutenkin ehtoopuolen ihmisiä, minun ei eläviä pitäisi kommentoida lainkaan. Zombeja , kuten Timo Soinia. juha Kipinää jne. tietenkin, hehän ovat hirviöitä, kuten Heidi Hautala, sauli , Pekka huijari Haavisto, ja monet muut.
VastaaPoistaMilloin ne Jaakolan taideteokset on Keravalle tuotu? Loimaalla minä niitä viimeksi ihailin.
PoistaVanhat loimaalaiset kertovat, että Alpo oli niin outo mies, että kun se sattui tiellä vastaan, niin livahti metsään piiloon. Jotenkin ymmärrän häntä.
Loimaalla varmasti, mutta pääradan alikulkuun se teki isot maalaukset Keravalla.
PoistaEhtoopuolen ihmisiä. No voi sun vietävä. Vähän sama kuin puolikas lasi, jonka voi nähdä puolityhjänä tai puolitäytenä.
VastaaPoistaMitähän minä höpötän. Riku, itseä ei saa mollata. Sinä olet hyvä pakkaus!
Alkuperäiseen aiheeseen viitaten, väitän, että poliisilla pitää olla tosi meininki heti, kun se rosmon kohtaa. Nämä "puhumalla selviää kaikesta" -piipertäjät pitäisi panna viiden psykopaatin kanssa samaan häkkiin "puhumaan".
VastaaPoistaIhailin jo pienenä sen poliisin toimintaa, joka nappasi toimittaja Usko Santavuoren kiinni tämän tehdessä leikkimurtoa radioliikkeeseen (siitä tehtiin sitten elokuvakin.)
Aidossa nauhassa kuuluu ensin kolinaa, nopeat askeleet, poliisin jämäkkä seis-komento, pari mäiskähdystä, sen jälkeen kuuluu Usko-toimittajan vikinä "älä lyö"... Poliisi mäiskäyttää (todennäköisesti avokämmenellä) uudelleen ja karjaisee: "Missä sun kaveris on! Käske sen tulla heti esiin!" Mäiskähdys, toimittajan itkunsekaista vikinää "älä lyö, olen yksin", poliisin karjaisu ja mäiskähdys: "Älä valehtele! Missä se kaveri on!" jne
Ajattelin silloin ja ajattelen yhä, että poliisi toimi ihan oikein. Heti luulot pois, heti komento omiin käsiin, heti oletus että mukana on muitakin. Roistolla ei ihan heti tule mieleen elvistely ja haistattelu.
Näinhän poliisia opetetaan toimimaan nykyäänkin, mutta miten toimit, kun laki & tulkinta on kuohinnut virkavallan.
Olen katsonut toisella silmällä jokusta Poliisit-jaksoa , ja siinä havaitsee, miten asiakasystävälliset työtavat suomalaispoliiseilla on. Heillä on jopa hauskaa, kun he taluttavat korkin päälle astuneita vanhoja tuttuja autoon. Muutenkin kaikille örveltäjillekin sanotaan puhuttelun päätteeksi: Juu, ei mitään, jatkakaa, hauskaa illanjatkoa.
PoistaPoliisin imago onkin varmaan muuttunut aika myönteiseksi. Tämä on tietenkin hyvä, niin ei juttuni kaltaisia lätkimisiä - ja Tapsan kuvauksen kaltaista mäiskettä - pääse juurikaan tapahtumaan. Jos tapahtuu, poliisin toimet tutkitaan ja poliisiakin ran gaistaan jopa virasta erottamisella.
Tietysti poliisikin on lupsakka, kun kamera käy. Ennen poliisin tehtäviin kuului juovuksissa olevien korjaus parempaan talteen. Kuuluukohan vieläkin?
PoistaJuoppoja pitääkin kohdella kunnolla, mutta ei häirilköitä. Usein julkisuuteen tulevat poliisin käyttämän väkivallan tutkimukset ovat silkkaa verorahojen tuhlausta. Niin kuin tämä viimeisinkin uhkailusyyte Tampereella. Riittää kun esimies antaisi huomautuksen ja se siitä. Älytöntä touhua.
Poliisillehan yhteiskunta on monopolisoinut väkivallan käytön ja antanut luvan harkita sen määrän riittävyys. Varmasti muualla maailmassa on isoja ongelmia poliisin mielivallan takia, mutta ei juurikaan Suomessa.
Tietysti se rötöstelijää kyrsii, jos joku tylysti tuuppaa hänet maijaan, vaikka tekisi mieli rysän päälläkin vielä sormi pystyssä jatkaa poliisin arvostelua ja omien oikeuksien luennointia.
Itsekkäiksi kasvattamatta jätetyistä lapsista tulee itsekkäitä aikuisiakin, jotka noudattavat lakia vain silloin, kun siitä on itselle etua.
Ilmeisesti tähän kuvaattuun Poliisit-sarjaan on valikoitu lupsakkaimmat tyypit, koska näkemieni välähdysten perusteella kukaan ei koskaan huutanut tai töninyt ketään. Hieman jopa ihmettelein, tuleeko noin sievällä hymyllä ja asenteella tosiaan toimeen suomalsiten örrien kanssa.
PoistaEniten poliisien ajasta tuntui menevän nimenomaan juoppokyyteihin ja riitojen rauhoitteluihin.
Minä luulen, etteivät ne roistot elvistele, suhtautuvat kuten työhön ainakin. Poliisin ja rosvon työhön.
PoistaHyvä asioita aina on tutkia, kontrolli pitää olla, etteivät "vanhat hyvät ajat" pääse palaamaan. Silloin poliisi ampui ja rosvo myös, sodankäynneitä kun olivat molemmat. Tuomioistuimet eivät kuitenkaan tuomioita näistä juuri jakele, ehkä se on hyvä.
Ne elvistelijät ovat humalaisia jokamiehiä ja jokanaisia.
Mainosmiehenä Tapsa varmaan katselee jokaisen poliisi tosi-tv:n sarjan kaikki jaksot.
Minä joskus kaksikymppisenä otin yhden murtomiehen kiinni. Nuori pelokas konstaapeli juoksi autosta paikalle ja ensimmäisenä tekonaan löi äijää päälakeen niin että putosi. Selkisi siitä tovi kuluttua ja alkoi uhkailemaan minua ja poliiseita. Iso lihava poliisi hakkasi siltä naaman tohjoksi, verta valui solkenaan. Oikeudessa todistin, etten nähnyt mihin pamppu osui: "varmaan olkapähän."
Rosvo sanoi minulle siellä tapahtumapaikalla: "me nähdään vielä!" - Niinhän men nähtiin vanhalla vintillä, jossa oikeussali siihen aikaan oli. Kovin se oli nöyrä ja arka, pelokaskin. Kai sitä otti päähän.
- nimimerkillä kolmenkymmenen vuoden takaisia ei lasketa
Kaino välikysymys: miksi mainosmiehen pitäisi katsoa poliisitosi-teeveetä?
PoistaBig brothereiden katsomisen vielä ymmärtäisin, jotenkin, kautta rantain koukaten.
Sitä paitsi kaiken, mitä mainosmiehen pitää tietää kansan mausta ja mielipiteistä, kuulen vaimoltani.
No kaino välivastaus, kun ne ovat ilmeisestikin jonkun mainosmiehen tekemiä. Onko professionaali vai diletantti, sitä en osaa sanoa.
PoistaPoliisin lupsakka esiintyminen ilman muuta taittaa aggressioita ja saa aikaan sen, että hänelle uskalletaan vastata niin kuin asia on, ei tietenkään aina. Juuri näin pitääkin kai toimia, kun on palvelu- ja valvonta-ammatissa.
VastaaPoistaSe noista Poliisit-ohjelmista näkyy, että isoja rikoksia ei Suomessa juurikaan ole, suurin osa poliisin työstä on aika turhaannuttavaa juoppo-, huume-, ylinopeus- ja kotirauhan valvontaa. Siinä mielessä nostan poliisille hattua, jos työ tosiaan sujuu noin asiallisesti kuin näyttää, ruudun ulkopuolellakin.
Se hieman hämmästyttää, että katsomissani 3 - 4 jaksossa kaikissa kotirauhaväkivaltaa esiintyi noin 17 - 18 tapausta yhen iltavuoron aikana, pikkukaupungeissakin (esim. Pori). Se on järkyttävä määrä. Myös naiset olivat väkivaltaisia.
Kolehmainen kyseli aiemmin naisräppäreitä. Suosikkiyhtyeessäni, Notkeassa Rotassa, laulaa myös näyttelijätär Maria Järvenhelmi. Laitan tämän helmen, vaikka ette taiteesta luultavasti ymmärräkään.
VastaaPoistaMeno Anu Murhaa
No juu, taidanpa joutua löysäämään vähän nutturaani. Tykkäsin Meno Anu Murhaasta vallan vietävästi. Lisää tällaisia oivaltavia sanoituksia ja oivia tulkkeja!
VastaaPoistaMinua on poliisi kerran huitaissut pampulla (ohi) ja kerran nykäissyt parrasta. Viimeksi mainittuna kertana olin nukahtanut Tampereen rautatieaseman aulaan, penkille, kun se herätti minut. Olin silloin ihan Terho Pursiaisen näköinen ja sitä ehkä vitutti minun ulkonäköni. No, ei siitä sen kummempaa, veivät vain Sorin piiriin. Mutta siellä oli niin fiksu Reinikainen päivystäjänä että se ei huolinut minua putkaa. Se tenttasi minua että "tiedätkö mikä viikonpäivä on, paljonko on 94 miinus 7, kuka on Suomen presidentti?" Kun sain kaikki oikein - viikonpäivän tosin arvasin - niin pääsin lähtee kotiin. (Tai en minä oikeastaan kotiini mennyt, yö oli nuori vasta, vähän yli 01, menin muualle. - Eikä se kuulu teille minne minä menin.)
VastaaPoistaPs. Nykyiset poliisit ovat jotenkin kamreerimaisia.
Minulla on kaksi putkakokemusta:
Poista1) Pera, Upi ja minä tulimme Ruotsin juoppojunalla Turusta ja Pieksämäellä poliisi oli meitä vastassa ja vei kaverini putkaan, minua liian selvänä eivät huolineet, vaikka pyysin päästä mukaan - myöhästyin nimittäin siinä hässäkässä junasta
2) Hiski, Upi ja minä pääsimme armeijasta ja menimme juhlimaan Kajaanin linnan raunioille, sieltä sitten kaupunkiin horjahdellen tallustelessamme poliisiauto pysähtyi kohdalle, heitti ulos entiset asiakkaat ja vei meidät yöksi putkaan
Tilinpäätös: 2. tapaus harmitti, kun värjöttelin yön yksin Pieksämäen asemalla aamujunaa odotelle, 2. tapaus oli avartava, sillä tutustuin putkassa korpifilosofi Pikku-Lateen ja hänen tovereihinsa Huurinaiseen ja Schroderukseen.
Ekasta tapauksesta vielä sen verran, että junan tullessa Pieksämäelle istuin ravintolavaunussa Upin tyttöystävän kanssa, ja hän siinä huolestuneena kyseli, että missähän Upi on, kun on junanvaihtokin...
PoistaJuna oli juuri pysähtynyt laiturille ja vilkaisin ikkunasta todeten: - Tuollahan laiturillahan poliisi juuri raahaa Upia ja Peraa mustaanmaijaan!
Sen jälkeen ryntäsin ulos, tunnetuin seurauksin. (Jälkikäteen olen tuumaillut, että olisi ehkä sittenkin ollut fiksumpaa vain vaihtaa junaa ja matkustaa loppumatka Upin tyttöystävän kanssa... Mutta kun on impulsiivinen luonne.)
Voi näitä reissumiesten kadehdittavia kokemuksia, milloin milläkin juna-asemalla, epämääräisessä seurassa, ja nyt vieläpä putkakokemuksia! Näillä ei nainen voi retostella. Ihan kuin olisi aukko jossakin.
PoistaMinun ainoat kontaktini poliisiin ovat kolme puhalluskoetta ja yksi rikosilmoituksen teko Turun poliisiasemalla, raiskausyrityksestä. Muistan vieläkin tuon rikosilmoituksen teon, kun menin ujona ilmoittamaan, että "tekisin ilmoituksen raiskausyrityksestä". Poliisi kysyi ensimmäiseksi, että tapahtuiko se asunnossanne, mikä sai silmäni pyöristymään hämmästyksestä. Luulin, että raiskaus tarkoitti aina ankaraa päällekarkausta ja melkein murhayritystä pimenevässä illassa kaupungin sivukujalla. No, lopuksi poliisi kysyi, että halusinko jotakin korvausta teosta. Sanoin, että jos 50 markkaa särkyneistä silmälaseista. Poliisi kirjasi summan ylös, ja ennen pitkää minulle tuli vankilassa istujalta rahalähetys, 50 mk.Että semmoinen poliisikontakti. Ihan asiallinen varmaan.
Varsinaiset dillingeröimis-kokemukset minulla ovat surkean vaatimattomat: kuusitoistavuotiaana olin kerran putkassa. Poliisi alkoi ajaa nuorisoa kaupungilta tiehensä, niin minä aloin kehua Kahdeksan surmanluodin huipennusta, etenkin poliisia näytelleiden roolisuorituksia. Päälle meinasivat tulla, juoksin yhden pitkänomaisen koulun takaseinää myöden, metsän puolella. En päässyt kovin kovaa, kun minulle oli sellaiset korkeakorkoiset kengät. Koulurakennus päättyi ja sen jälkeisellä kadulla oli maija poikittain. Luovutin suosiolla, - eivät hakanneet, kun olin siinä vaiheessa hyvin nöyrä. Ruput päästivät putkasta pois joskus varhaisaamulla, minut ennen puolta päivää. Siloin puhuttiin, että putkayöt muuttuvat maksullisiksi, pelkäsin että laskun lähettävät kotiin. Ei sitä koskaan tullut, olisivatko edes voineet lähettää, silloinhan olisi paljastunut, että alaikäisiä laittavat putkaan. Sellainen oli vappu 1978.
VastaaPoistaVai korkkareissa se Rikukin vappua juhli, niin minäkin. Muistit kai ojentaa polvet suoriksi taakse. Jos ei ojenna, on vähän neiti.
PoistaPoliisia pakoon en ole koskaan päässyt juoksemaan, vaikka kerran revin yhden kokoomuksen vaalijulisteen Tyksin alapuolella olevasta lyhtypylväästä yön tummina tunteina.
Siihen aikaan käytettiin vielä sellaisia mitälie läskipohjia, ne olivat rock´n roll.
PoistaMuistan minä itsekin, että putkakokemukseni olen tänne joskus jo selostanut. Senkin. Minun olisi aika uudistua, vaihtaa vaatekaapissa järjestystä ja nimimerkki Raku Raimuksi.
VastaaPoistaHyvin voi vetää toista kierrosta, ei sitä kukaan muu huomaa kuin Anonyymi, ja hän taisi juuri mennä pyöröovista real lifen puolelle.
PoistaOlenhan minäkin nämä putkajuttuni täällä ennenkin kertonut. Niitä vertaamalla tutkija huomaisi, että ne ovat totta.
PoistaKerran kun tulin samalla Ruotsin juoppojunalla, nukuin Pieksämäellä junanvaihdon aikaan, ja heräsin Joensuussa klo 20. Oli jouluaatto. (Tästä joku Tervo tai Mikis kirjoittaisi ehkä mielenkiintoisen novellin.)
Minulla itse asiassa kirjoitettu dokumentti (novelliksi sitä ei kehtaa sanoa) joka käsittelee 16-vanhan forssalaisnuorukaisen (ohoh! samasta kauppalasta kotoisin kun minä!) matkaa jouluaaton aattona Tukholmasta Turkuun + junamatkaa aattona siitä Humppilaan... Olin silloin Skenessä töissä (lähellä Boråsia) eräässä rättitehtaassa (tekstiilitehtaassa), olin 16 -v, ja tulin jouluksi kotiin. (nyyh) Vuosi oli vuosisadan ankarin talvi, kai. Suomen-Laivat lähtivät silloin Skeppsbroenilta, olivat sen verran pieniä että mahtuivat sinne, ja tämä laiva oli viimeinen ennen joulua Suomeen lähtevä. Minulla oli ennakkoon ostettu lippu että ei minulla ollut hätää... mutta laiturilla (eli kaijalla) oli noin 1.100 suomalaista ihmistä jotka halusivat jouluksi kotiin. Laivaan mahtui vain noin (mitä lie?) 6-700. Se oli vuosisadan kylmin talvi, kai... eikä niitä ihmisiä haluttu jättää pyhien keskelle Tukholmaan. KAIKKI otettiin mukaan. - Jumankauta, ei tämmöistä nykyisin voisi tehdä, noin 40% ylikuorma. Äh, nykyisin tällainen kapteeni vangittaisiin välittömästi. Eikä selviäisi alle viiden vuoden... No, se siitä. Laiva oli niin tupaten täynnä että ihmiset istuivat eri kerrosten välisillä portaillakin, yleensä missä tahansa missä pystyi istumaan. Wessatkin olivat melkein kaikki varattuja kun ihmiset vain istuivat siellä, tai nukkuivat eriöissä pytyn ympärille kääriytyneinä kuin käärmeet. Kannella ei voinut olla edes eskimo, oli yli -30. Ja laiva oli pieni. Mutta ei se kodikas ollut, se oli niin pirun tupaten täynnä. (-jatkuu-)
PoistaMinä, jolla oli etukäteen ostettu biljetti, pääsin laivaan ensimmäisten joukossa. Niinpä pääsin varamaan itselleni paikan ravintolapöydästä. (Sen aikaisessa kanootissa ei ollut kuin Yksi ravintola ja Yksi kaffeteria.) Eli kuuluin ehdottomaan eliittiin. Sillä kapakan pöydät - tai siis tuolit - täyttyivät äkkiä. Minä sain seurakseni sellaisia parikymppisiä jätkiä. - No niin, laiva lähti, parisen tuntia aikataulustaan myöhässä, ja ui varmaan aika syvässä! Me kollit rupesimme eli aloimme nauttia ns. paukkuja. Ja juttelemaan. Ja tämän meidän välisen keskustelen - voi miten viattomia me itsekukin silloin oltiin! - minä siihen "novelliini" yritin taltioida. Keskustelu kun oli sellaista sinne tänne poukkoilevaa. Joo. Joopa, joo. Puhuttiin kaikesta ja kaikenlaista. Sitten tultiin lähelle Ahvenenmaata ja laiva jämähti jäihin kiinni. (Minähän sanoin että se oli ankara talvi!) Siinä sitä sitten seisottiin keskellä pimeyttä... ja kukin teki nyt mitä teki: mee ryypättii iloisesti! Laivan päällystö oli hälyttänyt paikalle ruotsalaisen jäänsärkijän, se oli suurinpiirtein satamakutterin kokoinen, ja kun se aikansa ähelsi meidän båtimme ympärillä, niin sekin jämähti jäihin kiinni. Verlåt vaan kävi niin nolosti. (Katselimme koko ajan tätä näytelmää kapakkamme ikkunasta. Valonheittäjät valaisivat merta, eli jäätä.) Kello oli jo aamuyötä mutta ne piti ravintolaa silti auki: varmaan tekivät kaikkien aikojen myyntiennätyksen. Koska ei siellä näemmä muillakaan, kuin meillä, ollut muuta tekemistä kuin kipata cubalibrejä tai rommikolia naamariinsa. Joo. Alko olla jo aamua kun paikalle jyskytti suomalainen jäänsärkiä, ihan oikean murtajan kokoinen, ja se kävi nykäisemässä ensin sen ruotsalaisen kolleegansa jäistä irti. Ja sit se avasi meidän (tai eihän se minun ollut) laivalle rännin avoveteen. - Niin sitten päästiin, edelleen syvässä syväyksessä kyntäen Turkuun. Enkä muista oltiinko 12 tai 15 tuntia aikataulusta jäljessä... kyllä ne drinkit vähän rupes jo kaaliin kihomaan, piru vie!
Poista(-jatkuu-)
Muistamattomassa mielentilassa pääsin junaan - joka tietysti oli ylimääräinen: eihän junat 12-15 tuntia myöhästyneitä matkalaisia odottele. Käsittääkseni? No, junassa nukuin niin sikeästi että konnari sai minut hereille vasta Tampereella. Olin siis kolistellut Humppilan ohi. Ihmettelin asiaa, mutta vain vähän aikaa, koska huomasin ettei se ihmettelystä toiseksi muutu. Läksin etsimään itselleni kyytiä Forssaan, oli sen verran myöhä ettei julkiset liikennevälineet enää kulkeneet, se vähän askarrutti. Pakkastakin oli perkeleesti! Sattumalta näin linja-autoaseman tavaraterminaalin edessä tyhjän pakettiauton joka kävi tyhjäkäyntiä. Pakkasen takia sekin. Mutta häkellyttävintä siinä oli auton kylkeen - ikäänkuin Kaitselmuksen rennoin rantein tekstattu mainos: "Liha ja Säilyketehdas Rokkanen & Kumpp.". Jäin odottamaan kuskia. Eikä aikaakaan kun se tuli. Eikä sille tarvinnut sanoo muuta kun että "ooks sää menossa Vorssaan". Oli se, minä olin myös.
Poista(-ei jatku enää-)
Ikä täytyy korjata: olin 17 -v. (Kuustoistavuotiaathan on vielä täysiä penikoita.)
PoistaSama tauti näyttää tosiaan vaivaavan tätä kollilaumaa. Itsekin olin jo aloittamassa eeppisen novellin putkakokemuksistani kun muistin, että olen ne jo tarjoillut suosiollisille lukijoille. Juoppojunastakin olen jo kertonut. Itse asiassa niitä oli 6-70-luvuilla kaksi; toinen Turusta suoraan Savoon ja toinen Hesasta suoraan Pohjanmaalle ja Lappiin. Ne kuljettivat ruotsinlaivoilta rantautunutta väestöä, joka ei juuri ollut nukkunut edellisenä yönä. Usein kävi niin, että Turusta sillä oikealla juoppojunalla saapuneet Pohjolan miehet eivät sattuneista syistä pystyneet vaihtamaan junaa Tampereella vaan havahtuivat jossain Jyväskylässä siihen, että konnari tiukkasi lippua Kuopioon. Lompsasta löytyi lippu kyllä lippu Turusta Rovaniemelle. "Elähän huoli", sanoi siihen konnari ja kertoi jatkomahdollisuuksista Pohjolaan Savon kautta. Lapin mies otti ryypyn ja nukahti onnellinen hymy huulillaan herätäkseen aikanaan Joensuussa.
VastaaPoistaSen ajan konnareista voisi kirjoittaa romaanin. Yksi pieni, kuivankälppeä ja vanha konnarinpätkä pystyi helposti rauhoittamaan umpihumalaisen vaunun, jossa heiluteltiin pistooleita. Mutta tästäkin olen jo kertonut.
Vähän ihmettelen Iineksen huokausta siitä, että tällaisilla kokemuksilla ei nainen voi retostella. Ei kai tämä voi olla sukupuolikysymys! Olen tavannut Euroopan asemilla sellaisia Reisu-Reettoja, että heidän kokemustensa rinnalla omat pikku sattumukseni ovat lasten leikkiä. Niinkuin tämäkin yksi Irmeli, joka tuli läpi Euroopan liftaamalla, yllään vain valkoinen kaniturkki ja pikkuhousut - eikä yhtään mitään muuta. Kädessään hänellällä oli söpö pieni valkoinen matkalaukku täynnä meikkejä.
Ja taas! Totta jumaliste olen hänestä kertonut.
Tässä käy vielä niin, että kun istumme, Tapsa, Mikis, Riku ja minä samassa vanhainkodissa niin siihen aulan seinään laitetaan liitutaulu, johon hoitajat vetävät viivan aina kun joku meistä kertoo saman tarinan x-kerran. Näin hoitajat yrittävät pitää meissä yllä viimeisiä suhteellisuudentajun rippeitä. Naisten on helppo arvata viimeiset sanamme.
Mikis: "Yritti lyödä pampulla, mutta väistin, häh, häh, hää"...
Tapsa: "En minä sitä Upin tyttöystävää minnekään jättänyt, vaan"....
Riku: "Ah-lopultakin pääsen kaappiin, josta ei tarvitse tulla ulos"!
Kolehmainen: "Sanokaa, jos alan toistaa itseäni".
Me Turusta Kajjaaniin menevät vaihdoimme junaa Pieksämäellä. Paitsi silloin kerran, kun heräsin Joensuussa.
Poista(Joo, joo... tiedän, että Kajjjaani lausutaan perinteisesti kolomella jiillä, mutta kun se yksi jii annettiin sotien jäläkeen Jojensuuhun.)
Tämä Upi oli muuten Mikiksen Nyylundin veroinen intelluktuelli ja luonnon oikku. Lähes yhtä juoppokin. Mensan jäsen.
PoistaKyllä harvassa ovat ne reissureetat näillä lakeuksilla, kuulkaapas nyt, varsinkin Kolehmainen, jolla aina on rikkaan elämänkokemuksensa ansiosta poikkeustapauksia joka tilanteeseen ja sukupuoleen. (Ei sis. pilkk. eik. iron. vaan ihail.)
PoistaSiis minä tunnen vain yhden miehiset tavat omaavan naisen, tai tunsin, Poika-Saiman. Ja hän oli miehinen myös habitukseltaan.
Vaan siis oikeastaan kadehdin sitä reissumiesten aseman vapautta, jota naisilla ei ole. Naiset ovat joko sukupuolisesti häilyviä tai kunnottomia heitukoita - vrt. Kolen Reissu-Reetan ilmeinen seksahtavuus - jos he reissaavat yksinään ympäri maailmaa tai muuten käyttäytyvät roolistaan poikkeavasti. Sen sijaan nämä velikullat eivät menetä piiruakaan kunniallisuudestaan, jos he epämääräisessä seurassa rymyttyään ja filosofoituaan (sic!) nukkuvat tuitereissaan Joensuuhun asti, jossa heräävät jouluaattona.
Siis tämä asema, reissunaisen kunnioitettu asema, meiltä vielä puuttuu.
Hups, tuli väärä linkki ylle, enkä viitsi ruveta korjailemaan ed. tekstiä. Linkkejä on hanakla korjailla.
PoistaTässä siis oikea linkki Poika-Saimaan. Kannattaa lukea juttu. Hämmästyin itse, että olenko joskus kirjoittanut noinkin hyvin.
Kyllä nykyään nuoret naiset reppureissaavat ja rälläävät maailmalla siinä kuin nuoret miehetkin, elleivät jopa enemmän.
PoistaSamuli
Kuluneena kesänä kaksi poikani entistä luokkakaveria, tyttöjä molemmat matkasivat läpi Yhdysvaltojen. Kyse on siis 16-17- vuotiaista. Siihen on kyllä rohkeuden lisäksi vaadittu suopeat vanhemmat.
PoistaSamuli
Siis olenhan minäkin liftannut tyttökavereitteni kanssa, mitä taas nykytytöt eivät enää niin yleisesti tee. Liian riskaabelia!
PoistaAjattelin lähinnä naisen yksinmatkustamista maailmoilla, jota siis toki on, mutta ei mitenkään yleisesti.
Siis alaikäisten tyttöjen päästäminen matkaamaan kahdestaan halki Yhdysvaltojen on minusta heitteillejättöä. Kyse ei ole enää tyttöjen omasta luonteesta ja taidoista, vaan Yhdysvaltojen vaarallisuudesta yksin matkaavia lapsia kohtaan.
Boheemein tuntemani tyyppi oli eräs kaima, siis Mikko, jonka sukunimeä en viitsi sanoa. (En sitä sitäpaitsi nyt ees muista.) Hän on varmasti jo aikoja sitten kuollut, hän eli sellaista elämää. Eikä hänestä sen enempää (huokaus). Kerran, kun
Poistaen ollut tavannut häntä noin viiteen vuoteen, ilahduin kun näin hänet Tampereella, ja innokkaana kysyin että "mitä sinulle kuuluu?" Hän katsoi minua, vähän otsaansa rypistellen, ja sanoi "tässähän minä..." - Sillä oli ne viisi vuotta kuitattu.
Kysy naiselta, jota et ole tavannut viiteen vuoteen, että mitä sinulle kuuluu, niin sieltä tulee hengästynyt elämäntarina!
PoistaMinähän kohtasin kirjaston portailla vanhan lukiotoverini, sen, jolle olin lapsena leiponut tuolla aiemmin kertomani "kaakun". En tunnistanut häntä ennen kuin hän sanoi nimensä, sillä hänestä oli tullut pieni piukka täti, vähän vanhakin jo. (Kuinkas se nyt niin?)
Hän kertoi pienen elämäntarinan juuri tuommoiseen viattomaan kysymykseen.
Muistaakseni tätä en ennen ole kertonut...? Tai jos olen niin antaa nyt Nyylundin itse kertoa:
VastaaPoista”Kun liityin Herramme Helluntailaisiin niin pääsin saarnaamaan. Ja vaikka ite sanonkin kyllä se minulta kävi. Sanoi vaan jotain Jeesuksesta ja Jumalasta ja Valkeasta Karitsasta ja huusi HALLELUJAA. Välillä puhui kieliä, mä luettelin pistiäisten latinankielisiä nimiä, ja seurakunta huusi HALLELUJAA. Ja Oukari, meidän Pomo, sai panna kolehtihaavit liikkeelle. Meillä oli toimiva kaava mutta se kävi ajan mittaan vähän tylsäks, mä ehdotinkin että jos mä alkasin paranteleen niitä kans… sillain kun Yli-Vainio? Se sopi Oukarille. Ja sainhan minäkin ihmiset kumoon mutta ei ne terveempänä ylös noussu, enempi ne kaatuillessaan kolhi itteensä. Täyty tuotekehitellä sitä. Niin mä muistin nää mun nuorisolaiset joille mä kesän Ypäjän ex-nuoriso-ohjaajana olin opettanut unteluutta ja hervakkuutta, eli lentopallonpeluuta ja juopottelua, muun muassa, ja niin mä palkkasin niitä mukaan. Kun saarnan jälkeen ilmoitin että ”ihmeitten teko alkaa ny” niin tää mun jengi tuuppi muut sivuun et ne ehtii jonoon ensimmäisinä. Jokanen parani. Ja kolehtitulot alko kasvaa huimasti. Mutta yks Unski otti homman liian todesta, se halusi olla enemmän kun muut, sen täyty tervehtyä jotenkin liioitellusti. Terveyskeskuksesta vohkitut kainalokepit se heitti ikkunasta ulos ja alko stripata. Sillä oli tuuliasun alla punavihreät Ypäjän Yllätyksen verkkarit. Kun järkkärit yritti juosta sitä kiinni, se mutkitteli kuin Lauri Lehtinen Los Angelesissa, ei ne saanu. Vittuili vaan niille. Ja huuteli aina välillä KIITTI SULLE JEESUS! Ennekun häipy. Oukari sano tilaisuuden jälkeen että oisko kuule paremi, kun sä oot maisterismiehiäkin, jos siirtysit hallinnon puolelle. Niin minusta tehtiin talousjohtaja ja se ite alko saarnaa. Tulot pieneni koko ajan vaikken minä kassanhoitajana ottanut kun vaan juokseviin menoihini, se vaan ei osannut saarnata. Yhtenä iltana Pohjanmaalla kyllästyin koko puljuun ja sorteerasin kassan sisällön itselleni ja lähdin. Kassalippaan pohjalle jätin lapun "Jeesus otti vähän", vaikka kyyy...llä mä kaikki vein."
Nylundista tulee mieleen eilisessä elokuvassa Kreivi esiintynyt sutjakka pappi-pankinjohtaja-eläinlääkäri, kaikkea tarvittaessa ja sujuvasti. Hänkin otti rahat ja sai sen tapahtumaan niin, että ne jopa ojennettiin hänelle, ennen kuin hän hilpaisi seuraavaan kohteeseen. Melkoinen Nyylundi hänkin.
PoistaKaikki on oikeastaan toistoa, minulla vain tuli sellainen hetkellinen, minutin kestävä, masennus, kun putkajuttuni ei ensimmäistä kertaakaan kertoessa ollut kovin häävi. Enkä tuollaisia legendaarisia hahmojakaan ole tuntenut. Karvan tunsin, se oli harvinaisen ärsyttävä: laittoi kirjastossa minut hakemaan jonkun kirjan itselleen ja kun sen toin, kysyi vielä: "kuinkas sanotaan?", sitten se nauraa räkätti. Jälkeenpäin ajatellen ihmettelen, mitä Karva teki kirjalla, ehkä se kääri siitä sätkiä. Minä luin, mutta kirjasto oli siihen aikaan sellainen monitoimitalo, siellä vietti aikaansa yksi sun toinen.
VastaaPoistaOlen kertonut myös jutun jo nuorena alkaneesta voimakkaasta tieteellisestä, suorastaan tähtitieteellisestä, suuntautumisestani. Sen vuoksi teimme mm. empiirisiä kokeita nastojen aiheuttamista tunteentilojen vaihteluista erilaisilla ihmisillä. Jotkut eivät edes huomanneet, vaikka tuolille lössähtivät, jotkut hyppäsivät metrin ilmaan ja huusivat. Ihmisten käyttäytyminen jä tutkimusten perusteella hieman mysteeriksi, länsimainen tiedekään ei pysty kaikkea selittämään.
Kirjaston jengissä oli muuten myös se sittemmin valelääkäriksi itsensä lukenut Luigi. Minä en siihen jengiin kuulunut, vaikka kirjastossa lähes asuin. Niillä oli sellaiset tilatut siniset takit, joissa luki "Rovers", nimi oli saatu urheilusarjakuvalehdestä, Busterista.
Minä olen se, joka olen istunut nastan päälle. Pisti niin, etten sanoisi, saatanasti. (Anteeksi miesmäiset tapani, jos tätä vielä joku nainen lukee.) Se oli yksi Ari, joka kokeili uuden opettajan toleranssia. Tai sitten pakaralihaksia. En sanonut mitään, poimin tyynesti nastan pois ja jatkoin päiväkirjan kirjoittamista..
PoistaKyllähän ainakin minun lähipiirini naisväki on nuoruudessaan seikkaillut ja matkaillut maailmalla aika tavalla, enemmän kuin minä, nuivelo pohjolan poju.
VastaaPoistaEi heitä tarvitse sattua samaan seuraan kuin pari kolme, niin siinä sitä naurusta remahdellen muistellaan nuoruuden lifti- ja muita reissuja pitkin poikin Eurooppaa ja muita maanosia, miten sekoiltiin Elballa ja Kairossa, kuinka pestauduttiin töihin Lontoon hotelleihin ja Syltin sanatorioihin, asuttiin vuosia Wienissä ja Sofiassa, retkeiltiin pitkin Intiaa ja Andeja, kiipeiltiin pyramideille ja seilattiin rahtilaivalla Hulliin.
Kateellisena kuuntelen, enkä kehtaa mainitakaan omia Blekingen ja Tumban aikojani, saati juoppojuniani ja -uniani.
Siis naiset reissaavat porukalla - tätä en ihmettele. En laske niitä kunnon reissuiksi edes.
PoistaTarkoitan nyt noita yksinäisiä reissuja vieraitten seurassa. Ne ovat taianomaisia. Niistä en saa tarpeekseni. Aloin tässä muistella kuuluisia maailman reissumiehiä, joista tunnetuin on tietenkin Odysseus, jonka merimatka kotiin kesti kymmenen vuotta. Ei tälläkään matkalla naisia ollut, vaan naiset olivat joko odottajan tai miehen viettelijän roolissa.
Vaan onko maailmanhistorian tarinastossakaan yksinäistä naisharhailijaa? Mieleen tulee vain Liisa Ihmemaassa, mutta hänhän putosi vahingossa kaninkolosta toiseen maailmaan, joten se siitä reissusta.
Ai niin, onhan meillä sitten Hjallis Harkimo, yksinpurjehtija..
Miten olisi Kajaanin tyttö Kyllikki Villa?
PoistaAi jaa, hoppuilin... tuollahan alempana Kolehmainen kulttuurimiehenä vetäisi heti Kyllikin takataskustaan. Siirryn sinne.
PoistaKolehmainen kirjoitti ensin, mutta Kyllikki oli huulillani jo ennen Kolea! Olin aikeissa mainita hänet jo edellisessä kommentissani, mutta siitä olisi tullut liian pitkä, joten himmailin. Kyllikki on minun! (Olen sitä paitsi kirjoittanut Kyllikistä jo aiemmin blogiini...)
PoistaVaan kaikki kunnia Kolehmaiselle, että hänet tietää ja on ilmeisesti lukenutkin.
Uskon kyllä, sillä muistan hyvin, että olet kirjoittanut hänestä. Ajattelinkin, ettei hän vaan tullut nyt mieleesi, sillä Kyllikki on hieman erilainen reissaaja kuin vaikkapa Mikis.
PoistaOdysseus nyt vähiten yksin matkusti. Hän oli kuin jotkut näistä nykyisistä TV-matkaajista. Jotka yksin näkevät, kokevat, tekevät ja elävät erilaisia eksoottisia asioita maailman karuimmilla ja kiehtovimmilla paikoilla. (Plus tietysti tämän höpöttäjän 3 kuvaajaa, 2 äänittäjää, 4 assistenttia, 6 matkalaukkujen kantajaa, ja 108 muuta teknillistä henkilö + 1 elävä lehmä. - Viimeksi mainitulta lypsätään tälle sankarimatkaajalle maitoa hänen aamukahviinsa.)
VastaaPoistaPs. Liisa Ihmemaassa kirjankin kirjoitti tietysti mies, of course.
Musta alkaa tuntua että mustakin alkaa tulla kyynikko. Hitsi, täähän on v-tun kivaa!
PoistaSitä paitsi jos mä olisin nainen... niin en mä ensiks lähtis johonkin Timbuktuun itekseni pörräämään ja kattelee miten beduiinit paskoo savisiin huusseihinsa. Ei, mä suunnistaisin johonkin Monacoon, Nizzaan, Parisin M-Clubiin tai jonnekin missä twistaa vanhoja miljardöörimistereitä. Äkkiäkös semmoseen rakastuisi, ja naimisiin sitten. Sitten säikäyttäisi sen (äijänkäppyrän) hengiltä, ja alkaisi elää loppuelämänsä yksin, mutta luxusmaisesti. - Sen pituinen Se.
PoistaMinulla on muuten ehkä tuommoinen piirre, että en välttämättä haluaisi koko ajan olla liikkeessä, vaan aistia paikallani, vaikka jossain eteläeurooppalaisessa vanhassa talossa vuoren rinteellä. Haluaisin siis olla hetken paikallani ja juurtua uusiin maisemiin. ja ehkä joskus välillä aina vaihtaa ja taas juurtua ennen kuin lähden. Tyypillinen hidas härkä.
PoistaKuuluisista reissunaisista minulla tulee ensimmäisenä mieleen suomalainen, vastikään 80 vuotta täyttänyt Kyllikki Villa. Hän on matkustanut rahtilaivoissa ympäri maailmaa 35 vuotta naputellen hyttinsä rauhassa kirjoja ja käännöksiä.
VastaaPoistaGooglaapa, Iines Kyllikki niin löydät listan hänen kirjoistaan. Ne ovat suorastaan valloittavia.
Muuan sukulaistätini oli lähes 40 vuotta Afrikassa lähetystyössä, joka kuitenkin enimmäkseen oli ihmisten lääkitsemistä, hän kun oli sairaanhoitaja ammatiltaan. Täti Amalia oli vaeltanut yksin, vain pikku reppu selässään Afrikkaa pitkin ja poikin ja kertoi, ettei kohdannut matkallaan mitään sen kummempia vaaroja. Kuulemma viidakon öisiin ääniinkin tottuu. Alussa häntä hävetti käydä ns. asioillaan alkuasukastapaan kyykyllä pusikossa, varsinkin, kun aina oli lähettyvillä uteliaita katselijoita. Valkoisen pyllyn näkeminen oli mahtava kokemus sikäläisille. Ajan mittaan hän oppi käyttämään kyykyllä oloa seurusteluun samalla asialla olevien kanssa. Niinhän mekin teimme nuoruudessa asioidessamme monireikäisissä ulkohuusseissa.
Kirjojen välityksellä olen tutustunut muihinkin yksin matkaileviin naisiin. Eräskin ranskatar kolusi Suomen lappia myöten 1800-luvun lopulla. Nimi vaan on unohtunut.
Ja tiedoksi Iinekselle: Hjallis ei ole naispurjehtija vaan tiettävästi mies.
Huomasin Iineksen kuvittelevan tapaamastani Reissu-Reetta Irmelistä jotain ei-niin-moraalista. Tämä kaniturkissa liftaava tyttö käytti asuaan vain syöttinä, jolla aina sai kyydin, missä tahansa maailmassa. Hänen sp-moraalinsa ei ollut sen löyhempi kuin Iineksen tai minunkaan. Muistan vieläkin hänen ekonomisen opetuksensa: "Jos tissiä vilauttamalla pääsee ilmaiseksi Roomasta Hesaan, miksi ostaisin junalipun"?
Omat sisarenikin olivat kovia reissuajia nuorina - ja ulkomailla he asuvat nytkin. Kumpikin teki omat reissunsa yksin. Sillä tavalla nuori tyttö kuulemma oppii nopeimmin pitämään huolta itsestään.
Kolehmainen, minulla oli Kyllikki Villa takataskussa - olen lukenut kaikki hänen reissukirjansa ja olen hänen harras idolinsa! Säästelin häntä, kun kaikkiea ei mahdu yhteen kommenttiin.
PoistaVillahan reissasi rahtilaivoilla maailman meriä ihan yksinään tai pieni tyttönsä mukanaan. Nautiskeli konjakkihömsyistä hytissään ja käänsi kirjoja. Vielä vaivaisenakin hän teki viimeisen matkansa, kipeän jalkansa kanssa.
Mutta siis, tavatontahan tällainen on.
Juu, Hjallis tuli vähän väärään paikkaan, kun mietin yksinäänmatkaajia.
PoistaOlen samaa mieltä Mikiksen kanssa Odysseuksesta ja näistä tv:n sankarimatkaajista. Odyseuksella oli iso miehistö ja kunnon palveluskunta ja nämä tv-odysseukset reissaavat suoranaisessa tungoksessa, vaikka ruudussa näkyykin vain sankari yksin. Katsoin muutaman jakson jostain brittinuorukaisesta, joka matkaohjelmassaan puhui kauhealla aksentilla huonoa englantia niin Malesiassa kuin Perussakin ja kaikki ymmärsivät. Sankaria "sattumalta" kadulla vastaan tulleet ihmiset oli etukäteen valittu ja koulutettu vastaamaan oikein. Tällaiset ohjelmat saavat kaikki britanniaa tai amerikkaa puhuvat luulemaan, että joka ainoa ihminen maapallolla ymmärtää heitä. Ei ihme, että ovat hiukan suuruudenhulluja toisinaan.
VastaaPoistaJoo, tää mikä Matkapassi se nyt onkaan, niin siinä tää pieni törrötukkainen skotti (irlantilainen?) juontajakaveri - ihan hauska ihminen sinällään - niin kun he filmasivat Suomenjakson Eukonkantokilpailua, niin... seisemän (7) otosta piti ottaa että saatiin purkkiin "sponttaani" kohtaus tästä kisasta. - Tiedän, että näin filmiä muutenkin filmataan. Jos nimittäin halutaan saada hyvää, vetävää kuvaa, niin melkein kaikki pitää lavastaa. - Onhan tullut ilmi että ne lavastavat luontofilmejäkin. (Kuvista puhumattakaan.)
Poistanimim. "ei kauheesti tuohtunut ihminen"
Jos ei valmisteltais, puolet kuvista olisi sellaisia, että joku tulee sökeltämään kameran eteen " hei mihin te kuvaatte, jee, terkkuja äitille, ottakaa kuva hei ottakaa kuva" tms.
PoistaSiis tietenkin Odysseuksella oli mukanaan miehistö, sillä heitä jäi jäljelle vielä senkin jälkeen, kun kyklooppi oli napsinut aina kaksi Oysseuksen miestä kerrallaan. Tarina on kuitenkin Odysseuksen, ja siksi käsittelen häntä suurena reissumiehenä.
PoistaReissumies oli myös Piin elämän Pii Patel (Yann Martellin romaani), joka matkusti pienellä veneellä vaarallisen bengalintiikerin kanssa. Hän koki ihmeellisiä seikkailuja siis epämääräisessä seurassa.
Piin tarina oli siitä hauska, että koko seikkailusta ei jäänyt mitään todistusaineistoa Piin oman kertomuksen lisäksi. Sellaisiahan ne parhaat seikkailut on, ne on vaan jonkun oman kertomuksen varassa.
PoistaTelevision reissuohjelmat ovatliian valmiiksi tehtyjä. Esimerkiksi Ville Haapasalon Venäjä-ohjelmatkin olivat alkuun hyviä ja melko pitkällekin, koska ne liikkuivat kansan parissa syrjäseuduilla. Jossain vaiheessa jokin niissä alkoi haukotuttaa.
PoistaPeppi Pitkätossu on kans hyvä suffragetti.
PoistaPiin tarina on maagista realismia siinähän se viehätys kai on. Mikään ei ole totta, ja kaikki esitetään kuitenkin ihan järkiperäisesti. Luin tätä kirjaa samaan aikaan Roald Dahlin novellien kanssa! Kirjat olivat kuin veljekset.
PoistaTotta! Roald Dahlin maailmassa on jotain samaa. Vaikka Dahl on mielestäni hauskempi. Kuinka onkaan hihitelty Dahlin kirjojen kanssa...luin Jättiläistä lapsille ja se osoittautui aivan vääräksi valinnaksi "unisatuna". Ihan liian hauska.
PoistaOlen tosin nähnyt Piin vain elokuvana, joten olen jäävi sanomaan mitään kirjasta.
PoistaLapsena luin Kontikin ja viime keväänä kävin sen katsomassa elokuvana. Kriitikot hieman haukkuivat elokuvaa, mutta minä näin sen lapsen silmin ja se oli loistava! (Näin kaiken senkin, mitä filmissä ei näkynyt.)
PoistaKyllikki Villa oli ihana matkaaja. Kirjojensa perusteella. Joskus vain ihmetytti miten huolissaan ja epäröiden hän suhtautui tuleviin asioihin, pelkäsi kaikenlaista. Höh? Pelkäsi esim. sitä että hänen kielitaitonsa ei riitä kaikkiin asioihin... No jo on kummallista vaatimattomuutta. En minäkään englantia osannut Santoksessa sanaakaan mutta kun mulle sanottiin "ai kill yuu", ymmärsin keskustelukumppanini kehonkielestä että nyt täytyy lähtee... pois.
VastaaPoistaTiedän yhden naisen (itseni) joka on ollut interrail-yksinmatkaaja. Tiedän myös naisen,joka soutelee yksin meriä, Roxz Savage. En tiedä kumpi on vajaamielisempi.
VastaaPoistaRoz, tietysti. Ei kulje näppäily.
VastaaPoistaNäin muuten turistimatkallani viimeviikolla naisen, joka oli ottanut kumppanikseen itseään nuoremman miehen. Seurasimme touhua: mies otti tarvittaessa naisesta valokuvia, kantoi tavaroita yms. ja muuten pysyi taustalla. Sanoin miehelle, että nyt tiedän mitä teen kun siitä aika jättää, (mies on jo alistunut ajatukseen että se kupsahtaa ensin). Otan minäkin kantajan, siis tarvittaessa sen pitää kantaa MINUA, ei ainoastaan reppuja ja nyssyköitä.
VastaaPoistaSari, muistutat ulkonäöltäsi hirmuisesti nuoruudenrakastettuani Hilkkaa. Hän tuli meidän kouluun Toijalasta, oppikoulun kolmannelle luokalle, ja sai pulpettipaikan takaani. Heti ensimmäisellä tunnilla hän veti minua tukasta. Käännyin närkästyneenä katsomaan: viattomana vehnänvaalena silmälasipäisenä lettipäänä hän pyöritteli silmiään ja hymyili...
VastaaPoistaPs. Meniköhän tämä nyt....? Menikö nämä sanat oikeaan järjestykseen, sitä ma en tieda?
No jaa, mulla ei koskaan ollut lettejä. Enkä vetänyt tukasta ketään. Mutta uskon että Hilkalta voin näyttää silti, otan sen suurena kohteliaisuutena, mikikseni.
PoistaSari, sinäkö yksin interreilillä? Oletpas reipas ja itsenäinen - nostan sinulle hattua. Olet kieli-ihmisenä olllut varmaan aina hyvinkin kielitaitoinen.
VastaaPoistaMikis, Kyllikki Villa ei selvästikään ollut hirveän impulsiivinen ihminen, vaan hän selvästi suunnitteli kaiken etukäteen ja viihtyi kauhean hyvin myös yksinään hytissään. En usko, että hän oli neuroottinen, mutta hieman jämpti kuitenkin.
Niihin aikoihin kun interreilailin, osasin lähinnä englantia , ruotsia ja heikosti saksaa.
VastaaPoistaOlin kerrankin kolme kuukautta poissa ja otin vanhempiini yhteyttä n. kolme kertaa koko aikana. Onneksi omat lapsoseni ovat paljon ajattelevaisempia. Äiti oli takuulla kauhusta kankeana, isä vähemmän. Koskaan eivät sitä mulle sanoneet, vasta jälkeenpäin sen sitten tajusin.
(nuorena sitä on niin itsekeskeinen. Tai maailmakeskeinen, tapahtumat vievät mukanaan)
Ihme on, ettei mitään koskaan tapahtunut!
Pahin tilanne oli miehen kanssa liftatessa ruotsinmaalla, kun kyytimme alkoi juoda kirkasta viinaa ajaessaan ja puhumaan levottomia puukoista.
Onneksi onnistuimme vakuuttamaan miehen jättämään meidät huoltoasemalle.
No onhan näitä tarinoita naisillakin!
PoistaÄitisi on varmaan ollut hirveän huolissaan, kun et paljon ilmoitellut reissusi aikana. Ymmärrän häntä täysin. Toisaalta joskus ennen ei tiedetty niin paljon maailman vaaroista. Huumeista ja sarjamurhaajista ja maailman vaarallisuudesta yleensäkään. Kännyköiden aikana äiditkin voivat olla levollisemmin.
Toisaalta reilaamisessa on varmaan tärkeää irtiottokin, itsenäisyys, joten turhat kotiinkuittaamiset vievät itsenäisyyden tuntua.
Varsinkin kun olin siinä harhaluulossa (jota onneksi mikään ikävä sattuma ei koskaan osoittanut vääräksi) että olin liian viisas joutuakseni vaikeuksiin.
PoistaNo, huumeita en kovemmin kokeillut, edes alkoholiin ei ollut varaa. Se kai oli ehkä se paras tapa säästyä suuremmilta typeryyksiltä.
Eräs pienenpieneltä paikkakunnalta Joensuuhun opiskelemaan muuttanut tyttö kertoi äitinsä varoitteleen herkeämättä kaupungin vaaroista, kunnes kotikylässä oli joku raiskattu ja melkein tapettu jonkun paikallisen peräkammarin pojan toimesta. Siihen loppui varoittelu.
PoistaPikkukylissä ne vaarallisimmat hullut asuu.
Noin voi hyvin käydä. Jotenkin ajattelen niinkin, että maailmalla on myös enemmän ihmisiä auttamaan, kuin peräkylillä.. Eli en oikeasti pelkää matkustamisen vaaroja. Ihmisestä itsestään on viime kädessä suurin osa tapahtumista kiinni, ei toki aina, niin kuin Jemenin tapauksessa nähtiin. Mutta valtaosin ihminen pärjää maalaisjärjellä ja ystävällisellä mutta ei hyväuskoisella käytöksellä.
PoistaMaailmassa on ihmeen paljon auttavaisia ihmisiä. Sitäpaitsi, ihmiset usein auttavat ihan uteliaisuuttaankin, jos oikein pinteeseen joutuu. Kun autettava joutuu ikäänkuin velvollisuudesta jakamaan tarinansa, ainakin sen osan missä pinteeseen on joutunut ja miksi.
PoistaKukapa ei viihtyisi yksinään hytissään. (Sanoo ex-merimies.) Kun päiväkausittain tuijotti samoja naamoja aina samoilla paikoilla aamiaispöydässä/lounaalla/päiväkahvilla/illallisella/iltateellä... Nykyisin rahtilaivoillakin on kaikkea, kuntosalista internettiin, on muutakin huvia kuin vain meren tuijottaminen. - Mutta yksi aivan valtavan parempi puoli senaikaisessa sköne-elämässä oli: satamissa viivyttiin 2-14 vuorokautta. Siinä ehti kokea, jos halusi, kaikenlaista. Nykyiset konttilaivat viivähtävät satamassa muutaman tunnin. Ei ehdi siinä välttämättä edes maihin, tai jos ehtii, ei ehdi tehdä siellä mitään.
VastaaPoistaUnohtaa ei sovi legendaarista sankarimatkailijaa, norjalaisten kansallissankari Thor Heyerdahlia, joka onnistui todistamaan, että kaislavene uppoaa suotuisissa olosuhteissa aivan yhtä hyvin kuin kehittyneempi alus.
VastaaPoistaRanskalaisilla taas oli Cousteaun Jaska, joka lennätettiin milloin miltäkin maailman kolkalta, minne milloinkin maailman kolkalle, kuvauksiin Calypsolle. Siellä veti kommandopipon päähänsä ja antoi kameroille lausuntoja: "Olemme saaneet purjehduksellamme uutta tärkeää tietoa meren monimuotoisuudesta!"
Heyerdahlia kehuin tuolla jo klo 20.39. Myös hänen Pääsiäissaaren retkensä oli kutkuttavaa luettavaa intomieliselle lapsukaiselle.
PoistaCousteauhin ei kosketa, Riku! Lapsuuteni sankari on aina oleva jumalten kaltainen olento, joka johdateli valtamerten syvyyksiin, turskien valtakuntaan.
VastaaPoistaYmmärrän näkemyksesi. Kun Cousteau päräytti moottoriveneen käyntiin, siinä ei ollut mitään pikkuprutkua, vaan isoin ja komein mahdollinen. Kahden kilometrin päähän mentiin helikopterilla, ettei tieteellinen työ kärsinyt viiväyksestä, sieltä löytyi aivan erityisen uhanalainen krottilaji.
PoistaTurskilla ymmärrän norskeja. Ja nykynorskit ovat maailman viimeisiäpiä neuvostoliittolaisia. (Jos asian sanoo mahd. jännitteettömästi.)
PoistaMaana Norge on kaunis.
Sari ehkä yleisti turhan rohkeasti mainostaessaan pikkukylien hulluja. Kyllä niitä piisaa suurkaupungeissakin. Yhteen aikaan varoiteltiin jo lennolla Lontooseen, että kannattaa aina pitää kaupungilla muutama kolikko ja viiden punnan seteli takin sivutaskussa. Jos joku pyytää/vaatii rahaa, se on annettava heti ja sitten poistuttava paikalta. Tuolloin rahan pyytämistä harrastivat narkkarit, joilla oli inhottavia perhosveitsiä ja stilettejä. Jos ei rahaa heti annettu, he saattoivat viiltää tai tökätä veitsillään pahastikin, vaikka oltiin keskellä päivää tavallisella kadulla. (Voi saatana, tämänkin olen jo aiemmin kertonut!)
VastaaPoistaItse olen aina välttänyt sankaruutta, Jos vastaan tulee tatuoitu, kaljupäinen selvästi pirissä oleva hemmo, vaihdan vapaaehtoisesti kulkuni kadun toiselle puolelle. Vaellusajoistani minulle on jäänyt sellainen tapa, että kuljinpa missä tahansa, havainnoin ja luokittelen automaattisesti vastaantulijat.
Katsokaapa muuten seuraavan kerran Hesassa käydessänne "sillä silmällä" vastaantulijoita Mannerheimintiellä siinä aivan keskustan tuntumassa. Noin näppituntumalla väittäisin, että joka kymmenes vastaantulija on jollain tapaa vajakki; yksi läpyttää sormillaan huuliaan, toinen pyörittelee silmiään ja sanoo jatkuvasti "lurps, lurps" ja kolmas koikkelehtii kuin kuovi pellolla. Nämä ovat onneksi vaarattomia päivällä, mutta en haluaisi tavata heitä yön pimeydessä Kaisaniemen puistossa. Siellä välähtelevät vampyyrien hampaat!
Nojaa, oikeassahan sinä Kolehmainen olet. Mutta sanotaanko sitten vaikka niin että pikkukylän hullut on arvaamattomampia.
PoistaNo gnäääh... millä tavalla arvaamattomampia? Pikkukylässähän kaikki tuntevat kaikki ja kaikkien tavat. Tiedetään, että Hullu-Juntunen joskus saa kummallisia kohtauksia, että Lehmä-Nieminen menee navettaan pienen jakkaran kanssa, Juoppo-Jokinen saattaa vetää pontikkaa kaksi viikkoa yhteen syssyyn ja Pyssy-Paavolan talosta on paras pysyä kaukana. Kyllä äidit tuntevat jokaisen vähänkin poikkeavan ja osaavat varioittaa ja valmentaa lapsensa niiden varalta. Suurkaupungissa taas ei koskaan tiedä, pitää vain arvata tai aavistaa.
VastaaPoista"Maailmassa on ihmeen paljon auttavaisia ihmisiä", sanoi Sari ja hyvin sanoikin. Minullekin on tarjottu ilmaisia yöpymisiä, tarjottu aterioita, jopa annettu silkkaa rahaa tai evästä ja autettu pulasta. Muutamat tapaukset ovat niin liikuttavia ja uskomattomia, että en voi näin kyynisessä seurassa niistä edes kertoa.
VastaaPoistaViime kesäkuussa majoitin itsekin yöksi kylällä harhailleen pyöräilijän, joka oli matkalla Napolista Nordkappiin. Poika pääsi saunaankin ja sai kunnollisen aterian. Hän kertoi, että Suomessa kulkuria autetaan ällistyttävän usein, paljon useammin kuin hänen kotimaassaan Italiassa. Hänellä oli mukanaan muutamia lehtileikkeitä, joissa kerrottiin tuosta matkasta. Jotkut yösijan antaneet olivat kutsuneet paikallislehden haastattelemaan ja sen uutisen voimalla löytyi taas seuraava yöpaikka.
Muistan kun omasta pikkukylästäni pari kaveria lähti käymään Herusissa, olivat hieman ottaneet, ikää oli jotain 16. Herusin kioskilla saivat heti turpaansa, että pätkähti: "tulee sieltä tänne uhoon!"
VastaaPoistaHelsinkiläiset nuoret ymmärtävät, että kotiseutu on syytä salata, - jos se Kälviällä käydessä vahingossa paljastuu, seuraukset ovat kamalat, naama on vähintään ruvella: "Hesaalainen kävi levveileen!"
Kauniilla maaseudullamme on kieltämättä se hyvä puoli, että roistoja siellä ei juuri ole. Paitsi kunnanvaltusto, kunnanhallitus, sekä virka- ja muut napamiehet. Ja sitten ne Kolehmaisen mainitsemat Juoppo-Jokiset ja Pyssy-Paavolat. Pyssy-Paavola ampuu kaiken mikä liikkuu ja osan siitä mikä ei liiku.
Meidänkin mökkipihaan lensi kerran luoti, kun pohjoispuolella asuva kunnanjohtaja ammuskeli lapsenlapsensa kanssa. Ja eteläinen naapuri ammuskelee rastaita. Taaempana onkin sitten ampumarata, jossa kylän pojat ja miehet käyvät paukuttelemassa. Joka miehellä on haulikko kotonaan, toisilla muitakin paukkurautoja.
VastaaPoistaToisaalta ajattelen niin, että kaupungissa on enemmän pelättävää kuin maalla tai metsässä. Harvoin rosmot sinne tulevat. Ja kun tulevat, käsitteet menevät sekaisin. Kun rosvot kerran ryöstivät paikallisen kampaamon, kampaaja sanoi, että veivät hävyttömät mikron. Myöhemmin valkeni, että ne veivät mikrouunin, eivät mikrotietokonetta, jollaisesta silloin puhuttiin mikrona.
Torstaina päivällä minua vastaan tuli Aleksanterinkadulla ilmeisestikin mielenterveysongelmista kärsivä suomalainen keski-ikäinen nainen. Ohikulkijoilta halusi rahaa, äänestään kuuli, että joku iso hätä sillä oli. Annoin taskun pohjalta jotain kolme euroa. Nainen kysyi: "onks herra uskovainen?" Vastasin: "juu, minä uskon mitä vain." Hän jatkoi, että "voisiko uskovainen herra antaa kaksikymppiä, pakko on saada?" Lähdin karkuun, mutta se hätä jäi mietityttämään, aitoa se oli, oli sitten mitä vain. Niin hyvin ei tuskaa näytellyt edes Marlon Brando.
VastaaPoista"Maailmassa on ihmeen paljon auttavaisia ihmisiä".
VastaaPoistaEn muista kuinka monta kertaa tämän olen aiemmin sanonut, samantekevää, sanon sen vaikka kuinka useasti että Pelastusarmeija on hieno järjestö. - Minusta se on (ainoa?) kristillinen yhteisö joka toimii kristillisesti.
Myös anarko-syndikalimiset puolueet toimivat kristillisesti. (Onko kyse iron. vai ei? Miettikääpäs ite!)
VastaaPoistaJoskus kauan sitten näin italialaisen elokuvan "Tira vento", joka kai tarkoittaa yksinkertaisesti että "Tuulee" (vai mitä, Sari?) Tuossa kylässä jatkuvasti puhaltava tuuli teki ihmiset enemmän tai vähemmän hulluiksi. Muistaakseni siinä harrastettiin vendettaa ja poltettiin sikaria palopuoli suussa, ettei vihollinen näkisi hehkua. Niin että kyllä siellä "Euroopassakin" niitä kylähulluja riittää.
VastaaPoistaMutta kylläpä siellä Iineksen kesäpaikassa käy räiske! Jos sinne pihalle tosiaan alkaa luoteja tippua, on paras tehdä ilmoitus. En usko, että kesävieraiden ampuminen on sallittua edes siellä.
Rikun tapaama tyttönen taisi olla narkomaani, sillä heillä on todellinen hätä kun pitäisi saada uusi piikki. Heidän on tosiaan "pakko saada". Siinä puuhassa näyttelijänlahjat kehittyvät kuin luonnostaan. Huumekierre on kauhea juttu.
Mutta pieni uutiskevennys ei liene haitaksi näin illan pimetessä.
Tulipa samalla Aleksanterinkadulla pukumiestä vastaan viinalta haiseva veikkonen, joka kohteliaasti kysyi "voisko herra pistää kakskymppiä viinaan"?
"Tottakai", vastasi pukuherra, otti povitaskustaan viinapullon, sivutaskustaan setelin, jonka työnsi pulloon avattuaan tietysti ensin korkin. Pantuaan pullon takaisin taskuunsa pukuherra nosti hattuaan, toivotti hyvää päivänjatkoa ja poistui paikalta.
Tämä oli kuvattu eräässä sarjakuvassa, mutta menee näinkin.
Tuo kunnanjohtajan tai hänen lapsenlapsensa ampuma luoti oli tietenkin harhalaukaus, mutta meidät se säikäytti. Kunnanjohtaja tulikin sitten myöhemmin ihan punaisena tuomaan meille ämpärillistä herneitä lohdutukseksi. Myöhemmin hän otti minut pariksi kesäksi työharjoittelijaksi toimistoonsa harjoittelemaan käytännön ammattiviestintää, jota työssäni tarvitsin. Huokasi vissiin helpotuksesta, kun sai jonkun tekemään kunnalliskertomuksen puolestaan.
Poista... syndikalismiset = syndikalistiset.
VastaaPoistaPs. Pitää olla sanojen kanssa tarkka. Eihän meillä juuri muuta ole kuin sanoja!... Paitsi kaksi kättä ja saman verran jalkoja mahan alla. Voi ei, mitä meillä muka ei olisi? No, esimerkiksi sellaista häntää jolla voi kiipeillä puissa. Kiiltomatomainen iho joka hohtaa fosforimaista valoa tekisi ihmisistä myös erilaisia kuin mitä he nyt ovat. (Ainakin öisin.)
Harpo yhdessä Marx-elokuvassa - kun pummi tuli pyytää siltä viittäkytä centtiä kahvikuppiin - niin otti takintaskustaan höyryävän kahvikupin ja tarjosi sen sille pummille.
VastaaPoistaLauantaina illansuussa kävelin kotikyläni rautatieaseman pienen puistikon läpi. Yht´äkkiä tuli outo kirkkaus ja valo, kuin kuutamo olisi tullut jo valoisan aikaan: huomasin paljaan pyllistelevän naisen pyllyn. Hän teki tarpeitaan parinkymmenen(?) -18 kaatuneen saksalaissotilaan haudalle. Moni luulee, että kyseessä on pelkkä muistomerkki, mutta kyllä se hauta on. Viimeksi olen Suomenlinnassa käynyt hyvin kauan aikaa sitten, mutta Ehrensvärdillä on sama kohtalo, hänen päällään monet juovat kaljaa ja tekevät kaikkea inhimillistä ja vähemmän inhimillistä. Minua pissaustapaus hieman huvitti, kun ovat aikanaan haudan paraatipaikalle tehneet, historia on kostanut.
VastaaPoistaPunaiset haudattiin kotikylässänikin metsään. Waltari kertoi, kuinka koulupoikana pelästyi paljastuneita pääkalloja, kun oli työporukassa tekemässä radan leikkausta isommaksi. Hän kun kesälomillaan majaili äitinsä ähpuh-kaverin, Kalle Uusitalon, kotona täällä landella. Kalle Uusitalon haudan kuvasin ehkä viikko sitten, kun piti mennä kaljalle - iso komea kivi ratamestarilla - mutta eksyinkin vanhaa hautausmaata katselemaan. Otin kuvia myös Pekka-Ericin haudasta.
Nyt olette jo hermostuneita, mikä hel-tti tämän selittämisen juoni tai punainen lanka oikein on! Ei mikään, luuletteko te, että elämässä mitään juonia on, ne kuuluvat kirjoihin ja elokuviin.
Hetken jo muistelin, että oliko niitä Erich-veljeksiä sittenkin kolme - Rafael, Mikko ja Pekka...
PoistaMikkohan olisi hyvinkin voitu haudata niille nurkille, sillä hänhän aiheutti melkein kapinan Ohkolan työväentalossa aikoinaan puhuessaan.
Kyse on tosiaan toisesta julkkiksesta. Mikko Erichin kuva minua on aina naurattanut. Miehestä en paljoa muuta tiedä kuin loikkaamisen ja Mäntsälän tapahtumat, mutta tämän kuvan perusteella en häneltä olisi mitään kallista mennyt ostamaan.
Poista"...vastaantulijoita Mannerheimintiellä siinä aivan keskustan tuntumassa. ... yksi läpyttää sormillaan huuliaan, toinen pyörittelee silmiään ja sanoo jatkuvasti "lurps, lurps" ja kolmas koikkelehtii kuin kuovi pellolla."
VastaaPoistaSiinähän olemme vain me kolme – Riku, Mikis ja minä - menossa Urhon pubiin keskustelemaan maamme tilanteesta ja setlementtiaatteesta.
Ei suinkaan. Minä olen se, joka laulaa itsekseen Kirkan Mämi bluuta ja pyörittelee silmiään.
PoistaAikoinaan, kun kuoli kännissä tai teki itsemurhan, ko. henkilö haudattiin suohon. Mä en niin kamalasti tiedä näistä teologisista faktoista mutta mulla on sellainen käsitys että luterilaistenkin tiedemiesten mielestä ihmisen ruumis on vain tomukoppa. (Ikään kuin pölynimurin pölypussi.) Tärkeintä on Sielu. Ja jos mä ajattelen asiaa omalta kantiltani, ihan itekseni vaan ja yksikseni, vintillä, niin mun mielestä Sielu pääsee suolta paremmin yhtyyn ilmakehään kuin jostain kiven alta. - Tämä on mielipiteeni. Mutta jos Tiede tai Joku Muu todistaa asiat toisiksi, niin totta kai vaihdan mielipiteeni.
VastaaPoistaEikös se sielu irtaudu jo kuolemassa?
VastaaPoistaLuin joskus kirjan suoruumiista, jotka olivat vuosituhansia vanhoja. Suohan säilöö aarteensa ja kohtelee kalmoja hyvin.
Minusta puhtain hautaamistapa on tuhkaus, tuli. Miksi niitä luita pitää maan sisään säilöä, kun lihat menevät madoille ja mönkiäisille? Kun enää ei tarvita mitään reliktejä tutkijoitakaan varten - kaikki tietohan on jo netissä. Dna:nsakin voi tilata jo postista. Että ei meitä enää tarvitse arvuutella kuten jäämuumio Ötziä.
Jos meillä edes mitään sielua on. Joskus nettiä selatessa tulee epäilleeksi.
VastaaPoistaKieli poskessahan minä sielu-sanaa käytän. Ps. Eläimillä sellainen saattaa olla.
PoistaMikis, niin tietysti, en minä muuta luullutkaan. Minä vain olen tämmöinen, että vakavoidun aina puhumaan läpiä päähäni.
PoistaNiin, sitä sietää kysyä.
VastaaPoistaSieluhan olisi jotain suurta ja kaiken tietävää. Miten sellainen viisas henki viitsisi asettua punakoihin ja pönäköihin kehoihin tänne junttilaan?
Eri uskontojen mukaan se on tietenkin rangaistus, että joutuu palaamaan tänne maan päälle niin kauan, että oppii olemaan. Eli tämä on rangaistussiirtola, jossa nyt olemme ja josta pidämme kynsin hampain kiinni?
Mooses kertoo ensimmäisessä kirjassaan kuinka Jumala luomisen kuudentena päivän päätti saada järjestystä luomakuntaansa:
VastaaPoista"Silloin Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen ja niin ihmisestä tuli elävä sielu."
Ihminen on kristinopin mukaan siis "elävä sielu". Ovatko Tuonelan tanhuvilla koikkelehtivat sitten "kuolleita sieluja"? Gogolin mukaan ovat.
Mutta mikä on pelkkä "sielu", häh? Millainen on "sieluton ihminen", narsistiko?
Tuota minäkin mietin - onko sielu vähän sama kuin omatunto, omantunnon ääni. Nimittäin sanotaan, että narsisilta puuttuu omatunto ja että hän on sisältä kuollut.
PoistaTeologi Raimo Mäkelän (kirjoittanut narsismista teoksen, johon alan tutkijatkin viittaavat) mukaan narsisti on juuri tuo tyhjä taulu, tyhjä taulu, sieluton, sisäisesti ontto. Juuri siksi hän tarvitsee muita peilikseen, koska hänen sisimpänsä on mykkä, hänen on opeteltava erikseen merkit ja signaalit - ja tässä hän on taitava.
Koska itsensä toistaminen on näillä blogiuksilla sallittua, peräti suotavaakin, niin tässä teille Uuno Kailaan näkemys sielusta, "vaeltavasta veljestä":
VastaaPoistaSielu
Minä kuoleman mereen hukuin.
Minä vaivuin syvyyteen
udun himmeän kaltaiseen
ja sen pohjalla sidottuna nukuin.
Niin tuli eräs vaeltava veli,
se sielu, jonka Jumalalta sain,
joka riippui ristillä ruumiissain,
kun vielä se elämässä eli.
Oli surullisin surullisista.
Tuli tummissa verhoissaan.
Mikä kauneus katsoikaan
mua silmistä pohjattomista.
Hän lausui: Viholliseni,
miten sinua rakastan.
Sinä vihastutit Jumalan.
Tulin taas. Tulen ristilleni.
(Miksi perkeleessä minulle tulee tästä runosta mieleeni Mikis? Kas, olisiko hän niin sielukas?)
PoistaMikis on sielukas. Ja muistakaamme kaikki aulein mielin, että kertaus on kaiken a ja o, täällä mennään jo toista kierrosta (minä varmaan kolmatta ja neljättä) niin että roikaa. Onhan nimittäin niinkin, ettei romaani ole kertakirjoittamalla valmis. Se kirjoitetaan yhä uudelleen, kunnes se on helmi.
PoistaSielusta en ole varma, mutta sielukkuudesta kyllä. Kun kävelee Moskovan Arbatilla tulee sielukkaita kasvoja vastaan virtanaan. Naisia; venäläisiä, ukrainalaisia, moldovalaisia, heillä on sielukkaimmat kasvot, silmät, eleet. Sen puolen miehet ovat enimmäkseen sieluttomia. Kyllä suomessakin joskus näkee sielukkaan naisen, mutta kovin, kovin harvoin.
VastaaPoistaLuulenkin, että sielukkuus on naisellinen ominaisuus. Jos mies on sielukas, hän on jollakin tapaa kaunis, sisäisesti tai ulkoisesti. Uuno Kailaan sielullakin oli kauniit silmät. Rumakin mies voi olla sielukas, jos hänen rumuutensa on yksilöllistä. Sama pätee tietysti naisiinkin.
Mutta se slaavittarien sielukkuus.... se on jotain niin aseistariisuvaa, pysäyttävää, houkuttelevaa, ainutlaatuista. Muutaman viikon kuluttua lähden taas sinnepäin katselemaan ympärilleni.
Sielukkaat kasvot? Tuossa ylempänä podittiin sitä, että sielu liittyy ihmisen sisimpään.
PoistaNyt sinä Kolehmainen kerrot meille, että sielukkuus onkin habitukseen liittyvä asia. Että se heijastuu ihmisen elekielessäkin. Mielenkiintoista, mutta varmaan ainakin osittain totta. Silmät ovat sielun peili. Sanotaankin, että narsistin tuntee katseesta: hänellä se on kuollut.
Se, mikä on ihminen sisimmässä, heijastuu mielestäni väkisin ulos, muiden näkyviin. Narsisteilla on kalan silmät, siitä heidät oitis tuntee. Heidän silmiinsä tulee eloa vain silloin, kun he pystyvät nujertamaan lähimäisensä. Nähty on.
VastaaPoistaEn tiedä, tarvitaanko sielukkuuteen välttämättä jotain sielua. Sielukkuus voi vain olla vuosituhansien mittaan tiettyihin ihmisryhmiin ja yksilöihin kehittynyt ominaisuuksien yhdistelmä, joka tekee heidät muiden silmissä henkeviksi, ystävällisiksi, aurinkoisiksi - ja puoleensavetäviksi.
Ehkä tuo henkevyys voi selittää jotain, vaika sanaa on mahdoton täsmällisesti määritellä. Jokainen on varmaan tavannut kauniita ihmisiä, jotka eivät kuitenkaan herätä mielenkiintoa. No, himoa joskus, mutta se onkin eri asia. Sitten on ihmisiä, jotka eivät ole huippukauniita, mutta henkeviä, sielukkaita. Heidän sisältään kumpuava hyvä peittää mahdolliset ulkoiset virheet. Tekee vain mieli katsoa noihin henkeviin, sielukkaisiin silmiin ja sanoa jotain nättiä.
En yritäkään olla oikeassa tai kehittää kaavaa, joka selittäisi sielua tai sielukkuutta. Teema vain on niin kiehtova, että se yllyttää kirjoittamaan, mitä mielessä liikkuu. Mutta nyt on lähdettävä otattamaan kuvaa viisumihakemusta varten.
Tämä on totta, olen samaa mieltä. Sisin heijastuu ulos, kaikkea ei voi peitellä. Olen erityisen hyvä tunnistamaan tekohymyn ja tekomaireuden. Ne ovat katalimpia kaikista.
PoistaLuulen ymmärtäväni, mitä tarkoitat sielukkuudella. Se on tietty piirre ihmisessä, jokin teeskentelemätön aitous ja avoimuus, jonka ei tarvitse naamioitua mitenkään. Se ei tiedä olemassolostaan - niin kuin kirjallisuuden proffa Urho Verho sanoi suloudesta.
Voi voi, Siperian-juna lähtee taas. Toivottavasti saat hyvän hytin ja tähtikirkkaan yön puuttoman nevan ylle. Ja vähän teetä, vodkaa ja notkeita polvia.
Tänään onnuin (välilevy vaivaa vielä vähän) Stellan kauppakeskuksen läpi. Eräällä penkillä istui mies, oli siististi pukeutunut vanhanmiehen vaatteisiin, lippalakki päässä, yksin. Totinenkin hän oli. Mutta en minä siksi häntä pysähtynyt katsomaan, vaan siksi, että en ole ikinä nähnyt niin lempeäsilmäistä ihmistä... Tarkkaavaisena hän silti seurasi ympärillään tapahtuvaa. Ja huomasi minun jääneen katsomaan häntä; aikamme katsoimme suoraan toisiamme. Ajattelin - olen viime ajat lukenut paljon sotahistoriaa, että tämä mies olisi juuri sellainen (ei hän tosin niin vanha ollut että vuoden 1939-44 sodissa olisi ollut, mutta jos olisi ollut...), että jos komppanian päällikkö olisi kysynyt vapaaehtoista johonkin hyvin vaikeaan tehtävään, eikä kukaan olisi lupautunut, niin tämä olisi sanonut "minä voin kyllä lähteä".
VastaaPoistaToisia ihmisiä ympäröi sellainen lämpö jota he kantavat itse mukanaan. Toisten ihmisten lähellä taas alkaa äkkiä palella.
"Mäntässä 18.7.1963
VastaaPoistaJussi Johannes Mäkinen, työmies"
Jospa se oli tämä mies? Tosin jo alussa katselin tuota nimeä, että mikähän se ihan oikeasti on ollut - tuohan on Iineksen uusmuotoilu - sillä eikö Jussi ja Johannes ole samoja nimiä, etenkin tuon ikäisellä?
Minkähän mielenkiintoisen uutisen olet löytänyt, Tapsa?
PoistaEi ollut valitettavasti tuo, mutta sain idean: haenpa itse seudun lehdistä Kansallisarkistosta, josko löytyy uutinen tapahtumasta. Vaikka tuskin löytyy, kyseessä oli pieni asia, humalikon korjaaminen talteen.
Oikea nimi alkoi sorahtavalla konsonantilla. En viitsi panna suoraan tähän, jos vaikka sattumoisin joku perikunnasta osuu jollain haulla tänne ja syyttää minua sitten henkilötietojen laulamisesta.
Mikis sanoi hienosti lämpöä säteilevistä ja palelua aiheuttavista ihmisistä. Eilen tapasin 88-vuotiaan lämmönkantajan. Hän sairastaa syöpää ja tietää kuolevansa pian. Silti hän hehkuu hyvää tuulta, joka tarttuu muihinkin.
VastaaPoistaNämä palelut aiheuttajat voivat aiheuttaa jopa fyysisiä vaikutuksia. Muutaman kerran tällaisen kylmän kalikan läheisyydessä tunsin, kuinka ihokarvani nousivat ylös. Tukka kyllä pysyi paikoillaan.
Iinekselle tiedoksi, että juna kyllä lähtee, mutta vain Moskovaan saakka. On vähän asioita siellä ja luultavasti myös kirjallisia elämyksiä.
Hyytäviä ihmisiä oikeasti on. Minullakin oli yksi kollega, jolla oli kyykäärmeen kylmäävä katse. Kun nyt mietin jälkeenpäin, hän oli hyvin narsistinen henkilö, nainen, joka eteni ohjuksen lailla. Pelottava tyyppi, joka jollakin tapaa sai esimiehet ja vaikuttajat valtaansa.
Poista