Suvipäiväkirja, sivu 13: Crusellia ja Leilan leninkiä

27.7. Päivällä oltiin Crusell-tapahtumassa Uudessakaupungissa  ja lisäksi Leilan leningissä ostoksilla, kauempana provinssissa. Sisko tahtoi uutta leninkiä. Kaupassa oli kaksi myyjää,  Leila, valkaistut pitkät kiharat, vartalo nuori, kasvot vanhat,  ja ilmiselvästi Pirjo tai Jaana,  lyhyttukkainen punapää, jonkalainen löytyy lähes kaikista naiskombinaatioista.

Molemmat alkoivat myydä minulle. Eteeni levitettiin harsomaista juhlatunikaa ja leggingsejä, kiiltäviä kauhtanoita. Sanoin, että tuo on potentiaali ostaja, minä olen vain mukana - viittasin siskoon. Sisko veti eteensä beigeä kapeaa juhlaleninkiä, jonka korotetulla vyötäröllä oli samanvärinen silkkiruusuke. Käänsi päätä peilissä puolelta toiselle ja katsoi, eikä yksikään kahdestakymmenestä eteenvedetystä ollut hyvä. Poistuttiin minun nopeasti ostamani tiilenpunaiset caprit pussissa. Riideltiin vähän. En ollut päästä sisään autoon, jossa muut istuivat kälättäen eivätkä kuulleet kun koputin lukkiutuneen auton sivuikkunaan. Niinpä rämpäytin ovikahvaa muutaman kerran. Ovikahvaa ei kuulemma saa rämpäyttää, sanottiin närkästyneenä. Hmm. Tunsin itseni neuvottomaksi. Teen aina kaiken väärin. Lupasin etten jatkossa tee mitään enkä sano mitään. Olen hiljaa ja jään pois autosta, kun minua ei huomata. - Ollaan siis jo siinä siinä hetkessä, kun symbioosi venyy ja paukkuu ja sanotaan ylärekisterissä.

Paluumatkalla provinssista päätimme poiketa Talouspörssissä, josta saisi ehkä halvalla palovaroittimia, joita sisko tahtoi viedä Saksaan ystävilleen. Matkalla sinne kinasimme kaupan nimestä. Nana muisti, että nimi oli Tapsan talo, minä muistin Tarjoustalo ja sisko ei muistanut mitään muuta kuin että talossa oli peiliovet, joissa näytti kamalalta. Ajettiin  väärästä risteyksestä jonnekin keskelle metsää. Löydettiin sitten myymälä, josta Nana osti englantilaisen palikkakalenterin, sisko lakritsipussin ja minä en mitään. Mökötin vielä oviepisodia.

28.7. Miten pimeää onkaan  jo tullut. Linnut ovat hiljaa yöllä. Siili oli pudonnut pihalla avoimen ison jätesäkin pohjalle. Pussista kuului vihaista puputusta. Tartuin pussin pohjakulmiin kiinni ja käänsin sen ylösalaisin. Siili pullahti jätteiden kanssa pihalle levälleen. Kipitti puhisten auton alle piiloon. Nana toi sille lautasellisen paistettua kalaa, tomaattia ja kurkkua, ja kupin laktoositonta piimää. Siili palasi samantien ja söi kalan, heitti kurkut ja tomaatin syrjään ja lurputti päälle aimo tujauksen Gefilus-piimää. Päätettiin ettei ruokita siiliä joka päivä. 

29.7. Siili tyhjentänyt yön aikana kupillisen cashew-pähkinöitä, lautasellisen kalaa ja salaattia, jossa puhdas öljykastike.  Sekä toisaalla lihapullalautasellisen. Eilen meillä oli sunnuntaivieraana Martta, Martti ja Martan tytär,  Mäksin saanut - jokuset teistä muistavat ehkä viime kesän mainintani Mäksin saaneesta - joka alkoi kertoa, miten hän ja Mäksi olivat lennähtäneet Tukholmaan tai olleet syömässä stadin ruokapaikassa ja ruoka maksoi vain 220 euroa per henkilö. Kysyin nuorelta neidiltä,  maistuiko 220 euron ruoka hyvältä. Tapahtuma on banaaliudestaan huolimatta merkittävä ja puhuva. On kiinnostavaa ja jopa järkyttävää nähdä, miten puhtaasta lapsesta muotoutuu väistämättä tietynlainen aikuinen. Suunta on selvä, mutta lopputuloksen voima ja volyymi voi silti yllättää.

30.7. Siili tyhjentänyt taas lihapullalautasen. On katsottava auton alle, ennen kuin lähdetään ajamaan. Kolme naista kontallaan märässä maassa. Sataa. On palautettava kirjoja kirjastoon. On ostettava vielä yksi saha, oksasaha. 

(Valokuva L. P. B., 27.7., Uudenkaupungin Crusell-viikolla)