6.1.2014

Ylen antia




6.1. Loppiaisena  Olen keksinyt Ylen aamuohjelmat, nyt Suomalaisia kirjailijoita -sarjan. Tänään tuli tunnin muotokuva runoilija Kai Niemisestä ja eilen Leena Krohnista, lauantaina Pentti Holapasta. Muotokuvat maalataan nähtävästi aina kirjailijan kotona ja kuvataan myös ulkona - näin vältetään muutakin kuin ummehtuneisuus. Leena Krohn meni istumaan lasiseen majaansa, kasvihuoneeseen jonkalaista aloin heti tahtoa omaksikin istumapaikakseni. Hänellä oli kirjapino sylissä ja hän puhui itsestään verkkaisesti, hieman huvittuneesti. Hän meni myös laiturilleen, kirjapino sylissä tässäkin ja harmittelin, ettei hän hoksannut käyttää koria, johon olisi saanut vaikka vesipullonkin. Laituri oli  kaislojen suojassa, lähes umpeenkasvaneessa merenpoukamassa, niin kuin minunkin laiturini. Hän istui ja puhui. Voi miten tällainen hiljainen puhe hakkaa uutiset ja Vain elämät sekä toimintaräiskeet. Miksi tätä on vain aamuissa, jolloin ihminen on fyysisesti toimeliaimmillaan? Miksi iltojamme ei voida täyttää laatuohjelmilla?

Kai Nieminen on kääntäjä Pertti Niemisen poika, ja molemmat puhuivat ohjelmassa, hyvin verkkaisesti, toisiaan kunnioittavasti - aiheellisesti, eikä ohjelmaa ollut leikelty nopeammaksi, mistä hiljainen kiitos Ylelle. Kai Nieminen elää lapsuudenkodissaan, isossa punaisessa koulutalossa, jonka ikkunassa omenapuut ja kirsikat - ehkä tässä tapauksessa kirsikat  - kukkivat ja maa oli kevään kuollutta, ruskeaa ainakin siinä osuudessa, jossa Nieminen istui jykevän puupöydän ääressä pihamaalla auringonpaisteessa. Pöydällä oli kahvipannu, jonka suojaksi Nieminen asetti pannunmyssyn. Jos pöydällä olisi ollut pumpattava kahvitermos, jokin olisi särkynyt. Ohjelmassa polteltiin myös piippua, ja jotenkin se marlborokin olisi ollut sopimatonta.

Pentti Holapalla oli yllään hyvin vaaleanpunainen paita,  sanoisin että vaalea rosa,  ja hän puhui kauniisti ja soljuvasti, nopeammin kuin Krohn tai Nieminen. Hänellä on hyvä itseluottamus, eurooppalaista kepeyttä. Kun Krohn ja Nieminen puhuvat miettien, hyvin suomalaisesti, Holapan puhe tulee vaivatta kuin ranskalaisella.

Kunpa kirjailijoitten ja taiteilijoitten annettaisiin enemmän puhua elinaikanaan, itse. Nyt ruudussa pölisevät poliitikot tyhjiä frasejaan. Ihmisen puhuminen on muutenkin tärkeä havaintokohde, jos halutaan kuva ihmisestä itsestään. On sitä paitsi vain inhimillistä, että ihmisessä kiinnostaa koko persoona, jos on ensin mieltynyt hänen sanoihinsa. Menkääpä nyt hiiteen kaikki te, jotka sanotte, että kirjailijan elämäkerrat ja persoonatiedot ovat lukevan yleisön halpaa tirkistelynhalua. Eivät totisesti ole. Sanoisin, että minä ilahdun kun lehteilen kirjaa ja löydän henkilön tarkalleen samanlaisen kuin minä itse olen tai löydän ajatuksen jota tiedän ajatelleeni jo aiemmin. Enkö silloin kiinnostu henkilöstä, joka ajattelee sillä kielellä ja kuvastolla, jolla itsekin puhun? Ja miten hyvä on kuunnella viisaitten ihmisten puhetta, jossa ei haukuta eikä pilkata eikä olla katkeria, vaan annetaan jotain itsestä ja mennään eteenpäin.

En ole ottanut selvää, miten laaja sarja Ylen Suomalaisia kirjailijoita on, mutta ainakin Aulikki Oksanen siihen vielä kuuluu. Tästä olen nähnyt vain palasia joidenkin joulukiireiden vuoksi. Ohjelma on kuitenkin Areenassa katsottavissa, kuten nuo mainitsemani.


Ylen aamuihin on sijoitettu myös ohjelmia, jotka avartavat maantieteellistä maailmaa jopa paremmin kuin itse paikalla käynti. Kun on itse kohteessa, näkee vain neulansilmän. Vaikkapa  Kiehtova maailmaRoute 66 vie meidät Billy Conollyn moottoripyörän tarakalla tämän maineikkaan tienvarren kuppiloihin ja erilaisiin kohteisiin, joista viime jaksossa Eliel Saarisen suunnittelemaan muistomerkkiin, kaariputkeen, jonka sisään noustaan kauhistuttavan ahtaalla hissillä. Luonnossa en suostuisi nousemaan tähän magneettikuvauskoppia muistuttavaan kammioon, joka vie muutaman ihmisen kerrallaan yläilmoihin. Ylhäälläkin on ahdasta, ja turisteja kuhisee paikassa, jonne paniikkihäiriöisellä ja ahtaan paikan kammoa potevalla ei ole asiaa. Ylen tuotantoa ovat muistaakseni myös Ville Haapasalon johdolla tehdyt itäisen naapurin ja Jäämeren matkat. 

Kun kaikkineen vertaa Ylen antia mainoskanavien antiin, ero on melkoinen. Sitä tulee itse kärsimättömäksi sille mainoskanavien hötölle, jota ei jaksa enää katsoa. Oikeastaan ei ole ihme, että ihmiset siirtyvät yhä enemmän pois televisiosta joko Ylen kanaville tai sitten itse valisemiinsa ja ostamiinsa elokuviin ja erilaisiin laatusarjoihin. Moni nuori ei katso ollenkaan televisiota.

(Akvarelli Marjatta Hanhijoki, Leena Krohn)

132 kommenttia:

  1. Yle on pakollinen, mainosrahoitteisia eivät kaikki jaksa, en minkään. Mitä se teitä hyödyttäisi, jos teillä olisi sata tai tuhat kanavaa, mutta saisitte sielullenne vahingon, koska ne kaikki näyttävät herkeämättä täsmälleen samanlaista ohjelmaa.

    Mutta tylsyydelläkin on rajansa. Hyvinkään Kaukas on pieni kylä keskellä ei mitään. Siellä toimi aiemmin terveyssidetehdas, sitäkään siellä ei enää ole. Kylän nuorison ainoa huvitus oli luullakseni kiinalainen runous, kyllä sellainen varmasti jälkensä jättää.

    Mikään ei ole niin mielenkiintoista kuin kirjailijan - tai kenen tahansa julkisuushenkilön - arkielämän kuvaukset. Niistä tajuaa, että on olemassa jotain suurempaa, jotain ylevää ja tavoiteltavaa. Maailma joka ei koostu kauppakassien kantamisesta, "mitä me tänään syätäis - ei perunoita, mä en tykkää"-ongelmista, iltapäivälehtien selailusta, kuluttavasta työnteosta ja muista meitä tavallisia tahvoja koskevista vitu...harmituksista. Sillä Sofilla on muuten söpöt letit.

    "Jo lapsena tunsin, että...!" - Niin kai, kun oikeasti kaiveli nenäänsä ja haaveili missiksi tai kiikkoloksi pääsemisestä. Mutta runollista, ah niin runollista se oli, kuin Ella Eronen vanhoilla päivillään Maammelaulua lausuisi.




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eniten harmittaa se, että mainoskanavilla aikaa tuhraantuu aina ohjelman siirtymissä ja tauoilla muuhunkin kuin tuotemainontaan. Mainostetaan myös tulevia ohjelmia näytepaloin. Tuntuu siltä, että yhä vähemmän aikaa jää itse ohjelmalle, ja puolet ajasta menee mainontaan ja muuhun hässäkkään.

      Minä en nyt oikein osta tuota kirjailijan arkielämän kuvausten ylevyyttäsi. Ei siinä semmoista ole. Sisäinen maailma jos valottuu, olen tyytyväinen, kirjailijan ajatukset.

      Poista
  2. Enkä minä nyt enää niin nuorikaan ole, mutta television katseluni rajoittuu Yle Areenan tallenteisiin, sieltä lähinnä dokumentteja. Juutuubista katselen ohukaisia ja paksukaisia, zombie-elokuvia, chapliinia ja sen sellaista. BBC:n laatusarjat ovat yök; Alias Smith and Jonesia, High Chapparalia, jopa Bonazaa olen Sinä Putkesta tsuugaillut ilolla. Mannixin alkuteema on upea, minä leikkasin iltasanomista äijän kuvan joskus alle kouluikäisenä irti, se on minulla vielä tallella. Persuadersin alkutunnari on unohtumaton.

    VastaaPoista
  3. Minun tyttäreni esimerkiksi ei katso televisiota ilmeisesti ollenkaan, muuta kuin lomilla joskus muiden kanssa. Elokuvia ja sarjoja hän ostaa ja katsoo lisäksi elokuvia Netflixista. Hän ei lue myöskään paperilehtiä, mutta lukee kyllä tiiviisti nettiuutisia eri lehdistä ja tietää reaaliajassa, jos jotain on tapahtunut. " Joo, mää luin siitä", on vakiokommenttinsa. En ole siis huolissani siitä, että muutkaan nuoret eivät seuraa television ohjelmia tai lehtien uutisia. He tietävät silti saman ja jopa enemmän ja tuoreemmin kuin moni perinteinen lukija ja katsoja.

    Itse en jaksa katsoa elokuvia tietokoneen näytöltä ergonomisista syistä. Ruutu on pieni ja hyvää katsoma-asentoa on vaikea saada läppärin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tietokoneessa melko iso näyttö, lieköhän 22 tuumaa. Matkalautaa en halua enkä tarvitse.

      Uutispuuro tuli sanana mieleeni. Sana tarkoittaa nykyään jatkuvaa uutisten tulvaa, mutta Aleksis Kivi käyttää sanaa Seitsemässä veljeksessä ihan oikeasta puurosta. Minkälainen puuro on uutispuuroa? Sanaa uutinen ei Kiven aikana ollut vielä keksittykään.

      Poista
    2. Googlasin ja löysin vastauksen: haudutettua ruispuuroa. Uutiset kuitenkin usein ovat hauduttamatonta. Joku sanoi, että uutisten paikkaansa pitämättömyyden korvaa niiden ajankohtaisuus.

      Poista
    3. Minä kyllä luulisin, että uutispuuro, siis uutis-, viittaa sanaan uusi, uudis ja tarkoittaisi näin vastakorjatusta viljasta tehtyä puuroa.

      Tuorepuuro sitten taas on kylmää puuroa, jossa aineet muhivat jääkaapissa vaikka yön yli. Yksi kollega tarjosi meille kerran tuorepuuroa, ja se oli hyvää. Yleensä en tykkää ollenkaan puuroista, syön niitä vain, jos vatsa on kipeä. Aamuista juustopaahtoleipää ei voita mikään.

      Poista
  4. Olen ollut Yle Ykkösen ystävä jo kauan. Sieltä tulee paljon mielenkiintoisia ohjelmia. Musiikkia, kirjallisuutta, ajankohtaisohjelmia, esitelmiä eri aloilta. ym. Sitä voisi kuunnella vaikka koko päivän. Viimeksi kuuntelin eilen aamulla Näistä levyistä en luovu, vai mikä sen nimi nykyisin on. Pendereckin Hiroshima taas järkytti.

    Viime aikoina on tullut mielestäni hyviä elokuvia telkasta. Hyviä ja oikein hyviä. Poika on ollut joululomalla Saksasta ja yhdessä ollaan katseltu. Luulen, että monet opiskelijat seuraavat tietsikalta tv-ohjelmia, jos seuraavat. Telkkaa voi katsoa nykyisin myös kännykästä. Se on melkein aina mukana. Mun veli asuu Ruotsissa ja seuraa siellä Suomen tv- ohjelmia. Itse en yleensä ennätä paljon tv:tä katsoa. On paljon mielenkiintoisempaa tekemistä. Mies ja urheilu - luja yhdistelmä. Mäkäräinen, Mäkäräinen. Minua ei kiinnosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja myös niin päin, että kytkee tietokoneen televisioon ja katsoo tietsikan tv- ja muita ohjelmia ison tv-ruudun kautta.

      Poista
    2. Minulle on nyt tulossa uusi läppäri, jossa on jokin nopea tv-liitäntä, eli ilmeisesti voin katsoa television kautta vaikka valokuviani tai sitten vaikkapa Areenan ohjelmia.

      Poista
    3. Meillä oli töissä Kämäräinen -niminen ihminen. Kun sitä sanoi Mäkäräiseksi, se oli vihainen. Oli meillä Pulli -niminenkin ihminen; iso ja vähän kulmikas kaveri. Jolla oli myös isot ja kulmikkaat nyrkit. - Hänen sukunimensä lausui aina korostetut artikuloidusti ettei vaan menisi väärin.

      Poista
    4. Minun luokallani alakoulussa oli Ukkonen, Pakkanen ja Helle.

      Poista
  5. Päivisin ja aamupäivisin näyttää tulevan kiinnostavimpia ohjelmia, sanotaan nyt vaikkapa tällainen huomiselta: Sivilisaation kehto, brittiläinen dokumentti, klo 14.05. Antropologia ja arkeologia ovat erityisen kiinnostavia aihealueita, ehkä vielä kiinnostavampia kuin luonto-ohjelmat. Silti en tätä katso, ajankohta on liian varhainen sisälläistumiselle.

    Päivä on muutenkin aikaa, jolloin ei arkisin eikä juuri pyhäisinkään avaa televisiota ollenkaan. Aamuisinkin Ylen aamu-tv on auki kahvin juonnin ajan, lehteä lukiessa ja menee kiinni nopeasti.

    Jouluna tuli muuten ohjelma Pääsiäissaarten monoliittipatsaitten arvoituksesta. Ohjelmassa ratkaistiin patsaitten siirron mysteeri, ja siinä näytettiin köysitestin avulla, miten patsaat ovat todella itse kävelleet paikalleen, niin kuin perimätieto sanoo. Mainittakoon, että yksi moai-patsas painaa siis yli 20 tonnia ja että saarella on lähes 900 monoliittipatsasta.

    VastaaPoista
  6. Patsaista mieleeni jälleen tuli kirjallisuus. Minulla on suuri synti tunnoltani tunnustettavana. Usein kun puhun kirjallisuudesta, tarkoitan vain romaaneita, joiden tie on enimmäkseen kuljettu, uusien lukeminen on satiaisten raaputtelua munista. Runoja ja esseitä on kiva pilkata, koska niissä kirjallisuus jatkuu, vain niissä on tulevaisuus. Runoilijat ovat aikamme Nörttejå, jotka polttavat Norttia.

    Hieman järkyttynyt olen Iineksen jossain toteamassa, ettei allekirjoita kaikkea kommentointia. Senkin possuli, minä rkastan sinua, vaikken allekirjoita mitään sanomaasi. Ikinä, ettäs tiedät. En ikinä, ja jos joskus vahingossa, siihen on joku syy, joka on vahingossa vahinko.

    VastaaPoista
  7. Onpas tuo Riku älykäs ja komea.

    VastaaPoista
  8. Alkuolettamalla tuo kieltämättä kuulostaisi hyvältä, mutta tuon sijaan määrittäisin ihan mahottoman teräväksi kaiffariksi ja ulkomuodoltaan jumaliseksi tai ainakin melko hyvän näköiseksi, ei siis lähelläkään totuutta tai Iineksen spekulaatoita.

    VastaaPoista
  9. Siis totta puhuen, ei minun sanojani tarvitse allekirjoitttaa. Jos niitä täälla vain hyväksyttäisiin, olisin huolestunut sanan- ja ajatuksenvapaudesta.

    Koulussakin olin huolestunut, jos oppilaat eivät uskaltaneet sanoa mielipiteitään vapaasti ja olla eri mieltä kuin joku muu. Tähän koetin heitä kasvattaa, en konseksukseen tai yleispositiivisuuteen. Ilahduin aina, kun joku esitti asiasta eriävän mielipiteen. Minusta se oli luottamuksenosoitus ja merkki siitä, että opetukseni menee perille. Täällä Blogistaniassakaan en tahdo jaksaa lukea blogikeskusteluja, joissa ollaan vain samaa mieltä. Niistä puuttuu elämä, kun särmä puuttuu. Kemppisessäkin on kivaa, että siellä joku aina välilä purnaa ja heittelee pahojaan tohtorille, ihan suoraan kasvojen edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran lisään, että en minä purnausta ja riitaa halua, tuossa tuli vähän väärä sananvalinta.

      Lähinnä sitä arvostan, että luotetaan blogistiin niin paljon, että uskalletaan olla avoimia ja rehellisiä omissa ajatusten esittämisissä. Pienet anonyymit huutelutkaan eivät ketään kaada, vaan niissä voi olla juuri se totuus, jota kukaan muu ei rohkene sanoa. Selän takana puukotukset ja silkka riidanhaasto ovat sen sijaan alhaista toimintaa.

      Poista
  10. Tänään tulee Teemalta myöhään illalla Aila Meriluodon kirjailijakuva, näkyy varmaan siis Areenaltakin.

    Toinen kiinnostava asia on juuri ilmestynyt omakustanne, Maria Jotunin pojanpojan kirjoittama elämäkerta (Kari Tarkiainen: Maria Jotuni. Vain ymmärrys ja hymy. Musarum minister. 534 s.), jonka tilasin hämmästyttävän edulliseen hintaan, jota tosin en enää muista. Alle 20 euroa joka tapauksessa.

    Hämmästystä herättää se, että kirja on omakustanne ja sisältää kritiikin mukaan ansioistaan huolimatta kielellistä huomautettavaa. Eikö sitä olisi voitu stilisoida kustannustoimittajan kanssa? Vaan miksei näinkin. Jokin tarkoitus kustantajan valinnalla varmaan on.

    Minua itseäni teos kiinnostaa suuresti, koska siinä esitetään, että Huojuvan talon karmea ihmishirviö Eero Markku voisi olla Jotunin oma puoliso, kirjallisuuden professori, kunnioitettu Viljo Tarkiainen. Tunnen jotenkin ääretöntä mielihyvää aina, kun kulissit kaatuvat. Niin paljon kaikessa on esittämistä ja teeskentelyä, elämässä valhe vie totuutta 10 - 1.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tulkintahan ei ole mikään uusi, vaan esitettiin muistaakseni jo romaanin julkaisuhetkellä. Myöhemmin siitä tehtiin tv-näytelmä ja silloinkin asiaa vatvottiin runsaasti, mm. Kari Tarkiainen kirjoitti siitä. Eli nämä kulissit ovat kaatuneet tuon tuosta.

      Kirjallisuushistoria kyllä kiinnostaa minuakin, on aina kiinnostanut. Kiitos vinkistä, muistan nyt ottaa nauhalle tuon Meriluodon.



      Poista
    2. Tapsa, tulkinta on toki ikivanha, ja luin muinoin jo opiskeluissani, että "Maria Jotunin avioliitto Viljo Tarkiaisen kanssa oli vaikea".

      Huojuvan talon tv-esittämisen aikoihin alkoivat puheet Eero Markku - Tarkiais-hahmon psyykkisestä horjuvuudesta, kenties hulluudesta. Hulluhan Markku-Tarkias-hahmo ei luetun perusteella ole, vaan selkeästi luonnehäiriöinen, siis terve mieli, mutta häiriö luonteessa.

      Oikeastaan vasta nyt on uskallettu heittää kehiin Markku - Tarkiais -hahmon kohdalla psykopaattinen narsismi -teema. Tähän asti näitä diagnooseja ja historioita on kuitenkin heitelty lähinnä ulkoapäin tai kursorisesti. On kiinnostavaa nähdä lähisukulaisen laajempi kuvaus kirjailijasta, pojanpojan näkemys näistä kirjailijoista.

      Poista
    3. Iines, Tapsa

      kiva, minäkin aion katsoa sen ohjelman Aila Meriluodosta. Tapasin hänet kesällä kotonaan Arkadiankadulla ja meillä oli mukava juttuhetki. Hän antoi minulle kirjojaan.
      Kuvaisin häntä: iloinen, eloisa, läpinäkyvä hauras olento, joka säteili valoa ja ystävällisyyttä.
      Se tapaaminen jäi mieleen.

      Poista
    4. Mielenkiintoistahan Tarkiaisessa on se, että hän kirjallisuuden professorin arvovallalla kehui ja ylisti vaimonsa teoksia siinä määrin, että se herätti jo hilpeyttä ja myötähäpeää.

      Tämäkin taitaa sopia narsistin luonnekuvaan?

      Narsisisti tässä nykymäärityksessäänhän on aika tuore ilmiö. Ennen puhuttiin vain psykopaateista. (Neurootikon ja psykopaatin eroksi kerrottiin se, että neurootikko kärsii omituisuuksistaan eniten itse, mutta psykopaatikolla kaikki muut, itse hän uskoo olevansa normaali ja oikeassa.)

      Poista
    5. Viljo Tarkiainen oli lisäksi yksi ensimmäisistä ja merkittävimmistä Aleksin Kiven ymmärtäjistä ja jalustalle nostajista. (Näin muistelen ammoisista kirjallisuushistorioista lukeneeni.)

      Poista
    6. Niin oli, Tapsa, Tarkiainenhan teki väitöskirjansakin Seitsemästä veljeksestä ja muutamaa vuotta myöhemmin (1915) kokonaisesityksen Aleksis Kivestä. Tätä teosta on pidetty Kiven myöhemmän arvostuksen perustana.

      Minusta tuo vaimon selässä ratsastaminen sopii mainiosti narsistin luonnekuvaan. Hän on se, joka loistaa sieltä vaimonkin tuotannon takaa, mutta mitä todennäköisimmin mitätöi tämän lahjakkuuden kotioloissa, kahden kesken. Narsistille on tyypillistä kaksoisviestintä, ja jos lähdetään siitä, että Huojuvan talon tapahtumat hiukankin vastaavat kirjailijan kotioloja, se on jopa uskottavaa.

      Tuo on minunkin käsitykseni mukaan neurootikon ja narsistin ero: neurootikko kärsii omituisuuksistaan ja jopa voi pitää itseään hulluna, narsisti ei kärsi omituisuuksistaan. Hänen mielestään muissa on vika,eikä hän pidä koskaan itseään hulluna tai edes omituisena.

      Poista
  11. Liisu, ohjelma Meriluodosta on varmaan Areenankin kautta katsottavissa, jos tahtoo valita itselleen sopivan katsomisajan. Ajattelin itse katsoa sen aamulla sitä kautta.

    Jonkin Meriluoto-ohjelman, parikin kai, olen nähnyt, ja siinä Meriluoto oli kuin pieni virkeä lintu. Ehkä tämä tänään tuleva on vanha ohjelma, kuten nuo aamuisetkin kirjailijaesittelyt? Vaan ei se haittaa.

    VastaaPoista
  12. Lukaisin kirjan joka on suomennettu nimelle "Huonosti käyttäytyvät filosofit". Kirja esittelee kahdeksan modernin ajan filosofia; vertaa heidän ajatteluaan heidän elämäänsä. Tulos on karu... elävät kaikkea muuta kuin mitä opettavat. Tai jos elävät oppiensa mukaisesti, sekoilevat silloinkin, ja selvin päin, enemmän kuin runoilijat kuunaan kännissä.

    Ei kun ihan totta: nuo Kirotut Henget ovat maailmaan liian älykkäitä, he eivät kestä meidän muiden tyhmyyttä vaan heittäytyvät itse ikään kuin hulluiksi. Ei se, että ihmiselle elämässä tapahtuu kaikenlaista ikävyyttä, siihen oikeuttaisi; elämä on ennalta-arvaamatonta kaikille. Se taas kai heistä on liian triviaalia; siksi nämä Hengen Jättiläiset itse tekevät omasta ja läheistensä - jos sellaisia on, aina ei ole - käsittämättömän mieletöntä sekasotkua... Samalla kun kirjoittavat koko maailmaa järisyttäviä filosofisia (oppi)rakennelmia. - Kummallista?

    Kirja kyllä varoittaa lukijaa johdannon johdannossaan että "olemme tehneet kaikkemme kohdellaksemme käsittelemiämme filosofeja tasapuolisen epäreilusti. Myös lähdemateriaalin valinnassa olemme panostaneet pitkälle menevään valikoivuuteen." No, niin varmaan. Mutta tosiasia on että useimmat näistä filosofeista (Rousseau, Schopenhauer, Nietzsche, Russel, Wittgenstein, Heidegger, Sartre, Foucault) elivät kuin siat pellossa. (Jos tällainen vanha sanontatapa tähän yhteyteen sopii. Ei ehkä sovi. Tai jos, pyydän anteeksi sioilta.)

    Kirja varmasti (tekijät Nigel Rodgers, Mel Thompson) jonkun raskaassa sarjassa painivan - kuten Rauno Räsäsen - mielestä tietysti on täyttä paskaa. Siihen en osaa sanoa mitään; itse katselen filosofeja kiikarin sillä päällä joka pienentää heidät, vie heidät minusta poispäin... hus, hus! Mutta faktat ovat silti faktoja, esim. Rousseau - kaikkihan tunnemme hänen mm. korkealentoisen kasvatusfilosofiansa; hän jätti omat viisi lastaan orpokoteihin. Eikä se ollut rahasta kiinni, hän vain ei ollut pätkääkään kiinnostunut heistä, koskaan. (Lapset kuolivat nälkään ja tauteihin. Kuten siihenaikaan orpokodeissa oli tapana.) Russel taas oli kamala pukki; jos hän tuli kylään, kannatti vaimo lähettää siksi aikaa vaikkapa... no, vaikka siskonsa luo Saksaan. Tai jos se oli mahdotonta, niin sulkea liinavaatekaappiin.) Ym.ym. Enkä minä tiedä - keskikoulun keskenjättänyt - että kuka on neurootikko, kuka psykopaatti, kuka patologi ja kuka narsisti? Mutta tällaiselle anti-intellektuellille nuo kahdeksan em. filosofia (tuon opuksen mukaan) ovat lähinnä pähkähulluja...!

    Ps. Jännää sekin että Bertrand Russel, joka kirjoitti Principa Mathematica -teoksen (josta aikoinaan sanottiin että ehkä kuusi ihmistä maapallolla pystyy käsittämään koko kirjan; Einsteinin suhteellisuusteorista myöhemmin sanottiin sanoin), niin myöhemmin - paljon myöhemmin kun on jo riitaantunut oppilaansa Wittgensteinin kanssa - hän kirjoittaa päiväkirjaansa että pelkää W:tä, koska se on älyllisesti niin ylivoimainen... - Kaikki on suhteellista, myös kompleksit. (latojan huom.)

    Pss. Luin tänään Hesarin Kuukautisliitteestä Saska Saarikosken haastattelujutun filosofi Jaakko Hintikasta. Voi, että! Ja on totta että on niitä Suuria Filosofeja jotka myös osaavat elää. Oikein. Päin. Ja Kokonaisina.

    Psss. Teidän kehittämänne ihmisluokittelu/luokkajako oli kyllä mainiota. Kaikkien! Koska olen n. melkein amatööribiologi, kaikkinainen taksonomia kiinnostaa minua! Miksei siis myös ihmis-eläinten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä sanomalehden kehittämä luokkakonetesti, jossa laatijoina oli vissiin asiasta jotain tietäviä henkilöitä.

      Et kai sinä, mikis, vaan ottanut sitä tosissasi, siis sitä leikinlaskua. Sehän osoitettiin monella suulla höpönlöpöksi.

      Tänään samassa lehdessä on testi ihmisen arvomaailmasta. Minä olin pandakarhu kun vastasin trendikkäästi ja leijona kun vastasin epätrendikkäästi.

      Poista
    2. "Et kai sinä, mikis, vaan ottanut sitä tosissasi..."

      No, ihan upeaa, KUMPUILEVA Iines!
      Aika mikä?
      No se että miten väärin sanon sanomiseni! Koska MELKEIN aina ne (=minut) ymmärretään väärin! Tämä siitä on hyvä esimerkki.

      Totta kai tiesin tuon Hesarin luokkakonetestin. (En tosin ole itse siellä käynyt.) Ja juuri SIKSI mää nautin teidän leikinlaskustanne! Se oli upeaa! - Höpönlöpöä on se ja tämä ja miksei tuokin... ei muu.

      (Vaanivana Tiikerihaina aionkin julkaista - kuten jo taisin mainita - OMAN ihmisiä luokittelevan listani. Täytyy vaan ensin keksiä se.)

      Poista
  13. Kun tässä on ollut puhetta ohjelmista, niin kerrottakoon, että mitä katsoin äsken Areenalta.

    Marina Abramovic: The artist is present.

    Itkeminen on hyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marina Abramovic on käsittääkseni performanssitaiteilija. Minulla kulkee tässä jokin raja - viittaan Mimisa Palen häpyteokseen ja vaikkapa johonkin taiteilijan ristilläriippumiseen - minulle ne eivät puhu mitään.

      Haluaisin kuulla lisää tästä elämyksestäsi, Kuunnuiske, sillä en tunne tätä mainitsemaasi taiteilijaa.

      Poista
    2. Anteeksi virhe, Kuunkuiske, kijoitan puhelimella samalla kun katson Meriluotoa.

      Poista
    3. Abramovic oli minullekin vieras nimi ja hänen nuoruudenaikaiset performanssinsa, joista ohjelmassa myös oli puhe, olivat aika provosoivia. Se kai on performanssitaiteen ideakin.

      Älä kuitenkaan ole niin ennakkoluuloinen, että jättäisit ohjelman katsomatta! Jo muistelmat ja videopätkät entisestä kumppanista (Ulaystä) ovat kiinnostavaa katseltavaa.

      Minusta hyvin koskettavaa oli se, että hän istui kolmisen kuukautta MoMA:ssa näyttelyvieraiden kanssa nokatuksin sanomatta sanaakaan. Yksi kerrallaan.

      Katse, jaettu kokemus, näytti koskettavan eikä sivustakaan katsojana voinut olla välillä liikuttumatta.

      Poista
    4. No tässä kuvaamassasi tuntuu olevan erilaista itsensä likoonpanoa ja syvempää sisältöä kuin Mimosa Palella, vaikka toki häneltäkin vaadittiin sisua vetää jättihäpyä pitkin katuja ja väittää, että sen läpi putkahtaminen on elämys, jossa syntyy uudelleen. Yksi tiedenainen kyllä väitti kokeneensa uudelleensyntymän, joten kai tässäkin on ehkä kyse minun ennakkoluuloistani.

      Muistan myös tapahtuman, jossa oliko se nyt Eduskuntatalon portaat tai jotkin suurportaat verhottiin takeilla. Näky oli aika mahtava, mutta en osaa sanoa, mitä tässä piti hätkähtää. Oli myös performanssi, jossa ihmisiä pantiin maahan makaamaan alastomina. Tästäkään en muista, että mikä oli perforssin sanoma tai mihin katsojaa koetettiin ohjata. Minulle itselleni syntyy, näin väitän, uusia ajatuksia ja ulottuvuuksia kun ylipäänsä katselen ympärilleni liikkuessani kameran kanssa luonnossa tai markkinatorilla.

      Aika vähän nykyään ihmisen katse pysähtyy toisen silmiin. Tämäkin alkaa olla ehkä vähän ekstremeä.

      Mutta siis, koetanpa tämänkin ohjelman katsoa Areenalta, nimi on tallessa.

      Poista
    5. Jos Abramovici kiinnostaa, niin tässä 1,54 minuuttia Abramovicia väkevimmillään:http://www.youtube.com/watch?v=IE5H8k8VE2M How we in the Balkans kill rats.

      Ja hyvää vuodenjatkoa, ellei toivotus kuulosta makaaberilta tällaisen videon jälkeen.

      Poista
    6. Kiitos, Sokea kana, nyt on listalla monta hyvää katsottavaa, ja se on hyvä, televison suora anti on luvattoman kehnoa monena iltana. Hyvää alkanutta vuotta sinullekin!

      Poista
  14. Aikoinaan vetskarit avautuivat, ja liivinhakojen luiset nupit pompahtivat (autsh!) pois paikoiltaan, kun puhui naiselle tunteista. Se kai siihen aikaan oli niin harvinaista. "Eikä sillä väliä ettei yhtään ymmärtänyt naisia, jotka valittivat miehistä, jotka eivät yhtään ymmärrä heitä; ymmärsi sen; että pitää kumpuilevasti kertoa ymmärtävänsä"...

    Nykyisin nämä syväemootiot ja kuusituntiset parisuhdeanalyysit, jotka aikoinaan napsahtivat kuin apteekin hyllyltä, eivät enää tehoa. Naiset haluavat että heitä välillä kourittaisiinkin. Mutta niinkö nämä tunteista puputtavat pallinsa kadottaneet Nyyhky Niilot tekevät? Vai lähtevätkö he ovet paukkuen piristämään lähimmän soittoruokalan liikevaihtoa? Ei!, eivät! Perjantai-iltaisinkin he jäävät niiskuttamaan liikuttaville tv-elämyksille. Kotisohva ei ole mikään Raatteen tie.

    Tunteista puhumisessa asiat eivät yleensä yhtään parane puhumalla. Jos sanoo miltä oikeasti tuntuu, tulee vain turhaa riitaa. Aidoista tunteista vaikeneminen on kultaa ja avioliiton salaisuus.

    Lähteet: Timo J. Tuikka (vapaa tutkija)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen, vaikka nainen olenkin, samoilla linjoilla tuossa parisuhdepuhumisessa, tai sanoisinko paremmin että ihmissuhdepuheessa.

      Ei se sanallinen veivaaminen ole muuta kuin rypemistä. Jos kauheat haavat on suhteessa, niin ei niitä tekemättömiksi saa. Jos kirjoissa on tällaista ihmissuhdeveivaamista, etenkin parisuhdekuvauksissa, alan haukotella. Kun ne ongelmat eivät ole puheen puutteessa, vaan juuri siinä veivaamisessa. Jos veivaamisen tarvetta on, kannattaisiko joko sopetutua ja olla hiljaa tai kävellä ulos suhteesta? Näin minä neuvoisin Leelian lepotuolissa.

      Poista
  15. Tänään tulee myöhään illalla... sanoo Iines. Katson Areenasta. Eilen tuli kehuttu "Laulu koti-ikävästä". Petyin, odotin enemmän, oli aika ahdistava dokumentti. Enkä yhtään käsitä minkä takia orkesteri välillä seisoi pellossa tai tien poskessa ja soitti...Irrallista meininkiä. - Mutta voi miten UPEA oli alku, ja loppu: pikkupoika! Joka tutki lintuja. Ja piirsi vihertikan kuvan! - Pelkästään sen takia kannatti katsoa koko hela leffa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin tämän Oulu-Göteborg-Oulu-roaddokkarin elokuvateatterissa ja minuun se teki vaikutuksen, yhtään ei ahistanut, hieman vain kouri sisintä.

      Tummuvassa illassa heinäpellossa suomeksi laulava tumma suomalais-ruotsalais-iranilainen kaunotar sai melkein kyyneleen silmääni, enkä tiedä miksi. Olisiko ollut niin kornin koskettavaa?

      Jokainen katsoo näitä tietenkin omasta taustastaan ja peilaa omilla muistoillaan, ja siksi se varmaan kolahti minuun.

      Poista
    2. No juu (jaa/kyllä/ei/poissa). Vedän kritiikkiäni takaisin... hieno dokkari! Ja kiva orkesteri. (Mutta minkä takia ne pellolla... etc.).

      Ajattelin, kun katselin ko. leffaa, että keväällä lähden Skeneen. Se on lähellä Göteborgia (Boråsiiin on noin 60 km). Olin siellä rätti- (eli tekstiili-) tehtaassa töissä. Palkka oli hyvä, koti-ikävä kova. Olin alle 17 -v.

      Lähe Tapsa roadille mukaan? Turku/Helsinki-Tukholma-Skene-Göteborg. Ja tietysti takaisin.

      Poista
    3. Tuo heinäpellossa laulava nainen sai minunkin sisäisnäkyni värähtelemään. Hän on itsenäinen, rohkea, lahjakas, intohimoinen.
      Ja kyllä, tuli muistoja mieleen.

      Poista
    4. Lähe Kole kolmanneksi! Niin 2:3 osaa saisi aina "huilata" kun 1:3 ajaisi autoa (Toyotaa). Jos Iines lähtisi 4:ksi, kaikilla meillä - myös kuskilla - olisi 4 kertaa mukavampaa.

      (Laskeskelin itsekseni matematiikkaa.)

      Poista
    5. Ja Riku tietysti kans. Jolloin meitä olisi viisi. Mahtuuhan Yarikseen . (Etenkin jos jätetään pois kaikki kapsäkit.) Ja jos matkalla tulee lisää liftareita, myyrään Yaris ja ostetaan linja-auto. Ps. Minä nimittäin saan ajaa - en muistaakseni ole ennen kertonut tätä - linja-autoakin. Ainakin jos te kaikki, rakkaat kanssamatkustani, aina välillä menette penkkien alle piiloon. (Etenkin poliisiautojen tupsahtaessa vastaan. Tai muuten vaan.)

      Poista
    6. Ilman muuta lähden on the roadille halki Svea-mamman muistojen!

      Reitti voisi kulkea esim. Stokis-Arvika-Skene-Olofström-Köpis-Kalmar-Stokis. Haluan nimittäin nähdä ack Värmelandin du skönan ja suomalaismetsät. Kolehmaisella lienee myös reittitoiveita, jos reissuun ehtii?

      Jos Iines uskaltautuu mukaan, niin menohan olisi kuin Prinsessa Armadalla... kaunis Iines se autoon liftasi Götan kanavalla juu...

      Poista
    7. Heinäpeltonainen on nyt vienyt miesten sydämet ja sielut. Pitänee koettaa hakea tämä pätkä Areenasta.

      Elokuva lienee epämääräinen reissukuvaus. Televisotarjontaa on liikaa, liian monta kanavaa, aina ei huomaa katsoa, mitä kaikkea siellä esitetään. Sitä hukkuu hyviin elokuviin, hyviin kirjoihin, kutkuttaviin kolumneihin, kuviin. Kaikkea on liikaa.

      Tässä uudessa taiteen ja viihteen katsomistavassa on entistä vaikeampi löytää yhteistä katsottavaa reaaliajassa. Kaikki katsovat eri elokuvia, eri sarjoja, hukkuvat netin vieraskielisiin kirjoihin ja dokumentteihin. Kun on itse innostunut ja kiihdyksissä juuri näkemästään, toisen kiihko on jo laskenut. Ihminen etääntyy yhteisestä kokemuksesta kiihtyvällä vauhdilla..

      Poista
    8. Jaa että minä epämääräisessä miessakissa reissuun? No juu, tietysti, ja luulen, että minulla olisi sillä reissulla hauskaa. Kun avaisin suuni, muut sulkisivat omansa ja kuuntelisivat lumoutuneina viisauksiani jatkojalostaen niitä siihen pisteeseen, kussa ottaisin taas johdon käsiini ja järjestäisin pasmat haluamallani tavalla. Siinä ei paljon pysähdeltäisi tienvarren heinäpelloilla tuijottelemassa tummien naisten vokotuslauluja. Ohi mentäisiin kaasu pohjassa kohden kunnon kuppilaa, jossa olisi sutjakoita hunkseja ja muita adoniksia. Että jos tämmöinen sopii, mikä ettei.

      Poista
    9. Saaks kumminkin käydä pellolla (vaikka vielä ei perunoita ole nostettu seipäille) pissalla? Tarkoitan, että tarvittaessa? - Aikoinaan Leningraadinmatkoilla bussikuski painoi jarrua, pysäytti auton keskelle Karjalan valtatietä ja komensi "naiset vasemmalla, miehet oikealle puolelle". Mehän mentiin. Minäkin kävelin sinne oikealle joskus niin kauas että meinasin eksyä. Sitten vasta ihmettelin että mitäs minä täällä?

      Ps. "Leningraadin valot" on sävellyksenä ihana. Eikö? Se on niin ihana että kun se tuli suosituksi niin se piti muuttaa "Moskovan valoiksi". Tämä on lopullinen ja ainoa Trud.

      http://www.youtube.com/watch?v=VJpY0BCvKk0

      Pss. Itse muuten istun tuossa edessä ja juon "wissyä". Ja laulan aina välillä.

      Poista
    10. Meillä noudatettiin samanlaista jakoa kun mentiin luokkaretkelle Imatralle ja itärajalle. Opettaja kuulutti, että maastoharjoitukset, tytöt oikealle ja pojat vasemmalla puolelle.

      On Leningraadin valot vallan ihana, se on niin täynnä kaihoa, ettei tyhjene koskaan. Tämä linkkisi oli niin tunnelmallinen, että kuuntelin mielikseni muutkin Irjan Cafen yhteislaulut. Kylläpä kansa lauloi sydämellä! Sekin söpö harmaatakkinen mies, joka joi vissyä, lauloi aina välillä, välillä se palasi ruotuun. Se oli muuten ihan saman näköinen kuin se yksi kuvasi, jonka joskus postasit tänne Bloggeriin. Olitko se oikeasti sinä? Jos et ollut, näin helppo ainakin meikäläistä olisi jymähyttää.

      Poista
  16. Katson Areenasta, koska ohjelma onkin vanha, jo nähty. Katsomisella ei olekaan kiire, koska olen nähnyt sen. Olisin katsonut tänään, jos se olisi ollut tuore. Aamulla en tiennyt että se on uusinta. Voin silti sen nytkin katsoa, en tiedä vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuore on parempaa kuin eilinen. Paitsi jos eilisen pakastaa eilen. Silloin eroa ei huomaa kuin asiantuntija, ja hänkin vain juuri ja juuri. (Koska taivaalla juuri silloin loistaa iso Punajuuri.)

      Samperi kun satais lunta sais lapioida sitä. Ja leikkiä Kolan kans. - Ps. Koala karhu syö eykalyptuslehtiä ja on kova piereskelemään. Pandakarhut ovat yhtä ihmeellisiä; niillä on lihansyöjän ruoansulatuselimistö mutta ne syövät vain bambunlehtiä. Kyllä sen tietää mitä siitä seuraa: kamalaa piereskelyä. Ja uneliaisuutta. Kummatkin karhut - joista tosin vain Panda on karhu - eivät tee muuta kuin syövät, nukkuvat ja piereskelevät. Ja kumpikin tietysti myös kakkivat. - Ja Onhan sitä siinäkin. Funktioksi.

      Poista
  17. Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leonoora! Ei ole pitkää aikaa kun muistin nimesi. Mietin, mihin ja miksi olet kadonnut blogimaailmasta.

      Hyvää ja onnellista vuotta sinulle!

      Poista
  18. En muista olenko tullut maininneeksi, mutta meillä täällä Tampereella elokuvafriikkejä palvellaan aivan ilmiömäisellä tavalla.

    Niagara, laatuelokuvan kehto, kutsuu sähköpostilistalaisensa ilmaisiin lehdistönäytöksiin. Niissä minäkin olen nähnyt monta hienoa elokuvaa ennen ensi-iltaa; vaikkapa tuon Laulu koti-ikävästä viime keväänä. (Erityisesti pidän siitä, että Niagarassa ei ole paikkalippuja.)

    Sitä katsoessa sai itkeä ja nauraa. Ei elokuvalta voi enempää odottaa.

    VastaaPoista
  19. Voi kun olisi meilläkin. Meillä on tässä kaupungissa jonkin kerrostalon alakerrassa paikkakunnan ainoa pieni elokuvateatteri, joka ei koskaan mainosta elokuviaan, joten sinne ei osaa mennä. Käsittääkseni se ei ole mikään hyvien elokuvien näyttämö, vaan lähinnä toimintaräiskeiden paukuttamo. Silloin kun paikkakunnalla oli teatteri, kävin katsomassa varmaan kaikki uutuudet. Nyt en lähde pimeälä ajamaan muualle matkojen taakse. Olen myös ääniherkkä, korvani eivät kestä teattereiden äänentoistoa, joka on kaikkialla missä olen ollut, lähinnä puolikuuroja varten säädetty metelitasolle.

    VastaaPoista
  20. Lukaisin äsken netti-Hesarista Rosa Meriläisen kolumnin "Alisuoriutuneen naisen pelko voi pitää perhettä kasassa."

    En läheskään aina ole ihan samoilla linjoilla Meriläisen kannanottojen kanssa, mutta tuolle kolumnille ei voinut kuin nyökytellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tämän eilen ja taputin käsiäni yhteen. Juuri näin se menee kuin Rosa sanoo:kolumnissaan

      "On olemassa perheitä, jotka pysyvät kasassa oman uransa alisuorittaneen naisen pelon voimalla. Se, joka kokee menettävänsä erossa taloudellisesti enemmän kuin kestää, ei uskalla lähteä."

      Näinkin Rosa sanoo: " Kun rakkaus kuolee ja jäljelle jää vain kipua ja katkeruutta, uraton ja rahaton ämmä alkaa tuntua taakalta, vaikka olisi ollut millainen kodinhengetär imetysvaiheessa."

      En halua minäkään Meriläisen tavoin mollata vähän kouluttautuneita lähihoitajia, mutta sen verran pitäisi naisen terästäytyä, että pitäisi oven auki lisäkoulutukseen ja edes siihen työpaikkaan. Ja voisihan sen uranvalinnan tehdä vähän itseään kunnioittavammin kuin aina sieltä hoituripuolelta.

      Minusta hoitoala on sen verran raskas, että sille pitäisi houkutella enemmän julleja, pois sieltä lätkän varresta ja riepua käteen, sairaita nostelemaan ja kääntelemään. Ei tarvitse sitten kuntosalilta hakea kallista habaa ja potkupallopakaroita..

      Poista
  21. Jos joku ei jaksa katsoa sitä koti-ikäväleffaa, kannattaa ainakin kuunnella Daryan "Suomalainen neekerilaulu". Täältä: http://www.youtube.com/watch?v=G4lNdHs9Imc

    On siinä hitto soikoon nainen!

    Ja Iines on vallan ihana. Hänen laillaan minäkin kierrän leffateatterit kaukaa sen hirvittävän äänisaasten takia. Yritin pari vuotta sitten nauttia elokuvasta teatteriosta, mutta pakko oli lähteä kesken pois.
    Mutta tuota Iineksen Hunks-intoa en ymmärrä. Mitä ideaa on katsella viiden homon kiristävän vatsaansa pyykkilaudaksi? Jouduin kerran tuollaiseen näytökseen. Sali oli täynnä miehiä, jotka huusivat, että IIK, ja UUH ja VAU aina kun Hunkseilta putosi vaatekappale tai pylly vilahti. Oli siellä muutama nainenkin, mutta niitä harmitti, kun kukaan ei ollut heistä kiinnostunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on nyt ollut viime aikoina vallan huikeita youtube-esityksiä. Tämäkin on löytö, tykkään meiningistä! Tuo orkesteri taustalla on ilmeettömyydessään n iin puhuva, ettei ole tosikaan. Viulisti taustalla näytti aluksi aivan Esko Pesoselta, mikä jo vei syömmeni pilviin.

      Siis minä en yksinkertaisesti ole ehtinyt vielä edes hakea sitä elokuvaa Areenalta, tänään nettiaikaa meni sähköpostin kanssa, kun se ei ottanut fanipostia vastaan eikä lähettänyt viestejä.

      Hunksit ovat karseita tyyppejä, se mitä niistä tiedän. Jos vastakin mainitsen heidät, kyseessä on pila. Esko Pesonen -tyyppi on kiinnostavampi.

      Poista
  22. Olen iloinen, että sinäkin Iines pidät Daryasta. Hänessä on karismaa. Tuo nainen kulkee omia polkujaan, tekee mitä tahtoo, eikä pyytele mitään anteeksi keneltäkään, ei edes puutteellista laulutaitoaan. Hän ei ole kaunotar, mutta koko olemuksessa on jotain suunnattoman puoleensavetävää.
    Kehuinko jo tarpeeksi? Tiedän, että on hiukan tahditonta kehua naista naisen pitämässä blogissa, mutta minkäs teet: olen lätkässä Daryaan. Oma suosikkini hänen lauluistaan on "Tuoksuissa tuomien", jossa sävelpuhtaus ja tahtijalkakin vinksahtelevat, mutta kokonaisuus on nautittava.

    Luin minäkin tuon Rosa Meriläisen jutun ja jäin pitkiin aatoksiin. Oman ja monien tuttavien kokemuksen sekä tilastojen valossa näyttää kyllä siltä, että naiset hyvinkin helposti "uskaltavat" lähteä huonoksi kokemastaan suhteesta. Moni löytää rikkaamman kullan ja lähtijä saa joka tapauksessa puolet yhteisestä huushollista ja sen varoista.
    Hiukan karsastin tätä lausetta: "Kun rakkaus kuolee ja jäljelle jää vain kipua ja katkeruutta, uraton ja rahaton ämmä alkaa tuntua taakalta, vaikka olisi ollut millainen kodinhengetär imetysvaiheessa."
    Sehän antaa ymmärtää, että juuri miehet potkivat "rahattomat ämmät" pihalle. Tilastojen mukaan kuitenkin noin 80 prosenttia eroista on naisten alullepanemia.
    Totta kai on pareja, jotka pysyvät yhdessä vain siksi, ettei nainen uskalla tai halua lähteä tuottoisan kermakupin äärestä. Maailmaan mahtuu hyvin monenlaisia pareja, eikä äskeinen ollut edes oudoimmasta päästä.

    VastaaPoista
  23. Äh, taas minä liioittelin! Vuoden 2000 tilaston mukaan vain 70 prosenttia avioeroista pannaan alulle naisen aloitteesta:

    "Vaimo oli avioeron hakijana prosessin alusta loppuun joka viidennessä tapauksessa ja mies noin joka kolmannessatoista tapauksessa. Noin joka kymmenennessä tapauksessa eroa haettiin ensi vaiheessa yhdessä, jommankumman puolison tehdessä yksin toisen
    vaiheen hakemuksen. Näistä toisen vaiheen hakemuksista lähes kahdessa kolmesta vaimo oli yksin hakijana. Kahdeksan prosenttia harkinta-ajan perusteella myönnetyistä eroista oli sellaisia, joissa eroprosessin oli laittanut vireille toinen puolisoista, mutta toisen
    vaiheen hakemus oli tehty yhdessä. Näistä runsaat 70 prosenttia oli tapauksia, joissa avioero oli tullut vireille vaimon hakemuksesta."

    Lähde: oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10224/3725/litmala.pdf?sequence=1


    VastaaPoista
  24. No jaa, minä en ainakaan ole koskaan hakenut eroa enkä ketään oikein jättänytkään. Olen vain heittäytynyt niin vaikeaksi, luulen, että toinen kyllästyy. Eropaperit postitettiin minulle myöhemmin ja kirjoitin ne samantien ja kyllä minä pettänyt olen, mutta hyvin nuorena ja tyhmänä, kun mielestäni arvoani ei täysin ymmärretty. Sen siitä saa kun kiertää kiltit porvaripojat ja heittäytyy kunnottomien hipinrenttujen kelkkaan.

    VastaaPoista
  25. Hurmaavaa,
    että herra Kolehmainen on rakastunut. Se pukee häntä!

    Yhden avioeron olen itse läpikäynyt, ei siinä mitään, erosimme ystävinä. Ainoa epäselvyys meinasi tulla tavaroiden jaossa: olimme kummatkin kamalan köyhiä. Sitten minä keksin: pannaan tavaroille hinta. Jos sinä otat pölynimurin (50;-) niin minä voin ottaa sitten kaksi keittiön tuolia (á 25;-). Ja niin edelleen. Systeemi toimi mukavasti... siihen asti, kun tuli kyse jääkaapista. Halusin sen ja sanoin "otan jääkaapin, pannaan sen hinnaksi 50;-". Vaimoni, joka tavallaan oli siis ex-vaimoni, puuskahti siihen että "ei se nyt hyvänen aika niin halpa ole, ainakin 100;- markkaa on". Sanoin että "selvä, em mä sit otakaan, merkataan se sulle". Ja niin sain - voi minua Veijaria - valita satasella taas jotain muuta!

    Eniten olisin halunnut saada, enemmän kuin jääkaapin ja keittiön pöydän, Paavo Haavikon omakätisesti signeeraamat Kootut Näytelmänsä. Mutta Kaija ei antanut. (Koska Haavikko oli ne hänelle ite ilmaiseksi omakätisesti lähettänyt. Piru vie.)

    Muutamassa perinnönjakotilauudessakin olen ollut mukana. En muista että yhdessäkään olisimme riidelleet; kerrankin välittäjä (tai miksi näitä juristeja sanotaan?), sanoi että "en ole ikinä ollut näin riidattomassa perinnönjaossa mukana". No, se olikin melkein sitä että me veljekset sanoimme toisillemme, kun kyseseessä oli arvokkaimmat/muistorikkaimmat esineet, että "ota sinä tuo" ja toinen että "en kun ota sinä", ja kolmas että "se kuuluu teille jommalle kummalle..." Sillä tavalla jokainen meistä sai jotain. (Ja omaisuus, joka realisoitiin, pantiin tietysti 1:3.)

    VastaaPoista
  26. Ei se Göteborg-dokkari mikään "epämääräinen reissukuvaus" ole, vaan erittäin hyvin määritelty ja perusteltu matka pojan lapsuuden maisemiin.

    Poika oli siis ensin joutunut pienenä siirtymään Oulusta Göteborgiin, kärsinyt ja viimein juurtunut, jolloin hänet tempaistiin takaisin Ouluun - ja edessä oli sama vieraus ja kärsimys, juurtuminen oli yhä kesken.

    Nyt hän tunsi kaipuuta Göteborgiin, nuoruutensa seudulle, jota kohtaan sielussa asui kuitenkin yhä vieraus.

    Isäpappa oli muuten mainio tyyppi. Ensin hän vaikuttaa mulkulta, mutta alta paljastuu aito ihminen.

    Ja Darya... kun katsoin ja kuuntelin häntä heinäpellossa, en olisi halunnut laulun loppuvan ikinä.

    (PS. Tuossa yllä olevassa on ikinä-sanaa käytetty oikein, vrt. never-ikinä-syndrooma.)

    VastaaPoista
  27. Joskus saa lukea, tai kuulee, sisarusten välisistä kismoista. En ymmärrä niitä. Vielä vähemmän ymmärrän näitä lehtiuutisia että poika ampui isänsä. Tai tyttö hukutti lapsensa.

    En osaa sanoa teille miltä musta tuntuu kun lukee tommosista asioista. Koska siinä ensimmäiseksi unohtuu sanat. Ja ilman sanoja on... avuton.

    VastaaPoista
  28. Kiitos, Mikis. Hauska, että huomasit. On totta, että rakastuneena olo on kevyttä ja helppoa, kuin tanssisi kuussa silkkihousuissa. Ilokseni näen myös Tapsan ihastuneen samaan naiseen. Ollaan sitten napalankoja! Siitä onkin jo aikaa, kun viimeksi niin on käynyt.
    Hauska lukea Mikiksen omaisuuden jaosta eksän kanssa. Tuollainen yksimielisyys lienee aika harvinaista. Itse taas tein niin, että sanoin olevani päivän poissa ja ex-vaimo saisi viedä kaiken, minkä halusi. Kun palasin, kämppä oli jokseenkin tyhjä. Kirjoituskonettani se ei sentään kehdannut ottaa. Illalla eksän uusi rakas soitti minulle, ja sanoi, että miksi sinä saatana työnsit tänne kaikki vanhat kamasi, eivähän ne mahdu mihinkään. Sanoin, ettei ongelma ole minun ja toivotin hyvää jatkoa. Minua nauratti pirusti, kun ajattelin niitä riitelemässä, mihin se meidän karsea lipasto (anopin lahja) heillä laitetaan.
    Tuosta Rosasta vielä, että itseäni tyumpii hänessä tuo ainainen ja ikuinen uhriutuminen. Nytkin kouluttamattomasta naisesta tehtiin uhri, vaikka itseään kai jokainen saa kouluttamattomuudestaan syyttää. En minä ainakaan syytä naisia siitä, että en lukenut läksyjäni koulussa. Omaa laiskuutta se oli.

    VastaaPoista
  29. Minäkin olen edelleen eksmiehen kaveri, ja sain juuri postitse hänen uusimman kirjansa. Emme me ole riidelleet erosta puolta sanaakaan, vaan meillä on jopa hauskaa kun tavataan mökillä - tulee katsomaan tytärtä. Jouluja hän on viettänyt meillä lukuisia ja on tietenkin aina tervetullut, eihän se ole minulta pois.

    VastaaPoista
  30. Meille on kehittynyt siskon kanssa semmoinen suhde, että myös annamme toiselle parhaat palat ja parhaat tavarat. Ehkä kriteerinä on se, että antaa mielellään tavaran pois, kun näkee, että se ilahduttaa toista. Meillä oli joskus vähän surullinenkin lapsuus, joten toista haluaa suojatakin.

    VastaaPoista
  31. Tapsa,
    tunnetko Antti Jalavan "Asfalttikukka" -kirjan? Se on ensimmäinen kuvaus siitä mitä on kasvaa finnejävlenä Ruotsissa. Muistan, että muistan siitä jotain, ainakin noin yleisesti. (Kirja on hyllyssäni mutta en jaksa lukea sitä uudestaan.) - Nythän on tullut näitä "Perkele" -kirjan kirjoittajia (?), useitakin jotka kirjoittavat ruotsinsuomalaisista; heitä ruotsalaisetkin kulttuuritoimittajat kehuvat, kilvan. - Ennen ei niin ollut.

    Tapsa, silloin kun me, ja Kolehmainen, kävimme rikastuttamassa Ruotsia, niin meitä siedettiin vain meidän työpanoksemme takia. Muuten meitä inhottiin - kyllä minä sen pystyin kokemaan. Olimme paaria-kansaa.

    Jos olisin ilkeä - jota välillä kieltämättä olen - niin nythän ruotsalaiset suurin piirtein halaavat suomalaiset siirtolaiset puhki. Kun Kansankotiin on tullut vähän ns. haastavampia hemmoja... lusimaan.

    Ei, en äänestä vieä Perussuomalaisia. Mutta jos kaikki perussuomalaiset äänestäisivät minua, saattaisin harkita... (yritän tehdä tähän hymiön... äläkä ny töni, samperin hetulavalaskala.. (:

    No niin, se siitä. (Pesee, ja kuivaa kätensä. Samalla suihkauttaa kainoloihinsa ambra-deodoranttia. Okey, beibi, lets gou!)

    Lähtee kävelemään. Iltaa kohti. Joka tummuu hänen ypärillään. (Hänen kengän kantansa sanovat vain "naks naks". Hän on agentti numero 0000,7. Mikis, mikis Moonis. Hän on Legenda ennen syntymäänsä. - Katsokaa tältä kanavalta huomenna klo 00.07, silloin olette ja elätte samaa mitä mikis klo 00.07-00.08. (Jolloin hän ottaa aamun ensimmäisen huikan.)

    No voihan Että.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnen. Se tosin ilmestyi aika myöhään, ilmiöön nähden. Suuri Ryntäys tapahtui 69/70 ja A-kukka ilmestyi vuosikymmen myöhemmin.

      Minulla on yhä kontaktit Ruotsiin, joten tiedän myös tämän asenteen muutoksen. Syynä se, että olemme suuri hiljainen vähemmistö ja toisen polven ruotsinsuomalaiset ovat ruotsalaistuneet. (Siksi osa heistä etsii nyt suomalaisia juuriaan.)

      Poista
    2. Kirjat ilmestyvät silloin kun ne kirjoitetaan. - Totta on se että toiset unohdetaan, kun ilmestyvät väärään aikaan.

      Poista
    3. Minäkin luin kirjan aikoinaan, muistan nimen ja aiheiston selvästi, mutta yksityiskohdat olen unohtanut.

      Poista
  32. Pyydän anteeksi kömpelöä kirjallista sanomistani. (Andeeksi.)

    "No voihan Että." pitäisi tietysti olla että "No, voihan Että."

    Toisaalta, aivan varmasti kaikki sivistyneet lukijani - pl. Riku Riemu - käsittivät että no-sanan perään pitää tulla pilkku. (Pilkku! Riku, ei Pill... - Rupee kuuntelemaan alaskalalaista kansanmusiikkia. Ai, miksi. No, muuten vaan.)



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ain jälkeen voi tulla pilkkukuume ja huutomerkki. Jos sellaiseen sairastuu, on pian ehkä mutkalla kuin kysymysmerkki. Se taas voi olla piste elämälle.

      Poista
    2. Minusta No voihan Että kuulostaa paremmalta kuin No, voihan Että. Että ei yksin kieliopista.

      Poista
  33. Nyt kun täällä tehdään henkilökohtaisia tunnustuksia, otin minäkin ja tein Hesarin sivulla testin, joka kysyy, mikä eliän olet. Täytin lomakkeet huolellisesti ja kas vain:

    "Olet susi! Sosiaalisuus ja vaatimattomuus ovat parhaita puoliasi. Toisaalta jotkut saattavat pitää käytöstäsi joskus arvaamattomana ja pelottavana. Olet kova puhumaan ja viihdyt hyvin missä vain, kunhan sinulla on seuraa."

    Viimeistä lausetta korjaan sen verran, että viihdyn vallan nhyvin silloinkin, kun ei ole seuraa. Nytkään ei ole, paitsi tämä Iinekselän porukka... niin, niin, no onhan minulla nytkin seuraa. Ja hyvää seuraa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeesus Kristus... minä olin saimaannorppa... miten ne senkin saivat selville, vaikka yritin näytellä coolia salonkileijonaa?

      "Olet saimaannorppa! Useimmat ihmiset pitävät sinua hellyttävän sympaattisena tyyppinä. Olet melko rauhallinen ja herkkä, etkä ole kovinkaan kiinnostunut matkustelusta."

      Ok, ehkä joku pitääkin, joku taas ei... mutta juurihan lupauduin Mikiksen kanssakin retkelle Svea-mamman armaille kupeille.

      Poista
    2. Jees!

      Jos olisit kasvi, iines kiltti, olisit ketokäenminttu. Se on kaunein kasvin nimi jonka tiedän.

      Poista
    3. "Olet karhu! Ulkoiselta olemukseltasi saatat olla hyvin sympaattinen, mutta tarvittaessa osaat hurjistua. Olet elämän rennosti ottava ja mielipuuhaasi onkin nukkuminen."

      Tämmönen tuli. Yleensä nämä "leikillään tehdyt" horiskooopit minua ärsyttävät, mutta tämänkin tein. Nukkumista yritin testissä painottaa se näkyi tuloksessa, höpöä tuo muuten on. Koisaaminen on harrastuksista paras, sille jää kirjallisuudet, koketeeraukset ja selän raaputtelu kauvas taakse. Paitsi silloin kun näkee huonoja unia.

      Hyvä ettei anakonda tai nelivarvasjerbo.

      Poista
    4. "Olet majava! Ahkeruus ja perhekeskeisyys ovat erottamaton osa sinua. Autat mielelläsi muita, ja pieni nikkarointi sujuukin sinulta leikiten."

      Kai tämä on totta. Minusta kotona on kivaa, ja kotia on kiva laittaa ja häärätä sormet ja varpaat mullassa. Kakaratkin ovat kivoja, ja voisin nähdä itseni myös suurperheen äitinä, joskin kersoilla voisi olla vaikeaa, kun ottaisin varmaan oman tilani, jossain määrin. Ihanteeni olisi perhe, joka olisi niin iso, että siitä voisi panna teatterin pystyyn. Tai orkesterin. Matkustelusta ajattelen niin, että sen täytistäkö minun itse pitää olla joka paikassa. Kyllähän ne paikat tiedetään jo ja niistä on tietoa ja elämyksiä monin välinein. Joskus on parempi, ettei ihminen etsi itseään muualta, kun löytäminen voi tapahtua vaikka oman rivaripihan takaumpiossa.

      Poista
    5. Perhe on silloin asiallisen kokoinen kun siitä voi muodostaa jalkapallojoukkueen. Tämä on ihan oma ajatukseni. Ja tämä että.. Äiti on hyvä maalivahti. (Tosin välillä hyvänkin maalivahdin "reppuun" singahtaa ei-toivottu pallo. Ei sille kamalasti kukaan mitään mahda.)

      Äiti, äidit, nuo näkevät ja tekijät, kaiken kokijat! He, jotka katsovat meitä kohti ystävällisesti tässä maailmassa, jossa on välillä kamalan kipeä olla.

      Poista
  34. Rosa Ämmän juttu on muuten ihan ok, mutta eikö se ole noin 60 vuotta myöhässä ja kuvaa silloinkin lähinnä porvarisrouvien tilannetta?

    Vai onko se luettava viherfeministin salakavalan ovelaksi kannanotoksi Suomessa asuvien vierasmaalaisten kulttuuria kohtaan?

    VastaaPoista
  35. Minustakin Rosa M kuvaa sellaista mailmaa, jota ei enää ole.

    VastaaPoista
  36. Minä sanoisin että "voi Simo Frangen parka"...
    Enkä muuta sitten sanoisikaan.

    VastaaPoista
  37. Kyllä minä Rosaan yhdyn, mutta kieltämättä tuo ajatus toimettomasta naisesta miehen siivellä tuntuu menneeltä maailmalta.

    Vaan pääpointti, arvon herrat, olikin siinä, että naisen ei kannattaisi aina uhrata ammatillisia kykyjään ja haaveitaan putoamalla hoitajaksi tai kassaksi. Ei semmoisen tuloilla elätetä perhettä sitten, jos ja kun se ero tulee.

    Olen itsekin monesti miettinyt, miksi kannatan kolmen vuoden kotiäitiyttä, kun sillä on niin kauaskantoiset vaikutukset naisen tulotasoon, se laskee merkittävästi naisen tulevaa eläkettä, ja heikentää ammattitaitoa ja urallaetenemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen sen siksi, siis kannatan kotiäitiyttä, että se on kiistattomasti lapsen etu ja lapsen oma halu, jos häneltä kysytään ja hän saisi valita. Vaan miksi tämä satsaus lapseen on pois äidiltä?

      Poista
    2. Kolehmainen (Ei Hannes)09 tammikuuta, 2014 13:12

      Suo anteksi, Iines, mutta kommenteistasi paistaa läpi ajatus siitä, että naiset olisivat jotenkin yksinkertaisia raha-asioissa ja muutenkin. Kyllä kai nainen kuin nainen osaa laskea, millaisia menetyksiä eläkkeseen ja uralla etenemiseen tulee kolmen vuoden kotiäitiydestä. Jos raha menee äitiyden edelle ajatuksissa, miksi tehdä lapsia? Ei kenenkään ole pakko niitä pullautella.
      Ja jos nainen lähtee liitosta - käytännössä useimmin uuden rakkauden perään - ei hän suinkiaan putoa tyhjän päälle, vaikka olisi assan vessan kassa. Ex mies maksaa elatusta, sossu antaa apua ja kai se uusi rakkauskin jotain pistää yhteiseen pesään. Ei vessan kassan tarvitse maksaa läheskään kaikkea.

      Poista
    3. No, en kyllä pidä naisia yksinkertaisina laskutoimituksissa enkä muutenkaan. Vähän ihmettelen, mistä sellaisen käsityksen sait.

      Valtaosa naisistahan valitsee nykyään kolmen vuoden hoitovapaan, vaikka se vaikuttaa omaan tulotasoon ja mahdollisesti työuraankin. En kuitenkaan väitä, että tämä johtuu laskutaidottomuudesta, vaan nimenomaan asioiden tärkeysjärjestykseen laittamisesta.

      Jos muuten nyt menet kysymään nuorilta naisilta, ja vähän vanhemmiltakin, paljonko kolmen vuoden hoitovapaa kaikkineen pienentää tulojasi, niin veikkaan, että harva osaa tuota laskea. En minä ainakaan olisi osannut. Tunnen myös keski-ikäisiä, joilla ei ole aavistustakaan siitä, paljonko heidän eläkkeensä muutaman vuoden kuluttua tulee olemaan.

      Jos nainen eroaa, mies ei maksa elatusta hänelle, vaan lapselle tietyn summan. Sossu ei anna yksinhuoltajalle penniäkään, jos mies antaa tuon lapsen elatusmaksun. Minä en tunne yhtään yksinhuoltajaa, jota sossu olisi elättänyt. Tunnen jopa yhden, jolle mies ei maksanut maksuja kahdesta lapsesta, mutta nainen ei silti hakenut sossulta killinkiäkään.

      Minulla on sellainen käsitys, että harvalla naisella on heti uusi mies katsottuna, useimmat omassa näköpiirissäni kitkuttelevat vuosikausia yksin. Uuden onnen löytäminen on lopulta aika harvinaista verrattuna yksinjäävien määrään. Yleensä nämä onnelliset uusperheet tapaa naistenlehtien sivuilta. Kuka niitä lukee.

      Poista
    4. "Olen itsekin monesti miettinyt, miksi kannatan kolmen vuoden kotiäitiyttä, kun sillä on niin kauaskantoiset vaikutukset naisen tulotasoon, se laskee merkittävästi naisen tulevaa eläkettä, ja heikentää ammattitaitoa ja urallaetenemistä."

      No tästä minä sain sen käsityksen, ettei naisten kalkulaattori aina oikein pelitä. Jos tavoitteena on eteneminen uralla, hyvä palkka ja kelpo eläke, miksi hiivatissa niitä lapsia on pakko tehdä? Jos lapset ovat tärkein asia elämässä, silloin on pakko tinkiä jostain muusta. Kakkua ei voi säästää ja syödä yhtä aikaa.
      Jos joku ei keski-ikäisenä tiedä tulevaa eläkettään niin voi voi! Sehän selviää yhdellä puhelinsoitolla omaan eläkeyhtiöön. Sieltä tulee kirjallisena arvio eläkkeestä.

      Poista
    5. Tässä on tietenkin se ikuinen ristiriita, lasten paras ja samalla äidin paras. Äidin paras kun välttämättä ei ole lapsen paras. - Hassusti sanottu, mutta haluan sanoa vain sen, että äiti ja lapsi ovat kuitenkin eri olentoja, molemmilla on tarpeensa, myös erilliset, koska kumpikaan ei omista toistaan. Biologia kuitenkin vetää äitiä lapsen lähelle, ja tässä mielessä luopuminen työstä käy ehkä helpommin kuin isältä. Tällä en tarkoita, että ne olisivat biologialtaan huonompia, jotka tahtovat heti takaisin töihin. Ihmisiä on erilaisia tarpeiltaan ja taustoiltaan ja aatemaailmoiltaan.

      Kyseessä on kuitenkin puhtaasti taloudellinen resurssi, joka voitaisiin, jos tahtoa löytyy, suunnata sille, joka menettää tuloja työssä lapsen kotiaikana. Esimerkiksi työssäkäyvän äidin/isän eläkkeeseen ei pitäisi kotonaolon vaikuttaa vähentävästi sen kolmen vuoden aikana. Äidit voisivat maksaa kotihoidon tuesta eläkemaksuja, jolloin tuki olisi suunnattu myös hoitajan tulevaisuutta varten. Lapsilisä on lasta varten.

      Poista
    6. PS tarkoitin tuolla tietämättömyydellä eläkkeestä, että tiedonpuute johtuu usein välinpitämättömyydestä.

      Poista
    7. Työeläkeotehan lähetetään vuosittain kaikille tilaamatta ja pyytämättäkin.

      Poista
    8. No minullekin lähetettiin jotain, mutta siinä oli vain siihen asti kertynyt eläke. Näin muistan. Voin kyllä erehtyä. Joka tapauksessa kaikki eivät sitten lue postiaan.

      Poista
  38. Minä olin lapseni, Saga-tytön yksinhuoltaja, kun hän oli pieni. Arki meillä oli ihan tavanomaista (tai en ole aivan varma mitä tavanomaisuus tarkoittaa); hän kävi koulua minä kävin töissä, tehtiin ruokaa, syötiin sitten se, pestiin pyykkiä ja välillä siivottiin kämppä, molempien ystäviä kävi kummankin luona, paljon juteltiin. Meistä tuli enemmän kuin isä ja lapsi, meistä tuli ystävät. - Muistan ikuisesti kun opetin häntä pelamaan shakkia... Piäni pää shakkilaudan takana tuijotti intensiivisesti niitä laudan nappuloita. Välillä hänen isot ruskeat silmät vain pyörivät. Sitten hän... arvokkaasti tarttui johonkin nappulaa, kuin nostokurki, ja siirsi sen toiseen ruutuun. Sen jälkeen hän vielä hetken aikaa tuijotti lautaa, siis sitä mitä oli tehnyt, ja sanoi "hmhy".

    VastaaPoista
  39. Minä en ole muuten taitava shakinpelaaja, vaikka isäni oli ja opetti taidon minullekin. En osaa nimittäin laskelmoida pitkäjänteisesti. Kuvio hajoaa matkan varrella ennen kuin se on valmis. Joskus olen jonkun voittanut, mutta yleensä en.

    Meillä oli kotona, isän toimistossa aina keskeneräinen peli meneillään sivupöydällä. Isä siirteli tupakkia tuprutellen nappulan, tuumasi sitten ja tuprutti lisää ja siirsi taas. Kummallista touhua.

    VastaaPoista
  40. Minä opettelin muutamia vuosia sitten tietokoneen Chess Titania pelaamaan, siinä kehityin aika hyväksi, vitostasolla mentiin. Pelasin sitten yhtä huonoa pelaajaa vastaan, hävisin kuin ankka. Lopetin siihen.

    Nyttemmin minussa on virinnyt taiteellista kunnianhimoa, haluaisin kirjoittaa jotain syvällistä ja pysyvää - silti ajankohtaista - jotain ajan hermoon osuvaa ja ravistelevaa. Kirjoitin jo alkua kauniista rakkaustarinasta, jossa Hesseli-Hasseli ja Höpö-Hiltunen antautuvat kiihkeään lemmentuokioon. Mikään ei heitä voi enää pidätellä, rakkaus saa viimeinkin ihanan täyttymyksensä. Hesseli-Hasselin huulet värisevät, kun Höpö kuiskaa käheällä äänellä: "Tule!" . Kustantajan mahdollisista vaatimuksista voin vaihtaa päähenkilöiden nimiksi esimerkiksi Ruusa ja Siimeooni.- Ainakin novellin tästä saisi, aineksia lisäämällä mahdollisuus romaaniinkin olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä menen spekulaatioissani liian pitkälle, mutta mahdolliseen filmatisointiin vaadin hankittavaksi Youngin kappaleen Only Love Can Break Your Heart oikeudet.

      Poista
    2. Tuosta se lähtee, paraskin omakustanne, puolikustanne tai täyskustanne.

      Vaan on hyvä, että kaikki pohjaa taiteelliseen luomishimoon eikä esimerkiksi hinkuun tienata jotain sillä kirjalla. Juuri kuulin luotettavasta lähteestä, että kirjoja ei kannata kirjoittaa, jos on muussa työssä samaan aikaan. Kirjarahoista napataan 40 - 50 prosenttia veroja, vaikka kirjasta saatu tulo olisi tonni pari. Työnteosta tosiaan rangaistaan.

      Poista
    3. Ai eikö siitä rahaa saisi, hautaan sitten koko haaveen, köyhä minä voin olla muutenkin.

      Poista
    4. Hyvinkään veitsin blogista huomasin, että Salmisen Varasto tulee huomenna Mtv3:lta. Minä en katso, minulla on se dvd:nä, vaikka alkuun suhtauduinkin filmatisointiin penseästi. On se hyvä.

      Poista
    5. Oikeasti olen usein ajatellut kaikenlaisen kirjoittelun lopettamista. Lennokin rakentelu olisi harrastuksena parempi, mutta ongelmani on, etten saa siihen innostuttua. Taidan alkaa origamien tekemiseen ja mennä vaikka jazzbaletti tunneille.

      Poista
    6. Uskon että on hyvä, tarina pohjalla antaa mahdollisuuksia. Silmäilin äsken arvosteluja, ja ne olivat kauttaaltaan hyvät.

      Yhteen hupaisaan keskusteluun osuin, jossa muuan nuori äiti moitti elokuvaa. Perusteluna oli se, että hänen nelivuotiaansa oli mennyt katsomaan sen sillä aikaa, kun hän itse teki kotitöitä. Lapsi oli ollut järkyttynyt tuhmista asioista ja kirosanoista elokuvan jälkeen. Äiti oli erikoisen suivaantunut Aku Hirviniemeen, jota lapsi ilmeisesti oli halunnut katsoa. Että on niitä kotiäitejäkin monenlaisia,

      Poista
    7. Jos olisin elokuvantekijä ja osaisin elokuvia tehdä, tekisin pelkästään tuota yhtä äitiä varten filmin Ei-kuoresta. Alkuperäistä romaania noudattaisin tarkasti, mutta vaseliinia Urho ostaisi kahdenkymmenen kilon purkin.

      Poista
    8. Siis, Riku, älä ihmeessä lopeta kirjoittelua, vaan lisää sitä. Pahempaakin voi ihminen tehdä, ja kirjoittaminen sinänsä on tie moneen.

      Itse harjoittelin yhteen aikaan kirjaamalla nopeita muistonpätkiä tai tarinanaineksia lapsuudestani ja elämäni varrelta. Eeva Kilpi teki samoin yhdessä kirjassaan. Makasi vuoteella ja antoi muistojen ja ajatutsen virrata ja nappasi sitten jostain kiinni, jolloin tuli lisää.

      Tuo prosessi oli mielenkiintoinen ja antava. Kun kirjoitin jotain yksityiskohtaa ja ympäröin sitä sanoilla, muistin syntyvän aineksen pohjalta lisää asioita, joita en tiennyt muistavani. Tarina laajeni itsestään.

      Pitää siis vain alkaa kirjoittaa, innoitus tulee perässä. No siis minulla toimii näin.

      Poista
    9. Kyllä minä kirjoittajia arvostan, mutta kaikki mitä minä haluan sanoa, tiivistyy sanoihin: "Tapelkaa, saatte tupakkaa!" Sanonta on hyvin vanha, vanhempi kuin sata vuotta.

      Poista
    10. Ei kai kirjalla ansaituista rahoista sen kummemmin veroja napsaista kuin yleisen progression mukaan, saman verran siis kuin esim. palkankorotuksesta. Marginaalivero on meillä vain niin korkea.

      Olisiko meidän siis aika lakata kadehtimasta hyvätuloisia palkannauttijoita? Me saamme niistä rahoista puolet?

      Poista
    11. Noh, viittasin tässä tyttäreeni, joka lähettää kustantamolleen lisäverokorttinsa. Veroprosentti on 41.

      Poista
    12. Mitä minä sanoin: meillä on ankara veroprogressio.

      Jopa keskituloisen opettajan palkalla jokaisesta lisäeurosta napataan puolet yhteiskunnan yhteiseen kassaan, julkissektorin ylläpitämiseksi ja köyhille jaettavaksi.

      Mutta ei se riitä, enemmän pitäisi antaa, muuten autot alkavat palaa.

      Poista
    13. Näin se menee. Ei lisätyöllä tosiaan Suomessa itselleen mitään saa, kun lähes puolet napataan yhteiskassaan. Velkaisiakin nämä nuoret ahkerat ovat, joten turha aina kadehtia niitä, jotka ovat ponnistelleet omin avuin eteenpäin.

      Poista
    14. Minä kannatan sitä, että meidän kaikkien tulisi nykyistä enemmän veroja maksaa. Vähemmän kuluu turhuuksiin ja hyväänkin vähän enemmän menee.

      Poista
    15. Kyllä minäkin maksan mielelläni veroja, koska kannatan kuitenkin tätä demokratiaan pohjautuvaa hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus koulutukseen, erityisopetukseen, terveydenhoitoon ja huolenpitoon pahoinakin päivinä. Kritiikkiä pitää silti esittää ja sille on sija, mutta hyvinhän meillä on, kun vertaa vaikka Yhdysvaltoihin, joissa köyhiä kuolee kaduille ja lapsen tulevaisuus on isän rahapussissa.

      Korjattavaa verotuksessa kuitenkin on, sillä tavallinen keskituloinenkin voi joutua maksamaan huippukorkeita veroja, jos tekee paljon työtä tai on erityislahjakas. Progressio alkaa jyrketä liian alhaalta, kun sitten aivan yläpäässä on ilmaa ja monissa asioissa olisi kiristämisen varaa - esimerkiksi subjektiivinen päivähoito on käsittämätön etuus. Tukia laajennetaan sinne, missä varsinaista tarvetta ei ole. Kyllä jotain kannustustakin voisi ja pitäisi olla, ei pelkkää rangaistusta. Ei maailma voi mennä niin, että kaikki saavat yhtä paljon, olivat työssä tai ei. Yhtä hyvin voitaisiin vaatia tasaveroa, eli progressiot pois ja kaikki kouluttautumaan ja työhön mihin tahansa.

      Poista
    16. Iines,

      osaan samaistua isääsi. Hän analysoi eri variaatioita. (Ja tupakka oli hyvää ja auttoi keskittymään. Etenkin silloin kun sitä vielä poltti.)

      Riku,

      ohjelmoiduilta tietokonepeleiltä oppii alkeet, stategian ja taktiikan. Mutta muuta niiltä ei opi: tämän tason shakkitietokoneilla on maneerinsa; ne huomaa äkkiä. Sen jälkeen koneen päihittäminen ei ole kummoistakaan - no, ainakaan 5-tasolla. - Lisää huonoja tietoja: itsekin maneeroidut. Ts., kun pelaat oikeaa pelaajaa vastaan ja teet näitä "koneelta" oppimia siirtojasi... niin häviätkin!? Miksi? No, vaikkapa siksi, että tuo vastustaja pelaa paljon HUONOMMIN. Kyllä, huonommin. Mutta erilailla kuin kone. Koneen sinulle opettamat PAREMMAT siirrot kun eivät yhtää sovi siihen asemaan jota nyt pelaatte. "Ja äkkiä olet Matti." (Tai syötät vahingossa toisen tornisi ratsulle; se on sama asia.)

      Kannattaa opetella pari kolme a2-a4 ja d2-d4 avausta ja muutama vahva variatiota niistä syvällisemmin. Kirjoista, kirjoista! (eli pelatuista, kirjoihiin präntätyistä peleistä)

      Shakki on helppoa: 1 avaus, 12 siirotoparia/4 variaatiota- okey - hallitset noin pari-3 kymmenentuhatta tilannetta laudalla. (Tai ei se nyt ihan näinkään mene.) Mutta aloitusten opettelusta kaikki on aloitettava, ei se ole mahdotonta. Shakki on loogista, ei se sinällään muistamiseen perustu; sitä tajuaa äkkiä miksi siirrot pitää tehdä tietyssä järjestykseesä. Puhumattakaan, että minkä takia ratsun pitää olla tietyssä asemassa juuri tietyssä ruudussa eikä tuossa toisessa (tai missään muualla).

      Alotussiirtojen jälkeen siirrytään keskipeliin. Se on pelaajille (ainakin sunnuntaipelaajille) kaikkein mukavinta: voi käyttäytyä vähän aikaa vapaasti. Teorioita ei ole, koska teoriat ovat mahdottomia; jokainen asema on ainutlaatuinen. (Vaikkei olisikaan.) Sillä jos kaikki nappulat ovat vielä jäjlellä, siirtovaihtoehtoja on noin 2 potenssiin 64. (Laskekaapas huviksenne kuinka monta! Saatatte ällistyä! pl. Tapsa) Eli, kuten jo mainitsin, teoriat (sattuneesta syystä) loistavat poissaolollaan. - No, sitten siirrtytään Loppupeliin ; se on vaativinta shakissa. Nappuloita on vähän, klassisesti pari-kolme sotamiestä + torni per nenä. Väärän siirrton tekeminen nyt on anteeksiantamonta - sitä ei voi korjata. Samoin jokaisen oikean siirrton tekemättäjättäminen on korvaamatonta! (Samasta syystä!) Se on raastavaa! Loppupeleissä ratkaistaan se miksi jollain on 2800 elopistettä ja toisella "vain" 2400. - Ps. Tuo jälkimmäinenkin luku on hirvittävän korkea. Vitsailin, nääs. - Taisi olla Toni Nybäck suomalaisista aikoinaan korkeimmillaan... oli 2554. - Semmoisella tasolla meikäläisen tasoiset vastustajat murskaantuvat AINA alle 20 -siirrossa. (Shakissa jos nimittäin yrittää vain puolustautua - kun tietää vastustajan ylivoimaiseksi - niin häviää entistä nopeammin. - Aloite on shakissa kaiken kaikki.

      (huh, huh! kun taas innostuin. ex-lautarääkki - vrt. kehärääkki. Lopetin shakinharrastamiseni siinä vaiheessa kun huomasin että se vie minun ajastani noin 18-23 h/vrk. Kieltämättä, pärjäsin. Mutta sitten kehitykseni jäi jummaamaan paikoilleen. Ajattelin, että minulla on muutakin tekemistä kuin olla paikkakunnan - oli se nyt milloin mikäkin - shakkikahviloiden "toiseksiparas pelaaja". Koska se vei multa mun kaiken ajan!)

      Ps. Sen sijaan aloin kirjoitella kommentteja blogeihin!

      (sarkasmia, sarkasmia, sarkasmia!)

      Poista
    17. Kiitos Mikis seikkaperäisestä neuvosta. Ehkä minä joskus innostun. Teemu Keskisarjakin jossain haastattelussa sanoi katuvansa shakkiin käyttämäänsä aikaa, huipputasolla sitä epäilemättä kuluu. Minun ei shakissa tarvitsisi edes hyvä olla, hyvin riittäisi kun joskus voittaisin Suomen toiseksi huonoimman pelaajan ja tekisin paljon maaleja.

      Poista
    18. Kasparov on kaikkien aikojen paras pelaaja. (Tämä nykyinen norjalainen maailmanmestari on hänen kasvattamansa.) Aikoinaan kun ihmeteltiin Kasparovin ylivoimaisuutta, joku vastapelaaja tokaisi että "ei se ihme ole. kun minä käytän vuorokaudessa 24 tuntia shakin opiskeluun, Kasparov käyttää 25."

      Poista
    19. Paavo Nurmi tokaisi kerran haastattelijalle, että olisin minä saanut enemmän aikaan, mutta kun tuli nuorena juoksenneltua.

      Poista
  41. Itseni luen jälki-innaslaisiin kyynikoihin. Lempikirjoittajani ovat Jari Tervo ja Juha Vuorinen, kaksi suurnimeä, joilta olen oppinut enemmän kuin muilta. Syvällisyys on muotia vain juhlapuheissa, pintaa sen pitää olla. Eikä tätä pidä tulkita miksikään ilkeilyksi, neerot ovat neeroja. Vuorinen, Tervo ja Oksanen. Bisnis on bisnis ja tyhä ei ole se joka myy, vaan se joka ostaa.

    VastaaPoista
  42. Ymmärrän tämän täysin, ja tämä on harvinaisen paljas ja rehellinen ajatus. Syvällisyys on vallan muualla kuin Taiteen koukeroissa, niissä koukeroissa, jotka kulloinkin ovat trendikkäitä. Syvyys on yksinkertaisissa kuvioissa, vaikka Esson baarissa höyrymakkaraa syövän rakennusmiehen aatoksissa.

    VastaaPoista
  43. Kännykällä kirjoitin, siitä tuo tyhä.

    Poliittista tekstiä ehkä haluaisin kirjoittaa runomuotoon.

    Lahtari, lahtari näytä siipes,
    tuleeko edes huomenna pouta?
    Ootko paras, ootko paras,
    joko sen läsimainenkin tiedemies todistaa?
    Lahtari, lahtari, nuku rauhassa,
    eivät raskautetut sinulle mitään mahda.
    Elämä on lyhyt, lahtari on pitkä.
    Tuleeko huomenna pouta? -
    kovaa pakkasta ja pohjoistuulta.
    Olkaamme konservatiiveja, se on helpompaa.
    Elämä on ihkua ja aurinko paistaa.

    VastaaPoista
  44. Jos olisit nuori ja uran valinta olisi edessä, voisin suositella sinulle toimittajan ammattia. Vaikka poliittiseen lehteen? Onko niitä muuten enää?

    VastaaPoista
  45. Jos pääsisin takaisin nuoruuden päiviin, panisin kaikkia niitä, jotka sitä vaille jäivät. Opettelisin Lorcan ja sAARIKOSKEN säkeitä, väittäisin niitä omikseni ja panisin taas. Välillä minä rämpyttäiin kitaraa ja loihtisin kasvoilleni tuiman, mutta tunteellien ja traakilliuutta kertovan katseen. Jos nykyaikana olisin nuori, länkyttäiin niille pahvipää cheekin sanoja ja Häkämiehen mielipiteitä. Sitten taas panisin.

    VastaaPoista
  46. Äsh, äshän tämä nokiani jättää erikoisen mielellään kirjoittamatta.

    VastaaPoista
  47. Jaa mutta mihin pistäisit sen nihilisti-Rikun, joka irvailee sitä kaikkea? Ette te samassa bodyssa voisi olla.

    VastaaPoista
  48. Jaa nihilisti-Rikun, enpä tiedä. Oikeasti olen kyllä niin tunteelliuuden läpipieremä, ettei minusta kertomiini olisi. "I'm just sitting here watching the wheels go..."
    Minä uskon joka kerta, kun söpökasvoinen nainen sanoo minulle: "mää rakstan snua!" Sellaiset kasvot eivät voi valehdella, eihän, eihän ne voi valehdella?

    VastaaPoista
  49. Minusta Rikussa olisi ainesta poliisiksi, palomieheksi, kantaupseeriksi ja ulosottomieheksi. Ihminen ei voi valita alteregokseen rosvoa, jos ei syvällä sielussaan halua yhteiskunnan pelastajaksi!

    Poliitikkokin kävisi paremman puutteessa. Minä ainakin äänestäisin Rikua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dillingeriä arvostettiin kansan parissa 30-luvulla todella korkealle. Kun D kerran pidätettiin, syyttäjäkin hänen kanssaan uutisfilmissä kaulaili. Silloin vielä tiedettiin, etteivät herrat koskaan ison populan etuja aja, se kun olisi heidän etujaan vastaan.

      Poista
  50. Siis söpöt naiset puhuvat varmasti totta, Riku. Takeita ei sen sijaan ole, että he rakastaisivat ikuisesti. Valitettavasti. Taidat tosiaan olla myös romantikko.

    VastaaPoista
  51. Olipa kotoisa tunnelma taas täällä. Jokusen kerran piti naurua pidätellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, Leonoora!

      Sinäkin olet päässyt blogissasi hyvään alkuun.

      Poista
  52. Tänään - jos saan suositella (ja miksen muka en saisi?) - tulee elokuva televisiosta, "Varasto". Se on mielestäni katsomisen arvoinen. - Itse katsoin sen Mikkelissä pari vuotta sitten. Oli Ystävänpäivä, ihmiset virnuilivat toisilleen, elokuviinkin pääsi kaksi ihmistä yhdellä lipulla. Minunkin kanssani olisi siis päässyt. Mutta seisoin leffateatterin jonossa viimeisenä, ei minun takanani ollut enää muuta kuin minun varjoni, siksi maksoin vain yhdestä. - Eli tavallaan 1/2 ylihintaa.

    Kyllä kannatti!

    Ps. klo 20.00 MTV 3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikis, tupsahdit keskelle jotakin, hyvin suloisesti.

      Siis täällä on ylempänä jo Varastoa suositeltu ja elokuva on todettu hyväksi. Kirjastahan on Einesbaarissakin esittely ja keskustelu.

      Kirjan olen lukenut, elokuvaa en vielä nähnyt, ja siksi mieleeni tuleekin, näin etukäteen vähän verevämpi versio Kaurismäeltä. Voin olla väärässäkin.

      Poista
    2. Minä olen nähnyt Varaston näytelmänä. Enkä nyt tähän hätään muista, olenko edes lukenut kirjaa? Pitäisi luntata Einesbaarin puolelta.

      Kaurismäen versio...?

      Poista
    3. Siis tarkoitan, että jospa se olisi vähän verevämpi versio kuin Kaurimäen elokuvat, samantyylinen hieman toivottavasti.

      En siis tarkoita, että Kaurismäkikin olisi tehnyt tästä elokuvan.

      Poista