25.7.2014

12. sivu: Elämä on visiitti

25.7. Oltiin Vanhassa Raumassa, vaikka helle paahtoi ihmistä lätyksi. Kadut olivat autoilta suljetut. Kurkittiin kapeilta kujasilta sisäpihojen pihakirppiksiä ja yksi löysi pari samanlaista jugend-maljakkoa, toinen Runot-kirjan ja kolmas osti iiriläisen runoilijanriipuksen kelttikorupajasta. Ikinä ette arvaa, kenen Runot-kirja se oli. 




Sisko pomppasi kesken katukierroksen yhteen kebab-baariin, koska hänen teki mielensä virvoketta. Hän löytää aina seuraa ja  äkkäsi baarin terassilta olutta juovan naisen,  istahti tuoppeineen muitta mutkitta naisen viereen turisemaan.  Nainen sanoi, että hänestä saa ottaa kuvan. Hymyili tummat lasit silmillä. 

Ihmiset ovat kivoja. Moni sanoi minulle, että ota vaan kuva ja että ilman muuta. Kaikki käy.  Oikeastaan mukavimmat ihmiset tapaa kadulta, kansan parista, ei gallerioista eikä saleista eikä edes kirjastoista, ei yliopistoilta eikä työpaikoilta eikä aina kotoakaan.  On sääli, että ihmiset eriytyvät omiensa pariin ja kadottavat kosketuksen katurahvaaseen. Suosittelen kaikille liikkumista turuilla ja toreilla ja antautumista jutusteluun ihmisten kanssa. Oman reviirin suojausten unohtamista.


Virvoituttuamme menimme sitten Kanaalinrannalle, ja siellä oli hattuja ja hameita. Naruhattukauppias oli otettu, kun pääsi kuvaan. Herttaisempaa ihmistä en ole tavannut sitten erään Toivon valitettavan poistumisen elävien kirjoista. 

Sisko sovitti puolihametta, minä jotain intialaista pitkää juttua. Päätimme sitten kuitenkin, että hippiajat ovat ehkä ohi. Naruhattuakaan en ostanut.  Tämän jälkeen juoksin kanaalinrantaa yhden soman kiinanharjakoiran perässä. Sen emäntä pisteli kuitenkin siihen malliin tassua toisen eteen, että en saanut kysytyksi koiraa kuvaan. Halusin siitä kasvomuotokuvan, jotan salakuva takaa ei tullut kyseeseen.

Vanhasta Raumasta kävelimme sitten Citymarketiin ja ostimme niin paljon tavaraa, että ne putoilivat käsistämme matkalla autolle. Etupäässä nesteitä, vesipulloja ja kanisterin, viinilaatikoita, vessapaperia. Sekä mustikkapiirakan ja pullaletin sekä kaksi pussia irtolakuja. 

Kun pääsimme kotiin, tuli yksi keltapaitainen sukulaismies kylään mökille ja istui kaksi tuntia kuumassa kahvipöydässä. Istuimme pöydän vieressä persposket hioten, otsa märkänä.

Oli sitten kuitenkin jollakin tapaa haikeaa erota vanhasta ihmisestä, ystävästä, ja todeta: ensi kesänä sitten taas, jos ollaan ja eletään.  Joka vuosi katsoo vuoden vanhempaa ystävää ja huomaa uuden uurteen. Elämä on  lyhyt visiitti, ihmisen aika on rajallista. Mitä täällä kannattaa nipottaa yhtään mistään ja korostaa itseään ja mieltymyksiään. Niillä ei ole lopulta mitään merkitystä.

(Kuvat Iines 25.7.)

73 kommenttia:

  1. Sombrerot sinun ja sisaresi olisi pitänyt ostaa, sopivat tähän ilman alaan. Kahvipannun myssy taitaa tuolla ensimmäisellä kauppamiehellä olla päässään, haluaa vissiin huolehtia, ettei pääse pää jäähtymään. Juhannuksena taisi olla alle kymmenen astetta, nyt sitten jonkin verran enemmän, keskimääräisesti oikein hyvä kesä. Minä yritin tihrustella, josko sinua heijastumana näkyisi tuosta baarin ikkunasta. En onnistunut.

    Minä en tänään uskaltanut ottaa yhtään olutta, kun se saa hikoilemaan ja muutenkin hikoilen kuin sika.

    Minun proffilikuvani ei muuten ole sellainen selfie, vaan mirrie. Peilin (mirror) kautta ottamani.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli eilen juttua, mikä on paras helteellä, olut, limsa, kivennäisvesi, kahvi ja tee, jääpalavesi tai tavallinen suomalainen kraanavesi.

      Yksi kannatta olutta, koska limsa pissattaa ja kraanavedessä ei ole kehon tarvitsemia suoloja, yksi kannatti kahvia ja teetä tai pullotettuja kivennäisvesiä suolojen takia, ja meikäläinen sitten tuota hyvää suomalaista puhdasta kraanavettä, koska pullotetuissa vesissä kehittyy nopeasti bakteereja, limsa on liian makeaa, alkoholi kuivattaa elimistöä, jääpalat myös ovat lukemani mukaan esimerkiksi ravintoloissa bakteeripesiä.

      Poista
    2. Alkoholi ja kahvi noista ovat diureetteja eli elimistöä kuivattavia ja siis kusipissattavat usein ja runsaasti.

      Poista
    3. Näin tekevät. Vaikka kyllä periaatteessa mikä tahansa neste lennättää meikäläistä vessaan hyvin lyhyellä viipeellä.

      Poista
  2. Ennen Iines oli feministi ja kirjoitti muutenkin aika lailla paskaa. Nyt hän kirjoittaa kauniita juttuja, eläviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paskaa? No johan nyt.

      Selailen joskus jotain vanhaa juttua ja aina ajattelen, että olenpas minä taantunut. Ennen kirjoituksissa oli potkua, nyt ne ovat resignoitunutta kamaa. Jollakin tapaa blogikirjoittamisen tenho on tasaantunut.

      Ja jos on kyse tasa-arvosta, olen kyllä feministi niin kauan kuin pikkutyttöjä raiskataan Intiassa ja muualla ja lapsia annetaan vanhoille ukoille morsiamiksi. Tulistun heti, kun ajattelenkin asiaa. Erikoisesti se surettaa, miten vähän tiedostavat naiset kirjoittavat asiasta. Kaikki muu tuntuu olevan tärkeämpää, maailmanpolitiikkakin. Minusta tämä tyttöjen kohteleminen eläiminä on maailman ykkösasia kiireellisyysjärjestyksessä. En muista Obamankaan välittäneen asiasta.

      Poista
  3. Tänään luonani oli kaksi koiraa. Vihaan koiria, en ole koskaan sietänyt niitä, rakastuin heihin kumpaankin heti! Voi että olivat mukavia! (semmosia, mikskä näitä nyt sanotaan, kääpiölassieita) Kovasti läähättivät kun oli helle. Minäkin läähätin. Sitten ne menivät sillä lailla ovelasti mahalleen, että niitten kaikki 4 jalkaa olivat niiden toisella puolella, ja yrittivät nukkua. Mutta aina kun minä liikahdin - ne tuijottivat minua epäluuloisesti. Voihan pikku pirut! (Heidän omistajansa olivat asuntomessuilla ja sen takia minä niiden kanssa jouduin olemaan.) "Hau, hau", minä yritin heidän kanssaan keskustella mutta he eivät halunneet keskustella minun kanssa. No, sekin toki minulle sopi. Otin pari olutta, koirat joivat vettä. Mutta kun ne koko ajan tuijottivat minua, vuoron perään ja välillä yht'aikaakin, niin minä sitten kysyin niiltä että "onkos teillä hauveleilla nälkä?". Ei ne siihenkään suostuneet vastaamaan. Mutta mursin Digestive merkkisestä keksistä 1/3 osan ja annoin sen sille toiselle koiralle. Se puisti päätään. Mutta se toinen koira nappasi sen kitaansa. Jonka jälkeen se toinenkin koira, eli ensimmäinen, halus... Hitsi, en minä tiedä mitä koirat haluavat. (Niillä on niin kamalan ystävällisen näköiset silmät millä ne tuijottelevat ihmisiä.) No, onneksi Saaga ja Oula tulivat messuilta, pakkasivat koiransa autoon ja lähtivät.

    Vihaan koiria! Voi että mun tuli niitä ikävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Videoin kännykällä juuri yhden lampaan ulvontaa, siis koiran joka näyttää lampaalta turkkeineen. Sen emäntä hyppäsi autoon ja lähti apteekkiin ostamaan Zoviraxia, ja koira, joka kärsii eroahidstuksensa, juoksi ja ulvoi, ulvoi ja juoksi. Heitin sille lihapullan ja se unohti ulvoa. Heitin toisen ja hiljaisuus jatkui. Kun panin lihapullakulhon pois, se ulvoi taas kuin susi. Kun otin vadin uudestaan esille, se hiljeni ja katsoi minua valppaasti, kuolavana ulottui lattiaan. Lopuksi se nuoli lihapullavadin. Kyllä koirat ovat viisaita.

      Poista
  4. Höh - kommentti näytti tulleen läpi mutta menikin taivaan tuuliin.

    Tuo kuvaaminen jutustelun lomassa on mukavaa - myös kuvattavasta - ja eri asia kuin mistä aiemmin oli puhetta.

    Harvinaisen hienoja kohtaamisia syntyy vaikka junassa pitkän matkan aikana! Kun vieruskaveri on vieras ja toista tapaamista ei tule. Ehkäpä hetken ainutkertaisuus kannustaa avoimuuteen, jollainen yleensä vallitsee vain lähimpien kesken.

    Hississäkin on kiva puhua! Siskoni ei oikein ymmärrä sitä tapaa - eikä siskonlikka. Hänestä oli noloa, kun aloin pölistä hotellin hississä kahdelle teinitytölle.

    Kuunkuiske

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogger siis kadottaa nykyään kommentteja eri puolilla Blogistaniaa, mutta tämä kommentti löytyi roskasuotimesta, kun tarkistin roskapostin. Palautin sen tuossa.

      Poista
  5. Tämähän on kiusallista. Blogger nielee kaiken. Loppuvatkos keskustelumme tähän? Yritän nyt kolmannen kerran saada kommenttini näkymään.

    VastaaPoista
  6. Edellisen kirjoituksen kommenteissa muuan anonyymi kyseli, miksi en mennyt katsomaan vanhaa luostaria, joka toki on aivan Goritsyn lähellä, vaikka kaikki opettaja-lehden lukijamatkalaisetkin olivat sinne menneet.
    No juuri siksi. En halua nähdä mitään itsestäänselvyyksiä vaan jotain oleellista kustakin maasta ja paikkakunnasta. Otetaan nyt vaikka luostarit. Kun on nähnyt yhden, on nähnyt kaikki – noin periaatteessa. Sitä paitsi on opettavaisempaa juoda varjossa olutta mielenkiintoisen paikallisen kanssa kun ravata kovassa helteessä nimiä ja vuosilukuja suoltavan oppaan perässä opettajalauman jatkeena.
    Joskus ihminen toki erehtyy. Niinpä minäkin otin kerran Kairossa taksin ja menin katsomaan niitä pyramideja. Vavahduttivatko ne? No ei tosiaan! Rapistuneita kiviläjiä, joita ympäröi meluisa myyntimiesten lauma. Siinähän ei saa kuin vahingon sielulleen.
    Eiffel-tornissa en ole käynyt, Pariisissa kyllä muutamankin kerran. Vuosia sitten sinne mentiin pikkubussilla tutun porukan kanssa ja kun muut menivät torniin, jäin vartioimaan bussia. Takaisin tornista palasi kolmen tunnin päästä hikinen, kiukkuinen joukko, joka oli jonottanut ja jonottanut ja maksanut ja maksanut ja ylhäällä juonut Euroopan kalleimmat oluet. Sellaisia ovat «nähtävyydet.» Jos jostakin matkakohteesta on julkaistu postikortti, kannattaa ostaa se ja jättää itse kohde rauhaan. Toki sitä voi ihailla ulkoapäin. Se on sitä paitsi ilmaista.
    Tämä on tietenkin vain oma, henkilökohtainen mielipiteeni, eikä se sido muita matkalaisia. Kukin reissaa kuten lystää ja tulee omalla uskollaan autuaaksi.
    Yhden poikkeuksen joudun periaaatteisiini tekemään. Se on Petran kaupunki Jordaniassa. Sitä ei voi kuvailla, se pitää nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin minäkin tahtoisin matkustaa, jättää väliin opastetut kierrokset ja lähteä omalle kierrokselle tai jututtaa paikallisia. Valokuvatkin ovat aivan kamalia turistirysistä. Ja luoja varjele minua tänäkin vuonna sen yhden tuttavan postikorteista - täällä ollaan, on kuumaa, hiphei! Mieluummin kuva paikallisen ihmisen uurteisista kasvoista ja savisesta mekosta.

      Poista
  7. Toimii näköjään taas.

    VastaaPoista
  8. Hei Iines,

    hauskaa iltaa sinulle ja siskolle!

    Siskot on just kivoja, mutta kieltämättä erilaiset luonteet ja tavat voivat hämmentää...

    Ei nyt mennä ollenkaan siihen, mitä pikkusisko on mulle junaillut, sinkkuaikoina: äitimme nautti minua enemmän esim risteilyistä - niin oli siskolla monta rautaa tulessa - ja kyse oli vain tanssimisesta. Äitiä käytiin vielä aamuyöllä kuulemma koputtelemassa menoon mukaan.

    Itte en tanssi, ja koko yökerhomeininki on mun luonteiselle vieras - mutta sisko on kuin kala vedessä. :)

    Minä pärjään paremmin ajan kanssa: junissa, lentsikoissa; myös esim tarjoilijoiden ja myyjien kanssa.

    Sisko Vaatii palvelua, minä pyydän. Lopputulos on sama, paitsi ettei raflassa ainakaan minun annokseeni keittiössä syljetä.... :D

    Eikä se mikään siskon luonteenpiirre ole; ei se ollenkaan aina ala niivittää ihmisiä. - Ihana sisko; ehkä käyttäytyy noin myös koska tietää että sovittelen temppuilut.

    Nyt nati-nati!

    - Hunajaa mieluummin kuin etikkaa, ystävät! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ilta oli hauska meille kaikille, vieraillekin. Panimme vaihteeksi Suomen sisäpolitiikan kuntoon, ja totesimme, että päättäjät eivät tänään tiedä, mitä mieltä kansa on asioista.

      Panimme kuntoon myös energiapoliitikan ja maaseudun huviloitten ja talojen älyttömän jätevesipakkouudistuksen. Totesimme, että emme taatusti asenna uusia vihreitten ajamia jätepuhdistuslaitoksia, koska pajon suuremmat päästöt tulevat maatalouden jättilannoituksista. Yhden kesämökin pikkupissat ja fairytiskivedet eivät taatusti saastuta samassa määrin kuin maatalous ja teollisuus. Emme siis rakenna mitään tuhansien eurojen syteemejä takapihoillemme..

      Poista
  9. Pakkohan minun on yrittää arvata, kun yllytät. Se on joku tuttu, mutta ei Raumaan liittyvä Nortamo tai Heli Laaksonen... Ei myöskään kukaan täällä käsitelty - Meriluoto, Kilpi, Oksanen...

    Arvaan siis Saarikoski.

    VastaaPoista
  10. No vihdoinkin arvaus! Tehtävä oli kyllä mahdoton arvata, koska Runot teoksena voi viitata useisiin koottuihin.

    Kyseessä on Hannu Salaman kahden runokirjan kootut runot, ja lisäksi siinä on muitakin Salaman runoja. Luulen, että sanon siitä jotakin seuraavassa postauksessa.

    Nyt minua innostaa jonkin verran Ranskan huntupakon kieltäminen, josta luin. Siis laillinen kieltäminen. Ranska haluaa vapauttaa naiset syrjinnästä, sillä Ranskassa naisen tulee olla vapaa yhteiskunnan jäsen. Toivottavasti yksikään kanssasisar ei ole estämässä huntupakon kieltämistä Suomessa, jos asia käsittelyyn tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puu balladin haudalla minulla löytyykin kirjahyllystäni, mutta ei sitä toista... Salama on kyllä niin lähellä Saarikoskea, että annan itselleni arvauksestani, joka perustui pelkästään selvänäköön, puoli pistettä.

      Poista
    2. Saat koko pisteen! Villanpehmee taskulämmin oli se toinen. minua huvitti tehdä listaa kaikista ammateista, jotka ovat kirjassa marttyyriuhreja sikarikkaan pääoman alttarilla. Tämä alkuun.

      Poista
  11. Iines tuolla ylempänä mainitsi taantuneensa taistelevasta feminismistä ihan järkeviin ajatuksiin. Onko se nyt paha? Sitäpaitsi Iines taitaa olla edelläkävijä tässä(kin) asiassa. Maailmalla leviää nyt kulovalkean lailla liike "Naiset feminismiä vastaan." Lisää täältä: http://womenagainstfeminism.tumblr.com/

    Varsinkin Norjassa liike on saanut tiettävästi lujasti ilmaa siipiensä alle. Nythän on niin, että juuri Norjan naisjärjestöt, feministit etunenässä rahtasivatr maahan näitä Ahmedeja, joiden käsitys maailmasta ja varsinkin naisten asemasta on hiukan erilainen kuin kantaväestön. Nyt Ahmedit ovat käyneet hankkimassa taistelukokemusta ja uhkaavat panna Norjassa mullin mallin. Joka nurkassa vilisee nyt aseistettuja poliiseja ja rajan yli ei pääse kuin passia näyttämällä. Kohta kukaan ei muista sitä aikaa, kun pohjoismaiden kansalaiset ajoivat yli rajojen vain kättä tullikoirille heiluttaen. Oslossa kuka tahansa saa alati olla valmis ruumiintarkastukseen tai kuulusteluihin. Ihana pohjoismainen lintukoto!
    Ja viimeksi kuulimme, että Bergenin kaupungin yli ei saa lentää millään vehkeellä. lentokielto - kuin sotatilassa olevassa maassa.

    On nyt kivaa Norjan ei-kiilusilmäisillä äideillä työnnellä lastenvaunuja pitkin Carl Johania peläten koko ajan, että baby ja myös hän itse muuttuuu jauhelihaksi pommihyökkäyksessä. Johtavat feministit ovat luultavasti jo lentäneet Uuteen Seelantiin, koska siellä ei ole, no, näitä Ahmedeja.

    Ja arvatkaa, paljonko maksaa seisottaa tuhansia poliiseja yötä päivää lentokentillä, bussiasemilla, joka paikassa? Sille rahalle voisi ei-kiilusilmien mielestä olla muutakin käyttöä.

    VastaaPoista
  12. No kyllä minusta feministiä löytyy sen verran, että haluan vapauttaa kanssasisareni orjuudesta! Toivon vain, että kaikki naiset tiedostaisivat asian ja välittäisivät sisaristaan muslimimaissa vähän enemmän kuin nyt.

    VastaaPoista
  13. Minä en vielä mistään ole huomannut, minkälaisia uhkakuvia Norjassa tällä kertaa on. Muistaa kuitenkin pitää, että norjalaisten vauhkouteen yhden syyn täytyy olla sangen perusnorjalaisen näköinen Anders ja hänen tekonsa. Tai ehkäpä sitä kirkonpolttaja-murhamies-rokkaria taas pelkäävät, joku on sen nähnyt tulevan maahan tulitikkuja ja benziiniä käsissään.

    VastaaPoista
  14. Minä olen kyllä lukenut, että terroristeiksi uskottu ryhmä on lähtenyt Syyriasta tarkoituksenaan toteuttaa terroristi-isku lännessä. Norjan turvallisuuspoliisin analyysipäällikkö Jon Fitje Hoffmannin mukaan tässä yhteydessä on mainittu Norja. Olisi kai sulaa tyhmyyttä olla välittämättä tällaisesta.

    VastaaPoista
  15. Iines hei!
    Kukapa meistä ei haluaisi vapauttaa kanssaihmisiään orjuudesta - jos he tuntevat elävänsä orjuudessa. Ikinä en ole mistään lukenut esim. siitä, että huntupakko olisi musliminaisille vastenmielinen. Pikemminkin päinvastoin.
    Kun panen asian omalle kohdalleni voisi olla aika vänkää kuljeksia pitkässä kaavussa, joka paljastaisi vain silmät ja nekin voisi verhota aurinkolaseilla. Ja sitten kartsalle bird-watchingiin! Yksikään kaunotar ei löisi laukulla, vaikka katsoisin häntä hiukkasen normaalia pidempään. Eihän hän näkisi silmiäni. Helteillä tuo asu on mainio auringonpistosta ja melanoomaa vastaan. Ja kun pitäisi tehdä vaikutus, kävelisin hiekkarannalla veteen kaulaan asti, nousisin ylös ja kävelisin kaapu atlas-maiseen vartalooni (vain lyhyet kalsarit jalassa) liimautuneena tyttöjen rantahiekalla haukkoessa henkeään. Joku aloittaisi laulun "Olen nähnyt Ahmedin märässä kaavussa, oh-lalaa" ja eiköhän siinä illan mittaan lohkeaisi hiukan rakkauttakin.
    Olen monesti arabimaissa tarkastellut näitä kaaputyttöjä "sillä silmällä" ja kyllähän se nikab vain lisää heidän viehättävyyttään. Varsinkin silmät ne silmät... Voi, miten paljon ne sanovat lyhyenkin kohtaamisen aikana. Osaa ne!
    Niin että paras varustautua luotiliivein, ennen kuin menee hoilottamaan Riadin kadulle, että nyt siskot kaavut veks ja eläkää niin kuin ihmiset.
    Olen kuullut muutaman arabimiehen sanovan, että shortsiasuiset länkkärinaiset heidän kaduillaan vaikuttavat huorilta, vieläpä halvoilta sellaisilta. Naisten annetaan kuitenkin kävellä, koska käsilaukussa näkyy vielä olevan rahaa. Kuten ystäväni Abdullah sanoo: Allah on allah, mutta bisnes on bisnes. (Tämän he ovat lainanneet juutalaisilta: "Mooses on mooses, mutta bisnes on bisnes.")

    VastaaPoista
  16. Kolehmainen, ei tulisi mieleenikään mennä toiseen kulttuuriin hoilaamaan yhtään mitään. Tarkoitin maahanmuuttajia, jotka tulevat meille vapaaehtoisesti. Heitä ei voisi yksikään Ahmed pakottaa piilotumaan kaapuihin ja naamioihin, sillä eihän Ahmed verhoa omaa kroppaansa ja kasvojaankaan.

    Selvää on sekin, että musliminaiset viihtyvät kaavuissaan, koska mieletön määrä sukupolvia on kasvanut niihin kiinni. Tapaan tässä lisäksi sanoa, että ihminen tottuu istumaan vaikka tikun nokassa niin kuin Simon Styliitta, ja vieläpä niin ettei huomaakaan istuvansa tikun nokassa.

    Selvää on myös se, että kaavut ja hunnut ovat syrjivä vaate, ja tästä ei pääse yli eikä ympäri. Minua järkyttää edelleen se, että nainen ei saa näyttää edes hiuksiaan, ei antaa tuulen tuivertaa niissä milloinkaan. Kaikkein eniten järkyttää kuitenkin se, että länsimaiset naiset eivät näe huntuja syrjivinä, vaan kulttuurisena piirteenä, joka annetaan kulttuurin nimissä anteeksi. Kuten ympärileikkaukset, lasten silpomisetkin. Olemme niin suvaitsevia että heikkoa tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydennän vielä, kun Blogger tässä oikkuilee ja hylkää kommenttejani, että Suomessa jokainen naiskansalainen olisi siis lain mukaan vapaa ja ihmisarvo olisi täysi ihmisen arvo, ei enää puolikasta. Syrjinnästä seuraisi rangaistus teon törkeysasteen mukaan. Ensisijainen vastaaja on perheen huoltaja tai huoltajat yhdessä, perhetilanteen mukaan.

      Poista
    2. Tällä viikolla näin nuoren naisen pää huiviin kiedottuna ja kaula toki piilossa myös. Jalassa hänellä oli toistakymmentä senttiä korkeat mustat kengät; sitä tyyliä, jollaisilla varmaankin maksulliset naiset korostavat sääriään.

      Kuunkuiske

      Poista
    3. Kyllä minä olen nähnyt montakin musliminaista, joiden tukka tuivertaa tuulessa ja joiden helma heilahtelee reiden päällä viehkeästi. Eli en osaa nyt sanoa, mitä haluat sanoa esimerkilläsi. Itse en usko yhtenevään kulttuuriin, jossa ei olisi myös erilaisuutta ja valistuneita perheitä, jopa sukuja. Kyse onkin kai siitä, missä määrin kyseisen kulttuurin sisällä on sijaa vapaalle naiselle ja mikä on naisen osa, kun hän käyttää vapauttaan.

      Poista
    4. Halusin sanoa sitä, että luullaanko Allahia sokeaksi? Huivin tuoma siveys mitätöityy muulla katseita keräävällä tarpeistolla. Rehellisyyden nimessä huivi nurkkaan!

      Islam on varsinainen kaksinaismoralismin mekka mm. yhdeksi yöksi solmittavine avioliittoineen.

      Kuunkuiske

      Kuunkuiske

      Poista
    5. Uskonnoissa on aina uskottu silmänpalvontaan, oikeastaan se on uskontojen suola.

      Poista
  17. Jälleen puhuu Iines asiaa, että sydämestä ottaa. Me tosiaan suvaitsemme liikaa. Olen tässä mietiskellyt, pitäisikö meidän olla suvaitsematta suvaitsevuutta? Siis eihän nyt herra nähköön kaikkea voi suvaita. Mutta kai se on pakko koska kulttuuri. Ja jos kitisemme vastaan, olemme väärässä, koska kaasukammiot.

    Meillä on pahoitettu mieltä, kun kaksi suomalaisen kristillisen järjestön hyväntekijää ammuttiin Afganistanissa. Siis onhan se kauheaa,että ensin lähdemme sinne auttamaan paikallisia köyhiä ja vaivaisia, annamme niin saatanasti kehitysapua, otamme vastaan sikäläisiä pakolaisia, ruokimme. vaatetamme ja asutamme heidät. Ja sitten tulee nöyrä kiitos: pam!

    Kukaan ei ole tainnut ajatella asiaa afgaanien kannalta. Kaikki nuo avustajat ja järjestyksenpitäjät, poliisit ja sotilaat ovat heidän silmissään miehittäjiä. Vähän sama kuin jos Suomessa vilisisi kuin Vilkkilässä kissoja venäläisiä sotilaita, arabialaisia hoivasiskoja, nigerialaisia poliiseja, ghanalaisia tuomareita. Kyllä se alkaisi kyrsiä.

    Kunnon muslimin silmissä kristitty on sikaakin pahempi olento. Jos se ei käänny muslimiksi tällä viikolla, se on voi voi. Ja kaikkein pahinta, että lähettävät tänne naisia, kristittyjä valkonaamaisia naisia! Nehän eivät ole rottaa kummempia. Viettelevät kunnon musulmaaneja ties mihin riettauteen. Ramadania eivät pidä ja elävät muutenkin täysin Allahin tahdon vastaisesti.Kuten koraani opettaa, heidät on tapettava.

    Jos olisin Suomen presidentti, komentaisin kaikki suomalaiset kehitystyöntekijät, sotilaat, poliisit ja muut heti Afganistanista ja myös muualta takaisin Suomeen. Vittuako me siellä teemme häsläämässä? Mitä hyvää muutama kymmenen sotilasta saa aikaa kymmenien miljoonien ihmisten väkivaltaisessa, sekasortoisessa ja vihamielisessa valtakunnassa? Siellä ovat yrittäneet voimiaan venäläiset, amerikkalaiset, britit ja vissiin ranskalaisetkin ja kaikki ovat tulleet naama veressä takaisin. Miksi emme anna hidän hoitaa omia asioitaan ihan itse? Emmehän mekään kaipaa tänne putineita neuvomaan, miten lapsia tulee kasvattaa.
    .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät kai kristityt naiset muslimimiesten silmissä ihan pohjasakkaa ole, kun heidän kanssaan saa mennä naimisiinkin.

      Kuunkuiske

      Poista
    2. Mitään ei voi yleistääkään, tuotakaan, että heidän kanssaan voi mennä naimisiinkin. Harvempi kuitenkin menee, kun katsoo kokonaistilastoa. Ja sitten on niitä riepunukkenaisia, jotka muuntuvat nopeasti hunnulla muslimiksi, kun mies niin tahtoo. Ja taistelevat myöhemmin hunnutetuiksi kasvatettavista lapsistaan, jos ero tulee. Kaikkea löytyy. Myös muslimeja, jotka kunnioittavat naisen ihmisyyttä. Myös muslimipoikia, jotka huorittelevat naisopettajiaan Suomessa. Myös tyttöoppilaita, jotka yhtäkkiä katoavat suomalaiskouluista naimisiin entiseen kotimaahansa tai jotka palaavat alapäästään silvottuina. Kyllä maailma on ihmeellinen paikka, moniarvoisuus on rikkautta. Suvaitkaamme vaan ahkerasti ja lämpimin sydämin.

      Poista
    3. Lisään vielä itsestäänselvyyden, joka on silti outo monelle: erikulttuurista ihmistä ei tarvitse erikseen suvaita, koska suvaitseminen suuntautuu aina ylhäältä alaspäin, on ylemmyyttä, jota harjoitamme suvaitsemisen laupeudentyöllä.

      Toisen ihmisen kunnioitus - olkoon hän mistä tahansa, minkävärinen tahansa, puhukoon hän kieltä jota emme ymmärrä - on ihmiselle ominaista, kuuluu meille. Siksi ajatus erikseen suvaitsemisesta tuntuu kummalliselta, kun itse olettaa, että kaikki arvostavat toista ihmistä yhtä ihmisenä kuin itseään. Suvaitsemisesta puhuminen ihmisen kohdalla on tätä loukkavaa.

      Poista
    4. Tunnen jokusia pareja, joissa mies on muslimi ja nainen kristitty. Nainen on saanut pitää hulmuavat hiuksensa ja uskontonsa.

      Koraani ei salli musliminaisen ja kristityn miehen liittoa, joten silloin mies joutuu vaihtamaan uskontoa.

      Kuunkuiske

      Poista
    5. Aivan, näinkin päin liittoja on solmittu ja solmitaan jatkossakin. Yhtenäiskulttuureja ei ole oikeasti olemassakaan. Aina on itsenäisiä valintoja tekeviä yksilöitä.

      Kyse on siis paljolti siitä, paljonko kulttuurin sisällä on tilaa erilaisille valinnoille ja mikä on eri tavalla valinneen yksilön osa jatkossa omiensa parissa. Joskus sama kuin meillä uskonlahkosta eroavalla - hylkäys.

      Poista
    6. Kyllä ne muslimimiehet elävät ihan uskontonsa mukaisesti täällä Suomessa - siis eivät käytä alkoholia eivätkä pyöri baareissa ja rukoilevat alvariinsa ja käyvät moskeijassa perjantaisin. Vaimojakin on vain se yksi, suomalainen. Käyvätpä muuten töissäkin ja tuottavat verovaroja.

      Tekisi mieli sanoa, että ihmeen hyvin voi kaksi eri uskontoa ja kulttuuria sopeutua toisiinsa arjessa. Se lienee aika harvinaista.

      Kuunkuiske

      Poista
    7. Juu, tämä selvää, en ole yllättynyt!

      Poista
  18. Kun opiskelin uskontotiedettä, kävi selväksi, että kaikki uskonnot ovat kannattajilleen ainoita oikeita, jopa kristinuskoiset ajattelevat, että muu-uskontoiset ovat pakanoita, jotka tulee käännyttää ainoaan oikeaan krisinuskoon. Aikojen saatossa kristinuskoiset lähetystyön tekijät, juuri noitten ammuttujen naisten kaltaiset hyväntekijät, ovat pyrkineet tuhoamaan satoja varhaisuskontoja, aboriginaalisia kulttuureita ja ns. primitiivikulttuureita, joissa on sisäänrakennettuja erilaisia loogisia systeemejä ja menoja.

    Tämmöinenhän on väkivaltaa, joka ratsastaa hyvän kaavussa. Olen toki pahoillani naisten ja heidän omaistensa puolesta, mutta en siis ole innokas kristillisen lähetystyön ystävä.

    Sama on arabimaitten uskonnoissa. Ne ovat korostuneesti Ainoita Oikeita, ja niissä on pelottavaa niihin soluttautunut politiikka ja järkyttävä terrorismilla hallinta.

    VastaaPoista
  19. Kun näkee millaista tehokasta aivopesua harjoitetaan lähinaapurissamme kristityllä Venäjällä, voi vain kuvitella kuinka tiukassa istuvat asenteet kaukaisissa kulttuureissa. Viisauden alku on myöntää, ettemme mekään tiedä heistä oikein mitään.

    Tämä uusi persupoliisi onkin vaikea pala maamme suvaitsevaistolle, kun äiti on suomenruotsalainen ja vaimo lähi-idästä, mutta silti asenteet ovat väärät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti tarkistaa. Kyse on siis perussuomalaisten Halla-ahon tilalle valitusta kansanedustajasta rikospoliisista ja huumetutkinnan päälliköstä Mika Raatikaisesta, jonka vaimo on libanonilainen, ja äiti niin kuin sanot suomenruotsalainen.

      No onhan siinä pureskelemista niillä, joilla on stereotyyppisiä ennakkokäsityksiä ihmisistä.

      Poista
  20. Kuunkuiske muistutti, että muslimimiehet elävät täälläkin oman uskontonsa mukaisesti. Näin on. Eräs ulkomaalaisviraston syväkurkku kertoi, että täällä on kymmenittäin muslimimiehiä, joilla on kolme, jopa viisi vaimoa. Virallisesti naiset ovat yksinhuoltajia ja asuvat omissa asunnoissaan. Isukki käy sitten kerran viikossa rahastamassa ja vetämässä kellon. Tilanne tiedetään, mutta mitään sille ei voi tehdä, koska Suomen laki ja tulijoiden kulttuuri.

    VastaaPoista
  21. Aika pohatta on mies, jolla on varaa ylläpitää monta vaimoa. Sehän on muslimimiehen kunnian mukaista, että elättää perheensä.

    Laihansorttinen libido on naisella, jolle riittää aviomiehen viikottainen vierailu.

    Kuunkuiske

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista kauanko siitä on, kun televisosta tuli laaja dokumentti erään moniavioisen perheen elämästä jossakin muslimimaassa. Filmi kuvasi todellista perhettä, jonka jäsenet esiintyivät omilla nimillään.

      Vaimoja yhdellä miehellä oli useita viiden ja kymmenen väliltä, sanotaan nyt vaikka kahdeksan kieppeillä. Miehellä oli kaikki okei, palvelu pelasi ja mies teki aivan mitä tahtoi, valikoi aina uuden vaimon vanhoilta lupaa kysymättä.

      En tiedä sitten, oliko vaimoilla laihansorttinen libido, kun he saivat miehen vuoteeseensa harvemmin kuin kerran viikossa. Miehellä oli suosikkina aina nuorin vaimo, kunnes tuli uusi. Vanhimpien luona mies ei enää käynyt, että niillä vasta laiha libido oli.

      Poista
  22. No nämä meidän moniavioiset eivät ole rikkaita. Sossu elättää heidät, saimot ja lapsetkin.
    Musliminaisten libidosta en tiedä, mutta usein näkee kotimaisilla kskustelupalstoilla naisten valituksia siitä, kun "ukko könyää viereen joka viikko. Eikö vähempikin riittäisi? Ei seksin puutteeseen kuole."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on muutaman ihmisen kanssa pari iltaa sitten keskustelua Suomen taloustilanteesta ja hyvinvointivaltiosta, johon meillä ei taida olla semmoisenaan enää varaa - valtion ja työntekijöitten maksukyky ei kestä sitä.

      Kävi ilmi sekin, että jos ulkomaalaisen perheen jäsen on Suomessa töissä, hänen kotimaassan asuva perheensä saa mm. täysimääräiset lapsilisät Suomelta sinne kotimaahan, vaikka lapset eivät asu Suomessa eivätkä koskaan kävisi täällä. Jos tämmöisiä järjenvastaisia maksatuksia on muitakin, niin eipä ihme, etteivät rahat riitä.

      Poista
    2. Maailmassa on paljon vääryyttä. Kuten se, että me eläköidymme keskimäärin vanhempina kuin EU:ssa yleisesti. Palkkammekin ovat kovin pieniä, vuotuinen työtuntimäärämme iso. Useimpien työantajien edellyttämät orjatunnit eivät näy edes tilastoissa.

      Jos meillä ei kerran enää ole varaa tähän, myydään koko paska pois. Ostaisivatkohan ruotsalaiset tai venäläiset? Hyvä hinta pitää kuitenkin vaatia, ainakin 200 tuhatta euroa.

      Poista
    3. Minä olen siitä hassu, että kannatan eläkeiän nostoa halukkaille ja terveille - ja toivon että itse olisin voinut olla tässä systeemissä mukana.

      Kannatan myös sitä, että sairastuneet ja uupuneet pääsisivät eläkkeelle nykyistä helpommin. Tiedän oikeasti sairaita, joita Kelan lääkäri ei päästä eläkkeelle, vaikka erikoislääkärit ovat todenneet työkyvyttömyyden.

      Eikä me maatamme myydä. Kyllä niitä keinoja löytyy. Lisää työpaikkoja vaan ihmisille, paikkoja kyllä olisi ja työtä, jos niin halutaan. Saataisiin enemmän veronmaksajia ja näin saadaan rahaa liikkeelle ja kiertoon, myös lisää palkkoihin.

      Poista
    4. Hyvä hyvä, että olette sitä mieltä että sosiaaliturvaa pitää leikata isoilla saksilla, muutaman vuoden sisällä se alkaa tuntua jokaisen suomalaisen elämässä, ja tuntuukin jo...muttei ihan vielä kaikkien elämässä, mutta pois vaan hyväksi nähty sosiaaliturva. Rajusti vaan leikkauksia koko sote-sektorilta, niin sitten on kaikki paremmin. Nythän tämä uusi soteministeri Räty meinaa leikata oikein reippaasti synnytysosastoja ja neuvola toimintaa. Tap tap tap. Siitä onkin hyvä aloittaa, vastasyntyneistä ja heidän äideistään. Mitenhän ihana yhteiskunta me vielä saadaankaan?

      Poista
    5. Minulla olisi kaikkinaisen menestyksen malli tarjolla. Se on Kone Oyj, joka päivänvastoin kuin nämä rupufirmat, on hyvin vähän irtisanonut ihmisiä. Siksikin se menestyy, eikä käy niinkuin firmoissamme yleisesti; johtajat menestyvät, firmat ja työntekijät eivät.

      Poista
    6. Anonyymi, en huomaa kenenkään ehdottaneen täällä sosiaaliturvan leikkaamisia. On todettu, että meillä ei taida olla varaa nykyiseen hyvinvointiyhteiskuntaan, ja se on eri asia kuin alasajon esitys. Minä ainakaan en osaa sanoa montakaan kohdetta, joista pitäisi leikata.

      Kaksi säästökohdetta olen tässä blogissa nimennyt, ja toinen on subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen liittyvä. Minusta lapselle ei tarvitse tarjota kunnallista päivähoitopaikkaa, jos jompikumpi perheen aikuisista on kotona ilman työtä ja opiskelua ja on terve eikä lapsi tarvitse erityistukea. Päiväkotihoito olkoon tarvitsevia perheitä varten, kun molemmat vanhemmat ovat työssä tai opiskelemassa. Laitos ei ole muutenkaan paras kasvattaja pienimmille.

      Toinen säästökohde voisivat olla ulkomaille maksettavat lapsilisät, jos lapsi ei ole Suomen kansalainen eikä hänellä tai muulla perheellä ole aikomusta muuttaa Suomeen.

      Muitakin säästöjä tarvitaan, selvä se, mutta enemmän uskon työ- ja opiskelupaikkojen lisäämiseen ja tätä kautta rahan kiertoon kuin säästämiseen. En tiedä itse niitä summia, joita maahanmuuttoon menee, joten siitä en osaa sanoa mitään. Maahanmuuttajia tarvitaan, mutta ihmettelemään jää nimenomaan sitä, että heidät jätetään yksin kulttuurinsa kanssa eikä aikuisia opeteta tai kouluteta tarpeeksi Suomen kulttuuriin ja uusiin ammateihin. Aikuisten kouluttaminen kieleen ja yhteiskunnallisiin aineisiin olisi suurin henkilökohtainen etu maahanmuuttajalle itselleen.

      Poista
    7. Taas kerran olen Rikun kanssa täsmälleen samaa mieltä: Kone kelpaa erimerkiksi ja tavoitteeksi!

      Eläköön kasvollinen omistajuus, huut hemmettiin tytäryhtiötalous!

      (

      Poista
    8. Meillä ei ole varaa, hyvinvointipalveluihin, sanotaan, ja siihen lallatukseen uskotaan. Vaikka.Se juttu on jo useiden sosiaaliturvan todellisten asiantuntijoiden mukaan todettu vääräksi.

      Kyse on siitä halutaanko sosiaaliturva säilyttää vaiko ei, vaiko muuttaa sitä toimivammaksi (perustulo on mm yksi sellainen joka vähentäisi roimasti hallintokuluja, turhaa työtä). Sossunrahoilla eläjiä on tässä maassa reilu 5 miljoonaa. Sosiaaliturva on laaja ja mutkikas systeemi, ja koskee kaikkia kansalaisia. Pienet muutokset eivät juurikaan muuta sen rakenteita ja kuluja miksikään, se on vain näpertelyä.

      Poista
    9. Pieni kommentti mamu-näkökulmaan. Olen opettanut aikuisia maahanmuuttajia yli 20 vuotta. Työvoimahallinto järjestää suomen kielen ja kulttuurin kursseja runsaasti eri puolella Suomea. Kursseihin kuuluu myös työharjoittelujakso. Maahanmuuttajille on myös omia ammatillisia opintojaksoja, osa niistä on ns. rekry-kursseja, joilta työllistytään suoraan ammattiin. Suurin osa on hyvin motivoituneita oppijoita. Siivoojista, laitoshuoltajista yms. valtaosa alkaa olla maahanmuuttajia. Ongelmia ei kuitenkaan saisi lakaista maton alle. Todellisista ongelmista ei uskalleta käydä asiallista keskustelua. Parasta olisi, jos katsoisimme aina vain yksilöä ja unohtaisimme maahanmuuttajataustan. Ei ole olemassa ihmistä nimeltä maahanmuuttaja.
      t. Esse

      Poista
    10. Esse, maahanmuuttajien ihmisyys on selviö, uskoisin, kaikille. Ongelmia ei tässä näkökulmassa mielestäni olekaan. Kun kohtaa maahanmuuttajan, kohtaa ihmisen yksilönä, ystävän, naapurin, lähimmäisen.

      Maahanmuuttaja-termiä tarvitaan, kun puhutaan vaikkapa koulutuksesta, joka on parantunut siitä ajasta, kun itsekin opetin heitä tai kun viimeksi kuulin, millaista se on käytännössä. Silloin se ei ollut pakollista tai edellytys esimerkiksi tukien saannille ja moni, varsinkaan nainen, ei tullut perheestä kurssille. Moni jätti kurssit myös kesken, motivaatiosta huolimatta. Jos nyt on toisin, se on tietenkin hyvä asia josta voi vain iloita.

      Tuosta olen kuullut, että maahanmuuttajia koulutetaan siivoojiksi ja laitosapulaisiksi, töihin, joita kanta-asujat eivät hingu itselleen. Hyvä näinkin näin alkuun.

      Poista
    11. Anonyymi, minusta sosiaaliturvaa voidaan hyvinkin tarkastella kriittisesti, myös niitä kaikkia tukia, joita pidämme itsestäänselvänä. Ei kaiken tule olla ilmaista tai tuettua.

      Jos kerran terveyskeskusksiakin ajetaan alas, niin niihin ei yksinkertaisesti ole varaa - tämä on perin yksinkertaista. Vain pääkaupunkiseudulla ihminen saa enää lääkärinpalveluja joka päivä ympärivuorokautisesti. Tilanne on oikeasti kriittinen tavalliselle kansalaiselle.

      Kyse ei ole siis halusta ajaa hyvinvointi alas, vaan todellakin kansalaisten kyvystä maksaa veroja. Meillä on Euroopan korkeimpiin kuuluva verotus ja sille on vaikea keksiä enää uusia perusteluja. Ihmiset matkustelevat ahkerasti muuallekin kuin jokapojan Thaimaan rannoille ja näkevät muita eurooppalaisia talouden toimintamalleja.

      Perustulosta on vaikea sanoa mitään, kun siitä ei ole täsmällistä tietoa. Oman käsitykseni mukaan muut sosiaalituet lakkautettaisiin, kuten lapsilisät, opintotuet, toimeentulotuet, asumistuet, työttömyystuet jne. Ja tämä perustulo maksettaisiin aivan jokaiselle kansalaiselle (mistä iästä lähtien?), oli tämä töissä tai ei, opiskeliko tai viettäisi välivuosia.

      Omiin korviini tämä kuulostaa kalliilta systeemiltä, sillä eihän se niin voi mennä, että jos ihminen ansaitseekin itse jotakin, tuki evättäisiin häneltä liiallisen ahkeruuden vuoksi?

      Olenkohan sisäistänyt perustulon jollakin tapaa väärin?

      Poista
    12. Perustulon (eli kansalaispalkan) idea on juuri se, että se maksetaan jokaiselle kansalaiselle.

      Jos on suuret tulot, veroprogressio syö koko perustulon, jolloin se ei ole niin kallis. Mihin 0-raja asetetaan, kas siinä oleellinen kysymys.

      Hyvinvointivaltiotamme uhkaa veroa maksavien ihmisten krooninen väheneminen. Valtion tulot siis laskevat, menot kasvavat. Tämä ei ole mielipide, vaan matematiikkaa.

      "Sossurahoilla eläjiä" on turhan kärjekäs ilmaisu, ja siksi johtaa harhaan: oikeampaa olisi sanoa, että yhteiskuntamme tarjoaa meille kaikille hyvin paljon rahanarvoisia etuja.

      Yksi merkittävimmistä on ilmainen koulutus. Senhän me tarjoamme kansalaistemme lisäksi jokaiselle muullekin maailman ihmisille, joka vain ymmärtää tulla sitä pyytämään.

      Kuinkahan kauan meillä on siihen varaa? Suomalainen koulutusosaaminen on maailman huippua, mutta emmekö ole vielä oppineet, ettei ilmaisella ole mitään arvoa?

      Poista
    13. Meillä ei ole Euroopan korkeimpiin kuuluva verotus, mutta me syömme Euroopan kalleinta ruokaa ja muutkin peruselämän kulut ovat huomattavasti korkeammat kuin muissa Euroopan maissa. Asumisen korkeat kulut selittyvät osin ilmasto-oloilla, samoin mm vaatekulut (suomalainen tarvitsee mm vaatteet noin 60 asteen lämpötilaeroihin, neljään eri vuodenaikaan), ja monet muutkin arkielämän kulut selittyvät tämän pohjoisen sijainnin vuoksi.

      Kun puhutaan julkisista menoista, niin tämä puhe liittyy Euroopan Unionin jäsenyyteen ja rahaliittoon. Me elämme sisäistä devalvaatiota, pakotettuina siihen rahaliiton kautta. Meillä ei ole enää omaa valuuttaa, omaa rahaa jotta voisimme säädellä talouttamme itsenäisesti. Sisäinen devalvointi tarkoittaa käytännössä palkkojen alentamista. Ja myös työelämän sopimuksista luopumista sekä sosiaaliturvaleikkauksia ja julkisten palvelujen karsimista.

      Perustulo on jo olemassa eri Euroopan maissa erilaisina malleina ja/tai kokeiluina (ainakin Tanskassa, Saksassa, Hollannissa). Perustulo ei lakkauttaisi lapsilisiä, opintotukea, toimeentulotukea, asumistukea. Ainakaan nyt jo ehdotettujen suomalaisten eri mallien perusteella. Sen tarkoitus on poistaa niitä tuloloukkoja joihin työttömänä ollessa joutuu ja purkaa pois täysin turhaa sekä hyvin kallista ja sekavaa hallintotyötä (paperin pyöritystä).

      Sen seurauksena mm puolipäivätyötä tai keikkatyötä tekemällä pystyisi tulemaan jotenkuten toimeen. Kaikki esitetyt mallit ovat kustannusneutraaleja (= ei synnytä lisäkuluja). Perustulosta on kyllä runsaasti materiaalia netissä, jos se kiinnostaa.

      Mikään valmis mallihan se ei ole, vielä vaan sitä kehitellään Suomen oloihin sopivaksi, kuten muutkin maat kehittelevät sitä oman maansa tilanteen ja olosuhteiden mukaan.


      Poista
    14. Anonyymi, kyllä meillä on tutkimusten mukan veroaste, joka kuuluu Euroopan korkeimpiin. Meillä on lisäksi suurissa palkkatuloissa erityisen kireä verotus, viidenneksi kirein Euroopassa, vaikkemme ole viidenneksi rikkain millään sektorilla ja vaikka Suomi on Euroopan kalleimpia maita. Panen tähän yhden linkin, tavoistani poiketen. Siinä on tuoreet tiedot Suomen veroasteesta suhteessa EU15-maihin ja OECD-maihin.

      Netin heikkous perustulotietoudessa on juuri se, että tietoa on runsaasti. Tieto vain on kovin eritasoista, erilaista ja riippuvaista sanojan näkökulmasta. Puolueeton tieto on vähäisempää. Itse en oikein ymmärrä perustuloa, jonka päälle tulisivat sitten muut tuet. Kun sen nimenomaan piti korvata tukien runsas viidakko.

      Saksan perustulomalli, jossa perustuloa saa tukien päälle, on muuten Soininvaaran mukaan osoittautumassa köyhyysloukuksi. Niin sanotut minijobit eivät tarjoakaan tietä töihin ja hyvinvointiin, vaan näyttävät keräävän perustulolaiset pysyväksi köyhien alaluokaksi, kerjälistöksi Berliinin metroasemille.

      Poista
    15. Perutulomallia kannattaa kritisoida, koska siitä on jo esillä huonoja ja paremmin toimivia malleja Euroopassa, mutta myös Afrikan kehittyvissä yhteiskunnissa, valtioissa.

      Jäkimmäisissä on saatu runsaasti myönteisiä kokemuksia, koska niissä ei ole lainkaan sosiaaliturvaa, ja he kehittävät vasta sitä kansalaisilleen. Isojen hallintokulujen ja hallinnollisen työn välttäminen on afrikkalaisissa valtioissa ollut eräs myönteisin asia ja menevät siinä todennäköisesti länsimaiden ohi niin että heilahtaa. Samoja virheitä ei kannata tehdä, mitä me olemme tehneet.

      Tieto perustulosta on eritasoista, koska sitä ei vielä ole olemassa kuin ajatuksissa, ideatasolla. On hyvä että siitä käydään keskustelua, köyhyysloukot ja todella iso työttömyys on Euroopan suurimpia ongelmia. EU:n jäsenvaltioiden kansalaisia on 500 miljoonaa ja meistä on noin 30-40 miljoonaa työttöminä. Ei Eurooppa talousalueena tule pärjäämään millään maailman muille talousalueille ellei näihin ongelmiin etsitä mahdollisimman hyviä ratkaisuja.

      Poista
  23. Esse on täysin oikeassa kommentissaan. Itsekin yleistyksen syntiin usein langenneena arvelen, että eräs syy maahanmuuttaja-termin holtittomaan käyttöön on pelko rasismin leimasta.

    Kuitenkinhan on niin. että erilaisista kulttuureista tulevilla erilaisilla ryhmillä on hyvinkin erilaiset edellytykset ja ennusteet sopeutua suomalaisen yhteiskunnan hyödylliseksi jäseneksi. Tämän sanominen suoraan voi kuitenkin olla rikos ja siksi on yleistettävä.

    Minäkin tunnen monia menestyneitä maahanmuuttajia, monet aivan lapsista asti. Esim. jopa omassa suvussani on monia itäisestä Euroopasta tulleita korkeasti koulutettuja ihmisiä, mm. lastenlääkäreitä.

    Mielestäni maahanmuuttopolitiikkaamme on silti lupa kritisoida esim. siitä, että se passivoi ihmisiä ja tekee heistä yhteiskunnan elättejä. Myös lähimaiden huonoihin kokemuksiin on oltava lupa viitata. En halua tänne mellakoita, enkä sellaisia lähiöitä, joihin palokunta ei uskalla mennä ilman poliisisaattuetta.

    Nythän on ollut muotia syyllistää maahanmuuttajien eriytymisestä ja syrjäytymisestä suomalaista yhteiskuntaa, sen piilorasismia ja meitä tavallisia "tervehtimättömiä" suomalaisjuntteja, etenkin maahanmuuton kriitikoita.

    Se on lapsellista ja matalamielistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyselin muuuten aamulla saksalaiselta siskoltani - alakoulun opettaja - hänen alakoulunsa käytännöistä maahanmuuttajalapsien kanssa.

      Maahanmuuttajalapsia ensinnäkin on paljon, turkkilaisia eritoten, mutta myös muita muslimeja. Lapset tulevat riemumielin kaikkkiin koulun juhliin, ja maassa ei ole käyty ainakaan siskoni tietojen mukaan keskusteluja siitä, ovatko saksalaiset virret tai uskonnolliset kuvaelmat mahdollisesti heitä sortavia.

      Muslimilapset rakastavat näitä pääsiäs- ja joulujuhlia ja kuvaelmien katsomisia, eivätkä muslimivanhemmat ole moksiskaan eikä kukaan ole vetänyt lapsiaan pois tai syyttänyt vieraan uskonnon näyttämisestä lapselle. Päinvastoin, he ovat itsekin uteliaita ja osallistuvat lasten kanssa juhliin. Vain kirkkoon muslimit eivät pääsääntöisesti mene, ja lapset ovat vapautettuja siitä. Suomalaista suvivirsijupakkaa siskoni ei ymmärtänyt alkuunkaan, vaan piti sitä kummallisena.

      Poista
  24. Hei ystävät!

    Essi toi tärkeän näkökulman keskusteluun, vaikka sen jo "kaikki" tietävät.

    Sattumalta olette taas niin minun aikani hermolla; juttelin kunnolla vasta eilen pihanaapurini kanssa; tänään jatkettiin.

    Herttainen pihanaapuri-nainen kävi eilen kysymässä, että saisiko ostaa sen hylätyn aidanpätkän, joka tässä tulevan Alhambran kunnostuksessa siirrettiin takavasemmalle. Sanoin, että saa sen mielisuosiolla, rahasta ei kyllä puhuta. Hyvä kun menee tarpeeseen. Tänään osuttiin (ulkomaalaistaustaisen) minikaupan eteen yhtä aikaa, jatkettiin juttua, ja myöhemmin pihoilla lisää.

    Kävi ilmi, että edellinen asukas tässä asunnossa oli paitsi huumehörhö, myös -välittäjä. Oli tappelukoiraa, joka kerran hyökkäsi rouvan kimppuun, hirveä meteli öisin, yöllä ei saanut nukuttua jne. Häädön saaminen kesti ikuisuuden, ja häntä pelotti jo valmiiksi että mitä seuraavaksi.

    No, hyvä etten tiennyt kaikkea kun muutin tähän, olisin pelännyt sitä että asiakkaat, muut välittäjät tms kriminaalit alkavat haahuilla täällä... Pointti oli se, että 200 m väliä, ja on ollut rikollinen maahanmuuttaja, ja edelleen on rehti ja ystävällinen semmoinen. On perustanut oman firman, laajentanutkin sitä eri kaupunginosiin.

    Itse kuulen enemmän hyvää kuin pahaa; isosiskoni konsultoi edelleen mamu-lasten ja -perheiden kotouttamista. Plus että toisen siskon edesmennyt mies oli egyptiläinen, virallisesti muslimi, mutta ei harjoittanut uskoaan. - Sekä sisko että hän olivat "hippejä"; seksuaalisuutta ei rajoitettu parisuhteeseen. He asuivat eri maissa, molemmilla oli lupa omaan elämään. Avioliitosta puhuttiin, mutta mies kuoli. Suuri suru siskolle.

    Nykyinen ns kantaväestöön kuuluva mies on sairaalloisen mustasukkainen; on itse ollut naimisissa monta kertaa, ja kovisteli siskoa vanhoista suhteista. Hirveitä kohtauksia vuosia vanhoista jutuista, jotka yleensä ensin kuunneltiin rauhallisina, ja vedettiin esiin kännipäissä.Sanoin koko ajan siskolle, että jotain tuossa on takana; sisko oli moneen kertaan tehnyt selväksi että sitoutuu eikä missään tapauksessa petä, hoiti uusioperheen pojat aikuisiksi (16-v nuorempi ehdottikin siskolle, jonkun tyhmän riidan yhteydessä, että hän muuttaa siskon kanssa uuteen kotiin. Otetaan koira, ja isä jää). - Kamala sanoa. Fakta kuitenkin on, että sisko otti vastuun, vuoden tuttavuuden jälkeen, kun poika alkoi ajautua pussikaljajengeihin. Keskustelujen jälkeen isä valitsi pubin. Sisko jäi kotiin. Ei se äitiä leikkinyt; kattelivat vaan videoita, pelasivat lautapelejä tai korttia, söivät jotain hyvää.

    Pojat ovat nyt jo aikuisia, on lapsiakin. - Isänsä sen sijaan jäi kiinni pettämisestä: nainen, jonka kanssa hän oli pettänyt, hermostui tyhjiin puheisiin, ja alkoi tekstailla siskolleni. Olin sattumalta yökylässä kun eka viesti tuli.

    Sisko oli järkyttynyt valehtelusta, kaksinaamaisuudesta, ja petoksesta. - Liitto jatkuu, mies juo kun juo - mutta kaikki on muuttunut. On niillä kivaakin, ei sillä. Siksi kai se jatkuu. Me läheiset tiedetään; ittekin olen vastaillut kännipuheluihin kun mies pelkää jäävänsä. Meidän äiti ripittää sitten enemmän.

    VastaaPoista
  25. Kolehmainen: kävin pyramideilla kahdesti. Minusta ne olivat vaikuttavia molemmilla kerroilla!

    Eka kerta oli turistibussin matkassa; saatiin paitsi katsella myös ryömiä yksi reitti. Se oli tosi hurjaa: kamala klaustrofobia, välillä tuntui etten pääse eteen enkä taakse; superkapeat käytävät, ja tiesin, että on tonneittain kiveä päällä.

    Toisella kerralla: tutustuin perheeseen; vanhemmat pyysivät minua mukaan privaattiretkelle; kun estelin, kävi ilmi että se oli 12- v pojan toive. - Juu, lapset tykkää musta. :)

    Silloin ratsastettiin. - En ikinä unohda sitä täydellisen ajattomuuden tunnetta: pelkkää aavikkoa, upeat pyramidit, eikä mitään muuta merkkiä nykyajasta kuin oma rannekello!

    Historiafriikkinä minua kiinnostaa myös vuodet, tausta ja kuttuuri. Opastettu kiertomatka on usein hyvä konsti saada tuntumaa menneeseen. Turistikierroksellakin oppii ja näkee paljon; ei se ole vain pitkästyttävää pakkopullaa. - Itte pyrin aina seuramatkoilla hyvien oppaiden läheisyyteen. Sitä kautta saa kavereitakin, kuten Tallinnan Margit, jonka kanssa meilaillaan, ja voi kysellä kaikkea!

    Sitä paikallisväriä sain sitten Kairossa ja Luxorissa Kaiken Tiedon lisäksi. - Samalla matkalla olleita joitain sinkkunaisia kohdeltiin epäkunnioittavasti *gasp* (elehdittiin kadulla, Miesten Toimesta); minua ei pyydetty edes ulos. - Tai no juu: Winter Palace-hotellissa yksi kantaja koetti käydä kiinni hississä tulopäivänä; siitä valitin, kun pelkäsin niitä yleisavaimia. - Kun palattiin retkeltä, hotellin johtaja vakuutti että olen turvassa, ja poika on saanut läksytyksen. Oli nuori poika, toivon ettei saanut potkuja.

    Kolehmainen: on paitsi kyyninen myös väärä näkemys kuvitella islaminuskoisten liittävän meidän tapamme tai pukeutumismme huoruuteen. 80-luvun lopussa minua pidettiin kuin herran kukkarossa, viis vaatteista. - Olin säästänyt matkan myyjän palkasta, olin yksin, ja pukeuduin ihan omiin vaatteisiini. Olin alle 20 v, ja rakastin minihameita ja toppeja.

    Asuin hotellissa; siellä kahvila sulki vähäksi aikaa iltapäivällä. Naistarjoilija toi minulle (ilmaisen) pannun teetä ja herkkusia; kertoi että kahvila sulkee, mutta saan olla siellä, maistella kaakkuja, ja lukea kirjaani. . Toisena päivänä kokki pyysi minut syömään lounasta, yhtä kaupungin parasta, complimentary (hän tarjoaa), koska näkee että nautin ruuasta. - Ei ehdotellut mitään; tuli kyllä juttelemaan ruuan jälkeen - ja helppo oli kehua! :)

    Junassa Kairosta Luxoriin aloin jutella junapalvelijan kanssa. Nuori mies, halusi insinööriksi, oli kihloissa ja säästi rahaa sekä ammattiin että avioliittoon. Hän kutsui minut henkilökunnan tiloihin sille ruusuteelle - no totta kai menin! Meillä oli tosi kivaa, kaikki juteltiin, ja tulkattiin, loput elehdettiin...

    Kun yöllä lähdin omaan hyttiini (siellä ei muuten halattu edes neutraalisti heippa; eikä muutenkaan; ei olisi tullut mieleen), ja oma uusi kaverini saattoi minut hyttiin: ainoa kurja katse tuli suomalaisturistilta, joka tuli vastaan.

    Eli onkohan se Huora katsojan silmässä, tässäkin, ja onko tarpeen erotella uskontoja?

    Islam ei anna lupaa kohdella ketään epäkunnioittavasti, sen enempää kuin kristinuskokaan.

    VastaaPoista
  26. Char, puhut Kolehmaiselle, mutta minä tässä joutessani vastailen jotakin.

    Minusta keskusteluissa ei ole sanottu, että joidenkuiden henkilöiden kummallinen käytös johtuisi islamilaisuudesta, uskonnosta. Puhe on käsittääkseni ollut henkilöistä, jotka ovat tehneet jotakin kummallista, johon aika moni saman uskontokunnan jäsen on syyllistynyt, esimerkiksi tyttölapsien naimiseen. Uskonto ei siihen kehota, mutta vain tietyn uskontokunnan jäsenet syyllistyvät tähän ihmisoikeusmurhaan.

    Tällaisista asioista täytyy puhua, niin ikävää kuin se onkin. Mukavampaa olisi jutella toki kaikesta kivasta, mutta jokusia meistä nyt vaan satuttaa sielusta maailman vääryydet niin, että ne nousevat huulille, ohi oman elämän ilojen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iines, minusta Kuunkuiske puhui muslimeista homogeenisena ryhmänä, mitä he siis suinkaan eivät ole. Sen paremmin kuin kaikki arabit muslimeja. - Tutustuin Egyptissä myös suomalaiseen jehovantodistaja-seurueeseen; kävin heidän kanssaan kylässä koptilaiskristitty Davidin luona. - Kesti aika monta päivää ennenkuin he uskalsivat kertoa uskostaan minulle; pelkäsivät, että säikähdän. Erittäin läheinen koulukaverini ja ystäväni oli ja on myös jehovantodistaja; koskaan ei minua koetettu millään tavalla käännyttää, eikä vanhempieni mieleen tullut kysellä, tai rajoittaa tapaamisia... No kyllä ei uskonnosta puhuttu näidenkään uusien ystävien kanssa, muuten kuin (sitten paljon myöhemmin; nähtiin vuosien ajan Suomessakin) teologisten ja teoreettisten väittelyjen osalta. Joihin vedin mukaan moraalin ja etiikan, ja sain yhden tosi suloisen ja herttaisen naisen lopulta itkemään. Puhuttiin silloin abortista. - Halasin ja pyysin anteeksi; ei ollut tarkoitus saada häntä pois tolaltaan; luulin että kävimme ns. akateemista "mitäs jos"-tyyppistä keskustelua.

      Asiaan. On totta, että islaminuskon varjolla tehdään kamaluuksia naisille. Otan kaikki ihmisoikeusloukkaukset äärimmäisen vakavasti; toimin parhaani mukaan oikeudenmukaisuuden puolesta siten kun mielipideilmastoon voi vaikuttaa, ja miten esim Amnestyn, Unicefin, naisjärjestöjen ja Setan mm. taloudellinen tukeminen auttaa, minun varoistani. - Ja eikun alas saippualaatikolta.

      Uskontojen varjolla tehdään paljon systemaattista ja poliittista pahaa. Moniavoisuus ja nuorten tyttöjen naittaminen aikuisille miehille ei esim USAssa ole laillista; ei siellä silti saada kristittyjä lahkoja kuriin (vrt. amishit, mormonit). Enkä tiedä näistä meikäläisistä kristityistä yhteisöistäkään; täällä meilläkin on tarvetta uskontojen-uhrien-tuki-tyyppisille avustuskanaville.

      Tai entäs katolinen kirkko: pedofilia-skandaaleja piisaa, ja Afrikassa kondomien jakaminen on lähetystyöntekijöiltä kielletty, vaikka tiedetään, että turvaseksi rajoittaisi AIDSin leviämistä.

      P.S. En oikein tiedä tästä meidän uskonnonvapaudesta: on totta, ettei täällä katkota vääräuskoisten kauloja (enää). Silti mielisuosiolla näkisin, että uskovaiset ihmiset, joihin siis itse en katso kuuluvani (agnostikko, ehkä? Kattelen tässä) voisivat ns. tunnustaa väriä, pelkäämättä tuomiota ennen tutustumista.

      Dan Brownin da Vinci-koodi oli monin tavoin outo ja pelottava kirja. Ensinnäkin siinä vääristeltiin historiallisia faktoja (noitia ei poltettu miljoonittain naisvihan takia), ja Opus Dein jäsenet leimattiin rikollisiksi, kaikki muka tutkitun tiedon varjolla.

      Historialliset virheet hyväksyn tietenkin fiktiossa periaatteessa, taiteellisen vapauden nimissä, mutta en sitä, että esipuheessa kirjailija väittää kaikkea todistetuksi faktaksi.

      Tiedetyt Opus Dein jäsenet joutuivat kirjan menestyksen jälkeen piinatuiksi; naapurit halveksivat, kaverit kiusasivat lapsia koulussa.

      Minusta ei ole "ikävää" puhua ihmisoikeusrikoksista. - Iines, tunnet minut paremmin.

      Ja aika moni länsimaalaiseksi/kristityksi mielletty henkilö syyllistyy parhaillaankin lasten hyväksikäyttöön ja naimiseen, noin niinkuin fyysisesti.. Hollannissa toimii aktiivinen liike lapsipornon ja pedofilian laillistamiseksi.

      Poista
  27. Char hei!
    Olemmekohan käyneet samoilla pyramideilla? Ainakin ne Kairon tötsät, joita kävin katsomassa, ovat melkein esikaupungissa, eivät missään juhlavalla aavikolla.

    Kirjoitit"Silloin ratsastettiin. - En ikinä unohda sitä täydellisen ajattomuuden tunnetta: pelkkää aavikkoa, upeat pyramidit, eikä mitään muuta merkkiä nykyajasta kuin oma rannekello!"

    Minulta tas lähti siinä myyjien tungoksessa rannekello, eikä ole vielä palannut takaisin. Ilmeisesti tosiaan olemme olleet aivan eri pyramideilla. kairon kohina kuului hyvin niille pyramideille, joita kävin katsomassa ja myyjien kiljunta ylitti aasien mölyn. Ole siinä sitten hartaasti aavikolla.

    Junamatkan Kairosta Luxoriin tein minäkin ja junassa oli varsin hauskaa. Minäkin istuskelin junapalvelijan kanssa, joimme teetä (hänen pannustaan) ja Jaloviinaa (minun repustani) ja hauskaa oli. Poika vakuutti olevansa sen verran maallistunut, että Jallu maistui ja kun pantiin verhot ikkunan eteen, ei Allahkaan huomannut mitään.
    Luxorista padolle matkustin laivassa, joka oli kuin loistohotelli. Suosittelen, oli halpaa ja palvelu parasta luokkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenen tässä nyt tyvestä latvaan... Ts vastasin jo jälkimmäiseen kirjoitukseesi.

      Miksi ihmeessä ajattelet että on kertomisen arvoista, että on maallistuneita muslimeja? On tapa-muslimeja, tapa-kristittyjä, tapa-juutalaisia, jne. Ei se kaveri sen kummempi ole kuin naapurin kristitty Kalle.

      Se, mikä minua hyvin nuorena ja hyvin naivina naisena hämmensi oli tieto, että pöytäseuralaiseni ei ollut koskaan pitänyt tyttöä edes kädestä. Suomalainen rouva, kätilö ammitiltaan, oli maassa ties kuinka monennetta kertaa. Hän tunsi nuorukaisen, ja kertoi minulle naistenhuoneessa että nuoret miehet purkivat paineita keskenään (täysin tavallista, kuulemma, ja täysin Koraanin vastaista. Kuten Raamatunkin. Vanhakantaisten tulkintojen mukaan). Asia tuli esille siksi, että nuori mies oli kertonut olevansa ihastunut, ja kysyi, onko sopivaa edes vähän koskea.

      Jyrkät seksuaalisuutta rajoittavat säännöt nyt vain eivät toimi. - En ollut kiinnostunut, mutta käveltiin käsi kädessä (ei käsi pitämisestä kulu, paranee vain), ja annoin poskisuukon kun sanottiin hyvää yötä. Nuori mies vapisi. Koko illan. - Puoli vuotta, ja sain kauniin kosintakirjeen.

      Kirjoitin kauniisti takaisin.

      P.S. Sulla oli vaan yks junapalvelija! Mulla oli seitsemän! Revi siitä! :)

      Poista
  28. Char, pyydän anteeksi! Sinä k'ävit Kairossa niin kauan sitten, että esikaupungit eivät tainneet vielä ihan polkea pyramidien varpaita. Egyptin vanhan vallan aikana (Hosni Mubarak & Co) siellä tosiaan oltiin aika suvaitsevaisia (auts!) myös naisten pukeutumisen suhteen. Siviilipukuiset turistipoliisit seurasivat huomaamattomasti länkkärityttöjä ja pitivät huolen, ettei heitä häiritty. Jos joku kävi käsiksi, häneltä katkaistiin seuraavana päivä syntiä tehnyt käsi. Varmaan tieto tästä piti rähmäkäpälät hissukseen.
    Itse kävin siellä 2000-luvun alkupuolella ja silloin turistibusseja saattoivat raskaasti aseistetut sotilaat ja poliisit. Edessä ajoi avolavapaku, lavalla kaksipiippuinen Sergei-konetykki ja perässä tuli kaksi ladaa täynnä kivikasvoisia ukkoja. Kun kerran yririn livahtaa porukasta katselemaan kulmia minut tuotiin kahden kaapinkokoisen gorillan välissä takaisin bussin luo. Ystävällisiä pojat toki olivat. Sanoivat vain, että eivät halua turistien suotta tapattavan itseään.
    Noina aikoinahan tapahtui se hyökkäys siellä padon takana, jossa kai parikymmentä turistia ammuttiin konepistooleilla. Mubarak taisi käristää rikolliset avotulella, näin kerran kuulin.
    Meinaan turismi on Egyptille yhtä tärkeää kuin metsät meille. Nykyistä tilannetta en tunne, mutta itse en sinne nyt lähtisi. Olen niin vääräuskoisen näköinen, ettei erehtymisen vaaraa ampujilla ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kolehmainen: oltiin pitkällä ratsastusretkellä aavikolla, kolmistaan, oppaan kanssa; saavuttiin pyramideille ns takaapäin. . - Ja tämä oli parhainta kasariaikaa :)

      Jos sinun käsityksesi ihmisluonnosta on se, ettei meissä ole mahdollisuutta ystävällisyyteen ja kunnioitukseen muuten kuin raajan menettämisen pelossa: katso Borat; saat vahvistusta uskollesi. DVD meinaan ilmoittaa että sen kopiointi on kielletty luiden murskaamisen uhalla, kuten mm. Riku osaisi kertoa :). - Eli Ole Valppaana! :D

      Muuten sanoisin että viisaudestasi viisi piittaan, ilossa elän, ja kintaalla viittaan.

      Nykyisestä maailmanpoliittisesta tilanteesta olen sen sijaan samaa mieltä: en itsekään haluaisi matkustaa Egyptiin nyt.

      Ja P.S. Liioittelin vähän tuon pukeutumisen suhteen: päivisin tietenkin käytin ohuita, pitkiä ja peittäviä housuja ja paitoja polttavan auringon takia; moskeijoihin pukeuduin asianmukaisen kunnioittavasti, kuten teen täällä Euroopassakin, kirkoissa.

      Poista
  29. Minäkin tunnen naisia, jotka ovat olleet Egyptissä 70-luvulla pitkiäkin aikoja, eivätkä he voi käsittää miten kehitys on sielläkin niin taantunut ja vanhoillisuus vallannut alaa.

    Kairossakin suurin osa naisista kulki julkisesti ihan länsimaisesti pukeutuneina, mutta nyt ei uskalla kuin hunnutettuna.

    Itsekin tunsin monia arabeja, kurdeja ja iranilaisia aikoinani Ruotsissa, ja he olivat ihan tavallisia fiksuja nuoria miehiä... Kas, tunsin todellakin vain miehiä, huomaan nyt! Kuvittelin kai, etteivät naiset edes olleet muuttaneet Ruotsiin, ja pojatkin palaavat opiskelujensa ja tienestiensä jälkeen.

    Minäkin ajelin Pohjois-Afrikassa pari kuukautta autolla sikin sokin ympäriinä, ymmärtämättä edes pelätä. Meitä oli kolme nuorta heppua ja aseella meitä uhattiin vasta paluumatkalla Italiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tapsukka,

      sinä nyt tunnut käsittäneen sen mitä ajoin takaa: etnisyys, kansallisuus tai johonkin uskontokuntaan kuuluminen ei minun kohdallani määritä mitään; elämä on opettanut etenemään tapauskohtaisesti. Olen toki siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että kasvoin suvaitsevaisessa perheessä; matkustelin teininä siskon kanssa, eikä näin rajua vastakkainasettelua maailmanpoliittisessa tilanteessa silloin ollut (siis kristittyjen ja muslimien välillä). - Kivaa kesäpäivän jatkoa! :)

      Poista