5.2.2015

Runebergin päivänä, yleisön pyynnöstä:
La Divina Commedia Kolehmaisen tapaan



Osa 1.

”Jo päivä painui, hämy illan lankes,
vapautti vaivoistansa luodut kaikki,
maan päällä jotka asuvat ja ovat.”

-Tuonne alasko on sitten meidän mentävä?
Lempeä, kiharatukkainen, hiukan ylipainoinen runoilija kosketti kyynärpäätäni, hänen lasinsa pilkahtivat sammuvan auringon valossa.
-Vaikutat jotenkin tutulta.
-Muistelet varmaan Uutisvuotoa. Ja olinhan minä aika usein lehtikuvissakin. Mutta nyt eteenpäin.

Laskeuduimme hiljaisuuden vallitessa parisataa porrasta alaspäin. Tulimme eräänlaiselle katselutasanteelle, josta aukesi näkymä laajalle kentälle.
-Ensimmäinen piiri, runoilija sanoi pehmeästi. Kenet haluaisit täältä tavata?
-Ketä täällä sitten ylipäätään on?
-No kotirouvia, kaikki maailman huorat, bloginpitäjiä, yksinhuoltajia, sanalla sanoen elämässä kovia kokeneita, mutta siitä lopulta hyvin selvinneitä ja nyt ikuiseen rauhaan päässeitä naisia.
-Naisia? Pelkkiä naisiako täällä on?
-Niin, en tainnut mainita, että vasta täällä toteutuu korkein oikeudenmukaisuus. Miehet ovat muualla. Saat nähdä kyllä muutaman miehen, mutta heidän suuret massansa ovat tuossa suunnassa.
Runoilija osoitti sormellaan suoraan ylös.

Runoilija oli maininnut bloginpitäjät.
-Onko siis Iineskin täällä.
-Hetkinen, kysyn resepsuunista, runoilija sanoi leikkisästi ja näpytteli matkapuhelintaan. Sulkiessaan kojeen hän hymyili lämpimästi: täällä on. Kutsutaanko tänne?
-Kutsu, hyvä veli. Olen nähnyt hänestä ainoastaan korvan ja vaikka se on hyvin lumoava, näkisin mielelläni muutakin.

Jostain luolan syvyyksistä purjehti - paremmin en voi asiaa luonnehtia - eteemme kodikas kesämökki, jonka olohuoneessa istui kaunis nainen näpytellen kannettavaa tietokonetta.
Nainen kirjoitti kuin hurmiossa muutaman lauseen, jäi odottamaan, huokaisi raskaasti ja kirjoitti jotain uudelleen.
-Mitä hän tekee?
-Hän kirjoittaa provokatiivista kirjoitusta maahanmuuttajista ja toivoo Japen lähettävän siihen vihaa tihkuvan vastineen.
-Vastaako Jape?
-Ei, hän ei vastaa. Se on naisen rangaistus täällä. Muutoin hänen asiansa ovat parhaalla mahdollisella tolalla. Häntä ei vaivaa nälkä, ei jano ja huoneessa on aina lämmintä. Hänen naapurinsa on vihdoin repinyt alas sen ruman piikkilangan ja toinen naapuri ajaa nurmikon. Käärmeistä ei enää ole vaaraa.

Äkkiä laaja niitty tulvahti täyteen eri-ikäisiä naisia, jotka käyskentelivät haaveellisen näköisinä, keskustelivat keskenään, istuivat pikku ryhminä maahan ja aloittivat jonkinlaisen leikin.

-Hyvinhän he näyttävät täällä viihtyvän. Paikka tuntuu jotenkin rauhaisalta. Mutta miksi juuri he ovat juuri täällä? kysyin runoilijalta.
Hän nosti arvokkaasti sandaalin verhoaman jalkansa kaiteelle ja lausui jotenkin ylväkkäästi:

”Heill´ osa enkeleitten on, jotk´ eivät
kapinass´ olleet, eivät uskolliset,
vaan itseksensä, irti Jumalasta.
Ei vastaan ota heitä taivas, ettei
vähenis kauneutensa, ei Inferno,
ett´eivät syntiset sais kunniata."


(Aika paljon myöhemmin)
Osa 2.

Ensimmäinen piiri! Se oli paimenidylli, en voi paremmin sanoa. Naiset saivat siellä kaiken, aivan kaiken haluamansa. Vai yksi puuttui: mahdollisuus palata takaisin ylös maan päälle.
Niityllä näkyi minulle tuttuja ja rakkaita hahmoja. Kuunkuiske, hoikkana ja eteerisenä kuin keiju kuiskutteli jotain naapurinsa korvaan. Ei-sehän on Char, tuo hiljaisten runoiltojen, valkoviinin ja patongin valtiatar. Ja Delilah! Miten hienostuneita keskusteluja kävimmekään netissä siihen aikaan, kun kumpikin olimme vielä maan päällä. Sarin ja Liisun tunsin vain maineelta, mutta sekin riitti. Haukoin henkeäni.

-Sanoit, että he saavat kaiken, minkä haluavat. Entäs jos….
-Arvaan jo kysymyksesi, sinä vanha pervo. Juu, täällä on tosiaan eräänlainen poikatalo, josta kukin lady saa juuri niin korkealuokkaisen kavaljeerin kuin haluaa, yöksi, viikoksi, vuodeksi, kaikki käy.
-Voivatko he myös…
-Kyllä, totta kai. Minähän sanoin, että kaikki käy.
-Mutta miksi täällä ei näy yhtään korkealuokkaista kavaljeeria?

Opastajani hymyili salaviisaasti. Hän halusi taas runolle, sen näki heti. Ja aivan oikein:

”Mua Muusat auttakaa ja ylväs henki!
Oi, Muisti, joka kirjoitat, min näin ma,
on aika aateluutensa ilmoittua! ”

-Häh, minä sanoin. En ymmärtänyt mitään.
-Heh, heh… Nuo naiset saavat siis aina unelmiensa prinssin, ei enempää eikä vähempää. Nyt on vain niin, että nuo unelmaprinssit voivat olla aika puisevia. Heissähän ei ole mitään omaa. Kaikki, aina luonteesta kikkelin pituuteen saakka on unelmaa. He tekevät kiltisti kaiken mitä käsketään, mutta eivät mitään omintakeista.
-Mutta juuri sellaisista miehistähän naiset pitävät, minä huudahdin. Oppaani katsoi niitylle yli silmälasiensa. Häntä nauratti.
-Et taida juuri tuntea naisten sielunelämää?
-Totta, oli minun pakko sanoa.

Samassa näyttämölle asteli kauniin neidon käsipuolessa vahvaleukainen, hymyilevä, komea mies.
-Saatana, sehän Ruotsin prinssi. Daniel, vai mikä sen nimi nyt oli. Sama joka meni sen Viktuurian kanssa, minä touhotin.
Sitten vaikenin. Kukaan, todellakaan kukaan naisista ei edes vilkaissut prinssiä. Hän supatti rakkauden valoja naisensa korvaan ja pariskunta katosi takaoikealle.
-Tuo romanssi on ohi huomenna, luulen, sanoi oppaani.

-Tämä on siis ensimmäinen piiri. Käsitän, että se on lempein ja paras tässä valtakunnassa. Eikös piirejä ole yhdeksän? Ainakin Danten todistuksen mukaan.
-Voi voi, se on jo kauan ollut historiaa. Täälläkin oli pakko leikata kuluja ja lakkauttaa tarpeettomia toimintoja. Nyt piirejä on enää kolme. Eiköhän mennä katsomaan kakkosta?
-Kuinka luonnehtisit seuraavaa tasoa?
Runoilija kohotti katseensa, riisui silmälasinsa, ojensi epätoivon merkkinä kätensä yläviistoon ja lausui:

”Soi siellä huokaus ja huuto, parku
yön halki tähdettömän, tuska moinen,
niin että ensin puhkesin ma itkuun.
Sekoitus kielten, kirot kauhistavat,
sävelet vaivan, äänenpainot vihan,
käheät, kirkuvat, ja kättenvääntö
sai aikaan pauhun, joka aina kiertää
tään ilman ajattoman kautta, niinkuin
käsissä rajumyrskyn hiekkapyörre.”

Osa 3.

Kuljimme vaiti alemmaksi, yhä alemmaksi. Ilma muuttui raskaammaksi, tunsi jotain outoa hajua. Raudasta valetut portaat tuntuivat jatkuvan iäisyyteen. Saattajani vihelteli itsekseen.
-Elvistä, minä sanoin ja runoilija nyökkäsi.
-Kohta saatat kuulla sitä lisää.

Emme olleet enää yksin. Portaissa tuli vastaamme hihitteleviä pikkupiruja ja jostain kolosta lehahti lentoon lepakko.
-Äh, älä välitä. Nämä nyt ovat vain tällaista helvetin rekvisiittaa, oppaani myhäili. Mutta kohta saat nähdä toimintaa, actionia, heh, heh.

Saavuimme suurelle torille, jonka toisessa laidassa oli katukahvila, toisessa laidassa ilmeisesti kaupungintalo tai vastaava. Komea rakennus kuitenkin torneineen ja tammisine ovineen. Istuuduimme kahvilan ulkopöytään ja tilasimme kylmät oluet. Luoja, miten hyvältä se maistui!

Torilla oli menossa jonkinlainen mielenosoitus. lauma nuoria naisia heilutteli julisteita ja huusi kimeällä äänellä tahdissa: ”Tul-ta munil-le, kuole-ma heteroille.”
Torin yli oli vedetty suuri banderolli, joka julisti ”Sukupuolia ei ole, on vain gender.”
Vielä suurempi lakana huusi veripunaisin kirjaimin: ”Seksin puutteeseen ei kuole!” Kaupungintalon parvekkeella vilahti sumea hahmo. Se sai naiset raivoihinsa. ”Hen-ry hirteen, Hen-ry hir-teen” he karjuivat niin että torin pulut nousivat kauhuissaan taivaalle suihkukaivon luota.

Äkkiä kaupungintalon ikkunoista soljui lempeä, kiihottava ääni, jota säestivät Berliinin filharmonikkojen parhaat jousisoittajat. Parvekkeelle ilmestyi tutun näköinen mies mikrofoni kädessään.
”Love me tender”, hän aloitti ja tori hiljeni. Julisteet putosivat kiveykselle. Viisi tai kuusi naista ryntäsi ovelle ja yritti sisään, mutta ovi pysyi suljettuna. Musiikki hyväili lempeästi aisteja, se kutsui rakkauteen, vihjaisi seksistä, kuutamoöistä, aaltojen kohinasta Hawaijin rantahiekalla.
Poista

Osa 3,5

Komea, pitkä mies asteli torille kreikkalaisen sotilaan hameessa. Hänellä oli kirjava nuttu ja jalassa tietenkin asiaankuuluvat pompulakengät. ”IiiK” naiset huusivat ja kävivät miehen kimppuun. He yrittivät nostaa hänen hamettaan, pyrkivät suutelemaan ja halailemaan, mutta mies käveli järkähtämättä eteenpäin.
-Jumalauta, sehän on vanha ystäväni, hyppytanssija Mikis! minä huusin ja osoitin sormellani torille.
Meteli torilla yltyi. Laihakasvoinen mies, selässään konepistooli vaelsi näkyviin.
-Riku Riemu, pankkirosvo ja murhaaja, kaikkien naisten märkä uni, minä ähkäisin.
Riku ei edes vilkaissut ympärillään hameet hampaissa riehuvaa naislaumaa. Mutta mitä nyt?
Punainen Ferrari Testarossa kaartoi torille. Kuljettaja, Armanin pukuun pukeutunut charmantti herrasmies nakkasi sikarintumpin maahan. Kymmenen naista yritti saada sen käsiinsä. Kohta torilla tapeltiin.
-Sehän on Tapsa, ihmismielen insinööri ja kaikkien kirjoituskilpailujen voittaja!
Meitä nauratti. Runoilija hakkasi käsiään polviinsa ja hohotti täyteen ääneen. Sitten hän osoitti sormellaan torille.
-Pa… paras on vielä tulossa, hän ulvoi.

Ja eikös mitä! Synkeä miekkonen, lippalakki väärinpäin päässä, kameralaukku olalla lampsi huonoissa kengissään kohti suihkulähdettä. Kaksi säteilevää kaunotarta riensi pyytämään häntä treffeille tai oluelle tai mihin tahansa. Yksi huusi heidän takaansa: pikapano, pikapano!
Mies - herra Hymiö omassa karheassa persoonassaan - heitti halveksivan silmäyksen naisiin ja jakeli niin inhottavia pakkeja, että runoilija ja minä vähän nolostuimme. Yksi naisista otti laukustaan pistoolin ja uhkasi ampua itsensä, jos mies ei lähtisi hänen kanssaan.
-Vitut mä siitä, mies murahti ja jatkoi matkaansa. Laukaus kajahti.

-Mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa, halusin tietää. Runoilija siemaisi oluensa loppuun ja tilasi uuden.
-Näillä naisilla tekee aivan vietävästi mieli miestä. Sanalla sanoen heidän naisellisiin kehoihinsa on pantu miehinen himo. Mutta sitäpä ei kukaan halua tyydyttää. Joka päivä torille tulee toinen toistaan komeampia miehiä, eilen täällä olivat Tauno Palo ja Tom Cruise. Naisille kelpaisivat Pekka ja Pätkäkin, mutta sitäkään ei heille sallita.

-No mikäs tämä mielenosoitus sitten oli?
-Vain puoli tuntia päivässä he saavat olla ilman himoja, ja silloin heidän on osallistuttava mielenosoitukseen. Joka päivä, joka säässä. Puoli tuntia vihaa ja sitten 23,5 tuntia hirveää seksuaalista puutetta.
-Mutta kuka on voinut keksiä jotain näin hirveää, kysyin kauhuissani.
-Pomo, patriarkaatti, sanoi oppaani ja vilkaisi pikaisesti ylös.
(Aika paljon myöhemmin)

Osa 4.

Ja minä, päässä side kauhun, huusin:
"Oi Mestari, mik´ ääni tuo? ja keitä
nuo, jotka tuskaan nääntyneiltä näyttää?"

Hän mulle: "Tää on tila kurja niiden
kuolleiden onnetonten, jonka eivät
ansainneet moitett´ eikä kiitostakaan.”



Matka kolmanteen, alimpaan piiriin kesti kauan. Mutta siinä nyt olimme, hiljaisina ja vakavina.
Oletteko koskaan nähnyt P. Räsästä loppuun asti piinattuna? Me olemme. Hänen tukkansa oli harmaantunut, sormet olivat verillä ja entinen kaunis ääni kuulosti betonimyllyn korinalta. Hän oli huomannut meidät ja juoksi luoksemme kuin apua pyytäen, mutta kesken juoksun punahousuinen vahtimestari kaappasi hänet syliinsä ja kantoi takaisin penkkiin.

Samalla hetkellä alkoivat sadat miljoonat harput ränkyttää ja epävireiset torvet ulvoa. Soittajat aloittivat laulun, epävireisen, jollakin tavalla tutun. Edessä heilui vanha vihtahousu tahtipuikko kädessään vittumaisesti hymyillen.

-Uskovaiset, täällä, minä ähkäisin. Oppaani pani palamaan ja tarjosi sikarin minullekin.
-Täälläpä täällä. Itse he maan päällä lauloivat, että “harpuin, huiluin, kantelein” ja täällä sitä lajia sitten saa harrastaa aamusta iltaan. Jaa, kuudelta tarjotaan haileaa teetä ja sitten ei kun taas persettä penkkiin ja ylistämään.

Ylistäjien tila oli surkuteltava. Moni oli niin väsynyt, että sammahti uneen kesken soiton, jolloin reippaat pikkupirut läppäisivät heitä sormille tulikuumilla rautapuikoilla. Joku piteli korviaan, joltain oli ääni kerrassaan sortunut, jonkun kanteleessa oli enää kaksi kieltä, mutta ylistää vain piti.

-Mutta miksi, miksi, minä mutisin. Saattajani otti rennon asennon penkillään, puhalsi savurenkaita ilmaan ja katsoi minua vakavasti.
-Jokseenkin kaikki paha maan päällä on uskontojen ansiota. Uskontojen takia on sodittu ja soditaan tälläkin hetkellä. Shiiojen pommit raatelevat sunneja ja päinvastoin. Kristitty pommittaa taivaalta muslimeja, ateisteja, buddhalaisia. Pienten lasten sukupuolielimet silvotaan uskontojen takia. Pienet tytöt naitetaan vanhoille ukoille. Lapsia pelotellaan kuumalla kivellä, jos he koskevat kikkeliinsä.

-Miehiä ei näy täälläkään, huomautin.
-Ei niin, koska naiset nimenomaan ylläpitävät uskontoja. Oletko milloin viimeksi käynyt kirkossa? Enimmäkseen naisia. Miehet vain ottavat hyödyn naisten hulluudesta ja repivät isoja palkkoja pappeina, piispoina ja lahkojohtajina. Ohimennen vetäisevät uskovaisnaisia rusettiin ja kun ei silmä näe, syyllistyvät pedofiliaan.
-Mutta eikö heidän pitäisi olla täällä, eikä…
-Et nyt ymmärrä. He ovat matriarkaatin tulosta. Ilman naisia heidän olisi pakko mennä rakennuksille töihin. He vain ottavat rahat kun niitä heille tarjotaan. Eivät he ole syyllisiä mihinkään.

”Kun toinen haamuista näin haastoi, toinen
niin ääneen itki, että sääli syvä
minulta tajun vei, kuin kuolla olin,
ja kaaduin niin kuin kuollut ruumis kaatuu.”


Kirjoittanut ystävämme Kolehmainen,   V.

(Kuva)

104 kommenttia:

  1. Tätä V:n kirjoittamaa Jumalaista näytelmää on muistettu niin useasti, että näin Runebergin päivänä panen tämän uudelleen eetteriin, etenkin, kun siitä oli viimeksi suljettu kommenttiosio. Kommentoida sai edellisessä keskustelussa, jossa tämä tarina oli erillisosina, kommenteissa. Vaan nyt sana on tarinan kokonaisuuden osalta jälleen vapaa, sillä tarina on monitahoinen. Hatunnosto V:lle, tai Kolehmaiselle, tiedämmehän kaikki Kolehmaisen ja van Vaarin sukulaisuuden, koska moinen lahjakkuus loistaa molemmista samalla tapaa läpi.

    Hatunnosto myös Runebergille: "äl yli päästä perhanaa" on edelleen ajankohtainen. Ja Fredrikalle nätti niiaus mainioista tortuistaan.

    VastaaPoista
  2. Maestro on Maestro.

    VastaaPoista
  3. unohdin... koska hänen rouva saa oman päivän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä minäkin perään. Rouva oli sitä paitsi varsin lahjakas kirjailija itsekin. Semmoinen muistikuva on, että Fredrika ei perhesyistä saanut täysin rinnoin antautua kirjalliseen työhön. Piti noita torttujakin väsätä, kun Johan Ludvig söi niitä erään lähteen mukaan päivittäin. (Olikohan se siksi, että täten talossa tuli aina olla hieman rommia?)

      Poista
  4. Naisille on kaikki valta maan päällä annettu, mutta miten he sen käyttävät? - Äänestävät Matti Vanhasen uudelleen eduskuntaan, koska...

    Alas, alas, akkavalta, ukko huusi penkin alta! - Hekemoonikaapin avain tänne ja vähäs äkkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntemattomat ovat kepuherrojen tiet. Sipiläkään ei uskaltanut suostua Uutisvuotoon.

      Vanhanen sanoi juuri radiossa, että "palautteen" määrä on kasvanut paljon, kun hän ilmoittautui uudelleen ehdokkaaksi. Oli puhe nettipalautteesta, joka on nykyään lisääntynyt niin, että kun poliitikko sai ennen tietyn määrän palautetta kuukaudessa, hän saa nyt saman verran viikossa.

      Poista
    2. Sipilän uskaltamisestahan meillä on vain tämän lempeän, kiharaisen, pullean runoilijamme todistus.

      Ehkäpä Sipilällä on tarjouksen torjumiseen joku muu syy kuin rohkeuden puute, ehkä jopa ylevä periaate olla huoraamatta median käskystä kaikissa kissanristijäisissä?

      Tämä oli vain arvaus, mutta Tervon töksäytys oli vain markkinointia.

      Poista
    3. ...lempeän, kiharaisen ja pullean runoilijamme todistus. Niin, ja oma järki ja päättelykyky.

      Tuohan onnistunut esiintyminen valtakunnan pääkanavalla hyvään katseluaikaan toki enemmän potentiaaleja äänestäjiä kuin satunnainen vierailu Kurikan maamiestalolla...

      Onhan televisio-ohjelman avittamana tehty presidenttikin Suomeen. Sipilä ei liene parhaimmillaan humoristissa älyohjelmissa.

      Poista
    4. Ehkäpä selitys on yksinkertainen eli lyön pöytään lestadiolaiskortin: uskonmiehen pelehtiminen hupiohjelmissa vie 100 000 ääntä.

      Poista
    5. Onko Sipilä "lesta"? Enpä ole seurannut miestä tarkasti, kun en tiennyt. Jos näin on, ymmärrän ohjelmasta poisjäännin ja miehen eräänlaisen totisuuden.

      Poista
    6. Lestadiolaisista olen miehenä aina tykännyt ja heitä suuresti kunnioittanut. Kuinka ne sillä lailla kykenevätkin panemaan kaiken, tikapuista ja asuntovaunuista, kylän ämmistä ja muista huorista aina vaimoihinsa ja kakaroihinsa asti. Ja sitten ne kokouksensa, kun heinäsirkkalauman tavoin valloittavat jotkut isot peltoaukeat asuntovaunuillaan ja nelivetoautoillaan. Ja niitä kakaroita riittää asuntovaunujen katoille ja seinille roikkumaan, vaunujen ja vetoautojen akseleissakin pienimmät osaavat jo urheasti roikkua. "Meijjän isi saa viestejä Jumalalta, ja sillä on ihan kauheen iso pippeli!"

      Poista
    7. Tähän minun täytyy selventää, etten tietenkään tuollaisia ajattele, tai suorasanaisesti tarkoita. Kyseessä oli parodia lestadiolaisista, ja toivon, etteivät nuo päältä ladattavien pesukoneiden käyttäjät, ja kaikessa hyvyyteen pyrkivät, maamme parhaimmiston jäljellä olevat rippeet hurskaudessaan ja hyvyydessään loukkaantuneet. Tiedänhän minä, että tikapuiden takia on vaikea saada seisomaan ja sellainen oikeasti on syntiäkin.

      Poista
    8. Jos kuitenkin joku hurskas ja hyvä ihminen loukkaantui niin paljon, että haastaa minut oikeuteen, tulen prosessissa kiinnittämään huomion, ja puolustukseni perustamaan siihen, että kuka saatanan syntinen ja paholaisen oma on tätä maailmallista ja perkeleellistä langeneiden kommentointia seurannut.Seurakunnan vanhemmilta saattaa tulla satikutia niin, että takapuoli on punaisena ja morkoonit soi.

      Poista
    9. Parodia on siitä kiva, että se sopii kaikkeen. Tuossakin oli hyvin sanottu, että niitä kakaroita riittää asuntovaunujen katoillekin.

      Tässä taloyhtiössäkin on iso perhe, jossa on neljä kakrua ja viides tulossa, voisivat olla lestoja. Reippaita lapsia, nimenomaan tuossa kattohommassa. Alle kouluikäiset tavattiin mm. tämän kaksikerroksisen rivitalon katolta ja putkiremonttimiesten varastokoppia hajoittasta.

      Poista
    10. Minä en ole laestadiolainen, eivätkä vanhempanikaan, mutta meitä oli viisi veljestä ja yksi sisko. Vaan yksi on meistäkin jo poissa.

      Poliitikkoja ei tietenkään pidä aiemmin puhumistani syyllistää, koska he yleisesti ovat arvot hyvin tuntevia, jopa niin, että heillä on ne kaikki.

      Juha Sipilää arvostan erittäin korkealle, kunnoitan häntä paljon,vaikka Raamattu sanoo: Hullukin käy viisaasta, jos on vaiti, järkevästä, ellei suutaan avaa. Osaa se Spiläkin hölöttää, kun vaalisirkus hieman vielä etenee. Lopulta puhuu aivan pehmoisia.

      Poista
    11. Olisi ollut kyllä hyvä paikka nähdä hieman Sipilän persoonallista reagointikykyä Uutisvuodossa.

      Mieheltä puuttui nyt tilannetaju, taikka sitten siinä on vain tyhjän päällä lepäävä persoonallisuus, kuten Matti Vanhasellakin, ja tuo pelko lestadiolaisäänestäjien kaikkoamisesta.

      Poista
  5. Kolehmaisen vaarin jumalainen komedia ei ole vanhentunut minuuttiakaan, vaikka kirjoittamisesta on jo lähes puoli vuosikymmentä. Samat aiheet ja asiat ovat yhä tapetilla.

    Jonkinlaisena alan ammattilaisena itsekin ihailen hänen tapaansa juoksuttaa joka suuntaan viittovaa tarinaansa noin soljuvan sulavasti, sopivasti koukkuja viritellen.

    Tekisi mieli lukea vastaava tarina, jossa meitä johdateltaisiin musulmaanien paratiisiin. (Tosin siitä voisi nettipolisiit ärähdellä ja syytteitä ja sakkojakin rapsahdella, elämmehän vapaassa maassa, jossa kaikilla on sananvapaus.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paranee vaan vanhetessaan tämä Kolehmaisen näytelmä.

      No, Tapsa, nyt heitit kiihottavan idean! Estradi on vapaa. Siitä vain rustaamaan tarinaa, joka voi olla jopa epämääräinen soveliaisuudeltaan, kunhan nyt ei vie bloginpitäjää heti kohta linnaan lusimaan täällä sananvapauden vapaassa valtiossa.. - Tiedän, että teikäläisen kynästä irtoaa yhtä lailla loistavaa tarinantynkää!

      Poista
    2. Kolelle vielä kerran kaipaavat ja lämpimät kiitokset tästä tarinasta. Olet sinä koko peto kirjoittamaan.

      Heitin tuohon muslimiversioon Tapsan nimen, koska oletan, ettei kuntosi ole sellainen, että jaksaisi edes ajatella tällaista. Jo tämäkin tarinan julkaisu tuntuu rauhanhäirinnältä. Mutta, siis, yksi pysyy - haluamme nauttia sanoistasi, vanhoistakin.

      Eikä tämä ole vähättelyä Tapsa, sinua kohtaan. Päinvastoin, Apua, miten tämä nyt niin vaikeaksi meni. En tiedä enää, mikä on sopivaa.

      Poista
    3. Hmmm... minun mielestäni sinä kehuit minua?

      Poista
    4. Kehuin, kehuin. Vaan tunnen itseni vaativaksi, kun pyydän teiltä kynämestareilta tekstejä.

      Vaan siis en pyydä, kun voisin itsekin jotakin kirjoittaa. Tuommoiseen en kyllä pysty kuin ylle präntätty on.

      Poista
    5. Sinä pystyt erilaiseen, iinesmäiseen, joka on omalla tavallaan nautittavaa luettavaa. Ei kannatakaan matkia muita.

      Poista
    6. Tämä on totta, mutta matkimista en ajatellutkaan, vaan taidon tasoa, lahjakkuutta. Pelkkä kirjoittamisen lahja ei riitä Kolen Commedian kaltaiseen tarinan juoksutteluun. Tarvitaan myös lennokkaan ja oivaltavan ajattelun kykyä ja laajaa sivistys/tietoperustaa.

      Poista
  6. Jatkan Sipilästä täällä. En tunne miestä, en ole lestadiolainen tai muutenkaan uskovainen, en ole ikänä äänestänyt kepulaista, enkä todennäköisesti äänestäkään - mutta olen pohjoisesta ja tunnen monia lestadiolaisia.

    Riku pilaili miten he joka kesä pölähtävät jonnekin peltoaukeamalle kuin heinäsirkkalauma. Mutta oletteko ikinä käyneet katsomassa, miltä se peltoaukeama näyttää, kun he ovat sieltä lähteneet?

    Siistiltä. Kuin kukaan ei olisi paikalla käynytkään. Mikä tahansa pikkiriikkinen lähiöjengi, etnisestä tausta huolimatta, jättää jälkeensä tuhat kertaa enemmän sotkua. Yleensä toki tahallaan.

    Jos lestadiolaiset olisivat muualta tänne tulleita tai muuten parempaa etnistä ja uskonnollista sakkia, niin se tapa, millä Rikukin heitä pilkkaa, katsottaisiin rikolliseksi ja paheksuntaa ja tuomioita mätkähtelisi.

    Mutta onneksi eivät ole, vaan työssäkäyviä, kristinuskoa tunnustavia kantasuomalaisia. Heitä saa onneksi meilläkin pilkata ja solvata mielin määrin.

    PS. Pidin tämän sävyn tarkoituksella hieman tosikkomaisena, kun mieleeni tuli Stubbin tosikkomainen tv-tuomio Herra Hakkaraisen rikumaisesta kysymyksestä raiskaavista, tappavista, ryöstävistä ja kullia lapsille näyttelevistä mamuista. Ei saa yleistää, kaikki ovat yksittäistapauksia, nollatoleranssi uskonnon syyllistämiselle!

    VastaaPoista
  7. "Hoppee ei oo häppee", sanoi Teuvo, kun ehtoollisastiat varasti. "Moottoripyörä on moottoripyörä", parahti, kun useasti moottoripyöräjengin tiloista tavattiin. "Ehkä otin, ehkä en", taitaa olla jonkun toisen suuhun laitettu toteamus. Persujen muistelen sanoneen, että kaikki tapaukset ovat yksittäistapauksia, myös rattijuopumus ja saamansa ylinopeussakot.

    Lestadiolaiset, räsäsläiset, jehovantodistajat, helluntalaiset ym. ovat vapaata riistaa, koska heidän mielipiteensä ovat vanhakantaisia ja edistyksellisyyden vastaisia. Tässä nousee esiin ongelma keinoista, joita heitä vastaan voidaan käyttää. Jotenkinhan ne turvat on tukittava, ja vaikka eivät mielipiteistään haluaisi edes julkisesti kertoa, niin keskenään kuitenkin pelejänsä pitävät. Kuten tiedämme, ensisijainen keino on aina puhe. Valistusta, valistusta ja valistusta. Koska voidaan kuitenkin ajatella, etteivät kaikki ota onkeensa valistuksen viisauden sanoista ja tieteellisestä maailmankatsomuksesta, voitaisiin ehkä perustaa uudelleenkoulutusleirejä, joissa asioita käytäisiin pehmeällä tavalla yhä uudelleen ja uudelleen läpi, kunnes voidaan havaita koulutettujen olevan yhteiskuntakelpoisesti, ja uutta parempaa tulevaisuutta luovasti ajattelevia. Sen jälkeenkään heitä ei tulisi jättää ongelmiensa kanssa yksin, väärä seura voi helposti johdattaa uudelleen ei-hyväksyttävään toimintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veit sanani pois suustani!

      Poista
    2. Lestadiolaiset, räsäsläiset, jehovantodistajat, helluntalaiset ym. ovat vapaata riistaa, koska heidän mielipiteensä ovat vanhakantaisia ja edistyksellisyyden vastaisia.

      Uuskantaisia ja edistyksellisiä mielipiteitä siis ei saa/tarvitse pilkata? Esimerkiksi Alex beiben uuskantaisia ja edistyksellisiä poliitiikantekometodeja?

      Poista
    3. Viittaan Jyrki Lehtolan tämänpäiväiseen Ilta-Sanomien kommenttikolumniin, mutta en nyt löydä linkkiä siihen. Siinä oli harvinaisen härski kirje Alexander Stubbille.

      Poista
  8. Kuka niin on sanonut että uuskantaisia (mitä lienevät?) ja edistyksellisiä mielipiteitä ei saisi pilkata? Varmasti saa ja vuorenvarmasti pitääkin. - Mutta minusta KAIKKI uskonnot ovat... en viitsi sanoa mitä ne ovat ja mistä kotoisin. (Koska en osaa sanoa sitä kovinkaan kauniisti.)

    Amen. Eli Plottis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos sanotaan, että koska X:läisillä on vanhakantaisia ja edistyksen vastaisia mielipiteitä, ne ovat vapaita pilkattavaksi (= vapaata riistaa), niin eikö tästä luonnollisesti seuraa päätelmä, että uuskantaiset ja edistykselliset mielipiteet eivät ole vapaata riistaa? Vai oliko tämä äkkiväärä tulkinta?

      Noh, näin sen luin ja nielaisin kofeiinini väärään kurkkuun.

      Poista
  9. "Uuskantaisia ja edistyksellisiä mielipiteitä siis ei saa/tarvitse pilkata?

    Eivät ne siitä pilkkaamalla parane tai pahene. Toisin kuin edellä mainitsemiini, uuskantaisiin ja edistyksellisiin pitää soveltaa aivan toisenlaisia metodeja. Missään tapauksessa heille ei sovi valistus. Kuten tiedämme, ovat niin laajalti teorioihin ja teorioihin vierustoihin perehtyneitä, että tuota pikaa alkavat itse valistaa valistajia. Tarvitaan siis toisenlaisia otteita. Maamme tunnetusti tarvitsee ainakin viisi moottoritietä ylhäältä alas ja vähintään saman määrän itä-länsi suunnassa kulkevia. Tarvitseeko enempää sanoa? Saamme vapaamieliset koulutettua kovilla ja terveellisillä ulkoilmatöillä. Ei mene kuin hetkinen ja turhat höpsötykset ovat poissa mielistään, kirjan nähdessään saattavat voida pahoin. Tottakai valtio myös säästää huomattavia summia, kun työt suoritetaan mahdollisimman paljon ihmistyövoimalla ja ekologisesti kestämättömän konevoiman käyttö pidetään minimissä.

    Joku tietysti ihmettelee ideologiaani, mutta ei siinä mitään ihmettelemistä ole, olenhan siitä aiemminkin puhunut. Mikä tahansa puolue tai aate kaiken vallan saatuaan, joutuu aloittamaan puhdistustoimet, eikä mäntysuopaa aina voi pitää sopivana aineena oikein pahoihin fläkkeihin.
    Ja vaikka millään puolueella, aatteella tai ajattelutavalla ei olisikaan rajatonta valtaa, niin usein ne pyrkivät vastustajan kannat saamaan jopa estettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota nyt sitten tästä Riemusta selvä! Hulvaton olet ja kiero kuin korkkiruuvi. Vähän samanlainen, mutta toisella tavalla, on kyllä Kemppis-herrakin. Sanoo yhtä ja tarkoittaakin toista. Viimeistään seuraavassa jutussaan.

      Poista
  10. Kysymys siitä, tarvitseeko suvaitsemattomuutta suvaita tai sietää, nousee usein keskusteluihin ja ihmiset antavat siihen jonkinlaisia vastauksia. Minä en moiseen kysymykseen vastaisi, kysymys on väärin asetettu tai ainakin kysymyksen sanat tulisi kaikki rajata ja määritellä tarkkaan. Paras vastaus minkä huonoon kysymykseen pystyisin antamaan, olisi että kyllä aika pitkälle on syytä sietää. Ja niitä keinoja on kyllä jokaisessa tapauksessa mietittävä hyvin tarkkaan,kun tuntuu, että sietokyky on loppunut.

    Hännikäisen tapaukseen en ota kantaa, mieleni tekisi vittuilla molemmille osapuolille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kysymys "tarvitseeko suvaitsemattomuutta suvaita" on outo, kun en yhtään tiedä, mitä suvaitsemattomuudella tarkoitetaan - riippunee sanojan arvomaailmasta. Sehän voi tarkoittaa vaikka sitä, että ns. suvaitsevaisto ei suvaitse niitä, jotka pitävät suvaitsevuutta ylimielisyytenä ja haluaisivat kohdella ihmisiä tasa-arvoisina, ei-suvaittavina.

      Hännikäisen tapaukseen? Kaiho Nieminen on kirjoittanut sennimisen kirjan, kun äsken googlasin saadakseni tietoa "Hännikäisen tapauksesta". Onko siis Timo Hännikäinen tehnyt nyt jotain kiinnostavaa, joka on mennyt minulta ohi, vai tarkoititko Riku jotain muuta? Selasin noita kommentteja ylöspäinkin, enkä löytänyt viitettä Hännikäiseen. Putosin nyt kärryiltä..

      Poista
    2. No Hännikäinen julkaisi vetoomuksen oman torventoitotuksensa puolesta Marginaliassa, kun oli pyritty estämään julkaisemisensa jossakin kustantamossa. Jonkinlainen maailmojen sota siellä kai on käynnissä.

      Poista
    3. Jos kantaa pitäisi ottaa, antaisin Hännikäiselle täydet pisteet dramaattisuudesta. Tuskin edes Ella Eronen olisi tuollaiseen vanhoilla päivilläkään pystynyt. Tai joku murrosikäinen.

      Poista
    4. Huomaan, että olen unohtanut lukea Marginaliaa. Yhteen aikaan luin hänen juttujaan, silloin kun Henry Laasanenkin vielä vaikutti blogimaailmassa. Pitäneepä vilkaista molempia äijiä. Hilpeitä veikkoja.

      Poista
    5. Olipas hyvä, että vinkkasit tuosta Hännikäis-ajojahdista.

      Tosiaan mielenkiintoinen ja jopa farssin piirteitä saanut kirjasota, jossa äärivasemmisto on ajanut itsensä totaalitaariseen sensuuriumpioon ja on huomaamattaan tehnyt itsestään pellen ja Hännikäisestä sananvapauden uhrin ---> Jesuis Hännikäinen.

      "Ennakko- ja itsesensuurin vaatimus on palannut yhteiskuntaan, ja tällä kertaa sitä ajaa myös ihmisryhmä, joka on sitä perinteisesti kiivaimmin vastustanut: taiteen ja tieteen toimijat. Ja kaikki tämä rajoittaminen tapahtuu epämääräisten "ihmisvihan", "seksismin", "ihmisarvon polkemisen" ja "fasismin" iskusanojen avulla, joita ei erikseen tarvitse määritellä."

      Poista
    6. Vähän trlamaattiselta liioittelulta tuo minusta vaikuttaa. Kustannuspolitiikasta minusta voidaan käydä keskustelua myös henkilöön käyvästi, joskaan en minä olisi valmis Hännikäistä estämään. Ne analyysinsa Zodiac-murhaajsta olivat niin hauskoja, että aina alkaa naurattaa, kun muistan: greisihuumoria parhaimmillaan.


      Konservatismista aika hauska esimerkki minusta on perussuomalaisten itsesäälinen: "ketään muuta ei näin lyötäis!" - Luulivat, että pistävät jytkyn jälkeen kaikki asiat ojennukseen ja sitä tehdessään he mätkivät huoletta ja ilman minkäänlaista itsesensuuria joka suuntaan. Harmittihan se kauheasti, että turpaan tuli huolella, kolisikin kovaa omissa. Etenkin alussa, kun olivat niin poliittisesti osaamattomia.

      Sitten yksi asia on nettisensuuri, jota vuorollaan ovat vaatineet kaiketi kaikki. Myös perussuomalaiset.

      Poista
    7. Itsesensuuri-sanaa käytän hieman toisin kuin Hännikäinen. Kyllä sellaista tarvitaan, mutta sen pitää lähteä omasta päästä, ei muiden painostuksesta. Jokaisella sellainen on ja täytyy olla, mutta sen ruuvi ei saa olla kovin tiukalla. Hännikäisen tuotantoa en niin paljoa tunne, että minulla olisi harmainta aavistusta siitä, mistä siinä hänen kohdallaan voisi olla kyse.

      Poista
    8. Zodiac, sanoin, kun Unabomberia meinasin.Häneltä suomensi manifestin ja tässä sitä analysoi kuin asiaa ainakin. Siis sellaisen ihmisen manifestia, joka kirjepommeja lähettämällä tappoi kolme ja silposi kahtakymmentäyhdeksää.

      Poista
    9. Laissahan sananvapauden rajat on pykälinä, joten kaikki muut sensuuriyritykset kääntyvät auttamatta vaatijoitaan vastaan. Oli sitten kyseessä vaikka Zodiacin manifestien suomennos tai unkarilaisen kirjailijan neuvostovastaiset kirjoitukset. Meidän ilmaisunvapauteemme mahtuu tämänkin salliminen.

      Itsesensuuri on idealismia, siksi tarvitaan laki.

      Tuossa lukemassani keskustelussa oli vastenmielinen sensuurimieliala. Hämmästyin taiteilijoiksi lukeutuvien ihmisten sokeutta: sananvapausko koskisi vain heidän hyväksymiään ideologioita?

      Poista
    10. PS En tunne Zodiacin enkä Hännikäisenkään poliittista ajatusmaailmaa kuin hyvin ohuesti ja viitteellisesti.

      En taida tuntea nykyisen äärivasemmistonkaan nykyistä aatetta, koska se näyttäytyy minulle ahtaana ja tuomitsevana, ei tässä siis parempana kuin muutkaan suunnat.

      Kaikilla niillä olkoon kuitenkin vapaa aatteensa ilmaisun oikeus, kunhan operoidaan lain mukaan.

      Poista
    11. Jotenkin en jaksa oikein innostua. Asiaan hieman muuttaisi, jos kirjailijalta olisi oikeasti estetty jotain, tällaisena tämä toimii vain loistavana myyntikampanjana. Keskustelussa oli varmaan mielenkiintoisia pointteja ja näkökulmia, annas kun yritän arvata. Varmaan joku vertasi siihen, että Haanpäältä estettiin ammatin harjoittaminen varmaan kymmeneksi vuodeksi. Heh.

      Poista
    12. Anarkistit jaksavat aina olla yhtä pölhöjä, eivät varmaankaan tajunneet kannanottonsa lisäävän kirjailijan uuden kirjan myyntilukuja tuntuvasti.

      Poista
    13. En minäkään asiasta innostu, vaikka varsinaisia kuumakalleja ja -kaisoja keskustelussä hääri.

      Asia on niin selvä, ei tässä nyt luulisi enää rautalankaa tarvittavan. Siis siellä rintamalla.

      Poista
    14. Hännikäinenhän tuli julkisuuteen kirjoittamalla kirjan siitä, miten ei millään meinaa saada pillua.

      Myöhemmin hän osoittautui toisinajattelijaksi, joka puolusti mm. mamukriittisiä asenteitaan maltillisen älyllisesti argumentoiden.

      En näkisi tämän nykyisen skisman tärkeimpänä pointtina juuri Hännikäisen ilmaisuvapauden vastustamista kaikin keinoin, vaan nimenomaan sen henkisen mentaliteetin paljastamista, joka saa maan johtavan sanomalehden sensuroimaan itseään aina, kun on kyse omaan maailmankuvaan sopimattomista uutisista.

      Se on huolestuttavaa. Ihmettelen, että Hesarin toimittajat alistuvat siihen. Vai ovatko he uskossaan sokeita? No, ei olisi ensimmäinen kerta.

      Poista
    15. Hännikäisen ilmaisu- ja sananvapautta ei ole kukaan rajoittanut mitenkään.

      En ota mitenkään vakavasti Hännikäisen ajatusmaailmaa. Ne ovat aivan pimeitä ylemmän rodun ja muun fasistisen sanomansa vuoksi.

      Poista
    16. Muistan tuon kirjan, Tapsa. josta minäkin kirjoitin rienaavan tekstin blogiini. Että osasinkin olla julma ja hävytön - nyt olisin armollisempi. Muistelen, että jopa Parnasson kriitikkokin oli haltioissaan teoksesta.

      Blogissa Marginalia ei ole mitään laitonta, joten ihmettelen, olisiko mies laittomuuksiin myöhemminkään sortunut. Ihmisethän toki saavat ajatella eri tavoin kuin itse ajattelee. Pidän Hännikäisen viileästä, perusteellisesti argumentoivasta tyylistä.

      En tosiaankaan osaa ajatella, että vain sitä tulee suosia, joka myötäilee minun hyväksymiäni asioita ja aatteita. - Opettajan työssä tottuu siihen, että on annettava tilaa ja tunnustusta toisinajattelijoillekin, etenkin jos ne ajatukset ovat selkeästi harkittuja ja perusteltuja. - Koettakaapa muuten pärjätä opettajan työssä noilla asenteilla, joilla tämän Hännikäisen kynä koetetaan nyt katkaista Savukeitaassa. Tekisitte virkavirheen ja olisitte pian entinen opettaja!

      Nyt minun täytyy sanoa, Tapsa, että en ymmärrä tässä yhteydessä kytkyäsi Helsingin Sanomien sensuurilinjaan. Kun tässä minun mielestäni nyt nimenomaan halutaan estää ihmistä kirjoittamasta asioista, jotka itse nähdään väärinä. Eli tässä minusta nuo estohaluiset toimivat juuri kuin mainitsemasi HS, paitsi että heiltä puuttuu valta, jota HS:lla taas on..

      Poista
    17. Anonyymi, ei tietenkään ole estetty, mutta yritys on hyvä. Käypä nyt lukemassa ne linkitkin sieltä Hännikäisen blogitekstistä, ennen kaikkea se keskustelu.

      Eihän tässä ole kyse Hännikäisen ajatusmaailmasta vaan ilmaisunvapaudesta, sananvapaudesta, joka kosketti äskettäin Ranskassa ehkä sinunkin sydäntäsi.

      Poista
    18. Iines, tarkoitin todennäköisesti juuri samaa: Hännikäisen ilmaisuvapauden estoyritykset ovat naurettavia pikkujuttuja, mutta on tärkeää nostaa esiin koko mediaamme riivaava itsesensuurin henki, jossa musta selitetään väkisin valkoiseksi.

      Jos uskoisi esim. Hesaria, niin länsimaisen yhteiskunnan suurin ongelma tällä hetkellä on äärioikeiston ja uusnatsismin nousu, joka ilmenee mm. juutalaisten vainoamisella Ranskassa, Ruotsissa ja Englannissa. Lukijan täytyy omata paljon ns. hiljaista tietoa, jotta hän ymmärtää mistä oikeasti on kyse.

      Tästä voi vielä puhua, joten siitä ei ole vaiettava.

      Poista
    19. Unohdin sanoa, että aika tuoreen HS-pääkirjoituksen mukaan tämä äärioikeisto ja uusnatsismi nousee ja vaikuttaa juuri nyt vahvasti meillä Suomessakin.

      Missä se on?

      En ole nähnyt kuin kourallisen syrjäytyneitä nahkatakkisia surkimuksia Rauhanpatsaan luona. Eivät saanet särjettyä edes yhtään ikkunaa.

      Ja sympatiseeraako heitä joku vaikutusvaltainen taho? Mikä? Soiniko vai lestadiolaiset?

      Poista
    20. Näin Timo Hännikäinen postailee FB:ssä:

      "Kunhan kansallinen vallankumous tulee, joudutte kaikki leirille ja uuniin. Sieg Heil. neekerineekerineekerineekeri. vaadin etnisiä puhdistuksia välittömästi !!!!!! suosi suomalaista – potki pakolaista. arjalainen rotu! meillä on zyklon B:t valmiina. panen teitä kaikkia perseeseen. meillä on aina magnumit valmiina. meille ei tule alempirotuiset vittuilemaan. näytän teille persettä. apinat. pissaa ja kakkaa. hitlerhitlerhitlerhitler. homohomohomohomohomo. kaasukammio odottaa."

      En pidä häntä ihan täyspäisenä. Asioista saa ja voi olla erimieltä, mutta hänellä on uusfasistinen ajatusmaailma. En aio koskaan ryhtyä senkaltaisen fanatismin kannattajaksi tai tukijaksi.


      Poista
    21. Anonyymi hyvä, eihän sananvapauden salliminen kaikille ihmisille tarkoita heidän aatteidensa "tukemista", kuten sanot.

      Meillä nyt sattuu olemaan yhteiskunta, jossa kaikenlaisia ajatusmalleja saa pilkata - kuten tiedät, ja ehkä kannatatkin sananvapautta. Vaikea olisi ryhtyä vetämään rajoja: tätä saa pilkata, tätä ei.

      En ota kantaa tuohon jostakin lainaamaasi kieltämättä kummalliseen pätkään, koska itselläni kyse ei ole Hännikäisen ajatusten tukemisesta tai vastustamisesta.

      Minua siteerattiin muuten kerran niin, että jätettiin alun ei-sana pois. Näin sitaatti tuki ajatusta, jota olin teilaamassa.

      Poista
    22. Onko tuo mökellys siis todella Hännikäisen omaa, vakavasti otettavaa ajatusvirtaa? Vai jotain muuta?

      Jos on omaa, niin hoitoon heti. Tai ainakin kännääminen pitää lopettaa.

      Poista
  11. Hännikäinen Facebookin sivuillaan: "Uudesta kirjasta ollaan näköjään petaamassa kulttuurisodan aihetta jo ennen sen ilmestymistä.
    Tämä kirjoitus on klassikko jo syntyessään: missään ei ilmaista niin kirkkaasti ja kiertelemättä, mikä tiettyjen piirien käsitys sananvapaudesta on. Mistään ei käy selvemmin ilmi, että totalitaarisimpia ovat juuri ne liikkeet, jotka äänekkäimmin puhuvat vapaudesta ja hierarkioiden purkamisesta. Ja kuten olen jo sanonutkin, mikään ei ole hienompaa kuin tietoisuus siitä, että on ihmisiä joita omat kirjoitukset raivostuttavat. Se antaa syyn kirjoittaa. Voisin tehdä työtä vaikka ilmaiseksi, kunhan minulle vain suodaan tämä ilo. Kiitos, Takun väki!"

    En ole muistaakseni lukenut Hännikäisen kirjoja, ja uuttahan ei vielä ole ilmeisesti saatavillakaan.
    No, ymmärrän hyvin hänen puolustuspuheensa mm. "miehisyydestä". Ei ole mitään niin vastenmielistä kuin akkamainen mies. Tällä en tarkoita miehissä kotitöitten tekemistä, vaan naisten ulkonäön ja käyttäytymisen matkintaa.
    Ettei vain olisi Hännikäiselläkin pikkuisen, ja vaikkapa vain alitajuisesti oma lehmä ojassa. Kovin eteeriseltä Hännikäinen joissakin kuvissa näyttää. Ei todellakaan miehiseltä äijänköriläältä, vaikka ei kai hän miehen malleja täysin yksinkertaistakaan? Ei kai vain ole nyt kirjoitettu siitä mistä puute. :)

    Kyllähän nämä omituiset otukset, mediakohuitsijat, tasa-päistäjät, sukupuoli-neutralisoijat v:tuttaa muitakin. Vouhkataan tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta, mutta etupäässä kaikki on vain tarttunutta ja tarttuvaa joukkohysteria-kohkaamista. On niin helevetin kivaa ajaa erilaisten omituisuuksien etuisuuksia. Tuntee kuuluvansa sentään erikoiseen joukkoon ja saa arvostusta näyttäytymällä marsseilla ja leikkimällä anarkistia.

    Anonyymin lainaus Hännikäisen fb-sivulta herättää ainakin minussa ajatuksen, etteikö teksti voisi olla puhtaasti tahallaan ärsykkeiksi ylöskirjoitettu. Että lukijat pöyristyvät, reagoivat, kauhistellen ottavat kantaa.
    Miten moni muuten ajattelee mielessään samantyyppisiä ajatuksia, mutta ei uskalla niitä lausua ääneen?
    Se koira sanotaan älähtävän johon kalikka kalahtaa? :)

    VastaaPoista
  12. Mikäli lainaus on aito, sitä voi kuvata vain sanalla himmeä. Alkoholikaan ei sitä pysty selittämään, mutta enempää en osaa sanoa, koska en ole lääkäri ja käymäni ensiapu 1-kurssikin on jo vanhentunut.

    VastaaPoista
  13. En sano enkä väitä, mutta Tapsan tavoin minäkin haluaisin nähdä todisteita uusnatsien olemassaolosta. Netistä olen löytänyt joitain, jotka vaikuttavat siltä, etät heitä tukee vain oma äiti satunnaisilla ruokakasseilla. Sitten on tämä Jyväskylän puukotus, mikä ilman muuta on todiste siitä, että jotain on tapahtunut. Tapaus on vakava, mutta menneekö sittenkin samaan sarjaan kuin filosofian viihdemoguli Esa Saarisen puukotus.

    Hesari voisi tehdä reportaasin, jossa oikeistolaisista ääriryhmistä Suomessa saisi kokonaiskuvan. Koivulaakson kirjaa en ole lukenut, enkä lue, sen luotettavuuteen en voi lähtökohtaisesti luottaa. Oikeasti haluaisin asiasta tietoa, jos jollain sitä on. Siihen asti uskon, kuten Tapsa, että nämä meidän äärioikeistolaisemme ovat ryhmä alle kaksikymppisiä syrjäytyneitä, joita äiditkään eivät jaksa tukea kuin rajoitetusti.

    VastaaPoista
  14. Minulla on tuoreessa muistissa 70-luku ja sen kamala fasistinen liike, Siitoin ja ryhmä muita juoppoja, jotka pitivät kamalaa älämölöä. Luin Taisto Sinisalon muistelmat, joissa nosti heidät kammottavaksi uhaksi, tavalla, joka toi hyvin ykstotiseen kirjaan sen kaipaaman huumorin. Noh, uhka toteutui Kursiivi-kirjapainon polton muodossa, joka tietenkin oli vakava teko suomalaista demokratiaa ja yya-sopimusta vastaan. Tiedonantaja uhkasi jäädä painamatta. Tai ei oikeasti uhannut, sen saama taloudellinen apu oli niin mittavaa.

    Ääriryhmien ympärillä tai niiden keskuudessa saattaa aina olla ihmisiä, jotka ovat vaarallisia, valmiita tekemään jotain hyvin ikävää. Turhaan ääriryhmiä ei tule väheksyä, mutta uskon ja luotan supon seurannan tehokkuuteen. Minunkaan ei pitäisi Kursiivin polttoa tietenkään naureskella, olihan se kova isku sananvapaudelle maassamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen hyvän ja lujan rajallisuuden kautta hyvin varuillani näiden uusiofasistien kanssa, joihin jopa hämmästyttävän iso joukko perussuomalaisistakin kuuluu.

      Suhtauduin vielä parisen vuotta sitten jotakuinkin sympaattisestikin perussuomalaisiin, joukossa on mukana ihmisiä joiden kanssa voi keskustella ihan järkevästi. Tavallisesti.

      Nyt kun alkaa piirtyä esiin se oikea ideologia, siellä takana, niin kannattajien määrä on pudonnut aika paljon.
      Tulen lopunelämäni muistamaan hetken, jolloin eräs norjalainen äärioikeistolaiseen ideologiaan ihastunut mieshenkilö toteutti sen, mistä myös osa tästä äärimmäisestä oikeistosta haaveilee.

      Hän murhasi yli 70 nuorta Norjan sosiaalidemokraattisen nuorisojärjestön kesäleirillä. Kun tieto tapahtuneesta tavoitti minut, ensireaktioni oli suru. Suuri suru. Ei mikään surupornosuru.

      Nämä teot ovat kammottavia tekoja.

      Sanailla saa, eri mieltä voi ja pitääkin olla. Toisen ihmisen henkilöön meneminen ja henkilökohtaisen elämän uhkailu tai jopa tappaminen ovat tekoja, joita en voi antaa anteeksi – en, ellei edes älyä pyytää anteeksi. Timo Hännikäinen saa ihan vapaasti julkaista kirjoituksiaan, hänestä ei ole edes marttyyriksi tai pyhimykseksi. Hän on hyvin surullinen hahmo.
      Olen elänyt läpi aikuiselämässäni kaksi suurta talouslamaa, ne ovat tehneet minusta hyvin vahvasti vasemmistolaisen ihmisen. Minkäänlainen oikeistolainen puppupopulismi ei mene läpi, vaikka se olisi puettu näennäisälyn kaapuun.

      (anarkomarkoluheet ovat osa tätä älyn vajautta, mutta jokainen aikuinen on vastuussa omasta sisäisestä maailmastaan)

      Poista
    2. Näitä äärioikeiston murhia löytyy yksi ja tekijöitäkin löytyy yksi - eli tässä on nyt kyseessä se kuuluisa yksittäistapaus.

      Se ei kuitenkaan estä mediaamme leimaamasta kaikki monikulttuurin tuputusta vieroksuvia murhaajan hengenheimolaisiksi. Aika raukkamaista.

      Sen sijaan vastapuolen tekemiä murhia on tuhansittain, ja kuitenkin niitä kehdataan kutsua yksittäistapauksiksi. Aikamoista valehtelua.

      Reilua ja oikeudenmukaista olisi ollut sanoa, että Breivikin teolla ei ole mitään tekemistä normaalien suomalaisten ja eurooppalaisten oikeutetulle epäluulolle holtittoman maahanmuuton seurauksista.

      Mutta ei. Vääristely myy paremmin.

      Poista
    3. Holtiton maahanmuutto? Perustelehan se paremmin.

      Suomessa harjoitetaan erittäin tiukkaa maahamuuttopolitiikkaa, verrattuna muihin pohjoismaihin ja verrattuna nyt ylipäätään muihin EU-maihin.

      Toisekseen, maahamme muuttaa paljon myös Ruotsissa ja muissakin maissa vuosikausia työssäolleita suomalaisia. Eivät tule tänne enää töitä tekemään, vaan palaavat kotimaahansa. Sekin vaikuttaa olevan ongelma maahanmuuttokriittisille.

      Mmm...jos vääristelystä haluaa puhua, niin ensin kai kannattaa tarkistaa ne omat näkemykset ja mihin ne perustuvat.

      Poista
  15. Ovatkohan vaarallisimmat ihmiset Suomessa yksinäisiä psykopaatteja ja muita luonnehäiriöisiä, Breivikin tai kouluampujien tapaan? Tavallisentuntuisia perusjamppoja, joilla jossain vaiheessa naksahtaa päässä?

    Ryhmistä olisi kyllä jonkinlaista hajua, jos sellaisia olisi. Meidän ääriliikkeemme ovat adhd-anarkomarkoja tai vanhannaisentappajia, tai köyhää ihmistä koskaan näkemätöntä laurarinnetyypiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anarkomarkojahan ne. Lisätietoa halukkaille löytyy esimerkiksi googlettamalla Helsingin yliopisto anarkistit.

      Poista
  16. Hei ystävät,

    enkä suinkaan halua heittäytyä alatyyliseksi, mutta "mitä vittua nyt taas"?!

    Näin kysyi eräskin kyllästynyt, ilm. heteromies eräälläkin mamma-palstalla, kun rouva selitti useamman kappaleen verran ettei pääse suihkuun kuin ehkä kerran viikossa. Kun mies Kontrolloi. - Toim. huom. Emme ota mitään osiota välttämättä tosissaan, mutta oli se ärsyttävä kirjoitus...

    Sanoisin suoraan että ap oli Provo - mutta voi olla näitä ns. parisuhde-pelaajia, tietenkin.

    Mikä nyt Timo Hännikäisen kaulan on putsannut? - Eli mitä vittua nyt taas?!

    Jos ei Hännikäinen ole selkeästi muuttanut kantaansa: miten helkkarissa voitaisiin naisille vaatia seksuaalista alistumista, asepalveluksen sijaan?! Retoriikan keinoin, ihmisoikeus riistettäisiin... Säätäkää te, mie en sano mittään.

    - Ihan randomisti, yksi oma suosikki, eikä siinä ole väkivallalla tilaa...

    Juice, ja Musta Aurinko

    https://www.youtube.com/watch?v=96IfVK52J9I

    - Millä levyllä?

    No joo, nyt leikin täälläkin pubivisaa; sisko ja lanko käyvät. Oon niitten valkku, elikkä siis tosiaan keksitään viikoittain kyssäreitä! :)

    Plus pääsen hyppyyttämään sekä Isosiskoa että aika vaikuttavaa lankomiestä; ei paha! :D

    Ja levyvastaus on Yölento.

    Mun oma yksi suosikki. :)

    - Ääriliikkeistä en osaa sanoa muuta kuin että en hyväksy edelleenkään mitään. :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S. Iines, poista toki; käytin V-sanaa Tarpeettomasti, vaikkakin lainaus-omaisesti...

      Se puuskahdus siellä eräällä palstalla oli niin aito, että en voinut olla nauramatta. Ja omimatta ittelle... :) :D:D

      Poista
    2. Char - ei täällä ole kyse Hännikäisen mielipiteistä, että ovatko hyviä ja hienoja vai saatanan typeriä - vaan siitä, että saako hän mielipiteitään ilmaista.

      Meitä on muutamia, joiden mielestä saa.

      Poista
    3. Char, tuolla ylempänä sanoin jo Anonyymille, että ei Hännikäisen sananvapauden salliminen voi mitenkään tarkoittaa samaa kuin Hännikäisen ajatusten tukeminen. Kaikille kuuluu sananvapaus, myös niille, jotka ajattelevat eri tavoin kuin itse ajattelee. Se on vapaan yhteiskunnan tärkein tuntomerkki.

      Olen tuosta Hännikäisen Ilman-kirjasta kirjoittanut jo vuonna 2009 jutun, jossa riepottelin Hännikäis-paran ajatusmaailmaa tässä seksuaaliasiassa. Silti kannatan sitä, että hän saa vapaasti lausua mielipiteitään.

      Poista
  17. Van Vaari - en muista mitä oon Kolehmaisen kaa puhunut.

    Kiva että sinä oot sä - mutta blondi hämääntyy, kun kirjuutellaan eri nimillä. - Tiedän että saa, jne.

    No, niin tai näin: kyä me tullaan toimeen, Matti Jurvan tyyliin:

    https://www.youtube.com/watch?v=5WoemdyXMio

    VastaaPoista
  18. Hauska ja optimistinen kevennys Char!

    VastaaPoista
  19. Kevennykset ovat hyviä, minäkin olen omaan makuuni analysheerannut ja vähän pölhöillytkin liian kansa. Mikiksenkin taisin ärsyynnyttää, mika ei ollut tarkoitukseni. Sitä vain halusin sanoa, että pidän kaikenlaista ääritoimintaa ja ääriajattelua vaarallisena, olipa se sitten vasemmistolaista, oikeistolaista tai jopa äärikeskustalaista. Tiedän anarkismin niputtamisen olevan ongelmallista, kun heitä on oikealta vasemmalle. Vasemmistoanarkismin teorioihin olen joskus yrittänyt perehtyä, mutta voipuneena en kovin syvälle ole saattanut mennä. Argumentaatio saattaa vaikuttaa fiksulle, mutta jonkinlaista yhteyttä tosiasioihin kaipaisi. Yhteiskuntamme ongelmia osaavat toki monesti hyvin hahmottaa, mutta heidän ongelmien ratkaisunsa on usein kuin pakkasella housuihin kuseminen.

    VastaaPoista
  20. Lauantainne ratoksi ja riemuksi:
    http://youtu.be/6SRyyKJ43Rg

    p.s en vaan jaksa opetella linkitystä kuten on oppia jaettu...


    VastaaPoista


  21. Kiitos laulusta, Anonyymi. Kaunis klassikko!

    Minä linkkaan tämän kaikille sananvapautta rajoittamaan pyrkiville, oli ideologia miltä laidalta tahansa:

    https://m.youtube.com/watch?v=xGp6eQqevWw

    VastaaPoista
  22. Lueskelin tuosta kappaleesta ja Matti Vimparista.

    Jarkko Laine teki hienoja sanoituksia, eikä unohtaa voi, kun asettui vaaleissa ehdolle kokoomuksen listalta. Joutui puolustuskannalle: "olen kokeillut hashista ja lsd:tä, miksen siis voisi kokeilla kokoomustakin!"

    Vaikka itse ajattelenkin, että ei kannata mitään noista kokeilla, jälkiseuraamukset voivat olla kamalia.

    VastaaPoista
  23. Mielenkiintoista keskustelua täällä. Ärsyyntynyt en ole, väsynyt olen, ja kuivin suin; en jaksa ottaa kantaa mihinkään. Aikoinaan olin aktiivinen politiikan tekijä, enää en, petyin kylliksi. Politiikka oli minulle samaa mitä minä uskovissa eniten inhoan: katteettomien pilvilinnojen rakentamista. - Ps. On sanottu että Jeesus oli oikea kommunisti, en tiedä, mutta sen minä tiedän että kommunismi ei maan päällä ikinä toimi. (Ja jos Taivas olisi olemassa, jota epäilen, ei se toimisi sielläkään.)

    Tämä oli tragikoomikkaa, absurdia todellisuuttaa, tuli äsken televisiosta, on nähtävissä Ylen Areenassa:

    neuvostoliiton ainoa mainostoimisto"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua vähän harmittaa se, että yhteiskunnallisista ja poliittisista asioista keskustelemista pidetään "politiikkana". - Politiikkahan on vain peli, menetelmä, jolla asiaa hoidetaan. Ei siihen peliin tarvitse mennä mukaan, vaikka asia kiinnostaa. Minua kiinnostavat toisten ihmisten ajatukset kaikesta.

      Poista
  24. En minäkään ole ärsyyntynyt, vaikka vaikenenkin nyt muutamiksi päiviksi. Menen sinne minne luulin Kemppisenkin menneen, vaikka ei hän näköjään ihan sinne asti mennytkään.

    Jo vain, enkä ota näitä maailmanlopun vehkeitä mukaani. Vetelen vaan näkäräisiä.

    VastaaPoista
  25. Minä täällä jälkijunassa mutisen jotain…
    Iineksen julkaisema Kolehmaisen (van Vaarin) kirjoittama juttu on kyllä jo kaunokirjallinen saavutus! Sen ovat monet täällä jo todistaneet. Jumalainen näytelmä nykymuodossa vanhalla pohjalla. Kertakaikkiaan ilahduttava ja mainio parodia joukkueesta, jota voisi kutsua nimellä ”Iineksen talli”.

    Miten minä muistelen kuulleeni, että hän, tuo trubaduuri, on kirjoittanut kirjoja? Kun tietäisi, minkä nimisiä. hankkisin luettavakseni. Tietääkö joku? Oli minkä alan kirjoja tahansa, ne kiinnostaisivat.

    Luin myös käydyn keskustelun. Ihailen vahvoja mielipiteitänne asiasta kuin asiasta. Minulle ne kelpasivat kaikki perusteluineen. Hyviä kannanottoja. Eikoisesti ilahduin Riku Riemun riehakkaasti innostuneesta lestadiolaiskuvauksesta. Se on mainio! meillä on joitakin tuttuja, jotka kuuluvat k.o. suuntaukseen, ja olemme käyneet paljon keskusteluja heidän kanssaan, ja tiedämme sekä hyviä että huonoja, hämmästyttävän omituisia, jopa julmia juttuja, heidät tarkemmin tuntevien kertomana, tosin yksilötasolla. Ollaan jopa hiukan huolestuneita mahdollisesta tulevasta pääministeristä, miten hänen uskonasiansa tullevat näkyviin politiikassa. Tähän astihan hän ei ole tuonut juuri mitään uskontoon liittyvää esille. (Mutta miten kävi esim. Egyptissä, kun valta siirtyi vääriin käsiin. No, siellä on niitä hainäsirkkoja ja pyramideja, toiset olot. Suomessa tuulee pohjoisesta tai koillisesta, päät pysyy kylminä.)

    En ollut tarkemmin selvillä täällä nyt esiinnostetuista sioista, mutta mukava niistä oli kuulla. Meillä puhuttiin äsken kun oli vieraita, m.m. hypridisodasta ja kyberturvasta. Ja niihin liittyvistä asioista. Syötiin Runebergintorttuja kaikessa rauhassa sulassa sovussa. Oli lauhkeita vieraita.
    (Kiva kun Char oli täällä!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siis Char ei ollut täällä vaan siellä!

      Poista
    2. Liisu, Kolehmainen on täällä maininnut kirjoittaneensa ainakin tietokirjoja. Muuta minä en tiedä, mutta osaan kyllä päätellä, että tuskin se tuohon lajiin jää.

      Poista
    3. Liisu, minulla ainakaan ei ole vahvoja mielipiteitä. Olen samasta asiasta usein kahta mieltä. En osaa sitoa itseäni mielipiteeseen, sillä mielipide pitelee ihmistä, estää häntä katsomasta asiaa laajemmin. Etupäässä taidan kysellä ja jaakata vain faktoja. Faktoista sitten voin ajatella yhtä ja toista.

      Poista
  26. Kappas vaan, tänään Hesari sen teki, peräti neljällä sivulla julkisti Suomen vastarintaliike-nimisen natsistisen järjestön keskustelupalstan sisältöä. Hesari kertoo:"ei varmasti olla ite tehty tietomurtoa, eikä siitä mitään maksettu!

    Lehti kertoo julkaisevansa himmelipalstan sisältöä "koska sillä on tärkeää yhteiskunnallista merkitystä".

    "Sisäasiainministeriön mukaan järjestö on potentiaalisesti vaarallinen." ja "Järjestö on solminnut liiton ruotasalaisen veljespuolueen kanssa".

    Numeropuolta lehti valaisee mainitsemalla moneen kertaan, että keskustelupalstalla oli yli 20 000 viestiä. Sitten käy vähän vaisummaksi. Seitsemän jäsentä mainitaan nimeltä, iät n.24-33.


    Ydin on tässä: noin 20 jäsentä. Lisäksi "arvioiden mukaan" peräti 100-200 kannatusjäsentä. Saattavat jopa viiskymppisen maksaa jäsenmaksua ja joku jäsenistä myi jopa henkilökohtaista omaisuuttaan, kuten levyjään, yhteisen asian puolesta.

    Voiko sanoa: paljon melua tyhjästä. Ei mielestäni, mutta neljän sivun uhraaminen noille on liioittelua. Kahden kappaleen uutinen olisi oikein ja järkevästi mitoitettu.

    (lainaukset kirjoitin ulkomuistista, niissä saattaa pieniä virheitä olla)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin jutun juuri aamukahvini kera. Ajattelin samoin: juttu on susi. Kärpäsestä on tehty väen vängällä härkänen.

      Jutun neljästä kehystetystä sivusta päätellen lukija arvelee, että kyseessä on iso ja vaarallinen liike, joka välittömästi uhkaa Suomen nuorisoa ja turvallisuutta. Käykin ilmi, että liikkeeseen kuuluu koko Pohjoismaissa 100 - 200 jäsentä, ja varsinaista ydinjoukkoa Suomessa on vain 20!

      Tekopyhältä tuntuvat HS:ien vakuuttelut siitä, että lehti ei ole tilannut tietoja, vaan "on vain saanut haltuunsa" liikkeen muilta suljettujen keskustelupalstojen viestejä ja henkilötietoja ja rikosrekisterejä. Lehtihän kai sentään itse tekee päätökset siitä, mitä kannattaa julkaista, mitä ei?

      Poista
    2. Tarkkaa jäsenmäärää tuskin tiedetään, sehän ei ollut, minusta harvinaisen hyvin kirjoitetun pitkän jutun, oleellinen asia.

      Tällä järjestöllä on eurooppalaisia ja pohjoismaalaisia "veljesyhteyksiä". Euroopassahan vastaavanlainen aatemaailma on voimistunut ja päässyt myös valta-asemaan. Unkarissa Jobbik-puolue on avoimesti juutalaisvihamielinen. Siellä juutalaisvastaisuudella on pitkä perinne, olen matkustellut siellä aikoinaan ja tunsin muutamia unkarilaisia. Minua hämmästytti silloin (ja yhä) tuttujeni, jotka olivat tuiki tavallisia unkarilaisia, juutalaisiin kohdistunut vihamielisyys.

      Sellainen on tuskin mahdollista meillä, koska suomalaisissa on vaikea nostattaa juutalaisvihaa, helpompi on nostattaa muslimivihaa tai russofobiaa tai yleistä muukalaiskammoa.

      Niitä tunteita ääriliikkeet käyttävät hyväkseen ihmisvihamielisissä ideologioissaan.

      Poista
    3. Helsingin Sanomien sanamuoto kuuluu tarkalleen ottaen näin:

      "Eri lähteistä voi arvioida, että liikkeellä on Pohjoismaissa yhteensä runsaasta sadasta pariin sataan aktiivijäsentä. Lisäksi sillä on kannattajajäseniä, jotka eivät ole varsinaisia jäseniä" "SVL edustaa Suomessa pientä radikaalien piiriä. Ydinryhmässä on eri arvioiden mukaan noin kaksikymmentä henkilöä, ja foorumin aktiivikirjoittajien lukumäärä tukee tätä arviota."

      Poista
    4. Enpä malta olla lisäämättä, että enemmän taitaa väkeä olla lapsikoulutettavana Putinin riveissä ns. nashi-leireillä. Suomeenkin nämä lonkerot ulottuvat ... Johan Bäckmannin ja Leena Hietasen provosoimina. Nashi-mielisiä nuoria lienee meillä taatusti kasvamassa ainakin saman verran kuin noita SVL:n natsihenkisiä aikuisia. Nashit pitävät mm. Viron valtiota rikollisryhmittymänä, joka olisi ansainnut Putinin tankit kaduilleen. Tämäkin tieto löytyy lehtien artikkeleista ja Wikipediasta vähällä vaivalla.

      Poista
    5. Hesarilta järkevä artikkeli olisi ollut sellainen, jossa kuvaavat tarkasti niitä tekoja, joihin tämä melko tarkkaan tiettyä ikäryhmää edustava pieni joukko on syyllistynyt. Puukotus tiedetään, mitä muuta? Tuon ryhmän suurenemiseen minun on vaikea uskoa, se olisi jo kasvanut, jos sillä siihen olisi potentiaalia. Parikymmentä henkeä voi toki olla melkoisia termiittejä niin halutessaan, siksi kaipaisinkin propagandan sijaan asiallista tietoa pahanteoistaan.

      Vähän olen käsitteitä yrittänyt itselleni selvittää. Äärioikeisto ja äärivasemmisto näyttäisivät olevan niin venyviä käsitteitä, että ne toimivat lähinnä haukkumasanoina. Minä olisin valmis niihin lukemaan vain periaatteellisesti voimakkaan ulkoparlamentaariset ryhmät, jotka tekevät rikollisia tekoja asiaansa edistääkseen. Tämä "vastarintaliike" epäilemättä on äärioikeistoa, samoin kuin äärivasemmistoa on suuri osa anarkisteista.

      Vasemmistoanarkistit, "takkulaiset", ovat voimakkaasti korostaneet olevansa väkivallattomia ja suuren osan anarkisteista olevan jopa pasifisteja. Pasifisteja epäilemättä on, heitä kuvailisin sanonnalla hyödylliset hölmöt, oppineita viisastelijoita kun epäilemättä ovat.

      Sisäasiainministeriön raportti ei tällaista väkivallattomuutta tue.

      Myönnän kyllä, että väkivalta ei tähän mennessä ole ollut päätoimintamuoto, vaan tällä hetkellä sellaiseksi voi katsoa ilkivallan.

      Vasemmistoanarkismin ideologia "kaikkien valtarakenteiden poistosta" sisältää itsessään väkivallan ja on ideologisuudessaan ja kaiken ihmisestä tietämämme valossa pelottavan typerä.

      Tällainen iskulause on Takku-nettijulkaisun nimen vieressä juuri tällä hetkellä:
      "Give us what belongs to us in peace, and if you don't give it to us in peace, we will take it by force."
      Emma Goldman


      Poista
    6. Myönnän määritelmäni olevan vähä huono, koska Hitlerin kopla sai vallan parlamentarismilla, joskin väkivallalla tuetulla. Olennainen on tuo suhde väkivaltaan ja muuhun rikollisuuteen.

      Poista
    7. Eikös Takku ollut juuri se systeemi, joka haluaa estää Hännikäisen kirjoitukset? Vai käsitinkö väärin, kun luin niitä Hännikäiskeskusteluja?

      Joka tapauksessa nuo ääriliikkeet ovat kummallakin laidalla senkaltaista vihapuhetta, että luulisi älykkään ja järkevän ihmisen pysyttelevän niistä irti.

      Poista
    8. Äärimmäisyyksiä pitää paeta - ja varoa, ettei pakene liian pitkälle ja huomaa olevansa toisessa sellaisessa.

      Kuriositeettina ja kevennyksenä mainittakoon, että Stalinin kommunistinen internationaali julisti jo 30-luvun alussa sosiaalidemokraattien olevan sosiaalifasisteja.

      Poista
    9. "Äärimmäisyyksiä pitää paeta - ja varoa, ettei pakene liian pitkälle ja huomaa olevansa toisessa sellaisessa." 

      Oivallinen aforismi, Riku! Näitä olet ennenkin putkautellut, mutta tämä on yksi parhaita.

      Poista
    10. Kiitos kehuista, sanonnassa yritin tiivistää oman pääni sisältöä.

      Takku todella aloitti vetoomuksellaan nuo vaatimukset sensuurista. Vapaus saavutetaan siis heidän mielestään tarkalla ja tarvittaessa tiukalla sensuurilla. Vapaus on silloin kun väärintekijät ja taantumuksellisuutta edistävät on kaikki vangittu tai muuten saatu hiljaisiksi. Jotain tuttua tässä on.

      Poista
  27. Käväisin täällä aamulla ja iltapimeässä tekemäni kirjoitus osoitti, etten ollut enää valveilla, sillä nuo teidän mielipiteenne Hännis- jutusta oli samaa aihealuetta josta täälläkin illalla puhuttiin. eli samaa hybridisotaa eri muodossa. Mutta, iloksenne voin mainita, että käymänne keskustelu oli juuri sitä valppautta ja puolustustoimintaa, mtä nykysin kansalaisilta vaaditaan. Ei niellä kaikkea, mistä kohistaan ja julkisuudessa puhutaan, vaan harkitaan ja puhkotaan ja arvioidaan asioiden totuutta. Niin menettelee kunnon kansalainen.

    En ole lukenut lehtiä, joten tuo Rikun juttu yläpuolella on tosi mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iines, en huomannut äsken noita kommenttejasi. Nyt voinkin onnitella sinua että tämä sinun sallimasi keskustelupalsta kirjoitustesi pohjalta toimii valtavan hyvin. Luulen jopa, että joissakin muissa blogeissa kadehditaan sitä, että olet niin laajasieluinen, että annat äänien täällä soida eri tahtiin ja eri mielipitein, niin, että niistä muodostuu yhtenäinen kokonaisuus. Kukaan ei voi kiistää sitä, että keskustelijat täällä ovat valioluokkaa. Niin valppaita ihmsiä ja hyviä mielipiteitä täällä luodaan..
      Minäkään en uskalla esittää mitään "varmoja" mielipiteitä, ainakaan lukita niitä, sillä kaikki varma on aina epävarmaa. Kukaan ei tiedä, edes asiantuntijat, kuka on kulloinkin oikeassa. Sen jo historia opettaa. Mutta silti on tärkeää nimenomaa kuunnella erilaisia mielpiteitä. Niiden avulla voi asioista selvitellä edes mahdollisia totuuksia.

      Poista
    2. Liisu, kiitos kauniista sanoistasi, mutta eihän tässä "sallimisesta" ole kyse. En harkitse mitään linjaa keskustelulle, noudatan samaa periaatetta kuin työssänikin noudatin: koetan saada eri osapuolet ilmaisemaan itseään vapaasti. Eihän minkäänlaista totuutta voi tulla esiin, jos vain samanmieliset kirjoittavat keskenään ollen samaa mieltä kaikesta.

      En toki halua erimielisyyksiä, mutta minusta pitkälle viety konsensus on ahdistavaa ja totuutta vääristävää. Ilahdun aina, kun tulee joku ihana vastarannankiiski, joka perustelee eri kantilta asiaa tai jopa tyrmää minut. Olen oppinut näissä keskusteluissa paljon, mm. armollisuutta muiden näkemyksiä kohtaan ja omien ajatusteni tuulettamista ja tarvittaessa jopa vaihtamista.

      Poista
  28. Hauskaa, että satuin juuri kirjoittamaan Hännikäisen keissistä. Kun sitten kurkistan tänne, niin eikö täällä jo keskustella aiheesta. Hyvä juttu, nämä stallareiden henkiset perilliset kaikista vakuutteluistaan huolimatta estäisivät Hännikäisen julkaisun, jos vain kykenisivät. Moisille sontiaisille tulee osoittaa vain halveksuntaa.

    Jostain SVL:n kaltaisesta porukasta ei kannata olla liian huolissaan, ainakaan mitä kannatukseen tulee. Moinen porukka on ja tulee pysymään marginaalissa. Oma juttunsa on se, mihin he keksivät vielä ryhtyä aktivismissaan, mutta moinen asia kuulunee poliisille.

    Iines, luin muuten vanhan merkintäsi Hännikäisen kirjasta ja ihmettelin aluksi olimmeko lukeneet edes samaa kirjaa. Mutta kommenteista selvisikin, ettet ollu lukenut koko opusta! Jotain rotia nyt, ei kirjoja kannata mennä lukematta hutkimaan. Toistit vain kirjoituksessasi kaiken, minkä kirjaa lukemattomat median edustajat sun muut ammattituohtujat keksivät nostaa esille. Kirjahan ei ollut naisia syyttävä, vaan kulttuurin murrosta pohdiskeleva ja myös itseinhoinen teos. Oletko sittemmin jo lukenut kirjan, ja jos niin mitä siitä ajattelet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin aistin lukiessani hämmästyttävän roisia keskusteluketjua, jossa nämä henkilöt esiintyivät ylimielisinä ja pelottavan varmoina oman asiansa oikeutuksesta. Estäisivät, jos heillä olisi valta. Vaan kun ei ole, luojan kiitos! En minä silti valtaa Hännikäisellekään halua. En tunne häntä kuin toisen käden tietouden varassa, eli en tosiaan ollut lukenut tuota Ilman-kirjaakaan.

      Juttuni Hännikäisen muinaisesta kirjasta v. 2009 ei onneksi ollut kirja-arvio, vaan puhtaasti asia-arvio. Käsityksiini vaikuttivat yleisestä kohusta poimitut mielipiteet, myönnän. Luen nyt tuon Ilman-teoksen. Katsoin jo Elisan e-kirjakaupasta, mutta siellä ei ollut, joten kirjastoon.

      Nyt minua kiinnostaa myös Houellebecqin uusin teos, jossa hän kuvaa HS:ien eilisen kritiikin mukaan sitä, miten Ranska islamisoituu.

      Poista
    2. Kävin aamulla Timo Hännikäisen blogissa Marginalia. Siellä hän itse selvittelee kirjansa aiheuttamaa kohua.

      http://timohannikainen.blogspot.fi/2015/02/mietteita-savun-halvettya.html

      Poista
    3. Kyllä, Liisu, kiitos linkistä Ja siellä ovat linkit, jotka johtavat noihin keskusteluihin, jotka mielestäni ovat ainakin osin mauttomia, henkilöönmeneviä. Erikoisen pettynyt olin Kaarina Hazardin yksisilmäisyyteen, etten sanoisi puusilmäisyyteen. Olen ihaillut hänen suhtautumistaan naisasiaan.

      Poista
  29. Siitä on aikaa, kun telkusta tuli dokumentti näistä erilaisista agressiivisista, usein natseja ihannoivista joukkioista. Ympäri Eurooppaa näitä on. Miten lie tällä hetkellä, ovatko kannatus edelleen kasvanut?

    Pitäisi pohtia enemmän syitä, millaisissa olosuhteisssa kasvaneissa, millaisten vaikutusten alaisina, millaisista kokemuksista nuorten silmitön viha kumpuaa?
    Tämmöstä:
    http://yle.fi/uutiset/me_tiedamme_missa_asut/6590408

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leonoora, tätä joukkoa on Pohjolassa yhteensä sadasta kahteensataan, eli paljon melua tyhjästä. Tuo Helsingin Sanomien juttu on saanut osakseen ankaraa kritiikkiä.

      Enemmän lienee Suomessa vihaisia Nashi-nuoriakin, jotka olisivat lehdistön mukaan mieluusti nähneet Putinin tankit Vironkin kaduilla. Entäpä sitten nämä jihadistinuoret koko Pohjolassa? Heistäkin olisi hyvä saada vastaava artikkeli HS:lta.

      Jos muistellaan kaikkia viimeaikaisia terroritekoja ja aggressiivisia hyökkäyksiä lukumäräisesti, niin jäljet johtavat kyllä nimenomaan jihadistinuoriin ja anarkomarkoihin äärivasemmistosiivestä. En muista natsimielisiltä nyt ainuttakaan hyökkäystä? Muistuttakaa, jos olen väärässä. Muistan vain jotkin typerät lausunnot, jotka eivät saaneet muiden kannatusta.

      Poista
    2. On äärioikeistolaisten hyökkäyksiä ollut, heti tulevat mieleeni Jyväskylän kirjastopuukotus ja kyynelkaasun käyttö homokulkuetta vastaan.

      Minut Hesarin artikkeli tekee vähän vihaiseksi. Mikä jutun tarkoituksena oli? - En voi uskoa, etteivätkö ymmärtäisi tuollaisen jutun olevan mainoskampanja, jollaista kenelläkään ei ole varaa rahalla kustantaa. Veikkaan, että Suomen himmelihommelin jäsenmäärä ainakin kaksinkeraistuu kahdestakymmenestä neljäänkymmeneen. Mahtavat olla onnelisia, veikkaan Hesarin artikkelin olevan kehystettynä seinällään, sen kanssa ottavat selfieitä.

      Vähän samalla lailla kuin eräs kirjailija naputtelee nyt ratsuspiiskaa saapashousuihinsa ja jatsareihinsa, hyräillen samalla: "Ai äm ö martyyr, ai äm ö martyyr, ou gaad ai äm ö martyyr!" - Sitten vilkaisee ylpeänä peiliin ja tuhahtaa jotain, mitä tähän ei kehtaa kirjoittaa ja menee vessaan.

      Poista
    3. Niin, siis tuo kirjastopuukotus ja Pride-kulkuetta vasten heitetty kyynelkaasu on juuri niistä 20:stä koostuvasta ydinjoukosta parin aktiivin tekemiä.

      Tässä oli kai kyse siitä, onko muita kuin nuo kaksikymmentä, joiden vuoksi HS:ien artikkeli kirjoitettiin.

      Poista
    4. Haluan kiinnittää huomiota myös siihen, että Timo Hännikäinen ei blogissaan salli kommentointia lainkaan. Vähä-älyiset moronit saattavat pilata hengen lentoa typerillä ja alhaisilla, suoraan neekerien perseistä olevilla kommenteillaan.

      Poista