17.4.2015

Jumalten keinussa



Menen sekaisin pankkimaksujeni kanssa. Onkohan mahdollista maksaa jokin lasku kahteen kertaan ilman että pankin ohjelma huomauttaa siitä?

Jokin lasku menee selkäni takaa tililtä niinsanottuna suoraveloituslaskuna, eli en näe sitä eikä siitä jää tositetta. Näin on Helsingin Sanomien  laskun kanssa. Otin joskus suoramaksun kahdelle asialle, jotka koin tärkeiksi ja joita ilman en katsonut voivani olla: aamun sanomalehti ja televisiolupa. Sanomalehdestä on ilmoitus pankkiohjelman erääntyvien laskujen viesteissä. Tilillä on siis vain hieman luvallista itsenäistä kuhinaa.

Luin joskus uutisen helsinkiläisen kerrostalon asunnosta löytyneestä löyhkäävästä vainajasta. Asunnossa oli ollut hiljaista, mutta pankkitilillä oli vilskettä. Eläkemaksuja oli tullut ja tililtä oli mennyt suoramaksuja sen kaksivuotisen periodin, jona vainaja yksikseen mätäni. Systeemi pelaa, koneisto pyörii.

Sitten on se veloitusmuoto, jossa laskusta tulee ilmoitus puhelimeen tekstiviestinä sekä samoihin aikoihin sähköpostiin, samasta laskusta siis. Ilmeisesti kyseessä on e-lasku. Tämä ilmoitus kuitenkin riemastuttaa, sillä se on se lasku, jossa on kopioitava viivakoodi! Oletan ja luotankin sen olevan sitä varten, että käytän sitä. Niinpä avaan pankkini, maalaan sähköpostiviestin koodin hiirellä ja siunaan mielessäni modernia tekniikkaa, joka sallii laskun tunnistetietojen kopioimisen klikkaamalla. Siirto pankin sarakkeeseen ja simsalabim -  lasku ilmestyy maksunsuorittajan eteen valmiiksi täytettynä klikkaamista varten. Rakastan viivakoodeja! En ole menetetty sielu. Olen koneistossa, pyörin mukana.

Ja näin olen siis klikannut jo useasti. Kunnes tänään huomasin, että pankkiohjelmakin on kiinnostunut laskustani, se on tullut apajille. Rakastamani toistuva viivakoodilasku onkin erääntyvien laskujen listalla e-laskuissa. Luulin hoitaneeni laskun viikko sitten, ja hoidinkin! Hyväilin hiirellä viivakoodia ja siirsin sen hellästi nettipankkini sarakkeeseen, taatusti oikeaan kohtaan, koska laskun koko komeus pelmahti silmieni eteen kauniina numerosarjoina. Klik! Valmiiksi tuli.

Haluan kontrolloida rahoituselämäni itse, ja haluan että rahoituselämäni on selkeää. Luulin pärjääväni viivakoodilaskujen kera, vaan ei, menen sekaisin. Mieluiten tahtoisin lopultakin kaikki laskut kirjallisesti ja kahtena kappaleena arkistomappiini. 

Minulla oli muuten kollega, joka ei  suostunut ottamaan edes pankkikorttia vielä vuonna 2005. Hän halusi selkeän pankkikirjan, jossa tulot ja menot olivat tasaisena sarjana. Hän taisteli pankkinsa kanssa, ja voitti kisan.  Voin kuvitella hänet istumaan mukavasti tuoliinsa, pieni pankkikirjanen käsissään, ja se piippu. Ilme lienee myhäilevä, sillä hän on tarkka ihminen. 

Ja miten helppoa hänellä onkaan. Ei ranteet väsyttävää tablettia, vaan pikkiriikkinen kevyt kirjanen, toinen käsi piipussa.  Tietokoneella ihminen tarvitsee koko ruumiinsa koneen käyttöön. Molemmat kädet, pään ja niskan, kiristyvän selän, tihrustavat silmät, koko pingoittuneen ja valpastuneen olemuksensa. 

Minne me oikein olemme matkalla, me koneeseen kadonneet, karusellissa pyörivät, jumalten keinussa istujat? Onko jollakulla muka niin iso kuukausipalkka tai -eläke, että ei koskaan pelkää ylittävänsä tiliään, jos maksuja menee kaiken aikaa selän takaa pankin sääteleminä sarjoina?  Tik tik tik tik tik tik, jatkuva nakutus, ratas pyörii lakkaamatta. Kuka se sanoikaan näin: 


Kenen korkeat jumalat keinuunsa ottavat kerta, 
eivät ne häntä yhdessä kohden pidä, 
he heittävät häntä välillä taivaan ja maan 
- siksi kuin järjen valon häneltä vievät. 

Ja kuka maailmoiden mahdin kuuluttaja on,
hän tänään pilvien ääriä kulkee, 
ja huomenna makaa maassa niin syvällä kuin koski, 
mi vuorten kuilussa kuohuu. 

Kuka keinussa jumalien keinuu, 
ei hällä elon aika pitkä ole. 
Syyn, syyttömyyden hän huiput nähköön 
- sitten tulkohon tumma yö.

(Piirros Christoph Meckel)

101 kommenttia:

  1. Leinon Einon runohan se siinä. Vaikka tunnistin tuon "jumalten keinun" piti varmuudeksi googlettaa. :)
    On kätevää maksaa kotona laskut läppärillä, mutta osaisin kyllä elää pankkikirjan ja pankin tiskillä asioinninkin kanssa. E-laskuihin tuskin siirryn koskaan jos ei ole pakko. Kun saisikin noutaa eläkkeensä jostakin ilman pankkien välikäsiä. Ylipäätään voisi hoitaa kaikki raha-asiansa ilman pankkeja. Se olisi vapautta se!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatus elämästä ilman pankkeja on kutkuttava. Vaan jos pankeista luovuttaisiin, pitäisi ne talot ja tavarat aina ostaa sukanvarsisäästöillä. Siinä erottuisivat jyvät akanoista?

      Pahoin pelkään, että tulee aika, jolloin ihminen ei voi valita laskutustavan muotoa. Laskun automaattimaksu juntataan läpi sen etuja korostamalla.

      Itse olen vielä hieman pihalla noista nimityksistä. Onko e-lasku lopultakaan sama kuin suoramaksu, joka maksetaan tililtäsi ja ellei siellä ole katetta, saat sakkomaksun lisäksi tilinylitysmaksun?

      Eikös e-lasku tarkoita vain juuri tuota älyvehkeisiisi tulevaa laskua, jonka kuitenkin maksat itse pankistasi käyttämällä vaikka sitä viivakoodia? Ja sitten on erikseen suoramaksu, joka menee siis ilman että joka kerran hyväksyt laskun ja suoritat sen?

      Jos minä pähkäilen näitten kanssa, niin miten sitten hieman hajamielisempi ihminen tai vanhus?

      Poista
    2. Omaisena olen hoitanut jo usean vuoden ajan vanhusteni lasku- ja veroasioita ja kelakorvaus ja muita asioita. Teknologia on syrjäyttänyt koko vanhusväestön ja ellei kukaan auta, he eivät voi hoitaa niitä. Perintätoimistot tienaavat.

      Poista
    3. Kyllä, näin on. Tunnen paljon vanhuksia ja varttuneita ihmisiä, joilla ei ole tietokonetta kotonaan ja jotka eivät ole koskaan käyttäneet sellaista. He eivät ole välttämättä edes hoidettavia tai sairaita.

      He elävät elämäänsä yhteiskunnassa, joka on syrjäyttänyt heidät edellyttämällä, että kaikki ovat teknologian syrjässä kiinni. Vielä pahemmassa jamassa ovat sitten sairaat ja yksinäiset vanhukset, joilla ei ole omaisia tai liiemmin tuttaviakaan auttamassa.

      Ainoa taito, joka näillä ihmisillä voi olla, on pankkikortin käyttötaito, jonkinlainen. On myös ihmisiä, jotka opittuaan yhden automaatin käytön joutuvat vaikeuksiin, kun automaattia uudistetaan. En tiedä, voiko tiskiltä enää nostaa rahaa, mutta jos voi, se tulee näille kehityksestä ulkoistetuille kalliiksi, ja sukanvarret täyttyvät vararahastosta.

      Poista
  2. Itse ei kai tarvitse tehdä mitään laskujensa hoitamiseksi sen jälkeen kun on tehnyt sopimuksen e-laskutuksen käyttöönotosta verkkopankkinsa sivulla. Pankki ilmeisesti hoitaa yhteydet laskujen lähettäjiin? Tietysti katetta laskuihin pitää tililtä löytyä. Laskun maksuajankohdan ja summan pankki pränttää verkkopankiin, josta sen voi tarkistaa. En tiedä onko edellä kuvattu käsitykseni e-laskusta oikea.
    Joillakin varmasti on parempaa tietoa asiasta. Voi tietysti googlata eri pankkien käytäntöjä ko asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaiselle firmalle, joiden kanssa asioi täytyy ottaa käyttöön tietysti oma e-lasku. Se lienee ilmi selvää.

      Poista
    2. Siis minä olen tehnyt maksutapavalinnan aina myyjäliikkeen kanssa, esimerkiksi Dna:n. Se tarjosi minulle laskua (osamaksuerät) suoramaksuna, jolloin sanoin, etten tahdo suoramaksuja. Sovittiin sitten sellainen e-lasku, jossa minulle tulee lasku sähköpostilla ja tekstiviestillä, ja minä avaan nettipankin ja suoritan maksun itse poimimalla sähköpsotistani viivakoodin..

      Useimmat ostokseni maksan suoraan pankkikortilla, koska siinä säästää eniten. Silloin tällöin harvakseltaan saatan ostaa jotakin isompaa osamaksulla. Nyt olen joutunut laskemaan budjettini kireälle tarkkaan, kun on hankittuna uusi auto, putkiremontti, ja näitä tietokoneita oli pakko uusia.

      Vaan ei kai pankki voi puuttua siihen, valitseeko asiakas e-laskun, jolloin asiakas suorittaa maksun itse, tai suoramaksun, jolloin pankki hoitaa laskun itsenäisesti. Se on käsittääkseni asiakkaan valinta.

      Poista
    3. Aivan, Leonoora, juuri tätä tuossa yllä selostin innoissani, lukematta alempaa kommenttiasi. En viitsi poiskaan pyyhkiä!

      Poista
  3. Älä sinä valita tietokone ongelmia kun et niistä mitään tiedä. Olet sanonut sen ennen.. On parempi että pidät pillustasi huolta ettei hiiret sitä syö.

    VastaaPoista
  4. Anonyymilla taitaa olla paha olo ja suu täynnä oksennusta.

    Aika hauskasti olet yhdistänyt Leinon jumalten keinun meidän ihmisten avuttomuuteen kasvottomien palvelijoiden kiikutuksessa ja kyykytyksessä. Kotiin kannetutut paperilaskut alkavat olla jumalattoman kalliita, suoranaista laillistettua varastamista.

    VastaaPoista
  5. Yksinkertaisesti pelkään sitä, että ihminen - minä - menettää elämänsä hallinnan, kun kaikki kirjallinen ja kuvallinen katoaa hallitsemattoman koneen nieluun.

    Mitään ei kohta ole enää fyysisenä kappaleena. Valokuvat, kirjeet, päiväkirjat, kirjanpito, koko henkilökohtainen historia hukkuu koneeseen.

    Kaatopaikat ovat täynnä kovalevyjä, joiden tiedostoja ei ole tulostettu talteen. Tieto on hajallaan ja katoaa.

    VastaaPoista
  6. Ajattelen myös muistisairauksia, jotka lisääntyvät hurjaa vauhtia. Voin kuvitella, mikä kaaos internetiin viety elämä muistisairaille ja muille elämän pyörryttämille voi olla. Kaikki on tavallaan helppoa ja mutkatonta, mutta jotenkin hajallaan.

    VastaaPoista
  7. Muistisairaiden, miksei muidenkin, huijaaminen on varmaan entistä helpompaa.

    Mitä kaikkea tämä kaiken sähköiseksi meneminen tarkoittaa, meillä saattaa siitä olla jtain kokemuksia ja aavistuksia, mutta tulevaisuuden sosiologeille siinä riittää työsarkaa pohdittavaksi. Tämä on muuttanut meidät kaikki.

    Maksuliikenteen sähköinen helppous tekee tilisiirtojen listauksien seuraamisesta tärkeää, mutta kuinka moni sitä oikeasti tekee ja millä syventymisen asteella.

    Varmuuskopioinnin pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta huomasinpa paljon hukanneeni, kun vanha tietokoneen rohjoni tussahti. On minulla jotain tallessa, mutta ei varsinaista erillistä kovalevyä sitä varten. Nyt minä taas itseäni muistutan: "käy se heti ostamassa...kun kerkiät!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse huomsain, tarkistettuani tilitapahtumani, että tuo jutussani manaamani viivakoodilaskun suoritus ei ollutkaan mennyt heti tililtäni. Siinä oli maksupäivä vasta 23.4., joten siksi se oli pantu erääntyviin maksuihin, ei siksi, että se olisi suoraveloitus! Halleluja, alan oppia.

      Vaan jos minä tuskailen teknologian kanssa, minä joka olen ikäni huseerannut koneilla ja opetellut tekniikoita ja tulkinnut sanoja, niin paljonko tuskailee minua vanhempi /dementoituneempi/ kokemattomampi/ hitaampi?

      Poista
  8. Vaikenen pariksi viikoksi kaukomaan matkailun takia. Voi olla, että lueskelen näitä jossakin Harlemin nukkavierussa hotellissa, mutta tuskinpa kommentoin. Yrittäkää pärjätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista ja avartavaa matkaa kaukomaille!

      Poista
    2. Vai Harlemin nukkavierussa hotellissa. Eikös se ole mustien rikollisten apaja-aluetta, hui kauhea!
      Vai tarkoitatko sittenkin Manhattanin upeaa hotellia.
      Mielenkiintoista reissua joka tapauksessa!

      Poista
    3. Voi että, kadehdin ja kaihoan itsekin Harlemin nukkavieruun savukiehkuroiden täyttämään kämäiseen pubiin ja hotelliin, epämääräiseen seuraan..

      Tuskinpa kommentoit... .. Pah, aina voi kommentoida! Vaan ihanaa matkaa Tapsa!

      Poista
    4. Tule meille vaan meillä leivotaan ja pullaa saat niin paljon kun poskeen mahtuaa. Epämääräistä seuraa jos ruusunnuppu kaipaat.

      Poista
  9. On vielä paljon ikäisiäni ihmisiä jotka eivät ole koskaan käyttäneet/opiskelleet/hankkineet tietokoneita. Kännykkä taitaa olla monen pelkästään vanhan kansa-/kansalaiskoulun käyneen digi-vempain.
    Suuressa ikäluokassa on edelleen heitä,(nyt eläkkeellä) jotka eivät ole vuosikausia koulujen/opinahjojen penkkejä kuluttaneet. Työtehtävänsä he ovat oppineet käytännössä, ne joihin ei tietokoneita eikä oppiarvoja ole tarvittu. Esimerkkinä vaikka siivoojat, mutta on muitakin ammatteja jossa on pärjätty ilman tietotekniikkaa ja koneita ainakin vielä 20 - 10 vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tätä juuri kirjoitin Anonyymin kommentin perään tuossa ylempänä. Teknologiasta syrjäytetttyjä ihmisiä todella on, ja on paljon enemmän kuin tiedämme.

      Heitä on paljon vanhus- ja eläkeväestössä, luonnollisesti. Tunnen monia ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista kosketusta internettiin tai tietokoneisiin. He ovat usein vähemmän koulutettuja, mutta ikänsä työtä tehneitä kunnon kansalaisia. Jossain vaiheessa rahat eivät ole riittäneet koneen ostoon, ja sitä on pidetty rikkaampien hömpötyksenä. Nyt koneet ovat halventuneet ja vanhoja saa ilmaiseksikin, mutta aika on ajanut heistä ohi. Kännykässä on ollut heille haastetta tarpeeksi ja pankkikortin käytön oppimisessa. - En lähtisi syyllistämään heitä.

      Poista
  10. Tuo Eino Leinon runo, joka ei ole kamalan hyvä, luetaan useimmiten väärin. Ei kyse mistään "luovan ihmisen jumalantuskasta ole"... ei ole. Pentti Saarikoski sen sanoi paremmin (en tosin muista miten, mutta)... Tässä on kyse siitä että välillä ollaan ihan taivaissa, jolloin kaikki - aivan kaikki on mahdollista. Ja sit taas ollaan krapulassa - te, jotka ette ole ryypänneet noin kahta viikkoa peräkkäin, ette tiedä mitä krapula on. Se on ihan kamalaa...

    Sillain minäkin tämän runon luen. Se on avunhuuto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runoahan on selitelty nimenomaan humalatilametaforalla. Se lienee tavallisin tulkinta. Jumalantuskatulkintoja en kyllä tavannut edes opiskeluaikanani, professoreiden suusta.

      Ja tähän kirjoitukseen runo sopii kuin nappi otsaan. Ihminen on teknologian armoilla, sen pakkokeinuttamana, vuoroin paratiisissa, vuoroin helvetissä. Teknologia auttaa, tekee ihmeitä, riemastuttaa, mutta nielaistessaan ihmisen jauhaa hänet pieneksi silpuksi. ihmisen persoonaa ei enää tavoita. Eikös helvetissä käy juuri näin? Ruumiimme hajoaa lieskoihin, tahtomme taittuu ja taipuu?

      Poista
  11. äh, jätin jotain sanoja sanomatta... siis tämä on alkoholistin kirjoittama runo siitä miten "miten alkohooli vihmoo aivossa"... (Sergei Jesenin)

    Liuotinaineeton tarkoitettu että niillä pyyhitään paikkoja puhtaaksi. Lääkäritkin pesevät kätensä pirtulla. Miks sitten... jotkut liuottelevat etanoolilla harmaita aivosolujaan päästään? Kysyn vaan. (Ps. Äsken muuten itse puhalsin 2,8 promillea. Aika vähän, mielestäni. - Ottaa purkan pois suustaan, ja hörpyn Karjala-olutta ja puhaltaa uudestaan... Ei, taas tuli 2,8 promillea. - No, olkoon si. (Alkaa kerätä petivaatteita ympärilleen. Koska häntä nukuttaa.) Haukotusta vaan teille muillekin!

    VastaaPoista
  12. Mikis kai tarkoitti että humalassa keinuu korkeaa, kaikki on avointa, vain taivas on rajana,. mutta sitten on krapula ja tullaan alas---? Sitä en uskalla arvata tarkoittiko Eino Leino samaa? Alkoholia hän käytti hyvin estottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasin tähän kysymykseen mikikselle tuohon ylle, klo 10.06, olkoon se myös sinulle tähän kommenttiin!

      Poista
  13. Kuka puhuu minun äänelläni, Anonyymi, en pidä siitä. Jos olisin nuorempi niin pamauttaisin sua turpiin. Jos olisin vielä nuorempi niin panisin kaikki tän blogin naiset alfasta omegaan. (Ja sen jälkeen kävisin lähimmässä bordellissa. Koska innostuin.) Kaikki rakkaat iineksen seurakuntalaiset: varokaa vaan. Mikis on täällä tänään... taas. Yhä lähempänä ja lähempänä teitä! (Kohta hän on niin lähellä että onkin luikahtanut jo Teidän taaksenne. Mutta ennen sitä hän tunkeutuu ihonne alle kuin Akne, tai kuin ällistyttävän paksu porkkana, ja teillä, rakkaat systerit, alkaa silmät pyöriä päässä kuin Humbuugiteltassa Onnenpyörä.(Josta ei koskaan saa voittoja.) Mutta voi teitä kumminkin, voi teitä, olette onnellisia, valittuja ja voideltuja, kumminkin. Koska Mikis tarjoaa teille kupillisen kahffetta sen jälkeen kun on pannut teitä viikseen. KultaKatriinaa.

    VastaaPoista
  14. ... älä lässytä ...

    E.

    VastaaPoista
  15. Kuva sopii erittäinkin hyvin "Käsi, joka keinua keinuttaa" kirjoitukseen.
    Runonkin voi ymmärtää pankkien vallalla ihmistä kohtaan.
    Toki runon voi myös ymmärtää ihmisen nousuilla ja laskuilla elämän virrassa, joka lopulta kuoloon vie.

    Itselläni on pari laskua e-laskuna automaattisena maksatuksena. Ilmoituksen ennen laskun maksua kyllä saa ainakin halutessaan.
    Pankit supistavat myös kassapalveluitaan ja talletuksetkin voi jo tehdä automaattiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runohan on iso metafora, joka sopii kaikkeen siihen, mikä addiktoi ihmistä, tai hallitsee tahtomattaan. Olkoon se sitten vaikka juoppous, juoppohulluus tai kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka on tuttu usealle taiteilijalle.

      Poista
    2. Vielä, Rip, minunkin laskukauhistukseeni löytyi järkevä selitys (kommenttini yllä klo 9.44)! Nyt olen sinut pankkiohjelmani kanssa.

      Noin se minullakin menee tuo laskutus, ilmoitus tulee pankin postiin. Ja Dna:lta puhelimeen ja sähköpostiin. Kassapalvelut ovat meillä supistuneet kahteen aamupäivään viikossa.

      Vielä pitää opiskella laskujen nimet, sillä eihän e-lasku tarkoita suoraveloitusta. Eikös se ole vain kuititon lasku, jota ei lähetetä paperisena?

      Poista
  16. Paneskele ihan tumppujen kanssa tai ilman, heh, härö. Ai, mikä porkkana hehehheheheh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuules Anonyymi. Parissa kommentissasi on nyt ylen ikävä sävy. Ei mene minun huumorintajuuni, vaikka se venyvä onkin, sisältäen mm. pieru- ja kakkahuumorin äärilaidatkin. Nämä pakonomaiset paneskelupuheet saavat nyt tämänsävyisinä loppua. Tumputa nyt siellä kunnolla ja palaa sitten uudistuneena ihmisenä langoille.

      Poista
  17. Saaga kerran lauloi, kuin pomppiva ampiainen, että "isillä on pieni, hih hih, iiiisillä on pieni, hih hih..." Otin hänet puhutteluun. Kysyin että tarhassako hän tommoisia on kuullut? (Liioiteltua informaatiota.) "Ei", sanoi Saaga, "ite keksin". Ja tapitti mua niillä lautasanntennin kokosilla silmillään. Uskoin. (Vähemmästäkin sitä uskoo.) Mutta epäilin kumminkin vähän silti... Sanoinkin Saagalle että "laula ens kerralla siellä tarhassa että 'iisillä on iisoo, ohhoh, onpas iisillä iisoo'..." Se nyökkäsi ja lupasi.

    Ps. Yksinhuoltajan on pakko pitää jonkinlaista imagoa yllä. Ei muuten tuu mitään.

    VastaaPoista
  18. Noh, minulla sattui kerran niin, että yksi Kirsti - ope - oli käskenyt minut kylään nelivuotiaan pikkutyttöni kanssa. Kun saavuimme sitten sinne Kirstin luo, ja Kirsti leväytti oven auki, lapsukainen hihkaisi, että äidin pikkuhousut on rullalla. (Ne olivat, vyötärökuminauha petti matkalla.) Myöhemmin aloin epäillä, että Kirsti oli lesbahtava, hän sanoi joskus nimittäin rakastavansa minua kun olimme baarissa.

    Vaan tyttöni oli hyvin lystikäs lapsi, ja kerran otin hänet mukaani tunnille, avoimien ovien päivänä, istutin hänet etupulpettiin ja vannotin olemaan hiljaa kun äiti opettaa. Olihan hän muuten hiljaa, mutta aina kun komensin luokkaa, että kirjoittakaa tämä muistiin tai tehkää se ja se, hän piipitti siitä etupulpetista että älkää kirjoittako, älkää tehkö. ja katseli muualle, kun tuimasti yritin tavoittaa hänen sinistä silmäpariaan sieltä valkoisen luonnonkiharapörrön keskeltä. Hän näytti hieman villiltä pojalta.

    VastaaPoista
  19. Minä inhoan tuota kuvaa. Tuollaisista mieleeni tulee 70-luvun ankeutus, värejäkään ei vielä oltu keksitty. Monot tuolla sukupuolettomalla olennolla on tiukasti suunnatut yhteen suuntaan, jos vähän niitä kääntää, niin heti tulee luodista päähän. Koulukirjoissa oli varmaan jotain tuollaisia. Ainakin muistan, että useimpien niistä kuvitus oli yhtä hirveää.

    Vai onko sittenkin niin, että taiteilija on halunnut kuvata omaa avuttomuutta asioiden edessä. Kunhan antaa itselleen synninpäästön ja vapautuksen omasta huonosta taiteestaan. Huonohuonohuonohuono huonon huono. Huono.

    VastaaPoista
  20. Ihana tarina! Lisää tällaisia!

    VastaaPoista
  21. Ps. Tarkoitin kyllä Iineksen juttua. Mutta... käy kyä Rikukin. (kakistelee kurkkuaan. ja poikkeaa puhumaan muuta) ..." taitaa muuten kyllä hyvä siiderivuosi tästä vuodesta 2015 tulla? Omenat on jo niin pompollaan... mahat pystyssä... omena pomena pom!" (sitten muistaa että ei itse juo ikinä siideriä) ..."Ai, niin."

    VastaaPoista
  22. Kyllä minä Mikis sen arvasin, ettet osaa jalostunutta taidekritiikkiäni arvostaa.

    VastaaPoista
  23. Hyvä että otit kuvan puheeksi, Riku. Nimittäin minusta tuntuu nyt, että olen katsonut taiteilijan nimen väärin. Tuo Christoph Meckel on kirjailija. En lukenut koko tekstiä, ja on mahdollista että alla ollut nimi viittasikin muualle. Noh, tutkin asiaa.

    VastaaPoista
  24. Minusta näyttäisi, että Meckel on kirjailija ja graafikko, ja on tuonkin teoksen tehnyt. Minä luin tänään Hesarista toimittajan nimeltään Kuiskaaja, kertovan entisistä työkavereistaan, Heikinheimosta ja Kajavasta. Siitä kuinka heidän arvostelunsa sketsissä kuvattiin: "hienonhienonhieno" ja "huononhuonohuono". Minä yritin samaa.

    Heikinhiemosta en välttämättä menisi sanomaan, mutta Kajavan "innoittuminen" oli minustakin mielivaltaa. Hyvä asia, ettei kriitikoilla enää ole samanlaista valtaa, valtaa, joka sekin kuului mielikuvissani ja muistoissani aivan kamalan ankean 70-luvun ilmapiiriin. Aikaan, jolloin ei ollut värejä. Tietysti punalippu oli, mutta sekin oli mustavalkokuvissa musta.

    Esimerkki hyvästä kritiikistä on mielestäni Kansan uutisten kirjoitus erään pintaliitäjäfilosofin höhhelpöhhel kirjasta. Ai miksi se mielestäni on hyvänhyvänhyvänhyvä? - Koska se teilaavuudestaan huolimatta on joka sanaltaan täyttä asiaa. Kirjaa ei tarvitse lukea, sen tietääkseen.

    VastaaPoista
  25. Tuossa linkin kritiikissä puhutaan uusimmasta trendifilosofista Frank Martelasta. Satuin jokin aika sitten kuulemaan hänen puhettaan radiosta. Järkytyin siitä, miten jollain haastateltavalla ihmisellä voi olla niin huono ulosanti! En ole koskaan ennen kuullut kenenkään puhuvan niin nopeasti sokeltaen että kuulijalle tuli huono olo ja hiki. Jos minun oppilaani olisi puhunut noin, olisin ottanut hänet puhumisen tukiopetustunneille ja antsnut esiintymisestä hylätyn!

    Kritiikki oli tosi hyvä lukea, tarkka ja asiassa hyvin kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En saa nyt tällä tabletilla poimituksi Youtubesta tähän linkkiä, mutta katsokaapa huviksenne sieltä Frank Martelan puhetta Mitä onnellisuus on. Malttakaa katsoa alkua pidemmälle ja mielellään silmät kiinni.

      Poista
    2. Minä katsoin pätkän Martelaa ja olo tuntuu nyt paljon paremmalta.

      Aika riemukasta minusta on, että Saarinen aikanaan murtautui viihdejulkkikseksi nimityksellä punk-tohtori. Sikäli kun punkkareiden ajatuksia olen tulkinnut, konservatismi, oikeistolaisuus ja tavaton pyrkyryys eivät ainakaan sanotusti ole kuuluneet punkkareiden keskeisiin agendoihin. Suuren yleisön mielestä punkin keskeinen tekijä, Sex Pistols oli jo tosin markkinamiesten alusta loppuun asti tekemä. Bisneksessä tärkeintä ei enää ollut kaikkien miellyttäminen, vaan asiakassektorin ulkopuolisten ärsyttäminen.

      Saarisen punkkarius oli samaa hauskaa, kuin se kuinka monet kansanedustajaehdokkaat ovat kepu-nosteessa löytäneet oman sisäisen kepulaisuutensa. Tai edellisissä vaaleissa moni ehdokas löysin persunsa.

      Filosofi on tietysti tieteentekemisensä huipulla, kun pääsee Teknilliseen korkeakouluun opettamaan diplomi-insinööreillä filosofiaa. Nykyään kouluun kuuluvat tietysti myös ruukkujen ja purkkien tekijät, sekä pantomiimikot.

      Minä jos pyrkisin johonkin, tunnuslauseeni olisi ilman muuta: "kiva on paljon kivempi kuin kurja!"

      Tämän päivän virtausten kiteytys on Facebookin tykkää-nappula. "Mene pois, jos et tykkää, sinulle ei ole täällä mitään". Joku linkittää vaikkapa jonkun kuolemasta ja tulee satoja ja satoja tykkäämisiä. En minä voisi. Tykätä.

      Poista
    3. Tässä kuulemassani haastattelussa haastattelijana oli naminamimies Marco Bjurström, tanssiva toimittaja - viis pätevyydestä, kun on hyvä tyyppi. Kehnompaa esitystä radiosta harvoin on kuultu. Tai siis, eihän nytkään kuulunut, puolet sisälltöstä jäi arvoitukseksi Martelan kehnon ulosannin vuoksi.

      Poista
  26. Minä taas en tiedä kuka saamarin pelsepuubi tämänkin salaa on kamerallaan kuvannut? Ei se mun vika ollut, ainakaan aluks, että mä repesin Maurin manageeriks... No, myöhemmin se saatto sitä ollakin. (Mutta hei reportteri, pane nyt se ovi kiinni, mee tässä Jarmon kanssa, tai kukaa sää olet, ollaan juuri menossa nukkumaan. Mietitään sitten aamulla kato enempi tollasia filofisia juttuja. Tai sillain. Jookos.)

    https://www.youtube.com/watch?v=UZijfiUnwuk

    VastaaPoista
  27. Minä en klassisesta musiikista mitään ymmärrä, paitsi joistakin oopperoiden alku tai loppusoitoista, joissa on jotain melodian tynkää tunnistettavissa. Mutta luin Heikinheimon arvosteluja ,varsinkin muistan skismat tämän Hrennikovin kanssa. Luojankiitos ettei ole siunattu Heikinheimon absoluuttisella sävelkorvalla, 90% musiikista olisi kärsimystä

    VastaaPoista
  28. Eihän minullakaan kompenssia ole noita kriitikoita arvostella muuten kuin arviona lauseidensa uskottavuudetsa. Ja muistikuviin nämä perustuvat, sattuneista syistä kumpaakaan en ole pitkään aikaan lukenut.

    Vaalien kunniaksi laitan muistutuksen niiltä ajoilta, kun sossujen argumentaatio oli nykyajan liirumlaarumeiden sijaan innostavaa.

    Kenen joukoissa seisot?

    (älkää kertoko kenellekään, että meinaan Rinnettä äänestää)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo korvaakin sitten demareille sen äänen, joka minulta nyt jää antamatta. Minulla on peräti kaksi ehdokasta puolueista, joita en normaaliolojen vallitessa äänestäisi. Mietin vielä aamupäivän, kumpi saa kallisarvoisen ääneni. Sanon vain sen, että kepulle en ääntäni anna nytkään. En pidä Sipilästä edelleenkään, en senkään jälkeen kun huomasin, että hänhän on ökyrikas mies ja mainostaa puoluettaan ökykello ranteessa. Vaikka ökykello se on Arhinmäellä ja Haglundillakin.

      Minusta muuten Haglund on nostanut profiiliaan. Mieshän ei olekaan änkyttävä hiiri, vaan liukas ja öljytty minkki. Hänestä kuullaan vielä.

      Poista
    2. Rinne on yllättänyt, myönteisesti. Noin yleisesti minusta vasemmisto on näissä vaaleissa ollut selkeämmin vasemmalla. Ei vasemmisto ole kuihtumassa henkitoreissaan, olen jutellut monien fiksujen nuorten vasemmistolaisten kanssa vaalimökeillä ja olen ollut hyvin vaikuttunut etenkin nuorten miesten asenteista naisia kohtaan. Vallan hyvin olisin voinut äänestää vasemmistolaista nuorta miestä, mutta annoin jo ääneni naiselle.

      Nämä vaalit ovat tunnelmaltaan yllätykselliset, en ehkä ole kauhean väärässä, jos sanon että lopullinen tulos poikkeaa galuppien tuloksesta. Jännitän. Enkä vain sitä pääseekö oma ehdokkaani läpi (hän pääsee) vaan sitä ketkä 200 ovat kansanedustajina seuraavat neljä vuotta. Tulee varmasti ihan uusia naamoja eduskuntaan. Politiikan penkkiurheilu on virkistävää.

      Poista
    3. Toisaalta ihmisillä ovat käsitteet "oikeisto" ja "vasemmisto" sekaisin, kun lukee suuria yleisökeskusteluja vaikkapa vankien komeista ateriakuvista -- viittaan Ilta-Sanomiin.

      Vankiateriakeskustelussa joku sanoi, että kokoomus ylläpitää noita hyviä vankiaterioita.

      Oikeastihan se menee niin, että se on lähinnä vasemmisto demareineen, joka hyysää - jos niin halutaan sanoa - vankeja mahtavilla aterioilla ja lyhyillä tuomioilla.

      Poista
    4. Jep. Nyt näyttää, että myös sinä valitsit heidät jotka tulevat leikkaamaan sinunkin työeläkettäsi. Joten hyysäys loppuu Iines. Älä sitten narise.

      Minua pelottaa ihan kaikkien tavis-suomalaisten puolesta.

      Poista
    5. Siis mitä? En minä äänestänyt keskustaa!

      Minusta heidän vaalivoittonsa jää aika pieneksi etukäteisarvoihin verrattuna. Enkä minä yleensä katso asialinjauksissa vain omaa napaani. En ole esimerkiksi vielä vanhus, ja silti heidän syrjimisensä kauhistuttaa.

      On hyvä, että jonkinlainen vaihdos tulee. Suomi on elänyt komeasti yli varojensa ja luullut, että kaikesta selviää vain veroja korottamalla.

      Poista
  29. Nyt minä löysin Facebookista kyynikon minun makuuni. Semmoisessa nostatus filminpätkässä Pertti Kurikan nimipäivät tuuletteli ja haastattelija kysyi yhdeltä: "Kuka voittaa Euroviisut?" - "Pertti Kurikan nimipäivät!". Sitten tuli Pertin vuoro, "Kuka voittaa?" - "Kreikka".

    VastaaPoista
  30. En veikkaa suuntaan enkä toiseen PK:n nimipäivistä.
    On arvoitus miten eurooppalainen suuri yleisö kokee tykönään bändin valinnan kisaan ja esiintymisen. Onko joukossa heitä jotka haluaisivat paraeuroviisut erikseen? Tuskin sitä ainakaan ääneen uskalletaan ilmaista?
    Tuo eikka leikan runo sisältää tietysti suuren runoilija maailmantuskaa. Nerona oleminen leijailuttaa ja ryvettää kun on tavallaan jumalien lupa kokea kaikki mahdollinen. Huonostihan siinä käy: Kuka keinussa jumalien keinuu,
    "ei hällä elon aika pitkä ole.
    Syyn, syyttömyyden hän huiput nähköön
    - sitten tulkohon tumma yö."
    Tuli mieleen hiiren pienet korvat ja hampaat. Hiiret on sitte söpöjä. Kumapaa meistä lie tarkoittanut ihailija (mme) :)?


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko lopultakaan kyse siitä, että Kurikan vastustajat vastustavat vammaisuuden nostamista voittokriteeriksi.

      Minusta kyse on yksinkertaisesti siitä, että kappale on luokattoman kehno, hävettävän huono.

      Oliko Leino nero? Mahtoiko hän ajatella itsestään niin? Runoilijat ovat usein erityisherkkiä persoonallisuuksia. Semmoiset kokevat syvemmin nousut ja laskut.

      Poista
    2. Olen minäkin sitä pohtinut, että joku Krista Siegfridsin tai Marion Rungin kaltainen häikäisevä lahjakkuus olisi ehkä sittenkin ollut viisainta sinne lähettää. Oikein rupeaa hyräilyttämään: "dum dum du dumb dumb dumb, näin soiton kuulen..."

      Onneksi olen kyynisyydestä päässyt hieman eroon. Silloin Lordin voitettua sanoin vielä jollekin, että "jos paskanheitossa järjestetään kilpailut, niin varmasti se voittaja on suuri mestari ja ansaitsee sellaisena kunnioituksen!"

      Poista
    3. Höpö höpö, Riku. Lordia minäkin kannatin, sillä sävellys oli oikeasti huippuhyvä.

      Jos jonkun Suomesta lähettäisin, se olisi Tarja Turunen + heavy rock tai sitten Tuomas Holopainen porukoineen. Vaan nuo eivät varmaan suostuisi koko kisaan. On aika trendikästä olla euroviisujen yläpuolella.

      Poista
  31. Minä kävin yhtä herraa äänelläni tukemassa. Onhan se hyvä, ettei niiden hienojen herrojen ja rouvien tarvitse neljään vuoteen olla työelämässä eikä elää tällaisen tavallisen tallaajan arkea. Pääsihteeri Tiitisen mukaan sekään ei haittaa, jos Eduskunnassa puuhailee silloin tällöin tuiterissa. Sellaiset humalikot ovatkin varmasti hyviä edustajia, he edustavat hienolla tavalla kansaamme.

    Vähän minua ihmetyttää sellaiset, jotka eivät käy lainkaan äänestämässä. Kuinka he uskaltavat, herrasväkihän voi sellaisesta suuttua. Ei passaa mennä heitä sillä lailla ärsyttämään, onhan niitä vaaleissa valita herroja ja rouvia vasemmistolaisista aina oikeistolaisiin asti.

    Bisquit sanoi, että vaalien jälkeen puolueet kokoontuvat Säätytalolle jännittämään sitä, ketkä onnelliset saavat olla Rkp:n kanssa hallituksessa. Siitä minä olen tyytyväinen, eihän se rotannahan oloinen Haglund varmaan muuten työelämään soveltuisi. Eduskunnassa, ja jos ministeriksi pääsee, niin saa ainakin vähän harjoitetta aivoilleen, eikä tyystin passivoidu.

    Fillarilla kävin. Palatessa sattui hyvä tuuri, kun pikkutytöt olivat tuoneet jalkakäytävälle pöydän ja myivät siinä sekalaista pikkutyttöjen rihkamaa. Yksi myyntitykeistä pysäytti minut ja kysyi: "Haluaako herra ostaa jotain?" Kaupat syntyivätkin, ostin kahdet normaalisti suklaamunissa sisällä olevat, pallon muotoiset muovikuoret. Mukavasti ne helisivät, kuorien sisällä näytti olevan pienen pientä muovirengasta, varmaan sähköjohdosta leikattua. Niistä voin hyvin tehdä itselleen vaikka kaulaketjun. Tai olisin voinut, vahingossa laitoin molemmat munankuoret roskiin saman tien. Mutta sain halavalla, viiskyt senttiä kappale, hyvä kauppa!

    VastaaPoista
  32. Näin tein minäkin. Kalleintani annoin, valtuutukseni nuorelle naiselle, joka ei sortunut lespaamaan lapsiperheitten riistetyistä eduista ja tukien riittämättömyydestä.

    Jonoksi asti oli porukkaa, mikä oli ennennäkemätöntä täällä. Joutui jopa odottamaan useita minuutteja. Lupaavaa! Tämä merkitsee näillä lakeuksilla sitä, että muutkin kuin kepulaiset ovat täällä periferiassa hereillä. Yleensähän tämä on kepun parhaimpia alueita. Satakuntalaiset ovat tyytyväisiä, kun on kellari täynnä perunoita.

    Harjoitutin lisäksi poikkeuksellista hyväntekeväisyyttä. Yleensähän en anna siellä, missä antopaikka on valaistu ja korokkeella. Nyt piruuttani annoin, peräti 2 euroa eli tein Nainin lesken lahjoituksen. Pussi tyhjeni.

    VastaaPoista
  33. Ainahan minä niille äänestyspaikan kerääjille jotain annan. En niinkään hyvästä tahdosta, mutta kun ei kehtaa ohitse mennä muuten. Sitä paitsi rouva hymyilikin minulle, kun kolikkoni anekirstuun sujautin.

    Minun äänestyspaikassani ei iltapäivällä jonoja ollut, vaalivirkailijoiden lisäksi vain muutama ihminen.

    VastaaPoista
  34. Kaipa minäkin hereämmin antaisin, jos minulla yleensä olisi rahaa käteisenä. Yleensä ei ole, sillä ostan kaiken kortilla, pienetkin ostokset. Niinpä olenkin sitten pulassa, jos kolikkoja tarvitaan esimerksi pysäköintiin tai kaupan ostoskärryyn tai kirjaston varausmaksuun. On myös kirpputoreja, joilla käy vain fyysinen raha. Silloin tällöin sitten aina nostan vähän käteistä.

    Tätä jonoa kummastelin, sillä en ole ennen joutunut jonottamaan äänestystä. Saapa nähdä, kertooko se poikkeuksellisesta liikehdinnästä vaalialueellani.

    VastaaPoista
  35. Kohta saamme ennakkoäänet. Veikkasin sijoituksia blogissani. Saa nähdä miten pieleen meni veikkaukset.

    VastaaPoista
  36. Tulos vastaa aika hyvin omia kaavailujani. Arvasin mm. demarien tappion.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt lähtevät todelliset leikkaukset käyntiin. Wau. Eläkerahastot tyhjennetään ja työeläkkeitä leikataan, palkkoja leikataan ja muuta kivaa tulossa. So nice so nice. Tällä vaalivoitolla asiat sujuu sutjakkaasti.

      Tuskin maltan odottaa, että mitähän neljän vuoden päästä mahdetaan tuumailla täällä.

      Poista
    2. Tämä nyt kuitenkin on kansan tahto, Anonyymi, ja on hieman ikävää pitää kansaa tyhmänä, jos äänestystulos ei itseä miellytä.

      Katsotaan hallituksen kokoonpano nyt ensin. Vasta sitten voi lähteä varovasti ennakoimaan, mitä sieltä oikein on tulossa. Sipilähän ei tuossa kokoamisessa pidä mitenkään selvänä sitä, että vain voittajat muodostavat hallituksen.

      Poista
    3. En sanonut, että kansa on tyhmää.

      Demareiden ei kannata mennä hallitukseen, ei missään nimessä. Antaa nyt vaan persujen ja kepun hoitaa hommansa, ja ottakoon vaikka kokoomuksen mukaan.

      Poista
    4. Kansa ei antanut valtakirjaa nyt demareille, vaan uudelle työväenpuolueelle, perussuomalaisille. Tätä minusta kannattaa pohtia.

      Lisäksi persuilla on selvästi hallitushaluja. Vihreät ovat vaalivoittajia, ja olisikin kiinnostavaa nähdä tämä kieltämättä ristiriiitainen kombinaatio - kepu, persut, vihreät - hallituksessa.

      Poista
    5. PS Onko meillä muuten ollut yhtään hallitusta ilman RKP:tä? Sehän säilytti asemansa nytkin ja voisi olla Sipilälle mieluinen tuki neljänneksi hallitukseen.

      Poista
    6. Ei taida olla ollut. Perussuomalaisten työväenpuoluelaisuus on ihan samaa kuin aikoinaan kokoomuksen, kummatkin ovat konservatiivisiä oikeistopuolueita. Niin arvopohjalttan kuin myös taloupolitiikaltaan Ne, jotka äänestivät nyt rajujen leikkausten puolesta eivät toivottavasti valita, vaikka kuinka pahalta tuntuisi. Nähtävksi jää mille mallille tämä maa saadaan näillä kepu-persu-kokoomus voimilla.

      Poista
    7. Tämä on kuitenkin työväen vastaus vaaleissa. Vai voitko väittää, että perussuomalaiset ovat omistavaa luokkaa, sivistyneistöä ja eliittiä?

      Tässä on tainnut käydä niin, että varsinainen työväki on ottanut perussuomalaisista itselleen puolueen ja pesäeron kulttuurieliitin valtaamasta vasemmistosta.

      Poista
    8. Mitä tarkoittaneet työväellä? Matalapalkka-alojako? Yleiskäsite palkansaaja erotuksena yrittäjistä voisi olla ehkä hyvä jako? Ehkä?

      Palkansaajia on monessa eri tuloluokassa, nykymaailmassa ei edes hyvä koulutus takaa pääsyä ylempään tuloluokkaan. Monet kulttuurialoilla työtään tekevät ovat hyvä esimerkki siitä tai tutkijat ja tohtorit. Julkisella palvelusektorilla työskentelee paljon hyvinkoulutettua työväkeä, joiden palkka jää alle keskiansion.

      Perussuomalaisia on luultavasti äänestänyt hyvin monenlaiset ihmiset, ansioista tai koulutuksesta riippumatta. Halutaan muutosta, mutta nyt kun PS vihdoinkin menee hallitukseen, tulemme näkemään mikä se muutos todellisuudessa on. Voi olla, että moni pettyy.

      Suomessa on harvinaista Kepun saama kannatus, eikä sekään ole yksinkertainen enemmistö. Saivat 55 paikkaa ja 145 paikkaa meni muille.

      Poista
    9. Eiku 49, näin huonosti olen tätä seurannut.

      Poista
    10. Viittaan työväkeen, työläisiin, perinteisiin duunareihin. En viittaa laajasti palkkatyötä tekeviin, koska heissä on muitakin kuin työläisiä, mm. akateemisesti koulutettuja kansalaisia. (Tätä ei kannata lukea minun luokittelunani. Vastasin, kun kysyit.)

      Tietenkin joka puolueessa on kirjavaa joukkoa. Tunnetuin esimerkkihän lienee se "konttoristineitonen", joka on kokoomuslainen.

      Poista
  37. RKP oli minun valinta.

    Samuli

    VastaaPoista
  38. Itse annoin puhtaan protestiäänen, joten en viitsi präntätä tähän puoluetta, johon kuitenkaan en pysyvästi leimaudu.

    En allekirjoita entisen suosikkipuolueeni puheenjohtajan, Rinteen, teesejä enkä muutenkaan hänen ay-vetoista lähinnä lapiomiesten työllistymistä tukevaa politiikka.

    VastaaPoista
  39. En epäile tämän tulevan lahtarihallituksen oikeutusta, kansahan on niin päättänyt. Leikkauksia epäilemättä tarvitaan, tuntuviakin. Mistä leikataan, se onkin kokonaan toinen juttu. Saas nähä ny, mutta ihmeitä täytyy tapahtua, jos persut eivät tulevan vaalikauden jälkeen koe Vennamon puolueen kohtaloa.

    Iines, ajatuksesi "lapiomiesten" tukemisesta tuntuu vanhakantaiselle. Koneet kai nykyään sellaiset tekevät, mitä ammattiryhmiä tarkoitat. Tuntuuko siltä, ettei esimerkiksi naisvaltainen palvelualan ammattijärjestö ole Rinteen "suojeluksessa"? Ja onko se oikein, että niitä siivoojia kohdellaan kuin märkää rättiä, ja että palkkaa niille maksetaan niin huonosti? - Pitääkö niille karjaista: "turpa tukkoon akat ja keskittykää arvokysymyksiin, koska opin saaneita humanisteja pilvin pimein ilman työtä!"


    Se mikä on mielenkiintoista, että yksikään puolue ei antanut konkreettisia vastauksia siihen, miten taloutemme saataisiin kasvamaan. Leikkauksethan eivät johda talouskasvuun, ne vain vähentävät menoja. Menot tarkoittavat tässä yhteydessä köyhmpiä, heille on tulossa itku ja hammasten kiristys ja heidän määränsä tulee kasvamaan.

    Kansa on puhunut, kansalla on valta. Jaana Pelkonen keskittyi arvokeskusteluun. Hän ratsasti jatkokaudelle puhumalla kansan oikeudesta koko yön kestävään ryyppäämiseen ravintoloissa. Ei ihme, että parlamentaarikko sai huiman, yli 15 000 äänen potin. - Olennaiseen keskittyminen on menestyksen salaisuus.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä ole eduskunta tai tuleva hallitus minunkaan mieleeni, sillä en luota enkä ihaile keskustapuolueen toimia enkä ajatusmaailmoja. Ehkä on jopa niin, että keskustapuolue on minulle se kaikkein etäisin puolue.

      On kuitenkin niin, että leikkauksia on pakko tehdä, ja turha on tulevaa hallitusta tästä moittia, koska ne leikkaukset olisi kenen tahansa nyt tehtävä. Jos vasemmisto olisi voittanut, sekään ei olisi välttynyt tulevilta leikkauksilta. Edellisen hallituksen vikahan oli, että se ei tehnyt vaadittavia supistuksia ja muutoksia. Ei voi olla niin, että entisenlaiseen velan kasvuun ja menojen paisumiseen voitaisiin palata esimerkiksi veroja korottamalla. Seuraavat veronkorotukset ajaisivat Suomen kulutuksen ahdinkoon ja johtaisivat kurjuuden lisääntymiseen.

      Tulevat leikkaukset eivät toki koske eniten pienituloisiin vaan kipeimmin keskituloisiin, tavallisiin palkansaajiin ja varmaan myös eläkeläisiin.

      Poista
    2. Koska viimeksi on kokeiltu porkkanaa talouskasvun ryydittämiseen? Verojen pienentäminen, myös alvin, lisäisi kulutusta, antaisi yrityksille kasvua ja loisi jopa uusia työpaikkoja. Ihmisille jäisi enemmmän rahaa, jonka pyöriminen on minun järkeni mukaan kansantaloudellisesti kasvua lisäävää.

      Samaan aikaan tietenkin pitäisi käynnistää sellaisia leikauksia, jotka eivät vaikuta suoraan ihmisten toimeentuloon. Esimerkiksi subjektiivisen päivähoitooikeuden muuttaminen tarveharkintaiseksi olisi yksi tällainen. Muitakin on.

      Poista
    3. Kun sanotaan, että valta on kansalla, niin kenellä se on? - Eikö se ole paperiteollisuudellamme, Kone Oyj:llä ja muulla metalliteollisuudella, jota nykyisin teknologiateollisuudeksi nimitetään.

      Ja jos se sittenkin on yllämainituilla, niin kuka niissä pitää jöötä? - Osakkeenomistaja ja osakkeenomistajan etu on lahdata työväkeä silloin, kun tarvitsee uuden pilvenpiirtäjän katolla olevan ekoasunnon parvekeviljelyineen.

      Poista
    4. Valta on kansalla. Kansanvallan tragedia vain on se, että kaikki eivät ajattele niin kuin minä.

      Poista
    5. Siellä pilvenpiirtäjän katolla osakkeenomistaja viljelee tietysti luomua ja pohtii maailmanmenoa. - Harrastaa yväntekeväisyyttä ja "hyvien asioiden edistämistä".

      Hänellä on varaa pelata monilla korteilla.

      Se yksikin haukkui isänsä mielisairaaksi, kun tämä teki järjestelyn, jossa pojasta tuli yksi Suomen rikkaimmista miehistä. Vaikka enimmäkseen lööperin kirjoituksella on itsensä elättänyt.

      Tuomari Nurmio: Rahamies.

      Poista
    6. Iines, ilman rahaa ei ole mitään muuta kuin vaihtoehdot: "Kuolisko vaiko eikö kuolis, kas siinä vasta pulma."

      Poista
    7. Meinaan, että ilman sitä mielisairasta isää, olisi nettilehti tuskin saanut edes pankkilainaa, sen vanhan lehden nimen ostamiseen. Oletettavasti nimi kuitenkin ostettiin sitten käteisellä.

      Money talks, shit walks!

      Poista
    8. Ilman rahaa? Kuka Suomessa on ilman rahaa? Kerro minulle.

      Poista
    9. Ainoastaan hyvin, hyvin huonot ihmiset, oikein paskakasat, sellaiset, jotka ovat itse sen aiheuttaneet. Ja jotka pitäisi laittaa uudelleenkoulutuleireille, uudelleenkouluttautumaan, kun ei niitä saatanoita saa lain mukaan edes tappaa. - Tätäkö tarkoitit?

      Vai sitä, että sossusta saa ja hevosella pääsee?

      Poista
    10. Van Gogh, joka ei eläessään saanut myydyksi yhtään tauluaan, olisi varmaan aivan haltioissaan, kun saisi tietää nykypäivän kuldyyri-ihmisten arvostuksesta ja rahamiesten maksamista kymmenistä miljoonista. - Tai sitten ei, saattaisi jopa konepistoolin ja räjähteitä ostaa.

      Poista
    11. Anteeksi Iines, hieman ruma kielenkäyttöni tuossa klo 21:33. Nämä asiat saavat minut tiloihini, jos niitä liikaa pohdin.

      Poista
    12. Juuu, aika kauas tässä nyt etäännyttiin vaalitulospohdiskelusta.

      Minä olen vaan sellainen positiivisesti virittynyt ihminen, että näen aina kaikessa toivoa. Tunnin kuluttua kaikki on paremmin, huomenna kaikki on paremmin.

      Jos menettää uskon itseensä, ei voi olla voimia tehdä mitään.

      Poista
    13. Tämä maailma sisältää liikaa selvittämättömiä ristiriitaisuuksia. Uskoni olen menettänyt useimpiin selittäjiin, sanansa eivät välttämättä kerro viisaudesta, vaan silmien ummistamisesta todellisuudelta, tai siitä, etteivät asiat oikeasti ole näköpiireihiinsä tulleet.

      Panssarilaiva Potemkin on maailman huonoin elokuva ja Obama edistykseen naamioituva lahtarisika, joskin varmasti viisaampi kuin republikaanit, jotka ovat olemassa vain itseään varten. Putin banaanivaltion hullu diktaattori. - Revi siinä sitten näistä ajatelmista.

      Hiski Salomaa: Vapauden kaiho.

      Poista
    14. Eivätkä nämä kommentit minusta kauaksi vaalitulosten pohtimisesta karanneet. Yhteiskunnallisista asioistahan vaaleissa on kysymys. Ja siitä, että kun konservatiiviporvari röyhtäisee, saako yhteiskunnan vähempi siitä jotain hyvää itselleen.

      Mielenkiintoista minusta on nähdä, miten persut jakomielisyytensä kanssa pärjäävät, mikä persoonista ottaa voiton. Mielenkiintoista on myös seurata Ville Niinistön ja Carl Haglundin pukeutumillista tyyliä. "Rusetti, kravatti, frakki ynnä kavaiji, - ja maailma pelastuu!"

      Poista
    15. "Koska viimeksi on kokeiltu porkkanaa talouskasvun ryydittämiseen? Verojen pienentäminen, myös alvin, lisäisi kulutusta, antaisi yrityksille kasvua ja loisi jopa uusia työpaikkoja.

      Aivan liikaa en kuitenkaan siihen luottaisi, että Björn Wahlroos tällaisesta antaisi takaisin muita kuin märkiä, konjakille haisevia, muiskuja. Lentosuukkoina.

      Poista
  40. "Sillä, joka on äänestänyt, ei ole oikeutta valittaa tulevaisuudesta. Vain niillä on, jotka eivät äänestäneet."

    VastaaPoista
  41. "Kansa on nyt työnsä tehnyt, kansa saa mennä."

    VastaaPoista
  42. Lainausmerkeissä olevat lauseet ovat omia ajatuksiani. Lainausmerkkeihin ne laitoin, koska monet muutkin saattavat hyvin niin ajatella.

    VastaaPoista
  43. Taas sorruin tosikkomaisuuteen, joka on ainostaan 50 rosenttia, tai vähän yli, itsestäni.

    Vaalitulosta pohtiessani kuuntelen Mahaliaa. Ateistien ei kannata Mahalia Jacksonin uskonnollisuuteen kiinnittää huomiota, ja jos kiinnittävät, menevät vain niitä pornolehtiä Raamatuihin vaihtamaan. Tässä se kaikki on, "kuinka selviytyä eteenpäin".

    Kuvan laatu on heikko teknillisesti, mutta sitä parempi sisällöllisesti. Musiikki siinä on puhdasta kultaa. Kuuntelemassa mm. Martin Luther King, jonka sanotaan saaneen tästä innoitusta "I got a dream"-puheeseensa.

    VastaaPoista
  44. Jumankauta, että monet äänestäjät olivat realistisia ja jopa luovia. Toisin kuin minä, joka Anttifantille ääneni annoin. Antti, Antti, laulat sitten kauniisti sillä minun äänelläni, säröä saa olla! - Ja Jutta Urpilainen, katoa maisemista!

    VastaaPoista
  45. Kun arvoja, hyvyyden hyvyyttä, oikein kiihkomielisesti etsitään, niin tällaista se on." Älä itke äiti kadonnutta lastasi, vaikka sulta riistetty on ainoo turvasi. Niin huoles heitä, toivees heitä kaikki unholaan. Ja oota kunnes iäisyydes' tavataan."

    Kuolemaantuomitun hyvästijättö. (tallenteen kuva on pysäyttävä, ihmisiä ne siinä ampuvat. Liekö Kekkonen tuossa kuvassa mukana, aivan ei erota, kun kuvan laatu on niin huono)

    Olivathan ne punaisetkin tietysti typeriä kun armahdusta maailman reaaliteeteista luulivat mahdolliseksi.

    VastaaPoista
  46. Leipää useimmat punaiset silloin 1918 yrittivät, porvari kun piti nälässä. Kommunismista harvat tiesivät mitään, ne jotka tiesivät, olivat sellaisia yrittäjähenkisiä.

    VastaaPoista
  47. Minäkö lörppö, jaa kuin niin? - Mikis ei tällaiseen pystyisi, kun se kuitenkin on liikaviisas.

    VastaaPoista