Tänään olen ihaillut välkehtiviä haloja, pieniä sateenkaarenpätkiä kirkkaalla mutta hieman huuruisella taivaankannella. Mittari näytti lähes kolmeakymmentä pakkasastetta. Oikeastaan minun piti kysyä teiltä apua moottorilämmittimeni ajastimen ymmärtämiseksi - ne insinöörismiehet..
Olen kuitenkin niin hämmentynyt tämän päivän uutisoinnista, että puhunpa siitä. Aamusella nimittäin sisäministeri Petteri Orpo sanoi Ylen ykkösaamun radiohaastattelussa, että myös Suomessa suunniteltiin uudeksivuodeksi samankaltaista rikollista toimintaa kuin Saksan Kölnissä. Myös Helsingin poliisi vahvisti, että Kölnin häirintä uhkasi tapahtua myös Helsingissä – jopa tuhat turvapaikanhakijaa oli kokoontunut asematunneliin. Kölnissähän noin tuhannen ulkomaalaismiehen epäillään syyllistyneen kymmeniin rikoksiin, sanoi poliisi Ylen sivuilla. Jopa 15 naisen kerrotaan joutuneen Kölnissä seksuaalirikoksen uhriksi. Miehet tekivät myös ryöstöjä ja pahoinpitelyjä. Ruokkivaa kättä purtiin olan takaa.
Tuskin ehdittiin Orpon lausunnon jälkeen kissaa sanoa, kun Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja Thomas Elfgren antoi oman lausuntonsa, jonka mukaan Suomessa ei suunniteltu vastaavaa kuin Kölnissä. Elfgrenin mukaan esitutkinnassa on selvinnyt runsaasti lisätietoja, mutta tutkinnan ollessa kesken objektiivisuus edellyttää, että asiaa ei käsitellä julkisuudessa. Muut viranomaiset voivat puhua asioista julkisuudessa omasta näkökulmastaan, jos siihen on tarvetta, paukauttaa Elfgren. Varsinaiset tiedot tulevat julkisuuteen, kun asia siirtyy syyttäjälle tai esitutkinta loppuu.
Sitten on vielä Radio Novan uutiset, jotka kuuntelin omin korvin: "Toisin kuin aiemmin kerroimme Petteri Orpo ei vahvistanutkaan, että Suomessa olisi suunniteltu Kölnin uudenvuodennaaton tapaista toimintaa. STT:n uutinen perustui nettiuutiseen, jota on sittemmin muokattu." Eli kuka mitä häh?
Yllä mainittu tietojen sekamelska on poimittu Ylen ja STT:n viestinnästä. Sitä jään vain kummastelemaan, miten Saksan viestimissä on kerrottu avoimesti Kölnin hässäkästä, ja lisäksi heti tuoreeltaan. Meillä tiedot olisivat tainneet tulla viikon kuluttua Mitä Vittua -lehden kautta ja oikaistuina.
No kuulkaapas lopuksi vielä tämä: klo 17.00 radiouutisssa (STT) kerrotaan parastaikaa, että Kirkkonummen vastaanottokeskuksesta olisi tullut poliisille vihje, jonka mukaan turvapaikanhakijat olivat kuitenkin valmistautuneet Kölnin kaltaiseen ahdistelu- ja väkivaltahässäkkään! Uutisissa todetaan kuitenkin, että tämä tieto oli liioiteltu. Liioiteltu. Tämäkin vielä. Mikä lie liioittelun aste? Totta mutta liioiteltu? Eläköön vapaa ja avoin viestintä! Vaan mikähän on se totuus siellä jossakin?
Musulmaaneista ei tule mieleeni näin nopeasti ajateltuna mitään, mutta alussa mainitsemistasi lämpötiloista kyllä. Ei ole Suomen kesä häävi, ei, mutta nämä pakkaset ovat meille sopeutumattomille suomalaisille liikaa. Edes jääkiekkoilijat eivät pelaa ulkona, heille rakennetaan kiekkopalatsit usein yhteiskunnan varoin. Et lämii stydimmin ja et munat ei jäädy.
VastaaPoistaEntäpä suomalaisesta uutisviestinnästä? Onko hyvää ja luotettavaa? Oletko tyytyväinen? --> retorisia kysymyksiä, jos niin tahdot.
PoistaMinulle nämä asteet ovat liikaa. Vaikka minulla oli autossa mikrossa kuumennettu vehnätyyny viehkeän takamukseni alla, sain alaselkään pistävän noudannuolen, kun nousin autosta. Oli siinä istuinlämmitinkin vielä päällä. Silti. Kamerakin jäätyy näissä asteissa, samaten kännykkä, ellei se ole villasukan sisässä.
Ainakin viestinnän muuttuneet ajat minua ihmetyttävät. On se kumma, että Playboy lopettaa alastomien naisten julkituomisen ja suorastaan skandaali se, että kulttuurilehtemme Kalle ja Ratto kuulemma on kokonaan lopetettu.
PoistaTämä samaan aikaan, kun porno on räjäyttänyt tajuntamme. Hesariin ovat alastonkuvat taantuneet ja siellä kuukausiliittessä ne kuvat ovat ihan öklöttävän rumia.
Sitä Ilja Janitskinin etnisyyttä olen tietysti tuon njimen vjuoksi kuumeisesti pohtinut. Sen tiedän, että hänelle kävi vähän huonosti. Mitä Vittua-tuotos on nykyään nimeltään MV. Se lienee lyhennys sanoista Munat Veks.
PoistaEn osaa sanoa MV-lehdestä mielipidettäni, mutta olen ymmärtänyt, että sen nimi on lyhenne klassisesta kysymyksestä.
PoistaKun aukeamaa vilkaisee, se on alatyylinen ja propagandistinen, ja nopeasti huomaa, että kirjoitettu kieli on surkeaa. En luottaisi lehden uutisointiin.
Onkin sääli, että siitä on kaikesta päätellen tullut suosittu tirkistelyfoorumi. Olen käsittänyt niin, että sieltä haetaan nimenomaan tietoa, jota muu media ei kerro. Näin ollen disinformaatio leviää.
Tidottamisessa sylettävintä minusta ovat aina olleet "maailman parasta ruokaa"-tyyppiset propagandat, jotka poikkeuksestta menevät tarkoitusperiä omaavilla tiedotushölmöillä läpi.
PoistaKiitos Kepu, 1906-2016.
Sitä paitsi nuo neekerit ovat selviä väärennöksiä. Ylemmän tunnistin Esa Pakariseksi tai vaihtoehtoisesti Jussi Niinistöksi. Alempi on pätkällä salanimellä, Masa, toiminut Matti Niemi.
PoistaEhkäpä Kölnissä ja näköjään myös Helsingissä harjoiteltiin yhteistoimintaa, miten ovat saaneetkaan tuhat paikalle, kuka on kutsunut? Miten muuten Ruotsista ei ole kuulunut mitään vastaavaa, eikö ole sattunut vai onko uutispimento iskenyt?
VastaaPoistaTietääkö Kiitos-Risto?
Eninten ehkä, sinussa anonyymi, minua vituttaa sinun suunnaton tyhmyytesi. Sinulla on halu lokeroida kaikki omilla hotspojotaulukoillasi, koska et pysty ymmärtämään paljoakaan. - Mielelläni sinut vaihtaisin tuhanteen syyrialaiseen.
PoistaJa sitten kiitos-anonyymi on hyvä ja selittää, miksi persut ja kepu niin kiimaisina ovat aloittaneet ennenkuulumattoman etelämaalaisten tänne tuomisen? - Vastaa vain, äläkä kiemurtele, hallitusta ei halutessaan sido lainkaan edellisten päätökset tai ajatukset.
PoistaSano persu ja saat ison kasan irakilaisia!
Se on jotenkin surkuhupaisaa kun älykköä esittävä Perus-Risto ei yhtäkkiä ymmärrä ollenkaan mistä Syyriassa on kyse.
PoistaPerus-Risto taitaa olla Syyrian Ystävät kannatusjäsen
Minä en esitä viisasta, en sitä ole, mutta sinä olet tyhmä, juttusi ovat tyhmempiä kuin muistan 70-luvun apukoululaisten kertoneen.
PoistaSano persu, niin saat maan kukkuralleen täyteen etelämaalaisia. - Ja ne tulee hakeen sun!
PoistaMoraali ei siis ole sisäsyntyistä; se on jotain sellaista, mikä opitaan.
PoistaSe, että ihmisapinoilla on kyky empatiaan ja altruistiseen rankaisemiseen, ei tarkoita että heillä olisi kykyä moraaliin saati vapaaseen tahtoon.
Etiikka vaatii kykyä moraaliseen pohdintaan, kykyyn erottaa oikea ja väärä ja tarvittaessa toimia biologian syväkoodausta vastaan. Tällaista kykyä ei ole yhdelläkään eläimellä. Emme tiedä, onko neandertalinihmisellä sellainen ollut.
Jumankauta, nyt sieltä tuli viisauksia. Eivät tosin liittyneet mitenkään mihinkään. Kirjastako kopsasit?
PoistaMoraali on nimenomaan opittavissa oleva asia. Se opitaan varhaissuhteessa lähikasvattajaan, joka ohjaa lasta siihen, mikä on yhteisön mukaan oikein ja sallittua. Ellei ohjausta tapahdu, kaikki on sallittua, toisen pureminen, lelun riistäminen, lyöminen, huutaminen.
PoistaToisaaltahan tämä liittyy kaikkeen tässä elämässä. Lähioppimisella on valtava merkitys ihmisen kehitykselle. Muu tuleva ohjaus rakentuu perustalle, joka on ja pysyy siellä.
Tuollaista määrää huonosti käyttäytyvää ei helposti saada koolle useampaan kaupunkiin aivan tyhjästä. Paitsi jos kyseessä on vuosien varrella kehittynyt perinne, mikä ei tässä tapauksessa taida olla asian laita.
VastaaPoistaJotain tällä ahdistelulla testataan: joukkovoimaa, fyysisen tilan haltuunottoa, yhteiskuntien reaktioita. Ja joku sen testaamisen masinoi. Tämä ei voi olla spontaania toimintaa.
Toisin sanoen meidän pitää olla hiljaa, koska näin tuemme sitten Merkeliä niin merkeleesti ja kuulumme Saksa-Ranska - akseliin, emmekä Itä-Euroopan autoritäärisiin nuiviin maihin. Lisäksi Suomen pitää tukea Merkeliä myös eurokriisissä antamalla rahamme. Ainiin...no sehän on jo tehty. Lisäksi pakkoruotsi on pakollista, koska olemme olleet länsimaa siitä asti kun Ruotsi miehitti meidät satoja vuosia sitten.
VastaaPoistaJep joo, kuulostaa kuin suljetulta osastolta tulevalta horinalta, mutta tuo siis on aidosti ajattelua . Lipponen on vain keskivertoa röyhkeämpi ja on sanonut sen mediassa ääneen. Muut toteuttavat tuota agendaa hiljaisemmin.
Mielenkiintoinen on kohtio jonka mukaan pitää tukea Britanniaa pysymässä unionissa, koska tämähän on meidän ja Merkelin asia eikä brittien.
Maailman kylään kutsunut liittokansleri Angela Merkel kutsui sattumuksia inhottaviksi. Parasta tilannetajua on osoittanut Kölnin pormestari Henriette Reker, joka on jaellut naisille uusia käyttäytymissääntöjä, joiden avulla uudessa ja jännittävässä Saksassa vastaavilta sattumuksilta vältytään.Pitää olla käsivarren mitan päässä nuorista miehistä.
PoistaMieluumin olivat saksalaiset naiset pysyneet kotona.
Kauan eläköön ruotsin kielen opiskelu Suomen kouluissa. Ruotsin kielen taidosta ei ole mitään haittaa, mutta sen taidon puutteesta on moni kärsinyt esimerkiksi työelämässä ja koko kulttuurintuntemuksessa. Suomi on ruotsalainen, ja esimerkiksi nimistö lepää paljolti ruotsalaisella ja Ruotsin kautta tulleella pohjalla.
PoistaSoininvaaran kielimollaus on ennenkuulumattoman kapeaa ajattelua osoittava ehdotus. Hänen mukaansa myös suomi on käyttökelvoton kieli. Vain englantia tulisi opettaa kouluissa.
Ruotsinkieli kuuluu niille, jotka ovat isänmaallisia, kiinnostuneet omasta pienestä maastamme. Historiaa kun vähän tsuugaa, kyllä ne sillä kielellä laajalti ovat, maamme tärkeät tapahtumat.
PoistaMannerheim inhoaisi teitä ruotsinkielen vihaajat, ruotsi oli hänen äidinkielensä.
Ei tässä omistamisesta ole kysymys, sillä kieli kuuluu kaikille, se on kommunikaation väline, etenkin naapurimaitten kesken. Yhtä lailla venäjää kannattaa opiskella, mutta vielä merkitsevämpää on ruotsin kieli suomalaisille.
PoistaVain moukka ei tunne kulttuurinsa juuria ja oman sanastonsa alkeellisiakaan kytkyjä merkittävän kulttuurivaikuttajansa kieleen. Moukkamaista olisi lisäksi Soininvaaran kannattama yksikielisyys - englanninkielisyys. Se vasta köyhää olisi.
En siltappaa omistamista ajatellut. Minulla oli joskus kauan sitten ystäviä Paraisilla. Puhuivat aina suomea, kun meitä suomenkielisiä oli joukossaan. Kun känni yltyi, puhe kääntyi luonnostaan ja vahingossa äidinkielelle, ruotsiksi.
PoistaSoininvaara on tutkitusti ehkäpä oikeistolaisin kaikista politikoistamme. Itse hän yllättyi moisista tutkaimen tuloksista: "minäkö äärioikeistolainen?!"
Vihreät ovat minusta aika yleisesti Stadin pahimmat porvarit.
Minä olen kyllä, pakko sanoa, PAKKORUOTSIA vastaan. Ruotsinkieli voisi olla valittavien joukossa. Se, että vaaditaan ruotsinkielen osaaminen jos pyrkii johonkin julkiseen virkaan, on minusta väärin. Suomessa pitäisi mielestäni riittää suomenkieli. Kaksikielinen maa tietää monessa asiassa kaksinkertaisia kustannuksia.
PoistaRuotsinkielisillä (vaikka ovat vähemmistö) pitää olla oma kanavansa telkassa ja radiossa, omat selostajansa urheilukilpailuissa, ruotsinkielisiä kouluja on oltava kaikissa kaupungeissa, vasta vähän aikaa sitten, rakennettiin parhaalle paikalle Kruununhaassa valtava monumenttitalo ruotsinkielisille opiskelijoille, heillä on Helsingissä oma yliopisto ja kauppakorkeakoulu ym. ym.
Samaa mieltä olen Soininvaaran kanssa. Suomi suomalaisille!
Toki voitte olla eri mieltä, ei se minua häiritse. Mutta yhdenmukaisesti pitäisi mielestäni olla kaikille muille vähemmistöille omat laitoksensa. Ajatelkaapa miten kalliikksi se tulisi! Ei Suomi sitä kestäisi.
Jokainen saa tietysti pitää omat mielipiteensä. Sanoinpahan tässä vaan omani.
Kyllä siellä Saksassakin kesti useita päiviä, ennen tieto pääsi medialle asti ja silloinkin vain tipottain. Tästähän syntyi sitten lisäraivoa, että miksi pimitys.
VastaaPoistaMielenkiintoinen on Merkelin uusin lausunto Ylen tämänpäiväisten iltauutisten mukaan: Saksa tarvitsee perusteellista keskustelua kotouttamisesta, sillä hänen mukaansa Kölnin hyökkäykset osoittavat, että jotkut tahot halveksivat naisia.
PoistaHalveksuntaahan turvapaikanhakijoiden tekemä naisten ahdistelu on ja samalla se on rasismia, tiettyyn ryhmään kohdistuvaa etnisestä taustasta johtuvaa sortoa ja väkivaltaa.
Feministien hiljaisuutta minä vain kummastelen. Siskot, haloo!
Iines, eikö olekin niin, että itse Jumala Vanhassa Testamentissa loi naisen jostain miehen luusta, ja osoitti siten miten mies on ihminen ja nainen vain hänen luunsa kappale. Siitä se alkoi, naisen väheksyminen, joka "oikeittten" uskovien joukossa on selvästi vieläkin kytemässä ihmisten mielessä.
PoistaKauan on saatu taistella naisen tasa-arvoisesta asemasta, eikä se vieläkän ole täysin saavutettu. Nainen on luotu miestä varten, hänen tarpeidensa täyttämiseksi ja synnyttäjäksi, näin ajatellaan vielä monessa maassa Euroopan ulkopuolella.
Se oli yllätys, kun tv:ssä tuli dokumentti USA:n yliopistoista, miten kaikissa niissä raiskataan nuoria tyttöjä joka vuosi ihan kuin se kuuluisi asiaan. Ja kun nämä valittavat dekaanille, tai kenelle tahansa, heidät vaiennetaan. Yliopistot ovat maineensa takia tapauksista hiljaa, ja usein nämä jotka hakevat apua ja kertovat mitä heille on tehty, muuttuvat uhreista syyllisiksi. Se oli uskomaton ohjelma. Kun tapaan seuraavan kerran sen tutun tytön joka siellä opiskelee ja on nyt tullut joululomalle kotiinsa, tenttaan häntä onko se totta, mitä siinä dokumetissa puhuttiin. Jos Amarikassa tapahtuu tälaista, olisi tosi suuri ihme, jos nämä pakolaismiehet kohtelisivat suomalaisia naisia kunnioittavasti ja antaisivat heidän olla rauhassa.
Merkel on oikeassa.
Kylkiluita ollaan, ja ihmetellä täytyy vain sitä, ettei sentään olla vaivaisenluusta tai siitinluusta vuoltuja.
PoistaMinäkin yllätyin noista USA:n yliopistokampusten raiskausjutuista. Naisten tuli vaieta ja kaikki positiivinen huomio annettiin raiskaajille, raiskattujen suut yritettiin tukkia.
Vähänhän sama on nytkin. Nainen syyllistetään samantien ulosmenemisestä, pukeutumisesta, eli oma vika, kikkelis kokkelis. Monikohan tapaus jää ilmoittamatta häpeän pelossa? Veikkaan, että ahdisteluista tulee esille vain jäävuoren huippu.
Huomenna tulee tämä nuori nainen käymään. Kuulen häneltä. mikä tilanne siellä nyt on. Onko kikkelis vai kokelis (hauska ilmaisu). Hän asuu campuksella ja on nyt kolmatta vuotta siellä. Opiskelee fysiikkaa ja kemiaa. Tähtää lääkäriksi.
PoistaOletko muuten Iines lukenut Donna Tartt'n Jumalat juhlivat öisin. Se kuvaa elämää campuksella. Ilmestynyt 1992, suomennettu 1993. Erittäin hyvä kirja!
Kysyin sitä mielestäni yllättävää ja ikävää asiaa, joka varsinkin yliopistojen urheilujoukkueissa pelaaville nuorukaisille on enemmän plussaa kuin miinusta että raiskaavat naisopiskelijoita, perinnettä, joo .
PoistaAika vaisusti, ei mitenkään ihmetellen tämä tuttavani vastasi, että se yliopisto, lähellä St. Louisia, jossa hän on, on yksityinen ja kansainvälinen. Siellä on vähemmän oppilaita kuin suurissa yliopistoissa. ja elämä siellä rauhallisempaa, eikä mitään niin kurjaa hän ole siellä joutunut kokemaan, eikä ole kuullut siitä puhuttavan.
Niin että sellainen juttu se.
Minäpä jatkan aiheesta. Huvittavaa, mutta molemmat Niinistöt ovat selkeäsanaisia naisten ahdistelun tuomitsijoita.
VastaaPoistaEduskunnan puhemies Sauli Niinistö tuomitsi vuonna 2008 jyrkästi naisten ahdistelun eduskunnassa, ja puolustusministeri Jussi Niinistö otti tänä aamuna tiukan linjan naisten ahdisteluun. Hänen mukaansa Suomen toreista ei saa tulla Tahririn aukioita.
Arabikeväänä Egyptin muslimiveljeskunnan vallankumouksen ikävä ilmentymähän olivat seksuaalinen ahdistelu sekä kymmenet joukkoraiskaukset Kairossa sijaitsevalla Tahririn aukiolla. Tekojen motiivina oli Niinistön ja muidenkin tulkinnan mukaan halu näyttää, että naiset eivät ole tasa-arvoisia miesten kanssa.
Onkohan tämä puhe nyt propagandaa? Saako näin sanoa ollenkaan? Olenko minä nyt rasisti, kun ajattelen tässä jetsulleen samoin kuin puolustusministeri. Vai pitäisikö jonkun muun, sopivan henkilön sanoa nämä sanat? Jos vaikka Paavo Arhinmäki sanoisi jotain, mitä se olisi? Tai Ville Niinistö? Oppositio haloo nyt, ja edelleen, feministit haloo! Alan tuntea itseni tuuleen huutelijaksi.
Ei mitään, hiljaista on, vaikka aamuisten uutislehtien mukaan turvapaikanhakijat ovat nyt ahdistelleet lapsia Helsingissä niin, että kyseessä on Helsingin poliisin mukaan ilmiö? Miksi katupartioista puhutaan enemmän ja huolestuneemmin kuin jo tapahtuneista rikoksista tyttöjä kohtaan?
Vai meneekö se lopulta niin, että nainen ei ole mitään meidänkään yhteiskunnassamme, omaisuudenkin rikkominen on suurempi rikos kuin naisen?
"Jumankauta, nyt sieltä tuli viisauksia. Eivät tosin liittyneet mitenkään mihinkään. Kirjastako kopsasit?"
PoistaOikein pitää kiroilla. Se on Riku Riemu (pers) sivistynyt ihminen . Kova on arvostelemaan toisia.
Hevoselle piiskaa, aasille ohjat, tyhmyrin selässä soikoon keppi!
PoistaIhan kuin koettaisitte sabotoida aloittamaani keskustelua?
PoistaAnteeksi sellaisesta.
PoistaIines - nollatoleranssi on rajallinen luonnonvara, joka on nyt käytetty rasismiin ja vihapuheeseen. Ei sitä enää riitä naisten ja pikkutyttöjen ahdisteluun.
PoistaNaisten ja pikkutyttöjen pitää pysyä kotona pimeän tultua ja muutenkin liikkua ulkona vain hyvinverhoiltuna ja luotettavassa miesseurassa.
PS. Mitähän virkavalta ja punaviherfeministit sanoisivat, jos joku taho järjestäisi vanhan kunnon Lutkamarssin vastaanottokeskusten ympärillä? Tulisikohan syyte?
Olen todella pettynyt feministeihin, jotka pitivät suurta porua eduskunnan käytävillä, kun muutama kansanedustaja katseli heidän avaria kaula-aukkojaan ja ehdotteli jotain. Missä he ovat nyt, kun nuoria tyttöjä tosissaan ahdistellaan ja kähmitään, jopa raiskataan?
PoistaYleensäkin muutkin naiset ovat hipi hiljaa koko turvapaikanhakijakysymyksestä. Eivätkö he lue lehtiä ja seuraa muuta kuin naistenlehtiä? Tämä kaikki on niin epäloogista ja epärehellistä, että mahtaako meillä oikeasti ollakaan minkäänlaista älymystöä naisten parissa?
Niin, Riku, minusta tuntui teidän kanssanne, että se mitä sanoin, oli joko huonoa tai mitätöntä. Kävelitte ajatusteni yli kuin niitä ei olisikaan. Kuin kommenttini olisivat näkymättömiä tai vääriä.
PoistaIines, luulenpa että kaikki ovat samaa mieltä kuin sinä tässä naisten hyväksiläyttöasiassa, kunhan haluavat vähän kinastella. Kyllä minäkin ihmettelen niitä eduskunnan naisia, jotka eivät ole puuttuneet näihin asioihin. Ehkä siitä on puhuttu jo liikaa, ovat kyllästyneet. Tai sitten heiltä ei kukaan ole huomannut kysyä, mitä mieltä he ovat. Tai sitten he tajuavat voimattomuutensa.
PoistaTää voi olla vain alkua. Ne kulkevat, nuo maajantulijamiehet, isoina joukkioina. Ja tekevät temppujaan toisten katsellessa. Keskenäänkin kahinoivat. Ja lisää tulee koko ajan niin kuin Saksaankin. Ei ole miehistä puutetta nyt Suomessa.
Koko ajan kyllä sanotaan, ettei yksittäisten tapahtumien perusteella saa tuomita koko joukkoa.
Mitä ihmettä?
PoistaFeministejä ei ole kutsuttu yhteenkään ajankohtaiskeskusteluun kysymään kysymyksiä naisista.
PoistaAsiahan on niin, että varsinaisista uhreista eli naisista - enkä tarkoita nyt vain ahdisteltuja ja raiskattuja, vaaan myös ihmisarvottomia musliminaisia, ei nyt saa keskustella ollenkaan, vaan kaikki huomio keskitetään nyt turvapaikanhakijapoikiin. He ovat uhreja. Kaikki muu puhe on rasismia.
Anonyymi.
PoistaMitä ihmettä?
Maailma on ihmeitä täynnä! MITÄ ihmettä sinä tarkoitat? Sitäkö, että yks Liisu tekee jatkuvasti kirjoitusvirheitä, onko sillä sormissa vai aivoissa vikaa, vai eikö se ole oppinut vain kirjoittamaan?
Minusta tässä jutussa ei ole mitään ihmettelemistä. Asiat ovat vain väärällä tolalla.
Yläpuolella - tällä hetkellä - oleva Iineksen kommentti on just niin kuin pitää. Se selvittää kaiken.
Iines kysyy aiheellisesti, miksi punavihreät ja feministit ovat kusi sukassa tästä ns. Kölnin liikkeestä, jonka lonkerot yltävät meillekin.
VastaaPoistaEttä miksi katupartioista ja äärioikeiston uhkasta vouhkaaminen vain kiihtyy, mutta näistä oikeista uhkakuvista, jotka eivät monelle ole mikään yllätys, ollaan hiljaa kuin hiirulaiset.
Siksi varmaan, että he ovat typeriä fanaattisia idealisteja, joille oikea oppi on tärkeämpi kuin todellisuus. (Viisaat ei-fanaattiset idealistit ovat asia erikseen, heitä tarvitaan lisää.)
Näistä pakkasista olen sitä mieltä, että eikö oikeus ja kohtuus olisi, että jos sähkö ei paukkapakkasilla riitä kaikille, niin ensin sitä leikataan punavihreiden kannattajilta?
Punavihreät, Tapsa sanoo. Heidän joukoissaanhan ovat juuri ne ihmiset, jotka pitävät itseään älykköinä, toisten ihmisten yläpuolella, jotka eniten ovat jakamassa Suomea kahteen leiriin, viisaisiin ja tyhmiin. On käsittämätöntä miksi he valittavat eniten omien etujensa menetyksestä. Helvetti! Hehän ovat ainoita jotka saavat tehdä työtä, jossa voivat toteuttaa itseään. Vähänkös heitä toisten ongelmat kiinnostaa! Ja arkielämälle he haistattavat paskat! Kirjoittaa eräs, joka aamulla heräs.
Poista... ja luunsa vierelleen keräs.
PoistaAnteeks kiroiluni. Mut mä oon oppinut sen toisilta, että kun oikein kovasti suututtaa Jumalauta! auttaa...
PoistaJa auttaahan se. Helvetti on sitä paitsi mielenkiintoinen sana. Minut on tuomittu (yks lest.ystävä tuomitsi) helvettiin. Mutta kun luin Dante Alighierin Jumalaisen näytelmän ja kuulin että siellä Danten helvetissä oli kaikki viisaat kirjailijat ja muut taiteilijat (koska kulkivat omia teitään) ei minulle olisi mitään sitä vastaan että tapaisin siellä esim. ystäväni Vergiliuksen.
Luin juuri tässä Hjallis Harkimon kolumnin jostain lehdestä. Hän tuomitsi katupartiot, koska niissä partioivat rikolliset nahkapäät.
VastaaPoistaMinäkään en kannata katupartioita poliisin tehtäviin, mutta jäin miettimään sitä, että kun tuomio on istuttu, rikos lienee sovitettu. Voiko lusinutta siis kutsua edelleen rikolliseksi, kuten Harkimo tekee? Vai onko se taas niin, että riippuu, ketä tarkoitetaan. Jos se on entinen kansanedustaja tai muu vähäosainen, ei saa kutsua. Eikä siis lusineella ihmisellä ole oikeutta kokoontua ryhmäksi muiden ihmisten tapaan? Noh, toivokaamme, että Kyllikin tyttäret pysäyttävät Joensuussa mahdolliset atakit yhteisöllisyydellään.
Menisikö se käytännössä kuitenkin niin, että kokoontua saa lain kirjaimen nojalla, ja jos jotakin tapahtuu, se on poliisin asia panna rettelöijät kuriin, olivat kyseessä sitten turvapaikanhakijat tahikka rikolliset nahkakuulat?
Totuus taitaa olla kuitenkin se, että enemmän turvapaikanhakijat ovat parissa kuukaudessakin poliisia vaivanneet kuin rikolliset nahkapäät.
Samaa minäkin ihmettelen. Enää ei voi edes menettää sitä kuuluisaa kansalaisluottamusta, kuten ennen vanhaan, joten hehän ovat täysivaltaisia Suomen kansalaisia, joilla on kokoontumisvapaus sekä oikeus ottaa rikoksentekijä kiinni kohtuullista voimaa käyttäen.
PoistaLisäksi jos on 3 vuotta kaidalla tiellä, on jälleen puhtoinen ensikertalainen mahdollisessa rikokseen sortumisessa.
Onko nyt niin, että viimeinkin löytyi taho, jota hyysätään enemmän kuin rikollisia?
PS. Feministit älähtivät viimein, huomasitte varmaan? Palaan asiaan alempana, jossa siitä varmaan on jo keskustelu?
Tarkoittanet Naisliitto Unionin raivokasta lausuntoa poliisille, joka sanoi meillä olevan nyt uuden ilmiön, naisten raiskaus- ja ahdistelubuumin.
PoistaSiis ei meillä mitään ole, sanoo feministiliitto. Jälleen tulee muistutus siitä, että suomalainen mies raiskaa enemmän.
Niin että poliisi hiljaa, hys...
Eikös se yksi ex-kananedustaja neito tepsutellut roiskeläppä heiluen Eduskunnassa rinnassaan nappi jossa luki että "Vittu haisee hyvälle". Sen voisi kääntää arabiaksi ja mennä vastaanottokeskukseen lipoo huuli pitkänä teetä. Allah unohtuisi monelta mulkulta, ainakin hetkeksi.
VastaaPoistaJk. Tämä ei ollut kiihotusta mitään kansanryhmää vastaan. En väittänyt että "kaikilta mulkuilta". Ainoastaan joiltakin. (Ja noin isossa määrässä nuoria miehiä mukana on myös pari, ehkä jopa kolmekin kriminaalia! - Ihan tilastollisesti.)
Juu, tilastollinen todennäköisyys on tärkeä seikka ja siitä on aina hyvä muistuttaa, ettei kaikkia jne.
PoistaVaan minusta kukaan ei missään maininnut, että siinä on jotain perin käsittämätöntä, että kuoleman kidasta pelastetulla onkin pahat mielessä, kun hän saa kuivaa päälleen. Kun turha niitä silmiä nyt on ummistaa ja kuvitella, että kaikki on okei.
Parodioin. Koska se on ainoa tapa enää keskustella... mitä nämä teidän terminne ovatkaan... sivakkien (?) ja uusnatsien (?) kanssa. Mitään yhteistä kieltä kun ei ole. Ei ole.
PoistaSe mitä silmiemme alla tapahtuu, tässä ja nyt, ei siinä ole mitään uutta. Ihmiset ovat käveliä miinoja, ovat aina olleet, Sinuhe jo tästä puhui. Ihmiset tappavat toisiaan sekä vallanhimosta että taloudellisten seikkojen takia plus muuten vaan. Se on normaalia. Ja uskonnoista saa sekä oikeutta että pontta ja polttoainetta mille tahansa teoille.
En ole sanonut missään että nuo irakilaiset nuoret miehet jotka tänne ovat ängenneet ovat sotaa paossa? Tai jos ovat, ovat käpykaartilaisia. On oikeita pakolaisia, niitä oli mm. juutalaiset 30-luvulla, ei heitäkään mihinkään haluttu "kotiuttaa". Jälkeen päin kauhistellaan kaasukammioita, niistä tulee matkailukohteita, kiva siellä on käydä ja tirauttaa pari kyyneltä. Samalla kun pesee käsiään nykypäivien tragedioista. Tai kaikesta.
Itse näin minä nimittäin tee. Olen enemmän biologi, vaikkakin amatööri, ei minua ihmiset jumalankuvina kiehdo. Päinvastoin, minua etoo ihmiset, heidän piittaamattomuutensa muista. Ja heidän suunnaton, rajaton pöyhkeytensä!
Minulle on vitun samantekevää "mitä tapahtuu todella". Koska eivät ihmiset maapalloa pysty tuhoamaan, itsensä vain, elinolosuhteensa. Ja se on Hyvä Juttu!
En minä tiedä mitä Media on? Juon punaista viiniä, se on punaista kuin veri. Netistä luen mitä maailmassa tapahtuu, siis konkreettisista asioita; en kaipaa että kukaan niitä "analysoi". Tai selittää. Koska silloin minun pitäisi uskoa se, mitä hän sanoo, hänen käsitykseensä.
PoistaOlen mielummin tietämätön.
Luen paljon tyhmiä juttuja. Mitä niillä kehumaan? Luen myös hyviä juttuja. Mitä niilläkään kehuskelemaan. (Paitsi että pari kirjaa luin uudestaan, viimeksi luin ne noin 2-kymppisenä: John Updike "Juokse jänis" ja Halldor Kiljan Laxnes "Tunnustan maata". Muistin niistä jotain, mutta liian vähän, koko ajan opin uutta! Kirjojen lukeminen on ihanaa! Eikä nuo kolme kirjaa maksaneet kuin á 2 euroa kappale.) - Miten niin kolme? No, ostin myös Veijo Meren "Peiliin piirretty nainen". Muistan miten ihailin sitä tekstiä, aikoinaan luin se heti sen ilmestyttyä, samoin kuin kaikki Khilmanit ja Salamat; nyt en jaksanut kuin 35 sivua Merta... Äh. - Ps. Edelleen Meri on mielestäni yksi upeimpia suomalaisia kirjalijoita, on! on! - Mutta ei tuo teos.
ystävällisesti, äsken ärtyneenä
,
mikis
Vihaan uskontoja, ne sitoo ihmisen. Luonnontieteet sitovat ihmisen siihen todellisuuteen mitä hän on, ei hän silloinkaan vapaa ole, ei tietenkään, se on toinen asia. Jos lakkaat hengittämättä, et kauaa elä. Samoin sydämen kanssa on (mutta sydän sun tahdostasi riippumaton elin on. onpas!). Ihmisen vapaus on sitä että hän voi... keksin tätä koko ajan kun kirjoitan... voi kääntyä Oikealle. Hyvä. Tai Vasemmalle. Hyvä. Ehkä hän voi myös Pysähtyä... Jos niin, niin Hyvä. Mutta niin hyvin asiat ihmisellä ei ole, että hän voisi tehdä U-käännöksen! Ei, ei, ei!
PoistaPs. Nämä analyysit kantsisi kirjoittaa saksaksi, tällä kaikkien filosofien paholaiskielellä, joka on sekoittanut kaikki muilla kielillä kirjoittavien filosofien järjen. Saksankieli tekee säveltäjistäkin järjettömiä, ajatelkaa vaikka Wagneria. Tai ajatelkaa Freudia: ite keksi ja ite todisti että asiat on noin. Ei ainuttakaan koetta tehnyt, siis oikeasti todistanut mitään, haastatteli vain kummallisia viinittäriä (oi, Vienna!) naisia, jotka puhuivat sitä sun tätä... Tiedettä?
Johan Sebastian Bach. (suurin)
Tykkään mikis sun jutuista. Haluan uskoa, että hyvä tunkee esille pahan ja kaiken kuonan läpi, lopulta. Halu, se ratkaisee. Kaiken. Mitä me haluamme?
PoistaAivan kaikki olisimme pelastuneet, jos vain naapurimaat olisivat ottaneet meidät vastaan, sanoi vanha itävaltalainen nainen yhdessä dokumentissa. Se kertoi amerikkalaisten järjestämästä pelastuoperaatiosta. He onnistuivat saamaan yhdysvaltoihin toista sataa lasta, joiden kaikki sukulaiset murhattiin.
Ja kaikki olisi voitu pelastaa, jos olisi haluttu.
Liity sinne ihailijajonon päähän vain, suvakkihuora, siellä on kaikille tilaa.
PoistaMinä taas toivon, että kyky nähdä hyvää hieman kirkastuisi, ettei mikään oman hyvyyden verho peittäisi näkemästä oikeaa hyvyyttä, sellaista joka pelastaa ensin eniten kärsivät, eli naiset ja lapset, ja sitten vähän vahvemmat.
Lapsiahan mekin tänne odotimme sydän hellänä ja anteliaana, vaan mitä sieltä oikein tulikaan. Sauli Niinistön mukaan: toisilla olikin pahat mielessä. Mitäs tähän sanot? Ai niin, ei siitä saa puhua. Pitää suunnata oma hyvyys nyt vain turvapaikanhakijoihin. Muuten, miksi kukaan ei puhu enää pakolaisista?
Äh, huonoa jargonia. Koska vittu oikeasti haisee hyvälle, etenkin saunapuhdas. Mutta mene tätä si selittelee arabeille, siis saunomista, ei nämä kamelinkasvattajat sitä tajua että ehdoin tahdoin pitää mennä kuumempaan paikkaan mitä Bagdadissa heinäkuussa on. Silloin siellä, kuulemani mukaan, välillä on +50 astetta. Siis Chhelsiuksessa.
PoistaOotko iines huomannut että valtamedia kokeilee sitä, että voisiko tiedotusväline uutisoida erilaisia maailman tapahtumia sen sijaan että se keskittyy yksinomaan kansalaisten kasvattamiseen?
VastaaPoistaToki suurin osa eri puolilla Eurooppaa tapahtuneista organisoiduista muhamettilaisten reviirimuhinointikampanjoista on jätetty kertomatta ettei vain syntyisi sellaista kuvaa, että kyse on Euroopanlaajuisesta ilmiöstä, jolla on laaja kannatus muhammedinpalvojien parissa. Mutta jotain nyt kuitenkin on kerrottu. Iso muutos sekin.
Minusta pääsanomalehdet ja televisiokanavat harjoittavat sikin sokin molempia eli sekä objektiivista tiedonvälitystä että kansalaisen kasvatusta eli manipulointia.
PoistaPahimpia manipuloijia ovat mielestäni Yle, Helsingin Sanomat ja osittain Ilta-Sanomat. Ilta-Sanomissa on kyllä myös irtiottoja Hesarin linjasta, onneksi. Harmi vain, että lehti on niin tolkuttoman huono juttujen kirjoittamisessa. Lööpit ovat katteettomia huutoja. Ylen järjestämiä ajankohtaiskeskusteluja ei pysty enää edes katsomaan, ne ovat farssimaisen asenteellisia ja kasvattavia.
Jos haluaa, että ihmiset kommentoivat jotain blogia (en tarkoita tätä, vaan yleisesti) niin bloginpitäjän on hyvä hyväksyä se, että kaikki kommentit eivät ole "niin ihania" kuin bloginpitäjä omassa siveässä mielessään kuvittelee. (En tarkoita törkytekstejä, ne pitää tietysti heti deletoida.) Jos oot ajatellut tehdä esim. Neuleblogin, tai blogin jossa kasvatetaan Voikukkia, ja kommentointi on vapaa... niin turha on ihmettellä, että äkkiä siellä äärioikeistolaiset panettelevat äärivasemmistolaisia jotka taas panettelevat äärioikeistolaisia... Eikä neuleista tai kukistaa puhettakaan!
VastaaPoistaEi sitä aina saa, mitä tilaa.
nimimerkki "uskollinen tämän lehden tilaaja"
En halua ihania kommentteja, ja kyllä sinä sen tiedät, mikis. Odotan vain, että joku sanoo omastani jotain, kun innosta puhkuen itse on kirjoittanut ja on asiasta kiinnostunut. Ja sitten se on kuin näkymätön, sitä ei edes huomata. Mitä vain voi siis sanoa, mutta kiva olisi, jos joku jollain lailla sanoisi jotain jatkoa siihen kommenttiin. Pakko ei ole, enkä yleensä näistä huomauttele. Kunhan nyt lipsahti.
PoistaEn minä sinusta puhunut. Miksi noin vastasit?
PoistaOlen sanonut, että ihmiset ovat minulle ihmisiä. Aina olleet. Mutta nyt kaiken tämän tiimellyksen keskellä, mitä viime aikoina on tapahtunut, alkaa tuntua, että toisen noista "ihmisiä" sanoista voisi pudottaa pois ja korvata jollakin muulla sanalla. Eläimiä? Ei. En halua sotkea eläimiä tähän.
PoistaKaikki, mitä puhun, mistä tahansa, on vastaus Sulle. Keskustelen sillä lailla kanssasi.
PoistaMielipiteesi ovat muuttuneet oikeistolaisemmiksi. Ei se minua häiritse, vähän ihmetyttää; monissa asioissa olen (ollut) samaa mieltä kanssasi. Vähän minulla on ystäviä jotka ovat samaa mieltä kuin minä, diggaan ihmisistä jotka ajattelevat itse. Olet heistä yksi.
VastaaPoistaPs. Olikos niin että joku sanoi sinusta "harmi että noin porvarillisesti ajatteleva ihminen osaa kirjoittaa noin hyvin"... Unkuriko se oli? he, heh. - Sopii sinuun, mutta ei pidä paikkaansa, sinussa on uteliaisuuttaa. Se sopii sinuun.
Ps. Facismi on meillä täällä koko ajan, läsnä. Se on arkipäiväämme. En usko tai odota mitään vuodelta 2016. Putin pysyy vallassa eikä tiedä mitä tekisi, se on pelottavinta. Amerikka valitsee presidenttiä, on kuohittu. Lähi-itä on kuohunut vuodesta 1941, siitä kun niitä rajoja alettiin vetää. Mutta älkää unohtako Israelia, sillä on ydinase; jos III maailmansota alkaa, se alkaa Juudeasta. (Sano mun sanoneeni.)
Samantekevää. Mutta tää punainen viini, jota juon ja joka on kuin porvarien verta, on hyvää.
Tai ehkä sinulla mikis vain on mielessäsi jonkinlainen oikeistolaisen/oikeistolaisuuden prototyyppikuva, johon sijoitat minut. Jos on itse selkeästi vasemmistolainen, siis demari tai vasemmistoliittolainen, näkee herkästi tästä aatteellisuudesta poikkevat ajatukset oikeistolaisina, tai jopa äärioikeistolaisina.
PoistaNyt ajassamme on tapahtunut jotenkin yritystä paluuseen 70-luvulle: professori Martin Scheinin vaati eilen jopa kansanedustajien rasististen mielipiteiden testaamista. Tämä on vaarallinen ajatus, ja muistuttaa meitä niistä totalitaristisista 70-luvun ajoista, kun sana "neuvostovastainen" oli pahin määrite, joka ihmisen ylle voitiin määrittää.
Jos minun ajatuksiani tulkitsee tästä perspektiivistä, etten sanoisi putkesta käsin, ei ole ihme, että joku ripsakka piti jo muinaisia kirjoituksiani pikkuporvarillisina ja pahoitteli, että semmoiselle on suotu kirjoittamisen lahja. Jos se taho vielä nykyään täällä vierailee, olen mitä suurimmalla todennäköisyydellä hirveä rasisti-äärioikeistolainen. Antaa rouvien ajatella omia ratojaan.
Pakko kiittää vastauksestasi! (En yl. kiitoksia jaa. Mutta tämä oli napakka kommentti. Kiitti siitä.)
PoistaJos maailmasta, kun kaikki on menetetty, ja jäljellä vain muisto ihmisen sielusta, se on Bach.
VastaaPoistaihmiset!
https://www.youtube.com/watch?v=vJdQU_5E_Ao
Tuohan oli sovitus... ei Bachin tekemä. Isä ja äiti tekee meidät, meistä tulee heidän geeniensä kummallisuus; siinä mielessä olemme sovituksia myös me. (Ja elämä soittaa meitä miten sattuu.)
PoistaAsh.
Yritän etsiä filmin loppukohtausta, en tiedä löydänkö, siinäkin soi Bach. Ja siinä on kaikki se miksi rakastan Tarkovskia...
Täytyy etsiä.
Löysin auch (auts!) lopunkin:
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=5_0UPh5FELg
Tätä loppukohtausta ei voi käsittää jollei tiedä mitä on tapahtunut sitä ennen (aika kamalaa). Nyt Poika, kaikenkokenut, tai liikaa ainakin kokenut, on tullut takaisin Isänsä luo... Kristillistä?
Ps. Ingmar Bergman mielestäni on myös hyvä elokuvaohjaaja, hän itse kirjoitti leffansa. Kolmas josta diggaan, on Fellini. Hän on niin arvaamaton kun tekee kuvia. Surrealismia. Nämä ovat minun elokuvaidoliee... eenejani. (On tietysti paljon muita, kaikkia, hyviä elokuvia, niitä on niin ettei niitä voi edes kirjata. Liikaa! (on hyviä elokuvia!) en aliarvioi amerikkalaisia, mykkäfilmeistä kaikki lähti, paras elokuva mun mielestä silti on Vittorio De Sican "Polkupyörävaras".
(Tai en tiedä.)
Kerran Otanmäellä seisoin Vuolijoen virran äärellä... tai en tiedä oliko se Vuolijoki? Joki oli silti, ei mikään Volga, ehä 5 -6 metrii levee. Siinä oli vanha punamullalla maalattu talo, mylly kai, nyt hylätty ja rappiolla. Joen rannalla oli betonikoroke, kävelin sillä, oli kevät ja vesi virtasi vuolaana. Katselin veden alla olevia kaisloja... tai en minä kasveja tunne, mitä lie olivat, ne koko ajan veden virtauksen mukana oikoivat itseään, olivat tavallaan kuin lähdössä jonnekin. Mutta eivät. Koko ajan he ojentelivat jäseniään, mutta... olivat kiinni kuin hiukset päässä. (Tai oikeastaan paljon lujemmin!) Tulin surulliseksi, ajattelin miten sidottuja he ovat omaan elämäänsä, mutta sitten ajattelin... heillä on kumminkin juurensa, ihmisellä ei ole. (Ja olen varma, että jos ne huojuvat kaislat olisivat osanneet ajatella meidän lailla, he olisivat säälineet minua, juuretonta harhailijaa, ajatelleet että "olen käki, joka etsii pesäänsä".) - Ps. Kauaa en muuten sillä ex-myllyllä voinut olla - matkustelin siellä polkupyörällä - kun siitä lähitalosta tuli kamalasti (älä liioittele, neljä niitä oli) mustia koiria. Ne oli isoja ja haukkuivat kun hyppäsin fillarini päälle ja alkoivat näykkiä housunlahkeitani. Saatana kun suutuin! Heitin fillarini ojaan ja aloin potkia niitä. Kyllä lähtivät, vittu vieköön, pois. Sanoivat vaan jotain "ui oi" tai "oi ui". (Ei mua nimittäin koirat määräile!) - Ps. Sieniä ei muuten siltä alueelta löytänyt mistään. Yritin kerran keräillä: ou nou, ou nou. Ei tatin tattia. (En usko että se silti niitten koirien vika oli. Mutta kauheesti ne haukkua.)
VastaaPoistaMikis, olin nukkumaisillani, mutta kun luin tuon juttusi, uni katosi. Minäkin harhailen aina unissa. Uskallanko nyt edes yrittää nukkua. Ties mistä itseni löydän. Leikittiin lapsena: Kuka pelkää mustaa miestä! Juostiin nurkan taakse pakoon. Ja sitten me naurettiin niin!
PoistaKauniisti kuvaat veden alla olevia kaisloja, kuinka ne ojentelivat itseään. Jospa näkisinkin unta niistä!
Pääppi tyynyn päälle nyt, Lilli Marlen. Ja käpälät... no niin. Ihanaa että olet täällä, ompas, huudetaan kjaikki Liisulle "hurraa, hurraa, hurraa"
PoistaLiisu on mukava kuin Muki, onpas!
Otanmäessä, Mikis, Otanmäessä sinä olit. Tai siinä lähistöllä. Kuvauksesta päätellen olet ollut Ryynäsjoen varrella ja sehän totta vieköön on Vuolijoen sivuhaara. Oulujärveen siitä olisi matkaa 35,4 km.
PoistaJos siis siinä olit, päättelin sen siitä betonikorokkeesta. Toinen mahdollisuus on Vimpelin virta, jos olitkin lähellä lintuvesialtaita.
Kiitos, Tapsa. - Siinä oli lähellä, tai aika kaukana, se Kesäteatteri. Kävelin sen kesätetatterin kulisseissa, oli talvi, mutta ajattelin paljon erilaisia asioita. Pari lintua lensi pääni yli, lokkeja kai. Minä olen ollut naimisissa teatterin kanssa, teatteri on minulle suuri rakkaus (ja ikuinen trauma), minä tiedän mitä näyttelijän pitää ajatella. Kun hän tulee esiripun takaa estraadille. Ja kauhee määrä päitä, jotka kaikki näyttävät siinä hämärässä henkeä haukkovilta kaloilta, tuijottavat häntä. (Tiedän, tiedän!)
PoistaPs. Mainosihmisiä ei kauheesti arvosteta, siis ammatti-ihmisinä. En ole koskaan sitä ymmärtänyt että niin on. Heidänhän on pakko olla lahjakkaita, siis taiteilijoita, kyllä minä heitä niin paljon olen tuntenut. Sekä scriptoja että copyja. (Meniköhän nämä termit nyt oikein? Ei varmaan.) Mutta oikeita ihmisiä olen tavannut. Tarja on Somistaja. Ja näyttelijöitä tunnen, tai siis tunsin, aika monta. Ville Haapasalo sanoo hyvin kun sanoo että "näyttelijät ovat arvoasteikossa huorista seuraavia. mutta onneks meitä ei sentään panna."
Nyt paikallistin. Olit Ojanperällä. Siitä on vain muutama kilometri meidän suvun saareen, joka on siis Oulujärvessä, ihanaisen Manamansalon lähellä, kaukana Ärjästä.
PoistaParturini, ihana kaunis vanha nainen, joka leikkasi tukkaani (ei koskaan päätäni - oi Jeanne d’Arc) sanoi minulle kerran (Lapista me kummatkin tykättiin, ja puhuttiin siitä), että "kun me tulimme Manamansaloon, minä näin että se on tässä, tämä on meidän Rivieramme. Ja me olimmekin siellä heti viikon." Heillä oli matkailuauto. - Olen minäkin siellä yöpynyt, pari kertaa, sekä mennen että tullen.
PoistaPs. Mutta aika outo paikka myös Ypäjä. Siellä on kamalasti hevosia, sillä ne kuntaansa markkinoikin, se on Hevosten pitäjä. Jos joskus tutustut johonkin ratsastajaan, tai 5-ottelijaan, se on vähintäin käynyt Ypäjällä. Totta helkkarissa. Suurin osa Suomen nykyisistä hummista on ypäjäläisiä. Siellä on muuten, ja tämä on totta, Hevosten Vanhainkoti. (sic!) (Jossa - en ole käynyt, mutta kuvittelen että siellä tammat istuvat kiikkusutuolissa ja virkkaavat lapsenlapsilleen säärystimiä. Ja oriit katselevat kaihoisan näköisinä verhojen välistä ikkunasta ulos - koska ruoho aidan takana on aina vihreämpää. Kuin kerran muinoin Irlannissa...)(- huokaus -)
Lapsena muuten sanoin hevosia hooblioiksi. Ja kärpäset olivat minulle päykiä. Ehkä minun olisi pitänyt ruveta lukee latinaa. Eikä jäädä tähän lätisemään suomenkieltä. Nyt tekin, voi Pahus Teitä sentään, lukisitte minun kääntämiäni latinankielisiä jutskuja. Ja ihmettelisitte, että... "ohoh".
PoistaMä olen yhden runon nimittäin kääntänyt - en siis varastanut, se oli Saarikosken "missä milloinkin". Väänsin sen eestiksi. Ja silloinen tyttöystäväni ihmetteli että "miten sinä näin hyvin osaat eestiä..?" En osannutkaan.
PoistaEestiksi hevonen on hobune.
PoistaIsäni oli muuten nuorena kengitysseppä. Katselin lapsena usein, kun hän kengitti pajassamme isäntien hevosia.
Viime yönä liimasin postimerkkejä Juicen kanssa pahviseen matkalaukkuun. Meille tuli riita mihin mikin kuuluu, se ylty tappeluksi, löimme toisiamme. Sitten minä olinkin jo, en ymmärrä minkä takia, laivassa joka meni kamalaa vauhtia Airistolla ja mutkitteli Turkuun asti, pienemmät veneet vaan lenteli sen kokan edestä pois kun se meni. Ruissalon rannassa oli kivitaloja joiden parvekkeilla oli brasialaisia jotka tanssivat. Apina söi banaania, ja minä ihmettelin. Tultiin Turkuun mutta olin hukannut tuliaiseni, mm. viinalestini, ja kun etsin niitä, autolautan alakerta muuttui paperikonehalliksi. Jossa, voi jumalauta, oli ainakin kymmenen isoa arkkileikkuria. Kamalan vikkeliä nuoria miehiä, jotka kaikki puhui ruotsia, pomppi siellä ja teki duunia. Ihmettelin, ja tajusin heti, oi hitsi, että en edes parhaimmillani pystynyt samaan kuin he! Voi että ne oli vikkeliä! Kävelin pois. Tulin vielä isompaan halliin, siellä oli 4 paperikonetta, joita kaikkia purettiin, ne olivat rumannäköisiä. Hirvittävästi haalaripukuisia työläisiä vaan käveli edes takaisin, kukaan ei puhunut mitään. Tunsin itseni yksinäiseksi. Ja yritin tehtaalta ulos, mutta aina eksyin käytäviin joiden päässä oli ovi joka oli kiinni. Piti palata takaisin. Mutta minne palata? Ihan vahingossa pääsin ulos, kävelin kaupungin katuja ja talutin fillaria. Mutta äkkiä talot olivat pienempiä ja pienempiä ja jotenkin romahtaneita, tiekin jota kävelin muuttui koko ajan kapeammaksi, aloin pelätä. Raunioita oli kaikkialla kuin Becketin novellissa, ja kyllä minä tajusin mistä on kyse, ne rauniot ovat minua, minua. Pelkäsin. Mutta ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kävellä ja kävellä ja kävellä... koko ajan kaikki oli pahempaa. Ihmisiä, niitä oli vähän, mutta niillä oli hirvittävän isot suden hampaat, he hymyilivät minulle. Talot olivat enää rauniokasoja. Mutta minä kävelin, kävelin eteen päin, vaikka esim. se polku mille ensiksi lähdin, loppui kokonaan. Se muuttui joeksi jonka yli kulki lautta. Autot, joissa ei ollut ajajaa eikä matkustajia, ajoivat kallellaan minua kohti. Järven takana taivas on retliinin värinen ja kuuluu jyrinää, oli alkanut ydinsota. - Äh, en pidä unistani.
VastaaPoistaOn pakko kertoa, että viime yönä unessani vieraili Marco Bjurström. Kyllä, Marco Bjurström. Olin aamulla äimän käkenä, sillä minulla ei ole minkäänlaista tunnesidettä eikä ylipäänsä ajatussidettä kyseiseen henkilöön. En edes tiedä, mitä hän nykyään tekee.
PoistaTämän kerron siksi, että kukapa nyt unistaan pitäisi. Olisi kyllä kiinnostava tietää, mistä ne välähdykset tulevat ja mikä niitä sitten unessa kuljettaa, siis oikeasti. Tutut teoriat tiedän. Sigmund Freudin Unien tulkintakin selitti yhtä ja toista, mutta ei se tuota Marco Bjurströmiä pysty selittämään.
Olet kiinnostunut paksuista kulleista. Tämä tässä taitaa unen takana olla.
PoistaNo jaa, kukapa ei olisi. Marco Bjurström on kuitenkin ajatuksissani epäseksikäs mahdollisia varusteitaan myöden.
PoistaJos toisaalta tulleet tummasilmät aiotaan saada kuriin, se tapahtuu johtavien miespoliitikkojen arvovallalla. Tarkotus ei kai ole lätistä lämpimikseen vaan hoitaa asia kuntoon? Feministien ja muiden fiksujen naisten kannanotot eivät olisi minkään väärttejä, koska nuo palavasilmäiset miehet risoissa farkuissaan omppupuhelimineen eivät pidä naisia missään arvossa.
VastaaPoistaMikis, kielikuvasi tanssivista kaisloista on e-lä-vä! Lähes 20 vuotta sitten näin Haapsalussa meren rannalla näyn, jota en koskaan unohda. Rantaan lipui joutsen poikasineen. Yksi poikanen oli äidin selässä, turvallisten siipien ympäröimänä.
Minusta Suomen feministiset liikkeet ovat jopa velvollisia lausumaan asiasta jotenkin naisten tasa-arvon vuoksi. Nyt heidän huomionsa suuntautuu mitä ilmeisimmin huoleen turvapaikanhakijoitten, siis näiden poikien kohtelusta. Kun valvoo yleistä ihmisarvoa, jäävät yksityiskohdat nähtävästi huomaamatta. Vai mikä on syy feministien ja yleensäkin naisväen vaikenemiseen?
PoistaMinusta Nasima Razmyar on oikeastaan ainoa suomalainen nainen, joka on rohkeasti avannut suunsa valtavirtoja vastaan. Jos hän olisi vaalipiirissäni, äänestäisin ehkä häntä.
Razmyar nimittäin ihmettelee, miten niqabia eli kasvohuntua käyttävä nainen voi työskennellä lasten parissa. Suomihan sallii naisten niqabin eli kasvot miltei kokonaan peittävän kasvohunnun päiväkodin henkilökunnalle, kun niqabin käyttö esimerkiksi Ruotsin päiväkodeissa on kielletty.
Lapsihan oppii uusia asioita nimenomaan kasvattajan ilmeistä, suun liikkeistä, puheesta. Razmyar kiinnittää huomiota myös asiaan, josta feministit eivät ole pukahtaneet: Monta vuotta Suomessa asuneet naiset eivät välttämättä osaa kuin muutaman sanan suomea ja ovat neljän seinän sisällä lastensa kanssa. Siihen pitäisi saada muutos Razmyarin mukaan. - Tämä on asia, josta minäkin olen huolestunut ja josta olen saanut kentältä palautetta. Maahanmuuttajalasten äidit ovat kotona, eivätkä pysty kommunikoimaan lasten opettajan kanssa. Monissa perheissä isä ei ota vastuuta kasvatuksesta, ja on myös äitejä joilla on yhteinen mies, mies tulee ja menee niin kuin tahtoo eri vaimojen välillä.
Mutta siis Nasima Razmyar yllätti minut raikkaudellaan!
Jaa ovatko feministit avanneet suunsa osoittamaan huolta turvapaikanhakijoiden tilanteesta? Ei ole osunut silmiin. Heidän lausuntonsa naisten oikeudesta ruumiilliseen koskemattomuuteen - joita ei siis nyt ole ollut - olisi näennäistä yritystä osoittaa muille suomalaisille, että naisia ei meillä kohdella miten tahansa. Se kun on selviö muutenkin, lausunnolle ei ole aihetta. Miespoliitikkojen sanat taas saattavat saada jotakin aikaan, koska arabikulttuureissa kai miesten on tarpeen olla "kunniallisia" ja tässä maassa paikalliset miehet ovat heille tarpeeksi kunnianarvoisia kertomaan käsityksemme kunniallisuudesta, ei naiset.
VastaaPoistaNasima on nainen paikallaan!
Kyllä feministisillä naisilla, mm. Rosa Meriläisellä on myös unelma. Tässä kohdin ei siis koskaan puhuta naisista, koska samalla jouduttaisiin kyseenalaistamaan koko unelma: muslimikulttuuri kokonaisuudessaan ei tunnusta yleistä ja yhtäläistä ihmisarvoa, tasa-arvoa. Nainen on miehen hevostakin alempi olento, jos niikseen tulee. Paha Anne Moilasen on sanoa mitään, ettei vaikuttaisi rasistilta. Siispä ollaan hiljaa.
PoistaLausunnolle ei ole aihetta? Jestas, Kuunkuiske, mieti nyt naisen paikkaa muslimikulttuurissa.
PoistaMinusta feministijärjestöjen tulisi laatia opetuspaketti maahantulijoille yleisestä ja yhtäläisestä ihmis- ja tasa-arvosta. Erään suomalaisen maahanmuuttajanaisia auttaneen järjestön mukaan on ilmennyt, että jopa 90 prosenttia tänne tulleista musliminaisista on kokenut kotonaan väkivaltaa: "Suomessa asuvat ulkomaalaistaustaiset naiset kokevat lähisuhteissaan väkivaltaa kolme kertaa useammin kuin kantaväestöön kuuluvat naiset, sanoo maahanmuuttajanaisia auttavan Monika-Naiset liiton toiminnanjohtaja Reet Nurmi." (Helsingin uutiset lehti 8.6.2012)
Tässähän se paikka on.
Tuossa oli puheena tulijoiden joukkokokoontuminen ja naisten käpälöinti. Tietenkin musliminaisten asemassa on parantamista sekä muualla että meillä, mutta siitä ei nyt ollut puhe.
PoistaOlet oikeassa. Taidan katsoa asiaa turhan laajasti. Ajattelen niin, että feministinaiset voisivat kuitenkin katsoa nenäänsä pidemmille. Keitä ovat ne miehet, joiden naiset on kahlehdittu huntujen taakse ja keittiöihin. Tiedän naisia, joilla on yhteinen mies, ja mies käy sen vaimon luona, joka sattuu huvittamaan. Siis tänä päivänä, Helsingissä. Naisilla ei kuitenkaan ole tätä oikeutta.
PoistaOlet oikeassa. Taidan katsoa asiaa turhan laajasti. Ajattelen niin, että feministinaiset voisivat kuitenkin katsoa nenäänsä pidemmälle. Eli keitä ovat ne miehet, joiden naiset on kahlehdittu huntujen taakse ja keittiöihin?
PoistaTuosta Nasimasta vielä; hän on juuri oikea ihminen puhumaan mainitusta asiasta. Jos joku kantasuomalainen tekisi sen, yleisön huomio menisi sivuraiteille. ("Onko meillä oikeutta puuttua muiden maiden perinteisiin, joista emme edes tiedä kuin murusen?" Jne.
VastaaPoistaItseäni on aina ihmetyttänyt se ristiriita, kun tummasilmäislamittaret rajaavat silmänsä hiilellä ja punaavat huulensa kirkkaasti ja samaan aikaan peittävät päänsä ja kaulansa kun eivät muka kaipaa miesten katseita.
Kaikki kaipaavat miesten katseita, myös miehet.
PoistaEikun... (nieleskelee)
Meitä kun oli neljä veljestä, ja jotkut tädit (liekkö feministejä?) kiusoittelivat äitiäni sillä että ei oo yhtään tyttöä, niin äitini sanoi "kyllä kullalla aina hopeaa saa". Hän kun ei koskaan jäänyt sanattomaksi. Mutta tiedä häntä oliko tämä hyvä vastaus femmareille? (En tosiaan tiedä.)
Itselläni on yksi lapsi ja se on tyttö. Voi että olin onnellinen kun kuulin että "tyttö sieltä tulee". Upsista! (Olisi poikakin kelvannut. Mutta silloin olisin ollut toisella tavalla onnellinen. No, njääh.)
PoistaNiin, se Saga! Minäkin pidän hänestä. Sellaisena millaiseksi olet hänet kuvannut. Ja sulla on viisaita tätejä, heihinkin olen mieltynyt. Kiitos, kun olet jakanut heitä meidänkin, iinesläisten,. tietoisuuteen!
PoistaNasima on oikea ihminen puhumaan, sillä hän kuuluu itse siihen ryhmään, jonka tapaa nyt selkeästi kritisoi. Hänen esittämänään se ei ole rasismia, mutta auta armias jos sen olisi esittänyt MV-lehti tai Jari Lindström, uuninpankkopojalla olisi jo blogipulla uunissa.
PoistaTuosta, että on yksi lapsi, niin se on maailman paras asia, että on edes se. Itse olisin halunnut enemmän pellavapäitä, mutta ei elämä mene niin kuin haluaa. Vaan jos kysyttäisiin, että mitä olisit halunnut, niin vastaus on selviö. Mieluummin muutama kersa kuin muutama miljoona.
PoistaIines, minä olin kerran ihastunut lestadiolaiseen mieheen. Onneksi se meni ohi. Mietin kuinka monta lasta minulla olisi, jos siitä olisi tullut tosi!
PoistaYhdeksän olisi, sillä olet niin kiltti ja ihana ihminen, ettet varmaan olisi pannut miehellesi ja anopillesi kampoihin. Olisit passannut vielä hänetkin hautaan saakka - näin on kai sikäläinen tapa.
PoistaOnneksi tulit järkiisi!
Pahoin pelkään, etten täytä käsitystäsi minusta. En minä niin kiltti ja ihana ole. Muistutan suuresti Karl Oven naispuolista kaksoisolentoa.
PoistaMeidän yhdellä tutulla (lest.) on 12 lasta. Se jaksaa ne hoitaa, on energinen. Minä en jaksaisi.
Yhdellä mun luokkakaverilla (lest.) on 4 lasta. Ne oli pieniä siinä vaiheessa kun mies lähti. Ei sen mies merille mennyt. Se meni vain viemään roskapussia pihalle. Mutta ei tullut koskaan takaisin. (Oon voinut kertoa sen ennenkin.)
Iines, kirjoituksesi otsikko "Kuka mitä häh - suomalaista tiedonvälitystä" toimii hyvin, niin kuin huomaat tästäkin kommentista. Mutta ei se ole minusta paha asia, jos kertoo todellisia tarinoita. Itse suuri D(ostojevski) kuunteli mielellään aikansa ilmateitse tapahtuvaa tiedonvälitystä, suusta suuhun kulkevaa, jota juoruiluksikin voi sanoa. Hän sai siitä kirjoituksiinsa aiheita, kerrotaan.
Kukaan ei ole kokonaan kiltti ja hyvä, Liisu. Jokaisessa meissä on valmius hyvään ja pahaan, minussa, sinussakin. Useimmilla ihmisillä eetos ja moraali toimii hyvän hyväksi. Vaan huteja voi tulla kai hyvällekin.
PoistaOn toki myös sitä, mistä olen paljon täälläkin puhunut - verhottua hyvyyttä. Mitä siellä takana on, on arvoitus ja persoonasta kiinni. - Tällä en nyt ajattele sinua, vaan siis yleistän lujasti.
Minä jopa vähän aikaa luulin, kun sanoit minua kiltiksi ja hyväksi, että se oli ironiaa!
PoistaHyvä että nyt tasottelit puhettasi. Nyt uskon taas sinua, Iines!
Tää on pakko kertoa, vaikka ei tää mihinkään liity, mutta tuli mieleen kun tuossa äsken avasin Ruska -nimisen viinipullon korkkia... eikä se meinannut, ei sitten millään meinannut aueta. (jumatsukka)
VastaaPoistaniin...
kerran hyvin varhaisena aamuna - jolloin ihmiset, ainakin he joilla omatunto on puhdas, vielä nukkuvat ja näkevät suloisia unia hukkuvista ihmisistä - niin kävelin Tourujoen rannalla Jyväskylässä. Minä vaan kävelin ja viheltelin itsekseni. Sitten näin että siinä joen törmäällä istui ukko, se oli ihan puliukon näköinen, ja sillä oli makkarapaketti - tää HooKoon sininen - käsissään ja sitä se yritti avata. Mutta ei millään saanut. Kun se huomasi minut, se kysyi multa "voisitko auttaa minua?". Totta kai. Mutta ei minullakaan mitään työkaluja ollut, abloyavaimella mä sain sen samperin sitkeän immenkalvon rikki. Annoin paketin pultsarille, sillä oli kamala nälkä, se alkoi heti syödä. Mutta katto sitten mua, niillä anteeksipyytävän kiltillä koiransilmillään, ja sanoi "Kiitos! Olet hyvä ihminen." Vastasin että "äläs ny".
Ja
jatkoin kävelyäni. Mutta kun pääsin vähän kauemmaksi, mua alkoi itkettää. (Ei tietenkään mun laupeudentekoni - enhän minä mitään ollut tehnyt, vaan kaikki. Kaikki muu!)
Näin, mikis, tilanteen silmissäni, ja kuinka ollakaan, nekin kostuivat. Ehkä siihen liittyi myös nostalgiaa. Mun äiti on käynyt Tourulan koulua lähellä Jyväskylää. Katselin eilen vanhoja valokuvia, ja siellä yhdessä luokkakuvassa, äiti seisoi takarivissä. Mikshän se aina seisoi takarivissä vaikka ei pituudeltaan olisi kuulunut sinne? Ja miks minä aina kuljin (ja vieläkin kuljen) seinänvieriä pitkin tavoitteena se takarivi. Onkohan se perinnöllistä olla takarivifani? (Nyt joku melko varmasti ajattelee, että nyt se taas siinä pyörii oman napansa ympärillä. Kyllähän minä sen ympärillä pyörinkin.
PoistaVälillä ihan päätä huimaa!
... ja sen takia unohdin toisen sulkumerkin. Se tulee tässä )
PoistaOlet Liisu kuin kuka tahansa ihminen. Se on hyvä se - kuin setsuurilimppu! Suloisinta sinussa on että olet niin avoin, sinusta ei voi kuin vain tykätä. (Mutta ei kai sillä väliä ole, hu huhuu.)
VastaaPoistaPelasin Sagan kanssa shakkia, olin opettanut sille siirrot, se oppi ne nopeasti. Jos hyökkäsin mustilla, kuningasintialaisella gambiitilla, se sanoi "vai meinaat tulla tonne. et varmaan tuu." Kun matitin hänet toiselta suunnalta, se sanoi "niin. sää oot harjoitellut tätä. et sää muuten mua olis voittanut." Käveltiin metsässä, opetin Sagalle hyönteisten nimiä, hän sanoi "hmnhy, hmnh". Ja kirjoitti kotona nimet vihkoonsa. Ja leikki nukeilla ja leikkitykeillä jotka ampuivat tulitikkuja. Kiva tyttö.
VastaaPoistaNiin ne feministit ja Kölnin kisailut... Naisasialiitto Unioni on ottanut asiaan väkevästi kantaa, median mukaan tällä tavalla:
VastaaPoista"Meillä onkin poliisille vain yksi kysymys: kuinka te kehtaatte?"
Ihan totta, he kehtaavat kysyä kuinka poliisi kehtaa syyttää viattomia pakolaisnuorukaisia siitä, että nämä ajan kulukseen isoina joukkoina muka ahdistelevat naisia ja nuoria tyttöjä kaduilla ja puistoissa, kun ainakaan naisasianaisia eivät ole yrittäneet lääppiä muut kuin suomalaismiehet.
No onhan tämä nyt uusi ilmiö, että naisia, tyttöjä ja jopa alaikäisiä lapsia seuraillaan kotiin asti, kouritaan ja jopa raiskataan kaduilla, toreilla, puistoissa.
PoistaJokainen tekopyhyydestä vapaa tietää, minkälainen on muslimimiehen asenne naisiin, kun omiaankin he pahoinpitelevät niin, että lähes jokainen tänne tullut musliminainen on kokenut perheväkivaltaa. Väkivaltaluku on kolme kertaa isompi kuin suomalaisten kanssasisarten, lähdeviite on ylempänä tähän tietoon.
Feministinaiset sahaavat omaa oksaansa poikki.
Helismaahan sen melkein sanoikin:
VastaaPoistaPehmomies nyt esiin astuu, sanoo: "Senjores,
Meille tehkää mitä vain mutt' naiset säästäkää,
Muuten teistä kehno muisto jää."
Seuraa hetken hiljaisuus, ehdotus on outo, uus.
Haa, nyt naisten parvessakin syntyy kohinaa.
Feministineito muuan, kas, viisikymmenvuotias
Vaatii puheenvuoroa ja heti sen myös saa.
Silmät vihaa leimuten, tasajalkaa hyppien
nyhjäkkeelle kiukkuaan hän ryhtyy purkamaan:
"Mitäs rasisti suutaan soittelee ja hääräilee,
Nyt tehdään niin kuin imaamit määräilee."
Tämä on hauska, minua nauratti.
PoistaMainio. Näinhän se menee. Mikään ei ole niin hauska kuin pillastunut feministi.
PoistaHarmi, että nykyiset äänessä olevat feministit pilaavat hyvän selkeän aatteen, jota kannatan lämpimästi ja sydämestäni. Huolimatta heistä
Tää on hyvä! Pikajuna Meksikon... Kun oltiin kerran junassa Italiassa, ja juna meni pimeään tunneliin, mun seuralainen, nainen, alkoi kirkua. Kun valo vaunuun palasi. se oli ihan punainen ja näytti vihaiselta. Sen vieressä istuva italialainen jalkapallon pelaaja oli kourinut sitä!
PoistaNiin ja minua kouri kerran Meksico Cityn maanlaisessa tungoksessa käytävällä seisoessani takana seisova kavaljieri. (En kirkunut, kun en kehdannut. Tungin vain itseni kauemmaksi junan käytävällä. Se ei ollut helppoa.)
En tiedä olenko normaali suomalaismies, mutta jos olen, lupaan että en ikinä, vaikka olisin kuinka kännissä, raiskaa ketään Naisunionin Liiton jäsentä. Vaan päin vastoin, jos joskus olen semmoista ajatellut - itsekseni ullakolla kun olen lukenut Me Mekaanikot -lehteä, ja jakoavain on alkanut seistä, niin pyydän anteeksi. (Myös muilta kuin asian omaisilta, of koos.)
VastaaPoistaLisäys tähän,
Poistaeli
Mikiksen syndrooma: Jos haluaa raiskata äärifeministin, pitää olla niin kännissä, että eihän siihen (oi Hyvä Jumala!) pysty. - M.O.T.
Lisään tähän vielä, koska olen kamala lisämään, että kyllä ne Union akat saavat minut kuiviin vetää. Jos kamalasti haluavat. Ja suupiinkin saa ottaa. Jos ei ole huuliherpestä. Mutta missään nimessä en suostu siihen että sen jälkeen alettaisiin keskustella. (yäk)
PoistaHelismaa on tosi hyvä! Jos joskus, niin kuin itsekseni kuvittelen, Iines ja minä mennään naimisiin, niin siellä häävalssina soisi "Meksikon pikajuna". Tai ei se taida valssi olla... mutta... ei Iineskään enää neitsyt taida olla? (Tällaisen käsityksen olen saanut. Kun hänellä on lapsikin.) No, ei minullakaan enää poikuudesta ole jäljellä kuin rippeet vaan... Eli, humpataan humpataan
VastaaPoista(ja pois alta näkinkengät!)
https://www.youtube.com/watch?v=jp0mXrPRzyU
Ps. Iines on yhtä ihana kuin Repe. Onpas! Mutta Iineksessä on semmoisiakin puolia, mm. takapuoli, mitä Repellä ei ole. Ja muutenkin (punastuu äkkiä) ei Iines etupuoleltaankaan Repelle häviä. Ei, ei!
Ilmoittaudun täten sulhaspojaksi häihinne. Ja kun kummankaan isä ei enää elä (minun isäni syntyi tänä päivänä 99 vuotta sitten), niin voin saattaa Mikiksen alttarille, ja Iineksen voi varmaan saattaa Liisu.
PoistaRiku ja muut, anonyymit etunenässä, voivat sitten siinä vaiheessa, kun pappi kysyy onko kellään mitään tätä liittoa vastaan, karjua kovaan ääneen, että "on, saatana!"
Ah, ihanat häät.
Juu juu, suostun suostun, jos kerran pääsen rouvanpäiville! Miestäni pitäisin hyvin, niin ettei eksyisi enää hukkareissuille mailman melskeisiin eikä ylipäänsä epämääräiseen seuraan hummailemaan. Eikä hurmaisi enää naisia kaihoisilla muisteloillaan eikä ainakaan suuteloillaan.
PoistaNo, suudelmista mä kyllä voin luopua. Mutta "suudelmista, niistä upeimmista, suloisimman mä sulle suon". Taidan olla lätkähtänyt sinuun. Ainakin minulta menee silmät kiinni kun ajattelen sinua. Sokeripalaseni. "Oi, jos oisit kultaseni..."
PoistaEniten diggaan Repen laulusta "Konsulin tyttären pihalla kasvaa kaunis kastanjapuu". Mutta tiedän, oi rakkaat piikikkäät puutarharuusut, että olen tyrkyttänyt sitä tänne - teidän kuunneltavaksi, oi surisevat mehipistiäiset - jo noin viisi kertaa, niin antaa olla ny. Yllätän teidät: ei Repeä!
VastaaPoista(miettii mitäs sitten? no...)
Rikulla on hyviä levyjä, parempia. Karvamatoista bluesia. Oh, yeah!
Repe oli runoilija. "Arjen koura utulinnat kaas". "Riekon jalka kun jättävä merkin, sitä jäljennä ei käsi herkin." "Jne."
Poista50-luvulla hän teki laulun ryhmämatkasta Pariisiin ja siinä on kuitattu kaikki pönötys, jota tänä päivänäkin harrastetaan mm. mielipiteissä.
Suutarin tytärtä kaikkine variaatioineen on täällä laulettu tosiaan kerta jos toinenkin. Se tulee mieleen milloin mistäkin, kuten aitan oven narahduksesta vuonna 2009.
Poista..."pikkupimppi"... on kiva sana, keksin sen kun kirjoitin äsken. - Oi, rakkaat naiset, en minä teitä tarkoita! En tiedä, ketä. (Tai tiedän.)
VastaaPoistaNoin 12 -vuotias olin kun äiti sanoi minulle että "on harmi että sinulla ei ole siskoja". En tätä ymmärtänyt, miksi olisin, ei se kuulunut mailmaani. Mutta kai se on niin, tiedä häntä, itse jännitin 12-v kun olin tekemisissä tyttöjen kanssa. Voi vittu. Jos mulla olisi ollut siskoja, he olisivat nauresjkelleet totisuudelleni, olisin oppinut heiltä ainakin sen että likkoja voi vetää letistä. Jos tykkää heistä. Ja käsittänyt että "ei naiset sen kummosempia ole kun miehet, päinvastoin".
(huokaus)
Minä olen asunut samalla kylällä kuin Helismaa. Joskus kulki mietteissään ohitse. Veljeni hautajaisissa esitettiin "kulkuriveljeni Jan"
VastaaPoistaMyös Musta kissa ja kulkuri on hyvä.
"Jumankauta, nyt sieltä tuli viisauksia. Eivät tosin liittyneet mitenkään mihinkään. Kirjastako kopsasit?"
PoistaIines ; oli Risto Reipas sitten minkä ikäinen tahansa, puutu kiroiluun välittömästi ja rauhallisesti.
Parhaimmillaan kiroileminen on kehittymätön ihmisen tapa ilmaista tunteitaan. Pahimmillaan se saattaa jopa ehkäistä ihmisen kykyä kuvata tunnepohjaisia kokemuksia. Siksi ihmisen kiroileminen on tärkeää lopettaa heti alkuunsa.
Oli ihminen sitten minkä ikäinen tahansa, puutu kiroiluun välittömästi ja rauhallisesti. Kuusivuotiaalle ja sitä nuoremmalle ihmisille asia kannattaa selittää yksinkertaisesti: “älä kiroile koskaan”. Vanhemmille ihmisille, jotka kykenevät jo ajattelemaan abstraktimmin, voit selittää, miksi kiroilu ei ole hyväksyttävää. Tavoitteenasi on varmistaa, että ihminen osaa ilmaista tunteitaan sekä itseään parhaalla mahdollisella tavalla.
En perkele puutu.
PoistaMinusta maailmassa on suurempia syntejä kun pari lievää ärräpäätä. En niitä silti itse yleensä suosi, mutta täräytän kyllä tarpeen vaatiessa. Samaa mieltä olen siinä, että kiroilu on yleisesti ottaen köyhää, etenkin se välimerkin käyttö. Kunnon ärräpäät sopivat paremmin, jos on pakko kirota.
PoistaHelismaalla on paljon mikä on hyvää. Tai parasta. Jyväskylässä on Haukkala, se on sokeiden lasten oppilaitos. Sitä en tiedä onko se ainoa lajiaan Suomessa. Mutta sen tiedän, että kun Rautavaara kävi laulamassa siellä "Päivänsäde ja menninkäinen", ne lapset tykkäs siitä kamalasti. (Kertonut minulle on Helena, vanha nainen nykyisin, joka oli silloin niiden lasten opettaja. Opetti heille äidinkieltä ja grammatiikkaa.)
PoistaSiis Oulunkylässä?
PoistaPahan valtakunnasta löytyneiden kirosanojen käyttöä voidaan pitää eräänlaisena eksorkismina. Karjaistessaan "voi Perkele" kiroilija nimeää riivaajan, joka on aiheuttanut vaikean tilanteen. Pahan nimen sanominen on puoli voittoa. Tosin se voi johtaa myös päinvastaiseen tulokseen. Se kutsuu riivaajan esiin, mutta ei ajakaan sitä pois vaan houkuttelee sen sanojansa kimppuun. "Älä huuda pirua avuksi", ennen sanottiin perkoville lapsille.
PoistaKersoille sanottiin ennen muinoin myös, kun ne huusivat, että pane suu kiinni ettei mene piru sisään. Minulle henk.koht. on sanottu, että pane suu kiinni ettei kieli putoa. Kovasti pelästyin ja siihen loppui poraaminen.
PoistaÄh, nää kommentit menee minne sattuu. Voi vee. MEGiltä mun piti kysyä että oot käynyt Oulunkylässä? Kerran harhailin siellä itsekin, olin TV2sen porukoissa mukana. Meidän piti tehdä pieni pätkä Caijuksesta, sitä runoilijasta (Westerbeg), mutta ei siellä ollut kotona kuin vain hänen vaimonsa. Se sanoi että Caijus on putkassa. No, lähettiin sitten, minä muiden mukana, naapuritaloon. (Kun oli kamerat ja kaikki.) Siellä asui Tapio Rautavaara. Oven se aukaisi ja sanoi "päivää, mitäs pojat". Kauhee kankkunen sillä(kin) oli, mutta dokumentti siitä tehtiin, sellaset 15 mintsaa. - Se oli ensimmäinen kerta kun Tapsan näin livena. Ja nyt... äshhhh... sekoitan Rautalapion ja Helismaan toisiinsa. Voi helkkari. Taidan olla päissäni. Mutta eikös Helismaakin asunut Oulunkylässä, en tiedä. Tiedätkö ite?
PoistaPs. Oulunkylässä asui myös taidemaalari Kari Juhani Tolonen, hieno maalari mutta auttamaton juoppo. Kävin hänen luonaan usein koska hänen vaimonsa oli Aisha, mun ensirakkauteni. Aisha oli kiva, tosin vähän holtiton, kerrankin se hukkas Citroën 2CV auton jonnekin. Ei me kukaan tiedetty minne. Asuttiin silloin Forssassa eikä se ole iso paikkakunta. Kauan sitä kesti etsi, autoa, mutta löytyi se kumminkin lopulta, Lamminrannan uimarannalta. Kari-Juhani sanoi "hohh-hoijaa". (Kerran se sanoi, kun ajeltiin taksilla, ja se istui maksajanpaikalla, eli edessä - ja katsoi kuljettajan peilistä - että "Aisha! ota kätesi pois Mikon munista." Ja Aissahan otti.
No mutta, anonyymihan on ääriuskovainen. Ja Perkeleen tyhmä. - Tämä ei ollut kiroilua, tämä oli erisnimi.
PoistaMikis, Reino Helismaan tie näyttää olevan Helsingin Puistolassa, ei siis kovin kaukana Åggelbystä(kään).
PoistaVeikko Sinisalo
PoistaIines , miksi Riku Reipas (pers.) saa noitua?
PoistaUskooko anonyymi noituuteenkin?
PoistaKiroiljoille sanoisin että... en tiedä mitä? Pikkupoikana Hemmi-täti mun suuni pesi monta kertaa saippualla kun kiroilin. Tai oliko se Mäntysuopaa? Mutta saatanan perkeleen pahalle maistui!
PoistaPs. Herra Anonyymi (ilmeisesti olet herra?), tunnetko tämän tarinan. Ai et? No... isällä oli kaksoset jotka kiroilivat kamalasti. Ei hän millään heitä saanut hillityksi. Sitten hän vei heidät ukin luo. Ukki oli entinen armeijan sotilasmestari. Kun pojista toinen, eli Reino (toinen oli Risto), sanoi ruokapöydässä - kun ukki kysyi "otatko lihapullia vai kaalikääryleitä? - niin tää Risto vastasi että "voin mää vaikka noita saatanan lihapullia ottaa", niin ukki tempaisi sen pöydästä ja antoi sotilasremmilla sille selkää niin että paukkui. Sitten ukki kysyi Reinolta "mitä sinä otat?" Niin Reino vastasi, kalpeana ja alahuuli vapisten, että "en ainakaan noita perkeleen lihapullia...!".
Sen pituinen Se.
Anonyymi, lopeta nyt se Riku-jahti. Seuraavat sinun kirjoittamasi Riku-kommentit poistan ilman harkinta-aikaa ja lisävaroitusta saati perustelua.
PoistaAno on taas luovalla päällä, ja jos ei lainaa Takkirautaa vuodelta 2011 ( vai lainasiko Takkirauta Kaks plussaa?), niin hän lainaa Iltasanomia Hyvä olo palstaa (helistin.fi) 5. elokuuta herran armaan vuonna 11 sitten It kuplan.
PoistaLuovaa, niin luovaa sanansäilää.
Anonyymi, lopeta nyt se Riku-jahti. Seuraavat sinun kirjoittamasi Riku-kommentit poistan ilman harkinta-aikaa ja lisävaroitusta saati perustelua.
PoistaIines, sir
kerrankin me ymmärrämme. Emmekö muka ole suvaitsevaisia!
Silti:
Parempi kivi kengässä kuin kivi taikka kännykkä kädessä.
Ihan en nyt saa kiinni aforismistasi, joka varmaan on hieno. Kivi tai kännykkä kädessä? Parempi kivi kädessä kuin kengässä! Juuri tänään hivelin kiveä, jonka olen ottanut talteen. On kaunis ja kirjava.
PoistaKiroileva nainen... huh... en haluaisi olla itse. Antaa kuvan huonotapaista ihmisestä .
PoistaMitä oppilaat ajettelevat kun ope kiroilee netissä?
En minä ole kiroileva nainen. Tunnen vain yhden sellaisen, lapsuudenystäväni, ja hän on hauska ihminen, totuudentorvi, kovaääninen, rempseä, rohkea ja voimakas fyysisestikin. Hän on kaikille samanlainen, ei vedä rooleja.
PoistaKuuleppas, kohta tuo hiljaa väijyvä ja hiljaa hiipivä naarasilves, eli Iines, pomppan sun päälles ja syä sut karmeilla neulanterävillä hampaillaan. Palasiksi. Jollet perkele lopeta sitä saatanan kiroiluas. Jumalauta.
PoistaPs. Opetettiinko teille muuten siellä Apukoulussa, veiston ja voimistelun ja ryhdikkään kävelyn lisäksi ollenkaan dialektista moraalifilosofia, eli uskontoa? Ja paljonko sait? Tai saitko ehdot? Ja montako kertaa jäit luokalle, karviaismarjaseni?
Tää Postaus oli tarkoitte Mr. Anonyymille. Hmnh. Ei suinkaan Sulle, Iines. (Anteeksi jos sulta läikähti kaffetta syliin.)
PoistaKuulehan pussikarhu, älä ollenkaan rupee mulle tai mää rupeen sulle ja täräytän ärräpäillä tärykalvos halki ja huulihalkion.
PoistaSuuret ajattelijat on suoritettu filosofian kursseilla, että on meinaan filosofiat hallussa niin kuin ne vain Viitasen Erkin opettamana voivat olla. Ettäs tiedät. Uskonnot on opiskeltu niin ettei mene jumalat sekaisin.
Mää nyt vastasin sulle, ota tai jätä.
PoistaSille Iinekselle sopisi kyllä sen Bemböle Universitetin asuntolan talonmiehen duuni.
PoistaSiinä saa ihmissuhteita hoitaa, ja asukkaitten henkilökohtaisista ja julkisemmistakin salaisuuksista on osattava olla hiljaa eikä juoruja levitellä.
Kännykkää on hyvä osata käyttää, joten opettaja-kokemuksesta on selvää ammatillista hyötyä, jos vaikka joku hölmöläinen tarttis yöllä oven avaajaa, kun on avaimet tai jotakin hukassa. Kunnon palkkion vois tietty semmosista palveluista kehata pyytää, vaikka viiskyttonnia tai jotain. Kun on ennenkin ollu tuota häpeämättömyyttä ...
En minä ole Pussikarhu. Olen Koala (Phascolarctos cinereus). - Ps. Laustaan ko'aalá. (Ja mahdollisemman kaihoisalla äänellä. Ei liikaa nasaalisesti! niin kuin ranskalaiset tuppaavat lausumaan. Monet heistä muuten, näin sivumennen sanoen ovat, kielitieteellisestä näkövinkkelistä katsottuna, pölvästejä. Eli tromper égale.)
PoistaJa "laustaan" muuten lausutaan "lausutaan".
PoistaMuistan myös laulun "Ontuva Eriksson", varmaan Helismaan tuotantoa, Rautavaara sen esitti.
VastaaPoistaMinulla oli samansukuniminen - rauha hänen muistolleen - kollega, joka myös ontui polion jäljiltä heikoksi jäänyttä jalkaansa. Joskus laulu napsahtaa niin kohdilleen, että huvittuu, vaikka tilanne ei ole mitenkään huvittava.
Nyt tuli huti, Iines, mutta saat anteeksi, sillä lipsahdushan se on: Ontuva Eriksson on tietysti alunperin Oiva Paloheimon, tuon mikismäisistä mikismäisimmän runoniekkamme, runo.
PoistaNo niinpäs onkin, mutta en minä sitä muistanut. Rautavaara sen kuitenkin lauloi. Helismaa taisi kirjoittaa enemmän humoristisen sorttisia tekstejä, joissa toki oli syvempääkin sanomaa.
PoistaPS Minä olen kaukana kävelevästä tietosanakirjasta. On paljon uskomattomia muitakin erheitä minun listallani. Lapsena ja nuorena olin muistihirviö, sitten tuli maailman meteli ja sekamelska ja hajotti minut pohtimaan liikaa eri vaihtoehtoja, kunnes lopulta en aina enää erottanut totuutta monista haarautuvista poluista. (Eikö ollut loistava selitys?)
PoistaKulkuriveljeni Jan on puolestaan Helena Eevan sanoitus. Loistava sanoittaja, joka joutui sodan kauhut läpikäymään rankalla tavalla, kuoli sitten melko nuorella iällä.
Poista(Äiti pien, Pelimannin penkillä, Eron hetki on kaunis,Sunnuntaina sataa aina, Suopursu, Jos helmiä kyyneleet ois, nämäkin Helenan tekemiä)
Jatkan kiroilusarjaa tänne, kun on lyhkäisempi ketju.
PoistaKoulussa 12-vuotiaana jouduin jälki-istuntoon, kun karjaisin kerran käytävällä "jumalauta!" ja rehtorirouva kuuli. Hän ryntäsi huoneestaan ja kiljui, että kuka huusi "jumalauta", enkä hädissäni keksinyt muuta kuin tunnustaa.
Yritin sitten asiaa hetken mietittyäni (olin mietteliäs lapsi) selittää asian tuolla anonyymin tavalla eli että eihän Jumalan avuksi huutaminen suinkaan ole kiroilua, vaan... no perkele, Jumalan avuksi huutamista eli kristillistä toimintaa.
Ei auttanut. Aukoton selitys ei mennyt läpi, vaan jouduin kärsimään jälki-istuntoni, syyttömänä. Mutta opin siitä sen, että vihapuheen asteen määrää tulkitsija ja tuomari, ei sanoja. Suotta ei kouluamme kutsuttu oppikouluksi.
Helena Eeva on nimimerkki? Veikkasin erästä mieshenkilöä, jos lottoaisin. Mutta kun en.
PoistaEi ole nimimerkki, sellaisilla hän tosin useimmiten kirjoitti. Asser Tervasmäki ja sen kaltaisia. Sanovat, että nainen ei oikein sopinut sanoittajaksi niihin aikoihin.
PoistaHyvä tietää. Oikein hyvä.
PoistaNuo ovat vallan ihania sanoituksia ja sävellyksiä, nuo Helena Eevan kirjoittamat. Eron hetki on kaunis - siinäpä mestariteos kaikin tavoin.
PoistaHelena oli Toivo Kärjen sanoittaja ennen Repeä.
PoistaKyllä kosketti. Pitkästä aikaan mikään ei ole niin koskettanut kuin tuo "Ontuva Eriksson". (Emmä mä Tapsa pysty tekee noin hienoa tekstiä.)
PoistaMun koulupäiväni, Tapsa, laskin ne niin että "viis päivää sitä sun tätä + tunti tai kaksi jälki-istuntoa." Joskus olin syytön jälkkäreihini, useimmiten en, ja joskus pääsin kuin "koira pälkähästä". Eli aika lailla se oli fifti-fifti, mun istumiseni.
VastaaPoistaPs. Simojoen Jaska, kaljupäinen suomenopettajamme, oli vähiten kiva jälki-istuntojen valvoja. Se aina ensin kertoi jonkun sadun, hänen mielestään opettavaisen "lässyn lässyn lää", ja piirsi sitten liitutaudulle ristin. Sitä piti sitten tuijottaa. (voi vittu) Itte se korjaili koevihkoja. Mutta aina välillä se - salamannopeasti - tuijotti jotain jälki-istujaa. Esimerkiksi allekirjoittanutta. Ja jollei juuri sinä hetkenä tiukasti tapittanut sitä taululle piirettyä ristiä, se oli heti "ja 1/2 tuntia lisää".
Samperi.
Kerran mä viheltelin koulun käytävällä "Kwai joen siltaa" kun mun olisi pitänyt olla ulkona, niin kuin mun kolleegani olivat, niin siihen tuli mun saksankielenopettaja, joka määräs että mun pitää mennä viheltää tää sama kappale rehtorille. ("Meidät kutsuttiin rehtorin kansliaan ja...") Se oli rangaistus. Ja pakkohan se oli mennä. Koputin ovea ja rehtori pyysi minut sisään. Aloin viheltää. Se oli ihan äimän käkenä, että mitä nyt... Sit mua rupes naurattaa. Eikä naurava ihminen voi, ei voi viheltää! Pokkasin kiltisti ja lähdin pois. (En tiedä vielä tänä päivänäkään mitä rehtorimme, Rolf Rajaliin, minusta ajatteli. Kun sillain vaan yht'äkkiä tulin hänelle esiintymään?) - No, onneksi se on jo, aikoja sitten, kuollut. Koska muuten mua hävettäis vieläkin.
PoistaTunnustan. Olen piirtänyt ristin taululle ja määrännyt Sjöholmin Jarin katsomaan siihen. Tämä tapahtui ensimmäisenä opettajanvuotenani, kun minua oli opastettu, että ota niiltä heti luulot pois ja älä yritäkään olla mukava vaan paha akka. Olin käräyttänyt tyypin tupakinpoltosta ja korsto kähisi, että varo kun kuljet yksin pimeällä kadulla. Vaan siinäpä tuijotti ristiä ja minä sitä. Yhtään en lepsunut, olin paha akka.
PoistaHyvä. Monesti pahat akat ovatkin hyviä.
PoistaKerran minä... ai niin, ei saa enää kertoa reissujuttuja. Koska olemme salaa kilhloissa. Voihan närhen... nokka! (Munathan närhellä on vain naaralla. Mites Iines meillä?) (Ja äläkä ny vaan sano että "pidä munas"... koska pakkohan se, on.)
Anna palaa vaan. On minulla munat, tuolla biojäteastiassa. Olivat vanhentuneet 28.12. Siellä on myös kaalinpää, tai tarkemmin ilmaistuna keräsalaatti. Jäänyt uusien taakse vanhentumaan. Vaan reissutarina käy aina.
PoistaMinä olin harvoin arestissa, koska olin kiltti poika (ja oppivainen eli opin yleensä heti pelin kuin pelin säännöt). Olisikohan tuo ollut ainoa kerta... ei, olin minä kerran toisenkin kerran.
PoistaTuli vaan mieleeni siksi, että tässä on ehkä kuvaavin ero minun ja Mikiksen välillä (meissähän on paljon yhteistä, jos ette tienneet). Mikis on aidosti elämää rakastava luonnonlapsi, minä taas vapaudesta nauttiva sivullinen.
Tietysti ihminen voisi, jos ajattelee asiaa pelkällä järjellä, eli biologisesti, niin suostua leikkaukseen jossa häneltä napsaistaisiin ylimääräiset hörpökkeet pois. (aploodeja) Toisessa tapauksessa siihen toiseen ihmiseen pitäisi, noin kirurgisesti, lisätä hörpäke. (buuauksia) Joten, rakkaat Nais Union jäsenet, toivotan teille hyvää päivänjatkoa. (taputuksia) Ja kun juontaja, aika hassu äijä, vetää simmarinsakin pois - ja yleisö huomaa että hänellä Sen tilalla onkin Se, niin naisista koostuvan yleisön suosionosoitukset ovat niin valtavia, että lähellä asuva ämmäkin herää. Siinä pienessä punaisessa mökissään jossa asuu myös kaksi siiliä. Ja panee tekohhmpaat suuhunsa. Ja alkaa keittää sumppia. (huh huh hän vaan sanoo. ja oikoo selkäänsä. Ja hätistelee siilejä kauemmaksi.)
VastaaPoistaRakas "Spirri ja Spurri", hän sitten sanoo - tuo ämmä, ja tarkoittaa niitä siilisisaruksia, "tulkaa juomaan spermaa". (Hänellä kun on outo S-vika puheessaan. Janakkalasta hankittu.)
PoistaSinusta en puhunut, ajattelin että voit käsittää asiat väärin, rakastan sinua. Heinähattu! Olkitukka! Pikku (163 cm?) Hii-Ob maansiirtokone. Sydämensyrjimmäiseni! Ja paljon, paljon muuta! (kultsimuru)
VastaaPoistaJos joku ei ymmärrä minun juttujani, niin ei se käsittääkseni minun vikani ole. Tai voi olla. (Ei kauheesti kannata elvistellä. Elviskin kuoli kun söi pillereitä. Toisaalta - nyt se olis jo niin vanha, että kuolis kumminkin. Vaikka olisi syönyt eläessään vain mämmiä. - Siis... jos joku ei käsitä minua, hänen kantsii soittaa numeroon 112, ja kysyä "haloo, kuka siellä". - Kyllä ne vastaavat.
VastaaPoistaNyt on paha olla, tosi paha. Tekee kipeää. En pyydä anteeksi mitään. Mutta kyllä koskee --- voi helvetti.
VastaaPoistaAnonyymi, toivottavasti voit jo paremmin. Paha olo on kurjaa. Mene heti pois, paha olo!
VastaaPoistaTuulee, alkaa sataa lunta. Katselen kuvia, jos niistä jostain sitten kirjoittaisi uuden jutun. Koetan olla kirjoittamatta suivaannuttavista aiheista, kuten Ylen eilisestä pohjanoteerauksesta. Sivuilla oli ikivanha houkutuslintuvideo, jossa nainen seisoskeli Helsingin rautatieasemalla joutilaana ja odotellen, samoin kuin huorat tuolloin siellä vakipaikoillaan seisoskelivat.
Sitten pyydystettiin kameraan miehiä, jotka tulivat maksullisen seksin toivossa. Juttu otsikoitiin hämäävästi: Naisia on aina ahdisteltu tjs. Lukijoille ei kerrottu, että siinä oli miesten taholta kyse seksinostosta, ei suinkaan naisten joukkoahdistelusta. Näin media manipuloi ja suorastaan valehtelee. Ihan tällaista en olisi sentään Yleltä uskonut.
Ylen ohjelmista voi varmaan lähettää kommentteja.
PoistaNykyään kun seksin ostaminen on kiellettyä, niin jotkut samaistavat seksin oston ja naisten ahdistelun.
Seksin ostaminen on kiellettyä mutta seksin myyminen ei ole? Tätä en oikein ymmärrä. Voisikohan se kiertää vaikka heittämällä noppaa? Sanoisi sille sukupuoliobjektille, joka on itteensä myymässä, että en mä sua osta, siis mitään osaa susta, mutta heitetään noppaa. Jos tulee joku luku Ykkösestä Kutoseen, niin mää annan sulle satasen ja sää annat mulle pimpsaa. Jookos? - Tietysti joku Veikkausyhtiö tai vastaava RAY tulee ja sanoo että näin ei saa tehdä. Tämä rikkoo arpajaislakia. (No, voihan Perse.)
PoistaPs. Perse on muuten hieno runoilija, Saint-John. Sai nobellinkin. Muistaakseni kirjallisuudesta...? Olen lukenut hänen runojaan ranskaksi. Enkä kyllä yhtään ymmärtänyt. (Ja myöhemmin kun häneltä suomennettiin runoja, luin nekin. Mutta ymmärsin vielä vähemmän.)
Kapitalismilla on pitkä, kummallinen, karvainen ja kiemurteleva käsivarsi... Se ulottuu Sinunkin taskuusi! Varo vaan, kun pelaat Taskubiljardia!
PoistaTämä on TeeVee 2sen Tietoisku. NAPS. (Mutta onneksi tytöt tätä eivät käsitä. Mitä ihmeen taskubiljardia...? Höh.)
Tälle "ilmiölle", jota parempien piirien mielestä on harrastettu Suomessakin todistettavasti jo vuodesta 1969 lähtien, on nimikin, jokin Tuheros tai Tuherrus... Taharrus se taisinkin olla, kuulemma arabipoikien ikiaikainen huvitus, hieno laji.
PoistaSäännöt ovat simppelit: ympäröidään yksinäinen naiseläjä, iällä ei ole väliä kunhan on riittävän nuori, noin 50-miehisellä joukolla ja kähmitään niin paljon ja kauan kuin ehditään, hyvässä lykyssä kiksautetaankin, jos kontilleen saadaan, ja sitten hajaannutaan iloisesti kikattaen.
Ja tällaisen viattoman huvin, josta saimme jo esimakua ns. Tapanilan mukaraiskauksen tapauksessa (vaikka siinä kähmijöitä oli vain naurettavat viisi) Suomen viranomaiset ja rasistit haluavat kieltää pakolaisilta ja turvapaikanhakijoita! Tätä kauhistelee koko maamme punavihreä naiseliitti ja muutama kaulaliinapoju.
Taas hävettää olla suomalainen.
Oliko se niin, että seksiä saa ostaa ja myydä, vaihtaa ja varastaa, mutta seksin ostaminen on kiellettyä parituksen tai ihmiskaupan kohteelta. Tämä pitää asiakkaan siis tietää. Ei muuta kuin knalli tai Stetson käteen, tyylikäs kumarrus ja kysymys: "Anteeksi rouva, vai neitikö lienette, oletteko mahdollisesti paritettu tai ihmiskaupan kohde?" - Jos rouva, tai mahdollisesti neiti, kieltää ja kieltäessään valehtelee, niin ostaja saa tuomion.
PoistaMitä naisasialiitto unioniin, vaimikäseon, tulee, ihmettelen, että suurin osa naisista on melkein kaikesta eri mieltä sen kanssa ja silti se luulee olevansa naisten etujärjestö. - Minusta se on kuin persut, ei niitä kukaan kannata, mutta kaikki niistä kärsii, kun joskus valeisiinsa uskoi.
Noin se menee: seksin osto on rikos vain parituksen kohteelta. Vaan tuskinpa sitä paritettavakaan myöntää, jos kysytään. Parittajalta tulee varmaan turpaan, jos ostotouhu ei vedä.
PoistaOn perin kummallista, miten tuo joukkoahdistelu nyt pyritään kieltämään, vaikka se on poliisin nimeämä ilmiö. Onhan se uutta, että valtava mieslauma ahdistelee yhtä, herran pieksut.
Minä olen aina harrastanut ja samalla inhonnut retoriikkaa eli pilkun nussimista. Poliisin erhe oli huono sanavalinta. Ainahan naisten ahdistelua on ollut, mutta kyllä se vaan niin on, että poliisi tietää sen tämänhetkisen tilanteen. Tilanne on oleellisesti muuttunut, raiskaaja-Jalosella ei enää ole monopolia ja taitaa muutenkin olla jo manan majoilla, Raiskaaja-Repa, bodari, asuu kai Ruottissa.
PoistaSanonko vielä sen, että arabimaista puhuttaessa puhutaan aina naisten alistetusta asemasta. Pitäähän se paikkansa, mutta ehkäpä kaikkein alistetuimpia saattavat sittenkin siellä olla sikäläiset nuoret miehet. Naisia eivät saa katsoakaan, muuten kuolema kohtaa. Ja Ajatolla, 68v., käyttää välillä takapuolta ja itsekin saa halutessaan Alia yrittää.
Ei siitä mihinkään pääse, että saatanasta se on, että persupellet niitä tänne hilaavat!
Mitä paljon parjatuun mediaan tulee, sehän on vain meidän kaikkien peili. Yhtenäistä kulttuuria ei enää pitkään aikaan ole ollut ja mielipiteet ovat erilaisia, maalaiset loukkaantuvat aina siitä, kun sanoo, ettei kannata syödä suomalaista yökkötuotettua broileria. Peilistä, mediasta, näkyy koko kuva.
PoistaParemmintietävyys on vain tolkutonta aatteellisuutta, jälkiviisautta ja osaltaan ajattelemattomutta. Maalaisjärjeksi sitä usein järjettömät pruukaavat kutsua.
Viimeksi maalaisjärjellä perusteltiin perussuomalaisten toimesta katugorilloja.
PoistaMinä suosittelisin viileää kaupunkilaisjärkeä.
Kaupunkilaisjärki on sanana loogisempi ja oikeampi.
PoistaPerkele, kun taas sianvitunliipasimen saatanasti kiroiluttaa, vaikka yritän sitä aivan lestadiolaisesti hillitä. Pekonen, näyttelijän sisko, laittoi kiertoon kuvan, jossa naurettiin jo Väinämöisen tekemää Ainon ahdistelua. Samapa tuo, mutta tuhat kouraa yhdessä perseessä samanaikaisesti on liikaa. - Eikö keskustapuolue ja perussuomalaiset millään voisi meitä tästä armahtaa? - Miksi se Jussi Hillo-Pulla lähti sinne Brysseliin karkuun, eikö se välitä meistä?
PoistaMuistelisivat myös Tuhannen ja yhden yön tarinoita, joissa jo ensimmäisessä luvussa kerrotaan tarinaa, jossa nuori mies Shahrijar löytää vaimonsa mustan orjan vierestä ja surmaa molemmat miekallaan, tuosta vaan. Sitten hän ottaa liudan neitsyjä ja lähtee tapaamaan veljeään naislahjusten kera.
PoistaEttä löytyy sitä naisten ahdistelua mahomettiläisten - nimitys otettu kyseisestä kirjasta - omistakin eepoksista ja monin verroin enemmän. Että olisi se esimerkki löytynyt lähempääkin. Olen pettynyt Nasimaan.
Media myös manipuloi ja jopa valehtelee, jopa verovaroin tuotettu Yleisradio. Ylempänä viittaan esimerkkiin, jossa petkutetaan katsojakuntaa raskaimman päälle: lavastettua tilannetta esitetään naisahdisteluna, vaikka houkutuslintu on pantu seisoskelemaan odottavannäköisenä prostituoitujen "työpaikalle", rautatieasemalle.
PoistaMedia on aina valehdellut, se on yksi sen tehtävistä. Viedä viestiä eteenpäin. Se on kyl iha saatanan järee ja hyväksytty totuus, et Aatos Erkko ei lainkaan olis halunu miljardööriksi ja lehtimoguliks, vaan tuuttuut-laivan kapteeniks.
PoistaMutta medialle some ei pärjää. Jumalauta ja Jeesuksen äiti ja ISÄ, kun just jostain luin täysipäisestä maahanmuuttoasiainpersusta!- Sil ei kyl kaikki ollu koton.
Mitä naISet liikkuvat ulkona öisin, ei löydy unelmamiestä kun on pimeä. Om syy että niitä pannaan, oppivat että ei nokkaansa joka soppaan pistä. Turha nyrpistelä myöhemmin. Jo Hammurapi sanoi että naisia saapanna mikä me olemme eri mieltä olemaan. Raamatussakin sanotaan että nainen vaiekkoon. Niin. Eikä tartte jatkuvasti pyllistellä tarvittaisiin kaksinkertaiset tehokkaat aurinko lasit että viitsii semmosta katsoa. Eikä Anttilasta niitä halvalla saa huijjaavat vaan myyvät mikro uuneja. On niitä ennenkin nähty nimittäin noita tuheroita. Muistuttaa se heijän värkkinsä vähän lentävää oravaa. Mutta ei oravat sentääs silmille hypi. Niin ku nää nykyajan, Mitä nuorempia se kamalampia horoja ovat. Mitä olen kattellut.
VastaaPoistanimimerkki "kohta mää livautan teitä"
Kuules "kohta mää livautan teitä", Hammurab mitään sanonut, tai sanoihan se, että silmä silmästä, hammas hampaasta, pippeli pimpsasta, että semmoinen on raiskuumiehen kohtalo. Ja katsele sinä jatkossa enemmän televisiota kuin naisväen uuneja.
PoistaNimimerkki "kuka livauttaa ja ketä"
Maanviljelijät ja Me Pienviljelijät -lehdessäkin oli pitkä juttu että kiihottuuko nainen seksuaalisesti siitä että työntää kurpitsan hänen ****:sa. En usko. Kerran kokeilin ja kaks hammasta lohkes. Meinaan multa. Eikä se mikään hyvä piika kyllä ollutkaan, se mun täytyy sanoa. Mutta Jaa-has! Pakko sitä on taas mennä navetan tekee temput. Ettei tamma Eri-Veto huomaa. Siitä kun on viimeaikoina tullu kauheen mustasukkanen.
VastaaPoistaSilmälääri kun täyttää vuosia niin äkkiäkös ahkera emäntä leipoo sille täytekakun jossa koristeena on silmiä. Semmosista nanpalleroista vai mitä ne on? Korvalääkärillekin voisi leipoa kakun jossa olisi hyytyneestä kermasta puristettuja tyyliteltyjä korvan kuvia päällä. Mutta gynekologille kannattaa ostaa vain kimppu kukkia. (Vaikka kuinka jauhopeukaloita kutittaisi.)
VastaaPoistaÄsh. Yritän vajota niin alas kun pääsen. HHuomenna nimittäin lopetan dokaamisen. Jälleen kerran.
Persut ennen sanoivat, etteivät pysty asioihin vaikuttamaan, kun katalan keinoin ovat oppositiossa. Sitten menivät hallitukseen ja kirkuna yltyi: "eihän me ny pystytä mitään tekeen, kö ollaan hallituksessa!" - "Muut on jo ennestän kaiken pilanneet!"
VastaaPoistaSigmund Freudiin olen valitettavsti liian vähän perehtynyt. Nyt täytyy, kun yritän ottaa selkoa siitä, onko persujen etelämaalaisten tänne hilaamisessa kyse seksuaalisuudesta.
TURPA KII ANONYYMIT!
VastaaPoistaMiksei Rikulla saa olla mielipiteitä, näyttäähän niitä teilläkin olevan. Vaikkakin huonompia. Sen sijaan että kitisette ja nälvitte muita niin puhukaa ja kehukaa omianne. Kun ei oikein saa selvää mistä te tykkäätte? Se on käynyt selväksi että Riku ei tykkää perussuomalaisista ja keskustalaisista ja tyhmistä ihmisistä. En minäkään. Tykkäättekö te? Jos... niin mikäs siinä. Se on yhtä arvostettavaa kuin melkein mikä muu tahansa.
Ei mielipiteitään kannata hävetä. Tai jos niin teet, aika ohuen jään päällä seikkailet.
VastaaPoistaSaaks jo kahensaan kohalla lieventää tiukkaa argumentaationani?
VastaaPoistaNo joo, kakkaako sellaisella on väliä. Mutta Strengin Pekan kappaleen ehti yksi yhtye levyttää minua ilostuttavasti.
Ps. valehtelin, enemmän kuin ilostuttaa.
Huh, huh, tämän kun kirjoitettuani luin, en pystynyt sitä ymmärtämään, ihan anonyymifiilis.
PoistaStreng kuitenkin ottaa omansa, ei siinä buddhille tai muille musulmaaneille paljoa jää.