Kielipoliisin paluu 3: Silmäilyn merkityksestä

"Iines, sorrutko tekemään johtopäätöksiä silmäilyn perusteella?"

Tämän  aiheellisen kysymyksen esitti tuttu kommentoija edellisen keskustelun loppupuolella. Hän oli vinkannut kiinnostavan blogin, joka pohtii  parisuhdekiemuroita. Minä en innostunut blogista,  vaan vastasin hieman varautuneesti. Ja silmäilyn perusteella. Nopean sellaisen.

Ahdisti blogin tiivis ja täyteen kirjoitettu sivu, pitkä rivi ja yleistason puhe miehistä ja naisista. Olen sitä paitsi huono miettimään parisuhdeasioita, koska en ole ikinä hingunnut tiiviseen symbioosiin.  En ole koskaan ymmärtänyt, miksi ihmiset jäävät rutisemaan ja tuskailemaan parisuhteeseen, joka tuottaa heille ahdingon tunteita. Ihminen
pärjää yksinkin. Ei kenessäkään voi roikkua, sillä silloin menettää osan itsestään, kenties koko sielun. Näyttäkää minulle ihminen, johon voi täysin yhtyä! Minusta ihminen on olemassa vain itsessään, ei koskaan kenenkään kautta. 

Näin teräviä päättelyjä tein blogista siis silmäilyn perusteella. Tuossa mainitussa blogitekstissä oli luotaantyöntäviä seikkoja oli niin paljon, että se ei houkuttanut tarkaan lukemiseen. Valikoin asioita nopeasti, ja annoin sitten tuomioni. Näin toimii kuka tahansa uuden blogin lukija: silmäilee, arvioi, poistuu tai jää lukemaan. Virtuaalilukija ei ole fiksutapainen, vaan armoton. 

Tässä en siis halua väittää, että olin silmäilyineni oikeassa, sillä blogi voi olla hyvä. Minä vain en huomannut sitä kiinnostavaksi.  Voi olla, että juutuin suolapatsaaksi. Tahdonkin sanoa lähinnä sen, että ensivaikutelma on merkittävä seikka lukijalle hänen ratkaistessaan, lukeeko koko kirjoituksen vai siirtyykö seuraavaan linkkiin. 

Minusta blogin tehtävä on yhteisöllinen, ja se juuri on blogin viehätyksen pohjana. Muutoinhan ihminen pitäisi lukollista päiväkirjaa tai kirjoittaisi pöytälaatikkoromaania. Yhteisöllisyydestä juontuu taas se, että elääkseen blogi tarvitsee lukijoita; blogi syntyy vuorovaikutuksesta ja vain siitä. Se ei synny vain kirjoittajan auktoriteetista, vaikka kirjoittaja olisi professori. Kemppisenkin blogi syttyi parhaiten vasta, kun hän alkoi puhua lukijoilleen. Saku Timosen blogi on hyvin yhteisöllinen, mutta sen rasitteena on isännän harjoittama voimakas lanseeraus ja keskustelun yksipuolistaminen. Näin blogin totuusarvo on korkeintaan puolet summasta.

Tätä yhteisöllisyyden taustaa vasten kannattaa tietenkin tarjota lukijalle myös houkutteleva eikä vain hyvä blogikirjoitus, sillä laatu yksin myy harvoin. On turha hurskastella sillä, että blogi on huono, jos se kiinnittää huomiota myös lukijan houkuttelukeinoihin. Eihän nykyään työtäkään saa, ellei myy itseään tehokkaasti työnantajalle. Samoin on kaiken taiteen laita. Vaikka olisi kuinka hyvä kirjallinenkin blogi, se harvoin saa tulta siipiensä alle, jos se kirjoittaa mykkänä ja kääntymättä piiruakaan lukijan puoleen. Tämä on tietenkin sääli.

On siis merkitystä sillä, miten otsikoi, kuvittaa ja mutoilee juttunsa. Jos tarjoilee yleistyksiä, yleistä puhetta miehistä tai naisista ryhminä, ei voi kirjoittaa kiinnostavasti. Jos sen sijaan kirjoittaa blogia Panusestaan ja eron tuskastaan, liikutaan jo lähellä uskottavuutta ja lukijaa ja hänen tunnemaailmaansa. Yksityinen on mitä suurimmassa määrin yleistä, mutta yleinen ei ole yksityistä.

(Piirros: Hartmann Schedel, 1493)