18.12.2016

Joulusaarna 1: Mitä teemme yhdelle pienimmistä?


Helsingin Sanomien Englannin-kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä pyytää tänäisessä artikkelissaan päästämään naiset ulos uskontokuplasta. Ohhoh. Tästähän minä olen kirjoittanut tässä blogissa usein. Hienoa Annamari Sipilä. En olekaan ainoa, joka uskaltaa sanoa tämän ääneen. En olekaan ainoa rasisti. Ja että oikein Helsingin Sanomien sunnuntainumerossa. Tästähän tulee hyvä päivä! Tämä on juuri se asia, joka saa minut tarttumaan kynään aina uudelleen: musliminaisen olemattomat ihmisoikeudet ja Euroopan naisten - ennen kaikkea spesialistien eli feministien - hiljaisuus asian edessä.

Britanniassa mennä viikolla nimittäin yli 300 naista vaati islamiin nojaavien sharia-tuomioistuimien sekä muiden vastaavien elimien kieltämistä. Ihanaa, brittiläiset feministit ovat avanneet silmänsä!

Vaan ei, eivät feministit ole asialla, vaan vähemmistöuskontojen edustajat, joista suurin  osa on musliminaisia.  Asialla ovat juuri he, jotka ovat kunniamurhien aiottuja uhreja tai uhrien sisaria, pakkoavioliittojen entisiä morsiamia sekä perheväkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön uhreja.

Mehän täällä pohjoisen perukoilla tiedämme, että lähes kaikki maahan tulleet musliminaiset ovat elämässään kokeneet väkivaltaa, ja useimmiten väkivaltaa kotioloissa, perheissä. Prosenttiluku on isompi kuin Suomen väkivallan kohdalla. Näistä oikeista luvuista vain ei dokumenteissa puhuta eikä yleensä lehdissä kirjoiteta. Tilalla ovat suomalaisten syyllistämiset ja tunteisiin vetoavat tarinat miehistä, jotka vievät ilmaiseksi leluja kotimaahan tai työllistyvät hyvin vuoden innovointikeksinnöllä, kaarnalaivoja veistämällä. 

Sipilä kirjoittaa, että Britanniassa on 30 - 85 sharia-tuomioistuinta. Maassa on siis rinnakkainen oikeusjärjestelmä, joka harjoittaa omia lakipykäliään. Oikeudet ovat lähes aina miehellä, ja naisella on vanhan aamutossun arvo tuomioistuimen pulskan imaamin edessä. Kuvitella, Euroopassa, Britanniassa, tänäänkin. Saa sortaa naista, koska vieras kulttuuri ja vanha perinne. 


Jään oikeasti odottamaan, että muinaiset hunnit ja barbaarit syntyvät uudelleen ja suorittavat invaasion Suomeen harjoittamaan kulttuuriaan. Hunnillahan tulee perustuslain mukaan olemaan oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, yrittäjätoiminnallaan, toimeentuloa turvaavien muiden etuuksien avulla, muista tuloistaan tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai muulla tavalla. Tämä kaikki, vaikka hän ei saisi oleskelulupaa. Eihän ihmistä voi jättää kuolemaan pakkaseen.


Vaan eihän tämä nyt noin voi mennä. Mitä me olemme käsittäneet väärin? Eikö meissä ole hitustakaan lämmintä kristillisyyttä tai edes laupiasta samarialaista saati itse Vuorisaarnan opettajaa sydämissämme? Emmekö mitään hurskautta ole oppineet elämässämme? 


Ja jälleen kerran: Halloo feministit! Missä te olette? Täällä Suomessakin on hätää kärsiviä naisia, joilla taatusti ei ole suomalaisia lakeja kohtelunsa turvana. Eikö sisaren kohtalo kiinnosta piiruakaan? Pitääkö  olla solidaarinen vain vieraalle kulttuurille ja sen vetreille miehille? 


Lontoolaisen Southall Black Sisters -naisjärjestön Pragna Patel  vaatii keskiviikkoisessa Guardianin kirjoituksessaan kaikille yhtäläistä  maallista lakia, joka perustuu yleisiin ihmisoikeuksiaan. On kyllä minustakin uskomatonta, että tätä pitää vaatia erikseen Euroopassa vielä vuonna 2016. Vai meneekö se lopulta niin, että suvaitsevuutemme on vain pintaa? Meitä ei oikeasti häiritse muslimisisartemme osa. Emme näe heissä Tukholman-syndrooman oireita.


Kummallista on myös se, että meillä yhä edelleen virallinen totuus on se, että islamilla ei ole mitään tekemistä minkään vääryyden kanssa. Ilmeisesti ei edes tämän brittiläisen sharia-tuomioistuimen, joka yleensä sijaitsee moskeijan seinien sisäpuolella, ja lain toteenpanijana on imaami, uskonnollinen jehu.  


Lopuksi saarnaan: Kunpa orjauskonnolle ei rakennettaisi kovin isoa estradia, sinne Helsingin Kalasatamaan. Mieluummin vaikka uudelleen henkiin herätetty Guggenheimkin.

(Päästäkää naiset ulos uskontokuplasta, Annamari Sipilä, HS 18.12.2016)

(Pilapiirros)

133 kommenttia:

  1. Miksi pitää sanoa uskonto, sanan kulttuuri asemasta. Eikö kulttuuria ja perinnäistapoja saa halventaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskonto sinänsä on aika staattinen asia. Ajat muuttuvat, ihmeset ja yhteiskunnat muuttuvat mutta uskonto on pysyvä. Itse asiassa on hyvä että uskonto on pysyvä jotta se toisi jonkin henkisen pakopaikan edes hetkeksi aikaa kun kaikki muu tässä ulottuvuudessa on koko ajan kaoottisessa muutostilassa. Tästä syystä Suomen ev.lut kirkon pyrkiykset "seurata aikaa" ja olla jotenkin "tätä päivää" ovat tuhoon tuomittuja. Se on johtanut kirkon maallistumiseen ja siihen että se on nykyään sossujen, kommunistien ja vihreiden haaraosasto. Ne puhuvat jostain homoista, feminismistä, ulkomaalaisista, palestiinalaisista, vuoropuhelusta islamin kanssa, uraanista ja ilmastosta ja piilottelevat karkotuksen saaneita ulkomaalaisia tms.

      Missä on Raamattu? Se on se josta heidän tulisi puhua ei tehdä mitään maallista politikointia.

      Poista
  2. En nyt heti pääse kärryille, mitä tarkoitat, kun et selvennä kysymystäsi.

    Uskonto ja kulttuuri ovat eri asioita, mutta ovathan uskonnot myös kulttuuria. Luterilaisuus katsotaan osaksi suomalaisuutta, ja islam osaksi muslimikulttuuria.

    Suomessa kuitenkin muutkin uskonnot ja lahkot ovat osa suomalaisuutta, ja elävät sovussa rinnakkain. Meillä ei sodita uskon vuoksi.

    Islamissakin on suuntia, mm. shiiat ja sunnit, jotka sotivat keskenään. Islamissa uskonnoilla on suurempi osuus koko kulttuurin kentästä sillä tavalla, että uskonnosta on tullut osa muslimien hallinta- ja yhteiskuntajärjestelmää. Tästä ovat esimerkkeinä pappien harjoittama maallisen sharia-tuomion jakaminen moskeijoissa, kirkoissa.

    VastaaPoista
  3. Uskonnot todellakin ovat osa kulttuuria. Voi sanoa, että kristinusko tai islam, mutta niinhän ne vaihtelevat muodoiltaan kuin yö ja taivas. Jos minä sanon kristinusko, tarkoitanko minä katolilaisuutta, luterilaisuutta vai peräti baptismia. Onko jehovan todistajuus kristinuskoa vai ei? Poliittiset vaikuttajat, vallanpitäjät, ovat aina halunneet vaikuttaa uskonnoissa ja uskontojen kautta. Tänä päivänä sellainen onnistuu ehkäpä parhaiten islamilaisuudessa, koska se on niin menneisyyteen sitoutunut, vanhanaikainen.

    Kun naisia sorretaan, tottakai perustelevat "sen olevan korkeemmas käres". Kyllä tämä naisten alempiarvoisuus on osa kulttuuria, osa perinnäistapoja, osa vallankäyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puheet on jo pidetty ja niiden vaikutus todettu.
      Valloittajan sotilaat ovat historiaallisesti raiskannut aina ensin naiset. Tällä tavoin se osoittaa ylimielisyytensä sekä halunsa loukata valloitetun maan miespuolista väestöä joka ei pysty suojelemaan omia naisiaan.

      Poikkeuksellista tässä on se, että valloitetun maan poliitikot ja väkilvaltakoneisto puolustaa valloittajia valloitetuilta. Nythän on käynnissä matalaintensiivinen sota. Sitä tosin aika harva on huomannut

      . Eräitä poliittisia ryhmiä kyseinen tilanne vain innostaa, tajuamatta että he ovat eturivissä kun likvidointi alkaa.

      Poista
    2. On oikeastaan se ja sama, ovatko nämä allahin apostolit mielipiteineen yksin tahi eivät, koska ongelma on tuo sharia-laki. Vaikka islam mitenkä luisuisi kohti nykyaikaa ja sopeutuisi länsimaiseen elämänmenoon, se ei koskaan pääse irti siitä ominaisuudesta, että Allah säätelee kaikkea ihmnisten toimintaa taivaspaikoista käsien pesuun. Sellainen ideologia voi hetkeksi vetäytyä taka-alalle vain odottaakseen uutta esiintuloa jonkun fanaatikon johdolla.

      Samalla tavalla voidaan sanoa, että enemmistö vasemmistolaisista vastusti totalitarismia, mutta ei se tarvinnutkaan kuin yhden gruusialaisen mielipuolen, niin jopas oli aate saatu sotkettua yltä päältä vereen. Silläkin uhalla että toistan itseäni, sanon miljoonannen kerran:

      Ongelma ei ole yksittäinen johtaja, olkoon mullah tai politbyroon presidentti, vaan ideologia. Jos on ideologia, joka antaa oikeutuksen toisten alistamiselle ja tuhoamiselle, jostain löytyy mies (tai nainen), joka on valmis käyttämään juuri sitä ideologiaa perusteluna toimilleen.

      Poista
    3. Mielenkiintoinen on kysymys siitä, mikä ero on uskonnolla ja lahkolla (eli uskonnollisella liikkeellä).

      Tuosta on monta tulkintaa, mutta yleisimmän teorian mukaan lahkot ovat isommasta uskonnosta eronneita liikkeitä. Jonkun tutkijan mukaan liikkeetkin ovat uskontoja.

      Poista
    4. Anonyymi, sinulle on myrskyvaroitus.

      Täällä käydään keskustelua ja pyritään vastavuoroiseen dialogiin. Tänne ei ajeta monologia omista ajatuksista. Poistan kiihkeät yksinpuhelut tästä eteenpäin.

      Poista
    5. Sinä ja sun myrskyvaroitukset.
      Minä teen hyvän kommenttin ja ne ovat kriittisiä ja asiaa täydentäviä. Samalla tarkastelen käsiteltyä teemaa, kyseenalaistan sitä joltain kannalta, argumentoi (perustelen) tuon omat mielipiteeni ongelmasta, kehityskohteesta tai sen ratkaisusta.

      Ja poistat ne. Tyypillistä naisen toimintaa. Vaadi sitten myös muilta samaa. Odotan parmpaa tyyliä kuin; kiroilu, persut ym.

      Ainiin, sä voi perustella omija kirjoituspätkiä satiirilla.

      Poista
    6. Tämä on hyvä kommentti, Anonyymi. Puhut minulle, harjoitat dialogia.

      Poistamani kommenttisi olivat raskaita monologeja, eikä niitä pirukaan jaksanut tulkita.

      Kirjoita jatkossakin dialogia, näytä viisautesi puhumalla muille eikä suoltamalla kolmea jättipitkää aggressiivissävyistä yksinpuhelua peräkkäin tänne. Uskon, että tiedät asioita.

      Poista
    7. Niin Protestanttisen kuin katolisenkin kristillisyyden taholta on islamin demonisointi lopetettu yli sata vuotta sitten.

      Poista
    8. Anonyymi, tämä trollaus riitti. Tänne ei siirretä muualla julkaistuja kommentteja.

      Poista
    9. Tiedoksi sinulle, Anonyymi, että kommenttiesi poistaminen tänäänkin on täysin oma syysi.

      Nyt kun Yrjöperskeles-blogista kopioimasi trollikommenttisi poistettiin, syytät minua kommenttien poistoista ja muustakin. Syyllinen löytyy peiliin katsomalla.

      Voit kirjoittaa halutessasi edelleen kommentteja, jos kirjoitat ne itse ystävälliseen ja asialliseen sävyyn etkä syyttele täällä kirjoittajia tai minua.

      Poista
    10. Minä olen kymmenen vuotta kirjoittanut netti eri saiteille.Nyt sinä syytät minua trollaamiseta.
      Kai minä saa käyttää omija vanhoja juttuja?

      Minua saa syyttää rasistiksi ja persuksi.
      Sinä olet hyväksyyt sen , vai oletko poistanut minua haukkuneet jutut?

      Poista
    11. Sulla on joutavaa aikaa gooklata mun vanhoja juttuja netistä. Etsi lisää , kyllä sieltä löytyy.

      Poista
    12. Anonyymi, siirrytäänpäs sinun kanssasi nyt normaaliin päiväjärjestykseen.

      Ellet pysty osallistumaan tavalliseen ystävällishenkiseen jutusteluun tai ihan vakavaankin asiasta keskusteluun, niin harkitse, onko tämä oikea foorumi sinulle. Tänne ei tosiaankaan postata vanhoja huippupitkiä monologeja eikä Yrjöperskeleen tekstejä. Tämä lienee nyt selvä, ja se koskee tietysti kaikkia.

      Mieluusti saat siis kirjoittaa ja kommentoida tavalliseen tapaan.

      Poista
    13. Itse sä halusit minut suututtaa.
      Minä kun annan samalla mitalla takaisin , sä vastaat kommenteja poistamalla .
      Etkö muista kun pyysit perustelemaan ja enemmän kuin muutaman sanan.

      (Iines11 joulukuuta, 2016 16:01

      Anonyymit, lähinnä te
      Poistan jatkossa
      1. Anonyymit heitot, joissa ei ole asiantynkääkään.
      2. Yhden kahden rivin toteamukset, joissa asiaa ei millään tavoin perustella tai avata omia näkemyksiä.)

      Sä sait mitä pyysit .Ei kelvannut.

      Poista
  4. Näitä lukiessani alan totisesti toivoa, että Suomesta tulisi pian islamilainen tasavalta. Mieluiten suufilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selventäisitkö ystävällisesti lausumaasi. Tämä taitaa jäädä meille lukijoille muutoin käsittämättömäksi.

      Poista
    2. Minusta tuo on kyllin selvästi sanottu.

      Poista
    3. Ei toki ole. Jos ajattelet, että muslimeista ovat melkein kaikki eli 90 prosenttia sunnalaisia ja toiseksi suurimpana ryhmänä tulevat shiialaiset, niin monenko Suomeen tulleen muslimin arvelet olevan suufi?

      Miksi siis noin epärealistinen toive?

      Poista
    4. Ehkä niitä sitten tulisikin enemmän, kun Suomi olisi suufilainen.

      Poista
    5. Ymmärrän hyvin suufikortin käytön. Sillä pyritään kuittaamaan islamin huonot puolet.

      Suufilaisuus-ajatusrakennelma ei kuitenkaan kestä edes keskustelun tasolla. Se on vuotava kaarnalaiva, se ei ole islamin totuus reaalimaailmassa.

      Poista
    6. Mitäs huonoja puolia islamissa muka on? Muslimi ei ryyppää eikä kisko korkoa. Tyttäriensä ei anna hullaantua feminismistä ja kunnon wahhabilainen* ei hyväksy nykyajan hössötyksiä.

      *Jos ei kerran suufilaisuus sinulle kelpaa.

      Poista
    7. Islamin heikkous ovat ihmiset, muslimit. On turhaa haalia päivystäviä dosentteja selittämään, että islam on rauhanuskonto, kun muslimit itsekään sitä eivät usko.

      Allahin nimeen tehdään terroritekoja, lapsen ja vaimonmurhia, homojen katoilta pudotuksia, naisten kivityksiä, raajojen poistoja, kurkunaukileikkaamisia, vääräuskoisten vainoja ja joukkomurhia - naiseuteen kohdistuvia väkivaltoja en jaksa edes luetella.

      Niin, Mankemang, nämä teot tehdään muslimien jumalan nimeen, uskonnollisen sharian nimeen, vaikka suomalaiset professorit ja muut hämeenanttilat puhuisivat hurskaasti suufilaisuuden kivoista dervisseistä ja mystiikasta, joka tekisi hyvää länsimaiselle materialistillekin.

      Kun muslimi yhdistää itse ne kauheudet omaan uskontoonsa, niin minkäs sinä sille teet?

      Poista
  5. Minä en nyt halua kiinnittää huoniota enkä omaa huomiotani siihen, että Jumala kuoli joskus 1300-luvun aikana, vanhana ja väsyneenä, osin ehkä ihmisten touhuista kylliksi saaneena. Enkä siihen, ettei pakanoiden jumalaa, Allahia, koskaan ollutkaan, vaan hänet synnytti autiomaan helteen aiheuttama hallusinaatio. Enkä siihen, että kristityt adventistit pitävät paavia ilmestyskirjan petona. Teologia ei ylipäätään ole minusta kauhean kiinnostavaa.

    Kiinnostavaa sen sijaan on esimerkiksi se, että monet ateistiksi ilmoittautuvat henkilöt ovat teologiaa näennäisen syvällisesti pohtineet. Haltsu, Euro-edustaja yhtenä heistä. Politiikkaa uskontojen kustannuksella puoleen ja vastaan. En minä näe mitään eroa näiden islamilaisfundalisttien ja hmmmm...Halla-ahon sanaan uskovien kesken. Noh, tietysti ne fundamentalistiti niitä väkivallan tekoja tekevät, siinä kun Haltsu huilii Euroopan unionissa, pelsepuubissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän täytyy kuitenkin lisätä siihen haluavani kiinnittää huomiota, etteivät uskonnot ole mitään suurta ykseyttä, ekumeniakin on hurlumheijjaa-ihmisten höpöhommia. Ei oo- ei tuu, multa lempee, enkä sano juu...!

      Poista
    2. Kuten ehkä muistat, uskontotiede on yksi opiskeluaineeni, mutta kovin pitkälle en alaa opiskellut, vain perusopinnot. Muu aineyhdistelmäni oli aika raskas, mm. kirjallisuudessa riitti luettavaa.

      Mutta siis uskontotieteessä minua kiinnosti eniten teema "uskova ihminen". Kun tutustui eri uskontoihin ja ihmiseen myös antropologisessa mielessä, oivalsi ihan itsekseen sen, että uskonnot ovat samapohjaisia, uskomisen motiivit olivat samat alkuihmisellä ja nykyihmisellä. Tässä mielessä minuakaan eivät kiinnosta hirveästi uskontojen oppisisältöjen erot. Tärkeintä ovat uskomisen syyt.

      Poista
  6. Suuren elämänmuutoksen kokenut, uuteen maahan muuttanut ihminen hakee luonnollisesti turvaa ja yhteisöllisyyttä entisten maanmiestensä yhteisöistä.
    Jotka siis tässä tapauksessa ovat uskonnollisia.
    Omat tuomioistuimet ja tunkeutuminen paikallisen lain alueelle pitää tietenkin kieltää. Toivotaan että valistus johtaa uskonnon ontologiseen eroosioon, muuttumiseen tapauskonnoksi jossa sosiaalinen kanssakäyminen syrjäyttää dogmit, kuten nykykristinuskossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Tähän toiveeseen varmaan moni yhtyy.

      Suurta ihmettä siihen vain vaaditaan, mutta toivoa on.

      Idän suljetussa yhteiskunnassa varhaiskantainen islam on muotoutunut yhteiskuntajärjestelmäksi, joka jakaa myös tuomioita.

      Siksi lännessä on uusien tulijoiden kanssa oltava myös valppaina ja on pyrittävä tarjoamaan rohkeammin vaihtoehtoja keskiaikaisen järjestelmän modernisoimiseksi ja inhimillistämiseksi.

      On myös pidettävä Suomen omasta kulttuurista kiinni. Maassa maan tavalla, tuhoisia ja alistavia tapoja ei tarvitse pokkuroida.

      Poista
    2. Maassa maan tavalla, eli lainsäädäntöä noudattaen. Voi kunpa tämän asian ymmärtäisivät kaikki, jokainen suomalainen, että meillä on oikeusvaltio ja perustuslaki. Olisi erinomaista, jos perustuslaki jaettaisiin jokaiseen kotiin ensi vuonna. Sellainen joka kansalaisen peruskoulu, jossa selitetään mitä milläkin tarkoitetaan. Sen kun jokainen opettelisi, niin hourupäisimmät jutut ja teot jäisivät ehkä tekemättä.

      P.S Uskonnonvapauslakia ei ole syytä kumota, sekin on hyvä laki. Kaikki eivät näköjään ymmärrä miksi se on tärkeä laki.

      Poista
    3. Eikö olekaan päivänselvää, että sivistysmaassa on uskonvapauslaki? Saa uskoa, valita uskontonsa tai olla uskomatta. Se ei ole keneltäkään pois. Ei kai tässä nyt ongelmaa olekaan?

      Ongelma on siinä, jos uskonnosta tulee lakiuskonto ja sen puitteissa ja siihen vedoten jaetaan tuomioita ohi maan oikeusistuimen, ja vielä epätasa-arvoisesti ja niin, että tuomion jakajana on pulska imaami.

      Poista
    4. En elä muslimimaassa, elän valtauskonnoltaan evankelis-luterilaisessa maassa jossa erilaisille kristillisille lahkoille annetaan aika paljon tilaa eduskuntatyössä ja poliitikan eri areenoilla. Osa kansanedustajista ja ministereistäkin kuuluu johonkin lahkoon tai muuhun uskontokuntaan kuin valtauskontoon. Kyllä ne vaan sotkevat oman uskonnollisuuteensa valtiolliseen elämäänsä, ilmankos perustuslainkin yli jo kävellään.

      Juu, ei kiitos, uskonnon kautta johdetulle valtiolle, mut pahalta näyttää. Just nyt.

      Poista
    5. Briteissä siis kyse on uskonnon alaisuuteen kuuluvasta erillisestä lainkäytöstä, ei uskontojen luomasta asenteellisuudesta.

      Briteissä laki ei ole kaikille kansalaisille sama, kuten sivistysvaltiossa tulisi olla. Tästä on kyse. Sharia-tuomioistuimet tulee lakkauttaa ja ottaa tilalle brittien laki. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys, kun saa kansalaisuuden.

      Poista
    6. Meillä on todellakin perustuslaki. Mutta se ei ole Jumalan sanaa, vaan siitä päättää eduskunta. Viimeksi sitä muutettiin 2012.

      Vaikuttaa siltä, että taas olisi tarve muuttaa sitä.

      Poista
  7. Mielenkiintoista todellakin, että Hesarissa arvostettu toimittaja kirjoittaa moisen kolumnin, joka jonkun toisen kirjoittamana julistettaisiin oitis vihapuheeksi, joka solvaa, herjaa ja panettelee islamia ja muslimeja.

    Eiköhän Naisasialiitto Unioni kohta jyrähdä, että kuinka te Sipilä kehtaatte... Ai helkkari, tässäkin on asialla Sipilä... Riku, taidat olla oikeassa - tämähän viittaa sala- ja maalaisliittoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on valitettavan totta. Paljon on kiinni siitä, kuka sanoo asian, totuuden joka ei ole päämedian totuus. Muistissa lienee kaikilla, mikä äläkkä Teemu Selänteen tai Sauli Niinistön totuuslausumista tuli, kun ne olivat vastoin median käsitystä.

      Kylmäävä totuus on siis, että moni asia kaipaa jonkun arvovaltaisen henkilön ääneenlausumista. Silloin se ei yleensä ole rasismia eikä vihapuhetta ja silloin ollaan taas askelen lähempänä kahdensuuntaista puhetta, dialogia. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

      Poista
  8. IINES; ONPA VAIKUTTAVA SAARNA! Luin, ja vapisin sen aiheuttamasta mielenliikutuksesta. Hyvä, että kirjoituksesi perustuu Helsingin Sanomien Lontoon kirjeenvaihtajan kirjoitukseen. Se on hyvä selkätuki.

    On aivan totta, että olet monessa yhteydessä täällä blogissasi ihmetellyt, miksei kukaan puutu näiden muslimi-naisten olemattomiin ihmisoikeuksiin. Ja monta muutakin epäkohtaa olet tuonut esiin kirjoituksissasi. Voin kuvitella ilosi siitä, että et ole yksin tämänkään asian kanssa.

    Olen ollut samaa mieltä kuin sinä, mutta sen sijaan että olisin siitä puhunut, olen pelkästään kauhistellut mielessäni, enkä ole mitenkään ottanut asiaa esille. Sinussa, Iines, on ainesta taistella toisten puolesta. Onnittelen!

    Hyvähän meidän naisten on Suomessa olla, vaikka vielä olisi meilläkin jotain korjattavaa. Ainakin tiedämme oikeutemme. On itsestämme kiinni, pidämmekö puolemme vai alistummeko miehisen vallan alle.

    (Muuten: minun oli tarkoitus kommentoida edellistä kirjoitustasi jossa suunnittelit kertomusta naisesta, jolle kävi huonosti, tms. Mutta mulle kävi itselle ihan oikeasti huonosti, kai. Ainakin löysin itseni sairaalasta.Ja vieläkin olen tarkkailun alla. On otettu monenlaisia kokeita ja röntgen on seuraava paikka. Olen ns. toipilas. Mielessä pyörii vain yksi iloinen asia, jonka muistan: minulle sanottiin "hengenlähtövaaraa ei ole". Se tuntui mukavalta. Minusta elämä on ihana asia!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa yllä Tapsan kommenttissa ja vastauksessani on juuri puhetta, että vasta kun jokin arvovaltainen taho tai henkilö laukoo totuuksia, niitä kuunellaan ja ne saavat edes jonkinlaista painoa. Syntyy dialogia monologijulistuksen sijaan. Kovin harvinaisia tällaiset totuuden kanssa esilletulot vaan ovat.

      Media on montesquieulaisittain neljäs valtiomahti, mutta nykyisessä maailmassa ja etenkin nyky-Euroopassa jossain mielessä sen vaikutus on kasvanut mittaamattoman suureksi.

      Liisu, toivottavasti paranet pian ja tulet kuntoon. Malta levätä ja ajatella asioita ilon kautta. Piirrä iso hymynaama lähellesi ja katso sitä välillä. Kliseinen tapa ja sanonta, mutta minua se ainakin auttaa ihan samoin kuin jotakuta auttaa vaikka jokin suufilainen ilon mantra.

      Poista
  9. A.Sipilä kirjoittaa täyttä asiaa ja on linjassa hänen aikaisempien kirjoitusten kanssa.
    Teiltä, Iines ja Tapsa, on jäänyt huomaamatta, että Hesarin linja on maallinen oikeusvaltio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeusvaltio onkin hyvä, mutta meillä on merkkejä siitä että hallituksemme ei haluaisi noudattaa tämän maan perustuslakia.

      Poista
    2. Tämä on vakava asia, mutta eihän perustuslakia ole lainvalmistelussa aina noudatettu edellisten hallituksienkaan aikana. - Ongelmia on ollut edellistenkin hallitusten kanssa, toteaa Jonkka itse. Hän sanoo, että mediakohu on lähtenyt elämään omaa elämäänsä, eikä asiaan liity mitään ajankohtaista dramatiikkaa.

      Perustuslain kannalta ongelmallista lainvalmistelua on ollut koko 2010-luvun ja ennenkin, kun Euroopan talouskriisi alkoi ja maahanmuuttokysymykset nousivat pintaan. Omassa mielessäni ovat myös edellisten hallitusten aikana Suomen saamat huomautukset ihmisoikeuksien rikkomisesta myös pakolaiskysymyksissä. Niitä ei ole reposteltu mediassa.

      Poista
    3. Jos ja kun perustuslaki on huono ja sopimaton tähän aikaan, siihen ei pidä hirttäytyä, vaan sitä pitää muuttaa.

      Hesarin linja maallinen oikeusvaltio? Hesarissa on monta linjaa, joista eniten minuun silmääni pistää monikulttuurisuuden kannatus ja edistys totuutta muotoilemalla.

      Poista
    4. Ha ha ha, sopimaton perustuslaki. Ehkäpä Tapsan pitäisi sitä vähän tavata, ja sinäkin ymmärtäisit ehkäpä, et on se hyvä. Se turvaa sinunkin elämän. Vaan eipä tuota taida älytä. Tulevana vuonna se pitäisi kyllä ehdottomasti jakaa joka kotiin. Kansalaisen ja kansalaisuuden perusteos.

      Poista
    5. Opettele lukemaan, hyvä Anonyymi. Ei Tapsa väitä perustuslakia sopimattomaksi, vaan käyttää ehdollista konjunktiota "jos" ja aikaa ilmaisevaa "kun" - silloin kun. Luulen, että hän tuntee kyseisen lain ja osaa tulkita sitä sinua paremmin. Hänelläkin taitaa olla lakiopukset hyllyssään, samoin kuin minulla. Että saat minunkin kappaleeni siitä ilmaisjakelusta, tai ehkä annan omani edellisille hallitusvastuullisille, joilla myös oli tavaus- ja ymmärtämisongelmia.

      Poista
    6. No, sitten olisi hyvä esittää, ihan julkisesti, miten ja mitä perustuslain kohtaa tulisi muuttaa ja perustella se. Eikä heitellä ilmaan perustelemattomia väitteitä anonyyminä "oikeusoppineena". Omalla nimellään voisi mennä esittelemään ideoitaan vaikkapa perustuslaki-blogin pitäjille. Oispa mielenkiintoista seurata kuinka "Tapsa" tai "Iines" pärjäisivät.

      Poista
    7. En ole esittänyt muutoksia perustuslakiin. En ole sanonut, että siinä on pienintäkään vikaa. En ole sanallakaan arvostellut perustuslakia. En ole edes puhunut perustuslaista.

      Todennut vain, että monet hallitukset ovat olleet vaikeuksissa perustuslain kanssa mm. Jonkan mukaan.

      Poista
    8. Ai, täällä tämä soopa jatkuu... Sanoin tuolla ylempänä äsken, että viimeksi perustuslakia muutettiin vuonna 2012.

      Voin mielelläni kertoa, kunhan ehdin, miten sitä kannattaisi taas muuttaa.

      Suomen kansalaisena minulla on toistaiseksi tähän täysi oikeus.

      Poista
    9. Älä (ano klo. 11:18) maisitse turhaa Iineksen nimeä.
      Kohta sinut blokataan pois täältä.
      Kaikki mitä sanot, tulkitaa kirjoitetun vihaisena.

      Poista
    10. Laki-anonyymillä on näköjään amerikkalaisromanttinen näkemys perustuslaista jonkinlaisena kiveen hakattuna ikuisena totuutena, jonka viisauden epäily lähentelee jumalanpilkkaa.

      Suomessahan lakeja valmistellessa kysytään tarvittaessa lainoppineilta mielipiteitä ehdotuksista ja poikkeuksetta näkemykset eroavat. Lopullisen siunauksen asialle antaa perustuslakivaliokunta, joka koostuu tavallisista kansanedustajista.

      Laki-anonyymi on ehkä nuori tai muuten tynnyrissä kasvanut, mutta minulla itselläni ei ole pienintäkään epäilystä siitä, ettenkö oman elämänkokemukseni ja kansalaiskuntoni puolesta ole aivan yhtä pätevä arvioimaan lain tulkintoja kuin nykyisen valiokunnan jäsenetkin.

      Poista
    11. Kirjoitin tämän iloisena21 joulukuuta, 2016 16:57

      Olen kyllä samaa mieltä Kemppisen kanssa tänään:Oikeuskansleri ei voi kävellä neuvomaan eduskuntaa. Se ei kuulu hänen toimivaltaansa. Siellä on toinen virkakunta.

      Poista
    12. Ehdotin, että "Tapsa" esittäisi ideansa perustuslakiblogin pitäjille, mutta hän vissiin hermostui. Toivoin hänen esittelevän, ujona ukkona (kun pitää aikuisen miehen naamioituneena esiintyä somessa), vaikkapa vain täällä niistä muutoksista joita hän haluaisi nyt tehdä perustuslakiin. Perustelut pitäisi olla, ja aika tasokkaat, mikäli haluaisi että ne otetaan vakavasti.
      Sitä odotellessa.

      Poista
    13. Vai olet sinä anonyymi samaa mieltä Kemppisen kanssa, se antaakin hänelle uutta auktoriteettipohjaa. Kyllä se oikeuskansleri voi ja hänen pitää voida siihen vaikuttaa, ovatko valtioneuvoston esitykset lainsäädännöksi lainmukaisia. Se ei ole politiikkaa.

      Valtioneuvostolla on tässä toki oikeus olla ihan niin huono kuin haluaa. Ja oikeus tuhlata rahojamme joutavanpäiväisyyksiin.

      Poista
    14. Perustuslakiblogi näkyy olevan Suomen valtiosääntöoikeudellisen seuran ylläpitämä keskustelualusta. Seura kokoaa yhteen valtiosääntöoikeuden tutkijoita ja muita harrastajia, ja jäseneksi pääsee maksamalla 30 euron jäsenmaksun.

      Ihan mielenkiintoista, mutta pykälien pyöritys ei sinänsä kiinnosta minua.

      Poista
    15. Ihan tiedoksi: fundamentalismi oikeusvaltiossa tarkoittaa aivan eri asioita kuin uskonnossa, siitä on tehty väitöskirjakin. Guugeloikaa ahkerasti (vihje: fundaventum, lat., suomeksi perustus, pohja).

      Kysyn kolmannen kerran. Mitä ja miten ja mitä kohtaa haluat/haluatte muuttaa Suomen valtion perustuslakia? Miten perustelette muutoksen, jonka haluatte.

      Sitä odotellessa. Hyvää joulunaikaa.

      Poista
    16. En tiedä keille kysymyksesi suuntaat, kun en ole huomannut täällä ehdotettavan muutoksia perustuslakiin.

      Toistan siis vastaukseni: en tunne tarvetta muuttaa perustuslakia.

      Nimität Tapsaa tuolla ylempänä "ujoksi ukoksi", kun hän kirjoittaa nimimerkillä. Etkö näe hirttä omassa silmässäsi? Sinä et rohkene antaa edes nimimerkkiä itsestäsi. Ja oletko varma, että nimimerkki on nimimerkki? Monesti se on kirjoittajan oma nimi.

      Täällä on moni nimimerkkikirjoittaja paljastanut mm. ammattinsa ja monia intiimejä ja arkojakin asioita itsestään. Sinä et paljasta mitään, et edes sukupuoltasi, ikähaarukkaasi, kotiseutuasi? Nämä eivät ole täällä yleensä noin salattuja kuin sinulla.

      Suo anteeksi, mutta annat itsestäsi ilkeämielisen ihmisen vaikutelman. Sinäkö hyvä ihminen ja hyvien asioiden puolella? 

      Poista
    17. Onhan Äkäinen Anonyymi siinä oikeassa, että vihjailin kyllä siihen suuntaan, että vaikuttaa siltä kuin olisi ehkä taas tarve muuttaa perustuslakia.

      Mutta mistä hän tempaisi termin "fundamentalismi" tähän yhteyteen? En huomannut kenenkään sitä käyttävän? (Tiedän toki, mitä se tässäkin yhteydessä tarkoittaa ja että se esiintyy Perustuslakiblogissa.)

      No, vastataan huutoon: Jos perustuslakimme edellyttää, että meidän on otettava maahan rajattomasti ihmisiä, jotka tänne vain haluavat ja päättävät tulla, ja heille on myönnettävä täysin samat edut kuin syntyperäisille kansalaisillekin, se on huono laki, jota sietääkin muuttaa.

      Toinen asia on sitten se, että onko todella näin.

      Poista
    18. Tuo on se ehkä ainoa kyseinen peruslain pykälä, joka minuakin ajattelutti, kuin luin joidenkuiden hyvien ihmisten kauhistelua siitä, että paperittomia maahantulijoita ei ole, on vain laittomia eli lainsuojattomia, joille ei löydy sijaa majatalosta. (Vink vink Hesari...)

      Tuossa on ilmeisesti vuotokohta. Kaikki rasistintolvanat eivät tajua, että se nyt vaan tarkoittaa ketä tahansa ihmistä, joka itse tahtoo .

      Pyhä rykäys.

      Poista
  10. Hyvä tietysti , että Annamari asipilä kirjoitta edes nyt. Mutta. Tämän olisi pitänyt tapahtua moneen kertaan Hesarin varsinaisen toimituksen puolelta jo ainakin useita vuosia sitten koska oli sekä tietokirjallisuudesta että ulkomaisesta lehdistöstä luettavissa jo paljon aiemmin. Kas, se pelko tulla leimatuksi! Ovat pelkureita nämä "journalistit". hh

    VastaaPoista
  11. Ja tämä on tullut nyt tämän syksyn aikana meille uutena asiana, siis niille jotka lukevat lähinnä suomenkielisiä lehtiä. Esimerkiksi Ylehän voisi tehdä Britannian tilanteesta kiinnostavan dokumentin. Tulisi hieman vastapainoa siihen mielestäni siloiteltuun kuvaan, jota monikulttuurisuudesta rakennetaan. 

    Ihmisten tulisi saada oikeampi kuva kaikesta, mikä asiaan liittyy, niin luottamus koko operaatiota kohtaan lisääntyisi. Tarvitaan sekä uskoa asiaan että kritiikkiä asiaa kohtaan, tietenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin Iines! Ei voi edellyttää, että työssä käyvä enemmistö aina joutuisi itse ottamaan selvää asioista, ulkomailta varsinkaan. hh

      Poista
    2. Itse toivon medialta vain asiallista tiedonvälitystä, jossa kerrotaan heti se mikä tiedetään. Kovin monta kertaa olen pettynyt Helsingin Sanomien viestintätapaan, samoin Ylen ajankohtaislähetyksiin. Mainittakoon, että molemmat viestimet ovat silti omalla listallani ykkösiä Suomessa. Mutta eivät täydellisiä.

      Hesari salailee ja piilottaa tietoja, joita saa kyllä muualta, esimerkiksi ruotsalaisista ja brittilehdistä. Yle taas pyrkii vaikuttamaan katsojaan ohjailemalla ja valistamalla häntä. Tätä tekee Hesarikin, mutta enemmän haittaa tuo tietojen ohut kerros joistain uutisista.

      Kovin paljon Hesari myös dokumentoi äärioikeiston väkivallan vaaraa, vaikka se todellinen väkivalta on vallan muualla tänä päivänä: joulutorilla Berliinissä, taidenäyttelyssä Turkin Ankarassa.

      Poista
    3. Lisään sen verran poisteltuani liudan Anonyymin heittoja ja vihaisia kommentteja, että tuota Helsingin Sanomien piilottelu- tai salailulinjaa selitellään sillä, että lehti odottaa, kunnes tieto on varmaa ja luotettavaa.

      Kissan villat. Se on luotettava tieto, että saksalaismedian (nimi mainitaan) mukaan tekijä väittää olevansa afganistanilainen tai pakistanilainen. Vaan Hesarissa tieto on puolen vuorokauden viiveellä. Viimeiseen asti kirjoitetaan puolalaisesta kuljetusyhtiöstä ja mainitaan puolalaisia nimiä. Kuskin vaimon lausuntokin on lehdessä, mutta ei tietoa surmaajasta. Lopulta saadaan tietää meilläkin, että puolalaiskuskissa taitaa olla luodinreikä..

      Poista
    4. Mistä sä tiedät minun heittojen olevan vihaisia tai iloisia.

      Sä nyt vaan kostat mulle poistamalla mun vietejä . Tätä on sun sensuuri käytätö.

      Tuo sun "kissat villa" antaa sen kuvan , että sä kiehut raivoa.

      Poista
    5. Kirjoitusvirheet on "punainen lakana" suomenkielen opelle. hehhee

      Poista
    6. Kunpa osaisi kiehua raivosta. Minä olen niin lammas, etten yleensä edes suutu. Kestän millaisia maljoja tahansa, minun maljani ei vuoda yli. Tuleen en silti jää makaamaan.

      Tämä lienee tyypillistä alkoholismin varjossa kasvaneelle lapselle, erikoisesti tytöille. Siskoni on samanlainen ja vielä enemmän. Kestää mitä vain, ei lähde alta pois. Nousee sitten pystyyn ja jatkaa tekemisiään. Minä taas menen piiloon jos on oikein paha ja hävettävä paikka. Lapsena metsä, puut ja katot tulivat tutuiksi. Kukaan ei häirinnyt lukemista, jos makasi katon harjalla litteänä ja katseli pihaa ja luki. Tai kiipesi puuhun kirjan kanssa.

      Katin villat, kissan viikset ja kilin kellit ovat mielisanontojani, joita käytän ollessani erikoisen hyvällä tuulella. Vihaisena käytän vakavaa ja täydellistä kieltä. Enkä kiroa - senkin teen, kun olen lähinnä innoissani.

      Poista
    7. Kirjoitustyylistä voisi kyllä kuvitella, että Iines-emäntä lyö tarvittaessa nyrkkiä pöytään some-elämän ulkopuolellakin... mutta uskotaan nyt, kun niin sanot.

      MInä taas tuiskahdan herkästi livenäkin, vaikka muuten olen kyllä aika vakaa ja rauhallinen. Melkein se on niin, että mitä pienempi asia, sitä herkemmin kuohahtaa.

      Poista
    8. Olen itsekin oppinut sen uuden asian täällä blogimaailnassa, että vaikutan kovin varmalta ja vakavalta.

      Sanani vaikuttaa varmalta, koska ilmaisuni on luultavasti aika selkeäksi hioutunutta. Tällainen kirjoitustyyli ei kuitenkaan kerro mitään ihmisen luonteesta. Voi olla että olen rauhallinen ja melko tasainen, mutta aika epävarma olen itsestäni ja siitä, mitä minusta ajatellaan. Oletusasetus on se, että kaikki huomaavat epävarmuuteni ja pitävät minua vähän omituisena.

      Minua on helppo myös hyväksikäyttää, olen kiltti ihminen. Liiankin kiltti. Kuitenkin jos näen jonkun tekevän väärin toista ihmistä kohtaan, minä kyllä keihästän tyypin ja selvitän asian.

      Poista
    9. Et sä keihästä tyyppiä ja kissan viikset sä selvität asiaa.
      Sä poistat ikävät jutut "maton alle" pois näkyvistä, pois mielestä.
      Tyypillistä naisen toimintaa.

      Poista
  12. Oikeuskanslerin viuhahdus oli eräittäin outo. Kyllä hänen on pitänyt se tajuta, mikä kohu siitä syntyy,kun oikeuskanslerin asemassa arvostelee. hallituksen lakien valmistelua. Mehän olemme tottuneet siihen, että oikeuskanslari on se, joka pesee ministerit puhtaaksi synneistä silloin kun he ovat töppäilleet. Mauri Pekkariset ja Heidi Hautalat, viuh vaan, niin puhtaita ovat.

    Sitten Jonkka pelästyi omia puheitaan, rupesi niitä selittelemään ja pehmentämään.

    Ky me oomma korkeemmas käres, mun on niin hyvä ja levollinen olla tän osaavan hallituksen ja sen oikeuskanslerin kanssa.

    VastaaPoista
  13. Heh, hieman kuvailuja haluaisin "vanhoista hyvistä ajoista", niistä jolloin uutisointi oli vailla mitään asenteellisuutta tai politiikan tekoa, - ajast, jolloin uutinen ol kirkas ja sees. Uutinen, jonk jälkeen pystyssä päin sai katsoa tulevaa näin!

    Ja mitkään läpivalehtelevat journalismin säännöt eivät minulle tähän kelpaa.

    Ettei teillä vain olisi Heikki Kahila mielessänne? Arvi Lind ainakin puhui paskaa enemmän kuin moni pystyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät vanhat ajat parempia ole olleet. Uskon kehitykseen ja muuttuvuuteen hyvään päin, kaikessa.

      Se, että arvioi nykyisen uutis- ja tiedotusviestinnän heikkouksia, ei tarkoita, että ennen oli täydellistä. Kansaa on myös aina valistettu, mutta valistajana ei ole ollut niinkään kulloinenkaan media, vaan enemmän järjestöt, seurat ja yhdistykset.

      Minusta on hieman tekopyhää kiistää se, että tiedonvälitysmedia käyttää nykyään valtaansa myös pyrkiäkseen vaikuttamaan kansalaisiin erilaisissa tavoitteissa.

      Tämä vaikuttamaan pyrkivä viestintä on juuri se, mitä minä mediassa kuuntelen otsa rypyssä. Kun on itse opettanut tiedottavan ja vaikuttamaan pyrkivän viestinnän eroja vuosikaudet, ei nielaise kaikkea. Kyllä nuo lajit kuuluvat tähänkin aikaan, ne eivät ole vanhaa hyvää aikaa.

      Poista
  14. Minusta tuntuu, että Jonkka jopa katuu ulostuloaan, vaikkei ehkä sanomisiaan. Mediahan repäisi paitulinsa ja opposito innostui jälleen kerran tivaamaan hallituksen eroa.

    Olisiko se sitten parempi, jos hallitus vaihtuisi? Ihmisoikeusrikkomuksia on tehty edellistenkin hallitusten aikana ja perustuslakia pyritty rikkomaan ja rikottukin. Kunpa ainakaan Tytti Tappurainen ei tulisi valituksi ministeriksi. Meillä kymmenkertaistuisi sisäänotettujen pakolaisten määrä, kuten hän on luvannut. Eiköhän työllistetä nämä nyt tulleet miehet ensin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeuskansleri ei voi olla niin tyhmä, etteikö pystynyt ymmärtämään sanojensa erittäin kovaa merkitystä. Tai ehkä sitten oli. Oikeuskanslerin asemassa sanat punnitaan ennenkuin ne päästetään ilmoille.

      Poista
    2. No hän ainakin ryhtyi hillitsemään villiintynyttä mediaa ja oppositota ja sanoi, että onhan näitä perustuslakiongelmia ollut entisenkin hallituksen kanssa. Ja monien hallitusten.

      Jokin syy hänellä oli hillitsemiseensä.

      Poista
  15. Takavuosina kaupunginjohtaja ajeli autoa kännissä kuin apaashi. Kaikki sen tiesivät, mutta se kuului osana isoon virkaan: "Nii, mut sehän on kaupunginjohtaja!"

    Ajat siitä muttuivat ja lopulta poliisi uskalsi ottaa paksumahan kiinni ja lehti siitä kirjoittaa.

    Mutta voitteko kuvitella sellaista, että paikallislehden ilmoituskuninkaan, vaikkapa käytettyjen autojen kauppiaan, tötteröinneistä ilmestyisi aviisissa selvitys? - Noh niin, en minäkään.

    Entäpä paikkakunnan napaherrojen touhuja, voiko niitä selvittää painetussa sanassa. Ehkä voi, jos haluaa saada kenkää ja karkoituksen muihin kuntiin.

    Tämä keskustelu Hesarin linjasta on tylsää, koska sitä käydään yhden asian liikkeen hurmahenkisimpien uskovaisten ehdoilla. Humaanisuus on ollut länsimaisen sivistyksen perusarvoja jo pitkään. Ymmärrän nyt sen olevan väärin, me itään suuntautuneet muodostamme arvomme toisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tällaista intimiteetin suojelua on joka lehdessä ja kaikissa piireissä. Ei se yksin paksumahoja koske.

      Poista
    2. Nyt sulla hengenheimolainen RR. keskustelemassa viisaita.

      Voitte etsiä syylisiä pahaan-oloonne.
      Lyötyyhän niitä persut , kekkonen , paksumaha, ym.

      Eipähän tartee jäädä "tuleen makaamaan".

      Poista
    3. Eiköhän tässä tullut jo kaikki.

      Poista
  16. Minä tunsin yhden turkkilaisen, hän on hieno ja ahkera mies. Sianlihaa hän söi ja perusteli minulle: "se on väärinkäsitys, että Muhammed olisi sen kieltänyt, hän varoitteli vain kerran jostain pahentuneesta lihasta."

    Oluesta hän myöskin piti, uskonto ei kuulemma ole lainkaan sitä vastaan. Hän oli Kemal Ataturkia voimakkaasti kannattavasta suvusta, minut hän velvoitti netin kautta tutustumaan suurmiehen elämäään. Erdoganista hän sanoi jotain vähemmän mairittelevaa. Ataturk oli merkittävä mies, hänen työtään Erdogan pyrkii tekemään tyhjäksi.

    Nämä latvabeekakkoset natsioinalistit ovat päässeet uutisiin siitä, kuinka ovat vieneet sianpään jonnekin islamilaisten tiloihin. Ei kai siinä muslimeille sen enempää ole kuin että kantavat jätteen roskikseen ja siivoavat jäljet.

    Aivan tosissaan puhuvat leuka väpättäen: "muslimit eivät juo viinaa!" - Sitä se tekee, kun Kälviällä asuu, eivät ole nähneet somalia kännissä kuin apassi. Käykää stadista katsomassa. Haltsukaan ei sellaista näe, eikös sen Eiran ympärillä ole aidat?

    VastaaPoista
  17. Latvakakkosille ei kannata edes tuhahtaa. Tavallinen eläjä kyllä tietää, että ihmiset ovat kaikkialla yksilöitä ja elävät kuten haluavat. Itse tunnen jopa absolutisteja suomalaisia, tyttäreni esimerkiksi, ja muutaman muunkin nuoren, jotka eivät välitä alkoholista, mutta eivät sitä paheksukaan. Tytär esimerkiksi osaa kyllä täyttää vieraiden viinilaseja. Kertoo törmänneensä vihaisiin ihmisiin, jotka jopa suutahtavat siitä, ettei hän ota alkoholia.

    Täällä maalla on niin vähän turkkilaisia, irakilaisia tai somalialaisia, etten tiedä heidän juomatavoistaan. Turun kesäterasseilla kyllä olen tavannut mm. arabeja, joilla kaikilla on vesi juomana. Mutta onhan vastaanottokeskuksissakin ollut olutkahinoita. Ei kai se keneltäkään ole pois, elleivät toisiaan vahingoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mutta kyllä turkkilainen ystäväni vakuutti minulle olevansa harras uskovainen islamilainen. Ne vanhoillisislamilaiset tuntuvat minusta natsionalisteilta hekin ja lienevät ihan samaa sakkia pahimpien immos-tynkkysläisten kanssa.

      Lestadiolaiset sen sijaan vihaavat ikkunallisia pyykinpesukoneita, joissa on edessä läpinäkyvä luukku. Kun pikkuhousut näkyvät siellä pyörimässä, niin ruiskahtaa siinä jo seurakunnan vanhimmaltakin. Synti suuri surkia!

      Oikeastaan tämä teologia on ihan mielenkiintoista. Jos joku meinaa askoloiden tai mäkisten olevan dokaamisen huippua, niin haluatteko, että kerron yhdestä jehovan todistaja työnjohtajasta,jonka tunsin?

      Poista
    2. Rikun turkkilainen tuntuu olevan kunnon mies. Juuri noin se on: Atatürk teki Turkista länsimaan ja Erdogan yrittää tehdä siitä nyt kalifaatin.

      Poista
    3. Minä vielä sen verran muisteluksiini vajonneena, että se turkkilainen oli innostunut jalkapallosta, sitä pelasikin jossain puulaakissa, ja vedonlyönnistä. Minulta kysyi vähän epäilevän näköisenä: "mistäs urheilusta sinä tykkäät?" - Vastasin, etten tähän ikään enää paljon mistään, mutta pesäpallosta jonkin verran.

      Hän innostui heti ja kyseli minulle pesäpallon nykyisestä monimutkaisesta pelien tulosten muotoutumisesta. Pitkän aikaa pesäpallosta juttelimme, minä selvitin superuoroparin ja kotiutuslyöntikilpailun merkitystä. Hän tarvitsi tietoja vedonlyöntiin. Ilmeisesti oli joskus ollut ihmeissään niistä pelien tuloksista.

      Poista
    4. Nuo Kauppatorin terassilla istuskelevat nuoret arabit olivat kyllä länsimaisen muodikkaita ja rempseitä, ja pitivät kovasti hauskaa veden voimalla.

      Lestadiolaisiakin lienee monenasteisia. Joka ryhmässä tässä maailmassa on taatusti kaikkea mahdollista.

      Poista
    5. Saksassa on paljon turkkilaisia työläisiä ja turkkilaisia perheitä. Siskoni luokassa oli eräänä vuonna puolet turkkilaisia ekaluokkalaisia. Yksi puri häntä paljaaseen varpaaseen. Yksi ei osannut käydä itse vessassa. Miehistä osa on ihan tavallisia bierin juojia, osa taas ei. Jokaisen oma asia.

      Poista
  18. "Kännissä kuin apassi", on lempisanontojani. Perustuu historiallisiin asioihin. Geronimo oli mielenkiintoinen mies. Hänen usein väitetään olleen apassipäällikkö, mutta ei se niin ollut. Muut heimolaiset vieroksuivat hänen poikkeuksellista vihaansa ja julmuuttaan. Kun Geronimo kohtasi meksikolaisia, hän tappoi demokraattisesti naiset, lapset,miehet, kissat ja koirat. Kaikki. Meksikolaiset olivat joskus tappaneet hänen perheensä.

    Apassit ottivat päällikkyyden sijaan kyllä Geronimoa sotatoimiensa johtoon, siinä hän oli hyvä.

    VastaaPoista
  19. Oletteko muuten huomanneet, että joulu tulla jolkottaa. Minä huomasin sen tänä aamuna, kun yhtiö muisti työntekijöitään lahjalla. Menneiden vuosien pikkujouluja tai lätkämatseja ei ollut.

    Lahja oli upea. Hienossa pahvikotelossa pikkupikkumuistilehtiö firman logoilla. Sitten siellä oli joku ihmeellinen nailoninen(?) kasvosuojus/huivi. Firman logoilla. Lisäksi joku käsittämätön vesipullon tapainen, sellainen joka laajenee, kun se täyttää vedellä tai siihen kusee. Firman logoilla. Lahjan kruunasi kuulakärkikynä, laadultaan niitä kaikkein huonoimpia. Firman logoilla.

    "Nyt en tuu teiltä vähään aikaan mitään pyytämään", ajattelin ääni kiitollisuudesta mielessäni väristen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin yhden tärkeän, ehkä sen kaikkein tärkeimmän. Mukana oli parhaalle mahdolliselle pahville painettu tervehdys johtoryhmältä. Siinä toivotettiin jouluja ja entistä lujempaa painamista firman eteen.

      Tunteikkaimmilta ihmisiltä tuo inhimillinen viesti sai varmasti kyyneleet silmiin.

      Poista
    2. Huomattu on, sillä minä tykkään joulusta. Asianmukaiset toimet on suoritettu, naapurin köyhääkin muistettu amaryllliksella, peräti kaksivärisellä. Nyt on hyvä omatunto. Jonain vuonna hankin hyvän omantunnon eettisellä lahjalla, vuohella vaikkapa. Jumalaton sianpuolikas odottaa jääkaapissa aattoyötä ja lanttuloorassa on juuri oikea määrä muskottia ja inkivääriä. Lantutkin itse veivattu.

      Vaan siis kadehdin firmasn lahjaasi. Parina viime vuonna saimme jonkin hortensian, useimmiten emme mitään. Ilmoitustaululla oli kaupungin johtavan viranhaltijan moniste kaikille yhteisesti, että hyvää joulua. Ja sekin vielä moneen kouluun monistettu.

      Oppilailta tuli sentään jotakin. Lämpimimmin muistan yhden oppilaan väsäämää piparkakkutaloa, josta riitti purtavaa mummonkin hampaille.

      Poista
    3. Muistan sinun olevan jouluihminen. Minä en ole ollut enää pitkään aikaan. Odotan aina malttamattomana tammikuulle pääsyä. Talvea en sitäkään kaipaa, mutta silloin voi alkaa pettää itseään kevään odotuksella. Mielikuvituksessani loppuvuosi on raskaan mäen ylös kiipeämistä. Vuoden vaihteen jälkeen alkaa mäenlasku. Aluksi hyvin loivasti, mutta sitten yhä kiihtyen.

      Tuo piparkakkutalo on ollut oikeasti hieno lahja oppilaaltasi. Minä olisin tuonut sinulle omenan.

      Poista
    4. -72 joulu on jäänyt mieleeni, silloin sain uskomattoman hyvät lahjat. Melkein kuin Porschen olisi saanut, kun tuli sellainen Sarvisin pitkänmallinen pulkka, sellainen johon mahtui vaikka makaamaan. Sitä ennen oli ollut vain sellainen hyvin pieni. Tädiltäni Espoon Westendistä sain kaksi Totte Svensson-kirjaa. Jotain muutakin tuli, mitä en enää muista, mutta lahjat olivat joka tapauksessa parhaat nyt muistamani.

      Poista
    5. Joulussa on kivaa sekin, että sen hirvittävän mässäilyn jälkeen alkaa kevään odotus ja olon kevennys.

      Ostan aina uuden almanakan, sellaisen yliopistollisen keltakantisen, johon on merkitty paitsi kuun liikkeet myös auringon laskut ja nousut. Lasken jopa minuuteissa, paljonko päivä on kulloinkin pidentynyt. Upea tunne, kun pääsee tunnin pidennykseen!

      Poista
    6. Ikimuistoisin joululahjani on lapsena isän ostama paksu kirja, Raul Roineen Suomen kansan suuri satukirja. Opettaja pyysi minua tuomaan sen kouluunkin, ja sain lukea siitä aina silloin tällöin koko luokalle sadun. Se oli hienoa, ja olin ylpeä kirjastani, sillä tavalla kuin ujot lapset ovat. Hiljaa mutta loistaen. Jostain syystä en muista muita lahjojani koko lapsuudesta kuin yhden toisen, nallen. Valokuvista kyllä tiedän, että sylissäni oleva nukke on lahja, mutta mieleeni ei piirtynyt, miten avasin pakettia tms. Ellei valokuvaa olisi, en muistaisi kuin nuo kaksi lahjaa.

      Poista
    7. Muistan kun takavuosina yksi tuttu ison firman ostaja sai hepulin. Katseli hänelle toimitettuja lahjoja ja oli naamaltaan ihan punainen. - "Saatana, just laitoin palautukseen yhden ja lopetan kaupankäynnin koko miehen kanssa!"

      Niitä oli ja on kyllä vissiin paljon enemmän, jotka mielellään lähtivät töistä auton takapaksi täynnä viini- ja viinapulloja.

      Nämä minun mieleeni tulevat, kun puhutaan suomalaisesta korruptiosta.

      Silloin kun jouduin firman puolesta jakamaan joululahjoja, yksi Pekka, hieno mies, oli vastahakoinen. Puhelimessa kysyin, saanko tulla tuomaan pienen joulutervehdyksen. Kysyi hyvin tuimalla äänellä: "Tuleeko se sydämestä vai velvollisuudestako?" - Hetken vissiin pohdin ja vastasin: "Kyllä siinä molempia on mukana." - Siihen Pekka suli ja toivotti tervetulleeksi. Upea äijä, jonka kanssa tulin hienosti toimeen. Hän tykkäsi, kun kerran kysyi neuvoani ja vastasin: "ei siitä vittuakaan noin tule!"

      Poista
    8. Kerran firmamme lahjat asiakkaille olivat mielestäni ihan kamalia. Omista rahoistani ostin lisäksi yhden kaupungin kahdelle äijälle viskipullot. Myöhemmin äityivät ihan kamaliksi, vaativat joka käänteessä minut viemään heidät ajamaan jotain karting-kilpa-autoja. Syömässä ja vaikka missä oli heitä jo käyttänyt. Pomoni suuttui kun kerroin ja kielsi sen ehdottomasti: "Vaikka mitä annettaisiin, koskaan et saa niitä äijiä viedä kilpaa ajamaan!"

      Kaupungin miehet.

      Poista
    9. Isoäidilläni oli aina sellainen pieni almanakka, josta näki kaikki vuodenkierron tärkeimmät. Minulla sellainen pitäisi jossain olla synnyinvuodeltani.

      Isäsi ostama lahja oli hieno. Mieleeni tuli, että siinä saattoi olla siemenet sinun alanvalinnallesi, äidinkielelle.

      Poista
    10. Voi hyvinkin olla. Minuun kuitenkin lyötiin turhan varhain jonkinlainen kielellinen leima, olin se lukija ja se kirjoittaja. Joulujuhlassakin jouduin lukemaan koko koulun edessä juhlasalin korokkeella joulusadun.Yksin siellä muiden edessä. Minulla oli jokin lehti kädessä ja luin siitä suoraan tarinan. Jälkeenpäin siskoni sanoi, että seisoin lukiessani maha pystyssä, siellä korkealla.

      Poista
    11. Minäkin olin lukutoukka, nelivuotiaana opin lukemaan, kun isobroidi ekaluokkalaisena sitä harjoitteli. Myöhemmn minulla taisi koulussa olla ongelmia, koska tavaaminen oli minusta aina hyvin vaikeaa, eikä opettaja kai tajunnut minun osaavan jo lukea. Silti se lukeminen oli sellaista, että kerran luin kokonaisen sivun Apu-lehdestä, siinä oli joku pieni juttu. Ylpeilin lukemistani isobroidille ja olin hyvin valmistautunut. Tiesin hänen kysyvän, luitko myös nuo mainokset ja muut. Kysyi, tottakai. Kaikki oli luettuna.

      Poista
    12. Minulle kävi samoin, luin heti suoraan ja oivalsin vasta sen jälkeen, että sanat on jaettu tavuihin, joita tavataan. Muistan jopa tämän hetken. Äiti makoili toimiston sohvalla lukien ja minä luin lattialla Kiekua ja Kaikua. - Äiti, nää sanathan on jaettu tavujen kohdalta poikki, sanoin ja näytin sarjakuvaa. Olin jo jonkin aikaa lukenut siis suoraan. Ja koulussa sitten tavasin muiden mukana, en lukenut suoraan. Salasin taitoni, koska en kehdannut lukea eri tavalla kuin muut. Luin isosiskolleni satuja jo ennen kouluikää, kun sisko opetteli tavaamaan.

      Olen kyllä sitäkin mieltä, että lapset pystyisivät lukemaan jo ennen seitsemää vuotta. Koulun voisi hyvin aloittaa jossain muodossa jo aiemmin, ei kuitenkaan vauvana. Onneksi nyt on edes esikoulu.

      Poista
    13. Toisaalta, miksi niiden lasten opettamista pitäisi aikaistaa. Lapsineroihin olen aina suhtautunut hyvin epäillen. Nykyään on juutuubi pullollaan toinen toistaan virtuoosimpaa lapsisoittajaa. Kuullaanko niistä joskus jälkeenpäin? - Never.

      Mozart otti ja heitti kammen nurkkaan vähän yli kolmekymppisenä. Kotimaamme upea, upea Heimo Haitto alkoi isona puliveivariksi.

      Antakaa lapsien olla lapsia ja pitäkää vanhemmat omat sairaalloiset kunnianhimonne piilossa.

      Poista
    14. Ajattelen aikaistamisella sitä, että tiedonhaluinen lapsi nyt vain voisi edetä omaa tahtiaan, nopeastikin, jolloin hän eläissään pääsisi tiedoissaan pitkälle, jopa ehkä pidemmälle kuin valtaosa.

      En ihaile ollenkaan tätä nykyistä systeemiä, jossa edetään heikoimpien tahtiin. Se on lahjakkaita kohtaan väärin.

      Poista
    15. Sanon vielä sen, että tässä ei ole kyse vanhempien kunnianhimosta, vaan lapsesta, vain hänestä. Enkä ajattele lapsrn tulevaa uraakaan, vaan tietämistä, sen pituutta ja syvyyttä, ehkä tiedettä, uuden keksimistä, huippuosaamista.

      Poista
    16. Minulta meinaa melkein kyyneleet tulla, kun kuuntelen Heimo Haiton kotiäänitystä: Nobody knows the trouble I´ve seen.

      No jaa, Heimo ansaitsee parempaa, laitan vielä jonkun Albinonin säveltämäksi väitetyn hienon esityksen.

      Saakeli, kun sukulaisensa poisti juupparituupparista ne aiemmin lataamansa hienot Sibeliuksen humoreskit.

      Poista
    17. Ei sitä lahjakkuutta Sirpo tehnyt, vaikka piiskasi sen esiin.

      Jo vähän toisella kymmenellä oli aivan huikea.

      Minä olen Haiton muistelmat lukenut. Mustalaisen hevonenkaan ei valehtele yhtä paljoa, puliveivari käänsi asioita liikaa nurinperin.

      Faktatiedosta annamme Haiton muistelmille hylätyn ala-arvoisen.

      Poista
    18. Pieni korjaus äskeiseen, vähän toisella kymmenellä ollessaan Haitto oli ilmeisesti jo viis- tai kuustoista.

      Poista
    19. Haitto lähti elämäkertansa mukaan suoraan erämaahan elämään sen ehdoilla, kun amerikkalainen miljonääriperheen tytär hänet jätti. Muiden tietojen mukaan matkasi Helsinkiin, jossa oli hetken aikaa suomalaisen naisen kanssa naimisissa. Silloin niitä Sibeliuksen humoreskejäkin soitti talletuksiin. Sitten vasta taitelijan ylivaihde otti vallan ja siirtyi alkoholismissaan suoran linjan kenttätoimintaan ja laajamittaisiin Yhdysvaltojen maaperän maastokartoituksiin,

      Poista
  20. Toi sun vakiokommentoija Risto Reipas saa julistaa monoligiaan :" Lestadiolaiset sen sijaan vihaavat ikkunallisia pyykinpesukoneita, joissa on edessä läpinäkyvä luukku. Kun pikkuhousut näkyvät siellä pyörimässä, niin ruiskahtaa siinä jo seurakunnan vanhimmaltakin. Synti suuri surkia!"

    Voiko tuota perustella . Onko Iines tai RR. nähnyt ihmisten seuraanvan pyykinpesukoneen luukkua ???.
    Minusta tuo vaikutta ,etttä RR: tuo esille omia kaunojaa kyseistä uskonlahkoa vastaan .
    Tuo on vihainen kommentti. RR:N tieto ei ole varmaa ja luotettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En lainkaan väitä, että sellaista pesukonetta tuijottaisivat, koska sellaista ei huushollissa ole. Joskus saattavat tietysti vierailla maallisen naapurin kotona ja siellä heidän silmänsä voivat nauliutua ihastuttavaan näkyyn.

      Poista
  21. Ollaanpas nyt vähän joulumielellä, Anonyymi. Parodiaa, sitähän tuo kuvaus on. Jokainen voi tietenkin itse päätellä, onko se hyvää vai sopimatonta. Naurunalaiseksi saattaminen on vanha huumorin keino.

    Totta on, että tarkkana pitää olla, satiirinen huumori on lajeista vaikeimpia. Sen voi kokea myös ilkeäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä puhu Iines muunettua totuuta. Vai parodiaa , ihme kun ei satiiria.
      Sinä olet opettaja ja hyväksyt toisten uskonnon pilkkaamisen.

      Taas lakaiset ongelman maton alle.

      Poista
    2. Voi pyhä jysäys. Minä en tapain tuomari.

      Luuletko armas anonyymi, että minä hyväksyn kaiken, mitä tänne kirjoitetaan, saati olisin samaa mieltä kuin kaikki kommentit?

      Eihän sellainen blogi ole mistään kotoisin, jossa bloginpitäjä kerää ympärilleen vain samanmielisiä ihmisiä. Kuka sellaista umpiota jaksaa! Tampio. Siis et sinä, vaan se joka jaksaa.

      Poista
    3. Olet hyväksynyt Lestadiolaisten pikkaamisen täällä sun kommenttiosiossa.
      Olen seurannut monta vuotta täällä tapahtuvaa herjanheittoa suomalaisista uskonnonharjoittajista.
      Moni ihminen lukee tätä sun "laatu blokia"ja ihmettelee uskovaisten ihmisten suoranaista pilkkaa sinun blokissa .

      Opettaja opettaa virkansa puolesta käytöstapoja lapsille.

      Poista
    4. "Naurunalaiseksi saattaminen on vanha huumorin keino."

      Niin sä saatat naurunalaiseksi uskovaiset.
      Minua ei naurata sinun huumori.

      Poista
    5. Myötätuntoni ja sympatiani on kokonaan Lars Levi´s Laestadiuksen puolella. Hänessä oli jotain tavattoman valovoimaista, hänestä olisi tänä päivänä tullut tähtinäyttelijä vaativimpiinkin osiin.

      Poista
    6. Anonyymi, minä en hyväksy kaikkia ajatuksia, joita tänne kirjoitetaan. Onko tämä vaikea ymmärtää? Täällä saa kirjoittaa ajatuksia, joita en kannata. Lakia ei saa rikkoa, ja se taas on minun vastuullani täällä.

      Esimerkiksi opettaja, joka ei salli oppilaan esittää ajatuksia, joita hän itse ei kannata eikä hyväksy, ei voi milloinkaan opettaa oppilailleen, mitä sananvapaus on. Minusta vapaa ilmaisuoikeus on ihmiselle perustuslaillinen oikeus, perusoikeus. Rajana on laki, ei minun hyväksyntäni.

      Poista
    7. Onko tuo vertaus "tähtinäyttelijä" satiiria, parodiaa vai huumoria jolla Lars asetaan naurunalaiseksi?

      Poista
    8. "Opettaja opettaa virkansa puolesta käytöstapoja lapsille."

      Käytöstapojen opettaminen on vanhempien ja kodin tehtävä. Koulun vaikeudet johtuvat eniten juuri siitä, että lapsille ei opeteta käytöstapoja eikä muiden ihmisten huomioonottamista ja kunnioittamista.

      Opettajan tehtävänä on opettaa oppilas ajattelemaan itsenäisesti ja arvioimaan kaikkea kokemaansa monipuolisesti ja kriittisesti. Oppilas oppii muodostamaan oman mielipiteensä myös lestadiolaisuudesta, kun kuulee siitä erilaisia näkemyksiä.

      Poista
    9. Tietenkään tähtinäyttelijä ei ollut pilkantekoa. En minä mitään Salattujen elämien tai Kauniiden ja rohkeiden roolia tarkoittanut, vaan jopa kaikkein vaativimpia tunnedraamoja. Ja valkokankaalla tietysti.

      Poista
    10. Onko Lars verratttavissa valkokangas näyttelijään?
      Tämä keskustelu alkoi pesukoneista ja jatkui "niin ruiskahtaa siinä jo seurakunnan vanhimmaltakin. Synti suuri surkia!"

      Saa sen käsityksen kaikki uskovaiset ruiskauttavat pesukonetta katsoessaan.

      Se on myös iltalehden taktiikka , luodaan käsitys, jonka jälkeen lukija uskoon ,että kaikki (uskovaiset) tekevät niin.

      Poista
    11. Lööpin- otsikoidenvärkkääjät pitkälle määräävät kulkusuuntamme, ajatuksemme.


      Saavat kasvottomina syleksiä päällemme mitä sontaa ikinä sielun syöverit pintaan nostavat, ja niillä sitten meitä kiusaavat ja poukkoiluttavat.

      Olisiko kiva lööppi:
      # Lestadiolaiset vihaavat ikkunaiineksen pyykinpesukonetta.#

      Enemistö lukee otsikon , mutta ei juttua
      Eli kansa uskoo ;lestat vihaavat pyykinpesukoneita.

      Tulihan tarpeeksi katkuisesti selvitettyä asia?

      Poista
    12. Olemme saaneet leimattua uskovaiset.
      Joka oli alunperin tarkoitus RR:llä ja Iines hyväksyi sen.

      Poista
    13. Lestadiolaisuutta vastaan en sano mitään. Uskonto muistuttaa hienoisessa kotikutoisuudessaan siinä määrin kristinuskoa, että evankelisluterilainen kirkko on jopa hyväksynyt sen omaksi osakseen. Kannattajia on hyvin vähän, mutta maasta se pienikin ponnistaa!

      Poista
    14. Sun sanoma oli , että KAIKKI Lestadiolaiset ovat pyykinkoneen ikkunaa tuijotvia.

      Poista
    15. Sinä et osaa lukea, anonyymi ja mielikuvituksesi tekee sinulle temppuja. Väitteesi on absurdi, jos ikkunallista pyykkikonetta ei usein ole.

      Poista
  22. Jälkiajattelijan istunto22 joulukuuta, 2016 15:34

    Meno kouluissa taitaa olla melkoista mylläkkää ja mietin miksei jo ole esitetty iltakoulun käyttöä yhdistettyjen huli- ja pelikaanioppilaiden erottamiseksi omaan rauhaansa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi iltakoulu?

      Voitaisiinhan ne hulit ja pelit eriyttää päivisinkin omaan ryhmäänsä. Ennen näitä luokkia kutsuttiin tarkkailuluokiksi, tarkkiksiksi. Moni on kaivannut niitä takaisin, jotta muut oppilaat saisivat opiskelurauhan ja ylipäänsä saisivat opetusta.

      Poista
    2. Jälkiruoka-ajanottokelloseppä22 joulukuuta, 2016 19:16

      Maahan muuttaa populaa yhtenä jatana, iltakoulu oli ratkaisu opettajapulaan ja koulupulaan. Saa nähdä koska se ajankohtaistuu kuten byrokroaatiksi sanotaan.

      Poista
    3. Opettajapula? Koulupula? Mielestäni meillä ei ole kumpaakaan. Meillä riittää jopa päteviä opettajia virkoihin ja toimiin.

      Suurimpia ongelmia koulumaailmassa ovat tällä hetkellä koulujen home- ja sisäilmaongelmat. Maahanmuuttajat integroidaan yleisimmin normaaliin päiväopetukseen.

      Poista
  23. Saapas nähdä kuinka paljon Torniaisen tuomio alenee suuren julkisuuden takia. Sehän on ollut toistuvasti alennusperuste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mielenkiintoista vertailla tuomioita.

      Juristi Sakari Timonen on puolustanut Tapanilan julkisuutta saanutta raiskaustuomion alentamista hienosti:"Tätä samaa rähisevää kansanjoukkoa saatte muuten kiittää siitä, että rangaistusta kohtuullistettiin juuri järjettömyyksiin menneen julkisuuden takia. Rikoslain 6 luvun 7 §:n mukaan rangaistusta lieventävänä seikkana on otettava huomioon myös tekijälle rikoksesta johtunut tai hänelle tuomiosta aiheutuva muu seuraus. Kevättalvella tekijöiden nimiä ja kuvia leviteltiin laajasti ja uhkailu ulottui heidän itsensä lisäksi myös heidän perheisiinsä ja jopa täysin sivullisiin."

      Eiköhän Torniaisen nimi ole kansan muistissa nyt vielä paremmin kuin noiden, noh, nyt en muista nimiä enkä kasvoja.

      Minusta Torniainen on ansainnut ehdottoman tuomion, mutta yhtä epätarkkuutta ihmettelen. Syyttäjä vaati Torniaiselle lisärangaistusta sillä perusteella, että Torniaisen teko - siis potku? - oli rasistinen. Rasistinen? Väärä argumentti.

      Tuomittakoon mies erikseen rasismista, mutta se tulisi aatteen harjoittamisesta rasistina. Ei samanvärisen ihmisen kuoliaaksi potkaiseminen ole minun järkeni mukaan rasismia.

      Poista
    2. Niin se on kuin poliisiylijohtaja Seppo Kolehaminen sanoi: "Väkivaltaisten ja avoimen rasististen järjestöjen toiminnalle ei pidä antaa sijaa suomalaisessa yhteiskunnassa."

      Torniainen linnaan ja linnan avain järveen. Teko oli vastenmielinen ja on syytä olettaa, että hän tajusi tuollaisen potkun olevan vaikutuksiltaan erittäin paha.

      Uhrin kaikenlainen syyllistäminen tästä on sairasta.

      Poista
    3. Minulle olisi riittänyt kyllä ihan vain tuo "väkivaltaisuuskin". Rasistisuus on itsestäänselvästi kiellettyä, mutta niin pitäisi olla väkivallankin, koska se on aina vastenmielistä.

      Nyt pitää kuitenkin muistaa, ettei syyllistytä lynkkaukseen. Tuomittu tuomitaan vain kulloisestakin teosta, ei taustoistaan.

      Jos tästä poiketaan pahimmankaan rikollisen kohdalla, ei voi puhua sivistysvaltiosta, vaan mielivallan harjoittamisesta. Teko itsessään ei selittämälläkään ollut rasistinen, sillä se kohdistui saman etnisen ryhmän jäseneen. Rasismioikeudenkäynti on käsittääkseni erillinen.

      Poista