14.8.2017

Sardinialainen miniä



Tänään olen kohdannut maatalon emännän, jolla on sardinialainen miniä. Hän istui laboratorion aulassa miehensä virtsaputki sylissään. Siis näyteputki. Miehellä on selkä sökönä, mutta sen sijaan eturauhanen kunnossa, syövän jälkeen. Emännällä itsellään on naksuvat nivelet ja nivelrikko. Siat vietiin teurastamolle, poika siirtyi viljelyyn, vanha pari muutti kirkolle lähelle palveluita. Tyttärellä on ollut rintasyöpä, ja emännän isäkin on huonona,  lihasvoimat huvenneet, 94-vuotias, kaatuilevaa sorttia. Vaan emännässä on puhtia, pieni laiha, hymynaamainen, puhetta tulee jatkuvana virtana.

Aktiivinenkin emäntä on. Hän opiskelee kansanopistossa italian kieltä. - Muistuttaa lukioranskaa, sanoo emäntä ja onnistuu yllättämään minut.  Hän oikein innostuu. - Sardiniassa puhutaan sardiniaa, joka on Sardinian oma kieli, hän opettaa.  Ja hyvä kun opetti, sillä sitä en tiennytkään! Sitäkään en ollut ennen huomannut, että Sardiniahan sijaitsee lähempänä Afrikkaa kuin Italian mannerta.

Taksikuskiltakin opin tänään uutta. Maaseudulla taksiliikenne on kuihtumassa. Ajot ovat vain sairaskyytejä,  juopotkaan eivät tilaa enää viinanhakureissuja tai huviajeluja Turkuun. Ehdotin hänelle palvelujen laajentamista. Esimerkiksi asiointikäyntejä minunkaltaisilleni kipsikintuille. Passausta postin malliin.

Tuntuu kummalliselta, että monenlainen palveleva työ loppuu ihmiseltä. Luulisi, että pienet yritykset kannattavat, saati taksiyritys. Vaan ei,  julkinen liikenne syö täälläkin taksit. Mummut odottavat joka toinen tunti kiertävää paikallisbussia ja sovittavat menonsa siihen.

Yleensäkin kaikki halutaan massatuotannoksi, julkiseksi, valtion kontrolliin, ikään kuin siirryttäisiin kohti yhtenäistä sosialismia.  Kaikille samanlainen kasvatus: lapset vauvoina valtion huostaan, ilmaiseen laitoskasvatukseen, jota varhaiskasvatukseksi kutsutaan, sitten kouluputkeen, jossa opetuksen päähuomio on erojen umpeenkurominen tasimalla heikommille hyvää lahjakkaat unohtamalla, sitten jatkokoulutusputkeen ja valtion kontrolloimiin töihin tai valtion elatukseen Kelan asiakkaaksi.

Ja mikä kaikkein kummallisinta, elävään vuorovaikutukseen perustuvasta työstä, kuten opetuksesta ja terveydenhoidon kohtaamisisista  halutaan vähentää työntekijöitä ja siirtää vastuita koneille, digitalisaatiolle.  Asioita sovitaan piuhoja pitkin, koneitse, vailla kontaktia. Puhutaan jopa kouluttomasta, kirjattomasta  ja opettajattomasta koulusta. Eli oppilaat viettävät päivän metsässä oppien ilmiömäisesti eri ainekokonaisuuksia korpimaastossa. Mitähän yksityisyrityksissä tapahtuisi, jos johtaja siirrettäisiin sivuun ja työntekijät tekisivät tulosta itseohjautuvasti jossain Kuusamon eräkeskuksen puskissa?

Ennen puhuttiin osaamisesta, vuorovaikutustaidoista ja sosiaalisuudesta. Millainen on tulevaisuuden ihmiskuva, jos nämä arvot jäävät jalkoihin? Ja olennaisin kysymys: onko tämä modernia sosialismia. Kaikille samanlainen kasvatus valtion toimestaa. Ellei joku pysty, hänelle korvataan se maksamalla erotus lisäresursseina tai käteisellä. Kylmät väreet. Maailmassa tarvittaisiin uusi henkinen vallankumous.

Vaan Sophia Loren ilahduttaa. Mikä verevä ihminen, ja mikä kaunis kieli! Ja miten kaukana kylmä maailma on Italiasta ja Sardiniasta! Ja Suomesta..

122 kommenttia:

  1. Aina oppii uutta: minun piti oikein mitata kartasta ennen kuin uskoin Sardinian sijaitsevan lähempänä Afrikkaa kuin Italiaa.

    Tuo kieliasiakin on aika mielenkiintoinen. Luin senkin, että sardinian kielessä - sardussa - on neljä murretta, joista ainakin yksi on sardun sijasta pikemminkin Korsikan kielen - corsun - murre.

    Sen toki tiesin ennestäänkin, että italian kieli jakautuu murteisiin, joiden puhujat eivät edes ymmärrä toisiaan. Ne ovat siis itse asiassa eri kieliä.

    Suomen kielikin oli 1000 vuotta sitten jakautumassa itä- ja länsimurteiden pohjalta kahdeksi kieleksi, mutta liittymisemme Ruotsin valtakunnan yhteyteen käänsi kehityksen.

    Sardinialainen miniä olisi mainio nimi kirjalle, ehkäpä kuulaalle novellikokoelmalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tiesin Italian murteiden olevan vahvoja murteita, mutta en kuitenkaan tuossa määrin, että Sardinian kieli on oma kielensä, jonka käyttö tosin hitaasti on vähenemässä ja jäämässä pois nuorison kielestä.

      Sardinialainen miniä olisi todella oiva nimi novellille. Ja se anoppi voisi olla tuo nainen, joka puhuu niin paljon, että hänen on opittava miniänkin ymmärtämä kieli.

      Poista
    2. Kirjojen tai kirjoitusten nimien aiheita tuosta todellakin tulee paljon. "Sardinismia", "Satiiriset sardiinit", "Sardiinin paluu" ja "Sardiniasta sataa".

      Matkakertomus "Sardiniasta Sisiliaan ja takaisin - voitinko mitään?", olisi varmaan myyntimenestys. Ainakin aitosardiinit ostaisivat.

      Poista
    3. Kielien historia, kansainvaellukset tai maamme vaiheet ennen autonomiaa eivät ole jostain syystä kiinnostaneet minua lainkaan. Etenkään jääkauden reunat eivät minua liikuta. Tiedän, että tämä on puute, mutta enää en edes viitsi yrittää tietojani tässä parantaa. Autonomian aikaa olen viimeksi historiasta lukenut. Ihmettelen, kuinka korkeakoulutetut, erittäinkin yliopistot, Snellmania ja hänen työtään niin paljon vihaavat, vaikka muuta näyttelevät.

      Muistan, kuinka markka-aikana ostin kirpputorilta Unkarin kielen oppikirjan, se maksoi tasan markan. Kassatytöllä oli lennokas päivä ja kysyi: "Meinaat sitten unkaria opetella?" - Vastasin: "joo, markalla!"

      Vielä ei ole tullut tarvetta opetella edes markalla, enkä kirjaa ole avannut.

      Poista
    4. MInua taas oikea historia on kiinnostanut aina, nimenomaan esim. miten ja mistä esi-isämme ovat tulleet ja miten kielet ovat kehittyneet.

      Perhana, viimeksi viime viikolla yritin löytää kirjastosta napakkaa unkarin oppikirjaa, kun kunnon kursseja työkkäristäkään nem találtam.

      Hmmm... pienenä pontimena asiaan oli toki muinainen ja melkein unkarilainen tyttöystävä, joka olisi myös hyvä novellikokoelman nimi.

      Poista
    5. Minulla on yläkerran hyllyssä joitain unkarin kurssikirjoja opiskeluajoilta, siis vanhoja, mutta hyviä, ei mitään ihan alkeisjuttuja. Nyt en pääse tarkistamaan, kun olen vankina alakerrassa.

      Mitään käytännön kieltä emme opiskelleet, vaan kielen historiaa ja muuttumista ja kytkyjä suomen kieleen. Mitään en muista unkarista. Olin kurssin aikaan sopivasti raskaana ja ajatukseni askartelivat vallan muualla kuin unkarin ja suomen rakenteiden yhtäläisyyksissä.

      Poista
  2. Massatuotanto ei ole sosialismia, isouden palvonta on kiihkeintä kapitalismia. Sellaista, jota minä kutsun sanalla rosvokapitalismi. Puhutaan kaiken keskittymisestä kaupunkeihin tai peräti Helsinkiin, mutta ei siinä koko totuus ole. Ohjeet toimintaan haetaan monesti jo Lontoosta, Norjasta (turska-ja öljyperkeleet!) tai peräti New Yorkista. Sinne on myös velvollisuus lähetellä isoja rahasäkkejä. Edellisen kuukauden säkki oli liian pieni, nyt pitää kaapia kokoon isompi ja pulleampi.

    Lahjakkaita lapsia meillä on lähinnä vanhempien usvaisissa haavekuvissa ja harhoissa. Paitsi tietysti tietokonepelaajat, joista yksi 22-vuotias voitti juuri joukkueineen melkein 11 miljoonaa euroa. Mihinkä tärviölle, Turmiolan Tommiksi, poika olisi joutunut, jos olisi kuunnellut vanhojen ihmisten neuvoja: "käy ensin koulusi ja sitten pyrit k(a)uppakorkeakouluun!" - Kimi Räikkönen voisi halutessaan palkata sata korkeakoulutettua pesemään ja silittämään pyykkinsä, ja toiset sata olemaan ihan hiljaa
    ihan kaikesta "tietämästään".

    Takseista lähtee turvallisuus pois, tulevaisuudessa en taksia suosittele aamuyön humalaiselle naiselle. En edes itselleni, onneksi asun nykyään kylän keskustassa, eikä tarvetta kauheasti ole. Kirjasto ilman kirjoja, palvelu ilman palvelua, on junaliikenne, jossa konduktöörit eivät myy lippuja vaan "palvelevat". Tämä on tällaista sveitsiläistä bernerismiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja laskut ilman laskuja - näiden kanssa sekoan vielä ja joudun vastuuseen laskuttomien laskujen hukkaamisesta.

      Nimittäin minulle tulee moneen paikkaan ilmoituksia laskuista, ja tulee moneen paikkaan laskuja ja vahvistettavia laskuja ja ilmoituksia erääntyvistä laskuista. Kuitenkin olen kai pienkuluttaja.

      Ilmoituksia ja laskuja tulee tekstiviesteinä, sähköpostiin, verkkopankkiin ja nyt jostain syystä myös Netpostiin. Ja postilaatikkoonkin tulee paperisina. Osan laskuista valokuvaan kännykkään, kun olen varma, että muuten unohdan ne.

      Kun sitten päätän mennä verkkopankkiin maksamaan laskuja, on etsittävä niitä mapista paperisina, kännykän, Netpostin ja sähköpostin viesteistä sekä kännykän kuvakokoelmasta sekä verkkopankin e-laskuista. Menen yleensä sekaisin siinä vaiheessa, kun huomaan, että sama lasku on sekä paperisena, kännykän kuvissa ja Netpostissa. Sekavaa!

      Suostuisin maksamaan paperilaskuun palaamisesta.

      Poista
    2. Lahjakkaita lapsia meillä on oikeasti kouluissa. Sellaisia, jotka selvittävät tehtävät itsenäisesti ja nopeasti ja häiritsemättä muita. Usein he tekevät tehtäviä eteenpäin, ja ovat näin koko ajan muita edellä. Heidän vuokseen ei nähdä vaivaa, aina heille ei ole lisätöitäkään tarjolla. Onpa semmoistakin nähty, että heitä käytetään "vertaistukena" eli opettamassa heikompia, vaikka tämä ei millään tavalla edistä heidän oppimistaan. Totuus on se - ja onpa moni sanonut sen ääneenkin - että peruskoulussamme edetään nykyään heikoimpien vauhtia ja ehdoilla ja nopeaoppiset jäävät usein jalkoihin. 

      Poikkeuksia tästä tietenkin on, mutta se ei ole mikään sääntö.

      Poista
    3. Haittaako sellainen niitä lahjakkaita? - Eivätkö he olekaan oma-aloitteisia ja aikaansaavia. - Empatia on tietenkin erittäin huono asia tuputtaa kasvavien lasten päähän, etenkin jos ovat oikein kyvykkäitä. Sellaisesta on tutkitusti ja taatusti haittaa uralla.

      Oikeasti opettajan pitää tietysti sanoa: "latvakakkoset ja beemieloset, sekä tavalliset heti sivuun, nyt koodataan lahjakkaiden kanssa uutta huipputuotetta, "Vihaiset madot tappaa heti!"

      Poista
    4. Ei se varmaan haittaa, mutta ei edistä eikä viittaa heille tietä eteenpäin ponnistelemaan tosissaan.

      Vai meinaatko, Riku, tosiaan niin, että oppimisella on tietty kiintiö tai yläraja, jota ei ole tarpeen ylittää tai saavuttaa? Olen lukenut yhdestä opettajasta, joka keksi tarjota lahjakkaalle oppilaalleen yliopiston peruskurssitasoa. Meni kuin vettä vaan.

      Lahjakkaita ja nopeaoppisia tulee kannustaa ylöspäin ihan samoin kuin heikoimpia, joiden pärjäämiseen kaikki koulun opetusresurssit on valjastettu. Lahjakkailla on samanlaiset oikeudet saada tasoistaan opetusta kuin heikommilla. 

      Kun niitä eroja ei saa olla. Ja jos on, ne tasitaan lopuksi normaalia höllemmällä arvostelulla. 

      Tunnen kaksi opettajaa, jotka on pakotettu korottamaan numeroitaan päästötodistukseen. Eli heidän ylitseen käveltiin komeasti.

      Erityisopetusta tarvitaan, enkä halua sitä pois lahjakkaille. Vaan lisäksi. Suomalaista hyvää koulua uhkaa nyt tällä menolla romahdus. Alamäki on jo alkanut, kun oppilasaines on muutenkin muuttunut radikaalisti.

      Poista
    5. Voisiko niille lahjakkaille opettaa, että seiso omilla jaloillasi ja epäile vain, epäile vain, kaikkea mitä sanotaan ja oikeaksi väitetään.

      Lahjakkaissa en ole asiantuntija, isopää propellihattuise eivät minua kiinnosta. Minä en koulusta välittänyt, ajauduin koulusta eroon lapsuuteni lukuisien muuttojen vuoksi, puuhailin omiani. Luin omiani, suurimman osan siitä, mitä tiedän, olen itse lukenut, vähän pohtinutkin.

      Ja lopputulemaks Sokrateesta: "tiedän vain, etten tiedä mitään."

      Poista
    6. Puhun polleasti kuin sarasvuon takapuoli tai mummu Helsingistä, mutta nöyryys on arvoista ensimmäinen.

      Poista
    7. Kyllä niille lahjakkaille tuo opetetaan: epäile kaikkea ja ole kriittinen. Ja useimmiten he oivaltavat sen itsekin, sillä kriittisyys on älyn väistämätön seuralainen.

      Ja väitänpä, että kriittisyys sisältyy automaattisesti opettamiseen. On sisältänyt jo vuosikymmeniä. Pääsääntöisestihän opetus on keskustelevaa, ei luennoivaa. Ja dialogi opetuksessa ei onnistu, ellei itsekin kyseenalaista ja pane oppilaita epäilemään ja jopa väittämään.

      Poista
    8. Lahjakkuuttakin on niin monenlaista, se laji jota tarvitaan koulussa on ehkä erilaista kuin se, jota tarvitaan elämässä.

      Lisäksi lahjatonkin ihminen voi olla hyvä ihminen ja jopa menestyä työssään ja elämässään.

      Tällä kommentilla en ota kantaa nykykoulun ongelmiin ja tähän Iineksen viittaamaan "oppilasainekseen", joka aiheuttaa varmaan vielä paljon harmia. Siitä ole paasannut muutenkin vuosien mittaan tarpeeksi. Nyt pesen asiasta käteni kuin Pontius Pilatus. Alea jacta est, hoitakaa homma.

      Poista
    9. Niin on, monenlaista älykkyyttä, mutta tarkoitan tässä lahjakkuudella selkeää älyllistä elementtiä, en mitään kiltteyttä tai ulkolukujuttuja, saati hyvää muistia. Nimenomaan sitä älyllistä uteliaisuutta opettaja kyllä pyrkisi ruokkimaan, elleivät resurssit olisi suunnattu tasoerojen poistamiseen heikommille tai hitaammille oppijoille.

      Joissain koulussa Helsingissä maahanmuuttalasten määrä lähenee lähes puolta oppilaista, ja kolmannes on jo käsittääkseni tavallinen määrä.

      Tässä ei ole periaatteessa mitään pahaa, mutta on selvää, että jos puolet luokasta on kielipuolia, niin muut jäävät vähemmälle. Se on realiteetti. Sekin on realiteetti, että tietyt maahanmuuttajapojat ovat äärimmäisen röyhkeitä ja ylimielisiä naisopettajia kohtaan. Tällainen on koko luokan opiskelua haittavaa - realiteetti, ei kannanotto, eikä sitä voi selittää parhain päim.

      Poista
  3. Sophia Loren on kaunotar, katselin filmin pätkää ja näin monen muun ohella Brandon, joka tanssitti Sophiaa ja heti tuli mieleen se, miten hän oli kuulemma kironnut, että häntä oksettivat Lorenin mustat nenäkarvat niin, ettei pussaamisesta tule mtn. No makunsa kullakin:) Oikeastaan tulin tänne sen takia että olen unohtanut toivotella parantumisia Sinulle Iines, enää 10 päivää kipsissä:) Voiton puolella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvin laskit, Irja, enää 10 päivää kipsivankeutta. Ja sitten poksahtaa kinttu vapauteen ja sauvat lentävät jorpakkoon. 

      Noh, jokusilla on kai karvakammo. Ja hassua, miten intensiiviseltä tuo Brandon tanssi vaikutti. Sophia Loren sen sijaan vaikutti jäätävän kylmältä ilmeineen.

      Poista
  4. Brando oli mielenkiintoinen häiriintynyt persoona. Naisia hänellä oli aina useita kerrallaan, Marilyn Monroesta muihin kimuleihin. Anna Magnania kammosi ja livahti karkuun tämän ahdistelua, kuvasi Magnanin hämähäkkinaaraaksi ja pelkäsi tämän antavan armon iskun. Nuorena Brando sai kenkää yhdestä teatterista, koska oli "rikkonut teatteritapoja". Iski kanveesiin itseään ahdistelleen b-miehen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava näyttelijä Brando oli, vetovoimaisine olemuksineen. (Hassua, miten olemme unohtaneet sananvetovoimainen. Sijaan on otettu mitäänsanomaton karismaattinen.) Rooli kuin rooli - hän otti sen haltuunsa. Ja mikä loistava ulkonäkö, hieman poikkeava, ei mielestäni klassisen kaunis. Esimerkiksi poskethan ovat hieman pulleat ja nenä pieni sievä konkkanokka.

      Poista
  5. Huomannette toivottavasti sivupalkista ylhäältä Simo Aleksi Suomisen aivopierun. Koko artikkeli löytyy täältä:

    http://www.hs.fi/mielipide/art-2000005325549.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simo Aleksin kirjoitus oli oikeastaan aika terävä ja hyvin kirjoitettukin... toinen asia on toki se, että minunkin mielestäni hän on lähes kaikessa väärässä.

      Asiasta toiseen: minua huvittaa kovasti, kun nykyään meuhkataan "vieraslajeista", jotka tunkevat neitseelliseen kotimaahamme valtaamaan elinmahdollisuudet aitosuomalaisilta lajeilta.

      Kun ottaa huomioon mitkä tahot asiasta eniten vouhkaavat, näen tässä huimaa tiedostamatonta projektiota.

      Poista
    2. Simo Aleksi Suominen on teknisessä mielessä vähän sama kuin uusin mielipidelausuja, Heikki Terhonpoika Pursiainen. Kirjoittaa taitavasti purren yhtaikaa monta tahoa. Kiinnostavia kirjoittajia molemmat. Maltan tuskin odottaa Pursiaisen Paskaa Suomea.

      Noissa vieraslajien torjunnoissa on tosiaan vahvaa symboliikkaa. Lupiinithan ovat kauniita, ja olen antanut niille asuinpaikaksi oman pihani rinteen kauneimman kohdan, otan jopa talteen niiden siemenkodat ja ripottelen niitä uusiin paikkoihin. Näin ne lisääntyvät vapaasti ja ehkä vähän holtittomasti, mutta sehän on vain niiden kulttuurista tapaa. 

      Poista
    3. Simolla on kieltämättä hieno meininki. pruuttaa menemään mitään ajattelematta. Loisivat rikkaat on hienosti ja raikkaasti, urku kutosella, sanottu. Tapsan vieraslaji rinnastus nauratti, mieleeni nousi tekstiä, kuvitelmaa noiden ihmisten vieraslajipuheista neek...ihmisistä, jota en viitsi ylöspräntätä.

      Poista
    4. Simon heikko kohta on keksiä metaforia, jotka toimivat toisinkinpäin. Kun hän puhuu loisivan yläluokan elättämisestä, samalla argumentaatiopohjalla voitaisiin puhua myös loisivien sosiaalituettujen elättämisestä.

      Ja kun hän sanoo, että yhteiskunnan kakkua pitäisi jakaa tasaisesti eikä kasvattaa jaettavaa, voitaisiin yhtä hyvin sanoa, että sellainen kakku, jota ei kasvateta, syödään nopeasti loppuun.

      Poista
    5. Minunkin kiinnostukseni Pursiaiseen nousi huomattavasti, kun kuulin että hän on Terhon poika. Kun luin hänen teesinsä Hesarista, totesin olevani usein samaa mieltä.

      Simo Aleksanteri sen sijaan turvautuu patavanhaan argumenttiin Rooman valtakunnan tuhoutumisesta puhuessaan.

      Kulttuuri ehkä "mätäni", samoin yhteiskunnalliset rakenteet, mutta se ei suinkaan johtunut yläluokan elostelusta, vaan - nykytermein ilmaistuna - kriittisen rajan ylittäneestä monikulttuurisuudesta.

      Poista
    6. Pursiainen on aivan uudenlainen ihminen, uudenlainen viestinnän ammattilainen, jonkin ns. ajatuspajan perustaja. Hän etsii selvästi uutta, ei tukeudu vanhaan, ei tukeudu käsittääkseni mihinkään laitaan tai leiriinkään. Vallan hienoa! Lintu ja kala yhtaikaa.

      On jo aikakin lopettaa eri leirien ja suuntien jumiutuneet ja nukuttavat väittelyt, aggressiiviset toisen osapuolen syyttelyt, ellei samalla ole esittää mitään uutta tilalle. Luulen, että Pursiaisella on myös rakennusaineksia, sillä hän suomii sekä eliittiä että - niin, mikä on älymystön ja eliitin vastakohta? Mikä sen laidan nimi on?

      Poista
    7. Jos kiinnostaa lukea sivupalkissani olevan viestinnän erikoistuntijan Katleena Kortessuon perustelut Simo Aleksi Suomisen Miksi on väärin olla rikas -artikkelista, niin se löytyy täältä:

      http://eioototta.fi/on-yksinkertaisesti-vaarin-olla-pitka-ahkera-tyylikas-tai-pitkajanteinen/

      Poista
    8. Viestinnän keskeinen problematiikka on "miten valehdella niin, että se on uskottavaa."
      Elämme lopun aikoja. 84-vuotias Pentti Linkola sanoi, että ihmiskunta on muutaman harvan sukupolven päästä tuhon oma. Vihreistä hän sanoi heidän olevan joissain yksityiskohdissa pahempia kuin muut.

      Vihru reissaa ympäri maailmaa tutustumassa maailman ja ekosysteemien monimuotoisuuteen. Pien- ja isommat panimot ympäri maailmaa ovat käyneet tutuiksi. Sellaista se heillä on, kun ovat oikein huolissaan maailman menosta.

      Poista
    9. Pentti Linkolasta juuri ilmestynyt elämäkerta kertoo Linkolan naisista ja etelänmatkoista, kertovat lööpit tänään.

      En tiennytkään, että tämä kaikkien vihreiden kantaisä on ollut innostunut lentomatkoista ja vielä ilmeisesti klassisista Kanarian-matkoista naisseikkailuineen.

      Näin karisevat vaaleanpunaiset ja vihreät unelmat, kun totuus kaivetaan esiin.

      Poista
    10. Linkolan ehdottomuus ylittää ihmisen, kukaan ei sellaiseen ehdottomuuteen pysty, eikä kannata edes yrittää.

      Linkola oli perustamassa vihreää liikettä, ei vihreää puoluetta, joksi myyntimiehet sen halusivat. Linkolalta on paras lukemani analyysi Pekka Haavistosta, ulkomuististani se on jotenkin: "Niin, Pekka on aurinkoinen, kovasti aurinkoinen."

      Parnassosta , jota en kovin usein lue, luin kerran Linkolan kirjoituksen jostain. Yhtään en enää muista, mitä kirjoituksensa käsitteli, ihastelin vain kirjoittamistaan, se oli kaikkein kauneinta suomen kieltä.

      Vihreys on populismia, se erkaantui Linkolasta hyvin nopeasti. Vihreä rakentaa vihreitä jättikerrostaloja kaikkialle, kulttuuriymäristöille ei ole siinä mitään merkitystä. Talojen seiniin tulee moraalimuraaleja: "aijai ku on hienoja kuvia, ne on kulttuurii!"

      Sitä paitsi vihrut ovat oikeassa. Sähkö todellakin tulee seinästä ja raha seinän pankkiautomaatista. Ja jos ei tule, kandee pyytää faijalta.

      Poista
    11. Gösta Sundqvistin elämakerta minua silti enemmän kiinnostaa. Siinä oli taiteilija, ihminen ja tekijä, jonka otteissa oli kybää. "Akka sano, et mä oon ihan Johnsonin näköinen!" - "ai Don Johnsonin?" - Eiku Benin.

      Poista
    12. Kyllä minua Linkola kiinnostaa, sillä taiteilijanrentuista olen lukenut kiintiöt täyteen, eivätkä ne toisistaan eroa.

      Linkola sen sijaan on niin kauhea, ja kuitenkin aito, että alanpa tosissani pitää hänestä. Jollain tavalla ymmärrän sen ehdottomuuden. Olen ruvennut miettimään sitäkin, että mikä tässä maailmassa oikeasti humaania on, ihmisten poimiminen Välimerestä vaiko se, että sallii heidän hukkua. Maailma tulisi voida nähdä muustakin pisteestä käsin kuin omasta navasta.

      Poista
    13. Pst. Vilkaiskaahan sivupalkkiani, johon poimin juuri Linkolan mietteitä. Hurja jätkä! Tuommoista ei sallita muille!.

      Poista
    14. Käsittääkseni kukaan ei ole sitä vastaan tässä, ei kai Linkolakaan. En usko, että hän arvottaa ihmisiä varallisuuden mukaan, kuten minäkään. Ainoa kriteeri on ajatus ihmisten määrästä, ei laadusta.

      Poista
    15. Nyt en ymmärrä, mitä ihmisen suuruus tai pienuus mihinkään nyt kuuluu. Käsittääkseni kukaan ei ole sitä vastaan tässä, ei kai Linkolakaan. En usko, että hän arvottaa ihmisiä varallisuuden mukaan, kuten en minäkään. Ainoa kriteeri on ajatus ihmisten määrästä, ei laadusta.

      Poista
  6. Mitähän peliä noihin kehitysapurahoihin liittyneekään.
    Juu, kondomeja vaan menemään lisääntymisuhan estämiseksi. Se tosin voi olla kyseenalaista käyttävätkö arvon miehet kondomeja. Ihmisten antaminen kuolla vapaaehtoisesti, siis auttamatta on sekin eettinenkin kysymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikessa avustavassakin rahansiirrossa on sijaa väärinkäytöksille ja yksilöitten itsekkäälle ahneudelle. Monestihan tämä on nähty hyväntekijöitten piirissä. Uskonto ei pyhitä rahaa.

      Kehitysapurahaa silti oikeasti tarvitaan, ainakin minun maailmankuvani mukaan. On paljon alueita, joissa on koulutuksen ja alkeellisenkin terveydenhoidon tarve.

      Silti alan olla Linkolan kannalla: kondomit kikkelinpäihin tai miesten sterilisaatiot parin lapsen jälkeen kehitysmaissa. Väestönkasvu on todellinen uhka etenkin siellä, mistä tieto ja osaaminen puuttuu, ja joissa ihmistä hallitsee kokin taikausko.

      En ole ennen ajatellut, että Eurooppa on tiheään asuttu. Silti juuri tänne siirtolaisvirrat suuntaavat, ja ihan vaan kohteliaan sivistyksemme ja kehittyneen sosiaalijärjestelmämme vuoksi.

      Poista
    2. PS Jos hukkuvan voi pelastaa, pitää pelastaa. On liian julmaa tähdätä siihen, että vain vahvat jäävät eloon.

      Poista
  7. Vihrujen gallupsuosio minua naurattaa. "Hei jauhetaanks jyviks, kaikki tyypit, joit ei saatu hyviks."

    "eiks sustakin ois hyvä, ku tää maailma olis parempi paikka?"

    Fortumilta minulle kerran joku soitti. Kehui, kuinka toimittavat minulle sähköä, jota ei ole tuotettu esimerkiksi ydinvoimaloilla. Olin vähän vaikealla päällä ja rupesin kauhistelemaan: "Mitä, enks mä saa lainkaan ydinvoimasähköä, eikö mulla ole oikeutta siihen?" - Myyntimies meni vähän hämilleen ja alkoi naureskellen selittää jotain sekavaa.

    Muuten olen sitä mieltä, että delfiinin liha on epäilemättä pahaa ja Saimaan norppaa ei syö vanha erkkikään. Noh, tilaisuutta ei ole ollut kokeilla, mutta karhun lihaa olen syönyt helsinkiläisessä ravintola Piekassa. Suosittelen. Sulollekin. Pandaa ei varmaan koskaan ole mahdollisuutta syödä.

    VastaaPoista
  8. Tämä vihreitten senkun kohoava gallup-suosio hämmästyttää. Tehdäänköhän kyselyt lähinnä pääkaupunki- ja kaupunkialueilla? Muuten tulokset ovat peräti outoja. Tulkaahan gallupistit tänne Satakuntaan kyselemään!

    VastaaPoista
  9. Kohdistin väärin, anteeksi. Ylen mittausta ei ole tehnyt Gallup vaan länsimainen tiedemies ja riistokapitalisti Eero Lehti Taloustutkimuksineen.

    VastaaPoista
  10. Nuorison ajatukset ovat vähän toisenlaisia kuin meidän varttuneimpien. Uskovat, toivovat ja rakastavat kaiken, mitä joku skojari heille esittää.

    Haluatko sinäkin, että kaikki on jees, maailma parempi paikka, murheet loppuvat ja takapihasi kukat kasvavat paremmin? - Osta sinäkin tohtori hc Toukon ihmelääkettä!

    VastaaPoista
  11. Ennen kaikkea nuoret ovat laumasieluja - tämä on tahallinen yleistys, koska näin voi sanoa. Nuoret haluavat lauman hyväksynnän huolimatta siitä, että he tahtovat olla myös persoonallisia yksilöitä. He ovat kaikista ikäryhmistä riippuvaisimpia muiden hyväksynnästä.

    Ja nyt kuuluu olla positiivinen ja suvaitsevainen, mutta ei paha porvari eikä tyhmä persu. Vaihtoehdoista vihreä on muka-radikaalein ja nuorekkain ja maailmaa vapauttavin. Se on siinä. Tyypillinen vihreä on tämä raju mimmi, elämäntapataiteilija,Touko Aallon petoskumppani Iiris vai mikä hänen nimensä nyt oli.

    Vaan noista Ylen gallupeista en osaa sanoa. Veikkaan, että valtaosa vastaajista on nuoria suurkaupunkilaisia. Yle voisi hieman vaihdella gallupinsa tekijöitä.

    VastaaPoista
  12. Viesti menestyksestä lisää menestystä. Sama se toisella populistilla, edesmenneellä persupuolueella oli.

    Haluan kiinnittää huomion Sauli Niinistön menestykseen. Hän alkoi inhottaa, kun luin tekomakean kirjansa "Hiljaisten historia". Presidentin virkaa on kuitenkin hoitanut yllättävän hyvin. Kiinan Xi Jinpigin valtiovierailu täällä oli kovempi juttu kuin moni tajuaa. Putinin kanssakin Saulilla menee hyvin ja nyt toisen tohelon, Trumpin luokse on matka.

    Lauta-Matti varmaan tapaisi pohjois-korean bäng un böngin ja Lipponen Kiinan keisarin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jinpig tuli vahingossa, ei Kiinan päämies sentään sika ole, korkeintaan pullea porsas.

      Poista
    2. Hienoa oli, kun Amerikoissa Schwarzenegger tuomitsi natsit ja antoi Charlottesvillessä kuolleiden puolesta satatonnia. Trumppa-pumppa ei sellaiseen kyennyt.

      Arnoldin isä, Gustav, oli ihan pesunkestävä natsi.

      Poista
    3. Arskan isä liittyi natsipuolueeseen kaksi viikkoa ennenkuin Saksa maan miehitti. Isästä on polvi parantunut.

      Aika paljon nykyään näkee natseja puolustavia kommentteja. Usein ne väittävät stalinin olleen pahemman kuin hitler. Ei ollut. Molemmat olivat ihmissaastaa, sitä on turha kenenkään kieltää.

      Poista
    4. Pekka Saurin kirja-arvostelu Linkolan elämäkerrasta Hesarissa on ihan saatanallisen hyvä!

      Poista
    5. Tuossa arvostelussa on maininta, että pikanttina ykstyiskohtana on se, että Linkola keräili autojen rekisterinumeroita.

      Tälle keräilylle ei kuitenkaan pidä antaa mitään pikanttia tai erikoista leimaa. Nimittäin vielä minun lapsuudessanikin autojen rekisterinumeroitten keräily oli hyvin yleistä lasten keskuudesta. Samoin kerättiin karkkipapereita ja laskettiin punaisia autoja.

      Poista
    6. Autojen rekisterinumeroiden keräämistä kammoan. Yksi tyyppi, nimeä en enää muista, keräili niitä. Kolsan tiilitehtaalle se tuli aina tunnin tai puolitoista ennen työvuoron alkamista, kun isobroidinkikin oli siellä. Rekisterinumeroita sittemmin keräsi, samoin ohikulkevista junista joitain tietoja. Sitten yhtenä päivänä yhtäkkiä puukotti nuoren tytön kuoliaaksi pyörätien alikulussa.

      Poista
    7. Niin tietysti, nyt se keräily tuntuu jopa oudolta.

      Asia pitää kuitenkin asettaa kehyksiinsä, maaseudulle, jossa autoja kulki kadulla ehkä tunninkin välein, yksi kerrallaan. Näin ainakin minun lapsuudessani ja oletan, että Linkolan lapsuudessa autoja kulki vielä harvemmin, paitsi tietysti, jos hän asui Helsingissä.

      Poista
    8. Linkola asui ensimmäiset vuotensa Helsingin Kaisaniemessä, sittemmin kai Tööööölöööösessä.

      Poista
    9. "Isoja puita ei ole enää kuin Helsingin puistoissa", Pentti joku aika sitten tölväisi böndejä.

      Poista
  13. Linkola on suuri populisti ja ajattelussaan populismille tyypillisesti ehdoton.

    Kaltaiseni tolkun mies eli realisti ei tietenkään antaisi pakolaisten hukkua mereen, vaan poimisi heidät laivaan ja kuskaisi takaisin lähtösatamaan. Joka ainoan.

    Linkola on väärässä siinäkin, että tuho uhkaisi maailmaa tai ihmiskuntaa muutaman sukupolven kuluttua. Ei Roomakaan tuhoutunut parissa sukupolvessa, vaan vuosituhat siihen meni - eikä se sittenkään oikeasti tuhoutunut.

    Mutta todellakin - jos Linkolan mielipiteitä esittäisi joku persu, niin syyte vihapuheesta tulisi että pätkähtäisi. Mutta ei Linkolalle, sillä hän on vihreän liikkeen perustajana saanut koskemattomuuden.

    Vielä opetus: Pol Potit ja muut hirmuhallitsijat eivät ole hirviöitä, vaan yksinvaltaan päässeitä linkoloita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä älyllistä epärehellisyyttä ei oikein jaksa enää: tärkeintä on se, kuka sanoo.

      Samat sanat toisen suusta aiheuttavat syytteen kiihotuksesta kansanryhmää kohtaan. Miten tämän voi juridisesti perustella? Uuninpankkopoikahan tämänkin varmaan tulee selittämään. Jäämme odottamaan.

      Poista
  14. Vaan nyt tuli Helsingin Sanomien pohjanoteeraus. 

    Kun uutinen vaarallisen aineen aiheuttamista hengitysoireista maahanmuuttajien kotouttamiskeskuksessa Mannerheimintiellä ilmestyi päivällä, sen ingressissä oli maininta: voi viitata ulkopuoliseen tekijään.

    Kun äsken vilkaisin tätä itselleni linkittämääni uutista, siitä on poistettu koko ingressi eli toimittajan omat arvailut, ja se on korjattu totuudenmukaiseksi, joka ei tullut HS:ien toimituksen mieleen: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimintiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta.

    VastaaPoista
  15. Väestönkasvu rikkaissa maissa on/olisi pahempaa kuin ns. kehitysmaissa. Yksi suomalainen oppikoulun lehtori, olkoon eläkkeellä tai ei, kuluttaa maapallon luonnonvaroja about 20-30 kertaa enemmän kuin bangladeshilainen ahkera kenkien kiillottaja. Joka välillä, of course, kaivaa vain nenäänsä, kun ei tule asiakkaita. (Ja taksikuskitkin, nuo penteleen chakmat, näyttävät hälle vain keskisormea, kun kaasuttelevat kumit käryen ohi.)

    Ps. Olen aina toitottanut sitä että ihmisiä Telluksellamme on liikaa, vuonna 1850 väkiluku täällä oli noin 1,3 - 1,4 miljardia, vähän yläkanttiin jo silloin. Nykyinen ihmismäärä on täysin kestämätön. – Mutta miten saisimme väestön vähenemään? Luonnonmullistukset on liian hidas tie, tai ei se edes mikään tie ole, konventionaaliset sodat ovat liian pienimuotoisia, Linkola on joskus ehdottanut noin 4 -6 miljardin ihmisen likvidointia... tämä olisi ainoa ja oikea ja järkevä tapa päästä biologiseen tasapainoon pallomme kanssa. Mutta, mutta...
    epäilenpä että tämä on vain meidän kaikkien ”luonnonystävien” märkä uni, ei se menisi missään parlamentissa läpi, ei edes Trumpin aloitteesta. Ei, helkkari vieköön, ei!

    Jotkut aikoinaan nimittelivät Linkolaa ekofasistiksi... en nyt oikein tiedä. Itse kutsun häntä fundamentalistiksi. Ja niin kauan kun teot jäävät sanomisten tasolle, hyvä on; hän on ”huutavan ääni korvessa”. – Hyvä mies. Ja Hyvä kirjailija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapsalle...

      miten niin Linkola on populisti?
      Hänhän nimenomaan EI kosiskele Suurta Yleisöä - pikemminkin päinvastoin. Ja Rooman imperiumin tuhoon en hänen apokalyptisia tulevaisuudennäkymiä vertaisi. Luonnon tasapaino voi romahtaa sellaiseen tilaan, ei nyt ihanäkkiä mutta melko lyhyen ajan kanssa, että ihmisten kyky korjata sitä, käy mahdottomaksi.

      Ja onhan meillä aina nämä ydinaseet keskuudessamme... siinä ei menisi kuin tämä elossa oleva sukupolvi, kun kaikki olisi KAPUT.

      Ps. En minä ole näin pessimisti. Mutta ymmärrän kyllä Linkolan katkeruuden, sen syyt, ja hänen pessimisminsä. Korkojen kera.


      Ps.Ps.Ps. Kyllä oli vaikea saada tätä kommenttia läpi. Kun tämä kommenttialusta väitti että ei ole mikis käypä nimimerkki, väänsi minut koko ajan Anonyymiksi. No, mikäs siinä, kyllä se mulle sopii, mutta kun yritin sitten Anonyymina lähettää (äärimmäisen harkitun, loppuun asti ajatellun, vuosikausia kypsyttellyn) kommenttini, ei se suostunut! - Ihme oikosulku tuli sille, kai...? Emmä tiä.

      Poista
    2. Ymmärrän Linkolan ajatuksen ihmismäärän vähentämisestä, ja nyt kun hän jälleen puhuu tämän ajan ihmiselle, ymmärrän vielä paremmin. Tottahan hän puhuu, noin se menee, hän on oikeassa.

      Silti minun sydämeni ei kestäisi hukkuvan jättämistä hukkumaan, ei kenenkään jättämistä oman onnensa nojaan.

      Kannatan näissä oloissa syntyvyyden ankaraa säännöstelyä. 2 lasta max per perhe. Kannatan myös sitä, ettei kaikki politiikka olisi niin perhe- ja lapsikeskeistä. Ei mitään ilmaisia kenellekään, ihminen kustantakoon itse kupeittensa hedelmät. Rahat ilmastonmuutoksen torjumiseen ja luonnonsuojaamiseen.

      Poista
    3. Kommenttisysteemissä ei tietääkseni ole vikaa. Mitä kummaa olet nyt suhmuroinut mikis?

      Minäpä kokeilen tämän anonyymina.

      T. Iines

      Poista
    4. Suhmuroin, suhmuroin. Vika tietysti oli, kun tutkin asiaa intensiivisesti monta tuntia, syömättä ja juomatta (poisluettuna talkkuna, jota vähän maistoin), minussa. - Sehän nyt oli niin itsestäänselvää, se, että unohdin mainita sen.

      Poista
    5. No se suhmurointi oli huumoria, mikis, en kai minä nyt tosimielellä tuommoista kenellekään sano. Ainahan näissä Bloggerin systeemeissä on erilaisia vikoja.

      Poista
    6. Kuinka voi tunti neljässäkymmenessä minuutissa tutkia asiaa "intensiivisesti monta tuntia..?" Ja syödä samalla talkkunaa.

      Poista
    7. Linkola on mielestäni populisti siksi, että hän etsii monimutkaisiin asioihin yksinkertaisia ratkaisuja.

      Myönnän, etten ole ikinä ymmärtänyt Linkolan ajatusten fiksuutta. Minun mielestäni kun ne ovat typeriä.

      Maailma ei siis kestä nykyistä väkimäärää, vaan johtaa siihen, että suuri osa ihmiskuntaa tuhoutuu... No, Linkolan mukaan ratkaisu on tuhota nämä ihmiset jo ennen kuin ne muuten tuhoutuisivat.

      Kertokaapa minulle mikä järki tähän sisältyy?

      Poista
    8. Eläinlajeja kuolee sukupuuttoon, kun niiden reviiriin puututaan ja sitä tuhotaan.

      Miksi samoin ei kuulu käydä ihmisellekin? Jotkin lajit (= tiettyjen alueiden popula) yksinkertaisesti menehtyvät, kun eivät pärjää taistelussa elämästä.

      Samoin korkean sivistystason ihmisiä voi menehtyä ilmastonmuutoksen aiheuttamiin tauteihin ja katastrofeihin. Onko tämä lopulta edes kummallista? Näin jää elintilaa ja reviiriä henkiinjääville. 

      Lukekaapas Margaret Atwoodin Herran tarhurit. Se on kerrassaan jännittävä ja kiehtova dystopia, joka alkaa vuodesta 25. Maapallon yli pyyhkäisee Vedetön tulva, eli tuhoisa pandemia, joka tappaa suurimman osan maailman väestöstä. Romaani kuvaa henkiinjääneiden selviämistä ja taistelua elämästään.

      Poista
    9. Tapsa, ei Linkola kannata ihmiskunnan suurta harvennusta konkreettisesti vaan vastaus kuvastaa vain hänen omaa toivottomuuttansa asian edessä. Inhimillisesti ottaen ei ole olemassa mitään "käypää" ratkaisua, vain epätoivoisia ajatusmalleja joiden lopputuloksia emme voi tietää. Kyllä hän sen tietää, vastaa vain tuskastuneena kysymyksiin. hh

      Poista
    10. Hän kuitenkin ilahtuu aina, kun sodissa ja katastrofeissa kuolee ihmisiä ja kannattaa hukkuvien jättämista oman onnensa nojaan.

      No, kerronpa miksi hänen ajattelunsa on hölmöä, vaikka hyväksyisikin näkemyksen liikakansoituksesta: miksi tappaa täysikasvuisia, kun he kuitenkin kuolevat ennen pitkää muutenkin?

      Jos maailmaan ei tästä päivästä lähtien syntyisi yhtään ihmistä, maapallo humisisi sadan vuoden kuluttua autiuttaan.

      Jos jotain konkreettista kerran pitäisi tehdä, niin miksi ei estetä esim. Afrikan väestön tulevaa räjähdysmäistä kasvua?

      Poista
  16. Tänään muuten tulee - te kaikkien Penttien (Haanpää, Saarikoski, Linkola) ystävät - klassikkoelokuva. Ei tämä nyt mikään maailmaa kaatava juttu ole, mutta onpa ihan kelpo mustavalkoinen film noir: Paikka auringossa (A Place in the Sun). - Anteeksi vain Riku että tässä rainassa ei ole värejä eikä yhtä kummallista meininkiä kuin James Bond -elokuvissa. Enkä tiedä mitä von Bagh siitä on joskus sanonut, kyllä kai jotain, kun Chaplin sanoi sen olen "paras amerikkalainen elokuva mitä ikinä on tehty"... - No se nyt ainakin on puppua. Ei ole. (Eikä tule.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, täytyypä katsoa. Jälkeenpäin sitten arvostelen: "Melko väritön raina."

      Poista
    2. Sitä paitsi Montgomery Clift on yksi ehdottomasti parhaita näyttelijöitä. Ystävänsä M. Brando sitä yritti tyrkkiä, kun vaipui masennukseen. Siitä Montyn puhutusta homoudesta sanoi, ettei sellaista huomannut.

      Poista
    3. Brando näytteli Chaplinin Honkongin kreivittäressä, elokuva oli melko huttua, Lorenin Sophiakin siinä oli. Jälkeenpäin Marlon sanoi Tsapen olleen ilkeimmän ihmisen, mitä on tavannut. Tsape kai oli ikäännyttyään aika vaikea, mutta tämän olen tulkinnut kahden voimakkaan persoonan kohtaamiseksi ja vikaa saattoi olla Brandossakin.

      Poista
    4. Nyt Weepediasta luin, että von Bagh, Truffaut, Rohmer ja Jack Nicholson Hongkongin kreivittärestä tykkäsivät. Ihan skeidaa se on siitä huolimatta.

      Poista
    5. Elokuvan katselin, en tiedä, mitä siitä sanoisin. Alussa vieraantumista ja halua olla itseään parempi. Ensimmäisen naisen, oikoseny Shelley Winters, minä olisin ottanut. Elizabeth Taylorille olisin sanonut: "Juokse nyt vaikka jorpakkoon, mee vaikka Burtonin kanssa!" - Jorpakkoon joutui kuitenkin Shelley. Ellun ja Montyn rakkaustarina on epäuskottava, heidän välillään ei ole minkäälaista kipunointia, molemmat ovat rakkauskohtauksissa pakotetun tuntuisia. Ellun pyörtyminen on yliteatraalinen. Lopun oikeusdraama on eksistentialistinen: "tällaiseen saatat joutua, vaikket ole syyllinen."

      Melko mustavalkoinen elokuva.

      Poista
    6. Hyvä arvostelu! Olen samaa mieltä. Annan viisi tähteä ¤¤¤¤¤¤ arvostelusta!

      Poista
  17. Jees, oli tuo elokuva vielä tahmeampi kuin muistin. Aina pettyy, kun muistaa väärin, jollei muuhun, niin itseensä. Amerikassa on tehty paljon hyviä leffoja, mitä niitä nimittelemään, onhan Amerikka elokuvan kotimaa, mutta itse diggaan enemmän eurooppalaisista. Se kulttuuri on lähempänä mua.

    Ps. Mutta ilon tästäkin illasta vei taas tuo Barcelonan tapahtumat. Vaikka tietää että näitä riittää, myös tulevaisuudessa, ja etenkin tulevaisuudessa, vaikka kuinka paljon.

    VastaaPoista
  18. Ilon tosiaan vie Barcelonan terrori-isku. 

    Janne Saarikivi Ylen Jälkiviisaissa syytti lähinnä asiasta uutisointia, ei itse asiaa. Me ruokimme näin terrorismia, kun käsittelemme asiaa televisiossa ja lehdissä.

    Vaan eikö saman kaavan mukaan pitäisi vaieta kaikista maailman väkivallanteoista, myös sodassa? Olisiko se sitten objektiivista tiedonvälitystä?

    VastaaPoista
  19. Kirjoittamisella on merkitystä monien tapausten lisääntymiseen, mutta ei todellakaan voida ajatella, ettei näistä terroriteoista voisi kirjoittaa. Hyvää toimintaa Espanjan poliisilta, kirjoittamisen lisäksi luoteja ei pidä näissä tapauksissa säästää.

    Toivottavasti Suomen poliisilla on samanlainen valmius.

    VastaaPoista
  20. Kyllä se olisi pimittämistä ja tietoista salaamista, jos näitä uutisia aletaan pihdata. Nyt jo suomalainen laatumedia säännöstelee ja stilisoi huomattavasti enemmän kuin Euroopan suurimmat mediakanavat, esimerkiksi BBC. Ei ole ihme, että ihmiset noutavat detaljit MV:stä.

    Siinä missä Euroopan valtamedia julkaisee kuvia ja arvioi kriittisesti ja monipuolisesti tapahtumia, meillä kaivetaan alati päivystävät mälkit ja muut dosentit siloittelemaan ja rauhoittelemaan lukijoita: valtakunnassa kaikki hyvin.

    VastaaPoista
  21. Poliisi on Turun tapahtumien vuoksi nostanut valmiuttaan.Helsingin rautatieaseman ja Postitalon välissä yksi parkkeerattu Maija. Pasit kaduille, jos lisää tapahtuu!

    VastaaPoista
  22. Eilen Barcelona, tänään Turku.

    Kuinka joku ulkomaalaistaustainen nuori kehtaa mennä puukottamaan viattomia ihmisiä. Tappaa ruokkineen ja auttaneen käden.

    Tässä on sellaista pahuutta, jota ihminen ei voi ymmärtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisko äsken viestitti Wurzburgista, että tilannetta selostetaan paraikaa Saksan uutisissa.

      Poista
    2. Tärkeää olisi, että ainakin kielteisen päätöksen saaneet pystyttäisiin karkoittamaan mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Mitään valistusaikoja ei tarvitse tai pidä odottaa.

      Poista
    3. Poliisin aseen tähtäin oli mahdollisesti huonosti säädetty.

      Poista
    4. Ymmärrän sen, että mieleltään sairas tappaa. Se on kauheaa ja surullista, eikä sitä voi hyväksyä. Siinä on kuitenkin jokin logiikka.

      Vaan se, että muslimi tulee tänne tappamaan viattomia ihmisiä jonkun allahin takia, on jotain niin hirveää, ettei siinä ole mitään logiikkaa, se on vain jotain äärettömän pahaa. Tämä Turun muslimi puukotti - ehkä tappoi - lastenrattaita työntävän naisen ja viilteli toista vaaleaa tyttöä kaulaan ja raukkamaisesti selkään. Ehkä kuolonuhrit olivat juuri nämä nuoret naiset.

      Poista
  23. Poikani siellä Turussa saa syksyllä näitä maahanmuuttajia, lapsukaisia kai melkein, oppilaikseen. Tulevat "tutustumaan" erilaisten käytännön ammattiopintojen houkuttelevuuteen. Ammatti-instituutti on täynnänsä erilaisia astaloita joten voit arvata millä mielellä olen seurannut Turun toritapahtumia!

    Muualta kuulemani viittaa siihen että harjoittelu saattaa jäädä lyhytaikaiseksi. Selvää on etten voi pojan mahdollisista kokemuksista julkisesti puhella. Aika näyttää. hh

    VastaaPoista
  24. Minä istuin kesällä juuri sen puukotuspaikan edessä olevalla katuterassilla, siitähän alkaa leveä kävelykatu, ja katselimme ihmisiä ja torivilinää. Vieressämme istui lauma muslimimiehiä, vesipullojensa kanssa. Juuri näitä nuoria viriilejä miehiä. Heitä oli paikalla useita seurueita, ja arvelin, että terassi lienee heidän kantapaikkansa. Koko ajan paikalle tuli lisää nuoria tummia miehiä, ja pulina oli kova. Paikka on juuri se, johon Turussa isku tehdään, jos se tehdään. Ja niin se tehtiinkin.

    Minun tyttärenikin sai uusia pikku muhammedeja, joista yksi on koko koulun kauhu, nyt jo, kun koulua on käyty viikon verran. Ja vika ei ole opettajissa, joilla on taitoa ja kokemusta ja myös ymmärrystä kaikenlaisia lapsia kohtaan.Silti on olemassa oikeasti hirveitäkin tyyppejä jo ala-asteella. Aina he ovat maahanmuuttajalapsia, muslimipoikua. Tämä ei ole mielipide, vaan fakta. Ja siis aivan ihaniakin mamu-lapsia on, ehkä suurin osa.

    VastaaPoista
  25. Kuulin sellaisen teorian, että kyseessä olisi laajennettu kunniamurha. Lastenvaunuja työntänyt tapettu nainen oli samaa alkuperää tappajan kanssa.
    Kaarinassa Turun naapurissa olisi isolla poliisiosastolla haettu muut suvun miehet.
    Voi olla kyllä täyttä huttua.

    VastaaPoista
  26. Tähän saadaan varmaan selvyys aika pian. Tyypillinen kunniamurha se ei olisi, koska sivullisiakin tapettiin. Näinhän suvun kunnia taas häväistään. Mutta jokin mustasukkaisuusraivo ehkä yhdistyneenä Allahin palvontaan? Videollahan näkyy allahuakbarit - lukemani mukaan. Saas nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sieltähän se tuli, Keskusrikospoliisin tiedotustilaisuudesta klo 14, terrorismirikoksena tutkiminen. Eli oikeassahan parjattu Risikko oli. Hänellä on ollut mitä ilmeisimmin hieman enemmän tietoa asiasta kuin meillä muilla.

      Naisiin kohdistunut viharikos. Eikös se ole rasistinen rikos, tiettyyn ryhmään suuntautuva teko?

      Poista
    2. Olen samaa mieltä siinä, ettei tätä saa laajentaa suurta tyhmää koskevaksi. Kyse on vain marokkolaisista. Tämä tuli melkoisena yllätyksenä!

      Marokko! (ja Tunisia!)

      Poista
    3. En ole edes tiennyt, että Marokostakin tulee tänne turvapaikanhakijoita. Luulin maata jokseenkin rauhalliseksi, vaikka toki tiesin, että sielläkin vallitsee islam lieveilmiöineen. Mitä syytä siis marokkolaisten on hakea turvapaikkaa?

      Poista
    4. "Ryhmää" oli tarkoitukseni kirjoittaa. Paula Risikko on lausunnoillaan osoittanut alituisen huonoutensa. Tuon varassako olemme?

      Poista
    5. Jos tämä tällaiseksi menee, annan protestiääneni Halla-aholle, Huhtasaarelle ja vaikka Pirulle.

      Poista
    6. Valtiovallalta kaivataan nyt tehokkaita otteita, ei mitän lääly, lääly jeesustelua.

      Laittomat ulos ja äkkiä!

      Poista
    7. Minusta Risikko on käsitetty tarkoitushakuisesti. Ei noin kokenut ihminen voi tarkoittaa sitä, mitä hänen ajatuksekseen nyt on tuputettu.

      Ihminen, joka ei ole oman aatteensa kapeassa valokeilassa kulkeva, tajuaa oitis, että hän viittaa sillä maahanmuuttoasioihin ja viimeaikaisiin tapahtumiin - mikä sitten meillekin valkeni.

      Mitä pahaa on viitata totuuteen? Risikolla oli tietysti tietoa enemmän kuin toimittajilla ja kansalla. On pahantahtoista nähdä tässä rotuerottelua.

      Vaan nyt on se tilanne, että on rakennettava selittelyjä ja syyttelyä kaikesta mahdollisesta.

      Summa summarum: oikeassahan Risikko oli.

      Poista
    8. Onhan se Sauli Niinistökin aika velli. Naama Velli.

      Poista
    9. Murhaaja oli ilmeisesti saanut kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseen. Valtiovalta on vastuussa siitä, ettei näitä laittomia karkoteta riittävän tehokkaasti.

      Poista
    10. Kyllä Marokosta on tullut siirtolaisia ja kaiketi "turvapaikanhakijoitakin" jo pitkän aikaa. Silmiini on sattunut väitöskirjakin jonka aiheena oli marokkolaisten nuorten miesten naimakaupat Suomeen pääsyn strategiana. Todellista turvapaikan tarvetta marokkolaisilla ei siis ole. Marokko on arabimaista vakaimpia. hh

      Poista
    11. Jostain luin äsken, että Marokossa on lailla kielletty pukeutuminen burkaan. Tätä ei ole käsittääkseni tehty naisten vapauttamiseksi, ainakaan kokonaan, vaan takana on rikollisuuden estäminen. Naamioituneena burkaan voi mies kätevästi tehdä rikoksia.

      Marokkohan on suosittu matkailumaa, mutta ei turvallinen naisille. Iltaisin turistinaisilla ei ole mitään asiaa yksinään minnekään.

      Poista
    12. Joo, siellä lienee myös aika edistyksellinen kuningas niin että maa kenties muistutti 10 vuotta sitten silloista Turkkia. Aikaa sitten kuulin radio-ohjelman jostain suomalaisesta bisness(?)naisesta ja hän tuntui perheineen viihtyvän siellä hyvin (Casablancassako?) . Samoihin aikoihin meidänkin tyttäremme kävi siellä miehensä kanssa mutta vaikka isäntäperhe oli hyvin eurooppalaistunut niin käynti ei ollut ihan positiivinen. Mm. iltaa istuttaessa miehet ja naiset erotettiin eri huoneisiin ja kielitaidot eivät kohdanneet. Sinällään vieraanvaraisuudessa ei ollut moittimista, päinvastoin mutta ei tytär lähtenyt toista kertaa matkaan vaikka pyydettiin.

      Nykyoloista on paha sanoa, fundamentalismi on arvaamaton ilmiö, voi sotkea asioita äkistikin. hh

      Poista
  27. Iines, sun alkukertomus käy novellista. Varsinkin sen alku on melkein hypnotisoiva. Mutta kyllä kulkee keskustelukin notkeasti ja aiheita riittää.
    Nyt on sitten ensimmäinen terroristi-isku Suomeen tehty! Iskua edellisenä päivänä puhuttiin kuinka rauhassa Suomi on saanut olla. Se oli kuin pieni manauskutsu tapahtumalle. Surettaa ensimmäiset uhrit. Etenkin se 15 v. Vaikka tuskin halusi kuolla se vanhempikaan nainen.
    Ei saa pelätä, sanotaan. Mut minkäs teet, kun näet painajaisunia. Viime yönä kellahti jo minun pää nurmikolle ja katselin sen pyörimistä kauhun vallassa. Siitä unesta oli kiva herätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieleeni jäi, miten joku asiantuntija sanoi Barcelonan jälkeen, että Suomessa ei ole mitään vaaraa. Päivää ennen iskua.

      Kuoliko se lapsi? Ei kai, käsitin niin, että hän oli haavoittuneista nuorin. Mutta en siis tiedä varmaksi, niin paljon julkisuuteen annettu tieto on vaihdellut. Olen siinä luulossa, että toinen tapetuista oli se äiti lastenrattaiden kanssa, ja toinen lehtisiä jakanut Jehovantodistajanainen. Mutta siis varma en ole.

      Poista
    2. Iines, oikeassa olet. Minut eksytti seuraava lause: "Granrothin mukaa uhreista vanhin on 67-vuotias ja nuorin 15-vuotias." Oletin että tarkoitettiin uhreja, jotka eniten joutuivat kohteiksi, menettivät henkensä.

      Poista
    3. Liisu, en yhtään ihmettele, sillä poliisin sananvalinta on vähintään tulkinnanvarainen, ellei peräti harhauttava. Minäkin menin sekaisin, sillä yleensähän uhrilla tarkoitetaan tällaisissa tapauksissa kuolleita.

      Poista
  28. Marokkolaiset eivät pääsääntöisesti saa turvapaikkaa ja tämä puukottajakin oli saanut kielteisen päätöksen.
    Eikö ne Barcelonan terroristit olleet suunnilleen saman ikäisiä markkolaisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat, hyvin nuoria. Yhdistäviä tekijöitä on mitä ilmeisimmin.

      Tappamalla naisia yritetään maksimoida ihmisten pelkoa, sanoi joku viisas juuri uutisissa. Myös lapsia on tapettu joissain iskuissa.

      Minua eivät iskut pelota, vaan saavat aikaan entistä suurempaa halveksuntaa äärimuslimimiehiä kohtaan, ja samalla koko islamia, joka suinkaan ei ole jäsenilleen vain uskonto, vaan myös poliittinen yhteiskuntajärjestelmä. Rauhan uskonto se on vain teoriassa.

      Poista
    2. Olen ollut 60-luvulla Istanbulissa pienessä mutta rajussa mielenosoituksessa. En osannut pelätä mutta mukanamme ja isäntänä toiminut vanhempi arabiopiskelja moitti meitä. Sanoi että on syytä ottaa vakavasti nämä, voivat tehdä mitä mieleen juolahtaa.
      Silloin oli syynä murhamiehen kiinniotto jota joukon piti saada haavoitetuksi. Näin myös tapahtui. Joku tapakulttuuriin kuuluva rituaali jos oikein ymmärsin. hh

      Poista
    3. Ei ole Kabulissa panttivankeudessa oleva hurskas nainenkaan ymmärtänyt todellista vaaraa, kun on lähtenyt varmaan jumalansa kutsumana tai hyvyytensä sokaisemana vaaranpaikkaan.

      Poista
  29. Saksassa on muuten tänäänkin käsitelty Turun terrori-iskua television uutislähetyksissä. Sain juuri siskolta viestin, ja hän tuntui olevan hyvin selvillä yksityiskohdista, ei ole käyttänyt tässä internetin uutispalveluita. Hän on asunut itsekin juuri noilla seuduilla, Mariankadulla, jonne tappaja pakeni.

    VastaaPoista
  30. Ainakin lehdessä kerrotaan, että kuolleet ovat "suomalaisia naisia", eli kunniamurhasta ei kai ole kyse... tai sitten se ensimmäinen yritys epäonnistui.

    Mutta on outoa, että kansan oikeutettu raivo yritetään kriminalisoida: minkäänlaista vihapuhetta ei kuulemma sallita!? Onkohan niiltä jäänyt psykologian oppitunnit väliin? Ellei raivoaan saa purkaa esim. huutamalla ja tavaroita paiskomalla, niin siitä ei pääse eroon, vaan se purkautuu muulla tavoin.

    Jos jollakin kansalla (joita ei tietenkään tieteellisessä mielessä ole olemassakaan) on tässä nyt hävettävää, niin se kansa ei ole suomalaiset, vaan marokkolaiset.

    Siltä suunnalta odottaisin itsetutkiskelua ja -ruoskintaa. Mutta turhaa on odotukseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis terroritekonahan asiaa nyt tutkitaan, perustellusti tietenkin. Viitteitä järjestäytyneeseen marokkolaissoluun on. Pehmeitten kohteitten valinta voi olla shokkiarvon ja näyttävyyden vuoksi, mutta taustalla vaikuttanee myös yleinen naisen ihmisarvon kieltäminen.

      Poista
  31. Ihailen Niinistöä ja Sipilää, jotka Jeesuksen tavoin kehottavat kääntämään toisenkin posken sen sijaan, että vihaisi.

    Marokkolaiset ovat lahjakkaita ihmisiä, heistä jopa yli puolet osaa jonkun verran lukea ja kirjoittaa. Satoja vuosia sitten harjoittivat merirosvousta, mutta varastaminen ei ole osaavien ja taitavien ihmisten pääelinkeino, he ovat maanviljelijöitä. Ranska piti marokkolaisista huolta vuoteen 1956 saakka, mutta monenlaista atakkia tekivät, että Ranska viimein luopui huolenpidosta. 1990 luvun alusta lähtien maa on ollut terrorismin äiti. Tämän päivän iltapäivälehden nettipainoksessa ruotsalaistutkija sanoo marokkolaisilla olevan koko Euroopan laajuinen terroristiverkosto.

    Muistakaa myös Jeesuksen maanpäällisen sijaisen, Kari Mäkisen viisaat sanat, joissa rauhoitteli kuohuvia ihmisiä. Skool, Kari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyydän arkkipiispuudelta anteeksi, Jeesuksen maanpäällinen sijainen onkin paavi, muistin väärin. Kari on meidän evankelisluterilaisten henkinen ja hengellinen johtaja.

      Tässä vielä ruotsalaistutkijan tutkittua tietoa, jos joku ei tätä muuten löydä.

      Poista
    2. Viha on luonnollinen reaktio järjettömiin viattomien murhiin. Kyllä minä voin nähdä itseni lyömässä avokämmenelle niitä idiootteja päin näköä ja sylkemässä heidän pälleen. Elukat.

      Tai ei elukat, nekin ovat parempia kuin nämä pahuuden ytimet.

      Poista
    3. Vaan luojan kiitos, se tappaja jäi henkiin ja joutuu kohtaamaan maanpäällisen helvetin. Toivottavasti hän saa konkreettisen elinkautisen Breivikin malliin eikä sitä muutaman vuoden elinkautiskakkua monin herkuin.

      Poista
    4. Breivikillä lienee Norjan maksimirangaistusta noin yhdeksäntoista vuotta jäljellä.

      Poista
    5. Kyllä, ja sen jälkeen arvioidaan käsittääkseni tarkoin, onko mies edelleen vaarallinen yhteiskunnalle. Harvoin persoonallisuushäiriöstä (psykopatia) kai parantuu.

      Poista
    6. Olen aikoja sitten sanonut tämän minkä nyt toistan.

      Länsimaiden rappeutumisesta ja henkisistä vinoumista kertoo tosiasia, että Breivik yhä elää ja lapsensa, läheisensä menettäneet joutuvat siitä toistuvasti kuulemaan. hh

      Poista
    7. kiiruna kuuluu suomelle20 elokuuta, 2017 15:20

      Kyllä, näin on. Pohjois-Koreassa eivät islamistit hillu. Valtio hoitaa sen itse.

      Poista
    8. Kyllä näin on, arvoisa hassunhauska nimimerkki.

      Pohjois-Koreassa on muutakin hyvää. Siellä on mahdottoman selkeä meininki - vain yksi totuus, eikä mitään vaihtoehtoliikkeitä tai valhemedioita hypi silmille, saati alati puhtaaseen mieleen. Uutistenlukija on jämäkkä ihminen eikä kakistele totuutta. Kansa itkee avoimesti ja syvältä surren, kun joku kimeistä kuolee. Sille!

      Poista
    9. Ei kai voi ajatella, että Breivik joskus asuisi Norjassa muina miehinä. Suomessa Jammun sijoittivat tuomion loputtua pakkohoitoon, ilmeisesti sen mahdollisti hänen jo siinä vaiheessa sairastamansa dementia. Toisaalta polkupyörävaras, polkupyörävarkauden vuoksi kokonaisen perheen murhannut, Valjakkala vapautettiin, vaikka jatko on ollut surullinen. Jukka Torsten Lindholmia ei voitu vangita, koska hän ei vielä ollut päässyt kuristushommiin, joista eritoten nauttii. Late Johansson on epäilemättä pian vapaalla jalalla ja kaitsee saarnamiehenä niitä, jotka tuntevat epävarmuutta elämän edessä. Yksi poliisikin, jota aiemmin pidin täyspäisenä, sanoi lehdessä, että Late on amfetamiinin käytön lopetettuaan muuttunut täydellisesti.

      Poista