Nainen katsoo ikkunasta ulos - tai sisään, kuten naiset kautta aikojen ovat tehneet. Hän näyttää joutilaalta samalla tavoin kuin kalastaja veneessään tai metsästäjä peuraa odotellessaan.
14.2.2019
Suomi piilomaskuliininen kieli?
Olen vähän väsynyt kaikkinaiseen Suomen ja suomalaisten rusikointeihin ja aliarvostamisiin. Minusta on suoraan sanottuna vähän junttimaista aliarvostaa omaa äidinkieltä ja isänmaata. En sano, että sivistymätöntä, mutta sinnepäin.
Nyt toimittaja Ossi Mansikka on arvioidessaan Mila Engelbergin kirjaa Miehiä ja naisihmisiä – Suomen kielen seksismi ja sen purkaminen keksinyt, että suomalaiset kuvittelevat puhuvansa sukupuolineutraalia kieltä.
Totuus on Mansikan mielestä se, että oikeasti suomen kieli on piilomaskuliniinen kieli. Oikeastaan totuus on tietysti Mila Engelbergin, mutta toimittaja Mansikka ei millään tavoin kyseenalaista teosta, vaan yhtyy siihen. Arvioin tässä siis toimittaja Mansikan tekstiä, koska en ole lukenut Engelbergin kirjaa itse.
Ossi Mansikka on tietysti oikeassa siinä, että suomessa on maskuliinista sanastoa sielläkin, missä tarkoitetaan myös naisia. Jokamies, kadunmies, nimismies, lautamies, luottamusmies - tiedätte kyllä nämä. Kaikissa maailman kielissä - uskallan sanoa näin - on vastaavaa käytäntöä. Se ei siis suinkaan ole suomalainen piirre, vaan ilmiö tunnetaan kielitieteessä: kieli heijastaa yhteiskuntaa.
Asia on siis niin, että toimittaja Mansikka ei nyt ymmärrä kielen perustehtävää, joka on nimetä asioita. Kieli ei piilota mitään, mikään konservatiivinen taho ei ole sen takana eikä kielen maskuliinisuudesta voi syyttää hallitustakaan.
Kielen käyttäjät luovat kielen eikä sitä nykyään juuri ohjaillakaan. Kaikki hyväksytään, normeja jopa puretaan. Viittaan vaikka itseäni ärsyttävään kökköön ilmaisuun hän pystyy tehdä, joka käsittääkseni on jo kielilautakunnankin hyväksymä muoto.
Sanat ovat useimmiten ikivanhaa perua. Kun maskuliinit ovat jyllänneet, se toki näkyy kielessä pitkäänkin. Ei sanastoon mitään ole piiloteltu, se on avoimen maskuliinista, kuten yhteiskuntakin. Miehet olivat ennen pääasiallisina toimijoina, ja asiat nimettiin suoraan käytännöstä. Näin on paljolti edelleen, joskin rintama on murtunut.
Nykyään vanhoja sanoja jää pois tai ne muuntuvat. Näin on paljolti jo maskuliiniselle sanastolle meillä käynyt. Luottamusmies on muuntunut helposti luottamushenkilöksi. Sen sijaan jokin kadunmies tai jokamiehenoikeus ei muunnu yhtä helposti. Sanoista voi tulla keinotekoisia ja liian käsitteellisiä, kun niistä väkisin poistetaan mies-loppuja. Keksikääpä parempi ilmaus vaikka juuri jokamiehenoikeudelle! Tai kadunmiehelle!
Tässä voisi paremminkin miettiä sitä vaihtoehtoa, pitääkö jokainen mies-loppu kaataa väkisin pois. Voisiko mitenkään ajatella niin, että kun englanninkielinen man tarkoittaa myös ihmistä, niin näin olisi myös suomen kielessä? Tarkoittaahan englannin kielen mankind myös ihmissukua eikä vain miehiä. Miksi sama ei kelpaa suomessa? Miksi meillä ollaan niin hysteerisfeministisen miespelkoisia, että koetetaan muuttaa karhua mesikämmeneksi?
Sivujuonteena mainitsen, että en aina oikein jaksa tätä ihmisten sukupuolettomuuttakaan. Olen nähnyt televisiossa tasan yhden muunsukupuolisen. Silmät paloivat päässä ja pullistuivat ulos, kun hän huusi ajatuksiaan Sannikassa ja Ukkolassa. Miksi hän ei voi vain olla sitä mikä on, vaatimatta että maailmaa muutetaan hänen sukupuolisuutensa takia radikaalisti? En minäkään vaahtoa seksini kanssa, vaikka puutteita siinäkin on.
Jostakin luin tänään, että Orivedellä valtuutetut vaativat, että kaupungin asukkaat edustavat jatkossa kahta sukupuolta.
En minä tähän silti lähtisi, sillä voihan sukupuolia oikeasti olla muitakin. Syntyyhän oikeasti ihmisiä, joilla on molempien sukupuolien sukuelimetkin.
Se mitä kammoan, on sukupuolisuuden nosto tikunnokkaan. Mitä se muille kuuluu, mitä kukin makuukammarissaan tekee. Eilen luin vanhasta miehestä, jolla oli tunteita töröhuulista seksinukkeaan kohtaan. Liikuttavaa. Mutta kaiken kaikkiaan: Evvk.
(Kuva Vita Sackville-West)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Jos lukee - muutakin kuin Raamattua - kuin Piru Raamattua, niin varmaan näkee "kritisoitavaa" ympärillään enemmän kun mihin ehtii ikinä edes puuttua. Kieli, minulle suomenkieli, on niin kaunis ja herkkä instrumentti ettei sitä ehdoin tahdoin haluaisi pilata tai "rumuuttaa" ihme uudissanoilla. Törkeydet ja vanhentuneet muodot viisas "Ajan Hammas" ajan kuluessa lakaisee maton alle, olkoot siellä, mutta vieläkin sydämeni vuotaa verta kuin Fontana di Trevin suihkukaivo vettä kun joku keksi muuttaa Posti -sanan Itellaksi!!! Muitakin hirvittäviä vääryyksiä tiedän tehdyn mutta en halua muista niitä. Muu maa mustikka, Ossi on Mansikka. - Helppohan sinun on olla näkemättä yhteiskuntamme piilopatriarkalismi kun olet mies, joku saattaa sanoa. (katsoo olkapäänsä yli mutta ei siellä ketään ole) Niin kai on, minä sanon. Ja taas vilkaisen olgani yli... ei, ei siellä näy edes pikku-ukkoja... niin, miksei ne voisi olla 'pikkuakkoja'? En ymmärrä, olen aina arvostanut naisia (paitsi en aina kirjailijoina) enemmän kuin miehiä. Koulupoikana minulla oli läheisempiä tyttökavereita kuin jätkäkavereita. Koska... olin "Vaeltava aave", eli The Phantom. - Ei vaineskaan. Hymypojan patsaan sain kun koululaiskolleegani minut "hymyHenkilöksi" valitsivat.
VastaaPoistaSuhteellisuudentajua hieman, sitä jää kaipaamaan. Se toisi muossaan myös sitä että oikeasti arvostaa toisen ihmisen mielipiteitä vaikka ne ovat erijä kuin omat. Tai... ei niitä arvostaa tarvitse mutta kuunnella edes. Omaa rajoittuneisuuttahan se on ettei ymmärrä miksi toinen on ihan eri mieltä kuin itse? Ja eiköhän ihminen itse parhaiten osaa määritellä myös sukupuolisuutensa, paremmin ainakin kuin joku pappi pippi koulukuraattori tai minä? Samoin kuin minä itse - tietysti voimassaolevien lakien puitteissa - määrittelen oman suk.puol.suuntautumiseni. Ja siihen teillä muilla ei ole "nokan kopauttamista".(tai jos on, kopautan teitä nenään)
Mainiota mikis. Tietyllä asenteella kritisoitavaa löytää aina.
VastaaPoistaOikeastaan se on siis kirjan kirjoittaja Mila E., joka on nähnyt muka uuden vian, piilomaskuliinisen, äidinkielessään. Mitä ilmeisimmin vieläpä toksisen maskuliinisuuden.
Minun pitäisi kyllä lukea ensin Mila E:n kirja, ennen kuin arvioin täydellä teholla. Toimittajan myötäsukaisesta arviosta saa kyllä hyvän kuvan tutkijan "keksinnöstä", joten voin kyllä kommentoida asiaa.
Oikeastihan miehinen sanojen muodostus on suomessa ikivanha ilmiö, ja sitä käsiteltiin jo minun aikani suomen luennoilla. Ihmettelen vanhan asian esillenostoa ikään kuin uutena havaintona. Enemmän se nykyään naurattaa kuin vaikuttaa kehenkään manipuloivasti. Sitä on turha pelätä ja noitua.
Minusta muuten kaikkia mielipiteitä ei tarvitse arvostaa. Järkevästi perusteltuja toki, mutta jos joku sanoo, että homous on synti tai että mies ei saa kätellä naista, on kyseessä mielipide, jota ei kenenkään tarvitse arvostaa millään tavoin. Niitähän ei voi perustella järkevästi.
Juu, vähän huolimattomasti ilmaisin sanomisiani. Nimenomaan "kaikkia mielipiteitä ei tarvitse arvostaa" eikä SAA arvostaa. Tietenkään. Tarkoitinkin lähinnä sitä että kategorisesti EI hylkää toisen mielipidettä sen takia että se on erilainen kuin oma mielipide on. Pitää ensin perehtyä siihen. Ja sitten kun huomaa - esimerkkisi olivat erinomaisia! - että EI, pyörittelee tätä mielipidettä mitenpäin tahansa... niin tää on PASKAA. Siis epäinhimillinen ja epätasa-arvoinen, ja on ristiriidassa kaiken sen kanssa mikä ihmiselämässä on arvokasta.
PoistaSellaisia mielipiteitä vastaan pitää nousta!
Juuri näin. Eri mieltä oleminen olkoon sallittua ja kunnioittakaamme järkevästi perusteltuja omasta kannastamme poikkeavia mielipiteitä ja ajatuksia.
PoistaSilti, olkoon meillä myös lupa arvioida kriittisesti näitä kannastamme poikkeavia erimielisiä ajatuksia, kunhan teemme sen itsekin järkevästi perustellen.
Ideaalitilanne. Mutta toimii valitettavan harvoin. Ihminen kun ei ole "järkevä" olio, tunnetilat häntä heittelevät, etenkin jos on kyse n.s. "periaatteellisista" asioista.
PoistaOlen pannut tämän merkille. Etenkin itsessäni. (huokaus)
En tiedä onko mikään älyä ihannoiva meritokratiakaan mikään hyvä tapa johtaa esim. valtiota. Demokratiahan sitä ei ole... vaikka nykyisistä vaihtoehdoista kai kaikkein ei-huonoin onkin. Kannatan sivistynyttä Yksinvaltiasta jolla on tarpeeksi paljon tarpeeksi fiksuja "harmaita eminenssejä". Ja kaikki olisi arvostelulle vapaata. Vaikka en usko että tämäkään toimisi. Eminenssit pikku hiljaa muuttuisivat toisiksi eminensseiksi, ja kohta säädettäisiin laki että "saa arvostella vain asioita jotka ovat yhteiskunnalle vahingollisia, ei meitä jotka työskentelemme yhteiskuntamme hyväksi, eli Politbyroota ei kritisoida, etc". Niinhän kommunismin idealle kävi. (Monesta muusta ideasta puhumattakaan.)
Ihmiset ovat tunteellisia olioita, se on taiteille hyväksi, ei politiikalle.
Kyllä minuakin tunteet ohjaavat, mutta jotenkin mielestäni suitsin ne järkeä käyttäen. Voi olla, että jonkun mielestä se on kontrollointia. Arvostan ehkä liikaakin järkeä ja sitä, että kaikki täytyy voida perustella älyllisesti.
PoistaKadunmiehen naisinen vastinehan olisi muuten katutyttö, mutta kun naisia ei saa enää tytötellä.
VastaaPoistaJokamiehenoikeus on helppo tapaus: se on tietysti "eiyhdenkäänmiehenoikeus".
Hyvin vakavasti puhuen ehkäpä käyttökelpoisin vaihtoehto katutyölle olisi hyperkorrekti ilmaus "katumuu". Samoin jokamiehenoikeudelle "jokamuunoikeus".
Tästä onkin helppo muuoittaa lisää toksittomia termejä: nimismuu, lautamuu, asiamuu, esimuu, kirvesmuu, sähkömuu, putkimuu, heinämuu, virkamuu, tullimuu, kullimuu... ei kun palomuu, puhemuu, merimuu, talonmuu ja uskottu muu.
Muumania skaalautuu vaivatta. Otavan Pienessä Tietosanakirjassa lukee kohta näin: "Afrikassa asuu muukereita".
Lehmien mielestä sekä nais- että miespuoliset ihmiset (jotka hassusti hoipertelevat kahdella jalalla) ovat MUU, MUU. Poisluettuna se näppärä karjakkotyttö, se on AMMUU.
PoistaTäältä kannatusta muu-johdannaisille sanoille. Loistokeksintö! Kieli puhtaaksi!
PoistaMuu on lyhyt, taipuisa, lempeän takavokaalinen sana mollivoittoiseen kieleemme. Unohtakaamme siis mitäänsanomaton "oletettu". Muulla on pohjaa myös muumimaailmassa, mikä lisää muun tuttuutta.
AMMUU on selvästikin junttivastine Klu Klux Klanille, joten se on kiellettävä, siitä puhuminenkin on kiellettävä!
PoistaKohta näemme tv-tietoiskun, jossa Martti Muusalon näköinen karpaasi mulkoilee meitä uhkaavasti: "Kuulitko naapurisi lehmän sanovan AMMUU? Ilmoita heti poliisille, sillä vaaralliset muukunnan viholliset on vietävä heti saunan taakse ja AMMUTTAVA!"
Muumies, muunainen ja muumuu, muutaman mainitakseni.
PoistaSisäisen muuminsa löytää, jos puuttuvat se ja ne.
Mutta mitä me teemme ("...oi ystävät kalliit...") niille tietyssä länsimaista hapatusta täynnä olevassa maassa valmistetuille kelloille joiden sisältä, aina kun vähiten odottaa mm. aamuyöllä, syöksyy maastopuvun värinen Käki joka huutaaa KUKKUU KLKUX KUKKUU... - Ammutaanko heidätkin?
PoistaJa tämä laulu, mitä rienausta, alusta loppuun asti, eikö
Poistaeikö millään ole enää mitään väliä
... oi ystävät hyvät?
Kaiki tähän kirjottavat ihmiset ovat muumioita.
VastaaPoista...ja sinä, joka olet maamio.
PoistaNämä maskuliinisuutta ja patriarkaalisuutta milloin mistäkin metsästävät naiset ovat pelottavia. Oudon kiihkeä oli Ylen aamulähetyksen keskustelijakin, Anu Partanen, joka näytti tuomitsevan senkin, että naiset käyttävät miehiä useammin hoitovapaita, eivätkä riennä rinnat vielä maitoa valuen töihin rahaa ansaitsemaan. Naisia sorretaan! Hän huusi ja puhui rauhallisempien päälle kiihkolla, joka on usein yhteistä valon nähneille feministeille. Puistattaa vieläkin. Jos feminismi yhä etenee tähän raivoisaan toksiseen suuntaan miehisyyden metsästyksessään, sanoudun irti koko hässäkästä. Eläköön se pieni ero. Se oikeasti on ja se on puhdasta biologiaa.
VastaaPoistaTarkoitat puhdasta muulogiaa?
PoistaMuuoitus murtaa myös vanhat raja-aidat: sovinismi ja feminismi yhtyvät ryskyen muunismiksi.
Toksinen maskuliinisuus muuttuu ortodoksiseksi muuliinisuudeksi.
Muukalaisviha sortuu omaan mahdottumuutensa, sillä muukalaisen merkitys eheytyy ihan itsestään tarkoittamaan monikalaista.
Lasten uusia toiveammatteja tulevat olemaan muusikko, muusa ja muuli - ai niin, niinhän ne ovat jo nyt. No, joka tapauksessa muussa muun tavalla tai muut pois.
Juuri näin, puhdasta muulogiaa tässä takaa ajetaan. Ja mikä parasta, muuoitus on hyvin toimiva systeemi. Se istuu kieleen ja asiaan. Uudistetaan siis rohkeasti sanastoa poistamalla kaikki mieheen viittaavat sanat.
PoistaYllättävän maskuliinisia ovat myös ukko, äijä - tämä on erityisen salakavala positiiviseksi ladatun energiansa vuoksi, kaksilahkeinen, uros - myös vaarallinen, poika, nuorukainen, vesseli - mieluummin musseli. Muita kannattaa välttää.
Äärilaidan "naisasianaiset" ovat kiihkeitä, jopa agressiivisia uskossaan. Maailmantuska ilmenee maanisena tasa-arvopropakandana. Voisi olettaa, että heitä on kohdeltu perheessä tai miesten taholta tosi huonosti. Toisaalta seura tekee kaltaisekseen. Mm. lesbokööreissä vahvimpien, kiihkeämpien manipulatiivinen miesvastaisuus nostattaa agressioita ja taistelutahtoa myös vähemmän feministiuskossa olevissa.
VastaaPoistaTottakai jos on itse kokenut järkyttäviä asioita, lukenut paljon aiheesta, kuunnellut kaltoinkohdeltujen tarinoita ja katsellut paljon hyytäviä elokuvia naisten asemasta ja traagisista kohtaloista miesten maailmassa, luonnollinen halu muuttaa asioita herää.
Oletan, että maaninen agressiivisuus tasa-arvopyrkimyksissä ei johda toivottuun tulokseen missään ihmisoikeuspyrkimyksissä. Päin vastoin päällekäyvyys syventää vaan kuilua.
Järkytttävää luettavaa:
"Psykiatriset sairaudet ja oireet ovat yleisiä. Yli 700 000 suomalaista käyttää jotain psyykenlääkettä vuosittain, ja ainakin joka kymmenes aikuinen käyttää niitä säännöllisesti." Kirjasta Psyykenlääkkeet ja niiden käyttö Matti O. Huttunen.
Mistä johtuu, että noinkin suuri joukko joutuu turvautumaan lääkkeisiin kestääkseen elämän raadollisuutta: Pettymyksiä, kaltoinkohtelua, rakkaudettomuutta, hyljeksintää, vastoinkäymisiä, ylipäätään todellisuutta jossa kaikki suju/mene kuten annettujen esi- ja mielikuvien mukaan pitäisi.
VastaaPoistaAivan aukottomasti ei liene todistettu lisääkö psyykelääkkeet agressiivisuutta?
Kuinkakohan moni eduskunnassa ja muissa vaativissa tehtävissä popsii sielun kipuunsa turrutusta?
Onkohan elämä raadollisempaa muille kuin toisille vai päinvastoin?
PoistaJaa a! Jos sanoo,että se on asennekysymys, siitä eivät kaikki kärsivät tykkää. Mikä lienee, että joillekin reppuun raskasta kantamista kertyy yllin kyllin, kun taas toiset jättävät kuormiaan tien vierille ja sen kun viheltelevät mennessään.
PoistaJos elämä olisi raadollisempaa muille kuin toisille, se saattaa mielestäni sisältää arvovarauksen sille olettamukselle, että elämässä se vika on, jos nyt siis vikaa jostain haetaan.
PoistaVarmaan näinkin. Mitä pieni lapsi voi sille, että äiti tai isä tai molemmat sortuvat vaikkapa huumeisiin tai viinaan. Vika ei ole lapsessa, vaan huonossa elämässä, jonne lapsen on kohtalo (sic!) heittänyt. On langennut huono osa. Kyllä siis, vika voi hyvinkin olla itse elämässä.
On myös tietenkin niin, että ihminen tekee elämässään vääriä valintoja. Valitsee vaikka kouluttautumattomuuden ja ennen pitkää syrjäytymisen ja työttömyyden. Tällöin voisi kai sanoa, että vika on ihmisen. Hänelle on tarjottu hyvä elämää kantavia vaihtoehtoja. Hän kuitenkin halunnut vaikkapa mieluummin heti rahaa kuin työlästä opiskelua.
Vai olisiko kuitenkin niin, että aina on jokin ulkopuolinen syy, jos ihminen tekee vääriä valintoja elämänsä ratkaisuvaiheissa? Kenen syy on, jos nainen nai vaikkapa narsistin ja elämästä tulee helvettiä? Eikö tästä voi kysyä naiselta, että mitäs valitsit imartelijan ja teeskentelijän? Eikö vika voisi olla naisessa?
Meidän talon kohdalle on tien viereen jätetty korjaamatonta tavaraa, ei ehkä sattunut biopussi mukaan? Toisaalta on meidän talon katoltakin vaarassa rysähtää jotain sinne tielle. En tiedä selviänkö viheltelyllä? Korkealla töyräällä asumisessa on omat otvailunsa.
PoistaSitä voi ajatella niinkin, että entäs jos joillakin muilla on niitä neuvonantajia sanomassa, että mene nyt siitä vaikka kauppakorkeeseen. Sitten on toisia, jotka ovat jo penkkariajelun aikoihin lukeneet mielestään sen verran kuin kohtuudella on tarpeen. Ehkä ovatkin, mutta ilman paperiopintoja heistä tulee paperittomia, kuten joistakin toisista tulee ihan muista syistä.
Tasan eivät käy onnenlahjat. Näin se menee.
PoistaSitten taas on niitä, jotka yksin ponnistavat rupisista sfääreistä vaikka mihin.
Monta on tekijää, ja monta on selitystä ihmisen elonretken suunnille. Ei taida olla edes mitään kaavaa, joka aina pätisi. Yhteen aikaan säälittiin yksinhuoltajia, että niiden lapsilla menee tietysti huonommin kuin ehjien perheitten lapsilla. Sitten asia tutkittiin ja todettiin, että ne mokomat pärjäävätkin aivan yhtä hyvin koulussa ja elämässä. Joskus paremminkin.
Tässä alkaa ihan uskoa ihmiseen, yksilöön. Se selviää kummallisistakin oloista hyvään elämään ja toisaalta hyvänä pidetty elämä voi tuottaa onnettomiakin yksilöitä. Mene tiedä.
Olen omin käsin raivannut tieni tyhjästä äärimmäiseen köyhyyteen.
PoistaGroucho Marx
Miten suuri vaikutus mielenterveyteen on itsetuntemuksella ja taidolla analysoida tunnekokemuksiaan, tapahtumien taustoja ja vaikutusta?
VastaaPoistaMikä osuus mielen tasapainoon on kyvyssä sietää ja kestää vastoinkäymisiä?
Kieli, sanavaraston rikkaus auttavat ymmärretyksi tulemista, mutta myös päinvastoin. Ei riitä, että sanoo esim. lääkärille, että mulla on huono olo tai muuta yhtä ympäripyöreää. Moni diagnoosikin voi olla väärä juuri syystä, etteivät potilaan ja lääkärin sanavarastot kohtaa.
PoistaItsetuntemuksella on mielestäni suuri merkitys, erikoisesti, jos ihmisellä tämän lisäksi olisi itseluottamusta - usein ei ole.
PoistaSe että ymmärtää tilansa, antaa varmaan työkaluja käsitellä asiaa ja keinoja hoitaa tilannetta.
Ei se kuitenkaan riitä, että tuntee ja tietää itsensä. On monia psyykkisia ja fyysisiä asioita, joita tapahtuu tiedostamatta ja voimatta niitä mitenkään ennakoida ja auttaa.
Mielenterveyspotilaiden määrä on valtaisa. Kun ajattelee vielä niin, että tuossa ovat kai vain tilastoidut tapaukset, niin paljonko on niitä surullisia tapauksia, jotka eivät ole avun piirissä?
Kaikkein surullisinta on se, että meillä ei ole tarpeeksi mielenterveyshoitopalveluita. Keskusteluterapia olisi monen asiantuntijan mielestä parasta hoitoa, mutta usein se menee niin, että annetaan lääkitys kotiin. Muuta hoitoa ei anneta.
Vaikka teoriassa monen moista viisaustieteilijöiden tutkimustietoa on saatavissa,tulokset käytännössä eivät häikäise. No, onneksi on olemassa lääketehtaat, jotka tahkoavat voittoja ihmisten kärsimyksillä.
PoistaKyllikki Villa puhuu kirjoissaan myös siitä, että nykyihminen luokittelee normaalin alakulon - ihana sana, Villa käyttää tätä - sairaudeksi. Ihminen ei kestä enää normaaleja mielenvaihteluja, ei ymmärrä sitä, että mielen nousut ja laskut kuuluvat luonnollisena osana elämään. Alakulolla on aikansa, ilolla on aikansa.
PoistaIines, itsetuntemus ja itseluottamus ovat nimenomaan tärkeitä itsearvostuksessa. Minua ei haittaa nuo mies-alkuiset sanat tippaakaan.
VastaaPoistaMitä enemmän eduskunnassa saadaan läpi lakialoitteita muutoo-kansalaisille, sitä enemmän sanojen merkitykset tulevat muuttumaan ja muumuu-nimikkeistö valtaa alaa. Kunhan eletään sata vuotta eteenpäin lieneeekö enää olemassakaan alkuperäisiä poikia ja tyttöjä tai miehiä ja naisia? Jos aivopesu etenee tätä vauhtia kukaan ei enää halua olla evoluution tuote, vaan tulevaisuudessa lienee yleistä poistaa kaikki tunnusmerkit, mikä vähääkään viittaa esi-isiimme tai äiteihimme.
Nyt vallalla olevista vaatimuksista jo saa sen kuvan, että suurin osa meistä on syntyessään sukupuolisesti kehityshäiröisiä tai vammaisia. Kuinka paljon heitä todellisuudessa on esim. maamme väestöstä? Saako mistään todellista faktatietoa?
Koeputkissa osataan varmasti tulevaisuudessa rakentaa sukupuolettomia olentoja ja silloin kaikki ovat autuaan tasa-arvoistettu ja oikeudenmukaistettu!
Saastuva ympäristö, keinotekoinen, ihmisravinnoksi kelpaamaton ruoka tulee muuttamaan muutenkin ihmiskunnan hormoonitasapainoa ja elimistöä.
Ja vielä, robotit tulevat syrjäyttämään meidät lihakimpaleet. Kohtahan koneisiin saadaan ympättyä enemmän älyä, kuin lajillamme konsanaan. On se hienoa, ei tarvitse taistella enää sukupuolisuuden tai minkään tasa-arvon oieudenmukaisuuksista, eikä saivarrella sanojen merkityksistä. Ah ihanaa!
PoistaMinusta esimerkiksi ns. sukupuolisesti poikkeavia, esimerkiksi muunsukupuolisia on äärettömän vähän, huikean pieni prosenttimäärä. Varmaan tieto löytyisi, jos jaksaisi hakea. Homoseksuaalien määräkään ei ole niin suuri, kuin äkkipäätä voisi luulla. Jossain olen joskus törmännyt näihin lukuihin, sillä muistan ihmetelleeni määrien vähäisyyttä, kun asiasta puhutaan niin paljon.
PoistaHaiskahtaa siltä, että mielestänne asiasta tulisi vaieta.
PoistaMielestänne? Keitä mahdat puhutella? Täällä on monta kirjoittajaa, joilla kullakin omat itsenäiset ajatuksensa.
PoistaMistä tulisi vaieta? En pääse nyt samalle levelille ajatuksesi kanssa.
Onhan se vähän erikoista, kun vähemmistöstä tulee enemmistö. Siis asioiden esillenoston suhteen. Eivätkä nämä ns. sukupuolisesti poikkeavat ole todellakaan pitäneet vakkaansa kannen alla, joten kyllä niistä on puhuttu. Evvk.
PoistaOnko Suomessa ylipäänsä homovainoa tai syrjimistä, jos ei oteta huomioon pikkupoikamaista toisen homottelua? Minusta meillä ei olla homoista moksiskaan, päinvastoin homo tuttavapiirissä nostaa nykyihmisen arvoa.
PoistaKun on hieman sattumalta joutunut - tai paremminkin päässyt - alalle, jossa on paljon a) naisia ja b) homoja, ei millään osaa enää suhtautua kumpiinkaan muina kuin työtovereina, asiakkaina, ammattilaisina, kavereina, mukavina, ärsyttävinä, hauskoina, törppöinä, fiksuina, äksyinä, lempeinä jne - eli ihmisinä.
PoistaIhmisten välillä voi sitten olla kaikenlaista, mutta se on jo ihan eri juttu.
Nimenomaan, ihmisten välillä voi olla monenkinlaista hankausta, mutta ei homous enää ole useimmille ole mikään osoiteltava asia. Se, että asialla ikään kuin provosoidaan ja nostatellaan tuntoja, on lieveilmiö, jonka soisi jo laantuvan. Toivoisin näkeväni sen päivän, jolloin Vuoden Homoa tai Vuoden Maahanmuuttajaa ei enää tarvitse valita, sillä eihän valita Vuoden Heteroakaan eikä Vuoden kantasuomalaistakaan. Pride-kulkuekin on surullinen näky. Miksi tällainen eriyttäminen?
PoistaVahvimmin ennakkoluuloja ruokkii asian karnevalisoiminen ja etäännyttäminen normaalista, ja hyväntahtoinen pokaalien jako, ikään kuin olisi valtava uroteko olla erilainen tai maahan tullut.
Pikkukaupungissa ei taida olla mitään muuta kuin ennakkoluuloja, kateutta ja vihaa.
PoistaNäin se menee. Joku on sanonut, että Satakunnassa ollaan tyytyväisiä, kun oman kellarin laarit ovat täynnä perunaa. - Yhdyn tähän lausumaan. Myös ennakkoluuloihin, kateuteen ja vihaan olen törmännyt täällä, mutta olen kuullut, että näitä on kuulemma ihan Helsingissä asti kukkuramitoin.
PoistaOlin päättänyt, että en tänä iltana enää avaa läpyskää, mutta Mankemang projosoi. (sarkastinen suupielten nosto)
VastaaPoistaKyllä erilaiset mediat pitää huolen, että homoutta ja lesboutta pidetään prameilla näkyvästi joka käänteessä. Sehän on toki tarkoitus ja ko. jengien missio, manipuloida kansa myönteiseksi poikkeavuudelleen jasaada käännytettyjä mahdollisimman paljon. Siis, vaikka täällä blogissa ei ko. genreistä mainittaisi sanallakaan. Tuntuu kyllä, että heitä raukkaparkoja käytetään hyväksi jo mm. erilaisten televisio-ohjelmien narreina ja pelleinä.
Mitä erinomaista homoudessa muuten on?
Samaa runkkaamista ja ruuansulatuskanavien käyttöä yläpäässä ja alapäässä.
Lesboilla mm. muovikalukorvikkeita ja lättäämistä. Naisille on läheisyys tärkeää, joten hyvä puoli naispareilla on hipelöidä ja olla kylkimyyryssä mielin määrin. Luulenpa, että homoilla perverssi himo, jännitys ja seikkailun tuntu ajaa useimmiten ns. "rakkauden edelle".
Väitänpä, että ainutlaatuista, syvää yhteyttä, eri sukupuolten kesken, miehen ja naisen välistä fyysisesti ja henkisesti "yhdeksi sulautumista" ei saavuteta samaa sukupuolta olevien kesken, vaikka kuinka yritetään hiplata, hinkata ja todistella.
Fyysistä vetoa, himojen tyydyttämistä moni erehtyy luulemaan ns. rakkaudeksi. No, hyvähän se on pussit tyhjentää silloin tällöin. Eikö vaikka Mankemang?
Mankemang, tarkoititkos sittenkin "muunsukupuolisia"? Minkä hiton muun? Ihmisiä ovat kaikki, jotka ovat alkujaan miehestä ja naisesta lähtöisin. Tuntuu, kuin nykyisin kaiksesta halutaan tehdä suunnattoman suuri ja kaikkien huomiota vaativa numero. Eräs pakkomielle sekin! On harvinaista, että naiselta puuttu kohtu, tai muulla tapaa synnynnäisiä, sukupuolielinten kehityshäiriöitä.
VastaaPoistaEntäs sitten?
Ovatko ne maailmanlaajuinen, suuri ja kaikkien ihmiskunnan jäsenten elämää hankaloittava asia? Miksi pitää nostaa mieletön haloo asioista, joista monikaan ei varmasti halua edes kertoa tuntemattomille. Eikö jatkuva rienaaminen kipeillä asioilla vain pahenna asianomaisten oloa? Vai onko nykyisin erityinen kunnia omata joku sukupuoleen liittyvä vamma, jolla rehvastella ja kerjätä huomiota.
Lääkärit tekevät, mitä on tehtävissä kehitysvammoille.
Tuntuu, kuin maailmassa ei saisi olla asioita, jotka on vain hyväksyttävä, jos niitä ei kukaan eikä mikään voi millään konstilla muuttaa.
Ihmislajin elämä ei ole, eikä koskaan tule olemaan täydellistä ja vain tiettyjen tahojen tahtomisen ja pakkomielteiden noudattamista.
"Levolle laskeun Luojani, armias ole suojani, jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi."
PoistaAamen.
Tuttavapiiriini on aina kuulunut monenlaisia ihmisiä, ja kyllä vähän harvinaisemmatkin ihmiset maailmaani mahtuvat - tästä ei siis ole kyse. Kyse on lähinnä siitä pöhinästä ja pärinästä, joka heihin liitetään. Miksi heihin ei kaiken kiihkon ja pramille nostamisen sijaan voisi suhtautua luonnollisesti? Kaikkea voi olla, elämä on rikasta kun kaikella on sijansa.
VastaaPoistaEnsimmäinen erilainen ihminen maailmassani oli Poika-Saima ja yksi Elli. Heistä olen kertonut täällä kymmenisen vuotta sitten. Tyttären kummiksi valittiin homomies, joka oli rakastunut minun mieheeni. Ihana ihminen, sydämellinen, lämmin, kuoli viisikymppisenä. sydänvaivoihin.
Ylipäänsä ajattelen niin, että seksuaalisuudet ovat jokaisen oma asia niin kauan kun henkilö tai muut eivät ala ratsastaa sillä. Jos kaikkea lähestytään seksuaalisuus edellä ja aletaan ikään kuin vaatia yhteiskuntaa muuttamaan selkeitä biologisia faktoja - kuten sukupuolten määrää, mennään kyllä metsään.
PoistaPramille nostosta, pöhinästä ja pärinästä esimerkki: pikkuinen poika, alaikäinen Tuure Boelius, jonka Suomen Älyllinen Suvaitsevaisto valitsi Vuoden Homoksi, jonka puolestaan piispa Irja Askola kruunasi julkisuuden rummuttaessa kaunista tapahtumaa. Sittemmin poikaa vietiin sinne ja tänne, eikä pojassa mitään vikaa ollut. Kyllä hänessä vieläkin riittää ainesta julkisuudelle.
Vaikka Tuure Boeliusta avitettiin julkisuuteen, niin ei hän vaikuta tyypiltä jota viedään kuin pässiä narusta. Lahjakas taitaa olla ja kova puhumaan. Minusta pojalla itsellään on kova itsetehostamisen ja esilläolon tarve. Tosin, jos oikein muistan, niin hän aiemmin on sanonut ettei hänen seksuaalinen suuntautumisensa ole vielä varmaa. Mutta pramille nostoon ei mielestäni häntä viety vastahakoisesti. Näyttää oikein nauttivan avituksestaan.
PoistaOlet varmaan oikeassa, Ripranie. Pramille nostoon tarvitaan vahva oma motivaatio. Enkä oikeastaan sitä tarkoittanutkaan, että TB olisi väkisin vedetty kirkkaimpaan valokeilaan. Sinnehän hän taisi pyrkiäkin some-esiintymisillään. Kukapa nuori ei pyrkisi.
PoistaMinusta tässä TB-kuviossa on kuitenkin hyvin lähellä vähän sama asetelma kuin vaikkapa Matti Nykäsen kohdalla. Ihmisestä otetaan kaikki lööppiaines irti, häntä käytetään median eri kanavilla yleisön viihdykkeeksi myymään mediaa.
Mikä on TB:n osaamisaluetta? Miksi hän on kuumaa kamaa mediassa? Mikä oli Nykäsen osaamisaluetta urheilutekojen jälkeen?
Eikös Tuure ole laulaja - tai artisti, jos niillä nyt jotain eroa on - näin olin ymmärtävinäni jostakin ohjelmasta, jota epähuomiossa katsoin.
PoistaEli sama osaamisalue kuin Matillakin, paitsi että Matti oli myös maailman paras mäkihyppääjä.
Vakavasti puhuen Tuurella on kyllä lahjoja, mutta hän tuntuu panevat esityksessään oman persoonansa likoon tavalla, jota Iineksen tavoin hieman kauhistelen.
No, toisaalta Saarikosken Penakin oli tähti jo parikymppisenä ja pani itsensä likoon estoitta, ja hyvinhän hänenkin kävi...
En tunne Tuuren sometaustaa, mutta eivätkös nämä vloggaajat usein ole ns. hyviä tyyppejä, eli päteviä viihteen joka saralle. Enkä katsonut Mtv:n tanssiohjelmaakaan, jossa TB esiintyi.
PoistaMieleeni on piirtynyt vain tämä lapsen kruunaaminen piispan johdolla Vuoden Homoksi, koska tapani mukaan äimistelin mielessäni lapsen hyväksikäyttöä. Tuo sketsi on niin makaaberi, että siitä voisi piirtää kuvan Kirkko ja kaupunki -lehteen.
Yritin keksiä jotain sanottavaa Boeliuksesta. Ei tule mitään mieleen. Nothing. Sattumalta näin jossain pätkän haastattelustaan, vai luinko sen lehdestä, siitäkään ei jäänyt mitään mieleen.
PoistaLuultavasti taiteilijan tuotanto ei ole suunnattu minua varten, tosin koskaan en lauluaan ole kuullut.
Täytyy myöntää, että unohdin jo, miksi tässä keskustellaan Tuure Boeliuksesta.
PoistaTarkistin: nostin itse hänet esimerkiksi pöhinästä, pärinästä, jolla ns. erilaisia ihmisiä nostetaan esiin.
Toisin sanoen tehdään homoudesta tai muunsukupuolisuudesta numero, jostain minulle käsittämättömästä syystä - minun maailmaani kun nämäkin mahtuvat muiden vierelle, ei ala- eikä yläpuolelle pällisteltäviksi, kuten heitä erikseen "suvaitsevat"
Minulla ei siis ole mitään henkilöä (TB) vastaan. Se, mitä hänen olemustaan olen televisiossa nähnyt, on ollut ihan hyvää ja myönteistä. Hymyilevä, ystävällinen habitus. Enempää en tiedä. En arvosta ihmistä siksi, että hän on homo/ hetero/ muu.
PoistaMinusta vaikuttaa siltä, että kyseessä on ns. big brother-tason julkkis, josta kuollessaan sanotaan: "Hän tuli kuuluisaksi lähinnä suuresta julkisuudestaan." - Samassa uutisessa joku kavereistaan sanoo: "Booli oli ennen kaikkea hieno ihminen!"
PoistaJostain luin, että BB alkaisi taas ensi syksynä. Ehdotan sinne yhdeksi asukkaaksi Irja Askolaa. ja muita tärkeitä ja hyviä ihmisiä. Veikkaan, että katsojaluvut nousisivat.
PoistaTottakai kaikki haluaisivat nähdä, kun Kari Mäkinen ja Irja Askola vetäisivät kunnon piispakännit, sellaiset, josta ei ilman tallenteita muista mitään.
PoistaTäältä sinne ohjelmaan sopisi parhaiten Riku.
PoistaJulkisuudesta on tosiaan boeliuksissa kysymys. Minä en julkisuutta kestäisi. Nuorena olin kaksi kertaa telkkarissa, lyhyessä jonkun minuutin pätkässä, ja jo saamani pienen piirin julkisuus oli minulle liikaa, voin pitkään pahoin.
PoistaJa staroilla tottakai on vaikeaa, kun anonyymi kaivelee persettään ja nenäänsä ihan siinä eturivissä.
Tuure B:n laulajaurasta en tiennyt aiemmin. Enpä mitään menettänyt. Poika on liikunnallisesti ja myös sanallisesti lahjakas.
PoistaToiseen asiaan: Parina päivänä en ole saanut kommenttejani läpi. Tulee harmaa peitto näyttöön ja kestää ikuisuuden ennenkuin se häipyy. Olen saanut kirjoitettua kommenttini ja nimeni, mutta tökkää siihen. Riku joku aika sitten haukkui Mozilla Firefoxin selaimen, jota olen käyttänyt ja ennen se on toiminut jopa moitteettomasti(kin). Syytä en tiedä, mutta harmittaa vietävästi. Youtubekin pysähtelee, mitä ei ennemin tapahtunut liiemmin. Missä vika, voiko joku ehkä auttaa.
Selaimesta varmaan on kyse, ja sen yhteenpelaamisesta Bloggerin kanssa.
PoistaNimittäin minullakin oli suuria vaikeuksia päästä iPadilla kirjoittamaan kommenttia kirjautuneena omaan blogiini. Blogger salli minulle vain anonyymina kirjoittamisen, kun kokeilin vanhempaan juttuuni. Tämän jutun Anonyymit eivät ole siis minun, en kirjoita koskaan omaan blogiini anonyymina. Kun kokeilen, poistan kokeilun. Ja muilla laitteilla tuota oikkuilua ei esiintynyt, vain iPadilla, joka heitti minut ulos blogistani.
Haukuin Mozillan, kun se päivän tai kaksi oli sitä mieltä, että wikipedia on turvallisuusriski, jonne minua ei voi päästää. Jokin sertifikaatti ei ollut voimassa. Edelleen Mozillan paskaa käytän, Internet Explorer on menneiden talvien lumia ja Chrome kuin nälkään kuolevan pieru.
PoistaTässä pöytäkoneessa on kyllä Chrome, kaapeliyhteydellä, ja tämä on koneistani luotettavimmin pelannut. Huonoimmin on toiminut iPad. Vanha Android-Samsung-tabletti sen sijaan toimii ohjelmistoltaan hyvin, paremmin kuin ylistetty iPad, mutta itse koje alkaa akkunsa puolesta olla kaputt. iPadilla on selvästi jotakin hampaankolossa Bloggeria kohtaan.
PoistaMinulle nämä asiat (Tuure varsinkin) ovat vieraita, tietoni perustuu siihen mitä täällä Iineksen blogissa on kerrottu, ja varsinkin tuo Vuoden Homoksi korotettu on mielenkiintoinen, kun hänet, ilmeisesti lapsi vielä on nostettu korkealle jakkaralle homojen valtakuntaan.
VastaaPoistaPitänee alkaa seurata tarkemmin aikaansa. mutta kun en uutisissa edes ole kuullut asiasta mitään. Mutta nyt siis tiedän, thanks, ainakin jotain siitä mistä muutkaan eivät tiedä. Iineksen kysymyksiin en siis osaa vastata. Mutta sitä Mattia, Mattia olen kauhistellut aina kun hän on hakannut vaimoaan. Hyvä hyppääjä, sekin on tiedossani. Hän on siis ollut sekä hyvä että huono, niin kuin me kaikki ihmiset olemme. Ehkä Matti on kuitenkin päätä korkeammalla meitä muita kaikissa tekosissaan. Hän erottuu massasta. Häntä rakastetaan, joka näyttää parhaiten toimivan nyt, hänen kuolemansa jälkeen. Rauha hänen muistolleen.
PS. Suomen kieltä taitavat molemmat sankarit, Tuure ja Matti, rikastaneet omalla sanastollaan, se heille vielä kunniaksi. Matin iskulauseet (elämä on laiffii yms.) ovat varmaan vielä hänen kuolemansa jälkeenkin monen kansalaisen huulilla. Tuure ratsastanee voittoon nuoruudellaan. Ihan kiva. Nuoruus on nuorta, jota en itse muista käyttäneeni mitenkään hyväksi. Voi minua pölhöä. Mieleen nousee vain opiskelua, lukemista, luennoilla istumista. Missä kaikki seikkailut, urotyöt, ihanuus. En osannut käyttää nuoruutta elämisen ihanuuksiin.
Liisu, kovin vähän täällä muutkaan TB:sta mitään tietävät.
VastaaPoistaItse toivoin, ettei täällä keskusteltaisi TB:sta, vaan laajemmin siitä pöhinästä, jolla ihmistä nostetaan jonkin toisarvoisen piirteen vuoksi sankariksi, vaikkei hänellä varsinaisia osaamisalueita tai lahjakkuudesta ammennettua annettavaa olisikaan.
Henkilö ei ole kiinnostavaa, vaan asia hänen ympärillään. Usein jäädään pyörimään henkilöön..
Suomen kieltä ajatellessani mieleen nousee jonkun patsaan sisältä nimi Agricola. Eikö hänelläkin ollut jotain sanomista mitä tähän ihanaan suomen kieleen kuuluu. Muistelen hänen kirjoittaneen ensimmäiset suomenkieliset kirjat. Kai suomea jo puhuttiin suomeksi ennen niitä kirjoja. Mutta Agricola taisi nostaa puheet kirjoitusten tasolle. Itse hän kirjoitteli kai myös ahkerasti. Törmäsin ainakin tänä aamuna yhteen kirjeeseen, jonka olin pannut vihkoon muistiin. Se oli Agricolan kirje laiskoille papeille, ja minusta se oli hauska. Sen loppu varsinkin:
VastaaPoista"Oi sä surkea lokasäkki etkö näitä mielessäsi äkkää
haiseva raato olevas ja matoin eväs kuoltuas!"
Suoraa puhetta. josta tykkään.
j
Taisipa hyvinkin Agricolalla olla painava sanansa suomen kielestä jo 1500-luvulta lähtien. Ja kyllä hyvinkin puhuttiin suomea, sillä sitähän Agricola alkoi sitten translitteroida paperille. Alkuun yhdellä äänteellä saattoi olla montakin eri merkkiä, joten kirjoitus oli nyt tarkasteltuna hieman sekavaa, joskin tietty logiikkaa Agricolalla oli.
VastaaPoistaTuollaista sanallista kuritusta ja unilukkaria vieläkin tarvittaisiin monessa paikassa: surkea lokasäkki, haiseva raato, matoin eväs! Kieli oli värikästä jo varhain.
Seitsemän veljeksen värikäs kieli johtaa pyhiin kirjoihin. Nuo voisi kuvitella veljesten sanomiksi!
PoistaMedia sekä antaa, että ottaa. Nykyään en vain aina tiedä, mihin uskoa. Media on sitä kaipaavalle jopa hyvä ponnahduslauta eli tarpeellinen.
PoistaKuvataiteilijan media voi olla vaikka vesivärit! Kriitikon on hyvä osata Goethen Värioppi (Zur Farbenlehre).
Poistahttps://www.adlibris.com/fi/kirja/varioppi-9789518516715
Värioppeja on monta muutakin.
PoistaKerrohan, miksi juuri Goethen värioppi olisi hyvä osata?
Yxi, kaxi, colme, nelie, wisi, kusi, seitzeme, cadexen, ydeksen, cymenen - tuossa Agricolan lukusanat ja kun kuvittelee noihin vielä kirjasinlajiksi fraktuuran, voi arvioida tekstin luettavuutta vaikkapa nykylapselle.
VastaaPoistaMutta siis se oli Agricola, joka nänä saattoi kirjoitettuna suomen kielelle. Aikamoinen urakka aikana, jolloin kirjallisuutta ei vielä ollut. Ja uskontoa voimme tästäkin kiittää - se toi meille tämänkin sivistyksen. Alkuunhan kaikki kirjoitettu oli papiston tarkoituksiin kirkon piirissä. Lukutaito siis oikeasti on siinnyt meillä kirkon ja kristinuskon helmoista.
Papistolle olisi varmaan ollut mieluista jos tavallinen kansa ei olisi oppinut lukemaan. He olisivat itse saaneet totaalisesti toimia välikätenä ihmisen ja Jumalan välillä. Sellaisena he kuitenkin kai haluavat vieläkin esiintyä. Monesti ihmettelen, miksi jonkun ihmisen ja Jumalan välillä pitää olla joku kolmas, joka on ihminen. Ja kun minulla on ollut ekaluokan ope, jonka sanaan uskoin enemmän kuin kenenkään muun, ja tämä ihmeellisen ystävällinen ja tietäväinen ihminen sanoi, miten Jumala näkee meidät kaikki vaikka olisimme peiton alla tai kellarissa. Ja kyllä Jumala näkee ajatuksemmekin. Ja tietää meistä kaiken. Ja meillä olisi lapsesta asti suora yhteys taivaallisiin olentoihin ilman välikäsiä. Sen verran olen minäkin jäänyt tälle taivaalliselle esiasteelle, että aina jos teen jotain väärin mun omatunto alkaa ilkeästi rapista ja joudun puolustelemaan tekemistän, eikä rapina lakkaa.
VastaaPoistaEn osaa sanoa, oliko papiston halu pitää kansa lukutaidottomana, Liisu. Melkein arvelen asian olleen päinvastoin.
PoistaNimittäin jo vuoden 1686 kirkkolaissa oli määräys, että papiston tulee patistaa vanhempia opettamaan lapsia lukemaan, jotta nämä taitavat käskyt ja muut hurskauteen kasvattavat pyhät ohjeet. Kirjoitustaitoa ei vielä opetettu.
1700-luvulla oli Suomessa suuria eroja seurakuntien lukutaidossa, kirkonkirjojen mukaan esimerkiksi Laitilassa lukutaitoprosentti oli vain 20 prosenttia, kun se vierekkäisessä Pyhämaan kunnassa oli jo 44 prosenttia. (Mökkiseutuani!). Erot johtuivat seurakuntien kappalaisten eli lukkarien vireystasoista. Varsinais-Suomi oli kuitenkin koko Suomessa lukutaidon kärjessä ja 1700-luvun lopulla enemmistö kansalaisista saavutti lukutaidon. 1800-luvun lopulla lukutaito oli jo 80 - 90 prosentin luokkaa, joidenkin arvelujen mukaan jopa 98 prosenttia.
Kansainvälisesti tarkasteltuna lukutaito on jo tuolloin ollut huippuluokkaa, ja on sitä edelleen.
Ja kirkkoa ja aktiivisia seurakuntia meidän on kiittäminen sivistyksestämme globaalilla tasolla tässä asiassa. Suomessahan pantiin mm. naimisiin mielivät tankkaamaan pyhät pykälänsä, jolloin jukuripäisimmän jussinkin oli opittava lukemaan, jotta pääsisi ripiltä, joka oli naimisen edellytys. Lukutaitoa tentittiin lisäksi julkisilla kinkereillä jo 1600-luvulta alkaen.
Totta puhut, Iines. Oikein ajateltuna eihän kukaan olisi pystynyt lukemaan edes Agricolan varmaan suurella vaivalla aikaan saamia ensimmäisiä suomenkielisiä kirjoja, jos lukutaitoisia ei olisi ollut jo silloin.
VastaaPoistaSuomessa osataan lukea, mutta lukuhalukkuus taitaa olla vajavainen varsinkin poikien kohdalla. Ainakin heitä kovasti houkutellaan ja yritetään saada heidät kiinnostumaan kirjoista. Viimeksi tänään kerrottiin tv:ssä kuinka nuorille pelaajille järjestetään tilaisuuksia joissa heille luetaan jotain kirjaa jota heidän on kuunneltava ja yritettävä innostua. Vähän epäilen, mutta...
Lukemisella on myös terveysvaikutuksia, vakuutetaan toisaalla.
Minulla oli jo 80-luvulla poikaoppilas, joka ei ollut lukenut koskaan ainuttakaan kirjaa. Silloin ei ollut edes kotitietokoneita. Muutenkin pojat lukivat kauhean vähän, monet eivät juuri ollenkaan.
PoistaKatsoin saman uutisen, jossa jääkiekkoilijat lukivat pojille kirjastossa kirjaa. Hyvä niin, tällainen voi joitain pikku-uunoja hieman innostaa, mutta kyllä minäkin epäilen. Tilaisuus näytti pyhäkoulumaiselta, kovin vakavalta. Parhaat vaikutukset on kyllä sillä, että pojille luetaan vauvasta alkaen kotona ääneen, yhdessä vanhemman kanssa. Se tarttuu, samoin se, että vanhemmat lukevat itse, käyttävät kirjoja.
Hieman huolestuttaa se, mihin tämä nykyinen lukemattomuuden kulttuuri poikia johtaa.
"Lukeminen ei kannata koskaan, romaaneja karta ihminen kuin ruttoa tai muuta paisetautia!" - Mikä minustakin olisi tullut, jos en olisi paskatekstien parissa hempuloinnut ja nyhrännyt. Mika Häkkinen, Kimi Räikkönen, Teemu Selänne vai peräti Lech Walesa?
PoistaÄlkää uskoko opettajia!
Minulla taas on muistikuva, että esimerkiksi äiti ei lukenut minulle koskaan. Isäkin laulaa luritteli hävyttömiä lorujaan ja keksi omia juttujaan, mutten muista hänen lukeneen minulle erikseen. Lukemista meillä kyllä oli aina tarjolla, kirjoja ja lehtiä, ja isän toimiston papereita. Kiinnostavin oli kyllä iso musta kirjoituskone, jolla sain vapaasti näpytellä ja kirjoittaa. Sain jopa käyttää hienoa valkoista Linen Bank -kirjoituspaperia. Taisin kirjoittaa jo ennen kouluikää kaikenlaista äherrystä.
PoistaMun isä oli nuorena matkatöissä ja löysin mustan vahakantisen vihkon johon hän oli kirjoittanut kokemuksiaan ja vaikutteitaan. Innostuin lukemaan sitä, mutta kyllä harmitti kun aina jos oli joku oikein mehevä juttu meneillään, siitä oli revitty yksi tai kaksi sivua pois. Olisiko äiti ollut asialla, tai isä itse, se jäi salaisuudeksi.
PoistaKutkuttavaa, Liisu. Ja minullekin tuttua tuo vanhempien harjoittama "sensurointi".
PoistaÄiti nimittäin kätki kirstun pohjalle tavaroitten alle valokuva-albumin, jossa oli kuvia hänestä ja nuoresta vaaleatukkaisesta miehestä, sormukset kiiltäen sormessa, onnellisen näköisinä. Mies ei ollut isä. Kysyin äidiltä, mikä tuo albumi oli ja keitä kuvissa oli. Äiti otti albumin kädestäni ja sanoi, ettei sitä saa katsoa. Katsoin kuitenkin, usein, salaa ja huomasin, että albumista oli revitty irti useita miehen kuvia. Myöhemmin selvisi, että kuvissa oli äidin sodassa kaatunut sulhanen. Heidät oli jo kuulutettu ja häät oli sovittu, kun sitten sulhanen tulikin kotiin arkussa, omiin häihinsä.
Olen ihaillut tuota tyylikästä kuvaa. Tuo varjo on kiehtova. Hattu sen varmaan tekee.
VastaaPoistaNainen kuvassa on Virginia Woolfin ystävä ja lesborakastettu, myös kirjailija. Kuva on minustakin salaperäinen, kiehtova ja kaunis. Vitasta on paljonkin kuvia, joissa hän kävisi myös miehestä. Moninainen on ihminen myös historiassa.
PoistaMiksi esim. lesboparien toisesta osapuolesta pitää muokata miestyylinen. Mistä se kertoo. Miksi ei molemmilla voi olla esim. kukkahame ja hulmuavat kiharat.
PoistaTämä on mielenkiintoinen, mutta varmasti sopimaton näkökulma.
PoistaOttakaamme kaikki ylhäältä annettu vastaan turhia kyselemättä ja riemurinnoin.
Iines, nyt en ymmärrä vastaustasi. Minulle tulee vaan omituinen tunne.
PoistaRipranie, olet oikeassa, vastaukseni on turhan "näppärä" tai muka-vitsikäs. En itsekään ihan ymmärrä sitä enää.
PoistaJotain sellaista tavoittelin, että tämä lesbojen mies- tai naisroolin ottaminen on ehkä asia, josta puhumista jotkut pitävät homofoobisena. Pilkkasin tätä "nättinokkaisuutta" ja sitä, että meillä on paljon asioita, jotka tulisi ottaa sellaisenaan, kyselemättä.
Sivupalkissa on ote luomusta. Vaikealta tuntuu ainakin hedelmien saanti luomuna, ainakin kaupasta. Jossain joskus olen saanut kertakaikkisen maukkaan, pehmeän makuisia hedelmiä salaatissa. Jäi niin kokemus mieleen, että nam vaan.
VastaaPoistaMeidän S-marketissa on kyllä aina myös Reilun kaupan tuotteita ja luomua. Tapani on ostaa reiluja banaaneita, mutta myös chigitoja, jos reilut ovat ihan raakoja. Luomu on aina kalliimpaa kuin muut. Juuri luin jostain, että luomu ei olisikaan muita terveellisempi vaihtoehto. Kunpa vain muistaisin perusteen, miksi ei olisi..
PoistaLuomuruualla on kaksi funktiota. Hienostelijoille se toimii muka parhaimpien makujen ja aromien tuottajana. Toisille kyse on tieteenmukaisen ja asiantuntijoiden takaaman vihreiden jeesuksen palvonnasta. Luonnonmukainen on sana, joka kolahtaa monen sydämeen. Luonnonmukainen tarkoittaa oikeasti matoista ja puoliksi homeessa olevaa leipää.
PoistaNyt nauran ensin itselleni: chigitoja. - Tarkistin: chiquitoja.
PoistaJa muistan nyt sen syyn, miksi luomu ei ehkä olekaan parempaa kuin muu ruoka: luomu saattaa kuormittaa ilmastoa enemmän kuin tavallinen viljely. Luomu mm. vaatii enemmän maa-alaa tuottaakseen saman määrän kuin muu maataloustuote. Jotakin tällaista.
Apulantaa vaan, niin kyllä kasvaa.
VastaaPoistaLuomukananmunat ovat aivan toista makua, kuin häkkikanojen vastaavat. Hedelmien torjunta-aineet tekevät monesti hedelmistä syömäkelvottomia.
Näinkin on. Munakennoissa on nykyään niin monenlaisia merkintöjä, että on varaa valita. Vapaan kanan munia, Onnellisen kanan munia, Lattiakanalan munia. Oikeastaan kun mietin, niin mitenkäs niitä häkkimunia merkitään? Täälläpäin on myös paljon irtomunia mynnissä, ja niiden joukossa arvelen olevan häkkimunia, koska niitä ei usein merkitä mitenkään.
PoistaVaan kyllä Suomessakin tuotteita myrkytetään torjunta-aineilla. Maatalous on meillä suurimpia ympäristön saastuttajia. Maanviljelijät ovat vapaasti saaneet myrkyttää torjunta-aineillaan jopa mereen laskevia peltojaan, niin kuin esimerkiksi mökkiseudullani länsirannikolla.
Toisaalta mökkiläisiä patistetaan sitten hankkimaan kymppitonnien jätevesisysteemejä vaatimattomille mökeilleen. Itse en ole evääni väräyttänyt tähän suuntaan, koska saastuttamiseni on lähes mitätöntä verrattuna viereistä merenrantapeltoa myrkyttävän maajussin saastutuspuuhia. Hän myrkyttää alkukesästä käsittääkseni jopa perunapeltonsa. Että siitä vain puhdasta kotimaista Siikliä.
Rakkaat ihmiset, kiva että olette olemassa! Minulle kävi niin suunnaton moka jota en kehtaa edes tunnustaa... tai ehkä kehtaan, koska tunnetasolla olen vilpitön. Olen sitä aina.
VastaaPoistaNiin - minun tietokoneelleni Kemppisen blogista jäi päivämäärä 31.12. Eli aina kun avasin ko. blogin, ei ollut muuta kirjoitusta kuin tuo, ei muita kommentteja. Ajattelin että hän (= Jukka) on saanut sydärin tai aivohalvauksen eikä blogiaan enää voi päivittää. Joka päivä kävin katsomassa, aina sama päiväys 31.12.2018. Olin surullinen. Vähän ihmettelin miksei kukaan muu ihmettele miksei Kemppinen enää päivitä blogiaan!!??! Sitä minä ihmettelin. Kunnes eilen tajusin, Iineksen sivupalkista, että siinähän Kemppisen uusi juttu on, ohoh!??! Ja katsosta vaan, on runoillut (= puhunut mukavia) KOKO tammikuun ja helmikuun... Hitsi, kun mua hävetti! Siis... minulla on tietyt kirjainmerkit joiden kautta milloin millekin sivuille menen, se on pakko olla ettei eksy, ja Kemppistä kun napsautin, aina tulituo sivu 31.12.2018. En voinut ajatella muuta kuin että - ohoh, hän ei tämän jälkeen ole mitään kirjoitellut!
En oikeastaan häpeä itseäni, vaan ihmettelen. Olen ajatellut että huomaan asioita, enpäs huomannut, se minua hävettää. - Ja miksi minä tätä teille valitan, no siksi, kun rakastan teitä. Miksi ihmeessä muka muuten?
Hyvän tahdon banaaneja ostan aina kun vain on mahdollista, en tiedä auttaako se mitään, no, ei se tuskin maailmaa pahenna. Luomusta en niin tiedä, kerran ostin kivan näköisen luomukaalin, se ei maistunut millekään. Kun kaali ei maistu millekään, se maistuu pahalle. Oikeankokoiset tomaatit harvoin myös maistuvat millekään, paitsi vesijohtovedelle, kalliit pikarissa myytävät miniatyyritomaatit ovat hyviä. Kurkut ovat kurkkuja. Kananmunissa on suuria eroja, olen pannut sen merkille, villikananmunat (vrt. Ellun kanat) ovat maukkaimpia. Tosin mikään asijantuntija en ole mutta on minulla makuaisti. Kalaa syön paljon, sen suhteen olen tarkka, sen haistaa heti onko tämä eilen tai toissaviikolla pyydystetty. (Ei tarvitse katsoa kalan silmiä jotka aina ovat vähän surullisen tai ei surullisen mutta uneliaan näköisiä... on ne!) Kaikki kalat ovat kivoja, myös Ankeriaat. Kissatkin ovat kivoja. (mutta niitä ei saa syödä! sitä paitsi ne alkavat sähistä ja irvistellä jos veitsi ja haarukka kädessä heitä lähestyy)
VastaaPoistaTein tänään paljon asioita ja niiden takia jouduin myös kävelemään kylmää pohjoisesta päin puhaltavaa tuulta vasten, se väsytti minut ihan täysin. Siksi (koska aina pitää olla joku Syy) ostin pullon viiniä Alkosta. Casillero del Diablo, 10,60;- . Välikös sillä. Eilen luin loppuun (aloitin sen toissapäivänä) Kyllikki Villan "Elämän korkea keskipäivä" kirjan. Se sai minut jotenkin tunnekuohun valtaan, vaikka en olisi halunnu! Se on jotenkin niin... avuttomuutta tulvillaan. Villa kirjoittaa hirvittävän nätisti on hirmu tarkkanäköinen, pystyy käsittelee ja analysoimaan vaikka mitä... paitsi RAKKAUTTA. Niin, sanon asian näin banaalisti kun se kirja on sitä. En ymmärrä. Paljon, paljon minua älykkäämpi ja paljon, paljon minua parempi kirjoittaja kärvistelee asioiden kanssa jotka minä pystyisin... no, en nyt heti mutta aika nopeasti... ratkaisemaan. Hän ei. Hän ei.
VastaaPoistaSe minua tuossa kirjassa järkyttää, koskettaa. Enkä oikein tiedä mitä sanoisin. En osaa sanoa.
Ps. Se ei minua edes enää 'ihmetyttänyt' - miksi olisi - kun kirja loppuu siihen että hän rahtilaivalla lähtee (pakoon ongelmiaan? kohti tulevaisuutta?) Etelä-Amerikkaan laivalla jonka nimi on Actinia.
Kaksi vuotta myöhemmin kesäkuussa minä lähdin (pakoon ongelmiani? kohti tulevaisuutta?) Etelä-Amerikkaan laivalla jonka nimi oli Actinia.
Elämän korkea keskipäivä - muistan lukeneeni kirjan hieman ärsyyntyneenä Villan roikkumiseen suhteessa naimisissa olevaan mieheen. Ärsyyntymiseni ei ollut moraalista laatua, vaan pettymystä siihen, että naisihminen jää tieten tahtoen miehen alle, kärsimään. Muutoin tykkäsin kirjan kielestä, mutta tämä makoilu tulessa kitumassa oli yllätys itsenäisten merimatkojen lukemisen jälkeen. Ajallisestihan matkat tulivat vasta tuon suhteen jälkeen.
PoistaKyllikki Villa tuskin on sukua panco Villalle ,sadan vuoden takaielle eksikon vallankumous hahmolle. On mielestäni väärin ,että Suomessa kapakoita on nimetty Panco Villaksi , joka oli absoluuttinen raittiusmies. Sopisi nimetä Kenraali Huertan nimellä joka oli juoppo ja Pancon vihollinen. Myös Zapata ravintoloita on.
VastaaPoistaHyvä, verbaalinen huomio, MEG. Tykkään kaktusviinasta eli Tequilasta. Olen maistellut sitä siellä jos välillä täälläkin se on samean raanavedenväristä. Mutta 49-69 %sena menee kyllä kaaliin. Olet lukenut ihminen MEG, olen huomannut sen. Ihan oikeasti vasta äsken muistin kenraali Huertan ja Zapatan. - Mutta muistatko sinä tämän merkittävän B. Traven? Hän on ehkä suurin ja merkittävin ei-tunnettu kirjailija mitä maailmassa on. (aivan käsittämätön)
PoistaLisään tähän huomioni juomien prosenteista. Käsittääkseni mitä korkeampi prosentti, sen nopeampi humalaantulo. Tämän olen huomannut vähäisen konjakkikokemukseni perusteella. Humala voi käsittääkseni olla myös korkeampivolyymista, jonka miellyttävyys muuntuu nopeasti pahaksi oloksi tai tolkuttomuudeksi.
PoistaMitä iloa on siis 69 prosentin tehoista, kun se vie heti huipulle? Eikö humalan tarkoitus ole iloinen ja harmit pois työntävä mieliala ja siinä lilluminen? Se saavutetaan paraiten nousuhumalassa. Tällöin järki puoltaisi miedompien juomien hitaammin stimuloivaa vaikutusta, jota voisi varmaan verrata tantraseksiin. Vai mitä?
Tässä asiassa (alkoholiprosenteissa) olet täysi amatööri, eli väärässä. Taidat olla alkoholin väärinkäyttäjä, rakas Iiines, eli käytät sitä ilmeisesti kovin vähän? Sillä... optimaalisin eli korkein prosenttimäärä on 19% että se imeytyy vielä sitä mukaan kun ko. nestettä juo suoraan ihmisen verenkiertoon. 32% takellellen, siis takellellen, imeytyy vielä ihmisen muuhun nesteeseen (= alkoholihan nimenomaan siis imeytyy tasaisesti ihmisen kaikkeen nesteeseen, ei tietenkään pelkästään vereen. mutta verestä promillet on helpompi mitata kuin esim. spermasta tai aivokudoksista. sama promillemäärä kun kaikkialla on). Siksi esim. kun juot väkevää yli 60%sta konjakkia tai 82%sta kivihiilivodkaa, siitä humalllut vain sen 19-32%sti. Muu tästä viinamäärästä jää jumiin sun sisällesi, se odottaa että elimistösi planttaa sen sille sopivaksi. Senpä takia jotkut ihmettelevät - amatöörit - että kun he ovat tintanneet illalla kauheasti väkevää viskiä, ja aamulla kun eivät ole enää humalassa vaan krapulassa vaan, ja juovat lasillisen vettä, niin äkkiä ovatkin humalassa. Sen veden takiako? No ei, vaan siksi että vesklasillinen planttaa kehossa piilevän etanoolin äkkiä liikkeelle. - Tämä on näin vaikka selitinkin sen vähän huonosti. Pertti "Lande" Lindfors (tunnettu yliälykäs filosofi ja tenu-ukko) selitti asian jotenkin näin, että
Poista"jos juon litran viskiä yhtäkyytiä, ei se mitään. voin juoda vaikka toisen. mutta jos näiden päälle juon litran tai kaksi litraa vettä, multa lähtee henki"
Kerran selitin eräälle naisihmiselle että "koko ajan kun juo alkoholia, maksa polttaa sitä myös pois". Hän intti vastaan että hänen mielestään "ihminen joka juo koko ajan, tulee koko ajan enemmän humalaan"... Kieltämättä. Mutta ei se sitä tosiasiaa poista että siitä huolimatta maksa koko ajan poistaa alkoholia susta. Tai tavallaan se on sama asia kuin kusisit (en suosittele naisille!) palavaan nuotioon ja samalla heittelisit sinne uusia puita! Totta kai se nuotio siitä entistä enemmän leimuaa. (siksi en sitä suosittelekaan naisille, siis nuotioon pissaamista. ihan vaan anatoomisista syistä)
PoistaNiin, siis tuleen ei saa heittää vettä, eikä siis mitään nestettä. Olen kokenut tämän omakohtaisesti, kun koetin sammuttaa ulko-oven pielessä roihuun lehahtanutta ulkotulta kauhallisella vettä. Siitä nousi jumalaton liekki!
PoistaNyt olen viisastunut. Sisälle kotiin olen hankkinut sammutuspeitteen.
Nii-in, mutta (tämä on hyvin teoreettinen esimerkki, että) jos kissan häntä syttyy äkkiä palamaan, saako siihen heittää vettä? No, ehkä ruokalusikallisen verran mutta ei kauhallista saatika sitten että 'kusisi' (onhan sekin 'veden heittämistä'?) Niin. Mutta olen myös jostain lukenut että usein nämä isestäänsyttyvät kissat myös itsestään sammuvat. Tai siis heidän häntänsä sammuvat. Ja se jos mikään on peflettiä.
PoistaEi, palavaan häntään ei saa heittää vettä, sillä siinä on ihmis, tai siis kissan henki vaarassa.
PoistaMinähän sammutin vuonna 2010 hännästään palavan von Kustin paljain käsin saamatta rakkulaakaan käteeni. Jos joku haluaa tuon tarinan lukea, se on täällä:
http://i-iines.blogspot.com/2010/12/lasihelmi-vain.html
Tarina on totta sanasta sanaan. Luin sen äsken, enkä löytänyt siitä edes tapahtumain stilisointia. Harmi, että kuvana oleva kaunis lauluvideo ei pyöri enää.
Täällä se laulu on:
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=i2ZAh6idsjw
Tangot ovat ihania, siis niiden tekstit, ja se intensiteetti. Mutta karmee niitä oli kompata kun siis oli rumpali. Aina meinas nukahtaa kesken tahdin, tai jollei meinannut, nukahti. Jos taas yritti jotain "takapotkua" siihen komppiin, Vesa Enne siinä oli mainio!, niin tanssijat alkoivat äkkiä kompastella jalkoihinsa. - Musta se oli kivaa! voi Jeesus!
PoistaNiin, rumpalithan ei tanssi. Ai miksei, no siksei kun ne ei osaa askelia. Kerran kun oltiin porukassa niin tanssin Saksasta tulleen Hanneloren kanssa. Emme mitään puhuneet koska häpesin saksankielentaitoani ja hän ei suomea osannut. Tanssimme vaan. - Myöhemmin Marjukka, joka opiskeli puutarha-arkkitehdiksi ja jo silloin asui Länsi-Berliinissä, niinkuin auch nykyisin, sanoi että Hannelore sanoi että "ainoa ihminen joka Suomessa osasi tanssia, oli se... se... Mikko". Ai jaa. No, olihan mulla rytmitajua, olisi outoa jos rumpalilla sitä ei olisi, mutta mikään "parkettien partaveitsi" en tajunnut olevani. Kunha vaan nytkyttelin (kimmoisaa) vartaloaan vasten. No, se siitä. .
Hitsi, aina kun aukee tilaisuus, sitä alkaa kehua itseään, se on aika kummallista. Mutta mun mielestä tangot ovat kivoja kuin jäänsärkijät, ne murtavat todellisuutta. Siis ihmisen osaa. Ja ne hellänhölmöt sanat! ne sanat ja sanat! (ns. musiikin kanssahan tangoilla mitään ei ole tekemistä. paitsi haukottelu)
argentiinalaiset tangot ovat oikeasti totta. tulipahan koettua kun buenos airesissa olin. iso kaupunki se on jossa oli leveitä katuja, leveämpiä kuin pariisissa. venti cinko de mayolla oli kamalasti (= melko runsaasti) viinakuppiloita ja huoria. kävin siellä välillä, kun lyhytnokkaiset linja-autot minut sinne vei. siellä oli kummallisempi meininki kuin esim. ypäjällä tai jokioisilla tai forssassa. mutta ei sev väliä. vaillinaisesti vaatetettuja naisia jotka hymyilivät mulle ystävällisesti oli erittäin runsaasti siellä. mutta heihin suhtauduin yhtä kielteisesti kuin katolilainen pappi kuoripoikiin. annoin olla vaan.
PoistaMinua viehättää tangojen puhdas ja naiivin pyhä maailma. Kaipaus on suurta ja suru on syvää, rakkaus polttavaa ja tuska raastavaa. Kun tätä säestää yksinkertainen melodia, syvin nousuin ja laskuin, yhdellä soittimella kerrallaan ja laulajalla koruton paatos, on paketti kohdallaan. Parhaimmillaan suomalainen tango on Kaurismäellä, jonka elokuviin se istuu täydellisesti.
PoistaJoskus sitä ajattelee - ainakin kun näkee unia - että "oi, oisinpa saanut tutustua tuohon ihmiseen". Tämä muuten tuli mulle mieleen ekakerran kun luin Aila Meriluodon päiväkirjoja. Hitsi, varmasti olisi meillä ollut yhteistä, sanatonta tekemistä. Ja siitäkin olen varma - off koos - että ihminen joka 24/7 käsittelee sanoja, tykkää siitä ettei äkkiä sanoilla ole sen kummempaa merkitystä. Kaikella muulla vaan on. Esim. panemisella.
VastaaPoista(huokaus)
Ly sanoi minulle (vaikken edes kysynyt) "Mikko, sa oled paras". Vai niin, ajattelin. Kirstin mielestä minä olin "kaikkein paras". Ohoh. Marjukka (minulla on huono omatunto siitä kun kohtelin häntä huonosti) sanoi minulle että "sinun kanssa kaikki on niin luontevaa". Ja riihimäkeläinen Päivi jota minä sanoin 'päivi pilvi pälviksi' sanoi että "en osaisi kenenkään muun miehen kanssa olla kuin sinun". No, hän oli lesbo ja töissä Riihimäen Lasitehtaalla ja amatöörinäyttelijä. Sarilla taas oli pikät jalat ja ruttuinen lammasturkki, hänet minä tapasin keskellä katua ja rakastuimme toisiimme heti. Hilkka haisi manteleille, minä tykkään pähkinöistä, okey, pakkohn meidän jossain vaiheessa oli mennä kihloihin ja sen jälkeen alkaa paneskellä. Aino oli sosiologi ja hirmu älykäs, myöhemmin Oulun yliopiston professori, hän ihmetteli että minä olen kuin Portoyn taudin päähenkilö. No, olin mitä olin, niinhän hänkin kai? leikimme silti ihka oikeasti. Aisha oli monimutkaisempi juttu koska oli ensirakkauteni mutta kyllä siitäkin selvisin (selvisimme?). Mikä ettei. Kaijan kanssa teimme beibin, hyvin tehty ja hyvin harjoiteltu, en kadu mitään. En kadu mitään mitä naisten kanssa olen tehnyt - tässä vain otanto heistä koska nykyisin jyllää #metoo. (ei kantsi kauheesti kehuskella mewnneillään. siksipä vain tämä otanto)
Emmätiä. Siinä mielessä yhdyn Leonooraan joka ihmettelee miks miehet tykkää miehistä ja naiset naisista? Emmätiä. Mä tykkään naisista just sen takia kun ne on erilaisia kun mä. Jos ne olis samanlaisia, enpä kuulkaas olis varma.
Aijai, kunpa naiset tekisivät vastaavia listoja! Vaan kun naisen ylle plompsahtaa heti se horatson titteli. Naiset pikemminkin pyrkivät vähentämään listastaan jonkun tapauksen.
PoistaNiin minäkin tykkään vähentää ja vähennellä. Mutta tykkään oikeasti tasa-arvosta. Aijai, kunpa naiset tekisivät vastaavia listoja!. Plaraisin niitä mielelläni. Huora on minusta yhtä tylsä haukkumasana kuin homo. Edesvastuutonta!
PoistaPs. Oletteko muuten koskaan kokeilleet jakolaskua roomalaisin numeroin? Mitä esim. on 1242 jaettuna 59:llä? Eli MCCXLII jaettuna LIX:llä? Minäpäs kokeilin. Ei riittänyt paperiarkit, ne tuli täyteen erilaisia kirjaimia, äksää ällää ämmää ceetä iitä ja deetä ja veetä, voi jumatsukka, äkkiä koko huone oli täynnä kirjaimia. Ja multa meni hermot! Ja jäi lasku kesken, p-le.
Jakolaskua roomalaisilla numeroilla? Mielenkiintoista ajankulua, sille ken nuo numerot muistaa. Olisiko vähän sama kuin koettaisi runoilla nelipolvista trokeeta englannin kielellä tai saksaksi? - Stabile alte Väinämöinen--.
PoistaLuulen, että moinen pohdiskelu tekisi hyvää tälle ihmiskunnalle.
Kerran täytin junassa saksalaista sanaristikkoa - olin silloin matkalla Hampurista Wuppertaliin Markku Lankisen luo. Ymmärsin kysymykset vaikka ne oli saksaksi. Mutta vastaukset kirjoitin suomeksi. Hitsi että ristikon täyttäminen oli jonkinverran vaikeaa, enkä sitä saanutkaan täytetyksi. Kun oltiin jo Wuppertaalissa.
PoistaEttä mitä?
VastaaPoistaAurinkoisessa, mutta pohjoisesta hönkyneessä purevassa viimassa tallustelin päivällä asioille postiin ja kaupaan. Takaisin tulin bussilla, sillä kantamukset olivat painavia.
Kalakeittoa tuossa viimeksi täräytin pakastekalasta. Hyvää tuli.Losautin keiton sekaan ison voiklöntin ja paljon tilliä. Dolciksi vadelmakiisseliä ja nokare vaniljajäätelöä.
Mitäs muuta? Neekerisaareksi nimetty saari suuressa järvessämme on vihdoinkin saanut vähemmän rasistisen nimen. Nyt saaren nimi on Uutinen.
Tiedeuutisissa kvanttibitti on mukamas hypännyt energiatason yli! Keksintö voisi mahdollistaa sähköauton erityisen nopean lataamisen. Mitäköhän muuta keinotekoisella atomilla voitaneen vielä tehdä?
Tämä oli kuitenkin SE uutinen, joka varmaankin sopii vielä seksitarinoiden joukkoon.
Savo-Karjalasta feministipuolueen kansanedustajaehdokkaaksi on valittu kinkyseksuaalitutkija. Tutkijan nimeä en tähän kirjoita, ettei vain kukaan syytä minua vaalimainonnasta. (irvistys)
Mitä onkaan kinkyseksi? Anna mun kaikki kestää! :)
Kinkyseksi on nimenomaan sitä että 'anna mun kaikki kestää', rakas Noora.
PoistaLisään tähän vielä että
Poistamuistaakseni itse en ko. seksiä ole harrastanut. (mutta ihmisen muistihan on poukkoileva. se juoksee pitkin savon metsiä kuin villirusakko.)
Kinkyseksi? En tiedä, mutta Google kertoi kinkyseksin olevan sitä, että makuuhuone näyttää vankityrmältä. Varmaan siis käsirautaa, ruoskaa, nahkaa siellä ja täällä. Noh, ihmisiä on monenlaisia, ja varmaan tuommoinen miellyttää moniakin, mikäli mitään näistä asioista ymmärrän. Olen luullut, että tunteilla olisi enemmän sijaa näissä asioissa kuin ulkokohtaisella välineurheilulla.
PoistaIlma oli minustakin viimainen, kylmä, mutta aurinkoinen, ulos kutsuva. Itse kävelin hankikannoilla, kun polut olivat täyttä jäätä. Kirjastosta sain Minna Canthin ilmeisesti ennen julkaisemattomia novelleja.
Tutustuin (olen erittäin huono ihminen tutustuman nykyisin enää mihinkään) blogiin jonka nimi on HELMIMERKINTÖJÄ. Johan oli kiva. Käykää toki itsekin tutustumassa. fiksu blogi
VastaaPoistaVoi että tämäkin ilahdutti
huvittavaa meininkiä
Ei toiminut, ehkä tämä
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=9s4oSjAC7wg
Jos joku sanoo että tanssijat tässä ovat kännissä, weivät varmaan ole, ammattitaitoisia ovat. Jos missään niin Venäjällä tanssijoiden (ja muusikoiden) koulutustaso on ylittämättömän korkeatasoista.
PoistaLoistava esitys videolla, kerrassaan ihana! Miten voi ollanoin lahjakkaita tanssijoita!
PoistaMinullakin on kirjanmerkeissäni venäläisiä tanssivideoita, pidän niistä erityisen paljon. Tämä oli yksi parhaita. Kiitos vaan Leonooralle, joka oli videon löytänyt ja jonka mikis tässä linkkasi.
Itse asiassa upeinta tässä on se, että tanssijat koko ajan - sovittujen kuvioiden lisäksi - improvisoivat. Ai mistäs sen nyt näkee? Kahdesta kohtaa. Toisessa kohdassa meinaavat tehdä ensin toista, sitten tekevätkin arvaamattomasti toista, kaikki eivät siihen ehdi, ja yks jos toinenkin sooloilee ihan itsekseen. - Olen nähnyt pari (= kaksi) venäläistä balettiesitystä. Voi että molemmat olivat aivan fantastisia!!!!!! Käsitykseni baletista - jota luulin että en ikinä ymmärrä - muuttui saman tein.
PoistaNostaa huivia. Huimaavaa, luovaa tanssin iloa! "Vikitä, vikitä"... - mitähän se tarkoittaa suomeksi? :)
VastaaPoistaTodella omaperäistä tanssia, mutta täysin klassisen tason osaaminen! Hieno löytö, Leonoora!
PoistaMerci Iines ja Mikis! Joskus voi vahingossa törmätä tubessa yllättäviin, hauskoihin ja iloa tuottaviin videoihin.
PoistaJos olette nähneet tämän, rakkaat rouskuttavat silikoniposkiset pullahiiret
Poistaoi mikä meno ja meinki
on teidän ehdottavasti nähtävä tämäkin !
jossa presidentti Dmitri Medvedev sheikkaa
Aivan huippua!
Jälkimmäinen linkki ei auvennut. Mutta tässä tämä:
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=rUL-C7yAEpg
Upeaa!
Tulin surulliseksi. Yö tulee minua vastaan kuin eksynyt kirjekyyhky. (Mihinkähän senkin piti mennä?) Yö on julma ja se murhaa kaikki lapset pois tieltään. Kerran asuin talossa joka rapisi minun ympärilläni, Sorsapuistossa Tampereella, ja siinä oli eläintarha - ei ole enää - jossa riikinkukot kiljuivat öisin kamalia viidakkoääniään. En saanut unta. Mutta tuskin olisin saanut muutenkaan unta. Valvoin vain. Ja uneksin... en muista mistä, ehkä hillomunkeista. Olin töissä tammerkosken partaalla, Takon kartonkitehtaalla, tein melkein mitävaan. Olen aina varamies, parhaiten palkattu, mutta ei minua koskaan oteta todesta. Varamies on erimies, merimies on reliikki, ajattelen asioita jotka lohduttavat minua. Ei niitä ole pilvin pimein. Kun asuin Sorsapuistossa (jossa riikinkukot kiljuivat öisin), veljeni Pekka teki itsemurhan Lontoon Bedfordissa. Puhuin äitini kanssa puhelinkopin puhelimen avulla, äiti itki, hän kysyi "oliko syy minussa", minä sanoin että ei varmaan ollut. Pekka kun päätti tehdä itsemurhan noin kaksi vuotta ennen kun sen teki, kuuden ällän ylioppilas, se hänelle oli filosofinen ratkaisu. Senkin paskiainen! ajattelin. Minulla kaikki on hyvin, on kaksi ystävää ja yksi rakastettu, muu olisi liikaa. En tosiaan kaipaa hälinää ympärilleni, voi hyvänen aika sentään, minulle riittää kävelymatkani. Ja kengät, kengät! Ei, nyt ei sitä laulua... rakastan tätä
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=PGqi2mjaBCU&start_radio=1&list=RDPGqi2mjaBCU&t=14
Muistan kun asuimme kesämökillä, lahnat uivat laiturin lautojen alla, minulla oli kissa jota härnäsin, luin sksankielen epäsäännöllisiä verbejä kun mulla oli ehdot, öljylamppu valaisi, illat mustuivat musteenvärisiksi, omenapuissa kypsyivät talviomenat eli Antonovtkat, minä opettelin onanisoimaan, ja maailma oli minua niin lähellä että sen lähemmäksi sitä en ole päässyt! En.
Saarikosken suomentama Odysseus loppuu "... kyllä ja hänen sydämensä hakkasi kuin hullu ja kyllä minä sanoin kyllä minä haluan Kyllä."
PoistaMitäpä ihminen, tänne planeetalle eksynyt hyrräkompassi, muutakaan osai sanoa? (siis kuin Kyllä!)
nimim. "sarkasmia"
Joskus kirjoitin juon viinaa joka juo minua Voi olla että olen varastanut sen jostain mutta en muista mistä. En tosiaan tiedä. Sandemose on minulle rakas kirjailija, hirmu rakas, "Pakolainen ylittää jälkensä" (En flygtning krysser sitt spor) on minun katekismukseni. En kaipaa kristiuskoa, en sitä valhetta. Tie, Totuus ja Elämä on muualla. Usko on pelkäämistä, siitä kaikissa uskonnoissa on kyse, ei vapahtamisesta. Pelko on huono seuralainen, ja vielä huonompi Opas, älkää muuta uskoko.
PoistaKuulin radiosta, että noin kahdeksankymmentä "suomalaista" on lähtenyt taistelemaan isisin puolesta ja heistä parikymmentä on palannut tänne "kotimaahan".
VastaaPoistaTässä olisi nyt tärkeää, että tuemme kaikki heidän eheytymisprosessiaan ja toipumista sodan kauheuksista. Laittaisin heti rahaa, jos tietäisin tilin, jolla kerätään rahaa näiden rassukoiden selviytymiseen. Voisin tehdä vaikka ylitöitä, että saisin kerättyä mojovan summan ja mennä vielä vaikka vapaaehtoishommin tukeakseni heidän muuttumistaan hyviksi jälleen.
Järkytyin, kun Englanti ei päästänyt yhtä isishuoraa palaamaan, sellainen on kovin sivistymätöntä, julmaa ja rakkaudetonta, sellaista ei saa tapahtua!
Ylen aamutelevisiossa oli kaksi asiantuntijanaista selittämässä suomalaisille, mitä tämä maahan palaaminen Isiksen riveistä tarkoittaa. Kun ihmisellä pitää olla kansalaisuus, on mahdotonta heittä ketään ulkopuolelle. Erikoisesti kirkon palvelija korkeine nutturoineen ymmärsi yskän.
VastaaPoistaNoh, britit eivät Suomen asiantijatahon lailla yritäkään ymmärtää inhimillisyyden ydintä ja hyvyyden peruspilareita ja EU-sääntöjä. Viis pykälistä. Jos ne ovat huonot, on tehtävä uudet! Piut paut Isis-morsiamille!
Samaa mieltä, ja erikoisesti lähtöään katumattomille tapauksille. Pienet lapset kyllä pitäisi ottaa näiltä vastuuttomilta ja julmilta äideiltä huostaan.
Mies, nainen, lapsi, ei niillä eroa ole.
PoistaEvankelisluterilaisen kirkon tulisi nyt reagoida voimakkaasti ja soittaa sunnuntaisin kirkonkelloja isisleireiltä palanneiden ja heidän toveriensa kunniaksi. Jeesuskin antoi anteeksi, tulee antaa anteeksi brittiläisen taksikuskin ja avustustyöntekijän, hyvän ihmisen, Alan Henningin, kurkun katkaiseminen, urhean syyrialaisen lentäjän elävältä polttaminen ja homojen heittäminen alas katolta. Tulee antaa anteeksi kaikki se kauhea isisin tekemä lahtaus ja muistaa, että kollektiivisesti syyllisiksi saa sanoa vain natsipuoluetta tukeneita.
Lisätään tuohon hehkutukseen vielä Irja Askolan lanseeraana ”globaali hätä”, niin aletaan olla syvimpien arvojen äärellä.
PoistaAlan Henningin tappaminen minua järkytti. Nöyryyttivät viimeisen asti ja sitten katkaisivat kurkun. Without a cause, Isis, all the same, man, woman, child.
PoistaIrja Askolasta en halua sanoa mitään, koska jouduin eroamaan evannkelisluterilaisesta kirkosta. En olisi halunnut, mutta siten minulla ei ole enää puheoikeutta kirkon asioista.
PoistaKippis vaan, Askola!
Olen jostain artikkelista oliko se Me Niset lukenut että oikeauskoiset islamistit inhoavat naisia niin paljon että eivät suostu nussimaan heitä edes heidän vaginaansa. En tiedä onko totta mutta panevat vaan kullinsa huivinraosta suuhun. Koska en ole bilogi kuin Mikis niin ihmettelen miten suuppiinotoista lapsia voi syntyä. Jospa Mikis tai Allah selittäisiJvät..
PoistaEpäilen, että arvoisa Anonyymi on lukenut tuon tiedon mielummin Me Mihet -lehdestä. Ja kun ne miehet hyvin tiedetään, ei ehkä kannata uskoa väitettä. Taitaa olla tämäkin vain yksi mihinen fantsia.
PoistaEn ole Allāh , mikis vain, mutta en silti ymmärä miksi minun pitäisi vastata kysymykseen jonka esittäjä jo itse tietää vastauksen? Iineksen vastaus on vastaansanomaton.
PoistaMinä olen muuten huomannut - anteeksi vaan te kaksilahkeiset muut, muut ja muut, että tässä blogissa vierailee ihania naisia. Aivan ihania!
... hulmuahelmaisia mutta siitä huolimatta oi että ihania naisia. Että jos joskus (kun, kuin, kunnes, koska, että, jotta, jos, mikäli, jollen, ellen, vaikka, ennen kuin, ikään kuin, niin kuin) joudun Helvettiin, joka kohdallani on aika todennäköistä, ajattelen siellä kuulkaa teitä, madamoiselit. (koska se olosuhteet huomioon ottaen on mitä lohduttavin ajatus)
Poista... madamoiselit (?) mademoisellet !
Poistavaikka rouviahan teistä, ikävä vie, suurin osa taitaa olla
Arviointi on hakemus lisää siunauksia varten, kiitolliset ihmiset jakavat aina todistuksia ... Luin kaksi päivää sitten facebook-aikajanallani vastaavia kommenttilausuntoja noin Yhdysvaltojen lääkäristä, joka sanoi, että Dr.Amiso pystyi palauttamaan entisen poikaystävänsä. kahden vuoden eron jälkeen ... Aviomieheni lankesi suhteeseen toisen naisen kanssa töissä ja jätti minut. Sain Avioliiton oikeinkirjoituksen casting-ohjelman hengellinen isä, mentori ja parantaja nimeltä Dr.Amiso. 2 päivää sen jälkeen kun lounas oli kirjoittanut minulle nimensä loitsun takaisin mieheni kotiin luokseni, se oli yllätys, en osaa edes selittää kuinka kaikki tapahtuu, se toimii tohtori Amison lupauksena.
VastaaPoistaEn olisi voinut tehdä rakkausloitsua palauttaaksesi entisen kumppanini takaisin ilman tohtori Amison rakkausloitsun apua. Olisin luopunut ja uskonut, että koska aviomieheni näki jonkun toisen, hän sanoi, että olemme tehneet. Lounastamisen jälkeen Rakkausloitsun, mieheni soittaa minulle matkapuhelimella ja hän palaa takaisin kotiin seuraavana päivänä. Olen kiitollinen tälle henkiselle avioliiton parantajalle, joka auttoi minua. Suosittelen häntä jokaiselle, jolla on avioliitto tai parisuhdekriisi tänään, ota nopeasti yhteyttä tähän hengelliseen loitsun palauttajaan palauttaakseen entisen rakkauden.
tässä on hänen henkilökohtainen sähköpostiosoite: (herbalisthome01 @ gmail. com)