Toinen ärsyttävä nykymediassa esiintyvä kielen rakennevirhe on vääränmuotoinen verbi tietyissä rakenteissa: pystyy tehdä, pystyy laulaa, pystyy mennä -rakenne. Se tulee jo liiankin luontevasti kokeneenkin esittäjän suusta.
Ei se niin mene, että aina sopii käyttää verbin lyhyttä perusmuotoa toisen verbin perässä. Tietyt verbit nyt vaan vaativat sen pidemmän infinitiivimuodon: pystyy tekemään, laulamaan, menemään. Mikä tässä niin vaikeaa on?
Muutoinkin kieltä ilmeisesti passaa käyttää niin kuin kukin parhaaksi katsoo. Rap-musiikki on ottanut ja antanut hirveästi löysää kieleen. Voisi toki sanoa löysää virtuositeettia, sillä puhettahan rap on, slangia ja trendisanontoja, rikottuja muotoja. Alun perin tämän lajin musiikkihan syntyi ghettojen kaduilla, niiden nuorten suussa, jotka eivät äidinkielentunneilla viihtyneet.
Mitä yllä olevaan Twitterissä kiertävään joutsenolaisen koulumestarin listaan tulee, niin nykykoululaisia se naurattaa. Ja heidän vanhempiaan itkettää, että moista näytetään lapsille, jotka voivat altistua mitättömyyden tunnoille. Juurihan taas muuan Anna- tai Hanna-äiti närkästyi Peppi Pitkätossun siitä versiosta, jossa Pepin isää ei vielä ollut muutettu neekeristä Etelämeren kuninkaaksi. Muutkin lapset ovat voineet altistua äidin mukaan. Minulle jäi epäselväksi, mille lapset altistuivat. Tästähän lapset juuri teeskentelyä oppivat: historiaa voi muokata sopivammaksi.
Vaikkei oma kielioppini olekaan täydellistä tai edes hyvää, omistuspäätteiden puuttuminen sylettää minua rankasti. Hesarissakin sitä on, en voi luottaa lehteen, joka ei tuon vertaa kieltämme osaa.
VastaaPoistaNeekerikuninkaasta pikkuäityli hermostui syyttä, suotta, eihän se ollut edes silmiään muljautteleva villi-ihminen tai verenhimoinen, älyttömyyttä täynnä oleva, murjaanipeto. Neekerikuninkaasta kuulemma pikkulapsensakin pahastui kovasti, koska hänelle on opetettu hjumanisimia. Muuten olen sitä mieltä, että kolonialismin loppuminen oli suuri onnettomuus Afrikalle, missään ei aitojen mustatakapuolisten neekerikuninkaiden myötä ole mennyt ainakaan paremmin, neekerikuninkaat ovat usein olleet fasistirasisteja.
En tunne nykyistä toimittajakoulutusta, mutta kohtuullisessa kuosissa se on. Toisaalta on myös niin, että yhä useammin näkee perusrakennevirheitä siellä täällä. Luulen, että se johtuu sallivuuden lisääntymisestä kielessä. Tuntuu siltä, että kielen ohjailusta on luovuttu kokonaan, ja nyt vain katsotaan, mihin suuntaan kieli menee. Ei tällainen löysyyskään tunnu oikealta, koska kielellä on myös uhkia. Kieli on autonominen, vaikka ottaakin vaikutteita muista kielistä. Turha vieraskoreus on syytä torjua, sillä jos suomessa on vaikkapa hyvä sana olemassa, sen korvaaminen englanninkielisellä on turhaa ja jopa väärää. Pitkään meille yritettiin syöttää printteriäkin, vaikka tulostin on helpompi.
VastaaPoistaHeh, alkoi tuo arvosanataulukko naurattamaan. Mitättömän alapuolella on vielä oikein mitätön, heikon heikotkin ovat parempia.
VastaaPoistaTulevassa pyrin parempaan, mutta tästä tähän astisesta elämästäni annan oman taulukkoni arvosanan "kaikessa epäonnistunut". Ehkä parannan loppusuoralla, ehkä en.
Tämä heikon heikko minuakin nauratti ja mitätön ja vielä oikein mitätön. Alapuolellakin on vielä kaksi tasoa..
VastaaPoistaJa luterilainen vaatimattomuus jyllää. Ei yhtään kiitettävää osaamista.
Lista on käsittääkseni aito, tuonniminen koulumestari on Joutsenossa ollut.
Juu, paras on "sangen hyvä". Kas kun ei "ylen sankia priha" tai nykykielellä "ihan jees". Nykypäivään kuuluisi ehkä palkita parhaat arvosanalla "suorastaan loistavan parhaan suurenmoinen, kiitosmaininnoin ja ylistyksin, sekä tammenlehvin ja kukkasin".
VastaaPoistaKoulumestarille antaisin arvosanan "jos parempaa ei löydy".
"Oikein mitättönän " alapuolella pitäisi johdonmukaisesti olla, vahingollinen. Mitätönhän ei sinällään tuota vahinkoa muille .
VastaaPoistaNeekeri y.m tyranneista on radiossa sarja, 12-diktaattoria.
Pystyy juosta. Tuo on kielen luonnollista yksinkertaistumista ja lyhenemistä. Riipoo kyllä minunkin korvaa, mutta luulen, että tuosta tulee pysyvä puhekielen muoto vuosien kuluessa ja saattaa siirtyä kirjakieleenkin.
VastaaPoistaSamuli
Kieli muuttuu usein juuri lyhenemällä. Jopa vierassanat pyrkivät lyhenemään. Romantillinen ja teknillinen olivat ennen käyviä muotoja, nyt ne tuntuvat huvittavilta. Teknillinenkään ei ole säilynyt kuin ehkä joissain laitosten vanhoissa nimissä.
VastaaPoistaPystyy tehdä on käytössä ehkä lähinnä pääkaupunkiseudulla, mutta se on kyllä nopeasti leviävä trendimuoto. Siinä on nähtävästi myös englannin kielen verbinrakenteen (can do) vaikutusta.
Rap-musiikki ja sen suosio ei tunnu laantuvan, vaan pikemminkin yltyvän entisestään. Varmaan nuorison vaikutuksesta. Voi, voi, muutoksen tuulet lyövät kieleemme. Tosin vanhemmat ihmiset eivät varmaan enää niin piittaa kielen muuttumisesta, vaan puhuvat kuten ennenkin.
VastaaPoistaKiertokoulutodistuksen arvosanoissa on sanoisinko, viisastelun makua. Koulutodistukset ovat yksinkertaistuneet jopa niin, että numeraalisia arvosanoja ei aina käytetä ja miksi ei käytetä. Siinäkin yksinkertaistetaan, samoin kuin kielessä, tosin erilailla.
VastaaPoistaHänen loistavat suoritukset-muoto kuulostaa vielä kaameammalta kuin hän pystyy laulaa-muoto. Kumpaakaan en kyllä kannata, mutta näin se vaan taitaa olla kielen menosuunta. Kielen oppimisessa kannustetaan kyllä puhumaan mieluummin kuin olla puhumatta. Lyhyt muoto lienee helpompi oppia ainakin vierasmaalaisten.
VastaaPoistaHistorian muuttaminen aikaan sopivaksi kuulostaa pikemminkin (lasten) ylisuojelulta kuin altistumiselta millekään.
VastaaPoistaToisaalta, Leonoora, luulen, että juuri vanhemmat ihmiset piittaavatkin kielen muuttumisesta, ja monet ovat varsinaisia kielipuritaaneja. Muutoksia kuitenkin vääjäämättömästi tulee, on aina tullut, ja hyvä niin. Mielelläni kuitenkin näkisin sen, että selvät huononnukset pyritään torjumaan. Yhtenä tällaisena ovat turhat englanninkieliset sanat siinä kohdassa, missä on selkeä suomalainen sana. Pahin kielen uhka on kuitenkin se, että koko kieli pyritään korvaamaan englannin kielellä. Jokuset henkilöt haluavat tälläkin hetkellä vaihtaa lukiot kokonaan englanninkielisiksi.
VastaaPoistaHysteriaahan tuo lasten suojelu historian totuuksilta on. Samaten sukupuolen nimeämisen varominen.
Oi, anteeksi Ripranie, katsoin logoasi huolimattomasti ja puhuin siis Leonooralle. Hävettää, mutta en viitsi pyyhkiä kommenttia pois, kun Leonoora alempana huomasi sen ja ystävällisesti oikaisi minua.
PoistaVetoan hieman tablettini pieneen pränttiin ja herkästi vuotaviin silmiini. Käytän päivittäin tippoja, kun en halua syödä allergialääkkeitä. Tipat haittaavat näköä jonkin aikaa
Ymmärrän. Itselläni kipu sokaisee silmät. No, nyt voi lukea rap-selonteosta.
PoistaTuo sivupalkissa oleva dokumentin ohjaaja Matti Reinikan lausunto turvapaikanhakijoista on ote uusimmasta Yle-kohusta.
VastaaPoistaYle nimittäin tilasi Reinikalta dokumenttielokuvan maahanmuuttajista, ja Reinikka ryhtyi toimeen juuri pahimman tulotulvan alussa ja ennenkin sitä jo. Elokuvan teon aikana ohjaajan käsitykset tulijoista kuitenkin muuttuivat, hänen omaksi yllätyksekseenkin, ja dokumentista tulikin erilainen kuin Yle kaavaili. Ilmeisesti kuva turvapaikanhakijoista olikin sopimaton Ylen ohjelmalinjaukseen maahanmuutosta, ja dokumentin esittäminen pantiin jäihin. Nyt Yleä syytetään totuuden salailusta ja sensuurista, ja käsittääkseni Elokuvasäätiö kielsi elokuvan esittäminen nimensä alla, tjs.
Itse en osaa sanoa, mikä on totuus. Onko elokuva islamofoobinen, niin kuin Yle sanoo, vai vaan rehellinen kuvaus turvapaikanhakijoista? Voi toki olla kummin päin vaan, mutta silti haluaisin tuon dokumentin omin silmin nähdä. Harvoin meillä julkaistaan kriittistä dokumenttia maahanmuuttoilmiöstä, joten olisiko vihdoinkin jo sen vuoro? Yleensä kertomukset ovat olleet myötätuntoa herätteleviä tunnekertomuksia hyvistä pakolaisista.
Onko ko. dokumentti nähtävissä jossain?
PoistaEn usko. Ehkä myöhemmin sitten.
PoistaHesarissa kriitikko oli katsonut dokumentin jossain käsittääkseni suljetussa erikoistilaisuudessa: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006020268.html
Mainittakoon, että dokumentin on kieltänyt Ylen Erkka Lyytinen, joka taas tunnetaan mustasta Mannerheimista kertovasta flopiksi osoittautuneesta elokuvastaan.
PoistaIines, En ole aiemmein kommentoinut vielä uusinta kolumniasi. Ripranie keskusteli kanssasi. Ei minua kylläkään haittaa.
VastaaPoistaIines, kirjoitat: "Rap-musiikki on ottanut ja antanut hirveästi löysää kieleen. Voisi toki sanoa löysää virtuositeettia, sillä puhettahan rap on, slangia ja trendisanontoja, rikottuja muotoja. Alun perin tämän lajin musiikkihan syntyi ghettojen kaduilla, niiden nuorten suussa, jotka eivät äidinkielentunneilla viihtyneet."
Rap lienee runonlaulajien moderni versio. Räp ilmentää riimityksillä ja sanoituksilla kuluvaa aikaa.
Joukossa on taitavia sananikkareita, joten hyvä, että edes tätä kautta kieli elää nuorison keskuudessa. Ei vain emojeinä ja muina merkkeinä puhelimen näytöllä.
Henk.koht. en tykkää rapista. Yksitoikkoinen, sanojen hakkaaminen äänekkäästi nopeaan tahtiin ei minun mielestäni edes ole musiikkia. Rap on mielestäni eräänlaista yhteiskunnallista loitsutusta tai anarkistista liturgiaa.
Sanamuunnelmille ja erilaisille uusille kielten käytön ilmiöille eivät kielenhuoltajat taida voida mitään.
PoistaKiitos, Leonoora, kun huomautit asiasta. Selittelin asiaa tuolla yllä.
Jos olisin vielä työssä, käyttäisin rappia kirjoittamisen ja luovan ilmaisun metodina. Nuoret ja jopa lapset ovat hyviä sanoittamaan, ja kun on rytmi tukena, se on jopa hauskaa. Luovuutta parhaimmillaan. Sanamuunnelmat ja kaikenlainen kielellä leikittely on käsittääkseni kaikille kielen parissa työskenteleville mieluisaa.
Hyvä idea!
PoistaJo tiesi Urheilulehti 1902, mutta minulle jäi sanat lämsävika ja lankeematauti kyseenalaiseksi. Eikä hermostunut ihminen saa aloittaa pyörälläajoa paitsi jos on sitä aiemmin harjoitellut. Muuten, poistatko kuvablokistasi (Tintti maaliskuussa) anonyymin kommentin, joka on minulta. En heti huomannut laittaa nimeäni.
VastaaPoistaPoistan, Ripranie, heti kun kirjaudun kuvablogiin. Nyt olen tabletilla, jolta kirjautumisen vaihtaminen on hankalaa. IPadilla on sukset ristissä Bloggerin kanssa.
PoistaRipranie, äsken huomasin sivupalkin tekstin ja ajattelin laittaa tänne kommenttia samoista hauskoista "diagnooseista".Olitkin jo ehtinyt kommentoida.
VastaaPoistaTaudeista tulee mieleeni muitakin vikoja, kuin mitä nuo sanat todella tarkkoittavat: lämsävika, tarkoittaneee vikaa sydämessä, lankeematauti kaatumatautia, suonityrät suonikohjuja, tulehdus rakossa tahi siitoselimissä. Tasa-arvoa sentään, että naisillakin on todettu olevan siitoselimet.
Tulipa makoisat naurut, varsinkin kun mielikuvitus puuttui peliin.
Joo, ennen oli ennen, mutta nyt on nyt. Kieli on kehittynyt. Hymyilytti minuakin.
PoistaSiitoselimet kattavat varmaan miehenkin pelit. Lämsävika on tosiaan sydämeen liittyvä juttu. Olisiko ns. läppävika? Nykyäänhän läppäviat kai korjataan jo pikkulapsena.
PoistaPanen tuohon Tiedettiin ennenkin -laatikkoon vaihtuvia poimintoja vanhoista kansanviisauksista ja uskomuksista.
Uutissuomalaisen artikkeli Karjalaisessa kertoo, että pääministeri Sipilä pitää punavihreän puolen metsälinjauksia uhkana sekä ilmastolle että suomalaisille metsäalan työpaikoille. Punaihreät ovat mukamas Sipilän mukaan iso uhka metsien käytölle ja ilmastolle. "Punavihreä puoli kieltäisi käytännössä metsien käytön kokonaan ja sitä kautta suomalaiset työpaikat." Aivan koko totuutta ei Sipilän uskomuksissa liene. Semmoista politiikka on, suurennellaan uhkia tai pienenellään; popularisoidaan asioita leirissä jos toisessakin puolueiden kannattajien keräämiseksi.
VastaaPoistaEn osaa sanoa, onko punavihreistäkään apua metsien suojelussa. Uskoisin demarien taipuvan puukaupan ja metsätuottojen sekä metsätyöläisten edunsaannin puolelle ja vihreiden keskittyvän enemmän sukupuolisyrjinnän poistoon ja kaupunkikatujen sulkemisiin kuin luontoarvojen puolustamiseen.
VastaaPoistaEnnen maaseudulla oli tapana hakata metsää suruttomasti, kun piti saada isännälle tai pojalle mersurahat. Kauhulla katselin keväisin tuntemattomaksi hakattua maisemaa, kun palailin mökkiseudulle talven jälkeen. Suomesta puuttuu oikea luontopuolue.
Totta. Näennäistä ja tekopyhää on nykyinen luonto filosofointi. Kaupungissa kasvanut uusi sukupolvi ei välttämättä tunne edes puulajeja, metsänhoidosta puhumattakaan.
VastaaPoistaAivan ihana tuo kiertokoulun arvosana-asteikko! En tiennyt että mitätönkin siellä sitten oli, lukemisen oppimisestahan tässä oli kyse. Jos et osannut iitä sanoa niin huononhuonosti meni:) Lukusetelit jaettiin osaamisen mukaan ja onnellinen se, joka kiertokoulun neljä sivua sekä kinkeritodistuksen sai. Lastenkoulutodistuksessa oli sitten vähän laajemmat osa-alueet, siellä oli myös luvunlaskua, veisuuta sun muuta:)
VastaaPoistaMonestikin ärsyttää toimittajien puhuma suomenkieli ja radiokanavasta riippuen aivan älytön "juumori" ja se naurunkikatus, mutta onneksi meillä on mahdollisuus vaihtaa kanavaa:) Ärtymys alkoi omalla kohdallani jo 1970-luvulla kun suomineidon kaunis kieli raiskaantui tyyliin "ärtsyjä terkkuja sävikseen". Väännös, slangi- ja lainasanamuoti alkoi jo silloin. Joskus kyllä säälittää toimittajaplattujen puolesta, koska tekevälle aina sattuu ja kun pitää paahtaa nopeassa tempossa voi virheitäkin tulla. On paljon sanontoja ja ilmaisuja, joista en tykkää ollenkaa, aikoinaan brassaileva "itseasiassa" on juuri sellainen ja sehän kotiutunut myös arkiseen kahvipöytäkeskusteluun. Näitä täytesanoja käytän kyllä itsekin ja työkaverit nauroivat että sanon usein tuotatuota kun mietin miten voisin auttaa luukulla olevaa ihmistä. On paljonkin sanontoja ja maneereita, joista voi ärsyyntyä, jos on sillä tuulella. Aikoinaan sairaanhoitolakia opettava mies sanoi joka värsyn välissä ottiatuota. Herranen aika että se nauratti ja ärsytti yhtäaikaa:) Lämsävika tarkoittaa muuten sydäntautia. Ehkä sepelvaltimo, rytmihäiriöt sun muut kuuluivat sen alle. Ennen puhuttiin sydämen repeämästäkin.
Vai että ”lämsävika” ei olekaan läppävika, niin kuin arvailin. Mikähän lie sanan ”lämsä” alkuperä ja tarkoitus?
VastaaPoistaSepelvaltimotautihan todettiin juuri Antti Rinteelläkin, joka pääsi samantien pallolaajennukseen. Hyvä hänelle.
Veisuu tekisi hyvää nykykersoillekin. Ja siveysopin opetus. Ja ulkoluku: ”Ural sekä Volga ja Don, ne eteläosassa on. Aka, Kama sekä Vjatka, on niihin merestä matka. Donetz sekä Dnepr ja Dnestr, Brut pääjoki sekä Siestar, on Väinä ja Turek Kura, nyt jäljellä vielä hurraa.”
En malta olla lisäämättä ulkoa paukutettuja muitakin:
VastaaPoistaVIISI SUOMEN SUURINTA JÄRVEÄ
”Lämpösäiliö Laatokka,
Hylätty kalarikas Inari,
Hämeen ja Savon välinen
juoksuhauta Päijänne
Matkailijoitten paratiisi Saimaa
Tuulinen Oulujärvi tervaveneineen”
KOSKIEN MERKITYKSESTÄ
”Koskivoimaa käytetään ( valkoinen kivihiili)
Kosket ovat luonnon koristuksia
Kosket ovat matkailupaikkoina
tulonlähteenä kosken rannalla asuville asukkaille
Kosket ovat huomattavia lohen kalastuspaikkoja
Koskenlasku ja koskenperkaus karaisevat
luonnetta ja kehittävät ihmisen rohkeutta.”
Ja joet piti Suomen kartalta näyttää, isolla kartalla käsi tärisi, kun yritti löytää muistipaketilla Oulun Siika Pyhä Kala, jota Lesti Perholla Veteli, Ähtävän ja Lapuan kautta Kyrönjokeen. Ulkoluku oli kunniassa silloin:) Oli ennen onnimanni, onnimannista matikka, matikasta maitopyörä, maitopyörästä rivento, rivennosta risukarhi jne lorua en ole kyllä kovin paljon tarvinnut, mutta mukava on muistaa laulujen ja virsienkin - jotka nekin hemmetti on jo osaksi uusittu - sanat.
PoistaTiedon hallinta on muuttunut. Katsotaan, ettei tietoa tarvitse kerätä omaan kovalevyyn. Riittää kun tietää, että jossain on ulkoinen jättikovalevy, jossa tieto on. Kyse on sitten siitä, viitsiikö noutaa tiedon vai ei. Aina ei viitsi.
PoistaJengi selvästi öögat kieroina sluibaa kielenoppimisessa, slepaa sliippeinä sillä aikaa kun asiaa praatataan. Mää-ää-äääääää paheksun semmosta syvästi, kieli on rikkunut kuin Nääsnääsjärven jää,eikä nysse mouhijärvelle ole vielä tullut.
VastaaPoistaSiitä ei ole froogistakaan, without a question,että puhdas ja aito suomenkieli pitää laittaa ylläpitämän voimissaan.
Aito kirjallinen kielemme löytyy tottakai Mikael Agricolan teksteistä. Minä en sitä kovin hyvin osaa, kirjoittivatkin kuin kiinalaiset. Heh, sitten ovat kieltämme kaikenlaiset komiteat ja kieli-ihmiset säälittävän kaltaisesti yrittäneet määräillä kuin ss-mies Dachaun portilla ilman konepistoolia.
Nyt kaikki Agricolaa alkaa opettelemaan, - meillä on oma aciksemme, cocikseen ei tarvitse omata tyytyä.
Minun hermoni menevät aina, kun radiosta paukahtaa selkokieliset uutiset, ne ovat melkein kamalinta mitä tiedän. Niissä uutisissa voidaan puhua kielen ja kuuntelijoiden raiskaamisesta. Ovat vieläpä rahanhaaskuuta, mutta Ylellä on millä mällätä ja mällää kans.
VastaaPoistaSelkouutisethan auttavat juuri niitä, joilla on kielen ymmärtämisessä omat vaikeutensa.
PoistaHelsingin sanomat määräsi vuonna 2010, että silloin uutena tulleesta tabletista, eräänlaisesta tietokoneesta, on käytettävä nimitystä sormitietokone. Luojan kiitos ei sentään sormettimeksi nimennyt. Minut äidinkielen kirja määräsi aikoinaan kirjoittamaan heserin toisenkin sanan isolla.
VastaaPoistaHaistakaa mahtavuutemme vaan, molemmat!
Muistan tuon ”sormitietokoneen”. Se taisi olla peräti Kielitoimiston ehdotus. Tabletti on ihan hyvä nimi, se on sopivasti mukautunut kielen systeemiin.
PoistaÄidinkielen kirja ei määrää yritysten tai lehtien kirjoitusasuja. Kyllä ne lehdet itse päättävät, miten nimensä rekisteröivät. Kielioppi voi sitten kertoa näitä nimiä esimerkkinä erilaisista kirjoitustavoista. Monet yritykset rekisteröivät nimensä kielenvastaisesti, esimerkiksi Posti Group Oyj ja vaikka marimekko.
No juu, mutta kyllä se äidinkielen kirjassa oli: Helsingin Sanomia on toteltava!
PoistaNo juu juu, Riku, yritys päättää itse, miten nimensä kirjoittaa. Ja kielioppikirja sitten opettaa, miten hölmöjä nimiä on.
PoistaNo juu juu juu, Iines, eihän se Hesen burgeri voi olla, kun se nimi on jo varattu.
PoistaSen verran korjaan, että eihän kielioppikirjoja enää ole, eikä niitä systemaattisesti paukuteta lasten päähän.
PoistaHarmi. Paukuttelu olisi tarpeen.
Nykyistä kivaa puuhastelumenoa myöten puhumme vuosi vuodelta useampiprosenttista sekaengelskasuomea, kun nyt puhumme Annamari Sipilän mukaan - viittaan sivupalkkini artikkeliin - viisiprosenttista.
Minä oli aina aivan pihalla, kun äitini kirkkoon kuuluneen Aunen tunneilla yritin niitä "verbin nominatiivin akkusatiivi jne." - Joltain yritin luntata ja kauhun hiki poskipäitäni virtasi. Vitut minä sentään mistään nominatiiveista piittaa, jotain styrkkaa pitää olla!
PoistaHarhailen taas vähän tai paljon.
VastaaPoistaLöysin Iltalehdestä upean sitaatin Kimi Räikköseltä. Häneltä, joka ei kirjoja kirjoittele, mutta itsestään tehty tienaa miljoonia ja miljoonia ja enemmän.
En käynyt kouluja turhan takia, 18-vuotiaana ammattikoulun autonasentajalinjan kesken jättänyt Räikkönen veisteli videon ja kuvien yhteydessä jakamassaan tekstinpätkässä.
Ensimmäisen kerran kuulin tuon sanonnan, kun sen kertoi villatehtaan portinvartija, vanha mies. Olin siellä koulupoikana minäkin porttivahdin tuuraajaana. Vanhempi porttiautoritetti sanoi sen, vissiin sateen vihmoessa ulkona, muodossa: "Hyvä kun on tullut kouluja käytyä, on päässyt siistiin sisähommaan!"
PoistaHaagan puukottajaksi on paljastunut Hayder Abduljabbar Al-Hmedavi. Me suomalaiset vaan olemme tällläisiä juoppoja ja väkivaltaisia, varmaan Abdulajabbar oli ehtinyt imeä liikaa vaikutteita meistä. Toivottavasti väärinymmäretty ja rasismin uhriksi joutunut mies pääsee pakenemaan turvalliseen kotimaahansa ennenkuin poliisit nappaavat.
VastaaPoistaKyllä tämä oli arvattavissa, valitettavasti. Suomalaiset miehet harvoin puukottavat omia lapsiaan. Tekotapa on mieluummin laajennettu itsemurha, jossa koko perhe saa surmansa, myös mies itse. Tämä Abduljabbar taas puikki perinteiseen tapaan itse pakoon säästääkseen oman nahkansa.
VastaaPoistaAbduljabbar lienee jo turvaisan rauhallisessa kotimaassaan, ihanassa maassa, jossa sosiaaliämmät eivät ahdistele ylitsevuotavaisuudellaan. Rannalla makaa rommicocis karvaisen rintansa päällä. Silloin tällöin siitä heräilee ja kumartelee Mekkaan päin.
VastaaPoistaKylläpä Riku on mielikuvassaan osannut luoda todellisen paratiisin Abduljabbarille (lähentelee kirjallista lahjakkuutta). Naurattaa tuo "rommicocis karvaisen rintansa päällä. Silloin tällöin siitä heräilee ja kumartelee Mekkaan päin." Ei vaivaa omatunto, kun on tarpeeksi itsetuntoa. Tai itsesuojeluviettiä!
PoistaOnkohan islamilaisilla omaatuntoa lainkaan?
Totta, Liisu.
PoistaJa miten herkullinen aihe islam humoristeille olisikaan - pilapiirtäjille, sketsintekijöille, satiirikoille! Näkisipä joskus esimerkiksi Ville Rannan pilapiirroksen vaikka tuosta Rikun kuvaamasta herkullisesta sketsistä.
Mitä kaikkea kulttuuri kaikkine taiteenhaaroineen menettääkään poliittisessa korrektiudessaan.
Oli missä oli, niin halveksin häntä suunnattomasti, enkä edes tahdo olla halveksimatta moista kulttuurin tuotetta. Miten voi olla nykypäivinä sellainen kulttuuri, joka tulkinnoissaan nostaa oman navan muiden yläpuolelle jopa niin, että katsoo omaa napaansa paremmaksi kuin lastensa äidin ja lasten?
VastaaPoistaJa miten voi olla niin, että pidämme täällä valistuneessa Suomessakin vihapuheena sitä puhetta, joka nostaa nämä hirvittävät asenteet päivänvaloon? Tätä en voi milloinkaan käsittää.
Iines, olisi mukava tietää, kuinka syvällä ovat tunnesiteet islamilaisella miehellä perhettään kohtaan? Kuinka syvällä ne ovat suomalaisella? Kuinka vähän me tiedämme näistä mustahiuksisista "ulkomaallisista". Emme tiedä kaikista kotimaisistakaan. On miehiä, suomalaisia, jotka noin vain jättävät perheensä kun ovat löytäneet uuden "rakkaan".
PoistaAvioerot sen kun yleistyvät. Ja ne tavallaan hyväksytään.
Sana vastuuntunto on katoamassa. Islamilaisilla miehillä sitä ei tarvita. Voi olla useampia vaimoja. Vaimo alkaa olla jo eri juttu. Mutta lapset? Niistä usein riidellään. Jos ihmisistä voisi tehdä karttoja, se olisi hyvä keino tutustua tulevaisuuteensa avioliittoon mennessä. Lisäksi voisi ottaa käyttöön ns. koevuodet. Mutta olisiko niistäkään apua. Niin paljon varsinkin miehet aiheuttavat tuskaa ja surua perheelleen. Naiset ehkä vähän vähemmän. Musliimien sielunelämä on ainakin minulle täysin tuntematon alue. Vai ovatko ihmiset pohjimmiltaan samanlaisia? Tuskin. Jollakin ihmisellä voi olla niin hyvä itsetunto että hän jo lapsena luulee olevansa toisia parempi.
Liisu, hienoja pohdintoja.
PoistaAjattelen ehkä niin, että ihmisten tunteita ei voi jaotella niin, että muslimilla olisi heikommat tai huonommat tunteet kuin vaikkapa länsimaisen kulttuurin piirissä olevalla ihmisarvon myöntävällä ihmisellä.
Ei, vaan ihmisillä kulttuuriin tai ihonväriin tai kotimaahan katsomatta on samanlaiset tunteet. Tottakai ahdasmielisessäkin keskiaikakulttuurissa elänyt isä tuntee surua ja tuskaa, kun tappaa lapsensa ja vaimonsa. Kunniamurhan suorittanut tekee eräänlaisen sankariteon omasta mielestään, ja tavallaanhan tämä on ihailtavaa - tätä ei kannata nyt käsittää väärin - tappaa omat rakkaansakin aatteen tai jonkin omasta mielestään jalon päämäärän edessä. Kunniamurhassa se päämäärä on puhdistuminen.
Meillä länsimaissa teko on kauhistuttavan brutaali rikos, koska meidän moraalikehityksemme on oppinut kunnioittamaan kaikkea elämää yhtä arvokkaana. Ihmisolento on aina tärkeämpi.
Kunniamurhaperinteessä on omasta mielestäni tuota puhdistumisajatusta syövää se asia, että tekijä jättää itsensä henkiin. Toisaalta se voi olla tekijälle hänen itsensä langettama rangaistus: hän ei päästä itseään vielä Paratiisiin neitsyiden kanssa ilakoimaan, vaan jää elämään, kenties vankeuteen kärsimään - mutta puhtaana miehenä.
Asiassa on monta puolta, ja itse katson asiaa jonkinasteisesta ymmärtämisestä huolimatta länsimaisen moraalikäsityksen kehyksistä. Halveksin tekoa ja sitä, että julman kulttuurin selkeästi rikollisista piirteistä ei kouluteta kansaa pois vielä 2000-luvullakaan.
PS Sen verran lisään, että toki kunniamurha on muslimimaissakin rikos juridisessa merkityksessä. Silti se elää hyvin voimakkaana monien sukujen perinteissä. Koulutusta moskeijoihin!
PoistaÄläs nyt, Iines, asiat muuttuivat Iranissa suorastaan taivaallisen paljon paremmiksi, kun Shaahi syöstiin vallasta ja tilalle tuli imaami Ruhollah Khomeini, oppimestareista paras. Pisti saatanallisen pahuuden kuriin ja julisti suurenmoisen kuolemantuomion rienaajakirjailija Salman Rushdielle. - Oikein vihreätä sieluani kaihertaa nuo muistot vanhoista hyvistä ajoista.
PoistaShaahin salainen poliisi teki teloituksiaan sikamaisen natsimaisesti, Khomeinin aikana moraali tuli voimaan ja murhattiin vain Allahin ja rakastajansa Muhammedin erikoishyväksymiä ihmistapauksia.
PoistaHeh, niin hullu kuin Muammar Gaddafi oli, hän oli välttämätön Libyaan. Afrikkalaiset eivät edes uskaltaneet yrittää siitä läpi Eurooppaan, ääri-islamilaiset taas tiesivät joutuvansa hyvin pian paratiisiin, jos liikaa mölisisivät. Libyassa paremmaksi Gaddafin jälkeen muuttui ei mikään.
PoistaEgyptin kohtalo on arabikevään ehkä surullisin. Neuvostoliitossa oppinsa saanut Hosni Mubarak keskittyi tietenkin vain keräämään rahaa, rumasti rahaa, itselleen ja suvulleen. Toki joutui ääri-islamilaisia tapattamaan, mutta sitä ei voi laskea hänen viakseen,vaan sivistyksekseen. Sittemmin maata ovat hallinneet ihmisyyden vastaiset islamiitit.
PoistaMarokko on terrorismin ydin, niin ovat asiantuntijat sanoneet. Marokolla toki on takanaan loistava kulttuuri ja historia, nyt ei kyllä tule niistä mitään mieleen.
PoistaMiksihän niitä marokkolaisia tännekin otetaan asumaan. Varmaan jotain steinerilaista tai new agelaista möhköhenkisyyttä.
Mahdollisesti näitä lukeville viranomaisille sanon tässä yhteydessä,että marokkolaisia kunnoitan paljon siinä omassa genressään. Marokkolaisessa genressä. Banaanin ja kymmenen pistettä heille annan.
Suomalaisen vapaan ja sitoutumattoman lehdistön lempiaiheita on "Israel pommitti Syyriaa". Kamalaa, miten se viatonta aavikon kukkaa sillä lailla vainoaa. Näpit irti Syyriasta, muistakaa inhimillisyys. Erittäin pahaan ei saa vastata pahalla! - Vähän samanlaista, kun suomalaiset sotavoimat reagoivat stalinin maailmaa parantaviin suunnitelmiin!
PoistaMinä olen ajatellut päätyväni vihreäksi jeesukseksi. Hiilijalanjälkeni toki ovat pieniä, enkä suihkukoneilla lennä lainkaan, Fuengirola ei muiden vihreiden lailla houkuta lainkaan. - Olen ajatellut vetäväni pääni täyteen ja ajavani itseni Jopolla kuoliaaksi Hakaniemen rannassa. - Ainakin viidenkymmenen vuoden ajan haikailevat sitä Hyvinkään jeesusta.
PoistaPeppi Pitkätossun isän väittäminen neekerikuninkaaksi on minuakin häirinnyt, ihan aito valkoihoinen oli. Hänen hallinnossaan neekerikylässä kaikki oli tietämän mukaan hienosti, eikä ketään vainottu, niinkuin sitten myöhemmin, kun P.P:n isä lähti pois.
VastaaPoistaKolonialismi ylipäätään oli hyväksi Afrikalle, joitain Belgian suorittamia vääryyksiä tapahtui, mutta yleisesti Afrikalla on kolonialismin jälkeen mennyt paljon huonommin.
Neekerikuninkaasta tosiaan puhuttiin (nekerkung) eikä neekerien kuninkaasta. Jossain vaiheessa isä oli hottentottien kuningas.
PoistaOmaan maailmankuvaani on vaikea mahduttaa historian muuttamista kaunistelemalla asioita. Se on epärehellistä ja salaa asioita lapsilta. Olisin mieluummin rehellinen heitä kohtaan. Lapset eivät ole pumpulista eivätkä he ole tyhmiä. Kyllä he kestävät sen totuuden, että rotusortoa on aina ollut.
Milloinkahan siirrymme sellaiseen aikaan, että ryhdymme korjaamaan taideteoksia, maalauksia, piirroksia ja patsaita poliittisesti korrekteiksi?
Kyllä se aika on lähellä. Michelangelon David-patsas kielletään näytiltä, koska edustaa miehisyyttä väärällä tavalla. Havis Amanda kielletään, koska sen seksuaalisuus on naista hyväksi käyttävä ja alistava. Elokuvia ja maalauksia kielletään, koska musta näyttelijä näyttää liikaa neekeriltä.
Poista
PoistaSiis jostain mustaa naisurheilijaa koskevasta pilapiirroksestahan nousi jokin aika sitten valtava kohu. Nainen näytti liian "rodullistetulta" (sic). Tilannetta ei pelastanut se, että kyseessä oli pilapiirros.
Ainoa tulkinta, joka tuhon sopii, on se, että mustista ihmisistä ei saa tehdä pilapiirroksia.
Eikö juuri tällainen linja olekin rasismia, kun vaaditaan erillisryhmille erityiskohtelua erillisryhmille, kuten koskemattomuutta huumorin saralla?
Minä kerran vääntelin kuvankäsittelyllä Barack Obaman naamaa ja meinasin sen julkaista. Tajusin kuitenkin, että tämä käsitetään rasismiksi, enkä koskaan julkaissut. Edes tallessa minulla ei ole minusta erittäin hauskaa kuvaa.
PoistaKauhea meikäläisen virheitä ed. kommentissa!
PoistaTulee tässä mieleen suomalaisista poliitikoista tehdyt pilapiirrokset. Niitä saa tehdä millaisia vaan ja miten kauheita tahansa. Esimerkiksi Timo Soinista on tehty varsin rivoja kuvia, joille kuuluu nauraa, vaikka niissä Soini on rodullistettu sammakoksi. Eihän tämä mitään kaksinaismoralismia ole, eihän?
Soini puhuu juuri uutisissa lopettamisestaan. Kolmosen uutistenlukija naureskelee hänelle avoimesti.
En minäkään Soinia kaipaa, kuten en ketään muutakaan hallituksesta. Kyselen vain ihmisen eetoksen perään. Joskusko saa poiketa, joskus taas ei?
Heh, ajattelinkin edellisen kommenttisi vuoksi, että mikä kielipuoli siellä nyt horisee. - Heh, tottapuhuakseni en edes uudelleen lukemisella huomannut virheitä.
PoistaOsan korjasinkin, mutta kyllä sieltä puuttuu kirjain. Muistin, että useampi jäi korjaamatta, kun vehje temppuili taas. Vaan siis sainkin korjattua. Kirjoitan liian nopeasti taitoihin nähden.
PoistaSain muuten tyttäreltä katseluoikeuden Netflixiin, kun yhteen maksuun kuuluu viisi katseluoikeutta. Yllätyin Netflixin annista. Mieletön elokuva- ja dokumenttikirjasto. Kun nyt saan lisäksi ne television kautta, kuten Areenan ja Youtubenkin, niin kiva on katsoa.
PoistaMukavaa se sellainen on. Minä vanha juntti olen tyytyväinen Juutuubin ja Yle Areenan sisältöihin tietokoneeltani. Heikkolahjaisena palaan juutuubissa ohukaisiin ja paksukaisiin (Stan Laurel, Oliver Hardy) yhä uudelleen ja uudelleen ja aina hohottelen yhtä riemukkaasti.
PoistaItse katselin juuri Chaplin-pätkän, jossa hän toimii parturina, leikkaa partaa riemukkaaseen tapaansa. Mykkäfilmit ovat hienoja klassikkoja, paranevat vaan koko ajan tässä hullussa maailmassa.
PoistaKerron nyt uudelleen kaikille tärkeän tiedon janoajille, Broidini loi aikaoinaan minulle tämän nimimerkin ja henkilöllisyyden, kun oli huolissaan pärjäämisestäni. Kysyi käytettävää nimimerkkiä ja vastasin:"Pistä nyt saatana vaikka Riemu-Riitta!" - Onneksi vähän kaunisteli, riemuriittana välillä kipristelisi. Kaikki hölötykseni alkoi siitä, kun sain upouudet Microsoftin ohjelmat, joiden kuvanmuokkausta halusin kokeilla. Kokeilin myös kaikenlaista.
PoistaChaplin on ikisuosikkejani. Elokuvateatterissa kävin katsomassa elokuvansa Nykyaika, jota edelleen pidän parhaana näkemänäni elokuvana. Chaplinin elokuvissa ilo ja suru sekoittuvat loistavalla tavalla. Itkua naurun lomassa. Siitä Tsapen itsensä säveltämä kappale kertoo, ilosta surun ja murheiden keskellä.
PoistaDiktaattori oli Tsapelta melkein yhtä hyvä. Molemmat katselin Suomen vanhimmassa maaseutuelokuvateatterissa, Hyvinkään Arenassa. Nykyaika käsitteli kuitenkin teemoja, jotka ovat ajankohtaisia yhä edelleen. Ja Paulette Goddardin kanssa olisin ilman muuta mennyt naimisiin, jos olisi vain huomannut kosia.
PoistaSiinä se on, maailman paras elokuva, ilman suomenkielisiä tekstityksiä.
PoistaChaplinin elokuvissa tunteilla on suuri merkitys, ne kuljettavat tarinaa kuin tarinaa. Nykyään monesti toiminta vie tarinaa, ja räiskettä riittää, tunteita ei niinkään nouse elokuvan pintatasoon. Meikäläiselle toiminta on vähemmän tärkeää. Mieli ja tunne elokuvassa on tärkeää, siis minulle. Mykkäfilmeissä tunteet voidaan esittää melko kivettyneinkin kasvoin, mikä on kiehtovaa. Viittaan tässä yhteen suosikkiini, Buster Keatoniin.
PoistaIines, tuohon en voi kommentoida kuin: KYLLÄ, JUURI NIIN!
PoistaMykkäelokuvasta ei kuitenkaan saa puhua Ohukaisesta ja Paskiaisesta tai Chaplinin Jaskasta. Tekivät suuriman osan tuotannoistaan ihan äänen kanssa ja senkin kanssa menestyivät.
PoistaEn pääse irti tuosta "ohukainen ja paskiainen" jutusta, faijani sen aikoinaan kertoi ja minua pikkupoikana nauratti. Minä tykkään Oliverin hahmosta melkein yhtä paljon kuin Stanista.
PoistaEnsimmäiset elokuvat näin isäni kotikylän urheiluseuran talolla. Pienessä kylässä kävi kiertävä elokuvien näyttäjä. Ohjelmistossa oli kotimaisia elokuvia. "Tyttö ja hattu" jäivät erityisesti pikkutytön mieleen. Pirkko Mannola lauloi, "tie on leveänlainen, tiellä nuori on nainen, askel keveänlainen, se elämään vie." Sittemmin (mitä jälkeenpäin olen ihmetellyt) katsoimme monia filmejä Rikun mainitsemassa kaupungissa isäni kanssa. Shirley Templen tähdittämämistä muistuu mieleen "Rikas tyttöraukka" sekä Romy Schneider Sissi keisarinnana ihastuttivat. Teatterin nimeä en enää muista, mutta kirkon ohi piti kulkea asemalta päin. Asuimme silloin melko lähellä teatteria. Sen koomin emme käyneet siskoni ja minä, vanhempiemme kanssa yhdessä elokuvissa. Television anti riitti varsinkin papalle.
VastaaPoistaChaplin oli loistava näyttelijä. Hänellä oli inhimillisyyttä, huumoria ja älyä. Onneksi elokuvat jäivät tulevillekin sukupolville.
Haa, elokuvassa "Tyttö ja Hattu" on pitkä pätkä Hyvinkään 50-tai 60-luvun alun Hyvinkään keskustasta. Minulla on tallenteena se pätkä, kun Esko Salminen ja Pirkko Mannola täällä hilluivat.
PoistaHyvinkään kirkon pihalla opettelin polttamaan tupakkaa kaksitoistavuotiaana. Pauli-niminen poika, johon kaikki tytöt olivat ihastuneet poltti, niimpä mekin ihailijat opettelimme.
PoistaEmme kylläkään asuneet paikkakunnalla kauan.
Minä ihmettelinkin aikoinaan, mitä ihmeen kessutyttökorsteeneja kirkon pihassa on, lienevätkö pastorin lapsia.
PoistaEn muista olenko kertonut täällä Iineksen blogissa vuosia sitten surullisimmista elokuva-kokemuksistani. Istuin kaljabaarissa aseman lähellä odottamassa, että isä vihdoinkin raaskisi lähteä pois kaljapullon äärestä. Lienee ollut kahvila,josta sai pilsneriä krapulaan. En kai muuten olisi saanut olla siellä. Voi olla, että äiti käski mennä hakemaan isää pois kuppilasta. Televisio oli baarin nurkassa auki. Ruudulla pyöri mustavalkoinen elokuva. Näin lyhyen pätkän filmistä, mutta kohtaus järkytti syvästi. Pieni valkoinen koira juoksi keskellä sotilaiden tulitusta. En ole varma, kuoliko koira siinä kohtauksessa, mutta nieleksin itkua eläytyessäni koiran kohtloon. Olisipa mielenkiintoista nähdä filmi uudelleen. Kunpa vaan tietäisi mikä elokuvan nimi oli.
VastaaPoistaKoskettava ja mieleen jäänyt oli myös filmi, jonka näin televisiosta kauan sitten. Aihe oli kaukana sen hetkisestä elämästäni. Se kertoi vahain- kodista ja asukkaista. Olisiko ollut venäläisten tekemä. Elokuvan musiikki liikutti myös. Filmin nimeä en painanut mieleeni, mutta senkin haluaisin nähdä uudelleen.
Loppujen lopuksi on olemassa aika vähän elokuvia, jotka haluaisin nähdä uudelleen.
Tästäkin huomaa hyvin, että tunteisiin vetoavat tarinat jäävät syvästi mieliin, ne ovat parhaita. Itselläni on monia satuja ja tarinoita, joista on jäänyt paloja mieleen enkä silti enää muista, mikä tarina oli kyseessä. Joitain olen saanut selvitetyksi, mm. Topeliuksen tarinan pienestä tytöstä, joka kantoi tuulessa ja tuiskussa kynttilää, jonka liekki oli sairaan äidin elämänliekki. Niin kauan kuin liekki paloi, äidin oli määrä pysyä hengissä. Tyttö koetti kaikin voimin suojella tuulessa lepattavaa kynttilää. Lopulta kynttilä sammui.
PoistaTuollaisista Topeliuksen jutuista minulle tulee liian paha olo, sama Andersseenin Pienestä Tulitikkutytöstä. Vieläkin tuli kyyneleet silmiin, kun omaa versiotani lueskelin.
Poista" ... Kolonialismi ylipäätään oli hyväksi Afrikalle, joitain Belgian suorittamia vääryyksiä tapahtui ... " R.R.
VastaaPoistaEihän Belgian Kuningas Leopold II:n henkilökohtaisesti omistamassa Kongossa surmattu kuin miljoona viiva pari miljoonaa mustaa ihmistä. Koska... kuka heitä nyt laskemaan viitsisi alkaa. Musta ihminen oli arvottamampi kuin eläin. Niskottelijat haudattiin elävänä, pikkurikkeistä katkaistiin toinen tai molemmat kädet ranteista. Tai napsaistiin korvat tai nenä päästä. Tai puhkottiin toinen tai molemmat silmät. Mutta ei, ei sen pahempaa heille tehty. Koska kristinuskohan on lempeä ja armollinen usko. Ja samaa myös myöhemmin. Esim. sivistyneessä Natsi-Saksassakin saatettiin hieman "nuhdella" ja joskus jopa ehkä jotain uppiniskaista juutalaista tukistaa, kun ei käyttänyt yhtä nuhteettomasti kuin kunnon arjalainen. Oma syynsä! Mitään sen pahempaa tuskin kellekään tapahtui? Ja elämässähän aina roiskuu kun rapataan.
Myös Stalin hellän huolenpidon alla olleessa Neuvostoliitossa ainoastaan sabötööreille ja kansanvihollisille yms:lle pidettiin joskus "ankaria mutta isällisiä puhutteluja" ja joitakuita kulakkeja saatettiin joskus jopa "läimäyttää" poskelle... Huh, huh! Muuta pahaa ei heillekään tiettävästi tehty? Ja ainahan pitää munat rikkoa että voidaan valmistaa omeletti. Eikö totta?
Riku, mielipidettäsi tässä asiassa en ymmärrä. Useimmiten diktatuurien ensimmäiset uhrit ovat maan omat kansalaiset, niin oli Shaahin hallitsemassa Iranissa kuin Imaamien hallitsemassa Iraniassa on. Sorretut vain vaihtuvat sortajiksi; sama kun jos Toisessa Maailmansodassa saksalaiset pommikoneet olisivat pommittaneet Saksalaisia kaupunkeja ja englantilaiset pommikoneet Englannin kaupunkeja; eivät kaupunkilaiset ehdi lukea pommeista onko ne "made in GB" tai "made in Germany". Kun ne räjähtävät. Mitään parannustahan tavalliselle afrikkalaiselle savannin tallaajalle ei siinä ole sortaako häntä Valkoinen Herra Euroopasta tai pikilangan Musta Presidentti Afrikasta. Tai mitä pohjoiskorealainen maata viljelevä ja ruohoa syövä ihminen sille mahtaa mitä Riku Riemu hänestä ajattelee? Ei mitään. Kun häneen on vauvasta lähtien dopattu pelkkää kim-sung-king-kong ideologiaa, jossa muu maailma – josta hän tietää yhtä vähän kuin me kaukaisimmista galagseista – jostain syystä vain koko ajan vihaavat häntä ja haluavat hyökätä hänen rakkaaseen (ja vauraaseen) Isänmaahansa? Eihän hän ole käynyt edes suomalaista ala-astettaa, ja saanut arvosanakseen autettavan välttävä, mistä hän tietää onko mitään Muuta Maailmaa edes olemassa...? Ei mistään.
Juu kyllä, Mikis, vaan ei sittenkään. Leopoldin hallinto oli ihan kamalaa. Hänen valitsemallaan tiellä jatkoivat mustat presidentit ja kuninkaat. Julius Nyereren kommunismi tuhosi rikkaan Tansanian, läskiperseet tarvitsevat ikuista kehitysapua. Mut min en maksa. En. En. Koskaan.
PoistaMätäpaisevaltioita nykyisinkin Telluksellamme on vaikka muille planeetoille jaksaa. Yksi yhteinen nimittäjä näille diktatuureille on ”uskonto”... ja nimenomaan siis ”eri uskonto” kuin ”niillä toisilla”. (Uskontoihin mielestäni kuuluu myös ideologiat – sitähän ne ovat, ja myös usko ikuiseen talouskasvuun. Raha on yksi uskon väline.) Yksi nykymaailman kuppaisimmista valtioista on Israel... maa jossa aurinko hymyilee ja appelsiinit kasvat ja santa rahisee turistien sandaalien alla. Oikeasti tuo maa on vastenmielisen fundamentalistinen ”muka demokratia”. Ihana ja vauras maa se on ainoastaan juutalaisille, siis heille jotka uskovat ”ainoaan oikeaan jumalaan eli Jahveen”. He jotka uskovat ”ainoaan oikeaan jumalaan eli Allahiin”, heidän elo Israelissa on lähinnä painajaisunta. - Mutta mitäs pienistä, aina roiskuu kun rapataan. Näin on aina ollut ja näin aina tulee olemaan. Se on Jumalan tahto. Insha Allah.
VastaaPoistaNooh, onko oikeaa demokratiaa olemassakaan? On. Esimerkkinä tästä olkoot muurahaiset (Formicidae). Heillä on vankka ja järjestäytynyt yhdyskunta jossa jokaisella jäsenellä on arvostettu toimenkuva, eikä työttömyyttä juurikaan ole, eikä rikollisuutta. Eikä laiskureita. Sitä paitsi Formicidaet ilmestyivät tälle Pallollemme jo silloin kun täällä vielä Dinosaurukset (Dinosauria) tallustelivat, ja poistuvat täältä paljon, paljon myöhemmin kuin eräs sankkeriloislaji – Homo sapiens. Ihmispopulaation sukupuutoon kuolemista mikään muu eläinlaji - epäilenpä että ei - ei sure! Ei ikinä!
Amen.
Muurahaisia ei ns. muukalaiskriittisyyskään rasita. Tai siis tämä muiden muurahaisten pakolaistulva. Asia nimittäin on näin (mietin ensin viitsinkö tätä juttua teille paljastaa... koska se sotii omia aksiomejani = muurahaiset ovat ihanneyhdyskunta, vastaan... Mutta olkoon. Annan teille esimerkin:
VastaaPoistaautoosi on kiivennyt ("tietämättäsi ja lupaa kysymättä", vrt. eräs suomal. pääministeri) Kekomuurahainen (Formica rufa). Ajat autollasi, turvallisesti ja liikennesääntöjä noudattaen ja välillä vihellellen, kesämökkisiä kohti. Mutta n. 200 km ajettuasi pysähdyt tienvierelle "heittämään vettä". Ja taas viheltelet. No, sillä aikaa tämä muurahainen kömpii autostasi ulos, kävelee kaikilla kuudella pienillä paljailla jaloillaan metsään, ja ilahtuu suunnattomasti siitä että maisema on ihan samanlaista täällä kuin kotona Konginkaalla. Niinkuin onkin. Samassa häntä vastaan tulee joukko paikallisia Kekomuurahaisia, jotka ovat aivan, aivan samannäköisiä ja samalla siis tietysti myös samanvärisiä kuin Hän... Arvaatteko mitä tapahtuu heidän kohtaamisessaan? No, ehkä ehkä ette? Sillä samalla silmänräpäyksellä kun nämä paikkakunnan Murkut tapaavat tuon Muukalaisen, he repivät sen riekaleiksi. Ja ai että miksikö, no siksi kun se "tuoksuu" erilaiselle. - Tämä on muuten fakta. (tarkastakaa vaikka)
Heil!
Mistä tunnet sä ystävän: Tuoksusta. Ihmisten välinen sielunkumppanuuskin saattaa olla/mitä suurimmassa määrin on juuri tuoksu/haju-kumppanuutta.
PoistaTässä sulle musiikkia, Mikis.
VastaaPoistaKohtuullisen mukavan näköinen nainen.
Ainoan kerran kun Amsterdamissa olen ollut, soi tämä (melkein) kaikkialla. Nyt kun ajattelen Amsterdamia, tuo Orbison alkaa laulaa.
PoistaPrahassa kun toisen kerran kävin, kaikkialla (tai no ainakin melkein kaikkialla) soi tämä Ameno.
anemo on tuuli
Tässä samasta sävellyksestä
hieman konkreettisempi visio
Kuuntelin kaksikymmnetä sekuntia, hyvä biisi!
PoistaStudio Julmahuvi toki maistuu paremmin kuin tuo hieno musiikkisonta.
PoistaMinä seikkailen juutuubissa ja välillä sieltä löytää kaikenlaista. Tämä minua viihdytti ja nauratti, olkoonkin vähän plöröä.
PoistaLaita Mikis se, oliko kuubalainen vai chileläinen, vallankumouslaulu. Sitä etsin joskus ja halusin kuunnella, mutta en oikein mitään siitä muistanut.
PoistaTämäkö
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=7F_9FEx7ymg
Tuo kai se oli, kiitos Mikis!
PoistaIhana! Olipas nostalginen kipale.
PoistaKamalaa kuunneltavaa mun mielestä tuo vallankumouslaulu.
PoistaStudio Julmahovin konkreettisempi versio: Konkretiaa!
R Orbisonin: Kaunis nainen kestää ja kestää aikaansa.
Heh, vaikka en koskaan ole ollut vähääkään kommunisti, musiikki on hienoa!
PoistaTämä on mielestäni parempi versio.
PoistaVahtera on tehnyt laskelman paskaporukan tänne muutosta, 3,2 miljardia. Vahtera ei mainitse jälkipolvien kustannuksia, ikinä niistä työkelpoisia tule. Minä en halua maksaa moisista sutkeista mitään. Kakskymmentä senttiä olen valmis heittämään jalkoihinsa, mutta siinäkin on puolet liikaaa.
VastaaPoistaOijoi, Riku, Riku.. Älkäät hyvät rakkaat kommentoijat nimitelkö ketään tai mitään sopimattomalla tavalla. Pysykäät kohtuudessa ja vuolkaa kynästänne sulaa kultaa, ei törkyä. Rakastakaa lähimmäisiänne.
PoistaMielenkiinnolla odotan, miten suomalaisen Isis-Sannan käy. Kun britit ja ruotsalaiset ovat sulkemassa ovea Isis-paluumuuttajilta, mitä tekee Suomi?
PoistaPyydän anteeksi kakkaporukan liialliasta nimittelyä, Mr. Hankeyllääkin on oikeus elää. Pökäle mikä pökäle, mutta sellaisia tarvitaan. En tosin tiedä, mihin. Ei kuitenkaan pidä sulopökäleitä ihan lonkalta sonnaksi tuomita.
PoistaHuora-Sanna, portto ilman häpeää, saa mennä takaisin ammattiaan harjoittamaan. Ihmiskunnan vihollisia ei tänne tarvita. Sanna on syyllistynyt rikokseen ihmisyyttä vastaan.
PoistaMielenkiintoinen ennakkotapaus tämä Sanna on.
PoistaSanna olisi voinut kaksi kertaa miettiä, onko moraalisesti oikein kannattaa sadistista tappajajärjestöä ja naida vielä peräkanaa kaksikin isisläistä jihadistia. Kantakoon vastuun valinnastaan itse.
Miten voi suomalainen nainen verhota itsensä päästä varpaisiin mustaan paksuun kauhtanaan niin että hädin tuskin silmät näkyivät. Ja miten voi suomalainen nainen kääntyä isisläiseksi muslimiksi? Maailman kahdeksas ihme.
PoistaMinä käyn kuumana tämän isis-porukan kohtelusta. Aivan sama kuin natseille järjestettäiisiin uusi selviytymisen mahdollisuuksia, unohdettaisiin kokonaan Auschwitsin kauhut. Jokaikinen isis-leirillä ollut tulee tuomita rikoksesta ihmisyyttää vastaan, Koalitio tekee vakavan virheen jokaisessa leiriltä elävänä selviytyneessä. Kuula päähän kaikille.
PoistaMeillä elää edelleen hyvin vahvana se henki, joka tuli meidän vanhojen hippivassareiden mukana: rikollista ja pahantekijää tulee ymmärtää, pahuus paranee hyvyydellä. Tässä oli toki hyvääkin, mutta se vika, että uhrit jätettiin pärjäämään itsekseen.
PoistaMyös Saksa on kieltämässä isisläisten paluun. Suomi vetoaa lakiinsa: maan kansalaista ei voi kieltää palaamasta Suomeen.
Tämä Sanna-äiti on mielestäni aivan holtiton. Hän on naittanut 13-vuotiaan tyttärensäkin.
Voihan tuo Isis-Sanna olla uhri, niin kuin monet muutkin.
PoistaSanna joutuu nyt kurdien ylläpitämään vankilaan. Ei Sannalla siellä hätää ole, Sanna ei kaunaa kanna, Sanna antaa panna.
PoistaSannaahan on haastateltu ulkomaiden medioissakin, mm. CNN:n videolla näkyy hänen lausuntojaan. Niiden perusteella hän ei vaikuta uhrilta, vaan vapaaehtoiselta Isis-miesten valitsijalta. Kehuu elämämäänsä ennen kalifaatin tuhoa. Sky Newsin toimittajan mukaan Sannan "perhe on nyt täynnä katumusta" ja haluaa Suomeen.
PoistaSuomi käsitykseni mukaan tulee ottamaan perheen vastaan, sillä onhan lakia noudatettava. Norjassa esimerkiksi pelkkä terroristijärjestöihin kuuluminen on rikos ja Ruotsissa ollaan säätämässä vastaavaa lakia, joka valmistunee elokuuhun mennessä. Myös britit ja saksalaiset ovat paluukiellon kannalla. Suomessa lainmuutokseen ei taideta nähdä tarvetta. Tännehän on palannut Supon arvion mukaan 20 ihmistä.
Rikos ihmisyyttä ja ihmiskuntaa vastaan ei paljoa paina Juha Sipilän luomassa todellisuudessamme. Tämä maa ei enää ole sivistysmaa, jos tänne isisläisiä otetaan. Älkää ikinä äänestäkö kepua, kepu ei koskaan petä!
PoistaLisään vielä Sannasta sen, että kun CNN:n toimittaja kysyy Sannalta, onko hänen mielestään ok, että Isisin jäsenet ovat sharia-lain nojalla katkoneet ihmisten päitä, niin Sanna sanoo, että "sharia on sharia. Uskon shariaan. Jos se on Koraanissa, niin sitten se on oikein."
PoistaEi jatkoon.
Kepu on nyt laskussa, Riku, onneksi. Minullakin on jotakin hampaankolossa kepulaisuutta vastaan. Demarit ovat edelleen nousussa, samoin perussuomalaiset. Jos mullistavaa ei tapahdu, Antti Rinne pääsee kohta jakamaan satasiaan ja korottamaan keskiluokan veroja. Myös Sanna pääsee humanitaarisuuden vuoksi Suomeen ja ylipäänsä vangit vankiloistaan.
PoistaMinä itkin, kun katselin kuvia englantilaisen taksikuskin ja hyväntekeväisyysmiehen teloituksesta. Ja syyrialaisen lentäjän, joka poltettiin elävältä. Sinne on ilmestynyt kommentteja, joiden mukaan talleenteet ovat väärennettyjä. Pahuus keskuudessamme, isis.
PoistaJokainen kuollut isisläinen on askel kohti parempaa maailmaa.
Iines, vai niin se menee. Ottaako Juha Sipilä Sannan asumaan kotiinsa?
PoistaEipä kuitenkaan mennä asioiden edelle, kurdit ovat järkiporukkaa ja Sanna lusii vankilassaan pitkään.
PoistaKarman laki, sanoisi joku.
PoistaEtten sanos, karmean laki. Pahuus keskuudestamme on syytä poistaa. Sanna niittää sitä, mitä on kylvännyt. Isis-huorat maksaa markan koko päivältä, 20 senttiä.
PoistaEi tämä nainen huora ole. Varmasti uskollinen miehilleen. Eihän musliminaiselle ole tässä vaihtoehtoakaan.
PoistaItseäni sieppaa naisen typeryys ja pimeä julmuus. Kun Koraani niin sanoo, se on oikein vaikka päätä katkaistaan. Missä oloissa voi olla kasvanut tällainen suomalainen ihminen, josta on kehittynyt jihadisti? Millainen lapsuus hänellä on ollut, kun älyn häivää ei ole korvien väliin kehittynyt?
Vähän kaduttaa, että kirjoitin noin julmasti älyn häivästä. Oikeastaan kommenttini kuvaa eniten ihmettelyni määrää, tuohtumusta siitä, että näin hyvässä vapaassa maassa kasvanut naisihminen on jättäytynyt noin tietämättömäksi, että menee kenen tahansa mukaan ja antaa jopa persoonansa ja kaikin puolin hyvän kulttuurinsa vaihdettavaksi keskiaikaiseen julmaan kulttuuriin. Meillähän on ilmainen koulutus, ja hyvä edistyksellinen koulu sitä antamassa.
PoistaEn siis toivo Sannalle pahaa, ja jos hän vastaani kävelisi, armahtaisin ja antaisin leipää ja turvaa. Mutta mutta.
Yllätyn nyt. Olin valmistellut lausumaa, jossa kysyisin, kumpi teistä on mielestäsi uskossa™ vahvempi.
Poista™ Periaatteissaan, perusteluissa mielipiteissään jne.
Ja mihin se mies kuoli, Sanna väittää kyseessä olleen auto-onnettomuuden.
PoistaAdolf Eichmann, Josef Mengele, Heirich Himmler, Josif Stalin, Vladimir Iljitsh Uljanov ja Sanna, en minä niitä kovin korkealle noteeraa.
Mut ne tykkää susta!
PoistaJuu, rakas Mankemag. Teloitettuna, uunin polttoaineena tai kaulasta roikkumassa. Älä anna, Mankemang, Sannalle valtaa, Sanna tekee sinulle tempun terävän.
PoistaOlenko muistanut, Mankemang, koskaan kehua, että sinun juttusi ovat ajattelun terävintä kärkeä ja hyvän parasta. - Jaa en. No, olkoon sitten.
PoistaKumpi keistä? Uskossa mihin? Minkä perusteluissa?
PoistaViestit kovin hämärästi, Mankemang. On mahdotonta vastata, kun ilmaisusi on epämääräistä.
Arvelen, että Sanna on uskossaan vahva, sillä hän uskoo jopa julmuuksiin (pään katkaisu), jos ne on mainittu Koraanissa. Sharia on hänelle totta. Älyn käyttökin jää kakkoseksi uskon rinnalla.
Mankku, laitan sinulle Armi Aavikon hienon tuotannon parhaan.
Poista"Älyn käyttökin jää kakkoseksi uskon rinnalla."
PoistaTätä olen hokenut.
Kannattaa kyllä vaihtaa mantraa, Mankemang. Uskolla et pitkälle pötki. Lue enemmän, luulet vähemmän - tätä suosittelen lämpimästi!
PoistaUskomaton toi Mankemang. Eikö ookki?
VastaaPoistaLämmin kuin kapitalistin laitumelle kuollut emotuotantolehmä. Viimeinen leyhäys on se paras, parempi kuin minin lämppäri. Vaikkei poi'i eikä lypsä niin jonnekin se tarttis saada, ei siitä teuraaksikaan ole. Mitä käy, jännä nähdä.
Onko kyseessä aivan oikea humoristi, kuka uskaltaa ottaa selvän? Syytä puuttua on, kaikenhan me tiedämme, osaamme ja alttius neuvontaan on yksin meidän jalojen luonteenpiirteidemme syytä, jota anteeksi pyydämme herkeämättä.
Iines on hirmu kiva kun se on sillä päällä ja saa hymykuopat näkyviin niin että Peppi Pitkätossu jää hopealle, eikä hopea ole häpeä. On se ihku eikä saa pahoittaa sen mieltä (hänen mieltänsä ei tule pahoitettaman).
Jumalaut, Kehveli että olet sekaisin. Auttaakohan tuollaiseen enää mikään, en tiedä .
PoistaUskomattomia olette kaikki Kehvelitkin. Ja minähän olen aina hirmu kiva.
Poista