Skandaaleita

Luotettavassa mediassa lukee, että katolisen kirkon skandaali paisuu. Skandaali on tässä yllä, etupuolelta, ja takapuolelta skandaali tässä. Alla olevan skandaalin panen pienenä, jotta riettaus ei paista suoraan silmään. Suurentakaa skandaali, jos tahdotte.

Paavi nimittäin pyhyyksissään on myöntänyt, että papit ovat hyväksikäyttäneet nunnia ja pitäneet heitä seksiorjina. Vatikaanin naistenlehti on mennyt  niinkin pitkälle, että  kertoo nunnien joutuneen abortoimaan pappien lapsia tultuaan raskaaksi hyväksikäytön seurauksena. Samaan syntisyssyyn menevät selibaatit ja abortit.

Kuten arvoisa lukija ennestään tietänee ja tästäkin näkee, nämä nyt esille nousseet synninteot ovat vanhaa perua jo näiden maalaustenkin perusteella. Viini on virrannut luostareissa,  käytävillä on vaihdettu muutakin kuin hurskaita katseita ja  täysikuu on valaissut kapeiden ristikkoikkunoiden lävitse kammioiden natisevia makuusijoja.

Toinenkin hyveenpesä on nyt liattu. Tuoreen raportin  ja Guardianin mukaan ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin työilmapiiri on myrkyllinen ja järjestössä on laajaa kiusaamista. Raportin mukaan järjestössä on lisäksi syrjintää, julkista nöyryytystä ja muuta vallan väärinkäyttöä. Itsemurhiakin on tehty.

Tavallisen huonomman ihmisen, joka ei siis harrasta näin laajamittaista hyvyyttä, on hieman vaikea ymmärtää näitä instituutioiden toimintamalleja. Sitä uskoo, että hyvä on hyvää ja paha pahaa. Että sana on niin kuin sanotaan.

Nostankin nyt hieman kissan häntää. Nimittäin olen aina sanonut, että en luota hyväntekijöihin, en hyväntekeväisyyteen. Mieluummin kammoan niitä. Suorastaan pelkään hyviä ihmisiä, jotka rynnistävät pärinällä paikalle, koska ovat hyviä.  On nähty omin silmin, että siellä missä hyvyys lyö edellään rumpua,  pujahtaa paha samassa imussa sisään.

Jotenkin sitä vaan luottaa kirkkoon ja kirkon uskovaisiin työntekijöhin ja  julkaisuihin, että ne ovat heikkojen puolella. Sitä luottaa Amnestyyn, että se valvoo koko maailman  ihmisoikeuksien toteutumista ja palauttaa ne niille, joilta oikeudet on viety. Sitä luottaa vanhusten hoivakoteihin, että niissä pidetään rakastavaa huolta viimeisillä porteilla olevista lähimmäisistämme ja meistä itsestämme, kun aika on.

Vai meneekö se oikeasti niin, että ei ole olemassa hyvää ilman pahaa? Meneekö se jopa niin, että siellä missä on suurin määrin hyvää, on normaalia enemmän myös pahaa? Ja meneekö se vielä niin, että hyvät ajattelevat oikein, pahat väärin? Kun ajattelee oikein, on aina hyvän puolella ja kun ajattelee väärin, on pahan puolella?

Tämän logiikan mukaan ei olisi olemassa hyviä ihmisiä eikä pahoja ihmisiä, olisi vain ihmisiä, joissa kaikissa on valmiudet myös hyvinkin pahaan. Voiko puhtaaseen hyvyyteen uskoa? Onko ylipäänsä olemassa hyvää ihmistä? Äiti Teresankin suhteessa rahaan paljastui loppuviimeksi jotain hämminkiä, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.

Löytyykö maailmasta tai historian hämäristä puhtaasti hyvää ihmistä Jeesusta lukuunottamatta? Jeesustakaan ei voi ottaa tosissaan, koska hän on kuitenkin tosipohjaisuudestaan huolimtta myyttinen tarinahahmo. (Ja kyllä Jeesuskin sanoi pahasti.)

Nyt poikki! Kysymyksiä tulisi vieläkin, mutta nämä riittäköön retorisiksi kysymyksiksi.


(Ylempi maalaus  Martin van Meytens 1731, alempi Berthomme St Andre 1930)