2.3.2020

Valtakunnassa kaikki hyvin. Oikein hyvin.





Kansanedustaja Päivi Räsästä viedään taas tänään. Tätä kirjoittaessani häntä on kuulusteltu tunnin verran, mikäli poliisi on pysynyt aikataulussaan. Räsästä epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kansa onkin selvästi kiihottunut, kun se lausuu Räsäsen nimen.

Jeanne d'Arcilla, myöhemmin katolisen kirkon pyhimykseksi julistetulla maanviljelijän tyttärellä oli myös suora yhteys ylöspäin. Hän näki näkyjä ja sai käskyn pelastaa Ranska vieraalta hapatukselta, englantilaisilta. Tyttö ryhtyi tuumasta toimeen, ja sai makeita voittoja mm. Orleansissa.

Häviöitäkin tuli ja lopulta kaikki johti siihen, että Jeannea alettiin kuulustella epäiltynä noituudesta ja kerettiläisyydestä. Eräänä päivänä, ehkäpä juuri  maaliskuun toisena, kardinaali punaisessa mekossaan kuulusteli häntä aamusta iltaan.

Niinpä Jeanne d'Arc poltettiin lopulta roviolla. Kerettiläisenä siksi, että hän tunnusti pitävänsä Jumalaa paavia korkeampana auktoriteettina.

Saapas nähdä, kuinka Päivi Räsäsen käy. Mielenkiintoinen kreationisti. Uskoo taatusti Raamatun luomistyöhön. Sietämätöntä.  Korkokengät, antava kaula-aukko, selvästi värjätty tukka, meikkiä, naisellinen nainen. Jos pääsisi lähietäisyydelle nuuhkimaan, uskon, että Päivin atmosfäärissä leijuisi kevyt Chanel vitonen.

Kerrotaan, että Jeanne d'Arc pukeutui mieheksi. Tätä ei Räsänen kyllä tekisi edes ratsun selässä. En ole koskaan nähnyt häntä housuasussa. Sietämätön naiseuden korostaja. Joko raivovalkeita kasataaan Senaatintorille?

Vaan on se hienoa, että meillä on kaikki hyvin. Koronaa on vain kuusi tapausta ja kaikki rullaa avoimesti ja vapaasti, turvanpaikanhakijoista ei turhia tiedonantoja, joten tilanne varmaan ok.  Hallitus on saanut hyviä otsikoita. Odotukset ovat edelleen korkealla. Hiljaa hyvä tulee, joten mikäs tässä. Valtakunnassa kaikki hyvin. Oikein hyvin.

(Alempi maalaus Paul Delaroche)

126 kommenttia:

  1. VALOA KANSALLE! Kiitos, Iines!
    Tuo uljas ensimmäinen kuva innostaa. Tekstisi juoksee eteenpäin kuin se olisi musiikkia, marssin tahdissa. Siinä vilahtavat Päivi ja Jenni, rohkeat uskonsa puolustajat. Ihailen molempia. He sentään tietävät, mitä kannattaa tehdä. He toimivat, eivät vain jupise itsekseen miten hulluksi maailma on tullut! Jotain, josta voi pitää kiinni, pitää aina olla, niin he varmaan ajattelevat, nuo uskon sankarit.

    VastaaPoista
  2. Olen aina tykännyt Päivi Räsäsen suoruudesta ja ehdottamasta rehellisyydestä, jossa äänestäjiä ei nuoleskella eikä leikitä hyvistä. Harvinainen poliitikko, luotan.

    Se on sitten toinen asia, että en kannata hänen näkemystään homoseksuaalisuudesta. Ei kukaan valitse osakseen tahallista erilaisuutta ja mukana kulkevaa kärsimystä.

    Sitä olen kyllä pohtinut, miksi ei voida myöntää, että valtalinjasta poikkeavat seksuaalisuudet ovat oikeasti poikkeuksia eli miksi erilaisuudet tulee normalisoida ihan kuin ne eivät olisi poikkeuksia? Emmekö oikeasti siedä erilaisuutta, joka on arvo sinansä? Hyväksymmekö vain normalisoidut asia?

    Tarkoitan sitä, että sukupuolineutralismi voi mennä naurettavuuksiin, jos tiettyjä konkreettisia ikiaikaisia sanoja pitäisi välttää ja korvata käsitteellisillä ilmaisuilla, jotka eivät kuvaa itse asiaa. Esimerkiksi sana "oletettu" on naurettavuuden huippu, niin kuin kaikki tiedämme. Naisoletettu, miesoletettu. Ei ole tyttöjä tai poikia, vaan ihmisiä, kuten Onnela-sarjan mainospätkä osoitti.

    VastaaPoista
  3. Kuinka paljon mahtaakaan nytkin olla taistelijoita ja tuomitsijoita työssään. Pitäähän sitä elantonsa hommata, joka on sinänsä hyvä asia. Millä tavalla niin se ei aina olekaan niin hyvä asia.
    Sisäministeri Ohisalolta näin otsikon, että pelaajat tunnistuksiin. Auttaako se pelaajaa velkavankeudelta vai mistä tässä on kyse. Vippejä tarjotaan pilvin pimein ja on niihin haksahtaneita. Pelaamisessa auttaa pelaajan itsensä tiedostama tilanteensa.

    VastaaPoista
  4. Näin eilen välähdyksen ministeri Ohisalosta uutisissa. Hämmästyin kun huomasin hänen antavana vakavaa lausuntoa pelivelkaisista, jotka nyt pannaan ruotuun. Olin nimittäin varma, että Ohisalo antaa lausuntoa kriisiytyneestä pakolaistilanteesta Kreikan rajalla tai sitten koronatilanteen vaatimista toimista Suomessa.

    Ei, hän pani pelijuttuja kuntoon. Näin on asioiden tärkeysjärjestys. Samaan aikaan edellämainittujen aiheiden kanssa on ilmennyt jälleen kerran vanhusten törkeää kohtaloa saattohoitolassa.

    VastaaPoista
  5. Nyt ja kun omaiset eivät enää käytännössä huolehdi vanhenevista omaisistaan alkaa tosissaan vanheneminen olla huono asia.
    Aina on uutisoinnissa täkyjä, joihin voi ja kannattaa heittäytyä, jos ei nyt halua ihan hektisiin aiheisiin paneutua.

    VastaaPoista
  6. Vanhusten hoitoon joutuminen ei ole turvattua. Viimeiseen asti haluaa uskoa, että vanhusten hoidon ammattilaiset pitävät työstään ja vanhuksista.

    Voi silti olla, että on turha haikailla entisiä aikoja. Vanhuksia on kotonakin kohdeltu kaltoin. Topeliuksen sadussahan vanhus pantiin nurkkaan syömään, koska hän suttasi syödessään. Opetus oli sitten se, että perheen pienin ilmoitti veistävänsä puulusikkaa ja kaukaloa, jotta äiti ja isä sitten vanhana pannaan niistä syömään.

    VastaaPoista
  7. Kyllä nykyajan meininki on, että vain rahalla on merkitystä. Perintöjä ollaan penäämässä viimeiseen asti ja ketkuja suunnitelmia rakennellaan. Hyvin kylmiksi ovat ihmissuhteetkin menneet nykyaikakaudella ja nykyihmisillä. Olen ennenkin sanonut, että oikeussaleissa tapahtuu oikeus joka ei takaa sitä voittaako valhe vai totuus. Yleensä se, kenellä on valtaa vie voiton, muusta viis. Usein sana vastaan sana on se missä tätä on suhteellisen helppo toteuttaa.

    VastaaPoista
  8. Pikakysymys. Mikä tai millainen on rodullistettu transnainen? Huomaan, etten ymmärrä enää suomen kieltä huolimatta alan opinnoistani.

    Kysyn tätä vakavissani, en googleta. Oikeasti. TV Ykkösen kuuluttaja mainitsi juuri sanan. Voiko tuon määrittää lyhyesti?

    VastaaPoista
  9. Sekin vielä, että raiskauksen uhrin kannattaa miettiä, mennäkö enää parin päivän päästä tapahtuneesta raiskauksesta tekemään ilmoitusta poliisiasemalle. Se kun on mielletty siksi aikarajaksi, joka todentaa että raiskausta ei ole tapahtunut.

    VastaaPoista
  10. Rodullistettu viittaa, että rotumääritelmä on tehty. Miten, en tiedä. Tai olisiko niin, että joku on todentanut kyseisen ihmisen olleen ennen miespuolinen henkilö. Transnainen oli alkujaan mies, mutta on nyt naispuolinen henkilö. Voi mennä arvioni ihan metsään, kun en ole näistä ollut ennen kiinnostunut. Luulen, että meneekin, ainakin osalta. Kiva olisi tuokin tietää.

    VastaaPoista
  11. Nyt pikagooglasin ja tulos on tämä:
    Transnainen on urospuoliseksi määritetty henkilö, joka on sukupuoli-identiteetiltään nainen. Usein transnainen haluaa korjauttaa anatomiaansa vastaamaan naistyypillisiä piirteitä.

    VastaaPoista
  12. Ahaa. Transoletettu on siis entinen urosoletettu, joka lapsioletetusta aikuisoletetuksi vartuttuaan kokee olevansa naarasoletettu.

    Hän oli ennen siis Trans-Late, joka transaktiossa kääntyy Transi-Tiiviksi.

    VastaaPoista
  13. Tai Tiivi-Taavi.

    Vaan rodullistettu transnainen? Onko tässä joku homo sapiens sapiensis asetettu lisäksi johonkin väärään rotuolettamaan? Oikeasti. Onko hän valkoinen vai musta vai ruskea, kun rodusta puhutaan? Kielitoimisto, nyt oikeasti!

    VastaaPoista
  14. No juu, en epäile, etteikö Iines olisi tiennyt mitä tarkoittaa transnainen. Tuo rodullistettu vain ilmoittaa että rotumääritelmä on tehty. Siihen näyttää riittävän, että se ilmoitetaan rodulllistettu.

    VastaaPoista
  15. Toki ymmärrän, mikä on transihminen, mutta en minä oikeasti ollut ajatellut, että trans määrittää tässä naista; ajatuksiini mahtui myös että kyseessä voisi olla päinvastoin: nainen määrittää transia ja kyseessä olisi nainen, joka tuntisi itsensä mieheksi, on siksi trans. Menikö sekaisin?

    Anteeksi, en kuitenkaan ole tässä tahallani enkä edes leikillä saivartelemassa tai vääntelemässä. Koetan vain pysyä uusien ilmaisujen perässä.

    Rodullistetun ymmärrän googlettamisen jälkeen näin:"Rodullistaminen tarkoittaa sitä, että ihmisiin liitetään esimerkiksi ihonvärin, uskonnon tai etnisen taustan takia oletuksia, stereotypioita ja ennakkoluuloja."


    "Rodullistaminen syntyy siitä ajatuksesta, että tietyt piirteet omaavat ihmiset ovat perustavanlaatuisesti erilaisia verrattuna "oikeaan ihmiskuvaan" tai että he ovat jopa syntyneet palvelemaan "oikeiksi valkoisiksi" ihmisiksi rodullistettuja yksilöitä."

    Sitaatit ovat Wikipediasta.

    Kaiken tämän jälkeen en vieläkään tiedä, kuka tai millainen on rodullisestettu transnainen. Ymmärrän, että ihailemani laulaja Conchita Wurst on transnainen. Mutta onko hän rodullistettu? Miten hän voisi olla rodullistettu?

    VastaaPoista
  16. CW voi olla joissakin papereissa rodullistettu, jos se vaaditaan. Hän on rodullistettu, jos hänet on rotumääritetty. Miksi hän ei voisi olla joissain tapauksissa rodullistettu.

    VastaaPoista
  17. Luin Orleanssin neitsyen jo pienenä tyttöläppinä, Jean oli aikaansa edellä jo 1400-luvulla (pukeutuessaan sotisuopaan) - kiva rinnastus Räsäseen, vaikka en tetenkään toivo että Päivi rovioidaan:) Räsänen on vähän hampaissa näkemyksiensä vuoksi, jokainen voi tietenkin miettiä homoista ja lepakoista koronaaritaudin lisäksi mitä haluaa. Tuo Päivin "rikollinen" julkaisu on jo aika vanha, mutta kannattaisi silti näköjään politiikkona miettiä mitä ja miten tviittailee. Aina emme ehkä hoksaa miten kauaskantoisia seurauksia harmittomalla tai kantaaottavalla twiitillä voi olla. Päivi oli muuten kuuden ällän ylioppilas. Fiksu rotunainen, ei käy kieltäminen:)

    VastaaPoista
  18. Voi olla transnainen tai transmies. Transsukupuolinen voi olla myös muunsukupuolinen, jos ei koe selvästi itseään vain mieheksi tai naiseksi.

    VastaaPoista
  19. Ahaa, rodullistaminen on siis negatiivinen määritelmä. Ymmärrän näin tuolta Iineksen aiemmasta kommentista.

    VastaaPoista
  20. Ripranie, haluaisitko kertoa, mistä olet ottanut tuon termin ”rotumääritellä” käyttöösi?

    Se on käsittääkseni käytössä vain eläintieteessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin sen siitä, kun joissain papereissa kysytään: rotu. Itse aikoinani kirjoitin siihen eurooppalainen.

      Poista
  21. Miksi ei rodullistettu ja rodullistaminen voisi olla eri asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä on saman sanan kaksi eri muotoa. Rodullistaa on verbi, joka kuvaa tekemistä, toimintaa. Rodullistaminen on tästä verbistä johdettu substantiivi, teon nimi.

      Poista

  22. ”Rodullistettu” on negatiivinen sana, siitä ei ole kahta sanaa.

    ”Rotukin” kuulostaa negatiiviselta, vaikka on tieteellinen ja tarkka termi, joka tarkoittaa ihmisten jakamista ryhmiin lähinnä ulkoisten tunnusmerkkien mukaan. Sanan poliittisesti epäkorrektiksi koettu käyttö on johtanut siihen, että tutkijatkin välttävät sitä ja puhuvat mieluummin vaikka populaatiosta tai väestöstä.

    ”Rodun” kysyminen jossakin lomakkeessa ihmetyttää minua. Kansalaisuuden kysymisen luulisi riittävän. Kiinnostaisi tietää, mikä lomake tuo on, ja onko mahdollisesti jokin vanhempi käytäntö jossain matkustusasiakirjassa Yhdysvaltoihin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin paljon on muuttunut vuosien saatossa. Tavat, säännöt, lomakkeet. Voi olla, että on muuttunut sekin lomake, jossa kysyttiin rotua ja taisipa vielä olla kysymys: Ihon väri. Onhan siitä tovi, jos toinenkin jo aikaa.

      Poista
  23. Suurta huvia minulle ovat nykyisin jutut erilaisista transu- yms. muunsukupuolisisten, ihmisen itsensä luomista ja keksimistään "olettamista" itsestään.

    Se, että valitsee jonkun tietyn ihmisen oletusmääritten itselleen on hauska ilmiö.
    Mies ja nainen eivät enää kelpaa määrittämään uusia keksittyjä olentoja, vaan on hienoa kuulua erityistä huomiota saavien ja medioissa sympatiseerattavien outojen olioiden "kultapossukerhoon"!

    Myötätuntoa herättävät nyyhkytarinat kaltoinkohdelluista uuden identtiteettinsä vihdoin löytäneistä saavat monet nettien ja aivopesuyhdistysten opetuslapset herätyksen, tulemaan manipuloituna uskoon. Näen "sieluni silmillä" miten erilaistumista ajavat agitaattorit silmät päässä seisoen latelevat esim. nettiin vakuuttelujaan ja näkemyksiään uusista hienoista jalostetuista ihmisgenreistä ja saavat epävarmat raukat identiteetistään tai huomionhakuiset
    erikoisuudentavoittelijat tarttumaan koukkuun.
    Onko tutkittu esim. miten paljon yksinhuoltajaperheissä kasvaa identiteetiltään epävarmoja yksilöitä?
    Tunteisiin vetoamalla ja jatkuvalla suu vaahdossa saarnaamalla tiettyjä keksittyjäkin totuuksia saadaan ihminen tuntemaan ja kokemaan olevansa mitä tahansa evoluutiota muuttava Jumala.

    VastaaPoista
  24. On lukemattomia tapoja keksiä, luoda itselleen uusi identiteetti.

    Taustat lapsen kehitykseen vaikuttavista tekijöistä, ja identiteettinsä hyväksymisestä, ovat hyvinkin erilaisia.
    Monenlaiset kaltoinkohtelut ja väärät, vihaa ja inhoa herättävät miehen tai naisten yhteiskunnalliset esikuva-roolit ovat otollinen kasvualusta erilaisiin toisinajattelijoiden porukoihin liittymisille.
    Kauhutarinat naisten järkyttävistä kohtaloista maailmasda tai vaatimukset herkän pojan puuttuvasta "miehisyydestä", saavat tuntemaan vihaa omaa sukupuolta kohtaan.

    Kuinka moni homoksi tai lesboksi ajautunut on pettynyt rakkaudessa vastakkaiseen sukupuoleen ja joutunut korvaamaamaan tunne- ja mielihyvää tuottavat kokemukset saman sukupuolen kanssa.

    Homoilla eturauhasen stimulointi kakkasuolen kautta tekee kuuleman mukaan erityisen eetwarttia, joten rakkauden tunteita ei mielihyvän hakuun välttämättä nämä poijjaat tartte.
    Homosaunat ja -orgiat ovat oivia paikkoja toteuttaa nautintojaan ilman rakkautta, vaikka "rakkauden tunteita rakkautta yritetäänkin kovasti korostaa, pyhittämässä homoilun narsistisia nautintoja.

    VastaaPoista
  25. Jokainen aikuinen tulkoon toki uskomuksillaan jymäytetyksi tai onnelliseksi.
    Ns. rakkauden tunteen kokeminen lienee sekin kohta katoava luonnonvara.
    Yksineläjät lisääntyvät koko ajan. Miksi? Mitä se kertoo ihmisistä?

    VastaaPoista
  26. Yksineläjien eli yksin asuvien määrä on räjähtänyt kaksinkertaiseksi aikajanalla 1985 - 2018.

    Kun vuonna 1985 yksin asuvia oli hieman yli puoli miljoonaa kansalaista, heitä oli vuonna 2018 jo yli 1,2 miljoonaa. Ja Tilastokeskuksen käyrä näyttää myös tästä jyrkästi ylös kääntyvää suuntaa.

    Itse ymmärrän tämän hyvin. Nainen ei ole enää riippuvainen miehen tuloista, tai pitäisikä sukupuolineutraalina aikana sanoa, että monikaan ei ole enää riippuvainen toisen tuloista. Ihmiset ansaitsevat omat rahansa itse, joko töistä tai Kelasta.

    Väittäisin, että jako köyhiin ja rikkaisiin on tasaantunut elintason nousun myötä. Väitän myös julmasti kuin Susanna Koski, että jos joku terve nuori ihminen kokee olevansa köyhä ja syrjäytynyt, katsokoon myös peiliin ja menköön opiskelemaan. Paikkoja löytyy ja koulutus on ilmaista - kuten minua on usein muistutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovatko luokkajaot väistyneet. Taitaa olla niin, että luokkajako sanaa ei enää käytetä, mutta eivät luokkajaot mihinkään ole poistuneet. Nyt niistä käytetään sanaa kupla(t). Kukin omassa kuplassaan tai kuplissaan.

      Poista
    2. "Työväen­luokanhan piti kadota, ja viime vuosi­kymmenet poliitikot länsi­maissa oikealta ja vasemmalta ovat puhuneet kauniisti keski­luokasta. Nyt yhä useampi poliitikko puhuu työväen­luokasta."

      Näinhän Marx opetti. Suistumme kaikki köyhyyteen.

      Kolumni: Kysymys työväenluokasta on nykykapitalismin tulevaisuuden ydinkysymys https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006425729.html

      Poista
    3. Kun nyt on ilmeistä, että vihervasemmisto on keskittynyt erilaisiin vähemmistöihin ja heidän oikeuksiinsa, on selvää, että työläiset, työväestö, duunarit kokee itsensä unohdetuksi.

      Tätä unohdusta paikatakseen muutkin kuin Bernie Sanders vaalihuumassaan ovat alkaneet puhua työväenluokasta. Meilläkin duunarit tullaan taas muistamaan, mitä lähemmäs seuraavat vaalit tulevat. Siihen asti hoidellaan vähemmistöjen asiaa.

      Poista
  27. Lisään vielä sen, että yksinasuminen on myös elämäntapa, joka on syvempi kuin tuo naisen vapaus. Myös mies asuu usein yksin, ja mieluusti.

    Tuntuu vähän ulkokultaiselta syyttää tästä hedonismia ja ihmisen itsekkyyttä. Voi se toki sitäkin olla, osittain.

    Kuitenkin, kyseessä voi olla myös ihmisen sisäinen vahvuus, laumaeläin-efektin väheneminen evoluutionomaisesti. Ihminen kasvaa yksin vahvemmaksi kuin laumassa. Lauma pienentää omaa minuutta.

    VastaaPoista
  28. Yksikseni minäkin asun, ja viihdyn. Tai on minulla välillä seuranani ns. pikku-ukkoja, mutta heihin olen jo tottunut. Eivät ole ilkeitä, joskus vain piilottelevat tavaroita, lähinnä vaatteitani, ja joskus kampittavat, niin että päähän tulee kuhmu.

    Ps. Asunnossani on myös ovi josta pääsee tapaaman muita ihmisiä, mm. Tarjoja, missä sitten lienevätkin.

    VastaaPoista
  29. Ahaa, "rodullistettu" tarkoittaa siis sitä, että muut liittävät ihmiseen erilaisia oletuksia, stereotypioita ja ennakkoluuloja tämän ulkoisen olemuksen ja alkuperän perusteella.

    Siinä tapauksessahan karkeaa rodullistamista on myös se, että meikäläisiä haukutaan keski-ikäisiksi valkoisiksi heteromiehiksi.

    VastaaPoista
  30. Näin olen termin käsittänyt. Ja on taivahan totta, että sinä olet, Tapsa, runsaasti rodullistettu.

    Moni muukin ryhmä on rodullistettu, esimerkiksi persuthan ovat valkoihoisia, tyhmiä, lukutaidottomia, rasisteja ja fasisteja. Kokkareet ovat valkoista paremmistoa, rikkaita ahneita porsaita, pöydässä röyhtäilevia sikoja, joilla rasvat valuvat rinnuksille ja miljuunat lepäävät veroparatiiseissa. Jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme viimeistä riviä tuossa yläpuolella olevassa Iineksen kommentissa on arvokasta materiaa. Se aiheuttaa hyvän olon kaikessa osuvuudessaan!

      Poista
    2. Kiitos, Liisu. Kiva jos tuli hyvä mieli. Se oli oikeasti tarkoituskin.

      Näitä lausuntoja lausutaan niin paatoksella, ettei niitä voi olla nauramatta.

      Poista
  31. No nythän on niin, että meidän lakimiehemme ovat ihan neuvostoliittotasoisia. Kemppinenkin vierittää syyn aina eduskunnalle ja sen säätämille laille, Heh, niin yksinkertaista lakitapausta ei olekaan, etteivät lainkäytön professorit ja muut asiantuntijat olisi aivan eri mieltä tulkinnoista.

    Päivi Räsäsen syyttäminen on hyvä asia, koska yhä sankoimmin joukoin me kansalaiset käännymme perussuomalaisuuteen. Siitäkään en välttämättä tykkäisi, mutta kun on pakko. Jumalauta syyttäjä Raija, haluatko kikkeliä - et saa!

    VastaaPoista
  32. Ja tämä ilmajokelainen kansanedustaja viedään käräjille. Puolue ei voi mitään. Tuomio on varma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäenpäät, Räsäset ja muut törpöt tuomitaan, kun taas Hesarin toimittaja Peltomäki päässee kuin koira veräjästä, vaikka hän julkisesti vaatii koronan takia vanhukset ammuttavaksi!!


      Poista
    2. Uskon, että vasemmistolainen Dellingerkin pääsee päänsilityksellä. Eihän Likään tiennyt mitään vihasivustosta, vaikka kirjoitti sinne jo paljon aiemmin useita kommentteja.

      Poista
  33. Ilmajokelaisista kansanedustajista minulla ei ole aavistustakaan. Päikkä on riihimäkeläinen, senkin hänelle annan anteeksi. Rako-raijaa, syyttäjää, minä ihailen yli kaiken, tuollaista idioottia ei ennen ole nähty, eikä komisteltu.

    VastaaPoista
  34. Valtakunnansyyttäjä tekee Päivi Räsäsestä aivan turhaan marttyyrin. Homopuheet ovat typeriä, eivät välttämättä rikollisia. Räsäsellä on tietysti oikeus tehdä politiikkaa omien arvojensa perusteella. Muilla taas on oikeus sanoa, että Räsäsen puheet ovat hölmöjä. Se on politiikkaa.

    Vaikka Räsäsen tapauksessa ristiriita syntyy siitä, että hän haluaa siirtää uskonnollisen vakaumuksensa lainsäädäntöön, se ei riitä rikoksen tunnusmerkistön täyttymiseen.

    Voihan sitä vaatia politiikassaan vaikka, että naisten on istuttava lakisääteisesti eduskunnassa takarivissä ja hunnutettava päänsä, tai jumalolento rankaisee naisia. Se on vain typerää, mutta rikos se ei ole.

    Räsänen on juuri nyt muuten saanut taas uuden syytteen, en enää muista mistä. Sama henkilö on ollut syytöksen esittäjänä.

    Itse jään vain kaipaamaan sitä, että suusanallisella anteeksipyynnöllä ei voisi rikoksiaan tai typeryyksiään kuitata. Jos ne nyt tutkintaan päätyvät. - Viittaan tässä Hussein al-Taeehen, jonka solvaukset olivat pahemmat kuin Räsäsen.

    VastaaPoista
  35. Homot tai muut lesbot eivät tietenkään ole sairaita, koska sairaudet määrätään korkeammast kärest.

    Kehitysvammaisuus siis tulee kyseeseen. buongiorno italianano ja kaikkea muuta kivaa teile hinttarit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vaan niin on, että saatte minut innostumaan, kun luen teidän kommenttejanne, hyvät sisaret ja veljet!

      Poista
    2. Riku pistää kovaa settiä. Ei tiedä, itkisikö vai nauraisi. Valitsen Arto Salmis -asenteen. Elämä on myös raadollista, kun siitä oikeasti puhutaan. Kannattaa lukaista tai katsoa Varasto.

      Poista
  36. Ajattelen myös niin, että enemmän Räsästä kohtaan on suunnattu vihapuhetta kuin mitä Räsänen on itse harrastanut. Muutenkaan en pidä Räsäsen homokäsitystä vihapuheena, vaan fundamentalistisena näkemyksenä. Ei Räsänen ole vihapuhuja eikä kiihottaja, herranen aika.

    Tulevatkohan kaikki ajatelleeksi sitä, että jos maahamme säädetään jokin erillinen "vihapuhelaki", se tulee osumaan myös sen vaatijiin itseensä. Tästä muistaakseni Tapsakin juuri varoitteli edellisen keskustelun kommenteissa.

    Toivottavasti maastamme ei tehdä pientä Pohjois-Koreaa, vaikka silakkaliike niin vaatii. Ihan oikeaa rasismiin en ole itse törmännyt somen laineilla, vaikka luen paljon ja hartaasti. Sen sijaan aiheetta rasistiksi nimittelyyn törmää joka päivä.

    VastaaPoista
  37. Kehitysvammaisten pilkka tai alistamien on kamalaa. Homukat ovat monella tapaa kivoja ihmisiä, jos kamalimpia friikkiyksiä ei oteta huomioon.

    VastaaPoista
  38. Töissä minä vanha mies joudun toisinaan fragaamaan, välillä ihan oikeastikin. Narkkareita ja spugeja ajamaan matkoihinsa, neekeri uhkasi minua vetää daijuun, kun en antanut röökiä. Välillä semmoinen ottaa itseäkin hermoon, ja toivoo lottovoittoa ja pakoa tästä vitun paskamaailmasta.

    VastaaPoista
  39. Monasti ne kohtaamani ovat kännissä kuin somali. Vittu, että viinaa vetävätkin. Enpä sano enempää, ettei Raija kiihotu liikaa. Rako-Raija on muuten ihan kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rako-Raijasta en tiedä, mutta draamallista ilmaisua karvoineen päivineen. Ei täällä hymistelä, kuulkaapas.

      Poista
  40. Päivi Räsäs -keissistä vielä sen verran, että uusimpia uutisia lukiessani tulee mieleen satu Kallesta, joka kiusasi Villeä. Ville oli hyvä poika, mutta meni ja kosti kiusaamisensa lyömällä pikku Oskaria. Oskarikin oli hyvä poika, mutta meni ja vetäisi Kerttua tukasta, niin että hiustukku irtosi ja Kertun päähän jäi kalju läiskä.

    Siis Räsäs-tapauksessa lähdetään liikkeelle työnantaja Kai Telanteesta, joka kiusasi toimittaja Johanna Korhosta kysymällä tältä naisen kanssa perhesuhteessa olevalta perhesuhteesta, työhaastattelussa. Johanna puolestaan kiusasi Teemu Laajasaloa taloudellisista epäselvyyksistä, jahtasi koirien ja kissojen kanssa ja taisi vetää vesiperän. Teemu Laajasalo puolestaan on nyt kiusannut Päivi Räsästä piispan ominaisuudessa tämän homolausunnoista. Päivi on nyt pahoittanut mielensä. Jos Päivi nyt puolestaan kostaa jollekin, on satu totta: kiusaus ei koskaan kuole.

    Vaan luotto Räsäseen on luja. En usko, että hän jatkaa satua.

    VastaaPoista
  41. Tuntuu, että saan iloa ja innostusta usein täällä olevista kommenteista. Ilo ja innostus ovat käyttöainetta elämäni masentuneina, harmaina hetkinä. Toisaalta: onko se laillista nauttia toisten elämän eliksiiriä, tuosta vaan. Eikö se hermostuta asianomaisia?

    Yhtä siks'sakkia tämä elämä. Tämä on ollut hyvä aamu. Heräsin radiosta tulevaan keskusteluun. Siinä puhui useampia naisääniä. En tiedä keitä he olivat, mutta he puhuivat niin järkeviä asioita, että hullukin huomasi varmaan, miten yksinkertaisia ja tosi uskottavavia asiat voivat olla. Ilmeisesti siinä keskustelussa oli kyseessä tämän hetkinen tilanne Syyriaan liittyvissä asioissa, jossa liikuteltiin hätää kärsivien ihmismassojen olemassa oloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinä päivinä saa taistella eettisten kysymysten kanssa, etenkin, jos ei ole tietoa ja realiteettien tajua ja idealismi pukkaa päälle.

      Hieman pelottaa sisäministerin sooloileva huseereus ulkopoliitikassa. On kovin helppoa hyvesignaloida humaanina ympäriinsä, vaativampaa on olla järjellä ja puhtaalla faktatiedolla operoiva poliitikko. On ilahduttavaa, että presidentti on viime aikoina avannut suunsa entistä useammin. Hänellä on lausunnoissaan laaja näkemys, realismia ja samalla sydäntä.

      Poista
    2. Saanko kysyä, millä tavoin sisäministeri on sooloilevasti huseerannut, kun minun uutismediassa ei ole kerrottu mitään!

      Poista
    3. Vihreä lanka ja Tiedonantaja ovatkin ainoat luotettavat uutismediat, kun fasistit lopettivat Pravdan, saatana.

      Poista
    4. Kannattaa huomata sisäministeriön tavoitteet ja tehtävät:

      "Sisäministeriön päämääränä on, että Suomi on maailman turvallisin maa nyt ja tulevaisuudessa.

      Tavoitteena on, että ihmiset, omaisuus ja ympäristö ovat turvassa, ja että kaikki ihmiset voisivat kokea arjen turvalliseksi ilman rikollisuutta, onnettomuuksia tai muita häiriöitä. Sitä varten viranomaisten on kyettävä ennalta ehkäisemään mahdollisimman monta rikosta ja onnettomuutta. Hätätilanteisiin on pystyttävä osoittamaan apua nopeasti ja tehokkaasti.

      Sisäistä turvallisuutta rakentavat monet eri toimijat. Rauhan ajan turvallisuuden ytimestä vastaa sisäministeriön hallinnonala. Poliisit, rajavartijat, hätäkeskuspäivystäjät, pelastustoimen henkilöstö ja maahanmuuttohallinnon viranhaltijat varmistavat vuoden jokaisena päivänä, että yhteiskunnan turvallisuus hoidetaan.
      "

      Sisäministerin "sooloilevaa huseeraamista" voidaan ehkä tarkastella tuota ylläolevaa kirjattua missiota vasten. Se mikä ei mahdu tuohon listaan, on tietysti ministerin omaa toimintatapaa.

      Poista
    5. Selkokielellä. Mission sisäistänyt sisäministeri korostaa maansa kansalaisten turvallisuutta, tulevaisuudenuskoa ja uskoa omaan valtiolliseen toimintaansa maan etu kärkihankkeena.

      Poista
    6. Minullapa on lähipiirissä skoude, sjöbbe ja brankkari (nyyh) eivätkä he ole raportoineet moista.

      Poista
    7. Tuo kursivoitu sitaatti on siis sisäministeriön sivuilta, sen oma missio ja työohjelma.

      Kun sisäministerin voimakkaat kannanotot asettaa tuon mission kehykseen, näkee miten etäällä Ohisalo on ministeriönsä tavoitteista. Enemmän hän harjoittaa ulkopoliittista sosiaalipolitiikkaa.

      Eilinen kiivailu eduskunnam kyselytunnilla oli lähinnä noloa.

      Poista
    8. Noudatamme sopimuksia ja kansainvälistä lakia, jos tuo kuulostaa voimakkaalta, niin elämme vaikeita aikoja.

      Poista
    9. Ei ole olemassa kansainvälistä "lakia", joten ei ole "laittomuuksia". Kyseessä ovat kansainväliset sopimukset, joita valtiot noudattavat oman päänsä mukaan.

      Kyse on nyt siis siitä, osallistuuko Suomi muiden EU-maiden yhteisrintamassa tukemaan Kreikkaa, jotta se ei avaisi porttia uudelle tulijatulvalle.

      Ohisalo haluaa siis poiketa EU:n yhteisrintamasta ja avata portit Eurooppaan uudelle tulijatulvalle, koska sopimusten mukaan ihmisellä on oikeus hakea turvapaikkaa aina halutessaan.

      Poista
    10. Yhä enemmän saa tukea kestävämpi ja ihmisille armollisempi ratkaisu: suunnataan apu paikan päälle. Näin ihmiset olisivat lähempänä omaa kulttuuriaan. Sillä taloudellisella panostuksella, joka Suomessa käytetään tulijoihin, saadaan jo mittava terveydenhuolto ja ja koulutukset pystyyn paikan päälle.

      Poista
    11. No, eiköhän lähetä tästä Idlibiin sairaaloita ja kouluja rakentamaan!

      Poista
    12. Muuten:
      Perustuslain 95 §:n 1 momentin mukaan valtiosopimuksen ja muun kansainvälisen velvoitteen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset saatetaan voimaan lailla. Muilta osin kansainväliset velvoitteet saatetaan voimaan pääsääntöisesti valtioneuvoston asetuksella.

      http://lainkirjoittaja.finlex.fi/8-valtiosopimukset-suomen-oikeusjarjestyksessa/valtiosopimukset-suomen-oikeusjarjestyksessa/

      Poista
    13. Eli mitä haluat tällä sanoa? Meillä ei edelleen ole kansainvälistä "lakia", jota nyt rikottaisiin, kun halutaan estää uusien tulijoiden vyöry Eurooppaan.

      Sen sijaan meillä on edelleen velvoitteena kansainväliset sopimukset, jotka koskevat ihmisoikeuksia. Näitä valtiot noudattavat siis oman päänsä mukaan.

      Sekin on selvää, että turvapaikkahakemusten vastaanottamattomuus rikkoo näitä sopimuksia, mutta ei siis lakia. Kokonainen maanosa ei ole kieltämässä ihmisoikeuksia, vaan miettimässä uudenlaisia rakennelmia. Tulijoiden hallitsemattoman vyöryn salliminen ei muuta maapallon hädän kokonaistilannetta parempaan suuntaan, päinvastoin, antaa väärän signaalin ihmisille uuden elämän rakentamisesta.

      Rinnalle on asetettava myös valtioiden perustuslaillinen oikeus turvata ja jopa sulkea rajansa. On myös selvää, että näin ei tehdä, jos on muita inhimillisiä kaikille hyviä ratkaisuja.

      Tilanne ei ole nyt kenenkään hallinnassa. Euroopassa on lepsuiltu ja luistettu jo pitkään maahanmuuttoasioissa. Tarvitaan yhteinen lainsäädäntö ja yhdessä järjestetty maahanmuuttoelin, jonka toiminta nojaa maiden kantokykyyn ja turvaa ihmisoikeudet yhdessä päätettyjen tapojen ja resurssien mukaan. Apu on ehdottomasti auunnattava sinne, missä hätää on, paikan päälle. Ihmisten traijaaminen pois omasta kulttuuripiiristä halpatyövoimaksi tehtaisiin on ihmisen hyväksikäyttöä.

      Poista
    14. PS Älä anna nälkäiselle kalaa, vaan opeta hänet kalastamaan. Tämä on ihmisyyden kunnioittamista.

      Poista
    15. En anna sulle kalaa vaan kirjan.

      https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20110746#L2P12

      Poista
    16. Linkit eivät keskustele. Keskustelija keskustelee.

      Eli, mihin asiaan haluat kiinnittää huomiota viittaamasi kirjan avulla?

      Poista
    17. Unohdin ettet ymmärrä käsitteellistä kieltä, kuten Suomen lakia. Sekään ei ns. 'keskustele'.

      Poista
    18. Ei, vaan en ryhdy lukemaan linkkiä, josta sen heittäjä ei itse keskustele tai jota hän kenties ei ymmärrä itse.

      Linkit eivät siis keskustele täällä vaan sen tekevät ihmiset. Mistä kohdasta kirjaa siis haluat luettavan ja miksi? Motiivisi linkin heittoon?

      Poista
    19. Siinä on kv-sopimusta kirjattuna Suomen lakiin ajankohtaisesta aiheesta. Se todistaa sinun mielipiteitäsi vastaan minun argumenttieni puolesta. On tietysti ihan oma valintasi haluatko perehtyä aiheeseen.

      Poista
    20. Luepas joutessasi HS:ien politiikan toimittajan Anna-Liina Kauhasen kolumni aiheesta "EU-maat ovat tilanteessa, jossa turvapaikkalait ovat saavuttaneet poliittiset rajansa". Sivupalkissani on tuoretta lainausta tästä kolumnista.

      Jätetään nyt kansainväliset sopimukset jakamattomista ihmisoikeuksista hetkeksi sivuun, sillä niistä ei tässä ole ollut erimielisyyttä. Kyllä ne tässä tiedetään. Maailmaa ei kuitenkaan voi hoitaa vain sopimuksilla, jos tulee kriisitilanteita. Ne voivat vaatia poikkeustoimia.

      Kyse on Ohisalon toiminnasta, jossa Ohisalo jankkaa yksipuolista ja ehdotonta näkemystään osaamatta ottaa huomioon tilannetta kokonaisuudessaan. Koko EU - jankuttavaa Ohisaloa lukuunottamatta - on valmis tukemaan Kreikkaa poliittisesti, ilman reunaehtoja. Tilanne vaatii poliittista ratkaisua.

      Tuossa linkki mainitsemaani kolumniin:'

      https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006431083.html

      Poista
    21. Tavallaan tuossa Iineksen ylläolevassa kommentissa on kyse tästä vai onko sittenkään: Force majeure (lat. vis major, suom. suurempi voima) eli ylivoimainen este tai tapahtuma on sopimusoikeudessa käytettävä termi, joka tarkoittaa sopimuksen osapuolista riippumatonta, odottamatonta poikkeuksellista tapahtumaa, joka estää sovitun velvollisuuden täyttämisen.
      Teksti on napattu Googlesta.
      Sopimusoikeus on siis osa turvapaikkalakia, vai miten.

      Poista
    22. Juupa juu. Tuenko alkoholistia tarjoamalla hänelle viinaa?

      Poista
    23. Terävä havainto, Ripranie. Kyllä se tuohon pätee hyvinkin. Oikeastaan juuri tuosta on kyse. Kyseessä on tilanne, joka laajuudessaan vaatii muuta kuin tavanomaista ensiapua ja hyväntekeväisyyttä.

      EU on tullut nyt siihen rajalle, jossa se ei voida sooloilla, vaan vaaditaan yhteisrintamassa tehtäviä poliittisia ratkaisuja. Tästä ovat muut EU-maat yksimielisiä.

      Poista
    24. Tässä onkin se onni onnettomuudessa! Yksimielisyys vahvistaa liittoa!

      Poista
    25. M: "Tuenko alkoholistia tarjoamalla hänelle viinaa?"

      Hyvä kysymys. Sillä eikö meillä hoideta ainakin narkomaaneja tarjoamalla heille huumeita?

      Sitä kutsutaan kai korvaushoidoksi. Se onkin mainio nimi, sillä sehän tarkoittaa, että a) se korvaa kovemmat huumeet ja b) kaikki käyttäjän kulut korvataan veronmaksajien piikistä.

      Poista
  42. Viittaan tuolla ylempänä kommentissani Hesarin NYT-liitteen esimies Tuomas Peltomäen twiittiin, jossa hän pohdiskelee koronasta näin:

    ”En usko et leviämistä koko suomeen on enää mahdollista estää. Mieluummin lopetetaan humaanisti vanhukset.”

    Jos tämän sanoisi Halla-aho, Mäenpää, Räsänen tai kuka tahansa vääräuskoinen, niin valtakunnansyyttäjätäti olisi kärppänä haaskalla ja valtamedia halkeaisi paheksuntaansa.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas vaan. En useinkaan lue Nyt-liitteen juttuja, koska niistä on keskustelumahdollisuus estetty. Nyt-toimittajilla on jyrkät näkemykset oman agendansa puolesta, ikävä kyllä, joten siksi keskustelua ei suvaita.

      Tuo on juuri sitä kaksinaismoraalia, joka saa minut näkemään punaista. Tärkeää on se, kuka sanoo, ei se, mitä sanoo. Äärimmäisen kypsymätöntä.

      Mitä koronaan tulee, HUSin ylilääkäri antaa kyseenalaista tietoa. Hän sanoo, ettei altistunut voi levittää tartuntaa, ellei hänellä ole oireita. Esimerksi WHO on sanonut, että oireeton voi hyvinkin tartuttaa muita ja on jo tartuttanut, useassa paikoin.

      Minusta suomalaisille pitäisi antaa oikeaa tietoa ja hallitus voi asettaa hyväuskoisille hölmöille sanktioita. - Toisaalta. näinhän suurista ikäluokista päästään helpolla eroon ja rahat säästyvät nuoremmille.

      Poista
    2. Kun meille hyökkäsi tammikuussa NORO- virus ja oksenneltiin ja sairasteltiin niin ennen kuin itsekään tiedettiin, oltiin vasta taudin kantajia, kävi meillä kaksi vierasta. Molemmat sairastuivat. Toinen joutui jopa sairaalahoitoon. Tämä tukee, Iines, mielipidettäsi siitä mitä sanot tiedon laadusta.

      Pelkään Koronavirusta jo sen takia, että jos se pääsee riehumaan täällä Suomessakin niin kuin on paljon mahdollista, meillä mustuu taivas, kun meillä on jo liput yhteen konserttiin, joka silloin peruutetaan ilman muuta. Äh, kaikkea sitä kuulee, joku ajattelee. Mutta niin se vain on, että joku pienikin asia itselle voi olla suuri asia jollekin toiselle, jos sitä on jo kauan odotettu.

      (mulla on vaikeuksia kommentoinnissa kun mun sisällä tappalee aina kaksi ääntä. Toinen niistä motkottaa toiselle, että kaikkea sinä viitsit kirjoitella, hyi. Pysyisit nyt edes asiassa. Se tekee minut murheelliseksi ja tunnen syyllisyyttä.

      Poista
    3. Tottakai se on iso asia, jos jokin itselle ja perheelle elintärkeä tilaisuus peruutetaan. Kokouksia ja palavereja onneksi pystytään järjestämään tietokonepohjaisesti, mutta konsertti olisi aika ankea, jos yleisö seuraisi sitä teknisten laitteiden välityksellä kotisohvilla. Enkä tiedä, miten mahdollistakaan se olisi.

      Kyllä minä pelkään koronaa, ja olen hamstrannut jo vessapaperisäkkejäkin muutaman, kun huomasin, että muutkin lastasivat niitä kärryihin niin että hyllyt olivat melkein tyhjiä. Käsidesiäkin on kolme purkkia ja säilykkeitä, kuivamuonaa ja pakasteita viikoiksi. Ja juuri nyt tätä kuunnellessani uutisia on kolmastoista koronatartunnan saanut löytynyt.

      Poista
    4. Luin tuolta ylenpää Tapsan kommentit sananvapaudesta. Ja niin se on, mitä hän sanoo. Jos olet esimies tai joku muu yleisön harteilla seisova, sanojasi kuunnellaan, uskotaan ja joskus totellaankin, ei ainakaan teilata. Takanapäin kyllä voidaan napista.

      Muutenkin takanapäin voi puhua kuka tahansa, kenestä tahansa, mitä tahansa. Sillä ikään kuin kevennetään omaa kuormaa puhumalla sama asia, joka juuri tuli puhutuksi jollekin henkilölle, puhumalla se uudestaan jollekin toiselle, hiin että siitä heti kuulee mitä OIKEASTI ajattelee. Mutta tämä pitää puhua silloin, kun on varma ettei edellinen henkilö sitä kuule, sillä se voi olla vaarallista.

      Minulle sattui tänään niin, että menetin kaikki ystäväni (live-sellaiset) yhdellä jysäyksellä. Ajattelin, että näinkö se menee? Minua on huiputettu. Jaoin tämän huomion kaikille tutuille,ettei se olisi tuntunut niin pahalta.

      Mitä tapahtui? Vaikea selittää. Vaarallistakin näin julkisesti.

      Jos olet yhtä hyväuskoinen kuin minä, varoitan, älä koskaan ota todesta, mitä ja miten sinulle puhutaan. Pidä ainakin varasi, että et ole enää paikalla jälkipuheen aikana.

      En tiedä itkeäkö vai nauraa.
      Ehkä minä nauran. On se niin hassua. Lupaan: olen varovainen.

      Poista
    5. Voi ei, Liisu. Mahtoiko siinä lopullisesti käydä niin? Asioille voi löytyä selitys.

      Tuo nauru kuulostaa hyvältä ratkaisulta. Olet viisas ihminen, ja minun on vaikea uskoa, että sinä olisit väärässä ihmistulkinnoissasi.

      Pieni kriittisyys ja jopa kyynisyys on terveellistä. Itselleni on kehittynyt sellainen näkemys tai olotila, että epäilen ensin, uskon vasta tietyn ajan jälkeen. Luottamiseen menee aikaa. Ja jos sen luottamuksen pettää, se ei minulla koskaan enää palaudu henkilöön, joka sen petti. Se on ikään kuin vääjäämätön luonnonlaki.

      Poista
    6. Oli tuokin kommentti, tuo kommenttini tuolla edelä.

      Mutta nyt asiaan. Sain käsiini kirjan, joka oli vasta tullut painosta. Suitsutin sitä Facebookissa, sillä minusta se oli hyvä. Kirjoittaja Marko Järvikallas, kirjan nimi: Mihin täällä voi mennä. Kustantaja Siltala. Sisältää 15 novellia.

      En tarkoita mainostaa sitä, tämä Iineksen Blogi ei ole mainostoimisto, tiedän, mutta kun siinä kirjassa kerrotaan aivan tavallisista ihmisistä ihan tavattomalla tavalla, mielestäni se on kiva lukea. Tiedoksi siis.

      Tuon edellisen kommenttini valituslaulu on jo menettänyt merkityksensä. Ystävät saa taas olla ystäviä, sillä hehän menettelivät ihmisten tavalla. Kun asiaa tarkastelin mielessäni, tuli tunne, että itsekin olen tainnut joskus menetellä niin, että olen kyseenalaistaa koko sen ihmisen elämän, jonka juuri olin tavannut ja olimme puhuneet asioista lämpimästi toisiamme kiitellen.

      Mutta oli se pamaus kuulla itsestään yllättäen jotain ihan kamalaa, ja jos se sisälsi totuuden, tekisi mieli hirttäytyä.

      Poista
    7. Iines,kommenttisi oli tullut sillä aikaa kun kirjoitin jo tuota toista. Mutta ymmärsin siitä. että tajusit, mistä kirjoitin. Kyllä minä vielä ihmettelen, kun kuulin sitä puhetta itsestäni. Miten minun pitää vastedes suhtautua heihin nyt, kun tiedän mitä he oikeasti ajattelevat minusta. Kai on pysyteltävä heistä kaukana. Mutta muistettava, että hekin ovat ihmisiä. Elämä on julmaa.

      Poista
    8. Liisu, kiitos kirjavinkistä! Vinkatkaa vaan muutkin kirjoja tänne. Minusta on hauska katsoa, mitä te olette juuri lukeneet.

      Olen lukenut viime aikoina ehkä liikaakin elämäkerrallisia kirjoja, joilla ei ole sen kummempia funktioita kuin olla elämäkertoja. Nyt on luvun alla Märta Tikkasen kirjeenvaihtoa ystäviensä kanssa Pakko yrittää kir-. Tuo oli kirjan nimi.

      Poista
    9. Hesarissa Antti Majander kehui Järvikallaksen novellit maasta taivaaseen. Minäkin ajattelin ihan sen takia vilkaista niitä. Kunhan ehdin.

      Poista
    10. Samoin Märta Teen kirjeenvaihto kiinnostaa. Yleensäkin minua kiinnostaa oikea elämä ja sen kuvaus enemmän kuin keksityt.

      Poista
    11. Noista elämäkerrallisista luin juuri kirjan Jouppilan nelosista, yksi nelosista kirjoittajana. Nelosten äiti oli psykopaatti. Toinen on Eero Huovisen Äitiä ikävä. Huovinen oli pieni koulupoika, kun äiti kuoli. Huomenna saan kirjastosta tosikuvauksen eräästä parisuhdehelvetistä, tuore tämäkin. Yleensä teen heti kirjavarauksen, kun luen kirjaesittelyn. jostakin. Tästäkin luin. Oikea elämä kiinnostaa ehkä enemmän kuin fiktio. Noh, autofiktiot ovat myös ok.

      Poista
  43. Eero Huovinen oli kirjansa tiimoilta tv haastattelussa. En muista oliko Tastula vai Flinkkilä haastattelemassa. Ehkä vielä nähtävissä. Pitäessään aikoinaan piispantarkastusta täällä, antoi haastattelun paikallislehteen. Järkyttyneenä luin kuinka saatana kiusaa häntä jatkuvasti ,meni minne tahansa niin siinä se on selän takana kuiskuttelumassa syntiin ja kellon ympäri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli, katsoin ohjelman ja siitä keksinkin kirjan. Minulla on muistikuva, että haastattelija olisi ollut Tastula, mutta saatan erehtyäkin. Kirja oli varsin hyvä. Itse sotken aina veljesten nimet, Sakari Huovinen on se toinen Huovinen. - Uskon muuten, että saatana kiusaa Eeroa, sillä olin lukevani rivien välistä, että hän pitää kovasti mm. pöydän antimista hyvine juomineen, ja nauttii matkustelusta. Poikina Huoviset olivat ihan mahdottomia riiviöitä.

      Poista
    2. Minäkin katsoin kyseisen ohjelman. Muistaakseni kanssa Tastula oli haastattelemassa E Huovista.
      Kyllä sieltä lapsuudesta varmaan useammallekin jää olemukseen jotakin, jonka aistii vanhemmallekin ihmiselle. Vaikka Eero Huovinen onkin hartaan oloinen persoona, niin kyllä ohjelmastakin aisti ja näki määrätynlaisen silmänpilkkeen ja suuvirneen. Kun oikein tarkasti katsoi.

      Poista
    3. Mitenkäs Eeva Kilpi sen osuvasti sanoikaan:"Vanhana miun sisältäin katsovat nuoren tytön silmät."

      Poista
    4. Ai että, nii jotta, on totta. Siinä on Kilvellä sitä oikeanlaista positiivisuutta.

      Poista
    5. Huovisista kallistun ehdottomasti Veikon puolelle.

      Jostakin syystä Eero on aina herättänyt minussa hieman ärtymystä.

      Esimerkiksi kun Thaimaan tsunamin jälkeen tämä iso äijän köriläs mörisi hampparin äänellään kulkeneensa itku kurkussa kadulla kysellen jumalaltaan miksi tämä sallii pahan – niin teki mieli ärjäistä että mitä saatana siinä kitiset, mene ja potkaise sitä jumalaasi perseelle...

      No, tämä varmaan kertoo enemmän minusta kuin Eerosta.

      Poista
    6. Monilla piispoilla on ilmeinen tarve etsiä itselleen hyvesignaloinnin kohteita, jotta oma usko kruununsa voi saada. Siinä touhussa ei aina äly päätä pakota, kun sydän roihua hyveellisyyden poluilla.

      Itseäni jäytää enemmän ex-piispa Irja Askola, joka aikoinaan mm. kruunasi alaikäisen lapsen Vuoden Homoksi.

      Samalla älypohjalla liikuttaessa lapsia pitäisi myös rangaista rikoslaissa aikuisten tavoin, ei sovitteluilla. Jos lapsi kerran onkin kypsä aikuinen.

      Poista
  44. Jännä ilmiö. Kirjoitimme ilmeisesti yhtä aikaa Iineksen kanssa kommenttia. Ehkä painettiin yhtä aikaa Julkaise. Koneeseeni täällä tuli ilmoitus: Kommenttisi on julkaistu. Kun katsoin siinä olikin Iineksen kommentti. Sitä minkä kirjoitin ei näkynyt missään. No ei mikään huono huomio! Hyvä näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, Liisu. Vaan sellaista sattuu, etenkin mobiiliyhteyksillä. Omakin kommenttini on muutamaan kertaan haihtunut painessani Julkaise-nappia, kun kirjoitan tabletilla.

      Blogger-pohja ei ole paras mahdollinen pohja mobiilille, eli Blogger itse ei huolehdi puutteista, joita on ilmennyt ja joista Blogger-käyttäjät ovat valittaneet ympäri maailman.

      Poista
    2. Tällä kertaa tilanne oli tavanomainen, kirjoitin koneelta, jonka säädöissä on ilmeisesti jotain pielessä. Yritin tutkia niitä ja kyselin neuvoa selaimelta, ilman tulosta.
      Kannattaisi varmaan aina kopioida kommentti ennen sen lähettämistä, mutta sitä ei tule tehtyä ja uudelleen kirjoittaminen on vaikeaa kun kirjoittaa niin kiemuraisesti, että sitä on vaikea muistaa. Ja ajastakin on välillä kysymys. Kun ennätän tutkin vielä tapausta.

      Poista
    3. Kommentin kopiointi kannatta, jos kirjoittaa pitkän kommentin. Jos muistaa! Usein ei muista. On tottunut nopeaan viestintään.

      Poista
  45. No nyt on Sanna Marin tajunnut missä mennään. Hän on kääntänyt päätään ja sanonut pääministerin haastattelutunnilla, että Suomella on oikeus sulkea rajansa. Hyvä Marin! On mahtavaa, että SDP:ssä kuullaan vihdoin järjen ääntä Erdoganin kiristystoimien jälkeen. Vihreät ja vasemmistoliitto voidaan jättää yksin sen ajatuksen kanssa, että Eurooppaan tulo on ihmisoikeus, jota ei saisi missään tapauksessa estää.

    VastaaPoista
  46. Kreikan rajallehan on kuskattu hyvävoimaisia nuoria miehiä, ei lapsia eikä vanhuksia, vaan selkeitä turvapaikanhakukriteereitä täyttämättömiä miehiä, jotka anoessaan turvapaikkaa tukkisivat turvapaikanhakusysteemit - 13 000 anomusta päivässä (HS).

    Tuntuu hämmästyttävältä, että Maria Ohisalo ajaa ministerinä tällaisen kestämättömän tulotulvan vapaata virtaa Euroopan harteille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun tämä Turkin masinoima siirtolaisten muilutus Kreikan rajalle on paljastunut – tarkoituksena on kiristää EU:ta – niin herää uudelleen mielenkiintoinen kysymys, että mitähän tarkoitusta varten Venäjä teki saman operaation suuren muslimitulvan aikaan Lapin raukoilla rajoilla 2015 ?

      Venäläiset tuntien se liittyi johonkin muuhun asiaan eli oli pelkkä härski kiristys. Olisiko vaikka Fennovoima-hanke ollut taustalla?

      Kumma sinänsä, että vasta se säikäytti suomalaispäättäjät, ei vielä sitä edeltänyt Ruotsin räikeä toiminta. Ruotsia ei varmaan pelätä samalla tavalla kuin Venäjää, eihän niillä ole miehitykseen kykenevää sotaväkeäkään.

      Poista
  47. Luulen ,että Putinilla on itsetarkoitus osoittaa kaikenlaisilla tempuilla omaa ja venäjän mahtavuutta.
    Eihän syyrian sodallakaan vaikuta olevan venäjälle mitään objektiivistä hyötyä.

    VastaaPoista

  48. Sanna Marin on viisastunut nopeasti! Nyt hän sanoo, ettei Italian koronaeristykseen joutuvia voida auttaa palaamaan Suomeen: ”Karanteenin aikana ei tule matkustaa.” Kunpa vielä lennot Pohjois-Italiaan ja takaisin pantaisiin kokokieltoon.

    Taidan alkaa kohta Sanna-faniksi, jos jämäkkä järkilinja jatkuu.

    VastaaPoista
  49. Albania valmistautuu vastaanottamaan 30000 pakolaista kuuteen keskukseen.

    https://www.albaniandailynews.com/index.php

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäiset saapuivat jo eilen.

      https://www.albaniandailynews.com/index.php?idm=40140&mod=2

      Poista
    2. Miksi tämä maininta Albaniasta? Mitä haluat sanoa tällä linkillä, linkki kun ei keskustele?

      Jos tuo on on totta, että 30 000 turvapaikanhakijaa jaetaan Albaniassa kuuteen leiriin, se merkitsee 5 000:n ihmisen kampuksia. Melkoinen kombo. Ylimmästä linkistä ei kyllä löydy mainitsemaasi uutista.

      Poista
    3. Niin, mihinkähän viime päivinä keskusteltuun juttuun tämä mahtaisi vertautua?

      https://balkaneu.com/albania-preps-up-for-the-refugee-migrant-arrivals-at-the-greek-albanian-border/

      Poista
    4. Haluatko keskustella siis Albanian tilanteesta? Jos haluat, sano siitä jotain.

      Se on tärkeää, se halutaan tässä tietää, sinun ajatuksesi asiasta. Et voi olettaa, että kun heität linkkinä aiheen, muut lukevat ajatuksesi.

      Miksi siis toit Albanian keskusteluun, kerro itse mitä Albania tekee. Antaako se tulijoiden kulkea maansa läpi muuhun Eurooppaan, vai ottaako se kaikki itse vastaan? Mitä arvelet asiasta? Onko sillä vaikutusta muuhun Eurooppaan?

      Poista
  50. Onkohan siellä Albaniassa nuorille pakolaismiehille tarpeeksi naisia vaimoiksi? Yhtä vapaamielisiä eivät uskonnon vuoksi liene, kuten meidän vapaamieliset primadonnamme.
    Saavat jonkin verran yhteiskuntaansa pakolaisten myötä avustusrahoja. Riittävätkö avustukset kotoutukseen jne.?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Albaniassa kärsitään suuresta väestökadosta. Tilastotietojen mukaan Albaniassa on nyt noin 2,8 miljoonaa ihmistä ja suurena ongelmana on ihmiskaupan ja huumeiden lisäksi maastamuutto, jonka seurauksena väkiluvun arvellaan vuonna 2100 olevan enää noin 800 000.

      Poista
    2. Näyttäis Albanian pinta-ala olevan peräti 29000 km2.

      Poista
    3. Yksistään vuoden 2015 katastrofissa turvapaikkaa EU-maista haki 66 000 albanialaista. Saman verran pakolaisia oli Kosovosta, jotka kuten tiedämme ovat myös albanialaisia.

      Poista
    4. Mitenköhän pienen kansan valtarakenteille tapahtuu tulevaisuudessa, jos pakolaisia otetaan runsaasti "alkuoeräisväestöön" väkilukuun verrattuna?

      Poista
    5. Tätä taustaa vasten Albanian halu ottaa vastaan uusia tulijoita on ymmärrettävää. Maasta loppuu väestö, kun kaikki karkaavat sieltä..

      Poista
  51. Katsoin yöllä dokumentin Aasian poikamiehistä. Hyvää tarkoittavat, alkujaan amerikkalaiset ja myöhemmin mm. YK:n rahoittamat väestöohjelmat eivät ole onnistuneet toivotusti.
    Intiassa eräältä naiselta miehen suku painosti kuuteen laittomaan aborttiin peräkkäin, koska sukuun nimenomaan halutaan poikia. Nainen vaati lopulta oikeuksiaan.
    Kiinassa yhden lapsen politiikka on vääristänyt sukupuolijakaumaa. Yksinäisiä poikamiehiä on miljoonia, koska naisia ei ole tarpeeksi.
    Naisten arvostamattomuus Aasiassa ja toisaalta naisten vähyys miehiin verrattuna sekä erilaiset vanhat uskomukset naisen kohtelusta vähempiarvoisena ovat johtaneet abortteihin, naisten raiskauksiin ja prostituutioon.
    Väestöohjelmissakaan ei näköjään nähdä suunnittelijoiden nenää pidemmälle. Tosin tuhansien vuosien luomia kulttuurisia käsityksiä ja oletuksia ei ole helppoa kitkeä pois ja muuttaa hetkessä.
    Kiinaan rahdataan jo vaimoja Vietnamista. Tuskin kaikki kiinalaiset miljoonat naisettomat miehet haluavat muuttaa Kiinaa homoilu-yhteiskunnaksi. Väestö kyllä silä keinoin vähenisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan!

      Nähdäänhän se meillä Suomessakin, jossa HBLosv-ihmisten määrä on kasvanut (ainakin median mukaan) rajusti ja yhtä rajusti on syntyvyyskin romahtanut.

      Ne tänne työllä ja vaivalla haalitut ns. Oulun sonnit pitäisi saada vain vieroitettua pikkutytöistä ja syöksymään sukukypsien naaraiden kimppuun. Siinä on Marinin mimmeille työnsarkaa.

      Poista
    2. Ylikypsä luumukin on parempi vaihtoehto kuin raakile. Moni elää toiveikkain mielin, naistenpäivän jälkeenkin.

      Poista