8.7.2020

Haavoittunut asema



Näyttää siltä, että valhe ja totuus -kisassa totuus voittaa, kuitenkin. Ulkoministeri Pekka Haavisto on saamassa syytteen kahdesta rikoksesta. Poliisi epäilee Haavistoa sekä virkarikoksesta että yhteistoimintavelvoitteen rikkkomisesta. Käsittääkseni syyte merkitsee ulkoministerin varmaa eroa tehtävästään. 

Tämä on oikein, kaiken esilletuodun tiedon mukaan, ja vaikka moni on puolustellut Haaviston tekoa. Ministeri muka saa käskeä alaisiaan, ja on alaisen oma vika, jos hän ei tottele. 

Kyseessähän oli kuitenkin käsittääkseni juridisesti kyseenalainen teko, laittomuus, josta Pekka Haavisto koetti vierittää mahdollisen tulevan vastuun alaisensa niskoille, jotta itse säilyisi puhtaana pulmusena. Suomalaisella älymystöllä on outo tapa pitää vähemmistöihin kuuluvaa miellyttävää ihmistä kaiken pahan yläpuolella olevana, vaikka hän tekisi silmiinpistäviä virheitä. 

Jos käy niin, että eduskunta kuitenkin päättää olla nostamatta syytettä ministeriä vastaan hallituspuolueitten äänten turvin, voidaan kysyä, onko millään totuudella enää Suomen politiikassa väliä. Ja miten voi olla tällainen kuvio, että eduskunta päättää itse tekemiensä virheitten oikeuskäsittelystä? Miten tämä on Suomessa mahdollista?

Toinen kummallinen ja kuohuttava asia tänään on uutisointi, joka tiedottaa sitä sun tätä. Suomeen on radiouutisten mukaan saapunut 49 nuorta miestä, yli 14-vuotiasta afganistanilaispoikaa. Tulijoita piti alkuun olla 25, kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevaa  lasta, ja mieluiten tyttöjä, joita Suomi toivoi. 

Ylen mukaan taas  Suomeen ja Portugaliin on siirretty yhteensä 49 lasta, suurin osa poikia, ja Migrin mukaan sitten taas tiedot eivät pidä alkuunkaan paikkaansa. Suomeen ei ole vielä siirretty lapsia ollenkaan. 

On vaikea uskoa, että elämme informaatioyhteiskunnassa.    Mikä tässä mättää? Onko vaikea laskea nuppilukua lentokoneeseen menijöistä? 

Ja mikä siinä siis mättää, että todennäköisesti Suomeen on tullut/ on tulossa/ tulee tulevana vuonna tuohikuussa pelkästään nuoria hyvävoimaisia miehiä, vaikka täällä odotetaan sylit avoimina paijattavia pikkuisia tyttöjä äiteineen, ja heikkoja vanhuksia. Miten voi olla mahdollista, että nuoret miehet ovat kerta toisensa jälkeen muka kaikkein heikoimmassa asemassa? Jokin tässä yhtälössä menee nyt kyllä railakkaasti metsään.

(Maalaus Mukaelma Hugo Simbergin Haavoittuneesta enkelistä)

176 kommenttia:

  1. Eduskunta voi itse päättää monesta eri asiasta muun muassa siitä mitä paskaa siellä saa puhua. Mikä tässä on ihmeellistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni se on kummallista, että eduskunta voi päättää oman jäsenensä syytteen nostamisesta.

      Onko missään muussa maassa vastaavaa oikeuskäytäntöä: poliitikot päättävät omasta syytteenalaisuudestaan eli mahdollisesta syyllisyydestään rikokseen?

      Poista
  2. Syyte nostetaan vain, jos eduskunnan poliitikot niin päättävät suurella enemmistöllä. Eli jätkä livahtaa kuin koira veräjästä. Presidentinvaalien aikaan ihmiset ovat kaiken unohtaneet ja äänestävät konnan presidentiksi. - YÄK!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, eduskunta voi päättää oman jäsenensä syytteen nostamisesta. Minusta tämä on peräti kummallista.

      Juha Mäenpään tapauksessa syytelupaa ei tullut, mikä on tuoreessa muistissa. Nyt on kyse isommasta asiasta ja ministeristä ja siitä, voiko ministeri jatkaa tehtävässään, jos poliisi epäilee häntä kahdesta rikoksesta.

      Poista
    2. Haaviston tapauksessa on oikein että tuomioistuin katsoo onko rikosta tapahtunut. Kun valtakunnansyyttäjä haluaa nostaa syytteen on kyse silloin isosta periaatteellisesta asiasta. Oikeus olisi sitten katsonut johtaako syyte muuhun kuin vapauttavaan tuomioon. Tämän edustajan puoluetoverit olivat kumminkin sitä mieltä että he tietävät tuomareita paremmin mikä on oikeus.

      Poista
    3. Siis tässä poliisi on ollut asialla, ei valtakunnansyyttäjä, jonka vuoro tulee, jos syyte Haavistolle asetetaan. Se nähdään myöhemmin. Kun tutkittavana on yli tuhat sivua aineistoa, työ on melkoinen.

      Haaviston ja puolueen olisi nyt viisainta tehdä tarvittavat johtopäätökset, muuten on koko puolueen maine kyseessä. Puolue on muutenkin alamäessä, joten sillä ei olisi varaa enää tällaisiin kolhuihin.

      Poista
  3. Eiköhän politiikassa jatkettane samaa linjaa, eli julkisilla anteeksipyynnöllä virheet, erehdykset ja tietämättömyys kuitataan ja kannatus sen kun nousee seuraavissa vaaleissa.
    Nythän on coolia ja in olla myötätuntoinen, anteeksiantavainen ja suvaitsevainen!

    VastaaPoista
  4. Luulen, ettei jatketa. Haaviston tapaus on siksi vakava ja näytöt ovat ilmeiset. Haavistohan on epäilyn alaisten rikostensa lisäksi myös valehdellut sanoessaan, että kansliapäällikön siirto toisiin tehtäviin on ollut normaalia urakiertoa, mitä se ei tietenkään ollut.

    Jos eduskunta epää Haaviston syytteen, siltä menee arvovalta ja kansa alkaa entistä enemmän kysellä sitä, miksi Suomessa ei ole muiden maiden tapaan puolueetonta perustuslakituomioistuinta, joka koostuu oikeusoppineista, ei poliitikoista, niin kuin tämä valtakunnanoikeus.

    VastaaPoista
  5. No ei nielaista ennenkuin tipahtaa...
    Mitäköhän mieleeni tulla tupsahtanut sanasutkaus alunperin lienee tarkoitettu kuvaamaan?
    Itselleni assosioitui koira, jona odottaa isännän heittävän ruokapöydästä "muruja" lemmikillekin.
    Toinen mielikuva tuli
    räystään alla sulavasta jääpuikosta. Tuskin kannattaa nielaista ennen kuin vesipisara on suussa.😉












    VastaaPoista
  6. Totta tietysti, polittisessa pelissä kaikki on mahdollista. Sekin, että Haavisto jatkaa muina miehinä, etenkin, jos asialla tulee olemaan samainen valtakunnansyyttäjä, joka juuri sai jopa asiantuntijataholta kovaa kritiikkiä oikeusasian politisoimisesta.

    Ja voisi olla niinkin, että mikään ei muutu nykyisessä politiikassa, kävi niin tai näin. Mielenkiintoa herättää ehkä vain se seikka, kuka voisi olla uusi vihreä ulkoministeri, jos Haavistolle nyt kuitenkaan ei hyvä heilu.

    VastaaPoista
  7. Odotetaan nyt vielä rauhassa mitä mieltä Mestari Halla-aho tästä asiasta on. Olisi hyvin noloa meille jos hän olisikin eri mieltä.

    VastaaPoista
  8. Tuskinpa vaan olisi noloa.

    Täällä kun kannatetaan mielipiteen- ja sananvapautta Margaret Atwoodin, Noam Chomskyn, Salman Rushdien, J. K. Rowlingin, David Brooksin, Malcolm Gladwellin ja Garri Kasparovin yhteisen teesin mukaan, julkaistu Harpers-lehdessä 7.7.

    Tätä avointa kirjettä selostetaan eilisessä Helsingin Sanomissa otsikolla: Kirjailijat ja tutkijat: Avoin yhteiskunta on vaarassa.

    Passaa Nimettömänkin lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006565506.html

      Tuossa halukkaille hyvä kulttuurisivujen artikkeli, löysin linkin!

      Poista
    2. Kunnioitukseni noille näkijöille, suurenmoinen viisaiden ihmisten mielenilmaus! - Joku transformaatio sieltä nimensä jo poistikin, ei ollut perillä, mistä on kysymys. Me ihmiset teemme virheitä, mutta diedelliset duudsonit eivät koskaan. Niillä on kauniit vaatteet, pepsodenttihymy ja hyvä elämä. Rahaa eivät arvosta lainkaan, koska sitähän on joka tapauksessa enemmän kuin tarvitsee, vaikka kulut ovatkin melkoiset.

      Poista
    3. Ilmauksessa oli mukana yli 150 kirjailijaa, toimittajaa ja kulttuurihenkilöä, joten sillä on painoarvoa. Tuo ajatuspoliisihenki ei ole tyypillistä vain Suomessa, vaan myös Yhdysvalloissa, ja varmaan kaikkialla länsimaissa.

      Tähän oikein ja väärin ajattelemiseen liittyy mielestäni myös tämä Pekka Haaviston tapaus. Nyt ollaan kovin hiljaa, kun oikein ajattelevaa ministeriä epäillään rikoksesta. On väärin ajatella pahaa oikein ajattelevasta.

      Siteeraan Heikki Ojasta (HS 11.7.): ”Ihmiskunnan on muistettava, mistä sivistys alkoi. Voltairen sanoja lainaten: ”En hyväksy mielipidettänne, mutta tulen kuolemaani saakka puolustamaan teidän oikeuttanne ilmaista se.” Samoin ihmisen on myös ymmärrettävä, mihin sivistys loppuu. Se nimittäin loppuu siihen kohtaan, missä loukkaantuminen alkaa.”

      Voiko paremmin sanoa?

      Poista
  9. Kun tämä aihe ei herätä keskustelua, panen tähän loppuun tänäisestä Helsingin Sanomista poimimani kokonaisen kirjoituksen, joka mielestäni kuvaa juuri samoja ajatuksia, joita olen viime kirjoituksissani halunnut tuoda esiin. Kirjoitus on mielipidepalstalta ja siinä on samoja ajatuksia kuin yhdysvaltalaisessa kirjailijoiden, tutkijoiden ja taiteilijoiden Harper'siin jättämässä avoimessa kirjeessä, jota kuvaavaan artikkeliin on linkki ylemmässä kommentissani.
    Kas tässä, saa lukea, mutta ei ole pakko:

    "TAITEILIJAN ON SAATAVA KIRJOITTAA VAPAASTI

    Keskuudessamme liikkuu ajatuspoliisin aave. Diktatuureissa se toimii avoimesti, mutta liberaaleissa demokratioissa aave on piiloutunut epämääräisten käsitteiden sisään. Sellaisia ovat poliittinen korrektius, kulttuurinen omiminen, loukkaantuminen, itsesensuuri, varovaisuusperiaate, syyllistäminen ja säännöstö mielipahan estämiseksi.

    Ajatuspoliisi haluaa määrätä, mistä saan ja mistä en missään nimessä saa lupaa kirjoittaa. Sen orjaksi ei pidä taipua. Taiteilijan, ja miksei muidenkin ihmisten tärkein työväline on ajattelu. Vain vapaana ajatus voi kyetä luomaan jotain ihmisten nähtäväksi ja koettavaksi.

    Taiteen tehtävä ei ole silittää myötäkarvaan vaan ravistella viihteen turruttamia aivoja omaehtoiseen ajatteluun. Kenelläkään ei saa olla oikeutta määrätä etukäteen, mitä kirjoitan. Ajatukseni on vapaa ja siten myös kirjoitan proosaa ja runoa ilman itsesensuuria.

    Jokaisella on myös vapaus arvioida. Otan nöyränä vastaan asiallisen ja älyllisen arvostelun. Sekava möliseminen sosiaalisessa mediassa sen sijaan kertoo enemmän mölinöitsijästä itsestään kuin arvostelun kohteena olevasta tekstistä.

    Usein mölinä myös kohdistuu kirjoittajaan eikä kirjoitettuun tekstiin. Silloin kyse on uuslukutaidottomuudesta, mikä yleistyy kiihtyvällä nopeudella, ikävä kyllä. Jos runouttani puolestaan epäillään lainvastaiseksi, otan siitä silloin vastuun ja toivon kykeneväni seisomaan oikeudessa yhtä ryhdikkäänä kuin Hannu Salama aikoinaan.

    Ihmiskunnan on muistettava, mistä sivistys alkoi. Voltairen sanoja lainaten: ”En hyväksy mielipidettänne, mutta tulen kuolemaani saakka puolustamaan teidän oikeuttanne ilmaista se.” Samoin ihmisen on myös ymmärrettävä, mihin sivistys loppuu. Se nimittäin loppuu siihen kohtaan, missä loukkaantuminen alkaa.

    Ajatuspoliisiteknologia odottaa jo kulman takana algoritmeineen, eikä se ole aave. Jotta se ei milloinkaan pääsisi isännäksi, meidän on kunnioitettava kuolemaamme saakka ajatuksen vapautta ja taiteen vapautta.

    Heikki Ojanen, Espoo"
    HS 11.7.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että näitä vastarannan kiiskiä alkaa nousta esiin. Olenkin niitä jo odotellut, sillä niin uskomatonta on nykyinen meininki.

      Vähän kuin 50-luvulla, jolloin sopivuuden rajat määräsi pikkuporvarillinen etiikka, ja jota edustivat hienot rouvat.

      Jos kiroili, niin suu pestiin saippualla. Sama on tyyli nykyään. Silloin kiellettyjä olivat kiro- ja seksisanat, nyt jotkut toiset.

      Silloin valpas nuoriso alkoi kapinoida ahdasmielisyyttä vastaan - ja odottelen innoissani milloin kapina taas alkaa.

      Nyt ymmärrän erittäin hyvin, miksi myös vanhemmat ihmiset liittyivät 60-luvun kapinaan. Minäkin tulen heiluttamaan kapinalippua, vaikka se löisi miten yli.

      Silloin vaadittiin myös viinaa ja vittua vapaaksi – mitähän nyt? Vastaa sinä Mikis, kun olit mukana viimeksikin.

      Poista
    2. Nyt ideologioissa kaikki on kääntynyt päälaelleen. Siinä missä edistyksellinen nuoriso vaati ennen vapauksia, nyt vaaditaan sulkuja ja kieltoja, suita halutaan tukkia ja vanhoja taideteoksia halutaan uudelleenkirjoittaa. Hämmästyttävää! Uuspuritaanisuus on vallannut nimenomaan ne piirit, jotka ennen olivat puritanismia vastaan.

      On erittäin ilahduttavaa, että taiteilijat ja tieteilijät ovat heräämässä kaikkialla maailmassa tätä kaiken kieltämisen ahdistavaa aaltoa vastaan. Itseni on vain vaikea ymmärtää, miksi entiset radikaalit ja ajattelevat persoonat ovat kääntyneet rajoituksia ja uusia tiukkislakeja vaativiksi puritanistiksi jääriksi.

      Usein uuspuritanisteilta puuttuu keskustelutaito, ja "väärinajattelijoita" heitellään korttipakan kliseisillä korteilla, kun ei asialliseen argumentaatioon kerta kaikkiaan ole edes aineksia.

      Poista
    3. Kun pikkupoikana kiroilin (= manailin), Hemmitäti pesi suuni mäntysuopa -nimisellä saippualla. Ja "siihen loppui se mun vapaus/vai olinko vain poikkeustapaus..?" Vähän vanhempana uskoin tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen ja sen sellaiseen - voi paska kun olin tyhmä. (Ja punaisiin lippuihin, jotka hulmuilivat.) Ei... miksi vaatia enää mitään vapaaksi kun sekin mikä aikoinaan saatiin (siis vapaaksi) osoittautui vain "silmälumeeksi"... Tai miten Mika Waltari asian sanoi - tosin ihan toisessa yhteydessä - että "... minä tiesin että se oli unta! Se kaikki oli vain unta... mutta oi miten ihanaa unta! Gabriel, Gabriel, tule takaisin! Tule takaisin!”

      Tai älä sittenkää tuu.

      Ps. Uuspuritanismista en tiedä mitään. En siis osaa sanoa siitä tämän enempää. Jostain olen saanut päähäni että poliittisesti kaikkein oikeimmalla olevat ihmiset ovat kaikkein eniten kaikkia uudistuksia vastaan, nykyisin siis nää persut, he eivät tykkää mistään uusista asioista, esim. nykytaiteesta. (Ja muutenkin ovat sen näköisiä kuin Picasson heidät olisi pinkopahville sutaissut.)

      En ole varma tätäkö tarkoitattte, Iines Ilusa ja Tapsa Taidu? Mutta vastaan varmuuden vuoksi... ou nou

      Poista
    4. Tarkoitan julkisuuden henkilöitä, mikis, en sinua jos niin luulet. Sinä et ole hyvyydellä ratsastava, päinvastoin, olet hengittävä raadollinen ja erehtyväkin lähimmäinen kuvaustesi perusteella.

      Tarkoitan omalla suvaitsevuudellaan ja virheettömyydellään brassailevia ihmisiä, jotka lyövät rumpua hyvyydellään ja verhoavat itsensä kaikilla logoilla ja tunnuksilla muita varten.

      Poista
    5. Minä olen tehnyt elämässäni niin paljon virheitä että jos ne kaikki pantaisiin päällekkäin niin se pino ulottuisi Kuuhun asti. ai menisi ehkä vähän ohikin. (ei niitä kaikkia muista)

      Poista
    6. No niin, niin se käy: kun persut pakotettiin istumaan oikealle laidalle, niin nyt he ovat mielikuvissamme siis "poliittisesti kaikkein oikeammalla olevia".

      Tähän tietysti pyrittiinkin. Leimaamaan.

      Minun mielestäni he ovat kukin missä sattuu, sekalaista sakkia, kylähulluja ja änkyröitä enimmäkseen, ja poliittisesti siellä täällä, etupäässä takapäässä ja keskellä.

      Poista
    7. Väännän uuspuritaanisuuden Mikikselle piikkilangasta:

      1) Ennen ei saanut sanoa, että sinä olet tyttö, joten sinulla on pillu.

      2) Nyt ei saa sanoa, että sinä olet tyttö, joten sinulla on pillu.

      Teko sama, rikos eri.

      Poista
  10. Tulkaa vittu määräämään mielipiteistäni, niin ammun heti, vaikka pyssyä minulla ei olekaan. Mua eivät homot tai pomot määrää, vaikka luulevatkin.

    VastaaPoista
  11. Naisille kysymys: pidättekö enemmän Heinrich Himmleristä vai Anders Tegnellistä? - Helposti ajattelisi, että sympatiat ja empatiat kääntyisi Himmlerille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivaltava rinnastus. Molemmilla on/oli avain muiden ihmisten elämään. Molemmilla aivan ilmeisesti on/oli myös usko oman näkemyksensä ylivertaisuuteen.

      Kummallista on vain se, että kansa menee/meni niin sokeasti mukaan tähän näkemykseen. Tämä todistaa sen, miten vietävissä kokonainen kansakuntakin on.

      Veikkaan, että Ruotsi löytää kuolleet vanhukset vielä edestään.

      Poista
  12. Miä rakastuin meänkieleen. Parempi tämä on kuin sata muuta. Sole mikhään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peräpohjolan murrettahan se meänkieli on, syntynyt Suomen sodan jälkeen 200 vuotta sitten, kun raja vedettiin Tornionjokeen keskelle suomalaisasutusta.

      Molemmin puolin rajaa tämän murteen puhujia on aika saman verran, muutama kymmenen tuhatta, eikä raja ikinä kovin tiukka ole ollut.

      Tietysti ruotsin kielen puristuksessa meänkieli on sekä ruotsalaistunut että säilyttänyt monia ominaispiirteitään peräpohjolan murretta paremmin.

      PS. Itse olen muuten pohjoispohjalaisen murteen syntyperäinen puhuja. Sen kuulee edelleen. Edes nuoruus Kainuussa ei sitä muuttanut, osaksi siksi että elin monimurteisessa yhteisössä.

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Tätä hauskaa ja nautittavaa murrettahan on myös Timo K. Mukan teoksissa. Ja vaikka tässä Mollbergin elokuvaversion pätkässä.

      Poista
  14. Mutta viimeinkin on Ruotsi haastettu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen suomen kielen syrjinnästä! Jo oli jumalauta aikakin.

    Västeråsissa lapsia on kielletty puhumasta suomea välitunnilla! Siis nyt, ei 30-luvulla. Tekosyynä se, että se syrjii ruotsalaislapsia!!

    Suomi on kautta aikain ollut hyödyllinen hölmö, joka vahtii jokaisen vieraan kielisirpaleenkin oikeuksia, mutta vähät välittää suomalaisten oikeuksista - paitsi jos he puhuvat jotain muuta kuin suomea.


    VastaaPoista
  15. Tämä suomen kielen käytön Ruotsin monissa kouluissa kieltäminenhän nousi pari vuotta sitten brittilehti Guardianin otsikoihinkin ja käsittääkseni Euroopan Neuvostokin kiinnitti asiaan huomiota. Teemana oli vähemmistökielien syrjiminen.

    Ja meillä kun ruotsin kielen opiskelu on pakollista kaikille, vaikka vain viisi prosenttia väestöstä puhuu sitä äidinkielenään. Ruotsin demokratiasta paljastuu ihmeen paljon erikoisuuksia, kun sitä vähän pöyhii.

    VastaaPoista
  16. Suomessa eletään ja toimitaan tämän maan lakien mukaan. Ne koskevat täällä oleskelevia ja täällä asuvia ihmisiä.

    Tässä yksi laki, joka koskee mm niitä lapsia, joita tulee ja on tullut maahan pakolaisleireiltä:

    Lastensuojelulaki 6 pyk.:"Tässä laissa pidetään lapsena alle 18-vuotiasta ja nuorena 18-24 vuotiasta". Lisäksi lastensuojelun jälkihuoltolain yläikäraja on 25-vuotta.

    Te, sairas- ja muilla eläkkeillä lojuvat työkyvyttömät ja muut, saatte toki mölistä mitä huvittaa näistä lapsista ja nuorista, sitä ei oteta lainkaan huomioon päätöksenteossa. Tietenkin kaltaiseltanne joutoväeltä toivoisi asianmukaista puhetta, kun kyse on varsin kovissa oloissa hyvin pitkään eläneistä alaikäisistä. Suomessa on paljon ammattitaitoista väkeä, joka huolehtii näistä alaikäisistä, teidän ei tarvitse siitä murehtia. Hyvät tavat ja järjen käyttö riittää, eikös? Onnistuisiko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis nyt täytyy sanoa että häh. Kuka mitä häh?

      Kuka nyt on sanonut ja missä pahasti nuorista maahantulleista? Ei ainakaan tässä jutussa eikä tässä blogissa.

      Eikös maahantulijalla ole oikeus säilyttää oma äidinkielensä? Minusta on ja tämän oikeuden puolestahan Tapsakin puhui, samoin minä. Kannatan runsasta ja riittävää oman äidinkielen opetusta kaikille maahantulijoille, niin Suomessa kuin myös Ruotsin Västeråsissa. Oman äidinkielen taito on tärkein koulussa opetettava aine.

      Sinä sen sijaan harjoitat suorastaan törkeää vihapuhetta. Häpeä, ilkeä ihminen. Ja opettele ymmärtämään lukemasi.

      Poista
    2. Joo ei Suomi ole Venäjä eikä täällä tehdä taannehtivia lakeja… Ainakaan toistaiseksi. - Sitten kun itse olen eläkkeellä ("etkös sinä nyt jo ole?" ai jaa, taidanpa piru vie olla...) niin mielelläni ja murehtimatta annan alan ihmisten hoitaa heille kuuluvat asiat. Siitähän heille kai palkkakin maksetaan?
      Itse aikoinani maailmaa yritin parantaa, ja tein kaikkeni, mutta ei se mihinkään riittänyt, yrittäkää ite ny. Ei käy kateeksi. (Etkä sinä ”kaikkeasi yrittänyt”, höpö löpö, turhaan vallankumousromanttisten muistojesi kanssa siinä puhiset. Vitun vieteriukko.)

      Poista
    3. Sanot lisäksi näin: ” Lastensuojelulaki 6 pyk.:"Tässä laissa pidetään lapsena alle 18-vuotiasta ja nuorena 18-24 vuotiasta". Lisäksi lastensuojelun jälkihuoltolain yläikäraja on 25-vuotta.”

      Eihän tämä laki pidä paikkaansa meillä. Suomesta lähetetään edelleen tyttölapsia silvottaviksi synnyinmaahansa kenenkään viranomaisen vetämättä näitä lähettäviä vanhempia vastuuseen lain perusteella.

      Minä panisin vanhemmat linnaan lasta kohtaan harjoitetusta julmasta väkivallasta. Panisitkohan sinä, Nimetön vihapuhuja?

      Poista
    4. Ps. Mielestäni nimimerkki Nimetön on eri mieltä kuin moni muu täällä, enkä itse missään nimessä (välttämättä) ole samaa mieltä kuin hän; siksi arvostan ja kunnioitan hänen (harhaisia?) mielipiteitään kuin Voltaire ikään. En koe niitä vihapuheeksi.

      Poista
    5. Herranen aika, mikis, eihän Nimetön esitä yhtään argumenttia, joista hänen ajatuksiaan voi päätellä. En siis viittaa hänen kommenttinsa sisältöön, koska hän ei kerro ajatuksiaan esimerkiksi puheena omevista Västeråsin maahanmuuttajien lapsista, joita yllä olemme puolustaneet.

      Kaikki mitä Nimetön sanoo, on vihanilmaisua ennen kaikkea minua kohtaan. Se on, mikis, vihapuhetta, ja lajissaan harvinaisen ilkeää. Kohderyhmänä sairauseläkeläiset ja eläkeläiset, jotka hän kuvaa äänioikeudettomiksi loisiksi. Hän ei taida tietää sitäkään, että eläkkeellä olija maksaa enemmän veroa eläkkeestään kuin työntekijä samansuuruisesta palkastasn. Nimittäisin tällaista vihapuhetta ikärasistiseksi.

      Poista
    6. On aika kylvää ja aika niittää, on aika itkeä ja aika nauraa...voi meitä poloiset!

      On aika kun vanhoja moraali- ym. arvoja romutetaan lakipykäliksi asti ja saadaan kansalaiset uskomaan vaikka kiveä lehmäksi tai päin vastoin.
      Onhan briljantit tunteiden kautta manipuloijat ja maailmanlaajuinen suopea ja suvaitsevainen media käytössä. Tulee sitten aika, jolloin muutamat jästipäiset aivopesytymättömät muodostavat joukon hanttiinpanijoita ja alkaa räkyttää uudistajille. Näin se on nyt ja aina oleva.

      Olisipa mukavaa nähdä vielä eläissään, että kaikki ihmiskunnan yksilöt olisivat vihdoinkin yhtä mieltä siitä, mikä pallolla tallustelijoille olisi se kaikkien hyväksymä ja paras tapa elää.

      Erityisen riemastuttavaa on, että ajatustyötä tekevät alkavat jarrutella "väärää lääkitystä", (vaiko liian vahvaa ?) nauttivien vaatimuksia.

      Nimettömälle: On hienoa, että puolustat kärsiviä lapsia ja heidän oikeuksiaan. Kuinka paljon itse teet päivittäin näiden lasten hyväksi? Pystytkö tarjoamaan heille kodin ja turvallisen ja tasapainoisen tulevaisuuden? Toivottavasti!

      Poista
    7. Uskotaan, uskotaan Iines. Loukkaannut, ja koet että sinulla on siihen pätevä syy. En tätä vähättele!

      Minusta tuo Nimetön sinua (ja meitä muita) pilkatessaan oli sen verran kliseinen ja anti-argumentoija, että en ottanut häntä vakavasti. Hyttysen ininää korvissani.

      Muuten ajattelen niin että jos joku minua ehdoin tahdoin haluaa loukata... niin okey, sopii minulle, myös se, että hänellä on ongelmia itsensä kanssa? Siinäpähän on. Eivät minulle kuulu.

      Tosin - ymmärrän - tämä on sinun blogisi, Iines, eikä sellainen korrektia ole että tuntematon tulee tänne ja vääntää KAKAN keskelle olohuoneesi lattiaa, pyyhkii pe#seensä ikkunaverhoihin ja poismennessään virnuilee... n anteeksiantamatonta käyttäytymistä tuommoite!

      Poista
    8. En minä sinulle loukkaannu oikeastaan koskaan, mikis, vaan Nimettömälle, joka ei lue mitä kirjoitan. Vetelee pakasta kortteja vaan.

      Poista
    9. Täällä on käynyt usein ilmi, ettei Iines - enkä minäkään - suinkaan vastusta kriisialueiden lasten ja etenkin tyttöjen ottamista turvaan Suomeen.

      Ja näinhän asia meille aina kaupataankin: kuvissa näkyy kärsiviä äitejä pikkulapset sylissään ja vierellä pieniä tyttöjä.

      Eli kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia.

      Mutta pari päivää ennen heidän saapumistaan huomautetaankin ohimennen, että ne onkin muuten kaikki teini-ikäisiä poikia...

      Ja sitten tänne pelmahtaa lauma kolleja tukka öljyttynä, parransänki leuassa, muotikuteissa, iphonet kourassa, passi hukassa.

      Tämä meitä, arvon nimetön, tässä asiassa vituttaa. Eikö saisi?


      Poista
  17. - Kerropa Mikis kuka Te oikein olette.
    - (epäluuloisena) Minkä takia?
    - Koska haluan tietää.
    - Niin mutta minkä takia? Ja miksi juuri minä?
    - Koska olen Yliminäsi. Über-Ich.
    - No sittenhän sen tod.näk. paremmin tiedät kuin minä.
    - Näin ei voi sanoa.
    - Miksei niin voi sanoa?
    - “Wovon man nicht sprechen kann, darüber muß man schweigen.”
    - Ohoh.
    - Osaattehan saksaa?
    - Osaan. Vaikka koulussa sain aina saksasta ehdot. Kesällä olisi pitänyt lukea saksan epäsäännöllisiä verbejä mutta minulla oli parempaakin tekemistä. Katselin laiturin lankkujen välistä kun ahvenet uivat. Abboret. Tai nämä olivat siis der Barscheja.
    - Oliko tuo vastaus?
    - En osaa sanoa. Kysymyksiä on aina enemmän.
    - Enemmän kuin vastauksia, niinkö?
    - Niin tiätysti, senkin höhlä.
    (kuulustelija hermostuu)
    - Kuulkaas nyt, olen Teidän Über-Ich. Jos olen höhlä, olette Tekin.
    - Se sopii minulle koska silloinhan minä olen Ali-ihmisesi (saks. Untermensch).
    - Kuulkaa, toivon että suhtaudutte asioihin hieman vakavammin.
    - Toivon sitä itsekin.
    - Tuolla vitsailullanne peittelette vain jotain. Mitä Te pelkäätte?
    - Em mitään.
    - Älkää valehdelko.
    - No en…
    - Valehtelettepas!
    - No jaa…
    - Niin?
    - Joskus aamulla sitä pelkää kuolemaa enemmän kuin illalla että on vielä hengissä. En minä muuta.
    etc etc etc
    dialogiaa on kiva kirjoittaa, ei tarvii kauheesti ajatella, kun olisi insproivampi aihe. (siis ei tosiaan tämä!)

    Täällä on tukusti (tai oikeastaan v#tusti) kirjallisesti ûberlahjakkaita tekstintekijöitä. Olisi kiva tehdä joku 'dialogikirjoitusharjoitus'... ei mitään kilpailua siis, vaan iloittelua. Samaa kuin teatterissa tekevät näitä ex-tempore juttuja. Joku kiva aihe vaan ja eikun kynät sutimaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana idis, suostun kaikkeen kivaan auliisti. Täällä on huippulahjakkuuksia kirjallisella saralla, ja itse pelkään olevani joukossa liian puiseva tms. Yritän kyllä, kunhan joku aloittaa. Tai sanoo aiheen. Olen itsekin kyllästynyt paasaukseen, ainakin toistaiseksi.

      Poista
    2. Leonoora on hyvä keksimään teemoja. (Välillä ihan kummallisiakin... ihana Lennu!) Etkä sinä Inkku puiseva ole, höpölöpö, joskus vain otat asiat liian todesta, tosikosti. (joka tietysti on hyve kun puhutaan tosiasioista) Kyllä se on nähty ja monesti luettu että rintsikoittesi alla sykkii runoilijan sydän. PMP POMP POMP.

      Poista
    3. Kiitos Mikkolos ja kauniita unia kaikille.

      Poista
  18. Tiedän, että joskus heittäydyn turhan (= älyttömän) kriittiseksi, ja hermostumisellamisellani tahattomasti loukkaan meitä muita ihmisiä. Vika on minun! Selitän sen esimerkin (= metaforan) avulla:


    90 % miesautoilijoista tietää olevansa keskivertoa autoilijaa parempi. Matemaattisestihan tämä on mahdoton yhtälö mutta näin on. (tai ei siis tietenkään ole) Itse olen ehdottomasti keskivertoajajaa parempi: minulla on rekkakortti, olen ajanut kuorma-autoa ammatikseni ja kilpa-autoa kilpaillakseni, jopa välillä menestynyt, ja reaktiokykyni (faktatieto: on mitattu) on äärimmäisen nopea; tästä muuten oli hyötyä myös nyrkkeilykehässä... ja olen muutenkin... noh, jos en ERITTÄIN niin KAMALAN fiksu ihminen kumminkin. - JEES. - Siksi aina välillä liikenteessä pikkaista Toyotaa ajaessani mua hermostuttaa (= sano vaan suoraan että vituttaa) monet kanssa-autoilijat jotka eivät... jotka eivät tosiaan osaa ajaa autoa vaan töppöilevät ja hidastelevat ja... ei, en koskaan soita TORVEA tai muuten osoita mun mieltäni, mutta kärvistelen heidän huonon ajotaitonsa takia! etc, etc, etc. - Eli... (täytyy tunnustaa) että olen huono autokuski julkisilla kaduilla ja teillä. Helkkarin huono! Koska eivät tiet ja kadut kilparatoja ole. Eikä liikenteen sujuvuus sitä tarkoita että kaahataan. - Ja mikäs kiire valmiissa maailmassa mihinkään on, edes minulla. (ei hautaankaan niin kauhee kiirusa ole)


    Ei saa olla liikakriittinen toisia kohtaan, ei edes itseään kohtaan, ei saa.




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Nuorempana olin aika epävarma... niinkuin me kaikki olemme, tottakai. Eero Nylund oli hirveän älykäs. Enkä ikinä uskaltanut haastaa häntä intellektuaaliseen pölinään kanssani. Mutta kun kirjallisuudesta keskustelimme en välittänyt vaikka Eero olisi ollut eri mieltä kanssani. Ja totta kai sen täytyi yrittää olla. Kun se ei muuta keksinyt, se sanoi "mikko, luuletko tosissasi olevasi normaali ihminen..." Ensinhän sitä masentui tuommoisesta luonnehdinnasta, mutta... kun sitä myöhemmin (Hilja-tädin keittiöön pedatussa sängyssä) itsekseen mietti, tupsahti mieleen että "Voi ei, kukaan ei ole sanonut minusta yhtä kauniisti! Ei ikinä.

      Poista
    2. Haluan (haluaisin) sanoa myös Liisulle että hän on tekstintekijänä tavattoman taitava (= hyvä). Ja jos hän ihmisenä on vähäänkään sitä mitä novellinsa, ja tietysti on kun on ne tehnyt, on hän oikeasti ihana ihminen. Valtavan ihana. - Voi noita turhia itsetunto-ongelmia, voi voi.

      Poista
    3. Ettet vaan olisi se kiireinen kuski, mikis, joka koettaa tuupata minun kauniin autoni suloista takaperää jumalattoman rumalla karvanoppakoslallaan taajaman neljänkympin alueella, kun ajan 40:n nopeudella? Sellaisille kärvisteleville kuskeille minä tapaan vilauttaa ystävällisesti jarruvaloja tai keskisormea. Tai hidastaa merkittävästi ja asettua keskiviivan tuntumaan köröttelemään. Ettäs tämänkin tiedätte.

      Poista
  19. Heräsi kysymys Mikon toivomasta dialogista: Eikös me täällä Iineksen vieraina harjoiteta dialogia?
    Eihän samaan tai siis toisen mielipiteensä ilmaisijan kommenttilaatikkoon ole mahdollista kirjoittaa pötköön kaikkien osallistujien vuoropuhelua, kuten esim. teatterikäsiksessä/ manuskriptissä/plarissa?. Vai onko?
    Pitäisikö meidän kaikkien pitäytyä Iineksen postauksen aihepiirissä ja keskustella nim.om. ko. aiheesta?
    Minä syyllistyn täällä keskusteluissa yksinpuheluun ja usein aiheen vierestä. Pitäisikö tormakoitua ja pysyä vain asiassa dialogiseeratessa?
    Vuoropuhelun aiheista ei ole pulaa, mutta mielestäni Iines nostaa esiin ajankohtaisia aiheita yms. kiinnostavasti ilmaistuna, jotka innostavat kiihkeäänkin mielipiteiden vaihtoon.
    Jokainenhan meistä voi valita omat aiheensa omaan blogiinsa, mistä haluaa postata.
    Vai mitä Mikis tarkoitit dialogi-ideallasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pitäisi pitäytyä vain minun aloitusjuttuni aiheessa. Itsekin aina oikein odotan, koska joku leiskauttaa uusiin sfääreihin! Mikään ei ole niin kivaa kuin sivuraiteella hölköttely. Kyllä minä sitten jossain Keravan kohdalla alan taas paasata vars. aiheesta.

      Poista
    2. Luulen mikiksen tarkoittaneen jonkinlaista jatkotarinaa, jonkalaisia on Blogistaniassa joskus taiteiltu.

      Poista
  20. Niin kai.
    Joku kertoi, että Haavistolla olisi juorulehden mukaan nuoren mies avustajansa kanssa lämpimät välit.

    Jännä juttu, ettei kukaan polyamoristi vielä ole ryhtynyt keräämään ääniä kansaedustaja-ehdokkaaksi. Monia yhtäaikaisia rakkaussuhteita kannattava ja itsekin monta heilaa pyörittelevä ehdokas saisi varmaan suuren sukseen
    vaaleissa. Lesbous ja homous ei enää taida olla valttikortti äänten keräämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta hyvähän se on, jos välit ovat lämpimät ja lämpöä piisaa. Kenties siitä koituu hyvää Suomen poliittiselle kentällekin.

      Poista
  21. Piilossa muita iniimejä suhteita harrastavaa ei voitane nimittää polyamooriseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polyamoriasta kyllä en niin tiedä, siis oikein ideologiana, vaikka hairahduksia luulenkin jonkin verran ymmärtäväni. Mutta että harkitusti ja luvalla sinne sun tänne. Vaikuttaa aika kevyeltä ja pinnalliselta.

      Poista
    2. Kuulin ohimennen lyhyen pätkän Ylen puhe-ohjelmaa autoradiosta jossa käsiteltiin ko. aihetta. Aiheesta löytyy "infoa" myös netistä. Ihme, etteivät opetuslapset jo kampanjoi ja marssi maailmanlaajuisesti asian puolesta!😉
      Kai moinen "monisuhdesotku "vaatii" erityisen vapaamielisen ja välinpitämättömän mielenlaadun? Mikään uusi ilmiöhän suhteiden "sekoittelu" ei liene. Hienon nimen joku on keksinyt ristiin rastiin ihmissuhteissa haahuileville.
      Moniavioisuuteen hommaa ei mukamas saa/voi verrata, mutta jotkut haluaisivat kuitenkin mennä naimisiinkin yhtäaikaa useamman "rakastettunsa" kanssa jos se olisi mahdollista.
      Liekö seuraavana ihmisoikeusvaatimuksena lähitulevaisuudessa lainlaatijoille avioliitto yhdessä useamman henkilön kanssa?
      Kiintoisaksi aiheen tekee se, kuinka saada enemmistö ihmisistä luopumaan omistushalustaan, kateudestaan tai kilpailuvietistään? Miten liberaali suhtautuminen "jakamiseen" tulisi vaikuttamaan luottamukseen ja rehellisyyteen?

      Poista
    3. Tämähän on käsittääkseni vanha käsite, joka aika ajoin nostaa päätään. Joskus villeinä hippivuosina puhuttiin promiskuiteetista, joka taisi olla ideologinen ihanne. Täysin vapaa irtoseksi, kaikki kaikkien kanssa, pihtaus oli pahe, kaikkien kuului antaa kaikille.

      Wikipedia kertoo, että ihmisen lähimmät sukulaiset simpanssit ja etenkin bonobot elävät promiskuiteetissa: yhteisössä on useita uroksia ja naaraita ja kaikki naaraat parittelevat useiden urosten kanssa ja päinvastoin. Bonobot parittelevat myös saman sukupuolen edustajien kanssa.

      Poista
    4. PS Samainen Wikipedia kertoo, että jo vuonna 2008 yhdysvaltalainen yliopistotutkimus totesi eräiden Pohjois-Euroopan maiden olevan maailman promiskuiteettisimmasta päästä, Suomi peräti ensimmäisenä. Tutkimus mittasi yhdenyönsuhteita, asenteita irtoseksiin ja seksikumppaneiden määrää.

      Tutkijoiden mukaan tähän saattoivat liittyä uskonnollisen paheksunnan väheneminen, naisten aiempaa paremmat tulot, tasa-arvo ja entistä seksuaalisempi populaarikulttuuri.

      Poista
    5. Summa summarum: ihminen ja apina, samaa heimoa. Onko ihminen sisimmältään kovinkaan kaukana apinasta?

      Poista
    6. Ehkäpä juuri tuosta syystä simpanssit ovat edelleen puissa ja me täällä somessa...? Ainakin me ihmiset olemme lisääntyneet huomattavasti paremmin kuin serkkumme, vähän liiankin menestyksellisesti.

      Periaatteessa minulla ei ole mitään vapaata seksiä vastaan, mutta esim. avioliittohan on juridinen sopimus, josta seuraa erinäisiä velvoitteita.

      Sitä paitsi moniavioisuushan on tänäkin päivänä maailmalla erittäin yleinen suhdemuoto. Miehillä.



      Poista
    7. Pari vuotta sitten oli julkisuudessa muuan polyamorinen seurue. Ja aivan oikein, yksi mies siinä keikisteli kahden naikkosen välissä hyvin tyytyväisen näköisenä. Jos oikein muistan, sormuksiakin vaihdettiin, mutta oliko se nyt kuitenkin vain toisen kanssa, ja toinen oli triossa kai pelkän tunteen voimalla.

      Tämänhetkisestä tilanteestä en tiedä. Onko liitto kestänyt ja mahdollisesti nuppiluku kasvanut?

      Poista
  22. Apinoita ollaan, ilmeisesti mutaatioita apinoista.
    Miehet olisivat erityisen tyytyväisiä jos ilman eukon räksytystä saisi liitää ja lekkua kukasta kukkaan vapaasti. Vai?Ikääntyminen ja sairaudet tietty hillitsee pään sisällä mylläävää mielihyvän kaipuuta miehilläkin.
    On se outoa kuitenkin, että joillakin vain se yksi ja ainut vetää puolensa kun mualima olisi täynnään muita vaihtoehtoja. Rakkaudeksi sitä on keksitty nimittää. Evoluution kikka lisääntymiselle.
    Toisaalta en panisi pahakseni jos voisin naida keralla vähintään kolme ukkoa.
    Yksi olisi kaikkitietävä nero, joka opettaisi kaikki tietämisen arvoiset
    asiat maailmankaikkeudesta. Istuttaisiin ja vain "keskusteltaisiin" Yksi voisi hoitaa kaikki käytännön asiat luotettavasti. Ja sitten olisi pitelemättömän himoni kohde ja öitteni ilo sekä romanttinen matkustushullu. Avot! Kyllä olisi elämä täydellistä!😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvauksesi sopii kuin nyrkki silmään Mankemangiin, Rikuun ja Mikikseen. Tässä järjestyksessä.

      Poista
    2. Minä ottaisin mieluusti nuo kaikki yhdessä paketissa. Siksi vissiin olenkin yksin, yhyy.

      Poista
  23. Sanojen poistajien pitäisi romuttaa kaikki monien irtopitojen ja paria tiuhaan vaihtavien nimitykset. Mm.huoripukki, häntäheikki, letkulasse... miehistä taitaa olla vähemmän kuvaavia nimityksiä kuin kevytkenkäisistä naisista? Huora lienee yleisin. Onhan näitä: lumppu, lutka, jakorasia, ilotyttö jne.

    VastaaPoista
  24. Iines, tuo lienee totta, että pohjoismaiset naiset ovat höylimpiä seksiseikkailuun varsinkin ulkomailla. Vaikka on näitä kiroilevia ja miehiä pöydän alle juovia hävyttömiä ja rajattomia naisia kotomaassakin.
    Lienemmekö alttiimpia myös uskomaan medioiden seksi-apostoleita ylipäätään? Onko meitä erityisen helppo höynäyttää uskomaan ja matkimaan esim. pornon autuaaksi tekevää jumaluutta. Muuta uskontoahan nuorten aikuisten enemmistöllä ei enää ole.
    Voisinpa ennustaa, että kun mennään seksismin liberaaliudessa äärimmäisyyksiin, vastabooli alkaa nostaa päitään ja seuraava vastaisku kaiken sallivuudelle ovat tiukat vastakkaiset uudet lait.

    VastaaPoista
  25. Eikös, Leonoora, nyt jo eletä yhä tiukkenevampia ja sievistelevämpiä aikoja? Moni asia halutaan kieltää erillislailla, jopa kaikkien muiden paitsi oman viiteryhmän harrastama vihapuhe?

    Haluaisinpa totisesti, jos olisin teatteriohjaaja, ohjata tähän päivään sovitetun uustulkinnan Molièren Sievistelevistä hupsuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS Näytelmässä pöyristyttäisiin milloin mistäkin. Kunpa joku Juha Hurmeen tyyppinen ihanuus tarttuisi aiheeseen.

      Poista
    2. Esimerkiksi joku voisi pöyristyä faktantarkistajan silmälaseista

      Poista
    3. No mutta nätithän ne ovat.

      Poista
    4. Et siis muista pilkanneesi Vehkoota ja hänen silmälasejaan?

      Poista
    5. Ei kuulosta minulta se, että pilkkaisin ihmistä hänen silmälaseistaan, käytänhän itsekin rillejä.

      Muistan vain kehaisseeni hänen uskottavantuntuisia linssejään:

      "Vehkoo on tietysti oikeassa, onhan hän virallinen tietäjä ja varsin uskottava ihminen mustasankaisine rilleineen."

      https://inez54321.blogspot.com/2020/03/dystooppisia-unelmia.html

      Poista
  26. Oikeassa olet! "Aika palaa aina takaisin". Ismit ja idelogiat sekä moraaliset arvot ovat aaltoliikettä.
    Tällä vuosikymmenellä tätä mieltä ja toisena toista mieltä.
    Hieno idea tuo aikamme sievistelevät hupsut. Sinähän voit postata "näytelmäsi" käsikirjoituksesta osia iloksemme.😊

    VastaaPoista
  27. Sievistelevät hupsut.... kyllä, tämä on kiva aihe, kutkuttaa!

    VastaaPoista
  28. Iines, viimeisimmät "dialogiemme" aihepiirit eivät näytä innostavan muita ottamaan repliikkeihimme kantaa. 😎

    Mietityttää tulleeko meillekin yleisillä paikoilla maskipakko, jos ennustettu korona-aalto hyökyy maahamme syksyn aikana ja tilastot sairastuneista, tehohoitoa vaativista ja kuolleista kasvavat räjähdysmäisesti?
    Toivottavasti emme joudu kokemaan viruksen rajua leviämistä, mutta mikään ihme ei sekään olisi.
    Pitäisiköhän jo varautua ja alkaa kartuttamaan taas ruokavarastoja ja harventaa kaupassa käyntiä ennenkuin uudet rajoitukset tulevat?🤔

    VastaaPoista
  29. Suomen hallituksella on muusta maailmasta poikkeava trumpilainen maskikanta kasvosuojuksiin. En usko että se muuttaa kantaansa, vaikka toinen aalto tulisi voimakkaanakin. Päivänselväähän on, että oikein käytettynä maski suojaa sekä kantajaansa että muita ihmisiä.

    Minusta edelleen pitää noudattaa varovaisuutta ja välttää kokoontuvia joukkoja. Kun katsoo ihmisiä, suurella osalla on sokka irti ja etäisyyksistä ei pidetä väliä. Kaupassa saa olla tarkkana. Onneksi myös moni on huomaavainen ja ottaa sen parin metrin välin muihin.

    VastaaPoista
  30. Kävin kahdessa kaupassa eikä viruksen läsnäolosta näkynyt ihmisten käyttäytymisessä eroa ennen virusepidemian päiviin. Toisessa oli eteisen lavuaarin yläpuolella kehoitus pestä kädet ja käsidesiä oli kaupan puolella, mutta vain yhden huomasin käsidesiä käsiinsä painaltavan pullosta. Pesin kädet mennessä ja laitoimpa vielä desinfioimisainetta mennen tullen.
    Ei kaikkien hyllyjen välissä ollut asiakkailla turvaväliäkään. No odotellaan mitä tuleman pitää.
    En kyllä ensimmäisten joukossa olisi rokotetta ottamassa.
    Mutta ihanaa, että lämmin kesäsää palaa matalapaineen jälkeen.
    Kesä jatkuu, kesä!

    VastaaPoista
  31. Totisesti. Vaikka marketin lattiassa on kassan vieressä askelmerkkitarrat, varsinkaan lapset eivät kiinnitä niihin mitään huomiota. Siellä oli tänäänkin iltapäivällä ainakin kymmenen ihmistä tiiviissä kassajonossa höyryämässä edelläolevan päälle roiskeitaan. En mennyt tähän typerään jonoon, vaan odotin rauhassa ja menin vasta kun hätäiset olivat valmiit. Vaikka leijuivathan edellisten huurut vielä siinä kaiken järjen mukaan. Olisin kyllä edelleen valmis varustamaan nämäkin hätähousut pakollisilla maskeilla julkisilla paikoilla.

    VastaaPoista
  32. Höyryviä, huuruisina leijuvia ruiskeita toisten päälle sinkoavilla pitäisi maskit olla myös pöksyissään kun tulevat julkisille paikoille kuten Apteekkiin.

    VastaaPoista
  33. Voi itku! Voi nauru! Mten hauskaa on lukea ilmaisujanne, hyvät aikalaiseni, miehet ja naiset, hyvät sielun seuralaiset, hyvät mielen virkistäjät, ihanat, vilpittömät, viisaat tai viisastelevat henkisesti tutuiksi tulleet IHMISET! I LOVE YOU! Rikastutatte maailmaani monimuotoisuudellanne. Tuntuu, että te elätte todellisuudessa, tuotte kukin tätä omaa todellisuuttanne toisillenne nähtäväksi. Ja tiedättekö, minun todellisuuteni keinuu teidän todellisuutenne varassa. Miten niin? joku kysyy. No kun minä liitelen ilmassa,jalat irti maasta, irti todellisuudesta, katselen ihmisiä joille elämä on näytelmä, jossa jokaisella on oma osansa. Siltä minusta ainakin tuntuu. Syy ei ole toisissa, syy on melkoisella varmuudella minussa itsessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikis. Ihmettelet kun aina vihottelen itselleni. Eikö se ole selvä juttu! Aina kun olen huonolla tuulella tai kimmastunut jostain asiasta, toisin sanoen voin pahoin, alan miettiä kenessä on vika, ketä voisin syyttää, ikävä kyllä, rehelliset miettimiset mistä tämä johtuu, johtavat aina tosin usein hyvinkin mutkallista reittiä omaan napaan. Vaikka kuinka koetan kiemurrella, etsiä vikaa jostain toisesta, nuoli näyttää omaan osaani, sillä minäkin olen vain yksi näytelmän rooleista. Olen sen hyväksynyt. En halua syyttää syyttömiä. Yleensä muut näytelmässä esiintyjät ovat ystävällisiä ja kohteliaita. Heillä on omat pulmansa, joista he eivät kerro.

      Poista
    2. Tuo on tosi hauska, tuo Nimettömän tänään laittama kommentti, joka alkaa "Höyryviä, huuruisina leijuvia ruiskeita..." ja joka osoittautuu ohjeeksi kaiken tämän elämän arvoituksellisiin tilanteisiin. Se on hauska ja lystikäs ehkä sen takia, kun se antaa ajattelun aihetta kaikille, sillä siinä ei suoraan kerrota kuka sinkoilee kenen päälle jotain ruiskeita (?). Luultavasti siinä tarkoitetaan meitä kaikkia täällä tällä hetkellä. Minä ainakin otan kiitollisena vastaan oman osani. Aina, jos joku antaa jotain, tulee mieleen että voi miten huomaavaista! (laadulla ei ole niinkään merkitystä, jokainen antaa sen mukaan, mistä on valmis luopumaan, ja jostain luopuminen on aina epäitsekkyyttä, ei halua pitää itsellään, vaikka koko elämä olisi kyseenalaista ilman sitä.)

      Poista
    3. Kun tutustuin tarkemmin Nimettömän höyryäviin, huuruisiin, leijuviin ruiskeisiin, huomasin, että hän oli lainannut ne Iinekseltä.

      No, ei se mitään. Ei lainaaminen ole kiellettyä. Aina, jos näkee jossakin jotain hyvää, tulee mieli joko saada se itselleen tai saada lainata sitä.

      Kaikki eivät pidä siitä, että häneltä lainataan jotain ilman lupaa. Mutta jotkut ovat vain mielissään, kun joku ihastuu ja lainaa jotain oli se tavara tai kirjoitus, kokonainen kirja tai pelkkä ajatus. Jos kysymyksessä on lahja, voi olla iloinen, mutta jos pelkkä laina, on muistettava palauttaa se. No kyllähän sen kaikki tietää. Turhaan tässä nyt täpinöin.

      Poista
    4. No johan pääsi lentämään sitä sun tätä ja vielä apteekissakin. Jestas.

      Minkähän takia muuten kukaan ei käytä enää ilmaisuvoimasta jestas-sanaa. No, minä tiedän. Tilalle on tullut vittu, jota käytetään samassa paikassa kuin jestasia.

      Kehotan kyllä kaikkia, teinixejäkin, käyttämään enemmän jestas-sanaa.

      Poista
    5. Peukut, ylävitoset ja 😉

      Poista
    6. Pitäisi muuten sanoa jestasta eikä jestasia. Kiitos, kiitosta eikä kiitosia.

      Huomaan että itsekin olen vieraantunut jestaksesta, en siis jestasista. Ollakseni kielipuritaani.

      Poista
  34. Liisu, sisarellista rakkautta täältäkin suunnalta Sinulle!
    On aina ilo lukea ajatuksiasi.

    Olen aiemmin innokkaasti lainannut kirjoja ystäville ja tutuille. Oiken tyrkyttänyt joitakin: Sinun on luettava tämä!
    Nyt pidän kiinni itselleni merkityksellisistä opuksista lainaamatta kenellekään. Onhan kirjastot olemassa.
    Monta tärkeää kirjaani on jäänyt teille tietymättömille. Joku kirjani jäi mukamas laivaan, joku on lainattu edelleen ja joku kadonnut lainaajan muuttaessa paikkakuntaa jne. Toisaalta kirjan lainaaminen kamuille on eräs tapa vähentää kirjoja omasta hyllystä.😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leonoora,minä taas pidän kovasti Sinun ajatuksistasi, ne ovat usein rohkeita, mutteivät vahingossakaan keikahda pahan tai väärän puolelle, ja ne ovat ymmärrettävissä koko laajuudeltaan.

      Poista
  35. Tämän päivän Hesarista bongasin kolme kiinnostavaa kirjaa, joista tein samantien varauksen. Ensimmäinen on Raija Siekkisen sisaren kirjoittama elämäkerta Raija, siis kertoo kirjailija Raija Siekkisen elämästä. Siekkinen on mielestäni yksi Suomen parhaista kirjailijoista.

    Ne kaksi muuta ovat Ritva Harzellin omakustannekirjat Roskankerääjän päiväkirja ja Kova jätkä. Ritva Hartzell kirjoittaa nimittäin Mielipide-osastolla kirjoituksen, jossa ihmettelee, miksei häntä ole asetettu koskaan Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Hartzell on entinen äidinkielenopettaja.

    https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006572318.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS Sain jo tekstiviestin Hartzellin teoksista. Mainiota! Täkäläinen kirjasto on nopea. Minua kiinnostaa suuresti Hartzellin usko omiin kykyihinsä.

      Poista
    2. PS 2 Sanon tuolla ylhäällä, että Siekkinen on. Siis on toki, sillä kirja elää ikuisesti, mutta Siekkinen itsehän kuoli traagisesti talonsa palossa.

      Poista
  36. Kyllä. Raija Siekkinen oli loistava lauseiden muodostaja maamme kirjallisuudessa!
    Milloinkahan minä saisin aikaiseksi varata uutuuskirjoja kirjastosta ja keskittyä niitä lukenaan. Nytkin kannoin kaikki sänkyvaatteet ja matot ulos. Ajattelin siivota josko poika tulee jo viikonlopouna, kun pääsee lomalle. Eipä tulekaan vielä viikkoon ja sisareni siirsi myös viikolla pyöreiden vuosiensa juhlimista.
    Hohoijakkaa. Voinkin keskittyä ensiviikolla "omiin" puuhiini. Muutama vanha kirjakin on kesken. Olisi kielen opiskelua ja tekstejä korjaamatta. Mustikat kypsyy ja sieniäkin jo nousee. Mansikoita kypsyy mansikkamaalla. Nekin pitäisi säilöä. Että jos joku luulee eläkeläisen päiviä toimettomiksi, että sitä vaan istutaan pihakiikussa ja ihmetellään, ei tiedä tai osaa kuvitella mitä kaikkea sitä eläjeläinenkin voi keksiä päiviensä ratoksi.
    Kiinnostavia lukuhetkiä sinulle Iines!

    VastaaPoista
  37. Lukaisin jo puolet Ritva Hartzellin Roskankerääjän päiväkirjasta.

    Olen ymmälläni, ellei kirjaan tule mitään syvennystä tai motiivia puolenvälin jälkeenkään. Tämä alku on lähinnä vimmaista juoksupäiväkirjaa ja roskien poimimista luonnosta, ihmisille ja virastoille huutamista ja räyhäämistä, vaatimista ja kiihkeää menoa.

    Toivon, että lukija saa hieman motiivia kirjoittajan toiminnoille ja jonkin syvennyksen, miksi kirjoittaja toimii niin maanisen kiihkoisasti.

    VastaaPoista
  38. Luin loputkin. Ei tullut teeman tai ylipäänsä minkään syvennystä, ei motiivia, mutta teksti rauhoittui hieman, kun luontokuvaus sai sijaa. Siinä Hartzell onkin parhaimmillaan. Myös kirjan piirroskuvitus ja viivankäyttö saa plussaa.

    Häiritsemään ja jopa ahdistamaan jäi kuitenkin kovasti maaninen päivittäinen hikilenkkien teko, etenkin kun lenkeillä piti vielä poimia roskatkin ja katkoa tielle kaatuneet puut. Ja näiden asioiden ylöskirjaaminen.

    VastaaPoista
  39. Jatkanpa vielä Hartzellin Roskankerääjän päiväkirjasta, kun ette te sitä kuitenkaan ole lukeneet.

    Tämä Hartzell on nimittäin Greta Thunbergin esiäiti, edeltäjä jo ennen Gretaa. Kirja on vuodelta 2011, jolloin Greta oli vasta kahdeksanvuotias.

    Hartzell poimii roskiaan samanlaisella hikisellä aggressiolla kuin Greta myöhemmin tulee saarnaamaan. Se vaan, että Hartzell vie asiat loppuun, panee virastot ja viranhaltijat, metsurit ja talonmiehet haluamaansa järjestykseen, ilmeisesti myös liven puolella, koska hänet mainitaan aktivistiksi.

    No jaa, ainahan maailma tarvitsee parantajansa. Mutta en minä siitä Leninin "antamasta itsenäisyydestä" olisi yhtä vakuuttunut kuin Hartzell Leninin morsian -runokirjassaan.

    VastaaPoista
  40. Mikis: "Joo ei Suomi ole Venäjä eikä täällä tehdä taannehtivia lakeja… Ainakaan toistaiseksi."

    Kyllä vaan voi ja tehdäänkin.

    Malliesimerkki on tietysti sotasyyllisyyslaki 40-luvulla.

    Mutta osataan nytkin: Päivi Räsäsen syyte perustuu lakiin, jota silloin parikymmentä vuotta sitten kun hän Raamattuaan siteerasi, ei ollut olemassakaan.

    Sotasyyllisyyslaki ja vihapuhelaki, samaa soopaa, mutta toinen tehtiin pakon edessä, toinen vapaaehtoisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sotasyyllisyyslakia pidän venäläisten ehdottomasti vaatimana pakkolakina; teknisesti ottaen sen tietysti suomalaiset laativat.

      Ja teknisesti ottaen minua jumalattoman (= ei yhtään) vähän kiinnostaa se miten joku siteeraa Satukirjaa, ja miten toiset sitten siitä loukkaantuvat…?

      Voi vittulan väki kanssanne.

      Poista
    2. Peukutan Päivi Räsäsen sananvapauden puolesta. Siitä vaan reippaasti ja jatkuvalla syötöllä tulta ja tulikiveä kaikkien syntisten päälle, niin kuin sanassa sanotaan - jos se kerran hänen vakaumuksensa on. Samaten Laura huhtasaarelle riemullinen vapaus uskoa oman jumalansa luomistöihin, sillä sehän jumalavita on valtionkirkonkin kanta, hallelujaa vaan. Kyllä maailmaan ideologioita mahtuu, myös typeriä ja jopa kyseenalaisia.

      Kamalahan semmoinen aatteellinen maailma olisi, jossa ajatuspoliisien kepit viuhuisivat kuin huivinvartijoiden ruoskat muslimimaissa. Estäkäämme tämä rautasaappaiden hiljainen kopina heti alkuunsa. Stop tykkänään.

      Poista
    3. Minusta kuka tahansa saa uskoa mihin tahansa. Ihmisellä on oikeus olla myös väärässä. Ja tällä en tarkoita että itse olisin oikeassa kun olen jotain mieltä. En ole! Luulen liikaa ja tiedän liian vähän. Mutta on asioita jotka tekevät minut sekä surulliseksi että vihaiseksi, yhtaikaa, ja yksi tällainen on Kreationismi.

      Kun tällaista harhaoppia levitetään, etenkin lapsille, se ei ole enää pelkkä henkilökohtainen vakaumus, vaan se on vastuuttomuutta. Se on lasten harhaanjohtamistaan, jumalauta, kun väitetään että Jumala loi maailman 6 000 vuotta sitten… äsch, antaa olla. Emmä jaksa! On kuulkaa olemassa sellaisiakin kultteja – uskonnollisia järjestöjä siis – jossa huumeiden käyttö on ”Tie, Totuus ja Elämä”, tai ainakin ”oikotie totuuteen ja elämään”… Niin, emmehän me sitäkään hyväksy (ja hyvä on että emme hyväksy) että heikäläiset vanhemmat opettaisivat suloiset pilttinsä piikittämään heroiinia ja vetämään nenäänsä (SNFFN…) oikeaoppisesti kokaiinia? Emme. Olemme niin suvaitsemattomia.

      Mitä tulee tiukkaan islaminoppiin, se minusta on juuri hyvä ja kammottava esimerkki uskontojen ’siunauksellisuudesta’. - Ja huom! juuri nämä fundamentalistit ovat niitä kaikkein, kaikkein uskovimpia!


      Ps. Sananvapautta puolustan vähintäin toiseksiviimeiseen hengenvetooni asti: miksei ihmiset saisi puhua läpiä päähänsä? Sitähän teen koko ajan itsekin. Kyse on vain siitä ettei niillä pötypuheilla tietentahtoen ja tarkoituksellisesti pyritä vahingoittamaan toista. Sitä itsekin yritän välttää. (tekee ortodoksisen ristinmerkin)

      Poista
  41. Ei täällä Iineksen blogissa taida olla ketään, joka loukkaantuneena lähtisi Päivi Räsästä haastamaan tai syyttämään hänen näkemyksiään oikeusteitse. Vai onko jonkun ihmisarvo loattu Räsäsen siteeraamilla raamatunlauseilla?
    "Voi vittulan väki", siteeraan Mikistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun on vaikea ylipäänsä uskoa, että joku loukkaantuu uskonnollisten näkemysten esittämisestä. En ymmärrä sitäkään, että Laura Huhtasaarenkin kristinuskon mukaiset ihmisen alkuperänäkemykset halutaan pöyristyneinä kieltää. Eikö maailmaan tosiaan mahdu kuin yhdenlaisia ajatuksia ja mielipiteitä?

      Jos jotain halutaan kieltää ja jos jostain nyt on pakko pöyristyä, niin miksi ihmeessä kohteeksi ei oteta muslimifundamentalistien naisen orjuutusta?

      Poista
    2. Sen päivän kun näkisi, jolloin muslimimies asetetaan samanlaiseen syyllisyyspenkkiin kuin kamala suomalainen mies.

      Poista
    3. Semmoseen syyllisyyspenkkiin Saudi-Arabiassa esim. varasteleva muslimies pannaan (eräs siellä työskentelevä silminnäkijä minulle kertoi), että hänen ranteeseen piirretään (tussillako? sitä en muistanut kysyä) katkoviiva, ja sitten sellainen leikkuri leikkaa sen käden siitä kohtaa poikki. - Tämä kaveri kertoi että niin tarvittaessa tehdään myös suomalaisille (= kaikille muunmaalaisille). Ja Suomen Suurlähetystön turha siitä nootteja on kirjoitella, vasta jos se katkoviiva piirretään kaulan kohdalle, niin... siitä voi yrittää valittaa. - Oli tämä kertoja-minä insinöörinä suomalaisten rakennusurakassa Riadissa, kyse oli 1980 luvusta. Johtoporras oli suomalaisia ja saudeja, duunarit Pakistanista tai jostain sieltä, mitäs niistä. Mutta yksi näistä suomalaisista pampuista kärähti viinanjuonnista ja joutu 10ksi vuorokaudeksi putkaan. Sanoi että oli niin helvetillinen kokemus ettei sellaisen kuvaamiseen sanat riitä. (Kyllähän vähän kuvaili kokemuksiaan mutta antaa olla. Järkyttynyt oli yhä.)

      Poista
    4. Tarkoitin muslimimiehen pyhittämistä täällä Suomessa. Suomalainen mies on lähtökohtaisesti kamala väkivaltainen raiskaaja. Muslimimies on lähtökohtaisesti viaton kaikkiin sirpaleisiin ympärillään.

      Poista
  42. Ai niin. Sorry! Ihmisoikeuksien, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon vuoksi olisi pitänyt kirjoittaa ylös myös tietysti sana: mulkkulanväki. Vai vieläkin härskimmällä sanala!🤣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pysytäänpäs nyt asiassa! Monet kun eivät tiedä (onneksi minä en kuulu heihin) että tällainenkin kansansirpale kuin "vittulan väki" on oikeasti olemassa. Olen vuosikausia tutkinut asiaa ja väitän että runsain populaatio heikäläisiä asuu n. 9 mailia Otanmäestä itään, eli Naimualle. Tai toisaalta koko Etelä-Kainuu vilisee heitä, heitä vaan harvoin näkee kun ovat niin pienikokoisia. Ja tekevät töitä öisin. Ja mitäkö hyö työkseen sitten tekevät? No, kuljettavat ns. "välittäjäaineita" kuten mm. dopamiinia ja serotoniinia ihmisiltä toisille, ostavat myyvät ja vaihtavat, kulkevat kesäisin polkupyörällä (= munamankelilla) ja talvisin vetävät perässään vesikelkkaa.

      Ps. Selvänä heitä et koskaan näe. Siis jos itse oot selvä... tarkoitan.

      Poista
    2. Minä voin kertoa teille, arvoisat lukijat ja kirjoittajat, mistä vittulan väki tulee ja mitä se tarkoittaa.

      Vittuhan on alun perin tarkoittanut kunnioitetun naisen, synnyttäneen tai jo vaihdevuosiin yltäneen naisen värkkiä, eikä suinkaan ollut kirosana.

      Väki taas on muinaissuomalaisessa perimätiedossa tarkoittanut ihmisen voimaa ja nimenomaan erityistä taikavoimaa, jota käytettiin monenlaisen pahan torjuntaan. Oli esineitä ja asioita, joissa oli "väkeä".

      Ja naisen värkissähän eli vitussa katsottiin olevan taikavoimaa, jota käytettiin ahkerasti. Kerron esimerkin. Kun karja päästettiin talven jälkeen ulos, emäntä ripustautui jalat harallaan navetan oveen värkki paljaana, niin että lehmät kulkivat ulos naisen haarovälistä värkkiä hipaisten. Näin saatiin karjaan vittulan väkeä, erityistä taikaa, joka suojasi karjan susilta ja karhuilta.

      Poista
    3. Mainiota, Iines! Tällaista faktoihin perustuvaa tietoutta tällainen "värkitön ja karjaton" miespolokin janoaa.

      Eikun ihan totta! Uskon selvitykseesi (= olet lukenut oikeat kirjat joissa asia selitetään), ja mielelläni vastaanotan tiedonjyvät Sulta.

      Tänks!

      Poista
    4. Kerronpa vielä toisen esimerkin vitun voimasta eli väestä. Nimittäin ennen uskottiin, että pahasilmäinen ihminen pystyi kateuksissaan aiheuttamaan vahinkoa tarkoituksella, eli hän silmäsi vaikkapa vastasynnyttäneen lehmän maitoa ehdyttääkseen maidontuotannon. Samalla kun hän silmäsi maitoa, hän ylisti vuolaasti lehmää salatakseen aikeensa. Silloin jos lypsäjä kiljaisi vihaisesti "Vittu suuhus senkin kehuja", hän sai estettyä maidon pilauksen. Ettäs tämänkin tiedätte.

      Poista
    5. Olen joskus ajatellut, että vitun monipuolisesta käytöstä voisi tehdä väitöskirjan. Siis oikeasti. Toisaalta on niin, että siitä on jo sanottu ehkä kaikki oleellinen. Mutta siis oleellista kai on, että sana ei ole nykynuorison keksintöä, vaan se esiintyy jo muinaissuomessa, siis kielessä.

      Poista
    6. Joskus luin jostain, en muista koska ja mistä, synonyymeja tälle v-vekkulille. Vitsi kun niitä oli hitsisti! Kyllä ihmisten mielikuvitus ja luovuus on rajatonta! ... etenkin kun tärkeästä asiasta on kyse. (ei se aina muuten)

      Poista
    7. Vittu tulee kai varhaisskandinaviasta. Ruotsissahan se on fitta, virossa vitt, liivissä viţ, vatjassa ihan vittu, vepsässä sentään vitõine.

      Pilu sen sijaan on virossa kapea rako, siis oikeasti.

      Poista
    8. Meillä oli nuorena tapana joskus joutessamme kilpailla kuka keksii eniten synonyymeja sukupuoliyhdynnälle. Joko niin, että lasautetaan vuorotellen kunnes toinen ei enää heti keksi kelvollista tai otetaan aika kun latoo tulemaan 10 erilaista.

      Jostakin kumman syystä pärjäsin aina aika hyvin tässä kisassa... olisiko ollut siitä puhe mistä puute?

      Poista
    9. Ruotsin ”fittanhan” tarkoitti soista paikkaa, suota, kosteikkoa, rämettä. Nykyinen ilmaisu ”rämemajava” on siis likeisempää sukua etymologisille juurilleen kuin moni arvaakaan.

      Poista
  43. Tulee mieleen väkijuoma 🍷🥃🍸🍹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdin jo ajatella ”Karlův most, Mankemangi. Tupsahdapas välillä tännekin.”

      Poista
    2. Naukkailen nyt Tio Pepea. Se on sherryä. Ei kovin hyvää mutta aika hyvää. Eli, menettelee.

      Poista
  44. Luin iltapäivän juorulehdestä uutisen, jonka mukaan rouva valtakunnansyyttäjän mukaan seuraavat lauseet ovat rikollisia:

    - "Homoseksuaalisuus on psykoseksuaalisen kehityksen psykopatologinen häiriö."

    - "Homoseksuaalisuudessa on kyse perversioista."

    Olen sanaton.

    En olisi uskonut, että olemme jo näin pitkällä tässä hulluudessa. Olisitteko te?

    (Kuuluuko kolinaa? Voltaire siellä vaan kääntyilee haudassaan.)

    PS. Muuten olen vakaasti sitä mieltä, että homoseksuaalisuus on psykoseksuaalisen kehityksen psykopatologinen häiriö sekä että homoseksuaalisuudessa on kyse perversioista. Vakuudeksi sanon vielä pillu ja perkele.

    Tule Raija ja pese suuni saippualla ja lyö hilut kinttuihin. Mutta muista, että minulla on pystykorva.

    VastaaPoista
  45. Raijan pitää asettaa syytteeseen samantien koko historia. Käsitys homojen perversioistahan oli aikoinaan relevantti lääketieteellinen selitys, ja homoja hoidettiin mm. sähköshokeilla, jotta he pääsisivät perversioistaan, kuten sanottiin.

    Homoudesta on edelleen olemassa erilaisia käsityksiä ja arvotuksia, kuten kaikista ihmismielenkin ilmiöistä. Kyllä ne maailmaan mahtuvat, etenkin jos niillä on historiansa. Onhan politiikastakin sallittavissa kaikkien äärilaitojenkin näkemyksiä ilman, että niitä pitää julistaa rikollisiksi, jos ne poikkeavat omistamme.

    Toiviainen on selkeästi hurahtanut, hän on liian politisoitunut henkilö, eikä hänen objektiivisuuteensa työn hoitamisessa voi täysin luottaa. Tapaus Räsäsen vainoaminen on käsittämätöntä. Räsänen puhuu homoista höpöjä, mutta ei hän ketään kiihota ketään vastaan, herra paratkooon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtakunnansyyttäjä: Katoitteko sen ohjelman?
      Poliisi: No ei katottu.
      Valtakunnansyyttäjä: Kattokaa se sitten nyt.
      Iines: Voi vittu!

      Poista
    2. ”Valtakunnansyyttäjä: Katoitteko sen ohjelman?
      Poliisi: No ei katottu.
      Valtakunnansyyttäjä: Kattokaa se sitten nyt.”
      Poliisi: Katoitko itse ohjelman?
      Valtakunnansyyttäjä: No en kattonu. Ei kuulu toimenkuvaan.
      Iines: Olisiko asiallista katsoa, että tietää mistä päättää?

      Poista
    3. Syyttäjä ei tee esitutkintaa!

      Poista
    4. No niinhän valtakunnansyyttäjä jeesusteleekin: ei kuulu toimenkuvaan.

      Vaan kukas on puhunut esitutkinnasta? Aiheeseen perehtyminen kuuluu kyllä toimenkuvaan. Jos syyttäjätuomari ei tiedä niitä sanoja, joista hän syytteen on nostamassa, on hän ylimielinen ja väärässä virassa.

      Poista
    5. Syyttäjä lukee poliisin prujut.

      Poista
    6. Moraalitonta päätöksentekoa, ellei valtakunnansyyttäjä perehdy ollenkaan itse autenttiseen lähteeseen. Kun ollaan miettimässä syytettä mahdollisesti provosoivasta ja vaikuttamaan pyrkivästä puheesta, on puhumisen sävyillä ja esittämistavalla suurikin merkitys. Ne tulee itse katsoa ja kokea.

      Poista
    7. Todennäköisesti homoista kiellettyjä käsityksiä sisältävien teosten tekijöitä on yhä elossa. Ja teokset ovat edelleen vapaasti yleisön saatavilla.

      Eli valtakunnansyyttäjän logiikan mukaan heidät on haastettava oikeuteen.

      Poista
    8. Juuri tämä menneitten ilmausten kaivelu, anteeksipyytely ja asioitten omasta kontekstistaan irrottaminen on paitsi turhaa, myös epä-älyllistä ja tekopyhää. Aika oli toinen, asiat eivät ole verrannolliset tähän päivään.

      Kyllä valtakunnassa kaikki on hyvin ja syyttäjillä ilmeisesti pulaa töistä, kun pitää tarttua tällaisiin lillukanvarsiin.

      Poista
  46. Voltairen lause ”En ole samaa mieltä kanssasi, mutta puolustan kuolemaani asti sinun oikeuttasi sanoa mitä ajattelet” pitäisi piirtää tulikirjaimin valtakunnansyyttäjän makuukammarin seinälle. Samaten kaikkien oikeusoppineiden ja kaikkien kansalaisten. Tämä oli myös meikäläisen motto puheviestinnän opetuksessa aikoinaan.

    VastaaPoista
  47. Erityisen mielenkiintoista!
    Tiedetäänkö vai oletetaanko kuka tutkintapyynnön laittoi? Onko kenties tiedossa, että ko. henkilö ei ole täysin ruumiin ja sielun voimissansa?
    Tulee tunne, että virkamiehet vähättelevät juttua ja haasteen tekijää?
    Tiedetäänkö jo, ettei kantelu anna aihetta jatkotoimenpiteisiin, mutta valtakunnansyyttäjä haluaa kuitenkin selvittää jutun myös Räsäsen syyttömyyden todistamiseksi. Vai?
    Ei kai joku koiranleuka ole huumorimielellä tai kiusallaan keksinyt koko juttua? Tieteellisillä termeillä mässäily herättää ainakin minussa kysymyksiä "haastajasta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On päivänselvää, että syyttäjä haluaa tuomita Räsäsen vihapuheesta, sillä syyttäjähän kaivoi omin käsin tuomittavaksi myös jonkin ikivanhan Räsäsen lausuman, jonka jälkeen lait ovat muuttuneet. Tällä perusteellahan vuosikymmenten takaista eskimo-, lappalais- ja neekeripuhettakin voitaisiin vetää raastupaan, jos uuspöyristyneet haluavat.

      Poista
    2. Tulisi joskus se päivä, kun näkisi Ville Rannan pilapiirroksen uuspöyristymisestä!

      Piirtäjä hukkaa tahallaan makeimmat ajankohtaisaiheet, ja jaksaa vatkata aina iänikuisia persuja, kuten bloggaaja Uuninpankkopoikakin. Suppeaa!

      Poista
    3. 👮 tutkii, syyttäjä syyttää, tuomari tuomitsee.

      Poista
    4. Ja tällä kaavalla käy juuri niin kuin nyt kävi: ”Valtakunnansyyttäjä määräsi esitutkinnan puheista, joita ei tv-ohjelmassa sanottu – Valtakunnansyyttäjän tutkintapyynnössä esitetään muistinvaraisia sitaatteja.” (yle.fi)

      Jos syyttäjä olisi tiennyt eli vaivautunut itse katsomaan ohjelmanauhan, olisi esitutkintapyyntö jäänyt ehkä tekemättä ja valtion rahat menneet parempaan tarkoitukseen kuin jonninjoutavaan kristillisen vakaumuksen puhdistamiseen.

      Minua kummastuttaa oikeusoppineen työmoraali ja käyttäytymisetiikka. Kyseessä on merkittävä kansanedustajaa ja samalla koko Suomen poliittista järjestelmää koskeva oikeusasia, ja syyttäjä sanoo, että asiaan syvempi perehtyminen ei kuulu syyttäjän toimenkuvaan. Kyllä minä syyttäjänä pitäisin velvollisuutenani katsoa nuo sanat ja puheen sävyt myös itse.

      Poista
    5. Jos sä olisit syyttäjä, niin sä tekisit ne rikoksetkin itse. Ei jäisi mitään epäselväksi ja tuomio olisi melko varma.

      Poista
    6. Valtakunnansyyttäjä on selvästi epäpätevä ja sopimaton tehtäväänsä. Jopa Mankemang olisi parempi.

      Poista
    7. Valtakunnansyyttäjän tulee henkiä ehdotonta puolueettomuutta ja luotettavuutta. Toiviainen herättää pikemminkin epäilyjä pätevyydestään toimia näin korkeassa tehtävässä, jossa mitenkään voi eikä saa kallistua minnekään poliittiseen suuntaan.

      Poista
  48. Mankemangilla on juhlan aika: pari itäisen maan viisasta miestä takoi järkeä persujen paikallispoliitikon päähän vasaralla.

    Todennäköisesti tämä persupoliitikko tuomitaan vihapuheesta vankilaan. Hänhän kuvasi tekijöitä "arabinnäköisiksi".

    PS. Aivan oikein, mediamme ei tällaista rikollista maalittamista julkaise.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ryöstösaalis löytyi.

      Poista
    2. Tutkinnanjohtaja Annukka Liukkosen mukaan epäillyistä on saatu ristiriitaisia ja erilaisia tietoja. Liukkonen arvelee ristiriitaisten kertomusten johtuvan inhimillisestä syystä.

      – Tilanne on ollut varsin raju ja traumaattinen, ja asianomistajan kertomus on ollut sen takia sekava. Tekijöistä havaintoja nähneet todistajat ovat kertoneet muuhun viittaavaa, kuin mitä asianomistaja on itse tiedottanut eteenpäin.

      Poista
    3. Enpä olisi huomannut tämän tapauksen vakavuutta lukemieni lehtien perusteella! Helsingin Sanomat uutisoi tänään pikku-uutisessa, että ”eduskunnan avustaja pahoinpideltiin, hän loukkaantui vakavasti ja joutui sairaalahoitoon.” Pahoinpidellyn omista repliikeistä sitten ilmenee, että hän sai aivoverenvuodon ja kallonmurtuman ja kylkiluita murtui.

      Herran pieksut. Jos pahoinpidelty olisi ollut demarien jäsen, tai vaikkapa maahanmuuttanut poliitikko, uutiset olisivat ratkenneet liitoksistaan kuten hyppypotkun aikana. Oikeasti Li on oikeassa: on erilaista väkivaltaa. Väärää ja vähemmän väärää.

      Poista
    4. Vaan onneksi poliisi on lahjomaton. Se tutkii tapausta tapon yrityksenä.

      Toisaalta on niin, että tappohan on pikaistuksissa tehty rikos. Tässä tapauksessa uhrilta oli ensin kysytty nimeä ja sitten vasta pikaistuttu, joten murhanyritys voisi olla sopivampi termi.

      Poista
    5. Ken miekkaan tarttuu se vasarasta saa päähänsä. Perussuomalaiset ovat aina uhreja, eivät koskaan harrasta vihapuhetta, muut ne aina. Helsiingin Sanomat on tunnettu vasemmiston ja vihreiden äänenkannattaja samoin kuin Yle.

      Poista
    6. Vihapuhetta harrastaa niin perussuomalainen kuin sosiaalidemokraattikin, niin kristitty kuin muslimikin.

      Omien havaintojeni mukaan sidosryhmä ei niinkään vaikuta puheeseen, vaan enemmänkin kunkin puhujan tai kirjoittajan oma persoonallisuus.

      Meissä on enemmän tai vähemmän häiriintyneitä kansalaisia. Menepä lukemaan Uuninpankkopojan blogin keskusteluja, niin sieltä löytyy vihapuhetta, joka on lajissaan hirmuista ja myös kielioppivirheellistä, aivan kuten varmaan on perussuomalaistenkin blogeissa.

      Poista
    7. Nimettömän kommentti osoittaa sellaista kykenemättömyyttä älylliseen ajatteluun, että sen on oltava tahatonta. Ei ansaitse vastausta.

      Hyppypotku-keissi ja tämä vasara-keissi ovat todellakin hyviä vertauskohtia:

      Edellisestä nousi valtava kohu ja media laski housuihinsa kiihkosta, vaikka tapaus oli selvästi pikaistuksissa tehty.

      Tämä jälkimmäinen on harkittu murhayritys, mutta media pidättelee reaktiotaan, koska tekijä voi olla omasta leiristä.

      PS. Mankku - olematon ryöstösaalis "löytyi" ja uhri jäi henkiin, joten miksi todellakaan nostaa tästä meteliä. Säästetään se siihen, kun jotain rahatonta neekeriä taas syrjitään yökerhossa.

      Poista
    8. Mankemangille vähän lisää tästä sitaattikommentistasi: –

      "Tilanne on ollut varsin raju ja traumaattinen, ja asianomistajan kertomus on ollut sen takia sekava. Tekijöistä havaintoja nähneet todistajat ovat kertoneet muuhun viittaavaa, kuin mitä asianomistaja on itse tiedottanut eteenpäin."

      On erittäin valitettavaa, että tuollaista hölynpölyä lausutaan ja kirjoitetaan. Lause on siinä mielessä mestarillinen, että se ei sano mitään, siinä kierretään jotakin tilannetta (?) kuin kissa kuumaa puuroa, kaikki on kuulemma toisin (?) kuin joku (?) antaa ymmärtää.

      Perkele näiden virkahenkilöiden kielenkäytön kanssa. Miksi ei voi antaa informaatiota vaikkapa näin: Olemme haastatelleet silminnäkijöitä, ja heidän mukaansa tekijät eivät olleet uhrin kuvaamankaltaisia/ kuvaamia arabeja. - Mikä tässä olisi väärin? Miksi ihmiset hyväksyvät korean käsitteellisen kielihölynpölyn?

      Selkeällä ja riittävällä informaatiolla estetään huhut ja väärät tiedot.

      Poista
    9. Kelpasi kyllä Perussuomalaisille rp ja Suomen uutisille.

      Poista
    10. –  En ole missään väittänyt, että hän olisi ulkomaalainen enkä väitä edelleenkään. Huomasin myöhemmin, että internetissä lähdettiin lietsomaan ulkomaalaisvihaa. Lausunnolla ei ollut ollenkaan tällainen tarkoitus, eikä minun tehtävänäni ole ottaa kantaa. Haluan, että poliisi saa selvitettyä asian ja tekijät. Pekka Kataja

      Poista
    11. Niin, siis minä puhun kielestä, sinä perussuomalaisista. En ole kiinnostunut heistä sinun laillasi. Sori.

      Poista
    12. Tapsa puhui itämaan tietäjistä. Raukka meni halpaan. Vedettiin oikein nenästä.

      Poista
    13. Höpsistä. Täällä eletään ajan hermolla, ja noudatetaan kulloistakin informaatiota. Tuo oli senhetkinen info. Kyllä siitä passaa kommentoida. Ei se ole suuri synti, jos media erehtyy.

      Kyllä sitä on Mankemangillekin usein saatu luu kurkkuun olemattomista väitteistä.
      Viimeksi taisit väittää jonkun Saara Huhtasaaren (?) puhetta vihapuheeksi linkin kera, linkin jossa esiintyi ystävällinen ja hymyilevä nainen ilman ainuttakaan vihasanaa kenestäkään. Sait pahasti nenillesi. Nolaus on pari kolme keskustelua alempana.

      Poista
    14. Se on sinun mielipiteesi Saarasta. Mitä tulee Pekka Katajan kanalaan pahoinpitelyyn, niin alkaa näyttää siltä, että kysymyksessä oli paikkakunnan rikollisten keskinäinen kahnaus.

      Poista
    15. Ei minulla ole mielipidettä ”Saarasta”, kun en tiedä enkä tunne häntä yhtään. Tuntien kiihkosi persuihin päin - persufobiasi - oletan, että hän on Laura Huhtasaaren sisko tai sukulainen.

      Mielipiteeni koskee linkin henkilön esitystapaa, ei henkilöä, josta en tiedä mitään. Mainio esitys.

      Poista
    16. Minun komenttini perustui ihan puhtaasti uhrin tuoreeltaan antamaan lausumaan eli hän kertoi hyökkääjän olleen "arabialaisen näköinen".

      Nyt hän pahoittelee lausumaansa, mutta ei kuitenkaan kiellä niin sanoneensa.

      Mediakin otti sen todesta, muuten näin rankkaa rikosta ei olisi Hesarissa kätketty sisäsivuille kahden palstan pikku-uutiseksi.

      Jos hyökkääjiä olisi kuvattu persun tai natsin näköiseksi, niin etusivulla se olisi ollut isolla ja parku kauhea.

      Mutta nyt kun syyllisten arvellaan löytyvän oikeasta leiristä, niin media alkoi kauhistella tapausta sen ansaitsemalla tavalla. Hesarikin heräsi.

      Mutta rikollisiahan ei tietääkseni ole saatu vielä kiinni? Eikä tunnistettu? Edes tuntomerkkejä ei ole kerrottu? Miksi?

      Eli kuka minua veti nenästä? Uhriko? Vai media? Vai poliisi?

      Poista
    17. Juuri näin. Juuri näin uutinen rakentui, ja kiinnitin huomiota siihen, että iso tapahtuma kätkettiin ensin, kun tekijöiden taustaa arveltiin arabisuuntaan. Sanakinhan on sopimaton!

      Poista
    18. Totta. Kannattaa aina uskoa enemmän Suomen Uutisia kuin Helsingin Sanomia.

      Poista
    19. En lue ollenkaan Suomen Uutisia, vaan Helsingin Sanomia ja nopeaan uutisnälkään iltapäivälehtiä, ihan kuten sinäkin varmaan teet.

      Poista
    20. PS Miten hassua, nämä nimettömät mankemangit lukevat etupäässä Suomen Uutisia ja ilmeisesti kaikkia mahdollisia trollipalstoja. Olette te hauskoja!

      Poista
    21. Puoluelehtiä en lue, sain niistä ähkyn jo nuorena, ja muihinkin medioihin kannattaa suhtautua hieman epäillen - esim. Hesari muistuttaa maahanmuuttojutuissaan ikävästi puolue- tai jopa asiakaslehteä.

      Mutta yleensä olen ottanut uhrin puheet vakavasti. Tässä jutussa on jotain hämärää.

      Poista
    22. Ensin oli selvää ja nyt on hämärää 🤣

      Poista
    23. Tässä Mankemangille vähän ylpeiltävääkin:

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1c7d5ff9-1df7-4b32-a2da-407a9137162a

      Ei tarvita kuin viisi rohkeaa mamua hakkaamaan ja potkimaan hengiltä yksi suomalainen.

      Poista
    24. Selitys tapolle lienee se, että kun se oli rasisti..

      Lisäksi tappajilla oli taatusti etuna enemmän uhriasemia kuin tapetulla rasistilla. Kohti intersektionaalista maailmaa, sanoi Mariakin juuri.

      Poista
    25. Li Anderssonin neuvonantajan Dan K:n määräyksen mukaan tappaa piti kyllä fasistit.

      Poista
    26. Samaisen Danin mukaanhan ”poliisit on sikoja”. En muista kenenkään pöyristyneen tästä Danista.

      Poista
  49. Median uutisointiin ja sen antamiin tietoihin ei voi luottaa, mutta
    minkälainen on ihminen, joka pystyy hakkaamaan vasaralla toisen henkilön pään tohjoksi?
    Seuraako vihapuheesta, kun puhe ei enää tehoa, seuraavaksi suora toiminta?

    VastaaPoista
  50. Luotettavia medioita on kyllä ehkä jopa enemmistö ainakin paperilehdistä ja niiden nettiversioista, samaten televisiokanavista. Tästä pitää lähteä liikkeelle.

    Ihminen pärjää kyllä median kanssa, jos hänellä on riittävä yleissivistys ja tämän pohjalta kehittynyt terve kriittinen tarkastelutapa hänelle tarjottuun tietoon. Eihän yhteiskunta pyörisi, ellei media välittäisi informaatiota.

    Se on sitten erikseen arvioitava asia, missä määrin eri viestimet manipuloivat lukijoitaan ja katselijoitaan. Erityisen valpasta mielen laatua tarvitaan myös siinä, mistä media vaikenee tai minkä se piilottaa. Myös viestimen valitsemat näkökulmat asiaan voivat olla tarkoin valittuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Piti kirjoittaa siitä miten ihmiset lukevat vain itselleen mieluisista uutisista, kaikki muu on propagandaa. Siinä omakin kritiikki äkkiä häviää kuin pieru Saharaan. - Inhoan ns. somea (sometta?), se on täyttä Villiä Länttä, täynnä tahallista harhaanjohtamista. vrt. trollitehtaat ja Trump.

      Mutta ei mun maksa jaksa jauhaa paskaa tän enempää.

      Ps. Missä piileskelee doktor Riku Riemu. Ovatko Eskimot kaapanneet hänet ja pitävät vangittuna iglussaan?

      Poista
    3. Täällä pidetään hyvä huoli kadonneista lampaista. Heti huomataan, jos joku on pois pidempään.

      Aluksi menin aina itseeni ja kirjoituksiini, jos joku vaikeni. Nykyään en mene, vaan ajattelen niin, että ihmisillä on elämänsä ja kaikella on aikansa, vika ei aina ole minun, sillä kyllä te, arvoisat lukijat, osaatte junan kääntää haluamaanne suuntaan. Ja välillä ihminen ei vaan viitsi, joskus vtuttaa, välillä ei, joskus on parempaa tekemistä ja parempaa seuraa. Thats it. Vaan kiitollinen olen teistä kaikista, että vuosikausia olette sananne säilää täällä heilutelleet, ja yhä jaksatte.

      Poista
    4. PS Someen minäkään en luota niin kuin painettuun lehteen tai television uutiskanaviin.

      En silti toivo tänne virtuaaliin mitään kerberoksia tai piukkoja sensuureja. Nyt sekin surettaa, että Helsingin Sanomat vaatii enenevässä määrin uutisiinsa nimellä kirjoittamista. Tämä kuulemma tason nostamiseksi. Noh, ei se taso nimestä nouse, päinvastoin, nyt monissa keskusteluissa brassailevat kielivirheitä suoltavat nimeään esille haluavat tylsyydet.

      Vaan HS:lle suurkiitos siitä, että jokaisesta artikkelista on keskustelu auki.Tämä on harvinaista herkkua.

      Poista
    5. Sunnuntaikevennys: Käykääpäs, hyvät ystävät, täällä sääksilivessä katsomassa, koska sääksen poikaset suorittavat ensilentonsa. Minua jännittää aina tässä vaiheessa se, että joku poikasista putoaa vahingossa alas.

      https://wwf.fi/luontolive/saaksi/

      Poista