10.3.2021

Hevosmiehen kalenterista






Ostin muutama vuosi sitten kirpputorilta nipun Hevosmiehen ja Pellervon kalentereita, vuosilta 1940 - 1957. Ne ovat kaikki saman miehen täyttämiä ja kattavat osittain parisenkymmentä vuotta miehen elämästä.

Mies on maanviljelijä, etunimeltään Arvo. Ikä ei kalentereista selviä suoraan, mutta ainakaan pieniä lapsia perheessä ei ole, koska heistä ei ole minkäänlaista mainintaa tai viitettä. 

Vaimo Arvolla on, kuorolaulua harrastava opettaja, jonka toimipaikka on naapuripitäjässä. Vaimo on viikot kortteerissa koulupaikassaan ja tulee viikonlopuksi kotiin linja-autolla. Olen laskenut, että välimatka kouluun on  kolmisenkymmentä kilometriä, vähemmänkin, mutta 40 - 50-luvulla eivät naiset käyneet omilla autoillaan töissä vieraalla paikkakunnalla. 

Välillä Arvo merkitsee kalenteriinsa olleensa "kullan luona yötä", ja usein "kulta lähti koulua pitämään". Pienen viitteen Arvon iästä saa anoppimerkinnästä: anoppi täytti 75 vuotta. Miehen ikä voisi tuon ajan kontekstissa olla siis jotakin keski-ikää, tai jopa ylikin sen.



Päivät täyttyvät maatalon töistä ja vapaa-aika ystävien ja sukulaisten kestitsemisestä ja kyläilyistä sekä hartaasta hengenelämän harjoittamisesta virsiveisuineen ja rukoushuoneella käynteineen, pappismainintoineen. Uudet pastorit ja papit käydään kuuntelemassa. 

Taloudenpito on tarkkaa. Hankintoja tehdään ja hinnat merkitään  kalenteriin. Palveluja ja maataloustuotteita, kuten heinää, myös myydään, ja esimerkiksi vanhin, vuoden 1940 Pellervon kalenteri alkaa tammikuun astutuspalvelujen myyntituottomerkinnöillä. Talossa on ollut ilmeisen tuottoisa sonni:

Helmisaaren lehmä ast. 15:-, Pajun lehmä  ast. 15:-,  Perkkoon lehmä ast. 15:- jne.,  usean talon lehmät mainiten. Eläimiä myös ostettiin, kuten Hertta 1.100 :-, Wilpas 1.400:-. 

Tammikuun 30. päivänä on surullinen merkintä: Heppa vietiin Oripäähän. Ilmeisesti Oripään kuuluisa makkaratehdas oli jo tuolloin toiminnassa. Seuraavana päivänä on merkintä: Venäläiset pudottivat 10 pommia kirkonkylään. Uudentalon lehmä ast. (uusinta). Hintamerkinnän puuttuminen viittaa siihen, että tyhjää tuottaneet astutukset korvattiin ilmaisella uusinnalla, mikä lienee varsin kohtuullista.

Sota on 40-vuoden kalenterissa jossakin taustalla, näkymättömissä, sillä talossa elämä kulkee tyynesti omaa latuaan, työt ja askareet eivät odota.  Maaliskuussa on merkintä: Armeijalle vietiin heinää. Evakko lehmää tuotiin. 13.3. on lyijykynämerkintä: Suomen ja Neuvostoliiton välinen rauha solmittiin tänään Moskovassa. Huhti-toukokuussa on merkinnät kaksista sankarihautajaisista Yläneen kirkossa. Seuraavana päivänä Tyynelään vietiin pahnoja ja käki kukkui ensi kerran. Perunatkin tulivat istutetuiksi ja kauraa kylvettiin. Jölli (sonni?) myytiin 3.000:-. Tämän jälkeen astutustili ehtyikin.


Huhtikuussa 1957 Arvo käy lääkärissä vaivojen takia, mutta lääkäri toteaa miehen terveeksi. Ei  matoja. Mainittakoon, että  vuoden 1954 kalenterissa todetaan, että "Äiti meni Sairaalaan matokuurille." Viiden päivän kuluttua on merkintä:"Äiti tuli kotiin sairaalasta".  Kaikissa kalentereissa on merkintöjä ahkerasta verenluovutuksessa käynnistä. Arvolla oli hyvä veri, B-plussaa, harvinainen. Mietin, käytiinkö tuolloin verenluovutuksessa ilmaisen kahvipaketin vuoksi. Olen kuullut, että sellaisen sai 50-luvulla.

Mainittakoon, että marraskuussa Arvo ajeli eräänä päivänä reellä lantaa järven jäälle viisi kuormaa ja toisena päivänä seitsemän kuormaa. Talvisia askareita. Samassa kuussa lehmät pestiin ja Arvo osti tiakonaalihousut 3.500:-. Miesten piiri kokoontui Uolalla, luettiin psalmit 27 - 28. 

Arvon elämä vaikuttaa harmoniselta ja työntäyteiseltä. Kalentereista piirtyy kuva entisajan elämäntavasta, sitkeydestä ja ahkeruudesta, elämän karttumisesta ja ponnistelujen tuloksista. Myös sisäinen elämä henkii rivien väleistä. Onni hyvästä puolisosta ja laajasta ystäväpiiristä, hengellisestä elämästä, joka selvästi virvoitti Arvon mieltä ja sielua. 

On myös hauska havaita vaimon reippaus tämän miehen elämässä. Maanviljelijän puoliso, emäntäihminen,  itsenäisissä  töissä toisella paikkakunnalla jo 40-luvulla. 

Voi olla, että palaan vielä tähän aiheeseen, jota nyt vain hieman raapaisin, kun innostuin lukemaan kalenterit läpi. Jään ihmettelemään vain sitä, että joku on antanut myyntiin kirpputorille nämä arvokkaat päiväkirjat ehkä sukulaisensa elämästä. Jos ne kirjoittaisi puhtaaksi, saisi  kiinnostavan  kuvauksen tuon ajan ihmisten elämästä.

(Valokuva Iines)


138 kommenttia:

  1. Tuollainen iholle ja lähelle tuleva historia on mielenkiintoista. Epäilemättä pitkän ajan kalenterit tietoineen ovat parempi kertomus kuin jonkun höhlän kirjailijan sepustukset, Arvin elämästä.

    VastaaPoista
  2. En tiedä, onko se iholle tunkeva some, internet, joka on tuonut kaikenlaisen tosielämän ihmistä lähelle jopa niin, että fiktio ei enää kiinnosta niin paljon kuin ennen. Taideromaanit, jotka ovat silkkaa kuvittelua, siis fiktiota, häviävät kohta myynti- ja lukulevikissä kaikenlaiselle faktakirjoittamiselle.

    Ns. autofiktio on tästä todisteena. Pitää olla vähintään puolitotta. Kirjailija käyttää itseään runkona ja ymppää oman tosikuvionsa täyteen täyttämällä tyhjiä aukkoja intonsa mukaisesti.

    Huomaan ikäväkseni itsessänikin tämän piirteen: haen kirjoituksista tosielämää, ainakin sen siemeniä. Oikein taiteellinen kuvitelma tuntuu sadulta. Toisaalta fantasia kyllä myy elokuvissa ja nuorten romaaneissa.

    Olen jo useita vuosia tykännyt elämäkerroista ja kaikenlaisista päiväkirjoista. Kirppareilta metsästän nimenomaan kaikenlaisia kirjoituksia, kirjeitä, lorttovihkoja, muisteluksia. Historia innostaa, sen eläväksi tekeminen. Cancel-kulttuuri historian muunteluineen ikävä kyllä haistattaa historialle pitkät epärehellisyydellään.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen tarina. Tällainen aito historia minuakin kiinnostaa. Siksi luen mielelläni myös vanhoja historiateoksia, mitä vanhempi sen parempi - nytkin kertailen taas Tacitusta.

    Mutta enpä olisi uskonut, että sonni maksoi vähemmän kuin tiokonaalihousut!

    Tunnetko muuten nuo henkilöt - tai tiedätkö talot suunnilleen?

    VastaaPoista
  4. Tuo "Jölli 3.000:-"-maininta on minun sonnioletukseni. Sitä paitsi "Jölli" oli vähän epäselvä merkintä, kuten käsialat tuppaavat olemaan vanhoissa asiakirjoissakin. Päättelin Jöllin siis sonniksi, mutta yhtä hyvinhän se voisi olla vaikka jokin kone. Traktori se ei ollut, koska Arvo kertoo usein hevostöistä. Lehmä se ei voi olla eikä muu eläin. Vaan hyvä kysymys on, että miten sonnilehmä voisi maksaa 3.000 euroa, kun lehmäkin maksoi alle 1.500:-. Eli mikä voisi olla "Jölli" 40 - 50-luvulla maatalossa?

    En tunne tätä Arvoa enkä tiedä mitään hänen tilansa sijainnista, vaikka hän mainitsee useita lähiseudun paikkoja, joissa he kävivät. Vankka oletus on kuitenkin se, että Arvo eleli tällä samalla seudulla kuin minä, koska tunnistan mm. Rukoushuoneen, jossa hän kävi pappeja kuulemassa. Itse kävin Rukoushuoneella pyhäkoulussa. Papin nimetkin ovat tietämiäni, sillä yksi heistä oli persoonallisuus, joka vielä minun kouluaikanani vaikutti täällä voimallisesti. Ihmiset jopa vaihtoivat kadun puolta, kun hän käveli vastaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonnilehmästä vois saada enemmänkin.

      Poista
    2. Sonnilehmä on ihan hyvä puhekielen nimike nuoresta urospuolisesta lehmästä, vaikkei se virallinen nimi olekaan. Virallinen yhteisnimi kaikille ammuville sukupuolille taitaa olla nauta.

      Nautaa sinulla on lautasellakin, jos lihan syöjä olet. Harvoin tarjotaan sonninlihaa, mutta häränpihviä kylläkin suurena herkkuna, vaikka se käytännössä usein onkin naispuolista ammujaa, tukevaa lehmää.

      Hassua, että häränpihviä pidetään suurena herkkuna, sillä sehän on eunukin lihaa, kuohittua sonnia.

      Poista
    3. Mulla oli tänään kukkokanaa.

      Poista
    4. Ettei ollut aitoa sudeettisavolaista kanakukkoa?

      Poista
    5. Ei ollut pässiuuhta, hirvasvaadinta, oritammaa...

      Poista

  5. Kun tämä maanviljelijä Arvo ei nyt innoita tämän enempään, kirjaanpa tähän tilaan muita huomioitani kommentin muodossa.

    Nimittäin Husin toimitusjohtajan Juha Tuomisen mukaan rokotusjärjestyksessä tulisi huomioida ulkomaalaistaustaisten suosimat asuinalueet. Hän on jopa ehdottanut rokotusbusseja, jotka menisivät paikan päälle niin, ettei ulkomaalaistaustaisten tarvitsisi itse etsiytyä rokotusten ääreen.

    Rokotusjärjestys tulisi myös muuttaa niin, että ulkomaalaistaustaiset saisivat piikin ennen muita suomalaisia.

    Toisaalla sanomalehdissä on todettu, että ulkomaalaistaustaiset liikkuvat suurissa ryhmissä eivätkä käytä maskeja muiden kansalaisten tavoin. Ulkomaalaistaustaisiin tartuttajiin on viitattu myös bussitartunnassa, joka linkittyi Savonlinnan kansanopistolle ulkonaalaistaustaisiin opiskelijoihin, jotka eivät suostu käyttämään maskia bussissakaan.

    Ymmärrän johtaja Tuomisen pointin rokotusjonon ohituskaistalle, mutta en ymmärrä, että hän tarjoaa palkintoa niille typeryksille, jotka eivät informaatiosta ja pyynnöistä huolimatta suostu käyttäytymään vastuullisesti muita huomioiden vaarallisen kulkutaudin aikana. Ei tällaisia itserakkaita lurjuksia pidä paapoa aikana, jolloin suuri osa kansasta on elänyt eristyksissä omaa elämäänsä kaikin tavoin supistaen ja muita ajatellen.


    Kari Suomalaisen vitsikirjasta se kuva:

    https://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=209139&tstart=0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi riskiryhmiin ei tulisi laskea asuinpaikkansa ja asuintapojensa myötä suuremmassa sairastumis- tai kuolinvaarassa olevat?

      Poista
    2. Ei riskiryhmä ole valinta-asia. Et voi kuulua riskiryhmään sillä perusteella, ettet viitsi käyttää maskia, vaikka semmoisia sinulle tarjottaisiin. Et voi kuulua riskiryhmään silläkään verukkeella, että kulttuuriin kuuluu kulkea isolla sakilla julkisilla paikoilla, kun hallitus on pyytänyt välttämään kontakteja. Et voi kuulua silläkään verukkeella riskiryhmään, että perheesi on koko sukusi alkaen sedistä, isosedistä ja kumminkaimoista ja heidän serkuistaan.

      Nämä ulkomaalaistaustaiset ryhmät eivät ole ”erityisen haavoittuvia ryhmiä”, vaan täyspäisiä aikuisia ihmisiä ja reippaita nuoria, joilta voi vaatia vastuunkantoa siinä kuin kaikilta muiltakin kansalaisilta.

      Ei heitä kuulu palkita vastuuttomasta käytöksestä.

      Joskus minusta tuntuu, että suurimpia rasisteja ovat ylisuvaitsevat ihmiset, jotka pitävät ulkomaalaistaustaisia heikkoina reppanoina, joita tulee hyysätä kuin vähämielisiä. Se on halveksuntaa, positiivista rasismia.

      Poista
    3. Jos tulee ulkonaliikkumiskielto, niin mahtaako johtaja Juha Tuominen suositella hallitukselle, että se asetetaisiin ennen muita paikkoja näille ulkomaalaistaustaisten asumispaikoille? Kun kerran rokotteetkin? Eikö se olisi loogista?

      Poista
    4. Mitähän Kari sanoisi, jos heräisi henkiin ja huomaisi, että hänen karkea "vieraat ensin" -pilailunsa onkin tänään täyttä totta!

      Olette ehkä huomanneet, että vastustan ulkonaliikkumiskieltoa jyrkästi?

      Vastustan kahdesta syystä: vähäisempi syy on se, että se on aivan älytön, tehoton ja umpityperä, ja isompi syy on se josta Iines ja Kari puhuvat - eli kun ei saada "vieraita" noudattamaan sääntöjä, niin määrätään meidät hissukkakansalaiset ulkonaliikkumiskieltoon!

      No, heti kun ne sen julistavat, niin minä lähden saatana ulos, vaikkei yhtään kyllä huvittaisi.


      Poista
    5. Muistaakseni se oli juuri tämä piirros, joka johti Karin ero(tt)amiseen HS:ien pilapiirtäjän tehtävästä. Jossain täällä asti ovat poliittisen korrektiuden juuret.

      Ulkonaliikkumiskieltoa uhmaan minäkin näillä avarilla lakeuksilla, vaikka täällä onkin tilanne huonontunut ja olemme kriisialuetta.

      Vasta, jos kaikenlaisten vastuuttomien ja maskittomien ryhmäliikkujien liikennettä rajoitetaan, suostun istumaan sisällä 24 tuntia vuorokaudessa sen sijaan että menisin metsään laskemaan paineita ja lievittämään yksinäisyyttä metsänväen kanssa.

      Poista
  6. Arvo saastutti sun mökkirannan kippaamalla vuoskymmenet paskaa järven jäälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ollut Arvo, eikä järvi, vaan Antti ja meri. Antti ja Antin poika lannoittivat peltoaan kemiallisilla myrkyillä mereen ulottuvalla pellollaan, keskellä kaunista metenrantakirkonkylää, meidän rannan vieressä. Nyt merenlahtemme on kaisloittunut umpeen, ei saastunut. Suurella rahalla lahden voisi perata, ei ihmisten käsivoimin.

      Poista
    2. Arvo asusti siis täällä Satakunnassa. Kesäpaikkamme on toisessa maakunnassa, merellisissä maisemissa.

      Poista
    3. Samaan mereen se paska menee. Vai onko mökkis Vienanmeren rannalla?

      Poista
    4. No kyllä pieneen satakuntalaiseen järveen ajettu lantakuorma hajoaa paikoilleen ja vaikuttaa lähinnä kyseiseen alueeseen.

      Sitä paitsi mahtaako puhdas karjanlanta olla niin myrkyllistä luonnolle kuin kemialliset myrkyt? Lantaahan käytetään pelloilla myös lannoitteena.

      Täällä pikkukaupungissakin on aina äitienpäivän aikoihin mahtavat aromit, kun isännät lannoittavat peltojaan sikaloitten lietteellä. Täällä ei kukaan kuivata lakanapyykkiään mainittuna aikana ulkona.

      Poista
    5. Just niin! Pikkukaupungin ja pikkuprovinssin pikku päästöt katoaa ihan ilmaan ja haisee vaan pikkusen nenään.

      Poista
    6. Ei niin kukaan sanonut. Maailmassa on muitakin värejä kuin musta ja valkoinen, joten miksi aina kärjistät? Sinulle on vain hyviksiä ja pahiksia, mikä on kaukana totuudellisuudesta.

      Tietenkään karjanlantaa ei pidä ajaa vesistöihin, ja se tiedetään nyt, ei 50-luvulla. Pelloille sitä levitetään edelleen, joten arvelen sen toimivan myös maan parantajana ja rehevöittäjänä. En ole asiantuntija, enkä ryhdy googlaamaan, joten linkkejä on turha laittaa. Mutta siis myydäänhän kanankakkaakin pusseissa kukkasia varten.

      Kemialliset maan myrkytykset ovat luonnolle vaarallisempia, sillä nehän tappavat kasvustoa ja rehevöittävät meriä.

      Poista
  7. Niin kuin Iines tässä pääkirjoituksessaan on kääntänyt mielenkiintonsa menneeseen aikaan, on moni muu tehnyt samoin. Tämä johtuu varmaan pääosin siitä, että tämä ajanjakso, jota parhaillaan elämme, on jotenkin nurinkurinen ja kyllästyttävä. Elämme määräysten mukaan, pakko elää niin, ja ne, jotka näyttävät "urheuttaan" väistämällä määräyksiä ja suosituksia pahentavat tilannetta. Tämä aika on merkillistä luppoaikaa, jota laahataan läpi koko ajan toivoen, että se loppuisi.

    Korona-aika jakaa olemassaolon kahtia. Aikaan ennen koronaa ja aikaan koronan jälkeen.

    Vaikka aikaa koronan jälkeen yritetään hahmottaa jää sen laatu epävarmaksi. Korona, ollakseen vain pieni näkymätön virus, saa aikaan uskomattoman paljon muutoksia, jotka muuttavat jälkeensä kaiken, ajatusmaailmaa myöten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus mietin pääministerin lailla, loppuuko korona oikeasti koskaan. Jospa se on pysyvä muutos, rajapyykki uudenlaiselle elämisen tavalle.

      Tuntuu, että maailma on kutistunut, se mikä ennen oli avaraa, suurta, yhteistä, on nyt jakaantunut suljettuihin osiin ja kontrolliin.

      Poista
  8. Päiväkirjat (+ muut kirjalliset muistiinpanot) ovat ihania. Dokumentteja... ties mistä!? Mutta siitä huolimatta dokumentteja. Voi, kunpa saisi lukea MUITTEN ihmisten päiväkirjoja, tietäisi mistä on kyse.
    Omaan päiväkirjaansa sitä pölisee vain omia asioitaan, eihän ne kiinnosta edes itseä, ainakaan vähän ajan kuluttua, mutta muiden elämä, se kyllä kiinnostaa(-si) myöhemminkin!

    Yhdeltä tienpenkalta löysin kerran erään tytön päiväkirjan. En voinut ko. kirjaa hälle palauttaa kun en tiennyt osoitetta. Eikä hän näillä kirjanlehdillä sen syvempiä salaisuuksia paljasta kuin että ...

    "20.2 Timppaa ikävä. Olin katsomassa Puttusen lapsia. Äiti, Hannu, Pena, Riitta + Marjatta oli Summasaaressa.
    21.2 Oltiin Mimmin kans Sampola. Niitten isä vei meidät. Ei ollu mitään erikoista. Sampola muuten on aika kiva paikka. Luppakorva oli suloinen, Mara moikkas. Ei meinattu päästä millään pois. Sit viimen päästiin Anan kyydissä. Olin kotona klo 01. Sampolassa oli Reneynots ja Defilrs.
    22.2 Kyllä nukutti. Olin ihan poikki kun menin kotiin.
    23.2 Hammaslääkäri klo 14.40. Laskiainen. Kotona.
    24.2 Ei mitään.
    25.2 Harjotukset. Riku ei ollu. Olin Lillillä yötä.
    26.2 Elukkaopin koe. Ei mitään.
    27.2 Kotona (Timppaa ikävä).
    28.2 Kävin Tellulla. Illalla elokuvissa (Sata kivääriä).


    Tai että: Talvella kerron että kyyneleeni johtuvat kylmästä viimasta, keväällä itken koska olen onnellinen. Mutta koskaan en voi kertoa maailmalle että itken koska olen menettänyt sinut. En voi kertoa että itken sinun takiasi. En voi kertoa maailmalle että olen menettänyt sinut. Voi, voi miksi joskus kaikki on niin surullista? Miksi joskus suuret katkerat kyynelkarpalot karkaavat itsehillintäni ohi, enkä voi niitä estää? Miksi toisinaan kaikki on niin turhaa?


    Ps. Monet "julkisuuden henkilöt" kirjoittavat ns. päiväkirjaa sillä silmällä että tämä sitten julkaistaan "kuolemani jälkeen". Semmosia lukiessa tulee äklöttävä olo. No, onneksi semmosia ei tarvitse lukea, paitsi vahingossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuin Iines toteaakin tuossa alla, niin tämä loppu on puhdasta runoa.

      Mutta miksei hän voi kertoa menetyksestään? Voisihan hän kertoa sen vaikka parhaalle ystättärelleen, vai mitä mimmit?

      Vai olisikohan niin, että hänen menetetty rakkautensa olikin...

      Ja mikähän tästä tytöstä tuli?



      Poista
    2. On asioita, joita ei vuodateta edes parhaalle ystävälle. Ei kukaan ole niin yksin ja onneton kuin teinixi rakkaushurmossurussaan. Se jaetaan vain päiväkirjaan.

      Poista
  9. Tämä oli ihana päiväkirja, samaistun tytön tunnelmiin, tunnistan omia tuntojani. Mara moikkas. Riku ei ollut. Nämä ovat niin tuttuja, niissä on hurja lataus, varsinkin tuossa Maran moikkauksessa. Sitä muisteltiin vielä unen rajamailla.

    Tuo loppuosa on hirveän kypsää tekstiä, tunteiden analysointia, jos on samalta tytöltä. Mutta siis oikeasti ihastuttava päiväkirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti muistan, miten Jussi moikkas. Jussi oli sisareni luokalla, ja luulin ettei hän huomaa minua. Niin vain huomasi ja moikkasi koulun pihalla silmiin katsoen. Oi! Päiväkirja tärisi onnesta.

      Poista
    2. Mikäs tämän parempaa tekstiä. (Vastaus: ei mikään.)

      31.12 Olin Huvarissa. Timo oli kans siellä mut ei ollu mun kans. Kallella ja mulla on "Bänks".
      1.1 Oltiin kimmojen kansa mäxällä. Sen jälkeen mentiin Pussiin kuunteleen levyjä. Me oltiin Piitun kans yötä.
      2.1 Piitun syntymäpäivä. Pekka ja sen kaveri tuli meille. Syötiin Piitun täytekakku. Sit mentiin Hirvaskankaalle, Äänekoskelle ja Huvariin. Siellä ei ollut ketään. Sit ne toi meidät kotiin klo 12.30. Kisse, Seppo (Parianen), Lilli, Vili ja Tupu tuli meille noin klo 1. Keitettiin kahvia. Ne lähti pois n. klo 3.
      3.1 Istuttiin Piitun kans Mäxällä. Mä lähin kotiin klo 20.00.
      4.1 Tänään oli hirvee pyykki. Tyhmää.
      5.1 Leivoin tänään munkkeja. Johnny on Huvaraissa, nyt on niin karmee pakkanen että en viitti lähtee. Yksinäin tänään jäin sä menit luotain.
      6.1 Kurja päivä. Ulkona on taas karmee pakkanen.
      7.1 Koulu alkaa. Äiti leikkas mun tukan latvat tänään.
      8.1 Sain tänään Tellulta Timon kuvan (Niskanen). Toinen on kulta siinä.
      9.1 Olin kotona. Oli tyhmää.
      10.1 Korismatsi. Olin Lillin kans Mimmillä. Lilli oli meillä yötä.


      Ps. Tiedän tästä tytöstä sen verran, koska olen geeneiltäni salapoliisi ja otin selvää, että hän nykyisin on akateemisesti sivistynyt nainen ja töissä Äänekoskella. - Voi olla, tästä en ole varma, että joskus vielä menen moikkaamaan häntä. Koska... luultavasti hän ihmettelisi, enemmän kuin liiaksi, että miksi... ja minä?

      No sen takia kun kirjoittaa 16 -v että...

      Mikään ei ole tuskallisempaa kuin odottaminen ja varsinkin jos odottaa turhaan. Mutta minun on pakko elää sillä jos hän rakastaa se on tarpeen... Mutta jos HÄN ei rakasta voisin kuolla.. Miksi tämä epävarmuus? Miksei kukaan kerro totuutta?



      Poista
    3. Lassi Sinkkosen "Solveigin laulu" on hyvä kirja. Erittäin hyvä. Kun Lassilta kysyttiin eräässä haastattelussa että "miten olet pystynyt noin hyvin eläytymään nuoren naisen maailmaan", tms., niin Lassi vastasi - hieman kiemurrellen ja kaarrellen - että "se kuuluu kirjailijan ammattitaitoon. ja sitä paitsi onhan minulla silmät päässä." – Paskan marjat! Miksei sanonut suoraan että hänellä oli ollut käytössä autenttinen nuoren tytön päiväkirja! - Ja mistäs minä sen tiedän? En mistään. Mutta oon varma ettei sellaista romaania mieskirjailija omasta päästään kehitä, ei ikinä! Eikä koskaan.

      Eikä tuo (päiväkirjan olemassaolo) yhtään vähennä Lassi Sinkkosen kirjan arvoa! Ei pätkääkään! Aivan upea pienoisromsku.

      Ps. No niin, tässä oletin että kaikki tuntevat "Solveigin laulun" (jolla en tarkoita Edvard Griegin sävellystä); se on koskettava kertomus nuoren tytön aikuistumisesta... jos niin voi sanoa. (Ja miksei muka voisi? Varmaan voi!)

      Poista
    4. Muistan hyvin Sinkkosen Solveigin laulun. Kirjastahan tehtiin myös loistava tv-versio, kolmiosainen. Se on edelleen Areenassa katsottavissa. Kannattaa katsoa, kaikki näyttelijäsuoritukset ovat loistavia.

      Poista
    5. Sinkkosen naiset ovat uskottavia, oli ikä mikä tahansa. Mieleen jäi myös isoäiti, famu, joka oli Solveigin tuki ja turva.

      Poista
    6. Täysin samaa mieltä kanssasi kaikesta. - t. mikis

      Poista
    7. Tietysti me tunnetaan Sinkkonen ja Solveigin laulu.

      Ehdin jo miettiäkin mikä tytöstä tuli. Hyvä että selvisi.

      Minähän olin nuorena korisguru, joten tunnen varmaan tuonaikaiset Huiman - tai miksei Urhonkin - pelaajat.

      PS. No, minä oletan ettette te tiedä Huimasta ja Urhosta mitään...

      Poista
    8. Äänekosken Huima huimaa mun päätä. Forssassa oli ja on FoKoPo ja Alku. Korispallosta muuten en mitään tiedä, mutta tämän.

      Poista
    9. Luin juuri kirjan Tarmo Uusivirrasta, kirj. Simo Rantalanen. (Paska tyyppi, siis toinen noista, enkä tarkoita Tarea.) Puolet elämästäni, jossa sinällään on jo kestämistä, olen asunut Jyväskylässä. Harrastin aikoinani nyrkkeilyä ja olin siinä vitun hyvä, Tare ehkä yhtä hyvä, mutta emme silti toisiimme tutustuneet. Miksemme? Pari kertaa ohimennen juttelimme, mistään asiasta ei ollut kyse. Jyväskyläläisenä tiedän vaikka mitä "tosi"juttuja hänestä, en niitä kerro, Tare oli ihmisenä hyvin reilu ihminen; voisi sanoa että "liian kiltti ihmiseksi". Alkoholisoitui, ja myöhemmin ampui itsensä erään kerrostalon parvekkeella.

      Ilmo Lounasheimo (auktoriteetti nyrkkeilyn suhteen Suomessa), hänen top 5 listansa suomalaista boxareista on:
      1) Gunnar Bärlund
      2) Elis Ask
      3) Olli Mäki
      4) Risto Luukkonen
      5) Tarmo Uusivirta

      Ps. Tää asia tuli mulle mieleen, assosiaationa, tuosta Lassi Sinkkosesta. Joka ampui itsensä lumihankeen kun oli 38 -v. Aseena oli pistooli. Tare oli 42 -v. Aseena oli kivääri.

      Poista
    10. Ihmiseltä kun syntyessä ei kysytä haluuko hän tulla tänne vai ei, niin mielestäni oikeus ja kohtuus on että hän edes eläessään saa päättää jääkö hän tänne vai ei. Muu on väärää moraalia.


      Milyj drug, ja znaju.

      Näkemiin, ystäväni, näkemiin.
      Sydämensyrjimmäinen olet minulle.
      Ero joka ennalta jo arvattiin
      lupailee että vielä tapaamme.

      Näkemiin kättä paiskaamatta, sanoitta
      äläkä sure, turha tuskitella mokomaa
      ei tässä elämässä ole uutta kuolla
      eikä elää, tietenkään, sen uudempaa.

      Jesenin

      Poista
    11. Äsch, menipäs vakavaksi. Parnasson lyriikkaskaban aikoinaan voittanut forssalainen Simo Lyly ehdotti mulle kulttuurin ja urheilun yhdistämistä sillä lailla että tietyillä festivaaleilla "heitettäisiin kirjoja koriin"... esim. vapaaviivalta Kalle Päätalosta saa 3 pistettä, jne. No, myöhemmin Simo ihmetteli sitä miksei lämpöpattereissa veden sijasta voisi virrata paska...? - No, kukapas sitä ei oikeasti ihmettelisi, jos asiaa rupee ajatteleen.

      Poista
    12. Kun olin nuori, tulin ankarissa pohdinnoissani siihen tulokseen, että kyllä vaan ihminen itse päättää haluaako vielä tulla tänne.

      Mutta tuosta Jeseninin runosta... en tiedä kuka on suomentanut, ihan hyvä, mutta onhan siinä vähän käännöksen makua.

      Tehdäänpä toinen versio, jossa otetaan huomioon Sergein kaikki neljä vaimoa ja muut heilat:

      Soon moro, mimmit.
      Sydänkäpysiä ootte mulle.
      Nää bänksit osas arvatakin
      mut kaipa me vielä treffataan.

      Heipat vaan ilman käsipäivää
      ja vollotusta ja muita kohtauksia,
      kaikki me kerran täältä häippästään,
      ei tänne kukaan asumaan oo jääny.

      (PS. Tällaista pyhäinhäväistystähän ei kai vielä ole kriminalisoitu kulttuurisena omituisuutena tms?)

      Poista
    13. Sydämensyrjimmäinen on outo sana suomen kielessä, yhtä aikaa ruma ja kaunis, koska herättää mielteitä syrjäisyyteen ja toisaalta aivan erityiseen suojattuun asemaan. Tavallaan se tekee koko runon, mutta samalla se syö sitä. Voiton puolelle kuitenkin kääntyy, minun mielestäni, mutta hieman nikotellen. Voin kuvitella nämä säkeet sointuvalla venäjällä, vaikken kieltä osaakaan. Mutta siis, arvelen minäkin, että käännöksessä on vähän tehdyn makua, haikeasta kauneudesta huolimatta.

      Mä lähden rakas, jätän sut
      Sä lähdet kulta, jätät mut.
      Siis selät vastakkain ja matkaan, hoi vaan!
      Kenties joskus taas sit tavata voidaan.

      Siis näkemiin nyt armas muru
      Ei tämä ole mikään suru
      Vaan kaari ehyt tämän elon
      Ja musta saat nyt hetkeks levon.

      Poista
    14. PS Toivottavsti mikis et pahastu, kun usein lainaamaasi kaunista runoa on täällä nyt rusikoitu. Pelkällä leikkimielellä kuitenkin vain. Runohan on oikeasti upean kaihoisa.

      Poista
    15. No ev varmaan pahastunu! Enkä usko että Jeseninkään olisi pahastunut. (kattia kanssa!) Mutta tiedättekö että tuo runo on Jesenin viimeinen; se jäi hänen kirjoituspöydälleen kun ampui itsensä. Itsemurharuno siis. ja Milyj drug, ja znaju on suomeksi Rakas ystäväni, tiedän.

      Minustakin tuon runon suomennus on kömpelö. En tiedä onko venäjästä niin vaikea suomentaa, siis runoja, valtavan hyviä proosasuomennoksia kyllä tunnen. Mutta esim. heidän syvästi rakastamansa Puskininsakin (Aleksandr Puškin) suomennetut runot ovat... no, ei ne huonoja ole... ei tietenkään... mutta mutta...

      Espanjankieli minusta taipuu hienosti runolle. - Ja varmasti moni muukin kieli mutta kun ei niitä osaa, samperi soikoon!

      Poista
    16. En muistanut runon taustaa, mutta olet sen ennenkin täällä varmaan kertonut siteeratessasi tuota runoa. Se saakin uutta syvyyttä taustaansa vasten ja ihan hävettää oma typerän kevyt väännökseni..

      Poista
  10. Kun en saa unta, en nuku. Kun nukun, nukun. Ei tässä siis ole mitään kummallista. Siksi - jos äkkiä puhuisimme toisista asioista - omistan tämän laulun kaikille korisfaneille. (kuten Tapsalle)


    https://www.youtube.com/watch?v=zTbjLOem2Qg



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riku tietysti - ihana persoona kun on - rakastaa enemmän pesäpalloa. No, siihen en sano mitään. (hymyilee vaan) Tässäpä urheilumuoto nuorille reipas on, sitä kieltää ei kenkään voi. Ei, ei.

      https://www.youtube.com/watch?v=NGj8Zzp7Cm8

      Poista
  11. Katsoin TV dokumentin kirjailija Albert Camusista. Kuoli ajettuaan autolla puuhun. Juuri ennen oli kirjoittanut lukuisille elämänsä naisille ehdottaen tapaamista. Aiemmin oli teoksissaan kirjoittanut ,että itsemurha on ainut ihmisen vakavasti harkittava kysymys.
    1980-90 luvun vaihteessa SKOP pankin johtajan tehtyä itsemurhan ,ilmoitti pankin kakkosmies TV-uutisissa ,että syyn täytyy olla yksityiselämässä , kurssikehitys ei voi olla itsemurhan syy. Useaan kertaan sanoi ,ettei syy ole pankin tilanteessa. Skop kuitenkin kaatui.

    VastaaPoista
  12. Voisiko olla niin, että kun ihmispolo ajautuu itsensä surmaamiseen, syyt ovat moninaisia? Ei olisi vain yhtä syytä, kuten pankin kaatuminen ja ikään kuin kuntoisuuden ja kelpoisuuden menetys?

    Tavallaan tuommoinen yksi syy SKOPin tapauksessa voisi ehkä kertoa siitä, että henkilöllä on materialistiset elämänarvot, hän ehkä mittaa ihmistä aineellisilla mittareilla ja ulkoisella pärjäämisellä? Mene tiedä.

    Itse huomaan ajattelevani niin, että yksi syy ei riitä, vaan siinä on muutakin surua ihmisellä ollut elämän varrella.

    Ei kukaan syöksy koskeen naisen takia muuta kuin SF-elokuvissa. Kyseessä on ehkä herkkä yksilö, jolle naisen hylkö on ollut se viimeinen niitti muiden hylköjen ohella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikäläisen kauemmassa suvussa tiedän yhden itsensä surmaamisen. Isoisäni veli hirtti itsensä roikkumaan ulkorakennuksen hirsiparruun katossa delirium tremensissä kuulemma. Eli juoppohulluuskohtauksessa. Tämä asia on ollut avoimesti esillä suvun puheissa, sitä ei pyritty mitenkään salailemaan, sillä kyllähän kylän juopot aina tiedettiin, vaikka suku olisi ollut ns. paremmista piireistä. Ja eritoten silloin.

      Poista
    2. Kyllähän mainitsemani Matti Ala-Melkkilän itsemurhan keskeinen syy oli pankkinsa tuleva romahdus. Silti oli surkuhupaisaa kuulla varajohtaja Wegeliuksen hokevan ,ettei syy voinut olla taloudellisessa tilanteessa.
      Suomifilmien hylätyt itsemurhaajat olivat muistaakseni pääasiassa naisia.

      Poista
    3. No, onhan näitä näkyvästä syystä tapahtuvia itsensä surmaamisia kyllä olemassa. Tiedän yhdenkin hyvän ystäväni isän, joka oli myyntipäällikkö isossa liikekeskuksessa. Kävi ilmi, että hän on kavaltanut vuosien varrella runsaasti yhtiön varoja ja tavaraa. Kun tapaus paljastui, hän pyysi samassa yhtiössä työskennellyttä vaimoaan, ystävättäreni äitiä käymään luonaan yhtiön työhuoneessaan, vaimo sanoi, ettei nyt ehdi, tulee myöhemmin. Ei ehtinyt, sillä mies ampui itsensä. Olisi siis ampunut vaimonsakin, jos tämä olisi tullut siihen. Häpeä paljastumisesta näennäisesti aiheutti tämän.

      Poista
  13. Huomatkaa muuten, rakkaat lukijat ja kommentoijat, sivupalkkini Sanottua-poiminta.

    Kun täällä on sanottu, että haukun aina Marinia, jopa kalvan häntä viheliäisesti, niin nyt panin Hesarin ylistyksen näkyviin. Mitäs pidätte?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosi sitten Suomen arvioitiin velkaantuvan useita kymmeniä miljardeja koronan takia. Budjettiin merkittiin 20 miljardin alijäämä, toteuma 13,4 mrd. BKT:n arvioitiin supistuvan 10%, lopullinen lukema 2,8%.

      Olemme toistaiseksi onnistuneet paljon muuta maailmaa ja ennakoitua paremmin. Kaikki kiitos ja kunnia syrjäseutujen kuuliaisille akoille!

      KUVA!

      Poista
    2. Bruttokansantuote ei aja koronaa pois. Odotellaan nyt rauhassa kehysriihtä ja hallituksen toimia, jahka työllisyystilanteeseen saataisiin vähän valoa tunnelin päähän.

      Koronan hoitoluvuissahan Suomi on tipahtanut jyrkästi pois mallimaiden joukosta. Hyvä ei jatkunutkaan. Tuhat tartuntaa per päivä menee vielä rikki.

      Jos hyvät menneet luvut olivat hallituksen ansiota, niin onkohan tämä alamäkikin? Vai onko se yllättäen Sipilän hallituksen vika?

      Poista
  14. Iines, kiintoisa juttu löytämistäsi Hevosmiesten ja Pellervon kalentereista.
    On joskus tullut mieleeni maalla kesäisin elellessä, että pitäisi tilata Maaseudun tulevaisuus-lehti, niin pysyisi ajantasalla maalaiselämässä. :)

    Päiväkirjan kirjoittaminen oli kauan katkolla, mutta kun löysin ystävättäreni minulle kauan sitten lahjoittaman upo uuden päiväkirjan varastosta,aloin oitis täyttämään sen sivuja. Suuria salaisuuksia tai muuta arkaluontoista ei päiväkirjaan kannata rustata, ellei ole varma, että ehtii tuhota ne ennen manalle menoa.
    Mikiksen esimerkki on oivallinen, sillä harvoin filosofiset mietteet ja mielen syvällinen tyhjennys päiväkirjan jokaiselle sivulle joutuu.
    Päiväkirjojen sivuille merkittäneen enimmäkseen arkisia tapahtumia. Hauskahan on vuosien päästä palata lukemaa sivuille tallentunutta "henkilöhistoriaansa".
    Voi päiväkirjastaan yrittää tehdä ns. kirjallisuuttakin.


    VastaaPoista
  15. Monet kirjailijat ja kirjoittavat ihmiset pitävät päiväkirjaa käsittääkseni edelleenkin. Tavallaan bloggaaminen on sukua päiväkirjoille, paitsi että blogit ovat julkisuuteen tarkoitettuja, päiväkirjat eivät ehkä ainakaan suoraan.

    Kenties kirjalliseen päiväkirjaan edelleen puretaan rehellisempiä ajatuksia kuin blogeihin, joissa aina kirjoitetaan yleisölle. Blogihan on vuorovaikutusmedia, päiväkirja taas ei.

    Näistä lifestyle- ja muotibloggauksista ja Facebookeista ja Instagrammeista en jaksa innostua, koska niissä lukijoille maalataan muokattua kuvaa omasta elämästä.

    Toisaalta ns. liika rehellisyyskään ei kiinnosta enää siin ä vaiheessa, kun liiasta rehellisyydestä, vaikkapa lihavan selluliiteista tehdään kauppatavaraa ja myyntivaltti muka rehellisinä totuuksina.

    VastaaPoista
  16. Katsoin äsken televisiosta suomalaisen elokuvan "Toivelauluja". Mielestäni se oli hieman mielisairas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millä silmällä katsoo, sillä näkee.

      Toivelauluja on fantasiamainen kokonaisuus unohtamatta sitä, että iskelmä on kansakunnan muisti Peter von Baghin sanoin.


      Poista
    2. Iskelmä on nimenomaan kansakunnan muisti. En katsonut elokuvaa, mutta olen sen varmaan joskus nähnyt. Yhteen aikaan katsottiin kaikki elokuvat, mitä vain tuli, teattereista ja televisiosta.

      Vilkaisin nyt Youtubesta, ja siellä oli joitain kappaleita ilmeisesti tästä elokuvasta, esimerkiksi Pikku midinetti, vai mikä Kaunis ompelijatar se nyt olikaan, Pirkko Mannola ja Esko Salminen tanssimassa ja suuteloimassa. Olihan se kornia. Mutta ehkä sotien jälkeinen aika oli niin köyhää pula-aikaa, että haaveet olivat hattaraa ja höttöä.

      Poista
    3. No sehän on hyvä, jos muistisi pelaa. Tiedän ihmisen, jolla alzheimerin tauti alkoi heti viidenkympin jälkeen.

      Dementia lienee yksi pelätyimmistä sairauksista nyt. Ja surullisin. Meidän taloyhtiöstämme on kymmenen viime vuoden aikana kuollut kaksi miestä dementiaan, ja yksi nainen on joutunut hoitokotiin. Kunpa saisi pitää järjen valonsa ja hyvän näkökykynsä.

      Poista
    4. Toteamukseni tämän päivän TV-1n "elokuvasta" oli vain kaino mielipiteeni. Sitä paitsi oli siinä hyvääkin, esim. sen kesto, se oli ihanasti vain 1,05 h.

      Musiikista tykkään kaikenlaisesta, myös vanhemmista suomalaisista iskelmistä. Ne soivat mielelläni päässäni. Mutta televisiosta niitä en halua kuunnella, ainakaan jos siinä taustalla samalla pomppii jostain hullujenhuoneelta (sic!) karannutta jengiä. (huh, huh)

      Mua vaan välillä pännii kun töllöttimestä niin harvoin tulee klassikkoja/muuten katsomisen sietäviä filmejä. Sitä kaipaa Petteri von Baghin aikoja: lyhyt elokuvaesittely ja sen päätteeksi "antoisaa elokuvailtaa"... Harvoin sai pettyä.

      Ps. Tai mitä minä tässä turhia kitisen: tuleehan silloin tällöin hyviä uusia filmejä televisiosta. Aina silloin tällöin. (huokaus)

      Poista
    5. Tässä linkki läväytti silmilleni Tena-mainoksen. Hetken luulin, että se oli linkin tavoite.

      Niin tai näin, vielä ei Tenoja tarvita. Näitä inkontinenssisuojiahan on miehillekin.

      Poista

  17. Minusta on huolestuttavaa, että Suomi jatkaa jääräpäisesti Astra Senecalla rokottamista huolimatta veritulppariskistä. Nyt on Saksakin ja 10 muuta Euroopan maata ilmoittanut keskeyttävänsä Astra Senecan käytön.

    Suomessa Hanna Nohynek edelleen ajaa tätä rokotetta kaikille ikäryhmille ja riskiryhmille. Onkohan Nohynek ollut nyt jonkun ylemmän käskytettävänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä usko. Mä en oikein syty tällasista salaliittoteorioista... Kuka Nohyenekia käskyttäisi, tai edes pystyisi, ja miksi?

      Poista
    2. No sitä minäkin epäilen enkä usko salaliittoon.

      Ehkä se kevään maskivalehtelu ja ministerien kieroilu - jota ei kukaan voi väittää salaliittoteoriaksi - vain oli omiaan herättämään epäluottamusta, joka jätti särön hallituksen uskottavuuteen.

      Ja totuushan on, että Astra Senecaa on tilattu Suomeen eniten kaikista rokotteista, eli olemme pahemmassa kuin pulassa ilman Astra Senecaa.

      Poista
    3. Nohynekin esimies on THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen. Arvostan hänen asiantuntemustaan (koen sen ainakin omaani paremmaksi). 29.1.2020 tuli ensimmäinen tautitapaus ilmi Suomessa. Mika Salminen silloin tv-uutisissa, yli vuosi sitten, rauhoitteli meitä että "virus tuskin lähtisi leviämään Suomessa". Hän puhui siitä mistä oli tietoa, ei enemmästä. – Se on huvittavaa että Somessa (ei täällä! ei tällä palstalla!) jotkut väittävät pokkana että tiesivät jo silloin mitä tuleman pitää. Jo silloin. Se on tietysti täyttä äitelää sontaa.

      Poista
    4. Olihan se ennenkuulumatonta ja uskomatonta, että virus lähtisi leviämään Suomessa. Eli en ihmettele näitä THL:n varhaisia lausuntoja. Näin kaikki ajattelivat.

      Se mitä sopi silloin ihmetellä, oli kuitenkin Suomen päättäjien hidas herääminen toimintaan, kun virus jo oli täällä. Vasta kiihtyvä kritiikki herätti hallituksen kauan sen jälkeen, kun viruksen kantajia marssi täysin esteettä suoraan Lombardian kriiisialueelta ja Euroopan hiihtokeskuksista Vantaalle.

      Tälläkin hetkellä rajat vuotavat, ainoana maana Euroopassa, kuten lehdissä on todettu. Vastuuta pallotellaan elimeltä ja kombolta toiselle. Ei tiedä, ketä viranomaista pitäisi uskoa.

      Poista
    5. Kyllä minä - Iines Kiltti - Astra Senecan sotkujen (jos niissä yl. on sotkuja) selvittämisen jätän senkin mielummin asiantuntijoiden tehtäväksi. Enkä halua heitä siitä neuvoa. - Ainoastaan SIINÄ TAPAUKSESSA, että hulluksi tullut Hallitus antaisi diktatoriset valtuudet Ano Turtiaiselle... sanois sille että "hoida homma"! Kyä mää sillon nousisin parrikaateille! ja usko huvikses että sukkelaan myäs!

      Poista
    6. Suomessa on demokratia, päätökset ovat hitaita... ne kun eivät saa edes muodollisesti olla lakipykälien vastaisia. Emmekä me ole siinä tilanteessa missä oltiin vv. 1939-44. Silloin hyvin pieni kopla päätti mitä tehdään; kansan valitsema eduskunta oli sivuutettu käytännössä kokonaan. Näin oli pakko tehdä! Ja hyvä niin että tehtiin! - No, emme me nyt samassa tilanteessa ole kuin kevätkesällä 1944. Onneksi.

      Poista
    7. Meille koronatietoutta (oikeammin siis covid-19) on tullut yli vuoden verran joka tuutista. Mutta... väitän että harva ns. tavallinen ihminen (siis meikäläinen tai meikäläistä muistuttava) todella tietää mistä tässä kaikesta kyse on, ja mitä seuraksia tästä 'kaikesta' on, jne.jne. Kyseessä kun on kumminkin KOKO maapalloa käsittävä ongelma; ei riitä se että Suomessa tämä virus saataisiin aisoihin, ei mihinkään, tai Euroopassa... emme siltä silloinkaan turvassa olisi, höh.

      Mutta amatööriasiantuntijoita silti riittää. Pilvin pimein. Ja mielipiteitä. Otetaanpa tarkastelun alle vaikkapa joku Puolue ja sen kansanedustajat... (nostaa Taikurin hatusta silmärt kiinni yhden lapun) "Ohoh, tuli Perussuomalaiset. No, ei sille mitään mahda." (tutkii ko. puolueen edustajien ratkaisumalleja) "33 % on sitä mieltä että rajoituksia pitää lisätä, 33 % on sitä mieltä että rajoituksia pitää höllätä, 33 % ei osaa sanoa"... Ymhnhy. (viskaa harmistuneena Taikurin silinterilätsän hevon per... pois)

      "Tee sitä tai tätä, älä vetämättä jätä". Kyltti WC:n seinässä.

      Poista
    8. Niinhän minäkin jätän Astra Senecat asiantuntijoille, mutta saahan sitä kertoa, miten asia oikeasti on ja tulisi järjestää. Katsos kun on kärkevä tarkkailija luonnostaan, ei osaa ottaa kiitollisena, mitä ylhäältä annetaan.

      Kyllähän tämäkin tapaus pelottaa ihmisiä, kun meitä isommissa sivistysmaissa ollaan meitä varovaisempia ja meillä vain tarkkaillaan, odotellaan ja kuunnellaan herkällä korvalla..

      Poista
    9. PS Juuri nyt kerrotaan uutisissa, että Suomessakin on tehty veritulppailmoituksia (9 kpl) rokotteen jälkeen. Saksa, Ranska ja Italia ovat tänään keskeyttäneet manitut rokotteet, meillä Nohynek sanoo juuri, että meillä jatketaan, koska hyödyt ovat suurempia kuin haitat.

      Herra mun vereni. Meillähän uhrataan ihmisiä, koska ”hyötyä on enemmän”. Karmea lausunto. Kuin Hitleriltä.

      Poista
    10. Vara on viisautta. Eilen sanoin eräälle ihmiselle, että muista ainakin kysyä onko jotain muuta rokotetta saatavissa kuin tätä kohun silmässä olevaa Astra Senecaa (meniköhän tuo nimi nyt oikein?)
      Naisen vaisto, nääs.

      Poista
    11. Täällä pikkukaupungissa ei ainakaan voi valita rokotetta, sitä on otettava, mitä varattuna aikana on tarjolla. Näin lukee nettiohjeessa.

      Saapas nähdä, miten käy.

      Poista
    12. Katsoin samat uutiset (tv3). Oikeasti "Fimean mukaan saadut ilmoitukset ovat tiedoiltaan niukkoja ja niistä on pyydetty lisätietoja. Tällä hetkellä käytettävissä olevien tietojen perusteella ei voida tehdä päätelmiä syy-seuraussuhteesta rokotteen saamisen ja verisuonitukosten välillä."

      ”Britanniassa Astra Zenecan rokotteen on saanut yli 11 miljoonaa ihmistä. – Siellä näitä verisuonitukostapauksia ei ole havaittu sen enempää, mitä olisi väestöpohjaisesti odotettu. Kyseessä ovat sairaudet ja ilmiöt, joita esiintyy normaalistikin, Kaukonen sanoo."

      Jäähdytä vähän vertasi! Ja vie pois Hitler!

      Tuhkarokko on virusperäinen sairaus sekin, vielä viheliäisempi leviämään kuin tämä covid-19. Eikä siihen ole lääkettä, mutta rokotuksella sen leviäminen voidaan estää. Nyt kuulema 85% maapallon väestöstä (tätä vähän epäilen, luku on niin iso?) on sitä vastaan rokotettu. Rokotteet (koska niissä yl. on osa elävää virusta) aina aiheuttavat joillekin rokotettaville komplikaatioita. Aivan varmasti, tai ainakin luulen, satoja ja tuhansia tai enemmänkin ihmisiä on kuollut tuohon tuhkarokkorokotukseen. Silti aivan KARMEAA on sanoa että ihmisiä olisi tieten tahtoen uhrattu, koska
      "WHO arvioi, että 2000-luvulla (tuhkarokon, latojan huom.) rokotukset ovat säästäneet 17 miljoonan lapsen hengen."

      Jos tässaä "hyödyt eivät voita haittoja, voi jumatsukka, heittäydyn kokopäivänatsiksi. Sig Heil!


      Tästä löytää asiallisempaa tekstiä rokotteista. Tosin se on tylsää luettavaa. Mutta niinhän faktat yleensä ovat.


      https://blogit.ts.fi/terveys-tiede/moni-sairastuu-ja-kuolee-koronarokotuksen-jalkeen/

      Poista
    13. Sitä paitsi väitin että "satoja tai tuhansia" ihmisiä on kuollut tuhkarokon rokotteeseen... oikeasti en tiedä yhtäkään tapausta, vedin nuo luvut ihan vaan hihasta.

      Hyi sua Mikko, ei saa levittää väärää tietoa!

      Poista
    14. Mikis, kyllä minä valistunut olen ja tiedän oikein hyvin sen, että ihmisiä kuolee myös rokotusten jälkeen, muista syistä, eli yhteys tulppiin voi olla vain ajallinen.

      AstraZenecan tapauksessa kuitenkin tulpan saaneissa on paljon nuoria, ja naisia, ja yhdeksi syyksi on epäilty ehkäisypillerien käyttöä tämän rokotteen yhteisvaikutuksena. Eli kyseessä ei ole vanhojen ihmisen heikko kunto.

      Minusta rokotukset on syytä keskeyttää aina, jos epäilyjä on. Sikainfluenssarokotteenkin kohdalla väitettiin pitkään, että narkolepsiat johtuivat muusta kuin rokotteesta.

      Käsittääkseni muiden rokotteiden kohdalla ei ole esiintynyt lisääntynyttä tulppariskiä. On hyvä, että asiaa tutkitaan. Mietin myös sitä, että jos isot sivistysmaat keskeyttävät rokotejakelun, se ei tapahdu hätiköiden.

      Poista
    15. Tuo blogikirjoitus, johon viittaan, on oikeasti lukemisen arvoinen. Jos nimittäin haluatte jotain tietää tästä ja virusrokotteista yleensä. Sitä paitsi se ei ole yhtää tylsää luettavaa.

      Kunnioittain
      teidän nöyrin palvelijanne, mikis

      Poista
    16. Mikis, katsoin kirjoituksen, enkä voi sanoa yllättyneeni. Tiedossa ovat päälinjat, koska yleensä otan aina asioista selvän enkä perusta mitään oletuksille tai luuloille.

      Se mitä kritisoin, on lähinnä viranomaisten muista maista poikkeava asenne, joka ei ole omiaan herättämään kansan luottamusta rokottamista kohtaan. Nämä AstraZenecat olisi asiallista keskeyttää, kunnes EU:sta tulee yhteinen ja tarkka tieto rokotusten jatkamisesta. Tämä herättäisi luottamusta eikä tyssäisi kansan rokotushaluja.

      Poista
    17. Muuten, juuri tulleen tiedon mukaan myös Ruotsi keskeyttää Astra Zenecan jakelun. Rokotehan on käsittääkseni ruotsalais-brittiläistä valmistetta, joten jos valmistajamaa keskeyttää, siihen on erityinen syy - oman järkeni mukaan.

      Poista
  18. Olen joskus, Iines rakas, eri mieltä kanssasi. No, se johtunee siitä että minä olen ottanut huonosti asioista selvää, ja miksei myös siitä, että uskon luuloihin eli humbuukiin!

    Ei vaineskaan, en mä oikeesti kanssasi riitele. Mitä nyt tietysti aina välillä. ):- ):-

    Mutta nyt katsomaan Diiliä! kipa kap

    VastaaPoista
  19. Ei eri mieltä oleminen ole riitaa, mikis, enkä voi kuvitellakaan, että minä, tai kukaan riitelisi sinun kanssasi. Riita on rumaa, enkä harrasta semmoista, väistyn mieluummin, vältän ilkeitä ihmisiä. Sen sijaan väittelen tai keskustelen mielelläni nimenomaan silloin, kun kaikki eivät ole samaa mieltä. Semmoinen yksituumaisuus ei ole kovin antoisaa.

    VastaaPoista
  20. PS Haluan korostaa sitä, että väittelynkin tulee olla rakentavaa, ei repivää eikä pahantahtoista. Hyvä debatti on kivaa.

    VastaaPoista
  21. "Tälläkin hetkellä rajat vuotavat, ainoana maana Euroopassa, kuten lehdissä on todettu."

    Tämä on törkeä vale.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SUOMI on yhä eurooppalaisittain poikkeus koronaviruksen rajakontrollissa. Suomi ei vieläkään vaadi matkailijoilta negatiivista korona­testiä, vaikka useimmat Euroopan maat niin tekevät – HS selvitti miksi

      Perustuslaki ei oikeustieteilijöiden mukaan estäisi negatiivisen testituloksen edellyttämistä Suomeen tulevilta ulkomaalaisilta. Keskeiset ministeriöt ovat kuitenkin katsoneet, että testituloksen edellyttäminen olisi vaikeasti valvottava ja verrattain tehoton tapa hillitä viruksen leviämistä.”

      (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007859298.html)

      ”Oikeuskansleri [Tuomas Pöysti] suositti jo marraskuussa vaatimaan ulkomaalaisilta negatiivista koronavirustestiä – hallitus ei pitänyt tarkoituksenmukaisena.

      Toisin sanoen hän yritti ohjata ministeriötä löytämään oikeudellisen ratkaisun siihen, että koronaviruksen leviämistä ulkomailta voitaisiin hillitä vaatimalla negatiivinen testitulos Suomeen saapuvilta ulkomaalaisilta.”

      (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007860260.html)


      Poista
    2. ” Pääkirjoitus: Hallitus ja viranomaiset möhlivät koronatorjunnan rajoilla
      Vakavimmin koronan hallinta on pettänyt rajoilla. Parannettavaa riittää sekä matkailun koronaehdoissa että niitä koskevassa viestinnässä.”

      (https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000007860142.html)

      Poista
    3. Näitä sanomalehtien "törkeitä valeitahan" riittää. Tässä Talouselämän kuukauden takainen artikkeli rajojen vuotamisesta. Mitään ei ole sen jälkeen tapahtunut.

      https://www.talouselama.fi/uutiset/kaksi-rypasta-koronavarianttia-suomen-raja-vuotaa-yha-vaikka-laki-mahdollistaa-pakkotestit/2ec6924b-836d-4887-a3ce-f21533c655d0

      Poista
    4. Mikä Iineksen viestissä oli se "törkeä valhe"?

      - sekö että rajat vuotavat?
      - vai että ne vuotavat ainoana Euroopassa?
      - vai että näin oli lehdessä todettu?

      Vai nostiko kiukun tämä kaino toive:

      "väittelynkin tulee olla rakentavaa, ei repivää eikä pahantahtoista"

      On toki hellyttävää, kun sorrettu sielu kiivailee uskonsa puolesta. Suomen rajavartijat, sorron puomit pois!

      Poista
    5. Tänään käytiin eduskunnassa julkista keskustelua rajojen vuotamista, jota ilmaisua käytettiin. On ollut vuosi aikaa valmistella lait ja säädökset ja turvata rajatarkistukset, muiden EU-maiden tapaan. On käsittämätöntä, että tällaista ei ole saatu tehtyä.

      Miten voi olla niin, että muissa maissa tällainen tiukka rajakontrolli on itsestäänselvyys? Kuka siellä toimii tulppana, kysyttiin keskustelussa. Mikä on motiivi?

      Poista
    6. Omituisinta on pääministerin kehuskelu Euroopan tiukimmalla rajakontrollilla. Siis mitä? Tässä kansalaiset kyllä tipahtavat kärryiltä.

      Poista
    7. Voisitko ystävällisesti avata kommenttiasi.

      Millä tavalla Suomessa on Euroopan tiukin rajakontrolli?

      Juuri eilen hallitus sai eduskunnalta ennennäkemätöntä ryöpytystä siitä, että vuodessa ei ole saatu aikaan rajaturvallisuutta muiden EU-maiden tapaan.

      Harvan kansalaisen - sinä taidat olla poikkeus - oikeustajuun mahtuu, että rajat vuotavat kaiken aikaa samalla, kun nuoret eivät pääse harrastamaan eivätkä kouluun, elinkeinoja rajoitetaan monin tavoin ja erityisesti vanhukset ja varttuneet kan salaiset joutuvat elämään terveyttä vaarantavan eristetysti.

      Esimerkiksi Brasiliasta saadaan tulla meille vapaasti, vaikka maassa on tavattu sellaista virusmuunnosta, joka ei reagoi rokotuksiin.

      Mitä sanot siis "Suomen tiukkaan rajakontrolliin"? Miten se toteutuu?

      Poista
    8. Älä valehtele. Brasilialanen Brasiliasta ei saa tulla meille vapaasti.

      Poista
    9. Viestintätyylisi on sopimatonta. Olet töykeä ehkä siksi, että voi mitenkään perustella kantaasi etkä syytöksiäsi.

      ” Suomeen saapuu yhä päivittäin koronaa sairastavia matkustajia, joukossa muun muassa Brasiliasta lentäneitä. Suomi on yhä eurooppalaisittain poikkeus rajakontrollissa, sillä täällä ei vaadita matkailijoilta ennakkoon tehtyä koronatestiä.”

      (https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000007863062.html)

      Poista
    10. ” Vantaan sosiaali- ja terveydenhuollosta vastaavan apulaiskaupunginjohtajan Timo Aronkydön mukaan lentomatkustajia saapuu ympäri maailmaa: Euroopasta, Yhdysvalloista, Kaukoidästä ja Afrikan maista.

      3–14. maaliskuuta positiivisen koronavirustuloksen on antanut hieman alle 40 ihmistä, päivittäin määrä on ollut nollasta kuuteen positiivista. Tässä joukossa on esimerkiksi Brasiliasta saapunut henkilö. Brasiliassa riehuu parhaillaan rokotuksesta tai sairastetusta taudista saatua immuunisuojaa kiertävä virusmuunnos.

      ”Brasiliasta saapuu Helsinki-Vantaalle 20–30 henkilöä viikoittain”, Aronkytö sanoo.

      Positiivisen testituloksen saaneet määrätään karanteeniin.

      Aronkydön mielestä vaatimus ennakkoon tehdystä negatiivisesta testistä olisi ”ehdottomasti paras vaihtoehto”, ja se olisi jo pitänyt saada aikaiseksi.”

      (Suora lainaus edellämainitusta lähteestä)

      Poista
    11. No kohta varmaan lennot loppuu kun kaikki matkustajat on Suomessa.

      Poista
    12. Siis miten perustelet väitteesi: rajojen vuotaminen on törkeää valehtelua? Ja "valehtelet Brasiliasta"?

      Jos sanot näin, ymmärtänet, että sinun pitää perustella väiteesi jollakin tavalla ollaksesi uskottava. Ellet perustele, olet huonompi kuin lukutaidoton persu.

      PS Alan muutenkin epäillä, ettet ole ollenkaan perillä uutisisista ja tapahtumista. Ihan kuin olisit täysin pihalla.

      Poista
    13. En voi viitata artikkeleihin, raportteihin tai tutkimuksiin, koska se ei täällä ole hyväksyttävää omaa ajattelua.

      Poista
    14. Heh heh... tunnen ihan pientä vahingoniloa... Nimittäin juuri tältä minustakin silloin kauan sitten tuntui väitellä teidän tiedostavien äly-vasemmistolaisten kanssa politiikasta.

      "Älä valehtele! Neuvostoliitto ei ikinä ole hyökännyt mihinkään maahan!"

      "Älä valehtele! Virolaiset itse halusivat liittyä Neuvostoliittoon vapaissa vaaleissa!"

      "Älä valehtele! Tsekit ja slovakit pyysivät itse veljesmaiden tovereita auttamaa sosialismin säilyttämisessä!"

      "Älä valehtele! Maailman kaikki oikeat tiedemiehet todistavat, että sosialismi on maailman kehittynein yhteiskuntamuoto!"

      "Älä valehtele! Mankemangi on sopuisa, kaiken tietävä ja kaukaa viisas!"

      Poista
    15. Sano mitä sanot, mutta suunnitelmatalous rules.

      Poista
    16. Eli et osannut perustella esittämiäsi väitteitä, Mankemangi, yhdelläkään lauseella.

      En ihmettele sitä yhtään. Ei niitä kukaan muukaan olisi pystynyt perustelemaan.

      Poista
    17. Kyllä osaan. Sinä et vain hyväksy minkäänlaisia perusteluja. Et edes pääministerin suusta.

      Poista
    18. Tapsankin esimerkkilauseet viittaavat mikiksen lapsuuteen.

      Poista
    19. Kun se pääministeri ei perustellut väitettään Suomen tiukimmasta rajakontrollista. Jos kannatat silmät sumeina tällaista väitettä, niin en ihmettele, ettet sinäkään osaa sanoa tuolle yhtään perustetta. Millä tavalla Suomen rajakontrolli on tiukin? Missä se näkyy, Marin tai Mankemangi, tai joku?

      Poista
    20. Huomautan, että pelkän linkin sisältävät tekstiviitteet poistetaan. Linkit eivät keskustele.

      Voit, Mankemangi, tuoda sen linkin asian tähän selostettuna, linkki voi olla suluissa viitteenä.

      Poista
    21. Se olikin kannaltasi epäedullinen YLEn uutinen.

      Poista
    22. Ei ollut, aihe kiinnosti kovastikin. Minulla on siitä sanomista.

      Täällä on kuitenkin tapana, että uuden aiheen tuoja alustaa muutamalla omakohtaisella ajatuksella uuden keskusteluhaaran. Siis sinun motiivisi, mitä ajattelet artikkelin aiheesta, miksi halusit tuoda sen tänne viitsimättä sanoa itse mitään, ja vain heitit pelkän linkin kuin luun koiralle. Ei se riitä.

      Poista
    23. Se oli kannaltasi hyvin epäedullinen.

      Poista
    24. Pääministeri valehteli.

      Poista
    25. Mankemangi valehtelee yllä.

      Poista
    26. Pääministeri valehteli, ja minua huolestuttaa, tekeekö hän niin tahallaan. Suomen rajavalvonta ei ole tiukkaa, vaan edelleen löysää, löysimpiä EU:saa.

      Poista
  22. Täällä avattiin ikäryhmälleni rokotus ilmoittautuminen . seuraavana aamuna ilmoittautuessani kerrottiin tuhannen rokotteen paketin varatun. Huhtikuussa uusi rokote erä tulossa ,joten minulla rokotesuoja voimassa ehkä koivujen lehtiessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä menivät ajat kuudessa minuutissa, kun oli varausmahdollisuus kaupungin vanhimmille ryhmille. Viimeksi seurasin nettiaikojen menoa viime perjantaina. Alle sata aikaa oli varattavissa ja ne menivät vajaassa puolessa tunnissa.

      Opettelin valmiiksi tekniikan, jotta saan varmasti ajan, kun vuoroni on. Ei kannata rynnätä klikkaamaan ensimmäistä aikaa, vaan vasta viikon puolivälistä tai lopusta, sillä ensimmäiset ajat katoavat silmistä hurjaa vauhtia ja aikaillessa niiden kimpussa jää kohta luu käteen.

      Poista
  23. Kopioin tämän muualta, vartijoiden maailmasta: "Etuvartiossa seisomme. Tartuttiko se yököttävä mamu-spuge koronan. Sitä ei tiedä, eikä ymmärrä, edes kun iskee" - Heh, neekeri on minua kehoittanut poistumaan tästä maasta.

    VastaaPoista
  24. Moni muuten ei tiedä sitä tosiasiaa, että korona voi tarttua täysin oireettomasta kantajasta. Olen jopa tavannut naisihmisen, joka tuppasi melkein iholle, ja sanoi, että ei hänellä ole koronaa. Kyseessä oli tyyppi, joka vähätteli muiden maskeja ja naureskeli ”koronapelkoisille”.

    Valistukselle on edelleen sijaa. Viime päivinä on kirjoitettu vieraskielisten suuresta ja yhä lisääntyvästä osuudesta tartunnoissa. Uskon, että heitä on valistettu kyllä, ja onhan heillä kaikilla kännykät ja netit. Tiedolta ei voi välttyä.

    Jos joku rikkoo ohjeita, hän tekee sen tieten ja tahallaan. Kaikki eivät usko hymyilevää vienoa puhetta. Minusta näitä itsekkäitä jääräpäitä pitää yksinkertaisesti käskyttää tai panna alueelliseen liikkumiskieltoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään kerrottiin uutisissa, että koronatartuntoja on ollut jo yli kahdeksan sataa ja kohta se on kai jo tuhansissa, jos tämä meno jatkuu. Kaikki tuntuu olevan jo vinksin vonksin.

      Ihmiset on kyllästyneitä ja lunta,lunta sataa, koko ajan on jonkun lapioitava. että pääsee sisään tai ulos ovesta täällä meillä.

      Nyt ei tarvita enää muuta kuin toivoa toivoa, joka alkaa jo loppua. Tai ehkä sitä on kuitenkin vielä tarpeeksi. Toivottomana ei ole mukava olla. Ja onhan niitä rokotuksia!



      Poista
    2. Näillä Satakunnan lakeuksilla ei lunta riitä enää lapioitavaksi. Ohut kerros sulaa saman tien pois, onneksi. Näinpä jo palanneen joutsenpariskunnankin, lensivät rääkyen ylitseni. Sanoin niille ääneen: tervetuloa. Nainen, jonka kanssa juttelin, pihalla, kumartui niiden alta kuin hyökkäystä peläten. Itseäni huvitti, sisäisesti, erilainen suhtautumistapamme. Toisaalta kyseinen nainen vihaa puluja ja hysteerisesti pelkää linnunkakkojen suttaavan talon alueita. Minä taas ruokkisin mieluusti lintuja talvisin.

      Rokotuksia odotellaan, mutta ei mielellään Astra Zenecaa. Nyt taitaa tämä rokote onneksi jäädä vähemmistöön ja muut rokotteet otetaan kansalaisten perusrokotuksiksi.

      Poista
    3. Toissa iltana lisäsi toivottomuutta naisihminen (lainaus Iines sinulta), joka valitti vaisulla äänellä yksinäisyyttä. "Kuvittele", hän sanoi minulle, "jos menet ulos nähdäksesi ihmisiä, et voi ketään puhutella, jos et ala hihkua. Ja kun tulet sisään on vastassa ainainen tyhjyys, ei ketään jonka kanssa puhella. Miltä sinusta tuntuisi?" Tiesin, että hänen miehensä oli kuollut vuosi sitten, ja sitä taustaa vasten kyllä häntä ymmärsin. Mutta minulla on yksi muu tuttu, jonka mies kuoli vähän aikaa sitten, eikä hän ole mitenkään valittanut. Melkein päinvastoin.

      Kaikkea meiltä ihmisiltä vaaditaan. Kaikilla ei ole helppoa. Mutta itsestä se taitaa riippua, miten kokee asiat.

      Mulla on ollut itsellä suoranainen lamakausi. Ja tiedän kyllä, mistä se johtuu. Se johtuu siitä, etten ole sinut itseni kanssa. Sisällä riehuu jatkuva taistelu.

      Yritin keksiä tuolle yksinäisyyttä potevalle naiselle jotain keinoa, mutta mikään ei kelvannut hänelle. Lopulta hän velvoitti minut soittamaan hänelle useammin, kun "sinä olet niin kiltti".
      Että minä vihaan tuota 'kiltti' sanaa, kun se toistui vielä samana iltana ja tuli toisesta suusta. Vai kiltti minä olen, vaikea uskoa, kun tietää mikä ajatusmyllerrys on aina mielessä! Ei suinkaan aina hyviä asioita.

      Niin, itsestä se riippuu kaikki. Ei ole minua luotu maailman parantajaksi.

      Poista
    4. Iines, luulenpa että sinä et tunne itseäsi koskaan yksinäiseksi. Jos joku asia alkaa sinua tympäistä, sinä menet ulos luontoon. Se on täynnä sinun ystäviäsi. Minulla ei ole sitä taitoa. Meillä katsotaan aina luonto-ohjelmat suurella pieteetillä. Minulla on niiden aikana aina jotakin muuta tekemistä.
      En kestä sitä, kun luonnossa juostaan kilpaa ja ajetaan takaa jotain toista eläintä tarkoituksella saada siitä ruokaa itselle ja pennuille. Olisiko kaiken luojalla voinut olla jotain toista ratkaisua, ei varmaan.

      Poista
    5. Toki tunnen, useinkin, Liisu, itseni yksinäiseksi. Olen kuitenkin hyvinkin sosiaalinen luonne huolimatta tarpeesta olla myös yksin, useinkin, koska en tykkää katkeamattomasta seurustelusta ja kälätyksestä. Sopivin annoksin seuraa ja omaa rauhaa.

      Suoraan sanottuna, en ymmärrä naisihmisiä, jotka marisevat yksinäisyyttään. En kestä oikein ylisosiaalisia persoonia. Tiedän useitakin naisihmisiä, jotka eivät pysty olemaan yksin, vaan aina pitää olla kälätysseuraa. Olen havainnut, että näillä persoonilla ei useinkaan ole luovuutta eikä mielikuvitusta, he eivät lue, eivät katso vaikkapa elokuvia, eivät ole kiinnostuneita asioista.

      En minäkään pysty katsomaan luonnossa tapahtuvaa takaa-ajoa ja raatelua, vaikka se kuuluu luonnon kulkuun. En kestä eläimen kärsimystä piirun vertaa.

      Poista
  25. Vaan katsokeepa Areenasta hieno dokumentti Rauni Mollbergista ja töistään. Maa on syntinen laulu ja muut. Hakusanalla Dinosaurus se löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan, jahka ehditään. Nythän tuo elokuva näytetään taas joltain kanavalta. Olen sen nähnyt useasti, ja onhan se mainio.

      Poista
    2. Kannattaa se oikeasti katsoa, pureutuu Mollbergin lahjakkuuteen ja hulluuteen hienosti. Vähän kuin Jouko Turkka. Minusta tuntui hienolle, kun Jukka Puotila kehui Turkan merkitystä itselleen hyvin voimakkaasti. Sitä kun on kaikfnlaisia lahjattomia eppusalmisia ollut. Mollbergia ihailen, mutten sitä kotiini olisi halunnut.

      Poista
    3. Katsoin eilen Mollberg-dokumentin. Siinä selvitettiin häntä hänen töittensä ja aikaansaannostensa perusteella.

      Maa on syntinen laulu, on mahdottoman hieno ja vaikuttava elokuva tekijänä Mollberg. Siinä riisutaan ikään kuin alasti ihmiset. Osittain heistä osa onkin. Se on myös kirjana saatavana. Olen lukenut ja vaikuttunut siitäkin. sen kirjoittaja Timo K. Mukka sai aikaan aikamoisen ölymölyn kertoessaan lestadiolaisista suorasanaista tekstiä. En vieläkään kyllä ymmärrä lestadiolaisten meininkiä. Se tuntuu nykyäänkin oudolta. Mutta onhan ihminen monellalailla erikoinen, vaikkei olisi lestadiolainen. Uskotaankin vaikka mitä. Minä olen uskoni kadottanut vaikka lapsena itkin jo Joosefin veljien julmuuden takia.

      Mollbergin tekemä Tuntematon sotilas näytti jo eilisessä elokuvassa julmuuskohtauksia, joista luuli jäävän pysyviä seurauksia, mutta kyllä hän osasi venyttää elokuvissaan ihmistä toiseenkin suuntaan, itkuherkkiin tapahtumiin. Hyvä ohjaaja, sanoisin. Vaikka kuinka kauhistelisin.

      Poista
    4. Mollbergin kamaluudesta on ollut kauhea kohu, mutta ainakin tähän mennessä se vaikuttaa yhtä tyhjänpäiväiseltä kuin Louhimiehen kauheuskin.

      Pohjoisen poikana tunnen monia lestadiolaisia ja ihan normaaleja ihmisiä ne ovat, eivät muslimeja kummempia.

      Sama kai se on saako kiksit saarnatuvassa vai rokkikonsertissa. Ihmisellä on tarve sellaiseen irtiottoon itsestään.

      Liisu - tuolla Einesbaarissa on Rikun alustus Mukan romaanista ja pölinät päälle. Täytyisi oikeastaan vilkaista kuinka uuskorrektisti osasimme silloin aiheeseen paneutua...


      Poista
  26. Juuri päättyneessä STM:n ja THL:n koronatilannetiedotuksessa todettiin painokkaasti, että vieraskielisten osuus tartunnoista on nyt huomattavan suuri, jopa puolet. Kun ajattelee heidän kokonaismääränsä suhdetta perisuomalaisiin, niin heidän määränsähän on suhteellisesti hirmuinen ja yliedustettu.

    Nyt kun hallitus käsittääkseni edelleenkään ei harrasta tiukkaa rajakontrollia, vaan suunnittelee osittaista kontrollia "riskimaista" tuleville, tuntuu käsittämättömältä, että suunnitellaan tavallisten kansalaisten ulkonaliikkumiskieltoa, meidän, jotka olemme tunnollisesti noudattaneet suosituksia.

    Ehdotan, että ulkonaliikkumiskielto suunnataan isoissa kaupungeissa alueille, joissa nämä vieraskieliset asuvat isoina ryhminä. He ovat selkeästi suhtautuneet välinpitämättömästi muiden kansalaisten turvaamiseen. Kyllä heillä tietoa on, mutta kun asenne puuttuu, ei kotiin jaettu infomoniste riitä. Kyllä täyspäisiä ihmisiä voi vastuuttaa teoistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kauan jo epäillyt sitä, mitä "vieraskielisistä" on nyt siis sanottu. Heillä on omat piirinsä ja kyllä kai he toisistaan välittävät enemmän kuin muista ihmsistä.

      Yleensä ihmettelen, miten ihmiset pystyvät suojaamaan itsensä esim. pääkaupungin sisärajojen sisäpuolella. Itse olemme vetäytyneet kiltisti asuinkaupunkimme rajojen ulkopuolelle kakkosasuntoon, joka on työpaikkana ennen ollut. Täällä me nyt kaikessa hiljaisuudessa olemme ja elämme, mutta pelkään silti. En itsemme takia niinkään, mutta kun pääkaupungin vilskeessä ja ihmispaljoudessa elää yksi osa meitä pikkuperheensä kanssa, en voi mennä illalla nukkumaan ennen kuin varmistun että kaikki on siellä o.k.

      Täällä on äkkiä herennyt aurinko paistamaan. Se ilahduttaa kyllä kovasti.

      Poista
    2. Toki välittävät, samanlaisia ihmisiä he ovat nahkansa sisällä kuin kuka tahansa meistä. En usko, että ihonvärillä tai silmien muodolla on mitään merkitystä elämän melskeissä.

      Se mikä erottaa, ovat kulttuuriset tavat. Tässä on muualta tänne tulleilla ollut vuosi aikaa opiskella koronaa, kuten kellä tahansa muullakin. Ja hyvin olemme oppineet.

      Jos joku siis kulkee porukalla ilman maskia, pidän sitä itsekkyytenä muita kohtaan. Nuo eivät välitä suojata muita. Moukkia. Täytyyhän muidenkin pitää etäisyyttä ja luopua rakkaitten ihmistensä seurasta jopa kokonaan, useiksi kuukausiksi, jopa vuodeksi. Ei siinä selittelyt auta. Niin on tehtävä, velvollisuudentunnosta ja halusta auttaa koko kotimaata.

      Poista
    3. Surkuhupaisaa on seurata kuinka rajakatastrofissa syytä tyrkytetään milloin kellekin - Marin syytti aveja ja avit hallitusta.

      Vuosi on ollut aikaa toimia, mutta niin vain tänne tullaan yhä kuin hollitupaan. Nyt kuulemma ihan kohta asiaan tartutaan tarmolla!

      Heti paikalla kunhan ensin pannaan kantapulliaiset ulkonaliikkumis- ja urputuskieltoon!



      Poista
    4. Katsoin tänään eduskunnan kyselytunnin ja kiinnitin huomioni samaan asiaan. Marin vieritti vastuun rajojen vuotamisesta aveille, ja Kiuru maskipakon puutteen kaupungeille.

      Kaikki on kuitenkin viime kädessä hallituksen päävastuulla, ei sen alaisten laitosten. Miksi juuri meillä kaikki on kiven takana, mikään ei tunnu onnistuvan. Miksi muualla kaikki käy niks naks ja homma pelaa.

      Poista
    5. Sanna Marin käy peittelemässä mut joka ilta.

      Poista
  27. Täällä on puhuttu Astra Zenecan rokotteesta, jota minäkin kammoksuin vaarallisten vaikutusten vuoksi.

    No nythän tuon rokotteen antaminen on taas keskeytetty, vaikka sitä meillä jostain kumman syystä jatkettiin. Luojan kiitos.

    VastaaPoista
  28. Kun useat EU-maat keskeyttivät AZ:n, sanoi meillä Nohynek: "Meillä ei tällä hetkellä ole syytä olla huolissaan".

    Meillä jatkettiin urheasti, "koska hyödyt olivat haittoja suuremmat". Eli viis muutamasta veritulpasta.

    Nyt meillä on AZ keskeytetty "viikoksi", ja annettu varo-ohjeet jo AZ:lla rokotetuille. Kiva varmaan nyt olla AZ-rokotettu. Itse en halua enää AZ-rokotetta, kun vuoroon tulen. Kaikki muut käyvät.

    Nyt ihmiset ovat peloissaan, eivätkä uskalla mennä rokotuksiin. Täälläkin on ennen rokotusaikavaraus tukkeutunut, nyt juuri kun katsoin, varausaikoja on runsaasti jäljellä. Aluksi ne menivät aina jopa 6 minuutissa, kun linkki avattiin kerran viikossa.

    VastaaPoista