19.3.2021

Maailman onnellisin maa

 


Suomi on neljännen kerran peräkkäin maailman onnellisin maa, sanotaan aamu-uutisissa. Mikä ettei, hyvä täällä on olla. Paitsi jos lukee liikaa lehtiä. Niissä annetaan nyt jälleen kerran ymmärtää, että Suomi on maailman huonoin maa naisvihassaan.

Tästä on kiittäminen Politico-lehden Euroopan versiota, joka  ensimmäisenä kertoi NATO Stratcomin tuoreesta naisvihatutkimuksesta. Politico-lehden EU-asioista kertova versio on haastatellut raportissaan etevimpiä suomalaisia asiantuntijoita, vihreiden poliitikkoja Iiris Suomelaa ja Bella Forsgrénia, joilla on itsellään kokemusta verkkohäiriköinnistä. Naiset itse ovat tietysti täysin viattomia kaikkeen lokaan.

Suomessa on hirvittävä naisvihakampanja meneillään hallituksen naisviisikkoa kohtaan, huutavat nyt siis lehtien lööpit tämän Suomela-Forsgren-kaksikon haastattelun perusteella tehdyn lehtijutun tuloksena. 

Jään miettimään, kuinka moni media on itse oikeasti lukenut tuon alkuperäisen NATO-raportin, ja kuinka moni taas tekee lööpit Politico-lehden vihreiltä poliitikoilta  saamien tietojen perusteella. Haluaisin kuulla, mitä Suomelalta ja Forsgrénilta kysyttiin ja ennen kaikkea, mitä he kertoivat, millaisen kuvan antoivat Suomen tilanteesta, kun nyt näyttää siltä, että meillä on sotatila sukupuolten välillä. 

Selvää on, että hallitusviisikko saa vihapostia. Myös seksististä, koska minäkin, vanha ämmä, olen saanut seksististä postia ja kaikenlaisia vihakommenttejakin, pilvin pimein. En kuitenkaan osaa pitää niistä sukupuolestani johtuvina, vaan sanomisistani, teoistani verkossa.  

Mietin usein, miksi on mahdotonta uskoa sitä, että naispoliitikon saama kritiikki johtuu hänen sanomisistaan, teoistaan ja tekemättä jättämisistään. Kun arvostelen vaikkapa pääministeriä, täälläkin joku katsoo, että kadehdin hänen kauneuttaan ja nuoruuttaan, koska sanon negatiivisesti. 

Sama ilmiö näkyy tässä nyt nousseessa mediakohussa. On kovin helppo vetäytyä naisvihaselitykseen. Näin ei tarvitse myöskään ottaa kantaa niiden naisten työn laatuun. Olisiko siinä kuitenkin sanomista?

Eikö lopulta juuri tällainen "naisvihaksi" nimeäminen  ja eriyttäminen omaksi lajikseen ole pahimmanlaatuista sukupuolierottelua? Miksi nainen ei olisi tässä samalla viivalla kuin mies? Mitä se todellinen feminismi oikeasti on?  Mitähän päivänsankari Minna Canth ajattelisi tästä?

Enpä usko, että Minna Canth jäisi hekumoimaan naisvihan uhriksi, vaan hän haluaisi kiivaasti toimintaa: teidän lakinne ja oikeutenne, niitä minun pitikin ampua. Ei jäädä rypemään ja syyttelemään!

Eli nouskaa maakuopistanne, hyvät ministerit. Ei täällä ole sotaa eikä ammuksia tarvita.

Lopuksi.  Se varsinainen Politicon uutinen on siis tämä: " Suomen tilanne on edelleen parempi moniin muihin maihin verrattuna." 

Näin sanoo yksi raportin kirjoittajista, tutkija Rolf Fredheim. Eli emme me olekaan naisvihassa maailman huonoin maa, vaikka suomalainen media nyt niin antaa ymmärtää. Olkaa, rakkaat lukijat tarkkoina, kun luette lehtenne.

(Piirros Ville Ranta)

178 kommenttia:

  1. Sun pitää yrittää enemmän!

    VastaaPoista
  2. Viisi eniten kohteeksi joutunutta ministeriä ovat naisia, ja heihin suuntautuu valtava naisvihamielinen hyökkäys, jossa kyseenalaistetaan heidän arvonsa, päätöksentekokykynsä ja johtajuusominaisuutensa, NATOn StratComin raportissa todetaan. Ne on varmaan lukenu tätäkin blogia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra siunaa millaista luokittelua ja määrittelyä nimimerkki MAN-ke-MAN-gi harrastaakaan – hän katsoo oikeudekseen nimitellä hallituksen johtoyksilöitä "naisiksi", tuosta vaan toksisessa maskuliinisessa ylimielisyydessään.

      Ehkä he ovat naisoletettuja, ken tietää (minä en), mutta on ihan heidän itsensä asia määritellä miksi itsensä kokevat, eikä siinä kaivata setämiehiä heidän kunniaansa puolustamaan!

      "Heikot naiset" ovat eilispäivän patriarkaalista hölynpölyä. Suomen hallituksen jäsenet osaavat kyllä puolustaa itse itseään! Perkele!



      Poista
    2. Tätä naisiksi nimeämistä minäkin jatkuvasti ihmettelen. Koko ajan hallituskritiikkiä suvaitsemattomat ihmiset puhuvat itse korosteisesti naishallituksesta ja naisten mollaamisesta, vaikka kyseessä on selkeästi työteliäistä ja ahkerista poliitikoista koostuva hallitus.

      Hallitus on pätevää sorttia, ja juuri siksi pystyy tekemään myös virheitä. Virheitä tekevät kaikki, myös naiset poliitikkoina, eikä se ole naisvihaa, että sanoo, mikä meni ministeriltä nyt väärin.

      Poista
    3. Muistan erikoisesti Stubbia, jonka koko mieheys ja persoona pantiin niin matalaksi - vasemmiston ja vihreiden toimesta - että Stubb taisi tuntea oloksi koulukiusatuksi ja siirtyi pois päivänpolitiikasta. En ihmettele.

      Hattua nostan hyvästä asenteesta Timo Soinille, joka ei alkanut puhua vihasta, vaikka hänestä piirrettiin röh röh sika- ja leveäsuisia sammakkokuvia. Näitä viimemainittuja sanoisin jopa koulukiusaamiseksi. Vaan ei kukaan niitä vienyt Nato-raporttiin.

      Poista
    4. Kukaan ei vienyt mitään NATOn StratComin tutkimukseen. Älä eukko hullujas puhu.

      Poista
    5. Eli tässä tyylinäyte vasemmistolaiselta feministimieheltä.

      Alan ehkä uskoa naisvihaan. Se taitaa vain tulla yllätyksellisestä suunnasta!

      Poista
  3. Viha on katsojan silmässä. Ei kritiikki ole aina vihaa.

    Kyse voi olla myös siitä, että hallituksen toimiin ei olla tyytyväisiä, ja koska kaikki hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat naisia ja ministereitä, on helppo tehdä kritiikistä naisvihaa.

    VastaaPoista
  4. Raportin voi ladata täältä ja tutkia sitä ihan itse tykönään:

    https://www.stratcomcoe.org/abuse-power-coordinated-online-harassment-finnish-government-ministers

    VastaaPoista

  5. Tutkija Fredheim huomauttaa Politico-lehden EU-versiossa painokkaasti, että Suomen tilanne on edelleen parempi verrattuna muihin maihin, joissa se on "vielä pahempi".

    Eli kannattaa pitää pää kylmänä tämän kohun keskellä. Suomi on oikeasti maailman onnellisin maa, vaikka täällä nyt halutaan edistää polarisaatiota ja ratsastaa "naisvihalla".

    (https://www.politico.eu/article/sanna-marin-finland-online-harassment-women-government-targeted/)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naisvihaa ilmentää mm. puheenjohtaja Halla-ahon äskettäinen väite, että opettajat ovat "mamukiimaisia".

      Poista
  6. "Vielä pahempi" kuulostaakin hyvältä!

    VastaaPoista
  7. Kukaan ei yritäkään sanoa, että poliitikkoihin kohdistuva somepuhe olisi moitteetonta. Somessa mikään ei ole moitteetonta.

    Median maalaama ja tiettyjen piirien lietsoma ”Suomen naisviha” on kuitenkin termi, joka ei ole millään määritelmällä tieteellinen tosiasia. Se on poliittista jargonia ja syö nyt tehdyn raportin uskottavuutta ja antaa suhteettoman merkityksen nettihorinalle.

    VastaaPoista
  8. Mikään ei syö StratComin uskottavuutta, vaikka kuinka vähättelisit puuhiasi. Sinut on nähty.

    VastaaPoista
  9. Puuhiani? Luulin, että vähättelen median tulkintoja. Se on ainakin tavoitteeni. Paljon melua tyhjästä. Miehet eivät vihaa naisia, tai naiset eivät vihaa naisia. Kukaan ei vihaa tässä ketään. Korkeintaan vihaajat vihaavat, eli ne, jotka sitä vihaa joka paikassa näkevät. Viittaan tässä Ville Rannan kuvaan yllä. Siinä vihataan.

    Kun Jape aikoinaan sanoi, että minä olen kuluerä, en pitänyt sitä vihana, vaan hänen tapanaan katsoa kapeasti. Sama tässä. Jos joku haukkuu Marinia kassaneidiksi tai sukkahousutytöksi, se ei ole Marinilta pois millään tavoin, Sehän kertoo vain sanojasta ja hänen rajoittuneesta maailmankuvasta. Kun sinä nimität minua eukoksi, se kertoo vain sinun asenteestasi muihin ihmisiin, ei minusta.

    Vaan näitä median kohuja ja lööppijuttuja riittää maailman sivu. Ei niistä pidä tehdä merkittäviä tulkintoja. Ignooraus on aina tehokasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs vikaa 'eukossa' on? Eikö se kerro, että minulla on rikas kieli ja elävä taito? Kiellätkö olevasi eukko?

      Poista
    2. Ei eukossa mitään vikaa ole, onhan meillä hallituskin täynnä tomeria eukkoja - oikea eukkohallitus.

      Eukkohan merkitsee etymologisessa katsannossa nykyaikaista ukkoa – e-ukkoa.

      Poista
    3. Konteksti ratkaisee, sävy on tärkeä. Yllä olevassa vasemmistointellektuellin tokaisussa sävy on halveksiva.

      Poista
    4. Selvyyden vuoksi: viittaan kommenttin yllä eilen klo 16.37.

      Poista
    5. Hahaa! Sun tulkinta kertoo vain susta itsestäs! Sä halveksit itseäs!

      Poista
    6. "Älä eukko hullujas puhu."

      Kyllä tämä vasemmistointellektuellin kontekstissa esiintyvän henkilön repliikki paljastaa jotakin vain ja ainoastaan sanojan tavasta suhtautua ihmisiin ja tässä tapauksessa naisiin. Siitä ilmenee naisviha.

      Poista
  10. Tuolla taannempana kerrot ilahtuneesi siitä ettei Astra Zenecan rokotetta enää käytetä, siis Suomessa, ja perustelusi olivat, ”minäkin kammoksuin sitä vaarallisten vaikutusten vuoksi”... niin mitä jos jatkettaisiin keskustelua? Mutta kohteliaasti.

    Asiaan perehtyneinä henkilöinä tiedämme toki Astra Zenecan koostuvan ”yksijuosteisesta lähetti-RNA:sta (mRNA), jossa on päätelty 5’-pää. Lähetti-RNA on taas tuotettu käyttämällä solutonta in vitro - transkriptiota vastaavista DNA-templaateista, jotka koodaavat SARS-CoV-2-viruksen piikkiproteiinia (S).” Tästä siis olemme yhtä mieltä enkä usko että rokotteen vaikutusmekanismistakaan olisimme eri mieltä, koska siinä ”Comirnaty-valmisteen nukleosidimuokattu lähetti-RNA on pakattu lipidinanopartikkeleihin, jotka mahdollistavat ei-replikoituvan RNA:n toimittamisen isäntäsoluihin, jotta SARS-CoV-2-viruksen S -antigeenin suora lyhytaikainen ekspressio on mahdollista. mRNA koodaa kalvoankkuroitua täyspitkää S-antigeenia, jossa on kaksi pistemutaatiota keskiheliksissä. Näiden kahden aminohapon mutaatio proliiniksi lukitsee S-proteiinin antigeenisesti suosiolliseen prefuusiokonformaatioon. Rokote saa aikaan sekä neutraloivan vasta-ainevasteen että soluvälitteisen immuunivasteen piikkiantigeenia (S)vastaan. Vasteet voivat suojata COVID-19:ltä.” Ja tämähän toimii kuin junan vessa.

    Niinpä kysyisinkin sinulta, hyvin kohteliaasti mutta äimän käkenä silti, että mikä hiton aineosa tai mekanismi Sinua henk.koht. tämän rokotteen kohdalla erityisesti epäillyttää..?



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä ymmärrän, mikis, hyvin sen, että lääketieteelliset riskit ovat tässä samalla matalalla tasolla kuin monella muullakin lääkkeellä tai kombolla. Esimerkiksi ehkäisypillereiden syöntihän on veritulppariskin kannalta lukemani mukaan uhanalaisempaa.

      Astra Zenecan kohdalla ihmetyttää se, että käsittääkseni vain sen kohdalla puhutaan yleisesti veritulppa- ja verenhyytymisriskistä, muiden rokotteiden kohdalla ei. Niillä lienee kuitenkin myös omat riskinsä, kuten kaikilla lääkeaineilla on, jopa särkylääkkeillä.

      Pelkään muutenkin verenvuotoja. Olen kauhun partaalla hammaslääkärissäkin, en silloin kun hammasta vedetään - pihdit eivät pelota minua. Pelkoni alkaa vasta sitten, kun aukkoon isketään tuppo ja käsketään purra sitä. Pelkään, että vuoto ei tyrehdy ja kuolen yksin illalla kotona hallitsemattomaan verenvuotoon, täällä kun ovat kaikki lääkärit kiinni jo klo 16 jälkeen. Jotain samanlaista verenvuotoon liittyvää koen mahdollisen veritulppariskinkin vuoksi. Isä kuoli yhtäkkiä keuhkoveritulppaan, samoin hänen isänsä, nukkuessaan iltapäivänokosia.

      Jos on siis mahdollista, otan minkä tahansa muun rokotteen kuin AZ:n. Enkä ole tämän pelkoni kanssa yksin, mikis. Rokotusaikoja on peruttu ympäri Suomen, täälläkin moni.

      Ihminen saa pelätä. Olkoon kyseessä sitten vaikka kontrollinmenettämispelko, tai perhospelko. Pelko kuuluu ihmiselle, eikä se ole millään tavoin hävettävää.

      Poista
    2. En ole eri mieltä asioista joita tuot esiin. Sitä paitsi pelko on tärkeä osa ihmisen säilymisviettiä; kannattaa "herkällä korvalla" kuunnella niitä singnaaleja. Mutta...

      ... ei saa pelätä niin että toimintakyky menee. Ja tähän liittyy se mikä mielestäni juuri lisää panikoitumista: disinformaatio. Se on somealustojen syöpä. Useimmiten vääriä tietoja levitetään vieläpä tarkoitushakuisesti (vrt. trollitehtaat), etenkin suosituilla keskustelupalstoilla, joissa ihmiset jakavat ennakkoluuloja ja mielipiteitään faktoina. Pyrrhoksen voittoja ovat voittoisatkin keskustelutuokiot siellä, voi vagina.

      Poista
    3. Siis mikä ihmeen disinformaatio, mikis? En harrasta ollenkaan epämääräisiä lähteitä, vaan seuraan asioita luotettavista medioista..
      Olipas kummallinen huomautus sinulta, mikis, en pitänyt sinua noin huonona ihmistuntijana, anteeksi vain. Minä olen jo työssäni tottunut kriittiseen lukemiseen ja lähteiden arviointiin. Nyt sinulla lähti laukalle.

      Poista

    4. Nyt käsitit ihan väärin mitä tarkoitin (= sanoin sen niin huonosti, siis). Minä kun EN puhunut TÄSTÄ blogista kun puhuin disinformaatiosta!!! Puhuin näistä kaikenmaailman 24h ja vauva.fi ja salaliittoteoreetikkojen sivustoista. ym. ym. Tämän on ihan asiallinen ja moniääninenkin (vai mitä Mankemangi?) blogi. Herranen aika!

      Poista
    5. Sitä minäkin. Saat anteeksi epäilysi disinformaatioansaan lankeamisesta, vaikket olisi uskonut sitä minun kohdallani. Saat silti.

      Muutoinkaan en oikein usko disinformaation merkitykseen, sillä ihmiset lukevat enemmän näitä meidän päivälehtiämme kuin ääriliikkeiden palstoja, luulen. Oikeastaan tiedän vain Mankemangin, joka tuntee Hommafoorumin, jostain syystä. Itse en tiedä edes, miltä se näyttää.

      Näitä AZ-tiedotteita on ollut Ylen sivuilla, HS:ssa ja molemmissa iltapäivälehdissä sekä aluelehdissä kuten Satakunnan Kansa ja Aamulehti ja Turun Sanomat ynnä muut luotettavina pidetyt päiväjulkaisut. Lisäksi tv-uutisissa on toistettu asiaa. Tätä kirjoittaessani uutistenlukija Ripsa Koskinen-Papunen kertoo radiouutisissa, että Tanskassa tutkitaan kahta AZ-tulppajuttua, joista toinen tapaus kuoli.

      Poista
    6. Disinformaation uhreja on sen sijaan pilvin pimein parhaillaan kokoontuvassa mielenosoitusporukassa, jossa ei totella poliisia. Mäntit ovat ilman maskeja ja lähekkäin sulloutuneena. Uskomatonta käytöstä. Jos heihin nyt leviää korona, en halua, että minun verorahoillani hoidetaan ainuttakaan heistä teho-osastoilla.

      Poista
  11. Täällä paheiden pesässä, Helsingissä, on kuulemma käynnissä huomattava mielenosoitus koronarajoituksia vastaan, kertoo yleensä luotettava iltapäivän juorulehti.

    En päässyt ihan jyvälle siitä mitä pirun porukkaa se oikein on - että kumpaa ääripäätä edustanevat. Rajoituksia vastustavat, koska ne ovat kuulemma kusetusta.

    Ihan näyttivät kuvissa kantiksilta. Toivottavasti poliisi pamputtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silminnäkijä todistaa:

      "Perussuomalaisten Ossi Tiihonen PS tervehtii noin neljääsataa ihmistä Helsingin Kansalaistorilla kulkutautimyönteisessä mielenosoituksessa. "On muuten kiva nähdä täällä näin paljon porukkaa," puhe alkaa. Ossin jälkeen myös Ano Turtiainen käyttää puheenvuoron, kuinkas muuten."

      Poista
  12. Miten niin kumpaako ääripäätä? Voihan ne olla äärikeskustalaisia.

    VastaaPoista
  13. Siis näihin mielenosoittajiin viittasin kommentissani tuossa Tapsan yllä. Itsekin mietin, mitä poliittista suuntaa he edustavat, kun näkyi pari Suomen lippuakin. Olivatko perussuomalaisia, äärioikeistolaisia, vasemmistolaisia, äärivasemmistolaisia vai joitain elonkipinöitä kapinoimassa. Poliisien käskyjen tottelettomuus saattaisi viitata anarkisteihin.

    Kenties joukko oli sekalainen? Ehkä siellä oli väkeä myös kepusta.

    VastaaPoista
  14. Ne on niitä "pääministeri valehtelee, korona on kusetusta, rokotukset tappaa" -joukkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessähän on alun perin kansainvälisen liikkeen organisoima mielenosoitusketju, jossa varmaan on äärioikeistolaisia, mutta myös äärianarkisteja ja ihmisiä sekalaisin motiivein. Saksan Kasselissa oli samaisessa mielenosoituksessa ollut 20 000 kansalaista, eri ryhmistä.

      Poista
    2. Vai että äärianarkisteja 😅😂🤣

      Poista
  15. Lukaisin sivupalkissani olevan viestinnän asiatuntijan, Katleena Kortessuon eilisen blogikirjoituksen tästä käsittelemästäni Stratcomin raportista. Kortessuo muistuttaa Anna Kontulan sanoista, joissa tämä kehottaa naisia muistamaan, että naisiin kohdistuva kritiikki ei ole automaattisesti seksismiä.

    Juuri näin! Lainaan tähän pitkän pätkän Kortessuon kirjoituksesta, jossa hän on tutkinut tarkemmin Stratcomin raporttia. Juuri näin tekee kriittinen lukija, ja juuri tätä minäkin toivon aina lukijoilta: miettikää, mitä omaksutte lukemastanne!

    Päätin lukea Naton Stratcom COE -tutkimusyksikön raportin hieman tarkemmin.

    Sieltä löytyi kysymyksiini vastaukset:

    Ei, tutkimuksessa ei ollut verrattu Marinin hallituksen saaman Twitter-kritiikin määrää Sipilän hallituksen saamaan Twitter-kritiikkiin. Niinpä emme tiedä, saako naisvoittoinen hallitus enemmän kritiikkiä osakseen kuin miesvoittoinen hallitus. Tutkimus ei nimittäin käsittele sitä lainkaan.
    Tutkimuksesta löytyi kaavio, joka todisti, että nykyhallitus saa niskaansa suhteellisen vähän seksististä vihapuhetta. Sivulla 28 todetaan, että analysoiduista tviiteistä vain noin seitsemän prosenttia oli loukkaavia (abusive). Lisäksi sivun 29 kaavion mukaan valtaosa kohdistui huonoon hallintoon ja koronavirustilanteen hoitoon, ja selkeästi pienempi osa oli seksistisiä. Niinpä seksistisen vihapuheen osuus ei ollut mitenkään valtava.
    Summa summarum: Marinin hallitus taatusti saa niskaansa myös seksististä sontaa, mutta sen suhteellinen osuus ei onneksi ole kovinkaan kummoinen. Jos vain seitsemän prosenttia sisällöistä oli loukkaavia, ja niistäkin vain pieni osa liittyi sukupuoleen, niin isot uutisotsikot eivät ole perusteltuja.

    Valtaapitävät saavat aina osakseen kritiikkiä, ja osa siitä on valitettavasti asiatonta ja jopa uhkaavaa. Tämä asiattoman kritiikin määrä ei kuitenkaan liity vallanpitäjän sukupuoleen, vaan vallanpitäjän asemaan.” (Katleena Kortessuo 19.3.)

    VastaaPoista
  16. Apu-lehden kolumnisti kirjoitti tänään näin:

    "Miespoliitikkoihin kohdistuva vihakirjoittelu on uhittelua ja uhkailua ylöspäin. Uhittelijat itsekin tietävät, että eivät mahda näille päättävässä asemassa oleville miehille mitään. Se tiedetään ja tunnustetaan ainakin epäsuorasti.

    Naispoliitikkoihin kohdistuva kirjoittelu on uhkailua oletetusti alaspäin. Uhkailijat kuvittelevat olevansa naista ylempänä, ja siksi uhkailussa on mukana vähättelyä. Näissä miehissä elää sitkeästi ajattelu, jonka mukaan päättäjäksi ruvennut nainen on tullut miesten tontille, ja hänet on ajettava sieltä pois."

    VastaaPoista
  17. Apu-lehden toimittaja ajattelee laiskasti. Tuo on vanhanaikainen tapa koettaa lokeroida naisten kiusaaminen erilaiseksi kuin miehen. Ei haluta huomata, että oikeasti naispoliitikon saama kritiikki kohdistuu hänen työhönsä, ei sukupuoleen.

    Nainen on oikeasti täyspäinen poliitikko, ja siitä on todisteena se merkityksetön määrä seksismiä, joka tuossakin tutkimuksessa löytyi. 7 prosenttia, eli 93 prosenttia on muuta kuin seksismiä. Haloo!

    Samanlaista vittuilua naisiin kohdistetaan kuin miehiinkin, noin ylipäänsä. Olisi mielenkiintoista saada samanlainen tutkimus Sipilän hallituksen saamasta vihapostista. Veikkaan, että siellä oli alatyyliä jopa enemmän.

    Luotan siis enemmän omaan ajatteluuni, Anna Kontulaan ja Katleena Kortessuohon kuin puolivillaiseen Apu-lehteen.

    VastaaPoista
  18. Anna Kontula onkin erittäin hyvä poliitikko, jolla on myös pätevät aatteet. Minäkin pidän!

    VastaaPoista
  19. Minä peukutan vain tätä naislausuntoa, en muita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lausunto on johdonmukainen seuraus hänen adekvaatista maailmankatsomuksestaan.

      Poista
  20. Politiikan tutkija, tohtori Johanna Vuorelma heittää kylmää vettä naisvihasta öyhöttäjien niskaan muistuttamalla Sipilän hallituksen saamasta ennenkuulumattomasta haukkumisesta ja mieskulttuuriin viittaavasta hallituksen nimittelystä: machomiehet, SSS-hallitus. Sipilän hallitusta lyötiin kuin vierasta sikaa, ja nimiteltiin koko hallitusajan useilla halventavilla nimillä. (is.fi 19.3.)

    Tämä Vuorelman muistutus on on varsin tarpeen nyt tämän tarkoitushakuisesti nostatetun ”naisvihan” keskellä. On hyvä, että nyt ovat nimenomaan älykkäimmät ja oppineimmat naiset astuneet esiin suitsimaan tätä olematonta ”naisvihaa”. Öyhöttäjät öyhöttäkööt keskenään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaan sen verran, että lähde on is.fi 20.3., eli tänään.

      Poista
    2. Vuorelma on Ruotsilan tasoinen dosentti.

      Poista
    3. Mankemangi, saat viimeisen varoituksen yksirivisestä tviittailuhuutamisesta blogiin.

      Tämä ei ole yhden lyhyen väitevirkkeen tviittialusta, vaan blogi, jossa pyritään keskustelemaan ja jopa tarinoimaan, tilaisuuden tullen. Tavoitteena on viihtyminen vapaan sanan ja dialogin, vuoropuhelun äärellä erilaisia näkokantoja sallien.

      Tämä tavoite ei toteudu sinun yhden virkkeen usein aggressiivisissa väitteissäsi, joita heittelet keskustelun sekaan mitenkään väitettäsi perustelematta. Ei sellainen ole dialogia.

      Jos haluat osallistua, tee se perustellen, avaten väitteitäsi, kertoen lisää, koska kukaan ei voi arvata toisen ajatuksia parista sanasta.

      Siis kuka ihmeen Ruotsila? Minkä alan, mitä hän on tutkinut ja mitä sanonut? Mikä osoittaa tutkijatohtori Vuorelman sinun mielestäsi huonoksi? Miksi?

      Mikäli et paranna viestintääsi tähän normaaliin keskustelusuuntaan, poistan perustelemattomat väitteesi jatkossa, kaikki.

      Poista
  21. Järkytti katsoa näitä Helsingissä ja muissa kaupungeissa kokontuneita itsekkäiden halujensa perään huutajia. Nykysukupolvet, joita netissä huseeraavat aivopesijät saavat kannattajikseen, eivät osaa katsoa nenäänsä ja napaansa pidemmälle. Tämä porukka vähät välittävää muiden terveydestä ja hengestä.
    Oma olematon vapaus, mitä se on? Kaljalla istumista ja tyhmentävää pinnallista kaupallista hörhöilyä? Ihminen ei voi koskaan olla täysin vapaa, sillä vapauteen liittyy aina myös lait ja yhteiskunnalliset olosuhteet. Vapauteen liittyy aina vastuu, ilman vastuuta kyse on kylmästä välinpittämättömyydestä. Nämä joukkokokoontumiset ovat mitä suurinta vastuuttomuutta!
    Miten voivat unohtaa, että henkilökohtaista vapautta rajoittavat monet asiat. Kaikista ei tule vaikkapa miljardöörejä, vaikka kuinka huudettaisiin ja marsittaisiin kyseistä "vapautta" kaduilla!
    Järjettömyyttä vaatia itsekkäästi erivapauksia olla noudattamatta yhteisiä, tarpeellisia yhteiskunnan
    sääntöjä kansalaisten parhaaksi.

    VastaaPoista
  22. Aamen. Juuri näin se menee. Tekisi mieli pamauttaa puunuijalla päähän näitä itsekkäitä tyhmilyksiä.

    Itseäni suivaannuttaa kaikenlainen koronarutina, ja etenkin se, kun vapaasti kaupungilla ja kaupoissa kulkevat nuoret kitisevät, kun eivät pääse bailaamaan ja festareille. Pientähän tuo on, kun vertaa siihen, että varttunut väki istuu eristettynä läheisistäänkin ja kaikesta kotonaan. Ja nyt kun rokotteista ei ole tietoa, saa varautua siihenkin, että vielä ensi kesä menee ilman ystävien ja ulkomailla asuvien läheisten ja tuttujen tapaamisia.

    VastaaPoista
  23. Tämä ilmisesti sama henkisesti kehittymätön porukka saadaan netin kautta manipuloitua milloin minkäkin asian puolesta mielenosoituksiin tai marsseille. Onnhan se tietysti tärkeää heiveröiselle itsetunnolle olla mukana, kuulua johonkin poppoisiin, vaikka ei sataprosenttisesti niitä kannattaisikaan.

    Pääsee uutisiin ja julkisuuteen, jopa pärstänsä kanssa, johon omat henkilökohtaiset ominaisuudet eivät koskaan tulisi yksin riittämään ja yltämään.

    VastaaPoista
  24. Pahimpia lienevät karanteeninrikkojat, joita tässä pikkukaupungissakin on ollut ja saaneet aikaan kaupungissa varsinaisen hyökyaallon. Kun ennen oli vuoden verran vain pari kolme tartuntaa, niin tämän itsekkään rikkurin vuoksi määrä on jo 39. Se on paljon pienessä kaupungissa, yhtäkkiä. Syynä oli ollut se, kun ” ei pysty olla karanteenis, pakko päästä bilettään”.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nämä omansa ja toisten hengellä extreemaajat.No, elämä tulee vielä opettamaan näitäkin, ja toivottavasti einiin lempeällä kädellä!
      Hengityskoneita valmistettava lisää bilettäjille! Pääsevät nauttimaan kuoleman läheisestä vapaudestaan koneessa.
      Eiköhän kuolemanrajalla käyminen hieman hillitsisi kevytmielisiä ja narsistisia valheellisia vapausmissioiden pakkomielteitä!
      Nämä nykyiset sukupolvet eivät ole kokeneet mitä on todellinen elämästä selviytyminen esim. sodan aikana. Nämä nykypennut pääsevät liian helpolla ilman rajoja. Näille jo lapsena on kaikki on ollut sallittua. Nälkäkuoleman pelkokaan ei nykynuoria ole surettanut. Pöperöä on ollut pöydässä, ainakin kouluissa saatavana.
      Todelisuus vääristyy yhä lisää netin erilaisissa manipulointimedioissa. Hyvältä näyttää, sotaa kohti!

      Poista
    2. Tädit ovat taas kiukkusia.

      Poista
    3. Hyvällä tuulella ollaan, Nimetön. Toivottavasti myös sinä, ilmeisesti setämies, tai peräti pappaihminen.

      Kevättähän tässä jo pukkaa, ja olen nähnyt jo muuttolintuja, joutsenia, jotka eivät talvehtineet täällä. Suunnittelen jo mökilläkäyntiäkin.

      Poista
  25. Joo, joskus suivaannutaan, mutta se menee nopeasti ohi. Onneksi. Paitsi että jokapäivä aihetta närkästymiseen löytyy jos seuraa uutisia.

    Eilen illalla katsoin dokumentin vihreän vallankumouksen seurauksista. Kyllä sai taas pähkäilemisen aiheita.
    Sähköautot, tuulivoima ja aurinkosähkö eivät pelasta tulevaisuuttamme ja meitä ilmastokatastrofilta. On naiivia niin luulla. Vihreäthän levittävät ja uskovat epistolaansa.
    Jo nyt mm. Kiinassa, latinalaisessa Amerikassa maametallikaivokset saastuttavat pohjavesiä ja ihmisten hengitysilmaa pölyllään.
    Mikään energia ei ole päästötöntä ihmisten käyttämänä. Entäpä sitten, kun erikoiset metallit loppuvat pallon sisuksista? Jo tuulivoimaloiden käyttökelvottomia lapoja on niin paljon, ettei tiedetä mihin niitä sijoitetaan ja käytetään.

    Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa estää ilmastonmuutoksen iihtyminen kuin tehdä U-käännös, sanottiin dokumentissa. Kasvulle perustuva talous on tuhon tie elinolosuhteillemme. Sitä vaan ei päättäjät ja yritysmarkkinat halua uskoa. Maametalleistakin taloudelliset vaoitot ovat tärkeämpiä kuin ihmisten ympäristö ja terveys.
    On yhtä tyhjän kanssa askarrella sähköautojen ja digitaalisen kehityksen kasvattamiseksi. Se ei muuta mitään parempaan suuntaan.

    VastaaPoista
  26. Äläs nyt sano, Leonoora. Minun sisälläni asuu pieni vihreä nainen, huolimatta ankarasta vihreisiin poliittisiin puolueisiin kohdistuvasta kritiikistäni.

    Olen osallistunut joihinkin Greenpeacen touhuihin allekirjoituksin, niin kornilta kuin se kuulostaakin. Jos vihreät olisivat oikeasti vihreät, puhtaan luonnon eikä kaikenmaailman intersektionaalisen ja feministisen sensuurin puolella, repäisisin ihokkaani ja liittyisin riviin lippu kädessä.

    Siis, tunnustan aidosti vihreää väriä, en poliittisesti, vaan luonnon puolesta. Viimeksi olen vastustanut Evon metsähakkuita. Vihaan luonnon alistamista kaikenmaailman rakentamiselle ja asvaltilla päällystämisellä. Vastusta sinäkin:

    https://social.digital-activist.org/p/pysaytetaan-evon-hakkuut

    VastaaPoista
  27. PS Hieman hämmästyneenä luen uutisia siitä, että vasemmistoliitto Arhinmäkineen vastustaa koronarajoituksia, ja mm. etäkoulua. Käsittämätöntä. Juuri annettiin ymmärtää, että ne ovat persuja, jotka olivat mielenosoituksessakin. Näinköhän oli Paavo ja Paavon anarkistikaverit mukana..

    Niin tai näin, etäkoulu on tietysti kurja juttu, mutta käyhän se etänäkin kohtalaisen hyvin poikkeusaikana, ja luulisin, että etäopetuskin kehittyy koko ajan tehokkaammaksi, koska opettajat ovat tunnollisia ja erittäin hyviä. Koko kansan terveys on priorisoitava kai yli kaiken muun. Koulun tehtävä ei ole huolehtia pudokkaista yli kaikkien muiden edun. Aina ei voida mennä heikoimman mukaan. Koulu on kansan oppimispaikka, ei sosiaalilaitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Näinköhän oli Paavo ja Paavon anarkistikaverit mukana.."

      Missä? Aika vastuuttomasti vihjailet nyt. Mikä on motiiviksi? Oikeudenmukaisuus? Vastuullisuus? Suoruus?

      Poista
    2. Tuohan on vitsi.

      Syyn siihen antaa tietysti Paven ulkonaliikkumiskiellon vastustaminen, viimeksi tänään hän vaahtosi Ylen aamu-tv:ssä. Jos oikein muistan ja ymmärsin, hän kehotti ainakin ”argumentoimaan” kiellon tarkoin.

      Eli eufemismia eufemismin päälle, ettei vaan erillisryhmä ymmärrä, että se kielto koskee kyllä nimenomaan heitä,

      Poista
    3. Eikö rajoituksia sitten pidä perustella?

      Poista
    4. Kehotti argumentoimaan tarkoin = poliittisesti korrektisti, eli kierrellen kaarrellen liidellen laadellen laadidiidaa jee, tää koskee meitä kaikki hei, ja jos oisit kiva, voisit säkin käyttää maskii ja jos mahollist, voisit sää liikkuu välil itekses... Mut ei sit, jos sä et taho ja se rikkoo sun oikeuksii tääll Suomes. Kyl me sit vaan noudatetaan ja annetaan sulle vaik roko heti nii voit olla vapaasti. Kyl noi papat ja mummat voi odottaa ja kaikki muut.

      Poista
    5. Minä kuulin, että argumentoimaan tarkoin. En saa siitä olkiukkoa millään ilveellä.

      Poista
  28. Varmaan niinkin, mutta mahtaako se olla syy etäkoulun lopettamishaluun.

    Voisiko syy olla pikemminkin vasemmiston halu holhota syrjäytyneitä ja muita koulun pudokkaita kädestä pitäen? Halu pitää yhteiskunnan koneiston avulla ns. heikoimmista huolta? Tämähän on kauniina pohja-ajatuksena toisen asteen koulun pakkoistamisessakin.

    Pidän peukkuja sille, että maskipakko ja rajoitetut kontaktit sekä tiettyjen alueiden ulkonaliikkumiskielto sakon uhalla astuisi voimaan tiukan ja valvotun rajakontrollin lisäksi, niin kuin muissakin sivistysmaissa. Eli kaikissa muissa EU-maissa. Saksassa esimerkiksi on koko vuoden ollut tiukat maskipakot, kontaktin rajoittamiset, vain yhtä tuttua on voinut kerrallaan tavata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Saksassa esimerkiksi on koko vuoden ollut tiukat maskipakot, kontaktin rajoittamiset, vain yhtä tuttua on voinut kerrallaan tavata."

      Ja nyt on tilanne vaarallisempi kuin koskaan, sanoo Merkel.

      Poista
    2. Kyllä, näin sanoo myös sisareni. Tämä nousu johtuu rajoitusten osittaisesta purkamisesta ja väestötiheydestä - yli 80 miljoonaa asukasta ja kuusi miljoonaa maahanmuuttajaa, joiden parissa ilmenee suurta holtittomuutta rajoitusten noudattamisessa.

      Saksassa asutaan tiheästi ja hyvin sosiaalisesti. Koko vuosi on kuitenkin eletty säntillisesti, ja vain yhtä ihmistä kerralla tavaten maskit kasvoilla. Nyt kun taas saa tavata hieman vapaammin, ja pääsee mm. parturiin, moni on livennyt täysin. Saksassa ovat myös nuorten luvattomat koronabileet melko tavallisia, samoin rajoituksia vastustavat mielenosoitukset. Maahanmuuttajat kulkevat isoissa ryhmissä vastoin sääntöjä sakkojenkin uhalla.

      Ja rokotukset ovat Saksassakin myöhässä AZ:n lopettamisen myötä.

      Poista
  29. Tämä on hämmästyttävää, että pääministeri kieltäisi kokoontumisen uskonnollisiin tilaisuuksiin. Niihin kulkeminen ei siis olisi hyväksyttävä poikkeusperuste liikkumiselle.

    ”Säätelyn voidaan arvioida rajoittavan kokoontumisvapautta, kun se estäisi poikkeusperusteiden ulkopuolelle jäävät fyysiset kokoontumiset, joita on jo rajoitettu merkittävästi tartuntatautilain nojalla. Kokoontumisrajoitukset koskisivat myös uskonnollisia tilaisuuksia, joten liikkumisrajoituksilla oli välillisesti vaikutuksia uskonnonvapauteen”, luonnoksissa kirjoitetaan iltapäivälehden mukaan.

    Mielenkiintoista. Epäilen sen toteutumista. Marin kieltäisi muslimeja nenemästä moskeijaansa harjoittamaan rukoustoimintaansa. Hm. Metelihän tuosta nousisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko tämän surkuhupaisan ulkonaliikkumiskielto-sekoilun (tai hupailun) tarkoitus on ymmärtääkseni juuri se, mitä ei saa ääneen sanoa:

      Kun ei voi perustuslakitalebaanien takia kohdistaa kieltoja oikeisiin osoitteisiin, niin lyödä paukautetaan lekalla - eli kielletään kaikki.

      Sitten pienellä präntillä selitetään mikä silti on edelleen sallittua - eli meidän tavisten normaali elämä.

      Poista
    2. Tämän minäkin hokasin, oikeastaan heti, koska eihän pääministerin ja hallituksen repertuaariin kuulu ns. erillisryhmien kieltäminen tai vastuuttaminen suoraan.

      Kun moraalisesti oikeampaa olisi panna ulkona- ja ryhmäliikkumiskielto vain tiettyihin paikkoihin ja ryhmiin, vastuutetaan jo eristyneet mummukat ja papukat ja jo vastuulliset muut kansalaiset eristymään lisää, muka ainakin. Toisella kädellä rajataan sitten normaalitoiminnot kiellon ulkopuolelle, niin että itse asiassa kielto tuleekin koskeneeksi vain maskitta ryhmissä hillumista.

      Tämmöinen salaileva kieroilu on sukua eufemismien käytölle. Kierrellään, kaarrellaan, sievistellään hupsuina poliittisen korrektiuden tekosävelletyssä uusoopperassa.

      Rehellisyys, suoruus, ne ovat kadonneita luonnonvaroja. Julistan täten hätätilan.

      Poista
    3. Lisätään täten vielä oikeudenmukaisuus kolmanneksi kadonneeksi luonnonvaraksi.

      Poista
    4. Populistiset kiihkohumanistit huutavat, kuinka afrikkalaiset ja arabimaahanmuuttajat ovat maamme tulevaisuuden työvoimapulan pelastus. Epäilemättä SOLilla on kova tarve palkata, kuin toisesta päästä lähtee samaan tahtiin.

      Koronatapauksista yli puolet on maahanmuuttajilla, heiltä sen halutessaan saa.

      Suojelupoliisi sanoo, että kolmanteen polveen asti ovat jo vakava uhka.

      Eiköhän laiteta rajat kiinni muilta kuin EU-kansalaisilta.

      Poista
    5. Mikä työvoimapula? Meillähän työttömyysluvut ovat nousussa edelleen, 235 000 työtöntä, eli määrä on noussut 7,1 prosentista peräti 8,7 prosenttiin.

      En ole koskaan ymmärtänyt, miksi tätä työvoimaa ei käytetä, vaan tilalle otetaan mieluummin keitä tahansa pystymetsästä tulleita kieltä osaamattomia, sanoakseni suoraan tai väärään, miten vain.

      Onnistuuko tällainen aie oikeasti? Ja saavatko yritykset tällaisen rekrytoinnin avulla oikeasti voittoa mitä yritys aina tarvitsee?

      Poista
    6. Täytyy osata lukea rivien välistä, vähän kuin vanhoina edistyksen aikoina Venäjällä.

      Nythän puhutaan kovasti, että työperäistä maahanmuuttoa olisi lisättä nyt huimasti.

      Suomeksi sanottuna se tarkoittaa, että tähänastinen valtava maahanmuutto ole ei työperäistä. Eikä siitä sellaista millään ilveellä saakaan.

      Tämän fiksuimmat poliitikotkin ovat jo tajunneet. Mutta sitä ei saa sanoa. Eikä kukaan kehtaa enää hehkuttaa moniosaajistakaan... (paitsi tietysti Mankku).

      Poista
    7. Minulla on käsitys, että kyllä tänne työn perässä tulleet todelliset osaajat on aina palkattukin, eli mikä ongelma? Mitä tässä nyt oikein halutaan, kun valmiina oleva työvoima ei kelpaa.

      Todelliset osaajat taas harvoin haluavat ulkomailta tänne korkeasti verotettuun maahan, kun muualla samasta työstä jää monin verroin enemmän käteen. Ja tämä on myös syy, miksi moni todellinen osaaja, rallitähtiä ja urheilijoita myöden lähtee mieluummin ulkomaille tienaamaan kuin kuittaamaan täällä pelkkiä suolarahoja.

      Poista
    8. "Suomeksi sanottuna se tarkoittaa, että tähänastinen valtava maahanmuutto ole ei työperäistä."

      Mitä valtavaa maahanmuuttoa tarkoitat?

      Poista
    9. Mankemang on alkanut unohdella asioita?

      Jos Suomen kaltaiseen pohjoiseen ja pimeään käpykylään tulee yhtäkkiä yli 30 000 maahantulijaa vailla työtä - joukossa merkittävä määrä tulokriteerit täyttämättömiä, niin kyllä kyseessä on iso invaasio, joka heijastuu suoraan työttömyystilastoihin, kun tulijat seulotaan.

      Poista
    10. Tarkoitan sitä maahanmuuttoa, jonka seurauksena Suomessa on lähes 500 000 ulkomaalaista, joista suuri osa elää sosiaalitukien varassa.

      Poista
    11. Niin, siis vain hyvin pieni vähemmistö noista puolesta miljoonasta on pakolaisia, Pakolaisavunkin mukaan. Puolet heistä on työttömiä.

      Tämä on siinä mielessä kummllista, että tulijat ovat enimmäkseen potria poikia ja miehiä. (No ei kerro suomalaisesta rasismista, vaan tulijoiden kouluttamattomuudesta ja puutteellisesta kielitaidosta). Itseäni ihmetyttää aina se, kun jossain on vuosia maassa ollut mies, joka ei puhu maan kieltä.

      Muistan ihmetelleeni jopa tätä kirjailijaa, Hassan Blasimia, joka kirjoittaa arabiaksi ja jolle joku oli vaatimassa Finlandia-palkintoa arabiankielisestä kirjallisuudesta. Mies ei siis puhu suomea, vaikka on ollut täällä kohta 20 vuotta.

      Poista
    12. Pakolainen ei ensimmäiseksi hae työtä.

      Poista
    13. "Pakolainen ei ensimmäiseksi hae työtä."

      Loistavaa Mankku!

      Etenkin elintasopakolaisiin sekä vastuutaan ja tekojaan pakoileviin se sopii kuin nappi otsaan.

      Poista
  30. "Toimivan hyvinvointiyhteiskunnan perusedellytys on, että sen perustuslaki takaa riittävät yksilönvapaudet, mutta se myös asettaa velvoitteet yksilölle yhteisen hyvä saavuttamiseksi.
    Nykyinen vuonna 2000 uudistettu perustuslakimme turvaa laajasti yksilönvapaudet, mutta ei aseta muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta mitään velvoitteita yksityisille kansalaisille. Tämä on johtanut siihen, että useimpien tavoitteena on hedonistinen elämäntapa, joka unohtaa lähimmäiset. Oman elämän onnellisuus rakentuu yhteiskunnan tarjoamien palveluiden ja tukien maksimointiin. Hyvinvointiaatteesta on tullut vaurastumis- ja kulutusaate.
    Kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti Jari
    Ehrnrooth ottaa vahvasti kantaa yhteiskuntamme rakenteiden rapautumiseen kirjassaan Hyvintoimintayhteiskunta – miten aikamme kriisi ratkeaa”. Hänen mukaansa yksilön vapauden yhteiskunta ei voi perustua siihen, että se ottaa vastuun vapaan yksilön terveydestä ja hyvinvoinnista. Tähän on kuitenkin hyvinvointiyhteiskunta itsensä ajanut."

    Ote Paavo Kajanderin kirjoituksesta Satakunnan kansa-lehdessä 12.2.20

    VastaaPoista
  31. Mm. Liikkumis-, kokoontumis-, sanan-, uskonnon- ulkonäön-, seksuaalisen suuntautumisen-, asuinpaikan valitsemisen- päihteiden käytön- itsensä seksuaalisen kauppaamisen -vapauksia kailotetaan mennen tullen.

    Oi että, minä nautin suunnattomasti tästä ihanasta vapauden tilasta yhteiskunnassamme juuri nyt!



    VastaaPoista
  32. Allekirjoitan tuon lainauksen täysin. En ole koskaan pitänyt toimista, joilla toisia ihmisiä pidetään suvaittavina raukkoina, joita pitää erikoispaapoa, mutta ei missään mielessä vastuuttaa.

    Jos tulee ikävyyksiä, ne suvaitaan samalla nenänvarsi-ideologialla (= minä olen suvaitsevainen ja hyvä, ymmärrän sinua reppanaa). Pääasia on, että suvaittavaa ei saa hipaista millään kielteisellä eikä häneltä saa vaatia edes samaa mitä muilta kansalaisilta.

    Oikeata arvostamista ja toisen kunnioittamista on nimenomaan toisen ihmisen vastuutus, ei yliymmärtäminen eikä heikomman erillisryhmän statukseen ohjelmoiminen, kuten nyt tapahtuu. Tällainen kohtelu nimenomaan ylläpitää sortavia rakenteita, ei poista niitä. Yliymmärtäminen on positiivista sortoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellisiä sukupolviahan nykyisestä loisimiskulttuurista voi osin myös syyttää. Edelliset sukupolvet maksoivat vapauttaan sodissa ja rankossa duuneissa. He halusivat jälkeläisilleen paremman elämän edellytykset kuin mitä itsellään oli ollut. Tarkoitushan oli kaunis ja hyvä. Nyt vaan jälkikasvun lellimisessä ja rajojen asettamuudessa on menty liian pitkälle välinpitämättömyyteen asti. Lapset on jätetty henkisesti heitteille digivehkeittensä ääreen, myös kouluissa ja kodeissa. Mitään ei uskalleta vaatia, sillä loukattu lapsi voi soittaa lastensuojeluun.

      Poista
    2. Minun sukupolveni kasvatti lapsensa vapaan kasvatuksen hedelminä ja nyt myös tämä vapaa sukupolvi on kasvattamassa ja osa jo kasvattanut omat lapsensa entistä sallivamminperäämään elämältä lähinnä oikeuksia ja vapauksia.

      Olen samaa mieltä: vastuutus on kateissa myös ns. kantasuomalaisilta eli meiltä ja meidän jälkeläisiltämme. Osaamme vaatia ja edellyttää ja pitää koko ajan kivaa, mutta antamisen ja vastuunkannon kanssa on vähän niin ja näin. Yhteiskunnassa on taikaseinä ja se ottaa kopin, jos ei nyt oikein "ite viitti tai jaksa tai on kiire saada".

      Poista
    3. Kuitenkin vaadit, että minun pitäisi sinua mielipiteinesi suvaita? Ja poistat kommentteja.

      Poista
    4. En rupea sanailemaan kanssasi, Mankemangi. Sinulle on tehty selväksi useaankin kertaan, mistä kiikastaa, jos oma kommentti poistuu. Kelaa taaksepäin ja lue ajatuksella läpi. Ellet yksinkertaisesti voi osallistua muiden lailla tavalliseen argumentoivaan tai muuten vapaasti tarinoivaan ystävällishenkiseen tai rakentavaan keskusteluun joka ei ole tviittailua, niin en voi asialle mitään.

      Poista
  33. Putinin "vastalause" Bidenin suusta hyvänneeseen sammakkoon, Venäjän pressan murhaajaksi nimeämiseen, oli herkullinen.
    Mitäköhän kaikkea puhtaalla pulmusella Bidenillä, liekään jäänyt hampaankoloon Putinia vastaan jo varapresidenttikaudeltaan?
    Usan ja euulaisten Venäjän pelkoa ja syntipukkina kaikkeen mahdolliseen pitämistä voi jo verrata ylpeyspride-kansan syytteisiin homofobiasta toisinajattelijoita kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Obaman kirjan mukaan Biden kuulemma vastusti Osama bin Ladenin murhaamista. Mutta tuskinpa suurvallan johtoportaassa ihmisiän ollutta äijää voi pulmusena pitää.

      Kun ihminen tappaa toisen, se on rikos, mutta kun valtio, etenkin suurvalta, tappaa ihmisiä, se on ennakointia, itsepuolustusta, vastaisku tai strateginen manööveri.

      Ihmiskunta on vallannut alueita ja rosvonnut hyödykkeitä väkivalloin koko olemassaolonsa ajan.

      Suurvaltalogiikka on niin alkeellista, että ihan hirvittää, ihan pedon logiikkaa.

      PS. Putinin lohkaisu oli hyvä, mutta se pätee tietysti myös toisinpäin.

      Poista
    2. ” Näemme usein muissa samoja ominaisuuksia kuin mitä meillä itsellämme on, ja ajattelemme, että he ovat samanlaisia.”

      Minun piti nyt luntata, mitä Putin sanoikaan Bidenille, kun sivuutin uutisen puolihuolimattomasti ensin. Noinhan hän sanoi, ja minusta tuo on eräänlainen filosofinen totuus.

      Ehkä meidän kaikkien pitää tosiaan mennä itseemme, jos ja kun sanomme pahasti jostakusta ihmisestä. Jos näkee joka puolella lukutaidottomia persuja, on ehkä pohjimmiltaan sellainen itse, kaiken kulissin takana. Persun tilalle voi vaihtaa kukin toisesta ihmisestä käyttämänsä ilmaisun. Siitä sittten vain miettimään, miksi näkee niitä tappajia joka puolella. Tai islamofoobikkoja. Hm. Kiintoisaa.

      Poista
  34. Ja niinhän siinä taas näyttää käyneen, että emme saaneet maskipakkoa, emme ulkonaliikkumiskieltoa, eli joukkokoontumiset ostareilla jatkuvat. Nytkin luin lehdestä, että kun kun muuan opettaja oli kehottanut yläasteikäisiä poikia panemaan maskit, nämä olivat alkaneet retuuttaa opettajaa ja olivat sylkeneet tätä kasvoille. Joukoissa tyhmyys tiivistyy, ainakin ostareilla ja metroissa. Nyt ne rajat jonnekin, kiitos. Vaan onneksi tapauksesta on tehty rikosilmoitus, joten sanktioita täytyy tulla Suomessakin näille rajattomille aivokääpiöille.

    VastaaPoista
  35. "Ihmiskunta on vallannut alueita ja rosvonnut hyödykkeitä väkivalloin koko olemassaolonsa ajan", sanoo Tapsa kolmannessa "pykälässä" mielipidejulistuksessaan, joista kaikki neljä muuta ovat yhtä huomion arvosia ja kelpaisivat pääotsikoiksi mihin tahansa esille pantaviksi.

    Pahinta, että nuo väitteet ja toteamukset ovat totta. Ja uskoisin, että vaikka ihmiskunnan tilalle sijoitettaisiin vain yksi tekijä, yksi ihminen, kuka tahansa, ei tilanne paljon muuttuisi, sama ajatus,johon liittyy ahneutta ja voittamista, olisi voimassa.

    Kukaan ei välty elämänsä aikana tilanteelta, jolloin hän voi havaita olevansa jollain tavoin onnellinen, kun on "voittamut" jonkun toisen ihmisen. Jos antaa toiselle kunnian voittaa, on se harvinaista ja jaloa. Mutta jos hän siitä yleisölle kuuluttaa, menettää hän jaloutensa.
    Kaikki hyvä pitäisi tehdä salaa, muuten sillä ei ole merkitystä.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hyvällä on aina merkitys, korjaan. Mutta jos sillä on myös jokin taustamerkitys, esim. nyt kaikki näkevät miten antelias olen ja miten hyvä ihminen, ei se hyvyys ole täydellistä, hyvää kuitenkin. Toisaalta: onko omahyväisyys kiellettyä? Ei ole. Eikö sekin ole arvokasta? Onhan kai perempi, että myös hyväntekijä saa olla tyytyväinen hyvään tekoonsa.

      Ajatellaanpa, jos joku hyväntekijä antaisi ja auttaisi pahoinvoivia niin tarmokkaasti ja hyvällä mielellä ettei edes ajattele ystävällisyydessään tekonsa seurauksia vaan tulee antaneeksi kaiken mitä omistaa. Mitä tapahtuu? Eikö siinä tapahdu niin, että hyväntekijä muuttuu itse autettavaksi? Ja jos kukaan ei auta häntä, mitä sitten tapahtuu? Tuleeko hänestä katkera ja syrjäytynyt ihminen, joka voi pahoin ja alkaa vaatia itselleen auttajia? Vai vaatiiko hän takaisin omia rahojaan tai varastaa niitä toisilta? Ehkä tulos on vain se, että häntä pidetään hölmönä.

      Poista
    2. Rosvous on ollut henkiinjäämisen keino, muinoin. Se selittää myös sen, että vahvat yksilöt jäävät henkiin, heikot väistyvät. Rosvousta harjoittavat eri eläinlajit edelleen.

      Toisaalta on niin, että yhteiskuntien kehittyessä moraali ja eettinen puoli on alkanut säädellä ihmisen toimintaa. Tämä moraalin kehittyminen erottaa ihmisen eläimestä.

      Liisu, tuosta saisi jännittävän ja syvällisen tarinan: auttaja auttaa itsensä autettavaksi. Tulee mieleen jokin väkevä venäläinen kertomus tai kertomistapa. Dostojevski.

      Sellaisia tarinoitahan on, joissa ihminen menettää kaiken mitä omistaa, oman käytöksensä seurauksena. Onhan joku pelannut omaisuutensa, isonkin. Vaan se on eri tarina.

      Poista
    3. Oudointahan tässä on se, etteivät ihmiset missään ole luonnostaan pahoja ja julmia ryöväreitä ja tappajia.

      Harva ryöstää ja tappaa perheenjäsenensä tai sukulaisensa, harva naapurinsa tai naapurikaupunkilaisen, harva edes vierasmaalaisen turistin, puhumattakaan että matkustaisi tekemään hirmutöitä naapurimaahan.

      Harva tekee sitä edes sukulaistensa, naapureidensa tai työkavereidensa kanssa, ei vaikka heitä olisi 10 tai 100 tai 1000 tai 1 000 000 yhdessä.

      Mutta kun on kyse valtioista, niin ihmiset muuttuvat vainoharhaisiksi. Vahditaan sormi liipasimella, ettei toinen vaan ylitä jotain rajaa tai puno kieroja juonia tai liittoudu muiden kanssa... sormi tutisten vahditaan ydinpomminapin vieressä valmiina posauttamaan koko maailma tuhannen pillun päreiksi.

      No, tässä uusi määritelmäni valtiolle: se on yhteiskuntamuoto, jossa ihmiskunta taantuu vainoharhaisen & raivohullun luolamiehen asteelle.

      Poista
    4. Eläimestäkin sanotaan, että "julma peto", kun eläin saalistaa vain henkensä pitimiksi, ei huvikseen. Ei eläin ole julma, vaan ainoastaan tarkoituksenmukainen käyttäytyjä. Mitä muuta se lajina voisi?

      Ja kyllä, eläinkin puolustaa ja hallitsee reviiriään, laumavoimin, ajaa vieraat urokset kiireesti pois. Taidamme oikeasti olla apinoita, hyvin kehittyneitä sellaisia ja olemme vain laiskuuttamme jalostaneet itsellemme kaikenlaisia elämisen ja asumisen mukavuuksia, ja olemme kehittäneet nopean ja monipuolisemman kommunikointiverkoston, mihin eläin ei pysty.

      Poista
  36. Supon mukaan äärioikeiston uhka on voimistunut Suomessa. Supo on tunnistanut äärioikeistolaisia toimijoita, joilla on kyky ja motivaatio terrori-iskun toteuttamiseen.

    https://t.co/AiRRpd9S1n

    Kun aiemmin otin tämän esiin, niin herrasväki hihitteli. Veikkaanpa että Pelttari leimataan nyt anarkistien juoksupojaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Supon on pakko oman etunsa takia mielistellä yleistä mielipidettä, sitä seuraavia poliitikkoja ja etenkin valtakunnansyyttäjää.

      Niinpä meillä on kolme vakavaa uhkaa, joiden nitistämisessä ei resursseja säästetä: persut, äärioikeisto ja Räsäs-Päkä.

      Näille ei hihitellä.

      Poista
    2. Kyllä näin on. Varsinkin Räsäs-Päivi on pahasta, ja on hyvin aiheellista, että valtakunnansyyttäjä keskittää nyt kaiken energiansa häneen. Asioiden priorisointi kannattaa aina!

      Poista
    3. Persuista erikoisen vaarallisena pidän Hakkaraisen Teuskia ja Halla-Jussin vanhoja kirjoituksia, Ano Turtiainenkin on vaarallinen, oikein vaarallinen. Kyllä kohta rysähtää. Amerikoissa juuri jysähti, joku Ibrahim, varmaan uusnatsi, ammuskeli ihmisiä.

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  37. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Hallitus keskustelee siitä päättääkö se sellaista, mikä ei muuta yhtään mitään. Ulkonaliikkumismielto, jonka aikana voi käytännössä ulkoilla, liikkua, käydä ostoksilla, matkustaa jne.

    Toinen tärkeä asia on tänään annettava oikeuden päätös Koskelan nuoren pojan murhassa. Luulen, että koko Suomi odottaa nyt oikeudenmukaista päätöstä. Pidän peukkuja näiden kiduttajatappajien oikeasuhtaiselle tuomiolle. Täytyyhän ihmiset vastuuttaa teoistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varokaa niitä, keiden halu kurittaa on suuri, sanoi Nietzsche.

      Poista
    2. Enemmän minä varon niitä psykopaatteja, joiden mielestä heikompia saa kiduttaa ilman oikeutta ruumiin ja hengen suojaan. Niitä, jotka pitävät oikeuden tuomiota turhana kurina.

      Poista
  38. Ketkä pitävät oikeuden päätöksiä turhana kurina?

    VastaaPoista
  39. Ne, joille kuritus tulee edes mieleen, kun keskustellaan tuomitsemisesta oikeusistuimessa.

    Ihminen ei tarvitse kuria, vaan rajoja käyttäytymiselleen. Rajat opettavat moraalia ja eettistä käyttäytymistä. Niiden puute tuottaa omahyväisiä nuoria, joiden omatunto ei pahimmassa tapauksessa anna signaalia edes itselle tuhoisasta käyttäytymisestä.

    Tällaiset narsistis- ja psykopaattishenkiset nuoret eivät ole mielisairaita, joten mielentilan tutkimisen jälkeen useimmat tuomitaan normaalin kaavan mukaan, nuorina henkilöinä. Meillä Suomessa tuomiot ovat löysimmästä päästä, kuten tiedetään. Tämä on se ”oikeasuhtaisuus”, johon haluan viitata. Esimerkiksi raiskaustuomiot ovat meillä olleet kansakunnan yleisen vitsin aiheena jo pitkään. Moraalia kannattaisi oikeasti peräänkuuluttaa, etenkin rajattomilta nuorilta.

    VastaaPoista
  40. Kerrohan sinä, Mankemangi, mikä olisi sinun tapasi käsitellä näitä Koskelan poikia. Mikä olisi oikea tuomio, jos sellaista mielestäsi tarvitaan? Mitä tekisit pojille?

    Vastaus omin sanoin, viittaamatta kenenkään auktoriteetin sanoihin tai syyttäjään luottamiseen. Nyt ollaan jännän äärellä.

    VastaaPoista
  41. Mankemangin vastausta odotellessa kannattaa vilkaista tätä uutista:

    "Alaikäiset pojat raiskasivat 16-vuotiaan tytön ja kuvasivat uhriaan – käräjäoikeus tuomitsi ehdolliseen vankeuteen"
    Oman huomioni kiinnitti tämä lause, joka kuvasi käräjäoikeuden tuomiota: "Käräjäoikeus katsoi, että teko oli kohdistunut alaikäiseen ja sen olivat tehneet useat henkilöt. Tekoa ei ollut kuitenkaan pidettävä erityisen nöyryyttävänä."

    Eli siitä vain raiskaamaan ja kuvaamaan humalaista alaikäistä tyttöä, sillä ei se ole tyttöä kohtaan erityisen nöyryyttävää. Mitäs oli humalassa, vai?

    Noh, lopetan vaahtoamisen tähän, mutta tällaiseen viittaan, kun käytän pääministeriltä oppimaani uutta termiä: oikeasuhtaisuus. Tuomion tulee olla oikeasuhtainen, moraalisesti, jotta se olisi kasvattava. Minusta tämä tuomio ei ole oikeasuhtainen. Pojat selviävät sakkorahalla, tytöllä on elämä pilalla, jos videot levitettiin nettiin. Juttu tuolla:

    https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000007878518.html

    VastaaPoista
  42. Poikien tuomio tulee olemaan syyttäjän vaatimusten ja puolustusten myöntöjen (vastaajien tunnustussen) välillä niin kuin olla pitää.

    VastaaPoista
  43. En vaadi tuomarilta mitään poikkeuksellista enkä syyttele psykopaatiksi.

    VastaaPoista
  44. En minäkään, härregood.

    Minulle riittää langetetun tuomion moraalinen oikeasuhtaisuus lain mahdollistamissa puitteissa.

    VastaaPoista
  45. Moraalihan tässä tarkoittaa tuomion oikeasuhtaisuutta kaikkiin muihin tuomioihin eikä kylän akkojen mielipiteisiin.

    VastaaPoista
  46. Ei tarkoita. Moraalin mitta ei ole vallitseva käytäntö, jos haitarista löytyy koko patteri sointuja.

    Moraali on aina sidoksissa tekijän tekoon ja sen kautta uhrin kärsimykseen, ja vain siihen.

    VastaaPoista
  47. Et taida ymmärtää moraalista mitään, mutta se kai on moralismisi edellytys.

    VastaaPoista
  48. Sinun moralismisihan tarkoittaa, että oikeusistuin on erehtymätön.

    Itse katson asian eettistä puolta, en moralistien tapaan yleistä käytäntöä. On eettisesti oikein vastuuttaa rikoksentekijä teon ja uhrin kärsimyksen mukaan, ei yleisen käytännön. Tämä on moraalia, ei moralismia.

    Ajat muuttuvat, niin alaikäisten teotkin. Miksei vastuu teosta myöskin muuttuisi? Jos ihminen on kykenevä rääkkäämään lajitoveriaan vuositolkulla ja lopulta tappamaan tämän, on hän kykenevä vastaamaan hirveästä teostaan ilman alennusta.

    VastaaPoista
  49. Et näköjään ymmärrä eettisyydestäkään mitään, mikä ei ole yllätys. Oikeusjärjestyksen tulee olla eettinen ja tuomioiden moraalisia.

    VastaaPoista
  50. Lynkkausporukat soihtuineen ja hankoineen eivät ole eettisiä eivätkä moraalisia vaikka kuinka kiljuisivat käräjätalon pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomainen kuvaus näistä nykyajan lynkkausporukoista, jotka kiljuen vaativat ajatusrikollisia tuomiolle.

      Poista
    2. ... ja historiaa muutettavaksi ja Shakespearen säkeistä diskattavaksi väärät kohdat, samaan tyyliin kuin jumalanpilkka muinoin poistettiin Hannu Salaman Juhannustansseista. Elämme valtiollisen ankaran sensuurin tuloaikoja. Luoja varjele kansaamme.

      Poista
    3. Hupaisaa ajassa on vain se, että kun ennen yhtynyt vasemmisto oli sivistyksen ja edistyksen soihdunkantajina, nyt he lisättynä vihreillä ovat sivistyksen ja edistyksen sammuttajina.

      Poista
  51. Mitkä lynkkausporukat? Luot nyt outoa kuvastoa oman mielesi uumenista.

    Ei kukaan halua poiketa laista. Tuomareilla on käytössään laaja skaala, kun he päättävät tuomioista.

    Tässä kammottavassa tapauksessa tullaan varmasti käyttämään asteikon yläpäätä, jos tuomari on oikeasti puolueeton. Uskon, että on. Tähän minäkin tähtään. Vastuun kanto on se, mikä näitä tappajia voi kasvattaa, ei tuomion vähentäminen minimiin.

    VastaaPoista
  52. Miksi pelkäät "minimiä"? Tarkoitatko laissa määriteltyä vähimmäisrangaistusta? Vastuun kantaminen on tuomion kärsimistä. Mutta kyllä joo, tiedän että kannatat ankaraa kuritusta. Vankilatkin on nykyään ihan lepokoteja...

    VastaaPoista
  53. Nyt menee sellaiseksi kiilusilmäiseksi olkiukkoiluksi sinun taholtasi, että on parempi lopettaa. Et edes lue, mitä sanon kurituksesta, vaan rakennat jankkaamistasi sen varaan, että kannatan kuritusta. Ei tällainen ole debattia. Hyvässä debatissa otetaan huomioon toisen sanomiset ja jatketaan eteenpäin, ei peruuteta ja jatketa saman inttämistä kuin vähämielinen.

    VastaaPoista
  54. Asiasta toiseen. En ymmärrä täysin napinaa tästä pääkaupunkiseudun uudesta "ulkonaliikkumisrajoituksesta."

    Olen itse nimittäin elänyt juuri noin koko vuoden. En ole käynyt missään muualla kuin ruokakaupassa, apteekissa, terveyskeskuksessa, postissa, mökillä ja kesällä puutarhamyymälässä, nopeasti.

    Toisin sanoen meidän riskiryhmäläisten ja vanhemman väen elämä on ollut jo kauan tuollaista perusoikeuksia rajoittavaa, ja kestetty on. Kärsitty sosiaalisten kontaktien puutteesta, lähiomaisten tapaamattomuudesta, matkojen puutteesta, koska meidän on komennettu eristyksiin.

    On tuntunut oudolta katsella nuorempia, jotka ovat koko ajan tulleet ja menneet, ihan vapaasti harrastuksiin ja kaverien kanssa, ja silti he valittavat, että nuoruus on viety. Tuo ulkonaliikkumiskielto tuskin kestää koko vuotta, ja kohta saadaan rokotukset. Miksi siis moinen rutina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten olen täysin samaa mieltä, mutta minua tässä korpeaa perisuomalainen ulkomaalaisten nöyristely ja nyhjäys.

      Vuosi on mennyt, eikä rajoille ole saatana saatu pakkotestauksia!

      Sen sijaan määrätään mummot ja vaarit ulkonaliikkumiskieltoon.

      PS. Nuoret, punavihreät ja etenkin mamut viittaavat kuitenkin kintaalla koko kiellolle.

      Poista
    2. Tämä onkin outo piirre, jota on vaikea käsittää: rajat vuotavat edelleen, koska pakkotestaukset puuttuvat. Mikä siinä mättää, että meillä ei voida edellyttää sitä, mitä kaikkialla muualla. Miksi me olemme huonompia?

      Itselleni tosiaan nyt pääkaupunkiseudulle määrättävä kielto ei muuttaisi mitään. Näin olen elänyt jo vuoden, tunnollisesti kuin mallioppilas. Olen ollut menemättä hautajaisiin, taloyhtiön hallituksen kokouksiin, kirjastoon, supermarketiin ja kaikkiin muihin kauppoihin paitsi ruokakauppoihin ja olen tilannut ruokaa kotiin myös verkkopalvelusta. Nyt on kova haloo, kun tätä vaaditaan kaikenkuntoisilta ja -ikäisiltä. Siitä vaan, tehkää perässä, jos tunnolliset kansalaiset kerran on pakko eristää niitten yliekstroverttien levottomien riekkujien ja ryhmässäkulkevien maskittomien pallinaamojen sijaan.

      Poista
  55. En tiedä, mutta täällä te olette asettelemassa Päivi Räsästä (ei sukua Rauno Räsäselle, menehtynyt) terroristilistalle, voi helkutirallaa sentäs! Sillä ei Päivi (Pilvi/Pälvi) mikään terroristi tms. ole. (Ite olette!) Hän on kiltti tyttö jolla on paljon lapsia ja viriili mies = kadehdittava kombinaatio!? Mutta kyllä hänkin silti välillä – vaikka kuinka teräväsilmäinenkin lintu olisikin, iskee madon ohi, näin on. Sillä nyt kun Hallitus meitä paijatakseen keksii meitä hyödyntäviä rajoituksia meille, niin hän tällaista kysyy: "Miksi Alkoon saa mennä mutta kirkkoon ei?"
    Vastaus:
    "Päivi hyvä, elämme korona-aikaa, kuten erhkä tietänette, hallitus (vaikka Sinä ja minä ja Iines ja Riku ja Hentun Liisa, Puntun Paavo ja Juortanan Jussi sitä haukummekin) ajattelee vain parastamme. Ja ajattelepas itsekin kumpi on parempaa: "pullo koskenkorvaa/tilkka kirkkoviintä" (yäk) tai/eller "rehevä siivu ruisleipää/litteä lätty öylättiä"... Kyllä kansa tietää, ja äänestään jaloillaan, kops kop kipitikapiti kap, myös Riihimäellä. ߤóĊ°Ģã!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi muotoili kysymyksensä vain väärin. Olisi kysynyt näin:

      "Miksi Alkoon saa mennä, mutta moskeijaan ei? Onko viinapiru suurempi kuin Allah?"

      Poista
    2. Pitäähän Alkoon päästä, koska Päivikin varmaan terästää ruokiaan lorauttamalla viiniä lihapataan tai liekittämällä karitsanpaitsin väkeväprosenttisella nesteellä. Konjakkiliekitys antaa hyvät aromit pääsiäispaistille.

      Poista
    3. Tässä kannattaa muistaa myös se viimeinen pyhä ehtoollinen, jossa juotiin Jeesuksen verta, punaviiniä. Ehkä Räsäsillä hyvinkin on tämä harras kristillinen tapa pääsiäisenä, kenties sunnuntaisinkin.

      Poista
  56. Kun tehdään jotain radikaaleja yhteiskunnallisia ratkaisuja (tämä Pandemia on ihan oma asiansa an sich) niin ymmärrän hyvin että jokainen ajattelee ensin miten tämä asia minuun vaikuttaa miten tämä asia minuun vaikuttaa miten tämä..." Valehtelisin, jos sanoisin etten itse niin tee. Mutta mutta. Sitten pitää unohtaa "minä itse" ja ajatella (sen verran kun pystyy) kokonaiskuvaa: mitä tämä vaikuttaa todella (= siis koko yhteiskuntaan). Mun tulee ihan oikeasti surku työikäisiä joista suuri osa jää työttömiksi, yksityisyrittäjä joista hälyttävä määrä menettää kaiken = kokee konkurssin, koulunkäyntinsä keskeyttäjiin = loppuiäkseen syrjääntyviin, jo nyt haavoittuvassa asemassa oleviin = mielenterveysongelmaiset yms. yms, ja tietysti myös kuolleet ja loppuiäkseen jälkitauteihin sairastuneet ja heidän omaisensa, ym. ym. ym.

    Kyseessä silti on muustakin kuin lääketieteellisestä ongelmasta. Tämä melkein rikkoo koko yhteiskunnan (no, ei nyt sentään, ei liioitella!), mutta vakavia taloudellisia ongelmia meillä edessämme on. Ja niiden seurauksena – niikuin aina ennenkin - mm. itsemurhia. Ja sen sellaista.

    Itse olen eläkkeellä, minulle eläke juoksee, minä en kehtaa sanoa että olisin tässä tilanteessa jotenkin "kaltoinkohdeltu" tai muu sellainen. Kun en ole!


    VastaaPoista
  57. Siis jos mun koronaongelma on se, että mun täytyy pysyä sisällä ja katsella ikkunasta ulos... no, minä sitten katselen. Puita jotka humisevat. a aamuja jotka sarastavat ja iltoja jotka tummuvat. Ja voin minä katsella myös tuulta jota ei näe mutta joka kolistelee ikkunankarmeja. Ja sit kun kyllästyy realimaisemaan, menee sielunmaisemaansa (ohoh, anteeksi että tuupin), ja lopuksi voi kirjaantua Nettiin ja kirjoitella sinne kaikenmaailman päättömyyksiä...

    Mikä ettei?

    VastaaPoista
  58. Räsäs-Päivihän on jo viidesti syytetty tms., joten kyllä hyvä tulee ja Raikku voi kohta asettaa sulan syyttäjänhattuunsa ja siirtyä seuraavaan tapaukseen. Jospa joku sanoisi taas jotain sopimatonta hauskaa, josta merkittävä vähemmistö voisi pöyristyä. Sukkien pyörimistä olisi hupaisaa seurata.

    Tähän rajattuun olemiseen ja maskissa kulkemiseen alkaa tottua. Vaikka on minulla maskiongelma, joka liittyy vasempaan korvaani. Nimittäin maski kuin maski, nin kiinnityslenkki pompsahtaa joka kerta jossakin vaiheessa korvan takaa,pois ja maski on pudota. On pakko sohottaa sitä takaisin korvalehden taakse, mutta onneton korvalehti antaa aina periksi lenksulle ja pomps. Mikä kumma korvalehteä vaivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko kyseessä se kuuluisa "rysäkorva"...?

      (sisäpiirivitsi, latojan huom.

      Poista
    2. Tämä lorppakorva on se, mikä ei näy kuvassa, vasen korva. Ihan kuin siitä puuttuisi jokin pidike. Hörökään se ei ole. Kumman lörtsy vain.

      Poista
  59. Olemme hyvinvointivaltio, Suomi, kaikilla mittareilla. Hommafoorumin hinttareiden kanssa olen jo sen takia samaa mieltä siitä ettemme tarvitse (= pitää estää) tänne tulemasta huumehemmoja/käärmeenlumojia/silmänkääntäjiä/raiskaajia etc. (Mutta muuten olen kaikista asioista heidän kanssaan eri mieltä.) Ns. nationalistiset suomalaiset (tai mitä vittua he ovat?)... he mielestäni ovat yhtä ulalla kuin jehovalaiset (= maailma syntyi 6000 vuotta sitten... heh,he).

    Ei kannata tuhlata ruutia variksiin!


    Ps. Se että täällä yks jos toinenkin sympatiseeraa ns. persuja (poisluettuna Nimetön ja Mankemangi), minulle ei mikään ongelma ole. Tai edes hidastustöyssy. Kannatan demokratiaa vaikka se käytännössä huono valtiomuoto onkin. Kun perussuomalaiset tulevat - se on selvä - voittamaan seuraavat eduskuntavaalit suurella äänimäärällä, toivon että Halla-ahosta tulee pääministeri. Tosin... saadaanko muista puolueista sitten heitä puoltavia hallitusvastuun kantajia, ja keistä? Toivon, että saataisiin. Ja saataisiin näin Persut vastaamaan huutoo(-ihin)nsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhuen minäkään sympatiseeraa persuja yhtään. Iso osa heidän edustajistaankin on tolloja.

      Mutta kukaan muu kuin Halla-Jussin poppoo ei uskalla sanoa ääneen, että nykyisestä maahanmuutosta on meille enemmän haittaa kuin hyötyä.

      Tulevaisuudessa haitta vain kasvaa.

      Poista
    2. Nythän on pikku hiljaa yleiseenkin puheeseen alkanut tulla tolkun ääntä. Ymmärretään, että kaikki maahanmuuttajat eivät ole pakolaisia sanan oikeassa merkityksessä, vaan tavallisia onnenonkijoita, mikä tietenkään ei ole sinänsä synti. Se on sen sijaan synti, että tullaan väärällä statuksella paperit hukaten ja ikä valehdellen. Kaikkein surkeinta on minusta se, että vaikka tullaan uuteen kotimaahan, ei haluta useinkaan omaksua uuden kotimaan kieltä. Parhaiten sopeutuvaykin ne, jotka oppivat suomen kielen ja omaksuvat myös suomalaista kulttuuria, ymmärtävät länsimaisen ihmisarvon ja tasa-arvon keskeiset periaatteet.

      Miten voi vaatia itselle tasa-arvoista kohtelua, jos samalla alistaa kulttuurinsa naissukupuolta itseään alemmas? Tämä ristiriita tulisi jokaisen Ibrahimin tykönään ratkaista. Naisten alistamista ei minusta pidä kovin kauan enää katsella läpi sormien.

      Poista
    3. Se mitä minun piti tässä sanoa, on se, että on ikävää, kun persuleima lävähtää samantien ihmiseen, joka uskaltaa puolella sanallakaan kritisoida maahanmuuttoon liittyviä asioita. Itse lasken itseni tolkun ihmiseksi, jollaiseen otukseen Sauli Niinistö viittasi muinoin asiaa koskevassa lausunnossaa siteeraten toimittaja Paretskoita.

      Nostan kyllä hattua minäkin Jussi Halla-aholle rohkeudesta sanoa niin kuin ajattelee - tässä hän muistuttaa Päivi Räsästä -, ja lisäksi argumentoivasta keskustelutavasta, jolla hän pesee mennen tullen äänekkäämmät kanssapoliitikkonsa, jos ja kun hänelle myönnetään puheenvuoro.

      Jos ollaan rehellisiä, jokainen tietää, että kritisoitavaa oikeasti on ja suuriakin virheitä on tehty, myös Ruotsissa ja ennen kaikkea siellä.

      Ei kritisointi voi edes älyllisesti tarkasteltuna tarkoittaa automaattisesti sitä, että tuomitsee kaiken maahanmuuttamisen. Tätä eivät leimanlyöjät halua edes ajatella. Persuleimalla estetään avoin keskustelu. Jopa tolkun ihmisiä pilkataan ilkeästi. Tämä on mielestäni jonkinlaista mielipidefasismia.

      Poista
  60. Noh, minä en tunne enkä tiedä yhtään hommafoorumilaista, äärioikeistolaista tai natsia, en äärivasemmistolaista, rasmuslaista, merkittäväksi vähemmistöksi tunnustautuvaa, enkä sympatiseeraa ketään heistä, kuten en sympatiseeraa ylipäänsä poliitikkoja, lukuunottamatta Päivi Räsästä, joka on ainoa rehellinen ihminen koko sakista. Muut valehtelevat aamusta iltaan. Silti olen eri mieltä asioista kuin Päivi, mutta sillähän ei ole merkitystä, vaan rehellisyys ratkaisee, ihmisen aitous siinä, mitä hän on.

    Puolustan myös kaikkia, joihin kohdistuu raivokas mölinä. Yksi tällainen on Teuski Hakkarainen, tyhmä kuin saapas, mutta ihminen, jota kukaan muu ei puolusta. Miksi puolustaisin niitä, joita kaikki ylistävät? Tähän pohjaa myös se, etten hauku persuja muiden lailla. Sitä ölinää on ilma sakeanaan, ei siinä minua enää kaivata. Näkee enemmän kun menee toiselle puolelle katsomaan, miten asiat siellä ovat. Kiintoisaa. Vinot näkökulmat kertovat enemmän kuin suoraan edestä katsominen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka sä pääset toiselle puolelle, jos et edes tunne sieltä ketään?

      Poista
    2. Kilkattaako termi ”kuvakieli” tai ”metafora” kelloja?



      Poista
    3. "Näkee enemmän kun menee toiselle puolelle katsomaan, miten asiat siellä ovat. Kiintoisaa."

      Poista
    4. Menee toiselle puolelle katsomaan = metafora, kuvakieltä

      Sijoittaa tarkastelukulma pois itsestään ja omista eduistaan ja välittämättä omasta maineestaan, eläytymällä pienen ja parjatun lukutaidottoman persun eli vaikkapa Teuski Hakkaraisen housuihin. Tai tyhmän Susan Ruususen, tai kammottavan homofoobikon, Räsäs-Päkän housuihin. Tai hamoseen.

      Mikä tässä niin vaikeaa on?

      Poista
    5. Ymmärrän kyllä, että jos aidot empatiantaidot puuttuu, asiaa on hankala ymmärtää sisäistäen.

      Poista
    6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    7. Muistutus: Mankemangi, voit kommentoida vasta kun kirjoitat oikean kommentin niin kuin muutkin, et lyhyttä yhden virkkeen tviittiä.

      Blogin tavoite ei ole kenenkään upottaminen, vaan tavallinen rakentava ja hauska keskustelu. Varoitukset sinulle ovat nyt loppuneet, joten turhaan mariset jatkossa kommenttiesi poistoa.

      Poista
    8. Yhdessä virkkeessä voi olla enemmän asiaa kuin tyhjässä lorussa.

      Poista
    9. Toki toki, aina välillä, mutta jossain on vikaa, jos koko ajan pukkaa lyhyttä tviittiä.

      Olen kuullut puhuttavan katkokävelystä. Olisiko tämä sille sukua. Mankemangi, käveletkö hyvin ja sujuvasti?

      Poista
  61. Emmä kellekään tahdo ilkeillä, paitti itelleni, mielipiteeni on usein itseiroonisia. Ja joskus ne on sen verran osuvia olleet, olen huomannut, ettette ole niiden ironiaa huomanneet!

    Ilkeilyä on Some täynnä, kuulema... en lue kuin muutamaa blogia. Siis enää... ei viitsi. Ymmärrän, että ihmiset ovat laumaeläimiä, myös psyykkeeltään, ja kiva on tietysti kerääntyä samaan lössiin samalla lailla ajattelevien kanssa... Mutta en ymmärrä mitä he sillä voittavat että haukkuvat toisella lailla ajattelevia, se on hukkaanheitettyä aikaa.


    Oikeanlainen mielipiteiden vaihto on sitä että toinen ottaa toisen mielipiteen (A) käteensä ja toinen toisen (B), ja sitten he vähän aikaan tutkivat niitä. Ja vertailevat. Kun mielipiteet sitten pitää antaa takaisin toiselle, toinen voi sanoa "pitäisin mielelläni tämän". Siihen toinen voi sanoa vain että: "Yhnmnhy." - !?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mielipiteiden vaihto on sitä että ottaa vastaan toisen mielipiteitä eikä vain yritä tunkea omia mielipiteitään toisen kurkkuun (vrt. Cunnilingus/Fellaatio).

      Poista
    2. Kuvasit oikeasti todella hyvin hyvän keskustelun. Noin sitä voi opettaa koulussakin, parhaiten äidinkielen tunnilla. Tavoitteena olisi ymmärrykseen pääsy, molemmin puolin, ei erillisyyksiin uppoaminen. Eikä varsinkaan toisen upotusyritys, vaikka houkutus olisi kova, etenkin kun se toinen on aina väärässä. Ja juuri tuo mielipiteiden tosissaan ottaminen huomioon on oikeasti a ja o. Tämmöistä debattia on muidenkin kiva lukea.

      Poista
    3. "Luulin kerran olleeni väärässä, mutta erehdyin!"
      -Paavo Väyrynen

      Poista
    4. Tämä kyllä nyt voimaannutti minut ja pelasti päiväni. Siunattu Paavo. Paavo takaisin. Tai ainakin presidentiksi.

      Poista
    5. Siis mitä häh? Kommenttina pelkkä yhden virkkeen sitaatti kursiivissa eikä poisteta vaan vastataan.

      Poista
    6. Facebookissa minulla on kaverina kunnallispolitiikassa ansioitunut, persu, demari ja kepulainen. Jos asia tulisi eteen, kumpaakin jälkimmäistä voisin äänestää. Ja taitaa, perkele, tullakin...Sanokaa vain maalaisliittolaiseksi urtsi kekkosen ihailijaksi!

      Poista
    7. Itsekin äänestän henkilöä sen perusteella, että tiedän hänet hyväksi persoonaksi, joka rohkeasti ja rehellisesti ajaa asioita eteenpäin. Minuun eivät tehoa populistien puheet rasismin poistamisesta, vähemmistöjen oikeuksista ja muusta sanahelinästä, jolla ei käytännössä ole mitään merkitystä, kunhan leuat paukkuvat omalla hyvyydellä brassailemisesta. Voisin hyvin äänestää ihmistä, joka sanoo, että haistakaa paska koko valtiovalta. Vähän niin kuin Irwin muinoin. Ja laulaa päälle, että maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa rakkaudelle.

      Poista
    8. Mankemangi, sinulle on vastattu yllä tästä asiasta tänään klo 9.49.

      Poista
  62. Mitä Cantti-Minnaan ja Tove Janssoniin tulee, kummankin kehuminen on ihan mukavaa. Tove Janssonin alituisessa hyperbolamaisessa ylistämisessä tekee pahaa se, että kyseessä on perikunnan rankka ja armoton bisneksen teko, - raha se on mikä ratkaisee, muttei raukaise. Eläessään Tove ei moista hyperbolaa saanut.

    VastaaPoista
  63. Kun mennään palvonnan puolelle, alan epäillä palvojan mielenterveyttä. Ymmärrän hyväksymisen, jopa kiittäen hyväksymisen, mutta en hurmoksellista hehkutusta muumeilla ja Janssonilla. Muumimukibuumiin en ole päässyt mukaan, koska minussa ei ole rahtuakaan keräilijää. Sen sijaan tykkään kovasti joistain Janssonin säkeistä, en niinkään kuvista.

    Jotenkin brutaalia, että muumeja tuotetaan edelleen, vaikka tekijä on kuollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS Minä olen tässä tietysti väärässä, sillä soitetaanhan kuolleiden säveltäjien teoksiakin edelleen. Vaan ei niitä kyllä uudelleensävelletä. Käsittääkseni muumeja luodaan uudelleenkin?

      Poista
    2. Tove varmasti kiitokset ansaitsee, perikuntansa ei, häijyjä ja rahanahneita tuntuvat olevan. Jos sanoo "Muumi", meinaavat että siitä pitää kassansa kilahtaa. - Muumeilla ei ole peräaukkoa, siksi raha on ne ja perikunnan niin lihottanut.

      Poista
    3. Epäilemättä näin on käynyt.

      Tove itsehän on myös persoonana instituutio merisaarineen ja vapaine elämäntapoineen. Uskon, että hän on monen idoli myös tästä syystä. Hän taisi olla ensimmäisiä suomalaisten tietämiä julkisia ja hyväksyttyjä lesboja (saako tätä sanaa käyttää?). No, tiettyyn vähemmistöryhmään kuuluvia ainakin on neutraali ilmaisu. Käytänkin sitä. Kaikella rakkaudella ja kunnioituksella - ivaan vain peitteleviä tapojamme käyttää kieltämme, en Tovea.

      Poista
  64. Maailman onnellisin maa, alkaa tämän kertainen tarina hauskan kuvan kanssa. Ristiriitaisuus on näyvissä jo heti alussa ja Iines vahvistaa sitä kirjoituksellaan maamme tilasta. Mutta eikö se ole jo onnea, että saamme kuitenkin keskustella vapaasti ja kertoa omia ajatuksia ja tuoda esiin mielipiteitämme ilman että "lainkoura" tarttuu niskasta. (Mankemangia vain vähän vierastetaan ehkä hänen asenteensa takia, kun hänen mielipiteensä ei lennä kovin kauas, pikemminkin se ohjautuu aina samaan maaliin, jota nyt viimeksi pitäisi pommittaa, sillä sehän on tärkein tekijä tässä ajatustenvaidossa.) Mankemangin laukaukset ovat kuin läheltä suunnattuja pistoksia, joitten kohde on valitettavan väärä. Mutta ehkä hän lyhyillä tokaisullaan haluaakin kertoa omasta tilanteestaan. Ehkä hän tuntee olevansa oikeassa,ja tarvitsevansa sekä huomiota että lohdutusta. Tutkimattomat tiet on meillä kaikilla. Toivon Mankemangille iloisia hetkiä!
    Onni on kaikkoavaa, sitä ei kannata toivoa kenellekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Luulin kerran olleeni väärässä, mutta erehdyin!"

      Lentävä lause. Kiitos sen tuomisesta esille kuuluu Riku Riemulle! Se pelasti minunkin päivän.

      Poista
  65. Kyynikko vauhdissa: Mitenkähän tuo onnellisuus maiden välillä on mitattu? Tämä olisi kiinnostava tietää. Suomi on kuitenkin itsemurhien ja naispahoinpitelyjen luvattu maa, suomalainen mies on väkivaltainen rasisti, jos toisiin tutkimuksiin on uskominen.

    Mekö onnellisempia kuin vaikkapa ruotsalaiset?

    VastaaPoista
  66. Tai norjalaiset? Norja on rikas maa. Sillä on paljon luonnonrikkauksia ja palkkataso suurempi kuin Suomessa? Luulisi ainakin. Vai mihin ne rikkautensa upottavat. Mä oon aina kyllä luullut, että tanskalaiset on onnellisia. Ne ovat ainakin luonteeltaan paljon iloisempia kuin me, suomalaiset. Meillä taitaa kansantautina olla jo masennus. Ja me ollaan jöröä. Ennen suomalaisia pidettiin sentään rehellisenä kansana. Mutta nyt taidetaan olla heikun keikun senkin asian kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kyllä minä olen sitä mieltä, että ollaan vaan suomalaisia! Ja koetetaan olla niin suomalaisia, että pidämme arvossa toisia suomalaisia, sillä kyllä me kaikki olemme toistemme arvoisia. Ja jos joku nalkuttaa vastaan ja yrittää tahallaan kiusata toista, annetaan sille tukkapöllyä ja sanotaan: Ole ihmisiks siinä!

      Poista
    2. Menisin suomalaisuuden arvostamisessa jopa niin pitkälle, että pidän sen arvostamista sivistyksen mittana. Vain juntti ehdottaa englannin kieltä maan yleiseksi käyttökieleksi. Ja vain juntti puhuu englantia maahanmuuttajille. Minusta maahanmuuttaneille pitää puhua suomea, jotta heille kehittyisi hyvä uuden kotimaan äidinkielen taito. Se on heille suuri etu.

      Poista
    3. Ei ne maahanmuuttajat puhu englantia yhtään enempää kuin kylätien mummotkaan.

      Poista
    4. Juuri sanoi sukulaispoika, että kaikkien maahanmuuttajien kanssa puhutaan englantia siellä heidän työpaikallaan. Hän onkin sen kannalla, että englanti pitäisi vakinaistaa viralliseksi kieleksi meilläkin kaikessa työelämässä ja tieteellisissä kirjoitteissa.

      Poista
    5. Minusta saisivat opetella suomenkielen. Onneksi ainakin lapsensa oppivat sen helposti jos pääsevät Suomessa kouluun tai päiväkotiin. Mun veli joutui perheineen Meksikoon, työn takia. Heidän 4-vuotias lapsensa oppi puolessa vuodessa espanjankielen siellä ja toimi vanhemmilleen tulkkina. Puhui sujuvasti kuin muut lapset päiväkodissa. Nyt, jo aikuisena on hän espanjan unohtanut, kun ei ole tarvinnut sitä, kun asuu Ruotsissa.

      "Kylätien mummot!" Onpa hauska sanonta Mankemangilla. En ole ennen kuullut. Näin sitä voi oppia uusia sanontoja toisen puheista. Ammattisanastot on kyllä vaikeammin saavutettavissa.

      Poista
    6. Lapset varmaan perheissä ensin suomen kielen oppivatkin, koulun vuoksi. Paitsioon jäävät helpoimmin tietysti äidit, jotka jäävät kotiin eivätkä kouluttaudu ja mene työelämään.

      Meillä on ilmainen koulu ja maahanmuuttaneille erilaisia tukitoimia korkealle asti, joten minusta kotinaiset tulisi pakottaa kouluun kieltä ja ammattia oppimaan heti, kun ei ole aivan pieniä taaperoita hoidettavana. Kouluunmenon houkuttimena voisi olla lisäksi jokin taloudellinen porkkana. Ellei suostu kouluun, menettäisi jonkin etuuden.

      Poista
    7. Luulisi, että äitejä houkuttaisi jo ilmainen opetus. Saisivat vaikkapa mennä lapsensa mukana kouluun istumaan penkille luokan perällä. Se ei varmaan opettajaa häiritsisi, kun tietää, etteivät he ole tarkastajia tai muita yhteiskunnan toimihenkilöitä. Opettajasta voisi olla hauskaakin kun olisi kuunteluoppilaita.

      Minkähänlainen yhteiskunta syntyisi, jos me saisimme Iineksen kanssa luotsata niin maahanmuuttajia kuin muitakin ihmisiä. Onneksi se ei ole mitenkään mahdollista. Iines kyllä pärjäisi työssä kuin työssä, sitä en epäile, mutta minä? Minusta ei olisi määrääjäksi eikä käskynhaltijaksi. Kylätien mummoksi ehkä, jos panisin huivin päähäni. Tyhmänä olisi kevyenpi elää kuin viisaana, sanoi kerran mun opiskelutoveri.

      Poista
    8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    9. Poistin kommenttini kun se mielestäni meni liian intiimiksi. Kerroin siinä että jos itse olisin teidän jommankumman oppilas, sinun tai Iineksen, jäisin tahallani luokalle koska... niin, tässä kohtaa kommenttini karkasi. Joten pois, pois! Ja lukioon!

      Poista
    10. Kyllä me Liisun kanssa tuommoiset vilkkusilmäiset ja näppäräsormiset nappulat laittaisimme samantien kuriin ja nuhteeseen. Karenssia vaan ja keppiä sormille ja nurkkaan lopputunniksi häpeämään. Liisu voisi sitten lopuksi helläsydämisenä vähän lohduttaa ja antaa salvaa sormille. Ettäs tiedätte.

      Poista
    11. Kyllä vaan. Lohdutan:

      Kaikki me yhdessä tiedämme kyllä, että ajatteleminen on aktista ja tunteminen
      faktista, niin kuin Clarice Lispector sanoo.

      Poista