Satu urheasta pikku soturista

 

Olipas elelipäs nainen, vielä melkein tyttö, joka oli asetettu paljon vartijaksi. Hänellä oli erityisen palava ja hyvä sydän. 

- Haluan pelastaa tämän maan, hän sanoi eräänkin kerran herättyään Mansen ankeaan aamuun. Tampellakin louskutti niin, ettei nukkumisesta tullut mitään, yötä päivää myllyt pyörivät ja valmistivat pellavaisia suomalaisia kankaita eliitin tarpeisiin.

 - Haluan olla isänmaan pieni urhea soturi, joka takaa leivän Tampellan työntekijöille ja panee tehtaan herrat ja eliitin ruotuun. Haluan olla miehen veroinen, ihminen isolla iillä.

- No ei siitä mitään tule. Setämiehet johtavat tätä maata, sanottiin hänelle. 

Vaan älkääpäs kuulkaa ollenkaan mitään! Tämä urhea pieni soturi hyppäsi ratsun selkään ja piti niin palavia puheita, että ennen pitkää hänestä tulikin setämiesten voittaja, ja sekös tuntui huisin hyvältä.  Sitä paitsi hänen kauneuttaan ja kapeaa uumaansa ylistettiin ulkomaita myöten ja maan kansalaiset hyrisivät tyytyväisyyttään. Suomi näyttää vielä mistä päästä kana pissii.

Kaiken hyvän politiikan lisäksi tämä urhea pikku soturi kukisti kolmipäisen hirviön, joka riehui kaikkialla maailmassa ja uhkasi myös syrjäistä Suomea. Urhea soturi käynnisti hirvittävän spektaakkelin, karautti päin tulenliekkejä  ja katkaisi kolmipäiseltä hirviöltä pään, yhden kerrallaan, koska suomalaiset miekat olivat hieman pieniä tällaiseen huimaan tarkoitukseen. Mutta valmista tuli ja niin Suomi oli pelastettu. Kansalaiset polvistuivat urhean pikku soturin edessä, ja nähtiin jopa sellainen ihme, että usealla kansalaisella otsa ihan hipaisi maata, pelkästä kunnioituksesta ja rakkaudesta soturia kohtaan.

Vaan mitäs kamalaa sitten tapahtuikaan? Julma bulevardilehti, joka ei voinut sietää urheaa soturia punamekossaan ja viherkilvessään, kultakruunu päässä ja valtikka kädessä, ilmiantoi soturin verottomat ruokalaskut. 

Oli nimittäin niin, että soturilla oli hyvän asemansa vuoksi pääsy palatsin ruokakaappiin, jonka ystävällinen virkakunta täytti hänen toiveittensa mukaisella sisällöllä. Puhuttiin, että kaappi pullisteli niin, ettei tahtonut kiinni pysyä.

Ei siis aikaakaan, kun bulevardilehden  lukijat pillaantuivat ja helvetti pääsi irti. Puhuttiin jopa saunasidukan tilaamisesta sekä pitojen järjestämisestä omalle suvulle. Kysyttiin, millä rahalla köyhä täyttää jääkaappinsa, kun leipärahaa ei ole, ja soturilla kaapit pullistelevat herkkuja. Urhean soturin kerrotaan kysyjille vastanneen, että köyhien kannattaa syödä leivoksia, kun leipää ei ole. Näin oli Marie Antoinettekin kuulemma sanonut köyhille.

Turhaan sai soturi vakuutella viattomuuttaan, ja vaikka moni häneen uskoikin, niin nyt haluttiin soturin pää vadille ja uutta päätä maata johtamaan. Mielellään setämiehen.

- Enhän minä, vaan virkakunta erehtyi, sanoi soturi kauniisti. 

Ja virkakunta pani parastaan. Ennen pitkää päästiin siihen lopputulemaan, että kaikki olikin ollut vain pahaa unta. 

Soturi heräsi nimittäin eräänkin kerran kesäkuussa anno Domini 2021 palatsinsa kauniiseen suviaamuun ja totesi, että huhhuh, olipas paha uni. 

Oikeastihan valtakunnan päämediat suitsuttivat kiitosta soturille, ja niitä  ylistyksiä oli kiva lukea aamukahvin kanssa.  Bulevardilehdetkin olivat oikeasti kilttejä. Ne  julkaisivat kivoja haastatteluja ja kuvia jätskin syönnistä kirkon portailla. Ding dong. Urhean pikku soturin ikiomassa valtakunnassa kaikki hyvin. 

(Maalaukset Ernest William Tristram)