14.9.2021

Pössytellen

 


Tämä ei pyri olemaan kannabisjuttu, sillä sellaisia on jo kirjoitettu pilvin pimein.  Ilma on sakeanaan mielipiteitä tuon kääryleen tiimoilta. Tässä pyritään pohdiskelemaan olemisen mielettömyyttä ja satunnaisuutta.

Ja mitä Vihreisiin tulee, niin puolueessa saa minun puolestani kukkia populismikin, muiden kukintojen ohella. Siitä lähtien, kun puolue unohti vihreän luonnon ja alkoi kukkia sementtierämaassa, olen minä koettanut unohtaa puolueen. 

Sitä paitsi eikö se mennytkin niin, että jos kahvikin tuotaisiin nyt markkinoille, se kiellettäisiin huumaavana aineena tai epäterveellisten vaikutustensa vuoksi? Mikä tässä siis on oikein ja mikä väärin? Ihmisellä on rajallinen aikansa täällä maan päällä, joten pössytelköön kuka mitäkin myrkkyä tahtoo, omapa on asiansa.    

Itse en ole pössytellyt koskaan enkä kauheasti haluaisi buustata itseeni keinotekoista energiaa, raikasta ruokaolutta ja paria viinilasillista lukuunottamatta. Elleivät omat voimavarat riitä, niin saapi olla. 

Ja tarvitseeko ihminen lopultakaan neonvärejä, epileptistä välkettä, viivyteltyä tantraseksiä tai ylipäänsä yliviritettyjä nautintoja,  ekstremeä? 

*

Lehdessä oli tänään kirjoitus miehestä, Langista, joka oli elänyt elämänsä  viidakossa. Mies päätyi sinne, kun vuonna 1972 ilmapommi osui Langin perheen kotiin tappaen hänen äitinsä. Vietnamin sotaa pelästynyt isä  otti vauvaikäisen pojan mukaansa ja pakeni syvälle viidakkoon. Heidät löydettiin vasta vuonna 2013, eivätkä he tienneet sodan loppuneen jo aikaa sitten.

Mies ei tiennyt edes, että maailmassa on olemassa naisia. Hän söi viidakon pieneläimiä ravinnokseen ja hymyilee onnellisen näköisenä jotakin jyrsijää sisälmyksineen syöden kuvissa, alkeellisen elämänsä keskellä. 

Kaikki on suhteellista, ettäs tiedätte. Pössyttelykin.

210 kommenttia:

  1. "Silloin alkoi yhtämittainen, rajaton nautinto, sellainen taukoamaton lemmenhurma, jollaista profeetta lupaa valituilleen. Kaikki kiviset huulet heräsivät elämään, rinnat syttyivät polttaviksi. Franzista, joka ensi kertaa tunsi hashishin vaikutusta, tämä hurma tuntui melkein tuskalta, tämä hekuma melkein kidutukselta hänen tuntiessaan huulillaan noiden veistokuvien huulet joustavina ja kylminä kuin käärmeen lonkerot. Mutta kuta kiihkeämmin hänen käsivartensa pyrkivät torjumaan luotaan tuota ennen tuntematonta aistihurmaa, sitä vastustamattomammin hänen aistinsa joutuivat tämän salaperäisen unen tenhon lumoihin. Kamppailtuaan epätoivoisesti sitä vastaan hän lopulta hervotonna antautui sen valtaan ja vaipui läähättäen, uupuneena, kuin intohimossa tuhaksi palaneena, noiden marmoristen rakastettujen suudelmille alttiiksi ja tämän merkillisen, satumaisen unen syvyyksiin."

    Alexandre Dumas; Monte Criston kreivi (suom. Lauri Hirvensalo)

    VastaaPoista
  2. Dosentti Kari Poikolainen jatkaa siitä, mihin Dumas pääsi. Hänen mukaansa epidemiologisten tutkimusten perusteella aineet voivat joskus edistää luovuutta. Varjopuolena ovat aineista koituvat haitat. Kirkas on valo, jonka luo kynttilä palaessaan molemmista päistä, hän toteaa lakonisesti.

    Kirjalijoiden huumeiden käyttöä voi vain arvailla. Humaltunut venhe, juopunut pursi, on ollut monen teoksen taustalla. Ei yksin Rimbaudin, Baudelairen, beat-runoilijoiden, vaan monen muunkin vaikeuksissa olleen luovan taiteilijan. Mitä lie Aleksis Kivi nauttinut kirjoittaessaan veljesten huimia Saapasnahkatorni-seikkailuja ynnä muita tarinoita? Entä nykykirjailijat? Moniko lie pössytellyt tarinoittensa liukastamiseksi?

    VastaaPoista
  3. En tiedä, miksi minulla tuli eräs laulu mieleeni kun luin tämän Iineksen kirjoittaman tekstin. Niin, se laulu on: Keltainen jäänsärkijä, jossa sanoja mm. seuraavia on, että kaikki joukolla jäätä särkemään, jäätä särkemään, jäätä särkemään jne. Pössytellyt en ole koskaan, en kaljasta välitä, en viineistä enkä muistakaan viinaksista. Ehkä tilkka samppanjaa, tuskinpa vaan. Mutta kahvi, kyllä kiitos, ja kyytipojan lisukkeeksi jotain makeaa hyvää.

    Ei minun elämäni mitään ihmeellisyyksiä vaadi. Ihmeellisyyksien aika on jo ohi, jos niitä on ollutkaan. Jos jotain saisin toivoa, niin toivoisin terveyttä.

    VastaaPoista
  4. Näin se menee. Asioiden arvojärjestys muotoutuu, kun elää ja kokee. Terveys on pöhinää parempi, ja tämän ymmärtää yleensä vasta, kun sairauksia on tullut. Ihmiskeho tai ihmismieli kun ei kenelläkään kestä vaurioitta loppuun asti.

    Jotakin tulee jokaiselle, usealle montakin vaivaa yhtaikaa.- Tuskaton tuokio pieni, sanoi eräs runoilija toiveenaan elämästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, Eino Leinon niin ihanat sanoitukset, Elegia ja Nocturne ja tulkitsijana tietenkin ylittämätön Vesa-Matti Loiri. Näissä on sitä elämän suolaa.

      Poista
  5. Jos pössyttely tulee tavaksi, niin voipi olla niin, että siinä "lääkitään" jotain vaikkapa traumaa. Tuskin siinä silloin luovuus kukkii, vaan oma mielletty kärsimys. Tuo tie ei hyvään johda, päinvastoin.

    VastaaPoista
  6. Onkohan se huumekoukku niin vahva koukku, että siitä ei irti pääse. Voisin luulla näin.

    VastaaPoista
  7. Minäkin toivon, että sitaatit kytkettäisiin jollakin tavalla keskusteluun.

    Kirjailijat ja varmaan taiteilijat kaikkialla ovat aina olleet jonkin uuden etsijöitä. Kuvaan sopii hyvin kaikenlaisten stimulanttien käyttö, aistien terävöittämiseksi. Jopa viihteellinen jännityskirjailija Stephen King etsi luovuuden lähdettä huumeista puhumattakaan monista kunnioitetuista klassikoista. Usea turvautui perinteiseen alkoholiin, mutta varmaan paljon useampi kuin tiedämmekään käytti tai kokeili huumeita.

    VastaaPoista
  8. Sillanpäätä käy sääliksi. Moni muu viihdealan laulaja on jatkanut huumekohusta huolimatta, mutta Sillanpäästä ei ole kuulunut mitään. Tämä on kyllä menetys tietynlaiselle iskelmämusiikille, sillä Sillanpäähän on omassa lajissaan mainio laulaja. Onkohan mies vajonnut kokonaan?

    VastaaPoista
  9. Siis huumekoukku on käsittääkseni vielä kovempi ja pahempi kuin alkoholikoukku, sillä tietyt huumeet ovat todella vaarallisia ja voivat johtaa kuolettaviin yliannostuksiin. Huumeidenkäyttäjiä uhkaavat myös muut rikokset juuri siksi, että myynti on rikollisten harjoittamaa.

    VastaaPoista
  10. Suomessa kuolee vuosittain yli 200 ihmistä alkoholimyrkytykseen. Lisäksi alkoholi on usein mukana myrkytyksissä, joissa pääasiallinen kuoleman aiheuttaja on lääke tai huume. Huumekuolemat (261 v. 2019) ovat suurelta osin alkoholin, bentsodiatsepiinien sekä opioidien yhteiskäyttöön liittyviä myrkytyskuolemia, eli niin sanottuja moniainemyrkytyksiä.

    VastaaPoista
  11. Jos Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 huumekuolemia oli 261, niin oikeustoksikologian tilastojen mukaan vainajia, joissa oli havaittu lääkkeiden tai huumeiden päihdekäyttöä oli 433 kpl.

    Erityisen huolestuttavaa on viime vuosina ollut nuorten kasvava osuus huumemyrkytyskuolemissa. Osuus on kasvanut 33 prosentista 49 prosenttiin. Ja nimenomaan tästä kehityksestä poliisi onkin huolissaan. Minkä signaalin nuorten suosima vihreä puolue kauniine nuorine naisministereineen antaakaan nuorille! Kannabis on ok. Mäpäs ostan jointin. - Onko se ok?

    Sanotaan, että hoitoon hakeutumista pelätään, ja poliisille ilmoittamista. Poliisi on itse ilmoitanut, että se kannattaa matalan kynnyksen nopeiden hoitopisteiden lisäämistä ja avaamista käyttäjille, pisteiden, joihin poliisi ei puuttuisi.

    VastaaPoista
  12. Varmaan kaikissa esim. syöpään kuolleissa vainajissa on lääkejäämiä.

    VastaaPoista
  13. "Poliisi on itse ilmoitanut, että se kannattaa matalan kynnyksen nopeiden hoitopisteiden lisäämistä ja avaamista käyttäjille, pisteiden, joihin poliisi ei puuttuisi."

    Poliisi siis ilmoittaa, että ei tee työtään. Haiskahtaa rikolliselta. Kohta kai perustetaan kauppoja, joissa narkomaani saa rauhassa näpistellä.

    VastaaPoista
  14. Oikeustoksikologian tilastot eivät käsittääkseni koske normaalikuolemia, esimerkiksi sairaalassa tapahtuvia ns. normaaleja syöpäkuolemia, joita valtaosa syöpä- ja muista kuolemisista on. Ei vainajia tutkita, jos kuoleman syy on selvä.

    Kuolemansyyn tutkintahan käynnistyy yllättävissä kuolemissa, jonkalaisia huumekuolemat tuppaavat olemaan.

    VastaaPoista
  15. Kyllähän poliisi katsoo nyt jo monta rikettä sormiensa läpi. Poliisi joutuu ilmoittamaan pyöränsä kadottaneellekin, että asiaa ei tutkita. Sopii siihen listan jatkeeksi näiden matalan kynnysten hoitopisteiden ohittaminenkin.

    Arvelen tähän syyksi sitä, että poliisi näkee ongelman koskevan hyvinkin nuoria, jopa lapsia. Mahtaisiko heitä auttaa ”kannabis on ok”-linja. Mene tiedä. Valtaosa kannabiksen käyttäjistähän on nuoria. Tätä taustaa vasten vihreitten ehdotus on härski.

    VastaaPoista
  16. Jos kuolee yllättävästi ja hiuksista löytyy kannabisjäämiä niin = huumekuolema?

    VastaaPoista
  17. Kuolemansyyntutkijat osaavat varmasti asiansa eivätkä ryhdy hiuksia halkomaan.

    VastaaPoista
  18. No minä olen kyllä miettinyt, auttaisiko kannabis lääkkeeksi puhesairauteeni, joka johtuu äänihuulten tahattomasta spasmaamisesta eli kouristumisesta puhuessani.

    Kannabishan kai rentouttaa lihaksia, samoin kuin botox, joka on tällä hetkellä ainoa virallinen lääke tähän sairauteen. Tosin se ei kaikilla tehoa, kuten ei minullakaan. Joillain tehoaa.

    Olen satavalmis kokeilemaan, jos lääkäri ehdottaa. Ajatella, että ihminen pystyisi puhumaan normaalisti ja vaivatta. Kyllä siinä yhdet pössyt vetäisisi siitä riemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanon vielä tuosta lääkekäytöstä, jolla moni perustelee nyt kannabiksen vapauttamista.

      Siis on aivan pöljää vaatia kannabiksen vapauttamista muka lääkekäyttöön, sillä sehän on jo vapaata lääkekäyttöön! Lääkäri voi milloin tahansa parhaaksi katsoessaan jo kirjoittaa kannabista tiettyihin sairaukseen lääkkeeksi. Ja on kirjoittanutkin.

      Poista
    2. Näin minäkin olen lukenut. Mutta siis, tämä on vain omaa teoriointiani ja arvailuani.

      Jos lääkkeestä olisi apua tällaisiin neurologisiin kramppeihin, luulen, että sitä olisi jo kokeiltu ja asia olisi tiedossa.

      Poista
  19. Muutoin olen sitä mieltä, että vihreitten ehdotus on populismia ja vaalitäky.

    Toivottavasti pääministeri on entisellään ja vaatii ennen toimeen ryhtymistä tarkat tieteelliset tutkimukset siitä, millä tavalla kannabiksen vapauttaminen vähentää kannabiskuolemia, haittoja ja väärinkäyttöä.

    Viihdekäyttö. Hmm. Ihminen ei kestä elämää.

    VastaaPoista
  20. Luin Helsingin Sanomien uutiskeskusteluja, jossa oli mm. kertomus puolueesta eroamisesta tämän kannabisjutun vuoksi.

    Liittyjiäkin varmaan tulee. Jotenkin arvelisin, että liittyjiä tulisi kuitenkin enemmän kuin eroajia, mutta voin olla väärässäkin.

    Mielenkiintoinen oli eräs selitys yhdessä keskustelussa. Nimittäin nythän on mediassa todettu nuorten vähentäneen alkoholinkäyttöään merkittävästikin takavuosiin verrattuna. Selitys on lukemani mukaan se, että nuoret ovat siirtyneet siistimpään iloittelutapaan, pössyttelemään. Mene tiedä, uskoisiko.

    VastaaPoista
  21. En nyt menisi silti mollaamaan kannabiksen puolustajia, sillä monella on varsin pätevät argumenttinsa. Tarvitaan varmaan lisää tutkittua tietoa ja materiaalia vapautusta kokeilevien maiden tuloksista. Nyt kumpikin puoli on löytänyt itselleen sopivia kantoja. Vaan mikä on kaiken summa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis juuri tällaista tietoa itsekin kaipaan: tositietoa noista kokeiluista. Uskon, että sitä alkaa pian tulla mediaan, kun keskustelu on vilkastunut. Olen odottavalla kannalla.

      Tällä hetkellä suhtaudun hyvin varauksellisesti kannabiksen dekriminalisointiin ja täydelliseen vapauttamiseen suhtaudun kyllä kielteisesti, mutta en pysty naulaamaan kantaani, kun en tiedä vielä tarpeeksi.

      Jaan myös poliisin pelon nuorista, kun itsekin olen heidän parissaan työni tehnyt ja mielestäni tunnen heidän mielenlaatuaan aika hyvin. Olen melko vakuuttunut siitä, että kaikenlainen vapauttaminen toimii nuorille myönteisenä signaalina käyttää kannabista.

      Poista
    2. Lisäsin sivupalkkiin viittauksen Coloradon huikeisiin kannabishaittalukuihin. Sanna Ukkolalta on asiasta Iltalehdessä kolumni.

      Poista
  22. Tulevaisuuden hashismyymälän suosituimmat artikkelit ovat Mieto Haavisto, Vahva Ohisalo ja Ikivihreä Hautala.

    Kun saavat lainsäädännön hieman vielä etenemään, vahvalta puolelta löytyvät piikitettävät Ohisalon unelma, Haaviston poikafrendi, Hullu Hautala, Sikaileva Sinnemäki ja Ultra Bra.

    Vihreän liiton jäsenkirjalla huomattavat alennusprosentit.

    VastaaPoista
  23. Tuosta viihdekäyttö sanasta olen samaa mieltä. Viihde luo sanana sisältöön viihtyisää mukavuutta. Porno on aikuisviihdettä, eikä miesten ja naisten sikahuoraamista. Vain elämää on musiikkiviihdettä, eikä ikääntyneiden tähtien viimeistä epätoivoa.

    VastaaPoista
  24. — ikääntyneiden tähtien viimeistä epätoivoa... Sitä se oikeasti taitaa olla, valitettavasti. Vaikka periaatteessa moni laulaja vain paranee ikääntyessään. En ole seurannut ohjelmaa vissiin yhtäkään kautta, satunnaisesti jonkin laulun joskus nähnyt. Formaatissa on jotain, mikä ei innosta.

    VastaaPoista
  25. Katsoin äsken toisella silmällä televisiosta Jussi-galaa, jossa jaettiin elokuva-alan pystejä. Palkintojenjaon välissä Ella Lymi lauloi laulun Seksii, huumeit, rahaa ja autoi, joita hän tahtoi. Tätä on nuorten elämä eikä ole ilmeisesti ihme, että vihreä ministeri kosiskelee nuorisoa populistisella esityksellään. Tämmöinen laulu:

    https://youtu.be/9Gm8DNy95cI

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaksoin esitystä noin kymmenen sekuntia ja se oli äärimmilleen venytettyä. Lahjattomuuden ylistystä nolla-artistilta.

      Poista
    2. Tuollaistako on oikea elämä.
      Ketä tuollainen laulu ja elokuva palvelee.
      Lyödään vaan läskiks kaikki, koko vitun elämä ja ihmiset.
      Ei mee mun tajuntaan.
      Ketä nuorta palvelee niinku ihan oikeesti kannabiksen vapautus.

      Poista
    3. Mitä hyvään musiikkiin tulee, ihastuneena olen kuunnellut jonkun älypään lataamaa yli puolentoista tunnin tallennetta Jim Crocen kappaleesta Time In The Bottle. Kappale uudelleen ja uudelleen, yksi kauneimmista, jonka tiedän. Jim Croce kuoli 70-luvun alussa lentokoneonnettomuudessa vain 30-vuotiaana.

      Toinen lempitallenteeni on kymmenen tunnin versio Kummelin Jukka Emil Vanajan loistavasta tulkinnasta Uli Uli Uli.

      Poista
    4. Ilmeisesti laulaja on tuleva näyttelijä, ohjaaja-näyttelijä Tiina Lymin ja Esko Ahon tytär. Mielestäni hän oli jokseenkin hyvä esittäjä, joskaan ei ehkä laulaja. En usko, että hän itse oli tosissaan sanojen kanssa. Laulu kuvasi kuitenkin hyvin joskin hieman kliseisesti sellaisen nuoren ihmisen elämää, jonka vanhemmat eivät ole olleet läsnä lapselleen, häntä varten.

      Poista
    5. Sitä paetten Esko oli kepun ja nokian syöttöporsaita, Tiina Lymin äijä oli Eero, liukas luikku.

      Poista
    6. Iines, kaiken tuon, mitä kirjoitit tajusin kyllä itsekin. Pointtini onkin se, että noinko em. asiat pitääkin esittää mennäkseen perille. Eli, ketä oikeesti palvelee tuollainen elokuva ja laulu.

      Poista
    7. No, minun täytyy yhtyä tähän Rikun Aho-kantaan. Muistan nimittäin, miten hän asettui näkyvästi Metoo-kohussa ohjaaja Aku Louhimiestä vastaan mollaten tätä julkisesti. Louhimiehen ”vääristä” ohjaustavoista tai lähentelyistä ei kuitenkaan koskaan saatu luotettavaa näyttöä. Sain tuosta tapauksesta Ahosta huonon kuvan, ts. hänen tähtensä laski silmissäni.

      Poista
    8. Ripranie, en tiedä, onko elokuvan tehtävä oikeastaan palvella ketään. Ehkä laulu vain kuvastaa jonkun käsitystä nuoren kovasta maailmasta. Kun vanhemmat eivät ole koskaan kotona, eivätkä oikeasti läsnä lapselle, lapsi ajautuu sitten muiden vaikutuspiiriin, kadun elämään.

      Poista
  26. Ei meillä suurta ongelmaa ole tämän vihreiden pölhöpopulistisen ehdotuksen kanssa. Narkit pysykööt kastissaan.

    Sdp, perussuomalaiset, kokoomus ja keskusta eivät kannata laillistamista." - Iltasanomat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin tämä eduskunnan käsitelyyn menee. Epäilen ainakin, sillä tosiaan niin suuri vastustus kannabisheitolla on. Eiköhän se ollut vain populistinen vaalitäky, muistutus vihreiden olemassaolosta ennen kuin ministeri jää äitiyslomalle.

      Poista
  27. Upea Jarkko Laine, kirjailija, runoilija, laulujen sanoittaja ja suurmies oli kokoomuslainen. Hän sanoi kyldyyriradikaaleille, aikansa vihreille, ja kaikille muille vittuillakseen: "Olen kokeillut hashista ja LSD:tä, miksen siis kokoomustakin."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jarkko Laineella on niin paljon niin hyviä sanoituksia, että itkettää. Sen vägen hattarat jöraa, mie myös, esimerkkinä.

      Poista
    2. Enää minulla ei taida olla jäljellä 70-luvun Hymylehteä, jossa Jarkko Laine lausui erittäin suorasti madon luvut pahuuden maalle, neuvostoliitolle. Rohkeaa puhetta aikana, jolloin maassamme kaikkien puolueiden edustajat ja kannattajat painoivat päänsä pensaaseen. Keisari Leninillä ei ollut vaatteita. (Eikökö: "meitä keisarit ei enää hoivaa, vaan veriset Leninit!")

      Poista
    3. Liittyminen kokoomuslaisiin oli Laineen aikana kulttuuripiireissä ja sen ajan wannaberunoilijoiden piirissä suurin rikos, jonka taiteilija voi tehdä.

      Tässä on muuten kulttuurihistoriallinen aukko - puuttuu teos, joka valottaisi Jarkko Laineen elämää ja tuota tapausta, josta selvästi on paljon mielenkiintoista tapahtumaa ja ajatusta piilossa. Kukahan sen kirjoittaisi? Toivottavsti joku avoimesti näkevä ja rehellinen kirjailija.

      Poista
  28. Onpas Sanna Ukkolalta selvää tekstiä sivupalkissasi. Vihreät ajavat huumekaaosta.Sannasta olen alkanut tykätä Alfan haastatteluohjelmansa myöstä. Matti Virtanen kai kanssaan vuorottelee, Virtanen on myös toimittajien aatelia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvyyteen tietysti sen verran miinusta, etteivät prosentit kerro kaikkea, jos paljoakaan. Jos ennen oli yksi tapaus ja sitten kaksi, lisäys on sata prosenttia. Tapahtumien määrät olisi pitänyt sanoa.

      Poista
    2. Itse ajattelin sitä, että nuo prosenttiluvut nousivat alussa ehkä siksi, kun hoitoon uskallettiinn hakeutua. Toki se määrä nousee.

      Vaan tuo huumekolarien määrän nouseminen on kyllä selkeä luku ja kertoo jotain.

      Poista
    3. Minä keksin Alfan kesällä, kun jouduin katsomaan televisiota läppärin kautta. Alfa oli yksi kanavista, joka näkyi. Kaikki kanavathan eivät näy tietokoneella. Seurasin monia kiinnostavia haastatteluja, mm. kirjaesittelyjä.

      Alfa tarjoaa osakeantia nykyään katsojille ja koettaa profiloitua hyväksi asiaohjelmakanavaksi. Alkuunhan siellä korostui uskonnollinen linja, joka on nyt jäänyt melkein pois. Kiinnostava vaihtoehto Ylelle.

      Poista
  29. Matti Virtasesta tykkäsin jo, kun hän oli Ylen toimittajana. Harmikseni hän sitten lähti Ylestä muualle. Toisaalta sen ymmärtää hyvinkin. Ylen tulokulma moniin asioihin on hieman kapea.

    Sekin, että kaikenlaiset satiiriset ohjelmat, esim. Noin viikon uutiset lopetettiin yhtäkkiä. Ilmeisesti nykyistä hallitusta ei saa satirisoida.

    VastaaPoista
  30. Hamppu on kasvi ja siinä on kukka. Cannabis sativan kukassa pitoisuudet ovat hyviä, siksi kukkaa käytetään.

    VastaaPoista
  31. Kuolemansyyntutkijat tutkivat kuolinsyitä.

    VastaaPoista
  32. Kyllä ”kukka” kannabiksesta käytettynä on selkeästi eufemistinen eli kiertelevä ja kaunisteleva ilmaus. Sillä tehdään kielletystä tai vaarallisesta asiasta tavoiteltava ja kaunis, ikään kuin hyväksytty.

    Eihän auringonkukkaöljyäkään kutsuta kukaksi vaan öljyksi. Jne.

    VastaaPoista
  33. Niin? Eikös tämä jo todettu.

    VastaaPoista
  34. Mahdollisesti vihreiden nuorisojärjestössä on runsaasti vielä ns. mietoihin tyytyviä, jotka eivät ole päässeet piikittämisen ihanaan autuuteen. Porttiteoria pitää sikäli paikkaansa,että nuorvihreät siirtyvät puolueuran kehityttyä yleensä amfetamiiniin tai vielä yleisimmin heroiiniin. Konkarit tarvitsevat monta Annia päivässä.

    VastaaPoista
  35. Vaan mikä vaivaa sitä tamperelaista äidinkielenopettajaa, jota aviomies oli pahoinpidellyt, hakannut ja haukkunut oppilaiden kuullen ja vetänyt tukasta pois kesken videoidun etäoppitunnin?

    Järkyttävä uutinen on ollut tämän päivän iltapäivälehdissä.

    Mies oli pahoinpidellyt, hakannut ja potkinut vatsaan naista ainakin kahdeksan eri kertaa ja kerran siis oppilaiden nähden kesen etätunnin. Oppilaat olivat järktyttyneet syvästi.

    Oikeudessa opettajalla ei ollut mitään vaatimuksia miehelle, eli hän opetti oppilailleen, että aviomies voi vapaasti pahoinpidellä vaimoaan vaikka oppilaiden nähden.

    Hyi olkoon tätä opettajaa. Ensinnäkin: Miten nainen voi jäädä tuleen makaamaan, vaikka mies pahoinpitelee häntä toistuvasti? 2) Miten hän voi olla vaatimatta väkivallasta rangaistusta?

    Olen kyllä äimänkäkenä tästä äidinkielenopettajasta, joka osoittaa olevansa äärimmäisen huono kasvattaja. Miten nainen kehtaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan olet tietysti oikeassa, mutta rakkaus- ja riippuvuussuhteet eivät ole käsiteltävissä noin suorasukaisesti. Äijällä saattaa sitä paitsi olla Tampereen suurin lerssi.

      Poista
    2. Siis tämä Tampereen suurin sai oikeudessa vain 11 kuukautta ehdollista.

      Kun näitä ylikilttejä selkärangattomia naisia kerran on lukeneissakin naisissa, niin miksi näitä väkivaltaisia ukkoja ei voitaisi tuomita vaikka jonkun yleisen syyttäjän toimesta.

      Mikään ei nosta minussa sellaista voimatonta raivoa kuin vässykkänainen, joka antaa potkia itseään vatsaan ja kaikkialle.

      Poista
    3. Väkisin tulee mieleen, että kyse oli ns. kulttuurisesta yhteentörmäyksestä.

      Tässä uskossa olen niin kauan kuin toisin todistetaan, perusteena yleinen elämänkokemus.

      Poista
    4. Kyseessä voisi olla ns. julkinen ”kunnianpalautus”, kunniamurhan lievempi aste. Teon näkyvyys antaa tästä osviittaa.

      Kuten alempana sanon, suomalainen mies lyö salaa ja piilossa.

      Vaan miksi, oi miksi nainen vaikenee ja siunaa pahoinpitelyn...

      Poista
  36. Toiset ovat immuuneja addiktioille. Minäkin olen joka päivä ryypyn ottanut, eikä ole tavaksi tullut.

    VastaaPoista
  37. Hampunkukkaa käytetään sellaisenaan. Ei kukaan laita auringonkukkaa pannulle.

    VastaaPoista
  38. Sami Heino on tehnyt Turun yliopistossa opinnäytetyön "Huumeidenkäyttäjien slangi verkkokeskusteluissa".

    Siinä hän toteaa kannabikselle useita nimityksiä: Pilvi, paukku, paukut, poltto, hatsi, kukka, savu, sauhu, hamppu, vihreä, vihree, paja, pajat, pajari, pajatso, blossi, blosse, budi, dänkki, hitti, hasis, marihuana.

    Kukasta hän - minun laillani - toteaa sen sisältävän eufemistista ironiaa: : laittomaksi päihteeksi määritelty kasvi saadaan kuulostamaan kuin miltä tahansa kedon kukkaselta.

    Kukkaa poltettaessa voidaan polttaa pelkkää kukkaa, joka on yleisin tapa käyttää kannabista, mutta nimitystä käytetään usein myös, jos kukkaan on sekoittuneena muitakin osia. Nimitys ei siis ole käyttäjien slangissa pelkästään hamppukasvin kukka, vaan merkitys on laajentunut.

    VastaaPoista
  39. No eipä ollut uutisen taustoja, joten asiasta keskustelu ryöpsähtikin varsin villiksi. Taustalla mm. nähtiin maahanmuuttajamies, joka kulttuurinsa mukaisesti suuttui naiselle, joka julkisesti häpäisi itsensä näyttämällä kasvonsa ruudussa.

    Omaan mieleeni ei tullut mikään maahanmuuttoasia, sillä kotoperäistä perheväkivaltaa on yleisesti myös meillä. Tuo tapa riistää nainen julkisesti kameran edestä on kyllä meillä hieman outo, sillä normaalitapauksessa kotoperäinen mies lyö salaa ja lujaa.

    Mutta siis en voi muuta kuin ihmetellä ihmistä, joka sallii miehelle väkivaltaisen käytöksen jopa oppilaittensa edessä. Tuomitsen miehen ensi kädessä, mutta siis myös naisen käytöksen. Kenenkään ei pidä jäädä tuleen makaamaan. Siinä ei ole mitään sankarillista eikä hyvää.

    VastaaPoista
  40. Vaan miksi se nainen jää ensimmäisten lyöntien jälkeen sen miehen kylkeen? Jos mies lyö yhdenkin kerran, niin täytyy olla jotakin muutakin pahaa ennettä tai oiretta. Mahtaako olla niin, että moni nainen sulkee silmänsä varoittavilta merkeiltä ja uskoo voivansa muuttaa miehen?

    Jos minua olisi lyöty tai lyötäisiin yhdenkin kerran, niin se olisi välitön lähtö ilman neuvotteluja ja päänsilityksiä. En siis oikein tahdo ymmärtää tuota ”naisen itsetunnon nitistämistä”, joka pohjaa kuvaan heikosta ja epäitsenäisestä naisesta, pikku vaimosta joka ei tule toimeen yksin. Syytän tässä kohden siis myös naista ja jopa ennen kaikkea häntä, koska valinta on hänen ja hän valitsee jatkon.

    Valinta ei tietenkään ole helppo, sillä rakkaus ei välttämättä lopu lyöntiin. Varsinkin jos on lapsia, tulisi mielestäni naisen valita väkivallaton elämä lapsille, ja uhrata miehen paapominen ennen lapsia.

    VastaaPoista
  41. Kannattaa välttää kovia rasvoja ja teräviä, niin ei hengästy alamäessä.

    VastaaPoista
  42. Vaan mitä sanot itse asiasta?

    (Sami Heino
    Pro gradu -tutkielma
    Turun yliopisto
    Kieli- ja käännöstieteiden laitos
    Suomen kieli ja suomalais-ugrilainen kielentutkimus, suomen kieli
    Toukokuu 2019)

    VastaaPoista
  43. Kuuntelin äsken hetken. Siinä mies luennoi lapsen suhteesta luontoon ennen, niin käsitin. Miten osuvaa. Mies sanoi, että ennen lapselle saattoi muodostua tärkeäksi jokin paikka luonnossa, vaikka iso kivi tai lammen ranta. Se oli rauhoittumispaikka luonnossa.

    Siis ihan kuin minun lapsuudestani. Hain nimenomaan luonnosta, lähimetsästä talon takaa omia paikkojani, joissa olin turvassa ja yksin ajatuksineni. Iso kivi! Minulla oli sellainen. Kapusin sen päälle ja istuskelin siellä usein mietiskelen kaikkea. Kukaan ei tullut häiritsemään. Sai olla rauhassa ja järjestää maailmaa oman mielensä mukaan. Paikka oli tärkeä. Muistan sen vieläkin. Palautui mieleen tuolla luennonpätkällä.

    Jätin miehen puhumaan tuohon taustalle.

    VastaaPoista
  44. Mitenkähän paljon nettilaineilla menee koko ajan kiinnostavia liveluentoja ja vastaavaa? Näistä ei vaan aina tiedä.

    Ja onhan some täynnä podcasteja ja luettuja kirjoja. Virikkeistä ei ole puutetta.

    VastaaPoista
  45. Palaan vielä Raunon yllättävään ylösnousemukseen. Näin hän avautuu blogissaan elokuun lopussa:

    "Luulevat Iineksen blogissa edelleen sitkeästi, että olen kuollut, koska ilmoitin lähes varmana asiana seitsemän vuotta sitten, etten elä enää kauan ja lopetin blogin tekemisen täysin.

    Ei usko huumoriveljeni Rikukaan (Mikiksen loputtomiin selittelyihin vedoten) viimeisen päreen (satojen!) sitaattien ja kommenttien kirjoittajaksi elävää Räsästä vaan jotain feikki-raunoa.

    Minun mielestäni fabulisti-Mikiksellä on tässä oma lehmä ojassa, mutta ei siitä nyt sen enempää. Mikis ei nimittäin tiedä sitä, minkä Unkuri blogin Meri tietää.

    En ole kommentoinut näitä minua sivuavia kuolemakeskusteluja, vaikka mieleni on tehnyt, mutta parempi näin: poissa somejulkisuudesta, poissa turhasta hälinästä ja stressistä, en jaksa enää. - Joka tapauksessa ‘kuolemani’ meni niin täydestä, etteivät anna minun enää tehdä ylösnousemusta ja olla elossa ;].

    No, omapa on vikani, kun annoin blogi-ystävien ymmärtää, että kuolen 2014 loppuun mennessä."

    Kyllä tämä minusta elävältä Raunolta kuulostaa. Mielenkiintoista on, että hän antaa ymmärtää seuraavansa Iinekselän hollituvan touhuja!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pätkähti mieleeni, ettei vaan saatana sentään Rane kommentoi tänne Mannena!!??

      Se olisi ovela veto, sillä Ranehan oli laveasanainen filosofoija ja pitkävirkkeinen perustelija, joka ei lyhyttä kommenttia edes osannut kirjoitaa!

      Manne taas on... no, täysin päinvastainen tapaus. Toisaalta Raunokin oli usein kiivas ja kiukkuinen, etenkin toisten oletetulle tyhmyydelle.

      Poista
    2. Ei Rauno ole Mankemangi.

      Kyllä tämä Mankemangi on selvästi aivan tosissaan mielipiteittensä kanssa. Jos Rauno leikkisi ja olisi Mankemangi, se tulisi jossain paikassa pilkahduksena esiin. Raunokin on (oli?) aikamoinen tosikko, mutta kyllä häneltä huumoriakin löytyi. En ole ohan varma, onko Mankemangilla huumorintajua ollenkaan, kun on niin tosissaan itsensä kanssa.

      Vaan mistä ihmeestä tuon kutkuttavan kirjoituksen löysit? Kun itse katson Raunon Päreitä-blogia, siellä on viimeinen kirjoitus How deep must I go before I die vuodelta 2014. Kommentteja on perässä 718 enkä siis löydä tuota sitaattiasi. Missä se on?

      Poista
    3. Niinhän Tapsa sanoo tuossa ylempänä Räsäsen avautumisesta blogissaan elokuun lopussa. Kyseinen kirjoitus löytyi päiväyksellä 28.8.21. Tuon jälkeen on nyt vielä yksi Räsäsen kommentti päiväyksellä 30.8.21, jossa hän avautuu kuolemastaan. Anteeks, kun tulin tähän väliin.

      Poista
    4. Nuo em. kommentit löytyvät siis Räsäsen viim. kirjoituksen kommentit-osiosta.

      Poista
    5. Ok, kiitos, Ripranie! Minäpä katson.

      Poista
    6. Pessimistinä olen oppinut, että usein parhaat hetket ovat olleet, kun olen ollut väärässä. Jos Rauno on hengissä, olen siitä onnellinen. Sopivasti ja toisinaan sopimattomasti, osasi olla myös muikku mutta sitä ei lasketa.

      Poista
    7. Uteliaille tiedoksi, että viimeisimmällä kännykälläni en ole kyennyt kirjautumaan ja siksi tämä "anonyymi rikuriemu".

      Poista
    8. Ja muikku on automaattikirjoituksen muunnos sanasta, jota yritin. Raunolla oli älliä, olkoon tässäkin.

      Poista
  46. Nimimerkkini mainittu. Nyt selitysten aika.

    Lopetin Raunon blogin lukemisen joskus vähän sen jälkeen kun hän oli ilmoittanut kuolevansa. Uskoin siihen (koska Suuret Ajattelijat ovat rehellisiä kaikessa) enemmän kuin kirjoituksiin, joita hänen nimellään ko. blogin kommentointiosastoon ilmestyi. En niitä edes lukenut kuin vähän sinne päin, pidin niitä tasoltaan blogikirjoituksia sekalaisempina. Mutta JOS olisin jatkanut kommenttien lukemista, niin kuin tänään tein, olisin toki pian huomannut olleeni väärässä! Eli omaa huolimattomuuttani (= tyhmyyttäni). Totta kai sen myönnän. Ja hyvin, hyvin olen iloinen tästä 'ylösnousemuksesta', sehän on aivan mahtavaa!!! - (vrt. Jeesus, joka kyllä mielestäni liioitteli uudelleen heräämisensä merkitystä) Jota Rauno ei tee.


    Tänä kesänä kuoli ensirakkauteni, hänen siskonsa siitä minulle kirjoitti. Vastasin hänelle kertomalla yhteisistä tapahtumistamme, koska halusin selittää mistä minä Aissan tunsin, ei niillä sen kummempaa merkitystä ollut. Muistoilla. Kirjeen lopetin ...

    "Surullista nyt. Mutta lohtua tuo ajatus siitä, että Aissa on voittanut sen mikä ihmisen elämässä on vaikeinta, kuoleman."

    Ei kuolema minulle ikinä ole ollut mikään Mörkö.

    VastaaPoista
  47. Raunosta vielä sen verran

    että ei se minua harmita että olin väärässä, väärässä oleminen on inhimillistä (ja tässä tapauksessa onnekastakin), mutta se millä tavalla minä olin väärässä, se minua ottaa aivoon. Sillä sorruin itse siihen virheeseen, mistä aina aina ja aina jaksan kritisoida muita: tarkista faktat ennen kun väität mitään! Ja minun 'faktani' Rauno Ärrän suhteen olivat n. 5-6 vuoden takaa, ja varsin vapaasti jo silloin väärintulkittuja. Ei siis minkäänlaista lähdekritiikkiä. Tämä on anteeksiantamatonta.

    Pardon. Mutta eräs anekdootti silti, se suotakoon (lyhytversio):


    "Matkoilta palannut johtaja tuli UPM: tehtaalle. Tehtaan lippu oli puolitangossa. Hän kysyi "kuka on kuollut?" Säikähtänyt alainen ilmoitti hänelle että "Te, herra vuorineuvos. Aamun Sanomissa luki niin." Neuvos soitti Päätoimittajalle. Tämä yritti lyödä asian leikiksi ja kysyi "kummalta puolelta te nyt soitatte", tarkoitti Helvettiä tai Taivasta, mutta vuorineuvos ei leikkiä ymmärtänyt vaan kiroili ja uhkaili ankarilla seuraamuksilla, ellei virhettä heti korjata. Asia luvattiin korjata seuraavan päivän lehdessä. Ja siinä sitten luki että ...
    "Syvästi pahoittelemme, että eilinen uutinen vuorineuvos NN:n kuolemasta ei pidäkään paikkaansa."

    VastaaPoista
  48. No niin, nyt löysin henkiin heränneen ja alas maan päälle jääneen Räsäsen.

    Olin ollut valtavan digityhmä. En nimittäin ollut huomannut painaa englanninkielisestä linkistä kaikkia kommentteja näkyviin (Next comments tms.) . Vasta kun Ripranie mainitsi kommentit, lanttuni leiskahti.

    Siis herra mun vereni. Räsänen elää ja on selkeästi tyyntynyt ja seestynyt, hyväksynyt olotilansa. Voin vain toivoa hänelle hyviä päiviä jatkossa, hyviä vuosia.

    Leikittelen ajatuksella, että saisimme tietää, mitä Räsänen ajattelee maailman nykymenosta, mutta ymmärrän, ettei hän tee sitä eikä se olisi varmaan viisasta, jos sydän oikkuilee. Mutta siis, ajatus kutkuttaa. Arvostan kovasti Räsäsen sanaa, samoin kuin Kemppisen, jonka sanaa arvostan myös, mutta en ihan niin paljon. Räsäsessä on särmää, ja vähän pelkään, että särmät ovat nyt hioutuneet. Kolehmaistakin tuli ikävä, kun luin Räsäsen kommentteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran mitä Rauskia (sallitaanhan tämä diminutiivi) nyt ehdin lukea, niin Rauno tosiaan esittää asiansa tyynesti ja seesteisesti. Kaikkea tosin en ymmärrä mitä hän kirjoittaa, mutta se ei Raunon vika ole. Ja minkä ymmärrän, on taattua tavaraa.

      ... "Minun mielestäni fabulisti-Mikiksellä on tässä oma lehmä ojassa, mutta ei siitä nyt sen enempää. Mikis ei nimittäin tiedä sitä, minkä Unkuri blogin Meri tietää." ... Tätä en tiedä mitä hän tuolla tarkoittaa? En, mutta ehkei minun sitä tarvitsekaan tietää?

      Väitän aina ymmärtäneeni Räksän huumoria, silloinkin kun se mustimmillaan on ollut. (Tosin minun 'huumoriani' hän kerran ei sietänyt, ärähti kuin räjähtänyt rankkitynnyri, ihan säikähdin.) Silti uskallan sanoa, igen vitsin varjolla, että eutanasian (eu-thanatos) lisäksi kannatan myös ’kuolleista heräämistä’, koska myös se ihmisiä rauhoittaa.

      Ps. Minulla on vaikea sydämen vajaatoiminta. 16 vuotta sitten kun minut avoleikattiin, luvattiin 10 vuotta elinaikaa. Olen lääkäreiden puolesta pahoillani, etten noudata heidän prognoosejaan (nykykreik. πρόγνωση), sillä aion jatkaa elämistäni tästäkin eteenpäin, ehkä vielä toiset 10/16 vuotta. - Sillä tunnen olevani yhtä hyvässä kunnossa kuin Kekkonen Laukaan Peurangan kuntotestissä 1981. Eli noin 4-kymppinen.

      Poista
    2. Kuolleista herääminen on mitä suurimmassa määrin toivottavaa. Enää puuttuu, että Kolehmainenkin nousisi jostain kulmilta esiin ja kertoisi olleensa vain pitkällä matkalla parin kaunottaren kanssa.

      Harmi, että Unkurin blogiväki ei suvaitse Iinestä ja on tehnyt kaikkensa saattaakseen meikäläisen pimeään, syystä, josta minulla ei ole tietoa, enkä sitä enää mietikään. Eli ilmeisesti sieltä pitää mennä kysymään avainta lukkoon, jos ovia avataan.

      Vaan sananen miesväen sydämistä. Miksihän ne ovat usein miesten sydämet, joka kiihtyvät tai hidastuvat? Parhaan ystäväni miehelle pantiin tahdistin sydämeen ja nyt hän elää käsittääkeni normaalia elämää, juo viiniä, tekee raskaitakin puutarhatöitä, kuntoilee, matkustelee.

      Poista
    3. Aikoinaan opiskelin kaikenlaista sydämestä, kun se kiinnosti. En mä enää. Muistinvaraisesti (alkaa muistella) infarktin (eli sepelvaltimon äkillisen tukkeutumisen) syitä on 1) geeniperintä 2) ikä 3) tupakointi 4) väärä ruokavalio 5) korkea verenpaine 6) liikkumattomuus 7) stressi 8) - en muista. Mutta muistan että niitä oli 8 altistavaa tekijää. - Infarkti taas johtaa mm. sydämen vajaatoimintaa, jne. - Naisilla etua on estradiolista; se suojaa liki täysin heitä sairastumasta sydänsairauksiin. Mutta tämä estrogeenin eritys loppuu vaihdevuosiin; sen jälkeen naiset ovat yhtä haavoittuvaisia sydänsairauksiin kuin miehet. - Mutta kuten sanottua, naisten elintavat useimmiten ovat paljon terveellisempiä kuin miesten, siitä tuo iso ero.

      Sanoo besserwisser. - Ei vaineskaan, jos joku laulaa että "isäni on lentäjä, minä olen lentäjä melkein itsekin", niin minä voin laulaa "koska veljeni on lääkäri, minä olen lääkäri melkein itsekin". - Joo.


      Poista
    4. Unkurille sanoin joskus rumasti, oikein rumasti, kun hän alkoi 'kalvaa' minua. En pidä siitä että minua 'kalvataan', etenkään kun siihen ei ole mitään aihetta. Ei mitään! Sanoin hänelle (tiedän, ettei niin saisi sanoa!) että "Haista vittu!" - Ja se siitä sitten.

      Poista
    5. Tämä ystäväni mies, jolle laitettiin sydämentahdistin, oli kova urheilumies, suunnistaja ja hiihtäjä, hiihti talvisin satoja kilometrejä. Pitkä ja hoikka, eli terveellisesti ja kohtuullisesti.

      No nyt hän elää mielestäni täysin normaalisti eikä säästele missään tekemisissä.

      Poista
  49. Sanon edelleen, ettei kukka ole kielikukka saati kiertoilmaisu. Ja edelleen olen tässä yhteydessä Matti Heleniuksen miehiä.

    VastaaPoista
  50. Nyt meillä on sitten kaksi ylösnoussutta: Jeesus ja Räsänen.

    Ja toinen Räsänen vielä kaupan päälle syytteessä jumalan pilkasta tai jostakin vastaavasta kuoleman synnistä. Ecce homo, sanoi Jeesuskin ja ristiinnaulittiin.

    VastaaPoista
  51. No ei kukaan kiellä sitä, että ”kukka” tulee hamppukasvin kukinnosta.

    Kyse on kielen ilmaisusta. Kukka-sanan merkitys on oikeasti laajentunut: nuoret ja lapset puhuvat myös ”kukasta”, kun tarkoittavat kannabista. Tarkassa määrittelyssä pössyttelijöiden omassa kielessä ”kukka” voi tarkoittaa myös kasvin ylempiä lehtiä ja seoksia.

    On toki niin, että vannoutuneet nistit ja vakiokäyttäjät käyttävät aineista täsmänimiä, eivät laajamerkityksisiä yleisnimiä.

    VastaaPoista
  52. Maailma on ihmeellinen. Ilosanomahan tämä on, että Räsänen elää ja hengittää. Villahousupoika. Se kertomus lapsuudesta jäi lähtemättömästi mieleeni. Tarina pitäisi puhtaaksikirjoittaa. Siitä tulee mieleen Rintalan Pojat-elokuvan loppukohtaus.

    VastaaPoista
  53. Noin yleisesti ottaen Raunon pitäisi olla iloinen ja ylpeä (ja varmaan hän onkin) siitä, että pääsi seuraamaan mitä hänestä kuolemansa jälkeen kirjoitetaan. Pelkkää ylistystä enimmäkseen!

    Minullakaan, vaikka sain välillä häneltä huutia, ei oikeastaan ole mitään isompaa negatiivista sanottavaa hänestä. Koin hänet aitona. Aitona mutta vaikeana. Keskustelu hänen kanssaan oli hieman vaivalloista, sillä hän latasi herkästi tulemaan ryöpyn filosofista terminologiaa, aiheeseen kuin aiheeseen, jota harva hallitsee. Minä en.

    Mummo Muun tuvassahan me kaikki tavattiin. Mitähän sille ihanaiselle hempukalle kuuluu?

    VastaaPoista
  54. Vaan kyllä minä ihmettelen silti, että Rauno on malttanut olla niin hiljaa lukiessaan kommentteja eri puolilta. Sekin on kummallista, että hän on malttanut olla hiljaa maailman tapahtumista ja kaikesta Zizek-tyyppisestä filosofiasta. Siinä on jotain perin outoa, ei ollenkaan Raunoa.

    Tai sitten se menee niin, että hänelle on tapahtunut jotain niin suurta ja järkyttävää - kuolemanvaara tai vaarallinen sairaus on toki sellainen - että kaikki somehälinä ja zizekitkin ovat muuttuneet merkityksettömiksi hänen janallaan.

    Mummo Muusta ei ole blogilaineilla ilmeisesti kuulunut mitään vuosiin. Vaikka en ole kyllä seurannut uusia blogeja aikoihin. Onko niitä enää ylipäänsä, muita kuin lifestyle- ja muotiblogeja? Kirjoitusblogit tai tarinablogit ovat käyneet vähiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydäntäni lämmittää, kun sanoi minua huumoriveljeksensä. Kyllä meillä huumorin kautta toisinaan oli hyvä yhteys. Yllätyin joskus, kun Rauno viestitti jotenkin niin, että vain huumorin kautta jotain saavutetaan. Aivan tarkkaan en sanojaaan muista, mutta yllätyin siksi, kun oli arvostamani hyvin älykäs mies ja filosofian tietäjä.

      Poista
    2. Tuo on taivahan totta, että jos jotain maailmassa saavutetaan, niin parhaiten juuri huumorin kautta. Allekirjoitan tämän sydänverelläni.

      Eikä niin että vitsien, sillä vitsit ovat vain vitsejä, mutta huumori jotain paljon suurempaa, syvempää; raadollista ja vajavaista ihmistä ymmärtävää ja rakastavaa.

      Poista
    3. Laitoin tuohon näemmä imperfektin "oli". Imperfekti perustuu bloginsa loppumiseen. Taidan kohta olla imperfekti itsekin, jos en jo nyt.

      Poista
    4. Jossain kohtaa epäilin Raunoa Leevi Lehdoksi. Lehto oli toki enemmistökommunisti, eikä taistolainen niinkuin Rauno nuorena. Ei se pitänyt paikkaansa, mutta joku yhteys Raunolla Lehtoon oli, ilmeisesti hänet tunsi.

      Poista
  55. Olen ajatellut tämän Venäjä-asian omalla kohdallani valmiiksi viimeistään siinä vaiheessa, kun dosentti Johan Bäckman alkoi kommentoida Venäjä-uutisia ja puolustaa Venäjän politiikkaa. En voi olla allekirjoittamatta tätä Hikipedian viisasta luonnehdintaa:”

    Johan Bäckman (Twitterissä @kohudesantti) on historiaa korjaava desantti, joka taistelee maailmanvalloitukseen pyrkiviä virolaisfasisteja vastaan. Johan Bäckman on todistanut sen, että tuumaakaan virolaista maata ei ole Neuvostoliiton toimesta koskaan miehitetty ja Neuvosto-Virossa kaikilla oli paljon kivempaa kuin nykyisessä diktatuurissa, "Fashisti-Virossa". Bäckmania pidetään kokeilevan surrealistis-stalinistisen historiankirjoituksen uranuurtajana.

    Katselin eilen, miten uutisvälähdyksessä haastateltiin pietarilaisia kadulla Venäjän ”vaaleista”. Vanha mummo hattu tönöttäen korkealla päälaella, kuten venäläisillä on tapana, kehui vuolaasti, miten hyvä Putin on ja miten hän on antanut toivoa ihmisille. Perään haastateltiin kahta nuorta miestä, jotka kyseenalaistivat koko systeemin ja vaalit.

    Siis, halojata halloo, Noora. Jos ei vaaleihin saa asettaa edes kunnon vastaehdokkaita ja jos vaaleihin panaan ”ehdokkaaksi” kaksi samannimistä eri puolueen jäsentä, niin voiko vaaleihin luottaa?

    VastaaPoista
  56. Ei olis viisikolla asiaa Venäjällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No enpä tiedä. Kyllä vasemmistolla on edelleen jonkinlaista luontaista vetoa itäänpäin.

      Ei siellä lohkolla oikein vieläkään ole tunnustettu esimerkiksi Stalinin hirmutekoja eikä vasemmiston taannoista Neuvostoliiton mielistelyä ja nuolemista. Monesta asiasta vaietaan edelleen. Takki on vain vähän auki, mutta kaipa se pikkuhiljaa kääntyy kokonaan, jahka synnit on ensin tunnustettu.

      Poista
    2. Etpä sinä paljoa tiedäkään.

      Poista
  57. Demokraattisilla kansantasavalloilla (lue: diktatuureilla) on taipumus pohjata valheelle, kuten Pohjois-Koreastakin tiedämme. Venäjän systeemiä ei oikein jaksa edes nauraa. Katsoin juuri lehdestä videonpätkää Venäjältä, jossa vaalivalvojan selän takana touhusi verhojen takaa ojentunut käsi, joka tiputti salaa uurnaan lipukkeita. Tämä kyllä vielä vähän nauratti.

    Luulen, että kansa ei ole tyhmää, vaan niin syvälle oppinut tällaisten sosialististen kulttuurien vuosisataisen valheen, että se saa jatkua, koska keinoja sen kukiatamiseen ei yksinkertaisesti osata eikä nähdä.

    VastaaPoista
  58. Kaipa se on Venäjän johdolla niin rautaiset otteet, ettei noita vaalivilppien paljastajia paljon elävänä ja vapaina nähtäisi. Heidät vangittaisiin ja sitten jollain kummalla tavalla he tekisivät itsareita ja sairastuisivat vankiloissa myrkyistä..

    VastaaPoista
  59. Pahuuden maa on pahuuden maa, kommunismilla tai ilman. Yhtään ainutta päivää ei maa ole ilman totalitarismia ollut. 70-luvun vitsi oli, kun maamme komukat taistelivat Amerikan imperialismia vastaan. neuvostoliitto oli alistanut lukemattomia kansakuntia valtioonsa ja hamusi koko maailman valloitusta. Kiitos Amerikan Yhdysvallat, että neuvostoimperialismi tuhoutui. Yhdysvaltojen alennustila on ohimenevää, vaikka Trump onkin perseeseensä pudonnut ja Biden vanhuudenheikko, niin kyllä sieltä vielä joku hyvä löytyy. Kiinalaiset olisivat tietysti hyviä maailman johtajia, mutta kun niiden silmät katsoo kellertävän vinosti ja naamat ovat kuin Tshou- Enlain perse.

    VastaaPoista
  60. Ihanaa, kun asioita sanotaan suoraan.

    Poliittinen korrektius on totalitarismin ensiaskelia.

    VastaaPoista
  61. Vaikka tiedättekin kantani Venäjän demokratiasta, niin jotenkin komppaan kyllä myös Nooran näkemystä. Meidän ei ehkä kannattaisi huseerata tuomarina, vaan noudattaa Kekkosen linjaa ja leikkiä lääkärileikkejä vaan.

    Putin on kuitenkin Pietarin poikia - syntynyt vanhalla Inkerinmaalla - ja tietää missä raja kulkee. Entäpä kun seuraava pomo onkin vaikka Vladivostokista ja katselee Itämeren seutuja Molotovin ja Rippentropin silmin?

    Todistamme nimittäin Naton hiipumisen aikaa. USA katselee jo muualle ja voi Kiinan pelossaan vaikka solmia sopparin Venäjän kanssa.

    Siis vähemmän jeesustelua ja enemmän reaalipolitiikkaa.

    VastaaPoista
  62. Sauli Niinistöön arvostukseni virisi, kun huomasin kaikkien kolmen suuren päämiesten hänen luokseen pyrkineen ja päässeenkin, useamman kerran. Kiinan presidentti kävi opastusta hakemassa ennen länteen menoa. Tarja Haloskaa maailman johtajat eivät halunneet nähdä, todennäköisesti Arajärvikään tuskin kovin usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolustusministerikin viittaili Kiinan uhan suuntaan eilisessä puheessaan ja varoitteli Suomea sinisilmäisyydestä. Kyberhyökkäyksiä on Suomeenkin jo tehty. Jotenkin luulin ensin, että ne ovat Venäjältä, mutta Kiina taitaakin olla oikea suunta. Kiina on kiinnostunut Pohjolan alueista.

      Poista
  63. Se on viisautta, että oivaltaa oman paikkansa.
    Nöyrä on oltava "isomman" edessä.
    Sitä ihmettelen, kuka haluaa politiikkaan. Ehkä se on vallan halua. Diplomatiakin on pitkälti "likaista" peliä.

    VastaaPoista
  64. No jos Suomi olisi silloin yhden kerran ollut nöyrä, niin kuinka olisi mahtanut käydä? Olisi vain kiltisti myöntänyt, että juu, kyllä me ne Mainilan laukaukset ammuimme. Että anteeksi nyt vain. Emme enää ikinä rupea paukuttelemaan.

    VastaaPoista
  65. Da, väläytteli kyllä, ja elossa on!

    Kuten Kekkonen opetti, niin meidän on pidettävä hyviä suhteita itänaapuriin, oli siellä vallassa kuka tahansa.

    Vaihtoehtoa kokeiltiin 1941 ja hädin tuskin selvittiin.

    VastaaPoista
  66. Tämä littyy siis talvisotaan. Mainilan laukauksista ei kiistelty, vaan naapuri hyökkäsi saman tien - tekosyynä siis nuo laukaukset.

    Mutta nyt uusi tutkimus arvelee, että Stalin neuvottelikin tosissaan ja jos Suomi olisi myöntynyt edes vähän, niin koko talvisotaa ei olisi tullutkaan.

    Tämä on spekulaatiota. Suomi oli kovana ja emme voi tietää mitä olisi tapahtunut jos ei olisi ollut.

    PS. Mutta mitä olisi Suomi ilman talvisotaa... helisevä vaski ja pamahtava pelti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Russian röön (sensur, kö facebookissakin ryssästä saa bänniä) kanssa eläminen on arpapeliä. Jos liikaa myötäilee, käy kekkoset. Ihan saatanan rumaa nöyristelyä, jota parempaa on kuolemakin. Pahuuden maa oli sotien jälkeen voimansa tunnossa ja hyvin aggressiivinen, joten nöyryyttä tarvittiin. Kekkosen panttivangiksi joutumisemme oli ihan kamalan surkea onnettomuus. Narsistipyskopaatti jos joskus olisi joutunut väistymään, Tuomiokirkon esirippu olisi revennyt kahtia ja itärajan takaa olisi kuultu kumea ääni: "tämä on minun rakas poikani, johon olen mielistynyt!" - Panssarivaunut olisivat välittömästi vyöryneet rajan yli ja kaikki olisi ollut potslojo. Onneksi kekkonen jatkoi ikuisesti, toivottavasti vielä sadankin vuoden päästä!

      Poista
    2. Röö, röö, röö, selkä on sillä kyssä. Joskus ennen naureskelin, kun luin, kuinka itänaapurissa, pahuuden valtakunnassa, kehittyi salakieli ilmaista asioita, koska suoraan sanomisesta olisi koitunut hankaluuksia.

      Oikeudellisia seuraamuksia ei ole tullut, mutta facebookista on tullut estoja eli bännejä useamman kerran. Kun Ladaa nimitin (ryskowitzin) kostoksi, sain päivän bannin, mutta siinä kehoitettiin valittamaan. Valitin ja banni kasvoi viikon mittaiseksi.

      Yritän nykyisessä yhteiskunnassamme kehittyä salasanojaksi, mutta kyllä nykyinen taistolaiskommunisteista koostuva hallituksemme on surkein koskaan. Sanna Marin on nykypäivän Taisto Sinisalo ja kepuhan on hamasta kaljupää kekkulista lähtien ollut NKP:n sisarpuolue ja salarakkaus. Vihrut ovat ihan rehellisesti omia itsiään, fasisteja.

      Tänäkin päivänä Venäjältä tulee hyvää ei mitään.

      Poista
  67. Venäjän vaalithan oli performanssi, ei mitkään oikeat vaalit. Samaa mieltä silti herra Tapsan kanssa: Suomi on sen verran pieni ja verraten yksinäinen pläntti tällä planeetalla että ei meillä ole muita vaihtoehtoja kuin tulla toimeen Ison Naapurimme kanssa - oli siellä vallassa kuka tahansa. Paasikivi takoi aikoinaan senaikuisten "rikujen" päähän, että "maantieteellemme me emme voi mitään", etc. Ei hän sitä oppia omasta päästään keksinyt, vaan Stalin sen Paasikivelle 12.10.1939 pidetyissä (huom! siis ennen Talvisotaa) neuvotteluissa. Paasikiven päiväkirjan mukaan Stalin sanoi että
    "Maantieteelle me emme voi mitään, ettekä te voi sille mitään --- --- Emme pelkää hyökkäystä Suomen taholta, mutta Englanti tai Saksa voi harjoittaa painostusta pakottaakseen Suomen osallistumaan hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan." Sitten Stalin muistutti siitä miten Suomi auttoi brittiläistä laivasto-osastoa hyökkäämään Koivistolta Kronstadin satamaan. Haluamme tehdä sellaiset yllätykset tulevaisuudessa mahdottomiksi."


    Jos ei Neuvostoliiton aikaisesta nomenklatuurastakaan mitään hyvää sanottavaa ole, nyky-Venäjän johto on yhtä syvältä perseestä. Eli sikäli sääli venäläisiä. Sillä hyvin lahjakas ja paljon yhteiseen kulttuuriimme antanut kansa (vrt. kirjailijat, säveltäjät ja muusikot, taidemaalarit... no, millä alalla tahansa).

    Ps. ”Åslundin teos Russia’s Crony Capitalism (”Venäjän kaverikapitalismi”) on perusteellinen sukellus valtajärjestelmään, jota hän nimittää autoritaariseksi kleptokratiaksi, varkaiden vallaksi. Se nojaa Venäjän perinteeseen ja nationalismiin, mutta ylläpitävä voima on henkilökohtaisten rikkauksien tavoittelu.
    Järjestelmä on tehnyt Putinista superrikkaan. Åslund arvioi, että hänen varallisuutensa arvo veroparatiiseissa nousee 100–160 miljardiin dollariin."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailman suurin parlamentti on Kiinan kansankongressi. Niissä vaaleissa ehdokkaita on aina yhtä paljon kuin paikkoja, n. 3000. Ne ovat siinä mielessä kivat vaalit, että jokainen ehdokas pääsee läpi, ja siis äänestäjäkin voi olla tyytyväinen: hänen ehdokkaansa tuli valituksi! Ei tule eripuraa mistään, eikä äänestystuloksia tarvitse peukaloida (paitsi äänestysprosentin voi tarvittaessa nostaa vaikkapa 98,9:ksi, jos se tuntuu mukavammalta).

      Poista
    2. Yritin minä sanoa, että Venäjän suhteen tuli sotien jälkeen olla hyvin nöyrä, pahuuden maa oli voimiensa tunnossa ja valmiina imperialioismaan koko maailman. Kekkonen oli maamme onnettomuus, epäilemättä vaikka Fagerholm olisi homman hoitanut enemmän pyyteettömästi. Jälleen kerran: kekkosmytologia ja ylistys nousivat järjettömyyksiin vimmeisenä vuosikymmenenään, jolloin äijä oli vaihtelevan laho päästään. Jaakko Iloniemi kertoi Kekkosen olleen Etykin aikana harvinaisen hyvässä kunnossa. Asiakysymyksiin hän ei puuttunut lainkaan, mutta pirteästi jaksoi vieraiden kanssa seurustella.

      Poista
    3. Tottakai nytkin on tilanne, että itänaapurin kanssa täytyy pärjätä niinkuin koulukiusaajan kanssa pärjätään. Neuvostoliiton aikana oli turvallisempaa, koska maidemme välillä oli tukevammin piikkilankaa.

      Poista
    4. Varma tapa joutua kekkosen vihoihin, oli saada kalaretkellä parempi saalis kuin presidentillä. Melko narsua.

      Poista
    5. Rajanaapurien kanssa tulee tulla toimeen ja tulee olla ystävällisissä väleissä, vaikka tietäisikin toisen mahdollisen vilpillisyyden.

      Vaan sille suomettumisen aikaiselle nuoleskelun tielle ei mielestäni pidä enää lähteä, koska silloin kumartaa väärille arvoille ja heittää eettisen moraalin romukoppaan. Tulee nuolaisseeksi totalitaristiselle suunnalle.

      Poista
    6. Mielenkiintoista ja varsin lupaavaa on sekin, että Tamminiemen pesänjakajat -paljastuskirja on taas nostettu päivänvaloon. Tekijöitähän pidettiin pitkään salassa, ja tänä päivänä heistä on lehdessä oikein ryhmäpotretti.

      Muistan, että minulle jäi muinoin median lietsoma mielikuva siitä, että Aarno Laitinen on oikein Loka-Laitinen eli siis valehtelija ja tahallaan lokaaja. Mies taisikin vain olla rehellinen totuudentorvi.

      Poista
    7. Onko aika kullannut muistoja (eli lyhentänyt aikaa) sillä minä muistelen tekijöiden paljastuneen aika äkkiä? Milloin se Loka sai potkut?

      Minulla oli siihen aikaan työkaverina muuan kille från Pargas, hyvin värikäs persoona, ja minulla oli tapana kehua hänen ulkoista habitustaan sanomalla, että hän on kuin Loka-Laitisen ja Eemelin risteytys.

      Onko täällä jo kuultu ja puntaroitu sitä, miten ruotsalaiset rikollisjengit ovat rantautuneet aurinkorannikolle!? Mikä niitä håkaneita, göraneita ja rolfeja oikein vaivaa? Osaisiko Manne selittää?

      Poista
    8. Siis en minä seurannut sitä Tamminiemen kähinää ollenkaan, kunhan lööpit luin. En siis tiennyt, muisti onneksi pelaa kohtalaisesti, niissä asioissa, joista tiedän jotakin. Muistan vain Loka-Laitis-kähinän, mutta en tiennyt, että mukana oli mm. Janne Virkkunen, jonka luentoja olen kuunnellut suurella hartaudella jossain koulutuspäivillä.

      Poista
    9. Kyllä vaan Laitinen sai Hesarista potkut, kun paljastui pesänjakajien kirjoittajaksi.

      Poista
    10. Vaikka tälläinen on tylsää, tarkistin Weepediasta. Kunnianarvoisan Helsingin sanomiitin poliittisen toimituksen esimies Lokawitz Saastanen sai hiihtomonoa 1982. - Aatelkaa, melkeen nelkeet vuotta sitten. Vuosi jolloin kirjoitin ylioppilaaksi. Minulla kolme ällää ja kutosen keskiarvon todistus, oonks jo kehunnu!?

      Poista
    11. Ei saa sanoa, ei saa sanoa, että ruotsalaisjengit nekruja on, arabisikoja ja serbejä. Sellaisia ohisaloja ihmisiksi. Eikä syyttäjien pidä ollenkaan provosoitua, kaikkia mainitsemiani arvostan kovasti, kuten he sen ansaitsevat. Jos 999 tuhannesta on jotain paskaa, ei se tarkoita sen yhdenkin olevan.

      Poista
    12. Kutkuttaa tietää, saavatko suomalaiset vasemmistofasistit viranomaiset googlelta tietoja henkilöllisyyksistä. Raija Toiviaisen horo, saako se nimeni selville. Jotainhan senkin täytyy puuhata, kun ei sillä mitään tärkeää ole.

      Poista
    13. Oon kuullu, että Marbellassa hääri tämä tamperelainen liikemies vesoineen.

      Poista
  68. Kyllä, päivä paistaa, vaikka yöllä oli pakkasta ja maa huurussa.

    Hammaslääkärissäkin oli aamusella vallan ihanaa. Vaikka porattiin niin että vihlaisi. Amalgaamipaikka vaihdettiin muoviin, kun sen reuna oli koholla. Muutoinhan amalgaamia ei kannata vaihtaa, jos ne istuvat piukasti. Kellä nyt amalgaamia vielä on suussaan.

    Amalgaamista tulee aina mieleeni lapsuuteni kouluhammaslääkäri Simula. Hänestä tehtiin laulukin:

    Tiedän paikan kamalan,
    hammaslääkäri Simulan.
    Siellä hampaat revitään
    tunkiolle heitetään.

    Mahtoi olla kivaa olla kouluhammaslääkäri.

    VastaaPoista
  69. Eihän siitä yli eikä ympäri pääse, että isossa kuvassa naapuri on kohdellut meitä ison vihan jälkeen hyvin.

    Ensimmäinen Aleksanteri käsitti heti, että ruotsalaisia emme olleet ja venäläisiksi emme tule. Saatiin autonomia, omat valtiopäivät ja senaatti. Siperiaan vietiin vain häijyjä eivätkä venäläiset kuin muutkaan ulkomaalaiset saaneet kansalaisuutta. Saatiin oma pankki ja oma markka, junarata saatiin ja puutavaraa kuin myös tervaa myytiin maailmalle. Yrittäjiä sentään päästettiin maahan tehtaita rakentamaan.

    Älymystön annettiin maailman henkeä seuraten luoda suomenkansa. Ensiksi maalarit ja säveltäjät tulivat kyllä saksankielisestä Keski-Euroopasta.

    Nikolai toisen aikaan meinasi tulla lunta tupaan, mutta vuosi 1905 pelasti. Siirryn sitten suoraan vuoteen 1917. Senaatti julisti Suomen itsenäiseksi ja samassa kuussa Lenin ja Stalin muitten komissaarien mukana tunnustivat itsenäisyytemme.

    Talvisota hävittiin (Torjuntavoitto!), mutta Suomea ei miehitetty. Jatkosota hävittiin, mutta Suomea ei vieläkään miehitetty. Suomi oli ainoa Liittoutuneita vastaan sotinut maa, jota EI MIEHITETTY.

    Elikkäpä aika reilu on veli venäläinen ollut. Sitä ei käy kieltäminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellistä, olen Mannen kanssa kaikesta samaa mieltä!? Olisiko ensimmäinen kerta?

      Joko hän siis pilailee tai on tullut järkiinsä... tai joku IKL:n kahjo on kaapannut hänen nimimerkkinsä!?

      Nin, Venäjä kohteli Suomea ja suomea hyvin 1800-luvulla, eikä sitä varjosta tietenkään sekään, että heidän etunsa oli erkaannuttaa suomalaiset vanhasta emämaasta Ruotsista. Klassinen win-win-tilanne siis.

      Poista
    2. Enhän minä historiaa ole koskaan kiistänyt enkä jossitellut: Jos punaset sitä ja taistolaiset tätä niin kuin eräät. Faktoilla mennään!

      Poista
  70. No jo on reilu, isoveli.

    En minä kyllä ennen ymmärtänyt, että se kaikki onkin venäläisten ansiota, että maamme on itsenäinen. Miten ihmeessä itsenäisyyspäivänä ei lähetetä kiitossähkeitä naapuriin, vaan kiitetään suomalaisia sotaveteraaneja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, Runeberg kirjoitti (ruotsiksi) sankariballaadeja Suomen sodasta, jonka Venäjä senkin voitti. Kuvailipa yhdessä runossa taistolaisen ylioppilaankin, joka pilkkasi ja kiusasi vanhaa sotaveteraania!

      Poista
    2. Se piti vielä sanoa, että Venäjältä me saimme vapaat vaalit ja kansaneduskunnan ja yleisen ynnä yhtäläisen äänioikeuden. Kelpaa vieläkin jopa älyttömän akan äänestää!

      Poista
    3. No juu, kiitos tsaari Nikolai, hospotipomiloita vaan sinne itään, toivoo kiitollinen äänestävä akka. Aina äänestän kun voin.

      Poista
    4. Nyt tulee Mankemangin valon näkemisestä mieleen ne pohjoiskorealaiset lapset, jotka rakastaen ja palvoen taluttivat laihtunutta Kim Un-Jongia lehtikuvassa. Tai se uutistenlukijanainen, joka ääni liikutuksesta värähdellen ja lähes ilosta itkien lukee uutisissa Pohjois-Korean johtajan mahtavista teoista, joiden ansiosta maa on maailman ykkönen joka lohkolla.

      Poista
    5. Hyvää päivää, kirvesvartta.

      Poista
    6. Suomen sota 1800-luvun alussa oli aika pieni episodi ajan myrskyissä. Kuormarenki-runossa Runeberg kuvaa sen aika osuvasti.

      Ensin vetäydytään vihollista viivyttäen (Sven Dufva Koljonvirralla), kunnes viimein ihan viimeisillä rajoilla pysäytetään vihollinen (Siikajoki, äitini suvun kehto).

      Miksi alettiin taistella tosissaan vasta siellä? No, Ruotsille oli tärkeintä estää emämaa Ruotsin valtaus. Rajamaa Suomi "uhrattiin" - sitaatit siksi, että olihan se Ruotsille uhraus, Suomelle onni onnettomuudessa.

      Tilannetta kuvaa hyvin se, että sota oli vielä kesken kun Porvoossa pidettiin jo valtiopäivät, joissa keisari Aleksanteri I, tuo siunattu suurmies, kohotti Suomen kansakunnaksi kansakuntien joukkoon.

      PS. Aleksanteri I:n kohtalo on mystinen - sitkeä huhu väittää hänen lavastaneen oman kuolemansa 1825 ja vetäytyneen munkiksi jonnekin Siperian perukoille.

      Poista
    7. Iines voisi jo unohtaa P-Korean ja perehtyä vaikka 'Hans Kejserliga Majestäts Nådiga Manifest'iin. (Marraskuun manifesti).

      Poista
    8. "Suomen sota 1800-luvun alussa oli aika pieni episodi ajan myrskyissä."

      Mutta aika iso tuleville (werden) suomalaisille.

      Poista
    9. Jaa mutta mistäs ihmeestä me oikein maksoimme korvauksia, kun meille kerran se itsenäisyys lahjoitettiin, Mankemangin otsavalon mukaan?

      Poista
    10. Oltiin tehty vahinkoa naapurille. Selvittiin anteeksipyynnöllä ja korvauksilla. Aika reilua eiks je?

      Poista
    11. Sen verran vielä Tapsan reinoille, että 'Suomi' ei ollut mikään "rajamaa", vaan täysivaltainen osa Ruotsin valtakuntaa.

      Poista
    12. Ja Iinekselle vielä: Miehityksen uhka oli melkoinen, siksi ryhdyttiin muutamiin operaatioihin. Hakusanat 'stella polaris' ja 'asekätkentä'.

      Poista
    13. (btw; Ehdin minä yhden stellistin, Osvald-isosedän, tunteakin.)

      Poista
    14. Noora, vanha Suomi - Neuvostoliitto seuran aktiivi, on hajulla! Sotakorvauksista suoriutuminen avitti vientiteollisuuden kehitystä (Muistakaamme että veronmaksajat tilasivat ja maksoivat toimitukset rehellisille suomalaisille yrittäjille ja osakkeenomistajille in gold cash.) ja myöhempi idänkauppa vaurastutti suomalaiset. Tästäkin saamme kiittää Neukkulaa, joka halusi todistaa rauhanomaisen rinnakkainelon mahdolliseksi. Vastavuoroisesti vaihdoimme ryssä -nimittelyn vanjaan ja sloboon.

      Poista
    15. Mankemang on selvästi nähnyt valon, suuren valon. Loistava polku on vissisti ainoa oikea. Ugh!

      PS Vaihda otsalampun patterit, ettei ala pätkiä.

      Poista
    16. Ainahan voit tarkistaa faktat.

      Poista
    17. Kyse ei ole siitä, että esittäisit vääriä faktoja. Kyse on faktojen valinnasta. Valitset omaan agendaasi sopivat sosialistista maailmankatsomustasi tukevia faktoja.

      Joku toinen vallitsee samasta asiasta eri faktat - siis faktat, etkä voi mitenkään osoittaa hänen olevan väärässä.

      Minä uskon valitsemasi faktat, mutta en sitä tulkintaa ja maailmankuvaa ja maailmaa, jonka naulaat tukipylväittesi päälle.

      Poista
    18. No vilautapa omaa pimeää faktoihin nojaavaa tulkintaasi!

      (Ilokseni muuten huomaan, että Tapsa on Kari Suomalaisen vitsikirjojen lisäksi selaillut Matti Klingeä.)

      Poista
    19. En tunne tarvetta pelata, etenkään faktoilla näinä Google - Twitter-aikoina. Niitä voi noutaa liian helposti ja hypätä ratsun selkään.

      Faktoja kun siis on joka lähtöön, jokaisen agendan tueksi. Kuten sanoin, kiinnostavampaa on tutkia sitä maailmankuvaa, jota keskustelija rakentelee.

      Poista
    20. No sano etes yksi puuttuva kriittinen fakta.

      Poista
    21. Vasemmiston taholla on hellitty kuvaa Leninistä jalona ja idealistisena maailmanparantajana, joka kansojen itsemääräämisoikeuden ylevien periaatteiden vaikutuksen alaisena oli vailla muita tarkoitusperiä valmis tunnustamaan jopa porvarillisenkin Suomen itsenäisyyden.

      Leninin kansallisuusohjelma ei tähdännyt, kuten olemme nähneet, suinkaan pienten, itsenäisten ja kaikkein vähiten porvarillisten kansallisvaltioiden muodostamiseen – vaan vähemmistökansallisuuksien myötätunnon hankkimiseen irtautumisoikeutta hyväksi käyttäen bolsevikkien puolelle.

      Suomen itsenäisyyden tunnustaminen ei ollut itsetarkoitus, vaan ensisijaisesti välikappale sosialistisen vallankumouksen toteuttamisen helpottamiseksi maassa.

      Lenin oli vakuuttunut, että jos yhteiskunnallinen vallankumous saataisiin aikaan Suomessa, uusi hallitus palaisi takaisin Venäjän yhteyteen muodostaen federaation sen kanssa.

      Ajatukset ovat historiantutkija, professori Tuomo Polvisen kirjasta Venäjän vallankumous ja Suomi, WSOY 1967.

      Poista
    22. Pelkkää spekulaatiota. Historia on toisenlainen, kuten kaikki tiedämme.

      Muuten, tuli tässä mieleen sellainenkin juttu, että 1918 venäläiset sotilasosastot eivät osallistuneet sisällissotaamme. Saksalaiset kyllä.

      14.4.1918 punaiset antautuivat Saksan Itämeren-divisioonalle ja Saksan keisarikunnan laivastolle. Suomi menetti itsenäisyytensä ja siitä tuli Saksan protektoriaatti.

      Valitsimme saksalaisen prinssin kuninkaaksi. Tyyppi älysi itse kieltäytyä kuninkuudesta 14.12.1918 Saksan hävittyä II maailmansodan 11.11.1918.

      Poista
    23. Esitin pyynnöstäsi kriittisen faktan. Historiantutkija-professorin alan teos on kyllä tieteellinen teos, ja Tuomo Polvinen on saanut peräti kolme kertaa Valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

      Näistä Leninin todellisista motiiveista voit toki pitää lapsellisen idealistisen ruusunpunaisen näkemyksesi. Että hyvän hyvyyttään isäkulta antoi meille itsenäisyyden, setä Lenin, joka asuu Venäjällä ja josta Pirkkalan lapsetkin lauloivat kuorossa kuin pohjoiskorealaiset tänä päivänä, että meidän rakas isä aurinkoisemme.

      Herra mun vereni sun naiviutesi, Mankemangi.


      Poista
    24. Että mitkä niiden motiivit oikein olivat, prkl!

      Poista
    25. Poistin tästä kopsatun listan jostain, en lukenut sitä, mutta tämä ei edelleenkään ole pitkiä linkki- eikä sitaattilistauksia varten. Keskustelllaan, käydään dialogia ihmisten kesken! Sitaatit eivät keskustele. Viestintää kehiin.

      Poista
    26. Tietääkseni 'Venäjän vallankumous ja Suomi, WSOY 1967' on ns. tietokirja eikä vertaisarvioitu tieteellinen tutkimus. On nimittäin sula mahdottomuus kenenkään todistaa, mitä kunkin, esimerkiksi mikiksen, päässä oikeasti liikkuu.

      Poista
    27. Ei ole sula mahdottomuus, vaan hyvinkin mahdollista on saada tietoa henkilöiden motiiveista jopa historian hämäristä.

      Tutkimalla esimerkiksi Leninin puheita ja kirjoituksia, aikalaislausuntoja, historian dokumentteja ja jopa tekoja ja aikeita saadaan paljon luotettavaa tietoa henkilön motiiveista.

      En ole lukenut Polven teosta, mutta etpä ole sinäkään, joten voin vain päätellä loogisesti, voiko arvostetun ja päteväksi ja jopa erinomaiseksi osoittautuneen alan tiedemiehen käsityksiin yhtyä. Minusta se on mahdollista.

      En ole tässä väittelemässä itse asiasta, vaan toin esille vain pyytämäsi toisenlaisen kriittisen näkemyksen, tunnustetulta tiedemieheltä. Voit toki ajatella siitä mitä tahdot.

      Poista
    28. No okei. Iineksen älyllisen rehellisyyden kunniaksi pitää minun myöntämäni, että jos kerron teille, että tänään on syyspäiväntasaus klo 22.20, niin olen sen tarkistanut yliopiston almanakasta (arapialainen laina) enkä professori Polvisen kirjasta, jonka Iines osaa ulkoa etes lukematta sitä.

      Poista
    29. Ei se fakta, että Lenin myönsi Suomelle itsenäisyyden kerro siis mitään siitä, mitkä olivat hänen tarkoitusperänsä. Kissakin laskee hiiren vapaaksi vain pyydystääkseen sen.

      Poista
    30. Voinko selvemmin sanoa: Polvisen kirja ei ole kriittinen fakta, joka kumoaisi Suomen itsenäisyyden tunnustamisen. Alkaa kuulostaa samanlaiselta "todistelulta" kuin se, että punaisia piti voiton jälkeen alkaa tappaa, koska Stalin myöhemmin rahoitti Lysenkon epigeneettisiä ja Pavlovin behavioralistisia tutkimuksia.

      Poista
    31. Lue, mitä kirjoitin: Lenin myönsi Suomelle itsenäisyyden. Kukaan ei kiistä itsenäisyyden tunnustamista, siinä ei ole mitään epäselvää eikä siitä ole kahta sanaa.

      Voisitko mitenkään laajentaa ymmärryksesi kenttää: tässä puhutaan Leninin motiiveista, jotka saivat hänet myöntämään Suomen itsenäisyyden.

      Vasemmiston hellimä ajatus Leninistä jalona ja idealistisena maailmanparantajana, joka kansojen itsemääräämisoikeuden ylevien periaatteiden vaikutuksen alaisena oli vailla muita tarkoitusperiä valmis tunnustamaan jopa porvarillisenkin Suomen itsenäisyyden, on se kuva, jonka jälkimaailma on kyseenalaistanut Polven lailla.

      Kissakin laskee hiiren vapaaksi vain pyydystääkseen sen. Tämä on fakta.

      Poista
    32. Nyt huomaan, miten sen kohteliaasti ilmitoisin, ettet tiedä, mitä kriittinen fakta tässä keskustelussa tarkoittaa. Se ei ole toisenlainen näkemys. Se vertautuu sellaisiin ilmaisuihin kuin kriittinen piste ja ylikriittinen. Esim. Todellisuuden kuvaus muuttuu kriittisen faktan löytyessä ja kumoutuu kokonaan ylikriittisessä vaiheessa. Nyt en siis hae mitään professorin mielipidettä.

      Poista
    33. Nyt puhut täyttä potaskaa. Vähättelet, ja huomaan että et taida tuntea ollenkaan Polvista ja hänen tutkijanmainettaan.

      Kyseessä ei ole Tuomo Polvisen ”mielipide”, vaan useiden nykytutkijoiden ja professoreiden ylistämä historiantutkimus. Esimerkiksi Helsingin Sanomien kriitikko kehuu teoksesta viime vuonna otettua uutta näköispainosta näin:

      ” Oliko Suomen itsenäisyys Leninin lahja vai taktinen veto? Tuomo Polvinen romutti myyttejä 50 vuotta sitten, ja tutkijan linja pitää yhä. Vuonna 1967 Suomi juhli itsenäisyy­den ensimmäis­tä puoli­vuosisataa. Juhlien alla ilmestyi järeä historiateos, joka ensi kertaa kuvasi ja analysoi vuosina 1917–1918 toteutuneen suuren murroksen. Uraauurtava teos oli Venäjän vallankumous ja Suomi 1917–1920, tuolloin 36-vuotiaan filosofian tohtori Tuomo Polvisen tutkimusjärkäle. Kustantaja oli WSOY.

      Tutkimusjärkäle tuskin on ”mielipide”.

      Kriitikon artikkelissa on haastateltu useita professoreja, jotka kaikki pitävät Polvisen teosta yhä täysin relevanttina. Esimerkiksi emeritusprofessori Seppo Hentilä sanoo näin: ”Polvisen kuva on yhä vankka, en näe syytä riitauttaa sen perusteita. Suomalaistutkijoista hän sijoitti ensimmäisenä itsenäistymisemme maailmansodan lopun ja kansainvälisen valtataistelun raameihin. Siinä auttoi hänen laaja kielitaitonsa, kun arkistot idästä ja lännestä tuli haravoitua”.

      Huomaa: ”arkistot idästä ja lännestä”.Ja sinä puhut Polvisen mielipiteestä.

      https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006520816.html?share=ca3c40849fdc2ac995acc7bf7437eb47

      PS Huomaatko, ettei kannata rakentaa olkiukkoja. Kannattaa sen sijaan lukea, mitä kirjoitetaan. Kukaan ei ole puolella sanallakaan kiistänyt Leninin osuutta. Ei kiistä Polvinenkaan. Motiivit, Mankemangi, niistä tässä on kyse. Motiivit.

      Tosiasiassahan Suomen itsenäisyys oli lastu laineilla, jota heittelivät Venäjän kumouksen kohtalo ja maailmansodan loppu­tulos. Polvisen ansio oli se, että hän romutti muun muassa presidentti Urho Kekkosen hellimän myytin, että Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden, koska hän oli jotenkin hyvä ja oikeuden­mukainen pienten kansojen ystävänä.
      Tutkimus oli myrkkyä kekkoslaiselle ulkopolitiikalle, sanoo HS:ien kriitikko. Polvinen selvisi vastakkainasettelusta voittajana, sillä hänen argumenttinsa olivat painavia.

      Poista
    34. Oho! Nyt saa Linkit ja Siteeraukset keskustella. No guuglaappas, mitä Keltikankaan Liisa sanoo vaikuttimisista.

      Poista
    35. Oliko Hesarin kriitikko Tarkka?

      Poista
    36. Mielenkiintoisen kinastelun saitte aikaan jostakin, jota nopealla luvulla en ihan bonjannut.

      Kun ilahduin siitä, että kerrankin olen Mannen kanssa samaa mieltä, niin hän käytti tekstissään oikeaa termiä eli nuoren Neuvostoliiton komissaarit, mm. Lenin ja Stalin, "tunnustivat" Suomen itsenäisyyden.

      Sillä sen he faktisesti tekivät. Teon takana olevat motiivit ovat sitten eri asia, ja nehän tietysti tunnetaan.

      Karin ja Klingen lisäksi olen lukenut myös Polvista ja Solzhenitsynia ja ennen kaikea jo 15-vuotiaana Poika Tuomista.

      Poista
  71. Kyssä rysseröinen on elukka moinen, ei siitä mihinkään pääse.

    Mutta kuvituskuvaasi katsoin ja yli kolmetoista kuukautta olen ollut ilman punaisen Westin ihanan täyteläisiä ja elähdyttäviä savuja. Nuorisolle suosittelen tupakanpolton aloittamista ilman muuta. Väittävät minulla olevan keuhkoahtauman, mutta en sitä itse huomaa, rappuja jaksan ylös ja alas. Keuhkosyöpä on akkojen pelottelua. Nuoriso, punainen Nortti on suositukseni, vihreää ei valitettavasti enää saa.

    VastaaPoista
  72. Poliisi ajaa sinisellä autolla, poliisilla on ministeri mielessä
    Poliisi uhkaa nörttejä putkalla,
    poliisin resurssit on mutkalla.
    Neekeri gartsalla neekeröi,
    suomalainen huonosti voi.
    Poliisi ajaa sinisellä autolla,
    afrikkalaisen taksissa hyvä olla.

    VastaaPoista
  73. Heh, Sebastian Tynkkysen sivusta painoin nappia "tykkään". Outo heppu ja neekerin perspano, mutta puhuu oikeaa asiaa. Jos taas tuomion saa, suosionsa vain kasvaa. Paskat höpövihrut ja kommarit ei meitä tapa!

    VastaaPoista
  74. Japen kanssa tulin hyvin toimeen, vaikka ajatuksiaan usein vastustin. Jape oli oikeassa, minua fiksumpi.

    VastaaPoista
  75. Noh, kukaan ei ole oikeassa, ja kaikki ovat omalla agendallaan oikeassa. Maailma on monimuotoinen, oikeasti, ei vain puheissa. Ei ole vain yhtä totuutta, yhtä oikeaa.

    Vaan ei se tietenkään niinkään mene, että jokainen voi määritellä itse oikeutensa, ei edes Sebastian Tynkkynen, jonka ajatusmaailmaa en tarkemmin tunne. Hän tuntuu kuitenkin olleen koko ikänsä monia normeja vastaan, ja ajattelussaan ehdoton.

    Wikipedian mukaan Tynkkynen oli alkujaan helluntailainen, oululaisista uskontopiireistä. Sieltäkin hän sai kenkää perusteltuaan homoseksuaalisuuden olevan Raamatun mukaista. Ihan tyhmäkään mies ei voi olla, sillä hän on päässyt luokanopettajakoulutukseen, jonne on yksi Suomen tiukimmista seuloista pääsykokeissa. Miehillä toki on sinne käsittääkseni ”kiintiöpaikkoja” huonommillakin papereilla kuin naisilla. Opinnot taitavat kuitenkin jääneen, kun aate ja agenda tempasi Sebastianin mukaansa.

    Hänen kumppaninsa on mosambikilainen, mikä kertonee siitä, että ihonväri ja ulkomaalaisuus ei kuitenkaan ole hänelle punainen vaate, niin kuin oletettu on.
    Hänen kiihottamistaan kansanryhmää vasten en ole seurannut, mutta häneltä se kyllä verbaalisesti voisi onnistuakin.

    Itse vierastan kyllä näitä perussuomalaisten ääri-ihmisten ulostuloja. Teuvo Hakkarainen on ainoa, jota voin puolustaa julkisesti, koska hän on kansakunnan yleinen sylkykuppi. Häntä minun tulee sääli parempien ihmisten ”käsittelyssä”, Sebastian Tynkkystä taas ei. Tynkkynen varmaan vastaa tykkituleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyhjästähän se Tynkkynen syytteen taas sai, sen verran vilkaisin. Tässäkin pelissä taitaa olla win-win-tilanne, punaviherbrändi vastaan Tynkkybrändi.

      Minulla oli muuten kauan sitten työkaverina yksi Tynkkynen - kutsuimme häntä Nyrkki-Tynkkyseksi, sillä siinä oli mies, jota ei kapakan jonossa tyrkitty. (Muistuttaa siis Rikua.)

      Olisi sopinut erinomaisesti katupartion päälliköksi.

      Poista
    2. Mielenkiintoisia nämä nykyiset roviot. Noitia kärrätään puuhun sidottuina kohti lieskoja kansan hurratessa. Hmm. Ja välillä poltellaan vanhaa painettua klassikkosanaa niin että humina käy.

      Poista
    3. Tynkkysen kaksi edellistä tuomioon johtanutta kirjoittelua olivat ajalta, kun persut olivat hallituksessa, ja ensimmäisen tuomiokin ehti tulla sinä aikana. Jos nyt kulloinenkin maan hallitus olisi tuomioista vastuussa, niin piiskasivatko he itseään vain voidakseen uhriutua? No, kolmas tuomio tulee rikoksenuusijalle nyt kovennettuna.

      Poista
    4. Päivi Räsänen jos johonkin tuomitaan, toteamme vain, että Suomen oikeuslaitos on konkurssissa. Idiootti sikapaskoja. Ajakaa ihmiset päin punaisia ja tappakaa toisianne!

      Poista
    5. Heh, kapakan jonoissa minua usein tyrkittiin. Nykyään ei, mutta vain siksi, että jonoissa en enää seisoskele. Kalsarikänni paras känni!

      Poista
    6. Vaan mistä tuntee herjausrikoksen tehneen demarin?

      Hän katuu rikostaan, syvästi ja julkisesti. Katumustaan hän ei peruuta.

      Ettäs tämänkin tiedätte. Katumus tulisikin nostaa hyveiden terävimpään kärkeen. Se kuittaa rikoksen.

      Poista
  76. TJNK julkaisi tänään 2021 apurahamyöntöjen päätöslistan. Käykäähän kattomassa. Varmaan löydätte arvosteltavaa!

    VastaaPoista
  77. Onneksi en - vaikka mieleni minun tekevi - en puutu ihmisten asioihin, no en. Mutta mielestäni teistä, Iines ja Mankemangi, tulisi hyvä aviopari, vaikka toinen teistä vielä vihittäessäkin olisi sitä mieltä että ”eipä tulisi”, ja toinen että ”tulisipas”...

    VastaaPoista
  78. Historian kulkua... ei taaksepäin voi tuupata, ja niin edelleen, mutta vain se on totta (= tapahtunutta) mikä on tapahtunut. Ja sitä "mitä tapahtui todella" tulkitaan myöhemmin, vuosikymmeniä ja -satoja myöhemmin, yhä uudelleen ja uudelleen. Sillä Historia (tieteenä) jos mikään "elää" koko ajan. (vrt. esim. Aleksis Kivestä tehtyjä tutkimuksia; ne välillä eroavat kuin Yö ja Päivä toisistaan. Vaikka samasta henkilöstä koko ajan on kyse?)

    Niinpä niin. Toinen asia on taas se, että eräässäkin diktatuurissa pyyhittiin ihmisiä (joista oli tullut kansanvihollisia) pois virallisista valokuvista. Ja tietosanakirjoista. Joskus esim. vapunpäivän paraatia Kremlin Lenin -mausoleumin parvekkeelta seurasi Stalinin lisäksi vain pari-kolme muuta paksuun tummaan palttoon pukeutunutta puoluepamppua. Heidän vierellään oli aukkoja vain – ihmeellisiä mustia aukkoja vain heidän välissään oli, heh he.

    Ja mikä vfitun ihmeen Trotski?

    VastaaPoista
  79. Sauli oli aika järjissään New Yorkissa 🗽

    VastaaPoista
  80. Eikun ihan totta, kun mä Tallinnan kaduilla joskus 1974 kävelin, aamulla ja yksin ja krapulassa - mä katselin ihmisiä, jotka kävelivät mua vastaan ja mietin heille "elämää". Tarkoitan, että kun ohitseni harppoi joku nuori mies liian pienessä (ja suomalaisittain noin 50 -luvun) nahkatakki päällä ja paksu salkku kädessä, ajattelin että "tolla on kiire Teknumiin, se opiskelee insinööriksi, eilen illalla se oli Kaubamajan kahvilassa tyttöystävänsä kanssa ja niille tuli riita, etc..." Tai kun mua vastaan tuli pyylevä ja yrmeän näköinen nainen, ajattelin että "tuo on aamiaiseksi syönyt hapankaalia". Tunsin kaikki ihmiset, siis tallinalaiset, koska he olivat sen näköisiä. Raamatupoodissa kävin selaamassa kirjoja. Torilta ostin kaksi omenaa, joista söin toisen. Menin rautatieaseman (Balti Jaama) kahvilaan jossa ei ollut ketään muuta kuin 1 tarjoilija. Tilasin häneltä oluen. Hän katsoi minua hyvin pitkään... meni sitten jonnekin, en minä tiedä minne katosi, mutta tuli sitten hyvin pitkän ajan kuluttua takaisin tarjottimen kanssa, jossa oli olutpullo ja lasi. Maksoi ne, vaikka ei niissä juuri maksamista ollut, taisi olla 50 kopeekkaa. Oluen juotuani kävelin Sadamaan, jossa oli neuvostoliittolainen rahtialus, menin sinne ja ahtaita ja pitkiä käytäviä pitkin yhteen hyttiin, jossa oli kaksi ihmistä, ja sanoin heille että "tere, ai äm ex- finski seilor". En usko että ymmärsivät mitä sanoin koska minäkään en ymmärtänyt mitä he minulle vastasivat, mutta äkkiä pöydälle ilmestyi vodkapullo ja kolme likaista lasia, ja me alettiin ottaa paukkuja... välillä aina halattiin toisiamme ja toisteltiin "finska tavaritsh" ja minä "rushki tavaritsh"... hoh hoijaa. Kyllä mulla on myös mukavia muistoja Breshnevin ajoista. Kellepä ei, huh huh.

    Siis kivointahan tässä ajassa tietysti oli - en minä niin sinisilmäinen ollut – oli se, että tiesi aina pääsevänsä Neukkulasta myös pois. (Sadamassa oli ne rynnäkkökiväärit kädessä olevat vartiomiehet. Ilman passia + viisumia sieltä pois et päässyt, niin oli tiukka kontrolli. Hyvin tiukka.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta mikä oli sun todellinen vaikutin (motiivi)?

      Poista
    2. Eiköhän reissutarinoissa tärkeää ole reissussaolo. Voisin ainakin kuvitella niin. Päämäärä ei ole tärkein, vaikka se usein mainitaan syyksi.

      Kyllikki Villan, josta täällä on ollut puhe useinkin joskus, ihanissa matkakirjoissa viehätti se, että tärkeää oli se laivan kolke ja pauke ja äänet, jotka jotakin putkea pitkin kantautuivat hyttiin, jossa Villa taisi tyhjennellä hyvää konjakkipulloaan. En muista, että kirjoissa olisi kuvattu niitä päämääriä tai motiiveja juurikaan. Pauhaavat moottorit, merelläolo, päämäärä jos sellaista siis yleensä oli, aina edessä, joskus takana, mutta laiva kulki.

      Poista
  81. En saanut unta vaikka yritin. Uni pakeni minua en minä unta. (vrt. Pedro Calderón de la Barca: "Elämä on unta".) Aikani kuluksi luin siiliaiheisen artikkelin. He ovat mielenkiintoisia eläimiä, nuo siilit siis, tiesin että heidän sydämensä horroksen aika lyö 2 kertaa minuutissa. Joka on mielestäni ihan ihmeellistä (normaaliolossa siilin sydän lyö noin 200 kertaa minuutissa). Jees. Eikä heille saisi maitoa juottaa, kuten Hemmi-täti teki, mutta Hemmi olikin vanhanajan ihminen, syntynyt tsaarinajan Suomessa. Omasta elämästäni muistan että kissat - joita meillä kesämökillä oli paljon, eivät siileistä pitäneet mutta sietivät niitä. Kun Hemmi-täti illan suussa pisti maitolautasen keittiön lattialle, siilit kömpivät puhisten portaat, kissat tulivat hiljaa tassutellen sisätiloista, ja sitten 3 kissaa lautasen toisella puolella ja 3 siiliä lautasen toisella puolella latkivat maitoa lautaselta. Kun se oli lipitelty tyhjäksi, siilit lähtivät ulos, ja kissat vähän sen jälkeen – ei heti – heidän perässään menivät. Ja minä lähdin laiturille ja katsoin sen lankkujen välistä miten ahvenet vedessä uivat. Sinne tänne nekin, nuo raitapaidat uivat, ei niillä tuntunut olevan kiire minnekään. Ja vaikka minun olisi pitänyt päntätä saksan kielen epäsäännöllisiä verbejä - koska mulla oli ehdot saksasta - ei minullakaan ollut kiire minnekään. (Kiitos kalat!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laulettiinhan lastenlauslussakin joskus, että

      Siili menee lypsylle Maija maidon antaa.
      Siili kannu kaulassaan maidon kotiin kantaa.
      Siilin lapset piiperoiset,
      paaperoiset, palleroiset
      täyteen massut pulleroiset maitoa nyt ahmii.

      Poista
  82. Ensimmäiseen kysymykseen en osaa vastata. Toiseen yritän.

    Olin lätkähtänyt tallinalaiseen tyttöön, Lilianiin, että siks kai musta eestiystävä tuli. (Tai kyllä mä virolaisista oon aina digannut kun muistuttavat niin kovasti meitä soomelaisia paukapäitä.) Eli penikseni perässä minä Räävelissä pompin - pili pei, pili pei, pum pam. Kävin siellä niin monta kertaa, että neuvostoviranomaiset eivät antaneet minulle enää viisumia, luulivat kai että olen joku Agentti? Vasta sitten 1991 pääsin sinne uudestaan. Mutta Ly oli hävinnyt, joo, ei ... ollut Tallinnakaan enää niin kuin ennen...

    Ps. Kerran Kööpenhaminassa kun olin 17 -v, ja liftimatkalla Pariisin, yövyin vaatimattoman hotellin varmasti kaikkein halvimmassa huoneessa; sen ikkunasta näki vain ihmisten jalkoja kun ne kävelivät kadulla. Se huone oli niin matalalla. Mutta viis minä siitä, lähtiessäni vedit kuivat päiväpeitteen päälle, ihan kunnon ruiskahduksen, ja jatkoin matkaani Puttgardeniin. Joka on jo Saksaa.

    Mutta eipä silti, nykyisin

    https://www.youtube.com/watch?v=4rB-9wNWqJ0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, että muistelen samoja asioita kuin aina, mutta voi hyvänen aika ystäväni! - se johtuu siitä että olen elänyt vain yhtä elämää. (vrt. Tauno Nurmela "Hei elämää!") Luulen sitä paitsi tietäväni omasta elämästäni enemmän kuin kukaan muu, ja muiden elämästä vain sen verran kun se on minua kiinnostanut. Juuri nyt luen Anssi Arohongan muistelmia "longe rariss!" Se on tämän Aaro Hongan (= Arohongan) pojan kirja. Helvetin paljon kivoja anekdootteja. (Ja helvetin konservatiivinen eli oikeistolainen on tämä poika, eli isäänsä tullut, mutta eihän se kai teitä Iineksen blogin lukijat haittaa, kun ei se minuakaan haittaa.) Aaro Hellaakoskikin kun kylään Aaro Hongan luo tuli, hänen ensimmäinen repliikkinsä oli "Nyt viinapullo pöytään." Eikä hän ollut ainoa, päinvastoin, kaikki kirjailijat olivat kauheita juoppoja, paitsi ne, jotka olivat alkoholisteja. - Aika kummallista? Onkohan kukaan Suomessa kirjoittanut mitään merkittävää selvinpäin?

      Poista
    2. Siis ensimmäinen vastaukseni oli Mangen kysymykseen "kuka tietää mitä miksi ajattelee", ja toinen kysymykseen "Mutta mikä oli sun todellinen vaikutin (motiivi)?"

      Yritin olla rehellinen ja mielestäni siinä myös onnistuin. Mutta jos vastaukseni eivät silti sinua Mange tyydytä, voin vaihtaa ne joksikin toisiksi.

      Poista
  83. Siililaulu on kiva. En ole ennen kuullut. Yhtä kivana minä pidän sitä laulua jossa

    Mmummo kanasen niitylle ajoi,
    ja pienet kanat ne hyppeli.
    Mutta metsästä hiipi se hiljainen kettu,
    viekas ja pitkähäntäinen


    Siis en mä muista menikö ne sanat just ihannoin, mutta siitä huolimatta noi sanat on ihme surrealistiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. po.

      https://www.youtube.com/watch?v=b4Lb5PKOt60

      Poista
  84. Jatsahtavampi ja muutenkin parempi versio Rikun mieliksi

    https://www.youtube.com/watch?v=7w1UHAVKin0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Mikis, tuota en aiemmin ole nähnyt/kuullut. Edu on suosikkini ja Ninni Poijärveen rakastuin joskus ensikuulemalta. - Sitten vielä, että tuota kappaletta olin luokan edessä esittämässä kansakoulun ekalla tai tokalla.

      Poista
    2. Tästä Ninniin tutustuin ja heti rakastuin. Perseenlämmitin.

      Poista
    3. Itkettävän ihana versio mummon munista. Parhaan parasta.

      Poista
  85. Aamu kohta sarasta... eikä saatana vielä kohta sarasta, Mikko. Älä höpötä. Valvo ja valvo vaan. Toiset valvovat vaikkapa vankeja, ja opettajat ylioppilaskirjoituksia, mutta ei se tarkoita sitä, etteivätkö he saisi unta. Minä olen valvoja vain unettomuuttani. Toisaalta suuri osa eläimistä elää yöllä, esim. yöperhosia on paljon enemmän kuin päiväperhosia...päivät pääksytysten ... Monet ihmiset pitävät pääskysiä kauniina lintuina. No niin ne on. Mutta tietääkö teistä te kukaan, pääskysten ystävät, miten saastaisia lintuja he ovat? täynnä kirppuja ja viruksia? Huh huh, sanon minä. Paljon vähemmän syöpäläisiä on esim. Kuhankeittäjissä. Ja joutsenet ovat valtavan vihaisia lintuja, ja niillä letkumainen kaula ja kova nokka, jos menee liian lähelle niitä. (Tyttäreni Saaga kerran yritti noin 4 -v. tutustua yhteen joutseneen ja meni sen lähelle, mutta kun Saagalla oli punainen kura-asu päällä, se joutsen iski sen kimppuun SAKS SAKAS SAKS ... ja Saaga lensi kumoon. Tai en tiedä johtuiko se siitä kura-asusta, mutta kyllä se joutsen Saagan tuomariäänin 5-0 voitti. Vaikka höyhensarjalaisia nyrkkeilijöinä olivat kumpikin.)

    VastaaPoista