15.9.2022

Näkökyvyn tärkeydestä


 

Joskus epäilen lähimmäisteni näkökykyä. Sama asia voidaan nähdä kovin eri tavoin. Aikanaanhan suomalainen toimittaja  näki Malmön monikulttuurisessa Ruusutarhassa idyllin, kun paikallinen asukas näki siellä maanpäällisen helvetin. Tänään tiedämme, että paikallinen näki tarkemmin.

Ja tänään myös Seida Sohrabi kirjoittaa kolumnissaan näkökyvyn puutteesta, kun hän arvioi Ruotsin vaaleja. Tai ei hän näkökyvyn puutteesta kirjoita, vaan vaientamisen ja hyssyttelyn kulttuurista, joka on ajanut Ruotsin  vakavaan tilanteeseen. Kun maahan­muutosta kriittisesti puhuneet henkilöt on leimattu rasisteiksi, populisteiksi, islamo­foobikoiksi, naistenvihaajiksi, ihmiset ovat pelänneet puhua suoraan. Ruotsi on suvaittu suohon.

Ruotsalaiset ovat kyllästyneet katujen terroriin ja mm. Ruotsin islamistiseen puolueeseen Partiet Nyansiin, jonka johtaja Mikael Yuksal on sanonut samoin kuin suomalainen imaami Bahmanpour Ajankohtaisessa kakkosessa kenenkään älähtämättä ja valtakunnansyyttäjän puuttumatta asiaan: "Homous on kiellettyä, imaamin pitää saada sanoa se.” Suomalainen imaamihan lisäsi vielä sen, että Koraanin mukaan homon saa tappaa, ja tälle hyvät keskustelijat ja toimittajat  hymyilivät suvaitsevasti.

Suomessa on vaalit keväällä ja poliittinen ilmavirta näyttää tällä hetkellä samalta kuin Ruotsissa. Oikeistopuolueet ovat nousussa, vasemmisto laskussa. Paljon ehtii kuitenkin vielä tapahtua eikä katujengien tilanne meillä ole vielä samanlainen kuin Ruotsissa. 

Ehkä kuitenkin on niin, että kyse ei olekaan pelkästä katuterrorista. Ehkä kyse on isommasta asiasta, laajemmasta kokonaisuudesta. Ihmiset alkavat nähdä suvaitsevuuden tekopyhän ilmapiirin tarkemmin. Ehkä meillä ei tarvita katuterrorismia ja ampumisia, ehkä me  näemme vallitsevan poliittisen korrektiuden sievistelevyyden muutenkin. Suomalaiset seuraavat aikaansa, lukevat uutisia ja ovat tietoisia ajan ilmiöistä.

Ja mitä muuten noihin Edelfeltin piirtämiin ompeleviin tyttöihin ikkunan vieressä tulee, niin selvästi tuossa kirjontatyössä tarvittaisiin silmälaseja. Vaan eihän vuonna 1888 vielä naisilla hirveästi laseja näkynyt. Hädin tuskin oli päästy eroon lornjeteista tai monokkeleista. 

Tiesittekö muuten, että keisari Neron kerrotaan ajanlaskun alussa seuranneen gladiaattorikisoja smaragdin lävitse, mahdollisesti auttaakseen likinäköisyyttään, ja että arabeilla saattoi olla suurennuslaseja 1100-luvulla? Varsinaiset silmälasithan keksittiin Pohjois-Italiassa, todennäköisesti Pisassa 1280- tai 1290-luvulla, kertovat lähteet. 

Ja aivan ensimmäiset silmälasikehykset koostuivat kahdesta toisiinsa kiinnitetystä suurennuslasista, joiden kahvoista saattoi pitää kiinni. Ensimmäiset tunnetut silmälasikehykset löydettiin saksalaisen Wienhausenin luostarin lattialautojen alta, ja niiden arvioitu olevan noin vuodelta 1400. 

(Piirros Albert Edelfelt)

146 kommenttia:

  1. Ruotsi on esikuvamme, vaikka varsinaisesti vihreys sikisi Saksan kommunisti- ja natsipiireistä.

    VastaaPoista
  2. Ruotsi on esikuvamme, kyllä vaan, hyvässä ja pahassa. Koronanhoidossakin meinasimme liukua Tegnellin systeemiin, mutta kansa oli valistunutta ja pisti niin lujasti kampoihin, että hallituksen oli pakko kääntää laiva muun Euroopan suuntaan.

    Vihreä aate vetää meillä jostain syystä nuoria ja luontoihmisiä. Oikeastihan Vihreät on kone- ja citykulttuurin puolue, kaukana luontoarvoista.

    VastaaPoista
  3. Ensin hampaat, sitten silmät. Mikä ruumiinosa lienee seuraavan juttusi metafora. Sydän?

    Minua kiinnostaa se, miten me itse kukin käytämme valtaa, kun kerromme, että joku ei näe jotakin, näkee väärin tai ei näe ainakaan kauas tai ei ehkä edes suostu näkemään. Me itsehän tietysti näemme aina oikein ja tarkasti. Tällaiset toisen näkökykyä arvioivat lausunnot merkitsevät ehkä jotakin, kun katsotaan kasvisolua mikroskoopilla. Mutta jos katsellaan yhteiskuntaa, havaintojen arvottaminen on jokseenkin mielivaltaista.

    Kun koulumaailmassa katselee maahanmuuttajataustaisia lapsia, keskeiseksi ongelmaksi ei nouse se, mitä joku imaami sanoo homoista. Jollakulla on kuollut äiti, toisella isä, kolmas ei ole vieläkään saanut vanhempiaan Suomeen, vaikka on jo odottanut kaksi vuotta. Näissä lapsissa on paljon vanhaa vihaa, jonka kohde ei tarkennu. Lapset ovat paljon suomalaisempia kuin omat vanhempansa, mutta koulussa he etsiytyvät niiden seuraan, joilla on sama äidinkieli ja sama kodittomuus, koska siinä joukossa he ovat enemmän olemassa. Riidat syttyvät ja leviävät nopeasti. Tällä viikolla muistan kuulleeni riidan siitä, onko Palestiinaa olemassa vai ei. Yleinen arabitaustaisten lasten riita liittyy äitiin: joku on haukkunut jonkun äitiä.

    Kouluihin tarvittaisiin paljon aikuisia, jotka puhuvat arabiaa. Monenlaista muutakin tarvittaisiin, mutta luulen, että tuo olisi hyvä alku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emme me itse ajattele ”oikein”, siitä ei ole kysymys, AE. Ajattelemme kenties eri lailla, mutta en haluaisi että tässä olisi kyse näkemysten arvottamisesta - se ei ainakaan ole tavoite.

      Kysymys on moraalista ja siitä, miten rehellisesti ne toimivat, jotka yhteiskunnassa käyttävät toimintavaltaa, ne joille me toki annamme valtuudet. Paljolti on kysymys myös kaksoisstandardeista, kaksinaismoraalista.

      Olisiko lasten tulevaisuuden vuoksi kuitenkin parempi panostaa huomattavasti enemmän lasten uuden äidinkielen, suomen kielen hyvään oppimiseen ja kotouttamiseen kuin arabiankielisten aikuisten lisäämiseen kouluihin? Itse haluaisin myös lasten äidit pakolliseen suomen kielen koulutukseen, jonka sitoisin tukien maksamiseen. Maan kielen oppiminen on avain äidinkin hyvään tulevaisuuteen ja siihen, että ihminen pärjää yhteiskunnassa itsenäisesti ilman aviomiestä ja osaa toimia erilaisissa tilanteissa.

      Poista
    2. 'Uusi äidinkieli' on käsitteellinen mahdottomuus.

      Poista
    3. Jos koulussa on valmistava luokka, siellä on myös lapsia, jotka eivät osaa vielä lainkaan suomea. Arabiankielistä ihmistä tarvitaan ainakin minun koulussani lähes päivittäin erinäisiin palavereihin tulkkaamaan. Parin vuoden suomen opinnoilla ei vielä keskustella kolmiportaisen tuen järjestelmästä ja lapsen konfliktitilanteiden nyansseista.

      Poista
    4. Toki tarvitaan arabian kielen opettajia, sillä kyse on lapsen äidinkielestä. Minusta kuitenkin paukut heti jatkossa tulee suunnata lapsen uuteen äidinkieleen, suomeen. Se on lapsen etu.

      Poista
    5. Olet väärässä. Ope. Äidinkieli voidaan määrittää useasta näkökulmasta käsin.

      Ensinnäkin henkilön äidinkieli voidaan samastaa ensikieleen. Toisekseen puhutaan sosiaalisesti peritystä äidinkielestä. Sillä tarkoitetaan lapsen vanhempien tai muiden hoivaajien puhumaa kieltä, jota lapsi kuulee ja alkaa käyttää jo varhain. Se voi olla ensikieli mutta ei välttämättä aina. Varsinkaan monikielisessä tai vaihtuvassa ympäristössä kasvaneen lapsen ensikieli ja sosiaalisesti periytyvä äidinkieli eivät ilman muuta tarkoita samaa.

      Kielenkäyttäjän äidinkieli voi määrittyä myös osaamisen perusteella, jolloin määräytymisperusteena voi pitää kielenkäyttäjän sosiaalistumista kieleen tai kielenkäyttäjäyhteisöön. Äidinkieli on se kieli, johon kielenkäyttäjä samastuu eli identifioituu luontevimmin ja jonka muodostamaan yhteisöön hän tuntee kuuluvansa. Eli pieni koululainen voi Suomessa saada suomesta uuden äidinkielen, mikä olisi hänen oman etunsa mukaista ja avain parempaan itsenäiseen tulevaisuuteen. Näin kertoo meille Kotus.

      Poista
    6. Kolmannella perään: hyvä tai jopa kiitettävä suomen kielen taito estää maahanmuuttajien ghettoutumista omille alueilleen ja vain omiin ryhmiinsä. Nimenomaan hyvä suomenkielentaito on avain parempaan tulevaisuuteen koko maahanmuuttajaperheellä.

      Poista
    7. Kuinkahan monta uutta äidinkieltä ihmiselle sitten voikaan Kotuksen mukaan kertyä?

      Poista
    8. Tätä sinun kannattaa kysyä Kotuksesta.

      Poista
    9. Tässähän on kyse vain semantiikasta. Jos suomi ei voi olla maahanmuuttajan lapsen "äidinkieli", voiko Suomikaan silloin olla itse maahanmuuttajan "isänmaa".

      Voivatko he olla silloin "suomalaisiakaan"? Minulla on tuttuja, jopa suomenruotsalaisia, jotka ovat asuneet puoli vuosisataa Ruotsissa, eivätkä he silti ole mielestään "ruotsalaisia" vaan nimenomaan "suomalaisia".

      Koko maahanmuuttokeskustelu on yhtä semantiikan sekasotkua, tunteiden, luulojen, valheiden ja faktojen sekoitusta.

      Mutta mitä tarkoittaa AE:n mainitsema "Suomen etu"? Minä en näe sitä itsekkyytenä, jossa joku häviää ja Suomi voittaa. Koen sen vain niin, että Suomi on kotini ja suomalaiset kansani, ja toivon molemmille rauhaa ja rakkautta.

      PS. Minä tunnustaudun idealistiksi.




      Poista
    10. Minun siskoni on asunut suurimman osan elämästään Saksassa muutettuaan sinne vähän yli kaksikymppisenä, heti valmistuttuaan luokanopettajaksi. Siitä lähtien hän on kymmenien vuosien aikana käynyt joka vuosi Suomessa, ja puhuu edelleen Suomea kuin suomalainen, tarkoitan, vailla mitään ulkomaista aksenttia. Samaten hän puhuu tietysti saksaa varmaan aika täydellisesti, eli hänellä on kaksi äidinkieltä, ja samalla kaksi kansalaisuutta. Kuitenkin hän on mielessään, sisimmässään enemmän suomalainen, eikä ymmärrä ajatusta siitä, että hän olisi vain saksalainen. Se ei ole totta, hän sanoi.

      Jos ihmisellä voisi olla vain yksi äidinkieli, ensikieli, niin on tosiaan hyvin aiheellinen tuo Tapsan kysymys: voiko maahanmuuttajalla olla Suomi isänmaanakaan. Voiko hän olla siis suomalainen?

      Kas, siinäpä käsitteiden pohdintaa.

      Poista
    11. Niin, kyllähän myös Suomeen tulleilla maahanmuuttajalapsilla on yleensä varsin vahva kotiseutu- ja kieli-identiteetti, ainakin niillä lapsilla, jotka minä tunnen. Eikä se kotiseutu ole Suomi. "Kossut puhuu kosovoo", ilmoitti kerran eräs kosovolaistaustainen lapsi. Minä yritin väittää, että kielen nimi kai kuitenkin on albania, mutta ei kuulemma ollut: kosovolaiselle se on kosovo.

      En yleensä juuri välitä osallistua maahanmuuttokeskusteluihin. Iines tuolla pelkäsi, että häntä nimitellään rasistiksi tai persuksi. Minua taas ärsyttää se, että maahanmuutosta myönteisiä lauseita sanovat julistetaan nopeasti naiiveiksi ja epärealistisiksi. Ihan niin kuin heille ei olisi koskaan tullut mieleenkään, että ongelmiakin voi tulla. Voi jeesusmaria. Maahanmuuton onnistumista tai epäonnistumista lienee mielekästä tarkastella vasta muutaman sukupolven kuluttua.

      "Suomen etua" ei ole olemassa, mutta sillä monet kantaansa perustelevat. Yhtenäinen kansa, joka jostakin hyötyisi tai kärsisi, on minulle ihan höpönpöppöä. En minä tunne mitään suurta yhteisyyttä jonkun Takahikiän Einarin kanssa ihan vain siksi, että satumme olemaan molemmat "suomalaisia". Paljon rehellisemmin ja luontevammin toivon rauhaa ja rakkautta vaikkapa sille arabiankieliselle pojalle, joka tänään oli olevinaan hauska ja nimitti minua habibikseen. Suomi on liian suuri ja abstrakti, jotta tuntisin kuuluvani siihen. Enemmän olen vaikkapa käpyläläinen, sillä Käpylässä ovat juureni ja sen alueen tunnen ja käsitän.

      Aivan varmasti muuttuisin vahvemmin suomalaiseksi, jos muuttaisin vaikka Ruotsiin. Rähisisin reippaasti muitten maahanmuuttajien kanssa ja kaipaisin kauniin kieleni kaikkia perkeleitä.

      Millä lailla sinä olet idealisti, Tapsa?

      Poista
    12. Noh, itse en puhu "Suomen edusta", en osaa ajattella asiaa tästä näkökulmasta. Minusta maahanmuuton pahin epäkohta on järkyttävän keskiaikaisen sortokulttuurin tulvahtaminen tasa-arvoiseen maahan kenenkään älähtämättä tästä asiasta.

      Päästämme maahamme juuri ne ihmisryhmät, jotka ylläpitävät tätä orjakulttuuria täysin suvereenisti. Istumme heidän kanssaan pöytiin ja otamme kaulailuselfieitä hymyilevien ja taikauskoisten orjuuttajien kanssa. Suvaitsemalla nämä miehet suvaitsemme kaikki kauheudet, joita he edustavat.

      Tämä on kärjistettynä minun kritiikkini ydin. Keskiössä ovat siis ihmisoikeudet, naisten järkyttävä orjuutus kaavuttamalla nämä näkymättömiin ja työntämällä heidät takariviin ja keittiöihin.

      Ja kyllä, silti kannatan hädänalaisten auttamista, näiden miestenkin, sillä ketään ei pidä jättää kuolemaan ja tapettavaksi. Asiassa on vain niin monta muttaa minun kohdallani, etten ryntää eturiviin selittämään näitä kärsimysnäytelmiä.

      Toivon vain hartaasti sitä, että emme polarisoisi yhteiskuntaa eriyttämällä tulijoita omiin kielighettoihinsa, vaan pakottaisimme heidät opiskelemaan suomen kielen, koska se on heidän - huom. hedän etunsa. Tämä koskee ennen kaIkkea naisia. Näin he tuntisivat uuden kotimaansa uudeksi isänmaakseen ja olisivat tasa-arvoisempia kaikessa toiminnassaan.

      Ei valtion sisään pidä järjestää muita valtioita, se ei ole millään tavoin yhteisyyttä edistävää, vaan hajoittavaa. Silti jokaisen tulee saada olla ylpeä omasta alkuperästään ja omasta ensikielestään.
      Ylenpalttinen suvaitsevuus on henkistä laiskuutta ja - väitän - lyhytnokkaista itsekkyyttä. Ne emme suvaitse tasavertaisiamme.

      Poista
    13. Maahanmuutto ei ole uusi asia, sillä vain vilkaisu naapurimaahamme Ruotsiin näyttää juuri ne virheet, joista Suomessakin on puhuttu mutta joista puhuminen halutaan vaientaa muka rasismina.

      Myös esimerkiksi Saksassa on jo vuosikymmeniä ollut valtavat määrät maahanmuuttajia, turkkilaisia erityisen paljon.

      Kaikkialla, minne katsoo, näkee saman kehityksen: maahanmuuttaneet niissä töissä, jotka eivät kiinnosta kantaruotsalaisia tai kantasaksalaisia. Esimerkiksi Saksassa aivan keskiluokkaisissa perheissä on runsaasti maahanmuuttajanaisia kantasaksalaisten palvelijoina, siivoojina, puutarhatöissä. Heille maksetaan pimeästi käteen, eli eläke-edut näille naisille eivät kerry ollenkaan.

      Eli palaan siihen, mistä jaksan paasata: pakollista runsasta uuden äidinkielen kielikoulutusta tulijanaisille. Se avaa naisille tiet myös muuhun koulutukseen ja pois huivialistuksen alta. Engelskan solkkaaminen ei sitä tee. Jos kerran isänmaa vaihtuu, se tulee myös omaksua, ei isänmaan vaan oman edun vuoksi. Synnyinmaata ei unohdeta, se säilyy rakkaassa muistossa, mutta se ei voi olla käytännön elämässä enää uutta maata tärkeämpi.

      Poista
    14. Mitä hyötyä Iinekselle on ollut suomalaisuudesta? Hän itse tarjoaa vertailtavaksemme saksalaisen isosiskonsa, jonka Suomi koulutti seminaarissa kansakoulunopettajaksi. Siskolla on nyt iso talo Saksassa, puutarhuri, siivoja ja ilmainen henkilääkäri ja BMW. Ja kesämökki Suomessa.

      Iines raukka on verotettu henkihieveriin.

      Poista
    15. Isosisko kouluttautui Turun opettajakorkeakoulussa, yliopistossa, ei seminaarissa. Lisäksi hän joutui kouluttautumaan uudelleen Saksassa, kun suomalainen yliopistotutkinto ei käynyt siellä. Eli hänellä on erikseen kahden maan tutkintopätevyys.

      Eihän se Saksankaan omalääkäri ole ilmainen, sillä jonkinlainen terveysvakuutusmaksu otetaan siellä etukäteen palkasta, ja summa on melko suuri. Ellei systeemi ole nyt muuttunut, niin käynnit ovat sitten maksuttomia, vaikka niitä kertyisi paljonkin.

      Hupaisaa, sain juuri kymmenen minuuttia sitten siskolta whatsap-viestin, että oli ollut vuosittaisessa iho-screeningissa, jossa koko iho ja kaikki luomet tutkitaan millimetrityönä. Vähänkin epäilyttävät luomet poistetaan. Samaten, jos lähisuvussa on syöpä, niin muutkin lähisukulaiset saavat vuosittaisen kutsun syöpätarkastukseen. Äitimme kuoli suolistosyöpään, ja sisko saa siellä vuosittain kutsun ilmaiseen suolistonkuvaukseen. Tällainen ennaltaehkäisevä sairauksien tutkimistyö säästää käsittääkseni merkittävästi valtion terveyskuluja, kun sairaudet pystytään ehkäisemään.

      PS Lisätään listaasi toinenkin auto, jokin farmari, en muista mikä. BMW on urheiluauto, se ei käy kuljetuksiin. Mainittakoon, että siskon siivoojat, puutarhurit ja kampaajat ovat hänelle samalla ystäviä. Itse hän kävi hyvän hyvyyttään leikkaamassa yhden jemeniläisen pakolaisen nurmikon monta vuotta, kunnes tämä mies kuoli, ja kaikki vaimot joutuivat muuttamaan pois.

      Poista
    16. Pohditko sinä, Iines, koskaan nuorempana, että itse muuttaisit pois Suomesta?

      Poista
    17. En pohtinut, ei tullut mieleenikään, vaikka matkustelin jonkin verran ja olin useana kesänä töissä Ruotsissa, jossa oli Suomeen verrattuna kansainvälinen meininki. Olen aina ollut kotipaikkaan kiintyvä hitaasti siirtyvä ja siirtymiä syvästi vihaava ihminen.

      Poista
    18. Ope on aivan oikeassa. Uusi äidinkieli on mahdottomuus. Se edellyttäisi epäoppimista joka on epäinhimillisen syvä ja perusteellinen. Tämä on sekvä seikka, oppimisoppinsa tenttineille.
      Sama on sanottu näin: äidinkielen kielioppiaan on mahdoton todella oppia.
      Tämä on nöyryyttävä mutta aivan todella oleva tosiseikka. Aivo on kipiä ennen kuin aivo saa treeniä...

      Poista
  4. Ääriajattelu vetoaa aina nuoriin. He näkevät ongelmat ensi kertaa ja haluavat ratkaista ne äkkiä ja lopullisesti. Vastaan vikisevä vanha polvi ei vain ymmärrä omaa ja kaikkien parasta.

    Minäkin olin Ruotsissa maahanmuuttajana kauan sitten, kun nämä ongelmat olivat vasta oraalla. Olen siis kokemusasiantuntija. Suomalaisten asuttama Rinkeby oli rosoinen paikka, mutta ongelmalähiö siitä tuli vasta suomalaisten muutettua pois.

    Kauan kauan sitten vastasin erään henkilön kysymykseen miksi olen "maahanmuuttovastainen" sanomalla, että syynä on pelkkä talous. (Muistatko?) Sanoin näin, vaikka tiesin toki yltyvän maahanmuuton kehitysmaista tulevan synnyttämään meillekin kansallisuuten ja uskontoon perustuvan alaluokan lieveilmiöineen.

    Vaikka tiesin toki sen tulevan kalliiksi myös muulla kuin taloudella - eli rahalla - mitattuna, en halunnut sanoa sitä.

    Tässä maahanmuutto-keississä minua harmittaa eniten se, että sitä joutuivat ajamaan kaikenmaailman hörhöt, kun kunnon väki ei leimaamisen pelossa uskaltanut.

    Ruotsi on hyvä esimerkki: sielläkin yllättäen kaikki nyt tietävät maahanmuuton ongelmat, ja ovat muka aina tienneetkin, ja vaativat nyt jämeriä toimia. Aiemmin rasistit ovat ne estäneet omimalla ongelmat omiksi argumenteikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki muistan keskustelumme maahanmuutosta, Tapsa. Luulen, että se oli ainoa aihe, jossa olimme toisistamme kaukana. Muistan, että sinä kysyit, kuka kaiken maksaa. Minä lupasin maksaa (koska siihen toinen ei enää voisi sanoa mitään ja keskustelu päättyisi).

      En usko muuttaaneeni näkemystäni aiheesta. Olen varmaan monen silmissä idealisti. En tiedä, olenko, mutta "Suomen etu" ei ole minulle käsite, jonka läpi maailmaa ensisijaisesti katselen.

      Yhtenä päivänä muuan mies pysäytti minut kadulla ja näytti pientä vihkoa, johon oli tehnyt suomenkielisiä muistiinpanoja kauniilla käsialalla. Hän ei ymmärtänyt omista muistiinpanoistaan mitään ja pyysi minua selittämään. Muistiinpanoissa kerrottiin, miten kaupassa otetaan vuoronumero ja miten sen kanssa toimitaan. Suomen opettajan ammattiponnekkuudella ryhdyin esittämään asiaa. Olin onnellinen, kun mies ymmärsi esitykseni. Hänkin oli. Tämän kummallisen katukohtaamisen jälkeen leijailin monta tuntia tyytyväisenä itseeni ja maailmaan.

      Poista
    2. Suomessa ei ole vielä takki kääntynyt yhtä laajasti kuin Ruotsissa. Odotan hartaasti sitä päivää, kun epäkohdista puhujia ei enää leimata oikopäätä persuiksi ja rasisteiksi, etenkin, kun puhe usein on aivan maltillista, järkevää ja jopa kohteliasta. Ei ole väärin puhua epäkohdista, väärin on salata ne ja kieltää kritiikki.

      Ja kunpa joskus tajuttaisiin, että ns. maahanmuuttokritiikki ei ole nykyään useinkaan enää ihmisten halveksuntaa. Rasisteja on oikeasti marginaalisesti ja sellaiset eivät perustele sanomisiaan.

      Oma kritiikkini on vuosikaudet kohdistunut ennen kaikkea musliminaisten keskiaikaiseen alistamiseen aamutohveliakin alhaisempaan asemaan sekä sukupuolisten vähemmistöjen vainoamiseen. Olen pettynyt suomalaisten feministien hampaattomuuteen: kukaan heistä ei tunnu edes näkevän musliminaisen olemassaoloa.

      Poista
    3. Siis maahanmuuttokritiikki ei sulje pois ihmisyyttä. Jokaista ihmistä autetaan, joka apua tarvitsee.

      Olen minäkin kohdannut apua tarvitsevia maahanmuutaneita mm. marketin pulloautomaatilla, jossa oli poika valtavan säkin kanssa palauttamassa pulloja automaattiin. Oli varmaan kerännyt eri paikoista. Automaatti oli kuitenkin mennyt jumiin, eikä poika tiennyt, mitä tehdä, kielitaidottomana. No, minähän tietenkin hain myyjän paikalle ja hihna saatiin pitkällisen operaation jälkeen pyörimään. Annoin pojalle omankin pullokassini, jotta saisi vähän enemmän puteleistaan.

      Ja kaikkein viimeksi koskettelin ukrainalaista naista lohduttavasti puistossa olkapäähän, kun meillä ei ollut yhteistä kieltä. Ukraina oli ainoa sana, jonka nainen ymmärsi puheestani.

      Eli koetan sanoa sen, että maahanmuuttoon liittyvää asiaa kritisoiva ei todellakaan useimmiten ole rasistinen tai persustinen. Hän voi olla jopa oikeasti tuntevampi kuin julkisuvaitsevainen kritiikinkieltäjä.

      Poista
    4. Kenelle sinä täällä kerrot, ettei maahanmuuttoon liittyviä asioita kritisoiva ole rasisti eikä persu? Käsittääkseni kukaan ei nyt ole väittänyt mitään sellaista.

      Poista
    5. AE, olen niin tottunut tähän leimaamiseen blogissani, anonyymin toimesta, että se on jäänyt päälle. Luen myös paljon keskusteluja aiheesta, ja ilmiö on siellä hyvin tavallinen. Hieman ihmettelen, jos et ole tietoinen tästä nimittelystä.

      Poista
    6. Tarkoitin, että ihan turhaa tuoda keskusteluun menneitä hyökkäyksiä, jos niitä ei nyt ole. Ei sinun tarvitse puolustautua etukäteen. Ehkä kukaan ei hyökkääkään.

      Poista
    7. Olet oikeassa. Koetan jatkossa lukea vain sanat. Pelko on kuitenkin siellä yhdessä paikassa aina kun kirjoitan aiheesta. Tiedän, että aihe on epäkorrekti.

      Poista
    8. Hienoa itseironiaa, Noora. Sinä olet oikeasti kaukana siitä aivottomasta junttityypistä, jollaisia on marginaalinen määrä tuomitsemassa ihmistä ihonvärin takia. Olet harvinaisen rehellinen ja omaa kilpeäsi kiillottamaton realisti.

      Huomaan, että arvostelusi kärki suuntautuu paljolti samaan kuin minulla: siihen ulkokultaiseen teeskentelyyn, hyvesignalointiin, joka tämän asian ympärille on tiukasti iskostunut.

      Poista
  5. Tervehdys Taideyliopiston pippaloista! Oli mukava meininki ja puitteet ovat mahtavat (vanhana tehdastyömiehenä minua miellytti harkiten säilytetyt tehdasmiljöön elementit, risteilevät rautaportaat erityisesti).

    Mutta omasta idealismistani minun piti puhua, kun AE erehtyi kysymään.

    En ole oikeastaan muuttunut siinä suhteessa nuoruuteni kukkeista päivistä, jolloin idealismi ja realismi kävivät taisteluaan sielussani. Se on edelleen tasapeli. Tavallaan.

    Eli tasapeli reaalimaailmassa. Muuten olen entistä vakuuttuneempi, ettei materialismi kykene selittämään maailmaa, olemassaoloa ja tajuntaa.

    Siihen jää paikka uskonnoille, jumalille ja muille ihmismielen kehitelmille, jopa hyvyydelle ja myötätunnolle. Moni tajuaa sen sisimmässään, vaikkei osaa sitä selittääkään. (Siksi uskonnot edelleen porskuttavat, ikään kuin eläisimme yhä savannilla, aavikolla tai metsässä.)

    Kun näin ajattelee, sitä on vähän väkisinkin idealisti. Minä olen idealisti suurissa asioissa, realisti pienissä.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei saa Tapsalta kysyä mitään kun ei se osaa vastata.

      Poista
    2. Ai höh. Juuri olin Tapsalta kysymässä, mitä siellä Taideyliopistolla oikein pippaloitiin, uusia tilojako, mutten nyt uskallakaan kysyä.

      Niin että kysynkin sinulta, Duns Scotus. Kummat sinusta ovat täällä (Iinekselässä tai maailmassa, sama se) kiinnostavampia: mielipiteet vai tunteet?

      Poista
    3. Minusta tuntuu, että mielipiteet ovat tärkeämpiä.

      Poista
    4. Tätä vähän epäilinkin, Dunuskainen: sinä olet aforistikko. Tai koska aforismi on minulle vähän ruma sana, keksin nätimmän. Olet runohenkilö. Tai ehkä olet kemisti. Lorautat katalyyttia koeputkeen ja astut askelen taaksepäin katsomaan. Ja kun sanat syttyvät, silmäsi alkavat palaa.

      Poista
    5. Minulta saa kysyä mitä huvittaa ja minä vastaan mitä huvittaa.

      Kai ne niitä uusia tilojaan pippaloitsi - en tullut kysyneeksi. Koko aluehan on vanhaa Koneen ja muidenkin tehdaskorttelia. Hieno paikka.

      Minäkin vastaan AEn kysymykseen: kummatkaan eivät ole kovin tärkeitä. Itse asiassahan ne ovat saman asian eri puolia. Ja voivat perustua mihin tahansa.


      Poista
    6. Tunne on todellisempi kuin mielipide, paitsi realistin mielestä.

      Poista
    7. Teillä kahdella keskustelu näkyy jo edenneen ties mihin ulottuvuuksiin, mutta minä kyllä alun perin kysyin tunteen ja mielipiteen kiinnostavuudesta, en tärkeydestä. Oikeastihan halusin tietää, kiinnitättekö te täällä Iines-hovissa huomiota enemmän siihen, millaisia näkemyksiä ihmiset esittävät, vai siihen, millaisia tunnereaktioita heissä syntyy.

      Tärkeydestä en tiedä mitään. Tai toki kaikki tiedämme: mikään ei ole kovin tärkeää. Puutarhanhoito taas on ihan kakkaa, koska en osaa sitä.

      Dunsku jo arasti tunnustautui tunnetarkkailijaksi. Siitä on myös näyttöä: tölväistään Tapsaa ("kun ei se osaa vastata") ja odotetaan reaktiota. Reaktiona tulee pienimuotoinen rehentely: "Minulta saa kysyä mitä huvittaa ja minä vastaan mitä huvittaa." Huomatkaa maskuliinitaistelu. Minut on jo tässä vaiheessa unohdettu. Te rakastatte toisianne.

      Oi vetäisittepä joskus minuakin turpaan.

      Poista
    8. Tässä kävi kyllä niin, että jalo emäntämme taas kerran poisti threadista kommentteja, joten "Tapsa ei osaa vastata" jää ikään kuin roikkumaan ilmaan. Tällä kertaa Iines triggeröityi nominalismista. Uskoi varmaan, ettei Tapsa tiedä, miten se liittyy realismiin.

      Poista
    9. No, ehkä keskusteluista tulee hauskempia, kun kukaan ei oikeastaan olekaan tarkoittanut sitä, miltä näyttää. "Tapsa ei osaa vastata" on itse asiassa oikein hupaisa lausahdus - koska Tapsahan toden totta ei jää koskaan sanattomaksi.

      Poista

    10. Mankemangi - Duns Scotus, et nähtävästi pysty muuttamaan ilkeää tyyliäsi, joten sinulla on edelleen porttikielto tänne.

      Hänen kanssaan keskustelevien kannattaa suunnata hänen omille alustoilleen, joihin käsittääkseni pääsee vanhempien keskustelujen Mankemangin linkeistä.

      Poista
    11. Minä ja Mannehan rakastetaan toisiamme, siksihän me tökimmekin toisiamme koko ajan.

      Paitsi että minä vähensin tökkimistä jo kauan sitten, kun näin tunteet hänen mielipiteidensä takana. Samoin teki Mannekin - senhän kertoo tuo hänen mainio kommenttinsa, ettei minulta saa kysyä, kun en kuitenkaan osaa vastata!

      Tämä huolenpito, jonka AE psykotohtorin terävyydellä noteerasi, sai melkein kyyneleet silmiini.

      Tämä käynee vastauksena AElle?

      Poista
  6. Matkalla kotiani kohti.
    Jyväskylä, kaukana ja yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastan junajuttujasi, Mikis. Oikeastaan kaikki juttusi ovat junajuttuja. Ollaan matkalla jostain pois ja jotain kohti, siinä välissä kohdataan muutama ihminen, vähän jutellaankin, mutta enimmäkseen ollaan silti yksin.

      Vuosia sitten minä matkustin Jyväskylään. Siellä jossain oli mielisairaala. En muista sairaalan nimeä, mutta ei se ihan keskustassa ollut, koska junalta piti vaihtaa bussiin. Oli kesä. Osastolla oli ihmeellisen kaunis sisäpiha, keskellä sitä kaikkea. Siellä istuin, aurinko paistoi, mutta tietenkään vierailuaika ei ollut kovin pitkä. "Mihin asti sinä tulet katsomaan?" minulta kysyttiin. Se jäi mieleen.

      Poista
    2. Mikis on reissutarinoiden kertoja, mestarillinen. Tuolla jossakin, monessakin paikassa, vuosien ellei vuosikymmenen, parinkin takana, on kertomuksia laivamatkoista maailman merillä. Ne hurmasivat meikäläisen. Ja myös nämä maamatkat, jolloin tyttöystävä kieri housut kintuissa pitkin norjalaista tunturia alaspäin kuin tuuliväkkyrä. Vieläkin naurattaa, pelkkä muistikuva.

      Poista
    3. PS Mikis ei ole koskaan kertonut, naurattiko tuo kieriminen epäkorrektissa tilanteessa sitä tyttöystävää. Sen haluaisin tietää, jos tarina joskus jatkuisi.

      Poista
    4. Iines, ei Tarja kamalasti nauranut, enempi oli kiukustunut minuun kun minua nauratti. Se oli oikeasti aika vaarallinen tilanne, kun piti jyrkän tunturin rinteellä kusta, ja Barentsin mereltä puhalsi hirvee tuuli. Noin 12 bofortia. Minunkin piti toisella kädellä pitää aluskasvistosta kiinni että olisin pysynyt paikallani, mutta kun naiset pissaavat eri tavalla kuin miehet (olen pannut sen merkille) niin Tarja ei mistään osannut pitää kiinni ja lähti pyörimään sitä rinnettä alas kuin takiaispallo. - Voi hitsi, kun se nauratti mua.

      Poista
    5. Jokseenkin näin kuvittelinkin tapahtuman edenneen. Kohde itse varmaan pelästyykin, mutta ulkopuolista lukijaa tuo takiaispallokuvaus naurattaa. Näen sen kuvana, tai oikeastaan elävänä kuvana, elokuvakohtauksena, jonka tekemisessä olisikin miettimistä.

      Poista
    6. Kangasvuoren sairaala, AE. Ei sitä enää ole, sen paikalla on rumia kerrostaloja. - Mun yks ystäväni oli siellä lääkäriopiskelijana ,ei siis vielä valmis kandi vaan tuuraajana, ja kerto mulle aika hurjia juttuja. (Joita en tietenkään teille kerro koska ne ovat luottamuksellisia.) Joo. Tää Jyrki kirjoitti myös minulle (= eli meille) 1den litran pirtureseptin, jonka kävin hakemassa Voionmaan apteekista. Farmaseutti vähän tuijotti minua, koska oli Pyhäin Miesten päivä ja se oli päivystävä apteekki ja kello oli jo 21:00, mutta minä tuijotin takaisin häntä, ja pakko hänen se lääke minulle oli antaa, koska se oli virallisen lääkärin kirjoittama resepti, perkele. - Jyrkiin muuten tutustuin sitä kautta kun hän oli (senaikaisen, ei millään pahalla!) vaimoni teatterikurssilaisena. Ja tavattoman lahjakas, Vesa Vierikkoa lahjakkaampi (joka myös oli ex-vaimoni oppilas, eikä millään pahalla!), niin Jyrki kun pyrki Teatterikouluun niin pääsi ihan loppuvaiheeseen - tietysti - siihen 3teen hakuvaiheeseen, niin häneltä kysyttiin että "mitä sinä teet jollet tänne pääse..." heh, heh, niin Jyrki kertoi että "kai ne kuvitteli että mä vastaan niille masentuneena että 'hyppään varmaan sillalta alas jokeen', mutta en mä niille muuta sanonut kuin että 'kai mä sit luen itteni lääkäriks'..."
      Ja mielestäni ainakin Suomen lääketiede siinä voitti.

      Poista
    7. Ja tääkin mun täytyy AE sulle kertoa - en tiedä minkä takia, mutta varmaan jostain syystä - että vuosia sitten kun kävin Lapinlahden mielisairaalassa tapaamassa yhtä ystävääni, niin poislähtiessäni sieltä - ihan ennen ulko-ovea - niin yks kauhen nuori ja nätti naispotilas katsoi minua silmäty suurina ja sanoi "ai, pääseks sää jo täältä pois".
      Olin onnellinen.,
      Yhtä onnellinen olin kun kerran olin viemässä yhtä Kankaan paperitehtaan duunaria Alkoholistiparantolaan, ja se vastaanottava lääkäri alkoikin haastatella minua potilaana, eikä sitä jonka sinne oli roudannut.
      No, selivitimme sitten asian.

      Poista
    8. Ihminen, jota rakastin enemmän kuin itseäni (no, se ei sinällään ole paljon, mutta on kumminkin) Ly Vasara, sanoi minulle kerran Tallinnassa että "Mikko. sä oot mosses mees". No, avasin ison Suomi-Muu Maailma-Suomi sanakirjani ja luin mitä "mosses" tarkoittaa. - Kyllä, joo, Jees, I nou, kyllä mää oon aika surullinen jätkä. (huokaus) Pakko myöntää.

      Poista
    9. En ole yhtään surullinen ihinen, olen vain sen näköinen. Ajattelen asioita eri lailla.Tiedän, että ette tiedä mitä tarkoittaa Kauhu.Se on hyvä asia. Kaihon tottakai tunnette, se on totta, Kaiho on koko ajan meitä läsnä.

      mosses mees, mosses mees, enkä ole

      Poista
    10. Kangasvuorihan se oli, joo. Keskellä sitä sisäpihaa, joka oli keskellä osastoa, oli suuri kivi. Ennen kuin nousin Kangasvuoren bussiin, istuin Jyväskylän keskustassa baarissa juomassa kahvia. Oli ehkä Hemingway's. Ikävä kuulla, että sairaalan paikalla on nyt rumia kerrostaloja.

      Claes Andersson, jota joskus äänestin presidentiksi, kirjoitti, ettei missään ollut niin rauhallinen (vai onnellinen?) kuin psykiatrisella osastolla. Siis siellä lääkärinä ollessaan. Jotenkin ymmärrän sen.

      Poista
    11. Claes Anderssonia, jota henkilökohtaisesti en ehtinyt tavata (no, tuskin se Claesin sielunrauhaa häiritsi), niin arvostin hyvin paljon. Ihmisenä ja runoilijana. Ja oikeastaan muutenkin. Mutta sitä en ymmärrä miksi niin fiksu ja vilmaattinen ihminen meni monta kertaa naimisiin, meni ja erosi ja meni erosi ja meni erosi ja meni ja etc... Kuvittelisin, että kun on psykiatri, että tajuaisi että ei-näin kannata tehdä?

      En yhtään ymmärrä.

      Poista
    12. Jospa hän ei ollut talousihminen.

      Poista
    13. Pidin kovasti Claes Anderssonista ihmisenä ja kirjailijana ja pianistinakin, mutta eihän hänestä tutinoineen ja herkkine mielineen kaikkineen politiikan syvimpään päätyyn olisi ollut - tämä on kehumista. Se olisi oikeasti ollut hänelle loppuviimeksi kärsimystä.

      Poista
    14. Politiikka Anderssonille oli väärä foorumi Mutta kun oli nin solidaarinen - Liberté, Égalité, Fraternité -yritti silläkin sektorilla antaa oman panoksensa ihmisille. En minä tiedä?

      Kyllä oli hieno runoilija, joka kirjoitti välillä myös huonoja runoja. (Joka ihmiselle myös suotakoon, samperi soikoon.)

      Poista
    15. Mielestäni sekä naimisiin meneminen että naimisesta eroaminen särkee ihmisen sydäntä.(Ja myös sen toisen ihmisen sydäntä.) Ei mun mielestä ihmissuhteiden kanssa kannata pelleillä, ei siitä hyvää seuraa.

      Poista
    16. Mikis on Iinekselän rusthollin tuhlaajapoika, jonka kotiinpaluun kunniaksi teurastetaan aina pari porsasta ja avataan sahti- ja viinalekkerit!

      Ansaitusti. Minäkin rakastan Mikistä kuin vierasta maata!

      Poista
  7. Vielä eilen istuin Helsingissä ravintolassa jonka nimi on Moldau (eli Vltava) ja katselin ihmisiä joita tuli ja meni. En minä heitä ihmetellyt, enkä itseänikään. Siemailin olutta, mutta vain hieman, ja luin Iltasanomista juttuja.Kun panin lehden pois, muistelin yhtä naista, jolla oli suu kuin nappi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, en ilkeile naisille. Enkä mielestäni myöskään miehille. Eri mieltä voitte siitä olla, mutta se on teidän asianne. Se ei minulle millään lailla kuulu.

      Poista
    2. Junassa tapasin kuopiolaisen ihmisen. Ensin puhuimme hieman aikaa Kuopiosta, joka on tylsä keskustelunaihe, sitten Pekka Kejosesta. än tunsi hänet, minä vähemmän, kerran Oulukylässä Caijus Wsterbergin ( Caj Westerberg) kämpässä Kejosen tapasin. Tosin emme sanaakaan vaihataneet keskenämme, koska hän nukkui eteisen lattialla sikiöasennossa. Oli kuulema sammunut siihen. No, mikäs siinä, nukkuminen tekee ihmiselle hyvää, se on kuin panisi rahaa pankkiin. Sitä paitsi "Napoleonin epätoivo" on hyvä kirja, oikein hyvä. (Tai niinkuin nykynuoriso sanoisi "vitun hyvä kirja"... mutta emmehän me vanhemmat ihmiset sillain sano. Emme tietenkään... tai vit-stako minä teistä tiedän mitä te sanotte?)

      Poista
    3. Olen epäileväinen. Olen, olen. Minun sieluni on luonnontieteellinen. Uskon enemmän Odonaattoihin kuin enkeleihin tai tonttuihin, Jumala on minulle yhtä outo hahmo kuin Joulupukki. - Kivoja käsitteitä an Sich, se siiä. .

      Poista
    4. odonaattoihin po. Odonaatteihin (= suomeksi Sudenkorennot)
      ja an Sich ... se siitä.

      Ps. Mää en tykkää siitä että ihminen kirjoittaa sanoja väärin. Koska me muutenkin ymmärretään toisimme väärin. Että vielä sekin sitten... piru vie!

      Poista
    5. toisimme = toisemme

      (haukotus)

      Poista
    6. Joskus mietin sitä, miksi tunnen tarvetta ”pyhään” tai haluaisin sen ”pyhän” kokemuksen, josta olen täällä monestikin kirjoittanut. Se liittyy vaikka kirkkoihin ja hautausmaihin, uskontoon.

      Ihmettelen siksi, että en minäkään usko jumalaan, jumaliin, enkeleihin, pappeihin kuten en usko poliitikkoihinkaan, yhteenkään heistä.

      Tämä uskontoihin liittyvä ihmisen tarve on kuitenkin se asia, jota en ole kai koskaan pilkannut tai edes hirveästi parodioinut. Tykkään siitä, että ihminen osaa kunnioittaa muiden ihmisten uskontoja ja henkisiä ulottuvuuksia. Nöyryys on kyky, kuten häpeäntuntokin.

      Fundamentalisteja saa pilkata, sillä he ovat vieroittaneet uskonnon alkuperäisestä, sen usein hyvin humaanista sisällöstä. Heitä löytyy myös kristinuskosta.

      Mutta siis tuo pyhän kokemus on arkkityyppinen ihmisen taito, näin ainakin ajattelen. Ihmislajilla on tapana haluta nousta maanpintaa ylemmäs myös hengellisesti, tuntea hipaisu jostain ylimaallisesta ja itseä korkeammasta. Ihminen on pieni, ollut siitä lähtien kun piirsi luolamaalauksiaan seinämiin saadakseen voimaa tuleviin metsästyksiin ja pysyäkseen hengissä.

      Voisin jatkaa puhumalla siitä, miten ihminen etääntyy hengellisyydestä, henkisyydestä, kun alkaa palvoa itseään ja kehoaan pumppaussaleilla ja juoksuradoilla. Mutta en puhu nyt kauheista itsekkäistä nuorista, jotka eivät enää osaa pysähtyä, vaan puheessa ja somessakin ”mennään” koko ajan.

      No sen sanon kuitenkin, että minusta pysähtyminen on poikaa, ei meneminen.

      Poista
    7. Eipä mennäkään yhdessä Manalaan vaan mennään kirkkoon. Tai taidenäyttelyyn. Perunakellarikin käy. Mennään johonkin sellaiseen paikkaan, jossa kukaan ei saa sanoa mitään. Ollaan vain samassa tilassa, ja kaikki ovat yhtä pieniä ja mitättömiä. Kenenkään ei tarvitse rakentaa itseään siihen näkyville. Sitten juostaan koteihimme näpyttämään, millaista oli.

      Minua on aina viehättänyt pyhiinvaeltajien tapa riisua kaikki ulkoiset statuksen merkit ja pukeutua valkoiseen, ennen kuin he vaeltavat kohti Mekkaa. Tai mihin nyt kukakin vaeltaa.

      Poista
    8. Minun tekisi mieli väittää, etten usko jumalaan, mutta miten sitten selitän itselleni sen, että keskustelen niin usein jumalan kanssa?






      Poista
    9. Laulu Mikiksen junassa kaipaamasta naisesta:

      Sinun suusi on kuin nappi,
      Sinun luusi on kuin tappi,
      Sinun mielesi on kuin sappi,
      Sinun miehesi on pappi,
      minulta loppuu happi.

      Sinun tukkasi on kuin Muska,
      Sinun nukkasi on kuin puska,
      Sinun silmäsi on kuin ruska,
      Sinun sielusi on maatuska,
      minut täyttää tuska.

      Kun näet konnarin,
      sidot äkkiä ponnarin,
      ja ütled mulle: palun,
      kas saame uude alun?
      Ja sytytät halun.

      Poista
    10. Tästä Mikiksen nappisuunaisesta on ennenkin kuultu, ja jo silloin mietin, millainen suu on kuin nappi. Viittaako se vain suun muotoon? Vai onko suu aina päättäväisesti joko kiinni tai auki ilman välimuotoja?

      Poista
    11. Värssyntekijälle kiitoksia!

      Nappisuu on pieni ja pyöreä ja päästelee tiukkoja mielipiteitä. - Saarikoski joskus runoili tytöstä jolla oli "ahvenen suu", mutta sellaisen luulisi ahdistavan kumppania, koska kyseessä ymmärtääkseni on tietty seksuaalisen kanssakäymisen muoto?
      Äsch.

      Ps. Mutta muistattehan sellainen Raittiusjärjestön sloganin kuin "Suun nappiin eikä tippaakaan!" Kun suu on napissa, on se nappisuu sekin. Tässä siitä hauska poliittinen saarna... kunhan ette ota kaikkea tosissanne, ettehän?

      RAKKAAT TOVERITTARET

      Poista
    12. Aplodit Herbert Huikolle. Oikein kiva puhe raittiuden ystäville, jollainen Herbert tuskin itse on. Niin väkevää on viinan turmeluksen tunteminen, että panee lukijan epäilemään omakohtaista kokemusmaailmaa ja pettymyksiä nais-, mies- tms.- rintamalla.

      Ollapa vieläkin koulussa raittiuskilpakirjoituksia, niin opittaisiin turmeluksen koko kirjo ja viinan ja pössyjen peljästyttävä voima.

      Poista
    13. Jos nappisuu on pieni, piukka, napakka, ja päästelee rohkeasti piukkojaan, niin mikäs sitten on suppusuu? Semmoinen, joka ei avaa suppuaan edes suudellessaan? Ujo ja sievä?

      Mies sitten taas taas on liiterileuka. Suu on kova ja vaativa, eikö totta? Aijaijai. Miehellä ei voi olla suppua eikä nappia.

      Poista
    14. Olenkohan minä nyt ihan hakoteillä, kun ajattelen, että miehellä voi olla suppusuu ja nappisuu. Suppusuusta tulee mieleeni tuppisuu. Eikä suppusuu välttämättä ole ujo. Nappisuu voi olla muutakin, kuin nappisuu.
      En pidä miehestä, jonka suu on kova ja vaativa. Liiterileuan suu voi olla millainen vaan. Taisi mennä vähän vaikiaksi tämä sepustus. Menköön sit.

      Poista
    15. Minkä ihmeen takia minä olen tuossa ed. komsussani anonyymi, vaikka olen ja olin silloinkin kirjautunut tähän blogiin.

      Poista
    16. Ripranie, tuo anonyyminä pulpahtelu, vaikka on kirjautunut sisään nimimerkkiinsä, on Bloggerin vikaa. Se on ollut yleinen riesa monissa Bloggerin blogeissa. Olen huomannut, että monissa blogeissa on kummasteltu, miksi kommentti putkahtaa anonyymin nimikkeellä. Koskee myös minua, etenkin kun kirjoitan mobiiliyhteyksillä.

      Kannattaa kirjoittaa itse siihen anonyymin paikalle oma nimimerkkinsä, jos Blogger tarjoaa anonyymia kirjoitajaksi. Ja painaa sitten Jatka-nappulasta ja sitten vasta kommenttikenttä.

      Poista
    17. Minun tulee mieleeeni noista nappisuu- ja suppusuu-nimikkeistä mykän filmin tähti Mary Pickford, hurmaava nappisuu.

      Varmaan mieskin voisi olla kumpaakin, vaan kyllä ne ovat naissukupuoleen liitettyjä kuvailuja. Niin kuin tuo kovahuulinen liiterileuka mieheen. Mahtaako niitä kukaan tosissaan ihaillen käyttää? Nappisuuta kyllä, sillä siinä on yhtaikaa särmää ja sileää pintaa.

      Poista
    18. Mutta ajatelkaapa jos ihmisellä - naisella tai miehellä - olisi 'vetoketjusuu'... Mitähän uinuvia tunteita se toisessa herättäisikään?

      Poista
    19. Minulla se herättää uinuvia mielikuvia haisevasta hengityksestä, jota ihminen koettaa estää vetoketjulla. Kenties hänellä on hammaslääkärikauhu.

      Poista
  8. Sanon tähän väliin, että tässä blogissa on nyt jotain kummallista häikkää, Se ei tahdo aueta, ja kommentin julkaisu kestää, kestää ja kestää. Tämä ainakin tabletilla.

    Ja mikä kumma on heittänyt Kemppisen ja Tahattoman lukijan sivupalkkiini alas niin että ne eivät aukea? En tiedä vielä, onko vikaa muissakin Bloggerin blogeissa. Mutta jotain vakavaa vikaa tässä nyt on, vaikken ole tehnyt mitään muutoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivuhuomiona totean, että kyllä muissakin Bloggerin blogeissa on jokin kummallinen häikkä, ennen kaikkea tuossa blogiluetteloinnin kohdalla. Kun klikkaa sellaisen blogin nimeä, josta on jäänyt vain nimi sivuluiskaan, se johtaa johonkin it-kieliseen sivuun tai muuhun outouteen. Saapas nähdä, koska kaikki lakkaa toimimasta. En viitsisi vaihta blogialustaa toiseen palveluntarjoajaan.

      Poista
  9. Käväisin Helsingissä (= heleä sinkki) sen takia kun sain kutsun Handen konserttiin. Hyvä oli esitys, oikein hyvä, ja soolokitaristi parempi kuin Tuomari Nurmio. Yötä olin Pikkuroobertinkadulla, asunnossa joka kuulema oli maksanut 2,4 miljoonaa. No, olihan se tilava. Aamulla tyttäreni Saaga, joka on tämän herrasmiehen vaimo ja sukunimeltään nykyisin ihan erilainen kuin minä, tarjosi minulle kahvia. Ja hänen miehensä Ville, joka on kirurgi, tarjosi minulle konjakkia. Juttelimme erilaisista asioista.

    Ps. Kerroin Villelle tämän jutun, joka on totta, että....
    "Mikkelin päämajassa (= on kansakoulun kanslia, olen käynyt siellä monta kertaa) Mannerheim kerran tarjosi korkea-arvoiselle saksalaiselle kenraalille konjakkia. Ja kahvia tietysti sen knssa, Na sicher, ja tämä kenraali hörppäsi cocnacin a kulautti sen päälle kahvia, jolloin Mannerhein pyysi tarjoililta toisenmerkkistä konjakkia. Herra Kenraali kulautti senkin kurkkuunsa ja joi kahvia päälle. Mannerhein pyysi toistamiseen tarjoilijalta, että vaihtaa konjakkimerkin toiseksi. Mutta kun Kenraali edelleenkin siemaisin hörpyn ensin konjakista ja kahvia sen päälle, Mannerheim sanoi kenraaliille "Anteeksi, minulla ei ole tämän parempaa konjakkia Teille tarjoiltavaksi"..

    Ymmärsittekö yskän? Itse tajusin - en ennen tätä, mutta sen jälkeen heti - en ensin pitää hörpätä kahvia, vasta sitten konjakkia. Eikä päinvastoin. Se kuuluu eteikettiin, semmote.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä konsti saada konjakkia kylläksensä.

      Poista
    2. Ripranie - minä en sinun rapisemisestasi koskaan saa itseäni kylläksekseni. Olet ihana.

      Poista
    3. Jihuu! J Karjalaisen sanoin...me ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan...

      Poista
    4. Ripranie on tainnut eilen katsoa Elämäni biisiä: "Me ollaan kalsareita kaikki..."

      Se on julmaa, kun ihmistä riisutaan.

      Poista
    5. Napakymppi, AE! Hilkulla oli, kun vieraat eivät kiinnostaneet suurimmaksi osaksi. No, katsoin silti. Tykkään Karjalaisen lauluista, monestakin.

      Voi se olla julmaa, kun ihmistä tai kalsareita riisutaan. Ja otsikkokin on näkökyvyn tärkeydestä, että näin.

      Poista
    6. Kahvi ja konjakki on arvaamaton yhdistelmä. Sopii erityisen hyvin kirkkokahville.

      Olen kertonut toisaalla isotädistäni, joka kesäisin tapasi käydä meillä mökillä kirkosta tultuaan kahvilla, odotellessaan linja-autoa peräkylille. Täti oli virkistävä tapaus, ja innokkaimmin odotin aina sitä, kun hän pääsisi kirkkokahvit juotuaan siihen vaiheeseen, jossa keinutuolissa kiikutellessaan poksauttaisi ylätekarit puoliksi ulos suustaan ja siistisi kitalaen taitavalla kielenlikkeellä pullanmuruista.

      Kerran sisko tarjosi tädille Saksan-pullostaan konjakit kahvin päälle. Konjakin kulautettuaan täti alkoi katsella ikkunasta ulos ja sanoi sillä ainoalla murteella jonka hyvin hallitsi, että meneegöst tual merel laiva, vai mitä mnä näen?

      Noh, totuus oli se, että täti katsoi ikkunasta, josta meri ei näkynyt vaan alapuolella oleva vedenottamo. Ja me nauroimme niin, täti mukana. Konjakki on arvaamaton naukku. Ja tapaus on säilynyt sukumuistoissa varoittavana esimerkkinä vanhusten alkoholinkäytöstä.

      Poista
    7. Hauskaa huomata, miten alkuperäisen tekstisi metafora, näkökyky, jää kummittelemaan taustalle, vaikka keskustelu karkaisi jo kauas. Tuossa sinullakin isotäti näkee ihan omiaan.

      Mutta miten sinun maanantaipäiväsi on sujunut, Iines? Minun luokassani päivä tämän tästä alkaa tai loppuu niin, että kaikki kertovat vuorollaan, mitä on sattunut ja miltä on tuntunut. Oppilaat kertovat yleensä paljon sujuvammin kuin minä.

      Poista
    8. Juutuin katsomaan kuningatar Elisabetin hautajaisia. Avasin sattumalta Helsingin Sanomien videolinkin hautajaisseremonioista. Jäin suurin piirtein ällistyneenä katsomaan sitä muotopuolta, jolla spektaakkeli toteutettiin, puvustusta, lavastusta, sitä muodollista hioutuneisuutta, joka kaiken alta paistoi. Se oli minulle uutta. En tiennyt, että se oli niin kiinnostavaa ja viihdyttävää, se muotokieli, jolla spektaakkeli toimi.

      Yllätin lisäksi itseni kyynelöimässä kahdessa kohdassa. Kun vihreiden niittyjen keskellä seisoi yhtäkkiä kuningattaren vankkarakenteinen hevonen, näin oletin, hyvästelemässä emäntänsä. Hevonen katseli kulkuetta selvästi murheellisena ja yksinäisenä, vaikka sillä olikin seurana punapukuinen arvosotilashenkilö. Toinen liikuttava kohta oli kuningattaren kahden corgin näyttäminen kulkuetta odottamassa. Nekin näyttivät surullisilta. Mitenkähän niiden käy?

      Vaan minua kiinnostaa, AE, opettaja kun olet, se asia, joka nyt on kuuma peruna keskusteluissa mm. HS:ssa: inkluusio. Miten sinun koulussasi inkluusio on järjestetty ja jos on, miten se toimii? Onko oppilailla työrauha ja opettajilla mahdollisuus tehdä työtään? Miten opettajat suhtautuvat inkluusioon. Muille selvennykseksi: inkluusioon eli siihen, että oppilaita opetetaan samassa ryhmässä, vaikka heillä olisi erilaisia diagnooseja ja vaikka he olisivat erityisoppijoita eli heillä on jokin oppimista hidastava este.

      Poista
    9. Inkluusio on oikeastaan sitä, että ympäristöä muokataan kaikille sopivaksi. Siis vaikka että heikkonäköisille järjestetään lukulaitteet, kielivaikeuksisille annetaan selkotekstit, aistiyliherkille mahdollistetaan tila, jossa ei ole ärsyttäviä loisteputkilamppuja. Lähtökohtana on, että tilojen pitäisi sopia kaikille. Integraatio on sitten taas sitä, että poistetaan erityiskoulut ja -luokat ja tungetaan kaikki samaan soosiin, koska ketään ei saa ikävästi erottaa.

      Inkluusio on minusta ajatuksena hyvä, mutta eihän mistään mitään tule, jos homma jää puolitiehen ja aikuisia ei ole riittävästi. Eikä aikuisia ole. Integraatio taas on silkkaa hurskastelua. Erityiskoulut lakkautettiin, ja kun nyt huomataan, etteivät kaikki kuitenkaan kykene opiskelemaan yleisopetuksen luokassa, koulujen sisään perustetaan erityisluokkia. Niihin tungetaan liikaa oppilaita, koska koulussa ei keksitä muita ratkaisuja, jos oppilas riehuu yleisopetuksen luokassa. Eikä rahaa ole lisäresurssiin. Koulussa, jossa on vuosikymmenten perinteet yleisopetuksessa, panostetaan yleisopetukseen. Erityisluokat eivät koskaan voita. Yleisopetuksen luokkakokoja pienennetään, jotta opettajat jaksaisivat - ja erityisluokkien luokkakokoja suurennetaan. Luulin erityisluokan maksimikooksi 10 oppilasta, mutta minulla on tällä hetkellä 13.

      Erityisluokan oppilaiden kognitiivisissa kyvyissä on suurta hajontaa. On kympin oppilaitakin. Kun yleisopetuksesta lähetetään joku erityisluokalle, kyse ei ole koskaan oppimiseen liittyvistä pulmista vaan käyttäytymisestä. Oppimispulmaiset osaavat usein pitää suunsa kiinni ja saavat siksi jäädä yleisopetukseen. Eivät he siellä tosin paljon opi.

      Niin että kyllä juu tilanne on varmasti monessakin koulussa melko hirveä. Jos minulla olisi valta, palkkaisin omaan kouluuni noin 10 koulunkäynninohjaajaa lisää. Sitten ehkä koulun arki toimisi. Ja minun koulussani on tilanne tietämäni mukaan paljon parempi kuin jossain toisaalla.

      Poista
    10. Minä en ole juuri katsonut Elisabetin hautajaisjuttuja, mutta joka kerran, kun näen Charlesin murheelliset kasvot, tunnen jotakin. Hän ei ole ennenkään näyttänyt järin iloluontoiselta ihmiseltä.

      Poista
    11. Tietojeni ja oman käsitykseni mukaan kuvauksesi on realistinen. Voin tässä kertoa uudelleen, että oma lapseni luopui hyvästä virastaan itähelsinkiläisessä peruskoulussa, jossa tilanteet muodostuivat resurssien puuttuessa kaaosmaiseksi ja opettajia mm. pahoinpideltiin fyysisesti - ei minun lastani, joka osaa käsittääkseni olla topakka. Tässä peruskoulussa maahanmuttajalasten osuus oli yli 70 prosenttia, ja meno oli melkoista, kun vielä tiloista oli puutetta. Koulussa onkin käynyt vilske, kun opettajat ovat lähteneet muihin töihin, ja minun lapseni ei halua koskaan enää opettajaksi.

      Olen vakuuttunut siitä, että ellei inkluusiota saada muutettua nimensä mukaiseksi lisäresurssein tai poistettua, opettajakato kiihtyy. Käsitykseni mukaan opettajat kaipaavat suuresti erityisluokkia takaisin, koska resursseja ei saada apuvoimien palkkaamiseen. Inkluusion idea on kaunis, mutta se vaatisi resursseja. Mielestäni koulua on nyt kehitetty väärästä päästä, kun tehtiin väen vängällä maksuton toinen aste. Sinänsä hyvä ajatus, mutta virheet ovat toisaalla.

      Poista
    12. Meillä ei opettajia tietääkseni ole pahoinpidelty, mutta muutaman entisen työtoverin muistan sanoneen, että he eivät kyllä mene tappeluun väliin. Eivät tahtoneet saada itse turpaan.

      Koraanikouluja ei varmaan monikaan meistä kannata. Mutta se, miten kaikki kauheuksia nähneet rikkinäiset lapset korjataan, on aito haaste. Ei minulla ole mitään ratkaisua asiaan yleisellä tasolla. Minä kohtaan vain yksittäisiä lapsia. Kaikkia en kykene auttamaan, ja se on kamalan surullista.

      Vuosi sitten olin vieraassa luokassa sijaisena, kun eräs oppilas yllättäen kysyi minulta, olenko muslimi. Muutama sekunti meni, ennen kuin tajusin, mistä sellaista saattoi tulla mieleen. Minulla on aina kaulassa hamsa, sellainen amuletti, jossa on käsi ja sen keskellä silmä. Se ei ole minkään tietyn uskonnon symboli, vaan muslimeille Fatiman käsi, kristityille Marian käsi ja juutalaisille jonkun kolmannen naisen käsi, mutten muista kenen. En tiedä, tuijottiko oppilas enemmän sitä vai kuunsirppikorvakorujani. Tilanne oli outo. En tiennyt, pitikö hän hyvänä vai pahana asiana mahdollista islaminuskoisuuttani vai näyttivätkö koruni kenties kulttuuriselta omimiselta hänen silmissään. Selitin nopeasti jotain korujen alkuperästä ja suhteestani uskontoon. Asia vaivaa minua vieläkin, sillä en tiedä, mitä minusta ajateltiin "muslimina".

      Poista
    13. Poistettu ”Duns scotus”-Mankemangin kommentti.

      Poista
    14. Ei rikkinäisten lasten korjaaminen voi mitenkään olla luokan- tai aineenopettajan kontolla, sillä opettajalla on usein 20 muutakin yhtä tärkeää oppilasta. Heillä kaikilla on tasavertainen oikeus opettajaan ja oppimiseen, myös niillä lahjakkailla ja hiljaisilla.

      Tämä pitää ymmärtää oikein. Opettajat ovat yleensä myötätuntoisia ja auttavaisia persoonia, mutta ei koulun tehtävä voi olla hoitaa rikkinäisiä lapsia terveiksi. Eihän opettajakaan saa mennä rikki.

      Koulun tehtävä on opettaa vanhempien tai huoltajien kasvatttamia lapsia yhteiskuntaa ja elämää varten antamalla heille taitoja ja tietoja eettisten ja yhteisesti sovittujen kasvatussuuntien mukaan.

      Lapsen sielua ja fyysistä kehoa korjaavat muut asiantuntijat, ja opettaja voi toimia näihin apuihin ohjaavana. On tärkeä eriyttää nämä asiat, ja niihin pitää olla eri talousresurssit, jotka ovat poliitikkojen päätettävissä.

      Poista
    15. Selvyyden vuoksi: ”antamalla heille tietoja ja taitoja” ei tarkoita valmiin ja pureksitun opin kaatamista oppilaalle, vaan se on lopputulos oppilaan omasta prosessista, jonka opettaja aikuisena ja opettajana käynnistää.

      Poista
    16. Oletitko, AE, kysyjän muslimiksi? Vastaus olisi varmaan erilainen muslimille tai kristitylle, ainakin jos itse olisin samassa tilanteessa.

      Minähän olin aikoinani paljonkin tekemisissä mamunuorten kanssa urheilun parissa. Oletin kaikki muslimeiksi, vaikka asiaa ei sen kummemmin käsitelty.

      Minkäänlaisia ongelmiakaan ei kyllä silloin ollut, samanlaisia he olivat kuin suomalaisetkin, osa totisia, osa leikkisiä, kaikki tottelivat meitä aikuisia samalla tavalla.

      Osa näistä nuorista meni armeijaankin ja kun näin heidät lomilla armeijan kuteissa tunsin ylpeyttä.





      Poista
    17. Tapsa, oletin kysyjän kristityksi, vaikka hän on kotoisin seudulta, jossa islaminuskoisia on suunnilleen yhtä paljon. Hän kuiskaili minusta ensin muslimiystävänsä kanssa ja kysyi sitten. Siten tunneilmapiiriä oli vaikea hahmottaa.

      Mutta hyviä tunteita ja mukavia mielipiteitä teille kaikille täksi päiväksi. Raahasin juuri matkalaukun lämpimään ja hiljaiseen luokkahuoneeseeni. Joku oli ripustanut punaisen hupparin pallokentän viereiseen puuhun. Näytti aamuhämärässä jotenkin murheelliselta. Strange fruit tai sellaista.

      Poista
    18. Oletko lähdössä matkalle? Sotapakolaiseksi Ruotsiin vai elintasopakolaiseksi Espanjaan?

      Vai liittyykö matkalaukku opetukseen? Olemmehan kaikki mato matkamiehiä maan...

      Poista
    19. Olin jännittävällä yhden yön matkalla Hakaniemessä. Rakkautta & anarkiaa -elokuvaa, paneelikeskustelua ja lähisukulaisia.

      Poista
  10. Suomalaisia heimosotureita pilkataan yhä siitä, että he yrittivät yhdistää lähialueemme suomensukuiset heimot yhdeksi valtioksi - Suur-Suomeksi.

    Nyt venäläiset Putinin johdolla yrittävät yhdistää venäjänsukuiset valtiot yhdeksi Suur-Venäjäksi, vastoin ainakin ukrainalaisten tahtoa.

    Pitäisiköhän meidän nyt tukea Putinia ja sitten kun Suur-Venäjä on syntynyt, pyytää häntä jalomielisesti auttamaan ystävällismielisen Suur-Suomen syntymistä!?

    Raja voisi kulkea Vienanlahdesta Laatokkaan. Voisimme sitten huomauttaa vielä kainosti, että itse asiassa tuo Pietarikin sijaitsee suomalaisella maalla...

    VastaaPoista
  11. Tuo, että Putin on juuri julistanut liikekannallepanon, on pelottavaa ja uhkaavaa. Pelkään, että Putin painaa kohta ydinaseen laukaisunappia. Harhoissaanhan mies on, Noora. Hänet pitäisi kiireesti joko kalauttaa hengiltä tai siirtää valvottuun vankilaan ja antaa samanlainen annos tappavaa myrkkyä, joka siellä toisinajattelijoille annetaan.

    Vaikka länsi olisi tehnyt mitä vaan, ei se tällaista uhkaa ansaitse. Eikä etenkään, kun Putinin hyökkäys on käsittämättömän raaka ja julma, ja perustuu valheille uusnatseista ja kaikesta, aivan kaikesta. Joka päivä tuntuu löytyvän uusia joukkohautoja, joiden ruumiissa, siviileissäkin, on kidutuksen merkkejä.

    Putin olisi mitä pikimmin saatava kansainväliseen oikeusistuimeen vastaamaan rikoksista ihmisyyttä vastaan.

    VastaaPoista
  12. Aijaijai, Noora. Mistä tuon lännen uskonpuhdistuksen keksit?

    Eiköhän tässä ole kyse lähinnä ihmishenkien ja itsenäisen maan itsenäisyyden pelastamisesta.

    Millä ihmeen perusteella Ukrainan tulisi luopua itsenäisyydestään ja antaa maat ja mannut Venäjälle? Tulisiko Suomen tehdä sama temppu, antautua Venäjälle ja poistaa se 1343,6 kilometrin yhteinen rajalinja?

    VastaaPoista
  13. Olisiko Ukrainan pitänyt luopua itsenäisyydestään? Ei todellakaan olisi. Olisivat sopineet ja lopettaneet pitkän rajasodan. Sadan vuoden päästä harva muistaa mitä nyt tapahtuu. Usa, Eu ja muu yli-ihmisporukka haluaa kaikki hölmöisdt liittää Natoon. Kuka eniten hyötyy? Ei ainkaan rahan syytäjät ja jehujen vallanalla olijat. Mitä useampi maa on Euroopasta Natossa,sitä helpommalla maailman suuri läntinen sotajohto päämajassaan pääsee. Rahaa tulee, eikä omia poikia tarvitse rapakon takaa uhrata Euroopan kahinoissa. Silti pääsevät päämääriinsä.

    VastaaPoista
  14. Vaan jään miettimään, mitä se sopiminen olisi käytännössä merkinnyt. Että Putin olisi vain koonnut joukkonsa ja mennyt pois Ukrainaa häiritsemästä. Pyytänyt anteeksi hyökkäystään?

    Ei, Noora, vaikka koetan, en osaa nähdä sopimista muuna kuin alistumisena osaksi Venäjää, ihan konkreettisesti. Mistä he ylipäänsä olisivat sopineet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä hehkutetaan monikulttuurisia ja monikielisiä yhteiskuntia, mutta venäläisille ei kelpaa edes sisarkieltä puhuvien ukrainalaisten ja venäläisten yhteiselo? Rajaa on siirrettävä, saatana!

      Samalla periaatteella Ruotsin pitäisi hyökätä Pohjanlahden yli länsi- ja etelärannikollemme pelastamaan ruotsinkieliset ja Suomen vastaavasti Tornionjoen yli turvaamaan suomenkielisten oikeudet.

      Syytä kyllä olisi, etenkin meillä.

      Mutta kai se on myönnettävä, ettei venäläisistä voi minun elinaikanani tulla moderneja eurooppalaisia ilman typerää kansallisuhoaan. Ja ennen kaikea ilman turvautumista väkivaltaan heti, kun joku ei pelottelun edessä taivu.

      Vaikea on ymmärtää Noorankaan näkemystä, jonka mukaan väkivallan uhria ei saa auttaa, itsehän kaivoi verta nenästään, kun ei suosiolla antanut.

      Poista
    2. Putinhan on täysin harhainen ja mieleltään sairas diktaattori, uhkaa myös Suomea, jonka katsoo etupiirikseen. On oikeasti pelättävissä, että hän haluaa käyttää ydinaseita, koska miesten fyysinen sotataito on osoittautunut huonoksi. Venäjä on moraaliton valtio, ellei siellä nyt nousta kansanrintamana sotahullua tyrannia vastaan. Putin on uusi Stalin tai Hitler. Hirviö.

      Muutamia mielenosoituksia on jo nähty eri puolilla Venäjää. Jossakin kuvassa näkyi naisiakin. Äidit eivät halua poikiaan eivätkä miehiään kuolemaan Putin-sodissa.

      Poista
    3. Noora, nuo minun luonnehdintani Putinin hulluudesta tulevat kyllä sen perusteella, miten tulkitsen Putinin käytöstä. Olen muutenkin harras keittiöpsykologi, ja monesti kerron teille muillekin tutkimusteni tuloksista, kuten havaittu varmaan on.

      Poista
    4. Eilen katselin videon, jossa hän puhui liikekannallepanostaan. Kylmäävä vihainen sävy, ei mitään pahoittelua. Ei ihme, että kansa pelästyi ja ryhtyi vastarintaan. Mellakat ovat alkaneet Venäjällä. Mellakoissa näkyi useita naisia, äitejä ja vaimoja.

      Poista
    5. Mutta kun Putinin korvat selkeästi heiluivat..

      Poista
  15. Ukrainan nykyinen kriisi alkoi keväällä 2014, kun ukrainalaiset äänestivät venäläismielisen pressansa pihalle.

    Sen jälkeen Venäjä miehitti Krimin ja masinoi sodan itäisissä maakunnissa - toki aitoon venäläistyyliin kaiken kieltäen. (Eihän Venäjä tunnusta edes hyökänneensä Suomeen vuonna 1939.)

    Zelenskyistä tuli presidentti vasta 5 vuotta tämän jälkeen, jolloin kaikki kaatui hänen syliinsä. Hänen syytään se ei ole. (Hän on koulutukseltaan lakimies, myös Putinilla on oikeustieteellisiä opintoja.)

    Kriisiä on ylläpitänyt koko ajan Venäjä, joka ei omasta mielestään ole muka edes osapuoli. Eihän se nytkään ole muka hyökännyt minnekään. Nyt se vasta suunnittelee slaaviveljien auttamista ja julisti liikekannallepanon - ja uhkaili uhria auttavia ydinsodalla.

    Tämä on Venäjän ns. jäätyneiden konfliktien taktiikkaa, jota se harrastaa eri puolilla maailmaa. Eikä kyse todellakaan ole "rajasodasta", vaan Ukrainan alueesta.

    Kyse on rajan siis siirrosta eli alueiden valtauksesta. Mitähän Venäjä itse tekisi, jos vaikka Suomi vaatisi Karjalaa takaisin? Ei taitaisi neuvotella, eikä ehkä Noorakaan vaatimusta puoltaisi?

    Tietysti Ukraina voisi antautua, kuten Noora vaatii. Kyllä sinne Ukrainan maakuoppiin ruumiita mahtuu. Ja kuka käski vastustaa hyökkääjää, oma vika.

    Euroopassahan ei olisi mitään kahinoita, ellei Venäjä niitä rajoillaan sytyttelisi, milloin milläkin tekosyyllä.

    Hitleriä ei pysäytetty ajoissa. Putin pysäytetään.


    VastaaPoista
  16. Outoa mitä ihmeenkummaa Æ touhusi 18. pvä?
    Olin verraten erikoisessa tilanteessa.
    Jokin ymmärrys olisi miellyttävä, oikeammin kaikki käy mikä saattaa tuoda jonkin verrankaan selvyyttä.
    Tätä kysyn: onko kyse uskosta vai ymmärryksestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jäin itsekin selaamaan, mitä ihmeenkummaa touhusin 18. päivä. Puhuin kirkosta, mielisairaalasta ja kalsareista? Ehkei niistä mikään vielä ole ihmeenkummaa. En taida tietää, mitä oikein touhusin. Mutta onpa kivaa, Peepsu, että olet keksinyt minulle lempinimen. Kuvittelin, ettei AE paljon avaa mahdollisuuksia nimileikittelyyn.

      Puhutko uskonnosta? Vai sittenkin hulluudesta? Jokin ymmärrys kieltämättä olisi miellyttävä. Taidat muuten osata lastenlaulun Ihme ja kumma: "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa."

      Poista
  17. Asian puoleen, Venäjä ei ole vihollinen sillä venäläinen ei ole vihollinen, venäläinen ei voi olla syyllinen sotarikoksiin. Tässä tullaan samaan mitä juutalainen vastasi kun häneltä kysyttiin vihaako hän saksalaisia, hän sanoi ettei voi olla olemassa kollektiivista syyllisyyttä.
    Kätevintä on kääntää mielensä vaihteelle jossa kansa jolle ei ole annettu vaihtoehtoa ja joka ei osaa ymmärtää vaihtoehtoa on johdettu tunnetason väittämin harhaan joka miellyttää. Kaikki suuret johtajat toimivat samoin, poikkeuksetta.
    Venäjä on maa joka sijaitsee meistä itään. Venäjän kansan kanssa meidän on vastaisuudessa toimeen tuleminen, tämä on osaamista joka on meillä poikkeuksellisen pätevää, tämän unohtaminen on toki muodikasta mutta sotarunoilijoiden serenaadeista huolimatta totta.
    Meiilä on etu jota voimme käyttää, piittaamatta muiden ennakkoluuloisuuskampanjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämme erilaisessa yhteiskunnassa kuin Hitlerin aikaan. Sikäläisessä maailmanajassa tieto ei kulkenut niin kuin nyt. Kansalaiset eivät tienneet keskitysleirien kauheuksista ja natsismin tuhovoimasta kuin murto-osan, jos sitäkään. Kaikki valkeni täyteen mittaansa vasta jälkeenpäin, jolloin se oli jo historiaa.

      Nyt elämme aikaa, jolloin kansalaisilla on sensuureista ja estoista huolimatta pääsy internetiin ja ulkomaille erilaisilla laitteilla ja yhteyksillä ulkomailla asuviin venäläisiin ja muihin henkilöihin. Kyllä kansalaisilla on tietoa ja havaintoja monin verroin enemmän kuin Hitlerin aikaan saksalaisilla. Kansalaisvastuukin on tässä valossa erilainen kuin ennen. Isoiksi paisuneet mellakat todistavat sen, että venäläinen havahtuu toimintaan vasta, kun sota uhkaa omaa tai lähimmäisen henkeä. Tämä on tietysti ymmärrettävää, mutta samalla se puhuu tiedon tasosta sodan laadusta, eli tietoa siis kuitenkin on.

      Poista
    2. Tämä selittää Sanna Marinin suosion.

      Poista
  18. Noora, perin inhimillisiä ja samalla tutunoloisia tuntoja kuvaat tarkasti. Uskon niin, että useimmilla meistä on kipupisteitä lapsuudesta. Kipupisteitä voi olla, vaikka lapsuus olisi ollut melko turvallinenkin. Viittaan vaikkapa aatelisperäisen ja ulkoisesti rikkaan Karin Ehrnrootin kirjaan lapsuudestaan narsistiäitinsä huomassa. Isähän oli ansioitunut jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth, joka salasi vaimonsa luonnehäiriön, jopa lapsilta - siitä ei saanut puhua, vaikka se oli.

    Koetan sanoa, että kyllä nämä taustat vaikuttavat empatiatuntojen voimakkuuteen, sillä käsittääkseni empatiatunnot kehittyvät jo varhain. Ihminen, joka on kokenut itsekin ahdistusta ja epävarmuutta, voi tuntea sitä muita kohtaan herkemmin. Tai ihminen, jota on ohjattu ottamaan muutkin lapset huomioon, osaa ajatella heidänkin tunteitaan.

    Se, keihin tämä myötätunto suuntautuu, on oma lukunsa. Sinulla se menee nyt Venäjän puoleen, minulla taas Venäjää vastaan, kuitenkin niin, että tunnen kyllä surua venäläisten puolesta, vaikka näen heidän käytöksessään henkistä laiskuutta, jolla toki on omat taustavaikuttajansa. Mielestäni molemmat puolet ovat ymmärrettäviä. Ei oikeastaan ole olemassa asiaa, jossa on vain yksi oikea puoli.

    VastaaPoista
  19. Tosi-tv-ohjelmista helmasyntini on ollut Big brother -ohjelma, ja tunnen tarvetta esittää puolustuksen asialle, koska tiedän, miten tyhmiä tosi-tv-ohjelmat ovat, samaten tietysti ihmiset, jotka katsovat tosi-tv:tä. Vilkaisen minä joskus roskalehteäkin, joskin häpeän vilkaisuani suunnattomasti. Selitän asian niin, että olen perinyt tämän paheen isältäni, lakimieheltä, jonka toimiston Billnäsin pöydän laatikossa oli paperipinon alle piilotettuna Apu-lehti ja Tosca-karamellipusssi. Muistan nähneeni myös Kalle-lehden isän kädessä ollessani alle kouluikäinen.

    Asiaan, Big brotheriin. Saan varmaan synninpäästön, kun tunnustan tehneeni samoin kuin Noora: en jaksa enää katsoa sitä, koska siinä saa kiusata toisia. On myös niin, että aivan samoin kuin kouluissa, huolimatta Kiva koulu -ohjelmasta, kiusattu joutuu vaihtamaan koulua, kun taas kiusattu saa jäädä kouluun opettajien paapottavaksi.

    Ohjelmassa juonittelu on sallittu, ja kun kävi niin, että kaikki symppikset ja kiltit tai selvästi älykkäät tyypit äänestettiin ulos, lopetin katselun. Minusta tällaista mallia ei pitäisi esittää nuorille.

    Ja se syy, miksi alun perin halusin katsoa juuri tätä tyhmää ohjelmaa: nämä tyypit ovat hieman samanikäisiä kuin oppilaani, peruskoulusta päässeitä toisen asteen opiskelijoita, eivät aina kovin opinhaluisia tai edes neopatteja, mutta kivoja nuoria, joiden kanssa touhusin monia näytelmä- ja esityskursseja. Nämä BB-tyypit toivat mieleeni yhteiset harjoituksemme ja esitykseme estradilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS Nyt pitäisi kaikkien intersektionaalien ja woke-henkisten hyvien ihmisten riemastua: ohjelman henkilövalikoima on ihanteellinen. Tyypeiksi on valittu enemmistö maahanmuuttajia tai muunalkuisia nuoria, homoja ja transsukupuolisia. Vähemmistönä ovat valkoiset lihaa syövät tyttö- ja poikaoletetut. Hallelujaa elämän monimuotoisuudelle.

      Toisaalta olisin melkein odottanut, että joukkoon olisi valittu vaikkapa pedofiili tai nekrofiili tai Berliiniin muuriin rakastanunut henkilö. Miksi ei?

      Poista
    2. Tuossa pitkässä kommentissani, jos joku sen jaksaa lukea, on virhe. Jälkimmäisen ”kiusatun” pitäisi olla ”kiusaaja”.

      Poista
    3. BB:tä en ole koskaan katsonut, mutta tunnistan kyllä itsessäni viehtymyksen koeasetelmiin, joissa joukko ihmisiä suljetaan umpioon ja katsotaan, miten he alkavat käyttäytyä. Muistatko, Iines, jostain 80-luvun alkupuolelta Aikapommin? Siinä oli pistetty joukko julkkiksia (mm. Antti Eskola, Kauko Röyhkä, Arja Tiainen ja Riitta Väisänen) joiksikin päiviksi tiettyyn tilaan. Heillä ei ehkä ollut erityisiä leikkejä, mutta he joutuivat keskustelemaan illat pitkät.

      Minä olin vielä lapsi, kun se tuli telkkarista, mutta olin ihmeen innoissani koeasetelmasta. Luultavasti se olisi liian tylsä ja tapahtumaton nykynuorisolle, kun ei ollut seksiä eikä muistaakseni viinaakaan. Mutta varmaan jonkinlainen BB:n edeltäjä.

      Poista
    4. Nyt en kyllä muista tätä ohjelmaa, joten en ole seurannut sitä ehkä ollenkaan. Katsoin googlaamalla, että se on tullut vuonna 1983 kesällä, jolloin olen ollut mökillä television ulottumattomissa. Tai oli meillä pieni Blaupunkt-merkkinen matka-tv, mutta emme juurikaan avanneet sitä lomalla, paitsi joskus uutisten aikaan. Kuva särisi, sillä televisiossa oli hauskat sisäantennit, joita veivattiin aina oikeaan asentoon kuvan saamiseksi.

      Poista
    5. Minä muistan hyvin tämän esi-beebeen, uutta ja kiinnostavaa siihen aikaan. Siinä oli jälkikäteen ajatellen hellyyttävää yhteishenkeä ja sopuisuutta.

      Kovinta kamaa oli kai se, kun joku täti (en muista nyt kuka) tivasi Röyhkältä miksi tämä oli ottanut niin ruman taiteilijanimen, kun hänen oma nimensä on niin kaunis - muistaakseni Välimaa.

      Seurasin myös alkukausien BB:t alusta loppuun. Näitä uusia en seuraa ja ihan vain siksi, ettei kiinnosta. Mitään ennakkoasennetta näihin tyyppeihin minulla ei ole - oikeastaan päinvastoin, Iinukan kuvauksen perusteella tuli mieleen, että pitäisikö pari seuraavaa katsoakin.

      Oikeastaan kadotin intoni silloin, kun ohjelma kadotti perusideansa: kootaan ryhmä ihmisiä ikävystymään suljettuun tilaan ja katsotaan mitä tapahtuu.

      Nythän heitä kohdellaan kuin pikkulapsia: koko ajan tupataan ja keksitään kivaa ohjelmaa ja pöhinää, etteivät vaan pääse itse ajattelemaan ja tarttumaan yllättäviin asioihin.

      Tositeeveestä tuli puskateatteria.


      Poista
    6. Ei ole enää edes puskateatteria, vaan kuulemma jotain Selviytyjät-formaatin matkimista. Kantava pääidea on siis tänä vuonna juonittelu, joka tuo esiin kiusaajat ja kiusatut. Tämä on se asetelma, joka ei kiinnosta minua. On epämiellyttävää, että röyhkeät ekstrovertit tyypit ottavat vallan, luovat ympärilleen hoveja ja kiusaavat ujompia ja itseään älykkäämpiä tarkkailijatyyppejä. Lisäksi on jotenkin stereotyyppistä se, että ohjelmaan on heitetty hyvin näkyvästi erilaisia ns. vähemmistöryhmiä tuomaan ohjelmaan väriä. Eli nämä henkilöt suorittavat roolejaan. Noh, tätä voi sanoa puskateatteriksi kyllä. Mutta siis tämä oli käsitykseni kun sarja nyt alkoi, jatkoa en ole katsonut.

      Poista
  20. Noora, tuo kiintymättömyytesi esineisiin ja muuhun materiaan on sinussa kiinnostavaa. Sitä ei ehkä itse huomaa, ennen kuin joku sanoo tai tulee vertailukohde.

    Vuosia sitten yksi ihminen tuli kotiini, oksensi lattialleni ja pyyhki oksennuksen pois kylpypyyhkeelläni. Kuukausien kuluttua hän sanoi, että tuntui vapauttavalta, kun en reagoinut kylpypyyhkeeni saastaamiseen. Minun taas oli vaikea uskoa, että kylpypyyhe voisi olla jollekulle pyhä. Mutta voi kuulemma.

    VastaaPoista
  21. Noh, en minä nyt lyttäisi suoralta kädeltä transsukupuolista saati homoa. Luonnehan sen ratkaisee. Ihmisiä me kaikki olemme.

    Minua vain huvittaa ilmiö, jossa tuo ns. erilaisten ihmisten osuus on niin ylilyövä verrattuna kyseisen asian frekvenssiin reaalielämässä. Farssi on lähellä. En ole vakuuttunut siitä, että erilaista pitää kohdella kuin sirkushenkilöä keräämällä heitä tarkoitushakuisesti ohjelmaan, mainokseen tai vaikkapa kirjaan. Minulle he ovat ihmisiä, eivät kummajaisia.

    VastaaPoista
  22. Ellen erehdy ilmaisussani liiempään suorasukaisuuteen olen oleva vast'edes ymmärtävä ettei halpamedioiden viihdytyskykyä ole parasta aliarvioida.

    (Pepe haistattaa paskat telkkariohjelmien a) tekijöillä, b) osanottajilla, c) tuottajilla ynnä katsojilla, perinpohjaisesti olkaa niin hyvät.)

    Aikuisten ihmisten tulee kyetä ylikäymään sanottavan puuttensa taitavammin keinoin.

    Noora! Eiköhän ruveta? Eiks täs oo jo verrytelty?

    Mies ja nainen. Mikä mättää?

    Koen olevani miesoletettu toksisen epänaisellinen kehonulkopuoliselimellisyysrajoittunut taiteilijapersoonallisuusratkaisukeskeinen henkilöolento enkä voi tulla suvaitsemaan ettei minua suvaita, perkele!

    Jo riittää jumppahuiti, panettais ja lapaakin kolottais mut onneks laiskottaa..

    Verdikään ei viittiny kovin montaa oopperaa väsätä. Uskottava se on. Aika monta kumminkin. ( kts. Verdi, wikipedia, Minna Lindgren, J. Brahms, J. Sibelius, V. Lavi, J. Leskinen Bluesia Pieksämäen asemalla.)

    Sanoin vaan kun ei oikeen mitään oikeaa asiaa ollut mutta ihan varmana sanoin koska se on tärkeintä. Ei se onko oikeassa vai missä vaan se miltä tuntuu ja se on se tärkein, varsinkin netissä, ettäs tiijätte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepe, Pepe, paskoja ei pidä haistattaman, etenkään perinpohjaisesti, telkkariohjelmille, tekijöillle eikä katsojillekaan. Pitää armahtaa. Tarjota jotakin parempaa, mutta ei Mimosa Palen Jättihäpyä tai muuta vastaavaa taidetuoteta, jossa Minä puhuu, Minun näkemykseni. Annetaan ihmisten katsoa Turhapuroa tai Big Brotheria, jos he tahtovat. Jokaisella on syynsä ja olemisensa. Itse voi sitten aina perään kertoa, mikä on Oikeaa Taidetta, jota Minä.

      Poista
    2. Minä muuten tykkään, että oikeaa taidetta on vain luonnon taide.

      Menkää ihmiset metsään, katsokaa valojen ja varjojen leikkiä, ottakaa käteenne oksankarahka älkääkä miettikö, ketä sillä kalauttaisitte, vaan ihailkaa sen kulunutta muotoa. Ottakaa se, jos hurjaksi äidytte, reppuunne ja viekää kotiinne, seinälle, jossa se hakkaa hienot taulunne mennen tullen. Tai kerätkää erilaisia sammalia ja jäkäliä ja tehkää niistä asetelma pöydällenne. Nätimpi kuin Aallon maljakko. Sammaleeseen voi pistää pystyyn vaikka puolukanvarpuja, ja ne leikkokukat voi jättää kukkakauppaan.

      Poista
    3. Ei luonnossa mitään taidetta ole. Jos haet metsästä kepin ja naulaat sen seinälles, niin se on sun teos.

      Poista
    4. Eihän kukaan niin ole sanonutkaan, että luonnossa sinänsä on taidetta. Autio metsä on taiteeton, tietysti.

      Taide vaatii aina ihmisen läsnäolon, ja sitä juuri kuvaan omassa kommentissani yllä. Ihminen tulkitsee luontoa ja näkee kohteita. Luonnolla itsessään on merkittävä osuus sen taiteen kokemisessa.

      Jos katsot karahkaa varjoisella säällä pimeässä metsässä, et edes huomaa sitä. Jos se osuu silmiisi auringon valossa, näet siinä muotoja, jotka valo antaa, et sinä. Ihminen on pieni matonen tässä.

      Eikä se karahka muutu automaattisesti sinun taiteeksesi sillä, että sinä nostat sen seinälle. Kyllä se on luonnon muovaama karahka edelleen ja sinun panoksesi rajoittuu naulaamiseen.

      Ymmärrän kyllä, että ihmisen on joskus vaikea myötää olevansa luontoa pienempi.

      Poista
  23. Noora, hyvä kysymys: mistä tiedän olevani naissukupuolinen. Tämä nimittäin panee miettimään, että jos minulle pimpsoineni olisikin sanottu, että olen poika, ja olisi isketty siniset vaatteet päälle, leikkiauto käteen ja työnnetty ulos potkimaan palloa muitten pihan poikien kanssa, olisin varmaan kasvanut pojaksi ja omaksunut poikakulttuurin. Toisin sanoen jalkovälin muoto ei määrää ihmisen käyttäytymistä, vaan sen tekee ympäristö, ja kasvatus. Olen tästä jopa melkoisen varma. Jos siis koko maailma olisi toiminut näin.

    Transsukupuolisten maailmaa en halua kyseenalaistaa, sillä sillä on lääketieteellistä perustaa. On ihmisiä, joille kasvaa naisen rinnat, vaikka alapäässä on miehen varustus.

    Minun on myös vaikea uskoa, että joku haluaa itselleen sen vainon ja kärsimyksen, jonka saa, jos muuttaa sukupuoltaan keinotekoisesti. Uskon, että hänellä on siihen kärsimystä vahvempi tarve. Se, mitä ihmettelen tässä yhteydessä, on useiden transsukupuolisten henkilöiden ääretön bimbo-barbieksi muokkautuminen, sellainen seksistinen ylinaisellisuus, joka menee pornoiluksi. Ei se ole enää naiselllisuutta.


    VastaaPoista
  24. Totta, Sibelius-monumenttikin on upeudestaan huolimatta vain jäljitelmä revontulista.

    Onko lopulta olemassa mitään luotua, taidekappaletta, mallinnetta, jolle ei löytyisi esikuvaa jostakin luonnon elementistä? Joka ei olisi siis jo olemassa?

    VastaaPoista
  25. Vaan hyvin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä on imatralaisen papin tarina alla olevassa linkissä.

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sukupuoltaan-korjannut-pappi-marja-sisko-kriisivuosien-jalkeen-olen-onnellinen-ja-vanheneva-nainen-jonka-askel-on-lyhentynyt/6065100#gs.d8sil3

    VastaaPoista
  26. Noh, minä olen aina ajatellut, että nimenomaan tämä pappishenkilö on aidosti sitä mitä on, välittämättä pilkasta ja vainosta ja jopa hylkäämättä entistä puolisoaan, vaimoaan. Hän on tavallisen ikäisensä tukevahkon naisen näköinen, ei korosta sukupuolisia tunnusmerkkejään, jos noin voi sanoa ilman, että jossain älähdetään. Tällaista kuvittelen transsukupuolisuuden olevan.

    VastaaPoista
  27. Helikopteri! Sehän on kuin jokin tietty itikka tai ötökkä.

    VastaaPoista
  28. Ei. Ei ole.Tarkkaapa tämä seikka, Eila Hiltunen.

    Snadina skloddina ku famun följys ni aina vetästiin siit halki ja tsiigattii kui ne uggelit otti komentoo ku iso Ee näytti niile vähä etee.

    Vink.
    Kenttäpostia. Iso- Iita.
    Juutuupeli vieköön!

    VastaaPoista
  29. Onnekseni olin tilaisuudessa saada pereh- ja syventyä teoksen luomistyön hetkiin tosiajassa.
    Usein ovat juuri monumentit väärinymmärretyt. Kun mereltä tuulee reippaasti on suotavaa ja voin suosittaa että käykää kuulemassa kuinka teos todella toimii. Erikoista!

    VastaaPoista
  30. Urut. Noh kyllä vaan. Vaan minäpäs tiedän varman tiedon. Hiltunen ajatteli sekä urkuja että revontulia. Molemmat elävät ja soivat.

    VastaaPoista
  31. Tuo Nooran kysymys mistä kukin tietää olevansa nainen (tai mies tai joku muu), on hyvä ja ajankohtainen - sitä kelpaisi käsitellä perusteellisemminkin.

    Mistä esim. minä tiedän olevani mies?

    Olen aina ollut kiinnostunut esim. taiteista, kirjallisuudesta, runoudesta, psykologiasta, uskonnoista, olen luonteeltani ujo, hiljainen ja sopuisa, ulkoisesti en ole mitenkään jykevä, vahva ja karski, sisäisesti olen herkkä, taiteellinen ja hyväntahtoinen... Ei mitenkään miehisiä ominaisuuksia.

    Toisaalta en ole tuntenut ikinä vetoa ns. tyttöjen juttuihin. Olen aina viihtynyt ja pärjännyt poika- ja miesporukoissa, ottanut paikkani tavoillani ja näkemyksilläni, ollut aina hyvä urheilussa, enkä koskaan pelännyt fyysistä kamppailua. Lisäksi minulla on nykyään parta.

    En ole koskaan edes epäillyt, etten olisi psyykkisesti ja fyysisesti 100 %:sti mies, etenkään kun tunnen seksuaalista vetoa vain naisiin, aikuisiin naisiin.

    Mutta olen silti sen verran erilainen kuin "tyypillinen" mies, että osaan ajatella olevan vieläkin erilaisempia.



    VastaaPoista
  32. Kauan sitten eräs ihminen valitsi ensimmäisen ylioppilasaineensa otsikoksi "Mitä minulle merkitsee olla mies/nainen?". Hän kirjoitti paperiin "Ei mitään" ja käveli ulos salista. Toinen aine meni sentään paljon paremmin.

    Tutustuin tähän ihmiseen joskus 90-luvulla Postgender-nimisen yhdistyksen kokouksessa. Yhdistyksen toiminnassa oli tiettyä hupaisuutta, mutta sen keskeisiä pyrkimyksiä pidän yhä tärkeinä. Kerran suunnittelimme menevämme Naisasialiitto Unionin tilaisuuteen, johon sai mennä vain naisia. Me aioimme - ja joukossamme oli myös niitä, jotka biologisesti olivat miehiä - mennä kertomaan, että jokaisella on lupa identifioida itsensä mihin sukupuoleen tahansa. Onneksi siitä reissusta ei tullut mitään. Minä en pohjimmiltani ole kovin hyvä mielenosoittaja.

    VastaaPoista
  33. Minulla on aina, lapsesta asti, ollut tarve elää "normaalia" elämää, halusin tavallisen perheen, lapsia, harrastuksia, ystäviä, säännöllisen työn jne.

    Olin nuorena tietysti hieman kapinallinen, mutten viitsinyt kapinoida paljoa, ainakaan ulkoisesti. Pitkä tukka ja parta riittivät, ja helmet kaulassa.

    Vasta paljon myöhemmin tuli mieleeni, että miksi halusin elää tavallisen elämän? Mitä oikein pelkäsin?

    No, olenko elänyt haluamaani elämää? Kyllä tavallaan, mutta eihän koira karvoistaan pääse.

    Vanha työkaverini kertoo aina juttua siitä, kun siirryin yhteen työpaikkaan hänen perässään. Hän oli mesonnut, että nyt tulee hauska tyyppi, joka keksii kaikkea lystikästä ja on niin omituinen, ettei mitään rajaa... sitten kun tulin, niin kaikki olivat katselleet että mitä helvettiä, hiljainen äijä, ei puhu mitään, katselee vaan totisena.

    VastaaPoista
  34. Tavallisesta elämästä haaveilevat usein myös ne, jotka tavalla tai toisella kokevat olevansa aina syrjässä. Erään lapsen suurin haave oli osata kertoa vitsejä, joille muut nauraisivat. Luultavasti hän ei oppinut sitä, mutta hän oli selvästi havainnut, miten yhteisöissä saavutetaan suosio.

    VastaaPoista
  35. Vitsejä helpommin ihmiset saa nauramaan sattuvilla huomioilla, tokaisuilla tai kysymyksillä, jotka kääntävät asiasta esiin naurettavan tai yllättävän kulman.

    Huomasin jo hyvin varhain, että minulle - hiljaiselle ja ujolle pojalle - on suotu tämä taito.

    VastaaPoista