6.9.2022

"Se on julmaa kun ihmistä riisutaan."

 

Lee Dubin, The young Dentist

Kävin hammaslääkärilläni, puolivuotistarkastuksessa. Olemme sopineet tällaisesta tarkastusvälistä. Hampaiden, purennan ja suualueen tarkistus, hampaiden puhdistus ja tarvittaessa kuvaus tehdään huolellisesti. 

Olen käynyt yksityisellä lääkärillä siitä asti, kun en saanut julkiselta puolelta aikaa hammaskipuun, vaan minun käskettiin mennä yksityiselle. Vastasin nimittäin väärin kysymykseen: Voitko nukkua yösi kivulta. Sanoin että voin, kipu alkaa heti kun silmäni avaan ja tokenee vain vahvalla särkylääkkeellä. 

Ja voin sanoa, että pidä julkinen tunkkisi, en enää jaksaisikaan  jonottaa vuotta paria, että pääsee hammaslääkäriin. Systeemihän on läpimätä koko Suomessa, kun ikänsä töitä tehnyt kansalainen ei pääse hammaslääkäriin halutessaan. Niin kuin sinne kukaan turhaan haluaisi.

Jokin on vakavasti pielessä Suomen terveydenhoidossa. Tänä syksynä on kuultu tositapauksia, miten aivoinfarktipotilas odotti yhdeksän tuntia päivystyksessä sisäänpääsyä. 

Kun katsoo terveyskeskuksen ovista sisään, niin ainakin täällä pikkukaupungissa meno on kuin entisessä Neuvostoliitossa tai Kafkan Linnassa. Valtavat tyhjät käytävät, tyhjät odottavat tuolit, missään ei juuri ketään. Ja aina kun  kun soittaa, kaikki ajat ovat varattuja. Ja jos joskus pääsee sisään laitoksen ovista, sinut vetää tuntien kuluttua sisään tuiki tuntematon, alati vaihtuva lääkäri, joka paljastuu opiskelijaksi viimeisessä vaiheessa. 

Jos minulta veronmaksajalta - melk. 30 pros. -  kysytään, niin tahdon omalääkärin, joka tuntee vaivani ja kramppini ja tapani ja puhesairauteni. On äärimmäisen tuskastuttavaa aloittaa aina uudelle lääkärinplantulle, että minulla on neurologinen puhesairaus, mutta en tullut sen vuoksi, joten ääntäni ei tarvitse tarkkailla. Usein joudun myös selostamaan opiskelijalle tämän harvinaisen sairauden tunnusmerkistön. 

Omalääkärini pitäisi huolen rokotuksista ja tarvittavista mittauksista ja laboratoriokokeista, kuten tekee sisareni omalääkäri, julkinen, Saksassa. Soittelee väliin kotiin ja kyselee vointia. Ajatelkaapa, että meilläkin omalääkäri soittaisi sinun puhelimeesi ja kysyisi, että kuinkas hurisee. 

Nythän yksityissektorilta saa henkilökohtaista palvelua, jos on vakuutus tai  massia, millä maksaa. Ennen maksuista sai hieman Kela-korvausta, mutta Marinin hallitus leikkasi tätä korvausta rajusti viime keväänä. 

Onkin aika kummallista se viha, jolla vasemmistovetoinen hallitus  suhtautuu yksityissektorin mukaanottamiseen suomalaiseen terveydenhoitoon, vaikka se toisi lisää resursseja ja osaamista koko terveysrintamalle ja laadukasta hoitoa ympäri Suomen, ei vain isoihin keskuksiin, joissa on jumalattoman iso terveysklusteri maaseudun ammottaessa tyhjänä lääkäreistä. 

Sellainenkin piirre on huomattavissa, että yksityislääkäriä käyttävät monet köyhemmätkin lapsiperheet vakuutuksen turvin. Nyt kun Kela-korvaukset on ajettu alas, nimenomaan he ja muut vähävaraisemmat putoavat pois yksityissektorilta julkisten palveluiden pitkiin jonoihin.

Takaisin tähän aamuun ja hammaslääkäriini. Nimittäin kun ennen selvisin puolivuotistarkastuksesta jopa 130 eurolla, nyt lasku oli 417 euroa. Ällistyin niin, etten viitsinyt kysyä, onko hintoihin tullut Putin-lisää. Laskusta näin, että  jokainen toimenpide oli luokiteltu erikseen, suun perustutkimus 71 euroa, yhden lohkeaman korjaaminen kolmen pinnan täytteellä 179 euroa, kaksi röntgenkuvaa 56 euroa ja hampaiden puhdistus hammaskivestä eli parodontologinen hoito 144 euroa, klinikkamaksu 20 euroa. 

Jos yksityissektori otettaisiin mukaan terveystalkoisiin, nämäkin maksut laskisivat ja kansan terveys kohenisi. Vaan tämä kaikki on herran hallussa eli hallituksen rouvien taskussa. 

Seuraa loppukevennys. Kun nyt on päästy onnellisesti ohi ja yli Sanna Marinin ajojahdista, niin muistakaamme lopuksi Alexander Stubbin ajojahtia, jahtaajana vihervasemmisto, niin kuin hyvin tiedämme. Montako vastaavaa kuvaa löydätte somemaailmasta, rakkaat lukijat? Enkä tarkoita nyt Timo Soinin sammakkokuvia, vaan hyvän hallituksemme kuvia, vaikkapa pääministerin. Saa linkata kommentteihin.


Tiesittekö muuten, että lääkäri näkee suusta, miten ihminen harjaa hampaansa, jopa harjauksen suunnan? 

Vihoviimeiseksi en malta olla kertomatta, jälleen kerran, mitä edellinen eläkkeelle jäänyt  hammaslääkärini sanoi, kun veti minulta takaa viisaudenhampaan: "Se on julmaa kun ihmistä riisutaan." 


145 kommenttia:

  1. Haa, nyt tuli minulle taas koulukäyttöön oivallinen kuva! Tuosta pistän oppilaat tarinoimaan ehkä jo tällä viikolla. Lapsilla on silmää yksityiskohdille. Viimeksi varastin täältä Andrea Kowchin kuvistunneille. Silloin etsimme kuvista kauhuelementtejä. Lasten kuvatulkinnat muuten hakkasivat teidän Kowch-tarinanne mennen tullen. Minä olin ihan mykistynyt.

    Luulin ensin, että tuo nuori dentisti suorittaa hampaanpoistoa napakalla nyrkiniskulla, mutta hänellä taitaakin olla lanka kädessä. Vaan mikä kumma on tuo tuolinjalan vieressä oleva metallimuna lattialla?

    VastaaPoista
  2. Menin ensin samaan halpaan ja nauroin jo tulevaa nuoren dentistin tapaa motata hammas veks. Kyllä siellä lanka on käytössä, kun klikkaa kuvan suureksi. Taiteilija harhauttaa oivaltavasti katsojaa. Poikien habitukset ja ilmeet ovat kohdallaan.

    VastaaPoista
  3. Jos yksityissektori otettaisiin mukaan terveystalkoisiin, nämäkin maksut maksaisi valtio.

    VastaaPoista
  4. Tällä hetkellähän yksityinen sektori tuottaa jo 60 prosenttia perusterveydenhuollosta ja julkinen sektori 40 prosenttia. Suun terveydenhuollon palvelutuotannosta yksityisen sektorin osuus on 61 prosenttia. - Näin sanotaan Kuntatyönantajalehdessä vuonna 2019.

    On käynyt selkeästi ilmi, että nykyinen hallitus haluaa ideologisista syistä uudistaa terveydenhuoltoa yksinomaan julkisen sektorin kautta. Se näkee yksityisen sektorin vihollisena sen sijaan, että pohdittaisiin, miten koko terveydenhuollon kokonaisuus voisi hyödyntää asiakasta, kansalaista.

    On selvää, että julkisen pitää olla johtajan paikalla, kun kerran verorahoja käytetään. Sen on toimittava järjestäjänä ja huolehdittava siitä, että rahalla saadaan sitä mitä halutaankin.

    Järjestäjä- ja tuottajatahon voisi kuitenkin asiantuntijoiden mukaan erottaa toisistaan.

    Ei pitäisi olla vain yhtä dogmaattista mallia tuottaa palveluja, niin kuin nyt, vaan olisi huomioitava myös väestörakenteen ja alueiden erot. Kun on selkeät raamit ja mittarit siitä mitä halutaan, palvelun tuottaja voi olla kumpi tahansa, julkinen tai yksityinen.

    Esimerkiksi täällä pikkukaupungissa köyhätkin käyttävät yksityistä, koska terveyskeskus on auki vain arkena keskipäivällä eikä aikoja saa juurikaan. On pakko mennä kipeiden lasten kanssa yksityiselle, josta avun saa aina heti. Se, että Kela-korvauksia on rajusti pienennetty, tuntuu nimenomaan tämän kansanosan kukkarossa. Auttaisi paljon, jos Kela-korvaus olisi tuntuvampi ja lisäksi yksityissektori saisi käyttää terveyskeskuksen laboratoriopalveluja. Nyt ei saa. Yksityislääkäri ei pääse edes potilaan Omakantaan, mikä on minusta käsittämätön puute.

    VastaaPoista
  5. Vanhanajan perinnedemarina suosin julkisia palveluja, etenkin terveydenhuollossa. Ikuisena optimistina kuvittelin jopa, että julkinen toimii ainakin melkein yhtä hyvin kuin pakollinen työterveyshuolto.

    Järkytys olikin melkoinen, kun totuus paljastui. Ei se toimi läheskään yhtä hyvin. Oikeastaan se ei enää toimi mitenkään. Kaltaiseni vanha jäärä, joka ei mene lääkäriin kuin pakosta ja viime tipassa, ei nyt mene ollenkaan.

    Olen harkinnut yksityisen vakuutuksen ottoa, mutten laiskuuttani ole saanut aikaiseksi. Mitä sitä hoppuilemaan. Ehtiihän sitä sittenkin, kun arkkua höylätään.

    Mitä tulee tuohon kuvaan, niin sen iän (?) huomioon ottaen epäilen tulkintaa hammaslangasta. Vielä minunkin nuoruudessani hampaita poistettiin sitomalla siihen lanka ja rivakasti nykäisemällä. Olen tehnyt sitä itsekin.

    Viittaan vain vaikkapa potilaan pelokkaaseen ilmeeseen.

    Mutta että AEn pienet oppilasipanat tulkitsivat kuvaa lennokkaammin kuin me, sepä käy kunniani päälle.

    VastaaPoista
  6. Siis minäkin tarkoitin hammaslangalla hampaan vetämistä. En suinkaan hampaanvälin putsaamista. Siksi puhuin poikien ilmeistä. Tuo langalla vetäminen oli yleistä lapsuudessani. Joku pani langan kiinni ovenripaan ja hammas lensi kaaressa, kun ovi avattiin.

    VastaaPoista
  7. Sinulla, Iines, on kyky löytää sopiva kuva blogiisi netistä oli blogi- aihe mikä tahansa. Onnittelut! Kumpi on ensin: kuva vai blogin aihe?
    Kun minä avasin tänään koneen, sieltä hyökkäsi kymmenen riviä pelkkiä Sauleja kimppuuni. Oliko se jonkun aiheuttama pila tai tosi tapahtuma, jäi minulta epäselväksi.
    Joka tapauksessa kuvat ovat niitä, joilla voi aiheuttaa toiselle ihmiselle hyviä tai huonoja tunteita enemmän kuin pelkkä teksti. Sen olen huomannut, että täällä blogeissakin kuvalla on suuri merkitys.

    VastaaPoista
  8. No tämä kuvalähtöisyys on ollut alusta asti blogini johtoajatus. Aluksihan blogin nimi oli Ikkunaiines, ja jokainen kuva oli sellainen kuva, jossa oli ikkuna jossain muodossaan. Yleensä klassikkomaalaus, mutta sittemmin myös muita. Siinä vaiheessa, kun joku ilmiantoi anonyymin blogini osoitteen taloyhtiömme postilaatikkoihin jaetuilla isoilla monisteilla, vaihdoin blogin osoitetta ja muistaakseni myös tämän nimen.

    Tässä nimenomaisessa kuvassa hammaslääkäriaihelma oli mielessäni, kun olin juuri käynyt hammaslääkärissä ja mietiskelin terveydenhoitomme huonoa kokonaistilaa. Valitsin sitten tämän kuvan, koska siinä on huumoria ja hiven arvoituksellisuutta sen lisäksi, että se on hieno maalaus. Näyttää tosiaan siltä, että nuori hammaslääkäri on mottaamassa toista turpaan saadakseen heiluvan hampaan irtoamaan. Vaan kyseessä onkin vanha temppu irrottaa hammas langalla riuhtaisemalla. Oivaltava taiteilija.

    Kuvataiteet ja valokuvaus ovat lempilapsiani. Tauluja olen itsekin maalannut ja lahjoittanut ystävillenikin. Eli kuva ja sana ovat yhdessä. On hauskaa etsiä sopiva klassinen kuva, jossa mielellään olisi jotain hauskaakin.

    VastaaPoista
  9. Ilahdutapa, Iines, meitä laittamalla oma maalauksesi laittamasi tekstin valottamiseksi. Olet varmaan tehnyt maalauksesi mielessäsi jokin aihe, joka liittää sen asiaan, joka hautuu mielessäsi. Olisi kiva nähdä ja kuulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisu, laittaisin, jos olisi tuoreita maalauksia. Parhaat olen antanut pois ja ulkovarastossa on muutama vanha, kuvapuoli seinään päin; omilla seinillä ei ole omia. T'ämä on harrastus, joka on jäänyt puolitiehen, kun tartuin kameraan. Enemmän nautin muiden töistä ja noista vanhoista mestariteoksista. Suunnista tykkään klassisten suuntien ohella maagisesta realismista, surrealismista ja naivismista, mutta suunta ei rajoita tykkäämisiäni. Jokin moderni pläjäyskin voi olla kiehtova.

      Poista
  10. Tähän Liisun taidekyselyyn sopinee hyvin linkki Matti Nykäsen muistomerkkiin. Se on nimittäin paljastettu, ja teos on Kaarina Kaikkosen taiteellinen luomus. Minusta se on kuin tuulen hajoittama lautapino.

    https://www.is.fi/urheilu/art-2000009054175.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta tuo tuulen hajoittama lautapino onkin hyvin sopiva sanonta Matti Nykäsen muistopatsaasta. Hänen. joka selvin päin järjesti Suomelle kultamitalleja hyppykilpailuissa, mutta jonka maine kärsi lommoja alkoholin takia. Tuo ilmaisu kuvaa mainiosti hänen epätasaista urheilu-uraansa. Hän oli Suomen urheiluväelle kiitos ja kunnia, mutta myös viinan runnoma pettymys ja häviö. Tämä kuvastuu mielestäni hyvin Kaikkosen tekemästä teoksesta. Minusta se on
      onnistunut teos.

      Poista
    2. Tämä on mielenkiintoinen tulkinta. Mitä muistomerkki haluaa kuvata, mitä sen tulisi, jos näin voi ylipäänsä sanoa, kuvata?

      Tulisiko sen kuvata merkkihenkilön merkittävyyttä, merkittäviä tekoja, sitä minkä vuoksi hän on merkkihenkilö? Vai tulisiko sen kuvata henkilöä ihmisenä, josta merkittävyys on vain osa?

      Onko tärkeää, että jälkimaailma muistaa Matti Nykäsen persoonan, tuuliviirimäisyyden ja alkoholismin, sortuneen suuruuden vai ne pitkät hypyt ja maailmanennätykset? Mikä on oleellista?

      Tavallaan tämä ihmisyyden kuvaaminen syö teosta, tässä tapauksessa. Tulee surullinen olo. Näinkö hauras oli Matti Nykäsen elämä, että kaikki sortui ja lopulta koko Suomi nauroi Nykäsen kliseksi tulleille lausahduksille.

      Poista
    3. Aluksi minä ihmettelin myös Matin muistomerkkiä, mutta "lankut" markeeraavat suksia ja tekstiäkin niihin on kirjoitettu.
      Tuulenpyörre, tietty teoksen ilmassa kiepunta sopii kokonaisuuteen ja nuoren Matin kuva on piste iin päällä.

      Poista
    4. Minäkin tutkiskelin lankkukasaa tarkemmin. Eli lankut ovat suksia ja niissä on merkintöjä voitoista.

      ”Höyhen” haluaa kuvata ilmeisesti Nykäsen kevyttä lentotyyliä. Miksei niinkin, onhan teoksessa tasoja ja merkityksiä.

      Kannattaa kiinnittää huomiota Nykäsen omaisiin, jotka olivat hämillään ja mielensä pahoittaneita. Muistomerkki on kuitenkin monumentti yleisölle, ei omaisille. Taiteilijakin halusi selvästi toteuttaa itseään.

      Poista
    5. Jos jotakin haluaisin taiteilijoille sanoa, niin se on tämä: älä selitä.

      Teos selittäköön itse itsensä. Ajan myötä selitys muuttuu, se on hyvän teoksen merkki.

      (Keksin tämän juuri ja ällistelen itsekin sen nerokkuutta.)

      Minusta patsas on ihan ok, mutta olisin kääntänyt sen nurinniskoin - siivet ylös, kuten uljaalle mäkikotkalle kuuluukin.

      Keksin tässä juuri toisenkin nerokkuuden: Nykäsen toilailuille nauravat suomalaiset nauravat siinä samalla itselleen, ainakin me äijät - tällaisia me härmän jätkät olemme, perkele, asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin ellun kanat.

      Poista
    6. Muistan aina huumorin olemusta pohtiessani edesmennyttä unohtumatonta yleisen kirjallisuustieteen professoria Urho Verhoa, joka väliin tuli hikaten luennolle. Hikatessaankin hän piti legendaarisia luentoja milloin mistäkin aiheesta. Erikoisesti hän päätyi usein pohtimaan huumorin syvintä olemusta ja huumorin lajeja. Asia syöpyi mieleen, koska hän saattoi puolivälissä luentoa aloittaa saman aiheen uudelleen alusta.

      Muistan hänen sanoneen, että huumori syntyy siinä pisteessä, kun tunnistamme itsemme siitä naurettavasta tilanteesta.

      Eli juuri kuten Tapsa sanot, että Matti Nykäsessä me ihmiset, varmaan erikoisesti miehet, tunnistamme omat heikkoutemme ja todellisen minämme kultivoituneenkin kuoremme alta. Uskon, että Urho Verho kohottaisi Matille ja ehkä patsaallekin maljan. Hän ymmärtäisi.

      Poista
    7. PS Ylen aamutelevisiossa oli kolme kylttyyrihenkilöä keskustelemassa kylttyyristä. Viimeisenä aiheena toimittaja heitti näille kylttyristeille Matti Nykäsen patsaan.

      Kommentit olivat tasoa: Onneksi se ei ollut näköispatsas. Lyhyissä kommentoinneissa huokui se, että aihe ei olut tarpeeksi "painava". Ja onneksi he eivät keskustelleet Vesa-Matti Loirin patsaasta.

      Veikkaan, että jos kyseessä olisi ollut jonkun ennen aikojaan kuolleen raskaan ja poliittisesti orientoituneen taiteilijan patsas, pohdinta olisi ollut intohimoista ja syvempää.

      Poista
  11. Saapa nähdä miten täällä makunnissa tulee onnistumaan soten kokeilu kiertävän pikkubussin palveluista Hammashoitaja ja terveydenhoitaja ajelevat syrjäkyliä ja pysäköivät tiettyihin paikkoihin neuvomaan ja palvelemaan. Kiertävää hammaslääkäriäkin tullevat kokeilemaan. Saaneeko pikkuvaivat autossa jo avun? Verikokeetkin onnistunevat. Toivottavasti kokeilu onnistuu ja saadan monia kiertäviä lääkäreitä busseihin mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tuollaista mitä Noora kaavailee on jo tekeillä, se on pakko toteuttaa ja mahdollisimman pian. Kaikki onnistuu jos toimeen ryhdytään ja se olisi aivan mahdottoman hyvä asia. Se toteuttaisi osaltaan sitä mihin pyritään. Kaikkien suomalaisten on saatava olla tasa-arvoisia muiden kansalaisten kanssa. Se on varmasti toteutuvaista, eikä ole mahdotonta, kun vain toimeen tartutaan. Kun vain toimeen tartutaan!

      Poista
    2. Tämä kuulostaa hyvältä syrjäkylillä. Kalliimmaksihan Kela-kyyti tulee. Vähän epäilen kyllä lääkäripalvelua kylien perukoille, sillä mistä ne kaikki ihmiset siellä kulmilla tietävät sairastua juuri silloin kuin lääkäribussi tulee. Usein bussi ei kuitenkaan kulkisi.

      Pääasia on, että terveyskeskuksia ei lakkauteta mistään, ja ellei lääkäreitä riitä, aletaan tehdä yhteistyötä yksityissektorin kanssa. Yksityislääkäreitä on pikkukaupungeissakin aika moniakin, esimerkiksi täällä pikkukaupungissa on gynekologista alkaen lääkäriä joka lähtöön. Julkisen erikoislääkärit taas ovat pitkän taksimatkan päässä isossa kaupungissa.

      Poista
    3. Jonkinlainen ajanvaraus pitää liikkuvan systeemiin kehittää.

      Poista
    4. Totta, näin se toimisi varmaan hyvinkin. Jonkinlainen keskitys tietyille alueille tiettyinä aikoina. Muutoinkin olisi hyvä, että hoito kiertää, ei asiakas kalliilla taksikyydillä. Olen itsekin ollut kiertävässä magneettibussissa, kun pääni kuvattiin puhesairauden yhteydessä.

      Poista
    5. Kuulostaa kiertokoululta.

      Toisaalta tuosta ei ole pitkä matka siihen, että lääkäri tulisi kotiin.

      Poista
  12. 14 000 käyntiä jäi tekemättä COVID -19n takia. Suoraan verovaroin kustannetun hammashuollon hoitojono Helsingissä on purkamaton, yksityinen puoli poimii näin ollen mansikat kakusta ja nauraa koko matkan pankkiin.

    Oletteko nähnyt Maratoonarin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, hoitojonossa on nyt köyhää ja rikasta. Ilmeisesti joku taho päättävissä elimissä ajattelee niin, että rikkaat joutaakin ulkoistaa yksityissektorin hoitoon. Samaan aikaan julkisella puolella kärsitään kovasta lääkäripulasta. Reserviä ja halukkuutta töihin olisi, vaan sitä ei haluta käyttää, eli tässä asiassa ei ajatella kansalaisen eli potilaan etua vaan puolueiden omia agendoja.

      Samaten joku vaatii lapsilisiä pois hyvin ansaitsevilta. Enpä tiedä, sillä on minusta ihmisarvoinen semmoinenkin seikka, että kaikki lapset ovat samanarvoisia. Lapsilisä kuuluu jokaiselle lapselle, myös rikkaan lapselle. Siinä arvostetaan uuden ihmisen syntyä, mikä Suomessa onkin tarpeen.

      Moni on ilmoittanut hurskaasti, ettei tarvitse sitä nyt luvattua joululapsilisääkään. Nythän on niin, että kenenkään ei ole pakko ottaa yleensäkään yhtään lapsilisää vastaan. Siitä voi luopua kaikessa hiljaisuudessa ilmoituksella tai olemalla anomatta sitä lapsen synnyttyä.

      Poista
    2. Minäkin ymmärrän demokratian niin, että kaikilla on samat oikeudet ja samat valvollisuudet.

      Kun aletaan lipsua toisesta päästä, niin kohta lipsutaan toisestakin.

      PePen ilmoitus lienee totta, mutta en ihan ymmärrä sitä. Ihan kuin lääkäri istuskelisi puoli tuntia toimettomana, jos joku ei tulekaan. Ainakin ennen sisar avasi odotushuoneen oven ja kiljaisi: seuraava potilas!

      Minun kokemusteni mukaan suurin ongelma on se, etteivät nämä pääkaupunkiseudun sähköiset maisat ja kannat toimi - niillä ei saa varattua aikaa mihinkään.

      Ainoa keino on soittaa. Sitten sisar soittaa takaisin jossakin välissä ja neuvoo menemään maisaan tai kantaan aikaa varaamaan.

      Tämän kaikenhan Kafka ennakoi.

      Poista
    3. Täällä provinssissa ajanvaraussysteemi toimii kyllä, eli takaisinsoitto tulee kolmen tunnin sisällä, vaan kun kymmenentuhannen asukkaan kunnassa on vain yksi vakinainen julkinen hammaslääkäri, niin eihän se kesää tee.

      En yhtään ihmettele, että hammaskipuisiakin käsketään menemään nopeimmin yksityiselle. On kyllä huutava epäkohta, ettei näitä yksityislääkärireservejä voida käyttää vaikka myöntämällä palveluseteliä tai kunnollista Kela-korvausta.

      Täälläkin pikkukaupungissa on peräti neljä yksityistä hammaslääkäriä täystyöllistettynä. Potilaina ei suinkaan ole vain "rikkaita" vaan ihan tavallisia pienipalkkaisia ihmisiä, sanoo omin silmin nähnyt eikä itsekään rikas ihminen.

      Poista
    4. Arvellakseni Kafkaa on luettu, Maratoonari (The Marathon man) jäänyt näkemättä. Kyseenollen hampaat, siis.

      Melko selvää että jos SARSia aiheuttava virus on potilaalla A. on se myös potilailla B,C,D, jne mikäli hammaslääkärin tartunta tulee hammaslääkärin kautta.

      Ajanvaraus ei voi tietää onko jollakulla virus ja tarttuuko se.

      Rokotettu siis tulee olla ja oireeton sellainen pääsevä ja kyseen oleva hammastoimenpidepotilas joka ei jonoon jää.

      Tätä ei liene ihmeteltävä.

      Tähän ei tule varakkuustodistuksen antaminen eikä puoluekanta eikä tämä ole poliittinen lausunto vaikka kuinka nimbyilyttäisi.

      Poista
  13. Minulla oli ketjukäynti yhden hampaan takia. N:ro 1 kaksi nuorta naista toisiaan neuvoen ja kehoitellen pyörähteli ja rupatteli hampaan ympärillä. N:ro 2. Muutaman päivän kuluttua keski.ikäinen lihavahko mies otti minut hampaineni vastaan ja ähersi saman hampaan kimpussa seuraavassa. kadun kulmatalossa "Nyt ei varmaan enää tarvitse tulla" sanoin kun hän alkoi raivata pois välineitään. "Teille tulee aika kännykkäänne." mies sanoi. Ja eikös vain seuraavalla viikolla tuli eri paikkaan taas kutsu. Siellä taas kaksi uutta nuorta naista alkoi yhteisvoimin käsitellä hammasparkaani. Nyt siellä pistettiin piikillä (kuoletus) hampaan juureen ja hetki vain, Kaikki oli valmista. Sain nousta tuolista. Tunsin kieltäni pyörittäissäni että hampaan paikalla oli vain kolo Siinä se kolo tuntuu vieläkin, ylähampaiden rivissä vasemmalla kahden kiinteän hampaan jälkeen. .Mutta kyllä minusta oli outoa. Lasku tuli postissa kaikista kolmesta paikasta. Hitsi vie. Petkutettiinko minua? En viitsinyt ruveta riitelemään. Mutta paikasta, josta kaikki kolme kutsua oli erikseen lähetetty, saavat turhaan odottaa, sinne en enää koskaan elämässäni ottaisi yhteyttä. Uskokaa vaan. Tämä on täyttä totta. Vaikka en millään ole itse uskoa siihen. Pidän varmuudeksi kaikkia kolmea laskua tallessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti lasku on oikein, Liisu. Ainakin täällä jokainen toimenpide, jonka hammaslääkäri suorittaa, on erikseen jyvitetty tietyn euromäärän arvoiseksi. Itsellänikin oli yhdestä käynnistä tavallaan kolme eri maksua + klinikkamaksu, eli yli 400 euroa: hampaiden putsaus, yhden pienen lohkeaman korjaaminen, suuvärkin yleistarkistus.

      Sinulla jokainen käynti aiheutti kuvauksesi mukaan jonkinlaista operaatiota, ainakin tarkistusta ja ehkä kuvausta ja hampaan poistamisen ja siten näkyy laskussa. Luulen, että sekin maksaisi, jos käynti olisi ”tarpeeton”, eli suuhun katsominenkin on operaatio..

      Poista
    2. Se vielä, että ilmeisesti noilla eri hammaslääkäripisteillä on erillinen kirjanpito ja laskutus, eli vaikka saman hampaan hoito oli kyseessä, operaatiot olivat eri ”laskustuspisteissä”. Ja kukin operaatio maksaa. Maltaita.

      Poista
    3. No mutta minullahan on iso omaisuus hampaissa.Kun kaikki muut lukuunottamatta yhtä tyhjiötä ylärivissä on tallella. Kyllä niitä kannattaa näköjään harjata. En ole aiemmin tiennyt mitä kalleuksia on leukaluissa. Mun isä piti aarteina hampaitaan. Hän "leuhki" sillä, ettei ollut ikinä käynyt hammaslääkärissä ja siitä välittämättä kaikki hänen hampaansa seisoivat uljaina ylä- ja alarivinä. Ei ihme, että hän mielellään ylpeili niillä, Aukoi suutaan (kotona) ja sanoi: ottakaapa mallia hampaistani. Valitettavasti me muut emme pystyneet mallia ottamaan, vaan me kaikki (4 kpl) juoksimme kukin vuorollaan pitämään yhteistä hammaslääkäriämme "leivissä".

      Poista
    4. Tuo anonyymi yläpuolella on minun kirjoitusta. Eli olen anonyymi, mikä on hyvä asia. Juoksentelen hampaineni siellä ja täällä.

      Poista
    5. Viime vuosisadan puolellahan vielä joku sai tekarit rippilahjaksi. Jos oikein muistan äidilläni oli tekarit, isällä ei. Ja minä saan kuulemma pitää hampaani loppuun asti, sanoi hammaslääkäri ja kehaisi harjaustekniikkani, vaikkei tiennyt siitä mitään. Sen kuulemma näkee suusta.

      Minulla oli täti, joka meillä mökillä tuli kirkkokahville käytyään sunnuntaisin kirkossa, asui peräkylillä ja kulki bussilla.

      Hän istahti keinutuoliin, kiikuskeli siinä kahvia odotellessaan, ja lähes joka kerta loksautti yhtäkkiä ylätekarit ulos suustaan, kieräytti kieltään jossain ikenissä ja imaisi tekarit takaisin suuhunsa. Odotin aina tätä ohjelmanumeroa, jos olin sisällä.

      Poista
    6. Meidän kaikkien kuningattaremme kuoli ja täällä puhutaan tekohampaista!? Olikohan Elisabethilla tekarit?

      Äidilläni, joka oli Elisabethin ikätoveri ja muistutti häntä ulkonäöltäänkin, oli, nuoresta pitäen. Muistan kuinka hän pelotteli meitä lapsia ottamalla tekarit suustaan, kulkemalla kumarassa ja mussuttamalla - oli kauheaa nähdä nuoren kauniin äidin muuttuvan hetkessä vanhaksi eukoksi!

      Kuningashuoneen brändiarvo Britannialle on suunnaton. Hulluja ovat, jos siitä luopuvat.

      Poista
    7. Minulla ei ole mitään suhdetta Britannian Elluun, mutta kun kuuntelin tai katselin sen BBC:n pätkän, jossa pantiin pyörimään Ellun kuoleman muisto-ohjelma, sain kyyneleet silmiini, kun mustalla taustalla suureni hiljaa Ellun kuva ja taustalla soi surumarssin tahtiin kansallislaulu.

      Veikkaan alla olevan linkin hampaita tekareiksi, tai ainakin on kuoret yläpurennassa.

      https://www.is.fi/kuninkaalliset/art-2000006482476.html

      Poista
    8. Niin, elämme siinä mielessä demokraattisessa (= demos, 'tavallinen kansa' ja kratos, 'valta, hallita') luonnon suomassa järjestelmässä, että täällä myös kuninkaat ja kuningattaret tuppaavat kuolemaan. Samoin kuin keisarit ja tsaarit ja faaraot ja paronit ja dipl. insinöörit. "Kun tuuli käy heidän ylitseen, ei heitä enää ole." (tai miten se menee, emmä muista)

      Poista
    9. Elämähän jatkuu suurimmankin keisarin jälkeen. Kekkosen jälkeen Suomi alkoi pikku hiljaa nousta Neuvostoliiton suosta.

      Poista
  14. Jäi mieleeni kysymyksiä kuolleesta kuningattaresta. Millainen ihminen hän oli "privaatissa" perheensä keskellä. Millainen äiti hän oli lapsilleen? En siis ole lukenut kuningattaresta kirjoitettuja kirjoja, enkä edes prinsessa Dianasta kirjoitettuja.
    Kovin kaukaiseksi jäi kuningatar juulkisuudessa, valtiovierailuiden ja hevosten vetämissä vaunuissa vilkuttaessaan.
    Ilmeisesti en ole ylipäätään ollut kiinnostunut kuninkaallisten elämästä, kun tiedän heistä vain sen, mitä mediassa kohulööpit ovat uutisoineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä minäkään kuninkaallisten yksityiselämästä mitään joitain silmiin osuneita lööppejä lukuunottamatta. Kuninkuullisuus on sellainen asia, joka ei ole kiinnostavaa, koska ihminen ei ole siinä asemassa omilla ansioillaan vaan syntyperänsä vuoksi.

      Jos ajattelen kuninkaallisuutta, ajattelen etupäässä sitä kahlehdittua ja kurinalaista elämää, jota asemassa joutuu viettämään.

      Poista



    2. file:///C:/Users/Omistaja/OneDrive/Tiedostot/UUSIA%20KUVIA/IMG_4546.jpg

      Poista
    3. Äsch, minun piti vain kokeilla saanko lähetettyä puhelimestani kuvia tietokoneelle, ei oikeasti lähettää. . - Mikko

      Poista
    4. Siis kovasti anteeksi! Mutta kun olen koko aamupäivän yrittänyt synkata puhelinta/tietokonetta/nettiä toisiinsa ja onnistunut saamaan ne ihan ulalle. Voi, voi.

      Siis keskustelujanne on ollut hauska lukea, ja ihan kiva olisi kaikkia tavata... vaikka Manalassa! Joo.

      Poista
    5. Saa täällä kokeilla ja erehtyäkin. Humanum errare est, vai miten se lohdullinen lause meni.

      Voitte hyvin mennä Manalaan tai mihin tahansa syntipaikkaan, mutta minä pysyn perunakellarissani. Täällä on ihmisen hyvä, suojassa melulta ja melskeeltä. Tulipalo täällä lakeuksilla oli eilen, joku vanhus poltti tässä lähellä kokonaisen rivitalon, kännipäissään kuulemma, että kyllä täälläkin tapahtuu.

      Ja huomenissa on mentävä panemaan mökki talviteloille ja haudalle kanervat. Mökin sähköyhtiö lähetti kirjeen, että sähkömaksut kaltaisiltani talouksilta nousevat 138 euroa kuukaudessa. Sitä en tiedä vielä, paljonko tämän talvikodin vastike nousee. Vaan onneksi Sanna lähetti tekstarin Schoulzille, että kyllä me varmaan pärjäämme.

      Poista
    6. Noususuunnassa mekin mieheni kanssa täällä elämme. (Siis maksujen nousua.) Mutta tänään oli hyvä päivä, kun Sauli, säveltäjä, ilmestyi yhtäkkiä luoksemme kaksi uutta sävellystä mukanaan. Niitä kuuntelimme ja pidimme niistä. Näin sävelkulussa vehmaita lehtipuun oksia, joissa oli kauniita sävelkoukeroita, joitten alla oli eläviä kotiloituneita mutta eläviä säveliä, jotka huimasivat soinneillaan päätä ja sielua. Ai, että niitä kuunnellessa kaikki ikävä poistui mielestä.Mielet virkonivat ja elämä alkoi maistua erilaiselta kuin tulevia suurentuneita laskuja ajatellessa. Eläköön taide, oli se mitä taidetta tahansa. Maailma ilman minkäänlaista taidetta olisi kolho ja ikävä. Mutta taiteen kanssa se saattaa maistua mantelilta. Ainakin vähän aikaa.

      Poista
    7. Hienoa, Liisu! Eläköön luomistyöt! Mielen hedelmät, käden taitotyöt, laulut, soitot, kaikenlainen kaikkien ilmaisujen kirjo!

      Poista
    8. Tämä Manala-asia on ilmeisesti jäänyt vaivaamaan mieltäni, koska näin viime yönä unen, jossa matkustin Iineksen luokse. Iineksellä oli valkoinen pitsipusero ja valkoiset housut, ja hän asui samassa talossa Assi Koiviston kanssa. Minä olin ainoa vieras. Iines oli hämmästyttävän pienikokoinen. Hän esitteli minulle seimiasetelmia, joita oli rakentanut kymmenittäin. Joimme kahvia. Ikkunan takana oli lumisia puita.

      Poista
    9. Juu ei, AE, tuo ei ollut oikea Iines, Iines ei pukisi päälleen valkoista pitsipuseroa edes omissa häissään, ja harvoin valkoisia housujakaan. No yhdet valkeat caprit kaapissa on, mutta harvoin käytetyt, siniset farkkushortsit ovat enemmän mieleen.

      Minun siskoni tekee seimiasetelmia, kuten Saksassa on tapana tehdä. Siellä ei taida olla olla huushollia, jossa jouluseimi ei olisi kunniapaikalla jouluisin. Katolisissa maissa uskonto on eri sfääreissä kuin meillä pakanoilla pohjolassa. Tätä seimiaskartelua varten lähetin siskolle viime jouluksi laatikollisen jäkälää, suoraan suomalaisesta metsästä. Meikäläinen ei ole askartelevaa sorttia. Hyvä kun saan joulupaperin kärittyä lahjan ympärille hermojen ratkeamatta.

      Poista
    10. Vähän minä siinä unessa yllätyinkin sinun vaatteistasi. Olit myös omituisen ilmeetön, vähän sellainen manalahahmo.

      Kiinnostava tuo seimiasia. En muista lukeneeni siskosi seimiharrasteesta, mutta luultavasti olen lukenut, jos olet joskus siitä kertonut täällä. Täytyypä tutkia, mitä tiedostamattomani tähän nyt pulputti.

      Minä kävin kerran Helsingin tuomiokirkon kryptassa seiminäyttelyssä. Se näytti juuri silloin ihmeen kauniilta.

      Poista
    11. Muinoinhan nuoruudeninnossaan sisko eksyi saksalaisen miehensä kanssa meidän mökin takaiseen metsään, kun hakivat jäkälää. Tupsahtivat aikojen kuluttua metsästä ulos erään erakkoviljelijän pihaan, kaukana umpimetsän keskellä.

      Seimiastelmista minulle tulee mieleen aina se mister Beanin jakso, jossa Bean alkaa salaa liikutella niitä jouluseimen hahmoja. Senhän arvaa, millainen sotku siitä syntyy.

      Poista
  15. Minä jäin miettimään, mistä sinä, Iines, tunnistit yksityisen hammaslääkärin asiakkaat "tavallisiksi pienipalkkaisiksi". Vai tunsitko heidät?

    Takavuosina Hesarissa oli juttu, jossa joku väitti, että köyhän tuntee kengistä. Muita vaatteita saa hyvin kirpparilta, mutta kengät paljastavat köyhyyden. Koska väite jäi vaivaamaan minua, kysyin yläkoululaisipanoilta, joita tuolloin opetin, mistä tuntee köyhän. He kertoivat, että köyhällä on kumisaappaat ja kirpparivaatteet. Sinä päivänä minulla oli kumisaappaatkin. Kirpparivaatteet minulla on aina.

    Tänä kesänä ymmärsin, että yhteiskunnallinen asemani on muuttunut. Tulin kissanhoitomatkalta. Vedin perässäni pientä matkalaukkua ja päätin kotiinpaluumatkalla ostaa supermarketista ruokaa, ennen kuin nousisin junaan. Supermarketin valikoiman huumaamana lastasin kärryyni oudon paljon ällistyttäviä ylellisyyselintarvikkeita. Kassalla varashälytin alkoi piipata minun kohdallani. Paikalle kutsuttiin vartija. Minä olin oikein mukava ja rauhallinen myymälävarasepäilty ja kehotin vartijaa tutkimaan rauhassa matkalaukkuni. Sieltä löytyi kallis erikoiskahvi (jonka olin saanut kissanhoitopalkkioksi). Kassa meni takahuoneeseen, luultavasti tutkimaan videonauhaa. Pitkän odottelun jälkeen minut vapautettiin epäilystä. Ei minua epäily haitannut, mutta kassan viimeinen repliikki jäi mietityttämään. Hän sanoi: "Pahoittelut tästä, mutta kun meidän on pakko toimia näin, vaikka asiakas näyttäisi miltä tahansa."

    Tulkitsen kassan tarkoittaneen, että en näytä tyypilliseltä myymälävarkaalta vaan kunnon porvarilta. Minua ärsytti repliikki, vaikka se oli ystävälliseksi tarkoitettu. Arvioidaanko ihmiset ulkonäön perusteella todennäköisiksi ja ei-todennäköisiksi varkaiksi? Hyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis pikkukaupungissa tunnetaan ja tiedetään ihmiset. Esimerkiksi entisiin oppilaisiin törmää jatkuvasti milloin missäkin.

      Nämä joihin viittasin, ovat korva- ja kurkkutautien erikoislääkärillä käyneitä tapaamiani ihmisiiä. Olen itsekin tämän lääkärin potilas ja törmännyt siellä nuoriin tuttuihin ja puolituttuihin äiteihin pikkulapsen kanssa. Lapsilla on nimenomaan tämän alan lääkärin tarvetta nähtävästi usein.

      Ja kun juttelee ihmisten kanssa, esimerkiksi kampaajan, kuulee kertomuksia heidän arjestaan. Omalla hyvin pienen kampaamon kampaajallani on poika, joka tarvitsee lääkäriä usein. Hänen ainoa toivonsa on yksityislääkäri, koska hän ei voi panna kampaamoa kiinni ja lähteä sadan kilometrin päähän Kela-taksilla jonottamaan isoon julkiseen keskussairaalaan. Se veisi koko päivän ansiot. Halvemmaksi tulee pikkukaupungin oma yksityislääkäri, jonka hoidon turvaksi hän on ottanut lapselle vakuutuksen, joka on käsittääkseni aika kallis. Tänne ei tarvitse jonottaa varttia kauempaa.

      Oma arvioni ei siis perustu ihmisten ulkoisen habituksen arviointiin ja nenän vartta pitkin katseluun. Vierastan muutenkin ihmisten leimaamista ja lokerointia.

      Poista
    2. PS Olen aina ihmetellyt, miltä kunnon porvari näyttää. Onko sinulla AE mielikuvaa semmoisesta?

      Poista
  16. On! Kunnon porvarilla on luottokortti, muutamia plussa- ja bonuskortteja, laadukkaat jalkineet, sukupuoli, auto ja hoidetut hiukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jaa, tuon luokittelun mukaan valtaosa kansalaisista lienee kunnon porvareita.

      Itse mietin, mikä haluaisin olla vanhan luokkajaon mukaan: aatelistoa, papistoa, porvaristoa vai talonpoikaa.

      Mieluusti olisin papistoa. Paasaaminen on kivaa. Ja höpötieteet.

      Poista
    2. Lisätään höpötieteiden perään pilkun jälkeen vielä hengen jättiläisyys.

      Poista
    3. Humanistisista tieteistä on suuri osa jatkuvasti huuhaata, höpötiedettä. Vihapuhetta intersektionaalisen fasismin ja ties minkä puolesta. Halpaa poliittista peliä. Ja kyllä, kyllä tosiaankin, yliopistopiireistä ovat väitteet useista sukupuolista.

      Poista
    4. Miten sinä, Riku, sijoitat psykologian, jos jatkumon toisessa päässä ovat höpötieteet ja toisessa... niin, mitä siellä on? Kovat tieteet?

      Poista
    5. Aluksi kiellän olevani minkään sortin kierrättäjä tai ekoihminen, enkä kärsi edes köyhyydestä.

      Sitten tunnustan, että yleensä ylläni ei ole yhtään itse ostettua vaatekappaletta, kenkiä ja ehkä lippistä lukuunottamatta.

      Syynä se, että saan pojaltani, langoltani ja muiltakin kuteita koko ajan ja ne ovat aina parempia kuin itse vuosia sitten ostamani. Minähän en heitä ehjää vaatetta ikinä pois, en vaan pysty siihen. Enkä halua. Jos en käytä niitä kotona tai ne on vähän rikkinäisiä, vien ne mökille.

      Olen siis tässä suhteessa ekoihminen, ja ihan vahingossa, sillä en pyri siihen. Olen siis ihan tahtomattani kunnon kansalainen.

      On se pirua.

      Poista
    6. Nukkuuhan porvari aina hyvin ja aamuun herää eksoottisen kahvin avulla vaikkei sen yleisnimeä osaisi lausuakaan, mutta koneiden kuitit löytyvät ja hinnat ovat muistissa. Joka tapauksessa kalliimmat kuin naapurilla, ainakin kun viimeksi kyläiltiin roseelaatikon kanssa. Se voitti Maaseudun Tulevaisuuden viikonloppuliitteessä mainittujen nettisivujen viininmaistelukilpailussa ja Iltalehtikin sen mainitsi, se toimittaja joka oli Ekbergillä silloin kun siellä käytiinkin sitten vaan vessassa, kun se palvelu on siellä niin kummallisen töykeää. Sienipiirakkaa tilattiin ja sillivoileipää tuotiin!

      Poista
    7. Tuo, Pepsu, oli hauska kuvaus. Ilahdutti. Minä istuin Ekbergillä nuoruudessani joka viikko. Tilasin aina kaakaon, ilman sokeria. Nautin siitä, että se kannettiin minulle pöytään.

      Poista
    8. Kuinkas sen porvariuden määrittäisi? Ehkäpä poissulkemismenetelmä olisi avuksi? Juntit eivät viihdy Brondalla? Että: Ainakaan Bottalle ei voida mennä kun portsarin veli on meiltäpäin kotoisin = takuujuntti.

      Kaakaon tulee olla sulatettua tummaa suklaata miel. rommiohenteella, teen mustaa kotimaisella hunajalla sillä sillä tulee voida myös ohentaa rommia. Ah nam, Annan piparkakkujen kera, tai ainakin kardemummaa oltava käsillä.

      Poista
    9. Minulla on aivan erilainen mielikuva porvareista kuin PePellä. Mielestäni hänen kuvaamansa tyypit ovat nousukkaita ja takavuosien juppeja.

      Porvaristolla on hillittyä charmia, he ovat vanhoillisia ja tavoissaan pitäytyvä, eivät uuden perään hekumoivia, nykyvempeleitä kuolaavia muka-individualisteja.

      Porvari tekee niin kuin on aina tehty. Harkiten, huolella ja oikein. Hän inhoaa pyrkyreitä ja pintaliitäjiä. Maalaisliitto nojasi lakikirjaan ja raamattuun, porvarilla on niiden välissä vielä pankkikirja.

      Poista
    10. Lisätään tuohon pankkikirjan väliin vielä mojova verokortti. Siitä tuntee porvarin.

      Poista
    11. Iines kommentoi minun porvarimielikuvaani tuolla yllä näin: "No jaa, tuon luokittelun mukaan valtaosa kansalaisista lienee kunnon porvareita." Juuri sitä on nykyporvarius: ei näkyvästi juuri mitään.

      Minä en näkisi nykyporvarissa hillittyä charmia. Charmantit ovat toisaalla, siellä, missä on monen sukupolven mittainen akateeminen sivistys, peritty omaisuus, Helsingin keskustan arvoasunnon katto korkealla, asema, johon on syntynyt ja jota ei ole koskaan kyseenalaistanut.

      Porvariksi ei samalla tapaa synnytä vaan ajaudutaan, kasvetaan tai pyritään. Entisistä jupeista tuli porvareita, mutta niin tuli monista muistakin. Kun rahan riittämistä kuun loppuun asti ei tarvitse murehtia joka päivä, omat arvot alkavat helposti näyttää kiistattomilta oikeuksilta.

      Puhun siis vain siitä, mitä mielikuvia minä liitän yhteen sanaan.

      Poista
    12. Etenkehaten Æ kuvailitte juuri yhteensä porukalla uudensorttisen sosiopoliittis-kaupungistumispainotteisen olennon - porvarin ja hipsterin risteymän eli kuten meillä maailmankokoomuksen hätälaskeutumisjaoksessa sanotaan porsterin. Napakymppi.

      Porvari on huolellisesti naamioitunut joutojuntti jonka siveä ja estynyt moraalihäkkyrä on varjeltava kaikelta kuin himmeli tulipalossa, sittenkin asuu sisimmässä kulman takana vaanivaa nälänhätäistä katovuotta ennakoiden torppaa eikä osaa käyttää sankoruiskua tuholaistorjuntaan vaikka kaikki Lopen ja Nauvon perunanviljelijät pakottaisivat ja kieltäytyisivät myymästä edes kapallista torilla (koska sankoruisku on varoiksi ostettu ja komea kampe tulipaloon, ei milloinkaan muuhun. Se sitten spuulataan joka juhannusaattoa varten että pääsee vieraille kertomaan kuinka sankareita sympataan ja itsekin osataan, ettei se ole siitä kiinni paljonko se maksoi vaan ettei ole mikään palanut, eikä edes sauna, sen jälkeen kun se ostettiin käytettynä pikku simassa tienvarsihuutokaupasta).

      Poista
    13. Miksiköhän porvarius nähdään niin helposti kielteisenä ilmiönä, teeskentelynä ja ahneutena, oman edun tavoitteluna? Taustalla lymynnee poliittinen kielenkäyttö, joka pilasi koko sanan.

      Historiallisessa kontekstissa (kerrankin voin käyttää tätä ihanaa ilmaisua!) porvarius on positiivista toimintaa, yhteisen hyvän tuottamista, yhteiskunnan suolaa.

      Joten olkaamme kaikki avoimesti porvareita! (Salaa sisäisestihän me olemmekin.)

      Poista
    14. Minä tunnustan oitis porvarillisen salahaluni: tahdon pappilan! Sellaisen, jossa pelargonit kukkivat ja kahvikupeissa on yleviä ruusuja ja pienet korvat. En kyllä tykkää pelalargoneista, mutta ne voisin vaihtaa sielukkaampiin kasveihin.

      Lisäksi kerron, että jäin ihastelemaan Tapsan kommentin potentiaalimuotoa "lymynnee". Se näytti äkkiä joltakin muulta kuin verbinmuodolta, ehkä eksoottiselta hedelmältä, joltakin litsiluumun ja kirsikan risteytykseltä. "Nautin juuri jälkiruoaksi muutaman lymynneen." Ehkä pappilassani tarjoiltaisiin sellaisia vieraille.

      Poista
    15. Mietin kyllä, onko kasvin nimi pelargoni vai pelargonia, mutta en sentään "pelalargoniksi" erehtynyt sitä luulemaan.

      Poista
    16. Minä näen nykyporvariuden hieman toisesta näkökulmasta. Kun porvarius mitä ilmeisimmin halutaan nähdä negatiivisena määreenä ja jonkinlaisena ummehtuneisuutena, niin sellaistahan on nykypolitiikassa niin kutsuttu vihervasemmistolaisuus ja ennen kaikkea demarius.

      Sehän jos mikä on poliittisesti korrektia, sitä ei saa kyseenalaistaa joutumatta radikaalin vihapuhujan kirjoihin. Juuri niin kuin iloisina hippivuosina vasemmistoa kohdeltiin!

      Nyt on kuvio toisinpäin, sillä elämme ajassa, jossa sananvapaus kyseenalaistetaan, ja rovioita viritellään. Elämme sievistelevien hupsujen porvareitten diskurssissa ja kontekstissa m.o.t.

      Poista
    17. Minäkin olen jo kauan odottanut kapinallista nuorisoliikettä, joka haistattaa pitkät kaikille hyville tavoille, kuten mekin teimme nuorina.

      Tai kuka teki ja kuka ei, mutta se jätti kuitenkin sieluumme ikuisen jäljen: kun vaaditaan hyviä tapoja, epäile, kieltäydy uskomasta ja ajattele ite. Porvaria pitää härnätä!

      Miten meillä on näin nynny nuoriso? Pyhäkoulupoikia ja -tyttöjä kaikki tyynni, ei puhuta rumia, koska se on rumaa kieltäjien mielestä.

      Barrikaadeille, perkele!

      Poista
  17. Minä haluaisin olla vapaa sielu ja mieli.

    VastaaPoista
  18. Minusta sielu, mieli ja vapaus ovat kaikki yliarvostettuja. Minä tahtoisin olla - Iineksen säätyleikkiä jatkaakseni - keskiaikainen maaorja, jossain Itä-Euroopasta. Ei tarvitsisi yhtään miettiä, mitä elämässään tekisi ja kirkossakin ymmärtäisi vain helvetin lieskat alttaritaulussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan se sama tunne, kun minä olen aina viihtynyt isoissa tehtaissa, joita nuoruusvuosinani kiertelin Suomessa ja Ruotsissa.

      Tulin aamulla ja leimasin kellokortin, menin liukuhihnalle tai työkohteeseeni, tein työni vihellellen, illalla leimasin taas kellokortin ja lähdin kämpille. Olin osa suurta koneistoa, ilman huolia ja murheita.

      Tunsin itseni vapaaksi. Mieli paloi kuitenkin muualle ja tässä sitä nyt ollaan.

      Poista
    2. Joo, juuri noin!

      Minä ajattelin nuorena usein, että maailma menettää minussa merkittävän liukuhihnatyöläisen. Osaan seisoa kärsivällisesti paikoillani ja toistaa mekaanisia liikesarjoja. En juuri pitkästy.

      Mutta varmaan tämä on vain romantisointia, hyväosaisen ihmisen harhaista kuvittelua.

      Poista
    3. Minusta tässäkin juuri tavoitellaan sitä vapaata sielua ja vapaata mieltä, jonka Liisu mainitsi.

      Olen ollut liukuhihnatyössä Auran panimossa, ja toisessakin paikassa, Bergelinin munapakkaamossa. Minun piti päättää vain kaljapullojen ja munien kohtalosta, ja olla nopea. Milloinkaan en ole ollut niin vapaa ja tyyni kuin silloin.

      Poista
    4. Kun minulla nyt sattuu olemaan tästä ns. "liukuhihnatyöstä" aika vankka kokemus, niin luulenpa todellakin, että ihminen jolla on hyvä mielikuvitus sopeutuu siihen aika helposti - ja alkaa jopa nauttia siitä.

      Toisaalta olen tehnyt valtaosan työurastani ns. "luovassa työssä", jossa tavallinen työkuvio oli "into-uurastus-ahdistus-paniikki-kiirastuli-helpotus".

      Yleensä töitä oli menossa eri vaiheissa, joten meno on kuin vuoristoradalla. No, joillekin se sopii paremmin kuin toisille.

      Minulta on usein kysytty, että kun olen koulutukseltani koneinsinööri, niin onko mainonnan suunnittelussa ja koneen suunnittelussa eroa?

      Vastaan aina, että on siinä yksi oleellinen ero: kun suunnittelen koneen, niin kuka tahansa näkee toimiiko se.

      Poista
    5. Minun ensimmäinen työpaikkani oli koululaisena SOK:n perunapellolla lähellä Jyväskylää. Jonkinlainen aura ajoi edellä kyntäen maata niin että sieltä putkahteli esiin erittäin ohutkuorisia uusia perunoita, joita minä ja kumppanit vikkelästi keräsimme koreihimme. Siitä sai palkkaakin. Muistan miten onnelliselta tuntui heiluttaa seteliä kädessä ja miettiä mitä sillä ostaisi. Muistan että ostin ensimmäisellä palkallani ison mustakantisen virsien säestyskirjan. Sitä sitten minä soitin kotiharmoonilla ja äitini siskonsa kanssa lauloi, sisko ensimmäistä, äiti toista ääntä (alttoa). Oi, että se oli mukavaa. Tunsin itseni ensimmäistä kertaa tärkeäksi ja että osasin tehdä jotain.

      Poista
    6. Perunapalkalla virsien säestyskirja? Onpa viehättävä valinta kaikista maailman kulutushyödykkeistä. Näen kertomuksesi lyhytelokuvana, jonka nimi on Onni.

      Poista
    7. AE, ihailen kommenttiesi sisältöä, harvoin ne kertovat sinusta itsestäsi. Niissä on aina kosketuskohta johonkin toiseen ja tällä kosketuskohdalla on tarkat silmät nähdä lähelle tai joskus hyvin kauaksikin. Sen avulla laajennat toistenkin näkököhtia, jotka muuten voisivat jäädä hyvin lyhyiksi. Tulet siten tehneeksi hyvän työn. Laajennat meille muille oman tai yhteisen elämämme näkökenttää. Se saa ilmaa ympärilleen ja avartaa kykyä laajentaa sitä, niin että me muutkin läsnäolijat huomaamme, miten runsaassa hengenmaastossa saamme koota ajatuksiamme ja yhdistää niitä toisiinsa.

      Poista
    8. Kauniisti sanottu, Liisu, mutta luulen kyllä, että tuo sanomasi on enemmän koko blogin ominaisuus kuin minun. Täältä jokainen meistä löytää kosketuskohtia, ja sanoipa sitä ääneen tai ei, sillä on vaikutusta. Esimerkiksi se poika, joka tulee tämän tästä istumaan sinun kotisohvallesi, toi minun mieleeni montakin lasta menneiltä vuosilta. Heitä ajattelin joitakin iltoja.

      Poista
    9. Täällä Iinekselässä kokee outoja tunteita ja elämyksiä, kuten Liisu tuossa alempana toteaakin. Itse luin silmät suurina hänen itsensä kertomaa perunannosto-keissiä osuuskaupan laajalla pellolla - ja etenkin sitä, miten hän käytti ensimmäisen palkkansa!

      Tuli tunne kuin olisi päässyt kurkistamaan Liisun lapsuuskotiin, outoon seesteiseen maailmaan, jossa kesätyötienesteillä ostetaan virsikirja (!) ja jossa sitten perheen naisväki soittaa ja laulaa yhdessä virsiä!

      Pappilassako sinä lapsuutesi vietit!?

      Minun lapsuuskotini oli aivan erilainen, valveutunut työläiskoti, jossa jokainen istui nurkassaan lukemassa, ja ensipalkallani ostin kiikarin.

      Millainen lapsuuskoti sinulla oli, oi AE?

      Poista
    10. Minun molemmat vanhempani äänestivät aina demareita. Äiti kertoi siskolle ja minulle kuiskaten, keitä he isän kanssa olivat äänestäneet, koska hänestä vaalisalaisuus oli tärkeä. Erityistä poliittista aktiivisuutta kotona ei ilmennyt, mutta naapuritalon kommunisteista puhuttiin matalalla äänellä. Joiksikin jouluiksi meille pyydettiin mukaan puolituttu yksinäisraukka. Katuojiin kaatuneita spurguja ei koskaan saanut jättää ilman apua. Suku oli tärkeä, evakkotaustaa oli sekä äidin että isän puolelta. Velvollisuudentuntoa korostettiin. Oli tärkeää käydä tervehtimässä suvun vanhuksia usein. Heille piti viedä äidin tekemiä ruokia muovipurkeissa.

      Isä opetti matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa. Äiti oli sairaanhoitaja. Äidin oma äiti oli kuollut nuorena, joten äiti oli koko lapsuuteni (ja on edelleen) syvästi omistautunut äitinä olemiselle. Joka hetki piti pelata yhdessä, hiihtää yhdessä, leipoa yhdessä, katsoa telkkaria yhdessä tai lukea yhdessä. Inhosin hiihtämistä. Mäyräkoirallemme hankittiin joululahjoja.

      Seksivalistuksesta muistan ennen muuta sen, että äiti kertoi ihmisten rakastelevan silloin, kun he rakastavat toisiaan. Se oli minusta jo silloin aika onneton väite.

      Poista
    11. Sinulla, Tapsa, on oma hyvä tulkintasi lapsuudenkodistani. Se kelpaa minulle vaikka kaipaisi jonkin verran korjauksia. Ensinnäkin: minä taisin olla ainoa, jolla oli suora suhde jumaluuteen, ja sitä hoidin aina iltaisin nukkumaan mennessä. Mykerryin peiton alle piiloon ja panin kädet ristiin ja sitten seurasi pitkä nimiluettelo, joille kaikille pyysin Jumalalta ystävällistä käytöstä mainitsemilleni nimille. Ja siltä varalta, että joku meinaisi unohtua sanoin varoiksi, että hyvä Jumala anna kaikille muillekin ihmisille hyvää oloa ja kiiltollista mieltä. Siunaa meitä ja varjele. Siunaamisesta en oikein tiennyt, mitä se tarkoitti, mutta uskoin Jumalan tietävän sen. Tämän kaiken sopotin hiljaa, ettei kukan ulkopuolinen olisi sitä kuullut.
      Ei meillä koskaan puhuttu Jumalasta, mutta koulussa puhuttiin. Siitä olin iloinen.
      Se, minkä ostin ei ollut tavallinen pieni virsikirja vaan aukaistuna ehkä n. puolimetrinen paksu pitkänomainen säestyskirja nuotteineen. Niitä soittelin aina tarvittaissa. Minulla oli soitonopetteja Kusti Pitko. Ensin oli harmooni. Se muuttui myöhemmin pianoksi. Saulikin sillä soittelee aina kun käy meitä katsomassa (eilen viimeksi). Mun lapsuudenkoti on jo kauan sitten murskattu, nyt sen sirpaloilla, joissa on eri vivahteita vielä pelataan. Musiikki kuuluu ykkösenä elämäämme.
      Yritämme elää sovussa kaikki, muttei se ihan aina onnistu. Yksi meistä, melkein Iineksen kaima, Iiris, elää tänä päivänä Saksan jälkeen Liettuassa. Sinne lentää sähköposti minulta. Vielä se asia, että mun kotona rakastettiin kirjoja. Jos oli pehmokantinen isä teki siihen kovat kannet itse, vain siksi, että se kestäisi kauemmin. Ne ovat vieläkin elossa, vaikka iskä on jo kuollut.

      Poista
    12. AE taitaa olla henkilö, joka sai ovet avautumaan, ja näköalan meihin muihin avartumaan, onko se hyvä vai paha? Itse olin halukas aikaisemmin pitämään ovet kiinni, vahvat seinät ei edes ikkunoista saanut kurkkia, muut kun Iines itse. Toisin sanoen, pysyä mahdollisemman tuntemattomana. Nyt minä aion sulkea oven. Aika paljon ennätin kai puhua, mutta en muista itse mitä, eikä sillä väliä. Tiedän, ettei perhe, jossa olen, halua tulla esitellyiksi. Joten, astun pimeään... Nyt. (Mitä mieltä täällä ollaan yleensä? Onko se hyvä vai paha?) Mitä Iines itse ajattelee?
      Olen taiteilijan vaimo. Itsestä kai voi sentään puhua, vai mitä? Taiteilijan vaimo? Millaista on olla taiteilijan vaimo? Siitä on kyllä olemassa kokonaisia kirjoja.
      Miksihän minusta tuntuu yhtäkkiä nyt hieman omituiselta? ... Oh! Pitäisiköhän minun poistua nyt - takaviistoon? Julkaisenko tämän, vai mitä? Julkaise (lukee tuossa alapuolella).

      Poista
    13. AElla on tapana katsoa asioita yllättävistä näkökulmista, se on kivaa. Suotta sinä Liisukainen pelkäät, että olet avautunut täällä liikaa, sillä niinhän moni muukin tekee, eikä niitä kukaan muista tai ei ainakaan tiedä mikä on totta ja mikä taiteellista vapautta.

      Katso vaikka taivaan lintuja... tai mieluummin siis veljeämme Mikistä, hän on avautunut täällä enemmän kuin kukaan koskaan missään (tämä on jostakin sadusta?), mutta muistammeko me niistä mitään, nehän ovat meille vain tarinoita, vaikka olisivat tosiakin, kuten ne Mikiksen kohdalla aina ovat.

      Ihminen voi kätkeytyä kahdella tavalla - vaikenemalla tai kertomalla kaiken. Tai jotain siltä väliltä. Minäkin olen "tuntenut" sinut jo vuosikausia, enkä tiedä silti juuri muuta kuin että olet taiteilijan vaimo ja äiti ja ainakin kai asuit jossakin välissä Saarikosken runon kadulla, tuossa lähellä.

      Poista
    14. Taivahan totta, ainahan täällä on avauduttu. Meikäläisen alkoholismin varjostama mutta muuten ok lapsuuskin on tullut varmaan selväksi. Samoin monen muun reissut ja rettelöt, sairaudetkin. Älä siis, Liisu, pelkää avautuneesi liikaa. Täällä ne tiedot ovat, eivät koko maailmassa. Ja koska olemme rauhallista ja ystävällistä väkeä, tuskin niitä kukaan väärin käyttää, jos ei lasketa mukaan minun henkilöyteni paljastajaa muutama vuosi sitten. Blogissa ja valtakunnassa siis kaikki hyvin.

      Poista
    15. Kyllä te olette täällä vuosikausia paljastelleet itseänne. Huomaan sen selvästi, kun olen kesän alusta asti lukenut näitä vuosia täällä pitkin ja poikin. Hauskinta on, kun joku sanoo, että tätä en muuten ole koskaan kertonut missään - ja on kertonut saman tarinan jo kaksi vuotta aiemmin. Tulee olo, että luottamus on suuri, kun kirjoittaja ei itsekään enää muista uskoutuneensa. Ensin minä luin vanhoja kirjoituksia ja kommentteja ymmärtääkseni teidän keskinäiset suhteenne. Sitten aloin lukea tiettyjen ihmisten kommentteja pitkittäin. Sitä teen edelleen. En tee sitä käyttääkseni poimittua tietoa mitenkään ilkeämielisesti hyväkseni vaan siksi, että teistä rakentuisi minulle kertomuksia. Tällä hetkellä yritän rakentaa P. P:tä, joka vähän liukuu. Hän sanoi jossain, että vastaa kyllä kysymyksiin, jos niitä esitetään. Odotan tilaisuutta.

      Minustakin puheet liiallisesta avautumisesta ovat turhia, koska tuskin täällä nyt 15-vuotiaita pyörii. Jokainen meistä osaa kirjoittaen paljastaa ja piiloutua haluamallaan tavalla. Ja jos joku on niin kännissä, että löröttelee liikoja, teksti on yleensä sen verran sekavaa, ettei sitä ihan helposti nopea lukija ymmärrä. Hitaat ovat sitten yleensä aika kilttejä.

      Poista
    16. Kuinkahan moni maailmankirjallisuuden merkkiteos on kirjoitettu vaikutuksenalaisena? Millaisia olisivat Saarikosken runot ilman virvoittavia?

      Muistan sellaisen kohdan joissakin Saarikosken omissa päiväkirjoissa tai muistelmissa, joissa hän kuvasi rohkaisevasti ”kuvillaoloaan” tai lääkärin määräämää maksanpuhdistusoperaatiota: - Tänään juotu vain pullollinen punaviiniä.

      Poista
    17. Oletko sinä, Iines, koskaan kirjoittanut tänne lievästi humaltuneena? Ymmärtääkseni et juuri juo, mutta jos joskus juot, tuleeko sinulla tunne, että nytpäs menenkin koneelle kirjoittamaan? Vai juuri päinvastoin?

      Poista
    18. Olen kyllä, lievässä. Esimerkiksi kesäisin minulla on tapana nautiskella ihanan kesäruoan kanssa olut, joskus jopa kaksi, kun on pöytäseuraa, rakkaita sukulaisia.. Ja jos suoritan heti perään ruokalevon, niin kuin muutkin, otan taatusti tabletin esiin ja kerron teille älykkäässä kommentissa, kuinka asiat oikeasti ovat.

      Minulle riittää lievä kahden oluen tai kahden viinilasillisen tuoma hurma ja kihara olo, kovaa humalaa en ole kokeillut sitten nuoruuden päivien, jolloin voin helposti pahoin. En tunne siihen kutsumusta.

      Ja siis itse juttua en kirjoita koskaan vaikutuksenalaisena. Se ei ole minun juttuni.

      Poista
    19. Liukumisesta curlingiin, ala kysellä äläkä hosu harjoinesi kun kivi liikkuu yhdellä kiskaisulla juuri kuten tuleekin.

      Harjoitus tekee mestarin, väsyneeksi.

      En kuitenkaan luovu spinnistä, juttua ilman flengaa ei tule.

      Viihteeksi ja opiksi, mutta en ole IRL kiva tyyppi tai mainio seurapeikko. Olen haalariasuinen lurjusten oikeusasiahlö joka mieluiten asustaa siltojen ja betonirakenteiden rappeutuvassa tunkan tuoksussa ja käyttää kaikkea ympäriltä löytämäänsä valmistaakseen itsestään kopioita jotka valmistavat kopioita jne. ad infinitum. Lisäksi haisen luomulta, kahville, hielle ja sikarinsavulle ja useimmiten vielä leikkuulaikan ja teräksen vienolle kukkais-roskis-sairaalapesulan viemärille ja pölähtelen talkkia ylt'yleensä.

      Rakastan aivan dorkana koiria mutta ellei sellaisia ole vähintään yhtä näkösällä saatan olla jonkin aikaa syömättä ihmisiä, pelottelen kuiteskin varmana ainskin kolme / ratikkamatka. Ehd. min. omalääkärin suosituksesta kaksi jos on pariskunta. Muutkin elukat ihkutan oitis oireenmukaisesti paitsi en poliisin hevosia koska vähänkö ne siis on kantturoita, nukahtelevat punaisissa ja syövät liika vähän kai koska eivät paina edes täyttä tonnia. Muuten olen mukava paitsi että en ole ollenkaan, en yhtään vaan täys särmiä ja tempperatuuria.
      En viitsi jankuttavia yhden oman elämän hipeltäjiä jotka hilloavat toisten ajatuksia enkä puhu pilkkiongintaa harjoittaville ikinä.

      Poista
    20. Minä en kyllä hallitse curlingin sääntöjä. Luulen, että pikemmin asettelen ansoja kuin harjailen jäitä. Äsken asetin tuonne toisaalle ansan sinulle ja Rikulle. Olette molemmat väittäneet kuuntelevanne Edu Kettusta. Siitä haluaisin kuulla enemmän. Siispä kysymys 1: Milloin ja miten kuuntelet Edu Kettusta?

      Minusta on selvää, P. P., että sinä et ole IRL mainio seurapeikko. Juuri siksi sinussa on jotakin sympaattista.

      Poista
    21. Aina kun sitä kuulen, se on edullisinta.

      Poista
    22. Kuulostaa autoradiotapaukselta, Pikku Pettu. Kiidät pimenevässä syysillassa siellä Lahden motarilla ja radiosta alkaa soida Edu:

      ”Ja mä tiedän että asiat
      ovat lopulta kaikki vain abstraktioita
      kuvia joita voit katsella
      niin kovin yhdeltä kantilta
      ja huomata varjojen liikkuvan silti”

      Puristat rattia vähän kovempaa. Et tiedä, miksi sinuun tulee juuri nyt tämä tunne ja mistä, mutta olet hetken melkein onnellinen siinä moottoritiellä yksin.

      Poista
    23. Osin tarkka hoksinto, yllättävän ovela. Tietenkään en autoile, veneilen. Melussa ei E. K. toimi joten siinä suhteessa pieni tarkennus.

      Kokeile Kadonnut lennolla, myös Veikko Lavi, Villin lännen sanomat.

      Poista
    24. Videoita viihdykkeeksi, aivan ihailtavan vimmaisella luovuudella dusattuja, siis vimpampäälle on

      Esti tieteski youtube ja hauksi
      - espanjalaismies kohtaa ongelmia puulämmityksessä
      .. ja antaa algoritmin hoitaa loput toisen ehdotuksen klikkauksen jälkeen.

      Poista
    25. Tämä oli sen verran hupaa kamaa, että autan hieman ja säästän klikkauksissa, varmaan sähköäkin säästyy:

      https://www.youtube.com/watch?v=Fy6j9n5rEgY

      Poista
    26. Noin se nauru tarttuu. Eilen just lämmitin takkaa ja poltin puita. Vielä on saanu rauhassa poltella🥴

      Poista
    27. Totta kyllä, PeePee, ettei EK:n ympärillä saa olla melua. Eikä kovin paljon valoakaan. Olen tosin ollut kuuntelemassa häntä kaksi kertaa livenä ja hyvin kestin senkin, että oli ihmisiäkin siinä ympärillä, samassa tilassa. Toisessa yleisössä oli mies, joka huuteli kummallisia kappaleiden väliin.

      Mutta vene on hyvä. Kuvittelen veneesi alle pikemmin meren kuin järven.

      Poista
    28. Kilttiä että viitsit, I.
      Sinänsä ei ole reilua että saadakseen sanomansa selkiytettyä tulee turvata täysin synteettiseen sanomamuotoon mutta kuten viestinnän ensimmäinen väittämä yrittää todistaa tärkein on sanoman sisimmäisen ytimen perillemeno. Nauru on sivutuote.
      Edu Kettusen taide ei ole yhtämittainen muiden taiteilijoiden taiteen suhteen. Näin voi aina sanoa; pätee aina, muuttaen muutettavat.

      Poista
  19. AE, vielä yksi huomio. Tuota luomaasi Onni- elokuvaa voi ja pitää mielestäni laajentaa siten, että me kaikki mahdumme sen nimen alle. Tämä on meille kaikille, heillekin, jotka harvemmin ovat aina läsnä, muodostunut paikaksi, jossa voimme niin halutessamme keventää kuormaamme ja antaa uskoa toisillemme. Tällainen paikka on hyvin arvokas, myötäilee elämämme kulkua, joka suuremmaksi osaksi on itsensä elämän lahjoittamaa tannerta. Me toiset olemme mukana toistemme vaiheissa, vaikka emme niistä edes puhuisi. Emme pidä pahana purkaammeko kuormaamme hyvillä vai huonoilla asioilla. Molemmat kuuluvat elämään. Täällä meillä on ns. tukipylväitä, so. ihmisiä, jotka ovat luotettavia ja henkisesti voimakkaita ja valmiita auttamaan toisia. Ihmisiä, joilla ei ole paha mielessä, vaan joka soisi jokaiselle meitä onnea. Sellainen tunne minulle on tullut. En usko, että me ihan turhaan täällä puhua lepertelemme. Ainakin itse olen saanut apua. Varsínkin itseltään pääjehulta eli Iinekseltä. Ja jotenkin minulle ainakin on muodostunut aikaa ollen kokemus, että täällä Iineksen blogissa kaiku vastaa jos täällä huutaa. Niin että voimme olla ainakin ajoittain täysin onnekkaita, ja joskus jopa onnellisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on hienoa, että täällä on selvästi aitoja ihmisiä, siis tarkoitan omina persooninaan aitoja, ei mitään lifestailattuja tyyppejä. Sanon minäkin suoraan, että ei tämmöisiä aikuisten Leelian lepotuoleja ja maailmanparannuspaikkoja ja kirjallisia estradeja aivan hirveästi ole. Siitä kiitos meille kaikille.

      Poista
    2. Ah, minulta pääsi helpotuksen huokaus kun luin viimeksi kirjoitettuja kommentteja. Kyllä täytyy tunnustaa, että täällä voi tarpeeksi kauan kommentteja tehtyään kokea tämän paikan jonkinlaiseksi lepopaikaksi, jossa tuntee olevansa hyväntahtoisten ihmisten seurassa. Kukaan ei täällä kukkoile eikä halua mitään pahaa, päinvastoin. Täällä ollaan ystävällisiä ja kerrotaan omia ja kuunnellaan toisten elämän kokemuksia. Ja kaiken, mitä kuulee, kokee kuin lahjaksi. Täällä keskustellaan ystävällisesti. Kukaan ei raivoa. Ei omasta eikä toisten puolesta. Ja täällä voi tuntea jopa ikävää, jos joku, jonka kommentteja on tottunut lukemaan, ei yhtäkkiä enää kirjoitakaan mitään. Tällaista on silloin tällöin sattunut. Tärkein tekijä on tietysti Iines itse. Ilman häntä tämä kaikki loppuisi tähän. Ja toista Iinestä olisi turha hakea. Onnea Iinekselle ja kaikille meille muille! Me oomme kaikki omia itsejämme! Olkaamme onnellisia ja iloisia!

      Poista
    3. No juu, lepo vaan ja eteenpäin. Täällä on paljon tekstejä, kun ottaa huomioon, että kommenttiosio on huomattavasti laajempi kuin juttuosio. Eihän näitä kukaan vieras kaikkea lue.

      Joku laskee blogin sisältöä vain juttujen määrällä, mikä mielestäni on väärä lähtökohta. Blogi ei nimittäin ole monologi, päiväkirja eikä kirja, vaan se luotiin alun perinkin vuorovaikutusvälineeksi, johon lasketaan mukaan kommentit. Täällä on melkoisia kommentteja jo pituudeltaankin, saati sisällöltään. Yhtä lailla ne ovat jonkinlaista kirjallisuutta kuin itse blogijuttukin.

      Eli yritän sanoa, että aika huoletta ihminen voi kirjoitella omana itsenään, ja avautuakin, kun tarvetta ilmenee.

      Poista
  20. Oi ihanaiset! Nyt vasta ehdin lukea syvällisiä kommenttejanne.
    Säilöntää ja perunannostoa on täällä harrastettu. Puolukoitakin viimein löytyi.
    Tein iltamassa lupaamani vierailun kylän perille ja toin mukanani kolmet upouudet villasukat. Ehdin juuri takaisin hämärän hyssyssä ennen pimeää. Äitini vanhassa pyörässä ei ole valoa. Olisin voinut ottaa otsalampun mukaani, mutta aioin ehtiä pimeän alta pois, kuten teinkin.
    Pihakalusteita on tänään kannettu varastoon, ja osa ulkoruukuista tyhjennetty uutta kevättä odottamaan.
    Ensiviikolla urbaaniin, ainakin viikoksi.
    Silmäkeskuksessa pitää käydä syynäyttämässä silmät vuositarkistuksessa ja viikonloppuna on kolmipäiväinen, suosituksi perinteeksi muodostunut kirjallisuustapahtuma jossa aiheena on vesi.
    Tiedeosiossa on perjantaina koko päivän aiheesta luennoitsijoita. Lauantaina on varsinainen kirjailijoitten päivä. Kiinnostavia esiintyjiä onkin saatu taas mukaan. Auli Särkiö, Anni Kytömäki, Emmi Itäräntä, Maarit Verronen ja Olli Jalonen. Heitä kuunnellessa menee koko päivä. Illalla olisi perinteiset "jamit" teatterin terassilla. Saas nähdä vieläkö illalla jaksan mennä sinne tapaamaan kamuja.
    Torstain ohjelmassa olisi ainut mienkiintoni kohde illalla: elokuva Veden vartija. Saas nähdä lähdenkö sinne ajoissa jonottamaan.
    Ohjelmaa voi seurata myös Kirjallisuustapahtuman verkossa.

    VastaaPoista
  21. Kesämökki on minullakin nyt talviteloilla, ruukut tyhjennetty, pihakalusteet kannettu kaikki suojaan, sähkö ja vesi katkaistu, postilaatikko ruuvattu irti ja ruukut käännetty alassuin talon seinustalle ym.

    Nyt saa syksy tulla ja kynttilät syttyä. Olen miettinyt kohdallani sähkönsäästövinkkejä. Enpä tiedä, kun en tykkää pimeästä. Minulla on paljon valaisimia, myös huoneiden nurkissa. On tietenkin yleisvalaisimia, kattolamppuja, sitten on jalkalamppu, seinälamppuja ja pöytävalaisimia. Tykkään lampuista, varsinkin vanhoista antiikkivarjostimista. Ehkä jotakuta voisi pitää pimeänä.

    Latureita ei ainakaan kannata pitää jatkuvasti virrassa kiinni, ja saunomisesta en hirveätä välitä talvella, suihkussa katkaisen vedentulon aina hiustenpesun ajaksi. En taida hirveästi tuhlata energiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole enää vuosiin ollut laittamassa mökkiä talviteloille, mutta lapsena tein sitä joka syksy tai ainakin häärin siinä vanhempien ympärillä ja kannoin venettä pois rannasta. Muistan tunnelman.

      Minä en koskaan käytä kattovalaisimia. Vihaan yleisvaloja. En sentään ole mikään Eeva-Liisa Manner, joka kuulemani mukaan vietti pitkiä aikoja pimeässä, kun ei osannut vaihtaa uutta lamppua. Jalkalamppujen valo on jotenkin lohdullista. Antiikkivarjostimia on täälläkin muutama. Syksyllä pitää istua huopa hartioilla hämärässä huoneessa ja kuunnella alakuloista musiikkia. Esimerkiksi Edu Kettusta.

      Poista
    2. Huoneessa pitää olla kattovalaisin, mutta esimerkiksi olohuoneen toista yleisvalaisinta en käytä koskaan. Käytän taaempana olevaa vanhaa helmilamppua taustavalaisemiseen ja sitten on joka nurkassa oma lamppunsa.

      Nojatuolin vieressä pitää olla lukemista varten hyvä jalkalamppu, jossa on kangasvarjostin, moderneista spoteista en pidä. Niitä en ottaisi huusholliini mihinkään. Eteisessäkin on kaunis helmilamppu, yläkerrassa makuuhuoneissa on antiikkiset kierrätyslamput katossa, mutta sielläkin on aina käytössä pöytälamppu tai nurkkalamppu. Kattovalo on kauheaa.

      Ylipäänsä huushollini on täynnä vanoja huonekaluja, kierrätettyjä, perittyjä, huutokaupoista ja kirppareilta ostettuja, uutta ovat vain istumiseen ja makaamiseen tarkoitetut mukavat sohvat ja tuolit.

      Tuoleista paras istua ja tarvittaessa torkkua on uusi musta Stressless, jolle annoin periksi, kun kirpparilta muinoin ostamani ruskea vanha nahkainen tv-tuolini hajosi. Siitä on kai kuvalinkkikin jossain täällä. Se oli minulle rakas, mikään tuoli ei ole ollut yhtä hyvä istua ja vetää nokosia kuin se, 40 markkaa ja kestävää pehmeää nahkaa.

      Poista
  22. Sinun elämäsi kuulostaa aina niin aktiiviselta, Noora. On juhlia, kyläravintolan rokki-iltoja (tiedän, kun vakoilen blogiasi) ja taiderientoja. Minä olen viime vuosina riennellyt vähän missään taiteissa, mutta muutama viikko sitten kävin Helsingin juhlaviikoilla katsomassa tanssiesitystä, jossa tanssija Boris Charmatz säesti itseään viheltämällä. En ymmärrä, miten kukaan kykenee pomppimaan ja viheltämään samaan aikaan, mutta niin vain kykeni ja Summertime vaihtui sujuvasti Autumn Leavesiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AE, rauhallisia, hiljaisia ajanjaksoja on arkielämässäni kuitenkin eniten, varsinkin talviaikaan.
      Koronan rajoitusten jälkeen on ollut mukava tavata ihmisiä eri tapahtumissa.
      Nyt tekisi mieli mennä ja osallistua kauoungissa järjestettäviin moniin näyttelyihin, teatteriesityksiin ja konsertteihin. "Ihmisnälkä" tulee aina syksyisin. Pitää päästä ihmisten ilmoille. Sen jälkeen onkin nukavaa taas vetäytyä omiin oloihin.
      Maalla erilaiset piha- ja puutarhahommat, sekä metsän antimien poiminta ja säilöminen pitävät vain lyhyen ajan kiireisenä.

      Poista
  23. Kaihoisaa on lähteä täältä luonnon rauhasta, vaikka en asukaan täysin asfaltoidussa ympäristössä kaupungissakaan. Pienkerrostalossa ei voi elää yhtä vapaasti kuin maaseutumökissä. Mökillä tarvitse ottaa huomioon seinänaapureita. Voi kolistella ja kuunnella musiikkia ja katsella televisio-ohjelmia ääniä vaimentamatta. Ja mikä parasta voi mennä pihalle vaikka keskellä yötä kuuntelemaan yön ääniä ja katselemaan tähtiä ja täysikuuta, jotka
    loistavat kirkkaammin kuin kaupungin katu ym. -valot eivät ole kilpailemassa.
    Onneksi ei ole pitkä välimatka, joten kun ikävä hiljaisuuteen ja "vapauteen" yllättää, pääsee nopsasti vaihtamaan olotilaa.
    On hivenen surumielistä jättää syksyisin jäähyväisiä kesälle.
    Tänään vielä oli loistava sää. Aurinko lämmitti kuin syksy olisi kaukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla mökkielämä jakautuu kolmeen erilaiseen osaan - kevääseen, kesään ja syksyyn. Nyt olen juuri siirtymässä syksyyn, jota itse asiassa rak... hmmm, josta tykkään eniten.

      Syynä ehkä osaksi se, että syksyisin olen täällä yksin, vaimokaan ei enää tule tänne, kaupunkilaisfriidu kun on.

      Kesävieraatkin vähenevät, tänään kävi viimeiset, tukholmalaisetkin lähtevät kohta kotiin, päivä jakautuu valoon ja pimeyteen, päivällä ahertelen metsässä, kiertelen kanootilla rantoja tai teen jotain muuta hyödyllistä, illalla on aikaa saunoa, lukea ja mietiskellä.

      Usein seison säkkipimeällä terassilla tai laiturilla, tänäänkin, ja ihmettelen mikä minuakin lapsena tässä pimeydessä pelotti?

      Mitä ihminen pelkää, kun hän pelkää pimeää?

      Poista
    2. Enpä malta olla lisäämättä, huomasin kun kävin äsken ulkona, miten mahtavasti Kuu ja Jupiter ovat nyt etelätaivaalla vierekkäin!

      Poista
    3. Ja miten mahtavasti kuu helotti edelleen etelätaivaalla ennen aamuseitsemää! Nyt on jo pilvessä.

      Ihmisen pimeänpelko lienee arkkityyppinen, ikiaikainen eli ihmisolennolle ominainen selviytymistaisteluun liittyvä jäänne, lajiominaisuus. Tavallaan hieman refleksinomainen, niin kuin se, että koira kiertää ympyrän ennen makuulle laskeutumista ikään kuin vielä olisi käärmeitä tai purevia otuksia uhkaamassa sen elinoloa.

      Varhaiskantaiselle ihmiselle pimeä oli täynnä ”voimaa” ja vaaraa, meillekin vielä kaikesta tiedosta huolimatta osittain. Paha voi lymytä pimeän turvin, suojassa, niin kuin olemme oppineet jännitys- ja kauhuelokuvista.

      Vaan on se ääripääkin kauhea: kirkas valo, ja pelkkä kattovalo huoneessa on ankea. Tulee mieleen jokin Kaurismäen elokuva, jossa on huone, minimaalinen kalustus ja varjostinta vailla oleva hehkulamppu roikkuu katosta puoli metriä alaspäin. Ja Matti Pellonpää ja Kati Outinen laukomassa onelinereita.

      Poista
    4. Mitä mökkeilyyn tulee, olisin mieluusti mökillä myöhemmin syksyyn, jos en olisi siellä yksin ja kokisi oloani yksinäiseksi. Jälkikasvu ei ole yhtään innostunut mökkielämästä ja mökin toinen omistaja asuu Saksassa, josta ei tänäkään koronan jälkeisenä kesänä päässyt käymään, koska lentoyhtiö perui jo maksetut lennot lentokenttäkaaosten takia.

      Sukulaisia on mökkiseudulla, mutta heillä on omat perheensä ja olonsa. Paras ystäväni, mökkinaapurini löysi muutama vuosi sitten netistä itselleen miehen ja siihen jäi yhteydenpito ja yhteiset jokavuotiset ulkomaanmatkamme ja reissumme. Hän ei liiku minnnekään ilman miestään, emme ole olleet kahden naisten kesken sen jälkeen, kun mies ilmaantui. Symbioosi on kuin jesarilla teipattu, siinä ollaan yhtä, ei yksilöitä, käytetään pronominia me, ei koskaan minä. Plääh.

      Poista
  24. Saan teistä yllättävän vahvoja kuvia mieleeni. Tapsa kanoteeraa lippalakki päässä (onhan sinulla lippalakki kanootissakin, onhan?) hiljaisessa syysmaisemassa. Iines ruuvaa irti postilaatikkoa ja kääntelee ruukkuja yksitellen alassuin kuin tekisi jotakin pyhää hautausrituaalia. Toiselle yksinäisyys on juhlaa, toinen tahtoisi siitä pois.

    Muistan lukeneeni, että syksy on sinunkin lempivuodenaikasi, Iines. Minunkin on. Meillä on yhteinen alue syksyn ja lampunvarjostinten kohdalla.

    VastaaPoista
  25. Syksy on kyllä inspiroivaa aikaa, kun ennen se oli aina kevät - edessä pitkä vapaa kesä. Nyt vanhemmiten vuodenaikojen merkitys muuttuu ja ne nousut ja laskut tasaantuvat. Sitä vain nauttii aina uudesta vuodenajasta, ihan sama oikeastaan, mikä se on, mutta se muutos on sytyttävää, uuden tulo. Talvenkin tulo on kivaa, ensi lumi on ihanaa.

    Yksi asia syksyssä on, josta en pidä, joka hieman ahdistaa: kaamos, pimeys. Tunnen melkein fyysisesti, miten maan ja taivaankannen välinen rako kapenee, kunnes elementit ovat melkein kiinni toisissaan. Ihan kuin Atlas polvistuisi taivaankansi selässään ja lopulta putoisi pitkälleen ahtaaseen kajoon. Kunnes kevättä kohden päivän pidentyessä nousisi pikku hiljaa taas jaloilleen.

    VastaaPoista
  26. Reagoitko sinä lapsenakin kaamokseen, vai onko siihen liittyvä ahdistus syntynyt aikuisiällä? Tunnen monia ihmisiä, joilla kaamos vaikuttaa voimakkaasti mielialoihin. Jotkut ovat hankkineet kirkasvalolampunkin siksi. Muutamille siitä ollut apua. Minussa tuollaista pimeäreaktiota ei tapahdu. Nautin, kun pimeä alkaa aikaisin ja kestää kauan ja lämminvaloiset katulamput näyttävät kauniilta.

    VastaaPoista
  27. Reagointi on ehkä liian voimakas sana kuvaamaan tunnetilaa, sillä se taitaa olla lähinnä silloin, kun katson virallisesta almanakasta auringon nousu- ja laskuaikoja. Luulen dramatisoivani asiaa lähinnä kirjallisessa mielessä. Kuvitan sen allakan herättämän tunteen. Oikeasti olen siis melkoisen tyyni asian kanssa. Tähän sopisi varmaan pieni hymiö.

    VastaaPoista
  28. Minä olen yhä enemmän tullut sinuksi pimeän kanssa torpan pihalla käyskennellessäni ja pihakiikussa istuessani pilkkopimeällä.
    (Kaikki aurinkokennolamput eivät aina toimi, ja niiden valo ei kanna kauas.)
    Tätini kertoi torpan oudosta päivävieraasta, jonka ukkikin muka näki. Tapahtuneesta on lähes 70 vuotta kulunut. Joku tuntematon nukkui torpan sängyssä ja kohta katosi kuin tuhka tuuleen. Vierailijaa ei tunnistettu eikä nähty sen koomin. Kesällä tätini taas kertoi tuota tarinaa vierailijasta ja arvaili nyt näyn olleen jonkin sortin etiäinen, kun eräs mies hukkui samoihin aikoihin lähilampeen.
    Enpä ole näkynyt kummituksia, vaikka setäni lapsia on torppaan aikoinaan kulkutauteihin kuollut.
    Pikku-veljenikin kuoli kahden kuukauden vanhana lähes samoilla pihoilla, kun silloisessa asumuksessa lyhyen ajanjakson vanhempieni ja sisareni kanssa vietimme.
    Mielenkiintoista on yhä huomata, miten pian silmät tottuvat pimeään, mökin sisältä kirkkaasta valosta tullessa.




    Tarina tulee joskus mieleeni pimeällä pihalla oleskellessa. Sisälle pimeään latoon ja navettaan pihan perällä en ole vielä tarvinnut pimeässä mennä. Tuvan portailta katsottuna nuo harmaat rakennukset hämärässä herättävät mielessä jännitystarinoita.
    Kauan sitten ladossa asui lepakoita. Naapurin kissa oli tuonut naapuriin kuolleen pikku-lepakon sisälle. Naapuri näytti sitä minullekin. Olipa söpöt, pikkuiset kasvot. Poikanen ilmeisesti.
    Mielikuva siitä, että joku pikkunisäkäs, lumikko vaikkapa, (niitäkin naapurin kissa oli aikoinaan tuonut emännälleen) iskisi pimeässä ladossa hampaansa jalkaani tai astuisin siellä kyykäärmeen päälle hirvittää enemmän, kuin varsinaiset kummitukset tai tuntemattomat kaksijalkaiset yövierailijat.






    Käymälään, joka on edellämainittujen vieressä, ei pelota mennä

    VastaaPoista
  29. Tulipa pitkiä rivinvaihtoja, liekö yön aaveet asialla? :)

    VastaaPoista
  30. No tulipa pimeä-sanaa toistettua tiuhaan. Vaan eipä nyt juttuilija jaksanut kehittää sanalle uusia, tuoreita ilmauksia tällä erää kellonaikaa.

    VastaaPoista
  31. Nämä vanhan kansan kertomat etiäiset ja kummitukset ovat kivoja tarinoita. Ihmisillä on aina ollut erilaisia kykyjä, taitoja ja tapoja tulkita kokemaansa yliluonnollisilla tulkinnoilla. En silti menisi väittämään, että mitään ei koskaan ole oikeasti tapahtunut.

    Mutta siis uskon, että valtaosaan tarinoista on kuitenkin luonnollinen selitys: uni, horrostila, jonkin aineen vaikutuksen tuoma harha jne.

    Ihminen, jolla on kertojan lahja ja hyvä mielikuvitus, osaa sitten kertoa tarinansa kuin elokuvan. Ei ole omena kauas pudonnut, Noora, suvussasi on ollut muitakin lahjakkaita kertojia kuin sinä!

    VastaaPoista
  32. Olen varmaan aika monta kertaa kertonutkin, että minulla on suvussa tietäjiä ja verenseisauttajia, veljenikin on jonkin sortin näkijä.

    Ja niin olen minäkin. Etiäisiä koen jatkuvasti, juuri sellaisia että tuliko joku, kun kolahti. Ei tullut, mutta muutaman minuutin päästä usein sattuu niin, että joku tulee.

    En oikeastaan välitä siitä, vaan lähinnä tarkkailen. Tietysti sitten firman bileissä ja muissa pippaloissa voin alkaa ennustaa ihmisille kädestä tai korteista, yhteen aikaan katselin niistä kuolinaikoja. Hirveä huvi.

    Vuosi sitten eräs vanha työkaverini, kun sattumalta tavattiin, sanoi että muistaako kun 20 vuotta sitten korttini kertoivat hänen kuolevan 63 vuotiaana. Muistin toki. Se on ensi vuonna, hän jatkoi.

    Lupaan kertoa teille miten tässä käy. Toivon tämän kerran erehtyneeni.

    VastaaPoista
  33. Kuolinaikojen ennustaminen on pelottavaa, hui. Sitä ei unohda, vaan se palautuu varmaan usein mieleen, jos joku on semmoisen itselle ennustanut.

    Me kokeilimme kerran opiskelijoina spiritismiä sisareni ja serkkutyttömme kanssa. Teimme aakoset pahville ja nostimme juomalasin nurinpäin siihen päälle. Sammutimme valot ja sytytimme kynttilän ja panimme kukin etusormemme lasin päälle.

    Ja lasi lähti liikkumaan, vaikka kukaan ei sitä tiedostanut liikuttavansa. Kysyimme kukin, tulemmeko menemään naimisiin ja kaikille tuli kyllä. Kysyimme sitten vuoron perään miestemme nimiä. Siskolle tuli Kalevi Simola, serkulle Pekka Mannonen ja minulle Heikki Orrela, kelloseppä.

    Huvittavaa ja hieman outoa on se, että tuosta minun vastauksestani osa on totta. Niistä muodostuu nimittäin mieheni, siis entisen, sukunimi, vain kahta kirjainta vailla. Onpa yksi yhdysosa aivan oikein. Muiden nimet eivät ole toteutuneet.

    VastaaPoista
  34. Mielenkiintoisia ja yllättäviä nuo Tapsan ja sukunsa näkijänlahjat. Kuinka paljon ""näkeminen" liittyy intuitioon vai voisiko asiaa selittää vaikka kvanttifysiikalla? :)
    Olen aika ajoin enemmän tai vähemmän yrittänyt opetella käyttämään Tarot- kortteja sekä käden viivojen tulkitsemista. Kärsivällisyyteni ei vaan riitä täysin asioihin perehtymiseen. Enneunia olen jokusen nähnyt.
    Kolin shamaaneihin tai tietäjiin liittyen mainittiin yksi saman sukunimen - kuin isälläni - omannut ukko jossakin tarinassa, mutta en ole löytänyt tarkempia tietoja hänestä. Kaikkien isäni sukunimen omistavien kun pitäisi olla samaa sukua.
    Iineksellä on jännä kokemus tuosta sukunimen ennustamisesta.

    Eräs isäni serkkujen isä oli ollut outo ukko. "Popittanut" mummoni ( isän äidin) lehmän metsänpeittoon. Nykyisen torppani naapurissa oli asunut muinoin pariskunta, jolla oli ollut virsikirjasta vai raamatusta repäistyjä sivuja vaatimattoman eläinsuojansa hirsien välissä. En tiedä, liittyivätkö ne jollain tapaa jonkun matkan päässä asuneeseen kylän poppamieheen, jonka aiemmin mainitsin. Ymmärrettävää on, että varsinkin maaseudulla taikausko oli vielä arjessa kauan mukana, vaikka papit jo saarnasivat kristinuskosta.

    Eräs sattumus tapahtui äskettäin. Heräsin torpan kamarissani aamuyöllä siihen, ikään kuin joku olisi koputtanut joko ikkunaan tai oveen. Ketään ei kuitenkaan näkynyt, eikä koputuksia sen koomin kuulunut.
    Räkätti- ja naakkaparvet ovat olleet liikkeellä viimepäivinä, joten liekö joku yksilö niistä käynyt kärpästä tai muuta ötökkää ikkunalaudalta nappaamassa? Palokärki on useammin ilmestynyt pihapiiriin, tikkojen seuraksi, joten liekö mustapukuinen punapää käynyt koputtelemassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, voihan olla, että koputus oli unen ja valveen rajapinnan aiheuttama kuuloharha vai oliko se etiäinen, viesti? Tuli heti tätini mieleen, hän joka odottaa kuolemaansa. Pitäisikin soittaa kuinka hän jakselee.

      Poista
    2. Minulla on noista koputuksista teoria: tikka, tai ylipäänsä jokin lintu. Tikatkin tulevat pihapiiriin. Meillä kävi mökillä säännöllisesti käpytikka nakuttelemassa keskellä pihaa olevaa sähköpylvästä.

      Viime kesänä kuului mökillä myös salaperäisiä naputuksia ja tömistyksiä illalla, kun olin jo mennyt nukkumaan. Hieman myöhemmin huomasin oravan tehneen jonnekin katon uumeniin pesän. Oravat kävivät kurkkimassa minua tiirailemalla estottomasti ikkunasta suoraan sisään.

      Poista
    3. Vielä tuosta piti sanomani, kun mainitsit, että oli virsikirjasta tai Raamatusta repäistyjä sivuja karjasuojan hirsien välissä.

      Sehän on kansanperinteestä tunnettu vanha tapa suojata karjaa kaikelta pahalta ja varsinkin äkkikuolemalta. Pyhä teksti suojaa petoeläimiltä ja taudeilta, uskottiin.

      Juuri luin eräjärveläisestä tavasta panna virsikirja yöllä pään alle, jos haluttiin suojautua levottomalta ja pahalta unelta.

      Pihtiputaalla taas pahoilta unilta piti suojautua sillä, että otettiin vaseman käden nimettömällä vasemman jalan pikku- ja nimettömän varpaan välistä likaa, joka nyyskättiin.

      Poista
  35. "Yksilön elämän huuto korven yksinäisyydessä" loihe Galen- Kallela lausumaan palokärjen maalatessaan.
    Googlasin just tiedon, että vanha kansa uskoi palokärjen ennustavan kuoleman vierailevan talossa jos tuo isotikka asettuu pihapiiriin. Sen ääntä/vihellystä on myös pidetty varoituksena.
    Jännä juttu, ettemme enää luo eläimiin tai esineisiin liittyviä taikausko-uskomuksia. :)
    Mitäpä ovatkaan nykyihmisen käyttämät taikakalut ja epätieteelliset olettamukset ja ennustukset?
    Aika paljon liittynevät ilmastonmuutokseen ja talouteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla ylempänä on P.P:n vinkkaama linkki aika hauskaan ilmastojuttuun..

      Poista
    2. Pitääpä vilkaista, kun milloin avaan läppärin. Kännykästä en voi aktivoimattomia linkkeja avata tai en tiedä miten sen voisi saada auki.

      Poista
    3. Noora anonymi edellä

      Poista
  36. Shamanismin harjoittaminen ja siihen opettaminen ei ole kadonnut maailmasta täysin. Kolilla voi osallistua shamanismi- kursseille.
    Jospa pärjäisi vielä näillä perityillä ominaisuuksilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus eksynyt ohimennen jollekin televisokanavalle, jossa on joku ennustajanainen ennustamassa puhelimitse kaiken kansan kuullen jollekulle maksavalle soittajalle. Oletusasetukseni on se, että nämä ovat rahastavia huijareita. Hyväuskoisia uhreja löytyy aina onnettomista ihmisistä. Toki on myös niin, että jollain ennustajalla voi oikeasti olla kykyjä.

      Ehkä joku muistaa Einesbaarin tarinani Oilin, joka on oikeasti olemassa. Hän käy ennustajalla isossa kaupungissa, siis oikeasti ja on ennustanut mm. taloyhtiölle tulevaa vesivahinkoa, joka alkaa katolta. Sitä odotellessa… Talossa on hyvä harjakatto.

      Poista
  37. Verenseisauttamisista ja ennustamisista en tiedä tuon taivaallista, mutta minulla on luokassani kauniit Tarot-kortit. Aina välillä levitän kortit lattialle, ja jokainen joutuu valitsemaan sen kortin, joka sillä hetkellä syystä tai toisesta vetää eniten puoleensa. Sitten istumme piirissä ja kerromme valinnoistamme.

    Käärmetalossa, jonka Helsingissä asuvat tietänevät, oli vielä minun lapsuudessani yleinen sauna, uima-allas ja joskus myös kuppari. Kammosin kupparia. Hänellä oli valkoiset vaatteet, paksu musta tukka, ja hän toi mieleeni vampyyrin, kuoleman, Jeesuksen ja kaikki muutkin kauhuolennot, jotka saattoivat ilmestyä pimeään eteiseen, kun oli yksin kotona.

    Vähän muuntyyppisiin kansanparannus- ja luontaisterveysihmisiin tutustuin, kun satuin joutumaan nuorena yhden alan lehden toimittajaksi. Eräskin mies otti vaimonsa istukan synnytyssalista talteen. Se oli kuulemma erittäin terveellistä syötävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kävi minun lapsuudessani kesäisin mökillä aina muuan vanha ihana rouva, merikaptenska, joka kuppautti itseään parantaakseen vertaan. Onneksi en silloin tiennyt, mitä kuppaus tarkoittaa, mutta rouva uskoi sen parantavaan voimaan. Voihan toki olla, että se ohentaa verta. Moni vanhushan syö nykyään paksun verensä vuoksi Marevan-lääkettä. Kuppaus voisi olla vaihtoehto?

      Millä tavalla muuten Jeesus on tai oli mielestäsi kauhuolento?

      Poista
    2. Niissä Raamatun tarinoissa, joita lapsille uskonnon tunneilla esitetään, Jeesushan usein yhtäkkisesti ilmestyy jostakin ja piirroksissa ympärillä on outoa valoa. Sitä ilmestymistä pelkäsin.

      Poista
    3. Minä pelkäsin Jeesuksen ”toista tulemista”. Tämä termi jäi mieleeni koulun uskonnonopetuksesta ja se lienee raamatullista alkua. Eli pelkäsin maailmanloppua, sitä näytelmää, jonka kuvattiin alkavan jumalattomalla torven töräyksellä niin että maat ja taivaat halkeavat, vuoret katkeavat kahtia ja virrat syöksyvät peittämään maan pintaa. Ja ”valitut” nostetaan tästä hornankattilasta ylös taivaaseen ja muut jäävät helvettiin kiehumaan ikuiseen tuleen.

      Onneksi nykyään tämä tunnustuksellisuus on jäänyt pois. Lapsia ei pelotella enää koulussa Raamatun käsityksillä, toivottavasti ei muslimilapsiakaan Koraanin fundamentaalisilla tulkinnoilla. Minulla on kyllä käsitys, että suomalaisissa kouluissa ei olisi tunnustuksellista islamin opetusta maahanmuttajalapsille.

      Poista
    4. Käärmetalossa oli ainakin vielä ennen uusinta remonttiakin uima-allas ja sauna. Kävin siellä vesijumpassa vuosikausia, vaimoni houkuttelema, ja vaikka olin usein ainoa mies, ei se minua haitannut. Naisista en tiedä.

      Sitten sinne tuli taiteilijavaimonsa houkuttelemana romanialainen viulunsoittaja, meidän ikiämme, jonka kanssa ystävästyin. Hän mm. antoi minulle lippuja Musikkitalon konsertteihin.

      Sitten hänen vaimonsa yllättäen kuoli nopeasti etenevään syöpään ja samoihin aikoihin alkoi se remonttikin, joten jumppa loppui. Viulistikin asuu nykyään enimmäkseen Romaniassa.

      PS. Olin hyvä uskonnossa, jopa hieman uskonnollinen (kuten yhäkin), mutta jälkikäteen ajatellen terveellä tavalla. Muistan kuinka 10-vuotiaana kuuntelin parin luokkatoverini pohdintaa, että Jumala on varmaan ollut olemassa, mutta nyt jo kuollut... ajattelin, että voi kuinka lapsellista.

      Poista
  38. Mitähän jonkun lahkon kannattaja- vanhemmat sanoisivat Tarot korteista koululuokassa? Helluntalaiset ja ilmeisesti moni muukin lahko tuomitsee ennustamisen korteistakin synniksi.
    Jännä juttu sikäli, että Raamatussahan ennustetaan ahkerasti.

    VastaaPoista
  39. Huoh! Helpotuksen huokaus, ettei glaukooma silmissäni ( vasemmassa) ole vuoden aikana pahentunut. Operaatiot n. vuosi sitten auttoivat. Silmänpaineetkin normaalit, vaikka pelkäsin, etteivät olisi. Vuoden päästä taas kutsuvat tarkastukseen.
    Piti tulla maalle saunomaan ja keräämään tomaatteja sateen alta. Metsästä löysin nousevia herkkutatteja, joten sieniaika saattaa hyvinkin olla edessä päin, jos sateet ja kylmä sää eivät tee tihujaan. Ihan käyttökelpisia mustikoitakin olisi metsässä runsaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, Noora! Silmät ovat ihmisen tärkein työkalu. Suomessa on korkeatasoinen silmienhoito. Moni on saanut valtaisan avun kaihileikkauksista, ja nyt on mahdollista saada samassa yhteydessä näönkorjausleikkaus, laserilla. Pääsisi eroon silmälaseista. Alkavaa kaihiahan on lähes kaikilla eläkeikäisillä, monilla jo viidenkympin koittaessa. Kaihi tulee jokaiselle, luin juuri lehdestä, ja samaa sanoi silmälääkäri, kun viimeksi tarkasti silmäni.

      Itseäni vaivaa silmien kuivuus, mikä ilmenee kyynelehtimisenä etenkin ulkona viimassa. Silmätipat auttavat jonkin verran. Terveys on kallisarvoinen asia.

      Poista