Hyvää kansainvälistä nallepäivää, nallekarhun ja lastenkulttuurin teemapäivää teille, rakkaat lukijat!
Mahtaako kellään teistä olla näin ihanaa nallekarhua kuin minulla? Sain tämän joululahjaksi isältä hamassa lapsuudessani. Se kiilteli kirkkaan ja jopa räikeän keltaisena auringossa. Nyt se on ruskea ja varmaan hygieenikkojen mielestä likainen. Minulle se kelpaa, sillä sen pinnassa on tuhansia haleja ja pusuja, ja se on nukkunut kanssani koko lapsuuden ajan, saman peiton alla. Se on kulkenut mukana kesämatkoilla ja otin sen mukaani jopa Tampereen taakse, kun matkustin linja-autolla ja junalla isän kanssa Vilppulan mummua katsomaan.
Matkasta jäi mieleeni paljonkin ja mm. se, miten takaisin tullessa nallekin pääsi Alkoon. Isä osti kirkkaan pullon, kuten aina Tampereelta. Siihen aikaan Alkon myyntipisteitä ei ollut kuin kaupungeissa. Mahtoi olla maalaisjuopoilla kurjaa. Yhtään en ihmettele, että meilläkin porisi isän toimiston kaapissa salaisessa peltiastiassa ilolientä, jota äiti kävi laimentamassa isältä salaa. Ja minut pantiin meijerin maitomyymälään ostamaan kaljapullo ja Työmies-tupakkia.
Näillä reissuilla jätin nallen kotiin, meijeri oli lähellä, joen toisella puolella sillan yli, ja siinä se oli. Myyjä mittasi pitkävartisella litran mitalla maitoa ja pienemmällä mitalla kermaa ihmisten kannuihin. Maitoa en päässyt koskaan ostamaan, vaikka tykkäsin katsella sitä lotrausta. - Kaljapullo ja työmiesaski, kuiskasin myyjälle ja panin ne nahkalaukkuun.
Muuten, jos katsotte nallea tarkkaan, huomatkaa sen nenä, taitavasti nahasta kierretty nupukka. Se on nimittäin väärinpäin. Se irtosi kerran ja liimattiin takaisin, sierainaukot tulivat ylöspäin. Liima oli piukkaa, eikä nenää voinut enää kääntää.
Nykyään nalle majailee korkean kirjahyllyn päällä. Muutoin se on hyvässä kunnossa, kaikki jäsenet toimivat, ei ole nivelkremppaa eikä mikään retkota. On siis ihmistä vahvempaa tekoa. Ennen tehtiin kestävää.
Panenkin tähän loppuun iloksenne ja onneksenne jonkin aikaa kestäneen lapsille kirjoitetun runon. Mikähän se olisi? Haenko Pikku Pegasoksesta vai Lukemisia lapsille -teoksen ensimmäisestä osasta? Hmm, katsotaan.
KUN RUUSUILLA MAATAAN
Oli kerran poika sekä tyttö kanssa;
he muuten sievät oli tavoiltansa,
mut kahta seikkaa ei he oppineet:
ei tehneet työtä, eikä totelleet.
Ol nimet Frans ja Mimmi. Perhoin lailla
he liehuivat vain metsissä ja mailla,
ja nukkumaan kun vihdoin uupuivat,
vain uusiin leikkiin lensi unelmat.
---------
Ei opi hän, ken huviaan vain muistaa,
näät vuodet silloin hetkinä vain luistaa;
ja ennenkuin voit arvatakaan tän,
on elon kello lyönyt seitsemän.
*
Runossa on yhteensä 39 säkeistöä, joten kerron teille lyhyesti juonen tuosta välistä, ennen opetusta. Äiti oli siis huolestunut lasten lorvailusta ja pani lapset marjaan. Lapset soutivat Ruususaareen ja unohtivat marjanpoimisen kun alkoivat poimia ihania ruusuja aina pimeäntuloon asti.
Niinpä lapset nukahtivat Ruususaarella. Kun he aamulla herättyään soutivat kotiin, kaikki oli muuttunut maailmassa. Laituri oli rakennettu rantaan, tie hiekoitettu. Kotona vastaan tuli kaksi vanhusta, jotka sanoivat lastensa Fransin ja Mimmin hukkuneen kaksikymmentä vuotta sitten. Ruususaari oli ollut lumottu saari, jossa vuosi on "tunti lyhkäinen".
Näin käy kun laiskottelee. Millainen mahtaisi olla tämän päivän opetusruno Kun ruusuilla maataan?
(Valokuva Iines 27.10.2022)
Ei muisteta maataan,
VastaaPoistakun ruusuilla maataan,
työn teosta laataan,
kun ruusuilla maataan,
muut pannaan raataan,
kun ruusuilla maataan,
maata ruvetaan kaataan,
kun ruusuilla maataan,
turmio taataan,
kun ruusuilla maataan.
... Ja ruusut kuivuu
Poistaja sementillä maataan.
KUN RUUSUILLA MAATAAN
PoistaNäin se on: elämä ei ole ruusuilla tanssia,
kun oikeesti ei ole yhtään kranssia,
ei edes yhtä kukkaa,
kun veroihin rahans hukkaa.
Ja hallitus, tuo kätyr julma,
siin on meillä on karsee pulma.
Sanna tanssii yli haudan
nostaa vanhat yli laudan.
Nyt on aika ravistella
pölyt poes havistella:
uusi aika,
uusi taika.
Vanhat velat joutaa olla
ollaan kaikki kuutamolla.
Kun ruusuill maataan,
onni taataan.
Ah, ihana kertomus omasta elämästäsi, Iines! Sopi hyvin mielialaani, joka oli parhaimmillaan lapsuuden kourissa. Näin yöllä unta että olin käymässä lapsuudenkodissa ja juttelin isäni kanssa. isä oli tehnyt minulle potkulaudan, jolla oli mukava ajella, sillä pääsi kovaa vauhtia. Nallea ei minulla ollut, mutta oli Pirjo-Liisa, äidin tekemä iso nukke. se oli kaksivuotiaan lapsen kokoinen. Työnsin sitä potkuriin istumaan sidottuna ja sillä oli minun omat, pieniksi käyneet vaatteet aina takkia ja hattua myöten päällä. "Älä jätä lasta yksin pakkaseen", minulle sanottiin kerran, kun olin ottanut Pirjon mukaan kun kävin äidin asialla kaupassa ja jätin Pirjon kaulahuivilla potkuriin sidottuna isumaan. Lapsena oli mukava olla. En olisi halunnut tulla olenkaan isoksi tytöksi saati aikuiseksi.
VastaaPoistaOikeastaan olen kyllä vielä aika lapsi. Mies tuli äsken kaupasta ja ojensi minulle jäätelötötterön. Hän on huomannut miten iloiseksi tulen kun saan jotain tuliaiseksi. Aina hän jotain tuo minulle, ja minä hymyilen. Hymy on hänelle palkaksi. Sen hän ottaa mielellään vastaan. Ja minä kyllä jaksan hymyillä.
"Ja minä kyllä jaksan hymyilä.."
PoistaTämä on voimakas lause ja siitä voi lukea enemmän kuin sanojen summan. Se on niin täyteen ladattu, että soi. Siitä saisi novellin, sellaisen, joita kirjoitat, Liisu. Minulla olisi tuosta paljon sanomista ja kysymyksiä.
Mutta nyt?! Äsken tuo ulko-ovi taas avautui ja sieltä työntyi uusi "perheenjäsen"! Tuossa se makaa lattialla, valkoinen sekava kasa. Mikä ihme se on. Vieläkö naurattaa?
PoistaNyt se on pystyssä. Seisoo kuin vähäkasvuinen aikuinen. Valkoinen on rautaa. Ympärillä mustaa, paksua kangasta.
- Mikä se on?
- Se on juoksumatto.
- Mitä sillä tehdään?
- Se käynnistetään ja sitten juostaan.
- Pitääkö minunkin juosta?
- Sinua varten se tulikin!
Siinä on ohjekirja mukana.
Nyt en tiedä pitääkö nauraa vai itkeä. Saa nähdä millaiseksi tämä elämä muuttuu, jos juosta pitää. Joka päivä varmaan. Onneksi siinä on moottori. Muuta en siitä vielä tiedä. No antaahan olla. Kai se joku päivä paljastaa, mitä pitää tehdä...
Tämä lienee Liisun juoksumatto.
PoistaLiisu, se on kiva vehje. Olen kuntosalilla kävellyt ja juossut sellaisella. Totut siihen pian. On todella hyvä, kun kuntoutat jalkaasi, kunhan et aluksi pane siihen liikaa volyymia. Itsekin olen haaveillut jostain kuntovempaimesta kotiin sadepäivien varalle.
HUOM!
VastaaPoistaMikis lupautui kirjoittamaan Einesbaariin alustuksen Agnar Myklen romaanista Laulu punaisesta rubiinista. Romaani ilmestyi 1950-luvulla ja herätti aikanaan melkoisesti pahennusta, mutta sitä pidettiin silti hyvänä romaanina.
Tulkaapas mukaan keskustelemaan kirjasta, kun juttu on julkaistu. Kuinkahan moni teistä aikoo lukea romaanin tai muistaa sen ennestään ja on halukas jutustelemaan siitä?
En ole varma haluatteko kuulla, että minullakin lapsena oli Nallekarhu. Se oli iso ja sininen, melkein yhtä iso kuin minä, ja haisi Mäntysuovalle. En tiedä miksi, mutta pestylle kumminkin. - Oletteko muuten lukeneet Philip Rothin 'Portnoyn taudin', ai olette, niin minäkin. Voin siis jatkaa kertomustani. Koska olin siis saanut sen isokokoisen ja sinisen Karhun jonain jouluna joululahjaksi, en muista koska. Mutta kun täytin 12 -v., aloin paneskella sitä. Tuntui niin kivalta.Kätkin tämän Nallen vintille ja sinne minä aina hiivin, kun teki mieli. (Eli aika usein.) Syvempää suhdetta välillemme ei syntynyt, emme menneet esim. kihloihin, minua aina nolostutti, kun tulin narisevia vintinportaita alas perheemme pariin... Ja piti istuutua päivällispöytään syömään maksapihviä. – Sellaista se nuoruus, hyvä että tuli elettyä.
VastaaPoistaEtte siis ole lukeneet Philip Rothia, harmi. Minusta hän on elävin ilman Nobel-palkintoa jäänyt kirjailija, vaikka onkin jo kuollut. Hän se nuorena varsinainen siemenlinko oli, joka tietysti ei hänestä parempaa kirjailijaa tehnyt, mutta ei kyllä huonompaakaan. (Vaikka välillä nussi päivälliseksi tarkoitetun naudanpihvin, voi jumatsukka, siihen minusta ei ollut. En ehtinyt.)
Voi miten rakastettavan liikkistä elämää teillä pojat, mikis ja Philip. Nallea ja naudanpihviä. Ihanasti kuvattu!
PoistaRationalistina jään miettimään, että mitäs me tytöt tehtiin ullakolla. Maattiin ullakolla puruissa ja katseltiin kapeista pikkuikkunoista pihalle.
Noh, me kävimme sukupuoliopissa liiterissä, kaikki pihan lapset. Yksi oli lääkäri, joka tutki tikulla pyllyt ja Marja-Liisa näytti, miten tekee hyvää kun heiluttaa sitä yhtä paikkaa. Ähellettiin seinää vasten kovasti, mutta ei meillä muilla tuntunut, vain Marja-Liisalla, joka ähki naama punaisena.
Minä kyllä luin Portnoyn taudin tuoreeltaan. Vanhempi veljeni oli himolukija (obs!) ja osti kaikki uutuudet heti.
PoistaSen jälkeen en syönyt naudanpihviä pitkään aikaan.
Yks tää mun (voi harmi) tyttöystävistäni (nykyinen sosiologian professori) kertoi minulle, kun juttelimme Philp Rothista, että "kun yläasteella ollessani luin tuon Portnoyn taudin, minun käsitykseni pojista, siis koulukavereistani, muuttui oiseksi. Ihan säpsähdin. Ja aloin katsoa heitä aivan toisella tavalla." - äsch, sosiologi jo silloin oli hän!
PoistaMinusta olisi kiva kuulla - kun en tiedä - mitä kivaa likat (eli varsinaissuomalaisittain plikat) nuorempana puuhailivat? Tunnen vain poikien metkut ja kujeet. Olen aivan varma - tytöt kun mielikuvitusrikkaimpia ovat kuin pojat; se on fakta - jotain kummallisen jännää tekin toki keksitte...? Aivan varmasti. Josta minulla (siihen aikaan silloisella hybriidirunkkarilla) ei ollut aavistustakaan. No, Ei.
Asuin isossa, puurakenteisessa kansakoulussa jonne tuuli puhalsi. Se oli rakennettu 1906, ja vuonna 1916-7 sinne oli majoitettu kasakkoja. Eivät ne siellä sen pahempia tehneet - mitä nyt kuulema varastelivat opettajien puutarhasta perunat omenat luumut herneet ja mansikat. Ja vatutkin. - Siinä rakennuksessa oli valtavan iso ullakko, jonne pikkupoikana hiivin, ja kätkeydyin. Lauleskelin siellä itsekseni, ja välillä täytin, kiikkutuolissa istuskellen, siellä erilaisia matemaattisia tehtäviä, joita vintiltä löysin. Niitä oli kiva ratkoa.
PoistaMutta sitten tuli tämä puberteetti-ikä, voi ei. Puhuin jo edellä tuosta Sinisestä Nallesta, sen kanssa minulla meni ihan hyvin, kun vain toinen meistä ejakuloi. Emmekä olleet mustasukkaisia. Mutta kun oikeasti olen salapoliisi - olen, olen - niin löysin koulusta (iltaisin kun niissä luokkahuoneissa itsekseni hiiviskelin) löysin myös sellaisen huoneen, missä säilytettiin tyttöjen sinisiä, punteista kiristettyjä voimisteluasuja. Ja oli siellä myös – se tässä mainittakoon, joulunäytelmien enkelinsiipiä yms. roinaa. Eli kaikkea sellaista, jotka tuoksuivat neitseellisesti naaraalle. Minähän siitä, kun en muuta keksinyt (mitä MUUTA minun olisi pitänyt keksiä?) niin kävin aina silloin tällöin vetämässä sinne kuivat. Eli ejakuloimassa. En ajatellut, että samalla tahrin näitä tavaroita, se ei tavallaan mieleeni juolahtanut, miksi olisi. lin kai aina niin tohkeissani, en tiedä? Mutta kyllähän niihin tyllihameisiin kaikenlaisia keltaisia tahroja ilmestyi, ikään kuin ajan patinana. Niinpä niin. Koskaan en silti kärähtänyt, voi ei, olin nopea ja trouhukas ja näkymätön kuin Kärppä.
Minun Rothini ei kirjoittanut naudanpihvistä. Maksasta vain.
PoistaNäinhän Sun Googlesta selviää -> Antiaikalaisen blogin kuva kirjan aukeamasta.
PoistaJos tämä nyt sitten tärkeää on.
Ilmankos en tykkää maksasta vieläkään... no, eiköhän kohtauksen idea ole todellakin perheen päivällisen hyväksikäytössä.
PoistaJos nuori Roth olisi ollut korrekti - tai perverssi, miten sen nyt näkee - hän olisi pannut naapurin porsaankyljyksiä.
Olettaen siis, että kohtaus on totta, eikä kirjailijan mielikuvitusta.
Meillä äiti keitti aina kaupasta ostetun pienen maksakimpaleen, josta sitten veistettiin ohuita siivuja hapanleivän päälle. Ai että oli herkkua!
PoistaPS Munuaisia en suuhuni laittaisi. En edes kermakastikkeessa.
PoistaKylläpä sinä olet siveä!
PoistaItse olet siveä, Tapsa. Ainakin nettisiveä. Muut täällä kertoilevat nallesekseistä ja kiihkeistä suuteluista ruusupenkkien alla. Liity sinäkin rietasten lasten kerhoon!
PoistaTapsukalla taitaa olla alkava kaihi. Ei siinä lukenut ”munasia” vaan ”munuaisia” ei suuhuni ottaisi.
PoistaLuin vasta nyt tuon sadun. Aivan hieno. Minua lapsena peloteltiin Maxilla ja Moritzilla, tämä enemmän tihkuu eksistentialismia. Siksi koskettaa.
VastaaPoistaMinusta on aina kiinnostavaa, kun julkaiset valokuvia omasta kodistasi, Iines. Nytkin tiirailin pitkään, onko tuossa näytön alla post it -lappusia ja mitä on suosikkisivustoissasi. Jälkimmäistä en kyennyt näkemään. Post it -lappuja tahtoisin osata käyttää, mutta olen vääränlainen ihminen osatakseni.
VastaaPoistaNalleja minulla oli monta, mutta yksikään niistä ei päässyt yöystäväkseni. Sen sijaan rakastin valkoista muovikissaa, jonka olin voittanut Linnanmäen narunvedosta. Tein sille violetit lasihelmet, koska olin lapsena yltiötyttö. Äiti veti illalla verhot ikkunan eteen, ja isä jäi pelaamaan shakkia ja syömään kinkkuvoileipiä, kun me muut menimme nukkumaan. Aikuisena olen ihmetellyt, mitä varten ne verhot piti vetää ikkunan eteen. Minä en koskaan vedä.
Portnoyn tauti oli suosikkikirjojani nuoruudessa. Kumma kyllä muistan siitä enää vain maksapihvijutun. Tietysti juuri sen. Myklen Laulua punaisesta rubiinista en ole lukenut. Lukisin mielelläni, mutta en ole varma, kykenenkö lähitulevaisuudessa lukemaan. Eilen tulin töistä kotiin vasta illalla. Lokakuu on HOJKS-palaverien aikaa. Einesbaarin keskustelun luen joka tapauksessa, osallistun siihen tahi en.
Kun olin 10-vuotias, vanhempani ostivat kesämökin. Se myytiin kalustettuna. Edellisten asukkaiden irtoroinat jäivät ullakolle. Sieltä ullakolta löysin ensimmäisen pornolehteni. Tai mitä vanhat Hymyt nyt olivat, ehkä puolipornotapauksia. Muistan lehden kannesta pienen kuvan "suuresta tissikilpailusta", jonka voitti iloisesti hymyilevä Mia. En muuten ole koskaan ymmärtänyt "tissin" käyttämistä seksuaalisessa kontekstissa. Minulle tissi on pikkulapsisana.
Mikis, sinulla on mestarillinen tapa kommentoida muitten kirjoituksia tarinoillasi. En tiedä, onko se tietoista vai tiedostamatonta. Joka tapauksessa pidän siitä.
Minä olen post it -lappujen suurkuluttaja. Koulutyössähän ne olivat käteviä, jotta muisti kaikki sovitut asiat. Vuorasin niillä työhuoneen tietokonenäytön reunat ja kiinnitin kirjan kansiin ja kirjanmerkeiksi haluamiini kirjan kohtiin. Nykyään teen niihin eniten kauppalistoja, mutta käytän myös kirjanmerkkeinä. Yhdessä kirjassa voi olla tapauskohtaisesti kymmeniä lipukkeita, toisessa ei yhtään. Joskus suunnittelen niihin kysyttävät kohdat, jos soitan esimerkiksi terveysasioissa.
PoistaSuosikkisivustoissa on eniten sanomalehtiä. Luen tai selaan päivittäin ne kaikki läpi.
Verhot on minullakin aina auki, paitsi olohuoneessa iltaisin, kun se on maan tasalla. Mutta esimerkiksi öisin kaihtimet ovat apposen auki, sillä jopa kammoan kiini vedettyjä verhoja.
Olen ihmetellyt useiden nuorempien ihmisten tapaa pitää verhot aina alhaalla, kiinni tässäkin taloyhtiössä. On useita asuntoja, joissa nuoret asukkaat eivät koskaan nosta kaihdinta ylös, siis oikeasti koskaan. Asunnot ovat kyllä maan tasalla, mutta eihän niihin päivällä näe, kun lasi on mustana. Mistähän tämä outo tapa juontaa?
PS Kirjanmerkkeihin lisäsin tänään valmiiksi Ylen Pentuliven, joka avataan 1.11.
PoistaSiihen tulee vastasyntyneiden tai jopa syntyvien koiranpentujen reaaliaikaista live-elämää kahdeksan viikon ajan. Viimekertainen Pentulive oli huippusuosittu.
Nyt kun AE mainitsi tuon pääkuvan, niin katsoin sitä uudelleen - ja ihan hätkähdin: siinähän on sama taulu, joka meilläkin on keittiössä!
PoistaNo, tarkemmin katsoen se ei ihan prikulleen samanlainen olekaan, mutta hyvin lähellä, samaa sarjaa. Se on anopin perintökalu, tuijottelin vuosikymmenet sitä heidän keittiössään, ja anopin siirryttyä taivaan kammareihin vaimo halusi sen meille.
Vastustin ajatusta pontevasti, sillä en hieman taiteellisena tyyppinä halunnut meille mokomaa markkinataulua - mutta nyt vuosien mittaan olen jo tottunut siihen, itse asiassa tykkään siitä.
Näin ihmisen taiteellinen maku kehittyy.
Taulu on huutokaupasta Uudestakaupungista aikoinaan ostettu, mielestäni harrastelijatasoa, minkä parhaiten paljastaa kökkö verigreippi.
PoistaSe ei haittaa, sillä kokonaisuus on viehättävä. Pidän monenlaisista taidetyyleistä, vierastan ajatusta siitä, että ostetaan merkkitaiteilijoiden töitä.
Piti vielä sanomani noista post it -lapuista se, että ne ovat hirmu käteviä kauppalistoina siitä syystä, että lapun voi tarrata ostoskorin tai -kärryn kahvaan kiinni. Tunnistaa myös helposti omat kärrynsä tarralapusta eikä lähde kiidättämään vieraita kärryjä, niin kuin meikäläiselle on joskus käynyt. Suosittelen lämpimästi ja ihmettelen, että kukaan muu ei ole keksinyt tätä konstia, vaan kulkee ostoslista tai kännykän muistilista auki myymälässä. Ei ihme, että näitä unohtuneita ostoslistoja näkee siellä täällä.
PoistaSekin vielä, että minusta on kiva kirjoittaa kynällä. Jokaisella meistä on käsialansa, joka taantuu, ellei koskaan kirjoita kynällä. Itken vieläkin sitä, että kaunokirjoitus on poistettu opetussuunnitelmista. Sehän on taidetta.
Kun minä sain nallen, sisko sai hienon silmänsä sulkevan nuken, jonka hän risti Marianneksi. Tuon lehdistä leikkelyn muistan hyvin, ja moni lapsi leikkasi kauniita kuvia.
VastaaPoistaMyöhemmin kerättiin kaikenlaista, filmitähtien kuvia, kiiltokuvia, purukumien ja muiden tuotteiden keräilykuvia. Noh, minä en kerännyt hirveästi, mutta katselin siskon touhuja tällä saralla.
Veljeni Pertti, kun oltiin pikkupoikia, kopioi voipaperille kuvalehdistä naistenvartaloita. Mutta ei piirtänyt niille vaatteita, päin vastoin, tussilla teki niille tussun ja tissit. - No, myöhemmin hänestä tuli hyvä lääkäri, ja varmasti oppi ihmisen anatomian tuntemaan minua paremmin. Vaikka
Poista”Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin.”
Yleensähän vanhemman polven lelut ja lahjat olivat aika vaatimattomia, usein itse tehtyjä. Isät veistivät lapsilleen, tai uudistivat vanhoja leluja.
PoistaTuo minun yllä mainittu nalleni ja siskon silmät sulkeva olivat poikkeuksellisen isoja lahjoja meillä. Tavallisempaa oli saada vanha nukke, jolle isä oli kiinnittänyt uuden pään. Puutalokaupunki oli myös yksi isoimmista lahjoista. Isä oli itse veistellyt puisia pikku taloja ja maalannut niihin ikkunat ja ovet. Yksi taisi olla kirkko, muita korkeampi. Taloja oli kiva siirrellä eri muodostelmiin ja kuvitella niihin asukkaat.
Minulla oli lapsena sellaisia "pikku-ukkoja" (ei niitä, joita Mikis ja Riku näkevät toisinaan), noin 5 cm kokoisia muovisia intiaaneja ja lännenmiehiä.
PoistaNiitä oli parisenkymmentä ja keksin jokaiselle nimen ja luonteen - revolverisankari Jack oli äksy ja tyhmänsitkeä, intiaani Hiipivä Hirvi puolestaan viisas ja kultivoitunut jne.
Elin niiden kanssa vuosikausia aivan ihmeellisissä omissa maailmoissani. Itse asiassa leikin niiden kanssa siihen asti (loppuvuodet salaa, vähän häveten) jolloin tytöt alkoivat kiinnostaa enemmän.
Piirtelin myös paljon, luoja kun senkin lahjan antoi. Sen sijaan kirjoittelemisen aloitin vasta parikymppisenä Ruotsissa, vaikka tiesin toki osaavani kirjoittaa, niin monta ainettani jouduin koulussa lukemaan.
Sekin oli outo tilanne - pelotti, hävetti, tyydytti ja ylpistytti yhtä aikaa.
Minähän olin lapsena Pieni runotyttö, Emilia Byrd Starr ja koetin kovasti saada "leimahduksen", jollaisia (maanisia tiloja?) Emilia sai Montgomeryn kirjassa. Jonkinlaisia väreitä sain aikaiseksi, jonnekin selkään, mutta luulen nyt, että ne taisivat olla kylmiä väreitä liiasta yrittämisestä.
PoistaMinulla oli vakaa aikomus tulla isona kirjailijaksi, tai niin ainakin luulin. Sepittelin kaikenlaista, ja yksi kyseenalainen kirjoitustapahtuma jäi mieleen ja sopii tähän ruusujuttujen yhteyteen.
Nimittäin kirjoitin alakouluikäisenä jonkinlaisen romanttisen tarinan, jossa oli hieman seksiäkin. Pariskunta äityi suutelemaan niin, että he menivät makaamaan ruusupenkin alle, kyllä, ruusupenkin alle ja saivat joitain värinöitä aikaiseksi. Ruusupenkki tuli tarinaani Ponds-huulipunamainoksesta, jossa penkillä istuvaa naista suudeltiin hurjasti. Penkki oli kietoutunut ruusuköynnöksiin.
Eli vaikka tässä on yhtymäkohta Topeliuksen Kun ruusuilla maataan -runoon, niin sieltä idea tarinaani ei tullut vaan mainoksesta. Yhteys runoon on sattumanvarainen ja huomaan sen vasta nyt.
Niin, siis ydin on se, että äiti oli lukenut juttuni vihosta ja tuli kysymään, että miten minä, pieni tyttö, tuommoisia tuhmia tarinoita kirjoitan. Puhkesin itkemään, tai parkumaan ja huusin, että miksi sää sen luit! Häpesin häpesin häpesin..
Minulle luettiin lapsuudessa tosi paljon ns. tyttökirjoja. Siis todella luettiin: äiti luki ääneen niitä kirjoja, joista oli itse joskus muinoin pitänyt. Vaikka minä ja sisareni luimme vallan hyvin jo, meillä oli tapana olla iltaisin äidin vieressä sängyssä kuuntelemassa tarinoita. Suosikkini oli Rauha S. Virtasen "Seljan tytöt". Se sarja luettiinkin ehkä kymmenen kertaa.
PoistaSeksitarinoita en kirjoittanut, mutta alaluokilla, kun ei oikein vielä itseään voinut kuvitella erinäisten fantasioiden päähenkilöiksi, rakentelin monenlaisia romanttis-eroottisia tarinoita omista opettajistani. Rehtori kohtasi monia opettajiani muun muassa koulun suihkutiloissa. Niin, ja olihan minulla näin jälkikäteen ajateltuna melko hämmästyttävästi fantasioita nuoresta mäkihyppääjästä Matti Nykäsestä. Fantasiassa oli tärkeää, että Matti Nykänen oli juro ja puhumaton - niin kuin silloin olikin -, ja vain minä ymmärsin hänen sieluaan. Lohdutin häntä heikosti menneiden mäkihyppykisojen jälkeen.
Nukeilla en koskaan leikkinyt. Tyttöni olivat keppejä ja halstereita, ja kesällä kaislatkin sopivat vaaleatukkaisiksi tyttöhahmoiksi. Muutamilla tytöillä oli letit (= oksa haarautui), suorat kepit olivat lyhyttukkaisia. Kaikkein ihanin tyttö oli tumma halsteri. Hän oli kaikessa hyvä. Näillä kepeillä ja halstereilla leikin kerrossängyn yläsängyssä. Siellä istuin yksinäni ja heiluttelin keppiä kädessäni. Tytöille tapahtui jos vaikka mitä.
Voikin olla, että häpeä on meidän sukupolvemme merkittävin kokemus ja muisto varhaisessa seksuaalisuuteen heräämisessä.
PoistaTodennäköisesti se vaikuttaa meissä vieläkin, kullakin tavallaan.
Iineksen päivän postillan aiheena oli pehmonalle ja lasten runot - ja eipä aikaakaan kun täällä syksyttiin suinpäin seksiin.
PoistaNäin se käy. Mikis alkoi iloittelun paneskelemalla nalleaan.
PoistaNäitä pullantuoksuisia ja lämpimiä lapsuusjuttuja on kiva lukea!
Aika nuorina kai nykyään seksisuhteet aloitetaan. Tilastoja en ole katsonut, mutta toisaalta voi olla myös niin, että nämä ovat asioita, joista kuitenkin on vääriä käsityksiä. Tarkoitan sitä, että eivät kaikki heti murrosiässä harrasta seksiä, vaikka vapaamielisessä Pohjolassa eletäänkin.
PoistaUskon, että esimerkiksi Yhdysvalloissa on edelleen aika maltillista tuo seksin perään ryntääminen suoraan alakoulusta. Samoin useissa Euroopan maissa, koska siellä ollaan muutenkin konservatiivisempia kuin Suomessa ja Ruotsissa.
Nooran kysymys sai minut järkyttyneenä toteamaan, etten näköjään ole ollut kenenkään mimmin ensirakkaus.
PoistaMutta nuorenapa Noorakin on aloittanut. Minä olin sentään jo reippaasti 19, kun poikuus lähti.
(Kaikkea sitä täällä tuleekin paljastettua.)
Mutta mielenkiintoinen tuo Nooran paljastus, että oli 17 kun harrasti ensi kerran seksiä "maskuliinin" kanssa.
PoistaHmmmm... kaikillahan meillä on omat salaisuutemme.
Ei se muuta itse asiaa. Kommenttisi herätti pohtimaan (jos on sukkela mielikuvitus), että kuinkahan paljon aiemmin harrastit seksiä ensi kerran feminiinin kanssa?
PoistaNoora on ihana. Suloinen muksu.
VastaaPoistaJännä toi Æ. Oikeesti outo ja tosi mielenkiintonen inehmo!
VastaaPoistaMä en ollu minkään lelujen perrään, mä sain tehdä kaikkea mitä mieleen tuli mut isoisä oli se joka käväs ohimennen häilähtään taustalla enemmän ja joskus ei ollenkaan taustalla et ajjahas... Noo.. niin, tuota - krhmm. Muistathan sitten tuoda työkalut sisään yöksi? Aina! Sanoin minä. No, iltateellä ne oli sitten tuolilla ja kutsu tuli että ei sunkaan vielä nukuta? Jos ensin teehetki ja sitten verkot veisimme...
Paras kala on ilta-ahven, sauhutettukin käy jos hyvin käy ja parvi sattuu kohdalle. Kymmenvuotiaan kanssa kolmeen yöllä, heh! Ei sitä kukaan edes yrittänyt kiistää. Isoisän auktoriteetti oli yliehdoton. Tahto tehdä oli ylivoimainen ja tehdä sai, sai sen työn jonka ensin ehti hoksata. Omalla tavallan virheistään kuitenkin joutui vastuuseen, kaupasta en saanut mitään, en mitään kunnes eräänä kesänä ehdotettiin kaupunkimatkaa jlla sitten kävimme Renlundilta valmiiksi maksetun pienoiskiväärin ja 3000 patruunaa. Ammun sillä yhä, vaikka vain nk. kalustolaukaukset. Nuoremmat eivät sitä oikein kehtaa edes himoita, hassua, ymmärrän kyllä. Olen ollut pitävä ja pitänyt huolen että vekottimia on riittänyt viisitoistavuotispäiviksi, patruunoineen, tästä on jonkin verran tullut myös nk. sanomista mutta olen ollut jyrkkä ja tyly, vedonnut vain esikoisoikeuksiin ja sanonut että se on kuulkaa niin että joko näin tai metsäpaloa sammuttamaan uimahousususillaan, saatte valita mutta parempi kun ette.
Muutama laatikko on vielä niitä hyviä pateja🤪
Peepsu Pehmoinen, kivaa, että tulit taas. Isoisästäsi ja verkkokalastuksesta tulee välittömästi mieleen Ismo A:n Elämä on hauras: "Aamuviideltä sateessa verkoilla isä käskee: Naura!" Tai ehkei siinä käskyssä ole huutomerkkiä, ei auktoriteetti tarvitse sellaista. Mutta on keulan murtumista ja muuta.
PoistaAmpumisesta. Olin aikoinani eräällä professorilla kylässä, koko lyriikkapraktikumin väki oli. Professori tarjoili meille lohisalaattia (en uskaltanut sanoa, että olen kasvissyöjä) ja vei meidät valtavassa asunnossa kirjastohuoneeseen, jonka perällä oli jonkinlainen ampuma-alue. Näin jälkikäteen en tajua, onko ihan luvallista ja viisasta ampuilla kerrostaloasunnon sisätiloissa, mutta olen melko varma, että niin hän sanoi tekevänsä. Tuli outo olo. Niin kuin hän olisi paljastunut itsestään jotain hyvin intiimiä, mutta me kuulijat emme olisi kyenneet ymmärtämään sitä.
Tunnen muuten inehmon, joka koko lapsuutensa pelkäsi, että joutuu sammuttamaan metsäpaloa. Hän oli kuullut, että jokainen voi joutua tekemään sitä, jos käsky käy.
Näitä lasten ”leluja” ja niillä tekoja kun rupeaisi tästä keskustelusta listaamaan, niin a vot! Voin kuvitella miten erilaisia lelulistoja saiisi jostakin lifestyle-blogin vastaavasta nallejutskasta.
PoistaOmiin leluihini lisään kaksi: höyläpenkin ja kanteleen. Höyläpenkki toimi hammaslääkärin työalustana, jonka päällä kairasin isän työkaluilla reikiä puuhun. Täytin niitä sitten kairauspurulla ja muilla tököteillä. Sanoin potilaille, että onpas kauheasti reikiä, nyt täytyy porata. Pelkäsin hirveästi Maija-Liisa Simulaa, hammaslääkäriä, josta lapset lauloivat että ”Tiedän paikan kamalan, hammaslääkäri Simulan, siellä hampaat revitään, tunkiolle heitetään.”
Kannel vietiin sitten myöhemmin paikkakunnan museoon. Mutta kyllä minä sitä helskyttelin ja lauloinkin.
Sympaattinen sinun hammaslääkärileikkisi, Iines. Osaisipa vielä aikuisenakin leikkiä pelottavia asioita.
PoistaPaljon nuorempana tein äidinkielen harjoitusmonisteeseen tiivistämistehtävän. Yhdessä tiivistettävässä tekstissä oli suunnilleen seuraavanlainen virke: "Hillevi vaati korvausta, sillä hammaslääkäri Kökkönen oli epähuomiossa poistanut hänen ikenensäkin." Kesken tehtävän eräs oppilas pyysi päästä vessaan. Matkalla ovelle hän äkkiä lysähti lattialle. Virvoittelin pökertynyttä, ja onneksi hän siitä pääsikin nousemaan. Myöhemmin paljastui, että hänellä oli hammaslääkärikammo ja monisteen teksti oli karmaissut häntä. Seuraavaa luokkaa varten muutin vähän hammaslääkäri Kökkösen toimenpiteitä.
Samaa mieltä AEn outoudesta. Tai ei hän muuten outo ole kuin niin, että kiinnittää huomioita asioihin, joihin muut ei kiinnitä. Katselee ikään kuin eri kulmasta. Se on virkistävää. Tykkään siitä.
PoistaPePe vähän kehuskelee ampumistaidollaan. Olen ennenkin kai kertonut, etten ennen armeijaa ollut ampunut laukaustakaan, mutta armeijassa paljastuin valioampujaksi. Enkä oikeastaan edes yllättynyt siitä.
Paljon myöhemmin lähdin sitten työkaverini houkuttelusta reserviläistouhuiluun ja hankin vuoden 39 mallisen "Ukkopekan". Se on sotilaskivääri. Kerran pari vuodessa käyn "polttamassa karstat piipusta", kuten kaverini (mainostoimiston AD) sanoo.
Huomenna menen kirjamessuille. Olisin mennyt jo tänään, mutta tuli "Anni" pikkusiskonsa kanssa kylään.
Ai vasta huomenna menet kirjamessuille, Tapsa? Katsoin tänään Sofi Oksasen ja Pekka Haaviston Venäjä-keskustelua kotoa käsin. Yritin yleisökuvista katsoa, näkyisikö siellä sinun niskaasi. En tosin tiedä, miltä niskasi näyttää.
PoistaAmpuma-aseista tiedän vain, että pistooli ei noudata suomen kielen -oli/omi/oni/ori/ovi-sääntöä ja se mahtuu yöpöydän laatikkoon. Muut ovat kiväärejä tai haulikkoja, ja niillä ammutaan hirviä ja Kankaan kaunis Katriina. Lisäksi on hiirikivääri, jota käytetään blogikeskusteluissa. Suomenlinnassa on tykki. Se ei mahdu mihinkään laatikkoon. Mutta aina kun "tarkoittaa" jotakin, pitää muistaa, että alkujaan se on ampumatermi.
Tapsalainen, eläpähän nyt, annapa kun hiukan lavennan lausumaani, tuota pientä tuokiokuvan tapaista, sanoisinko kirjallista pastissia. En ollut minkään turhan huvin perään. En ole vieläkään. Työkaluja, taitoja niitä yhä himoan ja janoitsen.
PoistaKalastaneet emme toki, ei-ei. Herranjestas sentään, mutta kävimme kalat noutamassa, siis ruoaksi. Kuten köydään vaikkapa sienessä, marjassa, erällä yms.
Onpa vain eto vekotin sellainen tolkuttoman halpa sisäkkyyttyvä lujitemateriaalionkivapa, hyvä jap. koukku ja kourallinen matoja. Siinäpä työ johon vissiin Taivaassa joutuu oitis, uskon.
Tuota niin, Mosin Nagant, tuo erityislaatuisen korkeatasoinen lukkokonstruktio on kyllä asetettava erilleen omaan laatuluokkaansa. Sillä on jännittävä historia, paljon runsaampi ja rehevämpi kun Mauserin veljesten vastaavaan verrataan. Mikäli olisin keräilijä, no. En pruukaa pitää mitään turhaa nurkissa. Totta että raudassa on raha tallessa varsinkin kun sen sisällä on pitkä reikä, muttapa kun. Rajansiirtoraudat saapi kyllä käpäliinsä melko tarkkaan joka velvollinen, että siinä suhteessa. Ampumataitoni ovat olleet hyvinkin pätevät mutta eivät ole enää. Ei ole tarpeen, se vain. Voisin sen sanoa vaikkapa näin että kaikki kelpaa minkä vaan saa paukahtamaan paittika heittoistuimen.
Rosvoilla on oltava Pislarit! Juuttaan suurta kalimperia sittenkin.
PoistaOletteko mainota Joe Smithiä; kansainvälinen seikkailija hänkin, tulleet kuunnelleeksi? Hirmuinen Sisäkumi-Siimeon ja ihmissyöjäkamelinsa ovat yhä yhtä karmaisevia silmäyksiä luopia, tuuheiden kulmakarvojensa alta käsin.
Rasilian satemetsän viitakoissa, voi hyvä Isä! Kirjoittanut sotamies Topi Kutvonen, asemasotan aikana.
Sisäkumi-Simeonin tunnen hyvin, sanoin Rasilian viitakot ja muut, sillä tämä mainitsemani ampuja-ad on Innasen taiteen ja huumorin suut ystävä, joka siteeraa häntä joka käänteessä, sopi se tilanteeseen tai ei, useimmiten ei.
PoistaMikään teknisten vempeleiden ystävä ja tuntija en ole, vaikka osaan kyllä tarvittaessa purkaa, korjata ja koota minkä tahansa vempeleen. Juuri äsken pudotin seinäkellon, korjaan sen messuilta palattuani.
Nyt tsiikaamaan pääministerin sanoja, eleitä ja ilmeitä tv ykkösellä klo10.05.
VastaaPoistaNoora
Noh, ei oikein vakuuta se, että pääministeri heti kärkeen sanoo olevansa "yllättynyt siitä että keskusta" jne.
PoistaHallitushan on elin, jota pääministeri johtaa ja jos pitää yllättyä oman elimen toimista, on johtajuus kateissa. Ei se ole kai demokratiaa, että tällä tasolla tässä vaiheessa yllätetään ja yllätytään kaverin sanomisista. Johtajuutta oikeasti tarvitaan valtakunnan kärkipäätösten hoitamisessa.
Meidän tasavaltamme toiseksi korkein edustuksellinen arvo on eduskunnan puhemies.
PoistaSuvainnette.
Etten liiaksi antaisi vaikutelmaa jonka jokin ihmeukkeli hyvinkin saattasi tulla tehneeksi.
P. S.
Osun aina ekalla patilla kaivopumppuun kotitalon portailta.
Plink
Sa ny sääki Æ jotaki ettemmä taas te ittestäni rehellisempää, pahkura.
PoistaHyvä että ammut kaivopumppua etkä rastaita, niin kuin mökkinaapuri. Ettei vaan lintupaholainen vie marjan marjaa. Muistan miten pikkutyttöni pillahti aina itkuun, kun laukaukset kuuluivat aidan takaa.
PoistaToinen mökkinaapurini, paikkakunnan kunnanjohtaja, ampui haulikollaan (?) kerran suoraan mökin pihalle, matalalle. Makoilin juuri riippukeinussa vähissä vaatteissa kun ilmassa suhahti.
Pihaan ilmestyi nolostunut kunnanjohtaja, joka pyysi anteeksi harhalaukaustaan, oli opettanut ampumista lapsenlapselleen. Toi sitten illalla ämpärillisen herneenpalkoja korvaukseksi. Että ampukaatte vaan minun puolestani, mutta ei lintuja eikä eläimiä.
Jaa jotaki? Rehellisyys on kyllä hirmuista. En varsinaisesti vastusta sitä. Mutta hämmennyn aina, kun joku täällä sanoo "Æ". Vähän kuin päätä olisi silitetty. Että revi siitä.
PoistaJoskus 90-luvulla päädyin yhden miehen kotiin, joka oli eron ja muun murheen jäljiltä kovin yksinäisessä tilassa. Mies kertoi minulle, että säilyttää yöpöydän laatikossa ampuma-asettaan "varmuuden vuoksi". Oli kuulemma ollut vähän ikävää, kun nelivuotias lapsi joskus kysyi, mikä se tämä on. Tarinaa kertoessaan mies otti aseen esiin, osoitti sillä minua ja sanoi pum. Vaikka en hetkeäkään kuvitellut, että hän ampuisi minua, hetki jäi mieleen. Sydän niin sanoakseni hypähti.
PoistaJoitakin vuosia sitten olin hänen hautajaisissaan. Edellisen kerran olin tavannut hänet noin 20 vuotta sitten, mutta kun urut alkoivat soida, minusta alkoi valua vettä eikä se lakannut millään. En tiennyt olevani itkijäihmisiä.
Traum o ain traum
Poistasanoi psykiatri länsirannikolta
Mutta kun mun tas räp kädet tekee omiaan,!
Virtuaaliset, kehveli, äh pyh päh pöh
Kitakiipöllöpää. Ei ny, ollaan ihmisten ilmoilla. Edua kotona, Josefine. Tulee Edullisemmaksi.
Olen halpamainen.
Miksei Æ? Mun sukunimessä oli melko pitkään, sitten saatiin kirjoituskone ja hieman viilattiin
Hyvä jo, Hallantie vuodesta -35.
Aiemmin Hollænder.
Äänestän harvoin, mutta se on kokonaan toista, muuta asiaa, eikä kuulu tänne.
Ettäs tiedät.
Nämät ovat rivittenvälit leviämpää laatua nykymiten kas kun käpälitten peukalottia erääseen määrään järjestettiin tässä juuri.
PoistaMerellä käy kaikellaista.
Eipähän mitiä, setää tropattiin. Pontevahkosti. Joka huomiotta jätettäneen Kiitos. Perkele.
Nin! Vaan onpa etevää että ehdin sen himpatun näppiksen.. jotenka nyt tämä on melkoosen kätsyä. Eikä nytniin mitään kummempaa, sillään. Nämät kakkulatkin ostattivat, kiltisti kummiski koska vasenta sääriluun rtupintaa puuttuu jonkin verra.
Ei huolta, ei hätää, kaikki on vain jotensakin kenkkua, en tahdo tällä olla vaivaksi. Ylihuomisesta oli alkava uusi työsoppari, Äijäläinrn soitti ja sanoi Noj! Nin tukko vai et, nyttarttis tiätää tää, että palionko mää pan kalustoa ja ukkoo sulle... Mä sitte että tota sellanen kevyrmpi tsydeemi ny rsti aluks ka mää annan kuulua viikon lopulla, kai. Luulisin ainaki. Ni sitte se jo oki että jaaaha. Vainni. Mispäin otny? Mä että Töölön tapat. asemalla pikkasen jalkaa laitellaan. Löi luurin ki.
Kyähän tää on vähä kenkku tilanne, omalla tavallaan, mut kä virnuun vaa, ni tarviioko nin palioo iksäksli mitää flamenkoo ranssii, ju nou? Tai no joo voisin kai mää ditäkinutditkyl aivannvissiin dusiain uuden sopparin...
Upoista, sorry.
Palailen!
Kilttiä ja kivaa ei saa sitte pitää olleskas ilmammua.
Nämon aikaast kivija täälä mulle ollu, ku mä en hirmusti ihan ehi puhuun...
PoistaJa oon pölllys kyl niiet varmaarriittää.
Mut ei midiksii, ei täs olla ekaa kertaa pappia kyydis.
Ei saa sääriluuta satuttaa, Peepsu. Mutta kuten tiedetään: tanssivalle sattuu. Tapaturmiakin. Se on tanssin lähtökohta.
PoistaOlen tässä muutaman tunnin miettinyt, mitä maailmalle sanoa, enkä vieläkään tiedä. Mutta joo. Olitko sinä, Peepsu, lapsena monikielinen? Tätä olen joskus ennenkin täällä pohtinut.
Oonjoo kielipuoli. Kaks ruotsia kotoa ja sitte kirjasvenska ummikkona visiveenä Stadiin. Ensimmäinen vieras kieli suomi. Käyn kyllä muillakin kielillä koht. hilpeästi kimppuun. Saksa arvellakseni yhä yrittää sen pehkutin teonsanan sinne loppuun jättää.
PoistaSiis
Naguspråk
Skärigårdssvenska
Ruotsinkieli ( huom. yhdet läksyt ensin)
Suomenkieli
Ja niinedellern kaikenmaalimman ryskaa tuskaa ja paslkaa...
Joota joo. Oon polyglotti.
Kuinni?
En tiedä, miksi olen kuvitellut sinut monikieliseksi. Ehkä olet sanonut joskus jotain, mistä olen päätellyt niin, tai sitten vain uiskentelet kielestä ja rekisteristä toiseen niin luontevasti. Et vaikuta kielipuolelta. Ryska, tuska ja paska ovat vastaansanomaton kieliyhdistelmä.
PoistaHuom. mm.
Poistakaikemmaalimman kiäliä niitä onki/kele...
AE kehtasi tuolla aiemmin kehottaa minua, "nettisiveää", liittymään rietasten lasten kerhoon.
VastaaPoistaIlomielin. Minun ensimmäiset seksimuistoni ovat neljän viiden ikävuoden vaiheilta. Olin ollut naapurin tytön, minua vuotta vanhemman, kanssa heidän liiterissään, varmaan synninteossa, sillä hiippailin kotiin luimistellen nurkkia myöten - ja äiti huomasi sen (hän oli pihalla perunoita pesemässä) ja kysyi ankarasti olinko ollut "Tuulan kanssa liiterissä" (nimeä ei ole muutettu), komensi luokseen ja pesi käteni perunoiden pesuvedessä.
Varmaan aiheestakin, vaikken muista tehneeni muuta kuin katsoneeni uteliaana, kun hän nosti mekkonsa helmaa - alushousuja ei ollut. En muista sitäkään näytinkö itse mitään.
PS. On minulla niistä ajoista ihan oikeakin omakohtainen seksimuisto, mutta kerron sen ehkä myöhemmin. (Voi tosin olla, että olen sen joskus kertonutkin.)
"Tuulan kanssa liiterissä" kuulostaa kyllä syväsynnilliseltä. Onneksi äiti pesi saastuneet kätesi perunavedessä, sinä rietas lapsi.
PoistaMahtoiko kaupunkilapsuus vai mikä säästää minut moisilta paljasteluleikeiltä kokonaan. Ei ollut liiteriolosuhteita tarjolla.
Voi olla, sillä 6-vuotiaana muutimme kaivoskylään kerrostaloon - eikä sieltä mitään kellarisuhteita, ei edes pyöräkellarisellaisia tule mieleen. Siellä oli tuhat lasta ja toiset leikit.
PoistaIines, et ole tänä aamuna käynyt kertomassa, kuinka asiat oikeasti ovat. Toivottavasti olet vain valokuvausreissulla eikä marraskuu ole hiipimässä mieleesi.
VastaaPoistaTuosta Ruususaaresta vielä. Tiibetiläisessä kuolleiden kirjassa on sellainen. Tai oikeastaan siellä on (suomennoksessa) Ruusuomenasaari, jonne ehkä kannattaa syntyä uudestaan, jos voi. Luin sitä muinoin eräitä runoja analysoidessani. Lieneekö Fransin ja Mimmin seikkailun Ruususaari saanut vaikutteita siitä? Tietääkseni esimerkiksi Jung oli jotenkin innoissaan TKK:sta.
Jos sinun lapsuusmuistosi olisi novelli, nallen irronneen nenän kiinnittäisi isä. Sitten taas lähdettäisiin Tampereelle. Pikku Iines ei tohtisi sanoa, että nenä meni väärin päin.
Muistatte varmaan, kun koronan alkuaikoina tuli villitykseksi pistää nalle ikkunaan. Joillekuille ikkunanalle oli olevinaan viesti siitä, että kaikki on kotona hyvin. Töihin kävellessäni katselin niitä nalleja ja mietin, kenelle niillä ikkunoilla viestiteltiin ja kuka nallet sinne nosti. Ehkei lapsi kuitenkaan.
En tiedä, mistä Topelius on saanut idean tähän runoonsa. Matkustellut ja lukenut historioijahan hän oli, mutta oman muistikuvani mukaan hän suuntautui vahvasti Eurooppaan ja eurooppalaisuuteen, ei ehkä itäisiin mystisiin asioihin. Vannomaan en mene.
VastaaPoistaKäsitteenähän ”ruususaari” on aika helppo ja kai yleinenkin vertauskuva monelle asialle. Huomionarvoista ehkä on myös se, että runon nimi ei ole Ruususaari, vaan Kun ruusuilla maataan, eli vahva kasvatuksellinen tavoite, jossa tavallaan paheksutaan ruusuja.
Mielenkiintoinen on muuten kysymys siitä, onko Tolkien saanut Sormusten herraansa vaikutteita Topeliuksen Välskärin kertomuksista. (Yhteyttä Kalevalaan on myös tutkittu monellakin taholla.)
Joo, totta. Ei Topelius varmaan itäisyyksiä tutkaillut. Luin äsken Gutenbergistä ko. sadun, ja aika grimmihtäviä kuviahan siellä vilisi. Tottelemattomat lapset syövät ensin mustikoita, sitten mansikoita ja vielä muuraimia, ennen kuin soutavat Ruususaareen. Houkuttavimmat jutut ovat aina vain etäämmällä.
PoistaNauratti, kun luin Fransin ja Mimmin kamalat rangaistukset ruusuriemuista: Frans tuli ylioppilaaksi vasta 40-vuotiaana ja päätyi kirjuriksi ja juomariksi, kun ei päässyt tuomariksi. Mimmi oppi sentään ompelemaan, muttei siltikään saanut miestä.
Tämä on niin hupaisa tarina, että taidanpa monistaa sen oppilaille luettavaksi. Keskustellaan sitten sukupuolista ja arvoista 1800-luvulla.
Hieno tehtävä keskustelun pohjaksi. Itsekin käytin tämäntapaisia juttuja paljonkin.
PoistaKuitenkin mielestäni äärimmäisen vaativa tehtävä tämän päivän lapsille, joista löytyy yhä useampia huonosti lukevia tapauksia.
Runon rytmi ja sanaston sanojen muodot ovat aika outoja ja ehkä jopa naurettavia nykynuorten tai lasten mielestä. Runo on myös pitkä. Jaksaako nykykoululainen syventyä tähän, jos lukutaito on heikko?
Heikosti lukevia löytyy yhä enemmän peruskoulusta päässeistäkin. Minusta tämä on aika järkyttävä tieto ja omakohtainenkin havainto.
Toisaalta on yksi hyvä asia tässä runonlaulannassa. Nimittäin rap-musiikki, laulujen sanoitus itse on käsitykseni mukaan kehittänyt lasten ja nuorten sanoitustaitoja ja luovuutta, rytmitajua sovittamaan sanat runonkin rytmiin.
PS Ehdotan, että opettaja räppää ruusurunon lapsille..
PoistaTai lapset räppäävät sen itse. Vasta sen jälkeen keskustellaan siitä, mitä tulikaan räpättyä.
Runojen lukeminen on itse asiassa monille lapsille helpompaa kuin proosan. Säkeethän ovat asettelultaan kuin selkotekstiä - siis rivit ovat lyhyitä. Se auttaa lukivaikeuksisia. Fonttia ja riviväliä jo suurensin. Sanoja kyllä pitää selittää. Gutenbergissa on muuten eri suomennos kuin sinulla.
PoistaErityisluokassani tuo runo käsitellään luultavasti niin, että minä luen sen ensin ääneen kokonaan. Sitten teksti jaetaan pätkiin ja oppilaat ryhmiin. Joka ryhmä joutuu selvittämään, mitä omassa pätkässä tapahtuu. Tehdään parin virkkeen mittainen referaatti kirjallisesti. (Tämä on tehtävän vastenmielisin osa oppilaille, tiedän jo.) Kootaan referaatit yhteen. Lopuksi keskustellaan. Jos päivän mielentilat ovat sopivat, tehdään pieniä näytelmiäkin Fransin ja Mimmin seikkailusta.
Huomasin, että Gutenbergin runon suomennos poikkeaa omastani, joka on uudispainoksessa Lukemisia lapsille osa 2, painovuosi 1980-luvulta. Suomentaja lienee Valter Juva, asialla on ollut myös Viljo Tarkiainen. (Teos on nyt yläkerrassa, en viitsi juosta hakemaan sitä.). Gutenbergin runo lienee alkuperäinen, koska kieli on vanhahtavampaa.
PoistaJuuri näin onkin järkevää: tekstin jako pätkiin ja kukin ryhmä ottaa oman pätkänsä. Se on oikeastaan ainoa vaihtoehto, erityisesti, jos on erityisoppijoita. Ja muutenkin. Lykkyä tykö!
Yllä on siis puhe Topeliuksen ruusurunosta, joka on mainiota luettavaa lapsille ja nuorille.
PoistaPanenpa lopuksi tähän vielä toisen vanhan klassikkorunon, joka on omalla tavallaan hyvin ajankohtainen ja lähellä nykyistä niukkuuden tilannetta ja sitä, miten kaikesta voi kuitenkin selvitä ihmisyyttään menettämättä.
Kyseessä on tietysti J. L. Runebergin tuttu runo Saarijärven Paavosta, jonka meikäläinen onnistui syöttämään omille oppilailleen keskustelun pohjaksi. Tässä runo M. A. Nummisen tulkitsemana:
https://youtu.be/eTPdvEzYVW0
Raporttia Iinekselle: Ruususaari-projekti aloitettu! Yllättävän hyvin oppilaat pysyivät runon juonessa mukana, kun luin ääneen ja välillä pysähdyttiin puhumaan, mitäs nyt tapahtui. Piti selittää, mikä on "muurain" (tätä kysyttiin) ja mikä "lupapäivä" (tätä ei ymmärretty kysyä mutta minä kysyin). Hienosti meni perille, että Fransista tuli alkoholisti, mutta Mimmin kohtalo jäi hämärämmäksi. Huomenna homma jatkuu.
PoistaMimmin kohtalohan oli surkea. Hän jäi miehettömäksi kummajaiseksi, joka pukeutui itse tekemiinsä mekkoihin ja käyttäytyi mitä todennäköisimmin sopimattomasti ravintolassa.
PoistaNimittäin jopa vielä 1940-luvulla miehettömille naisille oli eri säännöt kuin kunniallisesti naiduille. Luin juuri ajastajastani v. 1944 präntättyjä ohjeita ravintolassa käynnin suhteen. Kun siis Frans muinoin sai juoda, iloitella ja rällätä ravintolassa naisettakin, niin Mimmipäs ei saanut.
Naiset, jotka ilman herraseuraa ovat ravintolassa, välttäkööt kovaäänistä puhetta ja tirskuntaa, opastaa etiketti. Ravintolassa ei sopinut myöskään haukotella.
Että kova oli Mimmin osa.
Hienoa, että projekti sujui! Oppilaat ovat usein arvaamattoman kekseliäitä ja näppäriä.
Mimmi ehkä jäi itse ompelemassaan mekossa suosiolla kotiin. Vaan vaikeata oli varmaan kaikilla niillä huonoilla naisillakin, joiden elinkeinona oli houkutella herroja hekumallisiin hetkiin. Kuinka mahtoi houkuttelu onnistua, jos ei ravintolassa sopinut edes tirskua? Moni saattoi sortua etikettivirheeseen.
PoistaNoh, jotenkin arvelen, että herroja on aina ollut helppo houkutella hekumallisiin hetkiin. Eikö riitä, että on mehevä hempukka, joka vilauttaa hieman helmaa ja luo syntisen katseen herraan?
PoistaVai mitä, arvon herrat?
Eräässä nimeltä mainitsemattomassa suvussa oli kaksi sisarta, nyt jo ajasta ikuisuuteen siirtyneitä. Toinen oli kaunis ja ihana ja toinen hieman kälväkkä ja ei niin kaunis.
Kumpi heistä ensin miehen sai? No se kälväkkä. Kun herra lähestyi, nosti auliisti peiton kulmaa ja ei kun menoksi. Se kaunis oli siveämpää sorttia, kuten kauniit usein ovat. Ainakin saduissa.
Äitini aina sanoi, ettei miehet ilman sitä naimisiin meniskään.
PoistaEli antavaa miehet rakastaa, eikä mitä tahansa antavaa naista.
Seksuaalikasvatukseni sisälsi sen, että jos sillai olet niin
naimisiin kans menet.
Vanhempani olivat hyvin työteliäitä molemmat. Isä raivasi peltoa
jo alle kouluikäisenä isänsä kanssa. Raittiita olivat molemmat.
Ei ollut viinaa eikä tupakkia. Lempeästi minut on kasvatettu ja
ohjauksestani huolehti melkein pelkästään äiti.
Siis jos nyt päästän vanhan feministin itsessäni irti, niin sanonpa totuuden: miehet ovat tyhmiä, höynäytettäviä, liikkuvat persuksen perässä kuin kimalainen hunajan.
PoistaTämä siis vanhan ajan feminismillä höystettynä. Kiitos ja anteeksi.
Naisen ja miehen suhteessa on vissiin aina omat haasteensa,
Poistaoli aika mikä hyvänsä. Mutta, jos vakka ja kansi löytävät toisensa,
niin mikäs sen mukavampaa. Hyvässä lykyssä se on alku kaiken kauniin,
jos nyt näin optimistisena haluaa asian nähdä.
En tiedä, minkä ajan feministi minä olen, mutta vielä tässäkään iässä en ihan ymmärrä, miksi persukseni olisi jotenkin vähäpätöisempi osa minua kuin hieno sieluni, joka tuskin on erityisen kompakti ja nähtävissä. Että eiväthän sielun perässä juoksevat edes tiedä, minkä perässä juoksevat.
PoistaYhdessä elokuvassa jazztrumpetisti sanoi aika pienelle mykälle naiselle, että pitää siitä, kun tämä painaa. Se jäi mieleen. Ajattelin, että minäkin varmaan olen paino. Kun mykkä nainen sitten katosi jazztrumpetistin elämästä, maailma hajosi vähä vähältä.
Kaunis sielu - kaunis mieli. Eli kyllähän sielun perässä juoksevat juoksevat
Poistamielen perässä. Mieli selviää tutustumisen ja keskustelujen avulla.
PoistaReaalimaailmassahan persus on mieltä tärkeämpi. Nykyajan nainen on sen hyvin oivaltanut pumpatessaan pakaroitaan muhkeiksi.
Meillä on jopa monia nimiä nyt kyseessä olevalla ruumiinosalle: perse, persus, persu, pemppu, peppu, pylly, takapuoli, takalisto, pakarat, kankku, ahteri plus lukuisat vertauskuvat, joita peräpäästämme käytämme. Ettäs tämänkin tiedätte.
Montako vertaissanaa meillä on mielestä ja sielusta? Kysyn vaan. Vanhana feministinä.
Huomaan nyt, luettuani kommentit tarkemmin, että olen ajanut keskustelun hieman sivuraiteille puhuessani persuksesta, kun oikeasti kai yleensä on kyse pimperosta.
PoistaVaihtakaa siis yllä, ellei teillä ole aamupala kesken, persuksien tilalle sana pimpero ja sen lukuisat variantit. Niitä piisaa, mutta en ryhdy tässä niitä luettelemaan.
Rouvat ovat päässeet vauhtiin, mainiota. Olette tietysti kaikki oikeassakin, tavallaan.
PoistaMutta hiljaisena ja ujona miehenä, joka ei habitukseltaan edes ole erityisen miehekäs, ainostaan sielultaan, voisin kertoa vastaavia faktoja siitä, minkä perässä naiset juoksevat ja mikä heihin vetoaa.
Ehkäpä kerronkin. Mutta sitä ennen tarkennan, että sekä pylly että pimpero (yms vastaava) ovat yhtä tärkeitä, etenkin alussa, mutta eivät ne yksinomaan riitä onnelliseen parisuhteeseen, vaan se vaatii jonkin sellaisen, jota AE nimitti sattuvasti sieluksi, sopimista yhteen.
Vetoan tässä nyt vaikkapa omaan liittooni, joka on kestänyt vuosikymmenien myrskyt ja mylvinnät, vaikka olemme kaikin tavoin täysin erilaisia niin fyysisesti kuin luonteiltammekin.
Joku voisi arvella, että liittomme kestää koska täydemme toisiamme (mikä tavallaan onkin totta), mutta me molemmat sanomme, että ratkaisevia tekijöitä on tasan yksi:
Olemme samalla tavalla lapsellisia.
Käytänpä tilaisuutta hyväkseni ja kysyn Tapsalta:
PoistaMinkälainen on miehen sielu (keskimäärin), miten se eroaa naisen sielusta?
Kysyjänä tässä esiintyy Liisu, joka elää kokonaan erilaisella elämäpohjalla kuin muut esillä olevat ihmiset.
Poista(Asia, joka painostaa mieltä siinä määrin, ettei ole voinut ottaa osaa sujuvasti käytyyn keskusteluun muuta kuin tunnustaa ettei siihen pysty.
Liisu, emme kai täällä voi tietää tarkkaan toistemme elämänpohjista? Kaikilla meillä on omat pohjamme, eikä niitä raskaimpia tai kenties myös parhaimpia aina tuoda esille.
PoistaOma toiveeni on, että uskaltaisimme täällä olla monin eri taustoin, ja asioista myös rohkeasti eri mieltä, silti toisiamme kunnioittaen, tai arvostaen.
Sielu on - olkoon kuinka hento, herkkä, kompakti tai mielenkiintoinen tahansa - näkymätön. Pylly taas näkyy, ja kuten jo sananlaskutkin toteavat: suomalainen mies ei usko ennen kun näkee.
PoistaUskooko nainen, ennenkuin näkee: enpä usko.
PoistaIhmisessä näkymätön tulee ennenpitkää näkyväksi, jos vain malttaa. Tässä kiire ei välttämättä ole plussaa.
Noh, sanoisinpa teille mieluusti, miten asia oikeasti on.
PoistaNimittäin minusta persus versus sielu on turhan dramaattinen rinnastus: sielusta ei ole kyse ikään kuin vaihtoehtona.
Kyse on arkisesti ja tosiasiassa ihmisen luonteesta, käyttäytymisestä ja koko kombosta. Voi sitä halutessaan nimittää sieluksikin, mutta se polarisoi asian ylätyyliseksi, mikä ei ole tarpeen.
Mies huomaa persun ensin, ja sitten vasta luonteen tai siis koko ihmisen. Tiedän tämän omasta kokemuksesta, kun ensirakkauteni huumaantui kuulemma nimittäin ensin tästä persuspuolesta ja sitten muusta. Persuksella pääsi pitkälle, mutta ellei luonne olisi ollut mieleen tai sopiva, ei siitä mitään olisi tullut.
PS En tarkoita tietenkään, että kaikki aina näin, vaan yleisesti ja usein.
PoistaMuistakaat, arvon ihmiset, että ruumis on vain kuori tai kulkuväline, sanovat gnostilaiset. Se, mikä tätä masiinaa ajaa, ratkaisee niin sanotussa pitkässä juoksussa. Näin se käy.
PoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
PoistaOn tietysti niin, että ensin huomaamme ulkoisen olemuksen - ja se hurmaa tai hylkii tms - mutta aika äkkiä myös muut tekijät alkavat vaikuttaa: maine, luonne, kyvyt, status, kuuluisuus, rikkaus, outous jne.
PoistaOikeastaan ainoa täsmennykseni keskusteluun on se, että tässä suhteessa miesten ja naisten välillä ei ole mitään oleellista eroa.
Samoin vastaan myös Liisun kysymykseen miehen ja naisen sielujen erosta: mitään sellaista eroa, joka ei johtuisi hormoneista tms, ei ole.
Mutta mikä on sielu? Sekö joka pääsee tai ei pääse taivaaseen?
Manolito eli Akseli eli Elina etc. Kysyit, mitä ”vitun vikaa” on jossakin Meksikossa ja jossakin muussa asiassa, joista heitit onelinerit.
PoistaKommenttejasi ei poisteta sisällön vuoksi. Osaisitkohan mitenkään päätellä, miksi ne poistetaan?
Minunkaan ajatuksissani ei ole erillistä miehen ja naisen sielua, on vain ihmisen sielu, sukupuolella ei ole väliä.
PoistaSukupuolten eroja ei hirveästi varmaankaan ole, paljon on kiinni perinteisistä malleista, kasvatuksesta, ympäristöstä ja kulloisistakin ihanteista ja trendeistä.
Eroja kuitenkin on, oletettavasti biologiaperäisiä. Näin on eläinkunnassakin. Nainen on hoivaavampi ja ehkä alistuvampi kuin mies, uros. En katso, että tämä on vain vanhaa hapatusta ja vain perinteiden mukanaan tuomaa.
Nyt on kuitenkin trendinä naisten entistä suurempi osallistuminen työelämään ja lasten laitostaminen osin jo vauvoina. Silti oman käsitykseni mukaan - voin olla väärässäkin - valtaosa äideistä haluaisi hoitaa taaperoa kotona ensi vuodet, jos se olisi taloudellisesti kannattavaa.
Sielu on vain hassu uskonnollissävyinen sana. Minusta persus versus sielu on vallan mainio asettelu. Toinen on alatyylinen, toinen ylätyylinen. Kumpikin käsite on tyhjä tai ainakin liukuva. Se, että joku juoksee persuksen tms. perässä on jo kielikuvana synekdokee (= osa viittaa kokonaisuuteen). Eiköhän reaalimaailmassakin persuspaketin kanssa saa myös vähän ihoa, huulia, ruumiinlämpöä, silitystä, lähelläoloa ja muuta sälää. Saahan sitä persukseksikin kutsua. En ymmärrä, miksi ruumiinkaipuu pitää alatyylistää, sukupuolittaa ja tahrata.
PoistaMinulla ei Luojan kiitos ole aavistustakaan, mitä joku elämäni ihmisistä on ajatellut pyllystäni tai ajattelee siitä tätä nykyä.
Noh, ei kai se alatyylistä persusta, jos sielu-nimitys määritetään kaunopuheeksi?
PoistaJäähän siihen väliin normaali puhumisen kieli, jota mielestäni seksipuhe on, ellei mennä kaupallisen ja oikeasti alatyylisen pornoilun puolelle. Seksistä puhuminen voi olla normaalia asiatyyliä.
Alatyylistäminen oli ehkä huono sananvalinta minulta. Tarkoitin pikemmin arvottamista alhaiseksi.
PoistaNiin, tai kenties kyse on vain siitä, että seksikkyyttä on kautta historian käytetty naista määrittävänä tekijänä, kenties tärkeimpänä. Seksi on myös alistanut naisen kauppatavaraksi koko maailmassa.
PoistaNaiset ovat itse nousseet vastustamaan tätä, vaikka toisaalta naiset ruokkivat itsekin tätä määrittelyä korostamalla seksikkyyttään. Tässä on selvä ristiriita. Ollako vai eikö olla?
No nytpä tänä aamuna on saatu uudenlainen koronarokotus ja influenssarokotus yhtaikaa, yksi kumpaankin käsivarteen.
VastaaPoistaMielenkiintoista on edelleen THL:n Hanna Nohynekin tuore tänäinen esiintyminen Euroopan tietävimpänä asiantuntijana. Kun muualla rokotuksia suositellaan ja annetaan nuoremmillekin, meillä pitää olla vähintään 65-vuotias saadakseen rokotuksen. Työikäisille ei anneta.
Minua hieman kylmäävät Hanna Nohynekin lausunnot: "Ei ole kauheasti dataa sen suhteen, että lisärokotuksilla saisi vähennettyä työstä poissaoloja" ja "Se mihin yhteiskunnan varoja laitetaan, niin sen pitää tuotaa yhteiskunnalle hyötyä."
Kun muualla Euroopassa on kyse ihmisistä, heidän terveydestään, meillä Nohynek tuntuu puhuvan materiasta, rahasta. Minusta THL:n johto pitäisi vaihtaa.
Evoluutio on tehnyt miehen kiimasta vahvan, mutten ole huomannut, etteikö samoin olisi myös naisen laita (tai sitten minulla on ollut vain moukan tuuria).
VastaaPoistaEvoluutio panee ihmis- ja muun eläinkunnan urokset kilpailemaan pääsystä pukil... siis jatkamaan sukua. Siksi me pyrimme miellyttämään naaraita kukkoilemalla.
Miehen elämä ei todellakaan ole tylsää niin kauan kuin maailmassa on naisia. Jumalan kiitos.
Näin on. Tämä on mielenkiintoinen ristiriita.
VastaaPoistaTästä Nohynekistä sen verran vielä, että on hämmentävää, miten hän nyt puhuu siitä, miten hyvä ka kestävä suoja tehosterokottamattomillakin on, hybridisuoja.
VastaaPoistaEi ole monta viikkoa siitä, kun lääkärit mediassa puhuivat suureen ääneen huolensa siitä, että suomalaisten koronasuojaus on jo hiipunut. Ja nyt yhtäkkiä se onkin kestävämpi kuin milloinkaan.
Miten muualla ei tiedetä sitä, mitä Nohynek esittää?
Tämä uusi tehosterokotus estää Eeva Ruotsalaisen mukaan jopa tartuntoja jossain määrin.
Nohynek tuntuu olevan kovin rahakeskeinen. Ilmeisesti rahan säästö on tärkempää kuin ihmisten hyvä terveys.
VastaaPoistaOnkohan luonto järjestänyt niin, että miehen kiima on väkevämpi kuin naisen? Tarkoitan väkevyydellä toiminnallisuutta, joka näyttää eläinkunnassakin olevan ainakin osin biologista perua.
VastaaPoistaEihän se voi mennä koko luomakunnan elävillä olioilla niin, että miehen kiimallinen toiminnallisuus olisi vain opittu tapa, perinteistä kaavamaisuutta. Toki nainen/ naaraskin viettelee vaikkapa laskemalla peräpäätään ja suihkauttelemalla uroksiin päin sulotuoksujaan. Mutta ajallisesti uros ilmaantuu ensin estradille pöyhistelemään.
Oi, Noora, miten syvällisiksi mielipiteesi osoittautuvatkin ja miten oikeaan ne iskevät! Kunnioitan ajattelukykyäsi!
VastaaPoistaEdellinen anonyymi on vasta herännyt Liisu.
VastaaPoistaLiisu, kiitos rohkaisustasi. Matkan varrella näkökenttään tarttuneita toisten ajatuksia etupäässä ovat. Tai yhteenvetoja ja värittämiäni valmiita kuvia.
VastaaPoistaNousipa sanoistasi mieleeni kysymys: olenko ajatellut, keksinyt ihan ite jonkin filosofisen totuuden tai lauseen. Eipä tule mieleen. :)
Mahdollisuus keksiä vahingossa uusi filosofinen näkemys repostellessa lukemaansa ja kokemaansa on ilmeisen mahdotonta tai vahinko. Ihmisten maailmassa kun ei ole pulaa totuuksista?
"Fysikaalinen tiede" vaatii aina todistelua ja kokeita. Entä mielen totuudet?
Noora yllä. Jäi innostuksissani kirjautumatta.
VastaaPoistaHmmmm... oikeastan tavanomainen ajattelumme, että luonto mitään järjestelisi, on nurinkurista, sillä oikeasti kaikki tapahtuu niin, että eliöiden ja olioiden lisääntymisstrategia on yrittää kaikkia keinoja summanmutikassa joka suuntaan sinne tänne parhaan kykynsä mukaan - ja joku keino vaan tietyissä olosuhteissa toimii parhaiten ja se vahvistuu.
VastaaPoistaEikö se näin mene, bioseksismin ylitirehtööri Mikis?
Luonto ei siis ole viisas kasvattaessaan kirahvile pitkän kaulan, vaan sellaiset sattuivat menestymään siellä missä niitä on. Sama koskee pitkäkullisia miehiä.
Miehen vahvan kiiman takanakin on siis vain se, että sellaisella siunatut menestyivät panohommissa paremmin kuin me nuivelot.
Mielenkiintoista onkin oikeastaan pohtia, miksei esim. homous ole evoluution myllyssä karsiutunut pois? Lesbouden säilymisen ymmärtää paremmin.
Luin jostakin, että miesten "halua" ei ole tutkittu paljoakaan. Ehkä miesten seksi-into onkin myytti? Rehentelyä miehekkyyden korostamiseksi? Eihän pampulat ole ikuisesti automaatteja ja ikiliikkuja?
VastaaPoistapohti Noora
Mielenkiintoinen ajatus tuo, missä määrin kunkin ilmaisu on omaa tai lainaa.
VastaaPoistaSiis ainahan meidän kunkin ajatusmaailma koostuu paljolti "lainasta", kaikesta mitä luemme ja näemme ja omaksumme. Sen pohjalta kai omat käsitykset luodaan tai ne syntyvät. Vaikutteet ovat merkittävä tekijä fiksuudessamme.
Että äläpäs vähättele itseäsi ja kykyjäsi, Noora, kaikki uteliaisuus jo olemassaolevaan ja ennen keksittyyn on merkki luomiskyvystä ja vireydestä. Se sitten vain purskahtaa näkyviin oman persoonan kautta, omien ulosantokykyjen varassa. Näissä tietysti on paljon vaihtelua.
Sen sijaan se, että ratsastaa vain muiden sitaateilla, kertonee sen, ettei lainaajalle ole ehkä muotoutunut omaa ajatteluosuutta tuossa prosessissa. Sisäistäminen puuttuu.
PoistaMutta tuohan on mielestäni juuri "luonnon järjestämistä", että vahvimmat jäävät eloon ja laji kehittyy niiden mukaan, eli se on tavallaan luonnon laki. Ei tässä sitä tarkoiteta, että luonto olisi jokin jumala, joka antaa kaiken valmiiksi. Luonnossa muutos on pysyvää.
VastaaPoistaMielenkiintoinen on myös kysymys, kuinka paljon ihmisellä on omistusoikeutta puolisoon tai lapsiinsa. Taiteilija ammattina on kuin mesikukka, se houkuttelee ihmisiä. Ainakin minä olen kokenut että monet naiset ovat olleet valmiita omistamaan mieheni siitä syystä, että hän on taiteilija. Olen saanut viestejä toisilta naisilta, joista viimeisen on lähettänyt tuttuni, jolta tuli viesti: "Liisa, et sinä voi omistaa T....a (miestäni)".
VastaaPoistaVastasin, etten voi omistaa ketään ihmistä. Viestittäjä oli kiinnostunut miehestäni, joka oli (on) "kysyttyä tavaraa". Heitä parveilee mieheni ympärillä vieläkin, vaikka hän alkaa olla jo väsynyt määrätynlaiseen kohteliaisuuteen tuttuja naisia kohtaan. "Naiset ovat hulluja" hän sanoi kerran kun puhuimme aiheesta. Olemmeko me? mietin. Vai kuuluuko se luomakunnan asettamaan aiheeseen. Vaikeaa on monella yksin elää, jos ei ole valveutunut. Itse olen sitä mieltä, että ihmisen kuuluu pitää itsestään huolta. Ja jos ei riitä itselleen, jokin asia on vinossa.
Edellisen kommentin on kirjoittanut LIISU! Miksiköhän ei kohta enää itsekään tiedä, kuka oikesti on, kun ei saa Liisua näkyviin.Ennen tuli kommentin kirjoittajan nimi, joskus ihan kuvan kanssa! Miksi saa ponnistella nykyään ettei saa itseään näkyviin. Tai ehkä se on hyvä.
PoistaEn tiedä, miksi Blogger oikkuilee, etenkin mobiiliyhteyksillä. Nämä erilaiset alustat eivät aina pysy koko ajan muuttuvan ja päivittyvän kehityksen mukana.
PoistaTaiteilijan puolison osa voi olla vaikea. Joillain ihmisillä on käsittääkseni ja havaintojeni mukaan taipumus pokkuroida taiteilijoita, etenkin nimekkäitä. Monella on ehkä myös vääriä käsityksiä taiteilijasta: hän on avointa riistaa, vapaa taiteilijasielu.
Jos kuvittelen itseni taiteilijan puolisoksi, minulla olisi varmaan vaikeaa. En pysty niin sanottuun vapaaseen seksiin, vaan tunteeni ovat syvemmät ja pidemmät kuin ruumiin hetken nautinto. Jos minun taiteilijani lankeaisi houkutusten loveen, hän saisi minun puolestani vapaasti mennä menojaan, en pystyisi enää luottamukselliseen suhteeseen hänen kanssaan.
Kummallista, kun nykyisin ei Liisu kelpaa ollenkaan nimeämään kommenttiani. Pitää erikseen selittää, että tuo Anonyymi yläpuolella olen minä, Liisu. En haluaisi olla pelkkä Anonyymi, Mutta kun ei niin ei. Ja ehkä paras kirjoittaa kommenttinsa loppuun: TÄMÄN on Krjoittanut LIISU.
VastaaPoistaMuistathan Liisu, että ensin on klikattava Nimi, ja sitten kirjoitettava: Liisu, ja sitten klikattava Jatka ja vasta sitten kommentti. Näin se menee nykyään oikukkaassa Bloggerissa.
PoistaMutta käy se noinkin.
Sehän on kai selvä, että ketään ihmistä ei ketään toinen ihminen voi omistaa.
VastaaPoistaEikö sekin ole selvä, että kenenkään puolisoa ketään toinen ei voi väkisin viedä.
Ripranie, olen samaa miltä, mutta olen huomannut, etteivät kaikki ihmiset ole samaa mieltä.
PoistaLiisu, oletko ikinä miettinyt sitä, että miehesi Hra Taiteilja, jonka ympärillä naikkoset yhä pyörivät väkkärinä, on valinnut kaikista mahdollisista elämänkumppanikseen juuri sinut?
PoistaJotain sinussa siis täytyy olla. Ja onhan sinussa, sillä sehän välittyy tänne asti.
PS. Jos olisin yhtä rohkea kuin idolini Mikis, sanoisin että tämän blogin naiset ovat aivan ihania, ja nimenomaan kukin tavallaan.
Jotain on mennyt pieleen, Tapsa. Olenko antanut väärän kuvan itsestäni ja miehestäni. En tunne meitä antamastasi kuvasta. Mieheni ei ole Herra. Hän on itseensä nähden vaatimaton. On kyllä tarkka pukeuttimisestaan jos olemme julkisuudessa. Hänellä on hyvät käyttäytymistavat, mutta ei halua olla silmätikkuna. Lehtimiehet ovat ammattinsa takia joutuneet haastattelemaan häntä aina esim. näyttelyjen avaamisen yhteydessä. Kyllä hänen kuvansa on usein ollut lehdessä, mutta se kuuluu asiaan. Se on kokonaan lehden asia. Haastattelut ja kaikki se huomio kuuluu näyttelyyn, on yleinen käytäntö. Radiohaastattelut ja lehtikirjoitukset olen ottanut talteen, tulevia sukupolvia varten. Niitä on kertynyt vuosien saatossa Ja kuten taiteilijat yleensä hänkin on ollut aika suuren osan elämästään ulkomailla. Rooma ja Pariisi ovat olleet tukikohtia. Mexikossa olin minä mukana. Mummot hoiti lapsia. Nykyisin hän vielä työskentelee ateljeessaan.
PoistaTänä vuonna hänellä on ollut yksi näyttely. Aiemmin oli ns. kiertonäyttelyjä jolloin samat työt siirtyivät paikasta toiseen.
Anteeksi Liisu, se "Hra Taiteilija" oli vain kertakäyttö-huumoria, jonka tarkoitus oli korostaa miehesi statusta, siis juuri sitä joka saa aikaan vieraiden naisten palvontaa.
PoistaJos hän olisi putkimies, naisia pörräisi hänen ympärillään vähemmän, oletan?
Mielenkuohussasi ohitit varsinaisen viestini: sinussa täytyy olla Jotain, kun naisten suosima miehesi on valinnut juuri sinut.
Kiitos, Iines! Joudut usein neuvomaan minua. Kokeilenpa tuleeko nyt nimi mukana.
VastaaPoistaIines, hyvin neuvoit! Nimi tuli. En vain osannut. Pöhkö (minä).
VastaaPoistaRIPRANIE, en pysy tilanteiden tasolla. Piäisiköhän minun lopettaa kirjoittaminen ja keskittyä pelkkään elämiseen, jossa siinäkin minulla on aivan tarpeeksi, sillä huomaan, että enemmän kuin omaa elämääni ajattelen toisten perheemme jäsenten asioita. Tällä hetkellä jännitän sitä, kun yhden jäsenistämme sävellyksiä soitetaan tämän kuun loppupuolella Sibeliustalossa. Hitsi kun minua hermostuttaa, että onko kaikki OK? Eipä silti. Jännittäminen kuuluu asiaan. Minä koetan siitä huolehtia.
Taatusti kaikki on ok, Liisu. Jos tuolle tasolle ja tuonne pääsee, niin se jo on merkki osaamisesta ja hallinnasta. Varmasti kaikki sujuu hyvin.
PoistaMutta ainahan sitä omiensa puolesta jännittää, vaikka luottaakin heihin.
Iines, sinä olet muodostunut minulle tukipylvääksi. Kiitos siitä.
VastaaPoistaElämä on haasteellista, joskus enemmän, joskus vähemmän ja sitä kai elämäntaika on. Joku voisi sanoa, että ilman haasteita kuolen pystyyn. Elämässä voi tapahtua ihan mitä vaan ja kuitenkin ne kaikki on otettava vastaan. Kukin tavallaan. Elämää ei voi suunnitella etukäteen kuin ehkä vähän. Olemme tavallaan elämän "vankeja" tässä.
VastaaPoistaKyllä vaan, elämä antaa haasteita, kun elää saa. Ei niitä edes tarvitse hakea, kyllä ne löytävät jokaisen, joskus, jostain piilostakin.
PoistaRipranie,viisaasti ja oikein puhut. Haasteiden edessä tunnen olevani joka päivä. Mutta olen huomannut sen, että lapsekkuudesta en ole itsessäni päässyt eroon. Minun on tyynesti koetettava elää ja lopettaa se, että itku on aivan liian lähellä minua. Onneksi sentään naurukin. Ne taistelevat keskenään. Jos nauru voittaa, olen onnellinen.
PoistaJoskus jopa itku muuttuu nauruksi. Se voi kertoa siitäkin, että liikaa jotakin on liikaa. Mitä meitä haastaa, olisiko se kasvunpaikat. Huudanko apuun oikeudenmukaisuutta ja jos huudankin, niin mikä takaa, että saan sitä. Ei niin mikään. Kuitenkin sanotaan, että elämä on lahja.
PoistaMikä meitä haastaa jne.
PoistaNyt tekee mieli sanoa ruma sana. Miks sanat muuttuu siitä, miks ne on tarkoitettu. Eihän sitä pieni ihminen voi kaikkea huomata ja jos huomaakin, niin sittenkään jokin minusta riippumaton ei sitä huomaa.
Mikähän sana se haluaisi tulla sinusta ulos? Mikä olisi tarpeeksi ruma? Antaisit sen tulla. Kaikki sanat ovat tarpeellisia, ei niitä muuten olisi. Jos ihminen suuttuu kovasti, hän tarvitsee kovia sanoja jos haluaa helpottaa oloaan. Kovat, rumat sanat voivat ehkä olla avuksi. Mutta toisaalta, jos haluaa yllättää itsensä ja toiset ihmiset sanookin jotain hyvin kaunista! Se voikin yllättää enemmän. Kannattaa kokeilla
Poista.Meillä kotona paska oli jo niin kova sana, että sitä käytettiin vain hätätapauksessa.
Meilläkään ei kiroiltu kotona. Kasvoin valveutuneessa työläisperheessä, jossa jokainen luki jotain jossakin nurkassaan, ja välillä puhuttiin politiikasta ja kulttuurista, etenkin kirjoista.
PoistaMinäkin aloin kiroilla vasta teini-iässä, ulkona, en kotona, en edes perheenisänä. Poikanikin totesi 5-vuotiaana ihmeissään, kun päräytin perkeleen, että "isi, eihän miehet kiroile".
Sitä minun piti vielä kysäistä Liisulta, että onko tuon viimeisen kappaleen sanaleikki tahallista vai tahatonta?
PoistaNo, ei tässä ollut sen kummallisemmasta harmituksesta kyse kuin siitä, että joskus tuo automaatti muuttaa sanan aina uudestaan vääräksi. Samperi soikoon, multa meinas päästä kommenttiin asti, vaan en sitä päästänytkään. Osaan minä rumempiakin sanoja, mutta ei ne enää kommenttiin halua. Mitähän kaunista sanoisin. Olkaa tyytyväisiä aina itsestänne, kun siltä tuntuu. Älkää mollatko itseänne, sillä siitä toiset pitävät huolen, vaikka ei olisi aihettakaan, ainakaan akuuttia sellaista.
PoistaSinulla on hieno poika, Tapsa!
VastaaPoistaTapsa, kaikki mitä minusta irtoaa, on itsellistä!
VastaaPoistaKiroilu on mielenkiintoinen ilmiö: jokin sana julistetaan tavallaan pannaan, kirosanaksi, jonka sanominen on sopimatonta, ja ennen se oli syntiä. Oikeastihan ne ovat kuitenkin vain sanoja.
VastaaPoistaKirosanojen synnillisyys tulee paljolti uskonnosta. Kirosanat perkele, helvetti ja saatana ovat Raamatun kuvastoa.
Muinaiseen aikaan sitä ei saanut sanoa, mitä ei toivottu tapahtuvaksi. Esimerkiksi sutta ja karhuakaan ei saanut puheessa nimetä oikealta nimeltä, vaan niille keksittiin lepyttelynimiä: hallavaturkki, hukkanen, otso, metsän kultainen omena, källeröinen, mesikämmen jne.
Yksi kirosanaryhmä on keskittynyt alapääilmauksiin, kuten hyvin tiedämme. Senkin tiedämme, että Suomessa kiroillaan enemmän kuin missään muussa maassa (?). Meillä on myös kamalimmat kirosanat. Saksassa ne ovat tyyliä zum Teufel! Eli voi pahus.
No voihan helvetti!
PoistaKyllä minun suustani tulee noituva ”perkele”, jos esimerkiksi lennän pyrstölleni. Nousen nopeasti pystyyn, ettei kukaan vain näe.
PoistaSaatan manata jonkun poliitikon typeryydenkin tai jonkin kuulemani tai lukemani jutun. Tänään kirotutti, kun kuulin aamuteeveestä, miten hurskas ja nätti naispuolinen kulttuuri-ihminen puhui vihapuheen sallimisesta ikään kuin kaikki olisivat yhtä mieltä siitä, mitä vihapuhe on. Minusta hän vihapuhui halutessaan kieltää vihapuheen. Voihan vee.
Noitumisesta en tykkää, mutta voimasana paikallaan on ok.
Totta perkele, Iines on oikeassa: kirosana on helvetin hyvä esimerkki siitä, että joka saatanan sanan merkitys ja sävy syntyy kuulijan päässä.
PoistaRumia sanoja ei ennen saanut sanoa, koska kuulijan korvassa ne olivat... no, hirveän rumia. Jos koulussa sanoi kielletyn sanan, suu pestiin saippualla.
Onneksi nyt ollaan jo vapauduttu tällaisesta nurkkakuntaisesta ahdasmielisyydestä... vai ollaanko?
Kaikkea muuta. Nyt sanamagia on noussut potenssiin pillu. Kun sanot kielletyn sanan tai torjutun faktan, se nostaa älämölön, joka voi viedä kunnian, maineen ja työpaikan.
Onko sitten pakko sanoa niitä sanoja ja asioita, kysyy Pirkka-Pekka? Ei todellakaan ole, vakuuttavat pohjoiskorealaisetkin.
Tapsalle: Kaikki mikä minusta irtoaa, tekee sen itsestään. En halua sotkea käsiäni.
VastaaPoistaKiroilu ja härski puhe on kuin sotkisi vaatteilleen rapaa ja loskaa! sanoo Liisu
VastaaPoistaSiis sotkisi vaatteilleen kuvitteellista rapaa ja loskaa. Sanat itsessäänhän ovat viattomia, mutta meidän niille antama merkitys on mielessämme likainen.
PoistaHyvä esimerkki on perkele. Sen ääneen lukeminen uskontotunnilla raamatusta ei ollut syntiä, mutta kun lausuin sen käytävässä, sain jälki-istuntoa.
Vielä pahempi on sana ”neekeri”. Sitä ei saa sanoa edes esimerkkinä vanhasta kielenkäytöstä, kuten Esko Valtaoja sanoi. Ja sai kimppuunsa hysteerisen ihmisen.
PoistaTässä woke-ajassa on siis entistä enemmän sanoja, joita ei saa sanoa. Kokonaisia klassikkojen esityksiä perutaan, kun niissä on joillekuille sopimattomia ilmaisuja.. Elämme uuspuritaanisia aikoja.
Mitkä kokonaiset klassikkojen esitykset on peruttu? Oopperassa vai teatterissa? Musiikkitalo saa?
PoistaKannattaa seurata asiaa maailmanlaajuisesti. Eri puolilla maapalloa esimerkiksi Shakespearea ei esitetäkään, koska närkästyjät närkästyvät jo lukiessaan. Eli Shakespeare peruutetaan jo ennalta, kättelyssä, muuallakin kuin Suomessa.
Poistahttps://www.johnlocke.org/shakespeare-targeted-by-the-woke/
Esittämässäsi linkissä viitattiin johonkin amerikkalaiseen koulukirjastolehden artikkeliin ja lähinnä sen artikkelin kommentteihin. Missäs muuten Suomessa äidinkielen opettajat ovat lakanneet luetuttamasta Shakespearea oppilailla?
PoistaKunhan nyt ensin aloittaisivat sen Shakespearen, niin sen voisi sitten lopettaakin.
PoistaVielä:- mun mies kiroilee välillä kauheasti kainuulaiseen tapaan, mutta Saulin en ole koskaan kuullut päästävän mitään voimasanaa suustaan. Ja minä pelästyin kovasti aikanaan kun oltiin vasta kihloissa ja istuin kerrostalon portailla ja ovesta selän takaa kuului kauheaa kiroilua ja naurua, mies siellä kaverinsa kanssa puhui ärräpäitä. Ajattelin jopa pitäisikö minun purkaa kihlaus. No, ei se minulle ole kiroillut koskaan.
VastaaPoistaMiehesihän oli kantakainuulainen? Vieläkö puheessa kuuluu kaenuu? Aloittaako hän usein puhumisen apusanalla "van"? Esim. "van nehä kehtovaa" jne? Käänteleekö hän vokaaleja tyyliin "ie uo" (= ei ole)?
PoistaEnnen vanhaan kuulin jo puheesta mistä pitäjästä kainuulainen oli.
Minäkin erotan täällä Satakunnassa, kuka on syntyperäinen ja aito satakuntalainen. Sitä en erota, kuka on peräkyliltä, kuka toiselta laidalta. Mutta keskivertosatakuntalaiselta ei onnistu d missään sanassa. Kun tytär aikoinaan kävi koulun diskossa, muuan kaveri tuli hakemaan häntä riskoon. Eikä täällä edelleenkään radiota sanota, vaan kyllä se on rario. Oikein hieno satakuntalainen voi kyllä sanoa jo puolittain oikein: dario.
PoistaKainuuhan ei ole minun kotimurteeni, vaan Pohjois- ja Keskipohjanmaan murre. En edes altistunut kainuulle, koska kaivoskylämme oli monimurteinen yhteisö. Siis hyvin edistyksellinen nykymitoin.
PoistaD-kirjain ei kai ole esiintynyt oikein missään suomen murteessa, puhumattakaan muista pehmeistä konsonanteista.
Ei niitä ole vironkaan kielessä muuten kuin kirjoitettuna. Kovina ne lausutaan ihan oikeakielisyysopinkin mukaan. Tiesittekö tämän?
Suomessahan on ollut t:n heikkona vasteena (siis sanan taivutuksissa) ns. spirantti, joka ääntyy samaan tapaan kuin vaikkapa englannin th, sanassa the, eli t:n ja d:n puolivälistä. Agricola merkitsi tätä äännettä dh:lla tai d:llä.
PoistaTämä spirantti (dh) katosi murteistamme ennen pitkää, idässä sen tilalla on kato, siis ei mitään tai vaikkapa puolivokaali j: lauat, veessä, aijat. Lännessä spirantti korvattiin l:llä tai r:llä: laurat, veressä, airat. Tosin Rauman seudulla sanotaan spirantin säilyneen pidempään. Voin kertoa kuulevani sen vieläkin joskus Rauman seudun alkuperäasukkaiden puheesta.
Itse olen havainnut senkin, että koulutus ja ns. sivistys on lisännyt d:n käyttöä murteissakin. Kun televisiossa ja somessa puhutaan kohtalaisen hyvää yleiskieltä, se tietysti tarttuu laajoilla perämetsien murrealueillakin kansalaisiin.
Vielä luonnosta: se on sokea toimija, joka tuuttaa joka hetki maailmaan myriadi varianttia kaikesta.
VastaaPoistaPirukaan ei ota selvää mikä niistä on "vahvin" - sen ratkaisevat olosuhteet, jotka muuttuvat koko ajan.
Eli "vahvin" = "sopeutuvin".
Mammutti sortui elon tiellä, kirppu sen kun porskuttaa.
Seuraa loppukevennys. Käykäähän, rakkaat lajitoverit, joutessanne katsomaan livekamerasta koiranpentujen elämää aina vuoden loppuun saakka. Kamera näyttää tapahtumia siis reaaliajassa. Parhaillaan on käynnistymässä synnytys, Möpsö-koira on jo valmiina tapahtumaan.
VastaaPoistahttps://yle.fi/aihe/a/20-10003610?utm_source=newsletter&utm_medium=email&utm_campaign=asiakaskirje&utm_content=2022-10-27
Nyt on jo seuraava päivä tämän keskustelun jälkeen. Luin äsken mitä olin täällä puhunut . Tuli voimkas tunne että kaikki mitä olen täällä puhunut pitäisi panna roskiin. Kaikki puheeni on selvästi ylivuodatettua ja epämääräisen oikeaa. En osaa olla puheissani varovainen. Saatan puhua pelkkää moskaa. Pyydän anteeksi. Roskikseen vaan kaikki puheeni. En usko enää itsekään siihen mitä tuli sanottua. Ja turha minulta on mitään kysyä. Kaikki asiat muuttuvat aina mielessäni muuksi kuin mitä ovat. Se harmittaa myös itseäni.
VastaaPoistaStop, Liisu! Lopeta heti itsesi ruoskiminen. Salli itsesi myös erehtyä, jos erehtyneesi luulet. Ihminen sinä vain olet, ja ihminen erehtyy, jos ihminen elää ja tekee.
PoistaMitään erehdyksiä en kyllä sinulta huomaa, puhut aidontuntuisesti. Annapa itsellesi lupa olla ja elää vaikuttaa. Olet itsellinen yksilö, ihana ihminen.
Samaa mieltä – Liisu on spontaanissa ilmaisussaan aivan ylettömän ihanan avoin. Hän ei varmaan edes osaa valehdella ja kieroilla.
PoistaJos minun pitäisi mainita täältä ihan täydellisen aito taiteilijaluonne, niin se olisi Liisu.
(Toinen on tietysti Mikis, mutta hänelläkin se kaikki on himpun verran tietoisempaa kuin Liisulla – joka vaikuttaa täysin avoimelta maailman edessä.)
PS. Jos onkin niin, että Liisu vain näyttelee kaiken tämän herkkyyden, avoimuuden ja suojattomuuden maailman edessä, niin sitten hän on maailman paras näyttelijä.
En minä osaa näytellä. Eikä tämä paikka mikään teatteri ole. Olen liiankin tosissani. Meillä on ollut aina paljon tuttuja, joitten kanssa on voinut pitää yhteyttä. Kun tulin eka kertaa tänne koin tämän paikan mukavaksi. Täällähän pystyy keskustelemaan ihmisten kanssa, tai ainakin näkee miten he ajattelevat. Minua ihmiset ovat aina kiinnostaneet. Muistan
VastaaPoistamiten lapsena kiersin tervehtimässä ihmisiä aina kun tuli vieraita Kiersin mielelläni. sanomassa kädestä päivää, kun äiti käski. Koetin aina samalla katsoa heidän kasvojaan ja yritin katsoa silmiä jotka olivat minusta ikkunat ihmisten sisään.
Paitsi ulkonäköä halusin nähdä millaisia he sisältäpäin näyttävät.
Kun kävin eka kerran, luin pelkät kommentit, mutta vähitellen ajattelin että voisikohan noita itsekin kirjoittaa. Pian huomasin olevani kiinnostunut, Olin vieraillut jossakin muuallakin, mutta täällä Iineksen blogissa koin mukavaksi sen, kun blogin pitäjä oli itse myös keskustelussa mukana.
Täällä olen nyt seikkaillut jo jonkin aikaa ja huomannut, miten erilaisia ihmiset tietysti ovat. Joittenkin ajatusten kanssa huomasin ymmärtäväni ne aidoiksi ja paljon kertoviksi. Ne minua kiinnostivat. Oli kiva toisaalta huomata miten erilailla voi samoista asioista puhua. Aloin käydä täällä aina kun oli aikaa ja mitä useammin kävin, sen enemmän minusta oli mukava käydä.
Iines ja Tapsa. Se minua hiukan hermostuttaa, kun huomaan olevani liian itsekeskeinen. Koetan päästä siitä jotenkin eroon. Mutta pelkäänpä, etten onnistu.
Voi voi Liisu, et sinä ole yhtään sen itsekeskeisempi kuin me muutkaan. Omista lähtökohdistaanhan inehmo maalimaa kahtelee, vaikka yrittäisi vaihtaa näkökulmaakin.
PoistaMinä ainakin luen aina suurella mielenkiinnolla mitä kaikkea elämääsi milloinkin kuuluu. Ole vain edelleen oma aito itsesi, äläkä yritä olla jotain muuta. Se riittää meille ja maailmalle.
Kokeilu
VastaaPoista