Edellisen postauksen keskustelussa pohdittiin viisaita. Voiko tekoäly ohittaa ihmisälyn ja luoda itsestään jonkinlaisen itseohjautuvan älyllisen version? Jonkinlaisen elollisen organismin?
- Voi se, vastaa tekoäly, kun kysyn asiaa siltä itseltään. Tekoäly voi jo nykyään monistaa eli replikoida itseään ja rakentaa omaa koodian ilman ihmisen apua. Vaan kysymys kuuluu: miksi se tekisi sen. Mikä olisi tekoälyn motiivi?
Tullaan siis samaan motiivin pohdintaan kuin kristittyjen jumalatarussa. Miksi täydellisen jumalan piti luoda maailma? Ja siihen huseeraamaan epätäydellinen ihminen, jota pelastaessaan sitten piti uhrata ainoa poikansakin? Täydellinen jumalahan oli lähtökohtaisesti itse täydellisyys.
Mistä kehittyisi siis tekoälylle ylipäänsä mitään motiivia luoda mitään ennen keksimätöntä määrittelemättömään tarpeeseen tai muotoon? Vai voisiko se olla vain niin, että älyllä ei ole rajoja, ja ihmisäly ei ole vielä puolivälissäkään älyavaruutta? Tekoäly pystyisi ohittamaan esteet ja ihmiskehon rajoitteet?
Käsitän tämän tekoälyn mahdollisen luomuksen jonkinlaiseksi elolliseksi organismiksi, jolla olisi näkyvä hahmo, siis robotti-ihmisen. Ovathan ruokarobotitkin kuin joitain pikku lemmikkejä, liikuttavia kadulla töpsöttelijöitä, joiden eteen autot ja ihmiset pysähtyvät antaakseen niille esteettömän kulun.
Vaan pystyykö tekoäly koskaan luomaan yhtä suurta ihmettä kuin yönkuningatar, (Selenicereus grandiflorus), joka kukkii piironkini päällä nyrkinkokoisella kukalla? Kuvan lehtikaktus on saatu muutamasenttisenä pistokasoksana Saksasta, parikymmentä vuotta sitten, istutettu multaruukkuun, kannettu kesäisin ulos ja kukkii nyt ensi kerran ja tosissaan, yhdellä jättimäisellä kukalla, joka tätä kirjoittaessani on jo lakastumassa.
Tuoksuvaa jättikukkaa on vaikea ihmeenä ylittää. Ja ylipäänsä mitään kasvia. Niillä on motiivi kasvaa ylöspäin, kohti valoa ja lämpöä. Jospa älylläkin on motiivi yletä kohti älyavaruuden äärettömyyttä, olkoon se ylenijä sitten vaikka tekoäly, ellei ihmisen kapasiteetti yksin riitä?
(Valokuva Iines)
Vaikka tekoäly "läpäisisikin" Turingin testin, emme tietäisi kummasta on kyse: siitäkö että siitä on tullut ihmisen kaltainen, vai siitä, että ihmistä on tullut koneen kaltainen.
VastaaPoistaSitten on tietysti ongeklmana vielä peiliefektikin: ihminen ei oikeasti näe itseään peilistä, vaan Narkissoksen tapaan näkee jonkun muun. Omakuvaan on helppo jäädä vangiksi, koska kuvajainen reagoi juuri niihin viriämiin joita peliin katsojan mielessä liikkuu. Koko elimistöllen orgaanimme aivoapparaattia myöten on rakennettu stimuluksen ja responssin mekanismille, kysymyksen ja vastauksen vuoropuhelulle.
Ihminen on kehittynyt niin lajina kuin kehittyy kunkin ajan yksilönä -- tekoäly on aikansa "kielimaailman" tuote, sillä ei ole ihmisen ajattelulle tuikitärkeitä tukirakenteita, historiallisia kerrostumia. Siksi kaikki mitä tekoäly sanoo on vain sitä käsitepintaa, joka omalle aikalaiajattelullemme on ominaista -- ja vaikka voidaan ajatella, että aikalaisajattelumme ikään kuin täydellistää, "koostuu" valmiiksi kypsytetyistä historiallisista kasvi-, anteeksi kasvuvaiheista, kaikki ajattelun "kehittyminen" edellyttäisi kuitenkin historiallisten kerrosten uudelleen hyödyntämistä.
Tekoäly edustaa siis eräänlaista ajattelun -- ehkä nimenomaan "tiedollisen" ajattelun -- ideaalia, wittgensteinilaisittain vain omaa "kielimaailmaamme", jonka kielimallit heijastuvat koneesta kuin kuva peilistä.
Ehkä tuo Yön kuningatar ei kuki sattumalta -- sehän edustaa kaikkea mitä koneäly ei koskaan voi ymmärtää. Oma Yön kuningattaremme kukki aniharvoin, mutta keskiyölläkin puhjenneen kukan tuoksuun heräsi koko perhe. Todella huumaava kokemus. Sijoittaisin, paikallistaisin tuollaisen kokemuksen kuitenkin allamme olevan maan kamaralle -- juuri juuret ovat kaiken alkuvoiman ja versovan elämän ikuinen lähtökohta. Elämä tarvitsee kaikilla kerroksillaan yhteyden juuriinsa, alkuykseyteen, alkusymbioosiin.
Niin on ihmismielessämmekin -- mielen syvyyssuuntaiset kytkennät ovat ne tärkeimmät, muu on vain kielemme käsitepintaa. Wittgensteinilaiset "elementaaarilauseet" ovat taitoluistelua kitkattomilla käsitepinnoilla, mutta luulen, että hän oli oikeassa todetessaan tutkimustensa lopuksi, että "vaikka kielellä sanottaisiin kaikki mitä sillä on mahdollista sanoa, mihinkään oleelliseen ei vielä olisi edes kajottu".