Ilonpäivä isopeppuisille

Naisten pahimpia ulkonäköpainajaisia lienee kuvitelma omasta isosta takapuolesta. Pienipeppuisetkin pitävät kahden pennin korppujaan usein huolestuttavan isoina ja hikoilevat kuntosaleilla nimenomaan peppuliikkeitä.

Muistan yhden Sirpan, joka painoi alimmillaan 44 kiloa, ja tuijotteli persustaan peilistä ja sanoi, että hänellä on liian iso takapuoli. Se ei olisi saanut erottua muusta figuurista minkäänlaisena kumpareena. Ihmisen piti olla ilmeisen perseetön hänelle.

Nyt seuraa ilouutinen kaikille naisille: Leveä takapuoli on uusien tutkimusten mukaan terveellinen! Takapuolen runsas rasvakudos suojaa naista diabetekselta, samoin se vähentää sydän- ja verisuonisairauksien määrää. Kaikki liittyy insuliinin erittymiseen veressä, joka on erityistä leveäperäisillä. Tämä luettiin eilen radio Novan päiväuutissa, josta kirjasin sen muistiin.

Tarkemmat yksityiskohdat jäivät hämmästykseni alle, sillä tähän asti on tolkutettu vyötärönseudun rasvakudoksen haitallisuutta naisen terveydelle. On nimenomaan korostettu, että vatsanseudun - siis myös takamuksen - rasvat altistavat diabetekselle ja sydänsairauksille.

Oli miten oli, tämä oli kuitenkin positiivisin uutinen aikoihin, sillä niin suuri hysterian kohde naisille oma takamus on. Lähes poikkeuksetta se koetaan epäilyttävän suureksi. Miksi ei voisi koettaa myöntää itselleen, että pakarat ovat rasvakudosta, ei pelkkää lihasta. Luonto sen on järjestänyt. Juuri televisiouusintana nähdyn Bridget Jonesinkin peppu oli normaali, jopa pieni, vaikka leffaa rummutettiin tukevan naisen tuhkimotarinana.

Minä ainakin aion istua nyt räystäälläni vielä jonkin aikaa, sillä ulkona on lähes 20 astetta pakkasta. Päivällä tuuletan sitä, sillä ulkona on edelleen upeat näkymät, valkeat huurrepuut, tuhannet kiteet oksilla ja häikäisevä auringonpaiste.

(Maalaus Peter Paul Rubens)

Venus taivaalla

Tätähän se Venus taivaalla tiesi. Säteilevää rakkautta, joka tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta ja loisti yli kaiken valtakunnan.

Täytyy nostaa hattua hääparille, joka onnistui vetämään lehdistöä nenästä salaamalla seurustelunsa. Tyylikästä tänä aikana, jolloin lasten yhtenä toiveammattina on julkkis ja jona tositelevisio suoltaa enemmän julkkiksia kuin tosi elämä.

Vastavihittyjen ikäerokin on juuri oikea. Vanhempi nainen olisi nautiskelunhalussaan liian kova pala kuusikymppiselle miehelle, vaikka tämä onkin kykypuolueesta. Kolmikymppinen nainen sen sijaan passaa hyvin, sillä hänellä on päässään enemmän romanttisia kuvitelmia kuin seksitoiveita, hän ei ole vielä täydessä loistossaan, ei vaadi mieheltä liikoja, vaan etsii kuumeisesti biologisen perimänsä täyttäjää, tulevien lastensa siittäjää.

Vastavihitty sulhanen istuu nyt tukevasti vallan portailla. Parempaa valintaa tuleva presidentti ei olisi voinut tehdä. Pieni porilainen runotyttö ruiskukka korvan takana sen teki, kesytti puolivallattoman poikamiehen, valtakunnan tavoitelluimman ikisinkun. Niin mahdoton yhtälö, että rakkaudella täytyy olla sormensa pelissä.

Vaan miten olisi mennyt niinpäin, että Tarja Halonen olisi nainut yllättäen aikanaan vaikkapa Aleksander Stubbin? Olisiko ollut nostetta uralla vai alkava alamäki?

Ja muuten, tällä hetkellä taivaalla näkyvät nousussa olevat Mars, Jupiter ja Saturnus. Hm.

Sydänkuun ensi päivänä

Näkyyköhön tuo Venus kuun lähellä? Ja onko se Venus vai Saturnus? Suomen kansan kalenterissa nimittäin sanotaan, että taivaalta löytyy tammikuussa kaksi planeettaa, läheltä kuuta.

Venus näkyy kirkkaana iltatähtenä lounaisella taivaalla, ja Saturnus nousee idästä ja matkaa aamuun mennessä eteläiselle taivaalle. Sirpin vieressä näkyvä tähti on parvekkeeltani katsoen siellä missä on Turku, siis lounaassa, joten olkoon se Venus, lemmen tähti ja tuokoon se näkijöilleen tänä vuonna rakkautta elämään. Hyvä ja toiveikas alku uudelle vuodelle!

Tuntuu muuten vaikealta uskoa, että maapallo on lähinnä aurinkoa tammikuun neljäntenä päivänä. Pikemmin luulisi, että täällä pohjoisella pallonpuoliskolla ainakin ollaan koko ajan lähellä kuuta. Nytkin se on yläkuu, kapea ilta illalta suureneva sirppi, joka maagisena vetää katseet puoleensa. Ensi viikolla on taas vedettävä verhot ikkunan eteen, ehkä laskettava kaihdinkin alas. Ajatus ahdistaa lievästi, koska nukun yleensä verhot auki, kaihdin ylhäällä, vaikka joskus katsonkin ikkunan läpi yläparvekkeelle, että seisooko siellä tuntemattoman miehen kookas varjo. Vielä koskaan ei ole seissyt. Mutta jos seisoisi, se näkisi suoraan vuoteeseeni. (Huom. rysän lukijoille: ei sis. piiloseksiä.)

Huomaan, etten ole ostanut uutta mappikalenteria enkä saanut lahjaksikaan yhtään seinäkalenteria. Ei ole myöskään henkilökohtaista kierrekalenteria käsilaukussa, koska enää ei tarvitse hallita aikaansa. Tiedän kalenteriin katsomatta, että kyllä sopii, käy hyvin.

Joskus silmäilen muutaman vuoden takaisia koulupäiväkirjojani, ja kiitän luojaani, ettei tarvitse enää muotoilla päiväkirjaan tuntiohjelmaa eikä kyylätä poissaolijoita. Esimerkiksi 21. elokuuta vuonna 2002 minulla oli selkäpiitä hyytävän virallinen tiistaiohjelma:

klo 8.30 - 10.00 dysuo1 Kurssin esittelyä, Mitä viestintä on?
klo 10.15 - 12.15 dysuo1 Viestinnän tehtävät yrityksessä, Mielikuvaharjoittelua
klo 12.30 - 14.00 vvpää Opinnäytetyön tyyli ja rakenne
klo 14.15 - 15. 45 vvpää Haastattelumenetelmä
klo 17.20 - 20.15 dytvt Tekstinasettelunormit, Kieliasu, Etätehtävien anto

Ohjelmasta näkyy päivän raskas rakenne, ja se pusersi minusta mehut ja pakotti minut jakkupuku-nutturapanssariin, koulutinhan liike-elämän tulevia toivoja, päällikkö-johtaja-ainesta, vaikka kaupan myyjiä niistä todellisuudessa tuli korkeakoulututkinnosta tai keskiasteen tutkinnosta huolimatta. Mutta salkut niillä oli ennen reppuaikakautta, ja sen salkkujen napsauttelun kesken luentoni muistan ikuisesti, painajaisena.

Yhdelle ryhmälle oli aina neljän tunnin putki samaa kurssia, mikä merkitsi opettajan kannalta mahtavan opetusmateriaalimäärän valmiustilaa kaiken aikaa. Työ oli myös fyysisesti raskasta, ainakin minulle, jonka ranteet kipeytyivät herkästi painavien kirjojen ja mappien kantamisesta. Noh, ihminen ei ole kai koskaan tyytyväinen, sillä nyt manailen sitä, pitääkö ihmisen kantaa marketista kotiin tavaraa ranteet kipeinä. Eikö vähempi riittäisi. Jos ostosten joukossa on vaikkapa viinipänikkä tai kaksi litraa piimää, se tuntuu ranteissa vielä seuraavana päivänä.

Mutta - nyt en tarvitse siis kalenteria muuhun kuin laskujen ja asiapapereiden mapittamiseen kuukausilokeroihinsa. Muuten on ihan sama, onko lauantai vai maanantai. Mieluummin melkein maanantai, koska vastapäisen rakennustyömaan miehiä on hauska tarkkailla istuessaan vanhan kirjoituspöydän ääressä. Lauantaisin työmaalla on pressut kaiken päällä. Masentava näky.

Rakkaudellista vuotta 2009 siis kaikille! Muistakaa katsoa päivän tummuessa lounaiselle taivaalle, ihan siihen kuunsirpin viereen. Siinä se Venus on.

(Valokuva Iines 31.12.2008, PS Venus näkyy parhaiten klikkaamalla kuva suureksi)